Suvi Eriksson: Linnan varjossa #dekkariviikko

 

Suvi Eriksson: Linnan varjossa. Myllylahti. 2026. 336 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mielenkiinnolla tartuin Suvi Erikssonin esikoisdekkariin Linnan varjossa, jonka tapahtumat sijoittuvat Skotlantiin pieneen Kyle of Lochalshin kylään. Skotlanti-fanina ihastuin heti tapahtumaympäristöön. Raaseporilainen kolmekymppinen Emilia Holmström on löytänyt oman alansa. Hän opiskelee innoissaan muotisuunnittelua Aalto-yliopistossa ja on lähtenyt Skotlantiin etsimään ideoita lopputyölleen. 

Sitten Suomen poliisille tulee ilmoitus. Rikoskomisario Kapu Hirvonen raportoi: "Ovat löytäneet kuolleen naisen kellumasta vesialueesta nimeltä Loch Duich. Makasi jonkun linnan mailla, rantakivikossa. Kuin suoraan Outlanderista tai  Highlanderista, vai mitä niitä elokuvia ja sarjoja nyt onkaan. Kallo mäsänä. Ensitietojen perusteella hyvin tuore tapaus." Kuollut nainen on Emilia. Paikallinen poliisi kääntyy Länsi-Uudenmaan poliisin puoleen ja pyytää virka-apua. Tehtävään löytyy heti halukas: vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro. 

Tuuli lähtee matkaan heti seuraavana päivänä. Hänellä on onneksi hyvä englanninkielen taito, jolla pärjää jopa skotlantilaisten kanssa. Tuuli pääseekin nopeasti mukaan osaksi rikosylikonstaapeli Blair Angusin tiimiä. Tuuli tutustuu Eilean Donan -linnaan, Emilian ruumiin löytöpaikkaan. Linna on suosittu turistikohde. Käy ilmi, että Emilia oli ollut treffeillä muutaman kerran Gavenin kanssa. Gaven vei Emilian mm. Kilmuirin hautausmaalle, missä lepäsi Emilian suunnittelijaesikuva Lee Alexander McQueen (1969-2010). Emilian silmät kyyneltyivät. "...oikeastaan tuntuu vain hienolta kunnioittaa täällä hänen työtään."  

Tuuli haastattelee lukuisia kyläläisiä ja yrittää saada kokonaiskuvaa Emilian kuolemasta. Saattaisiko sittenkin olla kysymys tapaturmasta, hän pohtii. Suomessa tapahtuu nuoren miehen murha, jolla on yhtymäkohtia Emilian kuolemaan. 

Skotlanti kirjan tapahtumaympäristönä on kerrassaan ihastuttava. Oman mausteensa kirjan juoneen tuo saaren turismin vastainen liike (turismofobia), joka heijastuu myös paikallisten käyttäytymisessä Emiliaa kohtaan. Turismin vastainen liike on totta monissa turistien kansoittamissa paikoissa, mm. Kanarian saarella. 

Linnan varjossa on varsin lupaava esikoisdekkari. Pidin Erikssonin luomista henkilöhahmoista - erityisesti päähenkilö Tuuli Puro viehättää tavallisuudellaan ja rautaisella ammattitaidollaan. Eriksson kirjoittaa sujuvasti ja helppolukuisesti, eikä tarinassa ole unohdettu huumoriakaan. Tämän porukan seurassa jatkan matkaa mielelläni uusiinkiin osiin. 

Iso plussa kirjan onnistuneesta kannesta sekä Skotlannin kartasta.

Tatiana Elf: Pohjois-Savon Escobar. Miika Kortekallion matka huumepomoksi

 

Tatiana Elf: Pohjois-Savon Escobar. Miika Kortekallion matka huumepomoksi. Storyside. 2026. Lukija Lina Schiffer. 8T 25M.

Tatiana Elf kutsuu Miika Kortekalliota (1951-2000) Paukarlahden Escobariksi. Hieman nimi tuntuu yliampuvalta, mutta onhan siinä tietty perä. Kortekallio oli kotoisin Leppävirran Paukarlahdesta Pohjois-Savosta, ja Escobar oli kolumbialainen huumeparoni. Escobarin rikkauksiin Kortekallio ei yltänyt, mutta hän oli merkittävin huumediileri Suomessa 1980-luvulla. Lehdistö kutsui Kortekalliota Suomen huumeparoniksi ja huumekuninkaaksi.

Miika Kortekallion perheellä oli varakas maatila Paukarlahdessa. Tila olisi varmasti taannut Miikalle riittävän elannon, mutta Miika janosi toisenlaista elämää. Miika kävi kansakoulun Paukarlahdessa ja keskikoulun Leppävirran yhteiskoulussa. Olin keskikoulussa 1960-luvulla Miikan koulukaveri. Emme olleet samalla luokalla, mutta pienessä koulussa kaikki tunsivat toisensa. Muistan Miikan mukavana, joskin hieman ylimielisenä koulukaverina. Hän pärjäsi koulussa hyvin. Tapasin Miikan uudelleen, kun olin abikurssilla Kuopiossa. Asuimme samassa talossa. Miika piti usein bileitä, jonne minutkin leppävirtalaisena joskus kutsuttiin. Tunnelma bileissä oli aina vauhdikas. Ehkä huumeilla oli osuutensa tunnelmaan.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeinen aika alkaa vankilatuomiolla LSD:n myynnistä Tukholmassa. Vapauduttuaan Miika päätti ryhdistäytyä ja aloitti historian opinnot Helsingin yliopistossa. Stipendin turvin hän lähti tekemään gradua Halleen ja sittemmin Cambridgeen. Huumeitten saaminen oli helppoa, ja pian huumeet kuuluivat Miikan miltei jokaiseen päivään. Toinen tuomio huumeista tuli vuonna 1979. Vapautumisen jälkeen alkoivat ostosmatkat Eurooppaan ja kokonaisen salakuljetusorganisaation rakentaminen. Kuuden ja puolen vuoden vankilatuomio tuli vuonna 1980. Kärsittyään muutaman vuoden vankilatuomiosta Miika jäi palaamatta vankilalomalta. Alkoi monen vuoden pakomatka Euroopassa, nyt amfetamiinin turvin. Hänen muodostamansa iso huumeorganisaatio toimi, ja elämä tuntui olevan mallillaan.  

Pakomatka kesti kolme ja puoli vuotta. Kiinnijäämistä seurasi Suomen kaikkien aikojen suurin huumejuttu. Miika oli tuonut maahan enemmän huumausaineita - hasista, amfetamiinia ja heroiinia - kuin kukaan ennen häntä. Oli paljon kuulusteluja, tuli paljon tuomioita. Miikaa kuulusteli Jari Aarnio. Miesten välille syntyi luottamus, ja Miika kertoi Aarniolle kaiken. Tuomio tuli: täydet 10 vuotta. 

Vapaus koitti vuonna 1994. Huumekuviot johtivat kiinnijäämiseen jälleen vuonna 1996. Se olikin sitten viimeinen vankilatuomio. Miika Kortekallio kuoli 49-vuotiaana vankilassa 15.2.2000.

Jari Aarnio kirjoitti lopputyönsä Miikan kuulustelujen pohjalta. Miikan kuoleman jälkeen Aarnio alkoi värvätä Miikan liigaa omakseen. 

Elf kiinnostui Miika Kortekalliosta, koska hänestä ei vielä ole kirjoitettu kirjaa. Minä puolestani kiinnostuin kirjasta, koska tunsin Miikan kouluajoilta. Miksi lahjakkasta, varakkaan kodin pojasta tuli yksi Suomen huumehistorian tunnetuimmista nimistä, kysyy Elf. Vastaus löytyy huumeista. Lahjakkuus ei suojaa huumeriippuvuudelta, kuten ei myöskään hyvä sosiaalinen tausta. 

 

Miika Kortekallio, Aamulehti

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa. Otava. 2026. Päällys Piia Aho. 329 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Brita Catarina Alstadius syntyi vuonna 1805 Ruotsin Lapissa Peurauressa. Hänestä kertoo Katja Ketun Brita-Kajsa, maineikkaan Lars Levi Laestadiuksen vaimo, joka historiankirjoituksessa on jäänyt lähes täysin miehensä varjoon.

Brita-Kajsa ja Lars Levi olivat tavanneet toisensa sattumalta jo lapsuusvuosina, mutta paremmin he tutustuvat, kun Lars Levi valmistuttuaan papiksi palaa kotiseudulleen. Kasvit johdattavat nuoret yhteen, sillä Laestadius on kovin kiinnostunut kasvitieteestä. Nuorten välille syntyy lyhyt rakkaussuhde. Jatkaessaan matkaa Laestadius lupaa tulla noutamaan Brita-Kajsan vaimokseen. Mies ei kuitenkaan tule. Määrätietoisena naisena Brita-Kajsa tekee päätöksen, joka monelta naiselta olisi jäänyt tekemättä. Nainen lähtee kuudennalla kuulla raskaana Laestadiuksen pappilaan Karesuandoon.

"Hiihän, syän tykyttää, tuntuu ku kläpi minun mahassaki oisi levoton. Veän sinistä ahkiota ja Aila-poroa niin lujasti ko kehtaan. Välillä pittää pysähtyä huilaamaan. Päivällä riekot nauro minulle tunturissa, se ei hyvvää tiiä. Ja nyt kuuluu susien ulvonta. Misä mie olen?"

Laestadius ei ole kovin ilahtunut Brita-Kajsan tulosta, mutta naimisiin on mentävä, koska onhan lapsi tulossa. Vaikka avioliiton alku on hieman pakonomainen, avioliitto kestää lähes neljäkymmentä vuotta eli aviomiehen kuolemaan asti. Lapsia syntyy tasaisesti vuosien varrella, yhteensä viisitoista. Avioliiton alkuvuodet ovat riemukkaita, rakkautta riittää ja seksuaalinen ilottelu on molempien mieleen. Tosin Laestadius saarnamatkoillaan löytää helposti naisia, jotka ovat halukkaita suhteeseen arvostetun papin kanssa. "Jonku uuen tyären olit löytäny", tietää vaimo. Brita-Kajsa hoitaa huushollin ja lapset, kerää yrttejä, kirjoittaa puhtaaksi miehensä saarnoja ja tekee säämittauksia, jotka oli annettu papin tehtäväksi.   

Laestadius haaveilee tiedemiehen urasta, onpa hän kerran jopa oppaana Ranskan akatemian tutkimusretkikunnalle. Sitten herätys saa vallan Laestadiuksesta. Alkaa kova meno "ko koko Lapinmaa olisi syttyny tulehe". Laestadius pitää itseään Lapin vapahtajana. "Sitähä net halusi, hurmospappia ja Lapin käännyttäjää." 

"Niin vanahat akat ko neijotki huojuvat ja  hyppivät penkeillä, puhhuut kielillä, näkkiit näkyjä, tunnusti syntejänsä ja armahti toisijan." Langenneita naisia nöyryytetään raaoilla tavoilla. Armoa pitää anella, jotta saa synnit anteeksi. "Vaan sitte alako kuulua hurjaa huhua, että niitä naisia synnistä mulukulla pyhitettiin."

Kiinnostava kirja kaikenkaikkiaan. Hieno loikka 1800-luvun puolivälin Lapin historiaan. Katja Kettu olisi saanut mainion kirjan myös Lars Levi Laestadiuksesta, mutta hienoa, että hänen valintansa oli Brita-Kajsa, vahva ja viisas Lapin nainen. Kronologista kerrontaa täydentävät kohtaukset, joissa kuvataan Lars Levi Laestadiuksen viimeisiä päiviä Pajalassa. Laestadius kuoli vuonna 1861. Brita-Kajsa hoiti miestään viimeiseen asti. 

Katja Ketun upea, rikas, eloisa ja soiva kieli on kirjan ehdoton vahvuus. Miten vivahteikkaasti kirjailija osaakaan kuvata henkilöitä ja tapahtumia. Kirja on kirjoitettu Lapin murteella. Siihen tottuu, mutta siirryin kuitenkin kuunteluun kirjan loppupuoliskolla. Äänikirjaversio on nautittavaa kuunneltavaa. Eija Ahvo on loistava lukija. 

Suomessa on nykyään arviolta 80 000 - 120 000 lestadiolaista.

Vincenzo Latronico: Täydellistä

 

Vincenzo Latronico: Täydellistä. Gummerus. 2026. Italiankielinen alkuteos Le perfezioni. Suomentanut Leena Rantanen. 160 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan alku on suorastaan tyrmäävä. Kirja alkaa kuvista ja kirja myös päättyy kuviin. Alkusivuilla, noin kuuden sivun verran, kuvataan kuvia, joissa kuvataan tarkasti, lähes luettelonomaisesti Berliinin Reuterkiezissä sijaitsevaa asuntoa. 1900-alun ylellisen kerrostalon asunnosta löytyy mm. designnojatuoleja, peikonlehtiä, berberimatto, japanilainen teekannu ja karmiininpunainen tehosekoitin. Näillä kuvilla asuntoa tarjotaan vuokralle lyhyaikaisesti 118 euroa yö. Yksityiskohtaisen kuvauksen perusteella olisi helppo vaikkapa piirtää asunnosta pohjapiirros.

Tuossa tarkoin kuvatussa asunnossa asuvat Anna ja Tom. He ovat luovan työn tekijöitä, jotka olivat muuttaneet jostakin syrjäisestä eteläeurooppalaisesta kaupungista Berliiniin hakemaan merkitystä elämälleen ja löytämään itsensä. "He elivät maassa jonka kieltä eivät taitaneet, epämääräisellä työllä jota saattoivat tehdä missä tahansa, milloin tahansa ja joka riippui paljolti asiakkaiden oikuista ja kontakteista verkossa." He tuntevat, että muutto Berliiniin oli oikea ratkaisu. Berliinissä on mielekästä asua, he käyvät pitkillä kävelyillä ja tapailevat ranskalaisia, puolalaisia, portugalilaisia, israelilaisia, belgialaisia ja amerikkalaisia ystäviä, mutta ei juuri saksalaisia. Kahdestaan tai ystävien kanssa istutaan kahviloissa, käydään gallerioissa, museoissa ja myös seksiklubeilla.

Ruoasta tulee Annan ja Tomin intohimo. Kirjailija kuvaa jälleen lähes luettelonomaisesti Annan ja Tomin valmistamia ruokia ja heidän käyttämiään astioita. "Parhaat kattaukset valokuvattiin ja tägättiin ja jaettiin. Kuvat kulkivat halki planeetan tai viilettivät pitkin valtameren pohjan vuorenselkiä ja ilmestyivät ikätovereiden ruuduille Lyonissa, Helsingissä, Valenciassa, ja he katselivat niitä pikaisesti, ihastellen niiden erilaisuutta." Somemaailmasta tulee yhä tärkeämpi, tulee suorastaan pakonomainen tarve vilkaista ystävien somepäivityksiä työnteon ohessa.

Mutta sitten muutaman vuoden jälkeen Anna ja Tom kokevat Berliinin muuttuneen. Heitä koskettanutta berliiniläistä tunnelmaa ei enää ole, vaikka oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Onko muutos tapahtunut kaupungissa vai heissä itsessään? Koska Berliini ei enää viehätä, he lähtevät etsimään elämisen aitoutta Lissabonista ja edelleen Sisiliasta. Eikä sielläkään ole hyvä olla, elämä tuntuu olevan samaa tyhjyyttä kaikkialla. Anna ja Tom kokevat tyytymättömyyttä, vaikka sellaiseen ei pitäisi olla mitään syytä. 

Viimeisessä osiossa palataan jälleen kuviin. Annalla ja Tomilla on uusi projekti alkamassa. "He tallentavat koko prosessin Instagramiin, postaavat tarinoita remontista ja improvisoituja mielipidekyselyjä ennen kuin päättävät sviittien nimistön teeman (loppujen lopuksi astrologia) tai ratkaisevat kinastelun menyiden väreistä."

Vincenzo Latronicon Täydellistä on osuvaa ja satiirista kuvausta milleniaalisukupolven autenttisuuden ja perfektionismin tavoittelusta. Anna ja Tom ovat kirjan päähenkilöt ja teoksen ainoat nimetyt hahmot. Siitä huolimatta lukija ei pääse lähelle heitä. Heistä tiedetään yksilöinä hyvin vähän – vain sen verran, että he ovat kolmekymppisiä luovan alan työntekijöitä. Helsinki Lit -tapahtumassa Latronico totesikin, että Anna ja Tom ovat yleistyksiä sukupolvensa ihmisistä. Päähenkilöiden etäisyyttä korostaa entisestään se, ettei kirjassa käytetä lainkaan dialogia. Teksti on toteavaa, mutta sen kuvaukset ovat tarkkoja ja täyteläisiä.

Leena Rantasen käännös on erinomainen. Ja miten upea kansi kirjassa onkaan, kiitos Tero Ahonen.

Kirja on saanut paljon kansainvälistä julkisuutta ja oli Booker-palkinnon finalistina vuonna 2025. Helsinki Lit -tapahtumassa Latronicoa haastatteli ohjelmajohtaja Philip Teir. 

Vincenzo Latronico signeeraa Helsinki Litissä. 

Kaarina Griffiths: Nummen peto

 

Kaarina Griffiths: Nummen peto. Otava. 2026. Kansi: Elina Salminen. Kannen sarja-asu: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale

Grifftthsin Cornwall-mysteeri -sarja on edennyt neljänteen osaan. Cornwallin nummet ovat kaikkien kirjojen ydin. Maisemat ovat kauniita ja karuja. Mystinen ympäristö houkuttelee seudulle turisteja ja on omiaan herättämään myös rikollisten toimintahalut. 

Kirja alkaa kiinnostavasti. Edellisistä osista tuttu, komea ja hauska profiloija Antti Honkanen haluaa ilahduttaa poliisituttujaan viemällä heidät ratsastusretkelle nummille. Antti on innoissaan. "Tästä ei päivä paranisi - oli hyvää seuraa, upeat maisemat, hevosia ja pubitunnelmaa." Mukana ovat rikostarkastaja Paul Diggins, murharyhmän etsivä ja Antin uusi naisystävä Sarah Hayden ja nuorempi rikoskonstaapeli Ivy Geen. Ivy on juuri aloittanut murharyhmässä isyysloman sijaisena. Hän kertoo itsestään: "Olin kyllästynyt passipoliisin hommiin Leedsissä ja halusin mitä tahansa kokemusta rikostutkinnasta. Nuoremman rikoskonstaapelin paikka Cornwallista - vaikkakin tämä sijaisuus - tuntui houkuttelevalta."  

Nouseva myrsky sotkee suunnitelmat ja pakottaa seurueen hakeutumaan suojaan Jamaica Inn -pubiin. Koska myrsky yhä yltyy, heidän on yövyttävä pubissa muiden asiakkaiden kanssa. Aamulla huomataan, että eräs asiakkaista on kadonnut. Myrsky loppuu, ja kadonnut mies löydetään kuolleena ojasta pubin läheltä. 

Mutta eivät ruumiit tähän yhteen jää. Lisää tulee. Tapaukset tuntuvat erikoisilta, mutta löytyypä jokaiselta rikospaikalta jotakin yhteistä: jäniksenluu. Se, miksi se on kaikilla rikospaikoilla, on iso mysteeri eikä poliisi keksi siihen selitystä. "Jäniksenkäpälät tuovat ehkä onnea, mutta jäniksenluut sitä vastoin näyttävät tuovan vain epäonnea, Diggins huomautti." Antti on mukana tutkinnassa alusta alkaen. Digginsille Antti on tärkeä monin tavoin. "Sitä paitsi tarvitsen myös henkistä tukea - siis jonkun, jonka kanssa voi puhua täysin avoimesti ja ilman esimiesaseman tuomia paineita ja velvollisuuksia." Erään ruumiin yhteydessä vinkit vievät huumemaailmaan, toisen kerran taas joudutaan selvittämään ihmiskauppaa.

Olen pitänyt Griffithsin sarjasta jo ensimmäisestä osasta alkaen. Viime vuonna valitsin sarjan neljännen osan Tuulisolmut kotimaisen kirjallisuuden top five -listalleni. Sarjan osat paranevat osa osalta. Henkilöhahmoihin tulee syvyyttä ja juonen kehittelyyn arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä. Kirjailija hyödyntää taitavasti Cornwallin nummien salaperäisyyttä. "Nummi oli täynnä salaisuuksia, ja jotkut niistä olivat tummia. Nummi kuiski hiljaa pedoista ja hirviöistä. Niin hiljaa, että sen saattoi kuulla vain juuri ja juuri. Vaara, vaara, vaara." Tämän kirjan loppuratkaisua ei varmasti kukaan osannut aavistaa. Se oli todella yllätyksellinen, mutta tavallaan ymmärrettävä. 

Jatkoa odotellen!

Arvonnassa Petra Bühlerin Isän tyttö

 

Ihanaa alkavaa kesää! 

Kesä tekee todellakin tuloaan! Luvassa on lämpeneviä kelejä ja kaunista luontoa. Luonto herää täyteen loistoonsa. On ilo laittaa arvottavaksi vaikka kesälukemiseksi ihastuttava kirja: Petra Bühlerin Isän tyttö (Otava 2026).

Takakannen tekstin mukaan kyseessä on romaani, jonka teemoja ovat rakastamisen vaikeus, omilla jaloilla seisominen, aikuiset, lapset ja aikuiset lapset. 

Romaanin keskiössä on kirjan nimen mukaisesti isä-tytär -suhde. Tapahtumia kuvataan kahdella aikatasolla: Haminassa 1980-luvulla ja Helsingissä vuonna 2015. Pauliina, isän tyttö, viettää lapsuutensa ja käy koulunsa Haminassa. Kirja on Bühlerin lupaava esikoisteos. Kirjassa on ihastuttava kansi, kiitos siitä Sanna Manderille. Sopii vaikkapa lahjakirjaksi.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos seuraat blogiani (oikealla "seuraajat").

Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 7. kesäkuuta 2026. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Mukavia toukokuun loppupäiviä ja onnea arvontaan.

Kirjan arvonta suoritettu 7.6.2026 klo 21. Kirjan saa Between. Onnea voittajalle. Kiitos arvonnassa mukana olleille ja ihanaa kesää kaikille.

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti. Gummerus. 2026. Kansi: Timo Numminen. 344 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Pidin paljon Antellin Adelin tyttäret -trilogian ensimmäisestä osasta Valkea lilja (Gummerus 2025), jossa pääroolin sai taiteilijasisko Lily. Kätketty tähti jatkaa Adelin perheen tarinaa. Nyt saamme seurata vanhimman tyttären Thyran tarinaa. Thyra ei ole mitenkään aikakautensa tyypillinen nainen. Häntä ei avioliitto eivätkä miessuhteet kiinnosta, häntä kiinnostaa opiskelu, erityisesti matematiikka ja tähtitiede. Hän oli ollut tyttökoulun priimus ylioppilaaksi päästessään. 

Eletään vuotta 1912. Adelin perhe asuu Naantalissa, mutta kirjan tapahtumat siirtyvät heti kirjan alkuvaiheissa Kuusiston saarelle, noin kuudentoista kilometrin päähän Turusta länteen. Saari on tunnettu keskiaikaisista piispanlinnan raunioista. Saarelle matkaavat Adelin perheen tyttäristä Thyra ja Kitty. Tytöt on kutsuttu isoäitinsä Augusta Bremerin luo Munkvikin kartanoon. Tyttöjen isoisä oli kuollut. Käy ilmi, että isoisä oli katkaissut välit tyttöjen äitiin, rakkaaseen mammaan, koska ei ollut hyväksynyt taidemaalaria tyttärensä aviopuolisoksi. 

Kitty on ihana ja eloisa tyttö. Thyra yrittää kasvattaa siskoaan. "Älä hypi ja loiki tapasi mukaan. Yritä käyttäytyä niin kuin hyvin kasvatettu neiti, Thyra komensi ja laskeutui helmaansa pidellen alas vaunuista." Kitty on todellinen eläinten ystävä. Moritz-kilpikonna matkaa tyttöjen kanssa Kuusistoon. Kitty on aivan innoissaan kuullessaan, että Munkvikin kartanossa on hevonen.

Augusta-mummu on jäykkä ja ankara. Hän opastaa tyttöjä tarkkaan. "...tässä talossa ei myöhästytä aterialta. On hyvin epäkunnioitettavaa ja kiusallista antaa muiden odottaa. Sitä paitsi odottaessa aika menee hukkaan. Se on sietämätöntä." Isoäidin kanssa talossa asuu Volter-eno, jonka kanssa Thyra pääsee tutkimaan ja oppimaan lisää tähtitieteestä. Uuden oppimisen myötä halu päästä opiskelemaan kasvaa entisestään. 

Lähistöllä on Kuusiston kartano, jonka omistaja paroni Marcus von Willebrand on yksi saaren rikkaimpia maanomistajia. Komea Marcus hakeutuu usein Thyran seuraan, mutta vaikuttaa joskus tylyltä, jopa vihamieliseltä. Syyt selviävät kesän mittaan, kun Thyran äidin menneisyys, josta mamma ei koskaan ole puhunut, avautuu. 

Samoin kun Valkoinen lilja, myös Kätketty tähti oli viihdyttävä ja onnistunut lukukokemus. Päähenkilö Thyra on vahva ja määrätietoinen nainen, josta ei voi olla pitämättä. Kuusiston saari tapahtumaympäristönä on kiinnostava, ja olen itsekin käynyt tutustumassa siellä sijaitseviin piispanlinnan raunioihin. Antell kuvaa tässäkin romaanissa taitavasti 1900-luvun alun yhteiskuntaa ja kartanoelämää. Kokonaisuuden kruunaa Timo Nummisen suunnittelema, todella onnistunut kansi.