tiistai 3. elokuuta 2021

Tuire Malmstedt: Lasitarha

                                        
Tuire Malmstedt: Lasitarha. 2021. Aula & Co. Kansi: Tuomo Parikka. 361 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän muisti Elmon varoittavat sanat, ja omatunto, joka oli niitä harvoja asioita, jonka hän enää kuuli, piti sinnikästä ääntä taustalla. Lilja keskittyi ja sai äänen katoamaan. Hänellä oli oikeus tähän, suorastaan velvollisuus. Eikä kukaan voinut syyttää häntä tutkinnan häirinnästä, hänhän vain viestitteli vanhan työkaverinsa kanssa." (s. 228)

Lilja on Henrin äiti. Lilja rakastaa Henriä yli kaiken. Mutta Henriä ei enää ole, on vain muistot, joita Lilja joutuu vaalimaan yksin. Dementoituneesta miehestä ei ole tukea. Yhä edelleen Lilja jaksaa toivoa saavansa Henrin takaisin, vaikka ymmärtääkin, että hänen toiveensa on täysin epärealistinen. Henri on nimittäin ollut kadoksissa jo vuosia, tarkasti ottaen kaksikymmentäseitsemän vuotta, yhdeksän kuukautta ja viisi päivää. Henri oli kadotessaan seitsemänvuotias ja nyt hän täyttäisi kolmekymmentäviisi vuotta. Henri katosi koulun metsäretkellä. "Lilja irrottaa kätensä poikansa kädestä bussipysäkillä ja antaa tämän juosta tien yli kouluun. Henri kääntyy vielä portilla katsomaan äitiään, hymyilee ja vilkuttaa. Poika on innoissaan tulevasta Hitonhaudan retkipäivästä. Poika katoaa värikkäiden takkien ja reppujen täplittämälle koulunpihalle. Katoaa." (s. 49)

"4-vuotias Lenni kadonnut leikkipuistossa." (s. 49)

Elmo Vauramo on äskettäin siirtynyt työskentelemään Jyväskylän poliisilaitokselle. Työympäristö on varsin erilainen kuin hänen edellinen työpaikkansa Helsingissä. Nyt hän työskentelee kuusihenkisessä rikostutkintayksikössä, jossa vallitsee mukava, leppoisa ja lähes perheenomainen tunnelma. Elmo saa työkaverikseen hiljaisen oloisen, mutta hyvin tarkkanäköisen Matilda Metson. Ensimmäiseksi yhteiseksi tapaukseksi he saavat pienen nelivuotiaan Lennin katoamisen. Lenni oli kadonnut äkkinäisesti puistossa. Hänestä jäi jälkeen vain kenkä. Tutkimukset aloitetaan. Mutta kukaan ei ole nähnyt mitään, ei ohikulkijoita, ei autoja, ei mitään. Jotenkin Lennin on täytynyt kadota. Miksi kenkä on jäänyt puistoon? Elmo ja Matilda tutkivat kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin johtolangat, he jopa avaavat vanhojen rikostapausten arkiston. Kun jotakin valoa alkaa näkyä, onko jo liian myöhäistä? 

"Pieniä lasihelmiä joka paikassa! Äiti, se on lasitarha." (s. 361)

Luettuaan lehdestä Lennistä Liljalle palautuu jälleen mieleen Henrin katoaminen. Hän päättää vielä kerran paneutua Henrin katoamiseen ja etsiä tällä tavalla lohtua suruunsa. Hän haluaa tavata kaikki mahdolliset henkilöt, jotka mahdollisesti muistaisivat jotakin Henrin kuolinpäivästä. Poliisi tekee tiukkaa tutkintaa Lennin katoamisen tiimoilta. Asiat monimutkaistuvat ja aina tuntuu ilmaantuvan yhä uusia tutkintaa vaikeuttavia tekijöitä. Jännitys tiivistyy koko ajan ja lukija joutuu jo monesti pohtimaan, selviääkö pahuus ja siihen johtavat syyt. Ennättävätkö Elmo ja Matilda ajoissa vai jääkö rikos selvittämättä? 

Inhimillisyyttä jännittävään juoneen tuo rikostutkijoiden Elmon ja Matildan yksityiselämän avaaminen. Pala palalta avautuu Elmon lapsuuden rankka tapahtuma, jolla on ollut vuosien mittaiset vaikutukset Elmon elämään. "Siitä oli jo vuosikymmeniä, mutta tapahtuma ei ollut jättänyt häntä rauhaan." (s. 126-127) Matildallakin tuntuu olevan joitakin luurankoja kaapissaan, mutta niiden avaaminen jää todennäköisesti seuraavaan osaan. 

