Matti Laine: Isänsä tytär

. 

Matti Laine: Isänsä tytär. Bazar. 2025. Kannen suunnittelu Kristiina Kaksonen. 350 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kata Kovanen murtautuu juristi Sarah Fryerin toimistoon Berliinissä. Syynä on se, että Sarah Fryer oli osallistunut Suomessa Vanajan kartanossa salaperäiseen Puurojuhlaan, missä oli vieraina tunnettuja poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä eri maista. Tilaisuudessa oli ollut myös toimittaja Eeli Järvinen. Eeli löysi yhteisen nimittäjän vierasjoukolle: heillä oli vienti- ja tuonti- ja yhteisyrityksiä, joilla kaikilla oli yhteyksiä Venäjälle. Eelin maalittaminen alkoi heti, kun hänen artikkelinsa Puurojuhlasta ilmestyi. Hänen sometilinsä kaapattiin. Niiden tilalle tuli valetilejä pornosivulinkkeineen ja lisäksi Eelin nimi liitettiin pedofiilirinkiin. 

Eelin pelasti saksalainen Armadillo-järjestö, jonka tehtävänä on turvata maalituksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden fyysinen koskemattomuus. Heidät tuodaan Berliiniin ja majoitetaan vaihtuvissa turvataloissa. Näin tehtiin myös Eelin tapauksessa. 

Kata Kovanen työskentelee Armadillon palveluksessa. Hän oli murtautunut Sarah Fryerin toimistoon löytääkseen johtolankoja liittyen sotilaskäyttöön tarkoitetun materiaalin salakuljetuksesta Suomesta Venäjälle. Ehkä Puurojuhlassa oli sovittu toimeksiannoista, toivoo Kata penkoessaan Fryerin materiaaleja.

Toisaalla Suomen Lapissa entinen erikoisryhmän poliisi Rene Kovanen, Katan isä, odottaa salaperäistä tapaamista vanhan kollegansa Harri Jakoilan kanssa. Mutta he eivät koskaan tapaa, sillä Rene ajaa moottorikelkallaan ikävän kolarin, joka johti vuosien kuntoutukseen. Jakoilakin katoaa, hänen kerrotaan tehneen itsemurhan. Juttu on ollut Kittilän poliisin Simo Ripatin tutkinnassa, mutta poliisi Olivia Sudella on intuitio, että jutussa on jotakin muutakin. Kun Susi saa siirron KRP:n rikostutkijaksi, hän ryhtyy selvittämään Jakoilan tapausta. 

Juoneen tulee vielä paljon uusia henkilöitä, tulee turvapaikkaa tarvitseva Everest, tulee Kodiac, jonka lempiase on moottorisaha ja tulee myös Tinkkerman, joka haaveilee omasta rauhasta oman perheen kanssa. 

Kata Kovasen äiti on kuollut Katan ollessa 11-vuotias. Isä oli lähettänyt tytön Saksaan Katan tädin Elisabethin perheen huostaan. Kata tuntee itsensä hyvin onnekkaaksi päätyessään Armadilloon. "Armadillossa työskentely antoi elämälle tarkoituksen ja toi mukanaan struktuuria, jota Katan elämästä oli puuttunut koko sen ajan, kun hän kasvoi yksinäisenä Kovasena Saksassa." Kata on mainio nuori nainen, hän on reipas, älykäs, itsepäinen ja jopa röyhkeä. Kunnianhimoisiin tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu lapsen teko, vaikka miesystävä Michael sitä niin paljon haluaisikin. Onpa Katalla bändikin parin ystävänsä kanssa: punkkia soittava Her Bombastick Majesty. 

Matti Laine on julkaissut useita dekkareita, mutta minulle Isänsä tytär oli ensimmäinen kosketus Laineen tuotantoon. Kirja oli hyvä lukukokemus, jännitystä riitti ja kirja pysyi hyvin kasassa monista juonikuvioista huolimatta. Kirjassa on kiinnostavia teemoja. Pidin siitä, että kirjassa liikutaan tämän päivän yhteiskunnallisissa teemoissa, mm. maalittamisessa ja kansainvälisessä rikollisuudessa. Kirjan liepeestä luen, että Kovaset-sarjasta tulee trilogia. Tästä ensimmäisestä osasta jää varmasti paljon purettavaa jatko-osaan, ainakin kirjan loppu antaa siihen vahvan viitteen. On kiinnostavaa nähdä, ketkä henkilöhahmot Katan ohella nousevat keskiöön seuraavassa osassa. 

 

Lukupiirikirjana Irene Zidanin Isäni appelsiinikukkien maasta

 

Irene Zidan: Isäni appelsiinikukkien maasta. WSOY. 2024. Lukija Krista Putkonen-Örn. 8 t 3 min. Storytel.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui yhdentoista naisen voimin vaihtamaan ajatuksia Irene Zidanin ajankohtaisesta teoksesta Isäni appelsiinikukkien maasta. Kirjan keskiössä on toimittaja Amira Mansur. Amira on suomalainen, hän on syntynyt Suomessa ja puhuu suomea äidinkielenään. Hänen isänsä on palestiinalainen. Isä ja Amiran suomalainen äiti olivat tavanneet Ruotsissa, josta he olivat muuttaneet Suomeen. Amira työskentelee suomalaisessa valtalehdessä, todennäköisesti Hesarissa, on naimisissa ja avioparilla on kaksi lasta.  

Viimeisin Lähi-idän kriisi alkoi 7.10.2023, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin. Amira saa lehdessä siirron muistokirjoitusosastolta ulkomaantoimitukseen. Hänen tehtäväkseen tulee Lähi-idän tilanteesta raportoiminen. Amiran yllätykseksi hänen artikkelinsa saavat aikaiseksi palauteryöpyn. Voiko Amira-niminen toimittaja raportoida puolueettomasti Lähi-idän tilanteesta? Ei voi, sanovat lukijat ja syyttävät toimittajaa tietämättömyydestä ja antisemitismista. Eikö Amiran nimen pitäisi pikemminkin olla etu, merkki siitä, että toimittajalla on syvällisempää tietoa kyseisestä alueesta, pohti eräs lukijoistamme. 

Amiran isä on sympaattinen ja välittävä mies. Kirja kuvaa uskottavasti ja koskettavasti isän sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Isä on todella halunnut sopeutua, mutta vaikeaa se on ollut. Aktiivisista yrityksistä huolimatta töitä löytyy vain satunnaisesti. Lisäksi omaisten kaipuu on voimakas. Isän puolesta tuli surullinen olo, kommentoi eräs lukijoistamme.  

Totesimme, että kirja on kirjoitettu toimittajan ammattitaidolla. Kirjan rakenne takaumineen toimi erinomaisesti. Kirjaa oli helppo lukea, ja jokunen lukijoistamme oli lukenut kirjan yhdeltä istuimelta. Koimme, että kirja on tärkeä, silmiä avaava teos, mutta ehkä hieman ahdistavakin. Kirja on hyvä osoitus siitä, että kaunokirjallisesti voidaan tuoda esille tuoreita poliittisia teemoja. Voisimme suositella kirjaa myös lukiolaisille. Zidan ei nimeä Lähi-idän paikkoja nimeltä, vaan käyttää termejä siellä jossakin, valtio, kaistale ja ranta. Ehkä kirjailija oli näin halunnut etäisyyttä näihin hänelle ja perheelle tärkeisiin alueisiin.

Totesimme myös, että kyseessä on monitasoinen teos. Löysimme kirjasta monia teemoja: toisen polven siirtolaisuus, isä-tytär -suhde, rasismi, selviytyminen, henkinen kasvutarina. Rasismista keskustelimme pitkään. Monen lukijan mielestä rasismi näkyi läpi kirjan tapahtumien, ei pelkästään toimittajapalautteissa. Äiti, tyttäret ja isä saivat kokea, että jo heidän poikkeava ulkonäkönsä erotti heidät suomalaisesta kulttuurista. Työpaikkojen saantiin etenkin isän kohdalla vaikutti osittain erilaisuus. Mietimme, oliko kyse rasismista vai pikemminkin ennakkoluuloista.

Irene Zidan on suomalainen viestintäasiantuntija ja entinen Hesarin ja Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja. Hänen isänsä on palestiinalainen. Kirja on todennäköisesti pitkälti autofiktiivinen. Kyseessä lienee Zidanin tutkimusmatka omaan menneisyyteensä, jolloin Zidan hakee hyväksyntää omille juurilleen. Vilpitön suosituksemme Zidanin kirjalle. Toivomme, että Zidan jatkaa kirjoittamista, niin hyvä lukukokemus tämä kirja oli meille lukupiiriläisille. Kiitokset myös Ville Laihoselle kirjan tyylikkäästä kannesta. Annoimme kirjalle hyvän arvion 4,4 (asteikko 1-5). Arvio on kolmanneksi paras arviomme yli kolmevuotiaan lukupiirimme historian aikana. 

