Michelle Marly: Mademoiselle Coco ja rakkauden tuoksu

 

Michelle Marly: Mademoiselle Coco ja rakkauden tuoksu. Sitruuna. 2024. Saksankielinen alkuteos Mademoiselle Coco und der Duft der Liebe. Suomentanut Kirsi Vainionperä / Nuanxed. 394 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Jouluna vuonna 1919 Coco Chanelin maailma murtuu. Hän saa tiedon, että hänen rakas miesystävänsä Boy oli kuollut auto-onnettomuudessa. Arthur Capel, ystävien kesken Boy, oli Cocon pitkäaikainen miesystävä. Boy oli naimisissa, mutta se ei haitannut Cocoa, koska hän tunsi olevansa Boyn ehdoton ykkösnainen. 

Tähän mennessä 37-vuotias Coco oli jo luonut maineikasta uraa muotimaailmassa. Nyt Boyn kuoleman myötä Coco haluaa luoda jotakin uutta, jotakin ihan erilaista. Cocon haaveena on kehittää uusi oma tuoksu, joka omistettaisiin Boyn muistolle. "Jos onnistut luomaan ainutkertaisen tuoksun, se on muistomerkki. Muistomerkki teidän rakkaudellenne," ystävä Misia innostuu. Lähtiessään etsimään täydellistä ja ainutlaatuista tuoksua Coco tapaa ihastuttavan venäläisen suuriruhtinas Dmitri Pavlovits Romanovin, jonka kanssa Coco lähtee lomalle Etelä-Ranskaan. He nauttivat lomasta ja matkaavat Cocon lapsuuden maisemissa. Muistot ottavat Cocon valtaansa. "Hän häpesi syntyperäänsä ja sitä, mitä hänen isänsä oli hänelle tehnyt. Siksi hän oli turvautunut tarinaan, johon oli alkanut melkein jo itsekin uskoa. Se oli sepitetty aivan kuten kaikki muutkin sadut, joilla hän kaunisteli elämäntarinaansa." Mutta Coco huomaa luottavansa Dmitriin ja paljastaa hänelle lapsuutensa ikäviä muistoja, joita ei ollut aiemmin kertonut kenellekään. 

Lomalla on Cocolle toinenkin suuri merkitys. Dmitrin kautta Coco tapaa tulevan parfyymivalmistajansa Ernest Beaux'n. Kun tuoksu saadaan Cocoa miellyttäväksi, pitää vielä päättää nimestä. "Haluan antaa hajuvedelleni nimen Numero viisi. Näytteen numero on hyvä enne. Esittelen uuden mallistoni aina vuoden viidennen kuukauden viidentenä päivänä. Joten numero viisi sopii täydellisesti myös muotitaloni hajuvedelle."

Kirja on jaettu neljään osaan. Kaikki johtaa yhteen päämäärään: Chanel No. 5:n luomiseen, joka yhä edelleen on parfyymihyllyjen klassikoita. Oli kiinnostavaa lukea, miten ideasta tuli valmis ainutlaatuinen tuote. Miehillä oli iso rooli parfyymin luomisessa samoin kuin Cocon elämässä yleensäkin. Cocolla oli suhde mm. Igor Stravinskyn kanssa, jota kuvataan tässäkin romaanissa. 

Coco Chanelin elämästä on kirjoitettu useita elämäkerrallisia kirjoja ja tehty elokuvia. Mieleeni tulee pari lukemaani kirjaa: Lorna Cookin Tanssi sodan näyttämöllä (Bazar 2024) ja Sanna Tahvanaisen Pikku musta (S&S 2016). Yhä edelleen mademoiselle Cocon elämä kiinnostaa kirjailijoita. Fiktiivinen faktoihin nojaava teos Mademoiselle Coco ja rakkauden tuoksu on kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kirja kattaa vain kolme vuotta 87 vuotta eläneen Coco Chanelin elämästä. Romaanin rakenne - neljä osaa - on toimiva. Marlyn teksti on sujuvaa, ja kirjan intensiteetti kasvaa kiinnostavasti juonen edistyessä. Suosittelen lämpimästi.

Adania Shibli: Sivuseikka

Adania Shibli: Sivuseikka. Otavan kirjasto. 2024. Arabiankielinen alkuteos Tafṣīl Thānawī. Suomentanut Sampsa Peltonen. 112 sivua.

On vuosi 1949, elokuun 9. päivä. Israelin valtio on juuri perustettu. Uutta valtiota pitää puolustaa, se on määräys ja myös tahto. Eräs sotilasosasto upseerinsa johdolla on turvaamassa maan rajoja Negevin autiomaassa Egyptin rajalla. Useita partioretkiä tehdään päivittäin, vaikkakin alue on hyvin rauhallinen. "Ja sitten taas matkaan, ja seuraavana päivänä uudestaan, aina vain, vaikkei alue toistaiseksi suostunut näyttämään itsestään muuta kuin hiekkamyrskyjä ja pölypilviä, jotka tuntuvat aivan piruuttaan vainoavan heitä, pitävän oikein pilkkanaan."

Upseerin eikä myöskään sotilaiden nimiä mainita, mutta sen sijaan kirjassa kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti upseerin toimia. Hän huolehtii hygieniastaan yli-innokkaasti, taistelee hämähäkkejä vastaan ja lääkitsee hyönteisen aiheuttamaa puremaa. Eräällä partiomatkalla sotilaat yllättävät beduiiniperheen. Heidät murhataan, ainoastaan perheen tyttö ja koira säästetään. Kuten arvata saattaa, tyttö joutuu moninkertaisen raiskauksen uhriksi, kunnes lopulta hänet haudataan hiekkaan.

Kirjan toisessa osassa minä-kertojana on nuori palestiinalaisnainen. Naisesta ei kerrota juuri enempää kuin ensimmäisen osan upseeristakaan, ei nimeä eikä juuri muutakaan. Nainen lukee lehdestä uutista, jossa kerrotaan beduiinitytön raiskauksesta ja murhasta. Nainen kiinnostuu tytön kohtalosta, koska artikkelista käy ilmi, että tyttö kuoli päivälleen 25 vuotta ennen kertojan syntymää. Nainen lähtee kotoaan Ramallahista israelilaisalueelle etsimään tapahtumapaikkaa. Eteneminen on hidasta. Tiesulkuja on jatkuvasti, ne hermostuttavat ja myös pelottavat. Tiet ovat mutkaisia ja on alueita, jonne ei saa mennä tai jonne ajoa ei suositella. Onneksi naisella on kartta. Autossa on myös kartta, joka kuvaa maata ennen vuotta 1948. "Tuntuu pelottavalta ajatella, miten israelilaisen kartan keltainen hiekkameri näyttää niellaisseen kaikki ne palestiinalaiskylät, joita tähän toiseen karttaan on merkitty kymmenittäin."

Tässä kaunokirjallisessa teoksessa on vain runsaat sata sivua. Se riittää, ei tarvita yhtään enempää kuvaamaan, mitä vallalla voi tehdä ja mitä miehitys merkitsee arkipäivässä. Vaikka kirjassa ei kerrata Lähi-Idän tilanteen historiaa, menneisyys on läsnä kirjan tapahtumissa. Tapahtumien kuvaus on tarkkaa ja yksityiskohtaista, jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä, vaikka ne saattavatkin olla kokonaisuuden kannalta sivuseikkoja. 

Arabian kielestä kirjan kääntänyt Sampsa Peltonen on onnistunut hienosti. Kirja oli National Book Award- sekä International Booker Prize -finalisti. Adania Shibli oli Suomessa Helsinki Lit-tapahtumassa keväällä 2024.  

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

 

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa. Into. 2025. Kansi Emmi Kyytsönen. 194 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eevi Iisakkilan esikoiskirjan ihastuttava kansi on kutsuva ja kuvaa hyvin tämän romanttisen kirjan teemoja. Kirja on ensimmäinen osa Kaunisjärvi-sarjassa. Pääosassa on Kaunisjärven kylällä sijaitseva majatalo, jonka omistaja on Lila Kajo. Kolmikymppisen Lila elämä on tällä hetkellä melko mallillaan, mutta menneisyydestä löytyy hyvinkin traagisia tapahtumia. 

Lilan äiti oli tuonut Intian matkaltaan Lila-vauvan mummon ja papan kasvatettavaksi ja oli samantien lähtenyt joogamatkalle takaisin Intiaan. Aika erikoinen kuvio! Mutta hyvin Lila oli viihtynyt isovanhempien huostassa. Suuri tragedia oli sattunut muutama vuosi sitten, kun Lilan mies Kaapo oli kuollut auto-onnettomuudessa. Lilan suru on suuri yhä edelleen. "Hän oli seuramies ja visionääri. Kaikki häneen vähän rakastuivat, ja Lila kaikkein eniten siksi, että Kaapo näki hänen sieluunsa, joka oli salaisesti murtunut jo lapsena, hylätyksi tulemisesta." Avioparilla oli ollut majatalon suhteen suuria suunnitelmia, heidän tavoitteenaan oli ollut aloittaa gluteeniton viljely. "Mutta koskaan ei tullut ensimmäistä sadonkorjuuta, ei nähnyt päivänvaloa Kajon Kaura."

Lila oli aiemmin työskennellyt naapuripaikkakunnan ammattiopistolla digiopettajana, mutta hän irtisanoi itsensä, kun tunnit vähenivät. Samalla hän teki päätöksen, että "oli parasta keskittyä majataloon ja katsoa, kantoiko bisnes." Pian Lila totesi, että hän oli tehnyt oikean ratkaisun. Hän huomasi nauttivansa majatalon pyörittämisestä. "Siinä yhdistyi mukavalla tavalla käsin tekeminen ja ruumiillinen työ aivojumppana."

Lukija tutustuu Marikkiin ja majatalon pitkäaikaisiin asukkaisiin. Marikki hoitaa ruoanlaiton ja tekeekin sen ammattitaidolla. Lila ei voisi kuvitella majataloa ilman Marikin tärkeää roolia. Asukkaissa on kiinnostavia henkilöhahmoja, on mm. maailmankuulu virtuaalishakinpelaaja Lasse Heinämä, valokuvausta harrastava Pilvi ja biologi Noel. 

Lila kiinnittää miesten huomiota kauniilla ja reippaalla olemuksellaan. Entinen poikaystävä Henri haluaisi aloittaa suhteen uudelleen, mutta Lilan pitää miettiä, onko hän jo valmis uuteen suhteeseen. Myös biologi Noel kiinnostuu Lilasta. Lisäksi Lilalla on ulkomailla kirjeenvaihtokaverina Hugo, jonka kanssa vaihdellaan rohkeitakin viestejä. 

Pieni kyläyhteisö elää hiljaiseloa varsinkin talvisaikaan. Maaleidien tapaamiset ja rusettiluistelut ovat ilopilkkuna arjessa. Arkeen tulee säpinää, kun majataloon tulee yllättävä vieras. Lilan mielialat vaihtelevat äärilaidasta toiseen, niin yllättynyt hän on, eikä heti osaa päättää, onko hän vihainen vai iloinen vierailun suhteen. Toinen yllätys odottaa lukijaa aivan kirjan viime sivuilla. Loppu jättää lukijan uteliaaksi, eli on varmaa, että jatko-osa menee lukulistalle. Pimeisiin talvi-iltoihin sujuvasti kirjoitettua, kivaa ja kevyttä luettavaa. 

Matti Laine: Isänsä tytär

. 

Matti Laine: Isänsä tytär. Bazar. 2025. Kannen suunnittelu Kristiina Kaksonen. 350 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kata Kovanen murtautuu juristi Sarah Fryerin toimistoon Berliinissä. Syynä on se, että Sarah Fryer oli osallistunut Suomessa Vanajan kartanossa salaperäiseen Puurojuhlaan, missä oli vieraina tunnettuja poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä eri maista. Tilaisuudessa oli ollut myös toimittaja Eeli Järvinen. Eeli löysi yhteisen nimittäjän vierasjoukolle: heillä oli vienti- ja tuonti- ja yhteisyrityksiä, joilla kaikilla oli yhteyksiä Venäjälle. Eelin maalittaminen alkoi heti, kun hänen artikkelinsa Puurojuhlasta ilmestyi. Hänen sometilinsä kaapattiin. Niiden tilalle tuli valetilejä pornosivulinkkeineen ja lisäksi Eelin nimi liitettiin pedofiilirinkiin. 

Eelin pelasti saksalainen Armadillo-järjestö, jonka tehtävänä on turvata maalituksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden fyysinen koskemattomuus. Heidät tuodaan Berliiniin ja majoitetaan vaihtuvissa turvataloissa. Näin tehtiin myös Eelin tapauksessa. 

Kata Kovanen työskentelee Armadillon palveluksessa. Hän oli murtautunut Sarah Fryerin toimistoon löytääkseen johtolankoja liittyen sotilaskäyttöön tarkoitetun materiaalin salakuljetuksesta Suomesta Venäjälle. Ehkä Puurojuhlassa oli sovittu toimeksiannoista, toivoo Kata penkoessaan Fryerin materiaaleja.

Toisaalla Suomen Lapissa entinen erikoisryhmän poliisi Rene Kovanen, Katan isä, odottaa salaperäistä tapaamista vanhan kollegansa Harri Jakoilan kanssa. Mutta he eivät koskaan tapaa, sillä Rene ajaa moottorikelkallaan ikävän kolarin, joka johti vuosien kuntoutukseen. Jakoilakin katoaa, hänen kerrotaan tehneen itsemurhan. Juttu on ollut Kittilän poliisin Simo Ripatin tutkinnassa, mutta poliisi Olivia Sudella on intuitio, että jutussa on jotakin muutakin. Kun Susi saa siirron KRP:n rikostutkijaksi, hän ryhtyy selvittämään Jakoilan tapausta. 

Juoneen tulee vielä paljon uusia henkilöitä, tulee turvapaikkaa tarvitseva Everest, tulee Kodiac, jonka lempiase on moottorisaha ja tulee myös Tinkkerman, joka haaveilee omasta rauhasta oman perheen kanssa. 

Kata Kovasen äiti on kuollut Katan ollessa 11-vuotias. Isä oli lähettänyt tytön Saksaan Katan tädin Elisabethin perheen huostaan. Kata tuntee itsensä hyvin onnekkaaksi päätyessään Armadilloon. "Armadillossa työskentely antoi elämälle tarkoituksen ja toi mukanaan struktuuria, jota Katan elämästä oli puuttunut koko sen ajan, kun hän kasvoi yksinäisenä Kovasena Saksassa." Kata on mainio nuori nainen, hän on reipas, älykäs, itsepäinen ja jopa röyhkeä. Kunnianhimoisiin tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu lapsen teko, vaikka miesystävä Michael sitä niin paljon haluaisikin. Onpa Katalla bändikin parin ystävänsä kanssa: punkkia soittava Her Bombastick Majesty. 

Matti Laine on julkaissut useita dekkareita, mutta minulle Isänsä tytär oli ensimmäinen kosketus Laineen tuotantoon. Kirja oli hyvä lukukokemus, jännitystä riitti ja kirja pysyi hyvin kasassa monista juonikuvioista huolimatta. Kirjassa on kiinnostavia teemoja. Pidin siitä, että kirjassa liikutaan tämän päivän yhteiskunnallisissa teemoissa, mm. maalittamisessa ja kansainvälisessä rikollisuudessa. Kirjan liepeestä luen, että Kovaset-sarjasta tulee trilogia. Tästä ensimmäisestä osasta jää varmasti paljon purettavaa jatko-osaan, ainakin kirjan loppu antaa siihen vahvan viitteen. On kiinnostavaa nähdä, ketkä henkilöhahmot Katan ohella nousevat keskiöön seuraavassa osassa. 

 

Lukupiirikirjana Irene Zidanin Isäni appelsiinikukkien maasta

 

Irene Zidan: Isäni appelsiinikukkien maasta. WSOY. 2024. Lukija Krista Putkonen-Örn. 8 t 3 min. Storytel.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui yhdentoista naisen voimin vaihtamaan ajatuksia Irene Zidanin ajankohtaisesta teoksesta Isäni appelsiinikukkien maasta. Kirjan keskiössä on toimittaja Amira Mansur. Amira on suomalainen, hän on syntynyt Suomessa ja puhuu suomea äidinkielenään. Hänen isänsä on palestiinalainen. Isä ja Amiran suomalainen äiti olivat tavanneet Ruotsissa, josta he olivat muuttaneet Suomeen. Amira työskentelee suomalaisessa valtalehdessä, todennäköisesti Hesarissa, on naimisissa ja avioparilla on kaksi lasta.  

Viimeisin Lähi-idän kriisi alkoi 7.10.2023, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin. Amira saa lehdessä siirron muistokirjoitusosastolta ulkomaantoimitukseen. Hänen tehtäväkseen tulee Lähi-idän tilanteesta raportoiminen. Amiran yllätykseksi hänen artikkelinsa saavat aikaiseksi palauteryöpyn. Voiko Amira-niminen toimittaja raportoida puolueettomasti Lähi-idän tilanteesta? Ei voi, sanovat lukijat ja syyttävät toimittajaa tietämättömyydestä ja antisemitismista. Eikö Amiran nimen pitäisi pikemminkin olla etu, merkki siitä, että toimittajalla on syvällisempää tietoa kyseisestä alueesta, pohti eräs lukijoistamme. 

Amiran isä on sympaattinen ja välittävä mies. Kirja kuvaa uskottavasti ja koskettavasti isän sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Isä on todella halunnut sopeutua, mutta vaikeaa se on ollut. Aktiivisista yrityksistä huolimatta töitä löytyy vain satunnaisesti. Lisäksi omaisten kaipuu on voimakas. Isän puolesta tuli surullinen olo, kommentoi eräs lukijoistamme.  

Totesimme, että kirja on kirjoitettu toimittajan ammattitaidolla. Kirjan rakenne takaumineen toimi erinomaisesti. Kirjaa oli helppo lukea, ja jokunen lukijoistamme oli lukenut kirjan yhdeltä istuimelta. Koimme, että kirja on tärkeä, silmiä avaava teos, mutta ehkä hieman ahdistavakin. Kirja on hyvä osoitus siitä, että kaunokirjallisesti voidaan tuoda esille tuoreita poliittisia teemoja. Voisimme suositella kirjaa myös lukiolaisille. Zidan ei nimeä Lähi-idän paikkoja nimeltä, vaan käyttää termejä siellä jossakin, valtio, kaistale ja ranta. Ehkä kirjailija oli näin halunnut etäisyyttä näihin hänelle ja perheelle tärkeisiin alueisiin.

Totesimme myös, että kyseessä on monitasoinen teos. Löysimme kirjasta monia teemoja: toisen polven siirtolaisuus, isä-tytär -suhde, rasismi, selviytyminen, henkinen kasvutarina. Rasismista keskustelimme pitkään. Monen lukijan mielestä rasismi näkyi läpi kirjan tapahtumien, ei pelkästään toimittajapalautteissa. Äiti, tyttäret ja isä saivat kokea, että jo heidän poikkeava ulkonäkönsä erotti heidät suomalaisesta kulttuurista. Työpaikkojen saantiin etenkin isän kohdalla vaikutti osittain erilaisuus. Mietimme, oliko kyse rasismista vai pikemminkin ennakkoluuloista.

Irene Zidan on suomalainen viestintäasiantuntija ja entinen Hesarin ja Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja. Hänen isänsä on palestiinalainen. Kirja on todennäköisesti pitkälti autofiktiivinen. Kyseessä lienee Zidanin tutkimusmatka omaan menneisyyteensä, jolloin Zidan hakee hyväksyntää omille juurilleen. Vilpitön suosituksemme Zidanin kirjalle. Toivomme, että Zidan jatkaa kirjoittamista, niin hyvä lukukokemus tämä kirja oli meille lukupiiriläisille. Kiitokset myös Ville Laihoselle kirjan tyylikkäästä kannesta. Annoimme kirjalle hyvän arvion 4,4 (asteikko 1-5). Arvio on kolmanneksi paras arviomme yli kolmevuotiaan lukupiirimme historian aikana. 

Seuraavan kerran lukupiirikirjanamme on Anni Kytömäen Mirabilis. Saamme Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle 31.3.2025.

Anne Manner: Asfalttiviidakko

 Anne Manner: Asfalttiviidakko. Lector Kustannus Oy. 2024. 

Arvostelukappale kustantajalta

Asfalttiviidakko on Mannerin kolmas osa sarjassa, jonka pääosassa on Uutis-Viikko -lehden toimittaja Hanna Lammi. Hanna palkattiin urheilutoimittajaksi, mutta samalla hän työskentelee myös rikostoimittajana. Hanna on läpi kirjasarjan seurustellut Villen kanssa. Nyt heidän seurustelunsa on edennyt niin, että he asuvat yhdessä. Ville on poliisi ja työskentelee paikallisessa poliisilaitoksessa. 

Kirja alkaa nuoren naisen murhalla. Ville menee murhapaikalle Niittypuistoon ja kuvaa kollegalleen karmaisevaa näkyä. "Joku nuori nainen on päässy hengestään jonkun idiootin himojen takia. Tyttö on varmaan raiskattu ja kuristettu. Työ on ilmeisesti vielä viimeistelty tolla kivellä tossa." Kuollut nainen on 28-vuotias Pipsa Mäntyniemi. Poliisi ryhtyy heti selvittämään tapausta. On selvää, että Hanna ei millään malta pysyä toimituksessa kirjoituspöydän ääressä, vaan lähtee oitis murhapaikalle ottamaan selvää, mitä on tapahtunut. Menee päiviä, eikä poliisi saa otetta tapauksesta. Mitään johtolankoja ei löydy. "Tuntuu, että ei nyt oikein päästä mitenkään eteenpäin, Ville huokaisi." 

Hanna on aktiivinen nuori nainen, joka haluaa olla monessa mukana. Kun häntä pyydetään opettamaan valokuvausta taideterapiaryhmässä syrjäytymisuhan alla olevalle nuorisojoukolle, hän ottaa tehtävän epäröimättä vastaan. Opetussessio olisi vain kerran viikossa, se ei häntä liiemmin rasittaisi. Mutta eipä tiedä Hanna, minkälaisiin kuvioihin hän joutuu suostuessaan tähän tehtävään. 

Taideterapiaryhmässä Hanna kuulee nuorten miesten puhuvan incelistä, stacyista ja chadeista. Mitä nämä termit tarkoittavat, pohtii Hanna. Googlettamalla selviää, että incel (involuntary celibacy)-kulttuurissa miehet joutuvat olemaan tahdonvastaisessa selibaatissa, koska eivät  pysty saamaan stacyjä eli kauniita ja viehättäviä naisia. Kauniit stacyt antautuvat vain chadeille, komeille ja lihaksikkaille miehille. 

Kun poliisi on edelleen neuvoton Pipsa Mäntyniemen murhan tutkimuksissa, Hanna joutuu kohtaamaan pelottavia tilanteita. Pyöräillessään kotiin taideterapiasta Hanna kokee, että häntä seurataan. Sen jälkeen tulee puhelimeen pelottava viesti. "Vitu huora! Mä tiiän nyt mis sä asut. Luuletsä pääseväs pakoo?" Poliisi jututtaa taideterapiaryhmän miehiä, mutta keskustelut eivät johda mihinkään. Poliisi järjestää jopa väijytystilanteen Hannan palatessa taideterapiasta kotiin. Sekään ei ratkaise mitään. Mutta ratkaisu kyllä löytyy, mutta todella ikävien ja pelottavien tapahtumien jälkeen. 

Kirjan luvut on selkeästi nimetty henkilöiden ja viikonpäivien mukaan. Sen lisäksi on lukuja, joissa henkilönä on red bill, joka sekin liittyy incel-kulttuuriin. Reb bill retostelee ryhmässään, miten rohkea hän on ollut. "no sain ainaski seksii niinku meijän pitäiski saada". Ja muut luonnollisesti ihastelevat suurta sankaria. Lisäksi kirjassa on lukuja, joissa otsikkona on vain vuosiluku. Nämä luvut kuvaavat pienen pojan ankeaa ja ankaraa lapsuutta, jota varjostivat köyhyys ja ennen kaikkea vanhempien alkoholismi ja väkivaltaisuus.   

Manner valitsee kirjoihinsa erikoisia aiheita. Ensimmäisessä kirjassa Dominoefekti teemana on turreilu eli juonen keskiössä oli Facebookin Suomen Turrit -ryhmä. Toinen osa Juoksuhiekka käsittelee miehiä, joita stalkattiin ja monet stalkkauksen kohteista murhattiin. Stalkkaajan persoona ei avautunut minulle. Nyt tämän kolmannen osan keskiössä on incel-kulttuuri, joka sekin oli minulle ihan uutta.

Myös tässä osassa pidin paljon Hannasta, aktiivisesta, hyväntuulisesta, rohkeasta ja peräti uhkarohkeasta nuoresta naisesta. Hannalla on ongelmia hengästymisen kanssa. Lääkärissä hengästyminen saa selityksensä ja edessä on iso leikkaus, johon varmasti päästään seuraavassa osassa. Hanna saa niin ison roolin kirjassa, että muut henkilöt jäävät väistämättä taka-alalle. Villestä en tälläkään kertaa saa minkäänlaista otetta. 

Kirja on rakenteeltaan selkeä ja sitä on helppo lukea. Tiivistäminen olisi tehnyt terää. Monet tapahtumat selitetään monta kertaa, ensin kuvataan tapahtuma, sitten siitä juttelevat Hanna ja Ville, sen jälkeen sitä selvitetään poliisilaitoksella ja vielä kerran Uutis-Viikon toimituksessa. Jokin lisätwisti juonen kehittelyssä olisi tehnyt terää.

Samuli Putro: Elämäni miehet

 

Samuli Putro: Elämäni miehet. WSOY. 2025. Kannet: Jussi Karjalainen. Kannen kuva: Miikka Pirinen. 246 sivua.

Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä muusikoista. Hänet muistetaan Zen Café -yhtyeen keulahahmona, sittemmin Putro lähti soolouralle. Putro on koskettanut ja itkettänyt kuulijoitaan, minua mukaan lukien. Koskettavia kappaleita on paljon, vaikkapa Elämä on juhla, Saaressa on aina sunnuntai, Olet puolisoni nyt, Tee minusta ihminen ja Ikävä mummoa, muutamia mainitakseni. Putron tekstit ovat oivaltavia ja käsittelevät hyvin arkisia asioita.

Tämän arvostamani muusikon omaelämäkerrallinen teos kiinnosti. Vaikkakin täytyy kyllä myöntää, että kirjan nimi hieman kummastutti. Miksi vain miehet? Miksi ei myös naiset tai vain naiset? Terapiaistunnotkaan eivät juuri lisänneet kirjan kiinnostavuutta.

Kirjan miehiä on kahdeksan: Kirjoittaja, Isä, Ohjaaja, Poika, Pomo, Jätkä, Uusi kaveri ja Kiltti mies. Mutta ei kirja kuvaa vain heitä, vaan kuvauksen kohteena ovat myös Putron tärkeimmät naissuhteet, joita suodatetaan miessuhteiden kautta. Terapiaistunnot kulkevat punaisena lankana läpi kirjan.

Ensimmäinen kirjan miehistä on boheemi kirjoittaja, joka liittyy vaaleatukkaisen naisen ja Putron eroon. Tätä miessuhdetta Putro kuvaa laveasti, varmaankin ero naisesta otti koville. Rankkaa eroa Putro halusi käydä läpi terapeutin kanssa. Terapeutin valinta tuotti vaikeuksia. Kolmesta ehdokkaasta Putro valitsi tiukan oloisen naisen. "Tämä nainen antoi itsestään tarkan ja älykkään kuvan. Hän toi mieleeni ankaran mutta reilun saksanopettajani lukiosta. Ei kivoimman tyypin, silti suosikkini."

Terapeutin kehotuksesta katse kääntyy isään. "Tää on aikamoinen klisee, mutta mun pitäis tietää jotain sun lapsuudesta ja vanhemmista. Isästä ainakin nyt aluksi." Putro on viettänyt lapsuutensa pienessä tehdaskaupungissa, Raahessa. Isä harrasti valokuvausta ja musiikkia. Rakkaus musiikkia kohtaan juurtui Putroon jo nuorena. Ateisti-isän harmiksi poika kävi seurakunnan tilaisuuksissa. "Minulle se oli tietysti eräänlainen kapinan muoto."

Samuli Putro oli nuorena miehenä hyvin epävarma itsestään. Epävarmuuteen liittyen hänellä oli kova hyväksynnän tarve, auktoriteetin hyväksyntää hän oli aina hakenut. Hän oli ihaillut ja samalla pelännyt röyhkeitä ja itsevarmoja miehiä. Yhä edelleen Putro tuntee itsensä kiltiksi pojaksi, joka ei osaa sanoa vastaan. Jos hän ei ymmärrä häneen kohdistuvaa kritiikkiä, hän jää keinottomaksi. "Jos en ymmärrä miten ja mitä minun pitäisi petrata, työni ei kehity. Keskityn epäolennaiseen, auktoriteetin pelkäämiseen tai miellyttämiseen. Vähäinenkin luovuuteni katoaa ja alan poteroitua. En enää tiedä kuka olen."

Ohjaaja, Pomo, Jätkä, Uusi kaveri ja Kiltti mies liittyvät Putron työhön, musiikin tekemiseen. On hyviä hetkiä ja on ihan hirvittävän huonoja hetkiä. Suhde elokuvaohjaajaan on intensiivinen ja suhteeseen mahtuu paljon tunteita. "Mies, miehet, kateus, kilpailullisuus, vertailu, mustasukkaisuus, konfliktit, harkinta ja kontrollissa olemisen tarve." Pomon kanssa yhteistyö alkoi hyvin, suorastaan loistavasti, mutta sitä kesti vain aikansa. Kesti kauan ennen kuin Putro sai lopetetuksi yhteistyön. Jätkän kanssa Putro reissasi Berliiniin tekemään demoja. Uusi kaveri oli loistava kaveri raittiina. Kiltti mies tuotti Putron ensimmäisen soololevyn. Musiikkimaailmaa tuntevat todennäköisesti tunnistavat nämä henkilöt. Se, millainen lukukokemus kirja on kuvatuille musiikkialan miehille, jää arvattavaksi.

