Ruth Druart: Hetki ennen lähtöä

Ruth Druart: Hetki ennen lähtöä. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Last Hours in Paris. Suomentanut Elina Salonen. 405 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Joka ilta töiden jälkeen menin kirjakauppaan toivoen, että tapaisin Sébastian Kleinhausin. Kolmantena iltana hän ilmaantuikin paikalle. Tällä kertaa hymyilin, kun hän astui sisään. Miehen silmät alkoivat loistaa heti kun hän näki minut. Se olisi ollut hellyttävää, ellei hän olisi ollut saksalainen."

Vuosi 1963, Bretagne

Kirjan päähenkilö, minä-kertoja Élise elää Ranskan Bretagnessa yhdessä taloudenhoitajansa ja 18-vuotiaan Joséphine-tyttärensä kanssa. Élise on kertonut tyttärelleen hyvin vähän tämän isästä. Oikeastaan vain sen verran, että tytön isä Frédéric oli kaatunut sodassa. Ei ole valokuvia eikä mitään muitakaan muistoja. Passia hankkiakseen Joséphine löytää sattumalta syntymätodistuksensa ja paperin, jonka yläkulmassa lukee: 

"Nimi: Joséphine Chevalier
Äidin nimi: Élise Chevalier
Isän nimi: Sébastian Kleinhaus"

Siis isä on Sébastian, ei Frédéric. Tämä asia on selvitettävä, toteaa Joséphine.

Pikkuhiljaa asiat alkavat avautua Joséphinelle. Käy ilmi, että tytön isä on todella Sébastian, saksalainen sotilas, siis natsi. Joséphine tuntee, että hänen on lähdettävä etsimään isäänsä. Äiti haluaisi lähteä mukaan, mutta tytär tuntee, että hänen on suoriuduttava tehtävästä yksin.

Vuosi 1944, Pariisi

Kirjan tapahtumat liikkuvat kahdessa tasossa. Toisen tason tapahtumat sijoittuvat vuoden 1944 Pariisiin, sota-aikaan, kun saksalaiset ovat miehittäneet Pariisin. Élise asuu Pariisissa perheensä kanssa. Tuttuja juutalaisperheitä katoaa päivittäin. Saksalaiset raahaamassa juutalaisia pois kodeistaan on tuttu, mutta niin järkyttävä näky. Juutalaisten kohtelu tuntuu Élisesta lohduttomalta, ja hän haluaakin olla auttamassa isänmaataan omalta osaltaan. Niinpä hän ryhtyy auttamaan orvoiksi jääneitä juutalaislapsia. Äiti varoittaa: "Ole silti varuillasi. Työsi ei saa aiheuttaa meille vaikeuksia."

Pariisiin komennettu saksalaissotilas Sébastian ei pidä sodasta. Hän inhoaa univormuaan ja natseja. Hän muistelee, kuinka epämiellyttävää oli, kun hän joutui monien muiden tavoin vastentahtoisesti liittymään Hitler-Jugendiin. Työtäänkin Pariisissa Sébastian inhoaa, hänen tehtävänään on kääntää ilmiantokirjeitä. Mutta ennen kaikkea Sébastian on äärettömän yksinäinen.

Élise ja Sébastian kohtaavat kirjakaupassa. Sébastian nauttii, kun saa keskustella jonkun kanssa. Tahtomattaan Élise tuntee ihastusta Sébastania kohtaan, eikä tunne ole yksipuolinen. Sébastian jopa lupautuu auttamaan Élisea juutalaislasten pakomatkojen järjestämisessä. He viettävät yhä enemmän aikaa yhdessä, mutta luonnollisesti suhde tulee pitää salaisena. Se on Éliselle vaikeaa.

"Salaisuudestamme oli helppo vaieta, mutta onnea on vaikea peitellä. Suonissani kuohuva rakkaus sai silmäni sädehtimään ja poskeni  punehtumaan. Harjoittelin peilin edessä alakuloisia ilmeitä yrittäen sammuttaa kasvojeni hehkun. Läheiseni näkivät kuitenkin lävitse. Äiti arvasi, että jotakin oli tekeillä." 

Mutta rakkaudella ei ole onnellista loppua. Sébastiania etsitään, hänet löydetään ja hänet vangitaan. Élise on epätoivoinen, ja vielä vaikeammaksi tilanne käy, kun hän huomaa olevansa raskaana. 

"Lutka! Natsinarttu!"

Kun saksalaiset oli ajettu pois Pariisista, Élise joutui muiden "natsinarttujen" kanssa häväistyksen kohteeksi. "He janosivat verta. Minun vertani." Naisten hiukset kynittiin kaljuiksi. Sen jälkeen heidät sysättiin alusvaatteissa kärryihin ja kuljetettiin ympäri kaupunkia, jotta kaikki näkisivät nämä syntiset naiset. 

Ensimmäinen Druartilta suomennettu teos Viimeinen yö Pariisissa (Sitruuna 2021) (linkki) oli ihastuttava lukukokemus. Myös sen kirjan tapahtumat linkittyivät toiseen maailmansotaan.

Tapahtumat herättivät voimakkaita tunteita.

Hetki ennen lähtöä oli ihastuttava lukukokemus, se oli koskettava, otteessaan pitävä, suorastaan vangitseva. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan, kirjassa ei ole lainkaan taistelukuvauksia. On kysymys kauniista ja epätoivoisesta rakkaussuhteesta. Elin täysillä Élisen, Sébastianin ja Joséphinen mukana läpi kirjan. Miten rohkeita tekoja ihminen joutuu ja pystyy tekemään keskellä pahinta kriisiaikaa. Kun ratkaisut on tehty, mitään ei saa tekemättömäksi eikä mikään ole enää entisellään.

Eri aikatasojen yhdistäminen on kirjailijalle haaste. Tässä kirjassa Druart onnistuu erinomaisesti kahden aikatason yhdistämisessä. Voin suositella kirjaa kaikille toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Kirjailijan jälkisanoissa käy ilmi, että kirjailija on saanut idean kirjan kirjoittamiseen oman isosetänsä kokemuksista.

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä

 

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä. Aula & Co. 2023. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 307 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

"Katariina J. on poistunut Turun linnasta, mutta hänestä tullaan kertomaan tarinoita vielä vuosisatoja sen jälkeen, kun hän on lähtenyt. Mistä kaikki tarinat saavat alkunsa, mietin. Joskus on sattumanvaraista, kenen kokemuksista kerrotaan ja kenen kohtalot painuvat unohduksiin. Kuninkaallisten elämä kirjataan historian kirjoihin todennäköisemmin kuin rahvaan kokemukset. Tarinat ovat myös vallankäytön väline: hiljaisuus tekee asioista merkityksettömiä." 

Jenna Kostetille Turun linna on tuttu. Hän on työskennellyt linnassa useiden vuosien ajan, ensin museovalvojana, sittemmin museokaupanhoitajana. Linnan historiaan liittyvät kolme Katariinaa tulivat Kostetille tutuiksi, kun hän kertoi heidän elämästään linnassa vieraileville. 

"Ala kirjoittaa, Katariinat sanovat."

Koska Kostetista tuntui, että Katariinat eivät jättäneet häntä rauhaan, hän päätti jäädä vapaalle tutustuakseen tarkemmin Katariinojen elämään. Ensin on kolme Katariinaa, sitten heitä tulee lisää, niin että käsillä olevassa kirjassa Katariinoja on kuusi. 

Kaikkia kuutta Katariinaa yhdistää Turun linna, Ruotsin kruunun 1280-luvulla Aurajoen suulle perustama linna. Linnasta muodostuu Katariinojen ohella yksi kirjan päähahmoista.

Katariina Stenbockin (1535-1621), Kaarina Hannuntyttären (1539-1596), Katariina Jagellonican (1526-1583) ja Kaarina Maununtyttären (1550-1612) elämät kietoutuvat Vaasojen sukuun, Kustaa Vaasaan ja hänen poikiinsa Juhanaan ja Erikiin. 

Katariina Stenbock oli Kustaa Vaasan kolmas vaimo ja Ruotsin kuningatar. Kaarina Hannuntytär oli Juhanan, Kustaa Vaasan pojan, pitkäaikainen jalkavaimo. Kun Juhanan tuli asemansa vuoksi naida jalosukuinen nainen, sopivaksi vaimoksi valikoitui Katariina Jacellonica, Puolan prinsessa. Kaarina Maununtyttärestä, tavallisesta maalaistytöstä, tuli kuningas Erikin vaimo ja Ruotsin kuningatar. 

Kirjan viides Katariina on Kristiina Katariina Stenbock (1535-1621), Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen vaimo. Pariskunta asui Turun linnassa, jossa tuolloin vietettiin vilkasta hovielämää.  

Carin Bryggman (1920-1993), kuudes Katariina, toimi Turun linnan sisustusarkkitehtina. Isänsä kanssa hän suunnitteli linnan restaurointia. Bryggmanin linnaan suunnittelemat valaisimet ovat yhä edelleen ihastuksen kohteina.  

Tiesin heti kirjan käteen otettuani, että tässä taitaa olla kirja juuri minua varten. Olin pitänyt paljon Kostetin teokseksesta Margaretan synti (Aula & Co 2021) (linkki). Tässä Katariinojen kirjassa minua viehätti myös Sanna-Reeta Meilahden suunnittelema kaunis kansi. Enkä pettynyt, kirja on yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksistani. 

"Linnan merkitys rakentuu erilaisista tarinoista, mielikuvista, haaveista, tunteista, ihmiskohtaloista."

Kirjan kuusi Katariinaa eivät ole irrallisia hahmoja, vaan Kostet linkittää heidän elämänsä luontevasti kyseiseen historialliseen aikakauteen, ympäröivään yhteiskuntaan ja Turun linnaan. 1500-luvun linna herää eloon ja lukija saa seurata linnan eri vaiheita, linnan hovielämää ja arkipäivän asumista sekä myös mittavia korjaustoimenpiteitä sodan pommitusten jälkeen. Linnan restauroinnin viimeistelee sisustusprojekti, jonka tarkoituksena oli saada linna vastaamaan linnan alkuperäistä asua. Linnan ohella kirjailija kuvaa Turkua, sen kasvamista ja kehittymistä. 

Kirjan rakenne on kiinnostava. Katariinojen ohella kirjailija kertoo omista työprosesseistaan Katariinojen elämiä työstäessään. Opimme tuntemaan Kostetin työskentelytavat ja myös kirjailijan koiran ja sen kujeet.    

Tämän kirjan seurassa minä viihdyin. Kostetin kirjoitustyyli on miellyttävää ja sujuvaa luettavaa. Aihe oli minulle kiinnostava, aiheen käsittely ja kirjan rakenne olivat onnistuneita. Laaja lähdeluettelo osoittaa, että kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Katariinat tulivat minullekin läheisiksi. Kostet kertoo, että Katariinojen muotokuvat olivat hänelle erityisen tärkeitä. Ainoastaan Katariina Hannuntyttärestä ei ole olemassa maalausta. Olisi ollut kiva, jos kirjassa olisi ollut naisten muotokuvat lukijoiden ilona.

Kiitos Jenna Kostet ja Aula & Co tästä ihastuttavasta kirjasta!  On varmaa, että kirjan innostamana vierailen vielä tänä keväänä Turun linnassa. 

Rake Tähtinen: Saari - Miska Marian tarina

 

Rake Tähtinen: Saari - Miska Marian tarina. Jännitysromaani. Rake Product. 2023. 340 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

"Siinä se tuli.Te sanotte olevanne huolissanne ja välittävänne, mutta kun työvuoro päättyy, te lähdette omaan elämäänne, ettekä enää esitä olevanne jotain välittäviä ihmisiä. Te olette välittäviä paskiaisia vain silloin, kun olette oven ulkopuolella. Silloin te välitätte oikeasti, kun siitä ei makseta palkkaa. Vastikkeeton välittäminen on oikeaa välittämistä, ja teille maksetaan siitä. Te ette välitä. Et sinäkään Sinikka, vaikka niin sanot. Sinä vain huoraat välittämisellä."

Olipa mukava siirtyä Tähtisen kirjan kera 1980-luvulle, Black Sabbathin, AC/DC:n, ZZ Topin ja Dire Straitsin aikakaudelle. Tarkalleen ottaen kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1986, vuoteen, jolloin tapahtui vakava Tsernobylin ydinvoimalaonnetomuus.

"Miska Marian lapsenusko oli karissut tasan kuusi vuotta sitten."

Saari-dekkarin päähenkilö on Uudenkaupungin lastenkoti Rauhansalmessa asuva 16-vuotias Miska Maria. Perhetausta on rankka. Äidin huidellessa omilla teillään sisarukset olivat joutuneet selviytymään omin voimin. Kuusi vuotta sitten äiti koki väkivaltaisen kuoleman ja siitä lähtien Miska Marian "koti" on ollut Rauhansalmessa. 

Kuri Rauhansalmessa on kova. Aina ei vaan jaksa, vaan on otettava omaa aikaa. Useiden päivien karkureissuja ei katsota hyvällä Rauhansalmessa. Karkureissun jälkeen Miska Marian inhoama ohjaaja Keituri ohjaa Miska Marian tämän huoneeseen. "Loppupäivän saat miettiä huoneessasi, oliko reissu sen arvoinen". Johtaja Karttunen uhkaa siirtää Miska Marian toiselle paikkakunnalle, vaikkapa Muhokselle. Se olisi Miska Marian mielestä pahinta, mitä hänelle voisi tapahtua. Onneksi Rauhansalmessa on yksi ohjaaja, Sinikka, joka välittää. Mutta hänellekään Miska Maria ei halua avautua. 

"Hymyilevä grillimyyjä."

Miska Marian arki saa uuden suunnan, kun hän kohtaa Kennetin. Kennet oli työskennellyt grillimyyjänä, mutta oli saanut potkut, kun omistaja huomasi Kennetin myyneen tupakkaa kassan ohi. Nyt Kennet on epätoivoinen, varastetut rahatkin pitää korvata grillin omistajalle. Rahaa pitäisi saada. Kun häntä vielä kaiken lisäksi pyydetään kitaristiksi teinipoikien perustamaan Blue Balls -bändiin , Kennet sanoo kyllä ja päättää samalla, että hänen on ostettava Marshallin kitaravahvistin ja kaiuttimet. Mutta se raha. "Jotain oli keksittävä ja pian." Ja kyllä Kennet keksii. 

Bänditreeneissä Miska Maria tutustuu pitkätukkaiseen, nahkarotsiin ja farkkuliiveihin pukeutuneeseen Kennetiin. Miska Maria huomaa viihtyvänsä Kennetin seurassa. Samoin Kennet tuntee, että "tytössä oli jotain sellaista, joka vetosi." 

Sitten alkaa tapahtua Uudessakaupungissa. Rauhansalmessa Miska Maria joutuu vaikeuksiin ohjaaja Keiturin kanssa. Yht'äkkiä poliisi Ahola voi vain todeta, että Uudessakaupungissa on tapahtunut kaksi henkirikosta kahden viikon aikana. Poliisi on neuvoton. Miten on mahdollista, että pienessä kaupungissa kukaan ei tiedä mitään eikä kukaan ole nähnyt mitään?

Ja vielä kolmaskin ruumis tulee. Ruumis löydetään mereltä. Sitä kautta tapahtumat alkavat saada ratkaisunsa, kun poliisi ohjaa veneensä Iso-Haiduksen saareen. 

Saari-dekkarissa on vakava aihe. Lastenkodissa elävien lasten elämä ei ole helppoa, kuten ei ole Miska Mariankaan. Vanhempien alkoholin ja päihteiden käyttö ovat aivan liian usein syynä niihin ratkaisuihin, joita täytyy lasten osalta tehdä, kun kotona ei voi enää asua. 

Kirjailija tietää, mistä puhuu. Hän on itse työskennellyt lastensuojelulaitoksen ohjaajana. Se näkyy kirjassa ja luulenkin, että tällä on suuri merkitys siihen, miksi Saari on hyvä ja vaikuttava lukukokemus. Kirja kannattaa lukea toki myös dekkarina. Juoni on kiinnostava ja pitää otteessaan ihan viimeisille sivuille saakka. 

Kirja on aiheeltaan vakava ja rankka, mutta Tähtisen sujuva kirjoitustyyli humoristisine pilkahduksineen tekee lukukokemuksesta mieluisen ja viihdyttävän. Elävät, uskottavat ja huolella rakennetut henkilöhahmot lisäävät kirjan kiinnostavuutta. Lukija ei voi muuta kuin toivoa kaikkea hyvää Miska Marialle. 

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat Uuteenkaupunkiin, kirja on varmasti mieluista luettavaa kaupunkia tuntevalle. 

Tähtisen Petäjämäki-sarjan lukeneet yllättyvät, kun Petri Petäjämäki löytyy tästäkin kirjasta.

Juha Seppälä: Merille

 

Juha Seppälä: Merille. Siltala. 2023. 212 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Mökillä vallitsi harmonia. Hiljaisuutta oli paljon. Kerran viikossa kävimme kaupungissa, yleensä emme tehneet mitään. Mitään ei tapahtunut. Käytännöllä ja sepitteellä ei ollut eroa, näennäisellä ja todellisella. Joskus vetäydyimme merestä ja auringosta raukeina päivälevolle ja nukuimme tunnin, pari, Boman alkovissaan, minä tupakeittiön vuodesohvalla, puoliksi istuvassa asennossa, molemmat tyynyt pääni alla. Nukahtaessani en ajatellut kirjoja. En muistanut niitä herätessänikään."

"Maailma vihasi painettuja kirjoja."

Eläkkeellä oleva kirjan minä-henkilö - ehkä Seppälä itse - haluaisi olla "oikea" kirjailija, kirjailija joka olisi kirjoittanut romaaneja. Mutta sellainen hän ei ole, hän on kyllä elättänyt itsensä kirjoittamalla, mutta romaanin kirjoittamisessa hän on edennyt vain kymmenisen sivua. Mutta nyt on vuorossa kirjallisen materiaalin ja kirjojen hävittäminen. "Seitsemänkymmenen neliön asunnossani oli viisituhatta kirjaa. Halusin jättää sata. Aution saaren lukemiston." Loput on hävitettävä, sellainen määräys on annettu. Tähänkö todella on tultu, kirjailija toteaa. Hän matkaa ystävänsä Bomanin mökille löytääkseen kirjoille sopivan tuhoamispaikan. 

Bomanin mökillä meren äärellä kirjailija pohtii elettyä elämäänsä - parisuhteita, kuoleman läheisyyttä ja tietysti kirjoja. Ajatukset poukkoilevat asiasta toiseen. Elettyihin vuosiin on mahtunut mitä erilaisimpia ihmissuhteita, ystävyys taiteilija Bomanin kanssa on yksi niistä parhaista. Nyt hän on yksin, ei ole avioliittoa, ei ole lapsia. Vuosien varrella on kyllä ollut muutamia naissuhteita, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Eräänä kesäpäivänä kirjailija tapaa Bomanin naapurimökillä asustavan Anneli E:n, eläkkeellä olevan proviisorin, jonka kanssa kirjailija viihtyy. Seuraako suhteesta mitään pitempiaikaista suhdetta, se jää nähtäväksi.  

Kirjailijan ajatukset vievät pohtimaan myös kuolemaa. Kuolema tulee lähelle, kun kirjailijan lapseton setä kuolee ja kirjailija on testamentin mukaan yksi yhdestätoista edunsaajasta. Kirjailija lähtee Pohjanmaalle katsomaan setänsä taloa. Käynti on neutraali, muistoja ei synny, mutta kuolema jää ajatuksiin. "Kun lähden, en paukauta ovea perässäni. Minä katoan, kuten kirja."

"Meri oli raskas, hiljaa."

Merkittävä elementti kirjassa on meri. Se antaa raamit tapahtumille ja kirjailijan ajatuksille. Miten hienosti Siltala kuvaakaan merta ja sen mahtia. "Meri oli aina sama. Olin tullut sen rantaan erilaisissa elämäntilanteissa. Se oli harmaa, vihreä, tyyni, vellova, kuin mieleni. Jotain outoa siinä oli aina."

Kirjan päättää yli kymmensivuinen tykitys, jossa Seppälä antaa tulla kaiken ulos. Toivoa ei juuri ole. Käsitellyiksi tulevat mm. korona, ilmastonmuutos, eri uskontokunnat ja ennen kaikkea Helsingin Sanomat. Maininnan saa myös  Paavalin seurakunnan kirkkoherra, joka tanssii tähtien kanssa ja jonka intohimoja ovat jalkapallo, jeesus ja juustot.  

Mikään juoniromaani tämä ei ole. Kirja on enemmänkin novellimainen kokonaisuus, joka pitää sisällään teräviä havaintoja eletystä elämästä. Seppälä on taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa sujuvasti ja selkeäsanaisesti, vaikka sinne tänne poukkoileva teksti haastaakin lukijan. Paikka paikoin kirjasta löytyy osuvaa huumoria ja satiiria. Merille on ajatuksia herättävä teos, joka jää elämään mieleen pitkäksi aikaa.

Annie Ernaux'n Vuodet lukupiirikirjana

 

Annie Ernaux: Vuodet. Gummerus. 2021. Alkuteos: Les années (Éditions Gallimard, 2008). Suomentanut Lotta Toivanen. Lukija Ella Pyhältö. 7 tuntia 38 min.   

Niin olivat kirjaston jonot pitkät tähän kirjaan, että jouduin turvautumaan Storytelin äänikirjaan. Kyllähän se niinkin toimi, mutta olisin kyllä mielelläni selaillut printtikirjaa ja ehkä palannut joihinkin kiinnostaviin kohtiin. Kuunnellessa kaikkea ei vaan pysty hanskaamaan.

Annie Ernaux (s. 1940) sai kirjallisuuden Nobelin viime vuonna. Sitä ennen kirjallisuuden Nobel-palkinto oli jaettu jo noin 120 kertaa. Annie Ernaux oli 17. Nobelin voittanut nainen. Mietimme, keitä nobelisteja muistimme. Kyllähän niitä tuttuja nimiä tuli esille, vaikkapa Alice Munro, Marques, Olga Tokarczuk, Svetlana Aleksijevits, Bob Dylan, Pablo Neruda, Herta Müller ja Toni Morrison. 

Monien veikkaukset Nobel-voittajasta menivät pieleen. Ernaux sen Nobelin sai. Minun täytyi kyllä todeta, että Ernaux oli minulle ihan tuntematon nimi ennen viime vuotta. Ernaux'n tunnetuin teos lienee Vuodet, joka ilmestyi suomeksi v. 2021. Ranskaksi se oli ilmestynyt jo vuonna 2008. Kirjasta on tehty elokuva Happening. Ernaux'lta on suomennettu aiemmin - vuonna 1996 - Puhdas omatunto. Vuonna 2022 suomennettiin teos Isästä, Äidistä. 

Yksityisestä yleiseen

Vuodet-kirjassaan Ernaux kuvaa omaa elämäänsä lapsesta aikuiseksi naiseksi. Hän varttui ja kasvoi Normandiassa työläisperheessä, opiskeli opettajaksi, muutti Pariisiin, sai kaksi lasta ja koki avioeron. Siinäpä se, tällainen on kirjan juoni. Kysymyksessä on yhden ihmisen - Annie Ernaux'n - tarina 1940-luvulta lähtien aina vuoteen 2006. 

Se, mikä tekee tästä kirjasta hyvän ja jopa erinomaisen, on se raami eli ympäröivä ranskalainen yhteiskunta, johon tämä yhden ihmisen elämä sidotaan. Vielä laajempi perspektiivi syntyy, kun mukaan liitetään keskeisiä maailmanpoliittisia tapahtumia. Mutta ranskalaisuus on luonnollisesti leimaa antava piirre Annie Ernaux'n elämän tapahtumille. Joitakin lukupiiriläisiä haittasi se, että mukana oli niin paljon suomalaisille tuntemattomia henkilöitä, joidenkin mielestä taas tuntemattomat nimet eivät lainkaan haitanneet lukemista.  

Kirja syvenee loppua kohti

Monet meistä kokivat kirjan alkuosan hieman työlääksi, mutta kirja paranee edetessään. Tapahtumat lähtevät pienestä ja suurenevat koko ajan. Ehkä kirjan tapahtumat tulivat meille elävimmiksi, kun käsiteltiin oman aikakautemme teemoja. Lukupiirin naiset totesivat, että kirjan tapahtumia oli helppo peilata omaan elämään.  

Mietimme, kuinka paljon ranskalaisella ja suomalaisella yhteiskunnalla on yhtäläisyyksiä. Totesimme, että yhtäläisyyksiä löytyy, mm. kulutustavaroiden nopea yleistyminen, mutta eroavuuksia on paljon, mm. opiskelijoiden mielenosoitukset 1960-luvulla. Ranskassa opiskelijamellakat vuonna 1968 jatkuivat useita viikkoja.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppoa lukea. Ernaux käyttää lyhyitä lauseita, ja ainakin tässä kirjassa tällainen kirjoitustyyli toimii. Kirjailija on tehnyt teräviä havaintoja ympäröivästä maailmasta ja toteaa asioiden tilan mitenkään paasaamatta tai saarnaamatta.  Kirjan luettuaan miettii pakostakin, miten paljon asiaa onkaan mahdutettu tähän 215-sivuiseen kirjaan. Suomentaja Lotta Toivanen on tehnyt hyvää työtä. 

Monien meidän mielestä Ernaux on Nobel-palkintonsa ansainnut, niin taitavasti hän nivoo oman elämänsä ympäröivään yhteiskuntaan kuvatessaan ranskalaisen sääty-yhteiskunnan vaikutusta elämiseen ja ihmissuhteisiin sekä kulutusyhteiskunnan historiaa. Kirja on luokiteltu tietokirjaksi, eli kyseessä on muistelmateos. Totesimme, että kirja voitaisiin ihan yhtä hyvin luokitella romaaniksi, koska ei tämä ihan perinteinen muistelmateos ole. 

Olimme yhtä mieltä Ernaux'n kanssa siitä, että on tärkeää taltioida sen maailman tapahtumia, jonne ei ole enää pääsyä. Kirja sai meiltä arvion 4,1. Ensi kerralla jaamme ajatuksia Raija Orasen kirjasta Iso (Otava 2022).

Ernaux tulee Suomeen LIT-kirjallisuustapahtumaan toukokuussa.

Anneli Kanto kirjailijavieraana Raumalla

 

Naisten Pankin Rauman paikallisryhmä järjesti yhteistyössä kirjaston kanssa onnistuneen kirjailijaillan. Kirjailijavieraaksi saimme Anneli Kannon, joka kertoi ja keskusteli suuren suosion saaneesta Rottien pyhimyksestä. 

Anneli Kanto saapui Raumalle jo päivällä hyvissä ajoin, koska hän halusi käydä tutustumassa Rauman kirkkoon. Rauman ja Hattulan kirkolla on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat vanhoja kirkkoja, Hattulan kirkko on vuodelta noin1480 ja Rauman kirkko vuodelta 1512. Molemmat ovat Pyhän Ristin kirkkoja. Ja mikä tärkeintä, molemmissa on maalauksia. 

Rauman kirkko

Kirkkoon tutustumista.

Kirjailijailta järjestettiin Rauman pääkirjastossa. Ennen tilaisuuden alkua yleisöllä oli mahdollisuus ostaa kahvia/teetä pullan ja suolaisen kera sekä kokeilla arpaonnea. Anneli Kannolla oli mukanaan iso kassillinen Rottien pyhimystä ja uutusdekkaria Haihtuneet. Kaikki menivät kaupaksi. 

Arpojen myyntiä

 

Anneli Kannon jaTapio Koivukarin seurassa

Yleisömäärä yllätti kaikki, sekä meidät että kirjaston väen. Tila riitti just ja just. Tilaisuudessa oli 82 kuulijaa.

Hanna Suomela kertoi Naisten Pankin toiminnasta. 

Minulla oli ilo saada haastatella Anneli Kantoa.

Rottien pyhimys oli haastattelun pääaiheena, mutta sivusimme myös Kannon muuta tuotantoa, mm. sisällissotakirjoja sekä dekkariuutuutta Haihtuneet. Anneli Kanto on ihana ja mukava ihminen, niin eläväinen ja niin inhimillinen. Hän todella osaa ottaa yleisönsä. Yleisö tykkäsi. Luulen, että ne, joille ei Rottien pyhimys ollut vielä tuttu, ottavat sen kyllä lukulistalle. Samoin luulen, että monen kuulijan kulku käy Hattulan kirkolle ensi kesänä. Niin kiinnostavasti Anneli Kanto kertoi Hattulan kirkon seinämaalauksista, että tuli tunne, että ne on nähtävä. 

Me naistenpankkilaiset sekä myös kirjasto olimme todella tyytyväisiä. Kaikki onnistui hyvin ja yleisö oli tyytyväinen. Arpajaistuotoilla ja kahvituksella saimme kerätyksi 750 euroa Naisten Pankille. 

Florian Illies: Rakkautta vihan aikaan

 

Florian Illies: Rakkautta vihan aikaan. Tunnettuja eurooppalaisia pareja 1929-1939. Atena. 2023. Saksankielinen alkuteos: Liebe in Zeiten des Hasses. Suomentanut Heli Naski. 412 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Florian Illies herättää eloon 1930-luvun, ajan jolloin kansallissosialistit ovat kaapanneet vallan Saksassa. Illiesin tapa tarkastella natsismia ei ole perinteinen; hän kuvaa aikakautta moniäänisesti, mutta keskittyen pääasiallisesti merkittävien kulttuurihenkilöiden rakkaussuhteisiin ja eroottisiin kokeiluihin. Vaikka on kyse maailman kuuluisista kulttuurihenkilöistä, kuten esimerkiksi Picassosta, Jean-Paul Sartresta, Marlene Dietrichista ja Bertolt Brechtistä, tässä kirjassa he eivät esiinny kulttuurineroina, vaan ihmisinä, jotka ovat kietoutuneet mitä erikoisimpiin rakkaussuhteisiin.   

Kirja jakautuu kronologisesti kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee kultaisen 20-luvun päättymistä Saksassa. Tapahtumat kulminoituvat kirjan toiseen osaan: vuoteen 1933, jolloin Hitler on saanut vallan, valtiopäivätalossa on syttynyt tulipalo, kirjoja poltetaan ja juutalaisia vainotaan. Kolmannessa osassa eletään 1930-luvun loppupuolta, jolloin monet merkit enteilevät sodan alkamista. 

Monet taiteilijoista pakenivat Saksasta hyvissä ajoin ennakoidessaan natsismin mukanaan tuovan vaaran. Mutta eivät kaikki. Mm. Jean-Paul Sartren nähtiin nauttivan juustokakkua Simone de Beauvoirin kanssa Krauzler Eckössä Berliinissä. He, monien muiden merkkihenkilöiden tavoin, halusivat elää Saksassa, nauttia huolettomista päivistä ja rakastaa. Mutta moni heistä jätti huomioimatta sen tosiasian, että kaikki tulee muuttumaan. Tummia pilviä ei voitu enää tukahduttaa.  Pian "Hitler on valtakunnankansleri. Kuin sadussa," kirjoittaa Goebbels, kun sen sijaan Klaus Mann kirjoittaa "Hitler valtakunnankansleri. Järkytys." 

Tolstoita mukaellen Illies kirjoittaa: "Kaikki onnelliset parit muistuttavat toisiaan. Mutta kaikki onnettomat ovat aivan omalla tavallaan onnettomia."

Illies on valinnut kirjaan monen alan merkkihenkilöitä. On kirjailijoita, mm. Scott Fitzgerald, Alfred Döblin, Erich Maria Remarque, Anais Nin, Hermann Hesse ja Henry Miller, on taidemaalareita, mm. Picasso ja Salvador Dali, on näyttelijöitä, mm. Marlene Dietrich. Ja natsien saatua vallan merkkihenkilöiden joukkoon tulee mukaan mm. Goebbels. Eikä Staliniakaan unohdeta. 

Näiden kirjassa kuvattujen merkkihenkilöiden rakkauselämä on moninaista, on pettämistä, valehtelua, kärsimystä, mustasukkaisuutta, riitelyä, eroja, sovittelua ja valittamista. Kokeillaan vapaata avioliittoa, homo- ja lesbosuhteita. Mukaan mahtuu toki myös intohimoa, rakkauden hurmaa ja hekumallisia onnen hetkiä. Monien merkkihenkilöiden elämää kantaa rakkaus, joka saattaa heijastua vaikkapa taiteilijan maalauksissa. "Picasso ahmii naisensa janoisin siemauksin. Se jota hän kulloinkin haluaa ja kaipaa, myös antaa leimansa hänen taiteelleen ja näkemyksilleen." 

Rakastajaparista toiseen, sängystä toiseen.

Kesti hetken aikaa ennen kuin pääsin sisälle kirjaan. Kirjailija kuvaa yhden merkkihenkilön rakkauselämää sivun tai kahden verran ja siirtyy sitten seuraavaan pariin. Monien parien rakkaussuhteita kirjailija seuraa läpi kirjan, mutta mukaan tulee poliittisesta tilanteesta riippuen uusiakin henkilöitä. Illies on lahjakas kirjoittaja; siksi kirja pysyy hyvin kasassa. 

Kirja on mielenkiintoisin tietokirja, jonka olen aikoihin lukenut. Natsismi aiheena on kiinnostava. Samoin uteliaisuutta herättävä on kirjailijan valitsema näkökulma: maailman kuulujen merkkihenkilöiden rakkauselämä poliittisesti poikkeuksellisena aikakautena. Kirjailija on tehnyt kirjaa varten todella laajaa taustatyötä, joka käy ilmi kirjan lopussa olevasta lähdeluettelosta. 

Kirjan nimivalinta on onnistunut. Mirella Mäkilän suunnittelema kansi on kertakaikkisen upea.

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija

 

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija. Gummerus. 2023. Kansi: Timo Numminen. 352 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Paula palasi iloisesti hyräillen takaisin työhuoneeseensa ja alkoi napittaa päällystakkiaan. Hän oli erittäin tyytyväinen päivän tuloksiin. Asiat etenivät suunnitelmien mukaan. Paula hymyili päättäväisesti asetellessaan peilin edessä hattua päähänsä. Hän oli oppinut kohtaamaan vaikeudet yhden kerrallaan ja osasi olla ajattelematta muuta kuin seuraavaa siirtoaan. Hän nostaisi Barkerin tehtaan ahdingostaan. Sen hän oli papalle ja enolle velkaa kaiken sen jälkeen, miten he olivat auttaneet heitä isän kuoleman jälkeen."

Antellin Puuvillatehdas-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat myyneet todella hyvin, noin 70 000 kappaletta. Puuvillatehtaan kilpailija päättää tämän Turun seuduille sijoittuvan historiallisen sarjan. 

"..peli oli tuskin lopussa."

Puuvillatehtaan kilpailija -teoksen tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Turkuun. Edellisistä kirjoista tuttu Barkerin tehdas on taloudellisissa vaikeuksissa. Littoisten verkatehtaan johtaja Rikhard Falke on ilmoittanut haluavansa ostaa tehtaan. Mutta siihen Paula Barker, tehtaan reklaamipäällikkö ja aiemmista kirjoista tutun Martan tytär, ei halua suostua. Paulan vakaa päätös on, että viimeiseen asti Barkerin tehtaan tulee olla itsenäinen. 

Rikhard Falke jatkaa ostoyrityksiään. Kun Paula tapaa komean, karismaattisen ja tyylikkäästi pukeutuneen Rikhardin, tapahtumat saavat uuden käänteen. Paula huomaa olevansa vakavasti ihastunut, ellei jopa rakastunut. Myös Falke tuo esille ihastumisensa, mutta onko ihastus aitoa vai laskelmoitua, sitä Paula ei voi tietää.

Paula ja Rikhard ovat kirjan alkuosan päähenkilöitä, mutta mukana tapahtumissa ovat myös Paulan äiti Martta ja Jenny-mummi. Kirjan loppuosan pääroolit saavatkin Martta ja Jenny, joiden molempien elämään tulee kiinnostava ja hyvää mieltä tuova käänne.

"No sitten mennään katsomaan kotimainen uutuus Mustat silmät."  

Puuvillatehtaan kilpailija -teoksen vahvuus, kuten aiempienkin osien, on vahva ajankuva. 1920-luvun Turku ja laajemminkin yhteiskunta herää eloon. Ilmassa on uutta vapauden tunnetta, muotia, jazzia, elokuvia, teatteria, tanssia. Toki huolestuttaviakin ilmiöitä nousee esille, mm. tuberkuloosi ja pirtua salakuljettavat trokarit. Vuosikymmenen lopussa häämöttää taloustaantuma, joka sittemmin johtaa suureen lamaan.

Pelkästään hyvä ajankuva ei tee historiallisesta viihdettä edustavasta kirjasta myyntimenestystä. Tarvitaan jotakin muutakin, ja yleensä se on romantiikka. Sitä tässä kirjassa on yllin kyllin, jopa liikaakin. Romantiikkaan olisin kaivannut enemmän yllätyksellisyyttä. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin Barkerin tehtaasta, sen työoloista ja tavasta, millä tehdasta johdettiin sekä toimenpiteistä, miten Paula aikoi pelastaa tehtaan konkurssilta.

Mutta yhtä kaikki, vaikka romanttiset kuviot olivat lähes ennalta-arvattavia, luin kirjaa mielelläni. Vahva ajankuva ja Antellin sujuva ja konstailematon teksti saavat lukijan eläytymään kirjan tapahtumiin. 

Historialliset viihderomaanit perustuvat fiktioon, mutta usein taustalla on historiallista faktaa ja todellisia henkilöitä. Niin tässäkin kirjassa. Kirjan lopussa kirjailija valottaa, ketä todellisia henkilöitä on kirjan fiktiivisten henkilöiden taustalla. Kirjan lopusta löytyy myös kattava lähdeluettelo, mikä osoittaa, että Antell on tehnyt kirjaa varten perusteellista taustatyötä. Lämmin kiitos myös Turun kartoista, joista oli helppo seurata tapahtumien kulkua.

Ison plussan saa Timo Numminen kauniista kannesta.

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa. Gummerus. 2020. (linkki)

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä. Gummerus. 2022. (linkki)