Seuraavan kerran lukupiirikirjanamme on Anni Kytömäen Mirabilis. Saamme Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle 31.3.2025.

Anne Manner: Asfalttiviidakko

 Anne Manner: Asfalttiviidakko. Lector Kustannus Oy. 2024. 

Arvostelukappale kustantajalta

Asfalttiviidakko on Mannerin kolmas osa sarjassa, jonka pääosassa on Uutis-Viikko -lehden toimittaja Hanna Lammi. Hanna palkattiin urheilutoimittajaksi, mutta samalla hän työskentelee myös rikostoimittajana. Hanna on läpi kirjasarjan seurustellut Villen kanssa. Nyt heidän seurustelunsa on edennyt niin, että he asuvat yhdessä. Ville on poliisi ja työskentelee paikallisessa poliisilaitoksessa. 

Kirja alkaa nuoren naisen murhalla. Ville menee murhapaikalle Niittypuistoon ja kuvaa kollegalleen karmaisevaa näkyä. "Joku nuori nainen on päässy hengestään jonkun idiootin himojen takia. Tyttö on varmaan raiskattu ja kuristettu. Työ on ilmeisesti vielä viimeistelty tolla kivellä tossa." Kuollut nainen on 28-vuotias Pipsa Mäntyniemi. Poliisi ryhtyy heti selvittämään tapausta. On selvää, että Hanna ei millään malta pysyä toimituksessa kirjoituspöydän ääressä, vaan lähtee oitis murhapaikalle ottamaan selvää, mitä on tapahtunut. Menee päiviä, eikä poliisi saa otetta tapauksesta. Mitään johtolankoja ei löydy. "Tuntuu, että ei nyt oikein päästä mitenkään eteenpäin, Ville huokaisi." 

Hanna on aktiivinen nuori nainen, joka haluaa olla monessa mukana. Kun häntä pyydetään opettamaan valokuvausta taideterapiaryhmässä syrjäytymisuhan alla olevalle nuorisojoukolle, hän ottaa tehtävän epäröimättä vastaan. Opetussessio olisi vain kerran viikossa, se ei häntä liiemmin rasittaisi. Mutta eipä tiedä Hanna, minkälaisiin kuvioihin hän joutuu suostuessaan tähän tehtävään. 

Taideterapiaryhmässä Hanna kuulee nuorten miesten puhuvan incelistä, stacyista ja chadeista. Mitä nämä termit tarkoittavat, pohtii Hanna. Googlettamalla selviää, että incel (involuntary celibacy)-kulttuurissa miehet joutuvat olemaan tahdonvastaisessa selibaatissa, koska eivät  pysty saamaan stacyjä eli kauniita ja viehättäviä naisia. Kauniit stacyt antautuvat vain chadeille, komeille ja lihaksikkaille miehille. 

Kun poliisi on edelleen neuvoton Pipsa Mäntyniemen murhan tutkimuksissa, Hanna joutuu kohtaamaan pelottavia tilanteita. Pyöräillessään kotiin taideterapiasta Hanna kokee, että häntä seurataan. Sen jälkeen tulee puhelimeen pelottava viesti. "Vitu huora! Mä tiiän nyt mis sä asut. Luuletsä pääseväs pakoo?" Poliisi jututtaa taideterapiaryhmän miehiä, mutta keskustelut eivät johda mihinkään. Poliisi järjestää jopa väijytystilanteen Hannan palatessa taideterapiasta kotiin. Sekään ei ratkaise mitään. Mutta ratkaisu kyllä löytyy, mutta todella ikävien ja pelottavien tapahtumien jälkeen. 

Kirjan luvut on selkeästi nimetty henkilöiden ja viikonpäivien mukaan. Sen lisäksi on lukuja, joissa henkilönä on red bill, joka sekin liittyy incel-kulttuuriin. Reb bill retostelee ryhmässään, miten rohkea hän on ollut. "no sain ainaski seksii niinku meijän pitäiski saada". Ja muut luonnollisesti ihastelevat suurta sankaria. Lisäksi kirjassa on lukuja, joissa otsikkona on vain vuosiluku. Nämä luvut kuvaavat pienen pojan ankeaa ja ankaraa lapsuutta, jota varjostivat köyhyys ja ennen kaikkea vanhempien alkoholismi ja väkivaltaisuus.   

Manner valitsee kirjoihinsa erikoisia aiheita. Ensimmäisessä kirjassa Dominoefekti teemana on turreilu eli juonen keskiössä oli Facebookin Suomen Turrit -ryhmä. Toinen osa Juoksuhiekka käsittelee miehiä, joita stalkattiin ja monet stalkkauksen kohteista murhattiin. Stalkkaajan persoona ei avautunut minulle. Nyt tämän kolmannen osan keskiössä on incel-kulttuuri, joka sekin oli minulle ihan uutta.

Myös tässä osassa pidin paljon Hannasta, aktiivisesta, hyväntuulisesta, rohkeasta ja peräti uhkarohkeasta nuoresta naisesta. Hannalla on ongelmia hengästymisen kanssa. Lääkärissä hengästyminen saa selityksensä ja edessä on iso leikkaus, johon varmasti päästään seuraavassa osassa. Hanna saa niin ison roolin kirjassa, että muut henkilöt jäävät väistämättä taka-alalle. Villestä en tälläkään kertaa saa minkäänlaista otetta. 

Kirja on rakenteeltaan selkeä ja sitä on helppo lukea. Tiivistäminen olisi tehnyt terää. Monet tapahtumat selitetään monta kertaa, ensin kuvataan tapahtuma, sitten siitä juttelevat Hanna ja Ville, sen jälkeen sitä selvitetään poliisilaitoksella ja vielä kerran Uutis-Viikon toimituksessa. Jokin lisätwisti juonen kehittelyssä olisi tehnyt terää.

Samuli Putro: Elämäni miehet

 

Samuli Putro: Elämäni miehet. WSOY. 2025. Kannet: Jussi Karjalainen. Kannen kuva: Miikka Pirinen. 246 sivua.

Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä muusikoista. Hänet muistetaan Zen Café -yhtyeen keulahahmona, sittemmin Putro lähti soolouralle. Putro on koskettanut ja itkettänyt kuulijoitaan, minua mukaan lukien. Koskettavia kappaleita on paljon, vaikkapa Elämä on juhla, Saaressa on aina sunnuntai, Olet puolisoni nyt, Tee minusta ihminen ja Ikävä mummoa, muutamia mainitakseni. Putron tekstit ovat oivaltavia ja käsittelevät hyvin arkisia asioita.

Tämän arvostamani muusikon omaelämäkerrallinen teos kiinnosti. Vaikkakin täytyy kyllä myöntää, että kirjan nimi hieman kummastutti. Miksi vain miehet? Miksi ei myös naiset tai vain naiset? Terapiaistunnotkaan eivät juuri lisänneet kirjan kiinnostavuutta.

Kirjan miehiä on kahdeksan: Kirjoittaja, Isä, Ohjaaja, Poika, Pomo, Jätkä, Uusi kaveri ja Kiltti mies. Mutta ei kirja kuvaa vain heitä, vaan kuvauksen kohteena ovat myös Putron tärkeimmät naissuhteet, joita suodatetaan miessuhteiden kautta. Terapiaistunnot kulkevat punaisena lankana läpi kirjan.

Ensimmäinen kirjan miehistä on boheemi kirjoittaja, joka liittyy vaaleatukkaisen naisen ja Putron eroon. Tätä miessuhdetta Putro kuvaa laveasti, varmaankin ero naisesta otti koville. Rankkaa eroa Putro halusi käydä läpi terapeutin kanssa. Terapeutin valinta tuotti vaikeuksia. Kolmesta ehdokkaasta Putro valitsi tiukan oloisen naisen. "Tämä nainen antoi itsestään tarkan ja älykkään kuvan. Hän toi mieleeni ankaran mutta reilun saksanopettajani lukiosta. Ei kivoimman tyypin, silti suosikkini."

Terapeutin kehotuksesta katse kääntyy isään. "Tää on aikamoinen klisee, mutta mun pitäis tietää jotain sun lapsuudesta ja vanhemmista. Isästä ainakin nyt aluksi." Putro on viettänyt lapsuutensa pienessä tehdaskaupungissa, Raahessa. Isä harrasti valokuvausta ja musiikkia. Rakkaus musiikkia kohtaan juurtui Putroon jo nuorena. Ateisti-isän harmiksi poika kävi seurakunnan tilaisuuksissa. "Minulle se oli tietysti eräänlainen kapinan muoto."