Poika on Putron vanhin kaveri ja myös paras ystävä. "Hän ei vaadi minulta juuri mitään. Ainoastaan sen, että tunnustan ystävyytemme. Ainoastaan sen, etten salaa häneltä murheitani." Kirja saa lempeän lopun: Putro on löytänyt turvapaikan.

Kirja on kiinnostava lukukokemus. Putron elävää ja oivaltavaa tekstiä on ilo lukea. On selvää, että 54-vuotiaan miehen elämään on mahtunut paljon, niin kriisejä kuin onnellisiakin hetkiä. Ennen kaikkea siihen on mahtunut paljon työtä. Autofiktiivisen teoksen kirjoittaminen on varmasti vaatinut muusikolta rohkeutta ja päättäväisyyttä, niin avoin ja vilpitön hän on purkaessaan ihmissuhteitaan. Oletettavasti ja toivottavasti kirjan kirjoittaminen on ollut hänelle terapeuttinen kokemus. 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat. Minerva. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Flowers of Alice Hart. Suomentanut Hanni Salovaara. Lukija Rosanna Kemppi. 13 t 39 m. Storytel.

Kirjan päähenkilö Alice Hart on perheen ainoa lapsi. Tyttö rakastaa äitiään, mutta tuntee pelkoa isäänsä kohtaan. Koskaan ei voi tietää, millä tuulella isä on. Isän käyttäytyminen on yllätyksellistä, hänen mielialansa vaihtelevat äärilaidasta toiseen, joskus hän on rakastava ja hellä, joskus taas arvaamattoman väkivaltainen. Väkivalta kohdistuu useimmiten äitiin. Äiti tekee kuitenkin kaikkensa, jotta saisi pidetyksi perheen koossa, etenkin kun hän on raskaana. 

Traagisen tulipalon seurauksena Alicen vanhemmat kuolevat. Yhdeksänvuotias Alice jää orvoksi ja suuren järkytyksen takia menettää puhekykynsä. Alicen ottaa huostaansa lapsen isoäiti June, jota Alice ei muista koskaan tavanneensa. Isoäiti asuu kauniilla Thornfieldin kukkaistilalla. Kukista ja luonnosta Alice saakin paljon voimaa, samoin iloa tuottaa naapurin bulgarialaislähtöinen koulukaveri. Mutta suru on suuri eikä puhekyky palaudu. Alicea kiinnostaisi kuulla isoäidiltä, millainen isän ja äidin avioliitto oli ollut, mutta isoäiti lykkää asioista puhumista aina vaan tuonnemmaksi, kunnes huomaa, että se on jo liian myöhäistä. Alice on paennut isoäidin kukkaistilalta. Alice jättää kaiken ja muuttaa sisämaahan puistonvartijaksi. Hän tekee parhaansa unohtaakseen menneisyytensä. Uusi työ tuo mukanaan uusia tuulia ja uusia ystäviä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Australiaan. Australian luonnolla, kukilla ja merellä on iso rooli kirjan tapahtumissa. Kukat antavat kiinnostavan kehyksen tapahtumille. Mieleen tulee Delia Owensin Suon villi laulu (WSOY 2020), jossa marskimaan kuvaukset ovat suorastaan lumoavaa luettavaa. 

Alice Hartin kadonneet kukat on australialaisen Holly Ringlandin esikoisromaani. Kirja on todellinen kukkakirja. Kukat on mainittu kirjan nimessä, samoin kirjan kaunis kansi tulvii kukkia. Jokainen luku on nimetty jonkin australialaisen kukan mukaan. Mieleen jäi erityisesti flamingonkukka. Uskotaan, että joku läheinen sairastuu, jos flamingonkukka voi huonosti. Kaiken kaikkiaan kirja tarjosi mukavan ja viihdyttävän lukukokemuksen.

József Debreczeni: Kylmä krematorio

József Debreczeni: Kylmä krematorio. Raportti Auschwitzin valtakunnasta. Like. 2025. Unkarinkielinen alkuteos HIDEG KREMATÓRIUM - Auschwitz regénye. Suomentanut Minnamari Soisalo. 222 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Vietimme Suomessa kansainvälistä holokaustin uhrien muistopäivää sekä Auschwitzin vapautuksen 80-vuotispäivää 27.1.2025. Juuri ennen muistopäivää ilmestyi József Debreczenin teos Kylmä krematorio, joka kuvaa natsien julmuutta Auschwitzin keskitysleirillä. Viimeisten vuosikymmenten aikana holokaustikirjallisuutta on ilmestynyt melko paljon myös suomeksi. Kaikki holokaustia kuvaavat kirjat ovat arvokkaita, niin ne joissa kuvataan rohkeutta ja urhoollisuutta osoittaneiden juutalaisvankien toimintaa kuin myös ne, joissa kuvataan vankien epäinhimillisiä olosuhteita, ainaista nälkää ja natsien julmuutta. Debreczenin teos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Kirja on raaka ja synkkä kuvaus kauhusta, pakkotyöstä, natsien epäinhimillisestä käyttäytymisestä sekä taistelusta alituista nälkää vastaan. Tapahtumat eivät keskity kuolemanleireihin, kuten Auschwitz-kirjat yleensä, vaan kuvauksen kohteina ovat orjatyöleirit, joissa Debreczeni työskenteli.

Unkarilaissyntyinen 39-vuotias toimittaja József Debreczeni kuljetettiin Jugoslaviasta Auschwitziin vaimonsa ja vanhempiensa kanssa. Vuosi oli 1944. Perillä Auschwitzissä Debreczeni ohjattiin oikeanpuoleiseen jonoon, johon siirrettiin ne, joita ei heti tapettu. Vaimo ja vanhemmat pakotettiin vasemmanpuoleiseen jonoon ja siitä suoraan kaasukammioon. "Heitä, vasemmalla seisseitä ei nähnyt enää kukaan..." 

