Helena Immonen: Horros

 

Helena Immonen: Horros. Ensimmäinen osa Havu-sarjassa. Docendo. 2025. Kansi: Jussi Jääskeläinen. 441 sivua.

Helena Immonen nousi yhdeksi Suomen tunnetuimmista dekkaristeista Operaatio Kettu -sarjallaan. Sarjan ensimmäinen osa, Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu sai Vuoden esikoisdekkari -palkinnon vuonna 2021. Minulta tämä sarja on jäänyt lukematta, mutta nyt tartuin Immosen uusimpaan teokseen Horros, joka aloittaa Havu-sarjan. 

Antto Havu oli keskeyttänyt kadettikoulun. Hän oli joutunut kokemaan ampumaharjoituksissa jotakin niin traagista, ettei pystynyt enää jatkamaan opintojaan. Elämälle ei oikein tahdo löytyä suuntaa eikä rahaakaan juuri ole. Onneksi varakas isä antaa Anton asua ilmaiseksi yhdessä monista asunnoistaan. Antto päättää ottaa väliaikaisen työn vartijana Pinewood Securityssa, joka Kirkkonummella sijaitseva amerikkalainen vartiointi- ja turvallisuusalan yritys. Joku tuttu oli suositellut häntä. Tuleepahan käyttöä vartijan ja järjestyksenvalvojan korteille, pohtii Antto. 

Toisaalla kiltti opiskelijatyttö Minka haluaa pelastaa maailman ja osallistuu Elokapinan mielenosoitukseen. "MAAPALLO PALAA! HÄVETKÄÄ HALLITUS! TAPATTE TULEVAISUUDEN!" Häneen kiinnittää huomiota aasialaistaustainen Max, joka saa houkuteltua Milkan "oikeisiin" tehtäviin. Milka luottaa Maxiin ja tekee, mitä Max käskee. Seuraukset ovat tuhoisia. 

Sandra on työskennellyt Ison-Britannian tiedustelupalvelussa, mutta on palannut Suomeen. Antolla ja Sandralla oli ollut kiihkeä rakkaussuhde. Tuolloin Sandra oli ollut naimisissa Kaartin jääkärirykmentin komentajan kanssa. Nyt Antto ottaa yhteyttä Sandraan ja haluaa kertoa, mitä hän on kokenut työpaikallaan Pinewood Securityssa. Antto oli saanut vahingossa väärän kirjekuoren, mutta oli ennättänyt vilkaista viestiä. Viestissä mainittu henkilö oli kuollut sinä päivänä, mikä oli merkitty viestiin. Kyseessä oli kiinalainen tekoälytutkija, joka oli vierailevana luennoitsijana Aalto-yliopistossa. 

Samalla Antto paljastaa Sandralle salaisuutensa, jota hän ei ole kertonut kenellekään. Vaikka Antto oli nähnyt viestin vain pikaisesti, hän pystyi muistamaan sen eideettisen muistinsa ansiosta. "Ulkopuoliselle oli vaikea selittää eideettistä muistia. Teorian tasolla asia oli kyllä selkeä: hänelle eideettinen muisti oli lähes täydellinen kuvamuisti. Käytännössä asia oli kuitenkin hyvin paljon laajempi. Ominaisuus teki ympäröivästä todellisuudesta Antolle tarkemman ja yksityiskohtaisemman kuin muille ihmisille." 

Yhdessä Antto ja Sandra alkavat selvittää kiinalaistutkijan kuolemaa. He joutuvat yhä syvemmälle kansainvälisiin sodankäynnin kuvioihin. Fokuksessa on Kiinan ja Yhdysvaltojen kilpailu maailman herruudesta. Kiinalaiset ovat kehittämässä tehokkaita ja äärettömän vaarallisia nanolennokkeja. Ukrainan sodan myötä lennokkiteknologia oli kehittynyt merkittävästi, mutta kiinalaiset pyrkivät vielä tehokkaimpiin lennokkeihin. "Pienin lennokki on vain kärpäsen kokoinen ja sen sisällä on kamera ja mikrofoni. Sitä voi siis käyttää vakoilemiseen. Seuraava koko on ampiainen. Se voi kantaa nestemäistä kuormaa ja pistää ainetta kohdehenkilöön...Kolmas koko on sudenkorento. Se voi tehdä kaikkea näistä. Lisäksi se voi sumuttaa vaikka hermokaasua ilmaan." Horros-ainetta sisältävä lennokki pystyy tunnistamaan virkavallan edustajat. Kaikessa suunnittelussa kiinalaiset hyödyntävät tekoälyä. 

Mukana kirjan tapahtumissa on presidentti Trump, joka haikailee Grönlannin perään, sekä myös Alexander Stubb. 

Kirja pitää otteessaan ensimmäisestä sivusta alkaen. Immonen vie lukijansa jännittäviin ja viiltävän ajankohtaisiin maailmanpoliittisiin tilanteisiin, joissa Suomellakin on oma roolinsa. On kyse isoista asioista, on kyse suurvaltojen valtataistelusta. Tarina on uskottava, se voisi olla tottakin. Helena Immonen kertoi Helsinki Noir -tapahtumassa, että hän ei pyri ennakoimaan maailmanpoliittisia tilanteita. Pikemminkin on kyse turvallisuusasioiden popularisoinnista. Immonen tietää, mistä puhuu. Kirjan liepeessä kerrotaan, että Immonen on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri. Lisäksi kirjan jälkisanoissa käy ilmi, että Immonen on tehnyt tarkkaa ja laajaa taustatyö romaania varten. 

Kirjan jatko-osa Pronssiyö ilmestyy elokuussa 2026.

Helsinki Noir - Stadin pimeä puoli

Aiemmin Helsingissä tutustuttiin uusimpaan rikoskirjallisuuteen Helsingin Dekkarifestivaaleilla. Tänä vuonna rikoskirjallisuuden ystävät kokoontuivat Helsinki Noir -festivaaleille Aleksanterin teatteriin 27.-28.2.2026. Vuonna 1879 valmistunut kaunis rakennus on Aleksanteri II:n rakennuttama. Rakennus huokuu historiaa. 

                                

Teatteriin mahtuu reilut 400 ihmistä. Perjantain tapahtuma oli loppuunmyyty, ja lauantainakin sali oli lähes täynnä. Ennen viikonlopun tapahtumaa Helsingin keskustassa oli runsaasti Helsinki Noir -tapahtumia, mm. kirjailijoiden esiintymisiä, teemakävelykierroksia, lukupiirejä ja elokuvanäytöksiä. 

Itse olin paikalla vain lauantaina. Tiivis päivä oli, kello yhdestätoista aina puoli yhdeksään asti. Nyt tiedän aika tasan tarkkaan, missä mennään kotimaisessa rikoskirjallisuudessa. Lauantaina paikalla olivat Satu Rämö, Leena Lehtolainen, Christian Rönnbacka, Vera Vala, Helinä Häkkänen, Marja Aarnipuro, Rebekka Härkönen, Helena Immonen, Charly Salonius-Pasternak, Joona Keskitalo, Heikki Valkama, Anna Äärelä, Kenneth Eriksson, Mika "Immu" Ilmén, Kale Puonti, Matti Laine, JP Koskinen, Patricia G. Bertényi, Matti Remes ja Anna Harju. Muutama dekkaristi puuttui, kaipasin erityisesti Arttu Tuomista. Ulkomaisia dekkaristeja edustivat Chris Whitaker, Stefan Ahnhem, Lilja Sigurdardóttir ja Skúli Sigurdsson. 

Iceland noir in focus: Lilja Sigurdardóttir, Skúli Sigurdsson ja Satu Rämö. Haastattelijana Laula Friman. 

Päivän ensimmäisessä keskustelussa tarkasteltiin islantilaista rikosromaanigenreä. Kaksi teemaa - luonto ja kansanperinne - on vahvasti mukana islantilaisissa dekkareissa, samoin kuin myös Rämön Hildur-sarjassa. Luontokuvauksia on paljon, ja luontoa hyödynnetään tapahtumien kulussa. Islantilainen kansanperinne on rikasta ja elävää. Piilokansa ja joulukansaperinne ovat tuttuja myös dekkareista. 

Kiinnostava keskustelu käytiin dekkareiden epätodellisista sankareista Laura Frimanin johdolla. Mukana olivat Heikki Valkama Japani-teemaisilla dekkareillaan, Joona Keskitalo Takamailla-sarjallaan ja Anna Äärelä poliisiteemaisella Mene, mene, mene -dekkarillaan. Valkaman sankari on suomalainen kokki Riku Mäki, joka seikkailee Japanissa. Valkaman ensimmäinen dekkari nimettiin gastrodekkariksi. Keskitalon päähahmo vaihtuu sarjan joka osassa. Päähenkilöt ovat poikkeuksetta vihaisia, vanhoja miehiä. Äärelän dekkarissa päähenkilö, nuori nainen haluaa poliisiksi siksi, että Karhu-valmiusryhmässä ei ole yhtään naista. Kirjailijat korostivat, että on ollut tärkeää luoda roolihahmo oikeaan, todelliseen ympäristöön.

Helena Immonen, Charly Salonius-Pasternak Petri Korhosen haastattelussa

Helena Immonen on todellinen nimi suomalaisten dekkaristien kentässä. Operaatio Kettu -sarja oli supersuosittu. Ensimmäinen osa, Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu sai Vuoden esikoisdekkari -palkinnon vuonna 2021. Nyt Immonen on aloittanut uuden Antto Havu -sarjan, jonka ensimmäisessä osassa Horros kuvataan kansainvälisiä jännitteitä erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Petri Korhonen johdatteli Helena Immosen ja Charly Salonius-Pasternakin välistä keskustelua maanpuolustus- ja turvallisuuspolitiikasta. Immonen korosti, että hän ei kirjoissaan pyri ennustamaan maailmanpoliittisia tilanteita, vaan haluaa pikemminkin popularisoida turvallisuuspolitiikkaan liittyviä teemoja.             

Chris Whitaker

Pisimmät signeerausjonot olivat Chris Whitakerille. Hänen ensimmäisessä suomennetussa teoksessaan Kaikki pimeän värit  on monia teemoja: kadonneen tytön mysteeri, sarjamurhaajatrilleri ja rakkaustarina. Kirjailija on joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirjassa on reilut 600 sivua. Whitaker kertoo tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on lopputulokseen varsin tyytyväinen. 

Stefan Ahnhem

Sukupolvi nolla on seitsemäs osa Fabian Risk -rikossarjassa. Ahnhem korostaa, että kirjailijan tärkein tehtävä on pitää yllä lukijan kiinnostusta. Siksi Ahnhemille on tärkeää löytää joka osaan jotakin uusia, lukijaa kiinnostavia koukkuja. Jos lukija käyttää kirjan lukemiseen vaikkapa 20 tuntia, on kirjan oltava jokaisen tunnin arvoinen. On aika poikkeuksellista, että Ahnhemin päähenkilö on ihan normaali etsivä.

Päivään mahtui paljon kiinnostavia aiheita: mm. pahuuden psykologia, toimittajat rikosten jäljillä, rikosmokat, tv-sarjat ja perhe rikoskirjallisuudessa. Monessa keskustelussa sivuttiin myös äänikirjoja. On tiedossa, että kirjailijoiden saama palkkio äänikirjoista on hyvin pieni, mutta nyt kirjailijat eivät valittaneet siitä, vaan päinvastoin suhtautuivat äänikirjoihin hyvin myönteisesti. Tärkeintä on se, että lukija tarttuu kirjaan, olipa formaatti mikä tahansa.   

Hieno päivä oli! Suomalaisella rikosrikollisuudella menee hyvin. Dekkareita luetaan yhä enenevässä määrin. Dekkareissa on valinnan varaa, on psykologista jännitystä, true crime -dekkareita, vakoilutarinoita, verta tihkuvia tarinoita, poliisiromaaneita ja myös viihdyttäviä, cosy crime -dekkareita.                                       

Hildur Helsingin Kaupunginteatterissa

                                                                 Kuva: Mitro Härkönen

Viime äitienpäivänä sain tyttäriltäni kivan ja mieluisan lahjan: teatteriesitys, illallinen ja hotelliyö, koko paketti yhdessä tyttärien kanssa. Tyttärillä oli vapaat kädet valita kaupunki, näytelmä, ravintola ja hotelli. Lopputulos: Helsingin Kaupunginteatterin Hildur, ravintola Lie Mi ja hotelli Scandic. Miten mukavaa olikaan viettää iltaa tyttärien kanssa ihan rauhassa - ilman aviomiehiä, ilman lapsia. Pystyin vain toteamaan, miten ihania tyttäriä minulla on. Olen hyvin ylpeä heistä.

Hieman jännittyneenä menin katsomaan Hilduria. Tulisiko Hildurista yliannostusta? Olinhan nähnyt Hildurin Turun Kaupunginteatterissa, lukenut kolme osaa Hildur-sarjasta ja katsonut yhden osan tv-sarjasta. 

Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir (Elena Leeve) selvittää rikoksia työvaihtoon tulleen suomalaiskollegan Jakob Johansonin (Paavo Kinnunen) kanssa upeissa Länsivuonojen maisemissa Islannissa. Maisemien jäätiköt ja karun kauniit vuoristot saadaan hienosti välittymään katsojille. Luonnonolosuhteet, tässä tapauksessa lumivyöry, ovat alkuna Länsivuonojen rikosvyyhdille. Löytyy yksi ruumis ja lisää on tulossa. Vaalea hiustupsu on ruumiita yhdistävä tekijä.

                                                                        Kuva: Mitro Härkönen
Rikosten tutkinnan ohella näytelmässä paneudutaan sekä Hildurin että Jakobin menneisyyteen, Hildur siskojensa katoamiseen ja Jakob vaikeaan avioeroon. Kun menneisyyden vyyhti rupeaa avautumaan, eivät osalliset voi muuta kuin vyöryä mukaan menneisyyden traagisiin tapahtumiin.

                                                                    Kuva: Mitro Härkönen

Helsingin Kaupunginteatterin Hildur on viihteellinen näytelmä, johon on saatu lämmintä tunnelmaa huumorin ja tilannekomiikan keinoin. Oli ilo huomata, miten suuri merkitys hyvällä huumorilla on tässäkin sovituksessa – etenkin kun alkuperäisteoksessa sitä on varsin niukasti. Näyttelijätyö on kautta linjan taidokasta, ja roolisuoritukset vakuuttavat. Kärkinäyttelijäksi omalla listallani nousee ehdottomasti Paavo Kinnunen, joka tekee loistokkaan ja vivahteikkaan roolityön villapaitoja neulovana Jakobina. Sivurooleista mieleen jäivät erityisesti Sari Haapamäki poliisipäällikkö Betan roolissa sekä Anna June Hyde Gudrunina.

Näytelmä pohjautuu Satu Rämön Hildur-dekkariin. Dramatisoinnista vastaa Satu Rasila ja ohjauksesta Tuomas Parkkinen – kaksikko, jonka tehtävä ei ole ollut helppo. Miten erottua lukuisista Hildur-tulkinnoista, joita on jo nähty eri muodoissa? Tässä on onnistuttu: lopputulos on omanlaisensa, raikas tulkinta, josta Arenan yleisö selvästi nautti. Myös näyttämötila on hyödynnetty taitavasti – kiitos lavastaja Antti Mattilalle. Näytelmän ensi-ilta oli 28.1.2026.

Esityksen tiedot

Alkuperäisteos Satu Rämö

Dramatisointi Satu Rasila

Ohjaus Tuomas Parkkinen

Lavastus Antti Mattila

Pukusuunnittelu Elina Kolehmainen

Valosuunnittelu  Petteri Heiskanen

Videosuunnittelu Toni Haaranen

Äänisuunnittelu Eradj Nazimov  

Naamioinnin suunnittelu Jutta Kainulainen

Dramaturgi Ari-Pekka Lahti                        

Anna Harju: Jäljet

 

Anna Harju: Jäljet. Tammi. 2025. Päällyksen suunnittelu Eevaliina Rusanen. 382 sivua.

Hannes Hammar on pidetty apteekkari. Hän on ahkera, työskentelee apteekissa farmaseuttien kanssa ja pyrkii aina ottamaan työntekijöiden toiveet huomioon. Apteekkari löytyy surmattuna työpaikaltaan. Apteekin henkilökunta ei voi uskoa tapahtunutta. Poliisi kiinnostuu erityisesti farmaseutti Joanna Vihervuoresta, koska hän oli viimeiseksi ollut tekemisissä Hammarin kanssa. Juttua ryhtyy tutkimaan poliisi Taro Auramo tiiminsä kanssa. 

Taro Auramo on kiinnostava mies. Hänet on juuri nimitetty tutkinnanjohtajaksi. "Hän oli halunnut tutkinnanjohtajan paikkaa niin paljon, että oli itkenyt ilosta sen saatuaan, ja hän tiesi, että jonossa oli henkilöitä, jotka tahtoivat hänen epäonnistuvan." Auramo asuu yksin; hän harrastaa ainoastaan yhden illan suhteita. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta Auramo on hyvin yksinäinen, on aina ollut. "Miten mielellään hän olisikin ollut yksi parvesta, mutta aina hänellä oli ollut tunne, ettei kuulunut joukkoon. Koulussa, töissä, harrastuksissa. Jopa yksin ollessaan hän tunsi itsensä jollakin tavalla vääränlaiseksi. Epäonnistuneeksi." Mutta hyvä auto pitää olla. Sellainen Auramolla on: tuliterä, keltainen, kolmiovinen BMW M4. 

Auramon ohella päähenkilöksi nousee Joanna Vihervuori, jonka menneisyyttä paljastetaan pala palaselta. Joannan mies Petteri ja heidän poikansa, kohta täysi-ikäinen Nataniel, ovat lähes alituisessa riitatilanteessa. Mikään, mitä Nataniel tekee, ei tunnu kelpaavan Petterille. Petteri purkaa tunteitaan Joannalle: "Poika ei ole oppinut mitään hyvällä. Kaveri on ihan pian täysi-ikäinen, enkä minä, jumalauta, katsele kodissani hetkeäkään sitä, että aikuinen mies hyppii silmille." Joanna tuntee suurta huolta pojastaan ja on suunniltaan huolesta, kun Nataniel salaisten bisneksien takia on öitä poissa kotoa.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Tampereelle. Tamperetta tunteva löytää kirjasta monia tuttuja paikkoja. Välillä tarina vie lukijan ajassa taaksepäin Joannan nuoruuteen, jolloin hän oli saanut kesätyöpaikan ravintolasta Fehmarnin saarelta Saksasta. Kirjan kutkuttavan jännittävät lopputapahtumat sijoittuvat Kuusamoon.  

Jäljet on Anna Harjun esikoisteos, ja se aloittaa Taro Auramo -rikossarjan. Viihdyin kirjan seurassa erinomaisesti. Aihe kiinnosti alusta pitäen: apteekkimurhista en ole ennen lukenut. Monitahoinen juoni etenee sujuvasti ja hyvällä tahdilla. Kirjassa on paljon henkilöitä ja kestääkin aikansa ennen kuin heihin tutustuu ja pääsee selville syistä, miksi he ovat mukana tarinassa. Kaikenkaikkiaan, henkilöhahmot ovat uskottavia ja kaikille heille löytyy tarinassa luonteva rooli.  

Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa. Anna Harju on mukana Helsinki Noir -tapahtumassa 

Marja Aarnipuro: Sininen ruusu

 

Marja Aarnipuro: Sininen ruusu. Osa 1 sarjassa Four Roses. Docendo. 2025. Kansi Laura Noponen. Lukija Linda Wiklund. 6t 31 min. Storytel.

Sen jälkeen, kun toimittaja, 44-vuotias Laura Lehmus irtisanottiin helsinkiläisestä isosta päivälehdestä, hän päättää muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleen. Hän pääsee jatkamaan uutistoimittajan työtä paikallisessa Kaupunkisanomat-lehdessä. Työ on melko rauhallista entiseen verrattuna. Lehden uusi valokuvaaja 32-vuotias Jarkko Ahonen tuo säpinää toimitukseen. Rento tyyppi, toteaa Laura, ja vieläpä kovin avulias. Pian Laura huomaa toivovansa Jarkon kanssa muutakin kuin pelkkää työtoveruutta.

Lauran kouluaikainen ystävä Ilona työskentelee kampaajayrittäjänä samalla paikkakunnalla. Ilonan kautta Laura tutustuu Sofiaan ja Petraan. Sofia on paikallinen pappi ja Petra puolestaan on sairaanhoitaja. Neljästä naisesta muodostuu tiivis porukka. Ilmapiiri on luottavainen, vaikeistakin asioista voi puhua. Jos jollakulla on vaikeuksia tai ongelmia, ryhmäläiset tulevat avuksi suurella sydämellä ja nokkelilla neuvoilla. Ryhmä nimeää itsensä Four Roses -ryhmäksi. Lauran ruusuksi nimetään Rhapsody in Blue -ruusu, jolla on lumoava, lähes sininen kukinta. 

Huomaan, että kirja on edennyt pitkälle ilman minkäänlaisia viitteitä dekkarista. Mutta sitten alkaa tapahtua. Laura saa kirjeen palvelutalossa asuvalta hänelle tuntemattomalta vanhukselta, joka haluaa tavata Lauran. Laura aistii, että nyt hänen on palattava kipeään menneisyyteensä. Laura on hämmentynyt ja myös peloissaan. Vanhat muistot, jotka hän on kaikin voimin itse ja terapeutin kanssa pyrkinyt unohtamaan, nousevat pintaan. Nivoutuvatko Lauran traumaattiset muistot jollakin tavoin kaupungin erään nimihenkilön kuolemaan? 

Kirja on mukavaa, viihdyttävää cozy crime -luettavaa. Henkilöt ovat eläviä ja ihan tavallisia ihmisiä. Erityisesti Laura tulee minulle hyvinkin läheiseksi. Lauraa kuormitetaan monelta taholta, vanhat muistot tulevat pintaan ja lisäksi Lauralla on koko ajan huoli muistisairaasta äidistään, jonka sairaus etenee vauhdilla. 

Kirjassa on ihastuttava kansi. Kiitos siitä Laura Noponen. 

Seuraavassa osassa pääroolin saa joku muu ihastuttavasta Four Roses -ryhmästä. Onko se Ilona, Sofia vai Petra? Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.

Marja Aarnipuro esiintyy Helsinki Noir -tapahtumassa 28.2.2026. 

Lukupiirikirjana Louise Kennedyn Rikkomuksia

                                            

Louise Kennedy: Rikkomuksia. Kustantamo S&S. 2025. Englanninkielinen alkuteos Trespasses. Suomentanut Maija Heikinheimo. 363 sivua.

Naisten Pankin lukupiirimme helmikuun kirjana oli Louise Kennedyn esikoisromaani Rikkomuksia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Belfastiin vuoteen 1975, pahimpiin the Troubles-vuosiin. The Troubles on ilmaus, jota käytetään kuvaamaan poliittisia ja uskonnollisia levottomuuksia Pohjois-Irlannissa 1960-luvulta vuoteen 1998.

Kirjan aiheesta voidaan sanoa, että se on jopa kliseemäinen. Tässä väkivaltaisessa kaupungissa nuori katolinen nainen, 24-vuotias Cushla Lavery rakastuu vanhempaan, hyvännäköiseen, naimisissa olevaan protestanttiin. Mies on Michael Agnew, asianajaja, joka puolustaa katolilaisia IRA:an kuuluvia nuoria miehiä. Cushla on alakoulun opettaja. Hän asuu alkoholisoituneen äitinsä kanssa ja auttelee vapaa-aikanaan veljeään Eamonnia perhepubissa, joka jäi heille isän kuoleman jälkeen. Eamonn haluaa pysyä irti politiikasta, koska hänelle on tärkeää, että myös brittisotilaat käyvät pubissa. 

Aluksi keskustelimme Irlannin levottomuuksien vuosista. Muistimme jatkuvan uutisoinnin Irlannin tilanteesta 1970-luvulla. Muistimme myös Harri Holkerin, joka oli neuvottelemassa rauhaa Pohjois-Irlantiin 1995-1998. Monet lukijoistamme olivat lukiessaan googlaillut Irlannin tapahtumia. Olisimmekin toivoneet, että kirjassa olisi ollut vaikka lyhytkin "oppitunti" Irlannin the Troubles -vuosista. Cushlan ja Michaelin rakkaussuhde peilautuu Belfastin pelottaviin väkivaltaisuuksiin ja päivittäin räjähtäviin pommeihin. Vaikka kirjan tapahtumat eivät suoraan sijoitu levottomuuksien ytimeen, uhka on läsnä aina ja kaikkialla. Konflikti vaikuttaa kaikkien - sekä protestanttien että katolilaisten - toimintaan. Poliittinen tilanne on aina otettava huomioon. 

Pidimme Cushlasta. Hän on ikäisekseen fiksu, mutkaton, ystävällinen ja kärsivällinen. Ihailimme hänen kiintymystään ja auttamishaluaan oppilaansa Daven perhettä kohtaan. Cushla tietää, että hän ottaa suuren riskin rakastuessaan Michaeliin. Se on kirjan rikkomuksista suurin. Kennedy kuvaa suhteen kehittymistä yksityiskohtaisesti, Cushlan jatkuvaa Michaelin kaipuuta, hänen inhoaan itseään kohtaan, koska hän ei voi olla haluamatta Michaelia.

Huolimatta räjähtävistä pommeista ja alituisista uhkatilanteista emme kokeneet kirjaa ahdistavana, pikemminkin jännittävänä. Kirja piti hyvin otteessaan loppuun saakka, levottomuuksien kuvaus huipentuu loppua kohden taisteluihin, ampumisiin, pakenemisiin ja kiinniottoihin.

Lukijoittemme kommentteja kirjasta:
- tarkkaa kuvausta
- kiehtova, jännittäväkin
- tärkeä jakso historiaa
- sujuvaa ja elävää kerrontaa
- liikaa tupakointia
- kronologinen kerronta iso plussa
- paljon uutta tietoa
- hyvä yhdistelmä ihmissuhteita ja yhteiskunnallisuutta

Kirja sai meiltä erinomaisen arvosanan: 4,5 (asteikko 1-5).

Suonna Kononen: Kadonneen humppakuution arvoitus

 

Suonna Kononen: Kadonneen humppakuution arvoitus. Harri Harakan tutkimuksia I.  Aviador. 2026. Kansi Juho Juntunen. 188 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Suonna Kononen osaa yllättää. Kolmen kirjan jälkeen - Tie päättyy meren rannalle, Jokisaarnat ja Uncle Samsara - Kononen on ryhtynyt dekkarikirjailijaksi. Täytyy sanoa, että hieman skeptisesti, mutta myös uteliaasti, aloitin lukemisen. Jo heti ensilehdillä totesin, että Konoselle tutuissa aiheissa tässä liikutaan. Eletään 1990-luvun lamakautta. Tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun ja Lieksaan, siis Pohjois-Karjalaan. Toimittajan työ on tuttua Konoselle, kuten myös musiikki. Näillä molemmilla teemoilla on iso rooli kirjan tapahtumissa.

Kirjan juoni on melko simppeli. Nimi Kadonneen humppakuution arvoitus kertoo oleellisen. Humppakuutio eli tanssiyhtye Trio Revanssin jo valmiiksi lastattu kuomuperävaunu on kadonnut. Ja illaksi on sovittu tanssikeikka Lieksan Puustelliin. Etsintöjä johtaa yksityisetsivä, entinen iskelmämuusikko ja basisti Harry Harakka, jolla on apulaisena legendaarinen kaupunkilehti Sirmakan toimittaja Könö Könönen. Könö on leppoisa mies, jonka bravuurinumeroita ovat tyhmät basistivitsit. "Sydän Könösellä oli puhdasta kultaa, Lapin Kullalla huuhdeltua, ja ajatusmaailma kaunis." Mieluisinta hommaa Könöselle on oluen juonti. Harakka aloittaa humppakuution etsinnän yhdessä Könösen kanssa. Siinäpä on kirjan juoni kaikessa lyhykäisyydessään. 

Humppakuutio ei ole true crime -dekkari, siinä ei ammuta eikä siinä tule ruumiita. Sen sijaan tämä cozy crime -dekkari tarjoilee elävää kieltä, lempeää hullunkurisuutta, huumoria, värikkäitä ja inhimillisiä henkilöhahmoja sekä häkellyttävän huonoja puujalkavitsejä.

Henkilökuvaukset ovat herkullista luettavaa juuri inhimillisyytensä ja liioitellun tarkkanäköisyytensä ansiosta.

"Toinen mies muistutti pystyyn nostettua, 180 sentin pituuteen skaalattua mäyrää. Hän oli toimittaja Könö Könönen. Hänen vaatteistaan ja kengistään ei ole paljon kertomista. Kyllä hänellä sellaiset oli, mutta linnanjuhlien kättelyjonon selostajankin ne olisivat saaneet hiljaiseksi. Yhden selkeän piirteen pukeutumisessa huomasi: Könönen oli maan etulinjassa niin sanottujen miesliivien käyttäjänä, joita yleensä näki kalastajien tai remontoijien päällä."

Kirjaa on helppo lukea - teksti kantaa ja huumori antaa mehevän lisämausteen. Välillä oli aivan pakko nauraa ääneen, niin mainiosti tarina kulkee ja niin toivottoman loistavia ovat basistivitsit. Erityisen ihastuttava on kohtaus, jossa Harry ja Könö vierailevat Harryn äidin,  rouva Nasti Harakan, luona Joensuun Kettuvaarassa. Kaksikolle tarjotaan herkullista karjalanpaistia, eikä vertailu jää vaatimattomaksi. "Edes Suomen kansan rakastamat televisiokokit Väinö Purje tai Jaakko Kolmonen eivät olisi pystyneet parempaan." 

Kirja koostuu 27 lyhyestä luvusta, joilla on osuvat ja houkuttelevat otsikot. Musiikilla on tarinassa iso rooli, ja lopusta löytyykin listattuna kolmisenkymmentä laulua, joiden sitaatteja tekstissä vilahtelee. 

Yli kolmekymmentävuotta Joensuussa asuneena oli mukava liikkua tutuissa paikoissa. Nautin, kun pääsin Harakan matkassa Mutalaan, Karsikkoon, Reijolaan tai Pikku Mikkoon. Ei kirja ehkä aivan Joensuun matkailumainokseksi taivu, mutta mainiona nostalgiamatkana se toimii.

Juho Juntusen suunnittelemassa onnistuneessa kannessa on kaikki oleellinen: humppakuutio, musiikkia, Harakka ja Könönen Harakan mersussa pohjoiskarjalaisessa maisemassa. Tunnelma välittyy jo ennen kuin ensimmäinenkään sivu on käännetty.

Kirja on ensimmäinen osa Harry Harakan tutkimuksia -sarjassa. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.