Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Merenperintö

 

Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Merenperintö. Håkansin varustamosuvun historia. Siltala. 2024. Kannen kuva: Bergön pelastusoperaatio. Håkansin kuva-arkisto. 287 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Håkans-yhtiöiden historia alkaa Petsmon rannikkokylästä Pohjois-Pohjanmaalta. Ensimmäinen Håkansin kuudesta sukupolvesta oli Abraham, joka perusti yhdessä poikansa Johanneksen kanssa kotiseudulleen höyrysahan. Vuosi oli 1896. Tuli tuhosi sahan vain muutaman toimintavuoden jälkeen. Mutta Abraham ei lannistunut. Sahan toiminta jatkui ja toiminta laajeni proomuihin ja hinaajiin. Mukaan bisnekseen tuli Johanneksen poika Alfons. Jälleen kerran tulipalo tuhosi sahan, mutta onneksi oli hinaajat, joille löytyi hyvää käyttöä kieltolain aikana. Pirtukauppa kukoisti. 

Alfons, Petsmon Pelle Peloton, oli sitkeä ja idearikas mies. Edes vuoden 1933 konkurssi ei häntä juuri hetkauttanut. Sodan jälkeen Alfons perusti yrityksen omalla nimellään: Alfons Håkans Oy. Uuden yrityksen tehtävät olivat moninaiset, oli puutavaran vientiä, merihinausta, jäänmurtamista sekä meripelastusta ja sukellustöitä. Alfons osti ensimmäisen oman hinaajan, Fakirin, johon oli asennettu hänen itsensä suunnittelema häkämoottori. Kirjassa on yksityiskohtaisia kuvauksia uhkarohkeista meripelastusoperaatioista ja sukellustehtävistä.

Perheen uudeksi asuinpaikaksi tuli Turku. Alfonsin terveys alkoi heikentyä ja johtoon astui Alfonsin poika Stefan. Stefan oli osaava ja rohkea mies. Hän osti hinausyrityksiä niin, että vuonna 1988 Alfons Håkans oli koko Itämeren suurin hinaajavarustamo 25 hinaajallaan. Håkansin hinaajat olivat mukana mm. Viking Mariellan, Finn-Balticin, Sally Albatrossin, Transgermanian ja Amorellan pelastustoimissa. Mielenkiintoinen episodi oli, kun Håkansit pyrkivät purkamaan luotsaustoiminnan monopolin. Kirjassa ei lämmöllä muisteta ministeri Anu Vehviläistä, joka torppasi monopolin purkamisen. 

Meripelastustoimen ohella kirjassa kuvataan perusteellisesti FC Inter Turku -jalkapalloseuran syntyä ja toimintaa. Kaikki alkoi Stefanin pojan Patrikin jalkapalloharrastuksesta. Kun Patrik täytti 12 vuotta, Inter Turku -seura perustettiin. Seuran toiminta alkoi vilkkaasti, seura kasvoi ja myös menestyi. Menestyksestään seura sai kiittää Stefanin avokätisyyttä, kaikki maksettiin, kovapalkkaisia valmentajia pestattiin, pelimatkat olivat kalliita. Kaikki tiesivät, mistä rahat tulivat. "Hinaajakonserni subventoi junioritoimintaan noin 300 000 eurolla vuosittain, siis pelaajabudjettien päälle." Ensimmäinen liigamestaruus vuonna 2008 tuntui upealta. Turkuun valmistui vuonna 2003 kansainväliset vaatimukset täyttävä Veritas Stadion, jonka rakentamisessa Stefan Håkans oli keskeinen hahmo ja rahoittaja. 

Alfons Håkans laajensi toimintaansa Baltiaan. Nyt yritystä johtaa Håkansin suvun kuudes sukupolvi. Kun veropetoksesta syytetty toimitusjohtaja Joakim Håkins jättäytyi pois yrityksesta, mukaan toimintaan tulivat Joakimin pojat Julius ja Nikolas. 

Vaikka meripelastusala on minulle vierasta, kirja oli minulle mieleistä luettavaa. Kirjassa Håkansin perhe herää eloon ja lukija saa hyvän kokonaiskuvan Håkans-yhtiöiden historiasta, sen nousuista ja laskuista. Oli ankaria aikoja ja oli aikoja, jolloin suurilla summilla - jopa miljoonilla - rahoitettiin FC Inter Turkua. Nyt jo kuudes sukupolvi pyörittää Abrahamin v. 1896 aloittamaa liiketoimintaa.       Siltalan ja Keskisarjan sujuvaa ja ilmaisuvoimaista tekstiä on helppo lukea. Parivaljakko on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten, mikä näkyy myös laajassa lähdeluettelossa. Huomiota kiinnittää myös lukuisat kirjaa varten tehdyt haastattelut. Håkansin suvun tapahtumat kietoutuvat luontevasti valtiollisiin ja maailmanpoliittisiin puitteisiin. Laaja valokuvaliite on kiinnostava ja tukee tekstiä hyvin. Ison plussan annan kirjan onnistuneelle nimelle.  

Suomi oli maailman suurin sahatavaran viejä. Alfons Håkans lautatapuliensa keskellä. (kirjan kuvitusta)

Interin esiaste "Linnakundit". Patrik neljäs vasemmalta. (kirjan kuvitusta)

Roy Jacobsen: Näkymättömät

 

Roy Jacobsen: Näkymättömät. Sitruuna. 2022. Barrøy 1. Norjankielinen alkuteos De usynlige. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Kannen suunnittelu Eric Huijsen / Moker Ontwerp. 214 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Saarelta ei voi kukaan lähteä pois, saari on maailmankaikkeus pähkinänkuoressa, siellä tähdet uinuvat nurmella lumen alla. Mutta aika ajoin joku yrittää tehdä niin. Ja sellaisina päivinä puhaltaa heikko itätuuli."

Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle - ehkä 1920-luvulle - Barrøyn saarelle Norjaan. Saari on pieni, siellä asuvat isä Hans Barrøy ja äiti Maria, heidän tyttärensä Ingrid, Hansin leski-isä Martin ja Hansin sisar Barbro. Barbro pystyy auttamaan kodin tehtävissä ja kalastuksessa, mutta hänellä on hitaat liikkeet ja hidas mieli. Perhe on suurelta osalta omavarainen ja saa elantonsa maanviljelyksestä ja karjanhoidosta sekä kalastuksesta. Elämä on niukkaa ja vaatimatonta. Vaikka arki on jatkuvaa kamppailua luonnon kanssa niin maalla kuin merelläkin, perhe rakastaa saartaan ja ympäristöään yli kaiken. Elämää muualla on vaikea kuvitellakaan. Tämä on heidän paratiisinsa.

Perhe kalastaa säännöllisesti oman saarensa lähistöllä, ja sen lisäksi Hans lähtee joka vuosi kalastamaan Lofooteille useiden kuukausien ajaksi. Hansilla on suuria suunnitelmia saaren ja talon suhteen. Ja pikkuhiljaa hän toteuttaa suunnitelmiaan, vaikka hänen pitääkin elää yli varojen. Saarelle syntyy mm. kunnollinen laituri. Laiturin ansiosta yhteydet helpottuvat lähisaariin ja mantereeseen. Ingrid ja sitten Lars käyvät koulua mantereella. Koulu on räätälöity paikallisten tarpeiden mukaan: kaksi viikkoa koulua, sitten kahdeksi viikoksi kotiin.

Martin-isoisä kuolee, mutta elämä saarella jatkuu, sillä Barbro saa lapsen, Larsin, josta tulee todellinen merenkävijä. Ingrid, josta kehkeytyy kirjan päähenkilö, menee palvelukseen Ruukin mahtavaan taloon, mutta asiat monimutkaistuvat ja Ingrid palaa takaisin kotisaarelleen kahden pienen lapsen kanssa.

Kirjan hieno kansi kuvaa hyvin kirjan maailmaa. Maisema on karu ja vähäeleisyydessään hyvin vaikuttava. Karu luonto ja kirjan vähäiset tapahtumat ovat sopusoinnussa keskenään. Jacobsenin kuvaukset luonnosta - mahtavasta valtamerestä ja vuodenaikojen vaihteluista - ovat kiehtovia. Meri on arvaamaton, voimakas ja pelottavakin.

Saaren elämän ankaruudesta huolimatta Näkymättömät on rikas kertomus, jossa punaisena lankana on Barrøyn perheen jatkuvuus. Perhe on kuvattu suurella viisaudella ja herkkyydellä. Vaikka kirjassa on melko vähän dialogia, vuorovaikutus perheen jäsenten välillä on realistista ja todentuntuista.

Todella vaikuttava kirja. Kääntäjä Pirkko Talvio-Jaatinen on tehnyt erinomaista työtä.

Suonna Kononen: Uncle Samsara

 

Suonna Kononen: Uncle Samsara. Enostone. 2024. Kansi Juho Juntunen. 295 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Santeri Rinne elää avioliitossa Iiriksen kanssa. Santerin matka on kulkeutunut Kuopiosta Joensuun ja Jyväskylän kautta etelä-Suomeen. Syy on selvä, siellähän ne työpaikat ovat. Töitä Santerille on löytynyt mainostoimistosta. Asuntoasiatkin ovat kunnossa, tehdään juuri muuttoa uuteen asuntoon Espoossa. Kesäisin vietetään muutaman viikon loma Heinävedellä. Voisi sanoa, että 50-vuotias Santeri on porvarisoitunut pääkaupunkiseudulle. Viimeistään Teslan hankkiminen todistaa sen, ainakin niin lukijasta tuntuu. "18-vuotias vuoden 1989 Santeri olisi pöyristynyt kuullessaan, että hän vaihtaa nelikymppisenä toimittajantyöt mainostoimistoon. Olen miettinyt, mitä sanoisin tuolle kiivaalle pojalle, joka menneisyydestä ilmestyy syyttämään minua. Rahasta puhumista hän ei hyväksyisi, rahalla ei ole nuorelle Santerille muuta arvoa, kuin että sitä voi vaihtaa äänilevyihin."

Vaikka kaikki tuntuu olevan hyvin ja elämä mallillaan, Santerin mieli ajautuu - joskus tarkoituksella ja joskus tahattomasti - menneisiin nuoruusvuosiin. Mieleen tulevat kouluvuodet Kuopiossa ja ennen kaikkea hyvä ystävä Jaakko. Sen parempaa ystävää ei olisi voinut olla. "Jaakko oli pomo ja rämäpää, minä olin tiedotusupseeri, jarru ja järjen ääni." Yhdessä he tekivät kaikkea mahdollista, mutta mieleen on jäänyt ennen kaikkea lehden tekeminen. Legovuosien jälkeen heillä oli kunnianhimoinen projekti: yhteinen lehti, Uncle Samsara. "Olimme aloittaneet yhdeksännellä, julkaisseet jo kuusi numeroa ja saaneet merkittävää kuhinaa maan pienlehtikentällä."

Sivarivuosi kului Joensuun Taidemuseossa. Yhteys Jaakkoon katkesi vuosiksi. Santeri kaipaa kouluaikaista ystäväänsä ja saa selville, että Jaakko on munkkina Valamon luostarissa. Viettäessään kesää Heinävedellä Santeri onnistuu tapaamaan vanhan ystävänsä. Kohtaaminen on koskettava, tunteet ovat pinnassa molemmilla ystävillä, kun he muistelevat Kuopiota ja Uncle Samsaraa. 

Musiikilla on iso merkitys kirjassa. Asuipa Santeri missä tahansa tai tekipä hän mitä tahansa, aina hänen elämäänsä on kuulunut musiikki ja kuuluu edelleen. On vaikea kuvitella Santerin elämää ilman musiikkia. Mutta onneksi ei tarvitsekaan, levyt kulkeutuvat myös uuteen asuntoon.

Uncle Samsara on humaani kuvaus Santerin nuoruusvuosista ja tuolloin tehdyistä valinnoista. Ystävyydellä on vankka sija kirjan tapahtumissa. Vaikkakaan kirja ei varmaankaan ole omaelämäkerrallinen, uskon että mukana on melko paljon kirjailijan omiin kokemuksiin liittyviä tapahtumia. Kirjassa on paljon asiaa, paljon tapahtumia ja ennen kaikkea nostalgiaa. Tarina vie mukanaan ja pitää hyvin otteessaan, paljolti elävän ja ilmeikkään kielen ansiosta. Paketti pysyy hyvin kasassa. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä. Entisenä kuopiolaisena ja joensuulaisena oli kiva palata tuttuihin paikkoihin.

Konoselta on aiemmin ilmestynyt teokset Tie päättyy meren rannalle (Karisto 2022) (linkki) ja Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja. (Reuna, 2023) (linkki).

Emma Luoma: Jos et kestä kuolemaa

 

Emma Luoma: Jos et kestä kuolemaa. Myllylahti. 2024. Kansi Karin Niemi. 362 sivua

Arvostelukappale kustantajalta

Ruusa Linna oli lapsuudesta asti tiennyt, mikä on hänen unelma-ammattinsa. Hän halusi lääkäriksi, ja nimenomaan kirurgiksi. Opinnot ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti, vaikkakin aikamoisia haasteita on ollut kuuden opiskeluvuoden aikana. Mutta nyt hän on ylpeä ja onnellinen aloittaessaan erikoistumisopintojen ensimmäisen salipäivystysvuoron Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä. Mikä unelmien täyttymys! "Kello on vähän yli puolenpäivän, ja Ruusa on juuri selvinnyt uransa yhdeksännestä, toistaiseksi haastavimmasta, umpparileikkauksesta." Mutta iltapäivällä umpparipotilaan vointi romahtaa. Nuori, Ruusan ikäinen nainen kuolee. "Tota joo, se oli nuori potilas. Komplikaatio. Aika raju keissi", kommentoi lääkärikollega.

Lähdettyään sairaalasta hirvittävän päivän jälkeen Ruusa kohtaa Elielin, oman rakkaansa. "Sano, etten mä tappanut sitä", hän kuiskaa. "Sano, ettei tämä ole totta. Sitten kaikki on okei." Mutta kaikki on totta. Sairaalassa laaditaan lausunto, johon kirjataan, että kaikki voitava oli tehty potilaan hengen pelastamiseksi. Vaikka mielessään Ruusa sanoo: "En ymmärrä mitä tapahtui, antakaa anteeksi, se oli minun syyni." 

Nuoren naisen kuolema on alituisesti Ruusan mielessä. Onko hän liian pehmo kirurgiksi, kysyy hän itseltään. Häntä kehotetaan päästämään irti ennen kuin on liian myöhäistä. Irti päästämisen tekee vaikeammaksi kuolleen tytön omaisten uhkaussoitot ja -viestit. "Tekosi ei anna minulle rauhaa, enkä minä anna rauhaa sinulle. Minä tulen uniisi. Minä tulen kotiisi. Minä näytän sinulle, mitä on kärsimys."

Arki palautuu pikkuhiljaa. Ruusa palaa töihin ja jaksaa palata myös twerkkausharrastuksensa pariin. Ruusa ja Eliel viettävät paljon aikaa Elielin kaksoisveljen Edin kanssa, jolla on oma raskas suru kannettavanaan. 

Takakannesta olen lukenut, että kysymyksessä on jännitysromaani. Nyt ollaan jo sivulla 130, eikä mitään jännityksenomaista ole vielä tapahtunut. Mitä nyt Eliel erään riidan päätteeksi joutuu auto-onnettomuuteen. Mutta sellaiseen voi joutua kuka tahansa. Ruusan ja Elielin naapuriin muuttaa Atte, hyväntuulinen ja avulias nuori mies, joka Elielin ollessa sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen auttaa Ruusaa monin tavoin, mm. olohuoneen maalaamisessa.

Sitten asiat etenevät nopeaa vauhtia. Syntyy tilanteita, joissa Eliel joutuu suoranaiseen hengenvaaraan, ja mukaan tapahtumiin tulee kiedotuksi myös Edi. Tarinan edetessä jännitysmomentti lisääntyy, kunnes vyyhti rupeaa purkautumaan ja salaperäiset tapahtumat avautuvat Ruusalle ja kaksosille. Miten syvää viha voikaan olla, pohtii lukija. 

Luin kirjaa mielelläni. Lukiessa mietin, että näin autenttiseen lääkärityön kuvaukseen pystyy todennäköisesti vain henkilö, jolle sairaalaympäristö on tuttua. Kirjan liepeestä luenkin, että Emma Luoma on kirurgi, joka työskentelee samassa sairaalassa kuin Ruusa. Maallikolle kirurgin työnkuvaukset ja sairaalan arki ammattislangeineen ovat kiinnostavaa luettavaa. Lehdistä saamme lukea juttuja, kuinka on sattunut hoitovirhe, jonka seurauksena lääkäriä syytetään potilaan kuolemasta. Tässä kirjassa saamme kokea, millaisia tuntoja lääkärillä on potilaskuoleman seurauksena. Ruusa ei pääse helpolla, eikä tapauksen unohtaminen ole mahdollista. 

Kirja olisi mielestäni toiminut hyvin puhtaana kaunokirjallisena teoksena ilman dekkarijännitettä, sen verran kiinnostavaa sairaalatyöskentelyn kuvaus oli. Kirjan vahvuutena on sujuvan ja luontevan kirjoitustyylin ohella elävät ja todentuntuiset henkilöhahmot. Erityisesti Ruusasta on helppo pitää. 

Toivottavasti Luoma jatkaa kirjoittamista.    

Keigo Higashino: Pahan asialla

 

Keigo Higashino: Pahan asialla. Punainen silakka. 2024. Suomentanut Raisa Porrasmaa. Kansi Tuomo Parikka. 236 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Kunihiko Hidaka, tunnettu japanilainen kirjailija, viettää vaimonsa Rien kanssa viimeisiä päiviä Japanissa. Muutaman päivän päästä he starttaavat kohti Vancouveria. Mutta suunnitelmiin tulee muutos ja iso muutos tuleekin. Hidakan paras ystävä Osamu Nonoguchi, kirjailija hänkin, saa Hidakalta kutsun tulla vierailulle. Nonoguchi lähtee, mutta yllätys on melkoinen, kun hän ja Rie löytävät Hidakan kuolleena työhuoneestaan. Puhelimen johto oli kietaistu vainajan kaulan ympäri. 

Etsivä Kyoichiro Kaga tulee paikalle. Hän on ymmällä, työhuone on ollut lukittu, samoin talon ovet olivat lukossa. Kaga ja Nonoguchi ovat tuttuja entuudestaan. Molemmat ovat olleet opettajia, mutta Kagasta tuli poliisi ja Nonoguchista päätoiminen lastenkirjailija. Kaga aloittaa tutkinnan. Kovin pitkään hänen ei tarvitse juttua tutkia, kun syyllinen on jo selvillä. "Tapoin hänet", syyllinen toteaa, mutta ei suostu paljastamaan motiiviaan. "Motiivi on jokin ihan mitätön juttu. Tulkitkaa, että raivostuin ja toimin impulsiivisesti." Kun rikoksen tunnustanut syyllinen on selvillä, ollaan vasta sivulla 79, eli ei tarina tähän voi päättyä. 

Etsivä Kaga on perusteellinen poliisi. Syyllinen ei vaikuta ihmiseltä, joka tappaisi toista raivopäissään, eli kyllä hänellä täytyy olla jokin motiivi, miettii Kaga. Kaga ryhtyy selvittämään Hidakan menneisyyttä. Käy ilmi, että Hidakan ja Nonoguchin välinen vankka ystävyys ei ollutkaan sellaista, miltä se päällisin puolin näytti, eli todisteet tuovat esille toisenlaisen totuuden. Kaga haastattelee Hidakan entisiä koulukavereita. Keskusteluissa nousee esille ikäviä ja rankkoja muistoja koulukiusaamisesta, mustasukkaisuudesta, kateudesta ja katkeruudesta. Vihjeet johtavat yhä syvemmälle vanhoihin muistoihin. Haastattelut ovat rankkaa luettavaa, sillä teoissa heijastuu ihmisluonteen mitä synkimpiä puolia. 

Kaga kokoaa todisteet huolellisesti yhteen. Hän tuntee, että tutkinta on epäonnistunut, ellei hän pysty saamaan selville murhan motiivia. Lukija kiedotaan mukaan tähän monimutkaisten suhteiden ja motiiveiden vyyhtiin. Kaga on älykäs poliisi. Hän pystyy näkemään valheiden läpi eikä lopeta tutkintaa ennen kuin on paljastanut koko totuuden. Romaani päättyy paljastuksiin, jotka muuttavat aiempia oletuksia ja pakottavat lukijan pohtimaan uudelleen motivaation luonnetta. Oliko murhaajalla todella julma tarkoitus vai oliko hän vain olosuhteiden uhri? Pahan asialla on kiehtova psykologinen mysteeridekkari. Vaikka tapaus on yllättävän yksinkertainen, se on mestarillisesti rakennettu ja sukeltaa syvälle murhaajan mielenliikkeisiin. Kiehtova ja älykäs dekkari! Suosittelen.  

Tarina sisältää elementtejä japanilaisesta yhteiskunnasta, mikä lisää kirjan syvyyttä ja aitoutta. Japanilaiset nimet ovat haastavia. Kirjan alussa oleva henkilöluettelo helpottaa lukijan tutustumista kirjan henkilöhahmoihin. Tämä tasokas dekkari on saanut arvoisensa käännöksen. Kirja on suomennettu suoraan japanin kielestä. Kääntäjä Raisa Porrasmaa, joka on kääntänyt mm. Murakamin teoksia, on tehnyt jälleen loistavaa työtä.

Jos Keigo Higashino on sinulle tuntematon nimi, suosittelen tutustumista hänen kirjoihinsa. Aiemmin olen lukenut Higashinon dekkarin Uskollinen naapuri, joka myös oli koukuttava lukukokemus.

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella

 

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella. Karisto. 2024. Kansi Katja Säilä. 219 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tuuli Kivijoki  jatkaa Lemmenlahti-sarjaansa. Ensimmäisessä osassa Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella Kivijoki kuvasi Sofiaa, joka tuli Lemmenlahdelle laittamaan kuolleen tätinsä pikkuruista mökkiä myyntikuntoon. 

Tämän kirjan pääroolissa on Annika, Päivänpaisteen hoivakodissa työskentelevä ylihoitaja, joka päättää - ehkä hieman harkitsemattomasti - ostaa rintamiestalon. Annika oli heti ensikäynnillä ihastunut taloon ja erityisesti talon valoisuuteen. "Isoja ikkunoita oli joka ilmansuuntaan, olohuoneen ja keittiön yhdistelmässäkin kolmeen. Niistä tulvi valoa jopa tällaisena loppusyksyn päivänä, kun aurinko oli ohittanut sen lakipisteen johon se tähän vuodenaikaan ylsi." Kun pankkikin oli suhtautunut lainahakemukseen myönteisesti, päätös oli sillä selvä. Aiemmin kerrostalon vuokrakaksiossa asuneena Annika ei osaa kuvitella, että omakotitalon myötä tulisi jotakin sellaista, mistä hän ei selviäisi. Kyllä minä pystyn moneen, vakuuttaa Annika. Vaikka, sen hän myöntää, "vanhan talon ostaminen oli ehkä rohkeinta, mitä hän oli eläissään tehnyt".

Asettautuminen uuteen kotiin alkaa lupaavasti. Tutustuminen naapuritalon Petteriin ja hänen Romeo-koiraansa ilahduttaa Annikaa. Samoin Annika iloitsee, että taloon ilmestyy asukkaaksi söpö kissa, jolle Annika antaa nimen Julia. Nyt naapurusten lemmikit sopivat yhteen ainakin nimiensä puolesta - Romeo ja Julia - ja ystävykset heistä tuleekin. Teknisten töiden opettajana Petteri on käsistään kätevä ja pystyy auttamaan Annikaa monessa pulmatilanteessa, joita kyllä näyttää tulevan vanhassa omakotitalossa. Saunan kiuaskivet eivät toimi, sähköt menevät talosta, auto jättää tielle. Onneksi Petteri auttaa mielellään. Ja sitä paitsi, kyllä komeaa Petteriä katselee mielellään. Annikalla on kuitenkin vielä taustalla vanha suhde Arin kanssa. Se pitää käsitellä loppuun ennen kuin mitään uutta voi rueta suunnittelemaan. Vaikka tosin "Annika oli tehnyt vankan päätöksen pysytellä yksikseen, tässä vaiheessa hän ei kaivannut ulkopuolista tekijää mutkistamaan elämää. Hänellä oli uusi oma koti, ja hänen aikansa uppoaisi sen laittamiseen ja töihin." 

Illat Annika viettää enimmäkseen Julia-kissan kanssa. Annikan harrastuksena on neulominen, ja pian Petteri saakin lahjaksi lapasia ja sukkia. Joskus Annika ottaa kirjan käteen ja lukee Portugaliin sijoittuvaa dekkaria, ehkäpä Anu Patrakkaa. Lemmenlahden aktiviteetit erityisesti talvisaikaan ovat hyvin rajallisia. Annika keksii perustaa kokkausryhmän, jossa kokeillaan erilaisia reseptejä ja opetellaan kokkaamaan uusia ruokia. Julia on mukavaa seuraa, mutta Annika huomaa ajatustensa kulkeutuvan yhä useammin naapuritalon Petteriin. 

Syksyn sävyjä Lemmenlahdella on feelgood-romaani parhaimmasta päästä. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettu romaani vie lukijan mukanaan. Helsingin Kirjamessuilla Kivijoki kertoi, että hänen tavoitteenaan on tuoda Lemmenlahti-kirjoillaan hyvää mieltä lukijoille ja siinä hän onnistuu erinomaisesti. Romeolla ja Julialla on iso rooli kirjassa. Somesta olen huomannut, että myös kirjailija itse on kissojen ystävä. Eläimet on mukavasti linkitetty juoneen mukaan jopa niin, että Annikan ja Petterin viestittely tapahtuu Romeon ja Julian nimissä. "Jos teillä ei ole parempaa tekemistä, niin isännälle olisi illemmalla tarjolla sienipiirasta täällä. Julia." 

Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on Anu Patrakka, yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista. Ehkä romanttiseen genreen sijoittuvan kirjan kirjoittaminen toimii Patrakalle mukavana vastapainona dekkareiden kirjoittamiselle. Ja miten upea kansi kirjassa onkaan. Kiitos Katja Säilä! Niin kauniit värit, ja ovatpa Romea ja Juliakin päässeet mukaan kanteen. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.   

Anu Patrakka ja Kaarina Griffiths Helsingin Kirjamessuilla

Mika Kulju: Suomalaiset Normandian maihinnousussa

Mika Kulju: Suomalaiset Normandian maihinnousussa. readme.fi. 2024. Kansi Marko Tapani. 184 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan takakannessa on teksti: "Normandian maihinnousu 6. kesäkuuta 1944 on yksi tunnetuimmista tapahtumista maailmanhistoriassa." Kulju kietoo kirjansa tapahtumat maihinnousun kannalta keskeisiin rantoihin: Utah, Omaha, Gold, Juno ja Sword. Nämä kohteet ovat olleet sodan päättymisestä alkaen kestomatkailukohteita. Ihmiset ympäri maailmaa tulevat tutustumaan Normandian lukuisiin museoihin ja vierailemaan amerikkalaisten hautausmaalla, jossa on yli 9000 marmorista hautaristiä, sekä saksalaisten hautausmaalla, jossa on yli 20 000 mustaa ristiä. Normandiassa on vuosittain järjestetty veteraanitapahtuma 6. päivä kesäkuuta. Tilaisuuteen on osallistunut parhaimmillaan peräti 30 000 veteraania. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä, ja viime kesänä mukana oli enää vain 200 Normandian veteraania.   

Kulju kertaa Normandian maihinnousun historiaa. Operaatio Overlordin, länsiliittoutuneitten maihinnousu Ranskan rannikolle toisessa maailmansodassa, suunnittelu oli vaativa tehtävä. "Alusta saakka liittoutuneiden johdon tiedossa oli, että Normandian rannikolla Euroopan vapauttamisen hinta tulisi olemaan harvinaisen kova: pahimmissa paikoissa kärkiyksiköiden tappiot voisivat olla jopa 90 prosentin luokkaa." Suunnitteluun käytettiin peräti 26 kuukautta. Operaatio tapahtui D-Dayna: 6. kesäkuuta 1944. D-Dayta seuranneina kuukausina runsas 2 000 000 länsisotilasta saapui Pohjois-Ranskaan ilma- tai meriteitse. 

Kulju seuraa maihinnousun etenemistä rannoittain. Hän kuvaa myös maihinnoususta tehtyjä elokuvia, mm. Utah-rannan tapahtumista kertovaa elokuvaa Saving Private Ryan, joka perustuu todellisiin tapahtumiin. Sotamies John Steele, joka roikkui valjaistaan Sainte-Mére-Églisen kirkontornissa kaksi ja puoli tuntia, nähtiin elokuvassa The Longest Day. Osansa kirjassa saavat myös  Robert Capan muutamat säilyneet valokuvat, jotka kuvaavat D-Dayn kaoottisuutta.

Mukana Normandian taisteluissa on ollut muutamia suomalaissukuisia sotilaita, mm. Matti Raivio, George Emil Eagles ja Kosti Ensio Kuusi, jonka hauta löytyy Rauman vanhalta hautausmaalta. Kanadan asevoimissa oli useita suomalaistaustaisia sotilaita. Olipa mukana suomensukuinen nuori nainenkin, Sirkka Tuomi. Eikä sovi unohtaa M/S Alpon merkitystä operaatio Overlordin onnistumisessa. 

Kosti Ensio Kuusen hauta Rauman vanhalla hautausmaalla. Kuva Anneli Airola

Kirja on kiinnostavaa luettavaa, vaikkakin Normandian maihinnousun historia on monelle lukijalle tuttua. Kirja toimii samalla matkaoppaana ja antaa vinkkejä Normandian kohteista. Kirjan runsas ja tasokas valokuvaliite sekä kartat tukevat ja havainnollistavat tekstiä. Itse voin vakuuttaa, että Normandian alue on todella tutustumisen arvoinen.

Amerikkalaisten hautausmaa. Kuva Anneli Airola.

Saksalaisten hautausmaa. Kuva Anneli Airola.

Pointe Du Hoc. Kuva Anneli Airola.

Pointe Du Hoc. Kuva Anneli Airola.

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat. Tammi. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Zig Zag Girl. Suomentanut Pauli Tapio. Päällys: Markko Taina. 304 sivua

Arvostelukappale kustantajalta

"Siksak-tytön juju on siinä", hän sanoi kaataessaan loput pullon sisällöstä Edgarin lasiin, "että koko tempun onnistuminen on tytön varassa. Siihen tarvitsee todella hyvän avustajan, sellaisen, joka pystyy salamannopeasti änkeytymään litteäksi laatikon keskiosaan. Tytön pitää olla nopea ja rohkea."

Taikatemppumurhat on Griffithsin uuden Brightonin mysteerit -sarjan ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin, tarkasti ottaen vuoden 1950 elokuuhun. Brightonin rikoskomisario Edgar Stephens kokee epämiellyttävän yllätyksen. Kaksi suurta mustaa koteloa on löydetty Brightonin rautatieaseman matkatavarasäilytyksestä. Henkilökunta oli huomannut ilkeän hajun. Koteloista löytyy kolmeen osaan sahatun naisen pää ja jalat. Keskiosa seuraa pian perässä, se lähetetään suoraan Edgarille. Yllättävää on, että Edgarin tittelinä on hänen sotilasarvonsa.

Tällä täytyy olla jotakin tekemistä sodan kanssa, miettii Edgar. Hänen sotilasarvonsa käyttäminen viittaa sotaan, samoin kuin kolmeen osaan sahattu nainen, joka oli hänen taikuriystävänsä Max Mephiston kuuluisa siksak-taikatemppu, temppu jossa luodaan vaikutelma, että tyttö leikataan kolmeen osaan. Maxin jopa uskottiin keksineen tempun. Edgar ja Max yhdessä Stan “The Great Diablo” Parksin ja Tony Mulhollandin kanssa olivat tavanneet sodan aikana palvellessaan sotilastiedustelussa M15:ssä. Tämän taikuriryhmän tehtävänä "oli vihollisen harhauttaminen silmänkääntötemppujen avulla". Max pystyykin tunnistamaan kuolleen naisen yhdeksi avustajakseen. Max tulee Edgarin avuksi, kun he lähtevät jäljittämään muita ryhmäläisiä. Tulee toinenkin murha, nyt yksi taikuri on murhattu. Edgar on varma, että murhien kohteena on koko taikuriryhmä, siis ehkä myös hän itse. On tärkeää varoittaa muita ryhmäläisiä ja on tärkeää saada murhat selvitetyksi mahdollisimman pian.

Griffithsin taustatarina teatterielementeistä yhdistettynä toiseen maailmansotaan on kiehtova. Oli kiinnostavaa lukea kuvauksia taikurien esiintymisistä ja tempuista. Taikurit olivat huolissaan varieteen ja taikatemppujen tulevaisuudesta. "Pian ei enää olisi tyttöjä, jotka astuivat kaappiin ja ilmestyivät katsomoon. Ja tarpeistonvalmistajien olisi varmaan ansaittava elantonsa tekemällä koirankoppeja ja vaatekaappeja." 

Tarinan vietäväksi oli helppo heittäytyä. Kaikkein parasta kirjassa ovat henkilökuvakset, kuten myös Griffithsin Ruth Ware -sarjassa. Henkilöhahmot ovat sopivan inhimillisiä ja todentuntuisia. Mukava oli tutustua Edgariin. Hän on poikamies, hän asuu "erään pinkiksi maalatun talon pohjakerroksessa". Edgarin isä oli ollut töissä postissa. Lasten ahkera opiskelu oli ollut vanhemmille tärkeää. Ja tuottihan se tulosta, Edgar pääsi opiskelemaan Oxfordiin. Sitten tuli sota väliin. Äitinsä pettymykseksi Edgar ilmoitti sodan jälkeen, ettei jatkakaan opintoja Oxfordissa, vaan ryhtyy poliisiksi. Edgarin lempiharrastus on sanaristikot. "Luu paistaa: rahatpa on taas loppu. Viisi kirjainta."

Mielenkiinnolla odotan sarjan jatkoa.

Elly Griffiths Helsingin Kirjamessuilla

Rake Tähtinen: Tuonen lähetti

 

Rake Tähtinen: Tuonen lähetti. Myllylahti. 2024. Kannen kuva Rake Tähtinen. 341 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Rake Tähtinen jatkaa Petäjämäki-dekkarisarjaa. Onneksi, sanovat lukijat, sillä niin kiinnostava tämä sarja on ollut alusta pitäen. Nyt on vuorossa peräti 11. osa. On mukava palata Petäjämäen ja Laatikaisen seuraan. Myös Sanna Ritola ja atk-guru Kovalainen saavat ison roolin kirjassa. Uusikaupunkilaisille kirja on mieluista luettavaa, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat entiseen tapaan Uuteenkaupunkiin, kirjailijan kotikaupunkiin.

Rikosylikonstaapeli Laatikaisen herättää puhelinsoitto aamuyöstä. Ylikonstaapeli Sanna Ritola ei edes tervehdi, vaan menee suoraan asiaan. "Partio odottelee sua Lasamäen parkkipaikalla." Paikalta löytyy kuollut mies, jota on ammuttu otsaan. Kyseessä on Aaro Sääkslahti, paikallinen kuntosaliyrittäjä. Aloitetaan tutkinta, eikä Laatikainen voi muuta kuin todeta että " leppoisa elokuun alku oli enää muisto." Esimies, rikoskomisario Petäjämäki on vielä kesälomalla, joten Laatikainen määrätään rikostutkinnan johtoon, vaikka hän ei sitä haluakaan. Ensimmäiseksi Laatikainen ryhtyy selvittämään kuntosalin toimintaa, tekee haastatteluja ja yrittää saada murhasta kokonaiskuvaa.   

Sääkslahden läheiset tulevat lukijalle tutuiksi, samoin kuntosalikävijät. Pääseepä juttuun mukaan myös Sääkslahden entinen matematiikan opettaja ja hänen terapeuttinsa. Laatikaisen tiimi tekee pitkää päivää ja saa kuin saakin tulosta aikaiseksi. Heillä on tunne, että juttu on päätöksessä. Mutta sitten tulee uusi uhri. "Otsassa oli siisti pyöreä reikä." Niin kuin ensimmäisessäkin murhassa. Ja vielä tulee uusi tapaus. Yhteistä murhille on tekotapa, mutta mitään muuta yhteistä nimittäjää ei löydy. Laatikaisen tiimi on ymmällä, ja onpa puhetta siitäkin, että juttu pitäisi siirtää keskusrikospoliisille. Atk-asiantuntija Kovalainen joutuu koville. Normaalien puhelin- ja tietokonetietojen purkamisen ohella hän joutuu tutustumaan tor-verkostoon ja erilaisiin chattiryhmiin. 

Olen varma, että lukija ei pysty arvaamaan murhaajaa. Jännitystä ylläpidetään ihan viimeisille sivuille asti. Murhaaja tuntee itsensä hyväntekijäksi. Pahan tulisi saada palkkansa, "sellaisen, joka pahalle kuuluu". Hieman hämäräksi jäävät ainakin minulle murhan motiivit, mutta pääasia, että murhaaja saadaan kiinni eikä hän ennätä toteuttaa neljättä murhaa. 

Uudenkaupungin poliisien kanssa kyllä viihtyy. Laatikaisesta ei voi olla pitämättä. Hän on ammatilleen sitoutunut, vaikkakin saattaa äyskiä ja olla töykeä, mutta sellainen hän vaan on, ei hän mitään pahaa tarkoita. Ammatinvaihtokin on joskus mielessä. "...hetkittäin nämä poliisihommat tuntuvat niin nähdyltä." Nyt leikitään kissaa ja hiirtä Ritolan kanssa jopa niin, että esimiehen pitää puuttua asiaan. Käy myös ilmi, miten vaikeaa Kovalaisen on purkaa tunteitaan tai uskoutua jollekulle, vaikka hätä on suuri. 

Dekkari on kirjoitettu vetävästi, juoni kantaa eikä huumoriakaan ole unohdettu. Sarjan vahvuutena on kiinnostavat, hyvin rakennetut henkilöhahmot. Petäjämäki-sarjan ensimmäinen osa Musta joulu ilmestyi vuonna 2008. Näin ollen Petäjämäen ja Laatikaisen täytyy olla jo aika iäkkäitä, mutta toivottavasti pääsemme vielä seuraamaan heidän toimiaan ennen kuin he siirtyvät eläkkeelle. Rake Tähtinen on itse valokuvannut onnistuneen kansikuvan. Samaa kuvaustyyliä Tähtinen on käyttänyt myös kirjoissaan Menneisyyden arvet (2023) ja Viimeinen kuvaus (2022). 

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus. Sitruuna. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Mystery of Mrs. Christie. Suomentanut Hanni Salovaara. 304 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

On historiallinen tosiasia, että rikosten kuningatar Agatha Christie (1890 - 1976) katosi yhdeksitoista päiväksi vuonna 1926. Kukaan ei tiedä, mitä silloin tapahtui eli miksi hän katosi tai minne hän katosi. Edes omaelämäkerrassaan Christie ei mainitse mitään omituisesta katoamisestaan. Kun poliisit ryhtyvät selvittämään Christien katoamista, he löytävät Christien tyhjän Morris Cowleyn syvän ja synkän lammen reunalta. Vihjeinä ovat ainoastaan renkaiden jäljet ja autosta löytynyt turkki. Yö oli kylmä. Miksi Christie ei ollut ottanut turkkia mukaansa, pohtivat poliisit. Eivät edes läheiset - aviomies Archie, tytär Rosalind tai Stylesin henkilökunta - pysty antamaan mitään vihjeitä. On selvää, että katoamistapaus nousee sanomalehtien otsikoihin ja innostaa kansalaisia liittymään maanlaajuisiin etsintöihin.   

Kirjan tapahtumat etenevät kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä aikatasossa kuvataan Agatha Christien elämää, kun hän nuorena naisena tapaa ihastuttavan ja komean luutnantti Archie Christien, tulevan aviomiehensä. Agatha on jo löyhästi kihloissa tuttavaperheen pojan kanssa, mutta se ei estä Agathaa rakastumasta Archieen. Ensimmäinen maailmansota tulee väliin ja Archie saa palvelukseenastumismääräyksen Kuninkaallisiin lentojoukkoihin. Agathan perhe joutuu pettymään, kun Archien päästessä lomalle nuoret solmivat avioliiton.   

Sodasta palaa muuttunut mies, ei enää rakastava ja lempeä Archie, vaan levottomuutta ja saamattomuutta huokuva mies. Yhä edelleen Agathan rakkaus Archieen on vankkumaton. Syntyy tytär Rosalind ja samaan aikaan alkaa Agathan kirjallinen ura. Avioliitto rakoilee yhä enemmän, mies on paljon poissa kotoa. Mutta Agatha antaa kaiken anteeksi. "Muistutin itselleni, että hyvä vaimo hemmottelisi miestään omasta tilanteestaan huolimatta, ja halusin epätoivoisesti olla hyvä vaimo." 

Ja lopuksi käy ilmi, että aviomiehellä on suhde Nancy Neelen kanssa. Mies tulee kotiin ja ilmoittaa: "Haluan avioeron niin pian kuin mahdollista."  

Toisessa aikajanassa seurataan Agathan katoamisen jälkeisiä päiviä. Lukija seuraa aviomies Archien reaktioita sekä poliisien etsintää. Archie ilmoittaa poliiseille tekevänsä kaiken voitavansa vaimonsa löytämiseksi. Lopuksi - kuten on ennustettavissa - aikajanat kohtaavat. Agatha Christie löytyy eräästä hotellista Harrogatesta. Kirjailija itse sanoo katoamisen syyksi muistinmenetyksen, mutta brittilehdistö ei tätä niele. Totuutta ei kukaan tiedä edes vielä tänä päivänäkään, mutta Marie Benedictin kehittelemä fiktiivinen selitys katoamiselle upposi ainakin minuun - niin uskottava se mielestäni oli. 

Kirja on eräänlainen Agatha Christien elämäkerta, jossa lukija pääsee kurkistamaan kirjailijan elämään ja hänen kirjoittajan uransa alkuvaiheisiin. Se, mitä tapahtuu Agatha Christien elämässä avioeron jälkeen, ei ole tämän kirjan aiheena. Katoamisen aikoihin Christie ei vielä ollut suuri tähti, mutta juuri julkaistun Roger Ackroydin murha -rikosromaanin myötä oli selvää, että tästä kirjailijasta kuullaan vielä. Ja todellakin kuultiin, sillä Christien kirjoja on myyty noin kaksi miljardia kappaletta ja niitä on käännetty 44 kielelle. 

Marie Benedict on tehnyt kirjaa varten laajaa taustatyötä, jotta Agatha Christien elämä näyttäytyy lukijalle mahdollisimman tosipohjaisesti. Benedict nostaa esiin älykkään ja rohkean Agatha Christien, joka rakasti miestään yli kaiken, mutta ei valitettavasti saanut vastarakkautta. Ja miten näppärän ja oivaltavan juonirakenteen kirjailija onkaan rakentanut niistä yhdestätoista päivästä, jolloin Agatha Christie oli kadoksissa. Uskon, että rikosten kuningatar olisi itsekin hyväksynyt Benedictin rakentaman juonen.

Bestseller-kirjailija Marie Benedictin kirjojen aiheina ovat naiset, usein historian kirjoituksessa aviomiestensä varjoon jääneet naiset. Näin on kahdessa Benedictin suomennetussa teoksessa Lady Churchill (linkki) ja Rouva Einstein (linkki). Agatha Christie tekee poikkeuksen, Christie sai arvostusta kirjoilleen jo elinaikanaan.  

Tämän kirjan seurassa minä viihdyin. Kirjaa on miellyttävä lukea, tarinasta tulee kerrassaan koukuttava. Benedictin sujuva kieli kantaa ja tarinaa on helppo seurata. Kaksi aikatasoa linkittyvät hienosti yhteen eikä kumpikaan aikataso voisi toimia ilman toista.

Tässä on kirja, joka toimii varmasti myös lukupiirikirjana. 

Johannes Anyuru: Ixelles

Johannes Anyuru: Ixelles. S&S. 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Ixelles. Suomentanut Outi Menna. Kansi Elina Warsta. 431 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Koko elämä me ollaan etsitty jotain, mitä menettää.

Mutta meillä ei ole mitään.

Ja mitään ei ole olemassa järjestelmän ulkopuolella."

Johannes Anyurun juuri suomennettu teos Ixelles kuvaa rikollisuuden, huumeiden ja väkivallan maailmaa huonomaineisessa antwerpeniläisessä lähiössä, joka kantaa nimeä 2070 alueen postinumeron mukaan. Alue tunnetaan myös nimellä Bagdad. Tarina on teemojensa kautta hyvin ajankohtainen ja pelottavan todellinen, mutta samalla ajaton, ehkä myös tulevaisuutta ennakoiva. "One minute in the future", kuten Anyury sanoi Helsingin Kirjamessuilla.  

Itse päätarinalla on selkeät puitteet. Työläistaustainen Ruth kasvattaa yksinhuoltajana poikaansa Emia. Mio, Emin teini-ikäinen isä puukotettiin kuoliaaksi kävelytunnelissa yksitoista vuotta sitten. Mio oli elänyt rankan nuoruuden. Hän lopetti koulun kesken ja ryhtyi huumediileriksi. Väkivalta tuli pian mukaan kuvaan. Hän johti veljensä vaikeuksiin. Toisaalta Miosta löytyi lämpöä, hän puhui kauniisti linnuista ja keräsi höyheniä. Hän kävi pitkiä keskusteluja musiikista ja ihmisten olemuksesta Ruthin isän kanssa. "Hänessä oli jotain. Valoa, joka hänen oli pakko pitää piilossa sekä muilta että itseltään. Ennen kaikkea itseltään, eikö vain? Jotta hän kestäisi sen tosiasian, että hän oli jumissa täällä ihan niin kuin kaikki muutkin." Mion kuva maalattiin seinämuraaliksi 2070:n lähiössä.

Kuollessaan Mio ei vielä tiennyt, että Ruth odotti hänen lastaan. Ruth ei kerro pojalleen, mitä hänen isälleen on tapahtunut. Hän ei myöskään kerro, että hänen isänsä sekä hän itse olivat asuneet huonomaisella 2070-alueella. Mion kuoleman jälkeen Ruth pystyi muuttamaan uuden työpaikkansa myötä Ixellesiin, varakkaampien alueelle. Ruthin uusi työpaikka on agentuurissa, jonka hieman hämärästi kuvattu tarkoitus on auttaa muuttamaan maailmaa, erityisesti ihmisten mielipiteitä. Vaikka Ruthin työ agentuurissa ei ole tarinan keskipisteessä, se kuitenkin muodostaa teoksen kehyksen. Nyt Ruthin tehtävänä on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin niin, että he eivät vastusta suunnitelmaa, jonka mukaan alueen 2070 talot puretaan tulevien teiden, liittymien ja liikenneympyröiden tieltä. Ehkä Ruth saa asukkaat "haaveilemaan poispääsystä, mikäli onnistuu löytämään asian ytimessä olevan traumaattisen totuuden sekä toisen pisteen, josta totuutta voi muuttaa."

Kirjassa on lukuisia tarinoita ja muisteluja Miosta. Ja lisäksi tulee vielä uusi ääni kullanvärisellä CD:llä, jossa puhuja sanoo olevansa Mio. Puhuja lupaa viedä pojat ei-minkään osastolle, missä asiat ovat paremmin. Mutta Mio on kuollut, toteaa Ruth. Vai onko hän elossa? Ei Ruth koskaan nähnyt Mion ruumista.

Kirja on hyvin ajankohtainen syrjäytymisestä, huumeista, maahanmuuttajista, rasismista, sopeutumattomuudesta ja väkivallan kierteestä. Mosaiikkimaisesti rakennetussa tarinassa liikutaan saumattomasti nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Lukija joutuu miettimään totuutta ja todellisuutta; onko totuutta ja todellisuutta olemassa tai ovatko ne löydettävissä, jos niitä ei ole. Uskallemmeko luottaa mihinkään? Kirjassa onkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. 

Ixelles on vahva romaani, joka kertoo oleellisia asioita ihmisestä ja ajastamme, kuten teki myös Anyurun aiempi suomennettu teos He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017). Anyurun käyttämä kieli on kaunista runollista proosaa, joka pehmentää ankaraa ja väkivaltaista tapahtumaympäristöä. Suuren kiitoksen ansaitsee Outi Menna hyvästä käännöksestä.

Kirjan lähes kaikki henkilöt ovat siirtolaisia, belgialaisia ei juuri tavata. Mietin, miksi ruotsalainen Anyuru on valinnut tapahtumapaikaksi Antwerpenin, koska varmasti Ruotsistakin löytyisi vastaavia paikkoja.

Helsingin Kirjamessuilla Johannes Anyurua haastatteli Li Andersson. Haastattelun aluksi Andersson totesi naurahtaen, että tässä ruotsinkielinen haastattelija haastattelee ruotsinkielistä kirjailijaa englanniksi. Anyuru totesi, että alueella 2070 asuvat maahanmuuttajat ovat yksinäisiä ja ikävöivät kotimaahansa tai ainakin johonkin paikkaan, missä on turvallista. Kirja on laaja-alaisesti käsitettynä poliittinen teos, joka herättää kysymyksen, onko universaaleja arvoja vielä jäljellä, voimmeko sopia arvoista ja uskallammeko luottaa tulevaisuuteen. Synkistä teemoista huolimatta kirja antaa toivoa tulevaisuudesta.  

Li Andersson haastattelee Johannes Anyurua Helsingin Kirjamessuilla.

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

 

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta. Gummerus. 2024. Kansi Jenni Noponen. 235 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Matti Rönkä, eläkkeelle siirtynyt uutisankkuri, palaa uudessa teoksessaan iskelmä-Suomen kultaisiin vuosiin 1970-80 luvuille. Raimo eli Rami Rissanen asuu Haapakoskella, fiktiivisessä kauppalassa Savon perukoilla, jossakin Kuopion lähistöllä. Raimo on päässyt keväällä ylioppilaaksi, mutta tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, mikään ala ei tunnu omalta. Kesän hän tekee töitä Heikki-enonsa tilalla renkipoikana. Viikonloppuisin ja joskus myös viikolla Ramin tie käy lavatansseihin. Jo heti alkukesästä lavatansseista löytyy Riitta, hänkin kevään ylioppilaita.

Tuomo Tarvainen, Posti-Tuomo, on harkitsemassa orkesterin laittamista. Ramin hän haluaisi mukaan. "Että jos sinä... tulisit lauluhommiin. Ja kitaraan myös." Ramin isä toteaa siihen: "Mutta lauluääni on pojalla mahoton. Minulta perinyt." Tuomolla on jo valmiiksi ajateltuna orkesterin nimi: Tuomo Tarvaisen viihdeorkesteri Salamat. Rami lähtee mukaan ja niin Tuomo saa orkesterin kokoon. Pidetään harjoituksia ja pian saadaan keikkoja lavatansseihin, ensin lähilavoille, sitten kauemmaksikin. Päästään säestämään jopa Anneli Saria. 

Levy-yhtiö Sirius kiinnostuu Ramin äänestä. "Sulla soi hienosti toi ääni," Ramia kehutaan. Seuraa Helsingissä käyntejä, levytyksiä ja uuden lookin etsimistä. Nimikin vaihtuu, Raimo Rissasesta tulee Rami Sarri. Uutuuden viehätyksessä Riitta jää taustalle ja tilalle tulee levy-yhtiön Leena. Rami tekee kaiken, mitä levy-yhtiö käskee. Tunnettavuutta hankitaan tiedotteilla ja lehtijutuilla. Rami saa duettokaveriksi seksikkään Lolitan. "Lolita ja Rami, Ramita ja Loli... tässä on menestysduon ainekset", Salonen melskaa.

Rami ei elä musiikille vain yhtä kesää ja talvea, vaan musiikista tulee Rami Sarrin elanto. Keikkaa tehdään jatkuvasti, pari sataa keikkaa vuodessa. Ramin soiva ääni vetoaa yleisöön. Rami edustaa Suomea Puolan Sopotin laulukilpailuissa ja Apu-lehti tekee hänestä paperinuken. Kirjan loppuun on kiinnostavalla tavalla kerätty Rami Sarria käsitteleviä lehtileikkeitä vuosilta 1978 - 2024, joten lukijan on helppo seurata Ramin uran kulkua. 

Kirjassa liikutaan ajan hengessä, niin tapojen, ruokien kuin vaatetuksenkin suhteen. Tuomo pukeutuu levenevälahkeisiin samettihousuihin, paidassa on ylin nappi auki ja päällimmäisenä on slipoveri. Ramilla on harmaat leveälahkeiset suorat housut ja paidassa leveät kaulukset ja isokuvioinen kuosi.

Matti Rönkä on syntyisin Pohjois-Karjalasta ja käyttää kirjassaan paljon Savon ja Pohjois-Karjalan murreilmaisuja. Miten tutulta tuntuukaan murre minulle Savossa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneelle. Tämä elämänmakuinen kirja on mukavaa ja leppoisaa luettavaa. Huumoriakin on sopivasti mukana. 

Matti Rönkä kertoi Helsingin Kirjamessuilla, että hän on aina tykännyt iskelmämusiikista. Siksi oli ilo kirjoittaa kirjaa, missä laulu on keskeisessä asemassa. Rönkä totesi, että hän kuvasi mielellään nuorten aikuistumista ja oman paikan etsimistä, mutta erotiikasta kirjoittamisen hän koki hyvin vaikeaksi.

Matti Rönkä Helsingin Kirjamessuilla

      

Helsingin Kirjamessujen kohokohtia

 

Kolme täyttä päivää Helsingin Kirjamessuilla. Olipa paljon mielenkiintoisia esityksiä ja paljon mielenkiintoisia kohtaamisia. Tässä muutama palanen näistä kolmesta päivästä. Yksi mielenkiintoisista esityksistä oli presidentin esitys kirjallisuudesta ja hänen mielikirjoistaan. Kuvaa ei valitettavasti ole, kun en ihmismeren takaa nähnyt edes hänen otsaansa.

Paljon oli yleisöä. Jälleen tuli yleisöennätys: liki 98 000 kävijää. Se on paljon!

Minna Kuukka haastatteli Elly Griffithsia, Sarah Larkia ja Sofie Sarenbrantia. Oli kiinnostavaa kuunneltavaa. Mainiota kerrontaa kirjojen sisällöistä ja kirjoitusprosesseista. 

Dekkarilauantai tarjosi monenlaista ohjelmaa. Tässä Kaarina Griffiths, Paula Hotti ja Anu Patrakka kertovat kirjoistaan, joiden tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään Suomen ulkopuolella.

Matti Rönkä keräsi suuren yleisön kirjallaan Onnen kaukoranta. Mukavaa kevyttä, sujuvasti kirjoitettua tekstiä. Aiheena 60- ja 70-luvun iskelmämusiikki. 

Anna-Riikka Carlson kertoi Eeva Kilpi -kirjastaan. Carlson tulee Raumalle joulukuun alussa Lue Naiselle Ammatti -tapahtumaan.

Tämä oli kiinnostavaa. Li Andersson haastatteli Johannes Anyurua hänen teoksestaan Ixelles. Tapahtumat sijoittuvat Belgiaan. Päähenkilönä on Ruth, joka yksinhuoltajana kasvattaa poikaansa, jonka isä tapettiin ennen pojan syntymää.

                                                       

Ville-Juhani Sutinen kertoi kahdesta kirjastaan: Ruoka, valta ja nälkä sekä Paratiisista.

Toisessa kuvassa Anu Patrakka ja Kaarina Griffiths. Kolmas kuva G. B. Ryynäsen erinomaisen ratkaisutoimiston kirjoittaja Matti Reinikka ja viimeisenä kiinnostava keskustelu Keltaisen kirjaston kääntämisestä. Mukava olivat Kristiina Rikman ja Aleksi Milonoff.    

Nämä 20 kirjaa tarttuivat mukaan messuilta. 

Kirjamessuliput on arvottu

 

Kirjamessuliput (2 kpl) on arvottu. 

Liput saivat Anomyymi (ms.ketola) ja Between.

Onnea voittajille! 

Liput on lähetetty voittajille s-postitse. 

Jeffrey Archer: Kruunuakin kalliimpi

Jeffrey Archer: Kruunuakin kalliimpi. William Warwick, osa 5. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos Next in Line. Suomentanuut Suvi Koskiniemi. Kannen suunnittelu Susanna Appel. 466 sivua.

Kruunuakin kalliimpi on viides osa Archerin William Warwick -sarjassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1988. Pääroolissa on aiemmista osista tuttu rikosylikomisario William Warwick ja hänen tiiminsä.

Kirjan alkutapahtumissa William Warwick ja Ross Hogan ovat laittomasti luovuttaneet tutun rikollisen Miles Faulknerin Espanjasta Englantiin. Faulkner odottaa Englannissa oikeudenkäyntiä  Belmarshin vankilassa, paikassa missä kirjailija itsekin vietti vuonna 2001 väärästä valasta saadun tuomion alkujakson. Faulknerin ollessa vankilassa hänen läpimätä ja kiero asianajajansa Booth Watson yrittää varastaa asiakkaansa rahat ja laajan taidekokoelman. Samaan aikaan Faulknerin entinen vaimo Christina juonittelee entiseen tapaan takavarikoidakseen Faulknerin arvokkaita maalauksia ja miljoonaomaisuuksia. 

Toisessa juonikuviossa poliisikomentaja Hawksby kutsuu luokseen William Warwickin kollegoidensa Ross Hoganin, Paul Adajan, Jacki Roycroftin ja Rebecca Pankhurstin kanssa ja kertoo tiimin uudesta tehtävästä. Hawksby sanoo: "Poliisijohtaja on viisaudessaan päättänyt siirtää yksikkömme pois murhatutkimusten parista ja osoittaa meille vielä suuremman haasteen." Kuninkaallisen henkilösuojausyksikön päällikkö, poliisitarkastaja Brian Milner on kiero mies ja on jo vuosia toiminut vastuuttomasti. Lisäksi M16 on varoittanut, että "terroristien seuraava kohde saattaisi hyvinkin olla joku kuninkaallisen perheen jäsenistä. Heidät nähdään aivan liian usein helppoina kohteina, ja mukaan lukeutuu myös kuningatar." Hoganin tehtäväksi tulee suojella prinsessa Dianaa. 

Terroristiuhasta tuleekin totta, kun Faulkner saa tiedon libyalaisesta terroristista. Kun Faulkner epäilee, että kuninkaallinen perhekin saattaa olla vaarassa, hän kertoo epäilyksensä Williamille. Tästä alkavat vauhdikkaat tapahtumat, jotka saavat elokuvamaisen lopun. Käänteet ovat varsin jännittäviä, suorastaan piinaavia. Se voitaneen sanoa, että lopputapahtumiin asti mukana on prinsessa Diana, joka kirjassa seurustelee rikkaan dubailaisen Jamil Chalabin kanssa, joka muistuttaa hämmentävästi Dianan rakastajaa Dodi Fayediä.

Kruunuakin kalliimpi on hyvä valinta, kun kaipaa hyvää ja sujuvasti kirjoitettua tarinaa, jossa mukana on melkoisen hurja annos jännitystä. Archerilla on laaja tiedot politiikasta, armeijasta, poliiseista, historiasta ja taiteesta. Kirjailijan asiantuntemus näkyy ja yhdistyy taitavaan kirjoittamiseen. Kruunuakin kalliimpi on arvokas lisä Archerin bestsellereihin. Sarjan kuudetta osaa ei tarvitse kauaa odotella, sen odotetaan ilmestyvän lokakuussa 2024. Eli Falknerin jahti jatkuu.

Aiemmat osat:

Jeffrey Archer: Oikeus ja kohtuus. William Warwick, osa 1. Sitruuna. 2021. 
Jeffrey Archer: Näkymätön ansa. William Warwick, osa 2. Sitruuna. 2022. 
Jeffrey Archer: Sokea piste. William Warwick, osa 3. Sitruuna. 2022. 
Jeffrey Archer: Kuolleen ruumiini yli. William Warwick, osa 4. Sitruuna. 2023.

PS. Muistuttelen vielä, että blogissani on kahden Helsingin kirjamessulipun arvonta. Arvonta päättyy huomenna 19.10.2024 eli vielä ennättää. Tässä linkki arvontaan. 

Virpi Hämeen-Anttila: Myöhäinen kevät

 

Virpi Hämeen-Anttila: Myöhäinen kevät. Synnyinmaa-sarja, osa 2. Otava. 2024. Kannen suunnittelu: Piia Aho ja Päivi Puustinen. 315 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Myöhäinen kevät on Synnyinmaa-sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa Sarastus elettiin 1850-lukua Päijät-Hämeessä. Torppari ja puusepän oppipoika Erik ihastui Briittaan, rikkaan Iso-Osolan tilan kauniiseen tyttäreen. Mutta säätyrajat olivat kovin tiukat eikä ollut sopivaa, että ison talon tytär ja torppari seurustelivat. Erik laitettiin lukio-oppiin Helsingforssiin ja Briitta naitettiin naapuritilan Laurille.

Nyt eletään 1860-lukua. Erik on ollut onnekas. Eteenpäin pyrkivänä liikemiehenä hänellä oli ollut jo avioon mennessään sievoinen omaisuus, jonka hän oli pystynyt kokoamaan ilman perintöä. Nyt Erikillä on pääomistajuus kohtuullisen hyvin menestyvässä Porvoon Järnböles til- och keramikfabrikissa. Ja olipa Erikillä ollut varaa ostaa talo Kronhagesta Nikolainkatu 19:stä. Sivurakennukseen sijoitettiin Erikin konttuuri. Ja mikä tärkeintä, Erik oli löytänyt ihastuttavan vaimon. Marianne on Erikille hyvin rakas. "Hänen rakkautensa Marianneen oli avioliiton myötä entisestään syventynyt. Kenenkään muun seura ei ollut hänelle yhtä mieluista." Heidän pieni Henrik-poikansa on molempien silmäterä. Erikille on tärkeää, että hänestä - köyhästä torpparista - oli tullut varakas liikemies. "Hän halusi olla rikas, koska vauraus merkitsi riippumattomuutta ja valtaa. Se mitä hän oli eniten vihannut hämäläisessä kylässään nuorena torpparina ja puusepän kisällinä, oli ollut toisten valta ja voima hänen ylitseen."

Erikin perheen ohella kirjassa seurataan edellisestä osasta tuttua Iso-Osolan tilan Briittaa. Briitta emännöi nyt Iso-Osolan tilaa. Hänet naitettiin vastointahtoisesti Laurille, lähitilan pojalle. Avioliitto ei ole onnellinen. Briitta kaipaa Erikiä. Briitan kylmäkiskoinen suhtautuminen aviomieheensä saa Laurin avaamaan pullon korkin yhä useammin. Briitta on avarakatseinen ja ennakkoluuloton ison talon emäntä, jolla on mielessä tilan laajentaminen. Ennakkoluulottomasti Briitta kokeilee leivän tekoon vaikkapa kauraa, jota muissa taloissa pidetään rehukasvina. Sieniä kerätään Briitan taloudessa, vaikka yleensä sienet kelpaavat vain sioille. 

Onneksi lapset Johan Mikael ja Ester tuovat iloa Briitan elämään. Mutta monta huolenaihetta Briitalla on. Ison talon emännöinti asettaa omat haasteensa, velipuoli Taavi jatkuvine rahavaatimuksineen, Laurin vakava sairastuminen ja yhä huononevat sadot luovat tummia varjojaan Briitan arkeen. 

Kolmas kirjan päähenkilö on Oulussa asuva Erikin opettaja Martti Wikander. Martti sekä köyhistä oloista tullut vaimo Hulda ovat ihastuttavia ja hyväsydämellisiä ihmisiä.

Kirjan tapahtumien aikakausi 1865-1868 on raskasta aikaa koko Suomelle. Nälkävuodet koettelevat Suomea. Kesät ovat sateisia ja pilaavat sadon monin paikoin. Juurekset mätänevät peltoon. Talvet ovat ankaria, eiivätkä kesätkään tuota satoa. Kesät tulevat myöhään, jolloin kevätkylvöt myöhästyvät. Ihmisiä lähtee kerjuulle, heitä kuolee suorastaan nälkään tai ympärillä riehuviin sairauksiin, kuten lavantautiin, punatautiin tai rintakuumeeseen. Kuolemilta eivät välty myöskään kirjan päähenkilöitten Erikin, Briitan ja Martin perheet. Murhe ja huoli on käsinkosketeltavaa. Miten päästä tästä eteenpäin, pohditaan näissäkin perheissä.

Kirjan päähenkilöt Erik ja Marianne, Briitta ja Lauri sekä Martti ja Hulda edustavat varakkaita perheitä. Heilläkään ei ole helppoa, mutta nälässä he eivät joudu olemaan. Jokainen heistä kokee tärkeäksi auttaa köyhempää kansaa selviämään ankarista vuosista. Huldan aloitteesta Ouluun perustetaan porvarirouvien konsertteja ja teatteriesityksiä järjestävä hyväntekeväisyysyhdistys. Tilaisuuksien tuotto menee puutetta kärsiville. Mikään apu ei ole riittävää, hätä on hirvittävä. Ankarat vuodet palauttavat mieleeni Aki Ollikaisen koruttoman esikoisteoksen Nälkävuosi. 

Vaikka aikakausi on synkkä, kirjan pohjavire on positiivisen toiveikas. Kirjan lopussa syntyy Erikille ja Mariannelle tytär, joka saa nimekseen Amanda Evelina. Marianne uskoo ja toivoo, että tytär saa elää paremmassa maailmassa. 

