Lukupiirikirjana Louise Kennedyn Rikkomuksia

                                            

Louise Kennedy: Rikkomuksia. Kustantamo S&S. 2025. Englanninkielinen alkuteos Trespasses. Suomentanut Maija Heikinheimo. 363 sivua.

Naisten Pankin lukupiirimme helmikuun kirjana oli Louise Kennedyn esikoisromaani Rikkomuksia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Belfastiin vuoteen 1975, pahimpiin the Troubles-vuosiin. The Troubles on ilmaus, jota käytetään kuvaamaan poliittisia ja uskonnollisia levottomuuksia Pohjois-Irlannissa 1960-luvulta vuoteen 1998.

Kirjan aiheesta voidaan sanoa, että se on jopa kliseemäinen. Tässä väkivaltaisessa kaupungissa nuori katolinen nainen, 24-vuotias Cushla Lavery rakastuu vanhempaan, hyvännäköiseen, naimisissa olevaan protestanttiin. Mies on Michael Agnew, asianajaja, joka puolustaa katolilaisia IRA:an kuuluvia nuoria miehiä. Cushla on alakoulun opettaja. Hän asuu alkoholisoituneen äitinsä kanssa ja auttelee vapaa-aikanaan veljeään Eamonnia perhepubissa, joka jäi heille isän kuoleman jälkeen. Eamonn haluaa pysyä irti politiikasta, koska hänelle on tärkeää, että myös brittisotilaat käyvät pubissa. 

Aluksi keskustelimme Irlannin levottomuuksien vuosista. Muistimme jatkuvan uutisoinnin Irlannin tilanteesta 1970-luvulla. Muistimme myös Harri Holkerin, joka oli neuvottelemassa rauhaa Pohjois-Irlantiin 1995-1998. Monet lukijoistamme olivat lukiessaan googlaillut Irlannin tapahtumia. Olisimmekin toivoneet, että kirjassa olisi ollut vaikka lyhytkin "oppitunti" Irlannin the Troubles -vuosista. Cushlan ja Michaelin rakkaussuhde peilautuu Belfastin pelottaviin väkivaltaisuuksiin ja päivittäin räjähtäviin pommeihin. Vaikka kirjan tapahtumat eivät suoraan sijoitu levottomuuksien ytimeen, uhka on läsnä aina ja kaikkialla. Konflikti vaikuttaa kaikkien - sekä protestanttien että katolilaisten - toimintaan. Poliittinen tilanne on aina otettava huomioon. 

Pidimme Cushlasta. Hän on ikäisekseen fiksu, mutkaton, ystävällinen ja kärsivällinen. Ihailimme hänen kiintymystään ja auttamishaluaan oppilaansa Daven perhettä kohtaan. Cushla tietää, että hän ottaa suuren riskin rakastuessaan Michaeliin. Se on kirjan rikkomuksista suurin. Kennedy kuvaa suhteen kehittymistä yksityiskohtaisesti, Cushlan jatkuvaa Michaelin kaipuuta, hänen inhoaan itseään kohtaan, koska hän ei voi olla haluamatta Michaelia.

Huolimatta räjähtävistä pommeista ja alituisista uhkatilanteista emme kokeneet kirjaa ahdistavana, pikemminkin jännittävänä. Kirja piti hyvin otteessaan loppuun saakka, levottomuuksien kuvaus huipentuu loppua kohden taisteluihin, ampumisiin, pakenemisiin ja kiinniottoihin.

Lukijoittemme kommentteja kirjasta:
- tarkkaa kuvausta
- kiehtova, jännittäväkin
- tärkeä jakso historiaa
- sujuvaa ja elävää kerrontaa
- liikaa tupakointia
- kronologinen kerronta iso plussa
- paljon uutta tietoa
- hyvä yhdistelmä ihmissuhteita ja yhteiskunnallisuutta

Kirja sai meiltä erinomaisen arvosanan: 4,5 (asteikko 1-5).