Debreczenistä tuli Häftling eli vanki numero 33031. "Tästä eteenpäin en ole enää minä, vaan 33031. Olen pelkkä numero..." Hänet laitettiin pakkotyöhön Auschwitzin alaleireille, ensin kantamaan raskaita taakkoja muiden vankien lailla ja sitten tunnelityöntekijäksi kivilouhos- ja hiilikaivosalueelle. Pimeissä ja vaarallisissa tunneleissa raataminen vaati useita kuolonuhreja päivittäin. Työpäivä oli 14-tuntinen. Vangit olivat jatkuvasti sairaina, oli lavantautia, ripulia, pilkkukuumetta ja punatautiepidemiaa. Lisäksi täit olivat jatkuvana riesana. Olipa vangin kunto mikä tahansa, työhön piti raahautua, koska natsit olivat sitoutuneet antamaan työvoimaa alueen yrityksille. Ruoka-annokset olivat mitättömiä. Musta pörssi kukoisti. Leipäannoksia vaihtui tupakkaan. Kaupan saattoi olla vaikkapa rehujuurikkaan siivuja, punajuuria tai tyhjiä säilytyspurkkeja. Kaikki meni kaupaksi.

Seuraavaksi oli vuorossa siirto Dörnhaun sairaalaleirille. Korttelissa A, johon Debreczeni ohjattiin, majoittui kuusisataa miestä. Samalla lavitsalla makasi kaksi tai kolme lähes alastonta vankia. Väkeä - "puolikuoliaaksi nääntyneitä ihmislaumoja" - tulvi lisää joka päivä. "Dörnhaun merkitys oli tässä vaiheessa lisääntynyt. Leirivaltakunta kaatoi sinne kaiken loppuun käyttämänsä ihmisaineksen." Joka päivä kuoli parisataa vankia nälkään, kylmyyteen tai sairauteen, mutta aina tilalle tuli uusia avuttomia ihmisraukkoja. Ruoka-annokset olivat mitättömän pieniä. Oikeutusti voitiin sanoa, että "nälkä oli hyödyllinen väline tasapainon ylläpitämisessä".  

Venäläiset vapauttivat leirin 27.1.1945. Sitä ennen saksalaiset ja  kävelemään pystyneet vangit olivat lähteneet leiriltä, vain heikoimmat - noin 7600 vankia - jäivät, äärettömän huonokuntoinen Debreczeni mukaan lukien. Venäläisten tullessa Debreczenin A-kortteliin "upseeri seisahtuu keskelle hallia. Hän katsoo ympärilleen, yrittää sisäistää näkemäänsä. A-korttelin järkyttävää, katseilta piilossa pysynyttä todellisuutta. Hän kahlaa lietteessä, astuu lähemmäs vuoteita. Hän tärisee kauttaaltaan."

Debreczenin kirja on rankkaa luettavaa. Taidokkaasti Debreczeni kuvaa ihmiskunnan historian synkintä ajanjaksoa. Lukijalle välittyy selkeä kuva Auschwitzin pakkotyöleirien kauhistuttavasta arjesta. Käy ilmi, että vankeus oli epäinhimillistä ilman Birkenaun krematorioitakin. Kirjailija kuvaa myös leirin hierarkiaa. Hän itse edusti alimpaa kastia eli hän oli Häftling, vanki numero 33031. "Natsien kuolemanleireillä toiminut mutkikas paariahierkia oli suunniteltu metodisella nokkeluudella. Saksalaiset pysyivät itse piikkilankojen sisäpuolella enimmäkseen näkymättömissä. Ruoanjakelun, kurinpidon, välittömän työnvalvonnan ja ensimmäisen asteen terrorin eli täytäntöönpanovallan he ulkoistivat tosiasiassa vankien keskuudesta umpimähkään valitsemilleen orjapiiskureille."

József Debreczeni julkaisi selviytymiskertomuksensa äidinkielellään jo vuonna 1950. Kirjan loppua pidettiin liian neuvostomyönteisenä, minkä vuoksi kirja ei päässyt länsimarkkinoille. Englanninkielinen painos ilmestyi vasta vuonna 2023. Kirja pääsi The New York Timesin kymmenen parhaan kirjan joukkoon vuonna 2024. 

Kylmä krematorio on todella vaikuttava ja tärkeä teos. Kerronta on kaunista, jopa runollista. Teksti muodostaakin tehokkaan kontrastin traagisille tapahtumille. Minnamari Soisalon käännös on erinomainen. 

Arvonnassa Guillaume Musson Tyttö ja yö

Hei kaikki. Guillaume Musso on yksi Ranskan myydyimmistä kirjailijoista. On hienoa, että hänen teoksiaan on nyt myös suomeksi. Ensimmäinen suomennettu teos on Tyttö ja yö (Siltala 2023). Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Musso. Ihastuin tähän dekkariin, jossa on koukuttava juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot. Onkin  mukava tarjota jollekulle onnekkaalle jännittäviä lukuhetkiä. 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos olet blogini lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajana Blogit.fi:ssä.

Arvonta päättyy torstaina 13.2.2025 klo 18. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen. 

Mukavaa viikon jatkoa ja onnea arvontaan. 

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

 

Guillaume Musso: Tyttö ja yö. Siltala. 2023. Ranskankielinen alkuteos La jeune fille et la nuit. Suomentanut Anna Nurminen. Kansi Laura Noponen. 357 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Guillaume Musso on yksi Ranskan myydyimmistä kirjailijoista. On hienoa, että hänen teoksiaan käännetään nyt myös suomeksi. Tyttö ja yö on Musson viidestoista trilleri. Kirjan pohjalta on tehty myös tv-minisarja.

Menestyskirjailija Thomas Degalais on asunut USA:ssa viimeiset 25 vuotta. Nyt hän palaa kotiseudulleen Antibesiin Ranskan Rivieralle. Thomasin koulu Saint-Exupéryn kansainvälinen lukio juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhla on tapahtuma, jonne monet luokkakaverit tulevat innoissaan tapaamaan entisiä kavereitaan ja opettajiaan. Mutta Thomas ei ole innoissaan. Hän on peloissaan, kuten on myös hänen ystävänsä Maxime Biancardini. Maxime asuu edelleen kotipaikkakunnallaan ja on mukana paikallispolitiikassa tukemassa Macronin politiikkaa. 

Ystävykset eivät ole tavanneet Thomasin Amerikassa viettämiensä vuosien aikana. He joutuvat palaamaan muistoissaan vuoteen 1992, jolloin he tekivät jotakin niin kauheaa, että niistä muistoista ei ole päässyt irti kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. Edelleen Thomas heräilee öisin hiestä märkänä ja on varma, että joskus heidän rikoksensa paljastuu. Nyt lukion juhlapäivänä tiedetään, että lukio on saanut ruhtinaallisen suuren lahjoituksen, jolla rakennetaan uusi liikuntahalli vanhan tilalle. Vanhan liikuntahallin purkaminen pelottaa ystävyksiä, koska he ovat varmoja, että heidän tekemänsä rikoksen paljastuminen on lähellä.

Mitä niin kauheaa on tapahtunut vuonna 1997, että salaisuuden paljastuminen saattaa viedä ystävykset vaikka vankilaan? Yksi lukion opiskelijoista oli ihana ja kaunis Vinca Rockwel, johon lähes kaikki pojat olivat ihastuneita. Thomas ja Vinca seurustelivat aikansa, mutta suhde päättyi, kun Vinca rakastui filosofian opettajaansa Alexiin. Thomas oli epätoivoinen, hän tunsi edelleen suurta rakkautta Vincaa kohtaan.

Talvella lumimyrskyn riehuessa paikkakunnalla Vinca katosi filosofian opettajansa kanssa. Kukaan ei ole nähnyt heitä tämän päivän jälkeen. Poliisi eikä kukaan muukaan ole saanut mitään selville, mutta Thomasin ystävä Stéphane toteaa: "Sano minun sanoneen: Vincan katoaminen on kuin lankakerä. Jonain päivänä joku onnistuu vetämään oikeasta narusta ja koko homma keriytyy auki."

Kyllä lankakerä keriytyy auki, mutta varsin hitaasti ja monien mutkien kautta. Pidin Guillaumen kirjoitustyylistä ja tavasta kuljettaa juonta. Huolellisesti rakennettu juoni on vetävä ja pitää lukijan tiukassa otteessa arvoitukselliseen loppuun saakka. Vielä loppuratkaisussa kirjailija yllättää näppärällä käänteellä.  Henkilögalleria on laaja. Kun henkilöihin tutustuu, heidän seurassaan viihtyy, niin todenmukaisia ja kiinnostavia he ovat. 

Pidin paljon kirjan ranskalaisuudesta; tunnelmallisista ja yksityiskohtaisista Etelä-Ranskan kuvauksista sekä tavasta, miten kirjasta välittyivät ranskalainen kulttuuri ja tavat. 

Tasokas dekkari on saanut arvoisensa käännöksen. Kääntäjä Anna Nurminen on tehnyt loistavaa työtä. Minulle tämä oli ensimmäinen Guillaumen teos, mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Kiehtova ja älykäs psykologinen dekkari. Suosittelen.

Jussi Huhtala: Verenkeitin

 

Jussi Huhtala: Verenkeitin. Enostone kustannus. 2024. Kansi: Asko Künnap. 235 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Jussi Huhtalan esikoisteos Ukkosenjohdatin sai myönteisen vastaanoton sekä lukijoiden että arvostelijoiden keskuudessa. Verenkeitintä, vaikeaksi koettua toista kirjaa, Huhtala kirjoitti seitsemän vuotta. 

Jussi Huhtala on ammatiltaan toimittaja. Niin on myös kirjan päähenkilö Mikko J. Koivu. Huhtala kertoo haastattelussaan, että toimittaja Koivun henkilöllisyys oli helppo luoda, koska toimittajan työ on kirjailijalle tuttua. Tosin juonen edetessä käy ilmi, että toimittajuudella on kirjassa vain sivurooli. Mikko J. Koivu on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Kauhavalta. Nykyisin tämä nelikymppinen sinkkumies asuu Helsingissä. Sisko Jonna soittaa Koivulle ja pyytää - tai oikeastaan vaatii - tätä tulemaan Kauhavalle, koska äiti on kadonnut. Äiti oli lähtenyt pyöräilemään, ehkäpä sieniretkelle, mutta ei ainakaan vielä ole palannut. Koivu lähtee vastentahtoisesti. Hän tuntee inhoa Kauhavaa kohtaan. Lukijallekin välittyy kuva mitäänsanomattomasta Kauhavasta. Kun Koivu ajatteleekin Kauhavaa, ikävät lapsuusmuistot tyrannimäisestä ja väkivaltaisesta isästä valtaavat mielen. Äidin ja isän väliset riidat eivät unohdu. "Jos teet tämän vielä kerran, niin tapan sut. Sitten kersat ja itteni."

Koivun on lähdettävä, kun sisko niin vaatii. Kauhavan kodissa Koivua odottavat sisko Jonna ja veli Henkka. Jonna on juristi, entinen kettutyttö, nykyinen feministi, kasvissyöjä ja lapsettomuuspäätöksen tehnyt. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Henkka on asunut äidin kanssa lapsuuden kodissa. 

Ensin löytyy äidin pyörä, sitten äidin ruumis. Äidin kuoleman tiimoilta Koivu joutuu tulemaan useammaksi päiväksi Kauhavalle. Hautajaisiin tulee yllätysvieras, William joka on äidin kolmas poika. Äiti oli antanut pojan adoptoitavaksi heti tämän synnyttyä. Tästä velipuolesta sisarukset eivät ole lainkaan kuulleet aikaisemmin. Mukaan saadaan myös ripaus romantiikkaa, kun Koivu kohtaa paikallisessa ravintolassa kouluaikaisen naistuttavan. Johtaako tämä tapaaminen romanssiin, sen aika näyttää. 

Kirja on perheromaani. Sisarukset läpikäyvät lapsuudenmuistojaan. Ylisukupolviset tapahtumat ovat jättäneet jälkensä sisaruksiin, jokaiseen eri tavalla. Kirjan nimi hämmästyttää lukijan, tai ainakin minut. Verenkeitin? Pohjanmaan murretta ymmärtävä varmasti tajuaa, mistä on kysymys. Verenkeitin on yleiskielellä vedenkeitin. Huhtalan teksti on sujuvaa ja selkeää. Tarina pitää hyvin otteessaan paljolti elävän kielen ja vähäeleisen huumorin ansiosta. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä.