Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus

 

Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus. Synnyinmaa, osa 1. Otava. 2023. Kannen suunnittelu Piia Aho ja Päivi Puustinen. 332 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Aloin ajatella, että on toivotonta yrittää kiivetä yhteiskunnassa ylöspäin, tulen aina olemaan ihmisten silmissä torppari ja torpparina minun pitää pysyä. Se ajatus alkoi hakata päässäni kuin moukari, ja se masensi minua niin suuresti, että olin vähällä lopettaa opintoni. Allan huomasi sen ja auttoi minut ylös siitä itseni epäilemisen suosta. Hän on yleensä kiltti ja hiljainen, mutta vastoin omaa luontoaan hän oli minulle kova ja ankara. Ilman häntä...  en tiedä, miten olisi käynyt."

Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut kymmenen osaa suosittua Karl Axel Björkin tutkimuksia -rikossarjaa. Björkin kanssa oli ihastuttavaa selvittää rikoksia 1920-luvun Helsingissä. Lieneekö sarja tullut jo päätökseen vai haluaako Hämeen-Anttila kirjoittaa välillä jotakin muuta, jää nähtäväksi. Nyt Hämeen-Anttila on vaihtanut dekkarigenren historialliseen kaunoon. Uusi teos Sarastus aloittaa Synnyinmaa-sarjan. 

Eletään 1850-lukua Päijät-Hämeessä. 16-vuotias Erik elää torpparina äitinsä kanssa köyhässä ja vaatimattomassa Kuljukankaan talossa. Erik tekee töitä puusepän oppipoikana ja äiti käy pyykkäämässä kartanossa. Leipä ei ole leveää, mutta köyhyydestä huolimatta Erikin haaveet ovat suuret. Erik on terävä-älyinen ja kunnianhimoinen. Hän haluaa opiskella, oppia ja lukea. "Minä olen Erik Henrikinpoika Roslund ja te kuulette minusta vielä."

Rikkaan Iso-Osolan tilan kaunis tytär Briitta ja Erik viihtyvät yhdessä. Erik tuntee, että Briitta ymmärtää häntä ja hänen kunnianhimoisia tulevaisuuden suunnitelmiaan. Mutta säätyrajat ovat tiukat eikä ole sopivaa, että ison talon tytär ja torppari seurustelevat - avioliitosta puhumattakaan. Sen saavat Erik ja Briitta karvaasti kokea. Lopputuloksena on, että Briitta naitetaan varakkaan tilan pojalle ja Erik lähetetään opiskelemaan Helsingforssiin. 

Erikin suru on suuri, mutta onneksi Helsingforssissa Erik voi aloittaa lukio-opinnot. Erik suorastaan nauttii opinnoista ja oppimisesta. Hän tutustuu Allaniin ja Torsteniin, joiden ystävyys toimii Erikille ilon ja voiman lähteenä. Pian he kaikki kolme ovat ylioppilaita ja valmiita aloittamaan yliopisto-opinnot.

Valitettavasti Erik saa pian todeta, että hänen torpparitaustansa sulkee monia ovia myös Helsingforssissa. Väliin se tuntuu katkeralta, mutta Erik ei anna periksi, vaan haluaa näyttää, että köyhistä oloista lähtevä voi menestyä. Paljon töitä se vaatii. 

Hämeen-Anttila on sijoittanut kirjan alkutapahtumat Päijät-Hämeeseen. Helsingin kirjamessuilla hän kertoi, että seudun valinta perustui siihen, että Päijät-Häme on hänelle ihanneseutua, jonka hän tuntee hyvin.  

Kirjassa piirtyy vahva ajankuva 1850-luvun Suomesta ja Helsingistä. Helsinki 1850-luvulla oli vielä hyvin maalaismainen kaupunki, jota varjosti Krimin sota. Todelliset historialliset henkilöt, henkilöiden käyttämä kieli, pukeutuminen ja arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen unohtamatta tuon ajan yhteiskunnallista taustaa antavat uskottavuutta ja kiinnostavuutta ajankuvaukselle. Kun tähän vielä lisätään, että Hämeen-Anttilan kieli on sujuvaa, selkeää ja helppolukuista, niin siinä se on: viihdyttävä ja mukanaan vievä lukukokemus. 

Synnyinmaa-sarjassa tullaan kuvaamaan kolmea sukua ja sarja kattaa noin sadan vuoden tapahtumat. Mielenkiinnolla odotan sarjan jatko-osaa. 

Virpi Hämeen-Anttila ja haastattelija Jaakko Launimaa Helsingin kirjamessuilla

Minna Kettunen: Piiasta professoriksi

Minna Kettunen: Piiasta professoriksi. Sirkka Sinkkonen ja palava tahto. Into. 2022. Kannen suunnittelu: Tiia Javanainen. 221 sivua.

Minna Kettunen on kirjoittanut kirjan tiedenaisesta, joka todella on kirjansa ansainnut. Sirkka Sinkkonen (s. 1935) on tehnyt äärimmäisen merkittävää työtä perustaessaan ja kehittäessään hoitotieteen koulusta. Terveydenhuollon hallinnon koulutus aloitettiin Kuopion korkeakoulussa vuonna 1975. Sinkkosen uraauurtava työ laajeni pian koskettamaan myös muita suomalaisia yliopistoja. Hoitotieteen näkökulmasta oli onni, että Sinkkosen tieteellinen työ laajeni kattamaan myös kansainvälisen yhteistyön, koska siten oli mahdollista vaihtaa ajatuksia ja vertailla tutkimustietoa kansainvälisten kollegoiden kanssa. Näin saatiin myös arvokkaita opiskelu- ja harjoittelupaikkoja hoitotieteen opiskelijoille.

Paljon oli kuitenkin Sinkkosen elämässä ennättänyt tapahtua ennen kuin hän astui Kuopion korkeakoulun palvelukseen. Usein sanotaan, että turvaton lapsuus vaikeuttaa elämää aikuisena. Sinkkosen kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta nousu äärimmäisen ankeista olosuhteista ei todellakaan ollut helppo.

Sinkkosen perhe oli Karjalan evakkoja. Vuoden 1940 maaliskuussa perheen äiti, viisi lasta ja mummo pakkautuivat Karjalassa hevosen vetämään pieneen laatikkorekeen. Määränpää oli Somerniemi. Kuusivuotiaana Sirkka otettiin kasvatiksi hämäläiseen Uron maalaistaloon. Tosin mitään adoptiopapereita ei koskaan tehty. Aluksi kaikki meni hyvin, Fanny-emäntä oli ystävällinen. Mutta varsin pian tilanne muuttui, ja Sirkasta tuli talon piika ja yleispalvelija. Työ oli lapselle raskasta ja työtä piti tehdä taukoamatta.

Sirkka janosi opiskelua ja uutta tietoa. Onnekseen hän tapasi rohkaisijoita ja tukijoita niin, että opintojen jatkaminen ja lukion suorittaminen mahdollistuivat. Sen jälkeen olivatkin monet portit avoinna. Syksyllä 1959 Sirkka aloitti opinnot Helsingin yliopistossa pääaineenaan sosiologia. Suuren vaikutuksen Sirkkaan tekivät professorit Elina Haavio-Mannila, Erik Allardt ja Heikki Waris.

Pian valmistumisen jälkeen Sirkalla oli mahdollisuus opiskella ASLA-stipendillä The Johns Hopkins Universityssä, lääketieteen huippuyliopistossa. Siitä alkoivat Sirkan moninaiset kansainväliset tehtävät, jotka jatkuivat eläköitymiseen saakka. Varsinaisen uran Suomessa Sirkka Sinkkonen teki Kuopion korkeakoulussa, jossa hän toimi ensin suunnitteluprofessorina, sitten terveyshallintotieteen professorina ja laitoksen johtajana, yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaanina sekä Kuopion yliopiston vararehtorina.

Kiinnostavaa on, että Sinkkonen päätti rakentaa uransa Kuopion korkeakoulussa, myöhemmin Kuopion yliopistossa, ja antaa asiantuntemuksensa ja rautaisen ammattitaitonsa kasvavan yliopiston kehittämiseksi. Merkittävän työuran ohella Sinkkonen oli näkyvä vaikuttaja Kuopion kunnallispolitiikassa liki kolmekymmenen vuoden ajan. Sinkkonen oli myös usein nähty vieras kuopiolaisissa kulttuuritapahtumissa. Sinkkonen sanoo, että hänen elämänsä oli hyvin täyteläistä. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluivat työn merkeissä. Näin ura asettui Sinkkosen elämässä ykkössijalle, eikä hän koskaan mennyt naimisiin eikä perustanut omaa perhettä.

Sirkka Sinkkonen on kiistatta kansainvälisesti tunnustettu ja arvostettu hoitotieteen tutkija ja kehittäjä. Mittava julkaisuluettelo sisältää mm. kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja sekä oppikirjoja. Piiasta professoriksi tuo mieleeni vastaavantyyppisen teoksen toisen merkittävän suomalaisen tiedenaisen urasta ja elämästä. Hän on psykologian ja kasvatuksen tutkija Lea Pulkkinen, joka on kirjoittanut teoksen Tutkijan oma kuva (Teos 2022) 

Piiasta professoriksi on avartava kuvaus tiedenaisen elämästä, yliopistomaailmasta sekä tutkijan omasta elämästä. Uusi tieto ja hyvät yhteistyökumppanit kirittivät Sinkkosta yhä uusiin haasteisiin. Kirja on kiinnostavasti ja sujuvasti kirjoitettu. Kaikesta huomaa, että Minna Kettunen on perusteellisesti perehtynyt Sinkkosen elämään. Kirjan valokuvaliite on kiinnostava. 

Jari Olavi Hiltunen: Ahmatova

 

Jari Olavi Hiltunen: Ahmatova. Maagisrealistinen kertomus venäjänukrainalaisesta runoilijasta Neuvostoliitossa. Warelia. 2023. Kansi: Markku Yli-Erkkilä. 471 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kutsumattomat vieraat astuivat sisään sanomatta sanaakaan. Se jos mikä paljasti heidät salaisen poliisin asiamiehiksi. Miehille kasvoi saman tien ketunkorvat. Tsekistit raivasivat tiensä olohuoneeseen hämmästyttävän näppärästi ammattitaidolla, joka oli kehittynyt lukuisilla kotikäynneillä. Anna Andrejevna siirrettiin syrjään (ei missään nimessä tyrkätty), samoin eteiseen vastaan ehtinyt Nadezda Jakovlevna. Asunto täyttyi oitis siviilipukeisista. Miehet komennettiin olohuoneessa jalkeille."

Jari Olavi Hiltunen kertoi Turun kirjamessuilla, että hän halusi viisikymppisenä kokeilla fiktion kirjoittamista. Hiltunen haastoi itsensä ja päätti kirjoittaa maagisrealistisen romaanin Anna Ahmatovasta (1889-1966), runoilijasta, jonka tie kulki Neuvostoliitossa vaikeiden aikakausien läpi. Kirjan henkilöt ovat autenttisia ja taustalla on Stalinin aikakauden Neuvostoliitto. 

Anna Ahmatovan elämä avautuu lukijalle pikku hiljaa. Ahmatova kertoo elämänvaiheistaan Lidija Tsukovskajalle junamatkalla Moskovasta kohti uzbekkien maita vuonna 1941 sekä Italian matkalla hänen matkatessaan yhdessä Irina Nikolajevna Puninin kanssa vuonna 1964. Molemmille kuulijoille Ahmatova avautuu urastaan runoilijana, suhteistaan muihin runoilijoihin ja kirjailijoihin, avioliitoistaan sekä ennen kaikkea jatkuvista pelkotiloista Stalinin vainovuosina.

Ahmatova syntyi Ukrainassa ja muutti sitten Pietariin. Jo kouluaikana Ahmatovan rakkain harrastus oli kirjallisuus, häntä kiinnostivat erityisesti Hamsunin, Ibsenin, Nekrasovin ja Derzhavinin teokset. Pietari-Leningradista tuli Ahmatovan kaupunki. Hän rakasti tätä lumottua kaupunkia, hän rakasti Fontanaa, Tornia sekä kellarikapakka Kulkukoiraa. Mutta ennen kaikkea hän rakasti runojen kirjoittamista, omaa poikaansa Lev Nikolajevitsia ja Neuvostoliiton kulttuurihenkilöitä, joista monet Ahmatovin lailla olivat Stalinin vainon kohteina.

Neuvostoliiton kulttuurihenkilöistä kirjassa seurataan Ahmatovin elämän ohella Boris Pasternakia, Mihail Bulgakovia ja Osip Manderstamia. He pitivät yhtä, he tapasivat salaa, he olivat tärkeitä toisilleen. Se, miksi jotkut kulttuurihenkilöistä saivat jäädä eloon tai heitä ei lähetetty Siperiaan Stalinin vainon vuosina, on edelleen arvoitus.

Vaino kulttuurihenkilöitä kohtaan alkoi jo varhain. Ahmatovan nimi katosi julkisuudesta, kun hänet laitettiin salaiseen julkaisukieltoon vuonna 1924. Kiellosta huolimatta Ahmatova kirjoitti runoja, runoja jotka koskettivat kaikkia niitä, joille hän niitä lausui. Ahmatova laittoi runonsa omaan ja myös läheistensä muistiin, koska mitään ei voinut kirjoittaa paperille. Tunnettu Requiem-runoelma, joka oli kirjoittu vuosina 1935-1940, julkaistiin vasta vuonna 1987. Ahmatova laitettiin uudelleen julkaisukieltoon julkisella päätöksellä vuonna 1946. 

Ahmatova kuoli vuonna 1966.

"Tänään palaan sinne missä olin keväällä. Astun sisälle samettisen syvään pimeyteen. Siellä tuuli ujeltaa yksikseen jään pintaa pitkin."

Pidin kirjan henkilökuvauksista. Henkilöt ovat uskottavia hahmoja ja erityisesti Ahmatovasta kasvaa lukijalle läheinen henkilö. Paksun kirjan (471 sivua) sivut kääntyvät huomaamatta, teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Lukemisen sujuvuutta tukee sekin, että kirja on kirjoitettu romaaninomaisesti, ja tietokirjamaiset tilastotiedot on varmasti tarkoituksellisesti jätetty pois. Kaikesta huomaa, että Hiltunen hallitsee hyvin venäjän kielen ja kielen kulttuuriset ominaispiirteet. Hiltunen on tehnyt myös käännöksiä joistakin Ahmatovan runoista.

Hiltusen päätös kirjoittaa Anna Ahmatovasta oli viisas päätös. Lopputuloksena on upea ja vaikuttava teos. Ennen Ahmatovaa Hiltunen on kirjoittanut trilogian ns. galaktista runousoppia: Romuluksen sielu (2020), Theseuksen henki (2021) ja Abrahamin korpus (2022). Kirjamessuilla Hiltunen paljasti, että seuraava kirja, jonka nimi on Teho-osasto, ilmestyy ensi kesänä. Kirja kertoo oman tyttären sairastumisesta.

Erityiskiitos Warelia-kustantamolle kirjan kauniista ulkoasusta ja Markku Yli-Erkkilälle upeasta kannesta. Ulkoasun kruunaa vielä kansipaperin alta löytyvä Ahmatovan kuva.

Leena Lukkari: Rita - Sitruunapuun varjoista Suomeen

 

Leena Lukkari: Rita - sitruunapuun varjoista Suomeen. Avain. 2023. Kansi: Timo Numminen. 151 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Rita Kostama saapui Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1998. Hän oli silloin 19-vuotias. Takana oli neljän vuoden raskas pakomatka, joka oli alkanut Ruandasta, Ritan kotimaasta. Siellä tyttö oli viettänyt onnellisen lapsuuden isossa kymmenlapsisessa yrittäjäperheessä.

Ritan perhe eli tavallista perhe-elämää iloineen ja suruineen, kunnes vuonna 1994 alkoi sisällissota, jossa oli kyse hutujen ja tutsien valtataistelusta. Sisällissodan seurauksena lähes kaksi miljoonaa ruandalaista pakeni maasta, Rita heidän joukossaan. Rita joutui viettämään neljä vuotta paperittomana pakolaisena sukulaistensa luona eri puolella Afrikkaa: Kongossa, Keniassa ja Senegalissa. 

Senegalissa asuessaan Rita läheisineen kutsuttiin eräänä päivänä UNHCR:n toimistoon ja heille ilmoitettiin; "Me olemme löytäneet teille maan, joka on luvannut antaa teille turvapaikan. Te lennätte torstaina Suomeen!"

Rita ei edes tiennyt, missä Suomi sijaitsi. Mutta niin hän saapui Suomeen ja Turkuun. Rita aloitti suomen kielen opiskelun heti tänne tultuaan. Suomen kieli kuulosti täysin käsittämättömältä. Myös  suomalaiset olivat perin erilaisia kuin ihmiset kotona Afrikassa. "Kaupungilla ihmettelimme ihmisiä, jotka näyttivät ilmeettömiltä. Kukaan ei tervehtinyt vastaantulijaa eikä pysähtynyt rupattelemaan. Ihmisiä oli vähän, ja he kulkevat yksin. Kaikilla tuntui olevan kiire, eikä kukaan hymyillyt."

Omalla aktiivisella ja positiivisella asenteellaan Rita tutustui suomalaisiin ja siten kielitaitokin karttui. Tärkeintä Ritan elämän kannalta oli tutustuminen Jariin, tulevaan aviopuolisoon. Aviopari sai kaksi tyttöä, Jutan ja Janitan. Työelämässä Rita joutui valitettavasti kohtaamaan ennakkoluuloja, syrjintää ja jopa kiusaamista. Rita kouluttautui tradenomiksi ja pyörittää tänä päivänä kirjanpitotoimistoa. Lisäksi hän on mukana politiikassa ja harrastaa mm. taitoluistelua. 

Vuonna 2016 Rita valittiin Vuoden pakolaisnaiseksi. Vuoden pakolaisnaisen palkinto annetaan naiselle, joka on integroitunut hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin on tapahtunut Ritan kohdalla. Hän on opiskellut ja valmistunut ammattiin Suomessa, hänellä on työpaikka ja hänellä on perhe ja ystäväpiiri, johon kuuluu myös kantasuomalaisia. Tämä kaikki on vaatinut sisukkuutta ja tahdonvoimaa ja ennen kaikkea halua kotoutua uuteen kotimaahan.

Toimittajan ammattitaidolla Leena Lukkari on kirjoittanut sujuvasti etenevän ja kiinnostavan teoksen. Kirja on todella miellyttävä myös ottaa käteen. Värikäs kansi on taidokkaasti suunniteltu, kiitos Timo Nummiselle. Plussaa on myös valokuvaliite sekä sisäsivulla oleva värikäs Afrikan kartta.

Turun kirjamessuilla Leena Lukkari haastatteli Rita Kostamaa.

Lukupiirikirjana Emma Hambergin Je m'appelle Agneta

 

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta. WSOY. 2022. Käännös Saara Kurkela. Äänikirja. Storytel.

Naisten Pankin lukupiirimme Päi avara mailma kokoontui seitsemän naisen voimin vaihtamaan ajatuksia Emma Hambergin teoksesta Je m'appelle Agneta. Ensin kuitenkin hehkuttelimme menneen viikon Iida Rauma -tapahtumalla, joka oli kaikin puolin onnistunut tilaisuus. Yleisöä oli paljon - 90 - eli niin paljon kuin kirjaston kokoustilaan mahtui. Arpa- ja kahvituotoilla saimme reilut 25 ammattia tukemaan kehittyvien maiden naisten työtä ja yrittäjyyttä. 

Je m'appelle Agneta tarjoaa mukavan viihdyttävän lukukokemuksen, joka sopii mainiosti pimeneviin syysiltoihin. Kirjan päähenkilö 49-vuotias Agneta asuu Sollentunassa Ruotsissa aviomiehensä Magnuksen kanssa. Avioparin kaksi lasta ovat jo muuttaneet omilleen. 

Kirja alkaa uteliaisuutta herättävällä lauseella, jonka Magnus esittää Agnetalle: "Söitkö sinä muuten sen broilerin nahan?" Magnus ei koskaan söisi broilerin nahkaa. Hän elää hyvin terveellisesti, syö raakapuuroa, ei käytä alkoholia, pyöräilee, ui ja kuntoilee, eli hän on nk. mamil-mies, kuten eräs lukijoistamme hyvin oivalsi, siis Middle Aged Man in Lycra. Samaa elämäntapaa Magnus toivoi myös Agnetan noudattavan. Agneta nyökkää, mukana ollaan, mutta kun hän pääsee makuuhuoneeseensa, hän kaivaa sängyn alta esille viinipullon ja juustokimpaleen. 

Agnetasta tuntuu, että hänen elämänsä soljuu tasapaksuna päivästä päivään, ja arki tuntuu jämähtäneen paikoilleen. "Poikani julkaisee Instagramissa itsestään tuhat tunturiaiheista kuvaa muttei jaksa vastata viesteihin. Tyttäreni huijaa minulta rahaa. Työpaikkani on pian mennyttä. Ja mieheni on omituisen hyvällä tuulella."

Sitten sattuma puuttuu peliin ja yllyttää Agnetaa lähtemään au pairiksi Provenceen Ranskaan. Agnete toteuttaa hetken mielitekonsa, lähtee matkaan, mutta perillä Provencessa hän on hyvin hämmentynyt. Hänen au pairinsa ei olekaan pieni poika, vaan yli kahdeksankymppinen muistisairas Einar, jonka kanssa Agneta ei aluksi osaa lainkaan kommunikoida. Kieli on Agnetalle ongelma, koska hän ei osaa ranskaa. Luostari, jossa hän asuu, on niin sokkeloinen ettei tiedä, minne milloinkin mennä. Mutta onneksi on herkullisia patonkeja, leivonnaisia ja viiniä. 

Kirjasta virisi vilkas keskustelu. Kirjasta löytyi samaistumiskohteita monen lukijan omaan elämään ja Provencessa käyneille kirja tarjosi mukavia muistoja kauniista maisemista ja tietysti maailman parhaimmista patongeista. Kirjan alkuosa jakoi mielipiteitä. Joittenkin mielestä alkuosa oli onnistunut johdanto Agnetan itsensä etsimiselle, kun taas joittenkin mielestä ero oli liian suuri eikä lainkaan uskottava Ruotsin Agnetan ja Ranskan Agnetan välillä.

Ranskalaisuus, Provence, poskisuudelmat, leivät, leivonnaiset ja viini loivat tunnelmaa niin, että ranskalaisuuden pystyi aistimaan kirjan sivuilta. Tunsimme, että tutustuimme Agnetaan  hyvin, arvostimme hänen kykyään toimia muistisairaan, mutta hyväntahtoisen  ja sympaattisen Einarin kanssa. Miten lukija saikaan nauttia, kun Agneta ja Einari tanssivat mm. Julio Iglesian kappaleen "La Mer" tahdissa ilta illan ja yö yön perään. Sen sijaan muut henkilöt Agnetaan verrattuna jäivät melko pinnallisiksi. 

Kirja on hyvin käännetty, kiitos siitä Saara Kurkelalle. Kääntäjä on tehnyt ratkaisun jättää tekstiin runsaasti englannin- ja ranskankielisiä dialogeja, jotka antavat lisätehostetta ranskalaiselle tunnelmalle.

Feel good -kirjojen tarjonta on laajaa. Joukosta erottuminen on haastavaa. Mielestämme Hamberg on onnistunut erottautumaan tämän genren kirjoista lämminhenkisyydellä, värikkyydellä, oivalla huumorilla ja ranskalaisella idyllisellä tunnelmalla. 

Lopuksi kiinnitimme huomiota kirjan kanteen. Värit ovat ihastuttavat, mutta kannen nainen ei vastaa mielikuvaamme Agnetasta. 

Annoimme kirjalle arvion 3,8 (asteikko 1-5). Seuraavalla kerralla tutustumme Vaula Norrenan kirjaan Littana. Norrena on vieraanamme Littana-kirjallaan Lue Naiselle Ammatti -tapahtumassa 22.11.2023.

Veera Jääskeläinen: Rouva diktaattori

Veera Jääskeläinen: Rouva diktaattori. Naisia itsevaltiaiden rinnalla. Atena. 2023. Kansi: Maria Manner. 347 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Veera Jääskeläinen on kirjoittanut kiinnostavan kirjan diktaattorien vaimoista. Hän on valinnut kirjaansa neljä vaimoa. Valintaperusteina on ollut mm. se, että hallitsijat ovat hallinneet eri puolilla maailmaa ja että vaimot ovat kaikki hyvin erilaisia. Jääskeläisen vaimovalinnat ovat Neuvostoliiton hallitsija Stalinin vaimo Nadezda Allilujeva, Filippiinien presidentti Ferdinand Marcosin vaimo Imelda Marcos, Argentiinan presidentti Juan Peronin vaimo Isabel Martinez de Peron ja Syyrian presidentti Bashar al-Assadin vaimo Asma al-Assad. Kirjassa tarkastellaan, millainen merkitys ja millainen rooli diktaattorien vaimoilla on ollut maalleen, kansalleen ja diktaattorimiehelleen. Diktatuuri tuo väistämättä tullessaan pelkoa ja vihaa. Mikä on ollut ensimmäisten naisten rooli pelon lievittämisessä vai ovatko he edes pyrkineet siihen? 

Nadezda Allilujeva

Nadezda Allilujeva (1901-1932) oli Stalinin toinen vaimo. Leninin kuoltua Stalinista tuli häikäilemätön diktaattori, jonka toteuttamia toimenpiteitä vaimo ei voinut hyväksyä. Nadezda Allilujeva kuoli juhlien jälkeisenä yönä vuonna 1932. Erilaisia huhuja liittyy Nadezdan kuolemaan, mutta todennäköisesti hän tappoi itsensä. Taustalla oli ehkä vaikea avioliitto Stalinin kanssa, maan vaikea tilanne ja oman mielen tasapainottomuus. 

Nadezda Allilujevalla ei ollut mitään roolia Stalinin politiikassa. Stalin ei halunnut häntä mukaan toimintaan, päinvastoin hänet erotettiin puolueestakin, kun hän ei lasten vuoksi pystynyt riittävästi osallistumaan poliittiseen toimintaan. 

Imelda Marcos

Imelda Romuáldez (s. 1929) ja Ferdinand Marcos avioituivat v. 1954 tunnettuaan toisensa vain yksitoista päivää. Imelda oli miehensä tärkein tuki. Hän häikäisi kansan kauneudellaan ja hän halusi olla aina kaiken huomion keskipisteenä. Hänen kansansuosionsa oli korkealla, ja hänen oli helppo saada suuria lahjoituksia, joista hän nappasi osan itselleen, koska jollakin tapaa piti rahoittaa hänen loisteliaat elämäntapansa. "Kerran hän käytti yhdessä päivässä Manhattanilla pelkästään koruihin 2 181 000 dollaria."

"Vallasta tuli Imeldalle kaikennielevä pakkomielle." Hän halusi näkyä kotimaassa, mutta myös ulkomailla. Hän oli äärettömän hyvä verkostoitumaan ja loi hyvät suhteet muihin diktatuureihin. Filippiinien kansa rakastaa yhä Marcosin perhettä. Imeldan ja Ferdinandin pojasta Bongbongista tuli Filippiinien presidentti vuonna 2022.

Isabel Martinez de Peron

Juan Peronin ensimmäistä vaimoa Evitaa Argentiina ei unohtanut. Ei sittenkään, vaikka Juan Peron joutui maanpakoon 18 vuodeksi. Juan Peron palasi Argentiinaan, otti vallan itselleen, mutta kuoli ennen valtakauden päättymistä. Juanin maanpaon aikana Isabell (s. 1931) ja Juan solmivat avioliiton. Juan sananmukaisesti opetti vaimolleen politiikkaa, mutta huonolla menestyksellä. Etäinen ja sisäänpäin kääntynyt Isabel ei koskaan pärjännyt vertailussa Evitalle, jota kansa edelleen rakasti.

Miehensä kuoleman jälkeen kokemattomasta Isabelista tuli Argentiinan presidentti. Hän oli ensimmäinen naispresidentti koko maailmassa. Vajaan kahden vuoden mittaisesta presidenttikaudesta tuli täysi katastrofi.

 Asma al-Assad

Kun Basar al-Assadista tuli presidentti, Asma al-Assad oli näyttävästi mukana julkisuudessa miehensä kanssa. Asma oli kaunis ja kauneudellaan halusi ylläpitää Syyrian kulissia, joka rakoili pahasti, kun presidentti joutui tasapainottelemaan eri eturyhmien välillä. Asma halusi näyttäytyä hyvänä haltiattarena ja auttoikin hädässä olevia, jotka siten tulivat riippuvaisiksi hyväntekijöistään. Syyrian sisällissodan alettua Asma jättäytyi pois julkisuudesta, mutta muutamissa lehdistölle antamissaan tiedoksiannoissa hän antoi täyden tukensa aviomiehensä politiikalle.

Kirja on kiinnostavaa luettavaa. Se on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu. Diktaattorien vaimojen elämä on linkitetty taitavasti koko maan ja myös maailman historiaan. Lähdeluettelo antaa ymmärtää, että kirjailija on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten. Olisipa kiinnostavaa saada jatkoa tälle kirjalle, koska luonnollisesti lukuisa joukko diktaattoreita on jäänyt tämän kirjan ulkopuolelle. Tästä kirjasta olisin jättänyt pois Stalinin toisen vaimon, jolla ei ollut mitään roolia Stalinin politiikassa.

Diktaattorien vaimojen kuvaukset alkavat vaimon valokuvalla. Laajempikin kuvaliite olisi ollut kiinnostava.

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella. Karisto. 2023. Kansi Katja Säilä. 236 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Pakkanen oli kiinnittänyt lasiin jääkukkasia, metsän siimeksestä ulottui auringonsäde, joka sai kiteet sädehtimään. Kaunista, Sofia ajatteli. Kaupungissa ei ollut koskaan tällaista. Kaupungissa lumi oli likaista, jos sitä ylipäätään oli, todennäköisesti kadut olisivat nytkin epämääräisen loskan peitossa. Liikenteen humina kuului aamusta iltaan, naapurista television pajatus tai riitely. Ovet kolahtelivat porraskäytävässä ja hissi suhasi edestakaisin. Ei ollut rauhallista hetkeä, ei korvia lepuuttavaa hiljaisuutta."

Sofian Siiri-täti on kuollut. Täti on asunut pikkuruisessa mökissään Lemmenlahdella, fiktiivisellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Sofia tuntee piston sydämessään, aika harvoin hän oli käynyt vierailemassa tätinsä luona. Yksin asunut täti olisi varmasti iloinnut, jos olisi tavannut sukulaistyttöään useammin. Koska tädillä ei ollut omia lapsia, mökki jää tädin kuoltua Sofialle ja tämän veljelle. Molemmille on itsestäänselvää, että mökki laitetaan myyntiin.

Ennen myyntiin laittamista mökki tulee siivota myyntikuntoon ja tädin tavarat pitää käydä läpi. Tämän tehtävän Sofia ottaa vastuulleen. Siirtyminen Keski-Suomeen pariksi viikoksi sopii Sofialle paremmin kuin hyvin. Hänet on juuri irtisanottu taloushallinnon tehtävistä, samoin pitkä seurustelusuhde on juuri päättynyt. Selvästi Keski-Suomi kutsuu Sofiaa!

Perillä Lemmenlahdella Sofia asettuu tädin viihtyisään mökkiin. Uusi ympäristö kauniissa keskisuomalaisessa luonnossa kiehtoo Sofiaa. Heti alusta pitäen Sofian pitää muistuttaa itseään, että hän on täällä vain lyhyellä vierailulla. Täti on ollut hyvin järjestelmällinen ja tavaroiden selvittäminen sujuu melko sutjakkaasti, vaikkakin monen tavaran kohdalla Sofia joutuu pohtimaan, tarvitaanko tavaraa edelleen tai onko sillä jotakin erityistä tunnearvoa. Tuttuja pohdintoja kaikille, jotka ovat tehneet vastaavia järjestelytehtäviä.

Pian Sofia tutustuu naapurin Ariin, joka mielellään auttaa Sofiaa lumitöissä ja muissa talon askareissa. Sofia tutustuu myös kahvilaa pitävään Eliakseen. Elias tutustuttaa Sofian Lemmenlahden viehättäviin talvisiin maisemiin ja antaa Sofialle luettavaksi esikoiskirjansa. Sofialla on tunne, että molemmat miehet taitavat olla hänestä kiinnostuneita. Sofia kyllä itse tietää, kumpiko miehistä häntä miellyttää, mutta sillä ei liene merkitystä, koska Helsinkiin on palattava. Vai onko?

Sofiaa mietityttää tulevaisuus. Tavallaan hän haluaisi jäädä Lemmenlahdelle, onhan tämä ihan jotakin muuta kuin asuminen kerrostalossa Helsingissä.  Mutta elääkin pitäisi, eikä puolen vuoden irtisanomisajan palkka pitkälle kanna. Loppujen lopuksi asiat loksahtelevat paikalleen ja ratkaisu on helppo tehdä.

Mainio kirja hämärtyviin syysiltoihin. Tämä hyvin kirjoitettu ja sujuvasti etenevä kirja on viihdyttävää luettavaa. Oli mukava solahtaa Sofian ja Lemmenlahden elämään ja todeta, että tämänkaltaisia romanttisia kirjoja on välillä suorastaan ilo lukea. Katja Säilän kansi sopii erinomaisesti kirjan tunnelmaan. 

Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on Anu Patrakka, yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista. Ehkä romanttiseen genreen sijoittuvan kirjan kirjoittaminen on toiminut Patrakalle mukavana vastapainona dekkareille. Pidin paljon kirjan kauniista luonnonkuvauksista, jotka ovat viehättäneet minua myös Patrakan dekkareissa. Nähtäväksi jää, mihin genreen Patrakka keskittyy jatkossa.  

Iida Rauma kirjailijatilaisuudessa Raumalla

 

Rauman Naisten Pankki järjesti yhteistyössä kirjaston kanssa kirjailijatilaisuuden, jonne saimme puhujaksi Iida Rauman, joka kertoi Finlandia-voittajateoksestaan Hävitys - tapauskertomus.

Tilaisuus oli 4.10.2023 Rauman kirjastossa. Tässä Iida Rauma.

Naistenpankkilaisilla oli kahvi- ja teepiste sekä runsaasti herkkuja.

Arpajaisissa oli hyviä palkintoja.

Minulla oli ilo haastatella Iidaa. Yleisöä oli runsaasti, 90. Se on kirjaston yleisöennätys. - Haastattelun jälkeen syntyi kiinnostavaa keskustelua. 

Iida Rauma signeeraa kirjoja.

Paikallinen Länsi-Suomi oli tilaisuudessa tekemässä juttua. Tämän päivän lehdessä tilaisuus näkyikin isosti. Tässä lehden etusivu.

Tässä sisäsivulta

Olimme todella tyytyväisiä. Myös Iida Rauman mielestä tilaisuus oli onnistunut. 

Juhani Brander: Amerikka

Juhani Brander: Amerikka. WSOY. 2023. Päällys Martti Ruokonen. 303 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kirput tunkeilivat, ottivat sängyn itselleen kuin omistaisivat sen. Ne olivat vilkkaita, täynnä tarmoa. Ne liikkuivat silmää nopeammin. Useimmat niistä mummo nipisti hengiltä. Tätä kolmikkoa mummo vaali. Vastavuoroisesti Sorjonen, Tyyppi ja Kuvatus antoivat mummon olla, eivät koskaan purreet. Mummo sanoi niitä oravikseen. Kirput asuivat mummon kainalossa. Se oli tuuhea ja kostea. Kirpuilla oli siellä hyvä elää ja olla."

Alakoululainen Kaarlo asuu vanhuudenheikon mummonsa kanssa Hittolan talossa fiktiivisessä Edenin kylässä jossakin Lounais-Suomen saaressa. Eletään1950-luvun alkua. Suomessa eletään jo jälleenrakentamisen aikaa, mutta saaristossa elämä on niukkaa, ja Kaarlon kotona vieläkin köyhempää ja niukempaa. On päiviä, jolloin ruokana on nokkosista, voikukista ja muutamasta nahistuneesta perunanpalasta keitetty soppa, kun taas joinakin päivinä on tultava toimeen ilman ruokaa.

Vanhempiaan Kaarlo ei ole koskaan nähnyt. Mummo kertoo, että isä on kaatunut sodassa ja Aino-äiti asuu Amerikassa. Kumpikaan kertoma ei pidä paikkaansa. Tosiasiassa Kaarlo syntyi Ainon ja saksalaisen Hermanin lyhyestä romanssista sota-aikana. Hermaniin oli helppo ihastua. "Saksalaiset erottautuivat suomalaisista miehistä heti. He olivat ryhdikkäitä, huoliteltuja ja iloisia. Eivät murisseet tai syljeskelleet maahan. Tuijottaneet kulmiensa alta kuin odottaen, että kohta joku lyö. Saksalaiset olivat puheliaita, kohteliaita ja ystävällisiä." Kaarlo ei tiedä taustaansa, mutta kyllä tämä kylillä tiedetään, minkä vuoksi Kaarloa, sakemannin kierosilmäistä äpärää, pilkataan ja koulukiusataan. Kaarlo ottaa kaiken loan vastaan, ei pistä vastaan eikä osallistu tappeluihin.

Kaarlon mummo on ihastuttava vanhus. Mummo ilmeikkäine ilmaisuineen toimii lohtuna ja jopa pelastuksena kyläläisten hyljeksimälle Kaarlolle. Mummo laulaa milloin stadin gimmasta, milloin taas hyräilee Porilaisten marssia. Mummon kautta Kaarlo hahmottaa maailman, sillä "mummo opetti häntä sellaisella tavalla, jota hän ymmärsi." Mutta arjen ankeutta ja koulukiusaamista ei pääse pakoon. Pakoon arjesta Kaarlo pääsee unelmoimalla Amerikasta, maasta missä kaikki on hyvin. "Siellä ihmiset ovat hyväntuulisia, kauniita ja komeita." Äitinsä luo poika haluaa.

Kyläläisistä keskeiseksi henkilöksi nousee Sakari, komea mies ja kova työntekijä. Isättömälle Kaarlolle Sakarista tulee miehen malli ja myös isähahmo. Sakarilla on omat salaisuutensa, jotka eivät koskaan paljastu Kaarlolle.

Lopuksi Amerikan kaipuu paisuu niin suureksi, että Kaarlo päättää lähteä etsimään äitiään ja unelmiensa maata. "Mummo oli kaikkialla. Jokainen kukka, korsi, lehti, ruohonvarsi. Jokainen lintu, jokainen puu. Mummo ohjasi häntä. Kaarlo oli varma siitä. Nyt kaikki oli selvää. Hän tiesi mitä tehdä."

Luonnolla iso merkitys

Ihmisen suhde luontoon nousee suureksi teemaksi kirjassa. Luonnon kuvaus on väkevää, voimakasta ja hyvin elävää. Brander itse sanoi Turun Kirjamessuilla, että vietettyään paljon aikaa saaristossa hänelle on muodostunut animistinen suhtautuminen luontoon. Kirjassa on runsaasti viittauksia mytologiaan. Mummon oppien ohjaamana Kaarlo uskoo saunanhaltijaan, kunnioittaa löylyä, uskoo hiisiin ja maahisiin. Onneksi ei enää tarvitse kumartaa huussille.

Rikasta ja ilmaisuvoimaista kieltä

Kirjan ehdoton vahvuus on kieli. Kirjan henkilöillä on jokaisella oma kielirekisterinsä. Mummon kieli on ilmeikästä yleissuomea, kun taas edeniläisillä on oma suomensa ja taloissa kiertelevällä kaupustelijalla on oma mielistelevä puhetapansa. Branderin kieli on taidokasta elävyydessään ja voimakkuudessaan sekä myös leikkisyydessään. 

Aitoa historian havinaa

Jälleenrakentamisen vuodet olivat suomalaisille rankkoja aikoja, mutta tuleviin vuosiin katsottiin luottavaisina. Brander ei kuvaa tulevaisuuteen uskovia suomalaisia, vaan on valinnut kuvauksen kohteeksi köyhän Edenin kylän, missä keitettiin pontikkaa ja salametsästettiin hylkeitä ja hirviä. Kaikki sen tiesivät, kaikki sitä tekivät. Lukija aistii ja tuntee Kaarlon hädän ja kodin köydyyden, mutta myös kiintymyksen ja rakkauden mummon ja Kaarlon välillä. Koin kirjan tapahtumat mielessäni elokuvamaisesti ja olenkin varma, että kirjasta saisi oivan elokuvaversion.

Itse kuuntelin kirjan ensin. Kuuntelukokemus oli hyvä, Toni Kamula teki hyvää työtä. Hyvin pian ymmärsin, että tässä on kirja, joka täytyy lukea. Branderin ainutlaatuinen kieli ei pääse oikeuksiinsa äänikirjana. Branderin kieleen täytyy palata, siitä täytyy nauttia ja sitä täytyy lukea ääneen.

Kirjamessuilla Brander totesi, että hän haastoi itsensä kirjoittaessaan tätä teosta. Ja se todella kannatti. Lopputuloksena on upea teos, joka on kirjasyksyn ehdotonta parhaimmistoa. Tämä kirja saa minulta täydet viisi pistettä. 

Juhani Brander Seppo Puttosen haastateltavana Turun Kirjamessuilla 30.9.2023.

Turun kirjamessuilla

 

Yksi syksyn odotetuimmista tapahtumista on Turun kirjamessut. Olen käynyt siellä vuosittain sen jälkeen, kun muutettiin Raumalle. Täältähän on mukavan lyhyt matka Turkuun, messuille pääsee omalla autolla noin tunnissa. 

Sain bloggaripassin. Kiitos siitä Turun messut!

Valitsin messupäiväksi lauantain. Paljon oli ohjelmaa, oli kirjahaastatteluja ja oli tanssiesityksiä. Tämän vuoden messujen teemana olikin tanssi. Oli myös poliittinen paneelikeskustelu. Ja tietysti Ruoka- ja viinimessut, jotka perinteisest on toteutettu samanaikaisesti kirjamessujen kanssa. Aika moni kävikin ostamassa välipalan ruokapuolelta, ja olihan siellä luonnollisesti tarjolla myös runsas juomatarjonta.

On se ihan ihme, miten paljon voi nähdä ja kokea yhtenä päivänä. Tässäpä minikooste siitä, mitä näin ja koin. 

Ensimmäiseksi menin kuuntelemaan Jani Olavi Hiltusta, jonka teos Anna Ahmatovasta on ilmestynyt viime viikolla. Sain itse sen juuri ennen messuja ja odotan kovasti, että pääsen aloittamaan kirjan. Uskon, että se on todella hyvä lukukokemus. 

Kääntäjät Sirkka-Liisa Sjöblom ja Riina Vuokko keskustelivat kirjojen suomentamisesta. Sjöblom kääntää etupäässä pohjoismaisten dekkaristien kirjoja ja Vuokko keskittyy feelgood-kirjallisuuteen. Yhtäläisyyksiä kääntämisessä löytyy paljon, mm. se, että kirjan tapahtumiin on pakko eläytyä hyvin, jotta pystyy kääntämään hyvin. Yhden kirjan kääntämiseen menee noin kaksi kuukautta. 

Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen keskustelivat koulumaailman tämän hetken tilasta. 2010-luvulta asti on kouluissa tapahtunut suuria mullistuksia, joitten toteuttamiseen ei ole varattu riittävästi aikaa eikä myöskään rahaa. Miksi rahaa ei laiteta perusopetuksen kehittämiseen, kysyvät opettajat. Miksi opettajien täytyy väsyä työhönsä ja miksi oppilaiden täytyy masentua? Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos Rytisalo ja Kinnunen. 

Jenni Haukio keräsi ison yleisön, kun hän kertoi kirjastaan Sinun tähtesi täällä. 

Leena Lukkari on kirjoittanut teoksen Rita, sitruunapuun varjosta Suomeen. Rita on tullut Suomeen Ruandan pakolaisena 25 vuotta sitten. Hän kertoi elävästi iloista ja vaikeuksista, joita hän on kohdannut Suomeen tultuaan.

Ja tässä päivän helmi! Seppo Puttonen haastatteli Juhani Branderia, joka on kirjoittanut teoksen Amerikka. Amerikka on mielestäni ehkäpä tämän syksyn paras teos!

Raumallakin oli oma osasto. Teemana oli pitsikaupungin joulu.

Turun messuille kaunis kiitos upeasta messutapahtumasta. Nyt sitten odottamaan Helsingin kirjamessuja.