Katja Kettu: Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa. Otava. 2026. Päällys Piia Aho. 329 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Brita Catarina Alstadius syntyi vuonna 1805 Ruotsin Lapissa Peurauressa. Hänestä kertoo Katja Ketun Brita-Kajsa, maineikkaan Lars Levi Laestadiuksen vaimo, joka historiankirjoituksessa on jäänyt lähes täysin miehensä varjoon.

Brita-Kajsa ja Lars Levi olivat tavanneet toisensa sattumalta jo lapsuusvuosina, mutta paremmin he tutustuvat, kun Lars Levi valmistuttuaan papiksi palaa kotiseudulleen. Kasvit johdattavat nuoret yhteen, sillä Laestadius on kovin kiinnostunut kasvitieteestä. Nuorten välille syntyy lyhyt rakkaussuhde. Jatkaessaan matkaa Laestadius lupaa tulla noutamaan Brita-Kajsan vaimokseen. Mies ei kuitenkaan tule. Määrätietoisena naisena Brita-Kajsa tekee päätöksen, joka monelta naiselta olisi jäänyt tekemättä. Nainen lähtee kuudennalla kuulla raskaana Laestadiuksen pappilaan Karesuandoon.

"Hiihän, syän tykyttää, tuntuu ku kläpi minun mahassaki oisi levoton. Veän sinistä ahkiota ja Aila-poroa niin lujasti ko kehtaan. Välillä pittää pysähtyä huilaamaan. Päivällä riekot nauro minulle tunturissa, se ei hyvvää tiiä. Ja nyt kuuluu susien ulvonta. Misä mie olen?"

Laestadius ei ole kovin ilahtunut Brita-Kajsan tulosta, mutta naimisiin on mentävä, koska onhan lapsi tulossa. Vaikka avioliiton alku on hieman pakonomainen, avioliitto kestää lähes neljäkymmentä vuotta eli aviomiehen kuolemaan asti. Lapsia syntyy tasaisesti vuosien varrella, yhteensä viisitoista. Avioliiton alkuvuodet ovat riemukkaita, rakkautta riittää ja seksuaalinen ilottelu on molempien mieleen. Tosin Laestadius saarnamatkoillaan löytää helposti naisia, jotka ovat halukkaita suhteeseen arvostetun papin kanssa. "Jonku uuen tyären olit löytäny", tietää vaimo. Brita-Kajsa hoitaa huushollin ja lapset, kerää yrttejä, kirjoittaa puhtaaksi miehensä saarnoja ja tekee säämittauksia, jotka oli annettu papin tehtäväksi.   

Laestadius haaveilee tiedemiehen urasta, onpa hän kerran jopa oppaana Ranskan akatemian tutkimusretkikunnalle. Sitten herätys saa vallan Laestadiuksesta. Alkaa kova meno "ko koko Lapinmaa olisi syttyny tulehe". Laestadius pitää itseään Lapin vapahtajana. "Sitähä net halusi, hurmospappia ja Lapin käännyttäjää." 

"Niin vanahat akat ko neijotki huojuvat ja  hyppivät penkeillä, puhhuut kielillä, näkkiit näkyjä, tunnusti syntejänsä ja armahti toisijan." Langenneita naisia nöyryytetään raaoilla tavoilla. Armoa pitää anella, jotta saa synnit anteeksi. "Vaan sitte alako kuulua hurjaa huhua, että niitä naisia synnistä mulukulla pyhitettiin."

Kiinnostava kirja kaikenkaikkiaan. Hieno loikka 1800-luvun puolivälin Lapin historiaan. Katja Kettu olisi saanut mainion kirjan myös Lars Levi Laestadiuksesta, mutta hienoa, että hänen valintansa oli Brita-Kajsa, vahva ja viisas Lapin nainen. Kronologista kerrontaa täydentävät kohtaukset, joissa kuvataan Lars Levi Laestadiuksen viimeisiä päiviä Pajalassa. Laestadius kuoli vuonna 1861. Brita-Kajsa hoiti miestään viimeiseen asti. 