Samuli Putro oli nuorena miehenä hyvin epävarma itsestään. Epävarmuuteen liittyen hänellä oli kova hyväksynnän tarve, auktoriteetin hyväksyntää hän oli aina hakenut. Hän oli ihaillut ja samalla pelännyt röyhkeitä ja itsevarmoja miehiä. Yhä edelleen Putro tuntee itsensä kiltiksi pojaksi, joka ei osaa sanoa vastaan. Jos hän ei ymmärrä häneen kohdistuvaa kritiikkiä, hän jää keinottomaksi. "Jos en ymmärrä miten ja mitä minun pitäisi petrata, työni ei kehity. Keskityn epäolennaiseen, auktoriteetin pelkäämiseen tai miellyttämiseen. Vähäinenkin luovuuteni katoaa ja alan poteroitua. En enää tiedä kuka olen."

Ohjaaja, Pomo, Jätkä, Uusi kaveri ja Kiltti mies liittyvät Putron työhön, musiikin tekemiseen. On hyviä hetkiä ja on ihan hirvittävän huonoja hetkiä. Suhde elokuvaohjaajaan on intensiivinen ja suhteeseen mahtuu paljon tunteita. "Mies, miehet, kateus, kilpailullisuus, vertailu, mustasukkaisuus, konfliktit, harkinta ja kontrollissa olemisen tarve." Pomon kanssa yhteistyö alkoi hyvin, suorastaan loistavasti, mutta sitä kesti vain aikansa. Kesti kauan ennen kuin Putro sai lopetetuksi yhteistyön. Jätkän kanssa Putro reissasi Berliiniin tekemään demoja. Uusi kaveri oli loistava kaveri raittiina. Kiltti mies tuotti Putron ensimmäisen soololevyn.

Poika on Putron vanhin kaveri ja myös paras ystävä. "Hän ei vaadi minulta juuri mitään. Ainoastaan sen, että tunnustan ystävyytemme. Ainoastaan sen, etten salaa häneltä murheitani." Kirja saa lempeän lopun: Putro on löytänyt turvapaikan.

Kirja on kiinnostava lukukokemus. Putron elävää ja oivaltavaa tekstiä on ilo lukea. On selvää, että 54-vuotiaan miehen elämään on mahtunut paljon, niin kriisejä kuin onnellisiakin hetkiä. Ennen kaikkea siihen on mahtunut paljon työtä. Autofiktiivisen teoksen kirjoittaminen on varmasti vaatinut muusikolta rohkeutta ja päättäväisyyttä, niin avoin ja vilpitön hän on purkaessaan ihmissuhteitaan. Oletettavasti ja toivottavasti kirjan kirjoittaminen on ollut hänelle terapeuttinen kokemus. Se, millainen lukukokemus kirja on teoksessa kuvatuille miehille, jää arvattavaksi.

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat. Minerva. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Flowers of Alice Hart. Suomentanut Hanni Salovaara. Lukija Rosanna Kemppi. 13 t 39 m. Storytel.

Kirjan päähenkilö Alice Hart on perheen ainoa lapsi. Tyttö rakastaa äitiään, mutta tuntee pelkoa isäänsä kohtaan. Koskaan ei voi tietää, millä tuulella isä on. Isän käyttäytyminen on yllätyksellistä, hänen mielialansa vaihtelevat äärilaidasta toiseen, joskus hän on rakastava ja hellä, joskus taas arvaamattoman väkivaltainen. Väkivalta kohdistuu useimmiten äitiin. Äiti tekee kuitenkin kaikkensa, jotta saisi pidetyksi perheen koossa, etenkin kun hän on raskaana. 

