Sari Elfving: Saattaja

 

Sari Elfving: Saattaja. Teos. 2023. Ulkoasu Sanna-Reeta Meilahti. 278 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eletään aikaa ennen talvisotaa. Laina on biologian opiskelija, joka työskentelee Eläintieteellisessä museossa. Laina pitää työstään.  Hänen vastuullaan ovat ennen kaikkea perhoset. Kaikki perhoset kiinnostavat häntä, mutta erityisesti Lainaa kiehtoo pääkalloperhonen, Acherontia atropas. "Pääkalloperhonen on Suomessa useimmiten karkulainen, sillä se viihtyy pääsääntöisesti etelämmässä. Talven yli säilymistä pidetään mahdottomana, mutta toukkia on silti löytynyt Sääksmäeltä saakka, ja koteloitakin." Ja olipa pääkalloperhonen nähty todistettavasti Äyräpään Pölläkkälässä elokuussa vuonna 1936. 

Lainan työkaverina on Oskari, johon Lainalla on hieman ristiriitainen suhde. Laina itsekin pohtii, onko suhde pelkkä työsuhde vai olivatko he vain kilpakumppaneita. Jatkosodan alkaessa Oskari saa kutsun kertausharjoituksiin. 

Laina päätyy sotilaiden apusisareksi kenttäsairaalaan Karjalaan. Olosuhteet ovat epätoivoiset, jatkuvasti kenttäsairaalaan tuodaan lisää haavoittuneita sotilaita, joista osalla on niin vakavat vammat, että paraneminen ei ole mahdollista. Laina ymmärtää ja haluaa auttaa ja antaa lohtua viimeisiä hetkiä eläville sotilaille. On helppo ymmärtää kuolevien sotilaiden pelkoa ja kauhua elämänsä viimeisinä hetkinä. 

"Saattamisesta ei ollut ohjeita, sillä sellaista työtä ei ollut olemassa." Mutta Laina haluaa tehdä saattohoitajan työtä ja tarvitsee sitä varten erillisen saattohoitopaikan. Hän eristää kuoleville sotilaille pienen erillisen kopin, jossa hän lohduttaa kuolevia. "Lainan ja pojan välillä ei ollut paljon tilaa. Lainan tuolin jalka oli kiilautunut laverinreunaan. Hän huomasi heti, kun pojan toinen käsi alkoi hitaasti liikkua häntä kohti. Hän aisti sen samalla tavoin kuin mittaritoukan liikkeen pensaan oksalla, tai pöllön kääntyvän pään puiston puussa." Yhdessä kuolevan sotilaan kanssa vietetyn yön jälkeen saattaa Lainan vieressä aamulla maata kuollut mies.

Lainan saattohoidossa olevat sotilaat kuolevat. Paitsi yksi. Uuno jää eloon. 

Saattaja on sotaromaani, mutta se poikkeaa tavanomaisesta sotaromaanin sankarikaavasta. Kirjan tarina on yllättävä, sellainen mitä ei koulun historian kirjoissa kerrota. Lotista ja hoitajista maalattiin kuvaa siveellisinä ja moitteettomasti käyttäytyvinä naisina ja suurin osa näistä naisista mahtuikin tämän määritelmän kehyksiin. Tähän malliin ei Laina mahtunut.  

Elfvingin teksti on vähäeleistä, herkkää, runollista ja vertauskuvallista. Ajoittain vertauskuvallisuus jää ainakin minulle avautumatta, mutta episodi episodilta tarinan kokonaisuus avautuu lukijalle kiinnostavana ja sujuvasti etenevänä lukukokemuksena.  

Sari Elfving Helsingin kirjamessuilla

Lucinda Riley: Valo ikkunassa

 

Lucinda Riley: Valo ikkunassa. Bazar. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Light Behind The Window. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 555 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

""Myydä kartanon..." Emilie toisti Gerardin sanat. Niiden kuuleminen ääneen lausuttuina korosti hänen hartioitaan painavien velvollisuuksien suunnattomuutta. "Tämä talo on ollut suvun hallussa kaksisataaviisikymmentä vuotta, ja nyt minä joudun tekemään päätöksen sen tulevaisuudesta. Totta puhuen minulla ei ole aavistustakaan, mikä olisi parasta", hän sanoi huokaisten."

Ihastuttavan Seitsemän sisarta -sarjan kirjoittanut Lucinda Riley (1965 - 2021) on kirjoittanut myös itsenäisiä teoksia, joista tuorein suomennettu teos on Valo ikkunassa. Kirja on tuhti lukuromaani rakkaudesta, sodasta ja anteeksiantamisesta. 

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. 1990-luvun tapahtumat saavat alkunsa etelä-Ranskasta. Emilie de la Martiniéresin äiti on kuollut ja Emilie ainoana perillisinä perii perheen kartanon, johon kuuluu myös viinitarha. Emilie on ymmällään. Myydäkö jo hieman rapistunut kartano vai onko rakennuksella sellaista muistoarvoa, että se kannattaisi remontoida? 

Kuin tyhjästä Emilien avuksi ilmaantuu Sebastian, joka kertoo olevansa englantilainen galleristi. Emilie saa kuulla Sebastianilta, että tämän isoäiti Constance oli ollut tässä kartanossa toisen maailmansodan aikana. Sebastian lupaa auttaa Emilieta kartanoon liittyvissä asioissa. Emilie on ihastuksissaan. Pian ystävyyssuhteesta kehkeytyy rakkaustarina, ainakin Emilien puolelta. Pari menee naimisiin ja muuttaa Sebastianin Blackmoor Hall -tilalle Englantiin. 

Toinen aikajänne sijoittuu 1940-luvun Englantiin ja Ranskaan. Englantilainen Constance Carruthers Lontoosta värvätään vakoojaksi SOE:n (Special Operations Executive) salaiseen erikoisosastoon ja lähetetään vastarintaliikkeen salaiseen tehtävään miehitettyyn Pariisiin seuraavin sanoin: "Sekä Britannia että Ranska ovat kiitollisia niistä uhrauksista, joita mahdollisesti joudutte tekemään." Constancen saama tehtävä on vaikea. On pystyttävä päättämään, keneen voi luottaa, kuka on ystävä ja kuka vihollinen.  

Paljon jännittäviä ja romanttisia asioita ennättää tapahtua molemmilla aikatasoilla ennen kuin nykypäivän ja toisen maailmansodan aikaiset juonet punoutuvat yhteen. Tapahtumien kulku osoittaa, että menneisyyden avaaminen on avain tulevaisuuteen. Lukija tietää jo kirjan alussa, että tapahtumien yhteenlinkittyminen tulee tapahtumaan, mutta mahdotonta on ennakoida, kuinka yhtymäkohdat syntyvät. Riley on todellinen tarinankertoja, joka pystyy pitämään lukijan otteessaan läpi 555-sivuisen kirjan. Samalla kirja tarjoaa kiinnostavan oppitunnin englantilaisen Special Operations Executiven toiminnasta.

Rileyn kirjasta tulevat mieleen Kate Mortonin upeat historialliset romaanit, joissa Morton Rileyn tavoin sisällyttää tarinoihin historiaa, romantiikkaa, seikkailua ja jännitystä. Myös Mortonin kirjojen kehyksenä on yleensä kaksi aikatasoa.

Outi Hongisto: Grynderi

 

Outi Hongisto: Grynderi. Hans & Venla tutkii I. Myllylahti. 2023. 309 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän oli käyttänyt Niittykummun kohteen suunnitteluun valtavasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Koska oli jo elokuu, niin kaavamuutoksella alkoi olla kiire, jotta rakennusluvan saisi keväälle puolentoista vuoden päähän, sillä kaavamuutoksissa kesti harmittavan pitkään. Optimaalisinta olisi päästä rakentamaan vuoden 2017 keväällä ja saada talon runko pystyyn hyvissä ajoin ennen uutta talvea, jos nyt mitään kunnon talvea edes tulisikaan. Matti tiesi kyllä, että saisi lupa-asiat hoidettua kuntoon - mikäli raha ei puhuisi, hän ottaisi muut keinot käyttöönsä."

Dekkarin kehyksenä on rakennusala, johon en muistaakseni ole tässä genressä aiemmin törmännyt. Rakennusala on minulle vieras aihealue, mutta alaa hyvin tunteva Outi Hongisto pystyy avaamaan lukijalle rakennusalan salat. Kaikesta huomaa, että Hongisto todella tuntee alan. Hongisto hallitsee myös taidon kuljettaa juonta varmasti ja jouhevasti niin, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä läpi kirjan.  

Kirjan pääosassa ovat rikosylikonstaapeli Hans Järvelä sekä hänen tyttärensä toimittaja Venla Nygren. Hans on joutunut jäämään ennenaikaiselle sairauseläkkeelle. Nyt ei ole työtä, avioeron myötä ei vaimoa ja suhde tyttäreen on tulehtunut. Tytär on yksinhuoltaja. Venlan Leo-poikaa Hans on tuskin tavannut. Ei ole ihme, että Hans tuntee itsensä tarpeettomaksi ja elämänsä turhaksi. Lisäksi hänellä on painolastina vanha työasia. Neljä vuotta sitten nuori poika, 16-vuotias Elias, oli löydetty kuolleena. Rangaistusta istuu mies, joka Hansin ymmärryksen mukaan on syytön. Eläkkeelle jäätyään tapaus palaa jälleen Hansin mieleen. 

Tytär Venla työskentelee kaupunkilehden toimituksessa. Työ ei ole kovin innostavaa, ja Venla huomaa toistamiseen kaipaavansa entistä rikostoimittajan työtä. Mutta nykyiseen työhön on tyytyminen, koska yksinhuoltajuus ei anna mahdollisuutta epäsäännöllisiin työaikoihin. Yllättäen Venla saa nimettömän sähköpostiviestin, jossa kirjoittaja kehottaa Venlaa tutkimaan virkamiestason väärinkäytöksiä. Rikostoimittajan vaisto herää Venlassa. Venla kääntyy isänsä puoleen ja pyytää apua, koska vinkit alkavat kiehtoa Venlaa. 

Grynderi Matti Sarpalan tähtäimessä on kerrostalokorttelin rakentaminen Niittykumpuun. Vaikeutena on enää Lankisen pariskunta, joka on päättänyt olla myymättä kotiaan Sarpalalle. 

Kun isä ja tytär yhdessä selvittävät väärinkäytäksiä, vyyhti alkaa selvitä pala palaselta. Mukaan joutuu myös Hansin ex-vaimo Sinikka. Ja mikä arvokkainta, samalla alkaa isän, tyttären ja tyttären lapsen tutustuminen toisiinsa. Hans huomaa, miten mukava onkaan leikkiä Leon kanssa. Silloin tällöin kivut tulevat ankarina, mutta Hans tekee kaikkensa salatakseen ne tyttäreltään. 

Grynderi on ensimmäinen osa Hans & Venla -rikosromaanisarjaa. Ainakin tämän ensimmäisen osan seurassa viihdyin. Sekä Hans että Venla tulivat minulle läheisiksi ja miten ihastuttava pieni mies Leo onkaan. Kirjaa on helppo seurata, luvut ovat lyhyitä ja teksti selkeää sekä sujuvaa. 

Aiemmin olen lukenut Hongistolta dekkarin Veljet Amir (Myllylahti 2020), josta pidin paljon (liite)

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille

 

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille. Otava. 2023. Kansi: Mirella Mäkilä. 336 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Päätin järjestää häät jouluaattona. Ja mikä olisi parempi paikka juhlia sekä joulua että rakkautta kuin itsensä joulupukin kotikulmat? Pystyin kuvittelemaan kaiken mielessäni: Lapin kauniit, lumiset maisemat, tunnelmallinen kappeli tunturilla, hääjuhlat jouluillallisen merkeissä kuusenkynttilöiden ja takkatulen valossa. Sitten se vähän...okei, myönnetään. Lähti käsistä."

Mikä oivallinen nimi kirjalla onkaan: Umpihangessa alttarille. Lukija voi olla varma jo nimen perusteella, etä luvassa on jotakin riemukasta, viihdyttävää ja todennäköisesti myös romanttista luettavaa. Näin onkin. Multisilta on kirjoittanut ihastuttavan romanttisen jouluisen komedian, joka sopii hyvin talvisiin iltoihin ja myös joulun odotukseen. 

Mila on tunnettu tubettaja, jonka You Tube -kanavalla on miljoonia katsojia viikottain. Kirja alkaa Milan polttareilla, joita vietetään Vaasassa, Milan opiskelukaupungissa. Varsinainen  häätapahtumapaikka on Lapissa upeassa kelohonkahuvilassa. 

Milan tuleva aviomies on amerikkalainen Nick. Nick tulee Suomeen kaksi viikkoa ennen häitä ja ilmoittaa yllättäen, että hän ei haluakaan  mennä naimisiin ja lähtee takaisin Amerikkaan. Mila on epätoivoinen. Häät ovat olleet Milan elämän keskipiste jo puoli vuotta. Järjestelyjä on tehty, yhteistyökumppanit on valittu, tilat on vuokrattu, vieraat on kutsuttu eli kaikki on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten. Katsojaluvut ja seuraajamäärät ovat nousussa. "Seuraajamäärien, katsojalukujen ja yritykseni liikevaihdon kasvun seuraaminen on parasta mitä tiedän. Joten kun sain idean jouluhäistä kertovasta videosarjasta, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä." Seuraajat odottavat innolla häävideota. 

Mutta nyt puuttuu sulhanen. Häitä yksinkertaisesti ei voi perua, toteaa Mila. Nokkelana tyttönä hän keksii ratkaisun. Nuoruuden ystävä Arttu saisi kunnian esittää sulhoa.   

Nyt alkaa kaaosmainen tapahtumien kulku, jonka vauhdissa ei edes Mila tahdo pysyä, Artusta puhumattakaan. Mukana järjestelyissä ovat Milan luottoavustajat, veli Jesse ja viimeisillään raskaana oleva sisko Laura. Heillekin oli ylivoimaista pysyä mukana Milan alati vaihtuvissa päähänpistoissa.

Se, miten häätapahtuma etenee ja millaiseksi Artun rooli kehittyy tapahtumien edetessä, on kertakaikkisen herkullista luettavaa. Huumoria, hyvää mieltä, kauniita Lapin maisemia, ihastuttavia ihmisiä - niistä kirja on tehty. Romanttista viihdettä parhaimmillaan. Olisi kiva nähdä kirjan tapahtumat elokuvana. 

Kirjailija on luvannut kirjalle jatko-osan. Sitä odotan innolla. 

Lue Naiselle Ammatti -tilaisuus Raumalla 22.11.2023

 

Vaula Norrena: Littana. Kielletyn lapsen tarina. Teos. 2023. Ulkoasu Laura Noponen.

Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueen viimeinen etappi oli Rauma. Sitä ennen kirjailija Vaula Norrena oli kiertänyt kertomassa Littana-kirjastaan 10 paikkakunnalla. Kampanja alkoi 23.9.2023 ja viimeinen tilaisuus oli Rauman kirjastossa 22.11.2023. Kampanjassa kerätyt varat ohjataan kehittyvien maiden naisten tukemiseen Aasiassa ja Afrikassa. 

Vaula Norrena kertoo Littanassa Kiinan maaseudulla vuonna 1989 syntyneen Pingpingin rankan ja tunteita nostattavan elämäntarinan. Kiinassa oli tuolloin vallalla yhden lapsen politiikka. Pingpingin perheessä oli jo tyttö, mutta perhe päätyi ottamaan riskin, koska halu saada poika oli niin voimakas. Mutta ei tullut poikaa, tuli Pingping. 

Perhe muutti Suomeen vuonna 1994 Pingpingin ollessa 5-vuotias. Sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin ja koulunkäyntiin ei ollut Pingpingille helppoa, vaikka hän oppikin suomen kielen jo varhain. Mutta määrätietoinen ja itsepintainen tyttö taisteli vaikeuksien kautta paikan itselleen suomalaisessa yhteiskunnassa. Pingpingistä tuli Jenni Chen-Ye ja nykyään hän toimii yrittäjänä etelä-Suomessa ja on naimisissa kiinalaisen miehen kanssa. 

Ennen tilaisuuden alkua yleisöllä oli mahdollisuus kahvitteluun ja arpojen ostoon. Tarjolla oli naistenpankkilaisten leipomia maistuvia herkkuja. Arpojen myynti sujui kuin itsestään, kun ostajat näkivät laadukkaat palkinnot.

Arpapalkintoja

Herkullisia leivonnaisia

Tilaisuuden avasi Annika Lohiniva, joka kertoi Naisten Pankin valtakunnallisesta että paikallisesta toiminnasta. 

                                       

Annika Lohiniva

Vaula Norrenaa haastatteli Kristina Haavisto. Oli mielenkiintoista kuulla, miten kirja oli saanut alkunsa. Jenni oli kokenut, että hän haluaa kertoa rankasta lapsuudestaan ja kaikesta siitä häpeästä, mitä hän oli joutunut lapsuudessaan ja nuoruudessaan kokemaan. Jenni kääntyi Vaula Norrenan puoleen ja pyysi Norrenaa kirjoittamaan kirjan. Vaula Norrena tarttui haasteeseen, koska koki, että aihe oli tärkeä ja kertomisen arvoinen. 

Kristiina Haavisto ja Vaula Norrena

Nyt kahden vuoden kirjoitusprosessin päätteeksi lukijoilla on mahdollisuus tutustua Jenniin ja lukea, miten tästä määrätietoisesta naisesta tuli selviytyjä, aviovaimo ja esimerkillinen yrittäjä. Haastattelussa käsiteltiin monia kirjassa esille tulevia teemoja, mm. lapsitulkkausta, maahanmuuttajien sopeutumisvaikeuksia, kiinalaisen perhe-elämän arkea ja ennen kaikkea Jennin kokemuksia suomalaisesta koulusta ja hänen suhteestaan perheeseensä, erityisesti etäiseltä vaikuttavaan äitiin ja kiusaavaan siskoon. Littana, joka on myös poliittinen kannaotto, tarjoaa monia ajatuksia ja monia näkökulmia, kuten haastattelija totesi. 

Haastattelua oli miellyttävä kuunnella. Haastattelijan hyvät kysymykset veivät keskustelua sujuvasti eteenpäin. Vaula Norrenan värikäs persoonallisuus ja innostunut asenne innostivat yleisöä yhä uusiin kysymyksiin. Kirjasta virisikin todella vilkas keskustelu.

Rauman naistenpankkilaiset ovat pitkään tehneet hyvää yhteistyötä Rauman kirjaston kanssa. Tälläkin kertaa kiitämme kirjastoa hyvästä yhteistyöstä. 

Riikka Palander: Elefanttien aika

 

Riikka Palander: Elefanttien aika. Avain. 2023. Kansi Emmi Kyytsönen. 268 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Onko hän kolmentoista? Hän vaikuttaa ikäistään kypsemmältä, kuten muutkin paikalliset tytöt. Heidän aikuismaiset eleensä eivät ole imitoituja vaan todellisia. Ehkä se johtuu kotitöistä. Ehkä vastuu kasvattaa heitä. He kasvavat osaksi yhteisöä, perhettä, jokapäiväinen elämä on heidän käsissään. Ruuanlaitto, nuoremmat sisarukset."

Suomalainen Kirsi on antropologian opiskelija. Hän suunnittelee graduaan ja päättää ottaa kunnianhimoisen aiheen opinnäytetyölleen: tansanialaisen luguruheimon tyttöjen initiaatiorituaalit. 

Kirsin Tansanian matka alkaa Matombosta, missä hän asuu Kongelan luona. Kirsi tietää alusta pitäen, että gradun aihe ei ole helppo. Välillä hänestä tuntuu, että tutkimusaihe on kuin seinä, jota vasten hän seisoo. Välillä taas hänelle tulee tunne, ettei hänellä ole oikeutta kirjoittaa heimon rituaaleista. Tutkimuksen tekemistä helpottaa kuitenkin se, että Kirsillä on riittävä lugurun ja swahilin kielitaito, jotta hän pystyy kommunikoimaan paikallisen väestön kanssa. 

Tutkimusaineistoa ei löydy, mutta löytyy Bunga, joka kertoo olevansa kolmetoistavuotiaan sukulaistyttönsä Hiarin shangazi eli isän sisko. Isän siskolla on perinteisesti tärkeä rooli tytön unyagoassa eli aikuistumisrituaalissa. Bunga on lähdössä Morogoroon valmistelemaan Hiarin aikuistumisrituaalia. Luguroheimon perinteisiin ei kuulu tyttöjen silpominen, vaan sen sijaan tyttö siirretään eristykseen, kun hänen kuukautisensa alkavat.

Bungan yllätykseksi Hiarin äiti Mama Banzi sanoo: "Emme järjestä Hiarille unyagoa." Äidin mielestä tällaiset perinteet kuuluvat menneisyyteen, eivätkä kuulu kaupunkilaiselämään. Tätä Bunga eivätkä muutkaan vanhemmat naiset ymmärrä. "On asioita, jotka eivät muutu. Lapset syntyvät. Tytöt kypsyvät naisiksi. Hiari tarvitsee saman ohjauksen kuin kaikki naiset ennen häntä, Bunga sanoo." Perimätiedon mukaan tytön on käytävä läpi initiaatioriitti, jotta hän ei muuttuisi elefantiksi.

Naisen asema tansanialaisessa kyläyhteisössä ja lugurujen heimossa avautuu hyvin. Riittien tietämyksen siirtäminen sukupolvelta toiselle on naisten varassa. Myös kyläyhteisössä naisilla merkittävä asema, kuten monella maaseutupaikalla muuallakin Afrikassa. Yhteiskunta toimii, kun naisten vastuulla ovat lapset, koti, ruoanlaitto, kasvimaa ja pyykki. Kirjassa kuvatuilla miehillä on pieni rooli. Mama Banzin miesystävä Ben puuhailee epämääräisissä tehtävissä ja Mama Banzin poika Jaka ajelee moottoripyörällä ja pitää seuraa Kirsille.

Kirjan lähes kaikki naiset ovat yhdessä elämänsä risteyskohdista. Valitako tuttu ja turvallinen vai mennäkö kohti uutta, pohtivat naiset. Hiari kipuilee aikuistumisen kanssa, Mama Banzi Benin kanssa, Bunga perinteiden kanssa ja myös Kirsi joutuu pohtimaan omaa elämäänsä aina lapsuudesta lähtien.

Palander on aiemmin julkaissut runokirjoja, ja runovoittoisuus on helppo tavoittaa myös tämän esikoiskirjan sivuilta. Teksti on hyvin kaunista. Romaani vangitsee tiiviillä tunnelmallaan niin, että lukukokemuksesta tulee nautittava, kiinnostava ja mieleenpainuva. 

"Meillä on kivien paahde ja joenranta, jonka varjoissa avautuvat kaikki vihreän sävyt, bambutiheikön himerrys ja nopeat päivät jotka aurinko kerii sisäänsä ja kuljettaa pois. Meillä on yhteinen pinta, rajamme koskettavat."

Elefanttien aika on mukanaan vievä, yllättäviä avauksia tarjoava kuvaus harvoin kaunokirjallisuudessa käsitellystä aiheesta. Kaikesta näkee, että kirjailija tuntee Tansanian ja aiheen, jota hän käsittelee. Kirjan lopusta löytyvät sanasto sekä kirjallisuusluettelo. Olen käynyt Tansaniassa, mutta se Tansania, joka avautuu lyhyellä turistimatkalla, on varsin erilainen kuin kirjassa kuvattu eläminen todellisessa tansanialaisessa ympäristössä. 

Kartta ja vaikkapa muutama valokuva olisivat olleet kiva lisä.

Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja

 

Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja. WSOY. 2023. Kannen suunnittelu Ville Laihonen. 288 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Miten kaunis omistuskirjoitus kirjassa onkaan: 
"Stellalle ja Noorille. Jonain päivänä kerron teille. 
Kerron varjon, mutta vielä enemmän kerron valon."

Kirjan alkuasetelma on kiinnostava. Parikymppisenä kirjan minä-kertoja oli kärsinyt masennuksesta. Hän oli saanut reseptin masennukseen ja psykiatrin lupauksen: "Pian sinä saat itsesi takaisin." Niin ei tapahtunut silloin parikymppisenä, mutta nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin minä-kertoja tekee päätöksen: nyt tämä riittää. On aika seistä omilla jaloilla ja aloittaa uusi elämä ilman lääkkeitä.

Kuten arvata saattaa, ihan silmänräpäyksessä uusi elämä ei avaudu. Ensin tulevat fyysiset vieroitusoireet: kouristukset, sähköiskut, äänet, univaikeudet. Sitten tulevat mennyt elämä, menneisyyden muistot, koetut pelot, kauheudet ja huolenaiheet. Päällimmäisenä on muisto jo kuolleesta isästä, jonka elämän alkoholi tuhosi.

Ajatukset vievät lapsuuteen, vanhempien avioeroon ja pikkuveljeen, äidin uuteen avioliittoon ja uusiin lapsiin sekä ennen kaikkea isään. Tukena kouluvuosina oli onneksi pikkuveli, jonka kanssa käytiin viikonloppuisin todistamassa isän kännäämistä. Vaikka lapset tiedostivat isän alkoholismin, hän oli kuitenkin heidän isänsä, heidän ainoa isänsä, josta heillä oli huoli.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen minä-kertoja lähtee opiskelemaan Bolognaan. Hän viihtyy Italiassa, tapaa kiinnostavia ihmisiä, ennen kaikkea Bambin, jonka silmät "olivat kuin lapsuuden Disney-piirretyistä." "Suuret, ruskeat ja pehmeät, Bambin silmät." Isän odotettu vierailu Italiassa saa viinankatkuisen lopun.

Tunteiden tunnistaminen ja kohtaaminen ei ole minä-kertojalle helppoa. Hän hakee apua tilanteeseen ja käy erilaisissa terapioissa: mielialalääkevieroittujien vertaisryhmässä, skeematerapiassa, energiahoitajalla, hypnoterapiassa, homeopatiassa, vyöhyketerapiassa ja psykiatrialla sekä netin vertaistukiryhmissä. Itse en edes tiennyt, että on olemassa noin paljon eri terapioita. 

Onnistunut omaelämäkerrallinen esikoisteos

Helsingin kirjamessuilla Aija Salovaara oli lavalla yhdessä Koiran (Kosmos 2023) kirjoittaneen Meri Werkkomäen kanssa. Salovaara kertoi, että Ihan pieniä lintuja on kokemusperäistä autofiktiota. Siksi Salovaaralle oli selvää alusta pitäen, että kirjoittaa kirjan minä-muodossa. Kirjan ehdoton vahvuus on Salovaaran lempeä ja kaunis kieli. Raskaitakin asioita voi kuvata kepeästi ja ilmavasti, kuten tässä kirjassa on onnistuneesti tehty. Kirja on puhutteleva ja antaa lukijalle mahdollisuuden omiin tulkintoihin tai samaistumiseen. Ville Laihoselle kiitokset onnistuneesta kannesta.

Aviopuolison rooli ja avioliitto jäävät taka-alalle. Ehkä niin oli tarkoituskin, koska vastuu omilla jaloilla seisomisesta oli naisella itsellään. 

Aija Salovaara on lähtöisin Raumalta. Tunnistin kirjasta tuttuja raumalaisia paikkoja, vaikka paikkakuntaa ei kirjassa mainitakaan. 

Aija Salovaara (oikealla) ja Meri Werkkomäki Helsingin kirjamessuilla. Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat haastattelevat.  

Vaula Norrena: Littana

 

Vaula Norrena: Littana. Kielletyn lapsen tarina. Teos. 2023. Ulkoasu Laura Noponen. 298 sivua.

Vaula Norrena kertoo Littanassa Kiinan maaseudulla syntyneen Pingpingin rankan ja tunteita nostattavan elämäntarinan. Pingpingin kiinalainen perhe muutti Suomeen vuonna 1994 Pingpingin ollessa 5-vuotias. Perhe oli kokenut kovia Kiinassa. Päätös muuttaa pois kotimaasta, jonne jäivät kaikki sukulaiset ja ystävät, oli raskas, mutta vanhempien mielestä mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. 

"Olin epäonnistunut, muotopuoli, väärä, paha."

Vuonna 1989 Pingpingin syntyessä Kiinassa oli vallalla yhden lapsen politiikka. Yht'äkkiä kansalle ilmoitettiin, että perheet saivat tehdä vain yhden lapsen. Koska poikalapsia arvostettiin yli kaiken, oli parasta, että se yksi lapsi oli poika. Pingpingin perheessä oli jo tytär, mutta halu saada poika oli niin voimakas, että vanhemmat päätyivät ottamaan riskin. Mutta ei tullut poikaa, tuli Pingping, kielletty lapsi. Perhe ilmiannettiin ja rangaistukseksi määrättiin sakko, joka vastasi kolmen vuoden palkkaa. 

Isä meni edeltä Ruotsiin, ja kun hän sai työpaikan kiinalaisesta ravintolasta Suomessa, perhe muutti Helsingin Kontulaan. Jos ei Pingpingin viisi ensimmäistä vuotta Kiinassa olleet helppoja, ei elämä muuttunut yhtään lempeämmäksi Suomessakaan. Pingping sai kokea syrjintää koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan. Raja-aidat tulivat vastaan kaikkialla, koulussa, kotona ja yleensä yhteiskunnassa. 

"Ping Pong Ding Dong"

Pingping oli lähes koko kouluajan ainoa maahanmuuttajataustainen oppilas luokallaan. Koska hän oli erilainen, häntä oli helppo kiusata, ivata, pilkata ja jättää kaiken ulkopuolelle. 1990-luvulla maahanmuuttajien lukumäärä oli Suomessa sen verran vähäinen, että maahanmuuttajuuteen liittyviä käytänteitä, palvelurakenteita tai neuvontapalveluita ei juuri ollut saatavilla. Suomalaiset - aivan kuten maahanmuuttajatkin - olivat uuden asian edessä. Myöskään opettajilla ei ollut työkaluja maahanmuuttajaoppilaiden tukemiseen. 

"Lapsitulkkina lääkärissä ja poliisiasemalla"

Jo kahdeksanvuotiaana Pingping joutui lapsitulkiksi äidilleen ja isälleen, jotka eivät taitaneet lainkaan suomea. Kaikessa asioinnissa  viranomaisten kanssa Pingping toimi tulkkina vanhemmilleen. Varsinaiseen tulikokeeseen Pingping joutui 13-vuotiaana, kun isä ja äiti päättivät perustaa oman ravintolan. Pingping selvitti ravintolan perustamiseen liittyvät perusasiat, toimi tulkkina vanhemmilleen kiinteistökaupoissa, lainaneuvotteluissa ja neuvoteltaessa veroviranomaisten kanssa. 

Jos koulussa oli vaikeaa eikä tukea saanut mistään, niin ei ollut helppoa kotonakaan. Äidin ja siskon kohtelu Pingpingia kohtaan oli suorastaan julmaa. Isosiskolla oli erikoisasema ja hän sai, mitä ikinä keksi toivoa. Oletettavasti äiti purki omaa syyllisyyttään siitä, että oli synnyttänyt surkean ja häpeällisen littanan poikalapsen sijaan. 

Pingpingista tuli Jenni. Hän lähti mukaan politiikkaan, opiskeli, meni naimisiin, sai lapsia ja perusti miehensä kanssa ruoka- ja ravintola-alan yrityksiä. Selviäminen ja nousu lapsuuden ja nuoruuden vaikeista olosuhteista ei ole ollut helppoa. Tässä terapia on ollut isona apuna. Suurin merkitys valon tuojana on kuitenkin ollut aviomiehellä. Ehkä myös tämä kirja osaltaan on auttanut Jenniä menneisyyden käsittelyssä. 

Jennin äänellä kerrottu tarina on koskettava, mutta hyvin rankka. Kirjaa on kuitenkin helppo lukea - kiitos Norrenan ytimekkäälle, kikkailemattomalle tekstille, jossa tarinalla on pääosa. Suorasanainen ja yksinkertainen teksti muodostaa kontrastin rankoille tapahtumille. 

Kirjan vahvuuksia ovat mielestäni kirjan yhteiskunnalliset teemat: yhden lapsen politiikka, kiinalainen perhekulttuuri, maahanmuuttopolitiikka 1990-luvun Suomessa, koulukiusaaminen ja lapsitulkkaus. Yhden lapsen politiikka konkretisoituu, kun sitä käsitellään kielletyn lapsen näkökulmasta. Kirjailija on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten, mikä näkyy laajasta lähdeluettelosta sekä informatiivisistä tietoiskuista. Plussaa saa myös Laura Noposen upea kansi.

Vaula Norrena on Littana-teoksellaan Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueen kirjailija. Kampanjatilaisuuksia järjestetään 11 paikkakunnalla. Raumalle kiertue rantautuu 22.11.2023.

Littana on myös 50-vuotisen OAJ:n kirjaetuna.

Helsingin kirjamessuilla Jenni Chen-Ye, Vaula Norrena ja haastattelija Ritva Viljanen