Katja Ketun upea, rikas, eloisa ja soiva kieli on kirjan ehdoton vahvuus. Miten vivahteikkaasti kirjailija osaakaan kuvata henkilöitä ja tapahtumia. Kirja on kirjoitettu Lapin murteella. Siihen tottuu, mutta siirryin kuitenkin kuunteluun kirjan loppupuoliskolla. Äänikirjaversio on nautittavaa kuunneltavaa. Eija Ahvo on loistava lukija. 

Suomessa on nykyään arviolta 80 000 - 120 lestadiolaista.

Vincenzo Latronico: Täydellistä

 

Vincenzo Latronico: Täydellistä. Gummerus. 2026. Italiankielinen alkuteos Le perfezioni. Suomentanut Leena Rantanen. 160 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan alku on suorastaan tyrmäävä. Kirja alkaa kuvista ja kirja myös päättyy kuviin. Alkusivuilla, noin kuuden sivun verran, kuvataan kuvia, joissa kuvataan tarkasti, lähes luettelonomaisesti Berliinin Reuterkiezissä sijaitsevaa asuntoa. 1900-alun ylellisen kerrostalon asunnosta löytyy mm. designnojatuoleja, peikonlehtiä, berberimatto, japanilainen teekannu ja karmiininpunainen tehosekoitin. Näillä kuvilla asuntoa tarjotaan vuokralle lyhyaikaisesti 118 euroa yö. Yksityiskohtaisen kuvauksen perusteella olisi helppo vaikkapa piirtää asunnosta pohjapiirros.

Tuossa tarkoin kuvatussa asunnossa asuvat Anna ja Tom. He ovat luovan työn tekijöitä, jotka olivat muuttaneet jostakin syrjäisestä eteläeurooppalaisesta kaupungista Berliiniin hakemaan merkitystä elämälleen ja löytämään itsensä. "He elivät maassa jonka kieltä eivät taitaneet, epämääräisellä työllä jota saattoivat tehdä missä tahansa, milloin tahansa ja joka riippui paljolti asiakkaiden oikuista ja kontakteista verkossa." He tuntevat, että muutto Berliiniin oli oikea ratkaisu. Berliinissä on mielekästä asua, he käyvät pitkillä kävelyillä ja tapailevat ranskalaisia, puolalaisia, portugalilaisia, israelilaisia, belgialaisia ja amerikkalaisia ystäviä, mutta ei juuri saksalaisia. Kahdestaan tai ystävien kanssa istutaan kahviloissa, käydään gallerioissa, museoissa ja myös seksiklubeilla.

Ruoasta tulee Annan ja Tomin intohimo. Kirjailija kuvaa jälleen lähes luettelonomaisesti Annan ja Tomin valmistamia ruokia ja heidän käyttämiään astioita. "Parhaat kattaukset valokuvattiin ja tägättiin ja jaettiin. Kuvat kulkivat halki planeetan tai viilettivät pitkin valtameren pohjan vuorenselkiä ja ilmestyivät ikätovereiden ruuduille Lyonissa, Helsingissä, Valenciassa, ja he katselivat niitä pikaisesti, ihastellen niiden erilaisuutta." Somemaailmasta tulee yhä tärkeämpi, tulee suorastaan pakonomainen tarve vilkaista ystävien somepäivityksiä työnteon ohessa.

Mutta sitten muutaman vuoden jälkeen Anna ja Tom kokevat Berliinin muuttuneen. Heitä koskettanutta berliiniläistä tunnelmaa ei enää ole, vaikka oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Onko muutos tapahtunut kaupungissa vai heissä itsessään? Koska Berliini ei enää viehätä, he lähtevät etsimään elämisen aitoutta Lissabonista ja edelleen Sisiliasta. Eikä sielläkään ole hyvä olla, elämä tuntuu olevan samaa tyhjyyttä kaikkialla. Anna ja Tom kokevat tyytymättömyyttä, vaikka sellaiseen ei pitäisi olla mitään syytä. 

Viimeisessä osiossa palataan jälleen kuviin. Annalla ja Tomilla on uusi projekti alkamassa. "He tallentavat koko prosessin Instagramiin, postaavat tarinoita remontista ja improvisoituja mielipidekyselyjä ennen kuin päättävät sviittien nimistön teeman (loppujen lopuksi astrologia) tai ratkaisevat kinastelun menyiden väreistä."

Vincenzo Latronicon Täydellistä on osuvaa ja satiirista kuvausta milleniaalisukupolven autenttisuuden ja perfektionismin tavoittelusta. Anna ja Tom ovat kirjan päähenkilöt ja teoksen ainoat nimetyt hahmot. Siitä huolimatta lukija ei pääse lähelle heitä. Heistä tiedetään yksilöinä hyvin vähän – vain sen verran, että he ovat kolmekymppisiä luovan alan työntekijöitä. Helsinki Lit -tapahtumassa Latronico totesikin, että Anna ja Tom ovat yleistyksiä sukupolvensa ihmisistä. Päähenkilöiden etäisyyttä korostaa entisestään se, ettei kirjassa käytetä lainkaan dialogia. Teksti on toteavaa, mutta sen kuvaukset ovat tarkkoja ja täyteläisiä.

Leena Rantasen käännös on erinomainen. Ja miten upea kansi kirjassa onkaan, kiitos Tero Ahonen.

Kirja on saanut paljon kansainvälistä julkisuutta ja oli Booker-palkinnon finalistina vuonna 2025. Helsinki Lit -tapahtumassa Latronicoa haastatteli ohjelmajohtaja Philip Teir. 

Vincenzo Latronico signeeraa Helsinki Litissä. 

Kaarina Griffiths: Nummen peto

 

Kaarina Griffiths: Nummen peto. Otava. 2026. Kansi: Elina Salminen. Kannen sarja-asu: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale

Grifftthsin Cornwall-mysteeri -sarja on edennyt neljänteen osaan. Cornwallin nummet ovat kaikkien kirjojen ydin. Maisemat ovat kauniita ja karuja. Mystinen ympäristö houkuttelee seudulle turisteja ja on omiaan herättämään myös rikollisten toimintahalut. 

Kirja alkaa kiinnostavasti. Edellisistä osista tuttu, komea ja hauska profiloija Antti Honkanen haluaa ilahduttaa poliisituttujaan viemällä heidät ratsastusretkelle nummille. Antti on innoissaan. "Tästä ei päivä paranisi - oli hyvää seuraa, upeat maisemat, hevosia ja pubitunnelmaa." Mukana ovat rikostarkastaja Paul Diggins, murharyhmän etsivä ja Antin uusi naisystävä Sarah Hayden ja nuorempi rikoskonstaapeli Ivy Geen. Ivy on juuri aloittanut murharyhmässä isyysloman sijaisena. Hän kertoo itsestään: "Olin kyllästynyt passipoliisin hommiin Leedsissä ja halusin mitä tahansa kokemusta rikostutkinnasta. Nuoremman rikoskonstaapelin paikka Cornwallista - vaikkakin tämä sijaisuus - tuntui houkuttelevalta."  

Nouseva myrsky sotkee suunnitelmat ja pakottaa seurueen hakeutumaan suojaan Jamaica Inn -pubiin. Koska myrsky yhä yltyy, heidän on yövyttävä pubissa muiden asiakkaiden kanssa. Aamulla huomataan, että eräs asiakkaista on kadonnut. Myrsky loppuu, ja kadonnut mies löydetään kuolleena ojasta pubin läheltä. 

Mutta eivät ruumiit tähän yhteen jää. Lisää tulee. Tapaukset tuntuvat erikoisilta, mutta löytyypä jokaiselta rikospaikalta jotakin yhteistä: jäniksenluu. Se, miksi se on kaikilla rikospaikoilla, on iso mysteeri eikä poliisi keksi siihen selitystä. "Jäniksenkäpälät tuovat ehkä onnea, mutta jäniksenluut sitä vastoin näyttävät tuovan vain epäonnea, Diggins huomautti." Antti on mukana tutkinnassa alusta alkaen. Digginsille Antti on tärkeä monin tavoin. "Sitä paitsi tarvitsen myös henkistä tukea - siis jonkun, jonka kanssa voi puhua täysin avoimesti ja ilman esimiesaseman tuomia paineita ja velvollisuuksia." Erään ruumiin yhteydessä vinkit vievät huumemaailmaan, toisen kerran taas joudutaan selvittämään ihmiskauppaa.