Ruotsista on noussut lukuisia hyviä naisdekkaristeja, mutta on ilo huomata, että suomalaisten naisdekkaristien rikosromaaneiden taso nousee koko ajan. Yksi alan kärkinimistä on ehdottomasti Tuire Malmstedt, joka sai paljon tunnustusta jo Isa Karos -sarjastaan. Pimeä jää (Myllylahti 2018) sai Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Lasitarha aloittaa uuden Metso & Vauramo -sarjan. Lasitarha on jännittävä psykologinen trilleri. Kirjan juoni on älykkäästi rakennettu ja hyvin koukuttava. Sivut kääntyvät vauhdilla, kun kirjailija imaisee lukijan mukaansa jakamaan Liljan lohdutonta surua. Pidin siitä, että tapahtumia avataan pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta. Musiikinopettajana työskennelleen Liljan kuurous saa selityksensä, samoin kuin Lennin kenkä ja jopa Henrin katoaminen. Kirjailija liittää juoneen yllätyksellisiä uskonnollisia kellarikohtauksia. 

Kirjan aihe on rankka - aiheena aina yhtä puistattava. Lapsen katoaminen on jokaisen vanhemman painajainen. Millaista syyllisyyttä kantaisi opettaja, jonka valvomalta retkeltä katoaisi joku oppilaista? Lapsen katoaminen on ollut monien rikosromaaneiden aiheena. Mieleeni palautui Lasiavain-palkinnon saanut Jussi Adler-Olsenin Pullopostia (Gummerus 2014) sekä Shari Lapenan Hyvä naapuri (Otava 2017). Ja varmasti lukijat väistämättä muistavat Natascha Kampuschin sieppausdraaman. Kirjan tapahtumat jäävät elämään mieleen. Pahuus, pahan olemus ja traumaattinen lapsuus mietityttävät. Miksi pimeää menneisyyttä ei vaan voi unohtaa?

Lasitarha ilmestyi 2.8.2021.

Lasihelmiä lasitarhassa. Kuva AA.

maanantai 2. elokuuta 2021

Kesäkuussa luettua ja koettua

Niin meni heinäkuu. Ihanat aurinkoiset säät. Kirjojen suhteen heinäkuussa ei ole hurraamista, vain seitsemän kirjaa tuli luetuksi tai kuunnelluksi. Varmaankin enkat tässä suhteessa. Mutta muuta seuraelämää oli yllinkyllin, oli lomailua, pikkumatkoja Suomessa ja vierasporukoita. Oli kiva tutustuttaa vieraita tähän uuteen kotikaupunkiimme Raumaan.

Ystäväpariskunnan kanssa kävimme Kuuskajaskarissa. Tässä Kylmäpihlajan majakka Kuuskajaskarista kuvattuna. 




Tässä kesäkuun kirjat: 

Seitsemästä kirjasta peräti neljä oli dekkareita. Näistä kaksi oli kotimaista, yksi ruotsalainen ja yksi norjalainen.

Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Äänikirja.

Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys. Liittolaiset-sarja. Into. 2021.

Christian Rönnbacka: Tulen aika. Bazar. 2021.

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut. WSOY. 2021.

Muut kolme kirjaa edustivat ulkomaista kaunoa.

Kate Quinn: Ruusukoodi. HarperCollins. 2021.

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja. Gummerus. 2021.

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Sitruuna. 2021.

Tässäpä kolmen suosikin valinta.

Mukavaa elokuuta! 
                                        
Saadaan nauttia todellisesta perhoskesästä.
                                         Joutsenten ilottelua

torstai 29. heinäkuuta 2021

Jo Nesbøn Valtakunta äänikirjana


Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Norjankielinen alkuteos Kongeriket. Suomennos Outi Menna. Kansi Martti Ruokonen. Lukija Jukka Pitkänen. 19 h 42 min.

Jo Nesbø on tuottelias rikoskirjailija, joka on tunnettu erityisesti Harry Hole -rikosromaaneistaan. Nesbø  on kirjoittanut myös itsenäisiä dekkareita, joista tuorein on Valtakunta. Valtakunta on ihan omannäköisensä dekkari, jolla ei ole lainkaan yhtymäkohtia Harry Hole -teoksiin. Valtakunta-teoksen alkuvaiheessa tapahtumat etenevät varsin rauhallisesti, jopa niin verkkaisesti, ettei edes muista lukevansa rikosromaania. Mutta siitä se sitten lähtee, tahti nopeutuu, välillä jopa hyytävän jännittäväksi.
 
Valtakunta kuvaa norjalaisen Osin kylän elämää. Päähenkilö on Roy Opgard, joka on ollut koko ikänsä kiinnostunut autoista. Autoilla onkin merkittävä rooli juonen kulussa. Roy pitää Osin kylässä huoltoasemaa ja hyvin pitääkin, sillä huoltoasema on yksi ketjun parhaiten menestyvistä huoltoasemista Norjassa. Roy on viettänyt lapsuutensa pikkuveljensä Carlin kanssa. Koulun jälkeen Roy jää Osiin pitämään huoltoasemaa, kun taas Carl lähtee opiskelemaan Pohjois-Amerikkaan. Siellä hän suorittaa Master of Business -tutkinnon. Menee viisitoista vuotta ja Carl palaa takaisin Osiin mukanaan Barbarokselta kotoisin oleva eksoottinen arkkitehtivaimo Shannon. Roy yllättyy Carlin suurista suunnitelmista, veli nimittäin aikoo rakentaa luksushotellin Osin kylään. Näin kylän tulevaisuus olisi turvattu, sanoo Carl. Mutta toki suurelle hotellihankkeelle tulee saada rahoitus. Carlin tavoitteena on saada kyläläiset sijoittamaan rahaa hotellihankkeelle.   

Eletään menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tarinan edetessä veljesten lapsuus- ja nuoruusajan tapahtumat avautuvat. Samoin Osin kyläläiset kietoutuvat juonen kiemuroihin kaikkine pienine ja suurine salaisuuksineen. Ja ne autot, niihin liittyy niin moni juonen koukku. Opgardin talolle johtavan tien varrella on hengenvaarallinen mutka, joka osoittautuukin keskeiseksi tapahtumapaikaksi kirjan jännittävissä tapahtumissa. Aina kun lukija on sitä mieltä, että tässä se nyt oli, jotakin uutta tulee vielä esille ja asetelma muuttuu ylösalaisin. Kirjassa on paljon kaikkea, lähinnä kyseessä on sukutarina, mutta myös rakkausromaani, johon kaikkeen oman mausteensa antavat Osin kyläyhteisön henkilösuhteet juonitteluineen ja salaisuuksineen. 

Tämäkin kirja on osoitus siitä, miten taitava kirjoittaja Nesbø on. Hänen sujuvaa tekstiään on ilo lukea. Pidän paljon Nesbøn henkilökuvauksista. Hän todella saa ihmiset eläviksi ja lukijalle läheisiksi.

Huomiotani kiinnitti runsas nuuskan käyttö. Mutta tässähän ollaan Norjassa, joten sen ymmärtää. Norjassa nuuskan myynti on sallittua. Tilastojen mukaan Norjassa nuuskaa käyttää liki neljännes miehistä. Samoin huomiotani kiinnitti eräs ruoka, joka tuntui olevan varsin suosittua evästä Osin seuduilla. Se oli lapskoussi. Olen mieltänyt lapskoussin raumalaiseksi perinneruoaksi. Mutta niin sitä viisastuu dekkareitakin lukiessa, google kertoo, että lapskoussi on suosittu ruokalaji Saksassa ja Skandinaviassa. 

Kirja on luettu mm. Kirjarouvan elämää -blogissa.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja. Gummerus. 2021. Englanninkielinen alkuteos The French Photographer. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Ulkoasu Eevaliina Rusanen. 473 sivua.

Omasta hyllystä

"Valokuvasta tuli sensaatio. Se nähtiin ympäri maailmaa, kaikissa niissä julkaisuissa, joiden toimittaja vain oli ollut Jessin lailla sotakirjeenvaihtajana Euroopassa. Eikä kukaan tällä kertaa syyttänyt Jessiä siitä, että hän olisi käyttänyt naisellisia konsteja kuvan saadakseen. Kuka nyt haluaisi nähdä kalvakan miestoimittajan kylpyammeessa? Jess tiesi käyttäneensä hyväkseen ulkonäköään ja vartaloaan, kyllä hän sen tiesi - vaikkei siitä muuta näkynytkään kuin paljas selkä ja olkapäät. Ja hän oli tehnyt sen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät voineet sitä tehdä. Me voitimme, kuului viesti." (s. 311)

"Kuuluisa valokuvaaja Emile Robard ja Jessica May, malli." (s. 20)

Jessica May on asunut puolet elämästään Ranskassa. Nyt hän asuu New Yorkissa ja toimii Voguen mallina. Ranskassa asuessaan Jessica oli tavannut Emile Robardin, yhden muotivalokuvauksen huippunimistä. Huippuvalokuvaaja ja haluttu malli ovat tunnettuja hahmoja New Yorkin seurapiireissä. Mutta Jessica tuntee, ettei suhde oikein toimi.