Traagisen tulipalon seurauksena Alicen vanhemmat kuolevat. Yhdeksänvuotias Alice jää orvoksi ja suuren järkytyksen takia menettää puhekykynsä. Alicen ottaa huostaansa lapsen isoäiti June, jota Alice ei muista koskaan tavanneensa. Isoäiti asuu kauniilla Thornfieldin kukkaistilalla. Kukista ja luonnosta Alice saakin paljon voimaa, samoin iloa tuottaa naapurin bulgarialaislähtöinen koulukaveri. Mutta suru on suuri eikä puhekyky palaudu. Alicea kiinnostaisi kuulla isoäidiltä, millainen isän ja äidin avioliitto oli ollut, mutta isoäiti lykkää asioista puhumista aina vaan tuonnemmaksi, kunnes huomaa, että se on jo liian myöhäistä. Alice on paennut isoäidin kukkaistilalta. Alice jättää kaiken ja muuttaa sisämaahan puistonvartijaksi. Hän tekee parhaansa unohtaakseen menneisyytensä. Uusi työ tuo mukanaan uusia tuulia ja uusia ystäviä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Australiaan. Australian luonnolla, kukilla ja merellä on iso rooli kirjan tapahtumissa. Kukat antavat kiinnostavan kehyksen tapahtumille. Mieleen tulee Delia Owensin Suon villi laulu (WSOY 2020), jossa marskimaan kuvaukset ovat suorastaan lumoavaa luettavaa. 

Alice Hartin kadonneet kukat on australialaisen Holly Ringlandin esikoisromaani. Kirja on todellinen kukkakirja. Kukat on mainittu kirjan nimessä, samoin kirjan kaunis kansi tulvii kukkia. Jokainen luku on nimetty jonkin australialaisen kukan mukaan. Mieleen jäi erityisesti flamingonkukka. Uskotaan, että joku läheinen sairastuu, jos flamingonkukka voi huonosti. Kaiken kaikkiaan kirja tarjosi mukavan ja viihdyttävän lukukokemuksen.

József Debreczeni: Kylmä krematorio

József Debreczeni: Kylmä krematorio. Raportti Auschwitzin valtakunnasta. Like. 2025. Unkarinkielinen alkuteos HIDEG KREMATÓRIUM - Auschwitz regénye. Suomentanut Minnamari Soisalo. 222 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Vietimme Suomessa kansainvälistä holokaustin uhrien muistopäivää sekä Auschwitzin vapautuksen 80-vuotispäivää 27.1.2025. Juuri ennen muistopäivää ilmestyi József Debreczenin teos Kylmä krematorio, joka kuvaa natsien julmuutta Auschwitzin keskitysleirillä. Viimeisten vuosikymmenten aikana holokaustikirjallisuutta on ilmestynyt melko paljon myös suomeksi. Kaikki holokaustia kuvaavat kirjat ovat arvokkaita, niin ne joissa kuvataan rohkeutta ja urhoollisuutta osoittaneiden juutalaisvankien toimintaa kuin myös ne, joissa kuvataan vankien epäinhimillisiä olosuhteita, ainaista nälkää ja natsien julmuutta. Debreczenin teos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Kirja on raaka ja synkkä kuvaus kauhusta, pakkotyöstä, natsien epäinhimillisestä käyttäytymisestä sekä taistelusta alituista nälkää vastaan. Tapahtumat eivät keskity kuolemanleireihin, kuten Auschwitz-kirjat yleensä, vaan kuvauksen kohteina ovat orjatyöleirit, joissa Debreczeni työskenteli.

Unkarilaissyntyinen 39-vuotias toimittaja József Debreczeni kuljetettiin Jugoslaviasta Auschwitziin vaimonsa ja vanhempiensa kanssa. Vuosi oli 1944. Perillä Auschwitzissä Debreczeni ohjattiin oikeanpuoleiseen jonoon, johon siirrettiin ne, joita ei heti tapettu. Vaimo ja vanhemmat pakotettiin vasemmanpuoleiseen jonoon ja siitä suoraan kaasukammioon. "Heitä, vasemmalla seisseitä ei nähnyt enää kukaan..." 

Debreczenistä tuli Häftling eli vanki numero 33031. "Tästä eteenpäin en ole enää minä, vaan 33031. Olen pelkkä numero..." Hänet laitettiin pakkotyöhön Auschwitzin alaleireille, ensin kantamaan raskaita taakkoja muiden vankien lailla ja sitten tunnelityöntekijäksi kivilouhos- ja hiilikaivosalueelle. Pimeissä ja vaarallisissa tunneleissa raataminen vaati useita kuolonuhreja päivittäin. Työpäivä oli 14-tuntinen. Vangit olivat jatkuvasti sairaina, oli lavantautia, ripulia, pilkkukuumetta ja punatautiepidemiaa. Lisäksi täit olivat jatkuvana riesana. Olipa vangin kunto mikä tahansa, työhön piti raahautua, koska natsit olivat sitoutuneet antamaan työvoimaa alueen yrityksille. Ruoka-annokset olivat mitättömiä. Musta pörssi kukoisti. Leipäannoksia vaihtui tupakkaan. Kaupan saattoi olla vaikkapa rehujuurikkaan siivuja, punajuuria tai tyhjiä säilytyspurkkeja. Kaikki meni kaupaksi.

Seuraavaksi oli vuorossa siirto Dörnhaun sairaalaleirille. Korttelissa A, johon Debreczeni ohjattiin, majoittui kuusisataa miestä. Samalla lavitsalla makasi kaksi tai kolme lähes alastonta vankia. Väkeä - "puolikuoliaaksi nääntyneitä ihmislaumoja" - tulvi lisää joka päivä. "Dörnhaun merkitys oli tässä vaiheessa lisääntynyt. Leirivaltakunta kaatoi sinne kaiken loppuun käyttämänsä ihmisaineksen." Joka päivä kuoli parisataa vankia nälkään, kylmyyteen tai sairauteen, mutta aina tilalle tuli uusia avuttomia ihmisraukkoja. Ruoka-annokset olivat mitättömän pieniä. Oikeutusti voitiin sanoa, että "nälkä oli hyödyllinen väline tasapainon ylläpitämisessä".  

Venäläiset vapauttivat leirin 27.1.1945. Sitä ennen saksalaiset ja  kävelemään pystyneet vangit olivat lähteneet leiriltä, vain heikoimmat - noin 7600 vankia - jäivät, äärettömän huonokuntoinen Debreczeni mukaan lukien. Venäläisten tullessa Debreczenin A-kortteliin "upseeri seisahtuu keskelle hallia. Hän katsoo ympärilleen, yrittää sisäistää näkemäänsä. A-korttelin järkyttävää, katseilta piilossa pysynyttä todellisuutta. Hän kahlaa lietteessä, astuu lähemmäs vuoteita. Hän tärisee kauttaaltaan."

Debreczenin kirja on rankkaa luettavaa. Taidokkaasti Debreczeni kuvaa ihmiskunnan historian synkintä ajanjaksoa. Lukijalle välittyy selkeä kuva Auschwitzin pakkotyöleirien kauhistuttavasta arjesta. Käy ilmi, että vankeus oli epäinhimillistä ilman Birkenaun krematorioitakin. Kirjailija kuvaa myös leirin hierarkiaa. Hän itse edusti alimpaa kastia eli hän oli Häftling, vanki numero 33031. "Natsien kuolemanleireillä toiminut mutkikas paariahierkia oli suunniteltu metodisella nokkeluudella. Saksalaiset pysyivät itse piikkilankojen sisäpuolella enimmäkseen näkymättömissä. Ruoanjakelun, kurinpidon, välittömän työnvalvonnan ja ensimmäisen asteen terrorin eli täytäntöönpanovallan he ulkoistivat tosiasiassa vankien keskuudesta umpimähkään valitsemilleen orjapiiskureille."

József Debreczeni julkaisi selviytymiskertomuksensa äidinkielellään jo vuonna 1950. Kirjan loppua pidettiin liian neuvostomyönteisenä, minkä vuoksi kirja ei päässyt länsimarkkinoille. Englanninkielinen painos ilmestyi vasta vuonna 2023. Kirja pääsi The New York Timesin kymmenen parhaan kirjan joukkoon vuonna 2024. 

Kylmä krematorio on todella vaikuttava ja tärkeä teos. Kerronta on kaunista, jopa runollista. Teksti muodostaakin tehokkaan kontrastin traagisille tapahtumille. Minnamari Soisalon käännös on erinomainen. 

Arvonnassa Guillaume Musson Tyttö ja yö

Hei kaikki. Guillaume Musso on yksi Ranskan myydyimmistä kirjailijoista. On hienoa, että hänen teoksiaan on nyt myös suomeksi. Ensimmäinen suomennettu teos on Tyttö ja yö (Siltala 2023). Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Musso. Ihastuin tähän dekkariin, jossa on koukuttava juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot. Onkin  mukava tarjota jollekulle onnekkaalle jännittäviä lukuhetkiä. 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos olet blogini lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajana Blogit.fi:ssä.

Arvonta päättyy torstaina 13.2.2025 klo 18. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen. 

Mukavaa viikon jatkoa ja onnea arvontaan.