Michelle
Obama: Minun tarinani. Otava. 2018. Englanninkielinen alkuteos
Becoming. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu: Christopher
Brand. 510 sivua.
Oma ostos
Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui vuoden viimeiseen tapaamiseen. Anneli V:n vetovastuulla käsittelimme Michelle Obaman kirjaa Minun tarinani. Paikalla oli kaksitoista lukevaa leidiä, mukava oli nähdä uusiakin kasvoja. Kirjasta virisi vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu. Kiitos kaikille mukana olleille.
Lakinainen,
businessnainen, kouluttaja, vaimo, äiti ja Yhdysvaltojen edellinen
First Lady kuljettaa lukijaa läpi elämänsä lähtien Chicagon
South Siden omakotitalon yläkerran ahtaasta asunnosta ja päätyen
eliittikoulujen kautta aina Valkoiseen taloon asti. Michelle
Robinson syntyi vuonna 1964. Michellen lapsuus näyttäytyi
onnellisena, vaikka elämä oli vaatimatonta ja köyhääkin.
Vanhemmat tekivät kaikkensa hankkiakseen rahaa lastensa opintoihin.
Heidän mukaansa ihon väri ei saanut olla este koulutukseen. Äidin
merkitys oli suuri Michellen itsetunnon ja tunneälyn
rakentumisessa. Useimmat meistä pitivät paljon lapsuusajan
kuvauksesta. Lapsuuden ja nuoruuden perinpohjainen käsittely antoi
tarpeellista pohjaa Michellen elämän ymmärtämiselle.
"Olen
oppinut, että läheltä on vaikea vihata."
Vaikka Michelle Obama ei osoittele sormella rotuongelmaa, se on siellä kaiken taustalla erottavana tekijänä, joka vaikuttaa vahvasti mahdollisuuksiin olla osallinen amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Michelle Obama, USA:n ensimmäiseksi naiseksi kohonnut nainen, pohtii useasti elämänsä eri vaiheissa, onko hän riittävän hyvä. Päästyään opiskelemaan maineikkaiseen Princetonin yliopistoon Michellen paineet olivat valtavat. Oliko hän riittävän hyvä tässä erittäin valkoisessa ja erittäin miesvoittoisessa yliopistossa, jossa valkoisten opiskelijoiden high school -taidot oli usein hankittu korkeatasoisissa yksityiskouluissa? Perustuiko Michellen valinta hänen osaamiseensa vai rotukiintiöihin? Kiinni otettavaa oli paljon. Mutta Michelle selviytyi. Tällä tavalla selviytyi myös Lucy Barton Elizabeth Stroutin kirjassa Nimeni on Lucy Barton.
Vaikka Michelle Obama ei osoittele sormella rotuongelmaa, se on siellä kaiken taustalla erottavana tekijänä, joka vaikuttaa vahvasti mahdollisuuksiin olla osallinen amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Michelle Obama, USA:n ensimmäiseksi naiseksi kohonnut nainen, pohtii useasti elämänsä eri vaiheissa, onko hän riittävän hyvä. Päästyään opiskelemaan maineikkaiseen Princetonin yliopistoon Michellen paineet olivat valtavat. Oliko hän riittävän hyvä tässä erittäin valkoisessa ja erittäin miesvoittoisessa yliopistossa, jossa valkoisten opiskelijoiden high school -taidot oli usein hankittu korkeatasoisissa yksityiskouluissa? Perustuiko Michellen valinta hänen osaamiseensa vai rotukiintiöihin? Kiinni otettavaa oli paljon. Mutta Michelle selviytyi. Tällä tavalla selviytyi myös Lucy Barton Elizabeth Stroutin kirjassa Nimeni on Lucy Barton.
"Mutta
oli mahdotonta olla musta opiskelija enimmäkseen valkoisessa
yliopistossa tuntematta ylle laskeutuvaa "positiivisen
syrjinnän" varjoa. Eräiden opiskelijoiden ja jopa
professorien katseesta saattoi melkein lukea sen, kuinka he olisivat
halunneet sanoa.Minä tiedän, miksi sinä olet päässyt
tänne."
Michelle pohti, oliko hän päässyt Princetoniin pelkästään yhteiskunnallisen kokeilun ansiosta. Kirjan koulutusosio oli monien lukijoittemme mielestä kirjan kiintoisin osio. Siinä käy kiistattomasti ilmi, miten erilaista ja eriarvoista koulutus Yhdysvalloissa on. Jotta menestyy, täytyy olla rahaa. Kaikki eivät ole Michelle Robinsoneja. Toki heitäkin on, niin täytyykin olla.
"Barack
oli sentään musta mies Amerikassa. En uskonut, että hän voisi
voittaa."
Princetonin
jälkeen Michelle hyväksyttiin Harvardin yliopistoon opiskelemaan
oikeustiedettä. Sen jälkeen alkoikin uusi vaihe Michellen
elämässä: työura kuuluisassa suuressa lakitoimistossa, jonne
kesäharjoittelijaksi tuli Michellen tuleva puoliso ja USA:n seuraava presidentti Barack Obama. Syntyi Michellen
ja Barackin elinikäinen romanssi, joka pohjautui
molemminpuoliseen arvostukseen. Avioliitto solmittiin v. 1992.
Aviomiehestä tuli poliitikko, joka puhui toivosta ja
oikeudenmukaisesta maailmasta. Hänet valittiin Illinoisin
senaattiin v. 1996. ”Hän oli hyvä ihminen, joka halusi
vaikuttaa maailmaan, ja epäilyksistäni huolimatta hän katsoi,
että politiikka oli paras tie pyrkiä siihen tavoitteeseen.
Sellainen oli hänen uskonsa." Kun tuli aika ratkaista,
lähteekö Barack Obama mukaan presidentin vaaleihin, ratkaisu jäi
Michellelle. Hiukan vastahakoisesti hän myöntyi, koska uskoi, että
Barackista tulisi todennäköisesti hyvä presidentti.
Kirja on myös kaunis rakkaudenosoitus tyttärille Malialle ja Sashalle. Malia syntyi v. 1998 ja Sasha v. 2001. Michelle totesi, että äitiys "määritti jokaisen päivän rytmin."
Kirja on myös kaunis rakkaudenosoitus tyttärille Malialle ja Sashalle. Malia syntyi v. 1998 ja Sasha v. 2001. Michelle totesi, että äitiys "määritti jokaisen päivän rytmin."
Suurin
osa lukupiiriläisistämme piti kirjasta. Mielestämme kirja on hieno
kuvaus siitä, millaista on luoda oma elämänsä polku. Kirja
on kuvausta Michellen elämästä, Barack kulkee kirjassa mukana
sivuhenkilönä. Michellen ääni kuuluu kirjassa, vaikka taustalla
varmasti onkin laaja kirjoittajatiimi. Vaikka kirjassa on sivuja yli
500, se on helppo- ja nopealukuinen. Rakenne on kronologisuudessaan
selkeä. Eräs lukijoistamme totesi, että jos hän kirjoittaisi
elämänkerran itsestään, niin hänkin valitsisi kronologisen
kerronnan. Huumoriakaan ei kirjasta puutu, hymyhuulin Michelle
muistelee tapaamistaan kuningatar Elisabetin kanssa ja herkkiä
hetkiä Nelson Mandelan kanssa. Kirja on muistelmateos ja
kasvutarina, joka osoittaa, että köyhistä ja vaatimattomista
oloista lähtevä tyttö – ihonväristä riippumatta – voi luoda
itselleen hyvän elämän. Tällaista se oli, täyttä elämää,
voisi Michelle todeta. Jäämme odottamaan, mitä seuraavaksi.
Suurin
osa lukijoistamme piti kirjasta ja tutustui mielellään Michelle Obaman elämään, jota hän avaa lukijoille hyvin avoimesti ja rehellisesti. Lukupiirien luonteeseen kuuluu, että
mielipiteitä on monia. Eräs mukana ollut lukijamme piti kirjaa
prinsessakirjana eikä sen tähden ollut lukenut kirjaa. Eräs toinen vierasti kirjaa sen vuoksi, että ei pidä
tämäntyyppisistä elämänkerroista, joissa henkilö itse kertoo
elämästään. Tämä johtikin keskusteluun elämänkerroista. Miksi
ei kirjoittaisi kirjaa omasta elämästään, jos siihen on halua ja
osaamista? (Esim Eeva Lennonin muistelmat, jota olen juuri lukemassa)
Onhan "jokainen oman elämänsä paras asiantuntija",
kuten eräs lukijoistamme totesi. Kirjoittajia kyllä löytyy, jos
tehtävä annetaan jollekin ulkopuoliselle.
Annamme
kirjalle arvion asteikolla 1-5. Minun tarinani sai arvion 4,3.
Lukupiirissämme on aina arvottavana muutama kirja. Arpajaisrahat
lahjoitamme Naisten Pankille Lukutoukka Krista Airolan
muistokampanjan kautta. Krista oli aktiivijäsen lukupiirissä ja
teki aina postaukset lukemistamme kirjoista. Tämän kerran
arpajaistuotto oli 75 euroa.
Valitsimme
myös lukupiirin kevään kirjat. Hyvä lukupiirikevät on tulossa,
mukana ovat kirjailijat Petina Gappah, Heidi Köngäs, Suvi Vaarla,
Helena Ruuska ja Margaret Atwood. Tammikuun tapaaminen alkaa Petina
Gappahin kirjalla Pimeydestä loistaa valo.