Sarah Lark: Tuhansien lähteiden saari

 

Sarah Lark: Tuhansien lähteiden saari. Bazar. 2023. Alkuteos Die Insel Der tausend Quellen. Suomentaneet Auli Hurme-Keränen, Merja Sainio ja Mikko Meri. 736 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Päivät ennen lähtöä Jamaikalle kuluivat kuin siivillä. Noran aika kului jäähyväisvierailuilla ja ostoksilla; Elias kehotti häntä ottamaan mukaan mahdollisimman paljon jokapäiväisiä tarve-esineitä ja etenkin ylellisyystavaroita. Mies itse osteli maalauksia ja veistoksia taloonsa, muttei kysynyt niiden valinnassa Noran mielipidettä vaan tämän isän. Elias ei piitannut kauneudesta sellaisenaan, omasta maustaan tai vaimonsa mausta, vaan sijoituksista ja edustavuudesta."

Muistamme Sarah Larkin neliosaisesta Uusi-Seelanti -sarjasta. Olisin mielelläni viivähtänyt yhä edelleen Uudessa-Seelannissa, niin kiinnostava tämä kirjasarja oli. Mutta nyt kohde on muuttunut. Nyt matkaamme 1700-luvun Lontooseen ja sieltä Jamaikalle.

Lontoo 1729. Varakkaan kauppiaan tytär Nora ihastuu Simoniin, alempiarvoiseen köyhään lordiin, jonka perhe on menettänyt aatelisarvonsa. Simonin alempiarvoisuus ei Noraa haittaa, mutta hänen isänsä ei voi hyväksyä suhdetta. Simonin ja Noran suhde on herkkä ja kaunis. He suunnittelevat matkustavansa eksoottisille Karibianmeren siirtomaihin. Mutta kohtalo puuttuu peliin. Simon kuolee keuhkokuumeeseen.

Nora pääsee toivomalleen matkalle Jamaikalle, mutta ei haluamallaan tavalla. Epäröiden hän vastaa kyllä Elias Fortnamin kosinnalle. Paljon Noraa vanhempi Elias on leskimies, joka omistaa Jamaikalla Cascarilla Gardensin, suuren sokeriplantaasin. Tympeästä aviomiehestä huolimatta Nora nauttii Jamaikan kauneudesta ja palaa ajatuksissaan Simonin kanssa vietettyihin yhteisiin hetkiin. Onneksi aviomies menettää kiinnostuksensa Noraa kohtaan. 

Pian Noran huomiota kiinnittävät siirtomaa- ja plantaasielämään oleellisesti kuuluvat mustat orjat, joiden elin- ja työskentelyolosuhteet ovat alkeellisia ja surkeita. Orjien kohtelu on raakaa. Erityisesti pelto-orjat joutuvat tekemään töitä epäinhimillisissä olosuhteissa sokeriruokopelloilla. Fortnamin Cascarilla Gardensin plantaasi ei ole poikkeus orjien kohtelussa, samalla raa'alla tavalla orjia kohdellaan muillakin plantaaseilla. Valkoisten ja mustien yhteiselo perustuu valkoisten isäntien valtaan. Noran mielestä valkoisten tapa alistaa mustia on kaukana oikeudenmukaisuudesta, ja hän haluaisikin muuttaa mustien kohtelua inhimillisemmaksi. Oman panoksensa hän antaa huolehtimalla mustien terveydestä.     

Noran elämään tulee yllättävä muutos, kun Eliaksen poika Doug saapuu kotitilalleen. Vain neljä vuotta Noraa vanhempi Doug on opiskellut Euroopassa ja palaa nyt halusta tulla takaisin Jamaikalle. Nora saa Dougista kaipaamansa keskustelukumppanin. Pian Nora huomaa odottavansa päivittäisiä tapaamisia Dougin kanssa, eikä tunne ole yksipuolinen.

Kaikki muuttuu, kun maroonit, vuorilla asuvat karanneet ja vapaat orjat, hyökkäävät plantaasille. Moni saa surmansa. Nora jää henkiin, mutta hänen elämänsä muuttuu täysin.

Tuhansien lähteiden saari on klassinen romanttinen romaani, jolla on vahva historiallinen tausta. Jo heti kirjan alkuosassa kirjailija kuvaa autenttisesti köyhien olosuhteita Lontoon East Endissä 1700-luvun alussa. Tarinan edetessä lukija saa paljon kiinnostavaa tietoa Jamaikan historiasta ja kulttuurista. Kuvaukset orjuudesta ja mustien hyväksikäytöstä ovat tärkeitä palasia Jamaikan historiassa. Kiinnostavaksi orjuuden kuvauksen tekee se, että orjuutta käsitellään myös mustien näkökulmasta. Obeah-kultti, jossa yhdistyy henkimaailma ja afrikkalaiset kultit, on ollut hyvin suosittu mustien keskuudessa 1700-luvulla. Obeah-kultti on läheistä sukua Karibian alueiden woodoolle. 

Vaikka historialla on iso rooli kirjan tapahtumissa, kirjassa on paljon muutakin. Tapahtumiin liittyy paljon draamaa ja myös romantiikkaa, kuten sukusaagoissa kuuluukin olla. Kirjan kiistaton sankaritar on Nora, älykäs, kaunis ja peloton nuori nainen. Nora sopii täydellisesti tähän romanttiseen historialliseen romaaniin. Orjien, erityisesti Noran kamaripalvelijan Máanun ja kapinallisen Akwasin, henkilökuvat ovat eläviä ja riipaisevan todentuntuisia. 

Luin kirjan sujuvasti suuresta sivumäärästä huolimatta (736 sivua). Kirja on todella mukaansatempaava, helppolukuinen ja myös jännittävä. Lopputapahtumat ovat melko ennustettavia, mutta sujuva ja elävä kirjoitustyyli pitää lukijan otteessaan loppuun asti. Pidin paljon Jamaikan luonnon ja elinolojen taitavista kuvauksista. Jamaikan kartta olisi ollut tervetullut lisä.

Kirja on sukusaagan ensimmäinen osa. Toinen osa Punaisen mangroven saari ilmestyy lokakuussa 2023.

Uskon, että Tuhansien lähteiden saari löytää lukijansa, kuten teki myös Uusi-Seelanti -sarja.

Lukumaraton ja Villa Mairea

 

Olipas mukava olla mukana lukumaratonissa pitkästä aikaa. Kiva, Yöpöydän kirjat -blogin Niina, kun järjestit tämän. Aloitin maratonin lauantaina eli eilen klo 14 ja tänään klo 14 oli lopetus.

Luin ensin Vähäahon kirjan En voi sua unhoittaa poies loppuun, sivuja oli jäljellä 60.

Sitten aloitin Tuomisen Vapahtajan ja se oli kyllä kirja, joka vei mennessään. Tuomisen kirjat vain paranevat kirja kirjalta. Tänään tein parin tunnin lenkin ja otin Tuomisen kirjan kuunteluun. Ville Tiihonen on lukija, pidän hänestä paljon. Ja sitten kotona taas jatkoin kirjan lukemista.

Eli kaiken kaikkiaan luettuja sivuja kertyi 180 ja kuunneltuja tunteja tuli 2.

Kävin tutustumassa Villa Maireaan ja Noormarkun ruukkiin. Kummatkin olivat minulle ihan uusia kohteita. Ajattelin, että nyt on hyvä sauma käydä Villa Maireassa, koska onhan Alvar Aallon juhlavuosi. Hänen syntymästään tulee kuluneeksi 125 vuotta. Villa Mairea on todella kaunis rakennus. Opastuskierros tehtiin talon sisällä, mutta siellä ei saanut kuvata, koska talo toimii normaalina asuntona. 

Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat elokuussa 1939 Villa Mairean kodiksi ystävilleen Maire ja Harry Gullichsenille. Harry Gullichsen toimi tuolloin A.Ahlström Oy:n pääjohtajana. Maire Gullichsen oli taiteen tukija ja keräilijä, jonka ulkomainen taidekokoelma on esillä Villa Maireassa.

Villa Mairea

Kauniit parvekkeet

Takapihalta

Aalto halusi Villa Maireaan vesielementin.

Kaunis, vanha kiviaita

Kallionauhusten kukintaa

Noormarkun ruukkialueella on todella kauniita taloja.

Ruukkialueen vanhoja rakennuksia

Lukumaraton 24 t

 

En ole aikoihin osallistunut lukumaratoneille. Nyt huomasin, että Yöpöydän kirjat -blogin Niina oli pannut pystyyn lukumaratonin tälle viikonlopulle 25.-27.8.2023.

Lukuajan voi itse valita. Päädyin valitsemaan 24 tuntia. 

Tässä valitsemani kirjat maratonia varten. 

Vähäahon teosta En voi sua unhoittaa poies olen jo aloittanut. Arttu Tuomisen Vapahtajan sain eilen ja sen lukemista odotan suurella mielenkiinnolla. John Boynen kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa pidin paljon. Uskon, että Kaikki särkyneet paikat jatkaa samaa linjaa. Huomenna on vuorossa pitkä kävelylenkki ja otankin Boynen tai Tuomisen kuunneltavaksi.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta lukupiirikirjana

 

Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta. Tammi. 2021. Päällisen suunnittelu: Laura Lyytinen. 323 sivua.   

Naisten Pankin Päin avara mailma -lukupiirimme syyskausi alkoi mukavasti. Ensin vaihdettiin kesäkuulumisia ja annettiin kirjasuosituksia kesällä luetuista kirjoista. Kävimme läpi lukupiirimme syksyn toimintaa ja totesimme, että meille on tulossa kiinnostava syksy. Kokoonnumme normaalisti kerran kuukaudessa ja sen lisäksi lokakuun alussa kirjailijavieraaksemme saapuu Iida Rauma teoksellaan Hävitys. Tapauskertomus ja marraskuussa vieraanamme on Vaula Norrena kirjallaan Littana. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Rauman kirjaston kanssa.  

Elokuun kirjanamme oli Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta. Kyseessä on sukupolviromaani, jossa Olivia kertoo äitinsä ja äidinäitinsä tarinaa omalle lapselleen. "Minun tehtäväni on nyt tämä: kertoa sinulle mennyt, jotta osaat suunnistaa tulevassa."

Romaanin tapahtumat alkavat 1950-luvulta. Kerttu Kataja on nuori taiteellisesti lahjakas nainen, joka on juuri valmistunut Taideakatemiasta. Hän tuntee olevansa niin onnellinen kuin vain koulusta juuri valmistunut voi olla. Kerttu on nimittäin saanut työskentelyapurahan ja ateljeepaikan Pariisissa. Pariisiin lähtöä odottaessaan Kerttu seurustelee Toivon kanssa. Toivon mielestä Kerttu on kaunis ja niin kuin "väkevää, juovuttavaa viiniä". Mutta Kertun tulevaisuuden toiveet romuttuvat ja elämä saa uuden suunnan. 

Seuraavan sukupolven edustaja on Tuija, Kertun tytär. Tuija elää kiihkeää ja radikaalia 70-lukua. Tuija keskeyttää yliopisto-opinnot ja lähtee poikaystävänsä Sepon kanssa perustamaan ekologista kommuunia maaseudun rauhaan Orimattilaan. "Milläs herrasväki meinaa elää siellä? Lehmän pieruilla ja pyhällä hengellä?" hörähtelee Sepon isä. Mutta ei Tuijan elämä ole pelkkää radikaalielämää. Siihen kuuluu paljon surullisia tapahtumia, joista vaan pitää päästä yli jollakin tavalla.

Tuijalla on yksi tytär, Olivia. Olivia on juuri valmistunut näyttelijä. Olivian myötä kirjassa avataan tämän päivän ilmiöitä, mm. metoo-liikettä. "Siitä on ihan joka mediassa nyt! Teatteriohjaaja, joka on vangittu nuorten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä! Arvaa kaks kertaa!" Onneksi maailma on paljon muutakin. "Vaan kaiken kieroutuneen ja kammottavan ohella myös ihan mukavien, teoistaan vastuun kantavien ihmisten asuttama paikka." 

Oman aikakautensa naisia

Totesimme, että Cantellin kuvaamat kolmen sukupolven naiset edustavat tavallisia, oman aikakautensa naisia, joiden henkilöhistoria on linkitetty onnistuneesti kulloinseenkin ajankuvaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Ajankuvaus on mielestämme kirjan ehdoton plussa. Miten helppo olikaan nähdä Kertun ja Toivon tanssivan Kaivohuoneella Fly me to the Moonin, Tulisuudelman ja Täysikuun tahtiin. Tuijan 70-luvun tärkeät kirjailijat, mm. Simone de Beauvoir, Betty Friedan ja Märta Tikkanen, toivat lukijoittemme mieleen monia henkilökohtaisia muistoja.

Kerttu kosketti  

Sekä Kerttu, Tuija ja Olivia ovat uskottavia ja eläviä. Suurin osa meistä piti eniten Kertusta. Tuli tunne, että Kertun elämästä olisi voinut lukea vaikka koko romaanin verran. Iloitsimme vilpittömästi, että Kertun taulut saivat myöhemmin hänen kuoltuaan ansaitun arvostuksensa. Kolmen naisen ohella joitakin sivupersoonia nousee esille. Yksi näistä on Rauha, Toivon äiti, jonka sympaattinen olemus oli miellyttänyt lukijoitamme. 

Elämä kantaa

Tuijan kokema 1970-luku oli meille lukijoille tuttua aikakautta. Monella nuorella, kuten Tuijalla, oli tarve tehdä jotakin paremman maailman puolesta. Olivian kohdalla erästä lukijaamme oli kiehtonut tarinankerronnallisuus. Olivia kirjoittaa: "Niihin aikoihin olin nimittäin alkanut mieltää tarinat ja tarinankerronnan keskeisenä peruspilarina inhimillisille kulttuureillle. Oivallus oli niin suuri, kaiken kattavuudessaan niin juovuttavan häkellyttävä, että se muutti pysyvästi tapani katsoa maailmaa." 

Pidimme kaikki kirjasta. Oli kiinnostavaa lukea, millaista perintöä äiti jättää tyttärelleen ja hän edelleen omalle lapselleen. Pidimme kauniista kielestä, tapahtumien taitavista kuvauksista, tapahtumien elokuvallisuudesta ja ajankuvasta. Jotakin tästä kokonaisuudesta jäi kuitenkin puuttumaan. Naisten kokemuksista ei muodostunut kokonaisuutta, totesi eräs meistä. Joku puolestaan pohti, että tarinan punainen lanka jäi puuttumaan. Kaikesta huolimatta kirja oli antoisa lukukokemus, joka sai meiltä hyvän arvosanan: 3,8.

Seuraavalla kerralla vaihdamme ajatuksia Iida Rauman Finlandia-voittajakirjasta Hävitys. Tapauskertomus.

Veronica Henry: Kuinka rakastua kirjakaupassa

 

Veronica Henry: Kuinka rakastua kirjakaupassa. Bazar. 2023. Englanninkielinen alkuteos: How to Find Love in a Booshop. Suomentanut Kaisa Ranta. Lukija Kati Tammensola. Storytel. 11 t 39 min. 

Emilian isä, joka on pitänyt Nightingale Books -kirjakauppaa idyllisessä pienessä Cotswoldin kylässä, on yllättäen kuollut. Kirjakauppa on ollut yhteisölle tärkeä paikka. Emilian isää oli arvostettu suuresti, hän oli ollut paljon enemmän kuin pelkkä kirjakauppias. Hän oli aina jaksanut kuunnella asiakkaiden huolia ja jakanut iloja ja suruja heidän kanssaan. 

Emilia palaa kotipaikkakunnalleen ja muistaa isälle antamansa lupauksen jatkaa kirjakaupan toimintaa. Innoissaan hän tämän tekisi, mutta kun isän tilikirjat avautuvat, käy ilmi, että talous ei ollut isän vahvuuksia. Kirjakauppa oli varsin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Mitä nyt tehdä, pohtii Emilia. Hän toki haluaisi pelastaa kirjakaupan, mutta olisiko se mahdollista? Emilia ymmärtää, että kaupan myyminen olisi järkevin vaihtoehto, varsinkin kun kiinteisönvälittäjä tekee hyvän tarjouksen.

Oli kerrassaan ihastuttavaa kuunnella tätä mukaansatempaavaa feel good -kirjaa. Kirja tarjoaa tasokasta kevyttä luettavaa. Tarinassa on romantiikkaa, salaisuuksia ja odottamattomia tulevaisuuden toiveita sekä mielenkiintoisia henkilöitä, jotka kirjakauppa yhdistää. Ja tietysti on kirjat, joiden voima on arvaamattoman suuri.

Kiinnitän luettavaa valitessani huomiota kirjan kanteen. Niin nytkin, eli kaunis kansi oli yksi syy, miksi valitsin tämän kirjan.

Milla von Plato: Hyvää iltaa

Milla von Plato: Hyvää iltaa. WSOY. 2023. Päällys Martti Ruokonen. 240 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Vaikka Ailin ajatuksilla oli ainoastaan yksi kulkusuunta ja vaikka saavuttaessaan kirkkaimman huippunsa ajatukset olivat yleensä jo juuristaan maatuneet, Maija tunnisti ne. Ne olivat saman puun oksia kiertyessään ja humistessaan kuin hänen omansa. Heidän ajatuksensa asuivat samassa maisemassa. Silloin tällöin Ailin ajatukset olivat edelleen aivan yhtä elinvoimaisia kuin Maijan, kurotellessaan."

Tv-uutisankkuri Arvi Lind aloitti uutisten lukemisen aina samoin sanoin: Hyvää iltaa, riippumatta siitä, olivatko uutiset huonoja vai hyviä. Lama-aikaan 1990-luvulla Arvi Lindin välittämät uutiset olivat yleensä huonoja: talous oli romahtanut, oli pankkikriisi, työttömyysluvut lisääntyivät, investoinnit putosivat. 

Alakoululaisen Maijan vanhemmat eroavat. Isä muuttaa uuden naisystävänsä kera Saksaan ja Maija muuttaa äitinsä kanssa pieneen kerrostaloasuntoon. Äiti kipuilee eron takia, velkaa on paljon ja töitä täytyy tehdä lähes vuorotta. Nyt ostoksia tehdään Stockmannin sijaan Maxi-marketissa. Pikkuinen Maija on yksinäinen, 9-vuotias tyttö joutuu viettämään öitäkin yksin. Yksinäisyyden hetkinään Maija soittaa Ailille, entiselle naapurille. Aili on eläkkeellä oleva opettaja, varsinainen puuhanainen ja innokas taloyhtiön asioiden järjestelijä. Näistä vähäsanaisista puheluista alkaa Maijan ja Ailin pitkäaikainen ystävyys. 

Lama heijastuu niin Maijan ystävyyssuhteissa kuin koulunkäynnissäkin. Maijan ystävistä Kirsikka tulee varakkaasta perheestä, eikä lama hetkauta perheen tilannetta millään tavalla - ei ainakaan niin, että koulutoverit sen huomaisivat. Sen sijaan Emilia, joka asuu niissä tietyissä vuokrataloissa, kantaa koulussa mukanaan muovikassia, johon hän varastaa ruokaa koulun ruokalasta. Eräänä päivänä opettaja Andersson kertoo, että hänet pakkolomautetaan kolmeksi viikoksi. Mikä se sellainen pakkoloma on, ihmettelevät oppilaat. No, selvisihän se, oppilaat saavat olla keskenään ja tehdä mitä haluavat kolme viikkoa. 

Kirjan tapahtumat kulkevat kahdessa tasossa. On 1990-luvun lama-aika ja on aika, joka sijoittuu vuoteen 2017, jolloin Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi. Trumpin valinta puhututti suomalaisiakin. "Se tykkää tehdä muuria", sanoivat heistä pienimmät, ekaluokkalaiset. 

Maija on kouluttautunut kätilöksi. Viime vuosien aikana työn luonne on muuttunut. Sairaaloiden synnytysosastoja suljetaan. Luotetaan matkasynnytyksiin. Kiire on ainainen, on liian vähän henkilökuntaa, hyvät kätilöt palavat loppuun ja lähtevät muualle. Erityisesti Liisan, turvallisen ja tehokkaan hoitajan, poislähtö saa Maijan murheelliseksi. "Juuri Liisan olkapäätä vasten Maija oli itkenyt ensimmäisiä kohtuun kuolleita lapsia." Sekään ei motivoi, että työura koostuu jatkuvista määräaikaisista työsuhteista. Työn mielekkyys on vaarassa kadota. Töistä päästyään Maija istuu kahdeksantoista neliöisen kerrostaloasunnon infrapunasaunassa ja yrittää palautua. Lohtua antaa suhde Reinin kanssa, mutta sitoutuminen ja parisuhteen tulevaisuus mietityttävät Maijaa. 

Alakoululaiselle Maijalle Aili oli aikuinen, johon pystyi luottavaisesti turvautumaan. Nyt tänä päivänä suhde on päinvastainen. Yhdeksänkymmenvuotias Aili potee muistisairautta ja on Maijan vuoro ottaa huolehtijan rooli. Aili soittaa usein, aamulla, päivällä ja yöllä, vaikka ei muistakaan soittaneensa. Puuhanaisen rooli ponnahtaa esille yhä edelleen. Presidentti Koivistolle lähtevissä kirjeissä Aili kuvaa yhteiskunnallisia epäkohtia. 

Kirja on kuvaa onnistuneesti lamakauden mukanaan tuomia muutoksia yksilön kannalta. 1990-luvun lama toi mukanaan hätää ja taloudellista ahkinkoa sekä jätti jälkensä jopa niin, että yhä tänäkin päivänä joissakin perheissa kärsitään laman vaikutuksista.  

Kuvaukset kätilön työn muuttuneesta luonteesta ovat kiinnostavaa ja uskottavaa luettavaa, mutta ennen kaikkea kirja kuvaa naisten välistä ystävyyttä. Ailin ja Maijan ystävyys on mielestäni kirjan ydin, niin koskettavasti ja lämpimästi kirjailija kuvaa vanhan muistisairaan naisen ja hektistä työelämää elävän nuoren naisen elämää. Miesten rooli on vähäinen, lähes olematon. Reini esiintyy Maijan miesystävänä ja Maijan isä soittelee tyttärelleen puheluita Saksasta, mutta kumpikaan heistä ei saa kirjassa puheenvuoroa.

Milla von Platon Hyvää iltaa on lupaava esikoisteos.  

Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty

 

Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty. Warelia. 2023. 334 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Se ei Johanille riittänyt. Hän halusi jotain muuta. Jotain parempaa, minkä vuoksi hän oli aikanaan lähtenyt kotipuolesta toiselle puolelle maata. Johan etsi omaa paikkaansa, vaihtoi työtä ja asuntoa, ja Bertha lepatti mukana. Aina piti muuttaa. Jos Bertha ei koonnut lapsia niin kuin sorsaemo ja uinut niiden kanssa uudelle paikkakunnalle, Johan lähti joka tapaukessa uusiin hommiin ja kävi vain välillä kotona. Ei kysynyt Berthalta, mitä tämä olisi halunnut."

Kirjailija pohjaa uusimman kirjansa tapahtumat tositapahtumiin, oman sukunsa arkistoihin. Tapahtumien aikajana on noin kahdeksankymmentä vuotta alkaen vuodesta 1840 ja päättyen Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin. Tapahtumien keskiössä on Bertha, joka syntyi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla 1840-luvulla. Bertha vietti lapsuuden isossa kotitalossa. Päiviin mahtui paljon hyviä hetkiä, mm. lammaspaimenen tehtävään tyttö pääsi 9-vuotiaana. Bertha oli oppinut lukemaan varhain ja siksi hänelle annettiin perheessä lukumestarin virka. Mutta onnelliset lapsuuden päivät loppuivat, kun isä yllättäen kuoli. "Isä kuoli syksyllä ja elämä nyrjähti sjoiltaan." 

Kotitalo oli myytävä, koska äiti ei pystynyt yksin ylläpitämään taloa. Neljätoistavuotias Bertha joutui piikomaan naapuritaloon, kunnes sitten kohtasi Johanin. Eräänä päivänä Johan toi Berthalle sormuksen  ja korvarenkaat. Niin oli Berthan tulevaisuus sinetöity. 

Johan halusi lähteä etsimään leveämpää leipää. Sellaista löytyy Viipurista, hän lupasi. Viipuria kohti lähdettiin. Pitkää ja rasittavaa matkaa tehtiin suurten nälkävuosien aikaan. Nälkäisiä, kerjääviä ja kuolevia ihmisiä nähtiin pitkin matkaa. Viipuriin asti pariskunta ei päässyt, mutta Kivennavalle kuitenkin. Mutta kuolema korjasi Johanin jättäen Berthan seitsemänlapsisen katraan yksinhuoltajaksi. Tähän asti oli kuljettu matkaa Johanin halujen mukaan. Nyt tilanne oli toinen. "Nyt hänen täytyi itse opetella päättämään, haluamaan, pärjäämään. Pehmeyden rippeet karisivat. Hänelle kasvoi kuori."

Bertha asettautui lasten kanssa Viipuriin. Elämä ei vieläkään päästänyt Berthaa helpolla. Sisällissodan myötä seurasivat punaisten ja valkoisten pelottavat sotilaalliset toimet. 

Berthan seitsemästä lapsesta viisi kuoli ennen aikuisikää. Oman lapsen kuolema oli aina suurin suruista. Mutta elämän täytyi jatkua ja Berthan täytyi olla sitkeä selvitäkseen seuraavaan päivään. Sitten 55-vuotiaana hän toteutti haaveensa - haaveen, joka hänellä oli ollut siitä lähtien, kun hän aloitti Johanin kanssa matkan Pohjanmaalta Viipuriin. Haave oli oma talo. Sellaisen hän osti Viipurista ja vieläpä syreenimajan kera. 

Kirjan toisessa juonikuviossa 1920-luvun Viipurissa Berthan pojanpoika Väinö tulee säännöllisesti käymään Berthan luona. Valokuvien kera Bertha muistelee menneitä vuosia ja kertoo niistä pojanpojalleen. Paljon hän jättää kertomatta, niin paljon rankkoja ja ikäviä tapahtumia on mahtunut hänen elämäntaipaleelleen. "Olemisen kiinnekohdat olivat hävinneet toinen toisensa jälkeen. Jokaisen kuoleman jälkeen hän oli painanut surun sydämensä taakse, koonnut itsensä, aloittanut elämisen alusta. Kovettanut mielensä ja keksinyt uusia merkityksiä."

Kauniisti kirjoitettu Meiltä on aina lähdetty on kulttuurisesti oivaltava ja tärkeä teos. Kirjan pääosa on annettu Berthalle, tavalliselle, mutta niin ainutlaatuiselle, naisihmiselle, jonka elämäntaival alkoi suurten nälkävuosien rankoista vuosista ja jatkui toisella puolella Suomea Viipurissa. Kirjailija yhdistää arkistojen tositapahtumat fiktiiviseksi kaunokirjaksi, josta muodostuu lukijalle vahva ja koskettava lukukokemus. Berthan henkilökohtainen elämä linkitetään taitavasti suomalaisen yhteiskunnan kulloiseenkin tilanteeseen. Kirjan sivujen sulkeuduttua Berthaa jää ikävä, niin läheiseksi hän tarinan edetessä tuli. Samoin Berthan pojanpoika Väinö hurmasi välittömyydellään ja aidolla uteliaisuudellaan.  

Suuren nälänhädän vuosien kuvaukset olivat rankkaa luettavaa. Kovin vähän näistä vuosista on kirjoitettu, ainakaan kaunokirjallisella puolella. Mieleen tulee ainoastaan Aki Ollikaisen loistava Nälkävuosi (Siltala 2012).

Meiltä on aina lähdetty on kaunis ja taidolla tehty teos. Se on laadukasta työtä niin sisältönsä kuin ulkonäkönsä suhteen. Kaikesta näkyy, että taustojen kartoittamiseen on todella panostettu. Tarkka ajankuva ja luotettava taustatyö muodostavat oikeanlaisen konseptin historialliselle kaunokirjallisuudelle. Etukannen maalaus Maria Wiikin Maailmalle (1889) sopii erinomaisesti kirjan teemaan. Lisäksi kirjan lopusta löytyvät lähdeluettelo sekä aikajana yhteiskunnallisista tapahtumista linkitettyinä kirjan lukuihin. Kiinnitin huomiota myös nerokkaaseen fonttivalintaan. Juonilinjan vaihtuessa myös tekstin fonttilaji vaihtuu, eli jo fontin perusteella lukija tietää, onko kysymyksessä Berthan todellinen elämä vai Berthan muistelemiset.

Lämmin suositukseni tälle kirjalle.

Tuire Malmstedt: Lyijysydän

Tuire Malmstedt: Lyijysydän. Aula & Co. 2023. Kansi: Tuomo Parikka. 303 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Yhtäkkiä luurangon leuat lonksahtivat sijoiltaan kuin Vanhan Pappilan uhrilla, koko luuranko hajosi pienempiin osiin, luut alkoivat putoilla yksi kerrallaan ja lopulta valuivat Matildan sormien välistä kuin hiekka. Yksi hiekkanoro jäi roikkumaan sormien väliin, Matilda tarkasteli sitä ihmeissään. Se olikin ketju. Kaulaketju, jossa roikkui sydänriipus."

Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarisarjassa on aiemmin ilmestynyt kaksi osaa: Lasitarha (2021) ja Lumihauta (2022). Olen pitänyt Malmstedtin tavasta rakentaa ja kuljettaa juonta, samoin kuin olen pitänyt elävistä henkilöhahmoista ja arvoituksellisista loppuratkaisuista. Siksi odotinkin innolla Metso & Vauramo -sarjan kolmatta osaa. Enkä pettynyt, en todellakaan.

"...surma vaikuttaa intohimorikokselta."

Kuten aiemmissakin Malmstedtin dekkareissa, tässäkin kirjassa seurataan useampia juonikuvioita. Nykypäivään sijoittuvassa tarinassa tapaamme jo tutut rikostutkijat Elmo Vauramon ja Matilda Metson. Heidät hälytetään paikalle, kun varsin erikoinen löytö paljastuu Jyväskylän Vanhan Pappilan kellarin alta. Siellä on nuoren naisen ruumis. Nainen on mahdollisesti ollut raskaana ja on haudattu kellarin alle 1960-70 -luvuilla. Uhrilla on sydänriipus kaulassa. Mullan alta löytyy peltirasia, jonka sisällä on hapertunut vauvan pitsimekko.   

"Sisälläni kasvaa paholaisen siemen."

Toinen juonilinja vie lukijan vuoteen 1943, Ravensbrückin keskitysleirille. Leirillä Irenen salanimeä käyttävä ranskalainen näyttelijä tekee kaikkensa pelastaakseen Magdalenan, äitinsä leirillä menettäneen pienen tytön. 

"Se oli kuin salainen viesti, josta vain he kaksi tiesivät."     

Kolmannen  juonikuvion tapahtumat sijoittuvat Jyväskylään vuoteen 1968. Nuoret lukiolaiset viettivät vapaa-aikaa Viitaniemen baarissa. Jukeboksissa soi Paul Anka: "May tomorrow be sunny and bright". Mutta huominen ei ollut valoisa neljälle tytölle, joista kolme hukkui ja yksi hävisi Pyhä-Häkin kansallispuistoon.

"Jokin tässä kuviossa vaivaa minua, mutta palaset eivät vain loksahtele kohdilleen."

Elmo ja Matilda joutuvat tositoimiin. Seuraa lukuisia haastatteluja, tutkimusraporttien lukemista ja johtolankojen etsimistä. Asioiden selvittämistä vaikeuttaa vielä se, että useakin henkilö, jolta oli tarkoitus saada lisätietoja, kuolee salaperäisesti. 

Matildan voimavaroja vie kotielämä. Hänen adoptoimansa pikkuisen Siljan on vaikea sopeutua. Kotona Matildan kanssa on vaikeuksia, samoin kuin päiväkodissa. Pikkutyttö ikävöi perhettään. Elmollakin on haasteita kotona, mutta haasteet ovat mukavia. Hän ja Inari ovat ottaneet pienen koiranpennun, joka osoittautuu varsin eloisaksi lemmikiksi, jonka harrastuksiin kuuluu huonekalujen jyrsintä.  

Lopulta palaset naksahtavat paikoilleen ja moniulotteinen kuvio saa päätöksensä. Hienosti Malmstedt jälleen kutoo yhteen kolme erillistä juonikuviota saaden aikaiseksi jännittävän, monikerroksisen ja ovelasti rakennetun psykologisen trillerin. Kirjan vahvuuksia ovat inhimilliset henkilöhahmot sekä luonteva ja ytimekäs dialogi. Sivutarinat luovat syvyyttä juonen kehittelyyn. Keskitysleirikuvaukset ovat karua ja ravisuttavaa luettavaa. Ravensbrückin leiri oli yksi rankimmista natsien keskitysleireistä. Leiri oli tarkoitettu pelkästään naisille. Myös vartijat olivat suurimmaksi osaksi naisia. Leirillä arvioidaan kuolleen lähes 100 000 vankia.

Dekkarit kannattaa lukea järjestyksessä, koska tarinat linkittyvät toisiinsa. 

Clémence Michallon: Hiljainen vuokralainen

Clémence Michallon: Hiljainen vuokralainen. Otava. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Quiet Tenant. Suomentanut Jussi Tuomas Kivi. 394 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Mutta kyllähän sinä ymmärrät. Ymmärrät hänen valojaan ja varjojaan. Tiedät, että hän tulee katsomaan sinua melkein joka ilta, ainakin niinä iltoina, jolloin hän on täällä. Tiedät, että hän on tottunut tiettyihin asioihin. Ei hän sinusta pidä, ei tarkkaan ottaen: hän pitää siitä, että olet hänen armoillaan. Teet mitä hän haluaa, milloin hän haluaa."

Aidan Thomas on komea, ahkera ja kunniallinen perheenisä. Hän on yhteisössään arvostettu naapuri, joka on aina valmis auttamaan ja jolta aina riittää ystävällinen sana kohteliaaksi tervehdykseksi. "Siinä hän on, kaunis mies, joka on tehnyt niin paljon kaupunkimme hyväksi." Mutta Aidanilla on synkkä salaisuus, jota ei kukaan tiedä. Aidan on kidnappaaja ja sarjamurhaaja. Hän on murhannut kahdeksan naista ja yhdeksättä odottaa kuolema.

Viimeiselle kidnapatuistaan Aidan antaa nimen Rachel ja asuttaa hänet omakotitalonsa ulkovajaan. Hän sitoo Rachelin ketjulla seinään ja käy iltaisin - ainakin joinakin iltoina - antamassa hänelle ruokaa, antaa Rachelille mahdollisuuden tehdä tarpeensa ja tyydyttää seksitarpeensa. Näin on kulunut jo viisi vuotta. Eikö kukaan kaipaa häntä, pohtii Rachel. "Voiko ihminen todella pudota maailmasta kuin  järven jään läpi ilman, että kukaan edes muistaa häntä?" Sitten Aidanin vaimo kuolee ja Aidan jää kolmetoistavuotiaan Cecilia-tyttärensä yksinhuoltajaksi. 

Aidanin on muutettava appivanhempien talosta uuteen asuntoon. Hän ottaa Rachelin mukaansa. Se, miksi sarjamurhaaja ei tapa Rachelia, jää arvoitukseksi. Rachel tietää, että hän ei sanele sääntöjä, se kuuluu Aidanin tehtäviin. Uudessa talossa Aidan selittää tyttärelleen, että Rachel on vuokralainen. Tutut käytänteet uudessa talossa jatkuvat, Rachel viettää päivät käsiraudoin sidottuna lämpöpatteriin ja tutut seksikuviot toistetaan myöhään iltaisin. Jotta tytär ei ihmettele, Aidan tuo Rachelin aamiaiselle ja illalliselle sekä antaa joskus katsoa televisiota Cecilian kanssa.  

Miten tällainen voi toimia, miksi Rachel ei tee mitään, miettii lukija. Mutta kyllä se toimii, helpostikin, ainakin kirjassa. Rachel oli omasta mielestään eksyksissä, onneton ja epäsosiaalinen jo ennen kidnappausta. Ja nyt kun hän on vielä lisäksi äärimmäisen peloissaan ja täysin Aidanin aivopesämä, Aidan on varma, että Rachel ei uskalla paeta. Mutta Rachelista löytyy kuin löytyykin taistelutahtoa, ja hän alkaa muodostaa yhteyttä Ceciliaan.   

Tilanteen jännittävyyttä lisää se, että paikallisen ravintolan omistaja Emily rakastuu silmittömästi Aidaniin, mutta ei luonnollisestikaan tiedä, että Aidanin suunnitelmissa hän on seuraava kidnappauksen uhri. Tapahtumat saavat kuitenkin uuden käänteen, kun Emily ajautuu vaarallisen lähelle Aidanin salaisuutta.

Tämä psykologinen trilleri on nopeatempoinen, jännittävä, ahdistava ja vaikuttava. Pidin Michallonin tavasta lähestyä sarjamurhaajan arkea ja hirmutekoja. Michellon rakentaa juonen taitavasti olematta liian sentimentaalinen. Sarjamurhaajan tekoja ei dramatisoida, pelkkä toteaminen riittää. Ensialkuun vaikutti siltä, että kirjan nimen hiljainen viittaa Tukholma-syndroomaan, mutta juonen edetessä lukija ymmärtää Rachelin toimintatapoja. 

Loppua kohti lukija saa vastauksia moniin kysymyksiin, mutta sitä, miksi Aidan tappaa, kirjailija ei avaa eikä selitä millään tavalla. Emme tiedä, mikä oli tehnyt Aidanista tappajan ja miten oli mahdollista, että hän pystyi hillitsemään halujaan suuren osan ajasta. Mutta se ei ole oleellista, koska tässä tarinassa on kyse Rachelista.  

Kirja ilmestyy tänään 10.8.2023.

   

Shirley Ann Grau: The Keepers of the House

 

Shirley Ann Grau: The Keepers of the House. Vintage Books. 1964. 309 sivua.

The Keepers of the House on Howlandin perheen sukusaaga 1800-luvun alusta aina 1960-luvulle asti. Tapahtumat sijoittuvat Alabaman maaseudulle, seudulle missä rotukysymykset ja rasismi ovat kukoistaneet vuosisatoja. Howlandin suvun perheet ovat asuttaneet samaa taloa aina 1850-luvulta saakka. Perheen isännät ovat hallinnoineet tilaa ja taloa hyvin. Talo, jossa on mm. 22 makuuhuonetta, on suuri  ja mahtava. Vähitellen perhe omistaa ja hallitsee lähes koko kaupunkia. 

Tarinan kertoo Abigail Howland, joka talonsa kuistilla muistelee sukunsa tapahtumia 1930-luvulta saakka. Aiempien sukupolvien henkilöt ovat jo kuolleet, mutta ovat elävästi mukana Abigailin muistoissa. Sukusaaga alkaa vuoden 1812 sodasta, jolloin Abigailin isoisän isoisä perusti maatilan. 

Abigailin isoisällä Williamilla on kirjassa keskeinen rooli. Hän menetti vaimonsa, jolloin tytär, Abigailin äiti, jäi isänsä huostaan. William piti luonnosta ja käveli mielellään tiluksillaan ja lähimetsissä tarkkaillen luonnonilmiöitä. Eräällä tutkimusmatkallaan William kohtasi Margaretin, 18-vuotiaan köyhän värillisen tytön. William otti hänet taloudenhoitajaksi. Niin alkoi heidän kolmekymmentä vuotta kestänyt yhteiselonsa. He saivat kolme lasta, joilla oli vaalea iho ja punainen tukka. Pariskunnan suhde oli odotetusti juorujen kohteena, mutta se hyväksyttiin niin kauan kuin he eivät yrittäneet legitimoida suhdetta. Lapset kävivät pieninä värillisten koulua, mutta varttuessaan heidät lähetettiin sisäoppilaitokseen Vermontiin ja Ohioon. 

"John," I (Abigail) said, "what do you really think about the Negroes?"

Abigail menee naimisiin John Tolliverin kanssa. John on asianajaja, mutta innostuu politiikasta ja pyrkii kuvernööriksi. John joutuu tekemään valintansa rotukysymyksen suhteen. Mutta Abigailin suvun salat tulevat julki, kun käy ilmi, että William ja Margaret olivat todellakin solmineet avioliiton. Paikallinen iltapäivälehti julkaisee heidän vihkimistodistuksensa. Se on kaupunkilaisille liikaa ja saa aikaiseksi rodullisen tragedian. Raivostuneet kaupunkilaiset ryntäävät Howlandin tilalle ja polttavat navetan. Abigail ei jää sanattomaksi, hän ottaa aseen, puolustautuu ja kostaa. 

Kirjassa on kiinnostavasti kerrottu ihonvärin tulkinnasta. Esimerkiksi Williamin ja Margaretin vaaleaihoista Robert-poikaa pidettiin etelävaltioissa neekerinä (kirjassa negro), mutta pohjoisvaltioissa hän oli valkoinen. Siksi vanhemmat halusivat lähettää lapsensa pohjoiseen, koska muuten "you´d be a Negro in the South, grubbing in the mud". Abigail kertoo, että etelävaltiolaiset kyllä tunnistivat neekeriveren (negro) silmien, silmäluomien ja kynsien värin perusteella. Se oli etelävaltiolaisten lahjakkuus, josta he olivat ylpeitä.

Kauniisti kirjoitettu The Keeper of the House on kulttuurisesti oivaltava teos. Kirja tuo esille synkän totuuden mustien eristämisestä, vihasta ja yleisestä halveksunnasta. Kirja oli aikansa radikaaliteos, koska se ilmestyi vuonna 1964,  kansalaisoikeustaistelujen kiihkeimpään aikaan. Yhä edelleen rotukysymys on ajankohtainen.

Pidin paljon kirjan luonnonkuvauksista. Miten kauniisti kirjailija kuvaakaan vuodenaikojen vaihtelua, puuvillapeltoja, hyllyviä soita ja virtaavia jokia.  

Shirley Ann Graun romaani sai Pulitzer-palkinnon vuonna 1964. Kirjan viesti ei ollut kaikkien mieleen. Ku Klux Klan yritti pelotella valkoista kirjailijaa, joka oli kirjoittanut rotujenvälisestä avioliitosta, polttamalla ristin hänen etupihallaan.

Kirjaa ei ole suomennettu, kuten ei muitakaan Graun teoksia. Valitettavasti.  

Ira Levin: Mengelen pojat

 

Ira Levin: Mengelen pojat. Gummerus. 1979. Amerikkalainen alkuteos The Boys from Brazil. Suomentanut Paavo Lehtonen. 276 sivua.

"Minä olen täällä Storlienissä tappaakseni erään opettajan. Vanhan miehen joka ei ole meidän vihollisemme ja joka ei ole voinut mitenkään vaikuttaa historian kulkuun edes hiuksen leveyden vertaa. Mutta se että tapetaan, ja monia muita, kuuluu ´pyhään operaatioon´ jonka avulla me pääsemme tavalla tai toisella takaisin valtaan. Niin sanoo tohtori Mengele."

"Arjalaisen rodun toivo ja kohtalo on vaakalaudalla."

Vuonna 1976 julkaistu Mengelen pojat alkaa trillerinomaisesti. Tapahtumapaikka on Sao Paulo Brasiliassa. Valkoisiin pukeutunut vanhahko mies heiluttaa pulleaa nahkasalkkua valkoisen hansikkaan verhoamassa kädessään. Hän kokoaa yhteen Toverijärjestön kuuden miehen ryhmän, entisiä natseja kaikki. Heille annetaan erikoinen ja outo toimeksianto. He saavat tietää, että kyse on Kameradenwerk-operaatiosta. Operaatiossa näiden kuuden miehen tulee tappaa 94 miestä ympäri maailmaa määrättyinä päivinä kahden vuoden kuluessa. Murhattavat miehet, jotka ovat iältään 65-vuotiaita, ovat virkamiehiä ja naimisissa itseään selvästi nuoremman naisen kanssa. Näiden salamurhien on näytettävä onnettomuuksilta.

"Neljäs valtakkunta on tulossa."

Selviää, että tehtävien murhien toimeksiantaja on Josef Mengele, saksalainen SS-upseeri ja lääkäri, jota kutsuttiin Kuoleman enkeliksi hänen Auschwitzissa tekemien hirvittävien lääketieteellisten kokeiden johdosta. Erityisen kiinnostavina Mengele näki identtiset kaksoset, jotka joutuivat Mengelen erittäin raakoihin kokeisiin. Mengele itse näki keskitysleirillä toteutetut kokeet mahdollisuutena laajentaa rodullista näkemystä.

"Tarkkoja geneettisiä kopioita."

Kirjan päähenkilö ei kuitenkaan ole Mengele, vaan natsirikollisten metsästäjä Yakov Liebermann, joka on sekoitus eri natsimetsästäjistä, mm. Simon Wiesenthalista ja Serge Klasfieldistä, jotka yrittivät vangita Mengelen Etelä-Amerikassa. Lieberman sattuu kuulemaan Mengelen toimeksiannoista, kun ne ovat vielä aivan alkuvaiheissa. Liebermann on erittäin sitkeä, kärsivällinen ja taitava. Jokin yhteys täytyy olla noiden murhattavien 65-vuotiaiden virkamiesten välillä. Yhteys selviää, heillä kaikilla on 14-vuotias poika. Kaikilla pojilla on tummat hiukset, siniset silmät ja terävä nenä. Liebermannin taitavuuden ansiosta murhien kauhistuttava ja järjetön motiivi ja tavoite selviävät lopulta.

Mengelen pojat on fiktiivinen kirja, mutta kirjassa esille tuodut kloonausmenetelmät kaikkine ongelmineen ovat täysin mahdollisia. Vaikka Mengele teki suunnitelmansa 1970-luvulla, ei juoni ole kuitenkaan kaukaa haettu edes tänä päivänä. Kirjailija tuo esille tärkeitä kysymyksiä kloonauksesta ja sen suhteesta ihmiskunnan tulevaisuuteen. Sen lisäksi kirja muistuttaa lukijoita natsien tekemistä rikoksista, joita ihmiskunta ei saa unohtaa. Liebermannin sanoin: "jos me unohdamme menneisyyden, olemme tuomitut toistamaan sen."