Tapio Koivukarin runohetki

Tapio Koivukari kertoi runotuotannostaan Rauman Franciscus-talolla 12.11.2025. Koivukari kertoi, että hän on aina ollut pikemminkin tarinankertoja kuin runoilija. Sen kertoo myös Koivukarin tuotanto: proosatuotantoa mukaanlukien näytelmät ja kuunnelmat on reilut parikymmentä teosta. Minulle mieluisin kirja Koivukarin tuotannosta on ollut Sataman laulu (Johnny Kniga 2022). Kirja on rehellinen ja hallittu kuvaus kirjailijan nuoruusvuosista, tuolloin tehdyistä valinnoista ja niiden vaikutuksesta kauas tulevaisuuteen (linkki).

Koivukari kertoi kokeilleensa runojen kirjoittamista, mutta huomasi varsin pian, että ainakaan riimikirjoittamista hän ei hallitse. Mutta kuitenkin kaksi runokirjaa on syntynyt: Vieläk teils se paatt o (Johnny Kniga 2014) ja Se paatt men jo (Johnny Kniga 2025). Lisäksi Koivukari on suomentanut islannista suomeen pääasiassa kaunokirjallisuutta. Islannin lisäksi hän suomentaa ruotsista.

Molemmissa runokirjoissa Koivukari yhdistää henkilökohtaiset kokemuksensa ympäröivään yhteiskuntaan: luontoon ja ennen kaikkea mereen, ikääntymiseen ja arkisiin tapahtumiin yleensäkin. Monet paikat, lähinnä Islanti, tulevat lukijalle tutuiksi. Koivukari tuntee Islannin hyvin, ja islantilainen kulttuuri ja tavat välittyvätkin kiinnostavasti runoissa.

Runot on kirjoitettu Rauman giälellä. Kun Koivukari luki runojaan, huomasin ymmärtäväni tekstejä yllättävän hyvin. Ilmeisesti neljä vuotta Raumalla asumista riittää siihen, että pystyy ymmärtämään giältä. Tullista tullut tuskin koskaan oppii sitä puhumaan. Kirjoissa on toki sanasto helpottamaan ymmärtämistä. Tässä eräs Islanti-teemainen runo:

Sinä yäns sadoi
suuri ja köykässi hiutlei
niinkon koerantassui
hahkauntuvi
vuanon tyvenehe vette
ko sää sanosis
ete mun tartt
mihinkkä lähti.

Jotkut runoista ovat leikkisiä jopa vitsikkäitäkin. Kuten vaikkapa tämä:

Viäläk teils se paatt o?

"Viäläk teils se paatt o?"
hän kysys, ko jossa nähti.

Oltti joskus kari rannas
neljistäs yhde romtodi juatt
heijä folkkarisas.

"On kyll", vastasi mää,
- isäntekonen klinkkarpaat,
semsest suut luappu -
"mutt muija on kerjen vaihtuma".

"Nii oikke," sanos hän,
"mää pisti molemak kiarttoho."

En kysyn, mutt tiäsin kyll.
Ei nuak kiirusemma miähe
kerkk puupaatti reedama.

Vaikka ympärillä oleva maailma on sekasortoinen, Se paatt men jo -kokoelman viimeisessä runossa valmistetaan kaikessa rauhassa keittoa ja ollaan myös valmiita jakamaan se.

”ja koht mes se syädä / ulkons sata ränttä / mutt jos tähä joku tulis / sais hänki soppa / meijän kansan. / Ei elämän täst / merkilisemppä tart ol. / Syädä soppa / ja katota sitt / mitä voidais tehd./

Tapio Koivukari lukee runojaan.

               

Marja-Leena Tiainen: Englantilainen aamiainen

 

Marja-Leena Tiainen: Englantilainen aamiainen. Icasos. 2025. Kansi: T. P. Kekäläinen. 237 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat kerrotaan kahdella aikatasolla. Tapahtumien pääpaino on nykypäivässä eli vuodessa 2023. Osa tapahtumista, jotka antavat pohjaa nykypäivän tapahtumille, sijoittuu 2000-luvun alkuvuosiin.

Kuopiolainen Eeva on 72-vuotias eläkeläinen. Hän on menettänyt rakkaan puolisonsa Eeron, jota Eeva yhä edelleen kaivaten muistelee. Eeva elää arkista ja melko tapahtumaköyhää elämää, mutta onneksi samassa kaupungissa asuvat tytär Hanna ja hänen tyttärensä Anni. Annin ylioppilasjuhlat ovat edessäpäin. Poikaystäväkin on löytynyt. Leevi ei ole kovin sosiaalinen nuori mies eikä juuri kommunikoi Eevan kanssa. Mutta tärkeintä on, Eeva toteaa, että nuoret viihtyvät yhdessä.