Olen pitänyt Griffithsin sarjasta jo ensimmäisestä osasta alkaen. Viime vuonna valitsin sarjan neljännen osan Tuulisolmut kotimaisen kirjallisuuden top five -listalleni. Sarjan osat paranevat osa osalta. Henkilöhahmoihin tulee syvyyttä ja juonen kehittelyyn arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä. Kirjailija hyödyntää taitavasti Cornwallin nummien salaperäisyyttä. "Nummi oli täynnä salaisuuksia, ja jotkut niistä olivat tummia. Nummi kuiski hiljaa pedoista ja hirviöistä. Niin hiljaa, että sen saattoi kuulla vain juuri ja juuri. Vaara, vaara, vaara." Tämän kirjan loppuratkaisua ei varmasti kukaan osannut aavistaa. Se oli todella yllätyksellinen, mutta tavallaan ymmärrettävä. 

Jatkoa odotellen!

Arvonnassa Petra Bühlerin Isän tyttö

 

Ihanaa alkavaa kesää! 

Kesä tekee todellakin tuloaan! Luvassa on lämpeneviä kelejä ja kaunista luontoa. Luonto herää täyteen loistoonsa. On ilo laittaa arvottavaksi vaikka kesälukemiseksi ihastuttava kirja: Petra Bühlerin Isän tyttö (Otava 2026).

Takakannen tekstin mukaan kyseessä on romaani, jonka teemoja ovat rakastamisen vaikeus, omilla jaloilla seisominen, aikuiset, lapset ja aikuiset lapset. 

Romaanin keskiössä on kirjan nimen mukaisesti isä-tytär -suhde. Tapahtumia kuvataan kahdella aikatasolla: Haminassa 1980-luvulla ja Helsingissä vuonna 2015. Pauliina, isän tyttö, viettää lapsuutensa ja käy koulunsa Haminassa. Kirja on Bühlerin lupaava esikoisteos. Kirjassa on ihastuttava kansi, kiitos siitä Sanna Manderille. Sopii vaikkapa lahjakirjaksi.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos seuraat blogiani (oikealla "seuraajat").

Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 7. kesäkuuta 2026. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Mukavia toukokuun loppupäiviä ja onnea arvontaan.

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti. Gummerus. 2026. Kansi: Timo Numminen. 344 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Pidin paljon Antellin Adelin tyttäret -trilogian ensimmäisestä osasta Valkea lilja (Gummerus 2025), jossa pääroolin sai taiteilijasisko Lily. Kätketty tähti jatkaa Adelin perheen tarinaa. Nyt saamme seurata vanhimman tyttären Thyran tarinaa. Thyra ei ole mitenkään aikakautensa tyypillinen nainen. Häntä ei avioliitto eivätkä miessuhteet kiinnosta, häntä kiinnostaa opiskelu, erityisesti matematiikka ja tähtitiede. Hän oli ollut tyttökoulun priimus ylioppilaaksi päästessään. 

Eletään vuotta 1912. Adelin perhe asuu Naantalissa, mutta kirjan tapahtumat siirtyvät heti kirjan alkuvaiheissa Kuusiston saarelle, noin kuudentoista kilometrin päähän Turusta länteen. Saari on tunnettu keskiaikaisista piispanlinnan raunioista. Saarelle matkaavat Adelin perheen tyttäristä Thyra ja Kitty. Tytöt on kutsuttu isoäitinsä Augusta Bremerin luo Munkvikin kartanoon. Tyttöjen isoisä oli kuollut. Käy ilmi, että isoisä oli katkaissut välit tyttöjen äitiin, rakkaaseen mammaan, koska ei ollut hyväksynyt taidemaalaria tyttärensä aviopuolisoksi. 