Suonna Kononen: Kadonneen humppakuution arvoitus

 

Suonna Kononen: Kadonneen humppakuution arvoitus. Harri Harakan tutkimuksia I.  Aviador. 2026. Kansi Juho Juntunen. 188 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Suonna Kononen osaa yllättää. Kolmen kirjan jälkeen - Tie päättyy meren rannalle, Jokisaarnat ja Uncle Samsara - Kononen on ryhtynyt dekkarikirjailijaksi. Täytyy sanoa, että hieman skeptisesti, mutta myös uteliaasti, aloitin lukemisen. Jo heti ensilehdillä totesin, että Konoselle tutuissa aiheissa tässä liikutaan. Eletään 1990-luvun lamakautta. Tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun ja Lieksaan, siis Pohjois-Karjalaan. Toimittajan työ on tuttua Konoselle, kuten myös musiikki. Näillä molemmilla teemoilla on iso rooli kirjan tapahtumissa.

Kirjan juoni on melko simppeli. Nimi Kadonneen humppakuution arvoitus kertoo oleellisen. Humppakuutio eli tanssiyhtye Trio Revanssin jo valmiiksi lastattu kuomuperävaunu on kadonnut. Ja illaksi on sovittu tanssikeikka Lieksan Puustelliin. Etsintöjä johtaa yksityisetsivä, entinen iskelmämuusikko ja basisti Harry Harakka, jolla on apulaisena legendaarinen kaupunkilehti Sirmakan toimittaja Könö Könönen. Könö on leppoisa mies, jonka bravuurinumeroita ovat tyhmät basistivitsit. "Sydän Könösellä oli puhdasta kultaa, Lapin Kullalla huuhdeltua, ja ajatusmaailma kaunis." Mieluisinta hommaa Könöselle on oluen juonti. Harakka aloittaa humppakuution etsinnän yhdessä Könösen kanssa. Siinäpä on kirjan juoni kaikessa lyhykäisyydessään. 

Humppakuutio ei ole true crime -dekkari, siinä ei ammuta eikä siinä tule ruumiita. Sen sijaan tämä cozy crime -dekkari tarjoilee elävää kieltä, lempeää hullunkurisuutta, huumoria, värikkäitä ja inhimillisiä henkilöhahmoja sekä häkellyttävän huonoja puujalkavitsejä.

Henkilökuvaukset ovat herkullista luettavaa juuri inhimillisyytensä ja liioitellun tarkkanäköisyytensä ansiosta.

"Toinen mies muistutti pystyyn nostettua, 180 sentin pituuteen skaalattua mäyrää. Hän oli toimittaja Könö Könönen. Hänen vaatteistaan ja kengistään ei ole paljon kertomista. Kyllä hänellä sellaiset oli, mutta linnanjuhlien kättelyjonon selostajankin ne olisivat saaneet hiljaiseksi. Yhden selkeän piirteen pukeutumisessa huomasi: Könönen oli maan etulinjassa niin sanottujen miesliivien käyttäjänä, joita yleensä näki kalastajien tai remontoijien päällä."

Kirjaa on helppo lukea - teksti kantaa ja huumori antaa mehevän lisämausteen. Välillä oli aivan pakko nauraa ääneen, niin mainiosti tarina kulkee ja niin toivottoman loistavia ovat basistivitsit. Erityisen ihastuttava on kohtaus, jossa Harry ja Könö vierailevat Harryn äidin,  rouva Nasti Harakan, luona Joensuun Kettuvaarassa. Kaksikolle tarjotaan herkullista karjalanpaistia, eikä vertailu jää vaatimattomaksi. "Edes Suomen kansan rakastamat televisiokokit Väinö Purje tai Jaakko Kolmonen eivät olisi pystyneet parempaan." 

Kirja koostuu 27 lyhyestä luvusta, joilla on osuvat ja houkuttelevat otsikot. Musiikilla on tarinassa iso rooli, ja lopusta löytyykin listattuna kolmisenkymmentä laulua, joiden sitaatteja tekstissä vilahtelee. 

Yli kolmekymmentävuotta Joensuussa asuneena oli mukava liikkua tutuissa paikoissa. Nautin, kun pääsin Harakan matkassa Mutalaan, Karsikkoon, Reijolaan tai Pikku Mikkoon. Ei kirja ehkä aivan Joensuun matkailumainokseksi taivu, mutta mainiona nostalgiamatkana se toimii.