Eeroa muistellessaan Eevan ajatukset kulkeutuvat vuoteen 2001, jolloin Eeva ja Eero Madeiran lomalla tapasivat Ronnien ja Sheilan, Sheffieldissä, Pohjois-Englannissa asuvan ihastuttavan pariskunnan. Tapaaminen johti vuosien ystävyyteen ja molemminpuolisiin vierailuihin. Sheila on jäänyt Eevan tavoin leskeksi. 

Kun Sheila kutsuu Eevan vierailulle luokseen Sheffieldiin, Eeva saa houkuteltua tyttärensä Hannan mukaan matkalle. Vierailusta muodostuu käänteentekevä tapahtuma, sillä Hanna paljastaa salaisuuden, jota hän on yksin kantanut liki kaksikymmentä vuotta. Miten salaisuuden paljastaminen otetaan vastaan, sitä Hanna ei voi tietää, mutta varmaa on, että asian esille tulo muuttaa monen ihmisen elämää. 

Marja-Leena Tiainen taitaa lämminhenkisten ja tavallista arkielämää kuvaavien romaaneiden kirjoittamisen. Olen lukenut useita Tiaisen kirjoja, joista parhaiten on jäänyt mieleeni Sydänystäväni Kirsti (Icasos 2020) (linkki). Englantilainen aamiainen on viihdyttävää luettavaa. Tiaisen teksti on kepeää ja helppolukuista, mutta hyvin hallittua. Kirjan juoni on kiinnostava, jopa jännittäväkin. Vahvimmillaan Tiainen on kuvatessaan naisten - Eevan, Sheilan ja Hannan - tuntoja ja mielenliikkeitä. Anniin olisin halunnut tutustua paremmin, samoin Annin poikaystävä Leevi jää melkoiseksi arvoitukseksi.

Olen opiskeluaikojeni jälkeen asunut Kuopiossa. Miten mukava olikaan palata tutuille paikoille, käydä Saaristokaupungissa, ruokailla Isä Camillossa ja käydä ostoksilla Matkuksessa. Kiva oli myös matkata Eevan ja Hannan kanssa Sheffieldiin. 

On hienoa, että meillä Suomessa on myös maakunnallisia kustantamoja, joista yksi on kuopiolainen Icasos. Iso kiitos T. P. Kekäläiselle kauniista kannesta – se suorastaan houkuttelee tarttumaan kirjaan. 

Marja-Leena Tiainen: Saammehan jatkoa kirjalle? 

Mukavan leppoisa Tonavan risteily

 

Olipa mukava Tonavan risteily. Lennettiin Müncheniin, sitten oli vuorossa Passau, josta lähdettiin risteilylle, sitten Melken kaunis pikkukaupunki. Matka jatkui kohti Wieniä, sitten Linziin ja lopuksi Regensburgiin. Kaikki paikkakunnat olivat meille uusia. Laiva oli kiva, matkaseura oli mukavaa, sää suosi. Eli hyvin onnistunut matka! 

Laivamme Viva 2, pituus 135 metriä

Melken kaupunkia hallitsi iso luostari.

Luostari

Kaunista vanhaa kaupunkia

Wachaun laaksossa paljon pieniä kyliä ja paljon viiniviljelmiä.

Dürnsteinin kylän kaunis kirkko

Kuningas Leopold piti Richard Leijonamieltä vankina tuolla korkealla olevassa linnassa ristiretkien aikana.
                                        

Wien on täynnä historiaa ja upeita rakennuksia. Kolmen tunnin kiertoajelulla ennätettiin lyhyesti tutustua Habsburg-suvun palatsialueeseen. Kaikki on hienosti restauroitu ja kaikkialla on siistiä. 

Pyhän Tapanin kirkko on todella komea. Mozart on vihitty tässä kirkossa.

Sissi näkyi ja kuului. Sissi asui tuossa taustalla olevassa palatsissa.

Sissi-museo

H&M sijaitsee kauniissa rakennuksessa. 20 minuutin heppa-ajelulle pääsi, kun maksoi 105 euroa.

