Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli. WSOY. 2025. Alkuperäisteos Den dagen Nils Vik døde. Kääntäjä: Sanna Manninen. Kannen suunnittelija Ville Laihonen. Lukija Jukka Pitkänen. 5 t. Storytel.

Nils Vik herää sateisena marraskuun päivänä tietäen, että tämä on hänen viimeinen päivänsä maan päällä. Normaaliin tapaan hän keittää kahvia, syö aamiaista, ajaa partansa, tiskaa ja siivoaa taloa, jossa hän on asunut lapsena ja myöhemmin oman perheensä kanssa. Vähän seitsemän jälkeen hän on valmis. Sitten hän kävelee tavalliseen tapaan veneelleen. Suureksi ilokseen Nils tapaa rannassa Lunan, koiransa joka on ollut kuolleena yli kaksikymmentä vuotta.

Nils Vik tekee koiransa kanssa viimeisen matkan veneellä, jolla hän on ajanut vuonon yli koko elämänsä ajan, aina neljätoistavuotiaasta alkaen. Hiljaa ja melankolisesti he ajavat vuonomaiseman halki. Maisemat ovat kauniita, on vuonoja, saaria ja upeaa ulkosaaristoa. Lukija pystyy aistimaan luonnon kauneuden ja hiljaisuuden.

"Tänä viimeisenä päivänä hän vetää langan ajan läpi, seuraa aikaa taaksepäin, katsoo minne se hänet vie. Hän kulkee vakioreitin, tai vakioreitit, vihoviimeistä kertaa." Nilsin työpaikka on ollut vene ja vuono. Hän on kuljettanut tavaroita, eläimiä ja ihmisiä. Nyt Nils ja Luna matkaavat ajassa taaksepäin ja kohtaavat ihmisiä, jotka ovat olleet Nilsille tärkeitä. "Heille Nilsin vene oli pieni osa elämää, lyhyt tauko arjesta. Hänelle vene oli paljon enemmän, tämä vene, josta tuli elämäntapa. Täällä hallitsi vene, se hurisi, lauloi ja keinui, vene oli satelliitti, vuonoa kiertävä kuu."

Yksi kerrallaan Nilsin entiset, henkiin herätetyt matkustajat nousevat kyytiin saattamaan Nilsiä viimeiselle matkalle. Mukaan tulevat mm. auto-onnettomuudessa kuollut kitaristipoika Jon Anderson, opettaja Ingrid Alstadsaeter, joka oli muuttanut vuonolle rakastamansa Kari Agan vuoksi, mutta Kari Aga valitsi toisenlaisen elämän, Jens Hauge, joka etsi vaimoa lehti-ilmoituksella ja meni joka lauantai kahvilaan tapaamaan morsianehdokkaita sekä valokuvaaja Robert Soth, joka rakastui Nilsin vaimoon. On myös Nilsin veli Ivar, mutta kaikkein rakkain on aivoinfarktiin kuollut vaimo Martta, jota Nils lämmöllä ja rakkaudella muistaa.

Ihastuttava kirja. Lohdullinen kirja jäähyväisistä ja jälleennäkemisistä. Hieno äänikirjana, mutta varmasti parempi printtikirjana, jolloin voi lukea kauniita luontokuvauksia uudelleen ja lukea uudelleen vaikka koko kirjan. Tämä kirja kyllä kestää uudemmankin lukukerran. Toivon, että lukijat löytävät tämän upean teoksen.

Perhelomalla Kreetalla

 

Star Beach Village, Hersonissos Kreeta

Onnistunut lomaviikko Kreetalla lasten ja lastenlasten kanssa. Kahdeksan hengen porukalla vietettiin äitienpäivää ja muutamia synttäreitä, nautittiin hotellin palveluista, syötiin hyvin, ihailtiin kauniita maisemia, uitiin paljon ja nautittiin yhdessäolosta.

Vesiliukumäet olivat ahkerassa käytössä.

Viikkoon mahtui paljon, kaikki ei niin kivaakaan. Tuli tsunamivaroitus ja tuli voimakas hiekkamyrsky. Tsunamivaroitus jäi onneksi varoitukseksi ja hiekkamyrskykin meni ohi muutamassa tunnissa.

Uima-allasalueita oli useita.

Tutustuimme autoillen saareen. Tässä lepotauko sitruunamuiden alla.

Lampaita oli paljon.

Upeita maisemia

                                          

Äiti ja tyttäret

Taukojakin piti pitää.