Juho Juntusen suunnittelemassa onnistuneessa kannessa on kaikki oleellinen: humppakuutio, musiikkia, Harakka ja Könönen Harakan mersussa pohjoiskarjalaisessa maisemassa. Tunnelma välittyy jo ennen kuin ensimmäinenkään sivu on käännetty.

Kirja on ensimmäinen osa Harry Harakan tutkimuksia -sarjassa. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa. 

Rauno Lahtinen & Anu Salminen: Kakola - Vankilan tarina

 

Rauno Lahtinen & Anu Salminen: Kakola - Vankilan tarina. Kustannusosakeyhtiö Sammakko. 2018. 232 sivua.

Retkibussimme reitti kulki Ruskon kunnan kautta Turkuun. Lounaspaikaksi oli valittu Kakolan ravintola. Maistuvan lounasbuffetin jälkeen kuulimme mielenkiintoisen esitelmän Kakolan historiasta. Käynti innosti tutustumaan laajemminkin Kakolan historiaan.

Kakola on ollut Suomen tunnetuin ja maineeltaan pahamaineisin vankila. Kakolan muurien sisäpuolelle mahtui paljon vankeja, pahimmillaan siellä oli 1320 vankia. Kakola tunnettiin myös siitä, että sinne laitettiin vaarallisimmat vangit. 

Vankilan toiminta alkoi vuonna 1866. Lisäksi Kakolanmäelle sijoitettiin lääninvankila, vankimielisairaala ja Länsiselli. Aluksi vangit majoitettiin yhteishuoneisiin, kunnes 1800-luvun lopulla valmistuivat päivä- ja yöselliosastot. Kirjassa Kakolan toimintaa kuvataan pääasiassa vankien silmin, mutta puheenvuoron saavat myös vanginvartijat ja vankilanjohtaja. Esiin nousee myös vapaaherratar Mathilda Wrede, joka teki uskonnollista herätystyötä vankien keskuudessa. 

Vankisellin ovi on monien mielestä helvetin portti. (kirjan kuvitusta)

Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti vankien elämää vankilassa, päivittäisiä rutiineja ja työntekoa kivenlouhimossa ja puutarhassa. Ruoka koettiin kehnoksi, koska suurin osa vangeista teki raskasta ruumiillista työtä. Sauna oli kerran viikossa, jumalanpalvelukset olivat pakollisia ja koulukin oli pakollista, jos kansakoulu oli jäänyt käymättä. Ruumiillinen kuritus oli tavallista. Vankien kanssakäyminen oli tarkasti rajoitettua. Kieltoa kierrettiin koputtamalla. Myös kirjaston kirjoista sai hyviä viestilappuja. 

Länsisellin ikkunoista aukesi kadehdittava näköala kaupungille. (kirjan kuvistusta)

Läpi kirjan lukija tutustuu Kakolan vankeihin. Vangeista on valokuva, kuvateksti, nimi, tuomion pituus ja rikos. Vankilan kuuluisista vangeista, joista monet ovat tunnettuja rankoista rikostaustoistaan, kerrotaan laajemmin. Näihin vankeihin kuuluvat mm. Matti Haapoja, Suomen rikoshistorian pahin murhamies, joka tappoi ainakin 18 ihmistä. Haapojan luurankoa säilytettiin vitriinissä Helsingin rikosmuseossa vuoteen 1995 asti. Mukana on kuvaukset massamurhaaja Karl Erik Malmelista, Kirves-Koljosesta, Jammu Siltavuoresta, raumalaisesta Kanaali-Koskisesta, Volvo-Markkasesta, Reijo Hammarista ja Juha Valjakkalasta, kaikki Kakolan vankeja ainakin jossakin vankilarangaistuksen vaiheessa. Myös kymmeniä naisia huijannut Ruben Oskar Auervaara suoritti rangaistustaan Kakolassa.

Vankeinhoitolaitoksen ylijohtajana vuonna 1946 aloittanut Valentin Soine uudisti Suomen vankilajärjestelmää. Pikkuhiljaa vankien olosuhteet paranivat oleellisesti. Mm. kirjaston merkitys koettiin tärkeäksi. Vankilakirjastossa oli yli 8000 teosta. Vangit tosin osasivat  hyödyntää kirjaston kirjoja omaksi edukseen. "Jos onnistui saamaan oikein hyvän dekkarin ensimmäisenä, se oli kuin lottovoitto. Kun siitä leikkasi irti viimeiset ratkaisun sivut, niitä trokaamalla tienasi monta tupakkaa." 

