Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy

 

Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy. Otava. 2026. Englanninkielinen alkuteos What Kind of Paradise. Suomentanut Johanna Laitila. 442 sivua.

Kun lukija tapaa ensimmäisen kerran Jane Williamsin, kirjan minä-kertojan, eletään nykyaikaa. Hänen talonsa oveen kaukana Marinin metsämailla koputetaan. Jane pelkää tuntemattomia tulijoita, mutta nyt hän jostakin syystä kokee pakottavaa tarvetta avata ovi. Tulija on San Francisco Chronicle -sanomalehden toimittaja. Käy ilmi, että vuosien piileskelyn jälkeen Jane on löydetty. "Näin vuosikausienkaan jälkeen en ollut varma, ymmärsinkö täysin, mitä oli tapahtunut." Mutta hän tajuaa, että hänen on aika kohdata menneisyytensä. 

Sieltä lukija kuljetetaan vuoteen 1996. Jane on 17-vuotias ja asuu isänsä Saulin kanssa vaatimattomassa mökissä Montanan erämaassa. Mökki on syrjäinen, se sijaitsee yli tunnin matkan päässä lähimmästä kaupungista eikä lähinaapureita ole. Mukavuuksia mökissä ei juuri ole, mutta on kuitenkin puhelin. Isän ja tyttären elämä on köyhää ja vaatimatonta, eletään paljolti luonnon ehdoilla. Näin he ovat asuneet viimeiset kolmetoista vuotta, siitä lähtien, kun Janen äiti Jennifer kuoli auto-onnettomuudessa.   

Jane toteaa: "Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma." Janen koulu on isän kotikoulu. Tämä Harvardista valmistunut älykäs mies ei opeta tytölle normaaleja kouluaineita, sen sijaan isä opettaa Janelle filosofiaa, matematiikkaa ja yhteiskuntateoriaa. Koulukirjoja ovat mm. Voltairen ja Leibnizin teokset. On luonnollista, että Janella ei ole aavistustakaan, mikä on "normaalia" elämää. Sekin, että pitää jatkuvasti pelätä liittovaltion agenttien tulemista, tuntuu normaalilta. Eristyksestä huolimatta hän kokee lapsuutensa onnelliseksi ja turvatuksi, sillä onhan hänellä hänestä huolehtiva isä. Isä sanookin usein Janelle: "Sinä et ymmärrä, tämä on paras paikka elää. Valitsin sen sinulle varta vasten. Maailma on ruma ja julma, sinä olet turvassa täällä minun kanssani." 

Janen ainoa kontakti muihin ihmisiin on kerran kuussa tehtävä automatka kirjakauppaan läheiseen Bozemanin kaupunkiin. Isä vie sinne myytäväksi omakustanteisesti julkaisemaansa Libertaire-pamflettia, jonka esseissä hyökätään hallitusta vastaan. Nyt, kun Jane on 17-vuotias, hän huomaa kaipaavansa yhteyksiä ulkomaailmaan.  

Janen elämässä tapahtuu dramaattisia käänteitä. Isän poissa ollessa Jane löytää tämän työpöydältä vanhan kuvan itsestään ja äidistään. Kuvan kääntöpuolella lukee "Esme ja Theresa. Helmikuu '83". Kuvassa on selvästikin Jane ja hänen äitinsä Jennifer. Miksi teksti Esme ja Theresa? Janen kaipuu ulkomaailmaan kasvaa, kun isä tuo kotiin tietokoneen. Koneen avulla Jane näkee välähdyksiä ulkomaailmasta, vaikkakin isä hankki tietokoneen julkaistakseen netissä Luddiittimanifestinsa.

Kirjan ensimmäinen osa herättää lukijassa paljon kysymyksiä. Jokin on pahasti vialla, mutta mikä? Asiat alkavat avautua kirjan toisessa osassa, kun Jane matkustaa San Franciscoon selvittämään perheensä menneisyyttä. Kaupunki on ihmeellinen, kaikki on uutta, kaikki on opeteltava. Onneksi löytyy Lionel, joka jaksaa kärsivällisesti opastaa Janea tutustumaan kaupunkielämään ja Internetin salaisuuksiin. 

Tämän enempää juonesta en halua kertoa, mutta voin taata, että luvassa on jännitystä sekä uskomattomia ja mielenkiintoisia juonen käänteitä. Kirjasta on moneksi. Kyseessä on nuoren tytön kasvutarina, johon yhdistyy psykologista jännitystä, uskottavaa 90-luvun ajankuvaa, kauniita luonnonkuvauksia ja teknologian kehityksen kuvausta. Kirja on hyvin ajankohtainen tämän päivän tekoälykeskusteluun. Tämä on kirja, joka todennäköisesti lukeutuu tämän vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini. 

Kirjaa on rinnastettu Delia Owensin kirjaan Suon villi laulu. Yhtäläisyyksiä löytyy kyllä, on kaunista luontoa ja on asumista erakkona. Mieleen tulee myös Tara Westoverin teos Opintiellä, jossa on paljon samoja teemoja, mutta toisin kuin Minne paratiisi päättyy, Opintiellä on tosipohjainen. 

Arttu Tuominen: Hydra

 

Arttu Tuominen: Hydra. Otava. 2026. Kannen suunnittelu: Mika Tuominen. 331 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Piti mennä kauppaan, tehdä ruokaa ja siivota. Kaikki kuitenkin jäi, kun oli pakko vain lukea. Niin vetävä Arttu Tuomisen Hydra oli, etten juuri malttanut pitää taukoja. Olen lukenut Tuomisen koko tuotannon ja pitänyt paljon Delta-sarjasta. Viimeistään tämä uusi Kide-sarja – jonka toinen osa Hydra on – osoittaa, että Tuominen on lunastanut paikkansa kansainvälisen tason rikoskirjailijana.

Tällä kertaa tapahtumat jättävät Porin taakseen. Nyt liikutaan Helsingissä, Pariisissa ja Kolumbiassa. Painopiste ei ole poliisityössä, vaan armottomassa, väkivaltaisessa ja äärimmäisen laskelmoidussa kansainvälisessä huumebisneksessä, jossa ihmishengellä ei ole arvoa.

Tarina etenee neljässä taitavasti punotussa juonilinjassa:

• Helsingissä pelivelkoihin hukkuva pankinjohtaja Esko Roine huomaa olevansa syvällä huumeorganisaatiossa. Samaan aikaan hänen 16-vuotias koulukiusattu poikansa Miro ajautuu kavereineen huumekuvioihin.
• Pariisissa tapahtumat sijoittuvat Pilvikaupunkiin, vaaralliseen maahanmuuttajien ja huumekartellien kaupunginosaan, jonne poliisienkaan ei ole turvallista mennä. Lahjakkaalla kirjoittajalla Louisilla olisi mahdollisuus parempaan elämään, mutta huumemaailman houkutukset ovat suuret.
• Kolumbiassa, huumeiden alkukodissa, köyhyys pakottaa raskaana olevan, sairaan lapsen yksinhuoltajan Estellen hakeutumaan töihin kokaiinitilalle. Estellen kohtalo meni niin iholle, ettei tätä osuutta kyynelehtimättä voinut lukea.
• Helsingissä mukaan juonikuvioihin astuu Tuomisen Alec-kirjasta tuttu ihastuttava Liina Aho. Ennen 14-vuotias tyttö on nyt viisikymppinen Alepan kassa. Tämä harmaatukkainen nainen osoittaa sellaista nokkeluutta, että huumejengiläiset ovat ihmeissään.