Niin kreikkalaista.

Tässä tutkitaan kukkia.

Lukuaikaakin löytyi. Postaukset tulevat lähipäivinä.

Ihanaa kesän alkua kaikille! 

Karin Härjegård: Onnen ompeleet

 

Karin Härjegård: Onnen ompeleet. Sitruuna. 2025. Ruotsinkielinen alkuteos Sömmerskan och friheten. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 422 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Erottuaan Martinista Helena muutti pieneen mökkiin Härjedaleniin. Aluksi elämästä oli vaikea saada otetta, mutta saatuaan mahdollisuuden työskennellä ihastuttavassa vohvelikahviossa Helena tuntee olevansa voiton puolella. Ihanat ystävät Sonja ja Louise jaksavat antaa iloa ja voimaa. 

Helenalle selviää, että vohvelikahvilan perustajan Hildan talo on myynnissä. Helena käy katsomassa tyhjillään olevaa taloa. Hänelle tulee tunne, että tämä on hänen paikkansa. Ehkä tänne voisi perustaa ravintolan? Mutta riskin ottaminen tuntuu valtavalta. Eikä vain omaa itseään voi ajatella, on otettava huomioon myös leskeksi jäänyt isä.

Toisella aikatasolla kirjassa avataan vohvelikahvilan perustajan Hildan elämää. Hilda on nelikymppinen nainen, joka elää ilottomassa avioliitossa Ragnarin kanssa. "Aluksi yhteisessä elämässämme Ragnarin kanssa oli ollut iloa. Iloa ja naurua ja uskoa tulevaisuuteen. Mutta hiljalleen ja huomaamatta elämä muuttui harmaaksi, kuluneeksi, tyhjäksi. Yksinäisistä päivistä tuli loputtomia. Väsymystä, merkityksettömyyttä, ikävystymistä." Mutta mitään muuta vaihtoehtoa hän ei elämässään näe. "Ja samaan aikaan tiedostin, että olin luvannut seisoa Ragnarin rinnalla, kunnes kuolema meidät erottaa." Vohvelikahvilan pitäminen on Hildalle hyvin tärkeää. "Vain lyhyen kevättalven aikana tunsin olevani elossa - tarjoillessani kahvia ja vohveleita ihmisille..." 

Tunturimaisemiin tulee vilskettä, kun Fjällnäsin tunturihotelliin majoittuu iso elokuvaporukka kuvaamaan kohtauksia tunturimaisemissa. Hildaa pyydetään pitämään vohvelikahviota auki heitä varten. He ovat ihastuttavia ihmisiä, joiden seurassa Hilda viihtyy. Ja kun ohjaaja vielä pyytää Hildaa ompelemaan vaatteita elokuvakohtauksia varten, Hildan itsetunto kohentuu ja ilo tarttuu häneen. Elokuvaporukasta erottuu Erik, jonka kanssa Hilda tuntee itsensä kauniiksi, vapaaksi ja rakastetuksi. "Enkä minä halunnut mitään muuta kuin mennä sinne käsi hänen kädessään. Hänen kätensä oli lämmin ja pehmeä. Mutta viininsumuisissa ajatuksissanikin tiesin tämän olevan väärin." 

Onnen ompeleet on jatko-osa romaanille Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita (Sitruuna 2024) (linkki), mutta kirja toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena. Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita sai Ruotsin Vuoden feelgood -palkinnon vuonna 2022. En ihmettelisi, jos myös Onnen ompeleet palkittaisiin, niin rentouttavaa, viihdyttävää ja hyvää mieltä tuova tämä kirja on. Päähenkilöt sekä Hilda että Helena tulivat minulle hyvin läheisiksi ja eläviksi. Myös muut henkilöhahmot on rakennettu uskottaviksi. 

Elokuvaväen mukaan ottaminen kirjan tapahtumiin oli hyvä valinta kirjailijalta. Se antoi tarinalle uutta näkökulmaa ja toi mukanaan kiinnostavia henkilöhahmoja. Henkilöiden lisäksi iso rooli kirjan tapahtumissa on kauniilla luonnolla. "Olin lähestulkoon yhtä haltioitunut kuin hänkin, vaikka olin ollut täällä niin monta kertaa aiemminkin. Tässä paikassa oli sitä jotakin: vihreänruskea suomaisema, pienet talvimyrskyjen jäljiltä kippuraiset tunturikoivut ja kohti taivasta kohoava, mahtava Svanskjökläppen." 

Tämän kirjan parissa todella viihdyin. Kirjassa on tunnetta, ystävyyttä, surua, lämpöä ja tietysti myös paljon rakkautta. Kirjasta jää lämmin tunne. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa ja kuulemaan lisää Helenan rohkeista valinnoista.

Jojo Moyes: Yömusiikkia

 

Jojo Moyes: Yömusiikkia. Gummerus. 2021. Englanninkielinen alkuteos Night Music. Suomentanut Heli Naski. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 421 sivua.

Yömusiikin päähenkilö Isabel Delancey soittaa ensiviulua sinfoniaorkesterissa. Isabel on soittaessaan onnellinen, hän tuntee olevansa todellinen tunteiden tulkki. Elämässä on kaikki hyvin, kunnes kohtalo puuttuu peliin ja Isabelin on luovuttava soittamisesta ja ylellisestä elämästä. Isabelin mies Laurent kuolee auto-onnettomuudessa. Isabel jää leskeksi ja hänen kaksi lastaan Kitty ja Thierry menettävät isänsä. Onnettomuuden jälkeen käy ilmi, että Laurent oli hoitanut perheen raha-asioita varsin kehnosti. Jäljelle oli jäänyt lähinnä vain velkoja. On selvää, että perhe ei pysty enää asumaan nykyisessä asunnosssa. 

Isabel on perinyt Espanjalaistalon Norfolkista Englannin maaseudulta. Nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa Lontoosta tähän Espanjalaistaloon. Valitettavasti talo osoittautuu huonokuntoiseksi ja lähes asuinkelvottomaksi. Mutta Isabelilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa pikkuhiljaa korjauttamaan taloa. Moyes tuo kirjaan joukon kyläläisiä, joista jokainen tuo juoneen omanlaisensa sävyn. Mukana ovat naapurukset Matt ja Laura, joille elämän suurin haave on saada Espanjalaistalo itselleen. He olivat odottaneet saavansa talon perinnöksi, mutta turhaan. Nyt alkaa systemaattinen Isabelin kiusaaminen. Matt ryhtyy korjaamaan taloa, mutta hän veloittaa Isabelilta runsaasti lisähintaa, koska huomaa, ettei Isabel juuri ymmärrä remonttihommista yhtään mitään. 

Tilanteen pelastaa Byron, joka opettaa Isabelille monia käytännön taitoja, puutarhan hoitoa ja metsästämistä. Byron ystävystyy myös Isabelin pojan Thierryn kanssa ja pystyy auttamaan poikaa toipumaan isänsä menettämisestä.

Yömusiikista sanotaan, ettei se yllä Moyesin parhaimmistoon, mutta kuitenkin kirja on mielestäni miellyttävä ja viihdyttävä lukukokemus. Tässäkin kirjassa on aiheena naisen selviytymistarina. Vauhti ei ole hirmuinen, joskus juoni jää junnaamaan eikä punaista lankaa tahdo löytyä. Mutta sitten taas mennään, ja lukija saa kokea, miten Isabel pyrkii kaikin voimin kohti omavaraisuutta ja voimaantumista. Onneksi Isabelilta löytyy rohkeutta huolehtia lapsista ja itsestään. Kakofonian keskellä viulusta tulee Isabelin lohtu. Kun hän nousee katolle soittamaan, hänen viulunsa käy vuoropuhelua tähtien kanssa ja tarjoaa ihastuttavan kokemuksen kyläläisille. Soittohetki merkitsee tärkeää turvapaikkaa Isabelille. Kirja osoittaa, miten suuri voima musiikilla voi olla.  

Jojo Moyes on valtavan suosittu viihdekirjailija niin Suomessa kuin maailmalla. Hänen teoksiaan luetaan 46 kielellä ja niitä on myyty yli 57 miljoonaa kappaletta.

Linda Huhtinen: Sissi. Serlachiuksen unohdetut sisarukset.

  

Linda Huhtinen: Sissi. Serlachiuksen unohdetut sisarukset. Otava. 2025. Etukannen maalaus: Akseli Gallen-Kallela: Sissi Serlachiuksen muotokuva. 412 sivua.