Kitty on ihana ja eloisa tyttö. Thyra yrittää kasvattaa siskoaan. "Älä hypi ja loiki tapasi mukaan. Yritä käyttäytyä niin kuin hyvin kasvatettu neiti, Thyra komensi ja laskeutui helmaansa pidellen alas vaunuista." Kitty on todellinen eläinten ystävä. Moritz-kilpikonna matkaa tyttöjen kanssa Kuusistoon. Kitty on aivan innoissaan kuullessaan, että Munkvikin kartanossa on hevonen.

Augusta-mummu on jäykkä ja ankara. Hän opastaa tyttöjä tarkkaan. "...tässä talossa ei myöhästytä aterialta. On hyvin epäkunnioitettavaa ja kiusallista antaa muiden odottaa. Sitä paitsi odottaessa aika menee hukkaan. Se on sietämätöntä." Isoäidin kanssa talossa asuu Volter-eno, jonka kanssa Thyra pääsee tutkimaan ja oppimaan lisää tähtitieteestä. Uuden oppimisen myötä halu päästä opiskelemaan kasvaa entisestään. 

Lähistöllä on Kuusiston kartano, jonka omistaja paroni Marcus von Willebrand on yksi saaren rikkaimpia maanomistajia. Komea Marcus hakeutuu usein Thyran seuraan, mutta vaikuttaa joskus tylyltä, jopa vihamieliseltä. Syyt selviävät kesän mittaan, kun Thyran äidin menneisyys, josta mamma ei koskaan ole puhunut, avautuu. 

Samoin kun Valkoinen lilja, myös Kätketty tähti oli viihdyttävä ja onnistunut lukukokemus. Päähenkilö Thyra on vahva ja määrätietoinen nainen, josta ei voi olla pitämättä. Kuusiston saari tapahtumaympäristönä on kiinnostava, ja olen itsekin käynyt tutustumassa siellä sijaitseviin piispanlinnan raunioihin. Antell kuvaa tässäkin romaanissa taitavasti 1900-luvun alun yhteiskuntaa ja kartanoelämää. Kokonaisuuden kruunaa Timo Nummisen suunnittelema, todella onnistunut kansi. 

Antony Beevor: Rasputin ja Romanovien tuho

Antony Beevor: Rasputin ja Romanovien tuho. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos: Rasputin: And the Downfall of the Romanovs. Suomentanut Jouni Avelin. 382 sivua.

Grigori Rasputin (1869-1916) oli iso ja vahva mies, jonka silmissä loisti liekehtivä hehku. Vaikka tiedämmekin, mitä Rasputinille tapahtui, Beevorin kirja pitää lukijan otteessaan ensisivuista alkaen. Näin siitäkin huolimatta, ettei Beevor tuo mitään uusia paljastuksia tästä talonpoikaisesta musikasta. Kirjassa heijastuvat Beevorin uskomattoman laaja tietämys Venäjästä ja Venäjän historiasta sekä hänen perusteellinen taustatyönsä. Hän on seulonut hovipäiväkirjoja, lehdistötiedotteita, Ohranan kuulustelupöytäkirjoja ja keisarinnan kirjeenvaihtoa. Näistä kaikista lähteistä hän on koostanut uskottavan tarinan tsaariperheen, erityisesti keisarinnan, luottomiehestä, joka lopuksi "murskasi Romanovien hauraan itsevallan".

Johdantosanoissaan Beevor toteaa, ettei Rasputinia voi ymmärtää järjellä. Näin Beevor kuvaa Rasputinia: "Hänessä yhtyivät hengellinen viattomuus ja hillitön himo, kiihkeä uskonnollinen vakaumus ja kyyninen opportunismi, rehentely ja vainoharhaisuus, luontainen anteliaisuus ja ahneus, itsetuntemus ja fantasia. Hän uskotteli itselleen rakastavansa naisia aivan aidosti, vaikka olikin joskus valmis jopa raiskaamaan. Kaikki hänen luonteensa paradoksit, samoin kuin hänen hämmästyttävä elämänsä ja kuolemansa, uhmaavat tavanomaista logiikkaa."

Tsaari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan suuri toive oli saada poika. Neljän tyttären jälkeen toive toteutui. Vuonna 1904 syntyi Aleksei, mutta valitettavan pian kävi ilmi, että lapsi ei ollut terve. Lääkäreiden tulkinnan mukaan kyse oli perinnöllisestä hemofiliasta eli verenvuototaudista. Kruununperillisen ollessa kolmevuotias hän kaatui ja loukkasi jalkansa. Lääkärit olivat neuvottomia, mutta keisarinnan kutsusta paikalle saapunut Rasputin paransi pojan. Kuume katosi ja turvotus laski. Eikä tämä Rasputinin ihmeparantaminen jäänyt yhteen kertaan. 

Parantamiskykynsä ansiosta Rasputin sai keisarinnan luottamuksen. Rasputin ei kaihtanut käyttää luottamusta hyväkseen, hän ohjaili keisarinnaa poliittisissa päätöksissä, mm. ministerivalinnoissa, erityisesti silloin, kun Nikolai II oli sotarintamalla ensimmäisen maailmansodan aikana. Keisarinna vaihdatutti ministereitä siihen tahtiin, että lehdistö puhui jo "ministeritason tuolileikistä." Moni ymmärsi, että keisarinnan päätösten taustalla oli Rasputin. 

Rasputinin vastustajat pohtivat, että Venäjän keisarillinen hovi ja maine voitaisiin pelastaa, jos keisarinna saataisiin pois Rasputinin vaikutuspiiristä. Tehtiin Rasputinin murhasuunnitelma, ja se toteutettiin Jusupovin palatsissa Pietarissa 30.12.1916. Rasputin ammuttiin ja ruumis heitettiin Nevajokeen.

Beevor tuo hyvin esille sen, miten suuren vallan Rasputin sai valtiollisessa päätöksenteossa, siinä päätöksenteossa, joka olisi kuulunut Nikolai II:lle. Tsaari oli syvästi uskonnollinen ja piti itsevaltiutta jumalallisena tehtävänä. Hän vastusti uudistuksia ja oli hallitsijana heikko ja kykenemätön vastaamaan venäläisen yhteiskunnan uusiin haasteisiin, kuten nouseviin levottomuuksiin ja talouskriiseihin. Voidaankin sanoa, että Grigori Rasputinin vaikutus vuoden 1917 vallankumouksen puhkeamiseen oli epäsuora, mutta merkittävä. Mystikon ja keisariperheen läheiset välit romahduttivat kansan ja ylimystön luottamuksen Romanovin hallitsijasukuun. Kerenski onkin todennut: "Without Rasputin there would have not been Lenin." 

Brittiläinen sotahistorioitsija Sir Antony Beevor on arvostettu ja palkittu tietokirjailija. Hän on minun suosikkihistorioitsijani, joka osaa kirjoittaa vetävästi raskaistakin aiheista. Beevorin teoksissa, kuten myös Rasputin-kirjassa, yhdistyvät kattava arkistotutkimus ja elokuvamainen tarinankerronta. Valokuvaliite täydentää kiinnostavasti tekstiä. 

Antony Beevor oli yksi Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalin kirjailijoista. Kirjailijaa haastatteli Sirpa Kähkönen.

Antony Beevor signeeraa.

Onnistunut Helsinki Lit

 

Helsinki Lit -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tapahtuma on järjestetty perinteisesti Savoy-teatterissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa paikkana oli Kulttuuritalo. Yleisöä oli runsaasti, arviolta noin 1400.

Tilaisuuteen oli saatu hyvä ja monipuolinen kattaus ulkomaisia kirjailijoita: Lena Andersson, Jonas Eika, Alana S. Portero, Lina Wolff, Antony Beevor, Mattias Timander, Tara Menon, Jevhenija Kuznjetsova, Vincenzo Latronico ja Rachel Kushner. 

