Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit

 

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos All the Colours of the Dark. Suomentanut Arto Schroderus. Kannen suunnittelu: The Orion Publishing Group. 701 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Tutustuin Whitakerin kirjaan Kaikki pimeän värit Helsinki Noir - festivaaleilla 1.3.2026. Leena Balme haastatteli Whitakeria. Koskettavassa haastattelussa kirjailija kertoi omasta rankasta nuoruudestaan ja kirjan taustatekijöistä. Kirjailija oli joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirja on 700-sivuinen. Whitaker kertoi tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on itse lopputulokseen varsin tyytyväinen.

Chris Whitaker Helsinki Noir -festivaaleilla

Whitakerin kirja esiteltiin Suomessa dekkarifestivaaleilla, mutta heti pian haastattelun alkaessa kävi selväksi, että Kaikki pimeyden värit on kyllä dekkari, mutta se on hyvin paljon muutakin. Se on romaani ystävyydestä, sydäntäsärkevästä rakkaudesta ja poliisitutkinnasta, ja samalla se on myös kasvukertomus ja rikosromaani.  

Kirjassa tapahtuu hyvin paljon. On vuosi 1975. Tapahtumat alkavat Missourin kuvitteellisesta Monta Claren pikkukaupungista, kun 13-vuotias Joseph "Patch" Macauley siepataan hänen pelastaessaan sankarillisesti luokkatoverinsa. Saint Brown, Patchin hyvä ystävä, on järkyttynyt. Saintin maailma kääntyy ylösalaisin, ja hän vannoo tekevänsä kaikkensa löytääkseen Patchin. "Kukaan ei vielä tiennyt, millaiseksi murhenäytelmäksi heidän elämänsä muuttuisi." Saint on hyvin määrätietoinen nuori, hän on lahjakas pianisti ja aloitteleva mehiläistenhoitaja, joka asuu isoäitinsä Norman kanssa. Muiden silmissä Saint näyttää hieman säälittävältä. "Hänellä ei ollut tyylitajua eikä naisellisuutta, ei mitään mahdollisuutta löytää itselleen poikaystävää ja sitten miestä. Tyttö, joka etsi kirjoista vastauksia kysymyksiin, vaikka kukaan ei ikinä esittäisi niitä kysymyksiä hänelle."

Patch paiskataan kellarin pimeyteen. Yllätyksekseen hän ei ole yksin. Hänen kanssaan on Grace, joka kertoo Patchille kaikesta, seikkailuista, matkustamisesta, kirjallisuudesta ja kaikista mahdollisuuksista, mitä maailma tarjoaa. Patch pakenee kellarista, mutta missä on Grace? Gracen ääni ja tarinat valtaavat Patcin mielen, ja alkaa pakonomainen Gracen etsintä, joka jatkuu vuosikausia ja ulottuu kauan Missourin osavaltion rajojen ulkopuolelle. 

Heti alkusivuilta lähtien Kaikki pimeän värit vei minut mukanaan. Lukukokemus oli kiehtova ja monikerroksinen, täynnä tunteiden kirjoa – tarina nauratti, itketti ja yllätti kerta toisensa jälkeen. Vaikka juoni on paikoin monimutkainen, siihen on helppo uppoutua, ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Jokainen luku loksahtaa luontevasti paikalleen rakentaen eheän ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Whitakerin tyyli on omaleimainen ja pirstaleinen, paikoittain myös runollinen. Arto Schroderus on käännöksessään onnistunut taitavasti välittämään kirjan rytmin. Kaikki pimeän värit on ensimmäinen Whitakerilta suomennettu kirja.

Jenna Kostet: Yöperhosten talo

 

Jenna Kostet: Yöperhosten talo. Aula & Co. 2026. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. 288 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ylioppilas Lempi Ahlgren työskentelee Turun Vanuliikkeessä, mutta työ ei tyydytä häntä. Hän kaipaa jotakin uutta, ennen kaikkea vaihtelua ja jännitystä. Uusi työpaikka löytyy Grand Hotel Hamburger Börsista. Kotona isä ei vastaanota ilolla tietoa Lempin uudesta työpaikasta. "Kyllä minä tiedän, millaisia naisia hotelleissa ja ravintoloissa työskentelee", isä sanoi ja jatkoi: "Huonoja naisia! Sellainenko sinä haluat olla, kuin pieni yöperhonen, joka räpistelee pimeässä ja polttaa itsensä lampun valoon?" 

On toinenkin aihe, mistä isä suuttuu. Lempi on ihastunut tai jopa rakastunut. Hän on tapaillut muutaman kuukauden ajan Kallea, työläistaustaista miestä, jonka olemassaolosta Lempin vanhemmat eivät tiedä mitään, kunnes eräänä päivänä poliisi ilmestyy kodin ovelle kyselemään Kallesta. Isän reagointi on jyrkkä. "Meidän kattomme alla tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää. Ei kerta kaikkiaan ole. Enkä halua kuulla enää koskaan sanaakaan siitä pojasta. Sinä et saa tavata häntä enää, et koskaan."

Lempi muuttaa pois kotoa ystävänsä Hiljan kanssa. Hän viihtyy uudessa asunnossa ja työ Hamburger Börsissä on mieluista, mutta Kallea on ikävä. Rettelöinnin vuoksi Kalle istuu Kakolan vankilassa ja odottaa oikeudenkäyntiä.  

Tapaamme kirjassa myös Lempin serkut Ainan ja Fannyn, jotka ovat esiintyneet sarjan aiemmissa osissa: Sinisiipisten saari (linkki) ja Valkoisen linnun kaupunki (linkki). Nyt Aina on palannut Afrikasta ja Fanny on menossa naimisiin. Edellisessä osassa esille tullut Hilda Koivunen kiinnostavine Ahlgren-taustoineen nousee yhdeksi kirjan päähenkilöistä.  Aina, Fanny ja Lempi ovat ihastuttavia nuoria naisia. Näistä naisista ei voi olla pitämättä. Kaikilla heillä on omat halunsa ja toiveensa tulevaisuuden suhteen, mutta yhteistä heille on, että he kaikki pyrkivät löytämään omanlaisensa tien itsenäiseen elämään. 

Kirjan tapahtumat edellisten osien lailla sijoittuvat Turkuun. Nyt eletään vuotta 1932. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös serkusten elämään. Erot yhteiskuntaluokkien välillä ja naisten asemassa ovat edelleen olemassa, mutta muutoksia on jo nähtävissä. Serkuksista Aina tekee rohkean päätöksen ja tähtää yliopisto-opintohin.

Yksi iso muutos on kieltolain päättyminen 5.4.1932. "Tänään kääntyy kansamme historian huomattava lehti. Kieltolaki on siirtynyt muistojen joukkoon ja uusi väkijuomalaki tullut voimaan. Väkijuomakaupat avaavat ovensa tänään klo 10 ja valtio yrittää väkijuomien myyjänä asettua salakauppiaiden tilalle." Lempi näkee Hamburger Börsissä, kuinka asiakkaat kokevat iloa ja riemua kieltolain päättymisen johdosta.  

Yöperhosten talo päättää Ahlgrenin suvun naisista kertovan trilogian. Viihdyin Ahlgrenin serkusten seurassa erinomaisesti. Teos on sujuvasti kirjoitettu, ja kerronta etenee vaivattomasti pitäen lukijan otteessaan. Historiallisen viihdekirjallisuuden kirjoittaminen edellyttää taitavaa tasapainoilua faktan ja fiktion välillä, ja tämän Jenna Kostet hallitsee vakuuttavasti. Sarjan viehätystä lisää sen sijoittuminen 1900-luvun alun Turkuun, jonka maisemista kaupunkia tunteva lukija tunnistaa monia tuttuja paikkoja.

Sanna-Reeta Meilahdelle jälleen kiitos kauniista kannesta. 

Petra Bühler: Isän tyttö

Petra Bühler: Isän tyttö. Otava. 2026. Kansi Sanna Mander. 382 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirja on perheromaani, jossa keskiössä on kirjan nimen mukaisesti isä-tytär -suhde. Tapahtumia kuvataan kahdella aikatasolla: Haminassa 1980-luvulla ja Helsingissä vuonna 2015. Pauliina, isän tyttö, viettää lapsuutensa ja käy koulunsa Haminassa. Pauliinan perhe on tavanomainen ydinperhe: isä, äiti, veli ja Pauliina. 

Pauliina rakastaa vanhempiaan, mutta isää enemmän. Isä on niin rakas. Isän hellyttelynimi Pauliinalle on isän lintunen. Isä lukee Pauliinalle iltasadut. "Hän lukee paremmin kuin kukaan. Ääni hyrisee matalalta ja lämpimästi. Se on paksu peitto, jonka alla minä olen pieni ja kevyt ja turvassa. Hän lukee jokaisen sanan kuin se olisi tärkeintä mitä maailmalla on kerrottavana, kehrää lauseista tarinan ja käärii minut siihen hellästi." Isän kanssa tehdään luontoretkiä, käydään kalassa, pilkillä ja sienimetsässä. Isän nauru kultahampaan vilkkuessa vasemmassa kulmahampaassa jaksaa ihastuttaa Pauliinaa.

Melko pian käy ilmi, että isän ja äidin välit ovat tulehtuneet. On ikävää sanailua ja suljettujen ovien takana käytyjä riitoja, joita Pauliina ei voi olla kuulematta. Pauliina ottaa tavaksi naurattaa isää jollakin hauskalla jutulla keskeyttääkseen vanhempien riitatilanteet. Alkoholi ottaa yhä enemmän tilaa isän elämässä. Ei ole yllätys, että vanhemmat eroavat.  

Vuoden 2015 aikajanalla Pauliina on opintojensa jälkeen muuttanut Helsinkiin. Äiti on löytänyt Raumalta oikeaa Rauman giältä puhuvan miehen ja muuttanut hänen kanssaan Espanjaan. Yhteydet äitiin ovat satunnaisia eikä Pauliina sen kummempaa kaipaakaan. Sen sijaan isän kanssa on ongelmallisempaa. On sunnuntaiset isän puhelinsoitot, kunnes nekin loppuvat. Vaikka yhteydenpito päättyy, isä on kuitenkin alati läsnä. Isän tyttö, sinilintu, tuntee syyllisyyttä, varsinkin kun käy ilmi, että veli on jo pitkään ollut isälle turvana ja tukena.  

Kirja on  uskottava ja todentuntuinen kuvaus isä-tytär -suhteesta sekä Pauliinan kasvusta aikuisuuteen. Pauliinan lapsuusvuodet, joita kuvataan lapsen silmin, avautuvat lukijalle poikkeuksellisen elävinä. Ehkä koskettavat isä-tytär -suhteen kuvaukset pohjaavat kirjailijan omiin kokemuksiin, niin eläviltä ne näyttäytyvät lukijalle.  

Kirja on Bühlerin lupaava esikoisteos. Sujuvaa ja elävää tekstiä on  miellyttävä lukea. Kirjassa on kertakaikkisen ihastuttava kansi, kiitos siitä Sanna Manderille. Tämän kirjan voisin napata kirjastosta tai kirjakaupasta ihan pelkästään kutsuvan kannen perusteella. 

Tommy Orange: Harhailevat tähdet

 

Tommy Orange: Harhailevat tähdet. Aula & Co. 2026. Englanninkielinen alkuteos Wandering Stars. Suomentanut Terhi Kuusisto. Kansi: Laura Noponen. 335 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Harhailevat tähdet on laaja, vuosisatoja kattava sukupolviromaani, joka käsittelee USA:n alkuperäiskansojen historiaa ja perintöä Bear Shieldin/Red Featherin perheen kautta. Kirja on samalla jatko- ja esiosa Orangen teokselle Ei enää mitään (Aula & Co 2020). Romaani alkaa ytimekkäällä johdannolla, jossa kirjailija kuvaa alkuperäiskansoille aiheutettuja vahinkoja, aivan kuten hän teki myös Ei enää mitään -kirjan johdannossa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa kattaa 150 vuotta ja alkaa Sand Creekin verilöylystä. Toinen ja kolmas osa alkavat vuodesta 2018 ja seuraavat Bear Shieldin/Red Featherin perheen elämää Oaklandissa, Kaliforniassa.

Romaani alkaa Sand Creekin alkuperäiskansojen verilöylyllä Coloradossa vuonna 1864. Mykkä Jude Star, Opal Viola Victoria Bear Shield -suvun esi-isä, joutuu sotavangiksi Fort Marionin vankilaan. Siellä toimii Carlislen intiaaniteollisuuskoulu, missä tavoitteena on muuttaa alkuperäiskansojen ihmiset hyviksi kristityiksi. Vanginvartijana vankilassa toimii Richard Henry Pratt, Carlislen intiaanien kuumeinen sopeuttaja tai "rehellinen mielipuoli intiaanipuuhiensa takia", kuten häntä kutsutaan paikallisessa lehdistössä.

Seuraavaa sukupolvea edustaa Juden poika Charles, joka lähetetään Pennsylvaniaan Prattin perustamaan Carlislen teollisuuskouluun. Charles joutuu raa'an väkivallan kohteeksi. Hän löytää kuitenkin lohtua suhteestaan toiseen oppilaaseen, Opal Violaan.

Romaanin toinen puoli sijoittuu nykyajan Oaklandiin ja jatkaa Ei enää mitään -teoksen henkilöiden tarinaa. Toipuessaan ammuskelussa saamastaan haavasta Orvil ajautuu riippuvuuteen vahvoista kipulääkkeistä. "Hän oli kuullut, että huumeet turruttavat, mutta hän tunsi enemmän kuin ennen. Ja hänestä tuntui paremmalta, koska hän tunsi uudesti, niin kuin ei ollut ennen uskaltanut tuntea. Kipulääkkeistä hän sai rohkeutta ja itsevarmuutta: kuin hänellä olisi nyt ollut lupa tuntea aiemmin tahattomasti kätkemiään tunteita."

Orvil tutustuu netin kautta Seaniin, valkoiseen perheeseen adoptoituun poikaan, jolla on monietninen tausta. Seanista tulee Orvilin pääasiallinen huumeiden lähde. Orvilin nuorin veli Lony harjoittaa verirituaaleja ja itsensä vahingoittamista yrittäessään luoda yhteyden cheyenne-perimäänsä. Veljesten isoäidillä on paha huumeongelma, ja siksi pojat asuvat isotätinsä kanssa. 

Äideillä on kirjassa keskeinen rooli. Äitien kautta tarinaan punoutuu historian taakka, mutta myös onnea, ymmärrystä ja intiaaniyhteisöissä tärkeää tarinankerrontaa.

Tommy Orange on taitava kirjoittaja. Hänen tekstissään on energisyyttä, raakaa realismia ja psykologista tarkkuutta. Hän käyttää useita eri kertojia, antaa äänen monille eri hahmoille ja vaihtaa näkökulmaa, mikä luo kattavan, mutta paikoin myös sirpaleisen kuvan yhteisöstä.

Orange sitoo menneisyyden traumat nykyhetken arkisiin ongelmiin. Hän osoittaa, miten 1800-luvun tapahtumat resonoivat tämän päivän Oaklandin kaduilla. Ylisukupolviset traumat elävät yhä nykyhetkessä, mutta synkkyyden rinnalla kulkee myös toivo, yhteyden etsiminen ja tarinoiden merkitys. Ei helppo kirja, mutta tärkeä ja ajatuksia herättävä. Kiitos Terhi Kuusistolle taitavasta käännöksestä.

Tommy Orange on kiitetty yhdysvaltalaiskirjailija, jolla on cheyenne- ja arapaho-intiaanien sukujuuret. Luimme Orangen esikoisromaanin Ei enää mitään Naisten Pankin lukupiirissä (linkki).

Matti Rönkä Naisten Pankin vieraana Raumalla

 

Rauman Naisten Pankki on muutaman viime vuoden aikana järjestänyt kirjailijavierailuja yhteistyössä kirjaston kanssa. Meillä on ollut vieraina mm. Anneli Kanto, Iida Rauma, Pirkko Soininen ja Anni Kytömäki. Lisäksi meillä on vuosittain ollut vieraana Lue Naiselle Ammatti -kiertueen kirjailija, mm. Anna-Riikka Carlson, Lea Pulkkinen ja Maria Mustranta. 

Tällä kertaa saimme vieraaksi Matti Röngän, jonka ääni ja kasvot ovat tulleet tutuiksi lähes jokaisessa suomalaisessa olohuoneessa uutislähetysten kautta. Lisäksi viime aikoina olemme saaneet tutustua Rönkään uudessa roolissa: visailutuomarina Hengaillaan-ohjelmassa. Rönkä tunnetaan myös palkittuna kirjailijana. 

Tilaisuuden alussa yleisöllä oli mahdollisuus tukea Naisten Pankin toimintaa ostamalla kahvia, arpoja ja Naisten Pankin tuotteita. Hyvä tarjonta kiinnosti yleisöä. Tuotto myynneistä nousi yli 1000 euroon.                                                                          

Arpajaisissa oli hyviä palkintoja. 

Kaffetta ja hyvällistä

                                                                                                                                                           

Annika kertoi Naisten Pankin toiminnasta.

Rönkä on ollut eläkkeellä tasan kaksi vuotta pitkän, yli 30-vuotisen Ylen työuran jälkeen. Ohjelmaa eläkepäiviin löytyy riittävästi, on urheilua, lehtien lukemista, kirjojen lukemista ja kirjoittamista. Hengaillaan-ohjelman visailutuomarin rooli on ollut Röngälle mieluinen. Uudesta tuotantokaudesta ei ole vielä varmuutta, mutta mukaan Rönkä lähtee ilman muuta, jos pyydetään. 

    

                                                

Minulla oli ilo haastatella Rönkää.

       

                        

Aloitimme kirjojen käsittelyn Viktor Kärppä -sarjasta. Sarja oli hyvin suosittu, Rönkä sai Vuoden Johtolanka -palkinnon sekä ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon. Viimeisin Viktor Kärppä -osa ilmestyi vuonna 2019. Nyt Rönkä paljasti, että sarjaan tulee vielä jatkoa. Uusi osa ilmestyy tulevana syksynä. "Aika on sellainen, ettei Viktor Kärppä voi olla palaamatta", totesi Rönkä. 

Uudempi tuotanto, Surutalo ja Onnen kaukoranta, ovat mukavaa, viihteellistä luettavaa. Molempien kirjojen tapahtumat sijoittuvat fiktiiviselle Haapakoskelle, joka sijaitsee jossakin päin Savoa, ehkäpä jossakin Kaavin lähellä. Kirjailija halusi tehdä tapahtumille fiktiivisen paikkakunnan, eikä valinnut paikkakunnaksi vaikkapa Outokumpua, mikä on Röngän syntymäpaikka. Surutalo käsittelee perheen sisäisiä suhteita; sodan käyneen isän arvaamatonta ja jopa aggressiivista käyttäytymistä ja kahden veljeksen lapsuuden ja nuoruuden muisteluita. Mukana on hyvinkin koskettavia poikien lapsuuden kuvauksia.

Onnen kaukorannassa liikutaan musiikin parissa. Rissasen Rami eli taiteilijanimeltään Rami Sarri laulaa tanssiorkesterissa Haapakoskella. Hänet bongataan lupaavaksi laulajaksi. Rami menestyy urallaan, ja Rönkä piirtää tarinaan Ramin muusikon uran. Onnen kaukoranta on kivaa kuunneltavaa, koska Rönkä itse lukee kirjan ja laulaa iskelmäosuudet. 

Röngän uusi aluevaltaus on lastenkirjat. Hyvät arviot saaneelle Käpälämäen kaveruksille on tulossa jatkoa. 

Tilaisuus oli hyvin onnistunut. Rönkä on tottunut esiintyjä, joka vastasi mielellään yleisön moninaisiin kysymyksiin. Kuulijoita kertyi peräti n. 130, eli Rauman kirjaston yleisöennätys. 

 Kiitos Matti Rönkä, kiitos yleisö, kiitos Rauman kirjasto.

Rönkä signeeraa kirjojaan.

Thua Aalto: Augustan tehtävä

 

Thua Aalto: Augustan tehtävä. Heurlinin koulu I. Bazar. 2026. Kansi: Timo Numminen. 414 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Koska luen mielelläni historiallisia romaaneja, oli selvää, että halusin tutustua Thua Aallon esikoisromaaniin Augustan tehtävä. Kirja aloittaa Heurlinin koulu -sarjan. Kirjan päähenkilö on Augusta Heurlin, joka asuu perheensä kanssa Turussa. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kuusi lasta, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Kun perheen rakas isä kuolee vuonna 1840, Augusta on 14-vuotias. Suru isän kuolemasta on suuri, koska Augusta kokee, että isä ymmärsi häntä ja kannusti häntä lukemaan ja hankkimaan tietoa. Äidistä lukeminen on ajanhukkaa, tärkeintä on olla viehättävä ja hankkia taitoja, joita tarvittaisiin avioliitossa.   

Perheessä on kotiopettajatar Karin, joka opettaa tytöille lukemista, laskemista, katekismusta, käsitöitä, seurustelutaitoja ja ranskan kieltä, kun sen sijaan poikia valmennetaan perusteellisesti ensin lukio- ja sittemmin yliopisto-opintoihin. On tärkeää, että pojat seuraavat suvun miesten perinteitä virkamiesuralla. Tyttöjen on tärkeää käydä tanssiaisissa. Siellä näyttäydytään ja solmitaan suhteita, jotka parhaimmassa tapauksessa johtavat avioliittoon. 

Seipelin salissa pidetyissä tanssiaisissa Augusta kohtaa ensimmäisen kerran R:n, johon Augusta ihastuu ja jolle Augusta rohkenee puhua omista ajatuksistaan ja haaveistaan. Augusta ymmärtää, että suhde ei voi toimia, sillä R on naimisissa. Rohkeaa on R:n kanssa puhuminenkin. "R, tätä kirjoittaessani mietin sinua. Mietin sitä, miten hirveää olisi ollut, jos äiti olisi tiennyt, että olin kääntänyt sydämeni katseen sinun suuntaasi silloin kerran tanssiaisissa. Varattuun mieheen. Minua syytettiin siitä, etten yrittänyt tehdä itseäni tykö kenellekään, mutta miten olisin voinut, kun sinä olit vienyt niin suuren palan sydämestäni jo silloin, noin vain."

Augusta tuntee, että hän haluaa elämältä muutakin kuin vain tanssiaisia ja tulevan aviomiehen etsimistä. Hän näkee, että hän, kuten muutkin hyväosaiset, päästävät itsensä ja toisensa liian helpolla. Tytöille ja naisille tulisi antaa mahdollisuus kouluttautua, jolloin nainen olisi hyödyksi sekä miehelle että koko kansakunnalle. Augusta haluaisi olla nainen, "jolla voisi olla jotain annettavaa muille, lähimmäisille tai jopa kotikaupungille." Hän haaveilee oman koulun perustamisesta ja onnekseen pääsee oppiin Pietarsaareen. Augusta on tuolloin 34-vuotias. 

Tarina lähtee liikkeelle melko hitaasti. Jo puolivälissä kirjaa rupesin odottamaan, milloin Augusta pääsee aloittamaan koulun pitämisen. Mutta sen kirjailija jättää seuraavaan osaan. Parasta kirjassa on hyvä ajankuva. Kirjailija on selvästi tehnyt perusteellista taustatyötä perehtyessään 1800-luvun puolivälin Turun historiaan ja aikakauden tapoihin. Henkilöiden arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen antaa uskottavuutta ajankuvaukselle. Aikakauden yhteiskunnallinen herääminen antaa kehyksen kirjan tapahtumille. 

Turun kartta olisi ollut mukava lisä.

Alia Trabucco Zerán: Puhdas

 

Alia Trabucco Zerán: Puhdas. Tammen keltainen kirjasto. 2026. Espanjankielinen alkuteos Limpia. Suomentanut Emmi Ketonen. Päällys Tuomo Parikka. 241 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

On kirjoja, joiden alut ovat kertakaikkisen koukuttavia ja uteliaisuutta herättäviä. Näin on Zeránin teoksessa Puhdas. "Minun nimeni on Estela, kuuletteko? Sanoin: Es-te-la Gar-ci-a. En tiedä, nauhoitatteko tämän vai teettekö muistiinpanoja, saati onko siellä toisella puolella ketään, mutta jos kuulette minua, jos tosiaankin olette siellä, ehdottaisin vaihtokauppaa: minä kerron teille tarinan, ja kun pääsen loppuun ja viimein vaikenen, te päästätte minut ulos täältä. Haloo? Ei kuulu mitään? Otan hiljaisuutenne myöntymisen merkkinä."

Näin Estela aloittaa tarinansa kerronnan. Hän on teljettynä jonkinlaiseen kuulustelukoppiin. Käy ilmi, että tyttö on kuollut. Kuka tyttö? Miksi tyttö on kuollut?  "Jättäkää sikseen kaikki muu ja keskittykää kuulemaan." Ja niin minä teen. Jätän kaiken ja keskityn lukemaan. Tarina vie mennessään, tutustun Estelaan, tulen läheiseksi hänen kanssaan. 

Estelan koti on Chiloén saarella. Rahasta on puutetta, ja siksi nelikymppinen Estela joutuu lähtemään työnhakuun Santiagoon. Hän hakee paikkaa kotiapulaisena perheestä, johon kuuluu raskaana oleva vaimo doña Mara López ja aviomies tohtori Don Juan Cristóbal Jensen. Suosituksia ei kysytä. Perheeseen on tulossa vauva, mutta vaikka Estelalla ei ole mitään kokemusta lastenhoidosta, hän saa paikan. "Rouva oli mieltynyt valkoiseen puserooni, pitkään huoliteltuun palmikkooni, suoriin ja puhtaisiin hampaisiini ja siihen, etten missään vaiheessa kehdannut katsoa häntä silmiin."   

Viikko Estelan saapumisen jälkeen perheeseen syntyy Julia-tyttö. Julia ei ole helppo vauvana eikä lapsena, hän itkee paljon eikä suostu syömään, tunkee pakonomaisesti sormia suuhunsa, ei suostu kylpemään. Estelalle tulee yhä enemmän vastuuta tytöstä, kun rouva aloittaa jälleen työnteon. Estela palaa ajatuksissaan yhä useamman kotikyläänsä ja äidin luo. Hän tallettaa rahaa serkkunsa tilille, jotta äiti voisi laajentaa taloansa ja rakentaa uutta huonetta. Kun rahaa olisi kertynyt riittävästi, Estela sanoisi itsensä irti ja muuttaisi takaisin kotiseudulleen.  "Mietin asiaa monta päivää. Minun oli lähdettävä, en nähnyt muuta vaihtoehtoa."  

Estellan persoona pysyy koossa niin kauan kuin hän jaksaa unelmoida paluusta kotiseudulleen. Mutta hän jää taloon. Niin kuluvat vuodet, tyttö kasvaa, Estela huolehtii edelleen ruoan laittamisesta perheelle ja jokapäiväisestä siivoamisesta, tekee rutiininomaisesti samoja tehtäviä päivästä toiseen, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Jotakin on hajonnut.   

Tämä on kiinnostava kirja. Tytön kuolema paljastuu vasta kirjan loppupuolella, joten kirja saa jopa dekkarinomaisia piirteitä. Kirjailija rakentaa jännityksen kaarta monen mutkan kautta. Kyseessä on yhteiskunnallinen romaani. Tytön kuoleman kautta kirjailija kuvaa ympäröivää yhteiskuntaa ja luokkajakoa. Lukuisat tytöt Estellan lailla joutuvat lähtemään Santiagoon hakemaan työtä. Emmi Ketosen taidokasta käännöstä on ilo lukea.

Alia Trabucco Zerán on palkittu chileläinen kirjailija. Puhdas-romaanin käännösoikeudet on myyty 18 kielelle, ja Netflix on hankkinut kirjan elokuvaoikeudet. Puhdas on ensimmäinen Zeránilta suomennettu teos. On hienoa, että chileläistä kirjallisuuttaa käännetään suomeksi.