Vierailimme viime kesänä Mänttä-Vilppulassa ja tutustuimme Serlachius Kartanon ja Serlachius Pääkonttorin taidenäyttelyihin. Oli hienoa nähdä, miten tasokas kulttuurikohde löytyy pienestä kaupungista. Käynti Mäntässä herätti kiinnostuksen Serlachiuksen sukuhistoriaan. Luin Oula Silvennoisen teoksen Paperisydän (Siltala 2012) (linkki), joka avasi erinomaisesti Serlachius-yhtiöiden historiaa. Lukupiirissämme luimme Raija Orasen teoksen Iso (Otava 2022), (linkki), joka on fiktiivinen kuvaus Gösta Serlachiuksen elämästä. Kummassakin teoksessa pääpaino on Göstassa muiden perheenjäsenten ja läheisten jäädessä hyvin pinnallisiksi. Oli ilo huomata, että Linda Huhtinen on valinnut uuden näkökulman Serlachiuksen historiaan. 

Patruuna Gustaf Adolf Serlachiuksen tytär Sigrid eli Sissi oli kouluttautunut ja opinhaluinen aktiivinen nuori nainen. Hän oli suorittanut Pariisissa tutkinnon ranskan kielessä. Löytyipä Ranskasta kihlattukin, amerikkalainen Louis Spiering, mutta liitto jäi hyvin lyhytaikaiseksi. Palattuaan Ranskasta Suomeen Sissi tutustui serkkuunsa Gösta Serlachiukseen. Göstan ja Sissin seurustelu johti pian kihlaukseen ja avioliittoon. 

Pariskunta asettui asumaan Mänttään. Ei Sissi voinut tietää, mitä rakkaus voimakkaaseen ja itseriittoiseen Göstaan toisi mukanaan. Varmasti paljon rakkautta, mutta myös paljon yksinäisyyttä. Sissi oli kotona neljän lapsen kanssa Göstan tehdessä pitkää päivää ja matkustellessa paljon. Yksinäisyydestä Sissi kärsi koko loppuikänsä, näin Sissin Mäntän aikalaiset ovat kertoneet. 

Kun pariskunnan nuorin lapsi kuoli 2-vuotiaana, suru ja yksinäisyys olivat liikaa Sissille. Gösta katsoi, ettei hänelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ohjata Sissi mielenterveydelliseen hoitoon ja sitä myötä hakemaan avioeroa. Göstan itsekeskeisyys, ehkä narsistisuuskin, näkyivät hänen käyttäytymisessään Sissiä kohtaan avioeroprosessissa. Riitaa käytiin rahoista, osingoista, asunnoista, lapsista ja taiteesta. "Lopulta Gösta Serlachius olikin omaisuudenjaon ainoa voittaja. Sissille annetut myönnytykset, kuten luvatut osingot, olivat kevyttä harsoa: niitä asioita, jotka Sissille kuuluivat jo entuudestaankin." Gösta ei suostunut antamaan Sissille edes Gallen-Kallelan maalaamaa Sissin muotokuvaa. Pian Gösta löysi uuden rakkauden, Ruth Björkenheimin. Avioliitto kesti Göstan elämän loppuun asti. Avioliitto jäi lapsettomaksi. 

Gösta Serlachius oli hyvin merkittävä teollisuusmies. "Lopulta Göstan merkittävä kyky toimia vaikeissakin paikoissa järkevänä ja analyyttisena johtajana kohotti hänet ansaitusti suurten suomalaisten teollisuusjohtajien rivistöön. Vielä yli kuusikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin analyytikot nostivat Gösta Serlachiuksen maamme historian parhaiden johtajien joukkoon luodessaan Jorma Ollilan ja Nokian menestystarinan innoittamana kuvitteellisen ihannejohtoryhmän, jossa toimitusjohtajaksi valitun Gösta Serlachiuksen rinnalla istuivat muun muassa Urho Kekkonen ja Armi Ratia." Onneksi Huhtinen tuo myös tämän näkökulman esille kirjassa, vaikkakin käsiteltäessä suhdetta Sissiin tulee esille melko kylmä persoona. Kirjailija toteaakin: "Toisinaan elämän vaikeimmat valinnat tehdään rakkaimpia rankaisten." Göstan mielenkiinto ja jopa intohimo taiteeseen tulevat kirjassa hyvin esille.  

Kirja antaa Sissistä sympaattisen kuvan. Sissi on ystävällinen ja rauhallinen sekä lapsia että eläimiä rakastava. Kuitenkaan en koe tutustuneeni Sissiin enkä saanut otetta hänen persoonallisuudestaan. Kirja on ennen kaikkea Gösta Serlachiuksen elämäkerta, jossa Sissillä on vain sivurooli. Se, miksi Sissi ei tullut tutuksi, johtuu yksinkertaisesti siitä, että tapahtumat dokumentoidaan Göstan kirjeenvaihdon kautta. Koska Sissin ääntä ei kuulla, on vaikea tietää, mitä Sissi näistä tapahtumista, esimerkiksi avioerosta, ajatteli. Kirjailija toteaa, että Sissin tarinat on säilötty "syystä tai toisesta arkistoon, jota ei ole mahdollista tarkastella." Miksi näin on, sitä ei kirjailijakaan tiedä.

Kirjailija on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten ja sisällyttänyt kirjaan kiinnostavaa tietoa myös Sissin Thyra-siskosta ja Alex-veljestä. Ehkä Sissin arkistot joskus avautuvat, jolloin olisi mahdollista kuulla Göstan äänen lisäksi myös Sissin ääni. Kirja on kauniisti taitettu ja valokuvaliite tukee hyvin kirjan tekstiä.

Jamaica Kincaid: Annie John

 

Jamaica Kincaid: Annie John. S&S. 2023. Englanninkielinen alkuteos Annie John. Suomentanut Sinikka Buckley. 187 sivua.

Jamaica Kincaidin Annie John on meillä Naisten Pankin lukupiirin toukokuun kirjana. Koska en pääse osallistumaan lukupiiritapaamiseen, laitan tässä postauksen ihan vain omissa nimissäni. 

Jamaica Kincaid syntyi vuonna 1949 Antigualla. Nuorena tyttönä hän muutti Antigualta New Yorkiin ja aloitti pian novellien kirjoittamisen eri lehtiin, mm. New Yorkeriin. Annie John ilmestyi New Yorker -lehdessä luku kerrallaan. Tämä selittänee kirjan episodimaisen rakenteen. Annie Hall julkaistiin ensimmäisen kerran kirjana vuonna 1985. Suomeksi se ilmestyi seuraavana vuonna Sinikka Buckleyn suomentamana nimellä Katoava paratiisi. Vuonna 2023 S&S julkaisi kirjan uudelleen nimellä Annie John. Uudessa versiossa on käytetty samaa Sinikka Buckleyn suomennosta kuin vuonna 1986. Jamaica Kincaidin nimi on usein noussut esiin Nobel-veikkauksissa.

Annie asuu isänsä ja äitinsä kanssa Antiguan saarella Karibianmerellä. Tyttö on perheen ainoa lapsi, hyvin rakas vanhemmilleen, erityisesti äidille. Annie ihailee kaunista ja ihanaa äitiään. Kaikki on hyvin, kun äiti on läsnä. Anniella on tapana istua pihan laidalla katsomassa äidin askareitten tekemistä. Joskus äiti pyytää Annieta tuomaan yrttejä puutarhan ruukuista. "Tuodessani yrtit hän kumartui antamaan suukon suulle ja sitten niskaan. Tällaisessa paratiisissa minä elin elämääni." 

Kun äiti oli lähtenyt kotoaan Dominicalta 16-vuotiaana, hän oli pakannut tavaransa kirstuun. Nyt kirstussa oli huolellisesti pakattuina Annien lapsuuteen kuuluneita tavaroita kuten esimerkiksi villatossut, flanellipeitto, ristiäismekko ja kaksi tuttipulloa. Yksi Annien lempitoimista oli katsella kirstun tavaroita, kun äiti suostui niitä näyttämään. "...viikattuaan vaatteet ennen takaisin panoa äitini kertoi jokaista esinettä pidellessään siihen liittyvän tarinan minusta itsestäni." 

Kun Annielle karttuu lisää ikää, hän alkaa kyseenalaistaa monia asioita mm. saarivaltion kulttuuri-identeettiä. Osan soimauksista saa Kristoffer Kolumbus, joka oli käynyt Antiguan saarella vuonna 1493. Suhde äitiin monimutkaistuu. Annie tuntee, että äidin suojeleva käsi työntää häntä pois luotaan. Näin äidistä tulee Annien ristiriitaisten tunteiden keskipiste. Myös muuttuva keho hämmentää Annieta. 

Kirjan viimeisessä luvussa Annie on lähdössä opiskelemaan sairaanhoitajaksi Englantiin. Äiti ja isä jäävät Antigualle. "Joten siinä he nyt ovat kahden ja minä erilläni. Enää en ajattele heitä samoin kuin ennen, enää en rakasta heitä samoin kuin ennen. Katkeraa on vain se, että he ovat samanlaisia kuin ennen, minä yksin olen muuttunut, ja entinen minäni ja entiset tunteeni ovat nyt yhtä aitoja jäljennöksiä alkuperäisestä kuin isäni tekohampaat." 

Antigua itsenäistyi vuonna 1981, mutta se jäi brittiläisen kansainyhteisön jäseneksi. Kirjassa kolonialismia edustavat mm. koulun opettajat ja kauan sitten kuolleen kuningatar Viktorian syntymäpäivän juhliminen. Kirjassa kommentoidaan myös miesten ja naisten välisiä suhteita ja asetetaan vastatusten perinteiset uskomukset ja moderni lääketiede. Pidin paljon kirjan karibialaistyyppisistä ruokakuvauksista, samoin kuin saaren kauniista luontokuvauksista. Olemme vierailleet useammankin kerran Dominikaanissa tasavallassa, ja omasta mielestäni löysin kirjasta runsaastikin karibialaisuutta, vaikkakaan sitä ei millään tavalla alleviivata kirjassa. 

Annie John on 1950-luvun loppuun sijoittuva nuoren naisen kasvukertomus, joka kuvaa äidistä irtautumista, kasvamista ja oman identiteetin löytämistä. Pidän kirjaa eräänä parhaimmista kasvukertomuksista, joita olen lukenut. Kincaidin kerronnan tyyli on hyvin omaperäistä; vähäeleistä, mutta kuitenkin suoraviivaista. 

Kirjan kannen symboliikka ei valitettavasti auennut minulle. 

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

 

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa. Otava. 2020. Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka. 298 sivua.

Olipa ilo tarttua kirjaan, jossa on näin ihastuttava kansikuva. Kiinnitin kirjastossa ensin huomiota kirjan kanteen, sitten vasta luin takakannen tekstin. Kuvassa kannen kultakoristeet eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Kirjan aihepiiri vie lukijan sodan synkkiin vuosiin. Tapahtumissa liikutaan kahdella aikatasolla. Vuonna 1944 ollaan Inarissa ja vuosina 1947-1950 puolestaan Enontekiöllä.

Väinö Remes saapuu tulkiksi Inarissa sijaitsevalle saksalaisten vankileirille. Väinö on Akateemisen Karjala -seuran jäsen ja jo siksikin kannattaa Suur-Suomi -aatetta. Nyt sotatilanne näyttää siltä, että Natsi-Saksan häviö häämöttää. Pakkanen on kova ja leiriolosuhteet ovat karut ja ankarat. Sotavankien yölliset siirrot ihmetyttävät Väinöä, mutta keneltäkään ei heru lisätietoa. Rankoissa olosuhteissa syttyy ihastus Väinön ja saamelaisen kuppari Saaran välille.

Pidin kiinnostavana vankileirikuvausta jo siitäkin syystä, että saksalaisten vankileireistä Lapissa ei juuri ole tietoa. Tietoa on varmasti aikoinaan ollut, mutta dokumentit saatiin tehokkaasti tuhotuiksi. Valpo teki yhteistyötä Einsatzkommando Finnlandin kanssa ja näin saksalaisten leireille tuotiin suomalaisia vartijoita ja kuulustelijoita. Monet heistä, Väinö mukaanlukien, joutuivat näkemään saksalaisten rodunjalostusta.

Vuonna 1947 valokuvaaja ja toimittaja Inkeri Lindqvist muuttaa Enontekiölle kirjoittamaan Lapin jälleenrakentamisesta. Samalla hän etsii Kaarloa, sodassa kadonnutta miestään. Inkerin vuokralaiseksi tulee vähäpuheinen, omissa oloissaan viihtyvä Olavi Heiskanen. Inkerille tulevat tutuiksi saamelainen Piera-ukko ja hänen pojantyttärensä Bigga-Marja, joka innostuu Inkerin opastuksella valokuvauksesta.  

On selvää, että kirjan lopussa tapahtumaketjut yhtyvät. Ihmisten salaisuudet ja kohtalot kohtaavat.

Tuhkaan piirretty maa on Rautiaisen esikoisteos. Kirjan rakenne kaksine aikatasoineen on toimiva. Kaikkein merkittävin kirjan ansio on aihe. On arvokasta, että saksalaisten vankileirien salaisuudet alkavat avautua ja että niistä kirjoitetaan. Kiinnostavasti ja inhimillisesti Rautiainen kuvaa saamelaisten asemaa ja heidän huonoa kohteluaan. 

Rautiainen on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten. Kirja voitti Savonia-palkinnon vuonna 2020.