Kathleen McGurl: Vallankumouksen kuiskeet

 

Kathleen McGurl: Vallankumouksen kuiskeet. Bazar. 2025. Englanninkielinen alkuteos The Secret of the Château. Suomentanut Laura Ala-Kokko. Kannen suunnittelu: Jenni Saari. 382 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Vallankumouksen kuiskeet on mukaansatempaava, historiallinen romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Ranskaan. Tapahtumat kerrotaan kahdella aikatasolla. Toisen aikatason tapahtumat sijoittuvat Ranskan suureen vallankumoukseen, joka alkoi vuonna 1789. Toisella aikatasolla seurataan nykyajassa viiden henkilön ystäväporukkaa, joka päättää muuttaa Isosta-Britanniasta Ranskaan.

Historiallinen tarina saa alkunsa Versailles'n palatsista, jossa Verais'n kreivi Pierre Aubert on jo vakiinnuttanut asemansa neuvonantajana kuningas Ludwig XVI:n ja kuningatar Marie Antoinetten hovissa. Viisikymppinen leskimies Pierre avioituu 19-vuotiaan Catherine Aubertin kanssa vuonna 1785. Catherine elää hovissa turvallista elämää Pierren hemmoteltavana. Kaikki hovissa on Catherinen mielestä upeaa, ylelliset jalokivet, kalliit vaatteet ja nautinnollinen ruoka. Ja kaikkein tärkeintä on, että Catherine saa viettää päivänsä ihailemansa Marie Antoinetten läheisyydessä. Catherine kuulee, että kansa pitää Marie Antoinettea tuhlailevana ja köyhistä piittaamattomana. Se on Catherinesta kummallista, koska "rakas kuningattaremme on niin kiltti köyhille!"

Vuonna 1789 käynnistynyt yhteiskunnallinen vallankumous pakottaa Pierren ja Catherinen pakenemaan kahden lapsensa kanssa Château d'Aubert'iin, Aubertin perheen linnaan Ranskan Alppien katveeseen. Vallankumous kuitenkin leviää, ja aristokraatteja jahdataan kaikkialla. Pierren ja Catherinen on tehtävä päätös, kuinka suojella itseään ja lapsiaan.

Vuosisatoja myöhemmin eläkkeellä oleva historianopettaja, kirjan minä-kertoja, Lu Marlow Isossa-Britanniassa on juuri menettänyt äitinsä, jota hän oli hoitanut useita vuosia. Lisäksi aikuiset lapset ovat lähteneet kotoa. Uusi elämänvaihe vaatii sopeutumista.

Uusia yllätyksiä ja haasteita on tiedossa, kun Lu yhdessä miehensä Philin ja ystäväpariskunnan Maudin ja Steven sekä sinkkumies Grayn kanssa tekevät rohkean päätöksen ja päättävät muuttaa Ranskaan. He ihastuvat viehättävään kahdeksan makuuhuoneen Château D'Aubert -linnaan, josta on näkymät vuorille ja merelle. Ystäväporukka asettautuu asumaan linnaan. "Uusi elämä alkoi soljua mukaviin rutiineihinsa huhtikuun väistyessä toukokuun tieltä." Jokainen löytää rytminsä. Iloa arkeen tuovat eläimet, kaksi kissanpentua, koira ja sympaattinen Clarabel-vuohi. Historianopettajana Lu kiinnostuu alueen ja linnan historiasta. Käy ilmi, että 1700-luvulla elänyt Catherine Aubert on kadonnut linnasta selittämättömästi. Pala palalta salaisuudet alkavat aueta.

Tarinan kerronta kahdella aikatasolla toimii kirjassa hyvin. Aikatasot nivoutuvat luontevasti toisiinsa, ja siirtymät niiden välillä sujuvat vaivattomasti - osin jo siksikin, että luvut on selkeästi otsikoitu henkilönimillä. Kirja on hyvä valinta, kun kaipaa sujuvasti kirjoitettua historiallista romaania, jossa riittää kiinnostavia henkilöhahmoja, salaisuuksia ja myös dramaattisia hetkiä. McGurl on loistava tarinankertoja. Teksti kantaa ja kirjaa on helppo lukea. Pidin paljon myös McGurlin ensimmäisestä suomennetusta romaanista Smaragdinvihreä sydän (linkki).

Tässäpä kirja hämärtyviin syysiltoihin, kun haluaa uppoutua tarinaan, jossa on tunnetta, historiaa ja ripaus arvoitusta.

Tiina Pasanen: Sun täytyy mennä

 

Tiina Pasanen: Sun täytyy mennä. Kirjokansi. 2025. Kannen suunnittelu Kirjokansi. 229 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Kirjan päähenkilö, minä-kertoja nelikymppinen Minna on asunut pääkaupunkiseudulla jo parikymmentä vuotta. Kiihkeän rakastumisen myötä sukulaiset ja ystävät Pohjois-Karjalassa lähes unohtuivat. Mutta eroon päättynyt avioliitto Niklaksen kanssa ja mummon perintönä jättämä asunto Joensuussa saavat Minnan suuntaamaan muuttokuorman kohti Pohjois-Karjalaa. Minna pohtii surkeaa avioliittoaan. "Löysinkö lopulliseen eroon tarvittavan rohkeuden vasta sitten, kun mummon testamentti julisti, että uusi koti odotti minua Joensuussa? Ehkä hyvinkin niin."

Joensuu on entuudestaan tuttu Minnalle. Minnan perhe oli muuttanut Liperistä Joensuuhun Minnan alakouluvuosina. Miten mukava onkaan entisenä joensuulaisena kulkea Minnan kanssa tutuilla paikoilla. "Tässä ihmisen kokoisessa yliopistokaupungissa oli helppo löytää perille, sillä keskustan kadutkin kulkivat suorassa ruutukaavassa. Kaikki oli leppoisaa, lähellä ja turvallista." Tunnen hyvin nuo kadut, sillat, Taitokorttelin, Penttilän ja Linnunlahden. Norssissa olen jopa opettanut. Myös Liperin Salonranta on tuttu paikka Minnalle. Siellä asui rakas mummo ja yhä edelleen Aksu-eno.

Avioeron jälkeen Minnan rakkauden tarve on suuri. Rima on korkea. Miten mielellään Minna löytäisi rakkaan, jonka kanssa voisi elää yhtä onnellista elämää kuin Minnan omat vanhemmat. Kirjan tapahtumien myötä avautuu Minnan elämä lapsuudesta alkaen: ystävyys- ja miessuhteet, sukulaiset ja ennen kaikkea mummon tärkeä rooli. Olisipa kaikilla tällainen ihana mummo! Kaiken taustalla soi musiikki. Sen voi päätellä jo kirjan nimestäkin: Neljän Ruusun Sun täytyy mennä. Jokainen luku on nimetty jonkin biisin sanoin.

Viihdyin mainiosti tämän kepeän feelgood-romaanin parissa. Kirjan lopputapahtumat ovat yllättäviä. "Salaisuuksien aika on nyt ohi!" On ilahduttavaa, että Tampereelle sijoittuvan Se on moro -sarjan tai Mari Rengon Nurmes-kirjojen rinnalle on saatu Joensuu-vastine. Kirjailijan mukaan teokselle on tulossa jatkoa, mikä on todella iloinen uutinen – toivottavasti sarjalle keksitään jokin Joensuuhun liittyvä nimi! 

Pasanen kirjoittaa sujuvasti ja elävästi, dialogi toimii ja tarinaa on helppo seurata. Dialogit on kirjoitettu paikallisella murteella, mikä tuo aitoa tunnelmaa ja sopivaa särmää. Iso kiitos myös Kirjokannelle kauniista kannesta – se suorastaan houkuttelee tarttumaan kirjaan. Sun täytyy mennä on suositeltava lukukokemus kaikille, ei vain joensuulaisille. Kirjaa on saatavilla Joensuun Taito Shopista ja Taitokorttelin verkkokaupasta. 

On  hienoa, että meillä Suomessa on myös maakunnallisia kustantamoja, joista yksi on joensuulainen Kirjokansi. 

Lukupiirikirjana Valérie Perrinin Vettä kukille

 

Valérie Perrin: Vettä kukille. WSOY. 2023. Ranskankielinen alkuteos Changer l’eau des fleurs. Kääntäjä Saara Pääkkönen. Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen. 473 sivua.

Naisten Pankin lukupiirimme vietti mukavan illan Valérie Perrinin teoksen Vettä kukille parissa. Keskustelu oli vilkasta ja värikästä.

Kirjan päähenkilö Violette Toussaint, entinen tasoristeyksen hoitaja, työskentelee nykyään hautausmaan hoitajana pienessä bourgognelaisessa kylässä Ranskassa. Hänen tehtävänään on huolehtia haudoista ja kukista. Hän tuntee hautausmaansa perinpohjin, niin haudattujen kuolinpäivät kuin myös hautojen sijainnit. Usein Violette kutsuu haudoilla kävijöitä taloonsa ja kuuntelee heidän elämänsä iloja ja suruja. Hautausmaasta tulee eräänlainen elämän ja kuoleman rajalla oleva turvapaikka.

Vähitellen lukijalle avautuu Violetten oma tarina: hänen vaikea lapsuutensa, myrskyisä avioliittonsa Philippe Toussaint’n kanssa ja suuri menetys, joka on jättänyt syvän jäljen hänen elämäänsä. Nykyajassa eräs mies, Julien Seul, tulee hautausmaalle ja haluaa laskea äitinsä tuhkat tuntemattoman ihmisen haudalle. Käy ilmi, että hautaan on haudattu hänen äitinsä rakastaja. Salainen rakkaustarina luo puitteet kirjan lopputapahtumille. 

Kirjassa liikutaan menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Lukijan oli helppo seurata tapahtumien kulkua, koska siirtymät aikakaudesta toiseen on toteutettu taitavasti. Vaikka romaani käsittelee surua ja menetystä, se on pohjimmiltaan toiveikas kertomus siitä, miten elämä voi jatkua kuoleman ja tragedian jälkeenkin. Vaikka kuolema ja suru ovat läsnä koko tarinan ajan, tunnelma on kuitenkin valoisa ja toiveikas. Kuolemastakin voi kirjoittaa kepeästi, kuten tämä kirja osoittaa. "Olen aina käyttänyt tummien vaatteiden alla kirkkaita värejä näyttääkseni kuolemalle pitkää nenää, samaan tapaan kuin naiset, jotka käyttävät meikkiä burkan alla."

Tässäpä muutamia lukijoittemme kommentteja:

- kirja lähti liikkeelle vauhdikkaasti  
- joskus oli epäselvää, kuka oli äänessä 
- aikakäsitteet menivät sekaisin
- kirjan rytmi ja rytmin vaihdokset toteutettu taidokkaasti
- liikaa draamaa
- olisi ollut mielenkiintoista lukea alkukielellä
- toimisi hyvin näytelmänä

- teksti on hyvin visuaalista
- kirjasta jäi ranskalainen olo

Kirjassa on monia tarinoita ja paljon henkilöhahmoja. Suosikkihenkilömme oli kirjan päähenkilö Violette, jonka kasvutarinaa oli kiinnostavaa seurata. Totesimme, että Violette oli kukka, joka rupesi kukoistamaan. 

Keskustelimme hautausmaista. Moni meistä kävelee mielellään hautausmailla sekä vierailee hautausmailla ulkomailla käydessään. Hyvin hoidetuilla suomalaisilla hautausmailla mieli rauhoittuu ja on hyvä muistella kuolleita omaisia. Violetten katolisen hautausmaan haudoilla oli vainajista yli tuhat valokuvaa, jotka Violette puhdisti vuosittain. "On tärkeää laittaa kuvia haudoille. Muuten ihmisestä jää jäljelle vain nimi." 

Romaani on täynnä lempeää huumoria, arjen kauneutta ja inhimillisyyttä. Romaanin sanoma on syvästi inhimillinen: vaikka elämä on täynnä menetyksiä, sen keskellä on aina toivoa ja kauneutta. Vettä kukille muistuttaa, että pienet teot, kuten kukkien kastelu tai ystävällinen sana, voivat ylläpitää elämää. Kirja on ylistys arjen rakkaudelle, pienille ja kauniille teoille sekä toivolle. Saara Pääkkönen on onnistunut suomennuksessa. Ranskalaisuus elää kirjassa. 

Kirjassa on lukematon määrä viisaita ajatelmia. Tässä eräs niistä: "Nukkumaan mennessä ajattelen, että olisi kurjaa kuolla kesken oikein hyvän romaanin." Tosin mietimme, että olisi kyllä aika upeaa kuolla kesken hyvän romaanin. Tai voihan sitä kirjaa jatkaa taivaan kirjastossa.

Vettä kukille on Valérie Perrinin toinen teos. Kirja on saanut lukemattomia palkintoja, se on käännetty noin 30 kielelle ja sitä on myyty yli miljoona kappaletta. Perrinin toinen suomennettu teos Sunnuntain unohdetut ilmestyi tämän vuoden toukokuussa. 

Kirja sai meiltä hyvän arvosanan: 4,1 (asteikko 1-5).

Sarah Lark: Tulivuoren taru

 

Sarah Lark: Tulivuoren taru. Bazar. 2025. Alkuteos Die Legende des Feuerberges. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Kansi: Timo Numminen. 879 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tulivuoren taru on Tulikukka-trilogian viimeinen osa. Kirja kietoo yhteen kahden suvun dramaattiset kohtalot 1800-luvun Uudessa-Seelannissa. Tarinan yksi keskeisistä hahmoista on Lindan tytär Aroha, joka 14-vuotiaana palaa kotiinsa yhdessä Matiun ja neljän maorilapsen kanssa. Lapset joutuvat vakavaan onnettomuuteen, jossa myös Aroha käy lähellä kuolemaa. Arohaa jää painamaan syyllisyys ja suunnaton suru. 

Aroha lähetetään toipumaan surusta äitinsä ja isoäitinsä maille Eteläsaarelle Rata Stationin lammasfarmille. Siellä Aroha tutustuu mm. March-serkkuun, yritteliääseen nuoreen naiseen, sekä Robiniin, herkkään nuoreen mieheen, jonka mielen täyttävät unelmat teatterista. Robin tekeekin ratkaisunsa ja jättää perheensä liittyäkseen kiertelevään teatteriseurueeseen. Aroha puolestaan kiinnostuu Uuden-Seelannin matkailun edistämisestä, mutta joutuu toteamaan, että luonnonvoimat ovat voittamattomia. Tulivuoren purkauksella on kauaskantoiset seuraukset alueen turismille. 

Kiinnostavaksi koin kirjan osion, jossa käsiteltiin kaupunkien kehitystä ja tehdastyötä. Työskentelyolosuhteet tehtaissa olivat epäinhimillisiä, mutta ajan mittaan saatiin parannuksia aikaiseksi sekä myös korotuksia palkkoihin, vaikkakaan vapaaehtoisesti tehtaanjohtajat eivät parannuksiin suostuneet. Mielenkiintoinen aihealue oli myös rotusorto. Aiemmissa osissa olimme saaneet nähdä, miten maoreja kohtaan koettiin ennakkoluuloja. Se jatkuu yhä edelleen, ja nyt rotusorron kohteena ovat myös kiinalaiset, mm. Arohan kiinalainen miesystävä Duong Bao. 

Lopuksi Lark kietoo yhteen aiempien osien juonilankoja ja antaa suuntaa henkilöhahmojen tulevaisuudelle. 

Kirja, samoin kuin koko sarja, kietoi minut monitahoisiin pauloihinsa todella tehokkaasti. Uuden-Seelannin 1800-luvun miljöö herää kirjassa eloon. Kirja kuvaa nuoren sukupolven unelmia, menetyksiä ja toipumista sekä sitä, miten ympäristö ja luonto asettavat rajoituksia tulevaisuuden suunnitelmille. Larkin teksti on hyvin visuaalista, ja lukija pystyykin mielessään ihailemaan Uuden-Seelannin kauniita maisemia. Arvostan kirjailijan laajaa sarjaa varten tehtyä taustatyötä. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten yhdistäminen antaa tarinalle syvyyttä ja herättää ajatuksia. Ihastuttava sarja, kiitos Sarah Lark. Sarjasta nauttii enemmän, kun lukee sarjan osat järjestyksessä. 

Ainakaan minua kirjan paksuus (879 sivua) ei haitannut. Jos kirja on hyvä, se ei ole koskaan liian paksu. 

Terveiset Turun Kirjamessuilta

 

Terveiset Turun Kirjamessuilta. Minulla oli mahdollisuus osallistua messuille vain sunnuntaina, mutta totesin, että kyllä sitä ehtii kokea paljon yhtenäkin päivänä. Messupaikka on uusi: Logomo, jonne on helppo tulla joko bussilla tai junalla. Muutenkin tila vaikutti hyvin toimivalta.

Tässä päiväni kulku lyhyesti. Päivään mahtui monia todella kiinnostavia haastatteluja. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua.

Halusin mennä kuuntelemaan Iida Turpeista, vaikka olenkin lukenut Elolliset. Turpeinen on todella kiinnostava henkilö, hyvä puhumaan ja ilmaisemaan mielipiteitään. Turpeinen kertoi, että kirjassa on tärkeää toivon ylläpitäminen, koska toiveikkaiden näköalojen puute on yhteiskunnallisesti iso riski. Uusi kirja on tekeillä, mutta Turpeinen ei ota paineita, koska on jo kirjoittanut yhden suuren teoksen. Haastattelijana oli Laura Friman.

Todella mielenkiintoinen oli Tuula Karjalaisen haastattelu kirjasta Tove Jansson ja maailman lapset. Haastattelijana oli Jenni Haukio. Kirja perustuu Tove Janssonin lukijakirjeenvaihtoon. Tove Jansson tunnetaan siitä, että hän vastasi kaikkiin lukijakirjeisiin. Tove Janssonin kirjeitä on löytynyt eri puolilta maailmaa. Karjalainen analysoi kirjeitä rakkauden teemalla.

Taattua historiallista viihdettä: Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-sarjan kolmas osa Kultaiset vuodet. Sarjan tapahtumat alkavat 1850-luvulta ja päättyvät 1950-luvulle. Kyseessä on sukusaaga. Hämeen-Anttila kirjoittaa kahta sarjaa, Synnyinmaa-sarjan ohella Björk-sarjaa.

Riikka Maria Rosenbergin Amelie päättää sarjan, jonka aikajana on 1750-luvulta aina 1900-luvun alkuun. Kaikki osat ovat itsenäisiä teoksia. Sarja kuvaa Hakoisten kartanossa asuneiden todellisten ihmisten elämää. Kiinnostavaa on, että nykyisin kartanon omistaa kirjailijan aviomies. 

Molemmat kirjailijat olivat yhtä mieltä siitä, että jokaiseen osaan pitää syntyä draaman kaari. 

Haastattelijana oli Laura Friman.

Aivan mahtavaa oli katsoa ja kuunnella, kun arkkipiispa Tapio Luoma haastatteli Seela Sellaa. Keskustelun aiheena oli tarinan kerronta. Se on tärkeää Seela Sellalle, koska tarinat yhdistävät ihmisiä. Tavoitamme toisiamme tarinoiden kautta. Hyvä tarina koskettaa aina. 

Urmas Vadin kirja Kuun toinen puoli tuntui todella kiinnostavalta kirjalta, ja se tarttuikin mukaani messuilta. Vadi on virolainen kirjailija. Kirjan tapahtumat ovat autofiktiota ja kertoo kirjailijan elämästä aina lapsuudesta lähtien. Kirjailijaa haastatteli aina vauhdikas Heli Laaksonen, jonka mielestä kirja on vitsikäs, suorastaan absurdi. Kirja liioittelee, mikä tekee kirjasta hauskan, totesi Laaksonen. 

Katja Jalkasen haastateltavana oli Tiina Tuppurainen kirjallaan Jossain on aina San Francisco. Kaupunki on Tuppuraiselle tuttu, hän on käynyt siellä useita kertoja. Kirjassa seurataan Emmia ja Airaa, kun he matkustavat San Franciscoon. Kirjan tapahtumat alkavat 1980-luvulta, joka oli AIDS-aikaa San Franciscossa. Nykyisin San Francisco on tunnettu sateenkaari-ihmisten runsaudesta. Laitoin kirjan lukulistalle.

Maria Petterssonin teos Anna Kontula. Leipää ja ruusuja on yksi syksyn puhutuimmista kirjoista. Mediaa on kiinnostanut suunnattomasti Kontulan tapa ansaita elantoa opiskeluaikanaan. En tiedä, oliko se vai jokin muu syy siihen, että kuulijoita tässä sessiossa oli todella paljon. Jos kuulija tuli kuulemaan yksityiskohtia Kontulan seksiseikkailuista, hän sai todella pettyä, sillä tähän teemaan ei kajottu sanallakaan. Haastattelija Mia Halonen sai olla rauhassa, sillä session otti haltuunsa kirjan kirjoittaja Maria Pettersson. Kontula oli antanut kirjailijalle vapauden kirjoittaa sitä, minkä parhaaksi näki, mutta missään tapauksessa tavoitteena ei ollut rakentaa Kontulasta poliitikon kuvaa. Suuri osa sessiosta kului siihen, että Pettersson kehui Kontulaa kaikin tavoin. Kontula oli ollut jo lapsena hyvin oikeudenmukainen. Se linja jatkuu edelleen, ja se on huomattu myös eduskunnassa, samoin kuin se, että Kontula on hyvin älykäs ja asioihin perehtyvä. Tätä henkilöä monet jäävät eduskunnassa kaipaamaan, kun Kontula ei enää asetu ehdokkaaksi, totesi Pettersson. 

Lisäksi kävin kuuntelemassa, kun Olli Bäckströmiä haastateltiin Suursodan unohdetut kasvot: naiset 30-vuotisessa sodassa -kirjasta. Samoin kuuntelin, kun Sara al Husainia haastateltiin Kenelle maa kuuluu -kirjasta.

Yleisöä oli paljon. Hyvä messupäivä oli. Kiitos lipusta Turun Kirjamessut! Monta uutta lukuvinkkiä sain.

Ariel Lawhon: Minä olin Anastasia

 

Ariel Lawhon: Minä olin Anastasia. Docendo. 2025. Englanninkielinen alkuteos I Was Anastasia. Suomentanut Päivi Rekiaro. Kansi: John Fontana. 460 s.

Arvostelukappale kustantajalta

Venäjän historia on laaja, monivaiheinen ja konflikteja täynnä. Minua on vuosien varrella kiinnostanut erityisesti Romanovien dynastia, johon kuului mahtavia hallitsijoita, kuten esimerksi Venäjää uudistanut ja Pietarin perustanut Pietari Suuri. Viimeinen keisarikunnan hallitsija oli Nikolai II (hallitsi 1894–1917), joka joutui luopumaan vallastaan Venäjän vallankumouksen seurauksena vuonna 1917. Heinäkuussa 1918 bolsevikit teloittivat Nikolain ja hänen perheensä Jekaterinburgin vankitalon kellarissa.

Verityön jälkeen Jekaterinburgissa liikkui huhuja, että joku lapsista olisi mahdollisesti päässyt pakenemaan. Myöhemmin useat huijarit väittivät olevansa teloituksesta pelastunut suuriruhtinatar Anastasia Nikolajevna Romanova (s. 1901). Heistä tunnetuin on Anna Anderson, joka tuli julkisuuteen Berliinissä vuonna 1920.

Toki muistan Anastasian eli Annan, niin tunnettu hänen persoonansa oli ympäri maailmaa. Populaarikulttuuri otti kaiken hyödyn irti, Anastasiasta tehtiin mm. televisiosarja, piirrossarja ja Ingrid Bergmanin tähdittämä elokuva. Kirjan faktapohjaisuus kiinnosti minua sekä se, millä perusteilla Anastasian tapaus sai loppuratkaisunsa.

Kirjan tapahtumat kulkevat kahdella aikajanalla. Toisella aikajanalla seurataan suuriruhtinatar Anastasian elämää lapsuudesta aina oletettuun teloitukseen saakka. Sen sijaan toinen aikajana, joka käsittää Anastasian elämän vuodesta 1920 aina hänen kuolemaansa saakka, on kuvattu käänteisesti.

Tsaarin perhe vangitaan maaliskuussa 1917. Perheeseen kuului isä, äiti ja lapset Olga, Tatjana, Maria, Anastasia sekä pieni, sairas ja heikko Aleksei. Anastasia oli tuolloin 16-vuotias. Kerenski ilmoittaa perheelle: "Te olette palatsissa, joka kuuluu Venäjän kansalle. Tästä päivästä lähtien te ja perheenne olette vankeja. Teidän ei sallita lähteä eikä puhua kenellekään ulkopuoliselle." Elokuun alussa perhe siirretään Tobolskiin. Helmikuussa 1918 Kerenskin valta vaihtuu bolsevikkeihin. Kuri on tiukkaa ja valvonta on tarkkaa. Toukokuun alussa perhe siirretään Ipatjevin taloon Jekateringburgiin. "Nyt meillä on vain muutama huone ja pieni, rikkaruohojen valtaama piha, jolla saamme käydä kahdesti päivässä puoli tuntia kerrallaan. Elämämme on kutistunut neulanpiston kokoiseksi siitä mitä se aiemmin oli." 17.7.1918 perheelle ilmoitetaan: "Uralin alueneuvoston puhemiehistö on julistanut teille kaikille kuolemantuomion."

Annan tultua julkisuuteen hän kohtasi monia tsaari Nikolai II:n aikakautena eläneitä henkilöitä, joista monilla oli siteitä tsaarin perheeseen, mm. Maria Rasputina, tsaarin palvelukuntaan kuuluneita henkilöitä sekä Romanovien sukulaisia. Osa heistä oli valmiita tunnistamaan Annan suuriruhtinatar Anastasiaksi. Olisi viisasta olla Anastasian ystävä, jos ja kun tsaarin valta palautettaisiin Venäjällä, miettivät sukulaiset. Ensin Anna asui Saksassa ja sittemmin USA:ssa. Hän oli lähes rahaton, mutta aina löytyi hyväntekijöitä, jotka olivat valmiita auttamaan Nikolai II:n tytärtä.

Vaikka lukija tietääkin tapauksen lopputuloksen, kirjaa lukee mielellään. Kirjan vahvuus on Lawhonin elävä ja vaivaton kirjoitustyyli. Tsaarin perheen elämä teloituksineen pitää lukijan tiiviisti ottessaan, mutta sen sijaan Annan elämä lopusta alkuun kerrottuna on vaivolloista luettavaa. Ihmetyttää, miksi kirjailija on valinnut tällaisen lähestymistavan.

"Minä olen se, joka esti häntä jäämästä historian pieneksi, traagiseksi sivuseikaksi. Minä pidin Anastasia Romanovan hengissä vuosikymmenten ajan. Hän tarvitsi minua."

Anna Hope: Albion

 

Anna Hope: Albion. Siltala. 2025. Englanninkielinen alkuteos Albion. Suomentanut Markku Päkkilä. Kansi Viivi Prokofjev. 436 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat kietoutuvat Philip Brooken hautajaisten ympärille. Hautajaiset pidetään vainajan kodissa, Sussexin maaseudulla sijaitsevalla satoja hehtaareja käsittävällä sukutilalla. Upea kaksikymmentäkamarinen kartano on ollut Brooken suvun hallussa seitsemän sukupolven ajan. On päätetty, että hautajaisista tulee oman perheen pieni, intiimi tilaisuus. Mukana ovat Philipin vaimo Grace ja lapset Frannie, Milo ja Isa. Myös Isan perhe ja Frannien tytär ovat mukana. 

Philip oli perinyt upean kotikartanonsa ollessaan vasta 18-vuotias. Kuuluisaksi hän tuli järjestämästään ilmaisfestivaalista, joka sai nimen Teddykarhujen huviretki, jolloin Philip tapasi sympaattisen Nedin, joka on siitä lähtien asunut bussissa kartanon mailla. Yksi vieraista oli ollut hänen tuleva vaimonsa, kaunis Grace, joka on kestänyt Philipin naissuhteita läpi vuosien.  

Perheen vanhin lapsi Frannie, joka nyt isän kuoltua perii kartanon ja tilan, pidätettiin alle kaksikymppisenä, kun hän yritti pelastaa ikimetsässä kasvavan tammen. "...onko mitään englantilaisempaa olemassakaan?" Edelleen hän on kiinnostunut ilmastokriisistä: "kaikki neljäsataa hehtaaria annettaisiin ekosysteemin ennallistamissuunnitelman käyttöön." 

Milon suhde vanhempiinsa on vaikea. Hän on vieläkin katkera, että hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen isän vaatimuksesta eikä äitikään noussut vastustamaan isää. Milolla on ollut vaikeuksia löytää paikkaansa. Nyt Milo haluaa perustaa lapsuudenkotinsa maille hoitokeskuksen, joka palvelisi superrikkaita. Psykedeelisten huumeiden avulla synnytetään uudelleen englantilaisen yhteiskunnan ylin huippu.  

Isa on päässyt kauimmaksi lapsuuden kartanosta ja isäsuhteesta. Hän on perheellinen ja on kouluttautunut opettajaksi. Hänen nuoruuden rakkautensa asuu yhä edelleen kartanon mailla. Hautajaiset herättävät vanhat tunteet henkiin. Isa on kutsunut hautajaisiin Claran, isänsä amerikkalaisen naisystävän tyttären, jonka dramaattinen hautajaispuhe avaa salaisuuksia suvun menneisyyteen. Mietin Claran tarpeellisuutta henkilögalleriassa. Ainakin kirjan loppupuolella hänen osuutensa vie juonta pois Brooken sukutarinasta.

En saanut oikein otetta sisaruksista, mutta sen sijaan Frannien tytär Rowan oli kertakaikkisen ihastuttava. Tällä tietoviisaalla, kaikesta kiinnostuneella tytöllä oli lämmin suhde isoisäänsä. Rowanin kautta Philip näyttäytyy inhimillisenä ja lämpimänä henkilönä. Luonnolla on iso merkitys kirjassa, ja kiinnostus luontoon on yksi Rowanin harrastuksista. Bussissa asuvan Nedin osuus kirjan tapahtumissa lisääntyy kirjan loppupuolella. Ja hyvä niin, niin sympaattinen tämä vanha mies on.

Kun googlaa sanan Albion, se on Iso-Britannian saaren vanha nimitys. Albion oli myös sen orjalaivan nimi, jolla Brooken suku oli aikoinaan hankkinut suuren omaisuuden.

Anna Hope on kansainvälisesti arvostettu kirjailija. Albion on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa. Kirja on kiinnostava ja koukuttavakin sukutarina, jossa paneudutaan perheen ihmissuhteisiin, ilmastokriisiin ja kolonialismiin. Kirjan upeat luontokuvaukset ovat vertaansa vailla. Viivi Prokofjevin suunnittelemassa onnistuneessa kannessa yhdistyvät kirjan keskeiset teemat: kartano, luonto, eläimet ja Nedin bussi.

Clare Leslie Hall: Missä maa murtuu

 

Clare Leslie Hall: Missä maa murtuu. Gummerus. 2025. Englanninkielinen alkuteos Broken Country. Suomentanut Outi Järvinen. Kansi: Jenni Noponen. 374 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Beth ja Frank pitävät lammasfarmia Blakeleyn sukutilalla Dorsetissa Englannin maaseudulla. Maatilalla työskentelee myös sympaattinen, mutta arvaamaton Jimmy, Frankin veli. Tila vaatii paljon työtä, mutta työ on palkitsevaa. Elämän pitäisi olla mallillaan, mutta avioparin elämää varjostaa suuri suru. Heidän ainoa poikansa, 9-vuotias Bobby kuoli traagisesti muutama vuosi sitten. Pojan kuolema oli järkyttävä isku erityisesti Bethille, jonka rakkaus poikaa kohti oli horjumatonta. Hän tuntee pojan menetyksen joka päivä ja katsoo päivittäin pojan valokuvaa. Bobby oli todellinen maalaispoika, joka halusi olla ulkona aamusta iltaan isänsä ja setänsä kanssa "...esi-isien ketju kiinnittää Bobbyn tähän maahan, näihin kumpuileviin vihreisiin niittyihin, näihin ääniin, näkyihin ja makuihin, tuhansien vuosien tuntuun." Bobbyn kuolema on vaiettu puheenaihe avioparin kesken.

Eräänä päivänä Blakeleyn maatilalle tulee Gabriel Wolfe, Bethin ensirakkaus. Nykyisin Gabriel on  menestynyt kirjailija. Tästä alkaa eeppinen rakkaustarina, joka muuttaa kaikkien heidän elämänsä ikuisiksi ajoiksi. 

Beth tuntee rakastavansa molempia miehiä, aviomiestään Frankia ja ensirakkauttaan Gabrielia. Gabrielilla on Leo-poika, joka on samanikäinen kuin Bobby, jos hän olisi saanut elää. Frankin vastustuksesta huolimatta Beth alkaa pitää seuraa yksinäiselle Leolle ja huomaamattaan kiintyy poikaan päivä päivältä yhä enemmän. 

Tässä rakkausdraamassa on kolme juonikuviota, ja tapahtumat kulkevat kahdella aikatasolla. Vuonna 1955 Beth ja Gabriel tapasivat ensimmäisen kerran. Tuolloin Beth oli 17-vuotias. Rikkaan perheen Garbriel oli komea nuori mies, jolla oli aristokraattisen kauniit kasvot: "tummat silmät, ripset joista ystäväni olisivat kateellisia, laineikkaat ruskeat hiukset, jotka valahtavat kasvoille, terävät poskipäät." Nuorten yhden kesän rakkaussuhde oli kiihkeä ja täynnä intohimoa. Nykyhetken vuoden 1968 aikajanalla Gabriel palaa takaisin lapsuuden kotiinsa mukanaan Leo-poikansa. Lisäksi on oikeudenkäyntikertomus, josta tarinan edetessä annetaan lukijalle pikkuvinkkejä, mutta kokonaisuudessa dramaattinen oikeudenkäynti aukeaa lukijalle vasta kirjan loppupuolella.  

Tämä moniulotteinen rakkaustarina, jossa on myös trillerin elementtejä, jää elämään mieleen pitkäksi aikaa. Kirja herättää pohtimaan ihmisen erehtyväisyyttä ja myös ihmisten hyväntahtoisuutta, jopa jaloutta, samoin kuin syyllisyyttä ja sovitusta sekä anteeksiantoa ja toivoa. Kirja todellakin pitää lukijan otteessaan, koska kirjailija paljastaa taitavasti, mutta hitaasti, tarinan käänteitä, jotka ovat hyvin yllätyksellisiä. Näin kirjan intensiteetti jatkuu läpi kirjan. Henkilöhahmoista ei voi olla pitämättä. Kirjailija on rakentanut Bethistä päähenkilön, joka käyttäytyy tavalla, jota useimmat paheksuvat, mutta silti pidämme hänestä. Hallin kirjoitustyyli on kaunista ja kuvailevaa. Englantilainen maaseutu on helppo visualisoida. 

Kirja on ollut suorainen sensaatio maailmalla. En ihmettele, itselläni se kuuluu ehdottomasti vuoden parhaimmistoon. Kirjaa on verrattu Suon villi laulu -teokseen. Kirjoissa on yhtäläisyyksiä, mutta minun mielestäni Missä maa murtuu vie voiton kauneudellaan ja lumoavuudellaan. 

Tuire Malmstedt: Lintusielu

 

Tuire Malmstedt: Lintusielu. Aula & Co. 2025. Kansi: Laura Noponen. 284 s.

Arvostelukappale kustantajalta

Lintusielu on viides osa Metso & Vauramo -dekkarisarjassa. Alusta pitäen sarja on ollut kiinnostava ja tasokas, aivan kuten Malmstedtin aiempikin Isa Karos -sarja. 

Eri puolilta Jyväskylän kaupunkia löytyy yksinäisiä, tuntemattomia lapsia, jotka ovat langanlaihoja, huonosti puettuja ja puhumattomia. Lapset ovat mysteeri, koska heihin ei saada mitään kontaktia. Käy ilmi, että kaikkien lasten kaulassa on nimilaatta. Nimet herättävät ihmetystä. Poliisi joutuu miettimään, pilaileeko joku heidän kanssaan. 

Elmo Vauramolla on edelleen vaikeuksia keskittyä työhönsä tai oikeastaan mihinkään. Inarin kuolemasta on vähän yli vuosi, mutta suru on edelleen voimakkaana läsnä. Inari on läsnä jokaisessa Elmon päivässä. Elmosta tuntuu, että lohtua antaa vain Reino-koira. "Kuolema on pahin eläville, isoisällä oli ollut tapana sanoa. Elmo tajusi vasta nyt, mitä se tarkoitti." Ujosta Matilda Metsosta on kuoriutunut älykäs rikostutkija. Adoptoitu tytär Silja pitää äidin vakaasti arkipäivässä kiinni, kun äidin ajatukset tahtovat ajautua pohtimaan kadonneiden lasten mysteeriä. Natalia Linnainmaa on uusi vahvistus, samoin kuin Isa Karos -sarjasta tuttu poliisi Niiles Aarnikoski. Yksikköä johtaa Selma Lahtinen. 

Tällä porukalla lähdetään selvittämään lasten mysteeriä. Elmo ja Matilda selvittävät kadonneiden arkistoja sekä myös rikosarkistoja, mutta sopivia osumia ei löydy. Kun vielä Tuomiojärven rannalta löytyy kuollut mies, Jyväskylän poliisi on täystyöllistetty. Tuntuu, ettei mikään lähde aukeamaan. Ja kaiken lisäksi poliisit vuorotellen saavat konekirjoitettuja viestejä, joissa on otteita Veljeni Leijonanmieli -kirjasta.

Kuten Malmstedtin dekkareissa aiemminkin, myös Lintusielussa seurataan kahta aikatasoa. Heti kirjan alkupuolella on sydäntäsärkevä kuvaus Laukaan Pernasaaren koulukodin suljetulta osastolta, jossa 15-vuotias Myrtsi kertoo omista ja pikkuveljensä Lintan rankoista kokemuksista koulukodissa. Lisäksi avautuvat sisarusten lapsuuden lohduttomat kokemukset. "Ja mikä meidän rikos on? Se ettei meidän vanhemmat, opettajat ja ohjaajat enää jaksanut meitä." Onneksi lapsilla on ihana, välittävä ja rakastava mummo, joka kutsuu pikkuveljeä Lintusieluksi. Mutta mummo kuolee. "Mun hommaksi jäi pysytellä hengissä ja pitää myös Lintta ja pikkusisko elävien kirjoissa."

On selvää, että lopussa erilliset aikatasot sidotaan yhteen. Yllättävää loppuratkaisua tuskin kukaan pystyy arvaamaan. 

Malmstedtin Lintusielu on älykäs ja monikerroksinen dekkari, joka tempaa mukaansa jo heti ensimmäisiltä sivuilta. Juoni on rakennettu taitavasti ja se pitää otteessaan loppuratkaisuun asti. Kirjan uskottavat ja huolella työstetyt henkilöhahmot tekevät lukukokemuksesta entistäkin nautittavamman. Lintusielu on Metso & Vauramo -dekkarisarjan viides ja viimeinen osa. Sarjan kiinnostavuus on kasvanut kirja kirjalta, ja sen osien nimet ovat erittäin onnistuneita. Kaikki ovat lyhyitä nimiä ja alkavat samalla kirjaimella: Lasitarha (2021), Lumihauta (2022), Lyijysydän (2023), Luusaari (2024) ja Lintusielu (2025). Suosittelen vahvasti koko sarjaa, ja se kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä.

Markku Heikkilä: Jussi Halla-aho - Elämäkerta

 

Markku Heikkilä: Jussi Halla-aho - Elämäkerta. readme.fi. Kannen suunnittelu Mediacraft Oy. Etukannen kuva Matti Matikainen. 448 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Markku Heikkilän Jussi Halla-ahosta kirjoittama elämäkerta on yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Heikkilä kertoi etukäteen mediassa, että Halla-aho avaa kirjassa laajasti ja rehellisesti omaa elämäänsä aina lapsuudesta puhemieskauteen asti. Olipa tiedossa sekin, että kirjassa paljastetaan "salaisuuksia", joiden piti tulla julki vasta vuonna 2031.

Jussi Halla-ahon (s. 27.4.1971) lapsuutta Tampereella varjostivat risaiset kotiolot. Äiti Ulla Bergroth oli ja on sydämellinen nainen, mutta oli alkoholistimiehensä edessä hieman avuton. Yhä edelleen Halla-ahon on vaikea muistella isäänsä. Yläastetta leimanneet koulukiusaamiset olivat ikäviä kokemuksia, jotka yhä edelleen palaavat Halla-ahon mieleen. Halla-aho kirjoitti yliloppilaaksi Tampereen iltalukiosta. Ylioppilaskirjoituksissa hänen aineensa valittiin parhaita ylioppilasaineita esitelleeseen teokseen. Aineen aiheena oli Mikä kauhuelokuvissa kiehtoo? 

Halla-aho on kielellisesti äärettömän lahjakas. Mielenkiinto kieliä kohtaan ohjasi nuoren miehen opiskelemaan kielitieteitä, joihin kuului mm. ukrainan kieli, jota taitoa hän on pystynyt hyödyntämään tänä päivänä. Myös muinaiskirkkoslaavi kuului opiskeluohjelmaan. Halla-aho valmistui venäjän kielen maisteriksi loistavin arvosanoin vuonna 1999. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 2006. Halla-aho on vilpittömästi kiinnostunut kielten opiskelusta, se ei ole hänelle pakonomaista pänttäämistä, vaan pikemminkin tarjoaa hänelle keinon rentoutua. Pakkoruotsiin -mutta ei ruotsin kieleen - Halla-aho on aina suhtautunut kielteisesti. 

Halla-aho kiinnostui yhteiskunnallisista keskusteluista Suomen Sisu -järjestön Kansallismielisellä keskustelupalstalla. Yhä edelleen hän osoittaa arvostuksensa Suomen Sisun toimintaa kohtaan, koska sen toiminnan ja Scripta-blogin myötä Suomessa on kymmeniä perussuomalaisia kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Ja ennen kaikkea, Halla-aho muistuttaa, Suomen Sisun myötä maahanmuutto ja monikulttuurisuus nousivat kriittisen keskustelun kohteeksi. Tosin tuore vaimo Hilla Salovaara ei aluksi lämmennyt miehensä heränneelle kansallismielisyydelle. Sittemmin Hilla on ollut miehensä tärkeänä tukena. Tohtorikoulutetulla, merkittävää uraa tekevällä Hillalla on ollut päävastuu kodista ja neljän lapsen hoitamisesta. 

Aktiivisuus Suomen Sisussa herätti Halla-ahon kiinnostuksen poliittiseen toimintaan. Poliittinen ura alkoi Helsingin kaupunginvaltuustosta, jatkui kansanedustajana kahteen otteeseen ja siinä välissä oli kausi europarlamentaarikkona. Sitten oli vielä presidentinvaali. Voimia kuluttivat väsyttävät vaiheet syytteineen ja oikeudenkäynteineen. Nyt eduskunnan puhemiehenä toimiva Jussi Halla-aho on vasta 54-vuotias. Poliittinen ura ei varmasti jää tähän.

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi Halla-aho valittiin vuonna 2017, mutta hän ei asettunut ehdokkaaksi vuoden 2021 puheenjohtajavaalissa. Miksi? Halla-aho paljastaa tiedotteen sisällön kirjaa varten, vaikka alunperin tiedote oli tarkoitus julkistaa vasta 21.6.2031. Syyt siirtyä syrjään puoluejohdosta olivat sekä poliittisia että henkilökohtaisia, mm. "jatkuva stressi siitä, mitä asetelman toinen osapuoli seuraavaksi tekee" liittyen avioliiton ulkopuoliseen lapseen.

Markku Heikkilän kirjoittama Jussi Halla-ahon elämäkerta on yli 400-sivuinen teos, joka onnistuu pitämään lukijan otteessaan ensi sivuista lähtien. Heikkilä on taitava kirjoittaja, ja hän on lähestynyt aihettaan neutraalisti, ilman kantaa ottamista Halla-ahon tai perussuomalaisten poliittisiin mielipiteisiin. Kirjoittaja on nähnyt tehtäväkseen välittää Halla-ahon kertoman sellaisenaan, eikä ole kyseenalaistanut tai tarkistanut saamiaan tietoja.  

Mielestäni Heikkilä on hyvin tavoittanut Halla-ahon persoonallisuuden, jota luonnehtivat loogisuus, järjestelmällisyys ja oikeudenmukaisuus. Halla-aho kuvailee itseään introverttinä pohdiskelijana. Hänet tunnetaan erinomaisena kirjoittajana, jonka tekstit ovat oivaltavia ja usein sävytettyjä sarkasmilla ja ironialla. 

Monet kirjassa esitetyt Halla-ahon poliittiset mielipiteet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta ovat lukijoille jo entuudestaan tuttuja, samoin on ollut tiedossa Halla-ahon kriittinen suhtautuminen Timo Soiniin ja Sanna Mariniin. Kirja paljastaa myös uusia, henkilökohtaisempia puolia. Esimerkiksi perhe-elämän ja perhealbumien avaaminen tarjoaa monille lukijoille uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kirjan fyysinen laatu on myös huomionarvoinen: se on kaunis ja miellyttävä pitää kädessä. Taitto on onnistunut ja paperin laatu hyvä, mikä tekee siitä erinomaisen lahjaidean vaikkapa isänpäiväksi.

Arvonnassa kaksi puolipäivälippua Turun Kirjamessuille

 

Arvonnassa kaksi puolipäivälippua Turun Kirjamessuille 3.-5.10.2025. Aamupäivän lippu on voimassa klo 10-14 ja iltapäivän lippu klo 14-18.

Jos arpaonni suosii sinua, lähetän sinulle lunastuskoodin, joka oikeuttaa osallistumaan joko tapahtuman aamupäivä- tai iltapäiväosioon ja jolla voit valita sekä päivän (pe / la / su) että kellonaikablokin.

Turun Kirjamessuja on järjestetty jo 35 vuotta. Tämän vuoden teemana on Aloita uusi tarina. Ohjelma on kiinnostava ja monipuolinen.

Monipuolinen kattaus ajankohtaisia kirjailijoita

Turun Kirjamessuilla esiintyy tänä vuonna suuri joukko tunnettuja kotimaisia kirjailijanimiä. Uusista teoksistaan kertovat muun muassa Emmi Itäranta, Iida Turpeinen, Juha Itkonen, Satu Rämö, Max Seeck, Tuomas Kyrö, Heli Laaksonen, Matti Rönkä ja Katja Tukiainen.

Ruotsinkielinen kirjallisuus on näkyvästi mukana messuilla. Lavalle nousevat muun muassa kirjailijat Merete Mazzarella, Malin Kivelä, Peter Sandström, Janne Ramstedt, Johnny Ramstedt ja Ann-Luise Bertell. Kirjamessuilla nähdään myös kansainvälisiä kirjailijavieraita, esimerkiksi irlantilainen palkittu runoilija Michael O´Loughlin sekä virolaiset nykykirjallisuuden huippunimet Urmas Vadi, Kätlin Kaldmaa ja Tiit Aleksejev.

Elämäkerrat ja muistelmat tuovat messulavalle muun muassa Topi Borgin, muusikko Samuli Putron, näyttelijä, kirjailija Anna-Leena Härkösen, ohjaaja, tietokirjailija Tuomas Milonoffin, laulaja Laura Voutilaisen sekä näyttelijä Jarmo Kosken.

Ohjelmalinkki:

https://share.google/e4kaHgWVOmjdY5n1Y

Nyt kirjamessuille on helppo tulla. Uusi tapahtumapaikka on Logomo, eli ihan lähelle pääsee bussilla ja junalla.

Arvonta päättyy tiistaina 23.9.2025 klo 18. Ilmoitan voittajille sähköpostitse. Jos voittajat eivät reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uudet voittajat.

Onnea arvontaan! Nähdään Turun Kirjamessuilla!

Lukupiirikirjana Brit Bennettin Mikä meidät erottaa

 

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa. Tammi. 2021. Alkuteos: The Vanishing Half. Suomentanut Maria Lyytinen. Kannen suunnittelija Lauren Peters-Collaer. 403 sivua.  

Rauman Naisten Pankin lukupiiri Päi avara mailma kokoontui kahdeksan naisen voimin vaihtamaan ajatuksia Bennettin kirjasta Mikä meidät erottaa. Bennettiltä on ilmestynyt suomeksi myös teos Äidit. Sitä kukaan meistä ei ollut lukenut, mutta kirja päätyy varmasti monen lukupiiriläisen lukulistalle, niin positiivinen lukukokemus lukupiirikirjamme oli.

Tapahtumat alkavat Mallardin kaupungista Louisianasta. Kaupunki on niin pieni, ettei se edes näy kartalla. Se on erikoinen kaupunki, kaupunki perustettiin vaaleaihoisille värillisille, ja sellainen se on yhä edelleen. 1930-luvulla syntyneet identtiset kaksoset Stella ja Desiree Vignes ovat kunnianhimoisia tyttöjä, jotka haluavat opiskella, mutta äiti ottaa heidät pois koulusta, koska isättömässä perheessä tarvitaan rahaa. Eräänä päivänä nämä 16-vuotiaat siskokset karkaavat New Orleansiin ja saavat työpaikan pesulasta. Siskosten tiet eroavat, sillä Stella päättää, että hän haluaa elää elämäänsä valkoisena, kun taas Desiree tapaa mustan miehen ja saa hänen kanssaan lapsen. Koska mies osoittautuu väkivaltaiseksi, Desiree päättää palata kotikaupunkiinsa Mallardiin neljäntoista vuoden jälkeen mukanaan seitsemänvuotias yönmusta Jude-tyttö. Koulussa Jude joutuu kiusauksen kohteeksi. "Sä oot niin musta, ettet erotu liitutaulusta."

"Olihan nyt ainoastaan järkevää tekeytyä valkoiseksi päästäkseen elämässä eteenpäin. Mutta että nai tumman miehen? Ja teki tälle pikimustan lapsen! Desiree Vignes oli kerjännyt itselleen ongelmia, joista ei pääsisi enää koskaan eroon."

Koska Stella onnistui esiintymään valkoisena New Orleansissa, hän päättää jatkaa samaa linjaa, menee naimisiin valkoisen Blaken kanssa ja saa ihastuttavan vaalean Kennedy-tyttären. Myös Kennedy itse ymmärtää, kuinka onnekas hän on. "Hänen koko elämänsähän oli itse asiassa yksi onnenkantamoinen - hänelle oli suotu valkoisuus, vaalea tukka, sievät kasvot, hyvä vartalo, rikas isä." Stellan on oltava varuillaan koko ajan, jotta ei paljastuisi. Siksi hänen täytyy katkaista kaikki siteet kaksoissiskoon ja äitiin. Naapuriin muuttaneeseen mustaan perheeseen täytyy ottaa etäisyyttä. Mutta kaikki ei ole ikuista, solmut alkavat avautua, kun Jude sattumalta kohtaa Kennedyn ja tunnistaa hänet serkukseen. 

Totesimme, että vaikka ihonvärillä on kirjassa merkittävä rooli, kirjassa on monia muitakin teemoja, joita Bennett käsittelee kiinnostavasti ja kunnioittavasti, esimerkiksi transsukupuolisuus, ystävvyys, valheessa eläminen ja oman polun etsiminen. Kirja on taitavasti rakennettu, ja siirtymät teemasta toiseen sekä eri aikakausien välillä sujuvat luontevasti. Toisaalta tarina ei etene kronologisesti, vaan kirjailija korostaa erityisesti tarinan käännekohtia, mikä aiheutti joidenkin lukijoiden mielestä hämmennystä aikajanassa ja tapahtumien kulussa. Lisäksi osa juonenkäänteistä tuntui hieman keinotekoisilta, mikä saattoi hämmentää lukijoita.

Tunsimme myötätuntoa - tai jopa raivoa, kuten eräs lukijoistamme totesi - Stellaa kohtaan, jonka roolina oli jatkuva salailu ja pelkona paljastuminen. Hän oli itse tietoisesti valinnut valkoisen naisen roolin, mutta arvasiko hän nuorena, miten raskasta jatkuvassa valheessa eläminen on. Stella johdatti keskusteluamme rooleihin, joita meillä kaikilla on useita, ja myös salaisuuksiin, joita piilotellaan suvuissa ylisukupolvisesti.

Kirja herätti vilkasta keskustelua. Sivusimme kirjan teemoihin liittyen vuosien mittaan tapahtuneita kohtaamisia ja yllättäviä tilanteita. Esille nousi Nobel-kirjailija Toni Morrison, jonka kirjoista erityisesti Minun kansani, minun rakkaani on ollut minulle erittäin tärkeä kirja. Myös Morrisonin kirjassa Luoja lasta auttakoon on teemana ihonväri. Keskustelimme pitkään Helsingin Sanomissa julkaistusta Ndéla Fayn esseestä, missä Faya kertoo syistä, miksi hän lopetti valkoisten heteromiesten kirjoittamien kirjojen lukemisen.   

Plussaa sai kirjan nimi sekä myös Maria Lyytisen taitava käännös. Kirjan kauniin ja kutsuvan kannen on suunnitellut Lauren Peters-Collaer.               

Olemme monesti todenneet, miten myös kaunokirjallisuudesta oppii. Sen todisti myös tämä kirja. Ei ole merkityksetöntä, onko ihonväri valkoinen, tumma, pikimusta, yönmusta, pähkinänruskea, toffeenruskea vai märkä hiekka. "Ihonväri määrittää ikuisesti koko elämän", kuten eräs lukijoistamme totesi. 

Kirja sai meiltä erittäin hyvän arvosanan: 4,5. Se on yksi parhaista lukupiirimme nelivuotisessa historiassa. Seuraava lukupiirikirjamme on Valérie Perrinin Vettä kukille.

Holly Brickley: Säröjä

Holly Brickley: Säröjä. Tammi. 2025. Englanninkielinen alkuteos Deep Cuts. Suomentanut Mari Hallivuori. Kannen suunnittelu Chris Allen. 310 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eletään vuoden 2000 syksyä. Percy Marks viettää perjantai-iltaa kampuksen baarissa ja kuuntelee tavalliseen tapaansa musiikkia. Percy ei ole musiikillisesti lahjakas, hän ei laula eikä soita mitään instrumenttia, mutta hän rakastaa musiikkia ja hänellä on mielipiteitä. Rakkaus musiikkiin tuli lapsuuden kodista. Hän analysoi ja usein jopa ylianalysoi kuulemiaan kappaleita. 

Tänä iltana tunnelmassa on jotakin poikkeavaa. Baarissa hänen vieressään istuva mies, opiskelukaveri Joe Morrow on lauluntekijä. Kun Hall & Oatesin Sara Smile alkaa soida jukeboksissa, Joe parahtaa: "Ihan loistava kappale." Tähän Percy toteaa: "tämä on loistava tulkinta, loistava taltiointi. Ei loistava kappale." Tästä alkaa Joen ja Percyn monimuotoinen suhde. Heidän tavatessaan Joe seurustelee vielä Zoen kanssa, joka on "tyylikäs punkkari - langanlaiha ja kapealanteinen tyttö, joka pukeutui napapaitoihin ja paskupohjaisiin maihareihin ja jonka valkaistussa tukassa oli tumma juurikasvu." Zoe on ollut isona tukena Joen valtiotieteen opinnoissa Berkeleyssä. 

Joe kiinnostuu Percyn analyyseistä ja arvostaa Percyn musiikkitietämystä. Percy ymmärtää, että Joe on oikea muusikko. Joe ammentaa lapsuuden ikäviä kokemuksiaan musiikkiin. "Kovan kuoren alla olin täynnä pelkoa ja raivoa. Purkauduin kuin tulivuori. Tarvitsin musiikkia, joka kuvasi sitä olotilaa", kuvaa Joe musiikin tekemistään. Joe kiinnostaa Percyä, kuten kaikki muutkin muusikot, mutta he herättävät Percyssä sietämätöntä kateutta. "Olen täysin lahjaton, minulla on vain mielipiteitä muiden tekemisistä." Percy haluaa olla paljon enemmän. Kun Joe pyytää Percyä kuuntelemaan säveltämänsä kappaleen, Percy suostuu. Siitä alkaa vuosia kestävä yhteistyö, joka sytyttää molemmissa uusia intohimoja ja vie Joen kohti indie-rock -tähteyttä perustamansa Caroline-yhtyeen myötä. Pidin Percystä, hän on inhimillinen ja samaistuttava nuori nainen kaikkine virheineen.  

Percy muistelee syyskuun 11. päivän 2001 WTC-iskuja: "Tornit luhistuivat hidastetussa kuvassa, alareunassa päivittyivät järkyttävät uutisotsikot. "Columnated ruins domino, imperiumi romahtaa niin kuin Beach Boysien biisissä", kuiskasin ruutua katsoen, kauhuissani." Joe ja Percy sanoittavat ikimuistettavan levyn Bay Window, jossa he purkavat omia tuntojaan tuosta järkyttävästä päivästä.

Säröjä on intohimoinen kirja musiikista, rakkaudesta ja unelmien tavoittelemisesta. Tapahtumat liikkuvat Brooklynin baareista San Franciscon tanssilattioille.  Musiikkia - sitä tässä kirjassa on. Musiikkia löytyy jo lukujen otsikoista, ne on nimetty laulujen sanoilla. Lukujen eli laulujen nimet on luetteloitu kirjan etukannen alaosassa. Täytyy kyllä todeta, että kirjaa lukiessani huomasin, kuinka tietämätön olen musiikin suhteen. Bongasin sieltä onneksi aika paljon tuttujakin nimiä, vaikkapa Dylan, Beatlesit, Beach Boys, No Doubt, Radiohead, Leonard Cohen, Kate Bush ja Wilson Pickett, mutta vielä enemmän sellaisia, joista en ole aiemmin kuullut. Jos olet musiikin ystävä, suosittelen vahvasti tätä kirjaa.

Säröjä on Holly Brickleyn esikoiskirja. Kirjasta on tulossa elokuva, jonka pääosissa ovat Saoirse Ronan ja Austin Butler.   

Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki

 

Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki. Aula & Co. 2025. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 278 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Valkoisen linnun kaupunki on jatkoa Sinisiipisten saari -teokselle. Sinisiipisten saari kuvasi Aina Ahlgrenia, josta kehkeytyi rohkea nuori nainen, joka pystyi tekemään isoja, itsenäisiä päätöksiä. Valkoisen linnun kaupunki jatkaa saman suvun nuorten naisten tarinaa niin, että tällä kertaa pääroolin saa Fanny Ahlgren, Ainan serkku. Ainakin vilahtelee mukana kirjan tapahtumissa. 

Fannyn perhe kuuluu Turun varakkaimpiin. Perhe asuu kauniissa jugendtyylisessä Albatros-talossa Puolalanpuiston läheisyydessä. Talon ulko-ovea koristaa kaunis albatrossiaiheinen lasimaalaus. Kesät vietetään huvilalla Ruissalossa. "Huvila oli vanha, koristeellinen rakennus, jonka Fannyn vanhemmat olivat hankkineet silloin, kun kesänvietto huviloissa oli ollut muodissa." Fanny opiskelee Turun piirustuskoulussa. Tavallaan hän pitää opiskelustaan, mutta kokee kuitenkin, että "opiskelu taisi tosiaan olla pelkkää ajanhukkaa." Koulussa opettajat esittelevät moderneja suuntauksia, kun taas Fanny oli oppinut arvostamaan klassisuutta ja selkeyttä. Hän toteaakin, että "En ole ollut kovin innostunut mistään uudesta". Mutta kokeiltuaan uusia grafiikan menetelmiä, hän ihastuu menetelmien arvaamattomuuteen ja uudenlaiseen kauneuteen. Varsinais-Suomen Matkailuyhdistyksen reklaamikilpailu innostaa Fannyn kokeilemaan uusia tekniikoita. 

Fanny on kihloissa Johanneksen kanssa, joka on hyvin mieleinen sulhanen Fannyn vanhemmille. Fanny oli ollut onnellinen ja ylpeä siitä, että hän olisi ensimmäinen suvun nuorista naisista, joka astuisi avioon. Aikaa myöten Fanny kokee, että ei tunne rakkautta Johannesta kohtaan ja päättää purkaa kihlauksen. Se on rohkea päätös. Vanhemmat eivät ymmärrä eivätkä hyväksy Fannyn ratkaisua, mutta lukija kyllä tunnistaa Fannyn mielentilat ja myötäelää niitä. Fanny on ylpeä, kihlauksen purkaminen on ensimmäinen askel kohti uuden elämän suuntaa.

Eletään 1930-lukua. Taustalla maailmanpoliittisessa tilanteessa kuohuu. Sanomalehdissä pohditaan, saako Hitler niin suuren kannatuksen, että pääsee valtaan Saksassa. Fannyn ystävä Lena suhtautuu epäillen kaikkiin saksalaisiin, mm. taiteilija Max Langeen, johon Fanny tuntee ihastuvansa. Ajateltavaa Fannylle antaa salaperäinen nainen, jonka tausta kiinnostaa myös Elin-siskoa. 

Pidin kirjasta todella paljon. Sujuva teksti sekä taidolla ja huolellisuudella rakennetut henkilöhahmot ovat kirjan vahvuuksia. Kiinnyin Fannyyn ja toivon hänelle kaikkea hyvää miessuhteissa, koulunkäynnissä kuin myös terveysasioissa. Kuten edellinenkin teos, tämäkin kertoo nuoren naisen kasvun ja itsenäistymisen tarinan.  Fannyn on selvitettävä, onko hänellä riittävästi rohkeutta ja sisukkuutta irrottautua vanhempien hänelle suunnittelemasta elämäntiestä ja seurata omaa polkuaan. 

Ajankuva ja 1930-luvun Turku avautuvat lukijalle kiinnostavina ja todentuntuisina. Turkua tuntevat tunnistavat kirjasta vanhoja rakennuksia, kuten Aschanin kahvilan, joka tuolloin oli suosittu erityisesti nuorten keskuudessa. Laaja lähdeluettelo osoittaa, että kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Kirjasarja näyttää, että Kostet taitaa historiallisten kirjojen kirjoittamisen ja on noussut genren kirjoittajien kärkikaartiin. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa teosta.

Kostetin kirjoilla on lukijan mielenkiinnon herättävät hyvät ja osuvat nimet. Myös Sanna-Reeta Meilahden suunnittelemat kauniit kannet kutsuvat lukijaa tarttumaan kirjaan.

Arvonnassa Kaarina Griffithsin Tuulisolmut

 

Hei kaikki. Syksyn tullessa on mukava jäädä luvan kanssa sisälle ja uppoutua kirjojen pariin. Seurana voisi olla vaikkapa hyvä dekkari, kuten Kaarina Griffithsin Tuulisolmut. Kirja jatkaa Cornwall-mysteeri -sarjaa. Pidin paljon kahdesta aiemmasta osasta: Meren syliin ja Lintumies. Tuulisolmut vie lukijan kauniisiin Cornwallin maisemiin. Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena. Kuten Griffithsin edellisetkin kirjat osoittivat, Griffiths on sujuvasanainen kirjoittaja ja taitava juonen rakentaja.

Minulla on tätä kirjaa kaksi kappaletta kirjahyllyssäni. Laitan hyvän kiertämään ja laitan kirjan arvontaan. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos olet blogini lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajana Blogit.fi:ssä.

Arvonta päättyy lauantaina 13.9.2025 klo 18. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Mukavaa viikon jatkoa ja onnea arvontaan.

Anne Moilanen: Uhma

 

Anne Moilanen: Uhma. Johnny Kniga. 2025. Kansi: Ville Laihonen. Lukija Laura Malmivaara. 5T33M. Storytel. 

"Nousin korokkeelle hänen viereensä tanssimaan. Huusin: "Sä tanssit hyvin" ja siinä me sitten hytkyttiin. Jonkin ajan päästä tulimme alas ja hän esitteli minut kaverilleen, joka olikin sitten ihan Saatanan Komea Mies. Hän oli kuin Sean Connery ja Jeesus Kristus yhdistettynä! Aloimme juttelemaan. Hän oli mahtava: hauska, menestynyt, kansainvälinen. Menimme tupakalle. Hän kehui asuani, hiuksiani, huulipunaani. "Tykkään pukeutumisesta", visersin." 

Kirjan päähenkilö viisikymppinen Maria on nyt yksin. Moni suhde on kaatunut vuosien mittaan. Avioliitto Turbon kanssa päättyi vuosia sitten ja eroon päättyi myös suhde Pedron kanssa. Yhdessäolo Turbon kanssa tuntui useimmiten lähes täydelliseltä. "Turbo oli mahtava tyyppi. Hän oli uskomattoman energinen, fiksu, positiivinen ja hauska." Maria poti armotonta vauvakuumetta, ja he saivatkin neljä lasta. Kirjan vauvakuumekuvaukset ovat vertaansa vailla. Liitto päättyi eroon.

Sitten löytyi ihana, rakastettava Pedro, joka "oli outo, häiritsevä ja eläimellisellä tavalla fyysinen, kuin viidakon villi-ihminen." Pedro oli Marian suuri rakkaus. Suhde oli hyvin fyysinen, Pedro jumaloi Marian vartaloa ja näytti sen. Kaikesta tuli parempaa Pedron kanssa. Mutta Pedro jätti Marian. Seurasi epämääräinen joukko erilaisia miehiä, oli Kride, joka lopetti suhteen, koska halusi olla vapaa, nettitreffailun kautta löytyi Timo, sitten oli Bachata-mies, Kreikan lomalta löytyi ihana Joseph. Mikään suhde ei kestänyt.

Rakkauden kaipuu on suuri yhä edelleen. Marian viehätysvoimassakin näkyy jo ikä, mutta mentävä on, on oltava uhmakas, haku on edelleen päällä. "Minulla on korkeat kriteerit, mutta olen todella sinnikäs. En lopeta, ylipäätään mitään toimintaa, ennen kuin ollaan maalissa."

Välillä päästään seksistä irti ja siirrytään muihin teemoihin. Moilasen lapsuuden ja nuoruuden kuvaukset Ämmänsaaresta Kainuusta olivat mielenkiintoisia. Kaikkien asiat olivat yhteisiä kyläläisten kanssa. Oli iso kaveriporukka, jonka kanssa kuunneltiin Metallicaa ja Nirvanaa. Kesätienisteillään Maria sai ostetuksi mahtavat stereot. Lämmöllä Maria muistelee energista ja rohkeaa Hulda-mummoa.

Jos kirjan sisällön kuittaa lyhykäisesti, aiheena on Marian rakkaus- ja seksielämä. Moilanen kirjoittaa seksielämästään hyvin suorasukaisesti, yksityiskohtaisesti ja varmasti myös rehellisesti. Seksi on tärkeää, oleellisen keskeistä suhteessa. "Orgasmin jälkeen usein ihmettelen, että olen vielä elossa." Välillä kirjaa lukiessa tulee hieman surullinen olo Marian epäonnisten suhteiden vuoksi, välillä taas ei voi muuta kuin hymyillä. Ehkä joku lukija innostuu kirjan myötä menemään legendaarisiin Kallen torstaibileisiin.  

Kirja on Moilasen esikoisteos. Kirja on syksyn uutuuskirjoja, se ilmestyi elokuussa. Moilanen sanoo, että kirja on autofiktiota, mutta että siinä on tapahtumia myös tuttavien elämästä ja mielikuvituksesta. Tarina pitää hyvin otteessaan, teksti on elävää ja sujuvaa. Moilasella on pitkäaikainen kokemus media-alalta, ja toimittajan vahva ammattitaito näkyykin tekstissä.

Laura Malmivaaralle täysi kymppi äänikirjan lukemisesta. En olisi voinut kuvitella tähän kirjaan parempaa lukijaa. Ja täysi kymppi myös Ville Laihoselle räväyttävästä kansikuvasta. 

"Olen vaativa kumppani, huutomerkki, panssarivaunu ja pyörremyrsky. Ihmiset uupuvat. Ihme, että minulla on ollut tämänkään verran suhteita. Jokaista rakastettuani olen puristanut kiinni itseeni niin, että ilmat ovat meinanneet lähteä pihalle".

Joel Haahtela: Marijan rakkaus

 

Joel Haahtela: Marijan rakkaus. Otava. 2024. Kansi: Päivi Puustinen. Lukija Anssi Niemi. 3h42min. 

Kirjailija, kirjan päähenkilö, matkustaa Triesteen kirjoittamaan seuraavaa kirjaansa. Mutta kirjoittamisesta ei tahdo tulla mitään ja kirjailija päättää lähteä Roomaan. Yllätys on suuri, kun hän kohtaa Triesten rautatieasemalla Marijan, serbialaisen ex-naisystävänsä. Rakkaussuhteesta, joka oli alkanut Prahassa, oli jo 25 vuotta. Suhde oli kestänyt kaksi viikkoa, kunnes Marija eräänä päivänä oli lähtenyt kauppaan ja jäi sille tielleen. ”Keskipäivällä huolestuin kun Marijaa ei kuulunut takaisin. Kauhu sisälläni kasvoi. Jälkeenpäin minusta tuntui, että noihin tuskastuttavan hitaasti eteneviin minuutteihin tiivistyivät kaikki siihenastisen elämäni pelot; ne kaivoivat esiin jokaisen lapsuuden pimeän nurkan ja aamuyön painajaisen, kaikkein yksinäisimmät hetket.” Kirjailijalle ei jäänyt muuta kuin valtava ikävä. Mutta nyt he molemmat matkustavat samassa junassa Roomaan. Marija on kutsuttu Roomaan arvioimaan vanhaa taideteosta.

Roomassa kirjailijan kirjoittaminen sujuu. Suhde Marijaan herää eloon uudelleen, kun he tutustuvat uudelleen toisiinsa ja tutustuvat Rooman taiteeseen ja taiteilijoihin. He muistelevat Prahan aikaa ja ihastelevat Duccio di Buoninsegnan maalauksia, Pietro Cavallinin ja Fra Angelicon freskoja, Tizianin ja Rafaelin teoksia sekä keskustelevat Tarkovskin Solaris-elokuvasta ja Franz Kafkasta. Lukijalle - ainakin minulle - tämä osuus toimi taiteen oppituntina, niin paljon uutta tietoa tässä oli, vaikka Roomassa olen käynytkin ja tutustunut tärkeimpiin taidemonumentteihin ja taideteoksiin.

Samalla kun Marija kertoo lapsuudestaan Belgradissa, kirjailijan muistot omasta lapsuudesta heräävät eloon. Päällimmäiseksi on jäänyt tunne yksinäisyydestä. Muistiin ovat jääneet isän rukoukset ja valokuvaharrastus sekä äidin lukuisat ihastukset, joista mikään ei johtanut vakavaan parisuhteeseen. 

Kirja on rakkausromaani. Se on myös kirja muistojen merkityksestä. Menneillä tapahtumilla, kuten Prahassa koetulla rakkaussuhteella, on yhä edelleen merkityksensä. Kirjailijan ajatukset palaavatkin usein rakastavaisten onnellisiin hetkiin Prahassa. Praha liittyy rakkaussuhteisiin Haahtelan ohella myös Pentti Saarikoskella Aika Prahassa -teoksessa (1967) ja Petri Tammisella teoksessa Sinua sinua (2025). 

Miten paljon Haahtela saakaan mahtumaan vajaaseen kahteensataan sivuun. Eikä lukijalle tule lainkaan tunnetta, että kirjassa olisi jotakin liikaa. Päinvastoin, kaikki on harkittua ja tasapainoista. Teksti on tuttua Haahtelaa. Minulla on useampi vuosi siitä, kun olen lukenut Haahtelaa, joten oli hienoa palata edellisistä kirjoista tuttuihin intiimeihin tunnelmiin. Haahtelan kirkasta kieltä on nautinnollista lukea. Tuttua ovat myös lukuisat viittaukset taiteisiin, erityisesti kuvataiteiseen, elokuviin ja musiikkiin. Tarkovskin Solaris-elokuva saakin ison roolin kirjassa.

Kirjan kuunneltuani totesin, että olisi ollut antoisampaa lukea kirja ajan kanssa, koska äänikirjana varmasti menetin paljon kielen kauneudesta ja monimerkityksellisyydestä.   

Päivi Puustisen suunnittelema kansi on upea.

Syksyn keltaiset lehdet -lukuhaaste

 

Löytyipa mukava haaste: Syksyn keltaiset lehdet. Haasteessa luetaan Tammen Keltaisia kirjoja. Tähän haasteeseen osallistun. 

Tarkempaa tietoa täältä. 

Hannu Väisäsen Viisikko lukupiirikirjana

 

Hannu Väisänen: Viisikko. Siltala. 2024. 200 sivua.

Aloitimme Naisten Pankin syyskauden lukupiiritapaamiset Hannu Väisäsen Viisikolla. Väisänen tunnetaan kirjailijana, erityisesti seitsemänosaisesta Antero-sarjastaan. Sarjan toinen osa Toiset kengät toi hänelle Finlandia-palkinnon vuonna 2007. Ennen kaikkea Väisänen kuitenkin tunnetaan kuvataiteilijana. Hänet tunnetaan mm. uuden Kalevalan kuvitustyöstä vuonna 1999 sekä useista kirkkomaalauksista. Totesimmekin, että Hannu Väisänen on todellinen monilahjakkuus. Hän muutti Ranskaan vuonna 1989 ja jatkoi siellä taiteen tekemistä. Eräs lukijoistamme oli tehnyt ammatillista yhteistyötä Väisäsen kanssa ja muisteli lämmöllä kiinnostavia keskusteluja taiteilijan kanssa.

Viisikko on Antero-sarjan viimeinen eli seitsemäs osa. Kirja on autofiktiota ja kuvaa Hannun ja hänen neljän sisaruksensa tapaamisia Hannun asuttamassa pappilassa Ranskassa. Sisarukset - Santeri, Aleksi, Sisko ja Sakari - ovat hyvin erilaisia. Läheisimmiksi olivat lukijoillemme tulleet Aleksi ja erityisesti Sakari, joka kirjoitti ahkerasti runoja siniseen vihkoonsa. Sakarin menneisyydestä löytyy traaginen tapahtuma, joka saa lukijan herkistymään. 

Väisänen kuvaa elävästi sisarusten puuhailua Hannun kotona. Sisarukset olivat aktiivisia. He kokosivat vanhan Sopu-teltan, kävivät epätoivoista torakkasotaa, ostivat memory-patjan ja järjestelivät kirjoja. Illan pimentyessä Hannu kertoi sisaruksille vanhuskorvesta. Se sopi hyvin teemaan, koska kaikki sisarukset olivat jo aika iäkkäitä. "Kuvitelkaa maa, mikä tahansa maa, jonka väestö vanhenee. Vanhuksista tulee vaikeasti väännettävää massaa. Tuo massa käy maalle taakaksi. Kansantuote vähenee, maa velkaantuu."  27000 vuotta vanhat Pech Merle -maalaukset saivat sisarukset herkistymään ja tuntemaan voimakasta läsnäolon tuntua. 

Viisikko tarjoaa lämpimän ja sydämellisen lukukokemuksen. Väisänen on onnistuneesti kuvannut jo ikääntyvää sisarusparveaan, ja hänen lämminhenkinen ote välittyy vahvasti lukijalle. Sisarusten välillä voi aistia aitoa välittämistä, empatiaa ja avointa kommunikaatiota. Yksi lukijoistamme, joka oli lukenut kaikki sarjan osat, totesi, että tämä kirja on hauskin kaikista. Väisäsen kerronta on taitavaa ja erittäin visuaalista. Teksti piirtyy eläväksi kuvaksi niin, että lukija voi nähdä ja kuulla esimerkiksi pappilan pihan saarnin.  "Tuossa on saarni, niin likellä verantaa että näyttää kuin se pyrkisi sisään. Sitä voi melkein koskettaa verannalla istuessaan. Kuunnella sen huokailua ja suhinaa, kun se huojuttaa oksiaan kuin vanha rausku rintaeviään. Sen runkoa peittää erityisen ryppyinen kuori". 

Totesimme, että Viisikko oli hyvä valinta lukupiirikirjaksi. Se herätti keskustelua ja jätti lukijoille lämpimän ja hyvän mielen. Kirja toimii itsenäisenä teoksena, eikä vaadi sarjan aiempien osien lukemista. Annoimme kirjalle arvosanan 4,1. 

Seuraavana lukupiirikirjana meillä on Brit Bennettin Mikä meidät erottaa (Tammen keltainen kirjasto 2021). 

Miina Supinen: Rakkauden resepti

 

Miina Supinen: Rakkauden resepti. Pääskykehrän tarinoita -sarja, osa 1. Gummerus. 2025. Lukija Maija Lang. Storytel. 3h20min.  

Kirjan minä-kertoja Luna on nuori sinkkunainen, jolla on takanaan pitkä rakkaussuhde Ollin kanssa. Olli on edelleen Lunan mielessä lähes päivittäin, vaikka Olli jättikin Lunan ikävällä tavalla. Luna asuu Pääskykehrässä, pienessä merenrantakaupungissa, jonka Vanhakaupunki on idyllinen ja huokuu historiaa. Luna on kokki ja hänellä oli vuosien ravintolahistoriaa Pääskykehrän ravintoloista, kunnes hän perusti oman Chez Luna -ravintolan. Chez Luna on arvioitu parhaaksi ravintolaksi Pääskykehrässä. "Kaupungissamme oli paljon hyviä ravintoloita ja kilpailu oli armotonta. Ravintola-ala oli vaikea, mutta Pääskykehrä oli ruokamatkailijoiden mekka."

Luna on paljon tekemisissä kahden sisarensa kanssa, joilla molemmilla on jo perhe. Mari on pappi ja Saana on maskeeraja. Siskot ovat huolissaan Lunan deittailusta, tai oikeastaan siitä, että sisko ei deittaile, riippuu vaan kiinni Ollin muistoissa. Sitten Saana keksii. "Nyt mä tiedän! Mulla on sulle täydellinen tyyppi! Miten mä en sitä heti tajunnut? Se on täydellinen illallisvieras! Ja se on Suomen kovin panomies." Hän on Artur Mäki, tv:stä tuttu koko kansan julkkis. 

Treffit järjestyvät, ja Luna valmistaa kotonaan kolmen ruokalajin illallisen. Artur tulee, on mukavaa seuraa ja osaa arvostaa hyvää ruokaa, mutta siihen se sitten jää, vaikka Luna olisi odottanut enemmän. Kuitenkin illallinen johtaa yllätyksellisiin tapahtumiin, jolloin Lunan ravintola saa uutta tunnettavuutta. 

Deittailurintamalla tapahtuu jotakin koko ajan. Luna joutuu punnitsemaan vanhan suhteen painoarvoa. Kantaako se edelleen? Ja mitä kaikkea tuokaan mukanaan terveystarkastajan käynti, jolloin miesten pukuhuoneen kaapista löytyy haisevaa sisäfilettä?

Supisen Rakkauden resepti aloittaa Pääskylahden tarinat -kirjasarjan, joka on saatavissa vain e- ja äänikirjana. Sarjaan on tulossa vielä neljä osaa. Ainakin tämä aloitusjakso oli todella mukavaa feelgood-kuunneltavaa. Kirjassa on hyvä tunnelma, on elämän solmukohtien selvittämistä, on paljon rakkautta ja hyvin rakennettuja henkilöhahmoja. Viihdyin Lunan seurassa todella hyvin. Pidin paljon kirjan ravintolamiljööstä. Kirjassa herkutellaan, jaetaan reseptejä, annetaan kokkausvinkkejä, määritetään paistolämpötiloja - kaikkea, mitä gourmet-ruokailuun liittyy. Ja miten ihastuttava kansi kirjassa onkaan!

Jaana Lehtiö: Aamu iltaa julmempi

 

Jaana Lehtiö: Aamu iltaa julmempi. Myllylahti. 2025. 319 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Jaana Lehtiö sijoittaa rikosromaaniensa tapahtumat kotikaupunkiinsa Porvooseen. Juha Muhonen -sarja alkoi vuonna 2013. Nyt ilmestynyt Aamu iltaa julmempi on sarjan kahdestoista osa. Sarjan kirjat ovat kaikki itsenäisiä teoksia. 

Sillan kupeesta Porvoosta löytyy vainaja. Rikoskomisario Juha Muhosen tehtävänä on selvittää, mitä on tapahtunut. Käy ilmi, että vainaja on Konrad Leväluoma, kansalaisopiston filosofian opettaja, joka tunnetaan korealaisen ruoan ystävänä ja armottomana naisten hurmaajana. Pian selviää, että Konrad oli myrkytetty. Poliisi ei kunnolla ennätä perehtyä Konradin kuoleman tutkintaan, kun jo tapahtuu toinen murha. Ruumiit eivät vielä tähänkään lopu, vielä löytyy mies surmattuna Porvoonjoesta.

Juha Muhonen tiimeineen on täystyöllistetty tutkiessaan murhia ja yrittäessään selvittää mahdollisia yhtäläisyyksiä murhien välillä. Onko kyseessä yksi ja sama murhaaja, pohtii poliisi. Poliisien yöunet jäävät vähäisiksi, paineet ovat kovat. Lisää ruumiita ei saisi enää tulla. Yritetään hakea motiivia murhille, tutkitaan lähes koko Porvoon tienoot ja haastatellaan iso liuta vainajien sukulaisia ja porvoolaisia. Tekoälyäkin hyödynnetään. Ja maaliin päästään, vaikkakin monenlaista kiemuraa oli matkassa.

Kirjaa oli mukava ja helppo lukea. Lehtiön teksti, jossa on mukana aimo annos huumoria, on elävää ja sujuvaa. Lehtiön luomat henkilöhahmot on taitavasti rakennettu. Juha Muhonen on todella sympaattinen täysin työlleen omistautuva poliisi. Hän haluaa tehdä työnsä hyvin, eikä lämpene kaiken maailman yhteistyötä edistäville kehityshankkeille. Ja se, mitä Muhonen ei voi vastustaa, on pulla. Ellen-vaimo jää kirjassa täysin taka-alalle, mutta oletan, että hänen persoonaansa on avattu sarjan aiemmissa osissa. Kutvonen, Näätämö ja Lehtonen ovat kiinnostavia Muhosen tiimikavereita, mutta kaikkein piristävin henkilö on Hilkka Alitupa, Vanhan Porvoon opas, joka tuntuu olevan aina paikalla eikä malta pysyä erossa poliisitutkimuksista. 

Iso rooli kirjassa on Porvoon kaupungilla. Kirjailija tuntee kotikaupunkinsa hyvin ja taitaa visuaalisen kerronnan. Historiallinen Porvoo ja Vanhan Porvoon kadut ja maisemat heräävät eloon Lehtiön käsittelyssä.