Jeffrey Archer: Sokea piste

Jeffrey Archer: Sokea piste. William Warwick, osa 3. Sitruuna. 2022. Englanninkielinen alkuteos Turn a Blind Eye. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 448 sivua. 

Olen aloittanut kirjablogin pitämisen marraskuussa vuonna 2017. Tänä aikana olen lukenut kirjailijoista eniten Jeffrey Archeria. Peräti kymmenen hänen kirjaansa. Hyvänä kakkosena tulevat Denise Rudberg ja Anu Patrakka kahdeksalla kirjallaan. Jäin ihan koukkuun Archerin seitsemänosaiseen Clifton-kronikkaan. Ja jälleen olen koukussa Archeriin! Nyt on meneillään William Warwick -sarja, jonka kolmannen osan juuri sain lopetetuksi.

Lontoon poliisivoimissa on epäilyttävää toimintaa. Ilmeisesti ilmiselvää korruptiota. Siksi Lontoon poliisivoimien johtaja haluaa perustaa uuden yksikön, "joka vastaisi poliisikorruptioon liittyvistä tutkimuksista", eli mädät omenat on saatava pois tynnyristä. Poliisijohtaja ehdottaa, että rikoskomisario William Warwick olisi yksi perustettavan tiimin jäsenistä ja hänen tehtävänään olisi työskennellä salaisissa peitetehtävissä. Jopa Williamin vaimo Beth tulisi pitää pimennossa.

William ottaa tehtävän vastaan. Tutkinnan kohteena on rikosylikonstaapeli Jerry Summers, mies joka vaikuttaa erinomaiselta poliisilta. Hänellä on runsaasti ansioita ja kunniamainintoja työstään. Hän on hurmaava, mutta hyvin ylimielinen mies, joka näyttää elävän yli varojensa. Tiimiin tulee mukaan uusiakin kasvoja. Kaikki tuntuu pysyvän kasassa ja todisteita saadaan, kunnes juonikuviot menevät uusiksi, kun yksi tiimiläisistä rakastuu Summersiin. Tutkimusten edetessä William ymmärtää, että korruptiota on syvemmällä kuin alun perin uskottiin. Missä on sokea piste?

Korruptiotutkimus johtaa oikeudenkäyntiin, jossa syyttäjänä on Sir Julian Warwick, Williamin isä, ja puolustusasianajajana häikäilemätön Booth Watson, joka aina haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä. Tätä ennen on käyty toinenkin oikeudenkäynti, kun huumeparoni Assem Rashidi joutui oikeuden eteen. Tässäkin oikeudenkäynnissä vastakkain olivat Sir Julian Warwick ja Booth Watson. Yllätys, yllätys, taidekeräilijä Miles Faulkner palaa kuvioihin, vaikka jokin aika sitten vietettiin hänen hautajaisiaan.

On kiinnostavaa, miten Archer pystyy nostamaan rimaa osa osalta. Näin kävi Clifton-kronikassakin, ja niin on William Warwick -sarjassakin. Uusia henkilöitä samoin kuin uusia juonikuvioita tulee, mutta Archer saa kaiken pysymään hienosti kasassa. Pidän paljon oikeussalikuvauksista ja tämä kirja onkin oikeussalidraamaa parhaimmillaan. Kirjan teemat huumeet ja korruptio ovat ajankohtaisuudessaan kiinnostavia.

William Warwick -sarjan neljäs ja viides osa ovat jo ilmestyneet. On kiinnostavaa nähdä, millaiseksi ammattilaiseksi William kehittyy. Nyt jo tässä osassa näytti siltä, että Willian on valmis ottamaan entistä enemmän riskejä ja on valmis heittäytymään todellisiin vaaratilanteisiin, eli lempinimi Kuoropoika ei ehkä ole enää hänelle sopiva. Toivottavasti jatkossakin sympaattinen Sir Julian Warwick samoin kuin moraaliton ja ahne Booth Watson ovat mukana juonikuvioissa.

Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta suosittelen lukemaan sarjan kirjat järjestyksessä.

Kirjan etukannesta. Tämä ilahdutti!

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

 

Claire Keegan: Nämä pienet asiat. Tammi. 2023. Englanninkielinen alkuteos Small Things Like These. Kääntäjä: Kristiina Rikman. Lukija: Jukka Pitkänen. Storytel. 2 t 9 min. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen irlantilaiskylään vuonna 1985. Joulu lähestyy. Bill Furlong on hiili- ja puutavarakauppias, joka tunnetaan leppoisana ja hyväntahtoisena miehenä. Kaikki tuntevat hänet ja hän tuntee kaikki. Bill on ahkera työssään, kuusi täyttä päivää viikossa hän viettää työpaikallaan. Sunnuntait ovat hänen vapaapäiviään, mutta ei hän juuri vapaapäivistä iloitse. Hän tuntee turhautuneisuutta ja odottaa maanantaita. Mutta kyllä hänen täytyykin olla uuttera, jotta saa elannon isolle perheelleen, vaimolleen  Eileenille ja viidelle tyttärelleen. Leipä ei ole leveää, mutta toimeen tullaan ja tyttärille saadaan hankituksi heidän toiveittensa mukaisia joululahjoja.

Bill tuntee ja tietää, että asiat hänen elämässään ovat hyvällä tolalla, hänellä on hyvä perhe, taloudellisesti perhe pärjää kohtuullisesti, hiilialalla riittää kysyntää. Mutta jonkinlainen levottomuus on saanut Billistä otteen. Hän tuntee itsensä yksinäiseksi, ystäviä ei juuri ole eikä vaimoonkaan saa keskusteluyhteyttä. Oma menneisyys, äidin aikainen kuolema ja isätön lapsuus mietityttävät Billiä. Leskirouva rouva Wilsonin hyväntahtoisuus pelasti Billin.   

Kun Bill vie eräänä päivänä hiiliä paikalliseen luostariin, hän löytää kylmissään palelevan nuoren tytön teljettynä hiilivarastoon. Bill tietää, mistä on kyse. Sen tietää koko kaupunki. Mutta kaikki ovat hiljaa. Katolisen kirkon mahtia ei voi kyseenalaistaa.

Tytön kohtalo ei jätä Billiä rauhaan. Kotona Eileen käskee Billiä unohtamaan koko tytön ja luostarin asiat, eiväthän ne asiat heille eikä kenellekään ulkopuoliselle kuulu. Mutta Bill ottaa riskin ja haluaa auttaa. Kuten rouva Wilson auttoi Billiä lapsena.   