Linzin kaunis kaupunki on täynnä historiaa. Kirkkoja on paljon. Tänä päivänä kaupunki on kulttuuriharrastajien suosittu kohde. Adolf Hitler on käynyt koulua Linzissä. Hän rakennutti sillan Linziin, mutta suunniteltu taidemuseo jäi rakentamatta.

Linzissäkin on upea kirkko. Ihailtiin kauniita lasimaalauksia.

Ennätettiin maisteluille.

Oli hyvä matka. Ensi kerralla ehkä Reinille...

Anna-Mari Kaskinen: Hyvin säilynyt

 

Anna-Mari Kaskinen: Hyvin säilynyt. Aarteita vanhuuden varalle. Kirjapaja. 2025. Kansi Katja Kuittinen. 63 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Runoilija, kirjailija ja lauluntekijä Anna-Mari Kaskinen vieraili Raumalla 31.10.2025. Kansallisbibliografian tilastojen mukaan Kaskinen oli vuonna 2023 Suomen ylivoimaisesti tuotteliain runoilija. Kakkossijalla oli Jyrki Pellinen.

Kaskinen kertoi vuosien varrella sattuneista tapahtumista, jotka olivat innostaneet häntä kirjoittamaan. Lapsena hän oli halunnut matkustella kaukaisiin maihin. Mutta kun siihen ei ollut mahdollisuutta, hän matkusti eri maihin mielikuvituksen siivin. Mielikuvitus on edelleen Kaskisen voimavara. Aktiivinen runojen kirjoittaminen alkoi 16-vuotiaana, kun Kaskinen sai stipendin ja lähti opiskelemaan Kanadaan kahdeksi vuodeksi. Siellä hän suoritti IB-tutkinnon.

Suomeen palattuaan Kaskinen aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa. Alivuokralaisasunto löytyi Aaro Hellaakosken lesken Lempi Hellaakosken luota. Lämmöllä Kaskinen muistelee Lempi Hellaakoskea. Yhteistyö Pekka Simojoen kanssa tarjosi mahdollisuuden uusille avauksille. He tekivät yhdessä mm. Afrikkalaisen gospelmessun sekä useita virsiä, joista ensimmäinen oli Herra, kädelläsi. Inspiraation lähteiksi kirjoittamisessa Kaskinen mainitsee hengellisyyden, luonnon ja ihmisten elämänvaiheet.

Mummi oli ollut Kaskiselle hyvin tärkeä henkilö. Mummi oli harras rukoilija ja opetti Kaskista laulamaan Siionin kannel -kirjasta. Hänellä oli taito löytää aina asioiden valoisat puolet. Rakkaalle mummille omistettuja lauluja ovat Pikkulintu riemuissaan ja Oi, katsohan lintua oksalla puun.

Runokirja Hyvin säilynyt on juuri ilmestynyt runoteos. Runokirjan teemana on ikääntyminen. Ikääntyminen merkitsee väistämättä luopumista. Kun on luovuttava jostakin, jotakin kuitenkin säilyy. Takakannessa kysytään: Minkä toivomme pysyvän ja haluamme jakaa tuleville polville?

Kaskinen luki useita runoja kirjasta. Runot on ryhmitelty viiteen ryhmään: Emme tiedä mitä tulevaisuus tuottaa, Mitä vanhana on edessä, Poimin surun sirpaleita, Hyvin säilyvää ja Teidän vanhuuteenne asti olen sama. Yleisö herkistyi, päät nyökyttelivät, kyynel vierähti silmäkulmaan. Runot olivat niin totta ja niin omakohtaisia vanhemmalle yleisölle. 

Aarre

Sinulla on lahja, jota toinen ei voi jakaa.

Kannat sitä mukanasi vuosienkin takaa.
Se on sinun elämäsi, varhainenkin vaihe.
Se on sinun aarteesi ja kertomuksen aihe.

Sinä olet päiväkirja täynnä tarinoita. 
Säveltäsi kukaan toinen kauniimmin ei soita.
Ilot sekä surut koit. Nyt laula niistä laulu.

Ota käyttöön kaikki värit. Maalaa koko taulu.

Kukaan toinen elänyt ei ole niin kuin sinä

vuosinasi valoisina sekä synkimpinä.

Rakkaistasi kerro, laula ilosta ja työstä.

Kerro kuinka aamuun astuit pimeästä yöstä.

