John Williams: Stoner. Bazar.
2015. Englanninkielinen alkuteos Stoner. Suomentanut Ilkka Rekiaro.
306 sivua.
”Joululomalla, tuolla
merkillisen seisahtuneella tauolla kiireisen lukuvuoden keskellä,
William Stonerille alkoi valjeta kaksi asiaa: hän tajusi, kuinka
tärkeä Gracesta oli tullut hänen elämässään, ja hän ymmärsi,
että hänessä puolestaan saattaisi olla ainesta hyväksi
opettajaksi.” (s. 130).
Seniorilukupiirimme helmikuun kirjana oli John Williamsin Stoner. Meitä oli yhdeksän lukijaa vaihtamassa mielipiteitä tästä upeasta kirjasta. Itse olin lukenut Stonerin jo aiemmin, muille lukijoille kirja oli entuudestaan vieras. Kirjalla on kiinnostava tausta. Kirja ilmestyi USA:ssa jo vuonna 1965. Aika pian kirja kuitenkin unohdettiin, vaikka se saikin kohtalaisen hyvän kritiikin. Meni liki 40 vuotta Stonerin uudelleen tulemiseen. ”Stoner sai toisen elämän”, kuten Boston Globe otsikoi. Ensin kirja julkaistiin uudelleen USA:ssa ja Englannissa vuonna 2006. Kun Stoner sai vuonna 2013 Waterstone Book of the Year -palkinnon, menestys oli taattua kaikissa länsimaissa. Suomalaiset pääsivät tutustumaan Stoneriin vuonna 2015.
Mielenkiintoinen
elämäntarina
Kirja kertoo William Stonerin
elämäkerran alkaen lapsuudesta, edeten nuoruuteen, keski-ikään,
vanhuuteen ja lopuksi kuolemaan. Stoner on maatilan ainoa poika
Boonvillessa Yhdysvaltojen Keskilännessä (kirjassa kylä on
nimeltään Booneville, mutta sen kuuluu olla Boonville). Maatila on
pieni, elämä on raatamista ja toimeentulo on niukkaa. Tulevaisuus
ei näytä yhtään valoisammalta. Williamin isä kannustaa poikaansa
maatalousopintoihin, joita tarjoaa Missourin yliopisto Columbiassa.
Tähän mahdollisuuteen William tarttuu. Hän aloittaa opintonsa
19-vuotiaana vuonna 1910. Hän opiskelee ahkerasti ja
velvollisuudentuntoisesti, vaikkakaan ei mitenkään intohimoisesti,
tekee pitkää päivää, koska maksaa työllään asumisensa
sukulaistensa talossa.
Shakespearen 73. sonetti
muuttaa Williamin elämän suunnan hänen suorittaessaan englannin
kielen ja englantilaisen kirjallisuuden peruskurssia. William tekee
huikean ratkaisun, jonka hän salaa perheeltään. Hän lopettaa
maatalousopinnot ja siirtyy englannin opiskelijaksi.
Ensimmäinen maailmansota
syttyy. Williamin ystävät David Masters ja Gordon Finch lähtevät
sotaan. Jälleen William osoittaa rohkeutta ja tekee oman
ratkaisunsa, hän ei lähde sotimaan. Saatuaan opintonsa loppuun
hänet palkataan yliopistolle opettamaan englanninkielistä
kirjallisuutta. William on innostunut työstään, nauttii
opettamisesta ja saa opiskelijat kiinnostumaan englantilaisesta
kirjallisuudesta. Tämä on juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä.
Kaunissilmäisestä Edithistä
tulee Williamin vaimo. Mutta silmien kauneus ei kauas kanna, pian
häiden jälkeen William ymmärtää, että aviolitto on katastrofi.
Tilannetta ei paranna Grace-tyttären syntyminen, koska Edith eristää
isän ja tyttären toisistaan. Rakkaus löytyy yliopistolta.
Rakkauden kohde on nuori naiskollega, jatko-opiskelija Katharina
Discroll. Mutta rakkaus kariutuu sosiaalisiin paineisiin. ”Mutta
Stoner tiesi, että maailma hiipi häntä kohti, Katherinea kohti ja
kohti sitä pientä kolkkaa jota he olivat luulleet omakseen, ja
katsoessaan tuota vaanien lähestyvää maailmaa hän tunsi surua,
josta ei pystynyt puhumaan, ei edes Katherinelle.” (s. 225)
Kuolinvuoteellaan Stoner
miettii elettyä elämäänsä. ”Hän oli toivonut avioliiton
ykseyttä ja äänetöntä, yhteen sitovaa intohimoa; senkin hän oli
saanut mutta ei ollut tiennyt, mitä sillä tehdä, ja se oli
kuollut. Hän oli toivonut rakkautta ja oli saanut rakkautta, mutta
hän oli luopunut siitä, oli päästänyt sen menemään
toteutumattomien mahdollisuuksien kaaokseen. Katherine, hän
ajatteli. ”Katherine,” (s. 303)
Se oli Stonerin elämä.
Stonerin tarinassa on kaikki
amerikkalaisen menestystarinan ainekset. Köyhästä kodista William
etenee yliopisto-opintoihin ja sieltä edelleen yliopistovirkaan.
Menestystarinaa täydentää avioliitto varakkaan perheen tyttären
kanssa. Mutta Stonerin elämä ei ole sankaritarina. Päinvastoin,
Stonerin tarina on vastakohta amerikkalaiselle menestystarinalle.
Hänen elämäänsä voisi helposti pitää onnettomana ja
epäonnistuneena, mutta näin me lukupiiriläiset emme kokeneet.
Päinvastoin, uskomme, että tämä oli se elämä, jollaisen Stoner
halusi elää. Lukuunottamatta rakkautta Katherineen, Katherinea hän
ei olisi halunnut menettää. Katherinea hän ei saanut, sen sijaan
hän eli ikävässä avioliitossa sairaalloiselta vaikuttavan,
tunteettoman Edithin kanssa, joka siirsi omia epäonnistumisiaan
lapseensa.
Upea kuvaus miehen tiestä
Eräs lukijoistamme kommentoi,
että hänestä kirja oli yllättävä. Yllättävyys oli
miehisyydessä. Mies kertoo miehen elämäntarinan. Lisäksi
tapahtumat sijoittuvat miehiseen ympäristöön eli yliopistoon. Näin
miehistä kerrontaa saa harvoin lukea romaaneissa, useimmiten asioita
kuin asioita tarkastellaan naisnäkökulmasta. Keskustelimme paljon
Stonerin persoonallisuudesta. Hän oli tinkimätön ja
peräänantamaton omissa moraalikäsityksissään, mikä tuli ilmi,
kun yliopistolla Stonerin käsitykset nuoren opiskelijan
osaamistasosta pyrittiin mitätöimään. Jos Stoner olisi ollut
joustavampi omissa näkemyksissään, hänellä olisi ollut
mahdollisuudet edetä urallaan. Mutta todennäköisesti uralla
eteneminen ei ollut hänelle tärkeää. Sen sijaan hän halusi olla hyvä opettaja. Stoner
haki hyväksyntää vain itseltään. Eräs lukijamme kuvasi
Stoneria sisäänpäinkääntyneeksi, joka työsti omia asioitaan
itsekseen. Olipa eräs lukijamme sitä mieltä, että Stonerilla -
”yhden asian miehellä” - oli autistia piirteitä.
Elokuvauksellinen kirja
Totesimme, että tällaista on
hyvä kertomakirjallisuus. Suurin osa meistä oli sitä mieltä, että
Stoner on aidosti hyvä kirja. Olimme kaikki ihastuneita Williamsin
kieleen. Kieli on toteavaa, kaunista ja eleetöntä. Samoin kirjan
rakenne viehätti meitä. Ei mitään kikkailua, ei aikahyppyjä, ei
takaumia, vaan sen sijaan selkeää ja seesteistä kronologista
kerrontaa. Monille meistä Stoner jäi elämään mieliimme kirjan lukemisen jälkeen. Pystyimme tuntemaan kirjan hehkuvan jälkimaun
vielä päivien jälkeen. Oli joukossamme myös lukija, jolle
kirjasta jäi surumielinen ja hieman ankea jälkimaku. Eräs meistä
oli kuunnellut kirjan äänikirjana, mutta loppuun hän ei tainnut
päästä, kun Stoner tuuditti hänet unten maille.
Kaiken kaikkiaan, William
Stoner on uskottava henkilöhahmo, joka eli elämän, joka oli
Stonerin näköinen. Kiitämme Ilkka Rekiaroa upeasta käännöksestä
ja kustantajaa kauniista kannesta. Stoner sai suuren suosion
uudelleen tulemisensa jälkeen. Olisimme suoneet, että John Williams
olisi saanut olla mukana seuraamassa Stonerin menestymistä.
Kirja on luettu hyvin monissa blogeissa, mm. Kirjat kertovat, Nannan kirjakimara, Elämä on ihanaa ja Luettua elämää.
Maaliskuun kirjana on erään lukupiiriläisemme suosittelema Liisa Seppäsen Poika joka unohtui (Otava, 2019).
Osallistun Stonerilla Kirjasähkökäyrä-blogin Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.
Osallistun Stonerilla Kirjasähkökäyrä-blogin Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.