Tuominen kehittyy dekkari dekkarilta, ja Hydra on kertakaikkinen täysosuma. Se kuvaa huumeketjun matkan alkutuottajalta aina loppukuluttajalle asti – kirjan etulehdillä kuvatut, suloisiin kääreisiin pakatut kokaiiniannokset hätkähdyttävät.

Vaikka tarinalinjoja on neljä, Tuominen pitää palaset tyylikkäästi koossa. Näkökulmat vaihtuvat luontevasti, ja langat solmitaan taitavasti yhteen lopussa. Pidin tästä vauhdikkaasta, jännittävästä ja sujuvasti kirjoitetusta romaanista valtavasti. Kide-trilogia saa päätöksensä ensi vuonna, ja sitä odotetaan täällä jo innolla!

Hydra-romaanin julkkarit Porin Puuvillassa 21.8.2026.

Anna-Liisa Haavikko: Hilja Valtonen. Suffragetti ja painosten herratar.

 

Anna-Liisa Haavikko: Hilja Valtonen. Suffragetti ja painosten herratar. Siltala. 2026. Etukannen kuva Finna. Ulkoasu Tuula Mäkiä. 346 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin Haavikon kirjasta kahdesta syystä. Kuuntelin Naantalin Kirjajuhlilla 7.8.2026 Anna-Liisa Haavikon haastattelun, jonka aiheena oli hänen juuri ilmestynyt teoksensa Hilja Valtosesta (1897 - 1988), yhdestä suomalaisen viihdekirjallisuuden suuresta nimestä. Haavikkoa haastatteli Suvi Ahola. Toinen syy kiinnostukseeni oli Juha Hurmeen teos Anni Polvasta, toisesta suositusta viihdekirjailijasta. Teos oli meillä Rauman Naisten Pankin lukupiirikirjana. (linkki). On kiinnostavaa, että kahdesta edesmenneestä, hyvin merkittävästä viihdekirjailijasta julkaistaan elämäkerrat perättäisinä vuosina. 

Haavikko taitaa elämäkerran kirjoittamisen. Hän valottaa Valtosen elämää lapsuudesta vanhuuteen. Luonnollisesti kirjojen analysoinnilla on kirjassa merkittävä rooli. Tästä kaikesta tulee taitavasti rakennettu kokonaisuus, jota Haavikko kehystää historiallisilla tapahtumilla. 

Haavikko kertoo elävästi Hilja Valtosen lapsuudesta Heinävedellä ja oppikouluvuosista Pieksämäellä ja Kuopiossa. Hilja (os. Kurki) tuli sivistyneestä perheestä, hänen isänsä oli opettaja ja Hiljalle taattiin mahdollisuus koulutukseen. Isänsä jälkiä seuraten Hiljastakin tuli opettaja. Aviopuolisokseen hän löysi raumalaisen jaarituksen Kosti Valtosen. "Olen raumalaisilla rannoilla paistatellut ja tuntenut itseni niin yksinäiseksi", Kosti kirjoitti. Työpaikat Valtosen pariskunnalle löytyivät samasta koulusta ensin Parikkalasta ja sitten Imatralta Linnalan koulusta.

Hilja Valtonen oli toimelias nainen. Hän toimi useamman kauden kunnallispolitiikassa Kansallisen Edistyspuolueen riveissä. Sota-aikana Hilja oli aktiivinen lotta. Hän toimi myös Naisopettaja-lehden päätoimittajana. Aktiivisesta toiminnasta kotiseututyössä Hiljalle myönnettiin kotiseutuneuvoksen arvonimi. 

Vuonna 1946 49-vuotiaasta Hilja Valtosesta tuli äiti. Pariskunta adoptoi seitsemänvuotiaan Sallin. Hiljalla oli vahvat käsitykset siitä, millaisia lasten tuli olla, olihan hän työskennellyt koko aikuisikänsä koululaisten kanssa. Mutta koska Salli ei toiminut niin kuin Hilja määräsi, konfliktitilanteilta ei voinut välttyä. 

Työn ja kaikkien aktiviteettien ohella Hilja Valtonen kirjoitti. Hän kirjoitti itsensä suomalaisnaisten suosioon, irrotti rakkausjuonillaan naiset arjesta, kirjoitti napakkaa ajankuvaa ja antoi uskoa tulevaisuuteen. Huumorilla oli merkittävä rooli juonen kuljetuksissa. Hilja kirjoitti romaaneja ja näytelmiä, yhteensä 33 teosta. Kirjoja myytiin yli 800 000 kpl. Tunnetuimmat teokset ovat esikoisromaani Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) ja Vaimoke (1933). Nämä molemmat, kuten monet muutkin Valtosen teokset, päätyivät myös valkokankaalle. Vaimoke-elokuvan ohjasi Valentin Vaala. Pääosissa nähtiin Tauno Palo ja Ansa Ikonen. 

Hilja Valtonen ammensi kirjojen aiheita mm. omasta työstään. Varaventtiilissä hän oli harmissaan miesopettajien paremmasta asemasta; korkeammasta palkasta ja pienemmistä velvollisuuksista. Hiljan kirjojen päähenkilönä oli useimmiten koulutettu, joskin melko pienipalkkainen nuori nainen, kuten vaikkapa opettaja, postineiti tai sairaanhoitaja. Naiset olivat pärjääviä, itsenäisiä naisia. Ylempään sosiaaliluokkaan he saattoivat päästä avioliiton kautta. Kirjoissa oli vahva yhteiskunnallinen ja feministinen lataus. Haavikko korosti Naantalin Kirjajuhlilla, että Valtosen kirjoissa oli mukana tärkeitä teemoja: naisten työssäkäynti, naisen asema ja koulutus. 

Haavikko on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Hän tekee Hilja Valtosesta elävän ja herättää samalla henkiin palan suomalaista kulttuurihistoriaa. Kirjan lopusta löytyvät kirjalliset lähteet ja henkilöhakemisto. Kirja on kauniisti taitettu, sopiva vaikka lahjaksi. Valokuvat täydentävät Haavikon kerrontaa. 

Tässä on ihastuttava kuva. 

Painosten herrattaret Kaari Utrio, Laila Hietamies (myöh. Hirvisaari), Anni Polva ja Hilja Valtonen tapasivat haastattelussa vuonna 1979. (kirjan kuvitusta)

Todella kiinnostava elämäkerta, kiitos Anna-Liisa Haavikko ja Siltala.

Yhden Valtosen teoksen olen lukenut lähivuosina: Neekerityttö peilaa (linkki).

Tuire Malmstedt: Jehki

 

Tuire Malmstedt: Jehki. Aula & Co. 2026. Kansi: Mika Tuominen. 282 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Miten upeasti Malmstedt aloittaakaan Jehkin: "Minä muistan meidän viimeisen yhteisen päivämme paremmin kuin ensimmäisen. Tutun tundramaiseman. Aavat vihreät nurmet, matalat varvikot, ruskeat hiekkaläiskät. Maasta kohoavat kivikot. Jäämerestä jylhinä nousevat kallioseinämät ja hyisenä puhaltavan tuulen." Jo näistä muutamista riveistä pystyin päättelemään, että tämä kirja ei tule olemaan pettymys. Eikä se totisesti ollut, päinvastoin, kirja kuuluu ehdottomasti Malmstedtin parhaimmistoon. 

Prologin minä-kertoja on Nina Nordbø, joka on utsjokelaisen miehensä Jehki Vallen kanssa retkellä Jäämeren rannalla Tanahornissa. Sytytetään nuotio ja ihaillaan maisemia. Jehkin puhelin soi, ja hän menee autolle puhumaan. Nina odottaa ja odottaa, mutta Jehki ei palaa. Jehkiä ei koskaan löydetä.

Menee kymmenen vuotta. Ninan suru on saanut monia muotoja, suru on tuntunut mielessä ja kehossa. Nyt vasta - kymmenen vuoden jälkeen - Nina tuntee itsensä niin vahvaksi, että uskaltautuu avaamaan Jehkin työhuoneen. Jehki oli ollut teologi ja kirjailija. Teologiaa opiskellessaan hän oli kiinnostunut muinaisuskonnoista ja oli julkaissut niihin liittyen kolme kirjaa. Jehkin työhuoneesta Nina löytää Jehkin julkaisemattoman käsikirjoituksen Kuolleiden sielujen valtakunta.

Nina tekee rohkean päätöksen. Hän irtisanoutuu oikeuspsykologin virasta KRP:ssä, myy asunnon ja ostaa pakettiauton, joka palvelee asuntona. Nina lähtee ajamaan kohti Berlevågia Jäämeren rannalle ja ryhtyy heti selvittämään Jehkin katoamista.

Isa Karos ja Metso & Vauramo -sarjojen myötä Malmstedtista tuli yksi suosikkidekkareistani. Jehki aloittaa uuden Jäämeri-sarjan. Teos poikkeaa aiemmista sarjoista siinä, ettei kirjassa ole poliisia ratkomassa rikosta. On vain oikeuspsykologi Nina. Vaikka tosin ei tiedetä, liittyykö Jehkin katoamiseen lainkaan rikosta.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla: vuodessa 2015, jolloin Jehki katosi ja vuodessa 2025, jolloin Nina palaa Berlevågiin. Toimivien aikatasojen rinnalla liikutaan myyttien maailmassa Jehkin Kuolleiden sielujen valtakunta -käsikirjoituksen tekstein. Muinaissaamelaisten kuoleman maa tulee lukijalle tutuksi, ja samalla käy ilmi, että teksteistä löytyy vihjeitä Jehkin katoamiselle.

Jehki on Malmstedtia parhaimmillaan. Psykologisesti tarkka ja monikerroksinen teos kietoutuu kiehtovasti pohjoiseen tarustoon. Taitavasti punottu juoni pitää otteessaan, ja Malmstedt onnistuu jymäyttämään ensivaikutelmiinsa jumiutunutta lukijaa - ainakin minua - moneen kertaan ennen kuin yllättävä totuus paljastuu. Kirja käynnistää lupaavasti uuden Jäämeri-sarjan.

Lisäplussa tulee Mika Tuomisen onnistuneelle kannelle.

Lukupiirikirjana Juha Hurmeen Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset

 

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset. Teos. 2025. Kansi: Erika Kallasmaa. 262 sivua.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiirin syksyn ensimmäinen tapaaminen kokosi yhteen viisitoista lukijanaista keskustelemaan Juha Hurmeen Anni Polva -teoksesta. Lisäksi olimme kutsuneet mukaan Roosan Silent Book Clubista. Oli kiinnostavaa kuulla SBC:n toimintamuodoista ja heidän tulevan syksyn aktiviteeteistaan.

Kun mietimme Hurmeen työuraa ja hänen kirjoittamiaan teoksia, heräsi väistämättä kysymys, miten nimenomaan Anni Polva oli valikoitunut Hurmeen kirjan aiheeksi. Hurme oli tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten, hän oli lukenut 104 Polvan teosta. Hatun noston arvoinen suoritus! 

Anni Polva (1915-2003) oli tuottelias kirjailija. Kirjamäärä oli huikea 104 kirjaa, joita myytiin yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Polvan kirjoja lukivat sekä lapset että aikuiset. Tiina-sarjassa ilmestyi 29 kirjaa. Polva oli luonut uudenlaisen ja itsenäisen tyttösankarin, johon oli helppo samaistua. Odotetusti Tiina-sarjan kirjat olivat tuttuja lähes kaikille lukupiiriläisillemme. Monen kirjahyllystä Tiinoja löytyy yhä tänäkin päivänä. Eräs lukijoistamme oli lapsuudessaan asunut maalla. Tiina-kirjat tarjosivat hänelle kiinnostavan kurkistuksen kaupunkilaiselämään. 

Kun lapset lukivat Tiina-kirjoja, aikuisten viihdettä olivat Polvan romanttiset romaanit. Vuonna 1945 ilmestynyt Polvan ensimmäinen aikuisten romaani Rakasta minua hiukan sai huikean vastaanoton: kirjaa myytiin yli 50 000 kpl. Kirjasta on otettu 16 painosta, viimeisin vuonna 2015. Kirjoja ilmestyi vauhdilla, ainakin yksi vuodessa. Lukijat tykkäsivät, kriitikot eivät. Polvi sai kokea aikamoista teilausta. "Arvostelija Heikki Peltonen pahoitti mielensä kirjasta Vanha suola janottaa ja kirjoja ostavan Suomen kansan typeryydestä." 1960-luvun yhteiskuntakriittisyyden huumassa mentiin jopa niin pitkälle, että Polvan kirjoja tilaavia kirjastoja uhkasi valtionavun menettäminen. Samainen Heikki Peltonen teilasi myös Kaari Utrion teokset rouvaspornoksi. 

Järjettömistä päätöksistä huolimatta lukijat eivät hylänneet Polvaa. Anni Polva totesi vuonna 1981: "Arvostelijat ovat yrittäneet 36 vuotta iskeä mua maan sisään, mutta kyllä mun täytyy sanoa, että kiitos lukijoiden, ne ei vielä ole tähän mennessä onnistuneet".

Kirja herätti keskuudessamme vilkasta ja polveilevaa keskustelua. Juha Hurme kuvaa Polvaa lämpimästi. ”Hurme on hienovaraisesti Polvan puolella”, kommentoi eräs lukijoistamme osuvasti. Hurme onnistuu omalla kirjoitustyylillään tavoittamaan Polvan persoonallisuuden. Lisäksi hän sitoo Polvan elämänvaiheet taitavasti Suomen historiallisiin tapahtumiin. Kirja oli meille opettavainen kokemus, ja sen sivuilta opimme tuntemaan todellisen, suunnattoman energisen Anni Polvan.

Aivan purematta lukupiirimme ei teosta niellyt. Hienoista kritiikkiä tuli kirjan loppupuolesta, jossa syvennyttiin hieman liikaakin teosten analysointiin. Toisaalta kirjan nimi sai meiltä täyden kannatuksen, ja Erika Kallasmaan suunnittelema onnistunut, aiheeseen sopiva kansi keräsi kiitosta.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on hieno kirja, josta välitämme suuret kiitokset Juha Hurmeelle. Kuten eräs lukijoistamme hienosti summasi: ”Anni Polvan tarina ansaitsi tulla kerrotuksi.” 

Kirja sai meiltä arvion 3,9 (asteikko 1-5). Syyskuun kirjana on Riko Saatsin Yönistujat (Gummerus 2025). 

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjossa

 

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjossa. Karisto. 2026. Kansi: Timo Numminen. 446 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Hämeen linnan varjossa on odotettu toinen osa historiallisessa Hämeen linna -sarjassa. Sarjan avausosassa, Hämeen linnan Kerttuli, vapaaherra Karl Ulvhufvud ihastuu linnan fatabuuripiikaan, Kerttuli Martintyttäreen. Salaisia tapaamisia seuraa intohimoinen ihastus, jonka seurauksena Kerttuli tulee raskaaksi ja alkaa uneksia yhteisestä tulevaisuudesta vapaaherran kanssa.

Sotaa, rakkautta ja hovin juonitteluja

Tämän toisen osan tapahtumat käynnistyvät vuodesta 1614, kun ruotsalaiset onnistuvat valtaamaan venäläisiltä Outovan linnoituksen. Karl Ulvhufvudin hyvä ystävä Johan Järnhielm haavoittuu taistelussa pahasti. Käydessään tapaamassa Johania Karl kohtaa tämän siskon, jungfru Kirstinin. Kirstin nousee kirjan tapahtumissa merkittävään rooliin: hän osoittautuu päättäväiseksi ja itsenäiseksi naiseksi, jolla on rohkeutta vastustaa jopa isänsä määräyksiä.

Voittoisan valloituksen jälkeen Karl kohtaa itse kuningas Kustaa II Adolfin. Kuningas luottaa Karliin ja uskoutuu tälle ihastuksestaan äitinsä hovineitoon, fröken Ebba Magnusdotteriin: "Tuolloin vasta 16-vuotias, mutta kaunis kuin taivaan enkeli." Leskikuningatar kuitenkin vastustaa nuorten kihlausta jyrkästi.

Karl haluaisi jo palata takaisin Hämeeseen. "Lähtiessään Hämeestä maaliskuun lopussa hän oli vannonut palaavansa. Jälleen hän pohti, tuottaisiko paluu vain tuskaa. Hänelle itselleen - ja Kerttulille. Nainenhan ei ollut tahtonut edes hyvästellä häntä." Paluun sijaan Karlin tie vie kuitenkin syvemmälle Venäjän rintamalle.

Salaisuuksia ja noitavainojen uhkaa Hämeen linnassa

Samaan aikaan Hämeen linnassa Kerttuli pyrkii salaamaan raskautensa. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä, maha kasvaa ja poikavauva syntyy. Koska Kerttuli ei suostu paljastamaan lapsen isän nimeä, häntä uhataan käräjillä ja peräti karkotuksella. Tilanteeseen tuo käänteen kruununseppä Matias, joka on pitkään tuntenut ihastusta Kerttulia kohtaan ja haluaa nyt pelastaa tämän pinteestä.

Taikausko, vanhat perinteet, loitsut ja kansanparannus ovat aikakaudella ankarasti kiellettyjä, mutta vanhat uskomukset elävät silti vahvasti ihmisten mielissä ja arjessa. Kerttulikin joutuu turvautumaan kansanparannukseen, mutta Helga Hampaaton varoittaa: "Tiedä kuitenkin myös se, että nämä konstit ovat kiellettyjä. Taikauskoksi sanovat, kerettiläisyydeksi. Saattaa joutua syytetyksi siitä, että harjoittaa loitsimista ja noituutta. Ovat monet tätä nykyä sitäkin mieltä, että sellaiset keinot ovat itse pirun antamia tietoja, eikä pahan kanssa veljeilevän tule antaa elää."

Onnistunut ja elävä ajankuva

Susimetsä punoo taitavasti todelliset historian henkilöt ja tapahtumat osaksi kuvitteellisia juonenkäänteitä, jolloin lukijan on helppo solahtaa 1600-luvulle. Kuvaukset sotatantereilta kuin myös kuvaukset ihmisten arjesta ja tavoista osoittavat kirjailijan syvää perehtyneisyyttä aikakauden historiaan ja elinolosuhteisiin. Kun tähän vielä lisätään Susimetsän selkeä, sujuva ja helppolukuinen kieli, niin siinä se on: viihdyttävä ja mukanaan vievä lukukokemus. 

Iso plussa Timo Nummisen kauniille kannelle sekä kirjan alun henkilöluettelolle.

Kirjailijanimen  U. M. Susimetsä takana on hämeenlinnalainen kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsä. 

Yael van der Wouden: Paljon vartija

 

Yael van der Wouden: Paljon vartija. Gummerus. 2026. Englanninkielinen alkuteos Safekeep. Suomentanut Marianna Kurtto. 311  sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Heti alkuun sanon, että jätän pois eräitä juonipaljastuksia, koska ne ovat mielestäni sellaisia, että lukijan on itsensä kohdattava ne. 

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Hollannin maaseudulle vuoteen 1961. Teoksessa keskitytään ensin Isabeliin, joka asuu yksin edesmenneen äitinsä talossa ja jolla ei tunnu olevan muuta tehtävää kuin vain huolehtia isosta talosta ja sen irtaimistosta. Isabel on henkilö, jota en välttämättä haluaisi tavata. Hän on töykeä ja lähes ilkeä, mutta kuitenkin hän on epämiellyttävyydessään kiehtova hahmo. Isabelilla on kaksi veljeä. Nuoremman veljen Hendrikin kumppani on Sebastian. Hendrik jätti perheensä voidakseen elää rehellisesti miehen kanssa. Vanhempi veli Louis, oikea naistenmies, on löytänyt jälleen uuden tyttöystävän Evan. Isabel on kauhuissaan, kun Louis ilmoittaa, että Eva jää asumaan Isabelin taloon hänen työmatkansa ajaksi. Isabel vastustaa Louisin suunnitelmaa, mutta turhaan. 

"Eva vei tilaa äänekkäällä levottomuudellaan kuin mehiläinen ansassa huoneessa, jonka kaikki ikkunat ovat kiinni. Hän kosketteli  esineitä, puhui koskettelemistaan esineistä, esitti niistä kysymyksiä:  Onko tämän maalauksen tarkoitus kuvata Veluwen aluetta? Kuuluiko tämä maljakko äidillesi? Hän otti tavakseen kierrellä puutarhassa savuke kädessään, sormeilla pensaiden terälehtiä ja puiden runkoja."

Evan jäätyä taloon Isabel muuttuu. Pikku hiljaa hän tuntee ihastusta Evaa kohtaan, jopa rakastumista, ainakin fyysisesti. Kirjassa on runsaasti intiimejä kohtauksia; Isabel työntää Evaa seinää vasten, sänkyyn tai tuoliin. Eva antaa periksi, lähtee mukaan ja ihastuu hänkin. Naiset eivät juuri keskustele tai vaihda mielipiteitä, he vain päätyvät sänkyyn aina tilaisuuden tullen. Yksin ollessaan Isabel laskee aterimia ja lautasia, joita tuntuu katoavan salaperäisesti.

Kolmas osa alkaa Evan päiväkirjamerkinnöillä. Merkinnät ovat lyhyitä, mutta vievät tarinaa eteenpäin paljastaen toiseen maailmansotaan liittyviä salaisuuksia. Päiväkirjamerkinnöissä tutustumme Evaan paremmin kuin Isabelin talossa, missä Eva toimi enemmänkin alistuvana katalysaattorina kuin omana hahmonaan. 

Isabelin talolla on keskeinen rooli kirjan tapahtumissa. Talo on nähnyt vuosien varrella monia ihmisiä ja säilynyt pystyssä läpi toisen maailmansodan. Seinien sisään kätkeytyykin niin henkilökohtaisia salaisuuksia kuin historian traagisia vaiheita. Taloa kaunistavat Isabelin vaalima puutarha ja ihastuttava ympäröivä luonto. 

Teos koostuu kolmesta osasta. Jo ensimmäinen osa vakuutti minut siitä, että tästä kirjasta tulee yksi suosikeistani – enkä joutunut pettymään. Kirja on kauniisti kirjoitettu, intiimi ja täynnä suuria salaisuuksia. Se kuvaa upeasti historian painoa, sodan tuhoisia jälkivaikutuksia ja menetyksen kanssa elämistä. Natsismia on kuvattu paljon ei pelkästään tietokirjallisuudessa, vaan myös kaunokirjallisuudessa. Tämä teos tuo aiheeseen tuoreen ja poikkeuksellisen kiinnostavan näkökulman. 

Marianna Kurton suomennos on erinomainen ja tekee oikeutta alkuperäistekstille.

Paljon vartija on Yael van der Woudenin esikoisteos. Kirja julkaistaan lähes 30 kielellä. Kirja voitti arvostetun Women´s Prize for Fiction -palkinnon  ja oli Booker-palkinnon ehdokkaana. Kirja ilmestyi suomeksi 29.7.2026. 

Kertakaikkisen upea teos. Todellinen helmi. Suosittelen.

Tiina Välimäki: Torikatu 1

 

Tiina Välimäki: Torikatu 1. Momentum Kirjat. 2026. Kansi: Ulpu Kaikkonen. 243 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Takakannen tekstin luettuani totesin, että onpa mukava päästä Heinolaan. En muista lukeneeni yhtään Heinolaan sijoittuvaa kirjaa. "Pieni kaupunki, iso elämä" on Heinolan kaupungin slogan. Pääroolissa on Heinolan Torikatu. Siellä asuvat eläkeläispariskunta Maija ja Matti yhdessä kissojensa Lunan ja Dinan kanssa sekä Neili naisystävänsä Bellan ja tämän siskon Mollan ja Heppu-mäyräkoiran kanssa.

Kirjan tapahtumat liikkuvat kahdella aikatasolla. Viisitoista vuotta sitten Neili eli myrskyistä nuoruutta, johon kuului alkoholia, huumeita ja vastuuttomia miehiä. Kaiken kaaoksen keskelle syntyi Jesper, joka sijoitettiin sijaiskotiin jo vauvaiässä. Toisella aikatasolla eletään tätä päivää. Nykyisin yläasteelainen Jesper on vakiovieras Neilin ja nonnien, kuten Jesper Bellaa ja Mollaa nimittää, luona. Myös äidin ja Jesperin välit ovat kunnossa. 

Kirjan alkuosa on omistettu eläimille. Kissat Luna ja Dina ovat Maijalle hyvin tärkeitä, samoin kuin Heppu-koira nonnille. Lukija pääsee kuulemaan Luna ja Dina -kissojen keskusteluja. Bellan ulkoillessa Hepun kanssa koira löytää epämääräisen mytyn, joka osoittautuu neula-ansaksi, eli neulatyynyksi, johon on hierottu maksamakkaraa. Joku siis haluaa tarkoituksellisesti tappaa koiria! Tästä täytyy tehdä loppu, todetaan Torikadulla. Tehdään kekseliäs suunnitelma ja tehokas toteutus. Kaikki toimii, enää ei löydy neulatyynyjä. 

Jesperin kouluun on tullut uusi oppilas Aron, joka oli vaihtanut koulua koulukiusaamisen vuoksi. Koulukiusaaminen oli jättänyt Aroniin voimakkaan jäljen. Kun kiusaaminen tyhmien videoiden muodossa jatkuu vielä uudessa koulussa, Aron katsoo olevansa oikeutettu kostoon. Kostotoimenpide saa aikaan vakavan ja jopa hengenvaarallisen tilanteen, josta selvitään torikatulaisten rohkeudella.

Jesper tuntee olevansa ihastunut Rositaan. Rositan romanitausta tuo haasteensa suhteen toimivuuteen. Aronin ja Jennan seurustelukohde on erikoinen. Jenna ei reagoi Aronin käyttäytymiseen, vaikka pojan käytös ja mieli vaihtelevat tilanteesta toiseen. Ihmettelyn aihetta antaa myös se, että Jenna voi olla jatkuvasti öitäkin poissa kotoaan. 

Tämä lämminhenkinen kirja tarjoaa mukavan ja huolettoman lukukokemuksen. Torikatu 1:n ihmisistä tuli elävä yhteisö, jonka ihmisiin oli kiva tutustua. Aika paljon kirjassa oli porukkaa, ja menikin aikansa ennen kuin hahmotin, kuka on kuka. Neilin rankalla nuoruudella on kirjassa iso osuus, mutta aikuisuudesta ei juuri puhuta, vaikka hän asuu muiden kirjan päähenkilöiden lailla Torikatu 1:ssa. Tutuimmiksi tulivat Jesper ja sympaattinen Maija. Jäin miettimään, mitenköhän Rositan kävi veljien haettua hänet äidin ripitettäväksi. 

Jälkisanoissa kirjailija toivoo lukijoille "nautinnollisia ja piinaavia hetkiä dekkarini parissa". Vaikka jännittäviä hetkiä jouduttiin kokemaan Aronin kostotoimenpiteen vuoksi, kirja edustaa mielestäni ihan tavanomaista kaunokirjaa. Ulpu Kaikkosen sympaattisessa kansikuvassa poseeraavat varmaankin Luna ja Dina.  

Reijo Mäki: Sateenvarjomies

Reijo Mäki: Sateenvarjomies. Vares. Otava. Kannen suunnittelu Timo Numminen. 306 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

On dekkareita, joiden ilmestymistä odottaa. Minulla siihen sarjaan kuuluvat mm. Vares-dekkarit. Sateenvarjomies on Reijo Mäen 37. Vares-kirja. Mäen teoksia on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Se on huima luku. Lisäksi Vares-dekkareiden pohjalta on tehty elokuvia ja näytelmiä. 

Uuden dekkarin tapahtumat sijoittuvat Turkuun, kuinkas muuten. Eletään marraskuun harmaita päiviä. "Ei marraskuusta ole turhaan lauluja ja virsiä väännetty. Aamukahdeksan. Hämäryyttä riittäisi puolille päiville." 

Turussa Iisa Isabella Lucenius eli Päivänkakkaratyttö oli kuollut yliannostukseen. Iisa oli vasta 18-vuotias. Kaveriporukan laatima jäähyväisteksti Turun Sanomissa oli ollut herkkä ja koskettava. "Iisa. Päivänkakkaratyttö. Sinä veit mukanasi palan meistä jokaisesta. Me emme unohda sinua koskaan." Luceniukset olivat päättäneet, että tytön menehtymisen taustatekijät ja hämäryydet on selvitettävä juurta jaksain. Siihen tarvitaan ammattiapua, ja se ammattiapu on Jussi Vares. Taustatyötä tehdessään Vares tutustuu uusiin ja hyvin vaarallisiin huumeisiin, on tippaa, on Pieru-bägiä ja Pieru Parkia.

Päivänkakkaratytön kuolemaa ei ole vielä viety maaliin, kun Vares saa uuden toimeksiannon. Liikemies Jalmari Puustinen eli Mister Kovanyrkki on ollut kadoksissa useita kuukausia. Monenlaisia huhuja on liikkeellä. Mikä merkitys rakennusalan pitkittyneellä lamalla oli Puustisen katoamiseen? Entäpä velkapiikki, joka oli jäänyt erääseen korttipöytään? Puustisen kummityttö Lucy Show´n Lucy Lumikko kaipaa kummisetäänsä, joka aina jaksoi tukea ja kannustaa Lucya.

Paljon ennättää tapahtua ennen kuin tapaukset saadaan selvitetyiksi. On vauhtia ja jännitystä, Outlander kulkee ja Vareskin joutuu hengenvaarallisiin tilanteisiin. Paljon on porukkaa kirjan tapahtumissa - hieman liikaakin. On rikkaita perheitä ja on värikkäitä, hieman rähjäisiäkin persoonia. Novellikirjailija Luusaarella on oma roolinsa tässäkin kirjassa, samoin kuin toimittaja Ruuhiolla. Juttu lentää Uuden Apteekin tai Bar Rosegardenin baaritiskillä olutta ja lonkeroa nautiskellen. 

Sateenvarjomiehessä on siis kaksi erillistä mysteeriä, joita Vares ratkoo. Naantalin Kirjajuhlilla Vares totesi, että tänä päivänä dekkareissa tulee olla useampi mysteeri, muuten kirja on puuduttava kokemus sekä lukijalle että kirjoittajalle. Eri tapahtumaketjut luonnollisesti kietoutuvat lopussa yhteen. 

Sateenvarjomies on tuttua ja toimivaa Mäkeä. Dialogi kantaa. Mäki hallitsee kielellisen leikittelyn. Miehistä dialogia värittävät simppelit, jo kuluneetkin sanonnat, joita Mäki käyttää ammattitaidolla. Ainakin minua ne naurattivat. Vaikka Mäki ujuttaa tarinaan mukaan yhteiskunnallisia teemoja, hän ei saarnaa, vaan kätkee ne taidokkaasti dialogeihin.

Naantalin Kirjajuhlilla Mäki paljasti, että tulevan kirjan yksi teemoista on tämän päivän illegaalit. 

Enimmäkseen luin kirjaa, mutta muutamat luvut kuuntelin. Ihan sen vuoksi, että Ville Tiihonen on niin loistava lukija. 

Naantalin Kirjajuhlilla

Terveisiä Naantalin Kirjajuhlilta

 

Naantalin Kirjajuhlat on vakiinnuttanut paikkansa tasokkaiden kirjatapahtumien joukossa. Tänä vuonna Kirjajuhlat järjestettiin jo seitsemännen kerran. Nelipäiväinen tapahtuma 6. - 9.8. tarjosi myös tasokasta iltaohjelmaa.  

Minulle tämä oli kolmas kerta Kirjajuhlilla. Valitettavasti pääsin osallistumaan vain perjantaina. Kaunis Kaivohuone meren rannalla täyttyi kirjallisuuden ystävistä lähes täyteen. Lauantai olikin jo loppuun myyty. Todennäköisesti Sauli Niinistö oli päivän vetonaula.

Elina Hirvonen kertoi uutuuskirjastaan Kauneuksien lokikirja, joka ilmestyy ensi viikolla. Kirjan kertoja avaa päiväkirjansa ja kohtaa ikäviä asioita, joita ei ole aiemmin voinut kohdata. Tapahtumat pohjautuvat paljolti Hirvosen omiin muistoihin Afganistanista sekä matkasta Kiovaan. Kauneuksien lokikirja on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa oli Rakkauksien lokikirja. Hirvosta haastatteli Ilmari Käihkö, joka totesi, että Hirvosen metodi kirjassa oli "rutistaa ilmiötä ihmisen kokoiseksi." 

Elina Hirvonen on Naisten Pankin tulevan kauden Lue Naiselle Ammatti -kiertuekirjailija. 

Elina Hirvonen

Riitta Jalosta haastatellut Seppo Puttonen aloitti keskustelun kysymällä yleisöltä, olisiko Jalosen Kirkkaus ansainnut Finlandia-ehdokkuuden vuonna 2016. Yleisön reaktio ei ollut yllätys: kyllä olisi! Jalonen oli jo päättänyt lopettaa kirjoittamisen, mutta niin vain Henkivakuutus syntyi. Kirja kertoo muistojen merkityksestä, esimerkiksi Jaloselle merkityksellisistä henkivakuutuskellosta ja isosta puusta. Puttonen korosti, että kirjan vahvuus on saada lukija ajattelemaan asioita monelta kannalta. Hieno, koskettava kirja, totesi Seppo Puttonen liikuttuneena.

Reijo Mäen Sateenvarjomies on Vares-dekkarisarjan 37. teos. Sivuja on kertynyt n. 10 000. Kirjassa on kaksi teemaa: Jalmari Puustisen katoaminen ja päivänkakkaratytön kuolema. Mäki totesi, että jos nykyaikaisessa dekkarissa on vain yksi näkökulma, se on puuduttavaa sekä lukijalle että kirjailijalle. Eri tapahtumaketjut luonnollisesti kietoutuvat lopussa yhteen. Mäki on mukana nykypäivässä. Se on välttämätöntä, totesi Mäki. Vares ei saarnaa yhteiskunnallisista teemoista, ne on taidokkaasti kätketty dialogeihin. Mäki paljasti, että tulevan kirjan yksi teemoista on tämän päivän illegaalit. Mäkeä haastatteli Esa Silander.

Anna-Liisa Haavikko on kirjoittanut kiinnostavan kirjan Hilja Valtosesta: Hilja Valtonen - Suffragetti ja painosten herratar. Valtonen (1897-1988) kirjoitti 33 teosta, sekä romaaneja että näytelmiä, joita on myyty yli 1 000 000 kappaletta. 

Lavalla nähtiin myös Anna Brotkin ja Jukka Lindström. He keskustelivat Kalle Talosen johdolla suhteestaan kirjoittamiseen, kirjallisuuteen ja yhteiskunnan ilmiöihin. Odotetusti Jukka Lindström nokkeluudellaan sai yleisöltä monet ylimääräiset aplodit. 

Siellä taustalla ovat Anna Brotkin, Jukka Lindström ja haastattelija Kalle Talonen.

Ilmari Käihkö kertoi kirjastaan 10 oppia sodasta. Häntä haastatteli Elina Hirvonen.

Ilmari Käihkö signeeraa.

Kävimme lounastamassa kauniissa Merisalissa.

Kaunista Vanhaa Naantalia.

Olipa antoisa päivä, kiitos Naantalin Kirjajuhlat. 

Raija Oranen: Ruhtinatar

 

Raija Oranen: Ruhtinatar. Otava. 2025. Kansi Mirella Mäkilä. 333 sivua.

Raija Orasen teos Ruhtinatar vie lukijan tsaari Nikolai II:n Venäjälle. Palatsit pursuavat loistoa ja yltäkylläisyyttä, rahan ja rikkauksien mahti näkyy arjessa ja juhlassa. Romanovin suvun omaisuus ja varallisuus olivat aikanaan maailman suurimpia. Varakkaasta elämästä nauttii myös ruhtinas Aleksander Lopouchin-Demidov, joka edustaa Venäjän toiseksi rikkainta sukua. Demidoveilla on paljon omaisuutta, kolme sokeritehdasta Ukrainassa, kaksi huonekalutehdasta, maataloustiloja, palatseja ja kartanoita. 

Nuori 16-vuotias Natalia Naryshkina, tsaarin hovitallimestarin tytär, halutaan naittaa 16 vuotta vanhemmalle Aleksanderille. Sitä Natalia ei tahdo, hän muistelee kornetti Igor Krylovin luotettavaa ja hellää otetta Talvipalatsin tanssiaisissa. Natalian isä yrittää saada tyttärensä taipumaan avioliittoon mm. vetoamalla Demidovien suvun korkeaan asemaan. "Demidovien ei tarvitse nousta seisomaan, kun tsaari tai tsaaritar astuu huoneeseen, niin kuin muiden täytyy. Eikö se sentään ole melkoinen etuoikeus kaiken muun hyvän päälle?"

Kun Aleksander lupaa Natalialle "palatseja, maatiloja, saleja ja puutarhoja, puistoja villeine varjoineen, kultaisina lainehtivia peltoja, tehtaita ja osakkeita, matkoja, kaupunkeja, eksoottisia aurinkorantoja, kristallien kimallusta saleissa, ylellisiä buduaareja, silkkipukuja, timantteja, turkiksia", Natalia ei voi muuta kuin henkäistä "tahdon". Niin Nataliasta tulee ruhtinatar. 

Avioliitto alkaa tavanomaisesti. Aleksanderilla on vapautensa Natalian synnyttäessä lapsia toinen toisensa perään. Mutta elämä muuttuu totaalisesti Venäjän vuoden 1917 tapahtumien myötä. Bolsevikit takavarikoivat aateliston rikkaudet eliitin paetessa pois Pietarista. Demidovit muuttavat ensin Karjalaan, sitten Mikkelin lähelle Anttolaan ja sieltä edelleen Pariisiin. Kun rahat loppuvat sielläkin, Demidovit palaavat Suomeen. Ilmeisesti Mannerheimin suosituksesta Demidovit saavat Suomen kansalaisuuden. 

Aleksanderin kuoltua Natalia jää Mikkelin seuduille. Elämä on köyhää ja niukkaa, mutta loppuun saakka Natalia haluaa esiintyä ruhtinattarena. 

Tarina kietoutuu tiiviisti historiallisiin tositapahtumiin. Historia ei ole pelkästään tapahtumien viitekehys, vaan päinvastoin, historian tapahtumat määrittävät Demidovien kohtalon. Historiallisten tapahtumien osalta kirja ei tarjoa mitään uutta. Itse tarina oli melko yllätyksetön ja tasapaksu. Onneksi kuitenkin Natalia on sympaattinen ja myös itseriittoinen nainen, joka on hyvin eläinrakas ja on valmis sopeutumaan vaikeidenkin olosuhteiden vaatimiin tilanteisiin. Eniten pidin mutkattomasta ja ruhtinattarelle loppuun asti uskollisesta Ville Vuan -rengistä.

Olen lukenut useammankin Raija Orasen kirjan. Tämä teos tasapaksuudessaan ei lukeudu Orasen parhaimmistoon. Iso plussa kauniille Mirella Mäkisen suunnittelemalle kannelle. 

Coco Mellors: Blue Sisters

 

Coco Mellors: Blue Sisters. Gummerus. 2026. Englanninkielinen alkuteos Blue Sisters. Suomentanut Cristina Sandu. 348 sivua.

Blue Sisters on  romaani neljästä  sisaruksesta, jotka ovat lapsuudesta alkaen olleet poikkeuksellisia ja hyvin erilaisia. Vanhin siskoista Avery on menestynyt asianajaja, joka on rakentanut näennäisesti täydellisen elämän vaimonsa Chitin kanssa. He asuvat Lontoon Hampsteadissa. "Averysta oli ihanaa sanoa, että hän asui Hampsteadissa, hän nimittäin piti vaikutelmasta, jonka lause hänestä oitis antoi - hän oli tasapainoinen, vauras ja hänellä oli hyvä maku." Toinen siskoista Bonnie on mestarinyrkkeilijä Los Angelesissa ja kolmas siskoista Lucky tekee mallin töitä Pariisissa. Neljäs siskoista Nicky on kuollut. 

Bluen perhe oli asunut New Yorkissa kahden makuuhuoneen asunnossa, joka oli ehdottomasti ollut liian pieni kuudelle henkilölle. Perheen isästä tuli vuosien mittaan raivoisa alkoholisti, kun taas äiti ei koskaan sopeutunut äidin rooliin. Tämän seurauksena Avery, vanhimpana tyttärenä, otti äidin roolin sisaruksilleen. Muitten sisarusten lähdettyä kotoa Nicky jäi asumaan perheen New Yorkin asuntoon. 

Kaikille sisaruksille rakas Nicky oli kuollut 27-vuotiaana. Nicky oli hyvin hillitty, hyvin käyttäytyvä nuori nainen, joka rakasti työtään opettajana. Nicky suhtautui kielteisesti kaikkiin päihteisiin, mutta joutui pahaan lääkekierteeseen sairauden takia. "Hän kärsi kroonisesta kivusta. Sairaudesta nimeltä endometrioosi."  Parannuskeinoksi hänelle suositeltiin kohdun poistoa, mutta siihen hän ei suostunut, koska hän oli varma, että haluaa lapsia. Nicky kuoli yliannostukseen. Kaikki sisarukset ikävöivät Nickyä. Lucky purkautuu: "Etkö sinä tajua, että minä ikävöin häntä vittu jokaisen päivän jokaisena sekuntina?" "Minulla on häntä ikävä, kauhea ikävä", Avery aloitti. "Ja olen odottanut ikävän loppuvan, koska kaikki muutkin tunteet, miten hyvänsä voimakkaat tai hankalat, ovat aina loppuneet - mutta tämä ei ota loppuakseen. Ikävä vain jatkuu ja jatkuu."

Kun oli kulunut vuosi Nickyn kuolemasta, äiti ilmoitti, että haluaa myydä New Yorkin asunnon. Tähän lapsuuden kotiin Avery, Bonnie ja Lucky kokoontuvat perkaamaan menneisyyttä ja miettimään tulevaisuutta. On sisaruksellista yhdessäoloa, on naurua, on silkkaa onnen tunnetta, on myös riitoja, mutta ennen kaikkea on hyvin paljon surua Nickyn kuolemasta. Muistot vievät sisarukset tyttöjen lapsuuteen ja nuoruuteen sekä kaikkeen siihen, mitä Nicky oli. 

Kun luin kirjan takakannen ja katsoin Gill Buttonin upeaa maalausta To the Lighthouse kirjan kannessa, olin varma, että tulisin pitämään tästä teoksesta. Ja olin aivan oikeassa: kirja on ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa.

Blue Sisters on kauniisti kirjoitettu teos sisaruudesta, surusta ja päihderiippuvuudesta. Tiedän, että se tulee jäämään mieleeni pitkäksi ajaksi. Koko romaani ja jokaisen sisaruksen toiminta kietoutuu perheen Nicky-sisaren kuoleman ympärille. Teema tekee kirjasta sisällöltään raskaan, mutta runsas ja napakka dialogi keventää tekstiä taitavasti. Kirjan ehdoton vahvuus on hienosti ja monivivahteisesti rakennetuissa sisarhahmoissa. Tuli tunne, että olisi ollut hienoa tavata ja ystävystyä Nickin kanssa. 

Jos pidit Ann Napolitanon teoksesta Kaunokaisia (WSOY 2024), pidät varmasti tästäkin kirjasta. 

Susanna Åke: Eläjä

 

Susanna Åke: Eläjä. Otava. 2025. Kansi Piia Aho. Lukija Marja Myllylä. 13 t. Storytel.

Entisenä pohjoiskarjalaisena kiinnostuin Åken Eläjästä, jonka tapahtumat sijoittuvat Lieksan Pankakoskelle 1950-luvulla. Åke herättää eloon tehdasyhteisön ihmiset ja tapahtumat. Kukaan ei voi ylpeillä sillä, mitä Pankakoskella tapahtui, mutta tapahtumasarja on kuitenkin unohtumaton pala tämän tehdasyhteisön historiaa. Åke on itse kotoisin Lieksasta ja on jo lapsuudessaan kuullut aikuisten puhuvan vuoden 1956 tragediasta. Åke päätti herättää tapahtumat eloon, pitää faktat faktoina, mutta liittää fiktiota faktan joukkoon.

Kirjan päähenkilö on verevä ja vahva romaninainen Hilja. Hilja muuttaa Pankakoskelle miehensä Kallen ja sairastelevan poikansa Aleksein kanssa. He majoittuvat Hiljan siskon Kielon hoteisiin. Ahdasta on, mutta niin yleensä romaniperheiden asunnoissa on. Pankakoski on pieni tehdasyhteisö, jota hallitsee kartonkitehdas. Lähes joka perheessä ainakin toinen vanhemmista saa tulonsa tehtaalta. Mutta ei Hilja sellaista työpaikkaa edes mieti. Ensin hän kokeilee pitsien myyntiä ja ennustamista, mutta vähiin jäävät ansiot sillä keinoin. Jotakin muuta pitää keksiä.

Ja löytyyhän se uusi elinkeino: pimeän viinan myyminen. Hilja tietää, että sotatraumoista kärsivät työläiset tarvitsevat viinaa. Ja sitä Hilja heille välittää. Kauppa alkaa pienestä, silloin tällöin myytävästä muutamasta pullosta. Pian bisnes laajenee, ja miksei laajenisi, kun viinaa tarvitaan. Viinakaupasta tulee tuottoisaa toimintaa, sillä eihän Hilja viinaa ilman voittoja välitä. Ostaapa Hilja tienistirahoillaan auton. Siinä riittää pureskeltavaa kyläläisillä. 

On selvää, että viinan tarvitsevilla ei ole aina rahaa. Hiljaa varoitellaan velaksi myynnistä, mutta Hilja tekee kuten tekee. Kyläyhteisö alkaa olla ihmeissään, kun taloista ja pihoista häviää tavaraa; käyttötavaroita, koruja ja vaatteita. Sieltä ne aikoinaan löytyvät Hiljan varastoista ja korut jopa Hiljan kaulalta. 

Kyläläiset miettivät keinoja, kuinka päästä eroon romaneista, koska viinan myynnistä aiheutuu liikaa häiriöitä. Kyläläisten suunnitelma toteutetaan sunnuntaina lokakuun 28. päivänä 1956 klo 22, jolloin tehtaan voimalaitokselta sammutetaan tahallaan tai sopivasti kylän ulkovalaistus. Kymmenet tai jopa sadat pankakoskelaiset miehet varustettuina seipäin ja laudanpätkin tunkeutuvat kahteen romanien asuttamaan mökkiin. Ikkunat ja irtaimisto hajotetaan ja asukkaat pahoinpidellään. Väkivaltainen joukkohäätö kantaa mukanaan pelottavaa lynkkausmielialaa ja paikallista puhdistusta.

Romanit häädetään maksamalla heille sievoinen rahasumma. He eivät koskaan enää palaa Pankakoskelle. Kolmetoista pankakoskelaista miestä saa syytteen verisestä konfliktista.

Naishahmojen varaan rakentuvaa tarinaa kuljettaa vahvasti piirretty päähenkilö Hilja, joka tekee itsenäisesti omat valintansa. Lukutaidottomuus ja vakituisen osoitteen puuttuminen ajavat hänet vaivaannuttaviin tilanteisiin virastoissa, mutta hän puolustaa romaniyhteisön oikeuksia periksiantamattomasti – vaikka joutuukin lopulta taipumaan dramaattisen häädön edessä. Valtaväestön naiskuvaa ja yhteisön kokemaa syyllisyyttä peilataan Elinan hahmon kautta. Kirjan vahvinta antia ovat nuorten kuvaukset, kuten Hiljan poika Aleksei, joiden kautta nousee esiin romani- ja valkolaispoikia yhdistävä maailma Tex Willereineen.

Eläjä on Åken tasaisen laadukas esikoisteos. Vaikka kerronta on paikoin hieman tasapaksua, aiheen historiallinen painoarvo kantaa romaania vahvasti loppuun saakka.