Olen osallistunut Helsinki Lit -tapahtumaan pari kertaa tapahtuman alkuvuosina. Syy, miksi lähdin mukaan tällä kertaa, oli yksi tietty kirjailija: Sir Antony Beevor. Olen hänen suuri ihailijansa, hän on minulle ehdoton ykkönen historiankirjoituksen genressä. Beevoria haastatteli Sirpa Kähkönen. Haastattelun aiheena oli juuri suomennettu Rasputin ja Romanovien suvun tuho (suom. Jouni Avelin). Beevor avasi Romanovien suvun historiaa, Nikolai II:n heikkoutta hallitsijana, keisarinnan omavaltaista käyttäytymistä sekä syitä, miksi oli mahdollista, että Rasputin sai niin paljon vaikutusvaltaa. Kaikesta kävi ilmi Beevorin erinomainen Venäjän ja Venäjän historian tuntemus. Kerenskyn sitaatti käy hyvin kirjan teemaan: "Without Rasputin, there would have been no Lenin." Postaukseni kirjasta tulee lähiaikoina. 

Antony Beevor

Kaikki esitykset olivat omalla tavallaan kiinnostavia. Esille nousi monta kirjaa, jotka haluaisin lukea, vaikka olinkin lukenut jo useita näistä kirjoista etukäteen. Yksi kiinnostavimmista kirjailijoista oli Alana S. Portero, jonka esikoisteos Paha tapa (suomentanut Sari Selander) julkaistiin Espanjassa vuonna 2023. Kirja kertoo kauniisti ja runollisesti transtytön tarinan. Lapsuutta ja nuoruutta leimaavat väärinkäsitykset, hämmennys ja väkivalta. Linkki postaukseeni. Kirjailijaa haastatteli Mira Eskelinen.

Ihastuttava, sympaattinen Alana S. Portero

Mattias Timanderin haastattelua on ilo seurata. Hän oli saanut hyvän haastattelijan: Juha Itkosen. Timanderilla on suomalaiset juuret, hänen isänsä on syntynyt Suomessa. Timanderin kirjan Metsä ei sinusta lähde (suomentanut Jonja Rajala) tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään Kiirunan lähistöllä Pohjois-Ruotsissa. Nuori mies asuu yksin mökissään. Vastakohtana pienelle kylälle on Tukholma, jonne nuori mies matkustaa tekemään uraa kulttuurin alalla. Linkki postaukseeni. 

Mattias Timander ja Juha Itkonen

                                      

Harvardin yliopistossa työskentelevän intialaiskirjailijan Tara Menonin (vasemmalla) esikoisteos Upoksissa (suomentanut Kaisa Kattelus) kuvaa kauniisti ystävyyttä, luontoa, merta ja meren eläimiä. Suuren vaikutuksen minuun teki Menonin kuvaus vuoden 2004 tsunamista. Tara Menonia haastatteli Adile Sevimli.  Linkki postaukseeni. Ruotsalaisen Lina Wolffin (oikealla) Rakastajat (suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) sai Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnon sekä August-palkinnon. Samoin juuri suomennettu Ruumiit jotka hautasimme (suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) sai August-palkinnon. Wolffia haastatteli Pajtim Statovci. 

Yksi kiinnostavimmista esiintyjistä oli italialainen Vincenzo Latronico, jonka teos Täydellistä (suomentanut Leena Rantanen) on hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Latronicoa haastatteli ohjelmajohtaja Philip Teir. Kirja kuvaa freelancepariskuntaa, joka tekee luovaa työtä Berliinissä. He nauttivat Berliinin kulttuurielämästä ja rennosta tunnelmasta. Mutta vuosien mittaan he haluavat kokea jotakin uutta, jotakin parempaa. Mielenkiinnolla odotan kirjan lukemista. 

Vincenzo Latronico

Ruotsalaista Lena Anderssonia, joka on yksi Ruotsin tunnetuimmista kirjailijoista, haastatteli Li Andersson, ukranalaista Jevhenija Kuznjetsovaa, joka kirjoittaa Ukrainan sodasta, haastatteli Elina Hirvonen. Tanskalaista Jonas Eikaa haastatteli Niko Hallikainen. Tapahtuman päätti yhdysvaltalainen Rachel Kushner, jonka teoksen Mars Room (suomentanut Arto Schroderus) laitan lukulistalle. Kushneria haastatteli Jussi Valtonen. 

Helsinki Lit, ensi vuoteen!