Tatu Kokko: Minä, Ajuma

 

Tatu Kokko: Minä, Ajuma. Icasos. 2026. Kansi: T.P. Kekäläinen. 288 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Tatu Kokko vie lukijan Keniaan pieneen kylään, missä asuu Ajuma äitinsä, isänsä ja veljensä Ekwen kanssa. Ajuma on tyytyväinen perheen vaatimattomaan elämään, heillä on kaikkea, mitä jokapäiväisessä elämässä tarvitaan. On riittävästi ruokaa, vähän karjaa ja ihana äiti, joka rakastaa ja letittää Ajuman hiuksia. 

Sitten tulevat pokotit. He surmaavat isän, äidin ja lähisuvun. He polttavat talon. Lapset jäävät yksin, isosisko Ajuma ja pikkuveli Ekwe. Ajuma muistelee: "On vaikea kuvata sanoin, miltä tuntui nähdä heidät sillä tavalla: hengettöminä, avuttomina, tyhjinä kuorina. Edellisenä päivänä he olivat olleet olemassa. Olimme jutelleet, syöneet, eläneet tavallista ngisonjojen elämää." Monien vaiheiden kautta lapset päätyvät maahan, joka on dystopia Pohjolasta. Sisarukset erotetaan toisistaan eikä Ajuma saa tietää, mihin veli viedään. Ajuma puolestaan viedään "avuksi" maaherran kotiin. 

Ajuma pyrkii sopeutumaan uuteen ympäristöön ja talossa vallitsevaan kuriin. Muutakaan mahdollisuutta ei ole. Usein hän palaa ajatuksissaan omaan kylään. "Palasin kotiin. Lähestyin awiamme kuivuneen joenuoman suunnasta. Seurasin maahan painuneita jalanjälkiä. Majojen ympärillä tuoksui savu ja kamelinlanta. Morttelit jyskivät, jauhinkivet kopsuivat, vuohet mäkättivät, kaskaat sirittivät. Ilta-aurinko hehkui miellyttävän lämpimänä."

Pakolaisten kohtelu Pohjolassa on epäinhimillistä ja jopa julmaa. He ovat mutiaisia, heidän nimensä tatuoidaan käsivarteen, he eivät saa koskettaa ketään, he eivät saa katsoa silmiin ja luonnollisesti työtä on tehtävä kaiket päivät. Pienestäkin virheestä vääpelin keppi heiluu tai ruoska sivaltaa. Toimintoja ohjataan viuhkoilla.

Ajumasta ei voi olla pitämättä. Hän on neuvokas, vastuuta kantava, tulevaisuuteen uskova nuori nainen. Hän kestää kaiken, tympeän, määräilevän kohtelun ja jopa vääpelin kovakouraiset lähentely-yritykset. Hän näyttää tyyneltä ja ottaa kaiken vastaan. "Mutta sisimmässäni olin villi ja peloton. Olin rohkea ja ovela". Voimaa hän saa Kenian muistoista, uskosta Akujiin, Rabibin ystävyydestä ja nuoresta herrasta.

Minä, Ajuma piti otteessaan ensisivuista alkaen. Tatu Kokko onnistuu luomaan vahvoja tunnelmia ja pitämään jännitettä yllä samalla, kun hän johdattaa lukijan syvälle vaikeiden, mutta tärkeiden teemojen äärelle. Kirjan keskiöön nousee vahvasti kysymys identiteetistä. Kun Ajuma tempaistaan irti juuriltaan ja häneltä riistetään vapaus, alkaa kamppailu oman minuuden säilyttämisestä. 

Kokko on tehnyt laajaa ja syvällistä taustatyötä, mikä näkyy lopputuloksessa. Kenialainen arki tapoineen tulee lukijalle tutuksi, ja kirjan lopusta löytyvä sanasto avaa afrikkalaisia termejä suomeksi. 

Minä, Ajuma on voimakas ja pakahduttava lukukokemus. Se herättää ajatuksia ja pakottaa miettimään, katsomaan tulevaan ja miettimään, miten kohdata pakolaisuuden ja ihmisarvon suuret kysymykset. Vahva suositus tälle teokselle.

Lippuarvonta Turun Kirjamessuille

Arvottavana kaksi kokopäivämessulippua Turun Kirjamessuille 2.-4.10.2026. 

Kokopäivälipun hinta on 18 euroa. 

Liput on saatu mainostarkoituksessa / Turun Kirjamessut

Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Näköala. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää.

Tässä linkki messujen ohjelmaan.  

Messujen aukioloajat:

Perjantaina 2.10.2026 klo 10-18

Lauantaina 3.10.2026 klo 10-18 (viralliset jatkot klo 18 alkaen)

Sunnuntaina 4.10.2026 klo 10-18

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laita mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Jos onni suosii sinua, Turun Kirjamessut lähettää lipun sähköpostiisi. 

Kiva, jos seuraat blogiani (oikealla "seuraajat").

Arvonta-aika päättyy lauantaina 26.9.2026 klo 18.

Onnea arvontaan!

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä. Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Gummerus. 2026. Alkuperäinen nimi 我在北京送快递. Suomentanut Rauno Sainio. Kannen suunnittelu Yi Siqi. 309 sivua.

Pikalähettinä Pekingissä -teos oli saanut alkunsa blogikirjoituksista, joissa Hu Anyan kuvasi kokemuksiaan logistiikkakeskuksen yövuorolaisena. Blogikirjoituksista tuli niin suosittuja, että Hu Anyan laajensi eri työpaikoilta hankkimiansa kokemuksia kirjaksi. Kirjasta on tullut todella suosittu. Kiinassa sitä on myyty lähes kaksi miljoonaa kappaletta, ja lähes 20 maalla on käännösoikeudet kirjaan.

Kirjailija kuvaa työhistoriaansa, joka kattaa 19 eri työpaikkaa. Hän on työskennellyt mm. lähettinä, tarjoilijana ja huoltoaseman työntekijänä. Matalapalkkaisuus on yhdistävä tekijä näiden työpaikkojen välillä. Kirjailija nostaa keskiöön lähetin työn. Verkkolähetysten yleistyessä lähetin työllä on yhä tärkeämpi asema.

Hu Anyan on ahkera ja tunnollinen työntekijä tekipä hän mitä tahansa työtä. Hänen motiivinaan on raha. Hän haluaa paremman asunnon ja rahaa ruokaan. Kirja tuo avoimesti esille keikkatyön epäkohdat Kiinassa. Työ on uuvuttavaa ja raskasta, kuljetusmatkat ovat pitkiä, työpäivät ovat pitkiä, työvuoroissa ei juuri taukoja tunneta, monessa työpaikassa terveystarkastukset pitää maksaa itse eikä työntekijöitä välttämättä vakuuteta. Koeajalta ei saa palkkaa. Useimmat esimiehistä ovat komentelevia ja pelottavia. Työntekijöiden välille ei synny yhteishenkeä, vaan päinvastoin työntekijät kilpailevat toistensa kanssa.

Varmasti tämäntyyppisiä varjopuolia löytyy keikkatyöstä muissakin maissa, mutta toivoa vaan sopii, ettei tällaisia epäkohtia kohdata eurooppalaisissa yrityksissä. 

Kirja on kiinnostava kuvaus kiinalaisista matalapalkka-alojen työolosuhteista. Oletan, ettei tällaisista teemoista ole kovin paljon kirjoitettu Kiinassa, ja se lieneekin suuren suosion salaisuus. On ihme, miten Kiinan kommunistinen puolue on päästänyt kirjan sensuurin läpi. 

Kirjan vahvuus on kirjailijan rehellisyys ja avoimuus. Esille tulee palanen sellaisesta todellisuudesta, joka on normaalia monille ihmisille Kiinassa. Kirjassa tapahtumat nousevat etualalle, työpäivät kuvataan perusteellisesti. Huumorin pilkahduksiakin löytyy sieltä täältä. 

Heinrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee?

 

Heinrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee? Gummerus. 1985. Saksankielinen alkuteos Was soll aus dem Jungen bloss werden? Suomentanut Markku Mannila. Kansi Jussi Parikka. 112 sivua.

Olen aikoinani lukenut tämän kirjan, mutta nappasin sen kirjahyllystä mukaan Moselin risteilyllemme, koska tarkoitus oli käydä myös Kölnissä. Valitettavasti Kölnissä käynti ei onnistunut, koska Reinin vedenpinta oli niin alhaalla. 

Saksalaisista kirjailijoista nostan nobelisti Heinrich Böllin ihan kärkipäähän. "Sodanjälkeisen Saksan omaksitunnoksi" tituleerattu Böll on eräs luetuimpia saksalaisia kirjailijoita. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Biljardia puoli kymmeneltä, Nainen ryhmäkuvassa ja Enkeli oli vaiti.

Mitähän siitä pojasta tulee on pohdiskeleva omaelämäkerta, joka kuvaa kirjailijan kouluvuosia Kölnissä Saksan historian myrskyisinä vuosina 1933-1937, natsihallinnon alkuaikoina. Kyseessä ei ole perinteinen omaelämäkerta, sillä Böll ei tukeudu päiväkirjoihin eikä dokumentteihin, vaan ainoastaan subjektiiviseen muistiinsa yhdistellen nerokkaasti henkilökohtaisia kokemuksiaan historiallisiin tapahtumiin. Näin ollen lukija ei löydä kirjan lopusta kirjallisuusviitteitä eikä lähdeluetteloa.

Kirja alkaa viittauksella tapahtumien vuosilukuihin. "Tammikuun 30. päivänä vuonna 1933 minä olin viidentoista vuoden ja kuuden viikon ikäinen, ja miltei tarkalleen neljä vuotta myöhemmin, 6. helmikuuta 1937, sain yhdeksäntoista vuoden ja seitsemän viikon ikäisenä koulusta kypsyystodistuksen." Kirjan tapahtumat alkavat siis vuodesta 1933, jolloin Adolf Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi, valtiopäivätalo syttyi palamaan ja sananvapautta rajoitettiin. Kirjailijan oma perhe vastusti jyrkästi kansallissosialismia, kun sen sijaan koulussa natsismi sai yhä enemmän jalansijaa. Koululaisten tuli osallistua nk. koulutusleireille. Muiden koululaisten tavoin Böllinkin oli osallistuttava, mutta parhaansa mukaan hän keksi keinoja kieltäytyä. Vastoin kuin useimmat hänen koulukavereistaan, Böll kieltäytyi liittymistä Hitler-Jugendiin. Perhe oli Böllille tärkeä. Perheessä luettiin paljon. Vaikka rahaa oli vähän, kirjoja oli aina vara ostaa. 

Nämä Saksan historian kannalta merkittävät vuodet muovasivat Böllin poliittisia ja yhteiskunnallisia näkökulmia, jotka vaikuttivat merkittävästi hänen myöhempään tuotantoonsa. Hänen kriittinen asenteensa institutionaalista valtaa kohtaan toimii läpäisevänä teemana hänen kirjoissaan.

Kirjaa on helppo ja miellyttävä lukea. Kirja on kirjoitettu rennolla, hyvin tuttavallisella tyylillä. Tapahtumat etenevät selkeän kronologisesti ja luvut ovat lyhyitä. Jussi Parikan kansi sopii erinomaisesti kirjan teemaan.

Kirjan nimi viittaa vanhempien huoleen poikansa tulevaisuudesta. Kirjat olivat tärkeässä roolissa jo koululaisena. Sitten Böll pääsi kirjakauppa-apulaiseksi, mutta joutui sitten armeijaan vastoin tahtoansa. Kolmikymmenvuotiaana hänestä tuli päätoiminen kirjailija.

Terveiset Moselin risteilyltä

 

Olipa mukava tutustua kauniisiin saksalaisiin kaupunkeihin Moselin risteilyllä. Maisemat runsaine viiniviljelmineen olivat ihastuttavia. Sadonkorjuu oli juuri alkamassa. Vierailimme seuraavissa kaupungeissa: Düsseldorf, Koblenz, Zell, Bernkastel, Trier, Cochem ja Willingen. Kohteina piti olla vielä Bonn ja Köln, mutta niihin kaupunkeihin emme päässeet, koska Reinille ei päässyt alhaisen vedenkorkeuden vuoksi. 

Matkan järjestäjä oli Kristina Cruises.

Laivamme Swiss Crown            

 

Düsseldorfissa bongattiin kiinnostava kirjakauppa. 

  

Ensimmäinen kohteemme oli kaunis Koblenz. Ehrenbreitsteinin linnoitukselle mentiin 890 metrin köysiradalla.

           

 
Zell ja taustalla viiniviljelmiä. Schwarze Katz -viinialuetta. 

Ehkä ihastuttavin kaupunki oli Bernkastelin kaupunki. Viinijuhlat olivat meneillään ja musiikki soi kaikkialla. 

Trier on Saksan vanhin kaupunki. Historiaa on paljon, ja siellä onkin peräti yhdeksän Unescon maailmanperintökohdetta, joista yksi on ensimmäisen kuvan kaupunginportti. Karl Marx on syntynyt Trierissä. Hänen patsaansa on tuossa keskellä. 

Myös Kochem on viehättävä kaupunki. Kaupungissa on kertakaikkisen kaunis linna ja sieltä kauniit maisemat.

Vietimme viimeisen päivän pienessä Willingtonin kylässä, koska ei päästy Bonniin ja Kölniin. Laivalla oli viimeisen illan juhlaillallinen. 



Tässä mukana olleet kirjat. Lintusen Halla oli hyvä lukukokemus. Edellisessä postauksessa kerron kirjasta. Böllin otin mukaan siksi, että se sijoittuu Kölniin, jonne meidän piti mennä. Ostoksia tuli tehtyä hyvin vähän. Jotakin kuitenkin kuten tämä ihastuttava teemuki. 

Hyvä reissu! 

Mukavan saaliin sain sieniä eilisellä metsäreissulla. Hyvää syksyä kaikille! 

Maritta Lintunen: Halla

 

Maritta Lintunen: Halla. WSOY. 2026. Kansi: Piia Aho. 302 sivua.

Luimme lukupiirissämme Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa (WSOY 2023). Pidimme kirjasta, paljon kiitosta sai Lintusen taidokas kieli ja kauniit luontokuvaukset. Annoimme kirjalle arvosanan 4,2 (asteikko 1-5). 

Pidän yksinkertaisista ja ytimekkäistä kirjojen nimistä. Siksi tämän kirjan nimi herätti kiinnostukseni, vaikkei nimestä voikaan päätellä, mihin nimi Halla viittaa. Se selviää heti kirjan alussa. Halla, joka toimii kirjan tapahtumien keskiössä, on sukutalon nimi. Halla on mukana neljän naisen, Pietan, Eliinan, Tuomikin ja Hiljan  elämäntarinoissa. 

Tapahtumat alkavat vuodesta 1713, isovihan ajasta, jolloin Pieta joutuu pakenemaan vainolaisia eli venäläisiä miehitysjoukkoja. Pakeneminen on raskasta, Pieta uupuu täysin. Hallan isäntä pelastaa hänet. Isäntä on naimisissa ja lisäksi talossa on hoidettavana isännän sairas äiti, mutta mikään ei estä Pietaa rakastumasta isäntään. Suurten nälkävuosien jälkeen 1800-luvulla Hallaan muuttaa Eliina. Sekä Pietalla että Eliinalla on läheinen suhde luontoon. Maagisilla uskomuksilla ja taikuudella, joilla hallittiin elantoa ja terveyttä, oli vahva rooli maaseutuväestön arjessa. 

Eliinan pojantytär Tuomikki kaipaa pois maaseudulta suureen maailmaan. Hän tekee rohkean päätöksen ja lähtee vuonna 1914 Kanadaan, mistä löytyy juuri se elämänsyke, mitä hän lähti etsimään. Halla jää tyhjilleen ilman asukkaita, kunnes 1960-luvulla tulee Hilja, joka asettuu kesäasukiksi Hallaan. Hän rakastuu Hallaan ja rakastuu mieheen, joka on naimisissa eikä halua vaimostaan avioeroa. 

Halla on kertomus neljästä itsellisestä, rivakasta ja aikaansaavasta naisesta. Vaikka miehet ovat pääosin työteliäitä ja kunnollisia naisiaan kunnioittavia miehiä, heillä on vain sivurooli kirjan tapahtumissa eikä lukija ei pääse heitä lähelle. Naishahmoista laajin on Hiljan tarina, joka ulottuu myös jälkipolviin. Hiljan suru on suuri, kun yhteys Juho-poikaan jää hyvin pinnalliseksi – sen sijaan pojanpoika Sampo tuo Hiljan elämään paljon iloa.

Neljälle vuosisadalle sijoittuva tarina ja sukutalo Halla sitovat naiset yhteen kauniiksi kunnianosoitukseksi aiemmille sukupolville. Palasia yhdistää myös Lintusen äärettömän kaunis kieli, joka loistaa erityisesti taitavissa luontokuvauksissa. Maisemat, kasvit ja eläimet ovat vahvasti läsnä henkilöiden arjessa. Teos on taitavasti rakennettu, ja neljän naisen tarinat limittyvät luontevasti sukupolvet ylittäväksi kokonaisuudeksi. 

Tämä koskettava romaani herättää väkisinkin ajatuksen: millaisen tarinan saisin kokoon oman sukuni naisista?

Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy

 

Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy. Otava. 2026. Englanninkielinen alkuteos What Kind of Paradise. Suomentanut Johanna Laitila. 442 sivua.

Kun lukija tapaa ensimmäisen kerran Jane Williamsin, kirjan minä-kertojan, eletään nykyaikaa. Hänen talonsa oveen kaukana Marinin metsämailla koputetaan. Jane pelkää tuntemattomia tulijoita, mutta nyt hän jostakin syystä kokee pakottavaa tarvetta avata ovi. Tulija on San Francisco Chronicle -sanomalehden toimittaja. Käy ilmi, että vuosien piileskelyn jälkeen Jane on löydetty. "Näin vuosikausienkaan jälkeen en ollut varma, ymmärsinkö täysin, mitä oli tapahtunut." Mutta hän tajuaa, että hänen on aika kohdata menneisyytensä. 

Sieltä lukija kuljetetaan vuoteen 1996. Jane on 17-vuotias ja asuu isänsä Saulin kanssa vaatimattomassa mökissä Montanan erämaassa. Mökki on syrjäinen, se sijaitsee yli tunnin matkan päässä lähimmästä kaupungista eikä lähinaapureita ole. Mukavuuksia mökissä ei juuri ole, mutta on kuitenkin puhelin. Isän ja tyttären elämä on köyhää ja vaatimatonta, eletään paljolti luonnon ehdoilla. Näin he ovat asuneet viimeiset kolmetoista vuotta, siitä lähtien, kun Janen äiti Jennifer kuoli auto-onnettomuudessa.   

Jane toteaa: "Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma." Janen koulu on isän kotikoulu. Tämä Harvardista valmistunut älykäs mies ei opeta tytölle normaaleja kouluaineita, sen sijaan isä opettaa Janelle filosofiaa, matematiikkaa ja yhteiskuntateoriaa. Koulukirjoja ovat mm. Voltairen ja Leibnizin teokset. On luonnollista, että Janella ei ole aavistustakaan, mikä on "normaalia" elämää. Sekin, että pitää jatkuvasti pelätä liittovaltion agenttien tulemista, tuntuu normaalilta. Eristyksestä huolimatta hän kokee lapsuutensa onnelliseksi ja turvatuksi, sillä onhan hänellä hänestä huolehtiva isä. Isä sanookin usein Janelle: "Sinä et ymmärrä, tämä on paras paikka elää. Valitsin sen sinulle varta vasten. Maailma on ruma ja julma, sinä olet turvassa täällä minun kanssani." 

Janen ainoa kontakti muihin ihmisiin on kerran kuussa tehtävä automatka kirjakauppaan läheiseen Bozemanin kaupunkiin. Isä vie sinne myytäväksi omakustanteisesti julkaisemaansa Libertaire-pamflettia, jonka esseissä hyökätään hallitusta vastaan. Nyt, kun Jane on 17-vuotias, hän huomaa kaipaavansa yhteyksiä ulkomaailmaan.  

Janen elämässä tapahtuu dramaattisia käänteitä. Isän poissa ollessa Jane löytää tämän työpöydältä vanhan kuvan itsestään ja äidistään. Kuvan kääntöpuolella lukee "Esme ja Theresa. Helmikuu '83". Kuvassa on selvästikin Jane ja hänen äitinsä Jennifer. Miksi teksti Esme ja Theresa? Janen kaipuu ulkomaailmaan kasvaa, kun isä tuo kotiin tietokoneen. Koneen avulla Jane näkee välähdyksiä ulkomaailmasta, vaikkakin isä hankki tietokoneen julkaistakseen netissä Luddiittimanifestinsa.

Kirjan ensimmäinen osa herättää lukijassa paljon kysymyksiä. Jokin on pahasti vialla, mutta mikä? Asiat alkavat avautua kirjan toisessa osassa, kun Jane matkustaa San Franciscoon selvittämään perheensä menneisyyttä. Kaupunki on ihmeellinen, kaikki on uutta, kaikki on opeteltava. Onneksi löytyy Lionel, joka jaksaa kärsivällisesti opastaa Janea tutustumaan kaupunkielämään ja Internetin salaisuuksiin. 

Tämän enempää juonesta en halua kertoa, mutta voin taata, että luvassa on jännitystä sekä uskomattomia ja mielenkiintoisia juonen käänteitä. Kirjasta on moneksi. Kyseessä on nuoren tytön kasvutarina, johon yhdistyy psykologista jännitystä, uskottavaa 90-luvun ajankuvaa, kauniita luonnonkuvauksia ja teknologian kehityksen kuvausta. Kirja on hyvin ajankohtainen tämän päivän tekoälykeskusteluun. Tämä on kirja, joka todennäköisesti lukeutuu tämän vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini. 

Kirjaa on rinnastettu Delia Owensin kirjaan Suon villi laulu. Yhtäläisyyksiä löytyy kyllä, on kaunista luontoa ja on asumista erakkona. Mieleen tulee myös Tara Westoverin teos Opintiellä, jossa on paljon samoja teemoja, mutta toisin kuin Minne paratiisi päättyy, Opintiellä on tosipohjainen.