"Otan valokuvia ja kirjoitan juttuja, jotka julkaistaan Voguessa." (s. 69)

On alkuvuosi 1943. Toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Jessica ihailee Martha Gellhornia, Ernest Hemingwayn puolisoa, joka on yksi harvoista Euroopassa toimivista naispuolisista sotakirjeenvaihtajista. Sellaiseksi ja ennen kaikkea kuvajournalistiksi Jessicakin haluaa. Hän on itsepintainen ja saa tahtonsa läpi, mutta byrokratiaa on paljon. Lopulta Jessicasta tulee Yhdysvaltain armeijan kapteeni ja hän saa luvan lähteä sotatantereille Eurooppaan. Sodassa ei ole helppoa olla nainen miesten joukossa - ja kaiken lisäksi kaunis nainen. "Heti Jessin astuttua jeepistä satamassa, jossa sotilaat odottivat miehistönkuljetusalukseen pääsyä, hän tunsi näiden katseet vartalollaan. Miehet supattivat keskenään. Yksi amerikkalaissotilaista tökkäsi kyynärpäällä kylkeen ja sanoi kuuluvasti: "Malli, joka ei ole neitsyt. Tästä laivamatkasta taitaa tulla hauskempi kuin arvasimmekaan." (s. 68) Jessican mielikuvissa kaikki sotilaat haaveilevat ja uneksivat hänestä sekä kantavat hänen kuvaansa lompakossaan. Niitäkin on, mutta Jessican tapaama kapteeni Dan Hallworth ei kuulu siihen joukkoon. Danista tulee tärkeä henkilö Jessicalle sodan aikana ja myös sodan jälkeen. Danin kautta Jessica tapaa Victorinen,  ihastuttavan orpotytön, joka kutsuu Jessicaa nimellä maman.  

Jessica on monessa mukana. Hän matkaa yhdessä Iris Carpenterin kanssa Omaha Beachin maihinnousurannalle. He ovat ensimmäiset naiset, jotka pääsevät Ranskaan sitten Normandian maihinnousupäivän. Jessica on Münchenissä Hitlerin asunnossa ja kuvauttaa itsensä Hitlerin kylpyammeessa.

Sota on koko ajan läsnä. Se näyttäytyy raadollisena ja raakana. Jotakin lohtua täytyy löytyä, jotta sodan raakuuden kestää. Sellaiseksi henkireiäksi osoittautuvat vaikkapa juhlat, vaikka kuinka pienimuotoiset, mutta kunhan ne vaan saavat ajatukset pois sotatantereelta. Joitakin lohduttaa alkoholi, joskus ei sekään. Joku sotilas tekee itsemurhan, kun ei jaksa enää. 

Jess joutuu kokemaan ja näkemään paljon sellaista, mitä hän ei koskaan olisi halunnut nähdä. Keskitysleirien kauheudet tulevat Jessicalle todellisuudeksi, kun hän on mukana kuvaamassa leirin vapauttamista. "Yhtäkkiä naiset ilmestyivät. Tai ainakin he olivat joskus olleet naisia. Nuo olennot oli pidetty täysin epäinhimillisissä oloissa. He olivat kalmankalpeita, osa heistä ryömi tai yritti ryömiä raahaten ruumistaan sentti sentiltä viimeisillä voimillaan eteenpäin. Heissä ei ollut enää muuta kuin valtavat silmät, luisevat kasvot, ammottavat sieraimet ja avoimet suut." (s. 281)  Lisäksi Jessica näkee ja kuulee lukuisista raiskauksista, joihin syyllistyvät myös amerikkalaiset sotilaat. "Minulla on pistooli, eikä kukaan estä minua ottamasta tuota tai ketään muutakaan saksalaista tyttöä, jos se sattuu minua huvittamaan." (s. 347) 

"Ole kiltti ja auta minua selvittämään, mitä tämä kaikki merkitsee." (s. 369)

Kirjan toisessa aikatasossa eletään vuotta 2004. Australiassa on tarkoitus järjestää merkittävä valokuvanäyttely. Kuvat ovat Ranskassa. Matkaan Australiasta Ranskaan lähetetään taidekuriiri D'Arcy Hallworth, jonka tehtävänä on pakata valokuvat lähetettäväksi Australiaan. Itse kuvaaja haluaa jäädä anonyymiksi. Kartanossa D'Arcy tapaa valokuvaajan agentin Josh Vaughnin - ah niin komean ja hyvävartaloisen nuoren miehen. Ja niinhän se menee, että rakkauden liekki roihahtaa D'Arcyn ja Joshin välillä. Romanssi ei kuitenkaan etene niin kuin D'Arcy haluaisi. Mutta valokuvat ovat D'Arcyn  mielestä todella taidokkaita otoksia. Luonnollisesti D'Arcy miettii kerran jos toisenkin, kuka on tuo maineikas valokuvaaja. Yllätys on suuri, kun valokuvavarastosta löytyy sodanaikainen kuva hänen äidistään ja erästä kapteenista.

On helppo arvata, että kahden aikatason tarinat liittyvät jollakin tavalla yhteen. Lukija tekee omia arvailujaan yhtymäkohdista, mutta voin melkein taata, että kaikki arvaukset eivät mene oikein, sen verran yllätyksellinen juonen kaari on. Kirja edustaa romanttista ja historiallista viihdekirjallisuutta. Kelpo kirja tässä sarjassa. Kirja perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään, joten on selvää, että juonessa on paljon todellisuuspohjaa. Kirja pitää sisällään myös paljon romantiikkaa. Välillä tuntui, että ehkä vähän liikaakin, mutta joka tapauksessa luin kirjaa todella mielelläni. Niin mukavaa ja sopivaa kesälukemista. 

Lee Miller Hitlerin kylpyammeessa Voguen kannessa.

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Sitruuna. 2021. Englanninkielinen alkuteos Erotic Stories for Punjabi Widows. Suomentanut Inka Parpola. 354 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Nikki pysähtyi ja katseli ympärilleen. Kaikkialla hänen ympärillään oli naisia, jotka olivat peittäneet päänsä - taaperoittensa perässä kiiruhtavia naisia, toisiaan syrjäsilmin vilkuilevia naisia, rollaattorien yllä kyhjöttäviä naisia. Heistä jokaisella oli tarinansa. Hän saattoi nähdä itsensä puhumassa huoneelliselle tällaisia punjabilaisnaisia. Hänen aistinsa ylikuormittuivat kameezien väreistä, kankaiden kahinasta ja naputtavista lyijykynistä, hajuveden ja kurkuman tuoksusta. Yhtäkkiä kaikella oli tarkoituksensa." (s. 23)

Olen pyrkinyt valitsemaan kesälukemistooni kevyemmän genren kirjoja sekä dekkareita. Kevyempään genreen kuuluva Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on juuri sopivaa hellekelien kesälukemista. Sellaista kevyttä, humoristista ja helppoa luettavaa. Mutta on tässä kirjassa asiaakin, itse asiassa aika painavaakin asiaa. 

Kun aloitin kirjan, ajattelin että nyt lähdetään Intiaan. Mutta ei lähdettykään. Lähdettiin sen sijaan Southalliin, länsilontoolaiseen intialaiseen lähiöön, joka tunnetaan myös nimellä Pikku Intia. Intian värit ja tuoksut ovat aistittavissa. "Tekstiilikauppiaan ikkunassa rivi kimmeltäviin sareihin pukeutuneita mannekiineja hymyili siveästi ohikulkijoille. Vihanneskaupat pursuivat jalkakäytävälle, ja kadunkulman samosakauppiaan kärrystä kohosi kuumaa höyryä." (s. 18)

Nikki on nuori 22-vuotias nainen, joka on lopettanut oikeustieteelliset opintonsa ja työskentelee äitinsä ja siskonsa järkytykseksi pubissa. "Hänen asuntonsa sijaitsi pubin yläkerrassa, ja hän maksoi alennettua vuokraa, koska pystyi tekemään ylimääräisiä työvuoroja minuutin varoitusajalla. Baarityön oli kuitenkin tarkoitus olla väliaikaista - tähän mennessä hänen olisi jo pitänyt tehdä jotakin järkevää elämällään." (s. 12) Nikin vanhempi sisar Mindi haluaa naimisiin. Aviomies on etsinnässä. Tinderit jo läpikäyneenä Mindi laatii ilmoituksen löytääkseen aviomiehen. Nikki vie ilmoituksen Southallin gurdwaraan eli Gurdwara Sri Guru Singh Sabhaan, joka on Lontoon suurin sikhien temppeli.

Gurdwara Sri Guru Singh Sabha on yksi suurimmista sikhien temppeleistä Intian ulkopuolella. (Wikipedia)

Mindin ilmoitusta kiinnittäessään Nikki huomaa ilmoituksen kirjoituskurssista. "Kurssi tarkoitettu vain naisille. Ohjaajaa etsitään." (s. 22) Jaaha, siinäpä olisi mukava mahdollisuus lisätienisteihin, miettii Nikki. Nikki valitaan tehtävään. Hän jännittää ensimmäistä tapaamista. Ja yllätyksellinen se onkin! Tapaamiseen tulee kymmenkunta naista, jotka kaikki ovat leskiä. Käy ilmi, että suurin osa heistä on kirjoitus- ja lukutaidottomia. Haaste onkin melkoinen eli miten ohjata luovaa kirjoittamista, kun osallistujat eivät hallitse kirjoitustaitoa.

"Naiset kirjoittaisivat tarinansa koko maailman luettavaksi, silmät leimuten ja tuohtuneina." (s. 23)

Haasteista huolimatta kokoontumisia jatketaan. Aakkosiakin opetellaan, mutta ennen kaikkea kerrotaan tarinoita. Aina löytyy joku, joka kirjoittaa kerrotut tarinat ylös. Ja tarinoita syntyy, leskien eroottiset fantasiat saavat vallan. Lesket itsekin hämmästyvät, kun huomaavat, että muillakin leskinaisilla on edelleen seksuaalisia haluja ja rakkauden kaipuuta. Eikä näiltä leskirouvilta totisesti mielikuvitusta puutu. Ensimmäisten tarinoiden kertominen jännittää naisia ja saa Nikin häkeltymään, koska mitään tällaista hän ei osannut naisilta odottaa. Mutta tarinoita tulee lisää ja näyttää siltä, että tarinankerronta lisää leskien itsevarmuutta ja itsetuntoa. On selvää, että tieto leviää paikallisyhteisöön pienen piirin tapaamisista ja ennenkuulumattomista seksuaalissävytteisistä kertomuksista. 

Taustalla kulkee lähes dekkarinomainen Kulwinderin tyttären salaperäinen kuolema, joka saa selityksensä kirjan lopussa. Nikki kipuilee suhteessaan uuteen poikaystävään Jasoniin. Suhde ei tunnu edistyvän, Jason jättää tulematta sovittuihin tapaamisiin. Pitäisikö Jasonille antaa vielä mahdollisuus, pohtii Nikki.

Pidin kirjan kevyestä ja humoristisesta tunnelmasta. Intialainen tunnelma viehätti, vaikka Intiassa ei oltukaan. Balli Kaur Jaswal tietää, mistä kirjoittaa. Lukija voi aistia ihanat värit ja tuoksut, jotka ovat luonteenomaisia Intialle. Mutta koska ollaan Lontoossa, monet todellisen Intian epäkohdista jäävät näyttäytymättä, mm. ääretön köyhyys, lannan ja likaisuuden tuoksu ja aina vallitseva savusumu. Nämä näimme ja koimme parin vuoden takaisella Intian matkallamme. Köyhiä on kaikkialla, kaikki tienvarret ja sillanalustat ovat varattuja. 

Balli Kaur Jaswal valottaa sikhien ja intialaisen kulttuurin monimutkaisuutta ja tuo tarinan ja huumorin kautta esille intialaisen kulttuurin epäkohtia, mutta ei alleviivaten. Esille tulevat mm. naisen asema patriarkaalisessa yhteiskunnassa, miehen määräämisvalta, naisten koulutuksen puute ja järjestetyt avioliitot. Suosittelen tätä kirjaa kaikille intialaisesta ja sikhien kulttuurista kiinnostuneille.

Balli Kaur Jaswal on singaporilainen kirjailija, jonka juuret ovat Punjabissa. Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on hänen kolmas kirjansa.

Värien kirjoa Delhissä. Kuva AA.

Paikalliset jonottavat Taj Mahalille. Kuva AA.

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys


Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys. Liittolaiset-sarja. Into. 2021. Ruotsinkielinen alkuteos En andra allians. Kontrahenterna 2. Suomentanut Anu Koivunen. 284 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Aamiaisella hän (=Svartström) pyysi avaamaan radion, ja me kuuntelimme ylimääräistä uutislähetystä. Saksan Goebbels oli puhunut kansalle, ja Ruotsin radio lähetti hänen puheensa, joka käsitteli alkavaa hyökkäystä. Operaatio Barbarossa olisi historiallisen mittaluokan sotilasoperaatio. Hän pyysi Jumalalta apua taistelussa." (s. 275)

Denis Rudberg on aloittanut kirjailijauransa chick lit -kirjailijana ja siirtynyt sitten dekkaristiksi. Hänen nk. elegant crimea edustava Marianne Jidhoff -sarja on saavuttanut suuren suosion sekä Ruotsissa että kansainvälisesti. Nyt Rudberg on oman sukuhistoriansa innoittamana ottanut uudeksi haasteekseen historialliset romaanit. Salainen koodi aloitti Liittolaiset-sarjan  (Into 2020) (linkki). Kirjan tapahtumat alkoivat vuodesta 1940, kun toinen maailmansota oli jo alkanut. Kolme erilaisista olosuhteista tulevaa nuorta naista, Elisabeth, Signe ja Iris valittiin työskentelemään Ruotsin puolustusvoimien työryhmässä, jonka tehtävänä oli natsiarmeijan koodattujen viestien purkaminen. 

"Meidän yhdessä tekemämme työ ratkaisee maamme tulevaisuuden." (s. 13)

Vaarallinen yhteys jatkaa siitä, mihin Salainen koodi jäi. Eletään joulukuuta 1940. Toinen maailmansota riehuu Euroopassa ja tulee yhä lähemmäksi Ruotsia. Ruotsi ei ole mukana sodassa, mutta saksalaiset vaativat kauttakulkuoikeutta itään. Tukholman talvi on kylmä. Salaisessa virastossa Karlaplan 4:ssä eletään kiireisiä aikoja. Useita saksalaisten viestejä on saatu napatuksi, mutta koodattujen sisältöjen purkaminen on työlästä. Tuntuu, että kaikki junnaa paikallaan. Siksi kaikki odottavat kiihkeästi, onnistuuko professori Bremer kehittämään laitteen, joka pystyisi purkamaan natsiarmeijan G-kirjoittimella koodattuja viestejä.  

"Haluamme raportin jokaisesta tapaamisesta." (s. 80)

Iris ja Elisabeth toimivat edelleen koodinpurkajina. Molemmat ovat taitavia työssään, mutta Iris, joka pakeni Virosta kahden lapsensa kanssa, on peloissaan. Hän joutuu turvallisuuspalvelun kuulusteluihin. Häneltä halutaan tietoja Kati-siskosta, joka on kihloissa saksalaisen lentäjän kanssa. Kuulusteluissa vilahtelee toistuvasti myös nimi Karl-Fredrik Ritter. Iriksen pojat ovat kilttejä ja kuuliaisia poikia, mutta Iris on pahoillaan, kun heidän yhteinen aikansa jää niin vähäiseksi.

"Punapäät kuulemma ovat sellaisia. Kiihkeitä ja tulisia..." (s. 73)

Yläluokkainen Elisabeth on menevä nuori nainen, joka asuu kotonaan vanhempiensa luona. Elisabeth on lopen kyllästynyt vanhempiensa, erityisesti äidin, valvontaan ja alituisiin vihjailuihin avioliitosta ja lapsista. Punatukkainen Elisabeth on kaunis, vilkas ja aina sanavalmis. Hän nauttii huomiosta, ja huomiota hän saakin yllin kyllin tukholmalaisissa seurapiireissa. Hän tuntee kaikki ja kaikki tuntevat Elisabethin. Kun vanha ystävä Dinty on Tukholmassa, hän haluaa aina seurapiiritapaamisiin seurakseen Elisabethin. Seurapiireissä liikkuu myös yhä enemmän univormupukuisia saksalaisia, joiden röyhkeä käytös saa Elisabethin suunniltaan. 
   
"Hänellä ei ollut paikkaa, minne mennä." (s. 50)

Signe työskentelee nykyään professori Svartströmin taloudenhoitajana. Hän toimii sokean professorin oikeana kätenä ja osaa laittaa hyvää ruokaa säännöstelyistä huolimatta. Mutta kotiin maalle Signe kaipaa, vaikkakin hän ymmärtää, ettei hänellä ole sinne lupa mennä. Muutakin vaivaa tulee Signen elämään, Signe on hyvin väsynyt, häneltä menee ruokahalu ja ennen kaikkea hänellä on hyvin vaikeita vatsasärkyjä. "Hänen pitäisi saada typerä ruumiinsa kuriin ja pian. Ja jos hän joutuisi lopettamaan työnsä terveyssyistä, hän ei mitenkään voisi saada todistusta tai suosituskirjettä. Kotiin maalle hän ei myöskään voinut palata, sen äiti oli tehnyt selväksi kesällä lähettämässään kirjeessä. Signe ei ollut tervetullut takaisin." (s. 50)

Vaarallinen yhteys oli minulle mieluista luettavaa. Rudbergin sujuvaa ja vaivatonta tekstiä on ilo lukea. Kiitos sujuvasta tekstistä kuuluu myös kääntäjä Anu Koivuselle. Iso plussa menee kirjan kauniille kannelle.

Liittolaiset-sarja on kiinnostava sekoitus historiaa ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kirja perustuu todellisiin tapahtumiin. Vaikka Euroopassa riehuu sota, kirjan tapahtumien pääpaino ei ole sodassa, vaan Iriksen, Elisabethin ja Signen ystävyydessä sekä uskottavassa arjen kuvauksessa. Tutustuin jo ensimmäisessä osassa melko hyvin näihin naisiin, ja tämän kirjan myötä tuttavuutemme vain syveni. Ihmissuhteiden kuvaus onkin Rudbergin vahvuus, mikä näkyi jo Marianne Jidhoff -dekkarisarjassa.

Kirjan tapahtumat päättyvät kesäkuun loppuun 1941. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kuunnellut äänikirjat ja Kaksi sivullista.

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Christian Rönnback: Tulen aika

                                                         
Christian Rönnbacka: Tulen aika. Bazar. 2021. Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen /www.Kobala-Design.com. 333 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Päinvastoin, mun pää alkaa vihdoinkin toimia. Mä kerron sinulle salaisuuden. Minulla on synnynnäinen taito, tai ehkä pikemminkin vamma. Miten sen nyt kukakin haluaa tulkita. Se on varmaan jonkinlainen hallittavissa ja hyödynnettävissä oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö. Taito tai kyky, ihan mitenkä vaan haluaa sitä kutsua. Sillä pystyn hallitsemaan ja järjestelemään järkyttävän määrän yksityiskohtia, joista 99 prosenttia on täysin epärelevantteja. Lopulla prosentilla pystyn seilaamaan jäävuorten ohi. En minä pysty sitä tarkemmin selittämään, mutta kohta näet." (s. 252) 

"Onhan se sellainen toivoa täynnä oleva torstai." (s. 9)

Tulen aika, joka on yhdeksäs osa Antti Hautalehto -sarjassa, alkaa täsmälleen siitä, mihin edellinen osa Ruska (linkki) päättyi. Hurjatahtisen Lapin matkan päätteeksi Antti joutui tutkintavankeuteen kuultavaksi Lemmenjoen tapahtumista. Tutkintavankeudessa oli vierähtänyt satakahdeksan päivää, ja loppiaisen jälkeinen torstai oli Antin tuomiopäivä.                                

Antti pääsee vapaaksi. Mutta elämälle ei tahdo löytyä merkitystä. Takana ovat hurjat Lapin seikkailut ja lopuksi vielä yhden yön sekoilu Clarion-hotellin kalleimmassa huoneessa, josta poliisin erikoisyksikkö löysi hänet. Kuitenkin kaikkein pahimmalta tuntuu  aviovaimo Leenan menettäminen.

 "Kurjuus alkoi pikkuhiljaa rakoilla." (s. 16)                                                

Aika ja luonnossa liikkuminen tekevät tehtävänsä ja palauttavat Antin elämänhalun. Antti ostaa vihreän Defenderin. "Jos Defender kelpasi Englannin kuningattarelle, kelpaisi se hänellekin," tuumii Antti (s. 16) ja päättää palata takaisin työelämään. Pääkaupunkiseudun katukuva on rauhaton. Käy ilmi, että maahanmuuttajia on murhattu häikäilemättömästi. Tilanteen rauhoittamiseksi keskusrikospoliisin alaisuuteen perustetaan Lähiörauha-työryhmän, jonka vetäjäksi Antti valitaan. Ryhmän tehtävänä on konsultoida ja analysoida eikä osallistua operatiiviseen toimintaan. Mutta toisin käy.

"Hänen pätevyytensä on kiistaton." (s. 82)

Työkaverikseen Antti saa Ruotsissa asuvan Henna Björkin, jolla on vankka kokemus katujengityöstä Göteborgin poliisissa. Henna on 28-vuotias innokas ja aktiivinen kamppailulajien harrastaja. Myös kielitaitoa löytyy. "Puhuu ruotsin ja arabian lisäksi ainakin loistavaa englantia ja kiroilee suomeksi kuin sotilasmestari" (s. 82) Lisäksi nainen on "introvertti ja äkkipikainen", kuten Antti toteaa. Henna suree siskoaan Ellaa, joka tappoi itsensä hukuttautumalla. Ellan poikaystävä Saidi on Helsingissä ja hänet Henna haluaisi tavata saadakseen tietää, miksi sisko oli päätynyt itsemurhaan.

Sitten lähdetään vauhdilla liikkeelle selvittämään murhia. Tahti on kova, mutta murhaaja tai murhaajat ovat vieläkin nopeampia. Lisää uhreja tulee. Kirjaa on vain luettava ja luettava, jotta rikosvyyhti selviää. Ja selviäähän se, mutta totta vie, niin yllätyksellä tavalla ettei ole tottakaan. Viihdyin hyvin tämän jännittävän kirjan seurassa, vaikkakin täytyy kyllä sanoa, että mielummin olisin liikkunut edellisen kirjan Lapin maisemissa.   

Tulen aika on jännittävä kirja, jossa on vetävä, tiheätunnelmainen ja todella yllätyksellinen juoni. Rönnbacka kirjoittaa elävästi ja on luonut Antti Hautalehdosta kiinnostavan hahmon, jonka ammattitaitoa voi vain ihailla. Antin myötä kirjailija tuo kirjaan rentoutta, mukavaa huulenheittoa ja huumoria. Hienoa, kun juoneen tuli mukaan myös vanha tuttu pankinjohtaja Lars. Hänellä on kirjassa pieni, mutta tärkeä rooli. Lars oli vastaanottamassa Anttia vankilasta ja rikosvyyhdin selvittyä hän järjestää Antille yllätyksen, johon varmasti saamme palata seuraavassa osassa.