Pekka Vartiainen: Murhakertomuksen anatomia

 

Pekka Vartiainen: Murhakertomuksen anatomia. Avain. 2026. Kansi: Timo Numminen. 230 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumaympäristö on 1920-luvun Berliini. Elli ja Willi solmivat avioliiton, ja Ellistä tulee rouva Klein. Nuoripari asettuu asumaan pieneen huoneistoon, jossa heidän kanssaan asuu Willin äiti. Ei mene kauaakaan, kun Willin väkivaltaisuus tulee esiin. Väkivalta on raakaa ja rajua. Elli päättää jättää miehensä, mutta palaa takaisin miehen luvattua parantaa tapansa. 

Elli ja Willi muuttavat omilleen, mutta ei elämä siitä muutu. Willi juo, räyhää ja hakkaa. Eräälle kapakkareissulle Willi ottaa Ellin mukaan. Sattuukin onnekkaasti, sillä kapakassa he tutustuvat veturinkuljettaja Nebbeen ja tämän vaimoon Greteen. 

Elli ja Grete ystävystyvät, ja Elli pystyy kertomaan Gretelle pahoinpitelyistä ja onnettomasta avioliitostaan. Vähitellen Ellin ja Greten suhde saa uusia muotoja. "Elli on Greten rakastettu, rakkauden kohde ja kun totuus Ellin avioliitosta alkaa hänelle paljastua, Elli on kuin toivottu lapsi, johon hän voi siirtää kaiken, mikä on elänyt niin pitkään patoutuneena hänen sisällään. Grete haluaa suojella Elliä kaikelta ikävältä." 

Suhteen innoittamana Elli päättää myrkyttää Willin rotanmyrkyllä. Willi kuolee myrkkyyn. Kun kuolinsyyksi todetaan alkoholimyrkytys, Willin äiti ei usko siihen. Ruumis kaivetaan ylös, ja käy ilmi, että ruumiista löytyy arsenikin jäämiä. Oikeudenkäynnissä Elliä syytetään aviomiehensä murhasta. Tuomioksi tulee neljä vuotta vankeutta.

Kolmannessa luvussa berliiniläinen kirjailija saa kustantajalta tehtäväksi kirjoittaa kirjan Willi Kleinin tapauksesta. Kirja tulee Yhteiskunnan ulkopuoliset -sarjaan. Kirjailija ryhtyy toimeen, tutkii taustoja ja haastattelee Elliä vankilassa. Luvussa ei käsitellä ainoastaan kirjailijan kirjan kirjoittamisprosessia, vaan myös kirjailijan avioliiton ulkopuolista suhdetta. Esille nousee myös historian suuria nimiä, kuten vaikkapa Bertolt Brecht, Robert Musil, Goethe, Sigmund Freud ja Dostojevski. Kirjan kirjallisuuspohdinnat ovat kiinnostavia ja antoisia.

Pekka Vartiainen on tarttunut kiinnostavaan ja melko yllättävään aiheeseen. Vartiainen kirjoittaa faktaan perustuvaa fiktiota. Tapahtumat ovat faktaa, Willi Kleinin myrkytyskuolema on faktaa, oikeudenkäynti on faktaa, samoin kirjailijan kirjoitusprosessi. Vasta Lukijalle-osuudessa kirjan lopussa lukijalle paljastetaan, että kyseinen kirjailija oli Alfred Döblin (1878-1957), joka muistetaan erinomaisesta Berlin Alexanderplatz -teoksesta.

Vartiaisen rikasta ja elävää tekstiä on ilo lukea. Timo Nummisen suunnittelema upea kansi sopii erinomaisesti kirjan teemaan ja aikakauteen. Murhakertomuksen anatomia on Vartiaisen esikoisromaani. Mielenkiinnolla odotan Vartiaisen esiintymistä Naantalin Kirjajuhlilla. 

Miljoona rikki! Arvonnassa lahjakortti

 

Blogillani on ikää vajaat yhdeksän vuotta. Aloittaessani en osannut kuvitella, että tästä tulisi näin pitkäikäinen tarina. Pitkäikäisyyden salaisuus on kuitenkin yksinkertainen: bloggaaminen on ollut hyvin mieluista. On kiva lukea kirjoja, on kiva kirjoittaa niistä ja on aivan mahtavaa lukea teidän kommenttejanne. Ensi vuonna juhlitaankin sitten jo täyttä kymmentä vuotta!

Nyt juhlan aiheena on kuitenkin miljoonan kävijän raja. Miljoona käyntiä blogissani ilahduttaa suuresti. Lämmin kiitos jokaiselle teistä jokaikisestä käynnistä!

Juhlan kunniaksi poimin tähän kymmenen kirjaa, joiden postaukset ovat olleet kaikkein suosituimpia (jokaisella yli 2 500 käyntiä):

1. Joyce Carol Oates:

Haudankaivajan tytär.  2009. Otava.

2. Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. 2009. Gummerus.

3. Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli. 2018. Crime Time.

4. Angie Thomas: Viha jonka kylvät. 2017. Otava.

5. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina. 2011. Tammi.

6. Camilla Läckberg: Hopeasiivet. 2020. Otava.

7. Camilla Läckberg: Kultahäkki. 2019. Otava.

8. Pettina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta.  2009. Tammi. 

9. Lars Kepler: Lazarus. 2018. Tammi. 

10. Sarah Lark: Maorien laulu. 2017. Bazar.

Miljoona blogikäyntiä on sen verran iso juttu, että tämän kunniaksi on  mukava järjestää arvonta. Arpapalkintona on 30 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan. 

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 26.7. klo 18 asti. Osallistuaksesi arvontaan laita kommentteihin sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Lisäksi kerro, mitä kirjaa luet parhaillaan tai minkä kirjan aiot lukea lähiaikoina. 

Arvonta on avoin kaikille blogini seuraajille. Voit klikata itsesi seuraajaksi oikeasta reunasta ennen kommentointia. Arvontaan voi osallistua vain blogissani.

Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Kiitos vielä kerran kaikille blogivierailijoille. Onnea arvontaan! 

Berhard Schlink: Jälkeläinen

 

Bernhard Schlink: Jälkeläinen. WSOY. 2026. Saksankielinen alkuteos Die Enkelin. Suomentanut Pirkko Roinila. Päällys Martti Ruokonen. 372 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Oli toukokuu 1964. DDR:n nuorisojärjestö FDJ:n järjestämä nuorisotapaaminen Itä-Berliinissä keräsi massatapahtumaan peräti 500 000 nuorta, joista monet vierailijat tulivat lännestä. Tapahtuman painopiste oli rauhassa ja kansainvälisessä ystävyydessä. Berhard Schlink kuvaa elävästi vuoden 1964 huoletonta kevättä Itä-Berliinissä, kun itäsaksalaiset nuoret haaveilivat pienistä vapauksista. 

Historian opiskelija Kaspar Wettner tulee lännestä ja tapaa Birgitin. Nuoret ihastuvat, politiikka jää taka-alalle. Birgit tuntee, ettei hänellä ole mitään, mikä pidättäisi hänet DDR:ssä. Paitsi, että on yksi juttu. Hän on raskaana naimisissa olevalle kommunistipuolueen toimihenkilölle. Tätä ei Kaspar saa tietää, päättää Birgit. Kesälomalla Birgit synnyttää lapsen vakuuttuneena siitä, että hänen ystävänsä jättää vauvan orpokotiin. Sitten Birgit pakenee Prahan ja Wienin kautta Länsi-Saksaan Kasparin luo. 

Birgit ja Kaspar avioituvat, ja Kasparista tulee kirjakauppias. Eräänä päivänä Kaspar löytää vaimonsa kuolleena kylpyammeesta. Ei käy selville, oliko kyseessä itsemurha vai tapaturma. Kaspar löytää Birgitin keskeneräisen elämäkerran ja saa selville, että Birgit on synnyttänyt tyttären DDR:ssä. Kaspar aloittaa Birgitin tyttären epätoivoisen etsinnän, vaikka ei tiedä edes tytön nimeä. Ja kuinka ollakaan, Birgitin Svenja-tytär löytyy. Hän on naimisissa ja on 14-vuotiaan Sigrunin äiti. Aviopari asuu maalaiskylässä Mecklenburgissa itäisessä Saksassa. Kyläläiset muodostavat äänioikeistolaisen völkisch-yhteisön, joka ihailee Hitleriä ja kolmatta valtakuntaa ja vihaa kaikkea uutta.  

Kaspar saa sovituksi, että Sigrun viettää loma-aikoja Kasparin luona. Schlink kuvaa koskettavasti Kasparin ja Sigrunin tutustumista ja erilaisten maailmoiden kohtaamista. Yhteisönsä tavoin Sigrun kieltää holokaustin, epäilee Anne Frankin päiväkirjaa, lukee Rudolf Hessin kirjaa ja haluaa taistella järjestelmää vastaan. Kaspar taipuu Sigrunin toiveeseen vierailla Ravensbrückin keskitysleirillä, koska Sigrun ihailee julmaa vanginvartija Irma Gresea. Tutustuminen Sigruniin on iso haaste Kasparille, mutta onneksi musiikista löytyy yhteinen kiinnostuksen kohde.

Jo kansainvälisessä bestseller-kirjassa Lukija Schlink kuvasi syyllisyyttä ja häpeää, kun saksalainen sukupolvi joutuu kohtaamaan vanhempiensa sota-aikaiset teot. Jälkeläisessä Schlinkin teemana on DDR:n ja länsi-Saksan yhdistymisen vaikeudet yksilötasolla. Birgit kirjoitti elämäkerrassaan: "Ne, jotka jäivät, eivät voi iloita omasta maastaan. Ne, jotka lähtivät, eivät voi palata; heidän maanpakonsa ei lopu koskaan. Siitä johtuu tyhjyys. Maa ja unelma ovat peruuttamattomasti kadonneet. En minä peruuttamatonta katoamista sure. Mutta tyhjyyttä suren. Tyhjyys. Tyhjyyden tuska. Tuska."

Jälkeläinen lukeutuu kirjavuoteni parhaimmistoon. Pidin Schlinkin rauhallisesta ja viipyilevästä kirjoitustyylistä. Oli kiinnostavaa tietää, että Schlink on itsekin osallistunut DDR:n nuorisotapaamiseen, mikä toi Kasparin ja Birgitin nuoruuden kohtaamiseen hienoa autenttisuutta. Kasparin ja Sigrunin välille rakentuvaa yhteyttä kirjailija kuvaa koskettavasti. Vahva suositukseni tälle kirjalle.

Saana Nilsson: Suojeluenkeli

 

Saana Nilsson: Suojeluenkeli. Supolaisen tarina uhkista, uskollisuudesta ja itsensä unohtamisesta. Gummerus. 2026. Lukija Saana Nilsson. Storytel. 8T 14M. 

Saana Nilsson teki liki kaksikymmentävuotisen uran Suojelupoliisissa. Hän tuli Supoon korkeakouluharjoittelijana vuonna 2009. Tiedonhaluisena ja osaavana työntekijänä hän eteni yhä vaativampiin tehtäviin, harjoittelijasta tilannekeskuspäivystäjäksi, sitten kansainvälisten asioiden asiantuntijaksi ja edelleen terrorismi- ja Iran-analyytikoksi. Viimeinen pesti oli esikuntapäällikkö.

Saana Nilsson muistelee kirjassaan työuransa alkuaikoja. Työntekijöitä oli vain noin parisataa. "Uutena supolaisena yllätyin työyhteisön lämmöstä. Suojelupoliisi oli ulospäin näyttäytynyt kasvottomana ja kylmänä, mutta oikeasti kaikki olikin kotikutoista, pientä ja yksinkertaista. Oli paljon perinteitä, jotka toistuivat samanlaisina vuodesta toiseen. Talvisin järjestettiin rusettiluisteluita ja keräännyttiin yhdessä laskemaan mäkeä. Lucian päivänä viereisen koulun oppilaat tulivat laulamaan supolaisille."

Vuonna 2019 henkilömäärä kasvoi merkittävästi, mikä johtui tiedustelulainsäädännön uudistumisesta. Suojelupoliisille tuli lisää tehtäviä ja lisää vastuuta, kun turvallisuusorganisaation tehtäviin lisättiin tiedustelupalvelu. Tällä hetkellä Suojelupoliisi työllistää noin 570 henkilöä. 

Supon tehtävänä on suojella Suomen kansalaisten turvallisuutta. Organisaation sisällä monet asiat ovat salaisia eikä edes työkaveri välttämättä tiedä, mitä toisella on menossa. Kokouksissa ei räplätä puhelimilla. "Kuvittele palaveri, jossa kenelläkään ei ole mukanaan puhelinta, läppäriä, älykelloa, padia, sähköavaimia tai edes tamagotchia. Supossa tämä on arkea."

Nilsson käsittelee tapauksia, jotka ovat ravistelleet Suomen turvallisuutta, kuten ensimmäinen islamistinen terrori-isku Turussa vuonna 2017, jolloin kaksi ihmistä kuoli, sekä al-Holin ISIS-leiri, jossa oli kymmeniä suomalaisia. Tapaukset saivat aikaan paljon keskustelua ja kritiikkiä. Nilsson kuitenkin muistuttaa, että viranomaisten työtä määritti ja vaikeutti lainsäädäntö. Lainsäädäntö ei ollut ajan tasalla terrorismin suhteen. Vasta vuonna 2016 kriminalisoitiin matkustaminen terroristisessa tarkoituksessa ja vasta vuonna 2022 hyväksytyn lain mukaan terrorismin tukeminen katsottiin terroristiseksi toiminnaksi. Luonnollisesti myös Ukrainan sota on ollut ja on jatkuvan keskustelun ja kritiikin kohde.

Suojeluenkeli on todella tervetullut teos salamyhkäisen Suojelupoliisin toiminnasta. Sujuvasanaista tekstiä on miellyttävä lukea. Luvut, joille on annettu kuvaavat ja humoristisetkin otsikot, ovat lyhyitä ja napakoita. Nilssonin ääni kuuluu inhimillisenä ja avoimena eikä huumoriakaan ole unohdettu. Nilsson avaa lukijoille työtehtäviään ja henkilökohtaista elämäänsä. Hän paljastaa mm. sen, että hänen aviopuolisonsa on mies, joka oli ollut Nilssonin esihenkilö. Kun suhde alkoi, mies irtisanoutui Suposta. 

Sitten tuli työuupumus. Nilsson ei enää jaksanut esikuntapäällikön tehtävässä. Vastuut ja työkuorma olivat liikaa. Nilsson irtisanoutui. "Olen saavuttanut Supossa kaiken mahdollisen ja antanut niin paljon kuin minusta suinkin lähtee." Vedonlyöntipalkkiona hän sai mieheltään banana splitin. Ajatus yrityksen perustamisesta kyti mielessä. 

Kirsi Pehkonen: Rahaa ja roskaa

 

Kirsi Pehkonen: Rahaa ja roskaa. Neljäs osa Siru Valpas -sarjassa. Karisto. 2026. Kannen suunnittelu: Elisa Konttinen. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirsi Pehkosen 12-osainen maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja saavutti lukijoiden keskuudessa suuren suosion. Viimeisin osa Unelmien talo Jylhäsalmella ilmestyi huhtikuussa 2026. Pehkonen oli jo vuonna 2023 aloittanut uuden Siru Valpas -sarjan, joka on nyt edennyt neljänteen osaan. 

Kirja alkaa romanttisissa merkeissä. Siru herää Sakun, raamikkaan poliisimiehen, vierestä. Ennen Sakun heräämistä Siru antaa itselleen luvan miettiä tämän hetkistä elämäntilannettaan. Siru ei voi muuta kuin todeta: "Asiat olivat aika mukavasti." 

Hän on ollut muutaman viikon ajan Etsintätoimisto Vitosen omistaja. Hänen itsensäkin on vaikea uskoa sitä todeksi, eikä sitä moni muukaan usko todeksi, "kuten ei äiti. Tai limanuljaskainen eksä Jarkko". Etsintätoimiston nimen oli keksinyt Sirun bestis Eveliina. Vitonen viittaa Vitosen Viisikkoon, johon kuuluvat Eveliina, ystävä Ville, yläkerran Kyösti ja Maire sekä tietysti Siru. Talossa asuu muitakin kiinnostavia ihmisiä, kuten vaikkapa Kerttu, joka tuo Paavo-liskonsa Sirulle hoitoon. Yllätyksekseen Siru löytää Paavon laatikosta "kaksi mattamustaa pistoolia. Kuin suoraan suoratoistojen rikossarjoista, tuskin starttipistooleja."

Lucia Kananen soittaa Etsintätoimistoon. Lucian sydänystävän Ronaldo-koiran haudalta on kadonnut hautamuistomerkki. Lucia oli saanut kiristyskirjeen: "500 eurolla hautakivi takaisin. Rahat perjantaihin mennessä muovipussissa seteleinä ja kollikoina hautausmaan biojäteastiaan." Ei muuta kuin tutkimaan kadonneen hautakiven salaisuutta. Tauno Rautakujalta tulee toinen toimeksianto, jonka välittää Pekki, herra lohikäärmetatuointi, joka "teki puuronkeitostakin seksikästä". Nämä herrat ovat tuttuja sarjan edellisistä osista. Toimeksiannon sisältöä ei Pekki tässä vaiheessa paljasta.

Etsintätoimistoon ottaa yhteyttä Lindström. Onko Lindström Tauno Rautakujan asialla, miettii Siru. Olipa tai ei, Lindströmillä on uskomaton tarina ja sitä myötä hankala ongelma. Lindströmillä oli ollut keittiön kaapissa rahaa täynnä oleva metallipurkki. Äiti oli käynyt tekemässä suursiivousta poikansa luona ja oli kerännyt pojan vanhaan koulureppuun joutavaa romua. Ja sinne reppuun oli joutunut myös metallipurkki, ja nyt reppu on taloyhtiön roskiksessa. Tehdään toimeksiantosopimus, ja Siru ja Eve lähtevät penkomaan taloyhtiön roskiksia. On kiinnostavaa seurata naisten etsintätyötä. Onneksi naiset eivät menetä yöuniaan, vaikka aluksi tuntuukin, ettei mikään tunnu selviävän. Aina on aikaa myös hauskanpitoon ja miehille. Valitettavasti eksä Jarkko aiheuttaa ikävän yllätyksen. 

Rahaa ja roskaa on rentouttavaa kesälukemista. Pehkonen taitaa mukaansatempaavan tekstin kirjoittamisen. Henkilökuvaukset ovat ihastuttavan humoristisia. Kirjasta ei todellakaan puutu romantiikkaa, komeita miehiä, jännitystä eikä yllätyksellisyyttä.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

 

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies. Komisario Koskinen 1. Storyside (ensimmäinen painos v. 1996, Karisto) Lukija Ola Tuominen. Storytel. 6T 59M.

Koskinen ja siimamies on minulle ensimmäinen Seppo Jokisen Koskinen-teos. Monta kertaa on ollut ajatuksissa tutustua Koskiseen, mutta nyt kirja sattui silmiini Storytelissä. Ja sattuikin hauskasti, sillä Koskinen ja siimamies on ihan ensimmäinen Jokisen Koskinen-teos. Se julkaistiin vuonna 1996, ja voitti ilmestymisvuonnaan Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Sakari Koskinen on rikosylikonstaapeli Tampereella Sorin poliisilaitoksella. Hän on mukava, hyvin tavallisen oloinen suomalainen mies, joka suhtautuu vakavasti ja vastuuntuntoisesti työhönsä, ja tarpeen vaatiessa tekee pitkää päivää. Tästä ei Raija-vaimo välttämättä pidä, mutta hän on jo tottunut Koskisen työrytmiin. Koskinen kyllä tietää, että teini-ikäisen, purjehdusta harrastavan Antin kanssa pitäisi viettää enemmän aikaa. Mutta kun työkeikka tulee, se on sitten menoa, eikä vapaa-aikaa juuri mietitä.

Niin käy nytkin, kun käy ilmi, että 16-vuotias Katja Autio löydetään siimalla kuristettuna kotinsa lähistöltä Tampereen Hervannasta. Tytön isä on surussaan suorastaan raivoisa ja lähtee tekemään omaa tutkimustyötään surmaajan löytämiseksi. Katja on nähty kuljeskelevan poikaporukan pomon kanssa, joten ilman muuta epäilyt suuntautuvat siihen suuntaan. Toinen siimalla kuristettu tyttö löytyy. Poliisi on neuvoton, ja paine vaan kasvaa, kun iltavuorosta palaava sairaanhoitaja yritetään surmata samalla tavalla.

Lyhyissä luvuissa, joita oli äänikirjassa hieman vaikea hahmottaa, kuuluu syyllisen ääni. Kun poliisi monen mutkan kautta saa murhat selvitetyksi, käy ilmi, että tekijällä on hyvin surullinen tausta. Ennen murhia poliisin tutkinnassa oli toinen juttu, joka sekin ratkeaa siimamurhien yhteydessä.

Koskinen-sarjassa on ilmestynyt 30 osaa. Kirjoista on tehty myös tv-sarja. Tämän ensimmäisen Koskinen-kirjan jälkeen en yhtään ihmettele, että sarja on hyvin suosittu. Kirjan juoni on hyvin rakennettu eikä rikoksilla turhaan mässäillä. Parasta kirjassa on varmasti itse Koskisen ja hänen poliisiporukkansa inhimillisyys. Tampereella ja sen todellisilla paikoilla on kirjassa suuri rooli. Tamperetta tunteville rikosten ja tutkimusten seuraaminen tutuilla kulmilla on varmasti antoisaa.

Tästä alkaa minun Koskinen-sarjan lukeminen/kuunteleminen. Kiinnostava matka edessä: 29 osaa. 

Tiina Perkiökangas: Valkoiset esiliinat

 

Tuija Perkiökangas: Valkoiset esiliinat. Momentum kirjat. 2026. Kansi: Ulpu Kaikkonen. 275 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin Tuija Perkiökankaan teoksesta, koska kirjan tapahtumat  sijoittuvat Satakuntaan uuden kotikaupunkimme Rauman liepeille, lähinnä Kankaanpäähän ja Ikaalisiin. Kirjan takakannesta luen, että Perkiökangas on kirjoittanut tietokirjan Lohikoskelaisia. Nyt Valkoiset esiliinat -teoksessa hän yhdistää fiktion tietokirjaromaaninsa tositapahtumiin. Kirjan tapahtumilla on pitkä aikajänne. Tapahtumat alkavat vuodesta 1895 ja päättyvät sisällissodan jälkeisiin vuosiin. 

Aliisa ja Vihtori Lehtikoski muuttavat kuuden lapsensa kanssa Kankaanpäähän. Haikein mielin Aliisa jättää kotiseutunsa ja Antti-isänsä, mutta Vihtorin mieli halajaa viljaville pelloille ja järeää puuta kasvaviin metsiin. "Aliisalla ei loppujen lopuksi ollut sanomista Vihtorin päätöksiin, miehen taskussa oli hänenkin tahtonsa." Vihtori on innoissaan uudella paikkakunnalla. Uutta kivinavettaa ruetaan rakentamaan vanhan hirsisen navetan sijaan. Hevoset ovat Vihtorille kaikki kaikessa, mutta koituvat Vihtorin kohtaloksi. Hevosonnettomuus aiheuttaa Vihtorin kuoleman. Vihtori on kuollessaan 42-vuotias. 

Aikaansaavaa, hyväluontoista isäntää ja aviomiestä jää kaipaamaan perheen ohella palvelusväki. Aliisalle talo ilman isäntää näyttäytyy haasteellisena. Hän ei tiedä talon raha-asioista mitään, eikä ole tottunut ohjaamaan palvelusväen töitä. Uusi rytmi elämälle kuitenkin löytyy ja löytyy myös uusi aviomies, viisitoista vuotta Aliisaa nuorempi Eevert.

Toisessa osassa päähenkilönä on torpparin tytär, nuori Fanni Jaakkola. Fanni haaveilee jostakin paremmasta. "Jos pääsisi edes koulua käymään, mutta ei täältä korpimaan periltä niin vain lähdetty, mietti Fanni. Torpan tyttöjen ei kannattanut muutenkaan haaveilla mistään lukemisesta, siihen olisi täytynyt olla varoja myös. Toista olisi, jos olisi sattunut syntymään parempaan väkeen tai jonnekin muualle." Fannin ystävä Reetta pohtii: "Fanni itse mutkistaisi päänsä pohdinnoilla oman elämänsä, ajatteli Reetta ystävästään. Naisen kuului mennä nuorena naimisiin ja aloittaa aikaisin lasten teko." Aliisan poika Santeri tuntee ihastustusta Fannia kohtaan, mutta Fanni lähtee Ikaalisiin Laurin mukana, joka lupaa Fannille kauppa-apulaisen paikan.

Sitten tulee  vuosi 1917, ja syttyy sisällissota. Kirjan henkilöt ovat lähes poikkeuksetta valkoisten puolella. Taistelut ovat rajuja, omia tuttavia kuolee tai joutuu vangeiksi.

Valkoiset esiliinat vie lukijan aikamatkalle 1900-luvun alkuun. Kirjan parasta antia on hyvä ajankuva. Perusteellinen taustatyö näkyy ajan tapojen ja jokapäiväisen elämän tarkkoina ja asiantuntevina kuvauksina. Perkiökankaan teksti on sujuvaa ja helposti luettavaa, vaikkakin hieman tasapaksua. 

Teoksen suurin haaste on sen runsas henkilömäärä. Minulla kesti melko kauan päästä selville siitä, kuka kukin on. Erillinen henkilöluettelo tai Lohikoskelaisia-teoksen tunteminen olisi varmasti helpottanut lukukokemusta. Suuren henkilömäärän vuoksi osa hahmokuvauksista jää väistämättä hieman kapeiksi. Onneksi tarinan keskiössä olevat päähenkilöt, Aliisa ja Fanni, on rakennettu niin huolellisesti ja tarkasti, että heihin ehtii hyvin tutustua.

Kiinnostava kirja historiallisen viihteen ystäville.