Hämeen-Anttila taitaa autenttisten tilanteiden kuvaamisen. Lukijan on helppo solahtaa 1860-luvulle. Kuvaukset ihmisten arjesta, tavoista, ruokailuista ja pukeutumisesta sekä ympäröivästä yhteiskunnasta osoittavat kirjailijan perehtyneisyyttä 1800-luvun sekä maaseudun että kaupunkien elinolosuhteisiin. Erik haaveilee pääsystä valtiopäivämieheksi, jotta voisi vaikuttaa asioihin, kuten esimerkiksi kielipolitiikkaan. Ruotsilla on valta-asema Helsingforssissa aatelin johtavan aseman johdosta. Se harmittaa Erikiä. Itse hän puhuu paljon ruotsia arkielämässä ja kotona, onhan ruotsi Mariannen äidinkieli. Mutta pojalleen Henrikille Erik opettaisi suomea.

Pidin kirjasta, pidin huolellisesta ajankuvauksesta, hyvin rakennetusta juonesta, Erikistä, Briitasta ja Martista ja myös muista henkilöhahmoista. Hämeen-Anttilan sujuva teksti on vaivatonta luettavaa. 

Jatko-osaa odotellen. 

Ps. Haluatko osallistua Helsingin Kirjamessujen lippujen arvontaan? Arvonnassa on kaksi lippua. Tästä linkistä voit osallistua Arvonta.

Arvottavana kaksi lippua Helsingin Kirjamessuille

 

Helsingin Kirjamessut ovat vajaan kahden viikon päästä: 24.-27.10.2024. Messujen teemana on tänä vuonna Tulevaisuus. Kirjamessut mainostaa tapahtumaa näin:

Helsingin Kirjamessut torstaista sunnuntaihin 24. – 27.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa tarjoaa ohjelmaa 17 lavalla. Uusia lavoja on kaksi - käsityö- ja harrastuskirjallisuuteen keskittyvä Arabia-lava ja ruotsinkielisen lasten ohjelman Busholmen. Suomalaisten vuoden 2024 tähtikirjailijoiden lisäksi messuilla esiintyy yli 30 kansainvälistä kirjailijavierasta. ”Ohjelman tajuton monipuolisuus on Helsingin Kirjamessujen vahvuus”, toteaa ohjelmajohtaja Ville Blåfield.

Blogissani Kirjojen kuisketta on arvottavana kaksi messulippua. Osallistuminen ainoastaan blogin kautta, ei Instagrammissa eikä Facebookissa. Liput ovat sähköisiä ja oikeuttavat yhteen messukäyntiin. Arvontaan voit osallistua jättämällä sähköpostiosoitteesi blogin kommenttikenttään. Laitan liput voittajille sähköisesti. Kiva, jos olet blogini lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajana Blogit.fi:ssä.

Arvonta-aika päättyy 19.10.2024. Laitan liput voittajille 20.10.2024. Jos voittajat eivät reagoi sähköpostiin kahden päivän kuluessa, arvon uudet voittajat.

Onnea arvontaan! Tästä voit tutustua messutarjontaan. 

 

Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa lukupiirikirjana

 

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa. WSOY. 2023. Kannen suunnittelu Mika Wist. 320 sivua.

Rauman Naisten Pankin lukupiirin Päi avara mailma lokakuun kirjana oli Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa. Meitä oli kymmenen naistenpankkilaista vaihtamassa mielipiteitä tästä kiinnostavasta kirjasta. Vaikkakin Maritta Lintusella on entuudestaan laaja tuotanto (noin 15 runo-, novelli- ja kaunokirjallista teosta), kirjailija oli meille kaikille uusi tuttavuus. Minulle entisenä pohjoiskarjalaisena oli ilo huomata, että Lintunen on viettänyt kouluvuotensa Nurmeksessa. Ja niille seuduille - tarkemmin sanoen Lieksaan - sijoittuvat myös kirjan tapahtumat.

Muuttoliike Suomesta Ruotsiin alkoi 1960-luvun lopulla. Sotikoffien perhe Ylä-Karjalan Loukkuvaaran kylästä lähtee Göteborgiin työn perässä vuonna 1975. Lähtö ei ole mikään hetken mielijohde, vaan yksinkertainen totuus on, että elämä pienviljelijänä Ylä-Karjalassa ei enää elätä. Isälle järjestyy helposti työpaikka Volvolta. 

Perheen lapsista Leena sopeutuu nopeasti uuteen ympäristöön ja löytää ystäväkseen Sofian, kun sen sijaan isoveli Seppo kokee uuden ympäristön vieraaksi ja ikävöi Loukkuvaaraan. Perheen ensimmäisellä Suomeen suuntautuvalla kesälomamatkalla 18-vuotias Seppo päättää jäädä Loukkuvaaraan tuttuun ympäristöön ja tutun murteen pariin. 

Siirtolaisuus onkin yksi Lintusen kirjan keskeisimmistä teemoista, johon luontevasti liittyvät maaseudun tyhjeneminen sekä myös kielikysymys. Keskustelimme vilkkaasti siirtolaisuudesta, vaikkakaan kirja ei juuri tarjonnut teemaan uusia näkökulmia. Siirtolaisuutta oli ollut myös Rauman seudulla. On helppo ymmärtää siirtolaisten ikävä kotiseudulle. Mitä vanhempana muutto tapahtuu, sitä vaikeampaa sopeutuminen yleensä on. Ruotsalaisten ylivertainen asenne suomalaisia kohtaan ei helpottanut sopeutumista. Kirjailija on pyrkinyt linkittämään siirtolaisuuden tähän päivään tuomalla juoneen mukaan työtä etsivän irakilaismiehen, jota Seppo ei tohdi ottaa töihin puuttuvan ammattitaidon takia. Tämä tuntui monista meistä hieman päälle liimatulta juonikuviolta.

Edelleen siirtolaisuuteen liittyen keskustelimme Matti Pulkkisen kirjasta Ja pesäpuu itki sekä Finlandia-ehdokkaana olleesta teoksesta Romaanihenkilön kuolema. Myös Heikki Turusen teos Kivenpyörittäjän kylä ja Markku Pölösen kirjan pohjalta ohjaama elokuva on loistava kuvaus suomalaisen maaseudun tyhjentymisestä.  

Parasta kirjassa monen lukijamme mielestä oli perheen pojan Sepon tarina. Se oli "koskettava ja hienosti kuvattu kehitystarina", kuten eräs lukijoistamme totesi. Seppo oli rohkea nuori, "ajalleen epätyypillinen pohdiskelija". Seppo pohti viisaasti köyhyyttä ja maalaisuuden häpeää. "Se, kun nykyisin jankutettaan koko ajan, että kehitysalue. Kehitysalue ja muu Suomi. Kun pittää hävetä omia sanomisen tapoja. Ja siltä miltä näyttää. Ja mistä on kotoisin. Ja että nauraako kaupunkilaisen mittapuulla väärässä kohassa. Ja ossaako estellä iloaan, ettei näytä muihen silimässä tuiki järettömältä." Sepon mukana juoneen tulee mukaan todellinen kirjailija, Nurmeksessa syntynyt Matti Pulkkinen (1944-2011). Vaati ainakin minulta muutaman silmänräpäytyksen verran tajuta, että tässä on kyse todellisesta Matti Pulkkisesta.

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että kirja on todella taidokkaasti ja kauniisti kirjoitettu. Lintusen kieli on elävää, soljuvaa ja vivahteikasta. "Juoneltaan kirja ei ole niin ihmeellinen, mutta tekstin myötä lukija jää koukkuun," kuten eräs lukijamme totesi. Ihastuttavan elämänmakuisesti kirjailija kuvaa arkisia tapahtumia. "En ilkeä tunnustaa, että muki on sama, jossa Taila liotti öisin tekohampaitaan. Kellertyneet proteesit likosivat mukin pohjalla väkevässä Illodin-nesteessä. On ihme, jos kahvi ei maistu omituiselle." Erästä lukijaamme ihastuttivat erityisesti kirjan kauniit luontokuvaukset. Murre, jossa yhdistyy Pohjois-Karjalan ja Kainuun murre, ei haitannut lukijoitamme. Päinvastoin, se antoi mukavaa lisämaustetta tekstille. "Juo kahvisi eläkä kuihistele siinä niinku kuovi suolla, mokomaki tuihake, äiti äyskäisi tiskien keskeltä." 

Osa lukijoistamme koki, että alkuunpääsy kirjassa tuotti hankaluuksia, kun ei tiennyt, kenestä milloinkin oli kysymys. Juoni kyllä selkeni tarinan edetessä. Eeron tarinan merkitys jäi kysymysmerkiksi. Mielestämme se jäi hieman irralliseksi. Lukujen nimet piti lukea kaksikin kertaa, kunnes yht'äkkiä tajuaa, että nämähän ovat Hassisen koneen lyriikkaa. 

Lähes yhtä mieltä olimme kirjan lopusta. Loppu hyvin, kaikki hyvin -päätös oli mielestämme epäuskottava. Kiinnitämme aina huomiota myös kirjan kanteen. Kansi on tärkeä, se houkuttelee tai ei houkuttele tarttumaan kirjaan. Tämä kansi ei saanut meiltä kiitosta, se ei kerro mitään kirjan teemoista.

Annoimme kirjalle hyvän arvosanan 4,2 (asteikko 1-5). Kiitokset menevät Sepon tarinalle, taidokkaalle kielelle ja kauniille luontokuvauksille.

Marraskuun lukupiirin kirjana on Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä.