Deborah Levy: Mies joka näki kaiken

 

Deborah  Levy: Mies joka näki kaiken. S & S. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Man Who Saw Everything. Suomentanut Sari Karhulahti. Kansi Elina Warsta. 262 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Katsoin peiliin ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen. Haista paska minä vihaan sinua, sanoin keski-ikäiselle miehelle, joka vastasi tuijotukseeni. Miehen pää oli ajeltu kaljuksi. Hän oli pelkkä kallo. Silmät erottuivat hätkähdyttävän sinisinä hänen kalpeista kasvoistaan. Poskipäät olivat korkeat. Poskessa ja huulessa oli haava. Kulmakarvat olivat harmaantueet. Minne olet mennyt, Saul? Kauneutesi on hajonnut sirpaleiksi. Kuka olit? Mitä kieliä puhut? Oletko poika, veli, isä? Oletko taidehankinta?"

Mikä ihastuttava tapahtumapaikka tällä kirjalla onkaan. Lontoon kuuluisa Abbey Road, paikka, missä The Beatlesin jäsenet ylittivät suojatien EMI-studion edustalla. Kuvasta tuli Abbey Road -albumin ikoninen kansi. Saman suojatien ylityksen tekee Lontoossa asuva 28-vuotias Saul Adler vuoden 1988 lopulla. The Beatlesit kuvasi Ian MacMillan ja Saulin kuvasi hänen tyttöystävänsä Jennifer Moreau. Ennen kuvan ottamista Saul joutuu auton tönäisemäksi ylittäessään katua. Mitään pahempaa onnettomuudessa ei satu, paitsi että Saulin matka ja ehkä koko hänen elämänsä saavat uuden suunnan. Niin myös The Beatles-yhtyeelle Abbey Road merkitsi muutosta, koska yhtye oli jo tuolloin vuonna 1969 hajoamispisteessä.

Saul on lähdössä DDR:ään. Hän menee Humboldt-yliopistoon tutkimaan "miten sivistyneistö oli vastustanut kansallissosialismin nousua 1930-luvulla". Saulin isä, fanaattinen sosialisti ja kommunismin suuri puolustaja, oli juuri kuollut. Isä oli paasannut: "DDR:ssä ei ollut asunnottomia, kaikilla oli katto pään päällä eikä kukaan nähnyt nälkää. Siksi maan rajaa oli pakko suojella." Saulin tulkiksi DDR:ssä on valittu Walter Müller, jonka perheen luona Saul saa asua. Walterin sisko Luna on The Beatlesin innokas ihailija, ja Lunalle Saul haluaa viedä tuliaiseksi Abbey Road -valokuvan. 

DDR:ssä Saulista tulee vainoharhainen Stasin suhteen. Hän etsii salakuuntelulaitteita, koputtelee seiniä ja epäilee kaikkea. Saul rakastuu tulkkiinsa Walteriin, vaikkakin epäilee tämän tarkkailevan häntä Stasin ilmiantajana. Myöhemmin Saul pettää Walterin rakastelemalla tämän siskon Lunan kanssa. Lähtiessään Berliinistä Saul huomaa Alexanderplatzilla  kypäräpäistä astronauttia esittävän korkokuvan, jonka nimenä on "Ihminen voittaa ajan ja avaruuden". Tämä voisi toimia tunnuslauseena tälle kirjalle. Onko tällainen voittaminen ylipäätään mahdollista?

Tähän asti kirja on edennyt melko suoraviivaisesti. Lukijalle on avautunut aika tavanomainen kuva narsistisesta nuoresta miehestä, joka pohtii rakkaussuhteitaan sekä Englannissa että DDR:ssä. Ja sitten, tasan romaanin puolivälissä, kaikki muuttuu. Tapahtumat sijoittuvat Englantiin vuonna 2016, Brexit-äänestyksen kesään. Saul joutuu jälleen auto-onnettomuuteen Abbey Roadin suojatiella ja sen seurauksena ensihoitajat vievät Saulin Euston Roadin sairaalaan. "Yöt kuluivat aaveiden kanssa Yhdysvalloissa. Päivisin olin yleensä DDR:ssä, vaikka makasin selälläni sairaalassa Euston Roadilla." Eri hahmot vierailevat Saulin luona sairaalassa tai sitten Saulin aivoissa; lukija ei voi olla koskaan aivan varma. Tapahtumissa on konkreettisen realismin ja unelmien sekoitusta, eikä koskaan voi tietää, mikä on totta ja mikä ei. Romaanissa pohditaan jakoa idän ja lännen, menneisyyden ja tulevaisuuden, tosiasioiden ja fiktion sekä elämän ja kuoleman välillä. Lukija ei pääse helpolla, on pysyttävä mukana takaumissa ja tulevaisuuden kuvailuissa. Mietin, miten kirja toimisi lukupiirikirjana. Ainakin tulisi keskustelua ja erilaisia tulkintoja kirjan tapahtumista. 

Vaikka kirjan tapahtumat välillä hämmensivät, syntyi lukukokemuksesta ehyt kokonaisuus. Luin kirjaa todella mielelläni ja kirja onkin yksi kesän kiinnostavimmista lukukokemuksista. 

Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena ja Tuijata.Kulttuuripohdintoja.

Ann Napolitano: Kaunokaisia

 

Ann Napolitano: Kaunokaisia. WSOY. 2024. Englanninkielinen alkuteos Hello Beautiful. Suomentanut Minna Kujamäki. 479 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Bostonissa asuva William Waters on poika, joka kasvoi yksin ja hiljaisuudessa ilman vanhempiensa rakkautta. Williamin sisko Caroline oli kuollut. Hänen vanhempansa eivät koskaan toipuneet suuresta menetyksestä eivätkä halunneet tai pystyneet muodostamaan suhdetta ainoaan elossa olevaan poikaansa. Kouluaikana William löysi koripallon. Hän antautui täysin tälle harrastukselle, hänestä tuli taitava ja hän sai stipendin Northwesternin yliopistoon Chicagoon.

Yliopistossa Williamin korinpallon pelaaminen jatkuu. Opiskeltuaan vasta neljä kuukautta hän kohtaa Julia Padavanon, josta tulee hänen tyttöystävänsä. William on onnellinen, hänellä on viehättävä tyttöystävä ja uusi perhe. "Kukaan ei ollut koskaan halunnut häntä", miettii William. Julia ja hänen kolme sisartaan Sylvie, Emeline ja Cecelia vanhempineen ovat tiivis ja läheinen perheyhteisö.

Ja onhan Williamilla lisäksi koripallo. Mutta vanha polvivamma muistuttaa itsestään, eikä pelaaminen enää onnistu. Williamin tukena on kuitenkin hänelle tärkeitä henkilöitä, on koripallokentältä tutut Kent ja Arash sekä Julian perhe. William oppii tuntemaan sisarukset. Julia on kunnianhimoinen ja hyvin määrätietoinen, Sylvia on omissa maailmoissaan elävä, romanttinen ja leikkisä. Hän työskentelee kirjastossa ja huvittelee suutelemalla poikia hyllyjen välissä. Emeline ja Cecelia ovat kaksoset, aina valmiita auttamaan ja tukemaan apua tarvitsevia. Sisarukset rakastavat yli kaiken isäänsä ja suru onkin suuri, kun isä kuolee.

Kirjan tapahtumat alkavat 1960-luvulta ja päättyvät vuoteen 2008. Tarinassa seurataan Padavanon sisarusten ja Williamin elämän eri vaiheita lapsuudesta vanhuuteen. Henkilöiden elämänvaiheisiin liittyy iloa, surua, kipuja, kyyneleitä, rakkautta, aivan kuten missä tahansa perheessä. Käy ilmi, että menetyksetkin voivat toimia yhdistävänä siteenä perheenjäsenten välillä. Napolitano käsittelee tapahtumia - iloisia ja surullisia - lämmöllä ja empaattisuudella. Minuun teki erityisen vaikutuksen tapa, millä kirjailija käsittelee mielenterveysongelmia.

Kirjan voi sanoa olevan kunnianosoitus Louisa May Alcottin Pikku naisille. Pidin paljon tästä kauniista ja koskettavasta sukusaagasta, joka sai minut välillä kyyneliin, välillä se rauhoitti ja välillä se toi hymyn huulille. Kirjasta voi sanoa, että se on todellinen lukuromaani, jota ei halua päästää käsistään. Padanovan sisaret ja William jäivät mieleeni useaksi päiväksi. En ihmettele, että kirja on mukana Oprahin lukupiirissä. Kirja kuuluu myös Barack Obaman vuoden 2023 kesäkirjalistaan. Itsekin mietin, että Kaunokaisia on varmasti mitä parhain lukupiirikirja. Ehkä ehdotan tätä Naisten Pankin lukupiirikirjaksemme. Kirjan luettuani totesin, että tällainen upea lukukokemus muistuttaa minua siitä, miksi rakastan kaunokirjallisuutta niin paljon.

Ja katsokaa, miten upea kansi kirjassa on. Tämä on alkuperäispäällys, jonka on suunnitellut Donna Cheng. Kannen maalauksen on tehnyt Jessica Miller.

Elizabeth Strout: Abide with Me & My Name is Lucy Barton

 

Elizabeth Strout: Abide with Me. Random House. 2007. 300 sivua.

Kirjan päähenkilö on Tyler Caskey, West Annettissa Mainessa työskentelevä pappi. Tylerin vaimo oli kuollut vuosi sitten. Avioparilla oli kaksi lasta, joista nuoremmasta - vielä vauvasta - huolehtii äidin kuoleman jälkeen Tylerin äiti ja vanhempi tytär 4-vuotias Katherine elää isänsä luona. Tyleria pyydetään Katherinen koululle ja hän saa yllätyksekseen kuulla, että tyttö on alkanut käyttäytyä aggressivisesti. Sen kyllä Tylerkin on saanut nähdä, että tyttö kastelee öisin sänkynsä. Eikä Katherine ole ainoa, joka kärsii äitinsä kuolemasta. Niin tekee myös Tyler. Hänestä tuntuu, että hän menettää itsensä ja sitä myötä seurakuntansa. Hänen saarnoistaan on aina pidetty, mutta nyt hänelle tulee tunne, ettei hän tiedä mitä sanoa. Ei hän ole menettänyt uskoaan, mutta hän on selvästi emotionaalisessa kriisissä, johon teologian opinnot eivät ole häntä valmistaneet. 

Strout avaa ikkunan Tylerin levottomaan sieluun, joka pyrkii löytämään ulospääsyn elämän hänelle asettamasta ahdingosta. Tyler pyrkii tukeutumaan uskoonsa ja hän saakin lohtua toisen maailmansodan aikana vaikuttaneen Dietrich Bonhoefferin kirjoituksista. Yhteiskunnallinen tilanne ei ole vakaa. 1950-luvun amerikkalaisessa yhteiskunnassa on aistittavissa kylmän sodan uhka. Freudin teoriat ovat viimeisintä muotia. Lähtöasetelmasta huolimatta tarina ei ole synkkä, vaan hyvin inhimillinen. Se on tarina tavallisista ihmisistä normaaline puutteineen ja tapahtumista, joita voi sattua kenelle tahansa. 

Kirjaa ei ole suomennettu.

Elizabeth Strout: My Name is Lucy Barton. Random House. 2017. 209 sivua.

Oli kiinnostaa lukea kirja englanniksi, vaikka tarinan sisältö oli minulle entuudestaan tuttu, koska olimme lukeneet kirjan lukupiirissämme vuonna 2019. Tässä pienoisromaanissa Lucy muistelee aikaa, jolloin hän oli yhdeksän viikkoa sairaalassa toipumassa leikkauksen jälkeisestä tulehduksesta. Yllättäen äiti tuli istumaan Lucyn sängyn viereen. Yllättävää se oli siksi, että Lucy ja äiti eivät olleet pitäneet yhtä sen jälkeen, kun Lucy jätti Illinoisin köyhät kotiolot saatuaan stipendin collegeopintoihin. Selviydyttyään opinnoista hän meni naimisiin ja sai kaksi lasta.

Stroutin rakentamiin henkilöhahmoihin ei voi olla ihastumatta. Henkilöt ovat eläviä persoonallisuuksia, mutta eivät ole mitään superpersoonia, vaan pikemmin ihan tavallisia ihmisiä, aivan kuten Abide with Me -kirjassakin. Ihmissuhteissa on iloa, kipua ja inhimillisyyttä. Tämä heijastuu Lucyn suhteissa äitiinsä, lapsiinsa, veljeensä, isäänsä ja mieheensä.

Strout on todella taitava kirjoittaja. Hänen vahvuutensa on ilmaisun niukkuudessa ja vähäeleisyydessä, mikä näkyy näissä molemmissa kirjoissa. Strout ei pure kaikkea valmiiksi, vaan jättää lukijalle mahdollisuuden omiin pohdintoihin.

Upeita kirjoja molemmat. 

Jenna Kostetin Kuuden Katariinan jäljillä lukupiirikirjana

 

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä. Aula & Co. 2023. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 307 sivua.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui kesätauon jälkeen jakamaan lukukokemuksia Jenna Kostetin teoksesta Kuuden Katariinan jäljillä. Mukana oli kymmenen naistenpankkilaista. 

Jenna Kostet on työskennellyt Turun linnassa museovalvojana ja museokaupan myyjänä. Työ oli inspiroinut häntä ottamaan selvää Turun linnassa vaikuttaneista Katariinoista. Kostet valitsi kuusi Katariinaa, teki mittavaa taustatyötä ja kirjoitti kiinnostavan kirjan, joka herättää eloon Turun linnan ja sen muurin sisällä eläneet Katariinat. Katariinoista on kirjoittanut myös Carl Jacob Gardberg kirjassaan Turun linnan kolme Katariinaa (Otava 1986). Kostet lisäsi Katariinojen määrää kolmella. 

Kostetin valitsemista Katariinoista useimmat ovat asuneet linnassa 1500-luvulla. Neljän Katariinan elämä kietoutuu Kustaa Vaasaan ja hänen poikiinsa Juhanaan ja Erikiin. Katariina Stenbock (1535-1621) oli kuningas Kustaa Vaasan kolmas vaimo ja vain parikymppinen emännöidessään Turun linnaa. Kaarina Hannuntytär (1539-1596) taas oli Kustaa Vaasan pojan Juhana-herttuan jalkavaimo, joka toimi linnanrouvana ennen kuin Juhana nai arvolleen sopivan prinsessan, Katariina Jagellonican (1526-1583).  Yksi Vaasa-suvun valtataistelun käänteistä aiheutti sen, että Juhanan veli Erik päätyi Turun linnaan vangiksi vaimonsa, alun perin tarjoilijattarena toimineen Kaarina Maununtyttären (1550-1612) kanssa. 

Kirjan viides Katariina on Kristiina Katariina Stenbock (1608-1650), Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen vaimo. Pariskunta asui Turun linnassa, jossa tuolloin vietettiin vilkasta hovielämää.

Carin Bryggman (1920-1993), kuudes Katariina, toimi Turun linnan sisustusarkkitehtina. Isänsä kanssa hän suunnitteli linnan restaurointia. Bryggmanin linnaan suunnittelemat valaisimet ovat yhä edelleen ihastuksen kohteina.

Kirjan kuusi Katariinaa eivät ole irrallisia hahmoja, vaan Kostet linkittää heidän elämänsä luontevasti kyseiseen historialliseen aikakauteen, ympäröivään yhteiskuntaan ja Turun linnaan. Ruotsin kruunun 1280-luvulla Aurajoen suulle perustetusta linnasta muodostuu Katariinojen ohella yksi kirjan päähahmoista. Linna herää eloon ja lukija saa seurata linnan eri vaiheita, hovielämää ja arkipäivän asumista sekä myös mittavia korjaustoimenpiteitä sodan pommitusten jälkeen.

Pidimme Kostetin Katariina-valintoja onnistuneina. Keskustelua herätti 1900-luvulla eläneen arkkitehti Carin Bryggmanin liittäminen 1500-luvun Katariinojen joukkoon. Kyllä, olimme sitä mieltä, että Bryggman kuuluu joukkoon, olihan hänen panoksensa Turun linnan restauroinnissa merkittävä. "Hieno veto ottaa Bryggman mukaan", totesi eräs lukijoistamme. 

Kirjan rakenne on kiinnostava. Katariinojen ohella kirjailija kertoo omista työprosesseistaan Katariinojen elämiä työstäessään. Tutuksi tulevat myös kirjailijan koira ja sen kujeet. Jotkut lukijoistamme katsoivat, että tällaiset kuvaukset ovat tarpeettomia historiallisessa romaanissa, kun taas osan mielestä kytkös Kostetin omaan elämään oli kiinnostava ja mukavalla tavalla elävöitti kirjaa. Keskustelimme myös siitä, onko kirjailijan omien ajatusten ja pohdintojen esille tuomisella vaikutusta tietokirjan uskottavuuteen ja objektiivisuuteen. 

Olimme kaikki yksimielisiä siitä, että Kostet on taitava kirjoittaja. Kostetin teksti on miellyttävää ja sujuvaa luettavaa. Eräs lukijoistamme kertoi, että hyvin kirja kesti toisenkin lukukerran. Katariinat heräävät eloon kirjan sivuilla. Kostet kertoo, että Katariinojen muotokuvat olivat hänelle erityisen tärkeitä. Ainoastaan Katariina Hannuntyttärestä ei ole olemassa maalausta. Niin mielellämme olisimme nähneet naisten muotokuvat myös kirjan sivuilla. Ja lopuksi vielä iso kiitos Sanna-Reeta Meilahdelle upeasta kannesta.  

Kirja sai meiltä hyvän arvion: 4,2 (asteikko 1-5).

Syyskuun lukupiirikirjana on Claire Keeganin Nämä pienet asiat (Tammi 2023).

Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä

 

Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä. Gummerus. 2024. Englanninkielinen alkuteos One True Loves. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Kansi Jenni Saari. 358 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Rakastaminen ei ole helppoa sen jälkeen, kun sydän on kerran särkynyt. Se on tuskallista ja pakottaa ihmisen olemaan itselleen rehellinen sen suhteen, kuka oikeasti on. Tunteiden sanoittaminen on työläämpää, koska ne eivät mahdu valmiisiin lokeroihin."

Kirjassa on kiinnostava ja uteliaisuutta herättävä avaus: "Olen illallisella perheeni ja kihlattuni kanssa, kun aviomieheni soittaa". Pian selviää, että Emman aviomies Jesse oli lentomatkallaan Alaskaan kolme ja puoli vuotta sitten joutunut onnettomuuteen, josta kenenkään ei uskottu selvinneen. Jessen poissaollessa Emman oli jatkettava elämäänsä, vaikka se niin vaikeaa olikin. 

Lyhyen intron jälkeen kirjassa siirrytään käsittelemään lukiolaisen Emman elämää. Perhe asuu Actonissa Massachusettsissa. Koulun ohella Emma työskentelee vanhempiensa kirjakaupassa, tosin hieman vastahakoisesti, kirjat eivät nimittäin kiinnosta häntä lainkaan. Emma viettää kaikin puolin tavallista lukiolaistytön elämää, mutta Jesseen tutustuminen muuttaa kaiken. He muuttavat Los Angelesiin, menevät naimisiin ja matkustavat paljon. Kunnes ensimmäisenä hääpäivänä Jesse lähtee kohtalokkaalle lennolle.

Emman suru on käsin kosketeltavaa. Menee paljon aikaa ennen kuin hän saa uuden otteen elämästä. Hän muuttaa takaisin itärannikolle, ottaa hoidettavakseen vanhempiensa kirjakaupan, innostuu lukemisesta ja haluaa viettää tavallista, hiljaista elämää. Soitinkaupassa Emma tapaa lukiolaisystävänsä Samin. Seurustellaan, rakastutaan ja mennään kihloihin.

Kun Jesse kolmen ja puolen vuoden jälkeen palaa, Emma joutuu vaikean tehtävän eteen. Jatkaako hän suhdetta edelleen Samin kanssa vaiko jatkaako yli kolme vuotta tauolla ollutta avioliittoaan? Tämän romaanin ydin lienee siinä, miten rakkaus ja suhde muuttuvat ajan myötä, koska kuitenkin on varmaa, että ihmisetkin muuttuvat. Jesse odottaa ilman muuta, että se Emma, jonka hän joutui jättämään yli kolme vuotta sitten ja jota hän oli kaivannut jokaisena päivänä tänä aikana, olisi samanlainen kuin silloin ennen. Mutta ei Emma ollut, Emma oli kasvanut ja aikuistunut. Hänen elämässään oli tapahtunut monia muutoksia, jotka näkyivät hänen persoonallisuudessaan. Emma tuntee, että hän rakastaa molempia miehiä ja tietää, että molemmat miehet rakastavat häntä, mutta valinta täytyy tehdä. Lukija kyllä ymmärtää, että tilanne on äärettömän vaikea, mutta pitemmän päälle Emman päättämättömyys ja kolmiodraama yli sadan sivun verran hieman puuduttivat. Olihan tässä jännitystäkin, koska en ainakaan minä pystynyt arvaamaan, kumpi miehistä on se onnellinen, jonka Emma valitsee.

"Mutta se on sen arvoista. 

Koska ajatella, mitä silloin saa:
Upeita rakkauksia.
Merkityksellisiä rakkauksia.
Tosirakkauksia."

Kirjan juoni on melko yksinkertainen. Kirja alkaa romanssina ja päättyy tarinaksi surusta, syyllisyydestä, selviytymisestä ja kasvusta. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmänkin Jessen kolmesta ja puolesta selviytymisen vuodesta lento-onnettomuden jälkeen. Liian vähälle huomiolle jäi mielestäni myös Emman sympaattinen sisko. Luen mielelläni romanttisia kirjoja silloin tällöin, mutta tämä kirja ei oikein napannut, todennäköisesti siksi, että eläkeläisenä en ole kirjan varsinaista kohderyhmää.

Kirjassa on ihastuttava kansi, joka jo sinällään kutsuu tarttumaan kirjaan. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva One True Loves.

Minulle Vain kahdesti elämässä oli ensimmäinen Taylor Jenkins Reidin kirja. Kirjailijan teoksesta Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä on tullut hyvin suosittu myös Suomessa.

Christina Erikson: Uskollisuuden vala

 

Christina Erikson: Uskollisuuden vala. Kartanon naiset -sarjan 1. osa. Minerva. 2024. Ruotsinkielinen alkuperäisteos: Om du var min. Ruotsin kielestä suomentanut Jänis Louhivuori. 378 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän suoristautuu jälleen satulassa. Ehkä hän voisi osoittautua hyödylliseksi isälle? Suorastaan korvaamattomaksi! Silloin isä ei tahtoisi naittaa häntä kenellekään! Käännyttäisikö mikään isän päätä hänen tulevaisuudestaan, jos kyse olisi Svartån toiminnalle tärkeästä asiasta? Christina halusi kiihkeästi osoittaa, että hänessä oli ainesta paljon tärkeämpiin asioihin kuin kuihtumaan jonkun vaimona jossakin kartanossa. Hän halusi olla korvaamaton Svartålle."

Se, miten kirjan kirjoittaminen on saanut alkunsa, on kiinnostava. Kirjailija oli miehensä kanssa ostanut 1700-luvulla rakennetun Svartån kartanon ja tunsi, että "tässä oli minun uneksimani 1700-luku." Talosta löytyneiden kirjoitusten ja valokuvien perusteella kävi ilmi, että kartanoa olivat hallinneet kautta vuosisatojen naiset. Hyvin moni näistä naisista oli ollut nimeltään Christina. Näin Christinoiden hallintakausi saa jatkoa, onhan kirjailijankin etunimi Christina. Christinat alkoivat elää kirjailijan mielessä ja niin syntyi ensimmäinen osa Kartanon naiset -sarjaa.

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1782, jolloin Svartån kartano on lähes valmis. Hovimarsalkka, vapaaherra Karl Sporre, talon isäntä, on huolissaan koko ajan kasvavista kustannuksista. Hänestä tuntuu, että hänelle kelpaisi vähempikin, mutta vaimo Eleonore haluaa vain parasta. Karl ei valita, hän rakastaa vaimoaan yli kaiken ja haluaa antaa hänelle kaiken, mitä hän haluaa. Ja miten upea kartanosta sitten tuleekin. Sitä kehtaa kerta toisensa jälkeen näytellä vieraille. 

Hovimarsalkka on tyytyväinen mies, hänellä on hyvä perhe, rakastettava vaimo ja kolme lasta: kaksi tyttöä ja poika. Kuusitoistavuotiaan Christinan on aika esittäytyä hovissa. On tärkeää löytää soveliaat seurapiirit, luoda tärkeitä suhteita ja ehkäpä löytää myös aatelinen aviopuoliso. Pikkusiko Beata on ihastuttava ja kaunis tyttönen, jonka äiti sallii tehdä mitä vain. Veljen odotetaan ottavan kartano haltuunsa isänsä jälkeen. 

Christina ei jaksa huolehtia hovikelpoisuudestaan. Hän on hyvin kiintynyt kartanoon, ja kartanon maat tarjoavat hänelle hyvät maastot ratsastamiseen. Christinan suuri haave olisi päästä opiskelemaan, vaikka tietääkin toiveensa mahdottomaksi. Ei naisen tehtävänä ole opiskella, naisen paikka on kotona. Salaista ihastumista Christina tuntee lapsuudenystäväänsä Gustavia kohtaan, mutta mitään enempää hän ei uskalla suhteelta toivoa, koska Gustav on vain muurarimestarin poika. Tärkeä henkilö Christinalle on hänen kamaripiikansa Maja, jota piinaavat järkyttävät muistot edellisestä palvelupaikasta. 

Ei auta, Christinan on lähdettävä Tukholmaan esittäytymään. Äiti antaa kullanarvoisia ohjeita siitä, miten käyttäydytään kaikkien sääntöjen mukaan. Hyvinhän se Christinalta sujuu. Vaikuttaa siltä, että kaikin puolin sopiva mies löytyy, josta olisi vaikka aviopuolisoksi. Välillä kuitenkin Tukholmaan kuuluu ikäviä uutisia Svartån kartanosta. Koruja katoaa ja lopuksi eräs miehistä surmataan. Siinä onkin Karl Sporrella selvittämistä. 

Christina Erikson aloitti kirjailijauransa vuonna 2014. Hän kirjoitti dekkareita ja on nyt vaihtanut dekkarigenren historialliseen viihteeseen. Genren vaihtaminen on sujunut jouhevasti. Pidän paljon historiallisesta viihdekirjallisuudesta ja tässä kirjassa sain nauttia viihdyttävästä tarinasta, joka pursuaa romantiikkaa ja rakkautta, mutta mukana on myös raakuutta. Erikson on tehnyt hyvää taustatyötä kartoittaessaan 1700-luvun elinoloja.  

Luontevasti Eriksonin luoma fiktiivinen tarina solahtaa 1700-luvun ruotsalaiseen maalaisromantiikkaan ja hovielämään. Mukana on faktapohjaista historiaa, tosin olisin suonut, että Ruotsin historiaa olisi käsitelty laajemminkin. Useamman kerran olen katsellut kirjan kantta ja miettinyt, miksi kirjalle on valittu tällainen kansi, joka mielestäni ei sovi kovin hyvin kirjan romanttiseen sisältöön. 

Kirjaa on helppo lukea. Juoni on hyvin rakennettu ja Eriksonin teksti on keveän sujuvaa ja mukanaan vievää. Luvut ovat lyhyitä, ja näkökulma vaihtuu lähes joka luvussa. Mielenkiinnolla odotan sarjan toista osaa Autuuden saari. Uskon, että sarjasta muodostuu kiinnostava läpileikkaus Svartån kartanon historiasta.

David Nicholls: Melkein perillä

David Nicholls: Melkein perillä. Otava. 2024. Englanninkielinen alkuteos You are here. Kääntäjä Oona Nyström. Lukija Mimosa Willamo. 11 t 26 min. Storytel.

Michael Bradshaw on maantiedon opettaja. Hän on innostunut työstään, mutta muuten hän tuntee vain ajelehtivansa päivästä toiseen. Taustalla on tuskallinen ero Natashasta. Natashan muutettua pois Michael jää asumaan heidän taloonsa. Mutta talossa on tuskallista olla, koska kaikki - jokainen esine, jokainen huonekalu - tuo mieleen muistot Natashasta. Niinpä Michael aloittaa pitkät, yksinäiset kävelyretket Englannin maaseudulla.  

Marnie Walsh asuu Lontoon Herne Hillissä. Hänkin on Michaelin tavoin eronnut ja on jumissa elämänsä kanssa, mutta ei välttele kotona olemista, vaan päinvastoin piilottelee asunnossaan välttääkseen ystäviä ja ystäviensä kommentteja ex-miehestä. Seuran puutteessa Marnie puhuu itsekseen. "Ah ja voi, tapaamme jälleen, hän kaskuili kylpyhuoneen kosteusläiskälle. Kylläpä sitä ollaan kauniita ja tuoreita, hän kehui kananmunia." Marnie on ollut innokas lukija lapsesta asti ja kirjojen maailmasta on löytynyt myös työpaikka. Hän työskentelee freelancer-kustannustoimittajana ja -oikolukijana. Hän pitää työstään, hän on siinä hyvä ja nopea. Ex-aviomies ei ilahtunut, kun vaimo korjaili hänen puhettaan. "Marnie, älä vittu oikolue puhettani."

Marnien ja Michaelin yhteinen ystävä on Michaelin kollega suorapuheinen Cleo, joka oma-aloitteisesti kutsuu vaellusporukan kokoon. Mukaan lähtevät hän itse, Marnie, apteekkari Conrad, Cleon teini-ikäinen poika Anthony ja tietysti Michael. Cleo on kutsunut mukaan myös Tessan, joka Cleon mielestä olisi sopiva naisystävä elämään kyllästyneelle Michaelille. Mutta Tessa ei pääse tulemaan. Michaelille, tottuneelle vaeltajalle, annetaan vetovastuu vaelluksesta. Eikä vaellus ole mikään parin tunnin kävely kauniissa maaseutumiljöössä, vaan kyseessä on Alfred Wainwrightin klassinen Coast to Coast Walk Irlanninmereltä Pohjanmeren rantaviivalle. Kyseessä on vaativa noin 304 kilometrin mittainen vaellus. Michael on ainoa, jonka tavoitteena on vaeltaa matka alusta ihan loppuun asti, kun taas muut ovat sitoutuneet muutaman päivän matkaan.

Porukan Alfred Wainwrightin vaellus (Wikipedia)

Monen monta mutkaa on matkassa. Ei vaellus ole pelkkiä kauniiden maisemien ihailua, vaikka on se myös sitäkin. Ihastuttavat vuorimaisemat, ruohonvihreät niityt, pienet vuoristopurot, suot ja yllättävä vastaan tuleva koiravaljakko herättävät mielihyvää ja ihastusta, mutta voimia kuluttavat vaativat ylöskapuamiset, pitkät päiväreitit, alituiset rakot jalkapohjissa ja läpimärät vaatteet sateen yllättäessä. Porukka pienenee ja lopulta mukana ovat vain Michael ja Marnie.

Pitkät kävelyt tarjoavat täydellisen taustan Marnien ja Michaelin keskusteluille, jotka yleensä alkavat pilailulla, mutta pikku hiljaa syvenevät. He avautuvat lapsuudestaan, työstään ja ennen kaikkea avioliitoistaan. Marnie yllättää itsensä avoimuudellaan. Tätä hän ei ole ennen sanonut: "Olisin halunnut saada rakastaa jotakuta". Vaikeitakin aiheita elävöittää huumori ja nokkela sanavalmius. "Hyvä me, nyt on nokkelaa sanailua", Marnie toteaa itsekseen. 

Lukija on lähes varma vaelluksen alkuvaiheista alkaen, että romanssi tästä syntyy. Mutta usko murenee vaihe vaiheelta, kun käy ilmi, että molemmat, erityisesti Michael, ovat vielä niin kiinni ex-avioliitoissa. Tapa, millä Nichols rakentaa suhteen syntymistä ja kehittymistä, on vertaansa vailla. 

Pidin tästä kirjasta. Pidin henkilöistä, pidin kauniista maisemista, pidin tarinasta ja pidin hyvin paljon Nichollsin nokkelasta tekstistä. Luvut ovat lyhyitä ja lukujen otsikot oivaltavia. Muutamat otsikoista on nimetty Marnien ja Michaelin yhteisten soittolistakappaleiden mukaan, esimerkiksi "Little Mix "Black Magic (2015)" ja "Simon & Garfunkel El Condor Pasa (1970)." Kartat lukujen alussa tarjoavat lukijalle mahdollisuuden seurata vaelluksen etenemistä. 

Kaiken kaikkiaan, nokkelasanainen, vetävästi kirjoitettu, viihdyttävä, hauska ja valloittava teos kirjailijalta, jonka teoksesta Sinä päivänä (Otava 2011) tuli hyvin suosittu myös Suomessa. Nyt Netflixistä löytyy Nicole Taylorin 14-osainen sarjasovitus Sinä päivänä -kirjasta.  

 

Monika Helfer: Roskaväkeä

Monika Helfer: Roskaväkeä. Kustantamo Huippu. 2021. Saksankielinen alkuteos Die Baggage. Suomentanut Anne Kilpi. Kansi Taina Värri. 185 sivua.

Josef ja Maria Moosbrugger asuvat neljän lapsensa kanssa vuoren juurella taaimmaisen laakson varjossa Itävallassa. On vuosi 1914, ensimmäinen maailmansota on alkamassa.

Moosbruggerin perhettä kutsutaan Roskaväeksi. Vaikka Josef on komea ja Maria on kaunis, niin kaunis, että kaikki miehet haluavat häntä, he ovat Roskaväkeä, yhteiskunnan pohjasakkaa. Roskaväkeä olivat olleet jo Josefin isovanhemmat, jotka joutuivat muuttamaan tilalta tilalle, koska heillä ei ollut vakinaista työtä. Kuten monet muutkin miehet, postiadjunkti on ihastunut kauniiseen Mariaan. Tämä tuo Marialle kirjeen, joka on otettava vastaan henkilökohtaisesti. "Ainakin saan tänään katsella häntä, ajatteli postiadjunkti." Kirjeessä on palvelukseenastumismääräys. "Josef Moosbruggerin oli lähdettävä sotaan."

Josefin ainoa tuttava kylässä on pormestari, jonka kanssa Josef käy kauppaa. Millaista kauppaa, se ei selviä, mutta joka tapauksessa kaupanteko on tärkeää, koska siitä Josefin perhe saa elantonsa. Ennen lähtöään rintamalle Josef menee pormestarin luo ja esittää tälle erikoisen pyynnön. "Voisitko pitää silmällä Mariaa, kun olen rintamalla?" Pormestari kyllä ymmärtää, mitä pitää silmällä tarkoittaa. Josef ei voi luottaa vaimoonsa. Pormestari lupaa pitää huolta Mariasta.

Pormestari pyytää Mariaa kanssaan markkinoille. Markkinoilla Maria kohtaa Hannoverista tulleen Georgen. Maria ihastuu ja on iloinen, kun Georg vierailee hänen kodissaan. Maria tulee raskaaksi ja saatuaan vauvan hän ristii tämän Greteksi. Kenen lapsi on, ei ainakaan hänen, ymmärtää Josef. Palattuaan sodasta Josef ei koskaan katso Gretea eikä puhu tälle mitään. Käy ilmi, että Grete on kirjailija Monika Helferin äiti ja kaunis Maria on siis hänen isoäitinsä. Sodan jälkeen perheeseen syntyy vielä kaksi lasta.

Kirjan 185 sivuun on saatu mahtumaan paljon. Tärkeä pala Itävallan historiaa, koskettava faktoihin perustuva tarina kirjailijan perheestä, joka olisi halunnut olla vain tavallinen perhe. "Mutta me olimme jotain erityistä."  

Pidin Helferin kerrontatyylistä, teksti on riisuttua ja niukkaa eikä turhia rönsyjä ole. Aikahyppyjä kirjassa on runsaasti. Ne eivät häiritse lukemista, mutta edellyttävät tarkkuutta lukijalta. Asioita katsotaan monen henkilön näkökulmasta ja samakin tilanne tai asia näyttäytyy erilaisena riippuen näkökulmasta.

Se, mikä erottaa Roskaväkeä-romaanin sadoista muista perhetarinoista, on sen erilaisuus. Tarinan kohteena on perhe, jota katsottiin halveksuen ja jonka kunnollisuutta epäiltiin. Kirjan taustalla on riipaiseva sukutarina, jonka kohtalot Monika Helfer monisyisessä romaanissaan avaa. Sukutarina päättyy kappaleeseen, joka liikuttaa ja vetää lukijan hiljaiseksi.

Roskaväkeä on ensimmäinen Helferiltä suomennettu teos. Sen on kustantanut pienkustantamo Huippu, joka keskittyy saksankieliseen kirjallisuuteen. Kustantamo on toiminut kuusi vuotta ja on tuonut Suomen kirjamarkkinoille merkittäviä saksankielisiä kirjoja, jotka ehkä muuten olisivat jääneet suomentamatta. Toimitusjohtaja Anne Kilpi suomentaa itse saksankieliset teokset. 

Jeffrey Archer: Kuolleen ruumiini yli

 

Jeffrey Archer: Kuolleen ruumiini yli. William Warwick, osa 4. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos Over My Dead Body. Suomentanut Suvi Koskiniemi. Kannen suunnittelu Susanna Appel. 395 sivua.

Rikosylikomisario William Warwick ja vaimonsa Beth saavat vihdoinkin kaivattua lomaa ja matkaavat New Yorkiin SS Aldenilla. Beth työskentelee Fitzmolean-museossa kuraattorina ja on jo työnsäkin puolesta kiinnostunut näkemään New Yorkin taidetarjontaa. Sen sijaan William eli Kuoropoika, Lontoon poliisivoimien nuorin rikosylikomisario, ei pääse ammatillisesta roolistaan laivallakaan. Eräs matkustajista kuolee matkan aikana ja William on vaimonsa harmiksi selvittämässä kuolintapausta. 

Ne, jotka ovat lukeneet William Warwick -sarjan edelliset osat, tietävät, että Warwick on koko ammatillisen uran ajan ollut tavalla tai toisella tekemisissä taiteenkeräilijä Miles Faulknerin kanssa. Faulknerin pakkomielteenä oli ostaa maailman parhaimpia ja kalliimpia maalauksia, mutta kaikki kaupat eivät onnistuneet ja niinpä Faulkner tuomittiin väärentämisestä ja varkaudesta. Mutta Faulkner ei suinkaan hyväksynyt tuomiotaan, vaan meni niin pitkälle, että lavasti oman kuolemansa hämätäkseen Warwickia. 

Nyt Faulkner julistettiin kuolleeksi Genevessä muutama kuukausi sitten. Taulukauppa mielessään Faulkner meni plastiikkakirurgille ollen varma, että operaatioiden jälkeen Warwick ei pysty häntä tunnistamaan. Faulknerin seuraavana tehtävänä on mennä uudelleen naimisiin vaimonsa kanssa, jotta tämä ei peri Faulknerin arvokkaita taideteoksia. Mutta juoneen kuuluu, että Warwickille selviää, että Faulkner on elossa. Siitä alkaa kovavauhtinen ja mittava takaa-ajo. Mukana juonittelussa on iso rooli moraalittomalla ja ahneella Booth Watsonilla, Faulknerin asianajajalla.

Juoneen kuuluu taustatarinoita, jotka tukevat päätapausta. Poliisikomentaja Hawskby eli Haukka on perustanut pienen ratkaisemattomiin murhajuttuihin keskittyvän yksikön. Monet tapauksista ovat pölyttyneet kansioissaan jo vuosia. Yksikköä johtaa Warwick.

Usein näyttää jo siltä, että Warwick pääsee tavoitteeseensa ja on saada Faulknerin kiinni, mutta sitten Archer tekee täyskäännöksen, heilauttaa tarinan suuntaa ja tuo lisää jännitystä tapahtumien kulkuun. Lopputuloksena on tarina, joka on vuorotellen hauska, jännittävä, intensiivinen, surullinen ja lopulta optimistinen.  

Kyllä oli taas mukava palata Archerin pariin. Kuolleen ruumiini yli on neljäs osa William Warwick -sarjassa. Viides osakin on jo ilmestynyt ja kuudes osa ilmestyy lokakuussa, ehkäpä juuri Helsingin kirjamessuille. Tämä kirja osoittaa jälleen, että Archer on bestseller-kirjailija hyvästä syystä. Archer hallitsee tarinankerronnan taidon, tarina kantaa ja kirjaa on helppo lukea. Osa osalta pidän yhä enemmän William Warwickista, hän on inhimillinen, oikeudenmukainen ja sympaattinen. Avioliitto Bethin kanssa on kunnossa, samoin suhteet lapsiin, vaikkakin aikaa perheen kanssa on valitettavan vähän - työasiat ovat Warwickille ykkösasia. 

Aikaisemmat osat:

Jeffrey Archer: Oikeus ja kohtuus. William Warwick, osa 1. Sitruuna.  2021. (linkki)

Jeffrey Archer: Näkymätön ansa. William Warwick, osa 2. Sitruuna. 2022. (linkki)

Jeffrey Archer: Sokea piste. William Warwick, osa 3. Sitruuna. 2022. (linkki)

Åsne Seierstad: The Bookseller of Kabul (Kabulin kirjakauppias)

 

Åsne Seierstad: The bookseller of Kabul (Kabulin kirjakauppias). Virago. 2003. Bokhandleren i Kabul: et familiedrama. Translated by Ingrid Christophersen. 276 s.

Norjalaisen toimittaja ja kirjailija Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppias ilmestyi norjaksi vuonna 2002. Seuraavana vuonna saatiin myös suomenkielinen painos (WSOY, suomentanut Veijo Kiuru). Kirjasta tuli monissa maissa hyvin suosittu, ja Seierstad saikin kirjan myötä runsaasti kansainvälistä huomiota. Luimme kirjan Joensuun Naisten Pankin lukupiirissä vuonna 2014. Tyttäreni Krista, joka oli mukana lukupiirissämme, kirjoitti blogissaan Lukutoukan kulttuuriblogi näin:

"Kabulin kirjakauppias on nappivalinta lukupiirikirjaksemme. Lukevat leidit on Naisten pankin toiminnan lukupiiri, luemme kirjoja eri kulttuureista (Afrikan ja Aasian maat), ja erityisesti lukupiiriämme kiinnostaa, miten kirjoissa nostetaan esille naisen asema kyseisessä maassa. Tässä kirjassa se tuli vahvasti esille, ja uskon että saamme hyvän keskustelun aikaan tästä tiistaina. Meillä on muuten upea lukupiiri, ihania leidejä joilla on hienoja mielipiteitä."

Palasin Kabulin kirjakauppiaan pariin, kun sain ystävältäni kirjan englanninkielisen version. Siitä, kun luin kirjan, on kulunut kymmenen vuotta. Paljon on tapahtunut Afganistanissa sinä aikana, ja vielä enemmän, jos katsotaan, mitä on tapahtunut kirjan ilmestymisestä vuodesta 2002 lähtien. Valitettavasti emme voi todeta, että parempaan suuntaan oltaisiin menossa.

Åsne Seierstad tutustui Afganistanissa Sultan Khaniin eli kirjakauppias Mohammed Shah Raisiin ja asui hänen perheessään muutaman kuukauden keväällä 2002. Seierstad korostaa, että hän sai melko kattavan kuvan afganistanilaisen perheen elämästä, koska hänellä oli mahdollisus olla mukana kaikessa perheen elämässä: kotona, kaupungilla, basaarikäynneillä, kosintamenoissa, hääseremonioissa, hammamissa eli kylpylässä, liikematkalla Pakistanissa, perheen pojan kanssa pyhiinvaelluksella Mazar-i-Sharifiin ja jopa vankilassa.

Afganistan on maa, jota ovat hallinneet useat eri suurvallat, joista jokainen on jättänyt maahan omat jälkensä. Kirjassa valottuu maan historia monin tavoin, mm. kirjojen kautta. Sultan totesi: "First the Communists burnt my books, then the Mujahedeen looted and pillaged, finally the Taliban burnt them all over again." Sultan Khan oli harras muslimi, joka näyttäytyi kodin ulkopuolella suurena kirjojen ystävänä ja liberaalina, mutta muuttui aivan toiseksi mieheksi kotioloissa. Perheen naisten ainoa tehtävä oli palvella miehiä, ja saman mahtailevan ja naista alistavan roolin omaksuivat myös perheen pojat.

Seierstad kuvaa arkipäiväkuvausten ohella perheenjäsenten, erityisesti naisten, tuntemuksia omasta elämästään. Esille nousee erityisesti naisten asema. Kirjan kirjoittamisen aikaan Afganistassa vallitsi harmonisempi kausi, kun Yhdysvallat ja Britannia olivat hyökänneet maahan ja Taliban oli syöksetty vallasta kauas vuorille. Vaikka olot olivat vapaammat, islam oli edelleen voimissaan. Naisten tuli totella kaikessa miestään, naimaton nainen saattoi kävellä ulkona vain sukulaisen kanssa, burkan pitäminen oli pakollista. Islamilaisen lain eli šarian nojalla miehellä sai olla useita vaimoja, korkeintaan neljä. Sultan oli pitkään ollut tyytyväinen ainoaan vaimoonsa Sharifaan, mutta sitten viisikymppisenä kyllästyi tähän ja otti teinitytön toiseksi vaimokseen. Se oli kova isku Sharifalle, mutta Sulttaanin mukaan se oli Allahin tahto. 

Kabulin kirjakauppias tarjoaa lukijalle kurkistuksen afganistanilaisten ja erityisesti naisten elämään, jossa ei talibanien aikana ollut juuri toivon pilkahdustakaan. Mietin lukiessani, miten objektiivisia Seierstadin kuvaukset ovat, koska jo kielitaito on asettanut isoja rajoituksia keskinäiselle kanssakäymiselle. Mutta joka tapauksessa kirja on vahva ja koskettava kuvaus siitä, miten islam rajoitti naisten elämää. Ja rajoittaa yhä edelleen. 

Elämä vapautui pikkuhiljaa vuoden 2001 jälkeen, vaikkakaan yhteiskuntarakenteet eivät olleet lujalla pohjalla. Mutta pienikin edistys pyyhkiytyi kerralla pois, kun Taliban tuli jälleen valtaan vuonna 2021 Yhdysvaltojen vedettyä joukkonsa pois Afganistanista. Naiset menivät jälleen burkaostoksille, polttivat kaiken, mikä kieli heidän saamastaan opista - oppikirjat ja koulutodistukset - ja jäivät kotiin neljän seinän sisälle.

Kirja nousi julkisuuteen uudelleen syksyllä 2003, kun kirjakauppias Rais vaati korvauksia Seierstadilta, koska Raisin mielestä kirja oli loukkaus häntä, perhettä ja koko maata kohtaan.

Åsne Seierstad on palannut Afganistaniin 20 vuotta Kabulin kirjakauppiaan jälkeen. Hänen teoksensa Afgaanit (Gummerus) ilmestyi viime vuonna. Kirjassa Seierstad kertoo tositarinan kolmesta afganistanilaisesta, joiden elämät mullistuivat eri tavoin Talibanin valtaannousun myötä.