Anna-Mari Kaskinen Raumalla 31.10.2025

Urmas Vadi: Kuun toinen puoli

 

Urmas Vadi: Kuun toinen puoli. Enostone kustannus. 2025. Vironkielinen alkuteos Kuu teine pool. Suomentanut Petteri Aarnos. Kannen kuva ja suunnittelu: Kalervo Sammalvehrä. 356 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin kirjasta, kun kuuntelin Urmas Vadin haastattelun Turun kirjamessuilla. Oli hyvä haastattelu, Heli Laaksonen haastatteli. Onneksi kiinnostuin kirjasta. Kuun toisella puolella osoittautui mielenkiintoiseksi ja innostavaksi lukukokemukseksi.

Kirjan tapahtumat alkavat Tomin lapsuudesta. Tomilla on sisko Kerli, omia teitään kulkeva, uusista asioista helposti innostuva isosisko. Vaikka Tom on kirjan minä-kertoja, varsinainen kirjan päähenkilö on äiti. Perhe-elämää määrittää äidin sydän, joka reagoi tapahtumiin, joista hän syystä tai toisesta ei pidä. Ambulanssi on usein nähty kulkuneuvo perheen asunnon edessä. Äidin suosikkilapsi on Tom. "Äiti sanoi minulle aina: "Sinä tiedät, että minä olen aina sinun puolellasi, mutta sinun täytyy kertoa minulle rehellisesti kaikki, muuten joudumme molemmat ikävään välikäteen enkä voi enää luottaa sinuun." En osannut kuvitella, millaista sitten olisi, jos minuun ei enää voisi luottaa? Annetaanko sellaiset lapset johonkin vieraaseen perheeseen?" Perheen isällä ei ole itsenäistä tahtoa, hän on äidin varjokuva.

Mukaan tarinaan liittyy monia taitavasti kirjoitettuja hahmoja, joista osa on sukulaisia, kuten mummo ja Andres-setä. Henkilöitä ei ole liikaa, joten kaikkiin keskeisiin henkilöihin ennättää hyvin tutustua. Andres-setä on yksi kirjan kiinnostavimmista hahmoista. Tämä kaikenlaisten sähkölaitteiden keskellä asustava mies saa Tomin sataprosenttisen arvostuksen, kun hän osaa korjata Tomin Kaurilta lainatun Manowar-kasetin. Andres-sedän myötä Tom tutustuu psykiatri Avaan ja Avan Andy-koiraan.

Ihastuttavasta ja arvaamattomasta Kerlistä ei voi olla pitämättä. Hän on täysillä mukana siinä, mistä hän innostuu, onpa sitten kyse talon remontoinnista, luonnonsuojelusta, pysäköinninvalvonnasta ja ennen kaikkea rakastumisista. Kerlillä "on liikaa energiaa ja kova halu antaa itsestään maailmalle paljon enemmän."

Urmas Vadin Kuun toinen puoli on paljon enemmän kuin tarina 1900-luvun lopun omintakeisesta virolaisperheestä. Minulle se avautui sekä ihmissuhderomaanina että aikalaiskuvauksena Viron lähihistoriasta. Vadi käyttää lapsen, Tomin, näkökulmaa taitavasti. Näin avautuvat perheen sisäiset jännitteet ja yhteiskunnan muutokset.

Pidin siitä, että historia ei ole kirjassa etualalla eikä sitä selitetä puhki. Tapahtumat, ajat ja paikat vilahtavat ohimennen, sivulauseissa. Lukijalle heitetään muutamia tärppejä, joista virolainen lukija varmasti ottaa kopin. Neuvostoajan varjoja, leirejä ja vaikenemisen kulttuuria avataan erityisesti mummon kautta.

Kirjan nimi Kuun toinen puoli on osuva. Vadi kirjoittaa: “Jopa kaikkein läheisimmät ihmiset vaikuttivat niin vierailta, aivan kuin he tulisivat kuun pimeältä puolelta.” Tämä lause kiteyttää kirjan tunnelman. Tom aistii, että perheessä on asioita, joista ei puhuta – salaisuuksia, joita aikuiset varjelevat – mutta lapsen on vaikea ymmärtää niitä.

Urmas Vadi on Virossa yksi suosituimmista nykykirjailijoista, mutta Suomessa häntä ei vielä tunneta kovin hyvin. Minulle Kuun toinen puoli oli erinomainen ensikosketus hänen tuotantoonsa. Vadin kieli on sujuvaa ja elävää, ja hänellä on taito kuvata arkea tavalla, joka on yhtä aikaa hauska, leikkisä ja haikea.

Urmas Vadi Turun kirjamessuilla 5.10.2025

                                           

Tiina Käkelä: Fredrika

 

Tiina Käkelä: Fredrika. Aviador. 2025. Kansi: Iiris Kallunki. 183 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan takakannen tekstissä todetaan: Unohda, mitä olet kuullut Fredrikasta, tässä hän tulee. Kirjassa ei todellakaan ole kysymys Fredrika Runebergin elämäkerrasta. Vaikka se onkin kirja Fredrikasta, etualalle nousevat Fredrikan persoonallisuus ja ennen kaikkea hänen vahva halunsa saada kirjoittaa.  

Kirjan rakenne on oivallinen. Nuori, kolmikymppinen freelance-toimittaja, kirjan nimetön minä-kertoja saa tehtäväksi kirjoittaa jutun Fredrika Runebergistä, ei elämäkertaselostusta, mielummin "jotain...esseististä tekstiä". Vaikka aihe ei tunnu toimittajasta kovinkaan kiinnostavalta, hänen on hyväksyttävä tarjous. Yksinhuoltajan talous on jatkuvasti tiukilla, varsinkin kun kaksivuotiaan Valtterin isän elatusmaksuissa on usein viiveitä. Kirjassa rakentuu rinnakkainen kertomus kahdesta naisesta, 1800-luvun Fredrika Runebergista ja nykyajan freelance-toimittajasta.

"Sillä ajatuksella, että ihmisen elämässä olisi jotain muutakin muotoa antavaa kuin sen vääjäämätön kronologia." Tällä ajatuksella toimittaja lähtee ideoimaan juttua. Fredrika muistetaan kansallisen kulttihahmon aviovaimona, mutta hän ei ollut pelkästään aviovaimo ja kahdeksan lapsen äiti, joka leipoi herkullisia Runebergin torttuja, vaan hän oli myös kirjailija. Ja nimenomaan kirjailija hän halusikin olla. Voidaan syystä sanoa, että kirjoittaminen oli Fredrikalle intohimo. Hän kirjoitti lehtiartikkeleiden lisäksi kaksi historiallista romaania. Ensimmäinen romaani Fru Catharina Boije och hennes döttrar sai kannustavat arviot sekä Snellmanilta että Topeliukselta. Muutkin arvostelut olivat myönteisiä.

Vaikka kirja ei olekaan varsinainen elämäkerta, Fredrikan elämä nuoruudesta alkaen tulee lukijalle tutuksi. Lapsesta alkaen Fredrika oli lukenut paljon. Vuonna 1831 Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg avioituivat. Fredrika nautti kuunnellessaan tuon ajan kulttuurisen älymystön keskusteluja, vaikka hän naisena ei tietenkään voinut niihin osallistua. Kun perhe muutti Porvooseen, nuoresta Emiliesta tuli Runebergin rakastettu. Fredrika masentui, hänestä tuli huomaamaton ja toivottoman yksinäinen. Lohtua antoi ainoastaan kirjoittaminen. 

Freelance-toimittajan juttu Fredrikasta takkuaa. Usein hän tuntee itsensä voimattomaksi ja alakuloiseksi. Poika Valtteri on ainoa ilonlähde, mutta se ei aikuiselle naiselle riitä. Yhä edelleen kolmikymppisenä toimittaja etsii paikkaansa maailmassa, aivan kuten teki Fredrika aikoinaan.

Käkelän Fredrika on onnistunut esikoisteos. Käkelä saa Fredrikan elämään. Kirjan luettuaan lukija ymmärtää, miksi Fredrikan oma ääni ja nimi ovat historiallisesti jääneet miehensä, J. L. Runebergin, varjoon. Kirja on taitavasti rakennettu, Fredrikan ja toimittajan luvut vaihtelevat ja luovat näin rinnakkaista todellisuutta. Kieli on selkeää ja loppuun asti harkittua. 

Suuren kiitoksen ansaitsee Iiris Kallunki todella upeasta kannesta.

Jukka-Pekka Palviainen: Viimeinen rukous

 

Jukka-Pekka Palviainen: Viimeinen rukous. Crime Time. 2025. Kansi: Timo Numminen. 277 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Palviaiselta ilmestyi viime vuonna Taikkonen Raumalta -dekkarisarjan ensimmäinen osa Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Viimeinen rukous on sarjan toinen osa. Ensimmäisen osan tapahtumat sijoittuivat pitkälti Vanhaan Raumaan, kun sen sijaan tässä toisessa osassa liikutaan joka puolella Raumaa. Kaikesta huomaa, että Rauma on kirjailijalle tuttu paikka. Ja onhan se, Palviainen on syntynyt sekä viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa tässä länsisuomalaisessa rannikkokaupungissa. Nykyisin hän asuu Sastamalassa.

Kirjan poliisit ovat lukijalle tuttuja jo sarjan ensimmäisestä osasta. Päähenkilö rikosylikonstaapeli Teemu Taikkonen on miellyttävä ja ammattitaitoinen poliisi. Vaimo Venla on merikapteeni ja paljon pois kotoa työnsä vuoksi. Teemu kantaa jatkuvaa huolta tyttärestään Taijasta, joka on Harjavallan psykiatrisella osastolla. Sonja, Venlan sisar, on Teemulle mieluista seuraa Venlan työmatkojen aikana. Syntyykö suhteesta romanssi, ei selviä vielä tässäkään osassa. Yhteistyö poliisikollegoiden Nelli Nurmisen ja Artturi Katajan kanssa sujuu hyvin ja mutkattomasti. Nelli on vauhdikas ja huumorintajuinen nuori rikoskonstaapeli. Artturista saamme tietää, että tämä komea nuori mies on kotoisin Ulvilasta ja käy mielellään laulamassa karaokea Toripöllössä. Ja hän kannattaa Ässiä! Ehkä kuulemme lisää Artturista seuraavissa osissa. 

Sitten kirjan tapahtumiin. Pastori Mikael Salmenrinne pitää Haappusten kirkossa Raumalla jumalanpalveluksen, joka on jäävä hänen viimeisekseen. Pian Teemu saa tiedon, että hänen tulee kiirehtiä Paroalhoon pastorin kotitalolle. Nelli valottaa: "Pastori Mikael Salmenrinnettä on Lassin mukaan lyöty pyöreällä ja pitkänomaisella esineellä takaraivoon ja ammuttu sen jälkeen naulapyssyllä niskakuoppaan." Ruumiin oli löytänyt remonttimies Kaapo Kujuntila, joka kauhultaan ei ollut saanut tilatuksi ambulanssia. 

Samoihin aikoihin kiinteistövälittäjä Tiina Majavasuo kaapataan. Poliisi päättelee, että näillä tarinoilla on jotakin yhteistä. Vaikuttaako tapahtumiin mitenkään se, että Salmenkaria, jota oli syytetty nuoriin naisiin kohdistuvasta sopimattomasta käytöksestä, oli jo aiemmin uhkailtu? Ja mikä rooli on miehellä, joka rahapulassa valokuvaa pikkutyttöjä luvaten heille rahaa ja käyntejä Särkänniemessä? Seitsemänvuotias Iiris kysyy: "Kuinka paljon ne kiltit sedät maksaa kuvista?" Poliisien tutkinta ei helpotu, kun tulee toinenkin ruumis.

Juttuun tulee mukaan iso määrä poliisin epäilemiä henkilöitä. Asiat mutkistuvat ja kuulusteltavia riittää. Loppuratkaisuun päästään monen mutkan kautta. 

Palviainen on kokenut kirjoittaja. Hänen tekstiään on helppo lukea, luvut ovat lyhyitä, kieli on sujuvaa ja dialogi luontevaa. Taikkonen Raumalta -sarjan kirjat ovat Palviaisen ensimmäisiä rikosromaaneita. Tässä toisessa osassa Palviainen on saanut varmuutta tämän genren kirjoittamiseen, kirjassa on varma ja samalla kepeä ote. Hyväntahtoista huumoria on paljon. Juoni on melko tavanomainen, kun sen sijaan hyvin rakennetut henkilöhahmot ovat kirjan vahvuus. Teemusta ja Nellistä ei voi olla pitämättä. Sympaattisin henkilöhahmo on kehitysvammainen Tume, joka vastoin tahtoaan joutuu vedetyksi mukaan rikoksiin.

Olipa mukava lukea romaania, jonka tapahtumapaikat ainakin osittain ovat tuttuja. Liikutaan ympäri Raumaa, tutuiksi tulevat monet kaupunginosat, kahvilat ja kaupat. Rauman giältä ei kirjassa kuitenkaan puhuta. Myös kirjan kannen kuvista löytyy viittauksia Raumaan, etukannessa on taustalla Pyhän Ristin kirkko ja takakannessa on tunnelmallinen kuva Vanhasta Raumasta.

Jatko-osaa mielenkiinnolla odotellen.