Tara Westover: Opintiellä. Muistelma. Tammi. 2018. Englanninkielinen alkuteos Educated. Suomentanut Tero Valkonen. 435 sivua.
"Meidän perheessämme oppiminen oli täysin itsestä kiinni: sai opiskella kaikkea mihin omin voimin kykeni, kunhan työt oli tehty. Toiset olivat kurinalaisempia kuin toiset. Minä olin lapsista vähiten kurinalaisia, joten en ollut vielä kymmenvuotiaanakaan opiskellut järjestelmällisesti mitään muuta kuin morseaakkoset, koska isä halusi ehdottomasti minun oppivan ne. "Jos linjat katkaistaan, me olemme laakson ainoat viestintään kykenevät ihmiset", hän sanoi, mutta minä jäin aina miettimään, että jos me kerran olimme ainoat morseaakkosia opiskelevat, niin kenen kanssa me oikein viestisimme." (s. 74)
Rauman Naisten Pankin lukupiiri kokoontui kuuden naisen voimin vaihtamaan mielipiteitä Tara Westoverin kirjasta Opintiellä. Kirja on muistelmateos, jossa kirjailija kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Buck Peakilla, vuoren juurella Idahon osavaltiossa. Perheessä on seitsemän lasta, joista vuonna 1986 syntynyt Tara on nuorin. Perheyhteisö on tiivis, ja kanssakäymisissä ollaan samoihin arvoihin uskovien perheiden kanssa. Pikku-Tara viihtyy kotona, on eläimiä, on kauniit kalliomaisemat ja koko perhe lähellä.
Kun Taralle tulee lisää ikävuosia, hän herää ihmettelemään, miksi hän eivätkä hänen sisaruksensa käy koulua. He ovat kotiopetuksessa, sanovat vanhemmat. Tärkeämpää kuin koulunkäynti on työskennellä isän romuttamolla, jonne kaikkien lasten pitää mennä työntekoon heti kymmenen vuotta täytettyään. Työ on raskasta ja altista onnettomuuksille, joita sattuukin usein myös perheen lapsille. Mutta Tara ei halua tehdä työtä romuttamolla, hän haluaa oppia ja hän haluaa kouluun.
Isän tahto on perheen tahto
Taran vanhemmat eivät halua tytön menevän kouluun. Tiukan uskonnollinen mormoniperhe elää vakaumustensa mukaisesti, ei usko hallitukseen, ei koulutukseen eikä lääkäreihin. Käy ilmi, että neljällä lapsella ei ole edes syntymätodistusta. Kotona syntyneen Taran syntymäpäivä on arvailujen varassa, koska äiti ei sitä muista. Perhe elää täysin isän ehdoilla. Henkilönä isä on toisaalta hyvin iloinen luonne. "Huulet olivat usein taipuneet iloiseen hymyyn, aivan kuin hän nauraisi koko maailmalle." (s. 47). Mutta toisaalta hän on täysin arvaamaton ja äärimmäisen kiihkeä uskonnollisessa vakaumuksessaan. Perheen pitää luopua puhelimesta. Isä ei uusi ajokorttiaan eikä vakuuta autoa. Sitten tulee survivalismi. Kaikkea tavaraa ruoasta ja bensasta alkaen täytyy varastoida tulevan maailmanlopun varalta.
Äidillä ei ole sanansijaa perheen asioista päätettäessä. Vastentahtoisesti, miehensä pakottamana, äiti ryhtyy toimimaan kätilönä. "Isä laski kätensä äidin hartialle. "Herra on kutsunut sinua", isä sanoi. "Ja joskus hän pyytää vaikeita asioita." (s. 33) Äidin tehtävänä on myös toimia perheen lääkärinä eli tehdä erilaisia homeopaattisia yrttiseoksia eri sairauksiin. "Hän sanoi kykenevänsä pysäyttämään halvauksen säätämällä chakraa, keskeyttämään sydänkohtauksen pelkällä energialla ja parantamaan syöpäpotilaita, jos ihmisillä vain oli uskoa. Hänellä itsellään oli omien sanojensa mukaan ollut rintasyöpä, ja hän oli parantanut sen." (s. 399) Selvästi isä sekä veli Shawn kärsivät mielenterveysongelmista, mutta sellaista ei voi sanoa ääneen, puhumattakaan että hakeuduttaisiin hoitoon. Veli on väkivaltainen ja suorastaan vaarallinen, mutta vanhemmat kiistävät Taran version veljen väkivallasta. Missä on vanhempien vastuu? Miksi veljelle ei hankita hoitoa?
Tara lähtee koulutielle 17-vuotiaana. Samalla alkaa matka kohti omaa elämää. Helppoa se ei ole. Taralla on jo opintojen suhteen paljon kiinni otettavaa. Yhtä paljon haasteita tuottaa sopeutuminen tavalliseen opiskelijaelämään. Mutta hän pystyy siihen. Hän saa stipendin ja valmistuu vuonna 2014 historian tohtoriksi Cambridgesta.
Lapsi rakastaa ehdoitta vanhempiaan
Lukupiirimme koki, että kysymys Taran kohdalla on selviytymistarinasta eli miten selviytyä ja päästä irti perhesuhteesta, joka aikoinaan oli ollut niin rakas. Westover kuvaa taitavasti irtautumisprosessia, joka todellakaan ei ole helppo. Välillä Tarasta tuntuu, että hän pystyy elämään yksin, mutta sitten hän taas huomaa, että koti ei suostu irrottamaan otettaan hänestä eikä hän kodista. Taas hän palaa kotiin haluten takaisin perheyhteyteen, mutta koska Tara ei voi ottaa vastaan isän siunausta, suhde ei eheydy. Uskonnon totaalisuus voittaa perhesuhteet, lasta ei voi hyväksyä, ellei hän tunnusta uskoa.
Varmasti useampikin lukija joutuu tarkistamaan tapahtumien vuosiluvut. Kyllä, kirjan tapahtumat sijoittuvat todellakin 1980-luvulle. Tuntuu uskomattomalta, että sivistyneessä valtiossa voi elää olematta virallisesti olemassa. Ei syntymätodistusta, ei tietoa syntymäpäivästä. Totuus on usein oudompaa kuin fiktio. Westoverin kirja todistaa sen.
Se, että Westoverin perhe elää normaalin yhteiskunnan ulkopuolella omissa kummallisissa sfääreissään, menee kirjan kuvauksissa ehkä liikaakin mormoniuskonnon piikkiin. Tosiasiallisesti kyse on paljolti nimenomaisesti isän mielenterveysongelmista, eikä niinkään uskonnon vaatimuksista.Mietimme, kirjoittaako Tara Westover vielä kirjoja. Ehkä kirjoittaa, koska hän osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä, mutta kuitenkin ehkä ei. Tässä päiväkirjaan perustuvassa kirjassa hän on kertonut selviytymistarinansa, ja voi olla, että se riittää hänelle. Kirjan kirjoittaminenkin oli hänelle todennäköisesti osa selviytymisprosessia.
Kirjan nimeksi on valittu Opintiellä, Educated. Mielestämme jokin muu nimivalinta olisi kuvannut selviytymistarinaa paremmin. Eräs lukijoistamme totesi, että nimi kuulostaa aapiselta. Kirjan kansi sai meiltä kiitosta.
Odotukset kirjan suhteen olivat suuret. Varsinkin sen jälkeen, kun kävi ilmi, että kirja oli ollut yli sata viikkoa New York Timesin bestseller -listalla ja että Barack Obama oli suositellut tätä kirjaa. He called "Educated" is a "remarkable memoir of a young woman raised in a survivalist family in Idaho who strives for education while still showing great understanding and love for the world she leaves behind." Kiinnostava lukukokemus tämä oli, vaikkakin minun mielestäni turhankin sentimentaalinen ja melodramaattinen. Mietin, olisiko kirjailijan kannattanut odottaa vielä muutama vuosi ennen kuin aloittaa kirjan kirjoittamisen. Silloin saisi enemmän etäisyyttä tapahtumiin.
Kirja sai meiltä arvion 3,7 (asteikko 1-5).
Keksimme lukupiirillemme nimen. Ihan Rauman giälisen: Päi avara mailma.
Jatkamme lukupiiriämme keväällä. Tammikuun kirjana on Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Johnny Kniga 2013).
Ihanaa joulun aikaa kaikille!