Vuonna 2007 vankilatoiminta siirrettiin Saramäen uuteen vankilaan. Sen jälkeen alkoivat hyvin suosituiksi tulleet Kakola-opastukset. Kierroksella saattoi olla mukana niin entisiä vankeja kuin vartijoitakin. Vuodesta 2020 lähtien Kakolanrinteessä on toiminut hotelli. 

Ihastuttava teos, tärkeä teos historiaan peilaten. Kirja on ammattitaidolla tehty. Lähdeaineisto osoittaa, että tekijät ovat tehneet laajaa taustatyötä. Kattava ja kiinnostava valokuva-aineisto elävöittää tekstiä. 

Tapio Koivukari: Meren yli, kiven sisään

Tapio Koivukari: Meren yli, kiven sisään. Johnny Kniga Kustannus. 2007. 201 sivua.

Kirjan päähenkilö on Yrjö Aaltonen Pyhärannan Kukolan kylästä, läheltä Raumaa. Perheeseen kuuluvat vaimo Emma ja lapset Kalle ja Pekka. Ykä on ammatiltaan kalastaja. Sodan jälkeen avautuu yllättäviä, uusia mahdollisuuksia saada hieman lisätienestejä.

Neuvostoliitto vaatii jatkosodan jälkeen, että Suomen on luovutettava Suomeen muuttaneet inkeriläiset takaisin Neuvostoliittoon. Osa inkeriläisistä palaa koti-ikävissään takaisin Neuvostoliittoon, mutta läheskään kaikkia tämä vaihtoehto ei houkuttele. "Nyt oli heidän kohtalostaan määrätty, että heidän piti palata Venäjälle, tai Neuvostoliittoon niin kuin kaiketi sanoa kuului. Eivätkä kaikki olleet ollenkaan innostuneita sinne palaamaan, pelkäsivät vissiin jotain. Ruotsiin tahtoivat, vaikka salamiten." Ruotsi olikin ilmoittanut ottavansa pakolaisia vastaan. Yksi kuuluisimmista pakolaisista oli Aino Kallas, joka lähti Virosta pakolaiseksi Ruotsiin. Suvi Ratinen kuvaa koskettavasti Aino Kallaksen pakomatkaa teoksessaan Pakolainen (Otava 2025).

Tiedetään, että Ykä Aaltosella on hyvä vene. Vene, jolla pystyy ylittämään vaikka Selkämeren. Ykä suostuu monien muiden kalastajien tavoin kuljettamaan inkeriläisiä maksusta turvaan Ruotsiin. Vain tämän yhden inkeriläisperheen hän kuljettaa, tuumaa Ykä. Sitten tulee toinen kerta, sitten kolmas ja niin edelleen. Merenkäynti ja syksyiset myrskyt aiheuttavat monia vaaratilanteita. Toisella tavalla vaarallisiksi matkat muodostuvat, kun Valtiollinen poliisi kiinnostuu Ykän matkoista. On selvää, että pakolaisten auttajat rikkovat lakia. Valpo pitää kuulusteluja, ja pitääpä Ykän istua putkassakin. Mutta kun vapaaksi pääsee, kuljetukset Ruotsiin jatkuvat. 

Tapio Koivukarin Meren yli, kiven sisään pohjautuu todellisiin tapahtumiin ja 1950-luvulla kirjoitettuun Yrjö Aaltosen sukutarinaan, jonka Koivukari on muokannut eläväksi romaaniksi. Tuloksena on kiinnostava ja otteessaan pitävä teos, jonka teemat ovat ajankohtaisia jälleen tänä päivänä.  

Merellä ja meren kuvauksilla on kirjassa keskeinen rooli. Koivukari, itse meren äärellä kasvanut raumalainen, osaa kuvata meren rytmiä ja sen monimuotoisuutta poikkeuksellisen taitavasti. Raumalaismurre soi tarinassa hienovaraisesti – sitä ei käytetä liikaa, mutta sen sävy ja rytmi elävät vahvasti kerronnassa. Tämäkin teos osoittaa, että Koivukari on parhaimmillaan kuvatessaan tavallisten ihmisten elämää. Hänen sympatiansa ovat pienen ihmisen puolella. 

Koivukarin tuotannossa teos muodostaa osan laajempaa kokonaisuutta, jossa hän on tarkastellut Suomen lähihistoriaa ja sen varjopuolia. Monet teemoista ovat historian kirjoituksessa vaiettuja. Käpykaartilaiset (2013) sukeltaa jatkosodan aikaisen rintamakarkuruuden maailmaan, kun taas Unissasaarnaaja (2015) kuvaa sodanjälkeisiä vuosia ja niiden jättämiä traumoja. Unissasaarnaaja toi Koivukarille ansaitusti Runeberg-palkinnon vuonna 2016.

Immo Mari: Yhden naisen huvila

 

Mari Immo: Yhden naisen huvila. Julkaisija Storyside. 2026. Lukija Satu-Tuuli Karhu. 6T 23 M.

Karoliina Mänty, 35 vuotta, elää avoliitossa Jonin kanssa. Joni on komea ja hyvin työorientoitunut. Monesti Karoliina jää taka-alalle, kun Jonin työasiat tulevat ensin. Karoliina työskentelee Pusumedian verkkotoimittajana. Hän oli saanut kymmenen vuotta sitten työpaikan Pusumediasta heti valmistuttuaan journalistiikan maisteriksi Tampereelta. Nyt työpaikan YT-neuvottelut ovat loppusuoralla. Karoliina on peloissaan oman työpaikkansa puolesta. Työkaveri Jenni ei usko irtisanomisen kohdistuvan Karoliinaan: Ja sinullahan on Joni, teillä on hyvät duunit ja kahden ihmisen tulot. Double income, no kids, vai miten se nyt meni".

Karoliinan aavistukset osuvat oikeaan, hänen on jätettävä työpaikkansa välittömästi. Palkkaa maksetaan vielä kolme kuukautta. Karoliinan huonojen uutisten päivä ei pääty tähän. Kun hän menee kotiin, siellä on vieras nainen Jonin kanssa. Nainen nimeltään Sofia esitellään Karoliinalle Jonin työkaverina. Ovat mukamas etätöissä. Tämä on Karoliinalle liikaa. Hänen pitää paeta. Saatuaan äidiltään auton Karoliina matkaa perheen mökille. Mökki on ollut tärkeä paikka Karoliinan isälle ja mummolle, jotka molemmat ovat jo kuolleet. Äitiä ei mökki kiinnosta, eikä se ole kiinnostanut Karoliinaakaan saati sitten Jonia. "Kukaan ei ole rakastanut tätä paikkaa vuosiin, kukaan ei ole todella halunnut käydä täällä, Karoliina miettii kävellessään hiljaisten huoneiden läpi."

Nyt Karoliina katsoo mökkiä eri silmin ja pikku hiljaa innostuu laittamaan paikkoja kuntoon. "Typykkäsi on palannut mummi, Karoliina ajattelee ja lähettää lämpimän ajatuksen sinne jonnekin." Naapurin Santeri suostuu pikkusummasta maalaamaan Karoliinan mökin. Karoliina laittaa mökkiä kuntoon, siivoaa ja istuttaa kesäkukkia. Tulee uusi mahtava ajatus: instagram-tilin perustaminen. Niin syntyy @yhden.naisen.huvila -instatili. Seuraajamäärä kasvaa. "Kaupalliset yhteistyöt, täältä tullaan, Karoliina ajattelee voitonriemuisesti."

Naapurin Vatanen tunkeutuu mökille ja aiheuttaa mielipahaa. Onneksi on muita miellyttäviä naapureita ja naapurimökin mukava, mutta salaperäinen Santeri. Joni tulee muutaman kerran paikan päälle anomaan Karoliinaa palaamaan. Kesän lopulla Karoliina joutuu tekemään ison päätöksen, jolla olisi vaikutusta koko hänen loppuelämäänsä.

Kirja on romanttinen, hyvän mielen romaani, jota oli miellyttävä lukea. Kirja on sujuvasti kirjoitettu, juoni on kepeä eikä Karoliinaan voi olla kiintymättä. Tässä mukava feelgood-romaani, kun kaipaat kevyempää luettavaa.

Tommi Kinnusen Kaarnan kantaesitys Rauman teatterissa

 

Rauman teatteri on ottanut ison haasteen tuottamalla Kaarna-näytelmän, joka pohjautuu Tommi Kinnusen samannimiseen kirjaan (WSOY 2024). Kirja oli hyvin suosittu, kuten ovat olleet kaikki Kinnusen kirjat. Kaarna oli kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2024.

Näytelmän alussa Laina (Inka Reyes) makaa sairaalan vuodeosastolla. Viimeiset elinpäivät ovat käsillä. Lapset Martti ja etelästä saapuneet kaksostytöt Marja (Mona Lehtola) ja Eeva (Raisa Sorri) tulevat viimeiselle käynnille äidin luo. Samalla tytöt haluavat hoitaa kaikki kuolemaan liittyvät järjestelyt. Äitinsä kanssa pitkään asunut Martti (Timo Julkunen) ei ymmärrä siskosten kiirettä, äitihän on vielä elossa. Marja antaa vihansa tulla esiin. "Ei saatana ymmärrä edes päästää irti."

Vähitellen näytelmän pääteema avautuu. Siirrytään Pohjois-Suomeen vuoteen 1944, jolloin Laina ja kyläläiset joutuvat neuvostopartisaanien iskun kohteeksi. Suuri osa kyläläisistä surmataan. Jos ei surmata, heidät joukkoraiskataan, kuten kävi Lainalle. Tapaus jättää elinikäiset jäljet Lainaan. Hänen traumansa purkautuvat arvaamattomana käyttäytymisenä, välillä täynnä pelkoa, välillä täynnä vihaa. Kaiken vihan keskellä ovat lapset. Kaksostytöt pilkkaavat äitiä, kun taas Martti on aina kiltti, hiljainen ja tottelevainen, Lainan mielestä liiankin kiltti. "Mokoma vesisilmä vasikka," Laina huusi. Aviomies Antillakaan (Juha Kulmala) ei ole helppoa. Lohtua löytyy alkoholista.

Näytelmän teemat ovat synkkiä ja raskaita. Partisaani-iskujen ohella esiin nousevat Lainan ja Antin traumat, puhumattomuus ja muistojen patoutuminen - ne asiat, joista lapset eivät tiedä mitään eivätkä voi ymmärtää aikuisten oireilua.

Teatterin kuvagalleria. Henna Junnila / Rauman teatteri

Rauman teatterilla on rohkeutta tarttua suuriin ja vaativiin haasteisiin. Ohjaaja Otto Kanerva toteaa: "Olemme Raumalla viljelleet kantaesityksiä. Meillä pienessä teatterissa on rajallinen henkilöstö. Minun tehtäväni on etsiä sopivaa esitettävää." Nyt Kinnusen teos Kaarna, jonka on dramatisoinut Iira Halttunen ja ohjannut Otto Kanerva, on taittunut koskettavaksi, taidokkaaksi ja myös ajankohtaiseksi näytelmäksi sodan aiheuttamista traumoista. Moni poistui salista kyynelsilmin.

Teatterin kuvagalleria. Henna Junnila / Rauman teatteri

Näyttelijätyö on kauttaaltaan toimivaa, ja näyttelijät ovat selvästi sisäistäneet roolinsa. Suurimman vaikutuksen tekee Martin roolissa nähtävä Timo Julkunen, joka tuo hahmoon aitoutta ja ihailtavaa syvyyttä. Kanervan tarkkanäköistä ohjausta tukee Oskari Löytösen koruton lavastus.

Näytelmä etenee useassa aikatasossa, onneksi kuitenkin niin, että tapahtumien vuosiluvut näytetään katsojalle. Itse pysyin hyvin kärryillä, koska olin lukenut romaanin. Silti olisin kaivannut selkeämmin kronologisesti etenevää juonen kulkua.

Tommi Kinnusen kirjat käsittelevät sotaan liittyviä vaikeita ja vaiettuja teemoja. Harvoin käsitelty sotateema "saksalaishuorat" oli aiheena teoksessa Ei kertonut katuvansa (WSOY 2020). Myös Kaarnassa käsittelyn kohteena on kauan vaiettu aihe, neuvostopartisaanien hyökkäykset Suomen itärajalla jatkosodan aikana. Suomettuminen vaikutti siihen, että partisaani-iskuista ei juuri puhuttu Suomen sotahistoriassa. On arvostettavaa, että Kinnunen on tarttunut tähän aiheeseen kaunokirjallisin keinoin. Ja on hienoa, että Kaarna nähdään kantaesityksenä Rauman teatterissa. 

Kaarnan ensi-ilta oli Rauman teatterissa 31.1.2026.

Marko Hautala: Kuokkamummo. Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila

 

Marko Hautala: Kuokkamummo. Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila. Haamu. 2025. Kansi ja kuvitus: Broci. 165 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Hautalan Kuokkamummo on ensimmäinen lukemani selkokirja. Valitsin selkokirjan, jonka sisällön jo tunsin entuudestaan, eli olin lukenut Hautalan Kuokkamummon vuosia sitten. Ihailin, miten taitavasti Kuokkamummon tarina taittui myös selkokirjaksi. 

On vuosi 1987. Samuel on 15-vuotias ja asuu Suvikylässä Vaasassa. Suvikylään muuttaa Julia, suomalainen tyttö, joka on asunut muutaman vuoden Yhdysvalloissa. Julialla on aina mukanaan videokamera. Samuel asuu vaatimattomalla kerrostaloalueella, kun taas Julian perheen talo sijaitsee rikkaiden omakotialueella. Tyhjänä oleva Bondorffin huvila läheisellä saarella on paikka, jonne kukaan ei uskalla mennä, mutta Julia on itsepintainen ja haluaa mennä saarelle kuvaamaan. 

Samuel kertoo Julialle Kuokkamummosta, joka huhujen mukaan asuu Bondorffin huvilassa. Kuokkamummoa pelätään, koska tämä tappaa lapsia. Kuokkamummolle ei saa nauraa, vakuuttaa Samuel, mutta Juliaa tämä vain naurattaa. 

"- Sä et ymmärrä. Jos sä naurat Kuokkamummolle, se tulee ja kostaa sulle. Se odottaa, että sä käännät sille selän. Sitten se lyö kuokalla sua selkään niin, että sun keuhkoista katoaa ilma ja jaloista tunto. Se kääntää sut ympäri ja näyttää mustaan kieltään, Samuel kertoo." Mutta Julia on itsepintainen ja haluaa mennä saarelle. Samuel taipuu Julian tahtoon. Talossa he kuulevat kellarista huutoa ja tapaavat omituisen naisen. Paljon ennättää vielä tapahtua, kunnes Samuel joutuu liikennennettomuuteen ja herää sairaalassa.

kirjan kuvitusta

Toisen osan alussa kuusi nuorta istuu kerrostalon kellarissa ja kuuntelee, kun Ylipastori kertoo Kuokkamummosta. "Kuokkamummo on vanha kuin meri ja taivas. Se hiipii metsässä ja isojen kivien välissä. Jokainen, joka käy Kuokkamummon huvilan pihalla ilman lupaa, kuolee tai tulee hulluksi, Ylipastori sanoo."

Samaan aikaa yliopistotutkija Maisa tulee Suvikylään tekemään tutkimusta Kuokkamummosta. Maisa on pyytänyt Sagalia, maahanmuuttaperheen tyttöä, nauhoittamaan Ylipastorin puhetta. Tosin tutkimuksen ohjaaja Pasi ei jaksa innostua aiheesta.

Kirja etenee monella aikatasolla ja monen henkilön näkökulmasta, mutta aina loppujen lopuksi törmätään Kuokkamummoon. Selkokirjaan mukautettu juoni on toimiva, juonen jako kahteen osaan on hyvä ratkaisu. Brocin oivallinen kuvitus tukee hyvin kirjan juonta. 

Hautalaa on tituleerattu suomalaisen kauhun kuninkaaksi. Kokonaisuus toimii, eikä ole kuitenkaan liian pelottava. Yllätyksiä riittää loppuun asti. Heti luettuani suosittelin tätä selkokirjaa 14-vuotiaalle tyttären pojalleni.