Jo Ann Beard: Juhlapäiviä

 

Jo Ann Beard: Juhlapäiviä. Tammen keltainen kirjasto. 2025. Englanninkielinen alkuteos Festival Days. Suomentanut Riina Vuokko. Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen. 325 sivua.

Juhlapäiviä oli Rauman Naisten Pankin lukupiirin huhtikuun kirja. Olimme valinneet teoksen siksi, että kyseessä on novellikokoelma. Lukupiirikirjoihimme ei ole kuulunut yhtään novellikokoelmaa lähes viiden vuoden toimintakautemme aikana. Tosin huomasimme, että kirjailijan mukaan kirjan tekstit ovat suurimmaksi osaksi esseitä, eivätkä novelleja. Takakansitekstin mukaan kyseessä on novellikokoelma, ja päätimmekin, ettemme rupea analysoimaan esseen ja novellin eroja, vaan käsittelemme kaikkia tekstejä novelleina.  

Juhlapäiviä on ensimmäinen Beardilta suomennettu teos. Kirjassa on yhdeksän novellia. Pituudeltaan ja myös tasoltaan novellit ovat hyvin erilaisia. Muutama novelli on vain muutaman sivun mittainen, kun taas niminovelli Juhlapäiviä muistuttaa pienoisromaania. Yhteistä novelleille on surumielisten asioiden käsittely. Beard ei kaihda vaikeita aiheita, mm. kuolemaa ja surua. Oletamme, että kirjailija on hyvin eläinrakas, sillä hyvin monessa novellissa yksi päähenkilöistä on jokin eläin, useimmiten koira. Monien novelleiden tapahtumat sijoittuvat Iowaan, kirjailijan opiskelukaupunkiin. Novelleissa on paljon tosipohjaisuutta. Ne perustuvat Beardin tai hänen ystäviensä kokemuksiin.  

Meitä oli seitsemän naista vaihtamassa ajatuksia Beardin kirjasta. Kirja lähti hyvin ja kiinnostavasti liikkeelle. Teos oli pitänyt otteessaan loppuun saakka muutamia meistä, kun sen sijaan ainakin oma otteeni lipesi kirjan keskivaiheilla. Tosin niminovelli nostatti uudelleen kiinnostuksen. Joillekin kirjan lukeminen oli ollut melko hidasta, koska novelleja ei halunnut lukea yhdeltä istumalta.

Kiinnostaviksi novelleiksi nousivat Werner, jossa kuvataiteilija pelastuu palavasta talosta, sekä kaunis ja koskettava Cheri, jossa käsitellään Cherin kuolemaa. Cherillä on rintasyöpä, jonka seurauksena hänelle on jäänyt pysyvä vamma. Hänet irtisanotaan työpaikasta ja hän menettää näin tulot ja eläkkeen. Kaikesta huolimatta Cheri pysyy hämmästyttävän toiveikkaana. Ihailimme sitä, miten taidokkaasti kirjailija on pystynyt asettautumaan Cherin asemaan ja kuvaamaan tämän mieltä. 

Beard opettaa luovaa kirjoittamista Sarah Lawrence Collegessa. Novellissa Nyt hän käsitteleekin kirjoittamisen prosessia. "Tällä tavalla sitä kirjoitetaan. Annetaan kirjoittamisen viedä ja yksinkertaisesti seurataan perässä, annetaan muistojen, kuvien ja kielen ottaa valta."

Niminovelli Juhlapäiviä sijoittuu Intiaan Best Exotic Marigold hotelliin. Novellin teemoja ovat ystävyys ja menetys. 

Beardin kirjoitustyyli on mielenkiintoinen ja melko erikoinen. Teksti on hyvin kirjoitettua, mutta hieman vaikeaa seurata, koska kerronta on rönsyilevää, polveilevaa ja tajunnanvirtaista. Asioita pyöritellään edestakaisin. Kirjan nimi herätti keskustelua. Eräs lukijoistamme pohti, että festival days -teema saatetaan kokea eri kulttuureissa eri tavalla, ei pelkästään iloisina juhlinnan aiheina.

Totesimme yhteisesti, että kirja oli aika erikoinen lukukokemus. Lukupiirin ansiosta tuli tartuttua tähän kirjaan. Kääntäjä Eevaliina Rusanen on tehnyt hyvää työtä, koska Beardin tajunnanvirtainen teksti ei ole ollut varmaankaan helpoimpia käännöstöitä. Muutamat meistä olivat kuunnelleet kirjan. He totesivat, että lukijavalinta ei ollut täysi kymppi. 

Annoimme kirjalle arvosanan 3,7 (asteikko 1-5). Toukokuun lukupiirissä käsittelemme Trude Teigen teosta Isoäiti tanssii sateessa (WSOY 2025).

Ihastuttava Irlanti

                                                         

Irlanti 7.4.- 14.4.2026: Donegal, Derry (Londonderry), Belfast ja Dublin

Ensiksi suuntasimme Irlannin länsirannikolle. Ihastelimme Sliabh Liagia, Euroopan korkeinta rantakalliota. Maisemat ja pikku kaupungit ovat ihastuttavia.

   Kevät on tullut. Sää vaihteli raekuuroista auringonpaisteeseen.                                            

Derry (Londonderry). Ihastuttavia pubeja. Fish&chips ja Guinness - totta kai. 
                                    
Tutustuimme Pohjois-Irlannin The Troubles -vuosiin. Protestanteilla ja katolisilla on omat asuinalueensa. Tässä katolisten Bogside. Muistot näistä vuosista elävät voimakkaina ja  vaikuttavat edelleen kaupungin ilmeeseen. Bloody Sundayn muistomerkki on koskettava.

                                

Taidokkaat muraalit katolisten alueella kertovat The Troubles -vuosien traagisista tapahtumista.

Derry Girls on iso juttu Derryssä. Aloitimme sarjan katsomisen kotona. Netflixistä löytyy muutama  kausi.

                                           

Belfastia hallitsee muuri. Korkeus tässä kohtaa kahdeksan metriä. Muurissa on edelleen portit, jotka suljetaan yöksi.

 Shankill Road oli protestanttien asuinaluetta. Oikealla Bobby Sands, yksi IRA:n aktiiveista, joka oli myös Britannian parlamentin jäsen. Sands kuoli nälkälakkoon Maze-vankilassa.

Kirjaviisauksia: James Joyce ja Jorge Luis Borges                                                                     


The Book of Kells Dublinin Trinity Collegen vanhassa kirjastossa. Koristeellinen irlantilainen evankeliumi on valmistunut noin vuonna 800. Kirjasta on nähtävissä kaksi sivua kerrallaan. Me näimme sivut 174-175. Kirjaa ei saa kuvata. Kirjaston the Long Room on ihastuttava tila. Kirjoja oli vain parissa hyllyssä, sillä kirjat oli viety puhdistettaviksi. 

                        Oscar Wilden ja James Joycen seurassa

Pääpostissa kävimme GPO Witness History Visitor Centressa, joka kertoi erityisesti pääsiäiskapinasta vuonna 1916. Toisen kuvan Molly Malonen patsaalla on aina runsaasti turisteja. Ihanaa kukintaa Trinity Collegen pihalla.

Dublin on todellinen pubikaupunki. Kaupunki on täynnä ihastuttavia pubeja. Tunnetuin pubi on Temple Bar.

Oli hieno reissu! Paljon ennätimme näkemään ja kokemaan viikon aikana.

Tara Menon: Upoksissa

 

Tara Menon: Upoksissa. Siltala. 2026. Englanninkielinen alkuteos Under Water. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kansi Pauliina Nykänen. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Marissa on parikymppinen nuori nainen, joka työskentelee New Yorkissa toimitusassistenttina huippuvarakkaille suunnatussa matkailualan lehdessä. Marissan tehtävänä on kirjoittaa nimettömänä kuvatekstit Viisi parasta -sarjaan, esimerkiksi "Viisi parasta luontokohdetta Etelä-Amerikassa. Viisi parasta lomakeskusta Sveitsissä. Viisi parasta saariretriittiä joogaharrastuksen dekolonisaatioon." Pitää hallita suuri määrä ylistäviä adjektiiveja ja siitä se teksti sitten syntyy. Vaikkapa näin: "Tämän valokuvauksellisen rannan hohtava hiekka ja kristallinkirkas vesi palkitsevat patikoijan." Luonnonkauniit paikat tuovat Marissan mieleen Thaimaan rannikon, missä hän oli varttunut ja missä hän oli löytänyt elämänsä parhaan ystävän. 

Marissan äiti oli kuollut tytön ollessa 6-vuotias. Isä, meribiologi, halusi heidän muuttavan Thaimaahan, jotta isä voisi jatkaa äidin keskenjäänyttä paholaisrauskujen lisääntymistutkimusta. Marissa aloittaa koulun Phuketissa, ja onnekseen heti ensimmäisellä kouluviikolla tutustuu Arielleen. Tytöt ystävystyvät ja haluavat tehdä kaiken yhdessä. Viikot he asuvat Ariellen vanhempien hotellissa ja viikonloppuisin liittyvät läheisen saaren tiiviiseen tutkijayhteisöön. 

Luonto on ystävyksille kaikki kaikessa. "Aina kun vain voimme, Arielle ja minä olemme meressä korallien keskellä tai sitten metsässä, uppoutumassa puihin. Me osaamme arvioida aaltoja, vuoroveden siirtymistä päivä päivältä myöhäisemmäksi, kunnes suunta kääntyy. Tunnemme virtausten liikkeet saaren molemmilla puolilla, osaamme uida pois ristiaallokosta, tiedämme miten taivas muuttaa veden värejä."

Sitten, 26. joulukuuta 2004, Intian valtameren tsunami iskee. Mitään tällaista ei osata odottaa. "Meri vetäytyy nopeasti rannasta, paljastaa metrikaupalla hiekkaa, jota emme ole koskaan ennen nähneet. Poika hylkää linnansa ja juoksee veden perään. Pariskunta nousee seisomaan. Hierojanaiset alkavat osoitella merta. Aaltojen loiske on vaiennut." Näin meri ei ole koskaan käyttäytynyt. Hetkessä kaikki muuttuu. Marissa selviää, ystävän vie meri. 

Phuketista tulee aavekaupunki. Se on liikaa Marissalle, ja hän muuttaa New Yorkiin. Suru ystävän menetyksestä seuraa mukana.  Hurrikaani Sandyn iskiessä New Yorkiin vuonna 2012 Marissa joutuu käymään läpi aiempia kohtalokkaita tapahtumia.

Miten kauniisti Menon kirjoittaakaan luonnosta, merestä ja meren eläimistä. Näitä kuvauksia saattoi lukea useammankin kerran. Suuren vaikutuksen minuun teki Menonin tsunamin kuvaus. Autenttisuudessaan järkyttävät tapahtumat tulivat lähelle, ja lukija pystyi konkreettisesti aistimaan meren ja eläinten poikkeuksellisen käyttäytymisen. Upoksissa on Menonin esikoisteos. Se käsittelee hellästi Marissan surua hänen pohtiessaan ystävyyttä, menetystä ja kauniita muistoja. Kirja on intensiivinen teos ystävyyden voimasta, joka kantaa läpi traumaattisten tapahtumien.

Tara Menon syntyi Intiassa, kasvoi Singaporessa ja asuu nykyään Yhdysvalloissa. Hän on englanninkielen apulaisprofessori Harvardin yliopistossa. Tara Menon on yksi Helsinki Lit 2026 kirjailijoista.

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit

 

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos All the Colours of the Dark. Suomentanut Arto Schroderus. Kannen suunnittelu: The Orion Publishing Group. 701 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Tutustuin Whitakerin kirjaan Kaikki pimeän värit Helsinki Noir - festivaaleilla 1.3.2026. Leena Balme haastatteli Whitakeria. Koskettavassa haastattelussa kirjailija kertoi omasta rankasta nuoruudestaan ja kirjan taustatekijöistä. Kirjailija oli joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirja on 700-sivuinen. Whitaker kertoi tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on itse lopputulokseen varsin tyytyväinen.

Chris Whitaker Helsinki Noir -festivaaleilla

Whitakerin kirja esiteltiin Suomessa dekkarifestivaaleilla, mutta heti pian haastattelun alkaessa kävi selväksi, että Kaikki pimeyden värit on kyllä dekkari, mutta se on hyvin paljon muutakin. Se on romaani ystävyydestä, sydäntäsärkevästä rakkaudesta ja poliisitutkinnasta, ja samalla se on myös kasvukertomus ja rikosromaani.  

Kirjassa tapahtuu hyvin paljon. On vuosi 1975. Tapahtumat alkavat Missourin kuvitteellisesta Monta Claren pikkukaupungista, kun 13-vuotias Joseph "Patch" Macauley siepataan hänen pelastaessaan sankarillisesti luokkatoverinsa. Saint Brown, Patchin hyvä ystävä, on järkyttynyt. Saintin maailma kääntyy ylösalaisin, ja hän vannoo tekevänsä kaikkensa löytääkseen Patchin. "Kukaan ei vielä tiennyt, millaiseksi murhenäytelmäksi heidän elämänsä muuttuisi." Saint on hyvin määrätietoinen nuori, hän on lahjakas pianisti ja aloitteleva mehiläistenhoitaja, joka asuu isoäitinsä Norman kanssa. Muiden silmissä Saint näyttää hieman säälittävältä. "Hänellä ei ollut tyylitajua eikä naisellisuutta, ei mitään mahdollisuutta löytää itselleen poikaystävää ja sitten miestä. Tyttö, joka etsi kirjoista vastauksia kysymyksiin, vaikka kukaan ei ikinä esittäisi niitä kysymyksiä hänelle."

Patch paiskataan kellarin pimeyteen. Yllätyksekseen hän ei ole yksin. Hänen kanssaan on Grace, joka kertoo Patchille kaikesta, seikkailuista, matkustamisesta, kirjallisuudesta ja kaikista mahdollisuuksista, mitä maailma tarjoaa. Patch pakenee kellarista, mutta missä on Grace? Gracen ääni ja tarinat valtaavat Patcin mielen, ja alkaa pakonomainen Gracen etsintä, joka jatkuu vuosikausia ja ulottuu kauan Missourin osavaltion rajojen ulkopuolelle. 

Heti alkusivuilta lähtien Kaikki pimeän värit vei minut mukanaan. Lukukokemus oli kiehtova ja monikerroksinen, täynnä tunteiden kirjoa – tarina nauratti, itketti ja yllätti kerta toisensa jälkeen. Vaikka juoni on paikoin monimutkainen, siihen on helppo uppoutua, ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Jokainen luku loksahtaa luontevasti paikalleen rakentaen eheän ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Whitakerin tyyli on omaleimainen ja pirstaleinen, paikoittain myös runollinen. Arto Schroderus on käännöksessään onnistunut taitavasti välittämään kirjan rytmin. Kaikki pimeän värit on ensimmäinen Whitakerilta suomennettu kirja.

Jenna Kostet: Yöperhosten talo

 

Jenna Kostet: Yöperhosten talo. Aula & Co. 2026. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. 288 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ylioppilas Lempi Ahlgren työskentelee Turun Vanuliikkeessä, mutta työ ei tyydytä häntä. Hän kaipaa jotakin uutta, ennen kaikkea vaihtelua ja jännitystä. Uusi työpaikka löytyy Grand Hotel Hamburger Börsista. Kotona isä ei vastaanota ilolla tietoa Lempin uudesta työpaikasta. "Kyllä minä tiedän, millaisia naisia hotelleissa ja ravintoloissa työskentelee", isä sanoi ja jatkoi: "Huonoja naisia! Sellainenko sinä haluat olla, kuin pieni yöperhonen, joka räpistelee pimeässä ja polttaa itsensä lampun valoon?" 

On toinenkin aihe, mistä isä suuttuu. Lempi on ihastunut tai jopa rakastunut. Hän on tapaillut muutaman kuukauden ajan Kallea, työläistaustaista miestä, jonka olemassaolosta Lempin vanhemmat eivät tiedä mitään, kunnes eräänä päivänä poliisi ilmestyy kodin ovelle kyselemään Kallesta. Isän reagointi on jyrkkä. "Meidän kattomme alla tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää. Ei kerta kaikkiaan ole. Enkä halua kuulla enää koskaan sanaakaan siitä pojasta. Sinä et saa tavata häntä enää, et koskaan."

Lempi muuttaa pois kotoa ystävänsä Hiljan kanssa. Hän viihtyy uudessa asunnossa ja työ Hamburger Börsissä on mieluista, mutta Kallea on ikävä. Rettelöinnin vuoksi Kalle istuu Kakolan vankilassa ja odottaa oikeudenkäyntiä.  

Tapaamme kirjassa myös Lempin serkut Ainan ja Fannyn, jotka ovat esiintyneet sarjan aiemmissa osissa: Sinisiipisten saari (linkki) ja Valkoisen linnun kaupunki (linkki). Nyt Aina on palannut Afrikasta ja Fanny on menossa naimisiin. Edellisessä osassa esille tullut Hilda Koivunen kiinnostavine Ahlgren-taustoineen nousee yhdeksi kirjan päähenkilöistä.  Aina, Fanny ja Lempi ovat ihastuttavia nuoria naisia. Näistä naisista ei voi olla pitämättä. Kaikilla heillä on omat halunsa ja toiveensa tulevaisuuden suhteen, mutta yhteistä heille on, että he kaikki pyrkivät löytämään omanlaisensa tien itsenäiseen elämään. 

Kirjan tapahtumat edellisten osien lailla sijoittuvat Turkuun. Nyt eletään vuotta 1932. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös serkusten elämään. Erot yhteiskuntaluokkien välillä ja naisten asemassa ovat edelleen olemassa, mutta muutoksia on jo nähtävissä. Serkuksista Aina tekee rohkean päätöksen ja tähtää yliopisto-opintohin.

Yksi iso muutos on kieltolain päättyminen 5.4.1932. "Tänään kääntyy kansamme historian huomattava lehti. Kieltolaki on siirtynyt muistojen joukkoon ja uusi väkijuomalaki tullut voimaan. Väkijuomakaupat avaavat ovensa tänään klo 10 ja valtio yrittää väkijuomien myyjänä asettua salakauppiaiden tilalle." Lempi näkee Hamburger Börsissä, kuinka asiakkaat kokevat iloa ja riemua kieltolain päättymisen johdosta.  

Yöperhosten talo päättää Ahlgrenin suvun naisista kertovan trilogian. Viihdyin Ahlgrenin serkusten seurassa erinomaisesti. Teos on sujuvasti kirjoitettu, ja kerronta etenee vaivattomasti pitäen lukijan otteessaan. Historiallisen viihdekirjallisuuden kirjoittaminen edellyttää taitavaa tasapainoilua faktan ja fiktion välillä, ja tämän Jenna Kostet hallitsee vakuuttavasti. Sarjan viehätystä lisää sen sijoittuminen 1900-luvun alun Turkuun, jonka maisemista kaupunkia tunteva lukija tunnistaa monia tuttuja paikkoja.

Sanna-Reeta Meilahdelle jälleen kiitos kauniista kannesta. 

Petra Bühler: Isän tyttö

Petra Bühler: Isän tyttö. Otava. 2026. Kansi Sanna Mander. 382 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirja on perheromaani, jossa keskiössä on kirjan nimen mukaisesti isä-tytär -suhde. Tapahtumia kuvataan kahdella aikatasolla: Haminassa 1980-luvulla ja Helsingissä vuonna 2015. Pauliina, isän tyttö, viettää lapsuutensa ja käy koulunsa Haminassa. Pauliinan perhe on tavanomainen ydinperhe: isä, äiti, veli ja Pauliina. 

Pauliina rakastaa vanhempiaan, mutta isää enemmän. Isä on niin rakas. Isän hellyttelynimi Pauliinalle on isän lintunen. Isä lukee Pauliinalle iltasadut. "Hän lukee paremmin kuin kukaan. Ääni hyrisee matalalta ja lämpimästi. Se on paksu peitto, jonka alla minä olen pieni ja kevyt ja turvassa. Hän lukee jokaisen sanan kuin se olisi tärkeintä mitä maailmalla on kerrottavana, kehrää lauseista tarinan ja käärii minut siihen hellästi." Isän kanssa tehdään luontoretkiä, käydään kalassa, pilkillä ja sienimetsässä. Isän nauru kultahampaan vilkkuessa vasemmassa kulmahampaassa jaksaa ihastuttaa Pauliinaa.

Melko pian käy ilmi, että isän ja äidin välit ovat tulehtuneet. On ikävää sanailua ja suljettujen ovien takana käytyjä riitoja, joita Pauliina ei voi olla kuulematta. Pauliina ottaa tavaksi naurattaa isää jollakin hauskalla jutulla keskeyttääkseen vanhempien riitatilanteet. Alkoholi ottaa yhä enemmän tilaa isän elämässä. Ei ole yllätys, että vanhemmat eroavat.  

Vuoden 2015 aikajanalla Pauliina on opintojensa jälkeen muuttanut Helsinkiin. Äiti on löytänyt Raumalta oikeaa Rauman giältä puhuvan miehen ja muuttanut hänen kanssaan Espanjaan. Yhteydet äitiin ovat satunnaisia eikä Pauliina sen kummempaa kaipaakaan. Sen sijaan isän kanssa on ongelmallisempaa. On sunnuntaiset isän puhelinsoitot, kunnes nekin loppuvat. Vaikka yhteydenpito päättyy, isä on kuitenkin alati läsnä. Isän tyttö, sinilintu, tuntee syyllisyyttä, varsinkin kun käy ilmi, että veli on jo pitkään ollut isälle turvana ja tukena.  

Kirja on  uskottava ja todentuntuinen kuvaus isä-tytär -suhteesta sekä Pauliinan kasvusta aikuisuuteen. Pauliinan lapsuusvuodet, joita kuvataan lapsen silmin, avautuvat lukijalle poikkeuksellisen elävinä. Ehkä koskettavat isä-tytär -suhteen kuvaukset pohjaavat kirjailijan omiin kokemuksiin, niin eläviltä ne näyttäytyvät lukijalle.  

Kirja on Bühlerin lupaava esikoisteos. Sujuvaa ja elävää tekstiä on  miellyttävä lukea. Kirjassa on kertakaikkisen ihastuttava kansi, kiitos siitä Sanna Manderille. Tämän kirjan voisin napata kirjastosta tai kirjakaupasta ihan pelkästään kutsuvan kannen perusteella. 

Tommy Orange: Harhailevat tähdet

 

Tommy Orange: Harhailevat tähdet. Aula & Co. 2026. Englanninkielinen alkuteos Wandering Stars. Suomentanut Terhi Kuusisto. Kansi: Laura Noponen. 335 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Harhailevat tähdet on laaja, vuosisatoja kattava sukupolviromaani, joka käsittelee USA:n alkuperäiskansojen historiaa ja perintöä Bear Shieldin/Red Featherin perheen kautta. Kirja on samalla jatko- ja esiosa Orangen teokselle Ei enää mitään (Aula & Co 2020). Romaani alkaa ytimekkäällä johdannolla, jossa kirjailija kuvaa alkuperäiskansoille aiheutettuja vahinkoja, aivan kuten hän teki myös Ei enää mitään -kirjan johdannossa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa kattaa 150 vuotta ja alkaa Sand Creekin verilöylystä. Toinen ja kolmas osa alkavat vuodesta 2018 ja seuraavat Bear Shieldin/Red Featherin perheen elämää Oaklandissa, Kaliforniassa.

Romaani alkaa Sand Creekin alkuperäiskansojen verilöylyllä Coloradossa vuonna 1864. Mykkä Jude Star, Opal Viola Victoria Bear Shield -suvun esi-isä, joutuu sotavangiksi Fort Marionin vankilaan. Siellä toimii Carlislen intiaaniteollisuuskoulu, missä tavoitteena on muuttaa alkuperäiskansojen ihmiset hyviksi kristityiksi. Vanginvartijana vankilassa toimii Richard Henry Pratt, Carlislen intiaanien kuumeinen sopeuttaja tai "rehellinen mielipuoli intiaanipuuhiensa takia", kuten häntä kutsutaan paikallisessa lehdistössä.

Seuraavaa sukupolvea edustaa Juden poika Charles, joka lähetetään Pennsylvaniaan Prattin perustamaan Carlislen teollisuuskouluun. Charles joutuu raa'an väkivallan kohteeksi. Hän löytää kuitenkin lohtua suhteestaan toiseen oppilaaseen, Opal Violaan.

Romaanin toinen puoli sijoittuu nykyajan Oaklandiin ja jatkaa Ei enää mitään -teoksen henkilöiden tarinaa. Toipuessaan ammuskelussa saamastaan haavasta Orvil ajautuu riippuvuuteen vahvoista kipulääkkeistä. "Hän oli kuullut, että huumeet turruttavat, mutta hän tunsi enemmän kuin ennen. Ja hänestä tuntui paremmalta, koska hän tunsi uudesti, niin kuin ei ollut ennen uskaltanut tuntea. Kipulääkkeistä hän sai rohkeutta ja itsevarmuutta: kuin hänellä olisi nyt ollut lupa tuntea aiemmin tahattomasti kätkemiään tunteita."

Orvil tutustuu netin kautta Seaniin, valkoiseen perheeseen adoptoituun poikaan, jolla on monietninen tausta. Seanista tulee Orvilin pääasiallinen huumeiden lähde. Orvilin nuorin veli Lony harjoittaa verirituaaleja ja itsensä vahingoittamista yrittäessään luoda yhteyden cheyenne-perimäänsä. Veljesten isoäidillä on paha huumeongelma, ja siksi pojat asuvat isotätinsä kanssa. 

Äideillä on kirjassa keskeinen rooli. Äitien kautta tarinaan punoutuu historian taakka, mutta myös onnea, ymmärrystä ja intiaaniyhteisöissä tärkeää tarinankerrontaa.

Tommy Orange on taitava kirjoittaja. Hänen tekstissään on energisyyttä, raakaa realismia ja psykologista tarkkuutta. Hän käyttää useita eri kertojia, antaa äänen monille eri hahmoille ja vaihtaa näkökulmaa, mikä luo kattavan, mutta paikoin myös sirpaleisen kuvan yhteisöstä.

Orange sitoo menneisyyden traumat nykyhetken arkisiin ongelmiin. Hän osoittaa, miten 1800-luvun tapahtumat resonoivat tämän päivän Oaklandin kaduilla. Ylisukupolviset traumat elävät yhä nykyhetkessä, mutta synkkyyden rinnalla kulkee myös toivo, yhteyden etsiminen ja tarinoiden merkitys. Ei helppo kirja, mutta tärkeä ja ajatuksia herättävä. Kiitos Terhi Kuusistolle taitavasta käännöksestä.

Tommy Orange on kiitetty yhdysvaltalaiskirjailija, jolla on cheyenne- ja arapaho-intiaanien sukujuuret. Luimme Orangen esikoisromaanin Ei enää mitään Naisten Pankin lukupiirissä (linkki).