Katolinen kirkko yllättää jälleen. Ensimmäisen kerran kuulen katolisten nunnien Magdalene-pesuloista, joissa naimattomat naiset, avioliiton ulkopuolella syntyneet tytöt, prostituoidut ja raiskausten uhrit tekivät orjatyötä. Orjatyöpajojen toiminta alkoi vuonna 1922 ja viimeinen pesula suljettiin vuonna 1996. Pitää tarkistaa kertaalleen vuosiluku. Kyllä, se on todellakin 1996. Kertakaikkisen uskomatonta. On arvioitu, että näihin laitoksiin suljettiin yli 10 000 naista ja tyttöä.  

Nämä pienet asiat on upea tiivistunnelmainen pienoisromaani, jossa Keegan kuvaa pelkistetysti ja eleettömästi Bill Furlongin yksinäisyyttä ja merkittävää kohtaamista nuoren tytön kanssa, joka oli joutunut katolisen kirkon orjatyöpajaan. Kirjan tapahtumien tiivistäminen 116 sivuun vaatii kirjailijalta erinomaista kielen hallintaa. Teksti on tarkkaan harkittua. Lukijalle tulee tunne, että teoksessa jokainen sana on mietitty. Kääntäjä Kristiina Rikmanin käännös on hienoa työtä.

Ensin kuuntelin kirjan. Kesto oli vain runsaat kaksi tuntia eli yhdellä lenkkeilykerralla sain kirjan kuunnelluksi. Heti tuli tunne, että kuunteleminen ei riitä eli kyseessä on kirja, joka ehdottomasti täytyy lukea niin, että tekstiin voi rauhassa uppoutua ja siihen voi palata. Sama tunne minulla oli mm. Juhani Branderin upean Amerikka-teoksen (WSOY 2023) kanssa. Tekstiä täytyi lukea, kuunteleminen ei riittänyt. (linkki)

Uskon, että Nämä pienet asiat on sopiva kirja myös lukupiirikirjaksi. Kirja varmasti herättää keskustelua.

Tällaista tuli luettua vuonna 2023

Rauman kirjasto

Vuosi 2023 on lopuillaan. On kiitosten aika. Kiitos teille kaikki ihanat lukijat, jotka olette käyneet lukemassa postauksiani. Lämmin kiitos kaikista kommenteista. Olen kiitollinen kaikesta palautteesta. Ja hienoa, jos olette saaneet lukuvinkkejä blogistani.

On kiva muistella vuoden lukukokemuksia. Tänä vuonna olen tehnyt postauksen kaikista lukemistani/kuuntelemistani kirjoista. Laskin lukemani kirjat ja tässä yhteenveto.

Luin/kuuntelin 97 kirjaa, joista

34 oli kotimaista kaunoa
27 oli ulkomaista kaunoa 
18 oli dekkareita ja 
18 oli tietokirjoja. 

Valitsin kaikista kategorioista kolme minulle merkityksellistä kirjaa. Kaikki ovat tämän vuoden kirjoja. Linkeistä pääset lukemaan postaukseni. 

Kotimainen kauno:

Juhani Brander: Amerikka. WSOY. 2023. (linkki)

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. Siltala. 2023.  (linkki)

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja. Karisto. 2023. (linkki)  

Ulkomainen kauno:

Karen Swan: Kesytön saari. Otava. 2023. Suomentanut Ilkka Rekiaro. (linkki)   

John Boyne: Kaikki särkyneet paikat. Bazar. 2023. Suomentanut Kari-Pekka Toivonen. (linkki) 

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu. Into. 2022. Suomentanut Outi Menna. (linkki) 

Dekkarit:

Arttu Tuominen: Vapahtaja. WSOY. 2023. (linkki)

Tuire Malmstedt: Lyijysydän. Aula & Co. 2023. (linkki)

Outi Hongisto: Grynderi. Hans & Venla tutkii I. Myllylahti. 2023. (linkki)  

Tietokirjat:

Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä. Siltala. 2023. (linkki)   

Katja Hoyer: Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90. Atena. 2023. Suomentanut Mari Janatuinen. (linkki)

Veera Jääskeläinen: Rouva diktaattori. Naisia itsevaltiaiden rinnalla. Atena. 2023. (linkki)

Naisten Pankin lukupiirimme on toiminut hienosti. Meillä on ollut kiinnostavia keskusteluja luetuista kirjoista, mukavaa yhdessäoloa ja kirjaston kanssa yhdessä järjestettyjä kirjailijatapaamisia. Olemme tänä vuonna järjestäneet peräti kolme kirjailijatapahtumaa: Anneli Kanto, Iida Rauma ja Vaula Norrena. 

Kirjailijatapahtumat jatkuvat keväällä. Huhtikuun vieraamme on porilainen dekkaristi Arttu Tuominen.

Ihanaa lukuvuotta teille kaikille!

David Van Reybrouck: Revolusi. Indonesia ja modernin maailman synty

David Van Reybrouck: Revolusi. Indonesia ja modernin maailman synty. Siltala. 2023. Hollanninkielinen alkuteos Revolusi - Indonesie et het ontstaan van de moderne wereld. Suomentanut Sanna van Leeuwen. 548 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Belgialainen toimittaja Van Reybrouck käsittelee kirjassaan Revolusi Itä-Intian asemaa Alankomaiden siirtomaana sekä Indonesian itsenäisen valtion syntymistä. Van Reybrouckin teos on hyvin perusteellinen, näkökulmat ovat kriittisiä, mutta hyvin perusteltuja. Teos on järkäle, 548 sivua. Kirjan nimi viittaa Indonesian vallankumoukseen, mutta kirjan tapahtumat yltävät kauas siirtomaa-aikaan. Vasta viimeisissä luvuissa kirjailija palaa kirjan nimeen, eli kuinka Indonesia ja siellä syntynyt revolusi vaikuttivat modernin maailman syntyyn.

Alankomaat oli ollut Itä-Intian saaristossa jo vuodesta 1596 alkaen, mutta vasta 1800-luvun lopulla Itä-Intiasta tuli Alankomaiden todellinen siirtomaa. Kirjailijan tapa käsitellä siirtomaayhteiskuntaa on kiinnostava. Hän vertaa yhteiskuntaa matkustajalaiva Van Wijckiin, joka kaatui lähellä Surabayaa vuonna 1936. Eri roduilla ja luokilla oli omat kantensa. Ylellisellä yläkannella matkustivat ensimmäisen luokan matkustajat eli pieni joukko eurooppalaisia. Toisella kannella yöpyivät itämaiset ulkomaalaiset ja alin kansi oli varattu paikallisille. Luokkien ja kansien välinen liikkuvuus oli tiukasti rajoitettu.

Kirjan pääpaino on Indonesian itsenäisyystaistelussa, joka sai alkunsa toisen maailmansodan aikana. Japani valloitti Alankomaiden Itä-Intian alkuvuodesta 1942. Indonesialaisten odotukset japanilaisten suhteen olivat suuret, japanilaisten odotettiin vapauttavan Itä-Intia Alankomaiden hallinnasta. Mutta pian kävi ilmi, että japanilaisten miehitys merkitsi ihmisille kaikkea muuta kuin vapautusta. Erityisen vainon ja julmuuksien kohteiksi joutuivat maassa oleilevat alankomaalaiset. Alankomaiden juutalaiset saivat kokea erittäin raakaa väkivaltaa. Myös indonesialaisten elämä muuttui. Kaikki toiminnot ja nimet japanilaistettiin "Moni asia muuttui: kieli, käsitteet, aika. Älä sano Japani, vaan Nippon...Älä juhli kuningattaren vaan keisarin syntymäpäivää." Japanilaiset pakkorekrytoivat työvoimaa. Nälänhätä oli hirmuinen ja aiheutti kuolemia, koska japanilaiset olivat pakkolunastaneet riisisadot. Raiskaukset olivat jokapäiväisiä.

Väkivalta ja raaka kohtelu nostattivat vastarintaa. Vaikutusvaltaisen nationalistijohtaja Sukarnon nimi nousi esille yhä useammin. Ja niin kävi, että kaksi päivää Japanin antautumisen jälkeen aurinkoisena perjantaiaamuna 17.8.1945 kourallinen väsyneitä tasavaltalaisia Sukarnon johdolla nosti bambukeppiin kotitekoisen kangaslipun ja ilmoitti 68 miljoonan kansalaisen puolesta uuden valtion syntymisestä. "Me, Indonesian kansa, julistamme täten Indonesian itsenäiseksi. Vallanvaihtoon liittyvät ja muut asiat järjestetään asiaankuuluvalla tavalla mahdollisimman lyhyessä ajassa." Sukarno nimitettiin tasavallan presidentiksi. Tästä alkoi revolusi todellisen itsenäisyyden saavuttamiseksi.

Paljon jouduttiin vielä kokemaan ja paljon jouduttiin vielä taistelemaan ennen kuin Alankomaat tunnusti Indonesian itsenäiseksi. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto antoi tammikuussa 1949 päätöksen, jonka mukaan Alankomaiden oli palautettava tasavaltalaishallinto Indonesiaan. Hollanti luopui Indonesiasta 27. joulukuuta 1949, mutta kuitenkin niin, että läntinen Uusi-Guinea jäi Alankomaille.

Mutta sitten se pääkysymys: Miten Indonesian vallankumous vaikutti modernin maailman syntymiseen? Indonesia näytti esimerkkiä olemalla maa, joka oli ensimmäisenä julistautunut itsenäiseksi valtioksi toisen maailmansodan jälkeen. Mutta tärkein tapahtuma oli Bandungin eli Aasian ja Afrikan maiden  konferenssi huhtikuussa 1955, joka "levitti Indonesian vallankumouksen ihanteet ulkomaailmalle". Konferenssissa vastustettiin kolonialismia ja kehotettiin siirtomaavallan alaisia maita taistelemaan itsenäisyyden puolesta.

Kirja on perusteellinen ja hyvin informatiivinen katsaus Indonesian historiaan. Kirjailija on tehnyt erinomaista taustatyötä, mikä näkyy mm. lähdeaineiston runsaudessa. Tapahtumien kulkua elävöittävät kirjailijan suulliset haastattelut historiallisten todistajien kanssa, jotka 90- ja 100-vuotiaina tai sitä vanhempinakin muistelevat kokemuksiaan. Heidän joukossaan on alankomaalaisia ja indonesialaisia sotilaita, poliittisia henkilöitä, leirien uhreja ja jopa entisiä Nepalin gurkhoja, jotka taistelivat Britannin armeijassa ja myös indonesialaisia kommunisteja, jotka toisen maailmansodan aikana olivat toimineet Alankomaiden vastarintaliikkeessä. 

Hienoa, kun kirjassa on karttoja. Valokuvat olisivat olleet tervetulleita. 

Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä.

 

Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä. Siltala. 2023. Graafinen suunnittelu Matti Berg. 569 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Sakari Siltala on tehnyt merkittävän kulttuuriteon avatessaan maineikkaan teollisuusjohtaja Walter Ahlströmin uraa ja elämää sekä siinä ohella Suomen metsäteollisuuden historiaa. Vanha sanonta on jälleen oikeassa: "Tulevaisuutta ei voi nähdä, jos ei ymmärrä menneisyyttä." 

Kirja etenee selkeästi ja kronologisesti. Tapahtumat alkavat Walter Ahlströmin Antti-isän elämästä ja liiketoimista. Siltala käsittelee varsin laajasti Walterin isän elämää. Se onkin hyvä ratkaisu, koska isän antamalla esikuvalla ja perinteellä tuli olemaan merkittävä vaikutus Walterin elämään. Merikarvialta kotoisin oleva Antti Ahlström (1827 - 1896) oli puutavarakauppiaan poika. Poika jatkoi isänsä jäljillä. Onnekas naimakauppa toi hänelle varallisuutta, mutta ei rikas vaimo kaikkeen rahaa antanut. "Vaimo tahtoi säästää ja säilyttää, Antti ansaita ja kartuttaa." Anttia kiinnostivat monet ostot, erityisen mielenkiinnon kohteena oli Noormarkun ruukki. Vaimo vastusti ostoa kuusi vuotta, mutta sitten Antti teki, miten itse tahtoi eikä "kuunnellut akkain puhetta". Niin Noormarkun ruukista tuli Antin omaisuutta. 

Oikealla Isotalo, jossa olivat Antti ja Eva Ahlströmin koti ja yrityksen konttori Noormarkun ruukin alueella. Kuva AA.

Vaimon kuoltua Antti avioitui Eva Holmströmin (1848 -1920)  kanssa ja teki lisää hankintoja. Hän hankki omistukseensa mm. Kauttuan ja Leineperin ruukit. Antin omaisuus oli valtava. Esimerkiksi 18 sahallaan yritys oli Suomen suurin sahayhtiö. Historian kirjat muistavat Antti ja Eva Ahlströmin merkittävinä suomalaisuusaatteen kannattajina. He perustivat mm. kansakoulun Merikarvialle.  

Antin kuoltua vuonna 1896 vaimo Eva jäi johtamaan yritystä. "Johtotähtenä hänellä oli: luovutan liikkeen lapsilleni vähintään yhtä suurena ja yhtä kelpoisena kuin itse sen Antilta hoidettavaksi sain." Näin Eva Ahlströmistä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen yritysjohtaja. Antti Ahlström Oy:n toiminta alkoi 1.1.1908. Yhtiötä johti Eva yhdessä seitsemän lapsensa kanssa. Pian Walter (1875 - 1931) vanhimpana poikana sai yhä enemmän määräysvaltaa. Merkittävä askel oli, kun Walter avioitui porilaisen Lilli Nevanderin (1877 - 1939) kanssa. Häiden jälkeen alkoi upean Havulinnan suunnittelu Noormarkkuun.

Ahlström-yhtiöiden pääkonttori Noormarkussa valmistui v. 1916. Rakennus on alkuperäisessä kunnossa ja on edelleen toimistokäytössä. Kuva AA.

Niin alkoi Walterin aika Ahlströmin johdossa. Oli katsottava ja arvioitava toiminnot. Piti päättää, mitkä toiminnot tuli lopettaa ja mitä kehittää. Ruukkien merkitys oli vähentynyt ja sahoja suljettiin. Walterin mielenkiinto oli nyt sellu- ja paperitehtaissa. Pian tehtiin päätös paperitehtaan perustamisesta Kauttualle. Sitten Walterin mielenkiinto siirtyi Varkauteen. Varkauden "ruhtinaskuntaa" ei saatu helpolla, mutta taistelun voitti Walter.

Välittömästi alkoivat suuret, jopa yltiöpäiset suunnitelmat Varkauden suhteen. Walterin peli oli korkeaa, riskit olivat suuria ja lainaa oli paljon. Ja yhä korkeammaksi peli tuli, kun päätettiin ostaa Karhula Osakeyhtiö. Näillä investoinneilla Walter oli kasvattanut yrityksestä Pohjolan suurimman sahayhtiön ja yhden Suomen suurimmista yhtiöistä. 1920-luvun lopussa Ahlströmin 38 teollisuuslaitosta työllistivät yli 12 000 ihmistä.

Korkea peli ja riskialttiit sijoitukset, alituinen matkustelu ja neuvottelut vaativat veronsa. Walter vietti yhä enemmän aikaa eurooppalaisissa kylpylöissä ottamassa omaa aikaa ja lepäämässä. Lisäksi Walter rakennutti Standard-luksusjahdin, joka upeudellaan herätti huomiota Itämerta myöten. Vaikka Walter päivisin oli apea ja äreä, illan tullen mieliala jopa riehaantui, kun hän pääsi laivalleen tanssimaan ja laulamaan sekä nauttimaan yltäkylläisistä illallisista ja alkoholista. Kun ikää tuli, Walter tunsi yhä suurempaa vetovoimaa luksuselämää kohtaan. Viisikymppinen vuorineuvos tilasi omaan käyttöönsä luksusrautatievaunun.

Teollisuustitaanin elämä päättyi 18.12.1931. Hautajaiset olivat suuret, kuten oli ollut suurmieskin. Eräs ystävä muisteli Walteria näin. Hän oli "voimakas, rehellinen johtaja ja organisaattori, lämminsydäminen patriootti, impulsiivinen tunneihminen, joka ei koskaan tinkinyt aikanaan kiveen hakatuista ihanteistaan."

Tämän kirjan lukemisesta nautin. Vaikka kyseessä on tietokirja, Siltalan sujuvaa ja ilmaisuvoimaista tekstiä oli helppo lukea. Kiehtovasti kirja vei minut paikkoihin, jotka olivat tärkeitä Walter Ahlströmille, mm. Noormarkkuun, Varkauteen, Walterin huvipurrelle ja Walterin luksusjunaan. Kirjassa ei herää eloon pelkästään Walter Ahlström, vaan myös Walterin lähisuku. Siltala onkin tehnyt perusteellista taustatutkimusta suvun historiasta. Valokuvat elävöittävät kirjassa kuvattuja tapahtumia ja antavat kasvot monille suvun henkilöille. Historia monine vaiheineen 1800-luvun puolivälistä alkaen antaa kehyksen kirjan tapahtumille. Luontevasti Siltala sijoittaa Walterin uran tapahtumat valtiollisiin ja maailmanpoliittisiin puitteisiin.

On miellyttävää ottaa käteen kaunis kirja. Tämä kirja on sellainen. Tekstiä elävöittävät valokuvat ja kartta Ahlströmin teollisuuslaitoksista sekä sukutaulu. Kirjan lopussa on laaja lähdeluettelo. 

Kävimme joululounaalla Noormarkun klubilla ja tutustuimme ruukkialueeseen. Klubilla saimme tutustua kiinnostavaan Eva Ahlströmin elämästä kertovaan näyttelyyn. Ruukilla oli kaunista talvellakin. Aiemmin olen vieraillut Villa Maireassa, joka myös sijaitsee ruukinalueella.

Makkarakosken voimalaitos. Kuva AA.

Noormarkun klubi. Kuva AA.

Lukupiirikirjana Johanna Elomaan Kenelle naakat laulavat

 

Johanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat. Otava. 2022. Kansi: Satu Kontinen. 304 sivua.

"Minulla on tavattoman paljon. On jakamaton rakkaus. Koti kuin kuvaston keskiaukeamalta. Hennon punaiset ruusut ja unelma. Minä olin se, joka pilasi suunnitelmat. Minä annoin illallisen jäähtyä vuokaansa ja viinin väljehtyä. Olin myöhässä. Ei nousuvesikään odota. Se huuhtoo alleen ne, jotka eivät ehdi ajoissa rannalle."

Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiirimme kokoontui viime  keskiviikkona vuoden viimeiseen tapaamiseen. Meitä oli koolla kymmenen lukijaa keskustelemassa Johanna Elomaan teoksesta Kenelle naakat laulavat. 

Valitettavasti kirjakeskustelulle jäi varsin vähän aikaa, kun ensin päätimme ensi kevään lukupiirikirjoista sekä kevään kirjailijavieraasta. Sopuisasti saimme päätökset tehtyä. Kirjailijavieraaksi päätimme kysyä Arttu Tuomista, isoon nosteeseen noussutta porilaista dekkaristia. Hän olisikin ensimmäinen dekkaristivieraamme.

Mutta loppujen lopuksi pääsimme pääasiaan eli Elomaan kirjaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Porvooseen. Päähenkilöitä ovat toimittajana työskentelevä Miriam ja joogaopettaja Riia. Juonta kannattelevat myös seksuaaliterapeutti Annabella, vanha tuttava Raija, naapurin Ulla ja itseään viiltelevä nuori nainen Jenna. Miehiäkin kirjassa on, lähinnä Miriamin ja Riian puolisot, mutta miehet eivät saa kirjassa puheenvuoroa. 

Kirjan naisten elämät ovat enemmän tai vähemmän epätasapainossa. Miriamin aviopuolisolla on selvästi narsistisia piirteitä, hän on manipuloija, väkivaltainen ja pyrkii lannistamaan Miriamin. Suhdetta narsistin kanssa on vaikea lopettaa, koska narsisti ei päästä irti uhristaan. "Luulen kuule, että sä nussit varsinaista siniveristä. Koko maailman ulkonevaa ja näkyvää napaa. Universumin keskellä sojottavaa kultakullia, Annabella sanoo ja kierittää pastaa haarukkansa ympäri." Riian mielessä on lapsen saaminen, koska ikäkin tulee kohta vastaan. Aviomies ei halua lasta, koska hänellä on lapsi entisestä avioliitosta.  

Porvoolla on vahva asema kirjassa. Porvoon rooli keskustelutti. Osa meistä oli sitä mieltä, että Porvoon rooli oli ylikorostunut, osaa taas Porvoon kuvaus viehätti, erityisesti niitä, joille Porvoo oli entuudestaan tuttu. Kirjailija oli saanut kirjaa varten apurahan Porvoon kaupungilta. Olisi mielenkiintoista tietää, miten saatu apuraha määritti sen, miten Elomaa kuvasi tätä viehättävää pikkukaupunkia. 

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja myös toimiva. Tapahtumat sijoittuvat yhteen vuoteen ja luvut on nimetty kuukausien mukaan. Kirjan loppu on hämmästyttävä ja yllättävä. Muutama oli lukenut tai kuunnellut lopun toisenkin kerran, mutta kun keskustelimme lopputapahtumista, emme olleet yhtään varmoja, ymmärsimmekö lopun "oikealla" tavalla. Ehkä kotona otamme kirjan käteen ja luemme lopun vielä kertaalleen.  

Kirja oli koettu monin eri tavoin. Moni sanoi, että kirja piti otteessaan alusta loppuun saakka surumielisyydellään ja kauniilla kielellään. Osa taas oli sitä mieltä, että kirjan henkilöt olivat pelkästään ärsyttäviä, kirjan nimi oli huono, naakkojen rooli ei auennut, kirja oli lähinnä Porvoon matkailumainos. Yhtä kaikki, siitä olimme samaa mieltä, että Elomaan teksti on äärettömän kaunista. 

Monia kirjan teemoja jäi käsittelemättä, kun kuulutus muistutti kirjaston sulkeutumisesta. Ennätimme kuitenkin antaa kirjalle arvion: 4,1 (asteikko 1-5). 

Nyt jäämme joulutauolle ja jatkamme tammikuussa Lea Ypin kirjalla  Vapaa. Kuinka kasvoin aikuiseksi.

Ihanaa joulun aikaa kaikille!  

Nelli Hietala: Romurakkautta

 

Nelli Hietala: Romurakkautta. Sulkavaaran siskokset. Karisto. 2023. Kansi Elina Warsta. 216 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kyynärpäämme hipoivat toisiaan. Tartuimme yhtä aikaa oliivipurkkiin. Petja veti kätensä niin nopeasti pois omani tieltä, että toisessa kädessä pitelemäni haarukka putosi ja kolahti lautasen reunaa vasten. Mietin, mahtoiko hän pitää minua viehättävänä vai johtuiko hänen vaivautuneensa siitä, että tunne oli pikemminkin päinvastainen."

Kun katsoin tämän kirjan ilkikurista, värikästä Elina Warstan suunnittelemaa kantta, tiesin heti, että tiedossa on mukavaa ja kevyttä luettavaa. Ja kirjan nimi ja kannen sydän viittaavat takuuvarmasti romanttisiin suhteisiin. Kyllä, tätä kaikkea kirja piti sisällään. Jouluvalmisteluja tehdessäni oli mukava välillä seurata Jessin touhuja kaukana takamailla, missä pakkasta saattoi olla jopa kolmekymmentä astetta.

Jessi on lähtenyt Etelä-Suomen kodistaan pakoon talossa tehtävää putkiremonttia. Pakopaikaksi hän on valinnut Johanna-siskonsa kodin, omakotitalon jossakin siellä kaukana takamailla lumen ja pakkasen keskellä. Jessi itse on keski-ikäinen eronnut nainen. Tytär Vilja jäi avioeron yhteydessä asumaan isänsä kanssa. Uskonnollisen kutsumuksen vuoksi sisko haluaa pysyä sinkkuna. "Jeesus oli parimarkkinoilla tiukka vastus." Nyt Jessi kuitenkin huomaa, että sisko viihtyy hyvin Henrin, paikallisen kalastajan, kanssa. Ainakin siskon jääkaappi ja pakastekaappi ovat täynnä kalaa. 

Jessillä oli hyvä syy tulla siskon luo. Siskosten tulisi siivota äskettäin kuolleen isän rintamamiestaloa. Jessi käy tutustumassa taloon ja toteaa, että onpas tätä romua täällä yllin kyllin. Pihalla on lukuisa määrä peräkärryjä, jotka on maalattu kuoriaisten näköisiksi. Ja paljon muutakin rautaromun tapaista löytyy sekä ulkoa että sisältä. Mitäpä tälle kaikelle tulisi tehdä, miettii Jessi. Lisää yllätyksiä tulee esille. Autotallista löytyy rekan puoliperävaunu, joka oli tuunattu mammutin näköiseksi. Tarkempi tutkiskelu osoittaa, että mammutti piti sisällään asiallisesti sisustetun asunnon. Siellä on ihan selvästi asuttu. 

Jessin ihmetellessä sekasotkua taloon kävelee mies, jolla on silmälasit ja ylikasvanut, tummanruskea tukka sekä turkoosiksi lakatut kynnet. Hän esittäytyy, hän on tutkija Petja Helle. "Poikkesin katsomaan Matti Niemisen taidepihaa, Helle selitti, - mutta te ette taida olla talvisin auki." Mies kertoi tekevänsä tutkimusta suomalaisesta ITE-taiteesta. Ahaa, nyt Jessi ymmärtää, isän teokset ovatkin ITE-taidetta.

Petja vakuuttaa, että Jessin isällä on ollut osaamista ja taitoa tehdä mahdottomista ja rikkinäisistä esineistä ja romuista käytännöllisiä käyttöesineitä sekä todellista taidetta. Käy myös ilmi, että isällä on  ollut paljon yllättäviä tuttuja mm. maahanmuuttajien keskuudessa. Ja kaikkien yllätykseksi isän testamenttikin löytyy.

Vaikka Jessi ei olekaan ihan yhtä mieltä Petjan kanssa isän lahjakkuudesta, hän kuitenkin mielellään syventyy tutkimaan romaesineitä, mutta ei niinkään kiinnostuksesta isän taidetta kohtaan, vaan pikemminkin siksi, että hän huomaa tuntevansa ihastusta Petjaa kohtaan. Eikä tunne ole yksipuolinen.

Tällaisia ihanan viihdyttäviä kirjoja on suorastaan nautinnollista lukea silloin tällöin. Tämä kirja, kuten hyvät romanttiset viihderomaanit yleensäkin, pyyhkäisee lukijan mukaansa. Jo alusta pitäen pystyi arvaamaan kirjan onnellisen loppuratkaisun, mutta ei se yhtään haitannut. 

Viihdyin Sulkavaaran siskosten seurassa. Takakannessa luvataan kirjalle jatkoa! Sitä odotellen. 

Anne Manner: Juoksuhiekka

 

Anne Manner: Juoksuhiekka. Lector Kustannus Oy. 2023. 279 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Oven takana seisova hahmo jyskytti nyrkillään vielä muutaman kerran kääntymättä ovisilmän suuntaan. Kalle ei tunnistanut seisovaa, sadeviittaan pukeutunutta henkilöä vaikka mietti päänsä puhki, kenellä olisi asiaa hänelle näin myöhään lauantai-iltana tai itseasiassa jo sunnuntain puolella. Hahmosta ei pystynyt edes sanomaan, oliko kyseessä mies vai nainen. Pituutta henkilöllä vaikutti olevan Kallen verran."

Juoksuhiekka on jatko-osa Mannerin vuonna 2022 ilmestyneelle dekkarille Dominoefekti (linkki). Dominoefektissä tutustuttiin nuoreen toimittajaan Hanna Lammiin, joka työskenteli Uutis-Viikko -lehdessä urheilu- ja rikostoimittajana. Hanna joutui mukaan erikoisiin turrimurhiin.

Myös Juoksuhiekka-dekkarissa Hannalla on merkittävä rooli. Hanna työskentelee edelleen Uutis-Viikossa. Hän seurustelee Villen kanssa, jonka oli tavannut paikallisessa ravintolassa. Ville oli jo entuudestaan tuttu, sillä he olivat olleet luokkakavereita. Nykyisin Ville työskentelee paikallisessa poliisissa. Nyt Hannan ja Villen suhde on syventynyt niin, että Ville viettää suurimman osan ajastaan Hannan asunnossa. Suhde kehittyy entisestään ja pari päättää hakea yhteistä asuntoa. 

Hanna tekee lehdessä urheiluun liittyviä juttuja, koska rikosrintamalla on hyvin hiljaista. Kunnes sitten rupeaa tapahtumaan. Yht'äkkiä tulee esille kummallisia asioita. Miehiä stalkataan ja monet stalkkausten kohteista murhataan. Stalkkaaja löytää kohteensa paikkakunnan yökerhoista, seuraa kohdetta tämän kotiin ja palaa seuraavana päivänä veitsi kädessä. Joskus hän onnistuu, joskus taas ei. Hanna toimittajana saa pian tiedon näistä kylmäävistä tapahtumista ja katsoo tehtäväkseen selvittää, mistä on kyse. Hanna on neuvokas ja oivaltava nuori nainen, mutta myös uhkarohkea, ja joutuukin tutkimustyössään äärimmäisen vaaralliseen tilanteeseen.

Jos Dominoefektin turrimurhat olivat melko erikoinen aihe dekkarille, niin on tämänkin kirjan aihe. Tai aiheena murhat dekkareissa ovat luonnollisesti aivan tavanomaisia, mutta tämän kirjan murhaaja on niin erikoinen hahmo, että hänestä oli vaikea saada otetta. En avaa murhaajan persoonallisuutta sen enempää, jo senkin vuoksi, että itselleni henkilön persoonan monet ulottuvuudet eivät oikein avautuneet. 

Kirjan dekkarimainen juoni on melko tavanomainen eikä täräyttänyt millään tavalla. Sen sijaan se, mistä pidän tässä ja myös edellisessä kirjassa, on toimittaja Hanna. Hän on reipas, aloitteellinen ja positiivinen Pepsi Max -addikti. Hänellä on rohkeutta lähteä selvittämään vaikeitakin rikoksia. Villen rooli poliisina on yllättävän vaisu. 

Kirja etenee kronologisesti ja sitä on helppo lukea. Oletan, että sarja jatkuu edelleen. Mielelläni jatkan matkaa Hannan kanssa, mutta toivoisin, että Villen persoonasta löytyisi enemmän särmää. Toivoisin myös, että jatkossa kielenhuoltoon kiinnitettäisiin huomiota. 

Jenny Bayliss: Talvipuutarha

Jenny Bayliss: Talvipuutarha. Otava. 2023. Englanninkielinen alkuteos Meet Me Under the Mistletoe. Suomentanut Anna-Mari Raaska. 431 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Elinorista oli mukavaa, kun Isaac oli mukana porukassa. Tuntui kuin jakolinja, joka illallisen aikana oli korostunut, olisi katoamassa; tai ehkä alkoholi vain sumensi hänen havaintokykynsä. Isaac ei vaikuttanut enää niin varautuneelta, mutta toisaalta olikin helpompi tuntea olevansa samassa asemassa, kun kaikki olivat pyjamassa. Ehkä, Elinor mietti, jos kaikki G8-maiden edustajat tulisivat huippukokouksiinsa yöpuvussa, he pääsisivät sopuun useammasta aiheesta."

Jenny Baylissin uusimman romaanin tapahtumat sijoittuvat Iso-Britannian maaseudulle. Vanhat koulukaverit kokoontuvat viettämään Charlesin ja Jennan häitä vanhaan Robinwoodin linnaan, joka sijaitsee heidän entisen koulunsa läheisyydessä. Koska kaveriporukka ei ole ollut isolla joukolla koolla moniin vuosiin, linnaan mennään viettämään aikaa yhdessä jo viikko ennen häätapahtumaa.

Varakkaiden perheiden kallista yksityiskoulua käyneet nuoret aikuiset, joiden kouluaikaisiin harrastuksiin kuuluivat haavipallo, kroketti ja rugby, ovat sijoittuneet hyvin työelämään. Yksi heistä on näyttelijä, morsian Jenna, joka näyttelee Päivin ja öin -saippuasarjassa. Muutama on jo perustanut perheenkin.

Yksi puuttuu joukosta. Hän on Tristan. Tristan on kuollut itsemurhan seurauksena. Ystävää muistetaan ja muistellaan, ja ruokapöytään on varattu paikka myös hänelle. "Mutta hän on täällä mukana meidän sydämissämme. Emmekä tule koskaan unohtamaan häntä."

Kirjan keskiössä ei kuitenkaan ole hääpari, vaikka heitäkin olisi ollut mielenkiintoista seurata askel askeleelta. Pääroolin kirjassa saa Elinor eli Nory Noel, Onnenhetket-antikvariaatin pitäjä Lontoosta. Moni asia arveluttaa Norya, kun hän miettii häihin osallistumista. Hän ei ole ollut säännöllisesti yhteyksissä koulukavereihin ja lisäksi hän miettii, jäisikö hän ulkopuolelle, koska on ainoa sinkku koko porukassa. Norya suorastaan pelottaa tavata Guy, jonka kanssa hänellä on ollut lyhyt seksisuhde vuosia sitten. Parhaan ystävänsä Ameerahin houkuttelemana Nory päättää jättää kirjakaupan Andrewn huostaan ja lähteä linnaan. Nory ei ikinä olisi osannut arvata, millaisiin tapahtumiin linnassa vietetty viikko johtaa.

Linnassa Nory kohtaa Isaacin, linnan pääpuutarhurin. Isaac kuuluu samaan ikäluokkaan kuin hääporukkakin, mutta ei koskaan kuulunut heidän joukkoonsa kouluaikana. Syynä oli se, että Isaac kävi tavallista koulua, ei kallista yksityiskoulua. Nuorten käyttäytyminen Isaacia kohtaan ei kouluaikana ollut asiallista, eikä Isaac voi vieläkään antaa menneitä anteeksi. Paitsi Norylle. Isaac ja Nory huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa ja haluaisivat jatkaa suhdetta. Yhdessäololle tuo rajoituksena Noryn veli. Hän on vuosien varrella ystävystynyt Isaacin kanssa eikä halua Noryn ja Isaacin seurustelevan. Mutta pari pitää päänsä ja he viettävätkin monta ihastuttavaa hetkeä viikon aikana.

Talvipuutarha on viihdyttävää ja rentoa luettavaa alusta loppuun. Sujuva dialogi ja huumorin värittämä teksti vie tarinaa sujuvasti eteenpäin. Tarina sisältää kiinnostavia henkilöhahmoja, paljon onnellisia tapahtumia, arjen sotkuisia yksityiskohtia, epäonnea ja hyvinkin surullisia tapahtumia.

Aiemmin Jenny Baylissilta on suomennettu suosituiksi tulleet teokset Jouludeitti x 12 (Otava 2020) ja Talvi kaukana kaikesta (Otava 2022). Uskon, että Baylissin lukijat ovat tyytyväisiä myös Talvipuutarhaan.

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Book of Lost Friends. Suomentanut Elina Salonen. 461 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sota oli edelleen käynnissä, ihmisiä säntäili sitä pakoon ja me yritimme raapia elantoamme Texasin villistä maaperästä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta palata etsimään sukulaisiani. Olin lapsi vailla perhettä. Lopulta pakopaikkaamme saapui pohjoisvaltojen sotilaita, jotka ilmoittivat sodan päättyneen Texasissakin ja pakottivat Gossettit lukemaan vapautusjulistuksen ääneen. Me orjat saisimme vastedes mennä minne mielimme."

Wingaten Kadonneiden rakkaiden kirja nojaa historiallisiin faktoihin fiktion keinoin. Tarina vuorottelee kahden aikajanan välillä. Molempien aikajanojen tapahtumat sijoittuvat Augustineen, pieneen Mississippi-joen kaupunkiin Louisianassa. Tapahtumat liittää yhteen Gossettin perhe.   

Louisiana 1875. Sisällissodan päättymisestä on kymmenen vuotta. Kirjan johdatteleva alkuosa on melko pitkä, mutta tarina saa vauhtia, kun kolme nuorta naista lähtee vaaralliselle matkalle kohti Texasia. Lavinia on plantaasin omistajan hemmoteltu perillinen, Juneau Jane on omistajan rakastajattaren vapaana syntynyt tytär, siis Lavinian sisarpuoli, sekä kolmantena on Lavinian entinen orja Hannie Gossett. Nuorten naisten huolenaiheet ja motiivit matkalle lähtöön ovat erilaiset. Plantaasin omistaja on kadonnut jonnekin Texasiin. Tyttäret Lavinia ja Juneau Jane haluavat löytää hänet ja varmistaa taloudellisen asemansa sekä perintönsä, kun taas Hannien toiveena olisi löytää äitinsä ja kahdeksan sisarusta, jotka myytiin ennen orjuuden loppumista eri paikkakunnille Louisianassa ja Texasissa. Hannie ei ole nähnyt heitä kymmeneen vuoteen.

Matka on vaarallinen ja he kohtaavatkin häikäilemättömiä vartijoita ja yhä edelleen voitosta haaveilevia sotilaita. Matkan varrelle osuu kirkko. Seinillä on lehtien Kadonneet rakkaat -ilmoituksia, joissa etsitään kadonneita omaisia. 

Louisiana 1987. Benedetta Silva on valmistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän saa ensimmäisen opettajan paikkansa Augustinesta. Kaupunkilaiset ovat epäluuloisia uutta opettajaa kohtaan. Niin ovat myös oppilaat, joista suurin osa on kaupungin köyhän osan tummaihoisia. Pian Benedetta huomaa, että koulussa on aivan riittämättömät resurssit, henkilökunta on apaattista eikä oppilaita tunnu kiinnostavan mikään muu kuin tuntien häirintä tai poissaolo tunneilta. Benedetta haluaa saada oppilaat kiinnostumaan kaupungin paikallishistoriasta.  

Kuten on odotettavissa, kaksi juonilinjaa yhdistyvät. Tarinoita yhdistää Gossettin perhe. Käy ilmi, että opettaja Benedetta Silva asuu vuokra-asunnossa, joka oli osa Gossettin viljelmää, jossa Hannie aikoinaan asui.

Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. Tarinaa kantavat voimakkaat ja sinnikkäät naiset. Kirja tarjoaa kiinnostavan näkökulman orjuuteen USA:n etelävaltioissa. Sisällissodan päätyttyä Kadonneet rakkaat -ilmoituksissa tulee koskettavasti esille toivo saada yhteys kadonneisiin omaisiin, monesti eri paikkoihin myytyihin orjiin. Esimerkiksi näin: 

"Arvoisa toimittaja, etsin tietoa naisesta nimeltä Caroline, joka asui intiaaniterritoriossa cherokee-kansan parissa. Hänet osti John Hawkins -niminen mies tai tunnetummin Kierosilmä-Smith, joka kuljetti hänet Texasiin ja myi edelleen. Carolinen koko perhe kuului Delanoseille, ennen kuin heidät erotettiin toisistaan ja myytiin." Tällaiset ilmoitukset toimivat tuon ajan some-kanavina.

Pidin todella paljon Wingaten edellisestä suomennetusta teoksesta Ennen kuin olimme sinun (Sitruuna 2020) (linkki). Kadonneiden rakkaiden kirjassa on paljon samaa, tarina on surullinen  ja sydäntäsärkevä, mutta on myös täynnä optimismia ja iloa. 

Paolo Giordano: Tasmania

 

Paolo Giordano: Tasmania. Aula & Co. 2023. Italiankielinen alkuteos Tasmania. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. 298 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Meillä kaikilla on gradualistinen mieli: jos asiat ovat aina edenneet jollakin tietyllä tavalla, miksi niiden pitäisi muuttua juuri nyt? Ihmiskunta on asuttanut samaa planeettaa kahdensadantuhannen vuoden ajan, onko mahdollista, että kaiken täytyy luhistua juuri minun elämäni aikana? Ja kyllähän se tosiaan epätodennäköiseltä vaikuttaakin. Jopa tiedemiehillä on taipumusta ajatella noin, itse asiassa heillä on aina ollut vaikeuksia suhtautua vakavasti suuriin katastrofeihin, kuten dinosaurusten sukupuuttoon."

Tätä kirjaa olin odottanut. Giordanon Jopa taivas on meidän oli teos, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjoitin kirjasta mm. näin: "Joskus käy niin, että lähes kuusisataasivuinen kirja ei tunnu lainkaan luku-urakalta. Niin kävi minulle tämän kirjan kanssa. Kirja piti otteessaan ensi sivuilta saakka suorastaan dekkarimaiseen loppuun saakka. Kirjassa henkilöhahmot olivat kaikki kaikessa." 

Tasmania on aivan erityyppinen kirja. Kyseessä on autofiktiivinen romaani, jossa kirjailija jakaa huolenaiheensa maailman tilasta lukijoiden kanssa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Italiaan ja Ranskaan, eikä suinkaan Tasmaniaan, kuten nimi antaisi ymmärtää. Italialainen minäkertoja Paolo menee Pariisiin ympäristökonferenssiin ja matkustaa kaupungista kaupunkiin haluamatta palata vaimonsa luo aviokriisin vuoksi. Vaimo Lorenza on Paoloa vanhempi ja hänellä on lapsi edellisestä avioliitosta. Pariskunta on yrittänyt saada omaa lasta, mutta turhaan. Lorenza on turhautunut ja päättää lopettaa lapsettomuushoidot. 

Aviokriisi on yksi kirjan kriiseistä, mutta vain yksi. Kirjassa käsitellään lähes kaikkia tämän sukupolven kokemia kriisejä ja ilmiöitä: terrorismi, taloudellinen kriisi, covid-pandemia, #metoo-liike. Mutta suurimman huomion saa kuitenkin ilmastonmuutos ja maapallon lämpeneminen, joita havainnollistetaan selkeillä faktoilla. Giordano käsittelee ilmastonmuutosta kiinnostavalla tavalla: pilvien kautta. Paolo tapaa Pariisissa professori Novellin, joka tutkii pilvien muotoja ja tekee niistä ennusteita maapallon tulevaisuudesta. Ystävyyssuhde Novellin kanssa saa myös Paolon pohtimaan maailman pelastamista. Novelli on merkittävä tutkija, mutta joutuu tiedeyhteisössä epäsuosioon naisvihamielisten mielipiteittensä takia.

Paoloa huolestuttavat tämän päivän kriisit, joilla on merkitystä maapallon tulevaisuuteen. Kun kysellään parasta ja turvallisinta paikkaa vaikkapa mahdollisen maailmanlopun varalta, vastaus on olemassa. Se on näkyvissä jo kirjan nimessä. Se on Tasmania. "Tarpeeksi eteläisen sijaintinsa vuoksi se ei altistu äärimmäisille lämpötiloille. Tasmanian osavaltiolla on hyvät makean veden varannot, siellä vallitsee demokratia eikä siellä ole ihmissyöjäeläimiä."  Kiinnostavaa on myös, että Nick Cave piti ensimmäisen konserttinsa Tasmaniassa sen jälkeen, kun oli toipunut poikansa kuolemasta.   

Mutta myös menneisyyden kriisit kiehtovat Paoloa. Hän on kirjoittamassa kirjaa Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista. Saadakseen autenttisuutta kirjan tapahtumiin Paolo matkustaa Hiroshimaan ja Nagasakiin sekä haastattelee pommituhoista selviytyneitä. Lukija liikuttaa lukiessaan näistä kohtaamisista.  

Odotukseni kirjan suhteen olivat suuret. Odotin Jopa taivas on meidän -teoksen tyyppistä lukuromaania, mutta sainkin käsiini kirjan, jonka pääteemana on ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on niin paljon tänä päivänä kaunokirjallisuudessakin käsitelty teema, että itse pyrin pitäytymään kaukana sellaisista kirjoista. Mutta Tasmanian luin ja luin ihan mielelläni. Ehkä siksi, että pidän Giordanon kikkailemattomasta kirjoitustyylistä ja ehkä myös siksi, että  ilmastonmuutosta oli käsitelty varsin poikkeavalla tavalla. Kirjassa yhdistyvät Paolon henkilökohtaiset ongelmat ja yleismaailmalliset kriisit. Tuloksena on henkilökohtainen ja rehellinen kuvaus Paolosta, hänen elämästään, hänen ajatuksistaan ja peloistaan maapallon tulevaisuuden suhteen. Kirja on mielestäni hyvin lähellä tietokirjallisuutta.   

Suomentaja Leena Taavitsainen-Petäjä on tehnyt jälleen erinomaista työtä.