Anu Patrakka: Ihailija

 

Anu Patrakka: Ihailija. Otava. 2025. Päällys Mika Tuominen. 271 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anu Patrakan dekkarit ovat alusta alkaen sijoittuneet Portugaliin. Portoon sijoittuvassa Rui Santos -sarjassa ilmestyi kuusi teosta. Ihailija on kolmas osa Nelson Monteiro -rikosromaanisarjassa. Tässäkin sarjassa kahden ensimmäisen kirjan tapahtumissa liikutaan Porton maisemissa, kun sen sijaan Ihailija vie lukijan Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin. Portossa rikostutkijana työskentelevä Nelson Monteiro on löytänyt viehättävän naisystävän, suomalaisen Emilian, jonka kanssa hän lähtee viikonloppulomalle Lissaboniin. Lissabon on Monteirolle tuttu kaupunki, sillä hän asui siellä ennen muuttoaan Portoon. 

Lukija pääsee heti nauttimaan fadoillasta pikkuruisessa casa de fadossa, missä tunnelma on "tiheä, intiimi ja lämmin". Illan päätähti, fadista Maria Glória on Monteirolle tuttu jo lapsuudesta. Lapsena Monteiro oli vieraillut usein fadolaulajan vaaleanpunaisessa  huvilassa. Nelson kuiskaa Emilialle: "Hän on yhä mahtava."

Valentim Alves, entinen fadokitaristi, on palaamassa fadoillasta. Mies on onneton, sydän on säröillä eikä hän voi enää soittaa fadoa. Näitä ajatuksia hautoessaan hän lähtee ylittämään katua, kun auto ajaa hänet kumoon. Valentim todetaan kuolleeksi. Onko kyseessä onnettomuus vai oliko yliajo suunniteltu? Monteiro on varma, että Maria Glória tuntee Valentimin ja lähteekin viemään kuolinviestiä fadolaulajalle. Mitä talossa on tapahtunut, miettii Monteiro, kun huomaa, että siellä ei enää ollut arvohuonekaluja eikä tauluja seinillä. Maria Glória asuu yhdessä Rosan kanssa. Käy ilmi, että näiden kahden naisen välillä vallitsee viha-rakkaus -suhde. He olivat aikoinaan olleet rakastuneita samaan mieheen: kuolleen Valentim Alvesin isään. 

Monteiro katsoo velvollisuudekseen käydä moikkaamassa entisiä työkavereitaan. Hän haluaa myös viedä suruviestin Valentimin äidille. Sillä aikaa Emilia shoppailee ja käy museoissa - yksin. Hän suhtautuu levollisesti Monteiron menemisiin. Hän ymmärtää, että nyt on jotakin tekeillä, eli Monteiro haluaa tehdä oman osansa Valentimin kuoleman tutkinnassa. Ja kun vielä tulee toinenkin uhri, sitä syvemmälle jutun tutkintaan Monteiro uppoaa. Monet miehet ovat liehitelleet Maria Glóriaa, mutta onko kyseessä ollut rakkaus vai toivo perinnöstä? Tästä Monteiro päättää ottaa selvää ja joutuu menemään historiassa kauas taaksepäin aina Neilikkavallankumoukseen saakka.  

Rikostutkinnan ohella esille nousee Monteiron tulehtunut suhde äitiinsä. Maria Glória kehottaa Monteiroa vierailemaan Lissabonissa asuvan äitinsä luona. Sitä Monteiron äitikin haluaisi, sanoo Maria Glória. Monteiron pitää palata ajatuksissaan tapahtumiin, jotka hän oli halunnut unohtaa.  

Olen lukenut kaikki Patrakan psykologiset rikosromaanit ja viihtynyt hyvin niiden parissa. Niin tein nytkin. Nelson Monteiroon kiinnyn osa osalta yhä enemmän. Monteiro on sympaattinen ja inhimillinen poliisi, joka huolehtii muistisairaasta isästään ja tekee tämän kanssa vapaa-ajallaan puutarhatöitä. On kiinnostavaa nähdä, miten suhde Emilian kanssa etenee. Aiemmissa kirjoissaan Patrakka on kuvannut portugalilaisen yhteiskunnan varjopuolia. Ihailijan suuri teema sen sijaan on rakkaus. Rakkaus yllättää, se tekee onnelliseksi, se tuo turvaa, mutta se saattaa myös riuduttaa ja saa rakastuneen tekemään hirvittäviä tekoja.   

Patrakan vahvuus on vetävä kerronta sekä sujuva ja vaivaton kirjoitustyyli. Patrakka käyttää siellä täällä tekstissä portugalinkielisiä ilmaisuja. Ne ovat kiva lisä, mutta tässä kirjassa niitä oli hieman liian runsaasti. 

Kaiken taustalla on Lissabon. Kaunis kaupunki, jossa itsekin olen viihtynyt erittäin hyvin. Nelson rakastaa edelleen entistä kotikaupunkiaan. "Näitä Lissabonin linnunmaitoisia öitä hän rakasti eniten, leudon ilmavirran kosketusta paljaalla iholla, kasvoilla, käsivarsilla, kaupungin kaukaisia äänia ja valoja ja tuoksuja, elämän merkkejä. Lisboa oli kuin lempeä rakastettu, se sulki syliinsä ja piti hyvänä."  

Tuomas Mattila: Haamukirjoittajat

 

Tuomas Mattila: Haamukirjoittajat. Näkymättömien tekijöiden salainen maailma. Gaudeamus. 2025. Kansi: Maria Manner. Sisäsivujen kuvitus Olga Poropudas. 448 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tuomas Mattila johdattelee lukijan kiinnostavaan haamukirjoittajien (ghost writers) maailmaan. Kirjan nimen alaotsikko kuvaa hyvin sitä, mistä haamukirjoittamisessa on kyse. On kysymys näkymättömien tekijöiden salaisesta maailmasta. Termin haamukirjoittaminen merkitys ei ole yksiselitteinen. Haamukirjoittamisesta on kysymys, kun joku kirjoittaa toisen tekstiä omissa nimissään. Termillä viitataan myös anonyymeihin tekijöihin, pseudonyymeihin ja plagiointiin.

Ensi alkuun aloitettuani kirjan lukemisen termi haamukirjoittaminen kalskahti pahamaineiselta. Kirjailija kysyykin, ovatko jotkut haamut hyväksyttävämpiä kuin toiset. Kirjaa edelleen lukiessa termi sai lisäsävyjä. Kävi ilmi, että haamukirjoittajien salainen maailma saattaa olla jollekin osapuolelle palkitseva, jollekin taas raastava tai suorastaan musertava.

Kirja on kiinnostavasti rakennettu. Haamukirjoittajat asuvat aavekartanossa. Haamukirjoittajat eivät mahdu yhteen huoneeseen, vaan kirjoittajat on laitettu asumaan oman aihealueensa huoneeseen. Kartanosta löytyy huone mm. kaunokirjallisuudelle, muistelmille, musiikille, tietokirjallisuudelle, rakkauskirjeille ja opinnäytetöille. Lääketiedettä, taidetta eikä sosiaalista mediaakaan ole unohdettu. Huone huoneelta kirjailija avaa haamukirjoittajien maailmaa. 

Osalla aloista haamukirjoittamisella on negatiivinen sävy, mutta ei kaikilla. Haamujen rooli on kautta aikojen ollut hyväksytty mm. poliittisten puheiden kirjoittamisessa. Esimerkiksi USA:n presidentit pitävät niin paljon puheita, etteivät he millään pysty niitä itse kirjoittamaan. Puheet käyvät läpi monen monta väliporrasta mukaanlukien faktantarkastajat. 

Samoin elämäkertojen kohdalla haamukirjoittajien rooli hyväksytään. Muistelmateosten määrä on viime vuosina kasvanut sekä ulkomailla että Suomessa. Se on tietänyt lisätöitä haamukirjoittajille. On normaali käytäntö, että kyseessä oleva julkimo valitsee kerrottavat asiat ja ottaa vastuun teoksensa sisällöstä. On todettu, että julkkismuistelmien taso on noussut ammattimaisten kirjoittajien ansiosta. Kirjan kannessa on yleensä julkimon nimen lisäksi myös haamukirjoittajan nimi. Joskus haamukirjoittajan nimi mainitaan vasta nimiölehdellä, joskus taas ei missään. 

Otetaan esimerkiksi prinssi Harryn teos Varamies (2023), jonka kirjoittajaa J.R. Moehringeriä ei mainita kirjan kirjoittajatiedoissa. Kiitoksissa prinssi mainitsee hänet "ajatusten sparrauskumppanina". Kirjan julkaisun jälkeen Moehringer astui itse esiin ja kertoi roolistaan teoksen kirjoittajana. Ranskalainen kirjailija Alexandre Dumas oli äärimmäisen tuottelias kirjailija. Kerrotaankin Dumasin tiedustelleen ystävältään, oliko tämä lukenut hänen uusimman romaaninsa, ystävä vastasi: "En, oletteko te?" 

Yhdysvalloissa on valtavat markkinat treffipalveluiden haamukirjoittajille. On tärkeää saada oma profiili houkuttelevaksi. Siitä kannattaa maksaa haamukirjoittajalle useita satoja dollareita. Haamukirjoittajia tarvitaan myös sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti haamukirjoittamista suositaan myös korkeakouluopinnoissa ympäri maailmaa. Opinnäytetöitä, esseitä ja muita kirjallisia tekstejä tilataan haamukirjoittajilta. "Vuosina 2014-2018 tehdyissä kansainvälisissä kyselyissä noin viisitoista prosenttia korkeakouluopiskelijoista myönsi maksaneensa jollekulle toiselle opintoihin liittyvän kirjoitustyönsä tekemisestä."  

Haamukirjoittajien moninainen maailma tarjosi minulle uutta tietoa. Siksi koinkin kirjan hyvin yleissivistävänä ja silmiä avaavana. Ihan uusin silmin silmäilen nyt mm. kirjakauppojen elämäkertatarjontaa.

Teos on laaja ja perusteellinen kokonaisesitys haamukirjoittamisesta, sen yleisyydestä eri aloilla sekä sen hyvistä että huonoista seurauksista. Kirjailija on tehnyt perinpohjaista taustatyötä kirjaa varten, minkä näkee laajasta lähdeluettelosta. Mukana on myös kiinnostavia haastatteluja aiheeseen liittyen. Kirja on sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Nähtäväksi jää, mikä rooli haamukirjoittamisessa tulee olemaan tekoälyn tuottamilla tekohaamukirjoittajilla.

Anni Kytömäki Rauman Naisten Pankin kirjailijavieraana

 

Saimme kirjailija Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle. Tilaisuuden järjesti Naisten Pankki yhteistyössä kirjaston kanssa. Illan aiheena oli viime vuonna ilmestynyt Mirabilis. 

Naisten Pankin kutsuva myyntipöytä houkutteli arpojen ostajia sekä kahvin ja leivonnaisten nauttijoita. Herkulliset leivonnaiset maistuivat ja arpojen ostajia ilahduttivat hyvät palkinnot. 

Arpajaisten palkintoja

Tilaisuuden aluksi Rauman Naisten Pankin vetäjä Soili Vaimala kertoi toiminnastamme. Tämä on jo neljäs vuosi, kun järjestämme kirjailijavierailuja yhdessä kirjaston kanssa. Minä puolestani esittelin illan vieraan Anni Kytömäen ja haastattelija Kristina Haaviston.

Haastattelu alkoi kirjan nimestä. On selvää, että kirjan nimi on tärkeä. Näin sen kokee myös Kytömäki. Välähdyksenomaisena oivalluksena syntyi kirjan nimi Mirabilis, jolla on monia yhtymäkohtia kirjan tapahtumiin. Ensinnäkin nimi viittaa lehto-orvokkiin, jolla on keskeinen rooli kirjan tapahtumissa. Toiseksi, mirabilis on latinaa ja merkitsee suomeksi ihmeellistä, mikä viittaa Ellan taitovoimistelutaitoihin. Kolmanneksi, nimi kuvaa luottamusta ihmeellisyyksiin. 

Anni Kytömäki ja Kristina Haavisto

Ensimmäiset ideat Mirabiliksesta syntyivät Kytömäen mielessä jo 1990-luvun puolivälissä. Kuitenkin Mirabilis antoi odottaa tuloaan, sillä ennen Mirabilista Kytömäeltä ilmestyi neljä romaania: Kultarinta (2014), Luontopäiväkirja (2016), Kivitasku (2017) ja Margarita (2020). Kaikissa kirjoissa on aiheena tavalla tai toisella ihmisen suhde luontoon. Margarita sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2020. Kytömäki toteaa, että on kiehtovaa punoa romaaneja yhteen vaikkapa henkilöhahmoilla, vaikkakin kaikki kirjat ovat itsenäisiä teoksia.

Mirabilis on hyvin runsas kirja. Siinä olisi aineksia vaikka useaksikin tarinaksi, kuten Kristina totesi. Kirja avaa luonnonsuojelullista näkökulmaa, kertoo suomalaisen luonnonsuojelun historiasta ja painottaa kansanperinteen merkitystä.

Kytömäen kirjoitusprosessi on mielenkiintoinen. Kirjailijalla on heti alusta alkaen selkeä käsitys juonen kulusta. Ensin Kytömäki näkee tarinan visuaalisessa muodossa ja tutustuu sitten tarinaan musiikin kautta. Pianoa soittamalla tarina ikään kuin herää eloon, jonka jälkeen onkin luontevaa aloittaa kirjoitusprosessi. Kirjoitusprosessin aikana työtä ja vapaa-aikaa on mahdoton erottaa toisistaan. Henkilöt elävät alati mielessä. Mirabiliksen henkilöistä Ella syntyi ensin. Kirjailijaa itseään muistuttavasta Ellasta tuli Kytömäelle hyvin läheinen henkilöhahmo. 

Kytömäelle usein esitetty Mirabilikseen liittyvä kysymys koskee kirjan kantta. Miksi tekoälyllä tehty kansi? Kytömäki totesi, että kannessa on todellakin hyödynnetty tekoälyä teknisenä apuvälineenä. Tekoälyn käyttäminen kannen suunnittelussa on tänä päivänä hyvin tavallista. 

Seuraava kirja on jo tekeillä. Nyt on meneillään visuaalinen tutustuminen tarinaan, sitten alkaa soittaminen ja sitten vasta kirjoittaminen. Sen enempää kirjailija ei kerrokaan seuraavasta kirjastaan. 

Tilaisuus oli todella onnistunut. Kirjaston kokoustila oli ihan täysi: n. 90 kuulijaa. Naisten Pankin myytävät tekivät kauppansa. Illan 850 euron tuotto menee naisten työn ja yrittäjyyden tukemiseen  kehittyvissä maissa.

Kirjaston kokoustila oli täynnä.

Tilaisuuden lopuksi kirjailija sai kiitokseksi ihastuttavan lehto-orvokkiaiheisen kortin, jonka oli tehnyt Kirsi Urmson, eräs lukupiiriläisistämme. 

Kiitos Anni Kytömäki ja Kristina Haavisto. Kiitos myös kaikille kuulijoille sekä kirjastolle. Tämä oli sykähdyttävä ilta.  

Kuvat: Hillevi Rohiola

Ville Malja: Valkoinen risteys

 

Ville Malja: Valkoinen risteys. Gummerus. Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka. 248 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ville Malja on muusikko ja valokuvaaja. Hän laulaa Moon Shot -yhtyeessä ja on Lapko-yhtyeen laulaja ja keulakuva. Malja kuvaa esikoisteoksessaan Valkoinen risteys lapsuuttaan alkoholisti-isän varjossa. Hän avaa myös omaa alkoholisoitumistaan sekä myös raitistumistaan. Teos on autofiktio Maljan omasta elämästä, mutta vain osittain. Fiktiolla on iso rooli kirjassa. Esimerkiksi kirjan päähenkilö on Tomi, ei Malja itse. 

Pieni Tomi rakastaa äitiään yli kaiken. Äiti on rakastava, aina Tomin puolella. "Tuu halaa mua. Tietkö, että jos mulla ei olis sua, ni mä en tiedä mitä mä tekisin, äiti sanoi." He molemmat pelkäävät juovuksissa olevaa isää. Silloin isä on arvaamaton ja väkivaltainen äitiä kohtaan. Ihme kyllä, isä pystyy hoitamaan työnsä, mutta viikonloput kuluvat viinaa juoden ja äitiä uhkaillen. Tomin jokainen päivä on arvaamaton riippuen isän humalatilasta, krapulasta tai mielialan vaihteluista. Sisällä on jatkuva pelko ja kurkussa on polttava tunne. Tomi tuntee olevansa "likainen ja outo". Äidille hän ei kerro tunteistaan. "Olen päättänyt olla sellainen, josta äiti voi olla ylpeä. Olen päättänyt olla kiltti. Teen äidin onnelliseksi. Olen hyvä ja hieno. Joudun usein valehtelemaan, mutta se ei haittaa, koska tarkoitus on hyvä." Tomi saa ehdotetuksi äidille avioeroa. Ero toteutuu, mutta väkivalta ei pääty eroon.

Alle kouluikäisenä Tomi vietti päivät mummolassa äidin ollessa töissä. Siellä oli tylsää, mutta sitä ei saanut sanoa. Kouluaikana kootaan bändi ja saadaan keikkojakin. Siitä tulee upea tunne. "Sisälleni on syttynyt tuli. Tästä hetkestä olen haaveillut, ja tähän hetkeen minä kuulun." Samoihin aikoihin Tomi, isänsä lailla, rakastuu alkoholiin.  

Naapurikaupungin yökerhossa Tomi tapaa Marian. Yliopistossa opiskeleva Maria tulee eri maailmasta, mutta erilaisuudesta huolimatta pari viihtyy yhdessä. Suhde kehittyy nopeasti. Tomista elämä tuntuu hyvältä, keikkoja on mukavasti ja Maria on rakas. Alkoholi antaa potkua Tomin elämään, ensin sitä nautitaan hyvän keikan päätteeksi tai rohkaisuryypyiksi, sittemmin joka tilanteessa. Aina löytyy syy juomiseen. Käyttäytyminen menee äärimmäiseksi hullutteluksi ja muita ihmisiä loukkaavaksi. Krapulapäivät ovat armottomia. Ryyppyputket seuraavat toinen toistaan, joka kerta entistä rajuimpina. Maria yrittää ensin ymmärtää, mutta sitten ei enää ymmärrys riitä.

Äidin luona vieraillessaan Tomi miettii. "Näen mielessäni tyhjän ulapan. Seison puisessa veneessä. Tuijotan vettä. Pinta jakaa kaiken olevan kahtia, näkyvään ja näkymättömään. Kerään rohkeuteni. Päätän unohtaa pelkoni. - Äiti, mä olen alkoholisti."

Kenestä tahansa voi tulla alkoholisti, mutta eri tutkimusten mukaan herkkyys alkoholiriippuvuuteen on periytyvää. Jo murrosikäisenä Tomi turvautui alkoholiin. Kuten isänkin kohdalla, käyttö lisääntyi eikä käyttöä pystynyt enää mikään rajoittamaan. Kunnes tuli viimeinen risteys, jonka kohdalla piti tehdä valinta. Se ei ollut helppoa. Tomi valitsi raittiuden, isä valitsi toisin. Isä kuoli muutama vuosi sitten 62-vuotiaana. 

Haastatteluissa Malja toteaa, että hän ei muistele pahalla eikä myöskään katuen humalaisia vuosiaan, sillä ne olivat tavallaan hyvin hauskoja. Mutta Valkoinen risteys ei olisi koskaan ilmestynyt, mikäli Malja ei olisi raitistunut.  

Malja kuvaa rankkoja lapsuuskokemuksia, mutta ei säälipisteitä keräten. Kirjan luettua ei voi muuta kuin todeta, että alkoholistin elämä on ihan oma maailmansa. Alkoholi tuo lohtua ja hetkittäisiä ilon ja onnellisuuden hetkiä, mutta selvät hetket ovat lohduttomia. Tätä maailmaa Malja kuvaa avoimesti. Hän ei syyllistä ketään eikä osoittele ketään. Valkoinen risteys havahduttaa ja ravistelee lukijan ajatusmaailmaa. Maljan taidokas ja rytmikäs teksti on ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista.  

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

 

Ann-Christin Antell: Valkea lilja. Gummerus. 2025. Kansi Timo Numminen. 368 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Taiteellisuus ja rakkaus kaikkeen kauniiseen oli Lilyllä veressä. Se oli luonnonlahja, jota hän halusi kehittää entisestään."

Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-sarja saavutti suuren suosion. Sarjaa on myyty peräti yli 200000 kappaletta. Eikä se mikään ihme ole, Antell on yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista historiallisen viihteen genressä. 

Valkea lilja aloittaa Adelin tyttäristä kertovan trilogian. Eletään vuotta 1911. Adelin perhe asuu Naantalissa. Maalausta harrastava isä työskentelee Turun taidemuseossa ja äiti hoitaa kaunista Casa Adelin kotia. Kolmella tyttärellä on kaikilla omat mielenkiintonsa. Vanhin tyttäristä, matematiikkaa rakastava Thyra oli ollut tyttökoulun priimus, keskimmäinen tytär Lily opiskelee Turun piirustuskoulussa ja pikkusisko Kittyn mielenkiinto kohdistuu luontoon. 

Lilylle tarjoutuu upea mahdollisuus lähteä fammun - isän äidin - kanssa Firenzeen. Fammu lähtee hoidattamaan kipeitä niveliään ja haluaa jonkun tyttäristä mukaansa. Ja totta kai Lily lähtee. Matkapuvusto on saatava kuntoon. "Lily tarvitsee pumpulista valmistettuja aamupäiväpukuja, ne ovat kevyitä ja ilmavia helteessä. Sitten tarvitaan vierailuilla käytettävä kävelypuku ja vahvemmasta kankaasta valmistettu matkapuku, ohjeisti mamma." Thyra ohjeistaa Lilya: "Ja muista käydä Galileo Galilein haudalla Firenzessä ja kuvaile minulle tarkasti, miltä siellä näyttää." Lilyä ikävöimään Naantaliin jää Niclas.

Matka Firenzeen taittuu laivalla ja junalla. Lily ihastuu heti kauniiseen kaupunkiin. Siskolleen hän kirjoittaa: "Tunsin oitis rakastavani Italiaa. Vasta nyt ymmärrän, kuinka syvästi olen janonnut päästä maailmalle. Firenzessä on niin valtavasti katsomista, että välillä aivan väsyy juostessa nähtävyydestä toiseen." Ja paljon Lily ennättääkin nähdä. Asiantuntevana oppaana hänelle toimii Firenzen taideakatemian kasvatti Signor Ruggero da Porto. Miehen sanat ja elkeet saavat Lilyssä aikaan levottomia väreitä. "Jokin ääni sydämessäni sanoo, että me emme kohdanneet sattumalta", sanoo da Porto. Tutuiksi tulevat ihastuttavat Uffizin taidegalleria, il Duomo ja Michelangelon Daavid-patsas ja Medicien palatsi.

Ihaillessaan Botticellin maalausta Venuksen syntymä Uffizin galleriassa Lily kohtaa uuden tuttavuuden Alexander Ridderheimin, jolla on merkittävä rooli kirjan lopputapahtumissa. Taideaarteiden ihastelun ohella Lily saa olla mukana taidekeskusteluissa, joissa naisilla ei juuri ole sanan sijaa. Lily pääsee myös maalaamaan maineikkaan herra Mazzonen ohjauksessa.  

Antell kirjoittaa historiallista viihdettä yhdistäen taitavasti faktaa ja fiktiota. Oikeanlainen konsepti historiallisille romaaneille muodostuu tarkasta ajankuvasta, luotettavasta taustatyöstä ja kiinnostavasti rakennetuista henkilöistä romantiikkaa unohtamatta. Tämän Antell taitaa. Uskottavuutta ajankuvalle antavat arkipäivän kuvaukset mm. ruokailuista ja vaatetuksesta. Viihdyin mainiosti tämän ihastuttavan, kepeän ja sujuvasti kirjoitetun kirjan parissa. Suosittelen kirjaa lämpimästi historiallisen viihteen ystäville. Mielenkiinnolla odotan sarjan jatko-osaa.   

Kirjan nimikin saa selityksensä. Lilja on Firenzen kaupungin symboli. Timo Numminen on jälleen suunnitellut kauniin kannen.

Anni Kytömäen Mirabilis lukupiirikirjana

Anni Kytömäki: Mirabilis. Gummerus. 2024. 688 sivua.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui vaihtamaan ajatuksia Anni Kytömäen uusimmasta teoksesta Mirabilis. Meitä oli paikalla yksitoista lukijaa, joista viisi oli lukenut/kuunnellut kirjan. Yleensä lukupiiriläiset ovat lukeneet käsiteltävänä olevan kirjan, mutta Kytömäen kirjaan on kirjastossa niin pitkä varausjono, että kirja jäi monelta saamatta. Tämän toki tiesimme etukäteen, mutta halusimme ottaa kirjan käsittelyyn, koska saamme Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle maaliskuun lopussa. Tilaisuuden järjestää Naisten Pankki yhteistyössä kirjaston kanssa.

Mirabilis on niin laaja teos, että tuntuu vaikealta kirjoittaa kirjasta muutaman lauseen kuvaus. Tapahtumien aikajänne on pitkä, 1860-luvun nälkävuosista 1900-luvulle. Maantieteellisesti liikutaan useilla paikkakunnilla eri puolilla maailmaa. Lähdetään liikkeelle eteläsuomalaisesta Korraharjusta ja matkataan Amurinmaalle ja Alaskaan asti. 

Osa henkilöistä on todellisia ja osa fiktiivisiä. Todellisia henkilöitä ovat norjalainen eläintieteilijä Leonhard Stejneger, joka oli kiinnostunut linnuista ja luonnosta, sekä saksalainen luonnontieteilijä George Steller, joka tutki Venäjän ja Alaskan eläimistöä ja kasvillisuutta. Fiktiivisiä hahmoja on runsaasti, päällimmäisiksi nousevat Riikka ja Ella. Kirjan kertojana on aluksi Riikka, joka synnytti kaksoset Ellan ja Artturin merimatkalla kohti Amurinmaata. Tytär Ella jatkaa kertojan roolia Riikan jälkeen. Sekä Riikka että Ella ovat kaukana perinteisestä naiskuvasta. Riikka on vahva ja isokokoinen, vahvempi kuin moni mies, kun taas Ella sirona ja notkeana harrastaa taitovoimistelua ja sittemmin hankkii elantonsa akrobaattitempuillaan. Näin upeasti Kytömäki kuvaa Ellan akrobatiaa:

"Hyppään ja tartun tankoon. Rauta on kylmä, mutta puristan sitä lujasti, uutan lämpöäni metalliin. Otan vauhtia, maailmankaari pitenee, kämmenten iho kiristyy, ote vahvistuu, taivutan ruumiin loivaksi jouseksi, lennän eteen ja taakse, yhä ylemmäs. Ja sitten jättiläinen kierähtää ympäri, kerran, toisen, kolmannen. Lämpö taittaa matkaa sormenpäistä varpaankärkiin, planeetta pyörii. Liike on suuri, se repii ja vahvistaa sisikuntaani, tekee minusta kokoani laajemman."

Kirja lumoaa lukijan runsaudellaan ja uskomattoman kauniilla ja ilmaisuvoimaisella kielellään. Suurin rooli Mirabiliksessä on luonnolla, kuten aiemmissakin Kytömäen kirjoissa. Kirja on laaja katsaus luonnonhistoriaan. Henkilöitten tarinat kietoutuvat luontoon. Luonto tuo kirjan henkilöille lohtua ja vahvistaa toivoa, mutta samalla kirja viestii ihmisten julmuudesta ja kuvaa ihmisten aiheuttamia ympäristötuhoja. Stejneger ja Steller tuovat tietoa sukupuuttoon kuolleista eläimistä, mm. Stellerin merilehmästä ja Pallasin kormorantista. Iso rooli kirjassa on myös amurintiikerillä, maailman suurimmalla kissapedolla, joka voidaan nykyisin tavata esimerkiksi Korkeasaaressa.

Uskomaton tarina, jossa on sulattelemista pitkäksi aikaa, totesivat lukupiiriläiset. Eräs lukijoistamme totesi, että kirja kuuluu eittämättä hänen top 5 -kirjalistalleen. Ihastelimme, miten upeasti kirja on rakennettu, kaikki kytkeytyy kaikkeen ja lopussa erilliset sivutarinat sidotaan taitavasti yhteen. "Kirjailija ei jätä yhtään kiveä kääntämättä," kuten eräs lukijamme totesi. Alku oli muutaman lukijan mielestä pitkä ja "hieman ähky". Eräs lukijoistamme kommentoi: "Vaikka kirjan kannet sulkeutuvat, tämä kirja ei jätä rauhaan." 

Tässä tiiliskiviromaanissa on liki 700 sivua. Mietimme, olisiko tästä saanut useammankin kirjan. Kirjaa lukiessa tuli tunne, että aineksia olisi ollut useampaankin kirjaan, mutta kun pääsee kirjan loppuun, tulee tunne, että kokonaisuus ei toimisi, jos sitä alettaisiin palastella. 

Kysymyksiämme kirjailijalle:

- Miten kirjan idea on syntynyt?
- Miten tarkkaan kirjailija suunnittelee kirjan juonen?  
- Miten kirjan henkilöhahmot ovat syntyneet?
- Kirjan nimi viittaa lehto-orvokkiin. Miksi nimenomaan lehto-orvokki?
- Miksi kirjan kansi on tehty tekoälyllä? 

Arviomme kirjasta oli yksimielinen: täydet viisi pistettä (asteikko 1-5). Odotamme kiinnostuneina Anni Kytömäen vierailua. Oli ilo kuulla, että eräs lukijoistamme tekee lehto-orvokki -aiheisia kortteja kirjailijatapahtumaan. Kiitos Kirsi!

Mira Kreivilä: Niin kuin se minussa on

 

Mira Kreivilä: Niin kuin se minussa on. WSOY. 2025. Päällys Martti Ruokonen. 326 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mira Kreivilän esikoisteos Niin kuin se minussa on fiktiivinen tarina pohjautuen todellisiin henkilöihin ja todellisiin tapahtumiin. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on Sabina Spielrein (1885-1942), jonka perhe asui Rostov-na-Donussa Venäjän keisarikunnassa. Perhe oli juutalainen. Sittemmin Sabinasta tuli lääkäri ja yksi ensimmäisistä naispsykoanalyytikoista. Toinen päähenkilöistä on sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung (1875-1961).

Sabinan perheessä on viisi sisarusta. Isä on ankara ja lapsia kovakouraisesti kurittava. Kun isä on pieksänyt lapsen, lapsen on sen jälkeen suudeltava isän kättä. Liittyikö isään muutakin ahdistavaa, jää arvailujen varaan. Sabina kertoo myöhemmin Jungille olleensa täysin alistunut ja tunsi, että isän lyömisten jälkeen ainoa, mitä hän pystyi tekemään, oli masturbointi. Sitten Sabinan kuusivuotias sisar kuolee. Herkkänä lapsena Sabina kärsii isän väkivaltaisuudesta, mutta siskon kuolema on hänelle liikaa. Jotenkin huonoa oloa täytyy purkaa. "Kiiruhdin salonkiin, missä olivat kauneimmat astiamme. Sieltä löysin teekupit, samaa sarjaa, kuusi kappaletta, ruusukuviot; ja ne minä heitin päin seinää niin kovaa kuin pystyin, voimieni takaa, ja  hengästyneenä katsoin hävitystä."

Perhe toimittaa Sabinan Burghölzlin psykiatriselle klinikalle Sveitsiin. On vuosi 1904 ja Sabina on 18-vuotias. Sairaalassa 29-vuotiaasta Carl Jungista tulee Sabinan lääkäri. Jung haluaa tervehdyttää Sabinan uusilla psykiatrisilla hoitomenetelmillä. Jung uskoo keskusteluun ja sana-assosiaatioihin, joista onkin kirjassa useita esimerkkejä. "Ja niin, hitaasti, hapuillen, minä aloin puhua, ja myöhemmin kertoa." Lähes päivittäin Sabinalla ja Jungilla on monen tunnin keskusteluja, jolloin pikku hiljaa valottuvat Sabinan lapsuus ja isän väkivaltaisuus. Jung tekee koko ajan muistiinpanoja. "Potilaalla pakonomaista itkun ja naurun vuorottelua. Paljon tic-oireita; pyörittää päätään, työntää kieltään ulos, raajat nykivät." Sulfonaalia tarvitaan vaikeina aikoina.

Psykiatria ottaa 1900-luvun alkupuolella suuria edistysaskeleita. Psykoanalyysia kehitettiin monin tavoin. Suuri edistysaskel oli Sigmund Freudin Unien tulkinta, joka oli ilmestynyt muutama vuosi aiemmin. Skitsofreniaa oli kutsuttu varhaisdementiaksi, kunnes Burghölzlin psykiatrisen klinikan ylilääkäri Eugen Bleuler esitti, että sairaudesta alettaisiin käyttää nimitystä skitsofrenia. Myös Jungin keskusteluun pohjaava psykoanalyysi oli uutta. "Keskustelua, enkelit hokivat minulle, pelkkää keskustelua. Puhetta. Pelkkiä sanoja. Voit kertoa hänelle ihan mitä vain, ihan mitä vain." Sabinan oikeudet ovat rajattuja, ei vieraita, ei kotiin kirjoittamista, ei yhteyksiä muihin potilaisiin. Huoneessaan hän lukee lääketieteellistä kirjallisuutta, jota ylilääkäri lainaa hänelle.

Ajan mittaan Sabina rentoutuu ja huomaa viihtyvänsä lääkärinsä seurassa. Eikä tunne ole yksipuolinen. Romanttinen jännite syntyy potilaan ja lääkärin välille. Tapaamisista tulee intiimejä, ja Jung on alati Sabinan ajatuksissa.  

Sabina pääsee pois sairaalasta ja hänestä tulee Zürichin yliopiston psykiatrian opiskelija.Yhdessäolo Jungin kanssa jatkuu kunnes Jung yllättäen päättää suhteen. Sabinan maailma särkyy. Sittemmin hän matkustaa kotiinsa ja menee naimisiin lapsuudenystävänsä Pavelin kanssa. 

Kirjassa on kiinnostava rakenne. Kirja koostuu neljästä osiosta, joista jokaisen aloittaa kuvaus vuodesta 1942, jolloin saksalaiset teloittivat Rostovissa 27 000 juutalaista. Heidän joukossaan oli Sabina ja kaksi hänen tytärtään.

Kirjailijan jälkisanoista käy ilmi, että kirjassa käytetyt materiaalit ovat alkuperäisiä. Monelle lukijalle Sabinan ja Jungin suhde on varmasti tuttu, koska suhdetta on käsitelty useissa kirjoissa ja elokuvissa. Kreivilän taidokkaan ja sujuvan kielen ansiosta kirjaa on mielenkiintoista lukea, vaikka juoni olisikin entuudestaan tuttu. Yksityiskohtaisia kuvauksia Sabinan unista on runsaasti, hieman liikaakin. Ehkä kirjailija halusi linkittää Sabinan unet psykoanalyysin kehityskaareen eli Freudin unitulkintoihin. 

Toivottavasti kuulemme lisää tästä lupaavasta esikoiskirjailijasta. 

John Grisham: Lunnaat

 

John Grisham: Lunnaat. WSOY. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Exchange. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. 319 sivua.

John Grishamista tuli suosittu jännityskirjailija Firma-teoksen myötä. Kirjan pohjalta tehtiin myös huippusuosittu elokuva (1993), jonka pääosassa nähtiin Tom Cruise. Firmassa tutustuttiin Mitch ja Abby McDeereen. Lunnaiden takakannesta luen, että Mitch McDeere palaa takaisin tässä uudessa kirjassa. Mitä perheelle on tapahtunut sen jälkeen, kun he paljastivat Memphisin lakitoimiston Bendini, Lambert & Locken rikokset ja pakenivat maasta? Siitä on nyt viisitoista vuotta. On selvää, että lukijan odotukset Lunnaiden suhteen ovat korkealla.  

Mitch ja Abby asuvat kahden lapsensa kanssa New Yorkin Manhattanilla. Mitch on osakkaana Scully & Pershingillä, maailman suurimmassa asianajotoimistossa. "Scully & Pershingillä oli heitä eri puolilla maailmaa yli kaksituhatta, ja se piti turhamaisesti itseään ykkösenä planeetan kansainvälisten asianajotoimistojen keskuudessa." Abbyn työ on keittokirjojen toimittaminen. 

Kirja alkaa kiinnostavasti. Mitchiä pyydetään Memphisiin asianajajaksi kuolemantuomiojuttuun, jossa vangilla on elinaikaa yhdeksänkymmentä päivää. Mitch suostuu ja palaa Memphisiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän aikoinaan pakeni perheensä kanssa keskellä yötä. Kuolemaantuomitun juttu kuitenkin kuivuu kokoon, koska vanki löydettiin roikkumassa sähköjohdosta suihkussa. 

Sitten vanha kollega Luca Sandron kutsuu Mitchin Roomaan. Käy ilmi, että Luca sairastaa syöpää eikä ennuste ole hyvä. Luca haluaa Mitchin hoitavan juttua, jossa on mukana turkkilainen rakennusyhtiö Lannak vastassaan Libyan hallinto, jota tuolloin johti Muammar Gaddafi. Riita koskee massiivista siltaa Libyan keskiosassa. Kysymys on riippusillasta, joka on rakennettu kuivan joenuoman yläpuolelle. Sillalla on kuusikaistainen moottoritie. Kun Lannak sai sillan lähes valmiiksi, Gaddafin porukka menetti mielenkiintonsa siltaa kohtaan ja kieltäytyi maksamasta laskua.

Mitch lähtee Libyaan tavoitteenaan tutustua siltarakennelmaan. Luca vakuuttaa, että Mitch voi turvallisin mielin lähteä matkaan. Mukaan lähtee Lucan tytär Giovanna, joka työskentelee Lontoon konttorissa ja haluaa vaihtelua työn kuvaansa.

Perille Libyaan päästään, mutta sitten Giovanna kidnapataan. Mitchin vaimo Abby joutuu mukaan tapahtumiin ja hänelle kerrotaan, että Giovannasta vaaditaan sadan miljoonan dollarin lunnaita. Aikaa on kahdeksan päivää. Jos kidnappaajat eivät saa rahoja, Giovanna teloitetaan. Alkaa kilpajuoksu ajan kanssa. "Luca ei voi menettää tytärtään", Roberto sanoi. "Millään muulla ei ole väliä." Mitch on ollut taitava pysymään askeleen edellä vastustajiaan, mutta nyt ovat keinot vähissä. 

Jo vuosien ajan olen ostanut miehelleni uusimman Grishamin isänpäivälahjaksi. Mielelläni olen lukenut kirjat itsekin. Grisham on suosittu kirjailija. Hänen kirjojaan on myyty yli 350 miljoonaa kappaletta 45 kielellä ja yhdeksästä kirjasta on tehty elokuva. Olen pitänyt Grishamin kirjoissa erityisesti oikeussalikuvauksista. Olisin toivonut, että Lunnaissa kuolemaantuomitun oikeusjuttu olisi ollut kirjan teema, mutta valitettavasti näin ei ollut. Kirja ei mielestäni kuulu Grishamin parhaimmistoon.

Ossi Nyman: Alkuhuuto

 

Ossi Nyman: Alkuhuuto. Teos. 2025. 271 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

En ole ennen lukenut Ossi Nymanin teoksia. Kiinnostuin Nymanin tuoreesta kirjasta sekä omaperäisen kannen että kiinnostavan takakansikuvauksen perusteella. Kirja kuvaa kolmea henkilöä, joiden elämät kirjan tapahtumien edetessä kietoutuvat yhteen. Päähenkilö on Toivo Pajumäki, 46-vuotias bussikuski. Toivo elää yksin, lapseton avioliitto on päättynyt vuosia sitten eroon. Toivo ei tunne itseään onnelliseksi. Mielikuvissaan hän kaipaa lapsuuden kotiaan, josta hänellä on tarkat muistot. Hänen haaveenaan on päästä eläkkeelle. Bussikuskin palkka ei tuo rikkauksia eikä Toivo muutenkaan viihdy työssään. Monesti sekä työkaverit että matkustajat yksinkertaisesti vain ärsyttävät. "Hänet on puristettu tyhjiin. Hän vihaa työtään ja rakastaa sairauspäiviä. Illalla yllättäen nouseva kuume on hänen paras ystävänsä, jota hän tervehtii leveästi hymyillen."

Yksinäinen Toivo kaipaa rinnalleen naista. Hän katselee netistä alapääsivustoa ja löytää sitä kautta estottoman kassarouva Marjut Pelkosen, joka hyväksyy Toivon kaikkine puutteineen. Tästä Toivo iloitsee. Se saa hänet suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta Marjutin kanssa. Toivo jopa ostaa Marjutille kihlasormuksen. 

Toivo ei tiedä, että Marjut on naimisissa. Nabialainen suntio Faith Gabriel on Marjutin aviomies. Molemmat tunnistavat avioliiton jämähtyneisyyden. Marjut etsii lohtua Toivosta ja muista miehistä. Faith taas puolestaan haluaa korjata parisuhdetta ja saa houkutelluksi Marjutin parisuhdeterapiaan. "Faith on hyvä hänelle ja oikeassa sanoessaan, että heidän elämänsä saa pian uuden alun. Täytyy lopettaa pettäminen. Täytyy mennä pariterapiaan. Ei hän silti aio tunnustaa. Hän on pelkuri ja tietää sen. Häntä ei saa hylätä. Kaikki Faithia lukuunottamatta ovat aina hylänneet hänet."

Nymanin Alkuhuuto on intensiivinen lukukokemus. Kirjailijan taito kuvata Toivon, Marjutin ja Faithin tavallista, latteanoloista arkea on vaikuttava. Toivo ja Faith tuntevat vastenmielisyyttä ellei jopa vihamielisyyttä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Ajan ilmiöt - maahanmuuttajat, homot, sateenkaaripelleily - koetaan pelottavina. Vain Voittopuolue tuo toivoa. Mutta sisällä sykkii inhimillisyys ja rakkauden kaipuu. 

Nyman on taitava kirjoittaja. Hänen naseva ja havainnoiva kirjoitustyylinsä sopii mitä parhaiten inhimillisten ihmisten arkisen elämän kuvaamiseen. Kirjassa on riemastuttavia kohtia, jolloin on ihan pakko nauraa ääneen, esimerkkinä vaikkapa Faithin ja Marjutin terapiaan liittyvät hilpeät parisuhdeharjoitukset. Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja nimiä myöten. Juonen edetessä henkilöistä tulee minulle läheisiä ja todellisia. 

Ulla Onerva: Hattaradilemma

Ulla Onerva: Hattaradilemma. Tammi. 2025. Kansi Laura Lyytinen. 332 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin kirjasta, kun luin Uusi Juttu -lehdestä Ulla Lehtisen haastattelun. Lehtisen kirjailijanimi on Ulla Onerva. Hänen esikoisteoksensa Hattaradilemma ilmestyi 13.2.2025. 

Abiluokka Emma Nuutinen mukaanlukien valmistautuu syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Emma on kirjoitusten suhteen rauhallinen ja tyyni päinvastoin kuin vaikkapa Emman hyvä ystävä Ulpu, joka ei pysty hetkeksikään irrottautumaan biologian opiskelusta. Emma suree yhä keväällä päättynyttä suhdetta ihanan Aaronin, Emman ensirakkauden, kanssa. Aaron oli se, joka lopetti suhteen. Onneksi Emmalla on kirjat. Rakkaus kirjoihin on tullut kodin kautta. Emman mielenkiinto suuntautuu romanttiseen viihdekirjallisuuteen. Se, mikä Emmaa harmittaa, on yleinen tyly suhtautuminen tähän genreen. Emma pohtii: "Olin kyllästynyt siihen, että romanttista kirjallisuutta pidettiin pelkkänä roskana. Olin kuullut kaikki mahdolliset stereotypiat. Osasin ne ulkoa: Romanttinen kirjallisuus oli huonosti kirjoitettua, seksissä piehtaroivaa juonetonta kaavojen toistelua." Edes äikän kurssin lukulistalla ei ole yhtään romanttista kirjaa.

Emma päättää perustaa romanttisen viihdekirjallisuuden ryhmän, jolle hän antaa nimen Feministinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, mutta jo ensimmäisessä kokoontumisessa ryhmän nimi muutetaan Oikukkaiden romantikkojen piiriksi. Kyseessä ei ole lukupiiri vaan keskustelupiiri, jossa pohditaan keinoja levittää romanttisen viihdekirjallisuuden ilosanomaa.

Äikän tunnilla Emma saa työskentelykaveriksi Eelin, ex-poikaystävä Aaronin hyvän ystävän. Emma saa pian kuulla, että Eeli halveksii romanttista kirjallisuutta, mutta ei auta, parityönä pitää analysoida the Notebook -elokuvaa. Eikä mene kauaakaan, kun Emman ja Eelin välillä on aistittavissa ihastumista, ja suhde kehittyykin nopeasti varsinaiseksi romanssiksi. Jää nähtäväksi, vaikuttaako Emman ja Eelin suhde poikien väliseen ystävyyteen.   

Uusi Juttu -lehden haastattelussa kirjailija sanoo, että Hattaradilemman kohdeyleisö on melkein aikuiset nuoret. Genreä kutsutaan New Adultiksi eli NA:ksi. Kirja kyllä kelpasi minullekin, vaikka eläkeläisenä olenkin aika kaukana NA:sta. Luin kirjaa todella mielelläni, sujuvasti kirjoitettu kirja on helppoa ja viihdyttävää luettavaa. Huumori puskee esiin läpi koko teoksen ja tuo tekstiin lisätehoa. Henkilöhahmot ovat ihania nuoria, erityisesti Emma omapäisenä ja itsenäisenä nuorena naisena miellytti minua. Uusi Juttu -lehden sanoin kirja on "kevyt feministinen puheenvuoro viihdekirjallisuuden puolesta." Hattaradilemma on ensimmäinen osa Oikukkaiden romantikkojen piiri -trilogiassa. Innolla odotan jatko-osaa. 

Kirjailija tietää, millainen kirjallisuus vetoaa nuoriin. Hänellä on TikTok-tilillään Tarinannuppuja yli 20000 seuraajaa, joista valtaosa on 18-24 -vuotiaita. On ihailtavaa, että kirjailija on tavoittanut nuoret puhumalla heille kirjallisuudesta. 

Kirjan lopussa on Emma Nuutisen kokoama lista "20 parasta romanttista kirjaa ikinä". Mielenkiintoinen lista, joka alkaa Elena Armasin teoksella Rakkausjuttu espanjalaisittain. Viihdyttävän lukukokemuksen kruunaavat kirjan ihastuttava nimi ja Laura Lyytisen suunnittelema raikas kansi. 

Michelle Marly: Mademoiselle Coco ja rakkauden tuoksu

 

Michelle Marly: Mademoiselle Coco ja rakkauden tuoksu. Sitruuna. 2024. Saksankielinen alkuteos Mademoiselle Coco und der Duft der Liebe. Suomentanut Kirsi Vainionperä / Nuanxed. 394 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Jouluna vuonna 1919 Coco Chanelin maailma murtuu. Hän saa tiedon, että hänen rakas miesystävänsä Boy oli kuollut auto-onnettomuudessa. Arthur Capel, ystävien kesken Boy, oli Cocon pitkäaikainen miesystävä. Boy oli naimisissa, mutta se ei haitannut Cocoa, koska hän tunsi olevansa Boyn ehdoton ykkösnainen. 

Tähän mennessä 37-vuotias Coco oli jo luonut maineikasta uraa muotimaailmassa. Nyt Boyn kuoleman myötä Coco haluaa luoda jotakin uutta, jotakin ihan erilaista. Cocon haaveena on kehittää uusi oma tuoksu, joka omistettaisiin Boyn muistolle. "Jos onnistut luomaan ainutkertaisen tuoksun, se on muistomerkki. Muistomerkki teidän rakkaudellenne," ystävä Misia innostuu. Lähtiessään etsimään täydellistä ja ainutlaatuista tuoksua Coco tapaa ihastuttavan venäläisen suuriruhtinas Dmitri Pavlovits Romanovin, jonka kanssa Coco lähtee lomalle Etelä-Ranskaan. He nauttivat lomasta ja matkaavat Cocon lapsuuden maisemissa. Muistot ottavat Cocon valtaansa. "Hän häpesi syntyperäänsä ja sitä, mitä hänen isänsä oli hänelle tehnyt. Siksi hän oli turvautunut tarinaan, johon oli alkanut melkein jo itsekin uskoa. Se oli sepitetty aivan kuten kaikki muutkin sadut, joilla hän kaunisteli elämäntarinaansa." Mutta Coco huomaa luottavansa Dmitriin ja paljastaa hänelle lapsuutensa ikäviä muistoja, joita ei ollut aiemmin kertonut kenellekään. 

Lomalla on Cocolle toinenkin suuri merkitys. Dmitrin kautta Coco tapaa tulevan parfyymivalmistajansa Ernest Beaux'n. Kun tuoksu saadaan Cocoa miellyttäväksi, pitää vielä päättää nimestä. "Haluan antaa hajuvedelleni nimen Numero viisi. Näytteen numero on hyvä enne. Esittelen uuden mallistoni aina vuoden viidennen kuukauden viidentenä päivänä. Joten numero viisi sopii täydellisesti myös muotitaloni hajuvedelle."

Kirja on jaettu neljään osaan. Kaikki johtaa yhteen päämäärään: Chanel No. 5:n luomiseen, joka yhä edelleen on parfyymihyllyjen klassikoita. Oli kiinnostavaa lukea, miten ideasta tuli valmis ainutlaatuinen tuote. Miehillä oli iso rooli parfyymin luomisessa samoin kuin Cocon elämässä yleensäkin. Cocolla oli suhde mm. Igor Stravinskyn kanssa, jota kuvataan tässäkin romaanissa. 

Coco Chanelin elämästä on kirjoitettu useita elämäkerrallisia kirjoja ja tehty elokuvia. Mieleeni tulee pari lukemaani kirjaa: Lorna Cookin Tanssi sodan näyttämöllä (Bazar 2024) ja Sanna Tahvanaisen Pikku musta (S&S 2016). Yhä edelleen mademoiselle Cocon elämä kiinnostaa kirjailijoita. Fiktiivinen faktoihin nojaava teos Mademoiselle Coco ja rakkauden tuoksu on kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kirja kattaa vain kolme vuotta 87 vuotta eläneen Coco Chanelin elämästä. Romaanin rakenne - neljä osaa - on toimiva. Marlyn teksti on sujuvaa, ja kirjan intensiteetti kasvaa kiinnostavasti juonen edistyessä. Suosittelen lämpimästi.

Adania Shibli: Sivuseikka

Adania Shibli: Sivuseikka. Otavan kirjasto. 2024. Arabiankielinen alkuteos Tafṣīl Thānawī. Suomentanut Sampsa Peltonen. 112 sivua.

On vuosi 1949, elokuun 9. päivä. Israelin valtio on juuri perustettu. Uutta valtiota pitää puolustaa, se on määräys ja myös tahto. Eräs sotilasosasto upseerinsa johdolla on turvaamassa maan rajoja Negevin autiomaassa Egyptin rajalla. Useita partioretkiä tehdään päivittäin, vaikkakin alue on hyvin rauhallinen. "Ja sitten taas matkaan, ja seuraavana päivänä uudestaan, aina vain, vaikkei alue toistaiseksi suostunut näyttämään itsestään muuta kuin hiekkamyrskyjä ja pölypilviä, jotka tuntuvat aivan piruuttaan vainoavan heitä, pitävän oikein pilkkanaan."

Upseerin eikä myöskään sotilaiden nimiä mainita, mutta sen sijaan kirjassa kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti upseerin toimia. Hän huolehtii hygieniastaan yli-innokkaasti, taistelee hämähäkkejä vastaan ja lääkitsee hyönteisen aiheuttamaa puremaa. Eräällä partiomatkalla sotilaat yllättävät beduiiniperheen. Heidät murhataan, ainoastaan perheen tyttö ja koira säästetään. Kuten arvata saattaa, tyttö joutuu moninkertaisen raiskauksen uhriksi, kunnes lopulta hänet haudataan hiekkaan.

Kirjan toisessa osassa minä-kertojana on nuori palestiinalaisnainen. Naisesta ei kerrota juuri enempää kuin ensimmäisen osan upseeristakaan, ei nimeä eikä juuri muutakaan. Nainen lukee lehdestä uutista, jossa kerrotaan beduiinitytön raiskauksesta ja murhasta. Nainen kiinnostuu tytön kohtalosta, koska artikkelista käy ilmi, että tyttö kuoli päivälleen 25 vuotta ennen kertojan syntymää. Nainen lähtee kotoaan Ramallahista israelilaisalueelle etsimään tapahtumapaikkaa. Eteneminen on hidasta. Tiesulkuja on jatkuvasti, ne hermostuttavat ja myös pelottavat. Tiet ovat mutkaisia ja on alueita, jonne ei saa mennä tai jonne ajoa ei suositella. Onneksi naisella on kartta. Autossa on myös kartta, joka kuvaa maata ennen vuotta 1948. "Tuntuu pelottavalta ajatella, miten israelilaisen kartan keltainen hiekkameri näyttää niellaisseen kaikki ne palestiinalaiskylät, joita tähän toiseen karttaan on merkitty kymmenittäin."

Tässä kaunokirjallisessa teoksessa on vain runsaat sata sivua. Se riittää, ei tarvita yhtään enempää kuvaamaan, mitä vallalla voi tehdä ja mitä miehitys merkitsee arkipäivässä. Vaikka kirjassa ei kerrata Lähi-Idän tilanteen historiaa, menneisyys on läsnä kirjan tapahtumissa. Tapahtumien kuvaus on tarkkaa ja yksityiskohtaista, jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä, vaikka ne saattavatkin olla kokonaisuuden kannalta sivuseikkoja. 

Arabian kielestä kirjan kääntänyt Sampsa Peltonen on onnistunut hienosti. Kirja oli National Book Award- sekä International Booker Prize -finalisti. Adania Shibli oli Suomessa Helsinki Lit-tapahtumassa keväällä 2024.  

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

 

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa. Into. 2025. Kansi Emmi Kyytsönen. 194 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eevi Iisakkilan esikoiskirjan ihastuttava kansi on kutsuva ja kuvaa hyvin tämän romanttisen kirjan teemoja. Kirja on ensimmäinen osa Kaunisjärvi-sarjassa. Pääosassa on Kaunisjärven kylällä sijaitseva majatalo, jonka omistaja on Lila Kajo. Kolmikymppisen Lila elämä on tällä hetkellä melko mallillaan, mutta menneisyydestä löytyy hyvinkin traagisia tapahtumia. 

Lilan äiti oli tuonut Intian matkaltaan Lila-vauvan mummon ja papan kasvatettavaksi ja oli samantien lähtenyt joogamatkalle takaisin Intiaan. Aika erikoinen kuvio! Mutta hyvin Lila oli viihtynyt isovanhempien huostassa. Suuri tragedia oli sattunut muutama vuosi sitten, kun Lilan mies Kaapo oli kuollut auto-onnettomuudessa. Lilan suru on suuri yhä edelleen. "Hän oli seuramies ja visionääri. Kaikki häneen vähän rakastuivat, ja Lila kaikkein eniten siksi, että Kaapo näki hänen sieluunsa, joka oli salaisesti murtunut jo lapsena, hylätyksi tulemisesta." Avioparilla oli ollut majatalon suhteen suuria suunnitelmia, heidän tavoitteenaan oli ollut aloittaa gluteeniton viljely. "Mutta koskaan ei tullut ensimmäistä sadonkorjuuta, ei nähnyt päivänvaloa Kajon Kaura."

Lila oli aiemmin työskennellyt naapuripaikkakunnan ammattiopistolla digiopettajana, mutta hän irtisanoi itsensä, kun tunnit vähenivät. Samalla hän teki päätöksen, että "oli parasta keskittyä majataloon ja katsoa, kantoiko bisnes." Pian Lila totesi, että hän oli tehnyt oikean ratkaisun. Hän huomasi nauttivansa majatalon pyörittämisestä. "Siinä yhdistyi mukavalla tavalla käsin tekeminen ja ruumiillinen työ aivojumppana."

Lukija tutustuu Marikkiin ja majatalon pitkäaikaisiin asukkaisiin. Marikki hoitaa ruoanlaiton ja tekeekin sen ammattitaidolla. Lila ei voisi kuvitella majataloa ilman Marikin tärkeää roolia. Asukkaissa on kiinnostavia henkilöhahmoja, on mm. maailmankuulu virtuaalishakinpelaaja Lasse Heinämä, valokuvausta harrastava Pilvi ja biologi Noel. 

Lila kiinnittää miesten huomiota kauniilla ja reippaalla olemuksellaan. Entinen poikaystävä Henri haluaisi aloittaa suhteen uudelleen, mutta Lilan pitää miettiä, onko hän jo valmis uuteen suhteeseen. Myös biologi Noel kiinnostuu Lilasta. Lisäksi Lilalla on ulkomailla kirjeenvaihtokaverina Hugo, jonka kanssa vaihdellaan rohkeitakin viestejä. 

Pieni kyläyhteisö elää hiljaiseloa varsinkin talvisaikaan. Maaleidien tapaamiset ja rusettiluistelut ovat ilopilkkuna arjessa. Arkeen tulee säpinää, kun majataloon tulee yllättävä vieras. Lilan mielialat vaihtelevat äärilaidasta toiseen, niin yllättynyt hän on, eikä heti osaa päättää, onko hän vihainen vai iloinen vierailun suhteen. Toinen yllätys odottaa lukijaa aivan kirjan viime sivuilla. Loppu jättää lukijan uteliaaksi, eli on varmaa, että jatko-osa menee lukulistalle. Pimeisiin talvi-iltoihin sujuvasti kirjoitettua, kivaa ja kevyttä luettavaa. 

Matti Laine: Isänsä tytär

. 

Matti Laine: Isänsä tytär. Bazar. 2025. Kannen suunnittelu Kristiina Kaksonen. 350 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kata Kovanen murtautuu juristi Sarah Fryerin toimistoon Berliinissä. Syynä on se, että Sarah Fryer oli osallistunut Suomessa Vanajan kartanossa salaperäiseen Puurojuhlaan, missä oli vieraina tunnettuja poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä eri maista. Tilaisuudessa oli ollut myös toimittaja Eeli Järvinen. Eeli löysi yhteisen nimittäjän vierasjoukolle: heillä oli vienti- ja tuonti- ja yhteisyrityksiä, joilla kaikilla oli yhteyksiä Venäjälle. Eelin maalittaminen alkoi heti, kun hänen artikkelinsa Puurojuhlasta ilmestyi. Hänen sometilinsä kaapattiin. Niiden tilalle tuli valetilejä pornosivulinkkeineen ja lisäksi Eelin nimi liitettiin pedofiilirinkiin. 

Eelin pelasti saksalainen Armadillo-järjestö, jonka tehtävänä on turvata maalituksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden fyysinen koskemattomuus. Heidät tuodaan Berliiniin ja majoitetaan vaihtuvissa turvataloissa. Näin tehtiin myös Eelin tapauksessa. 

Kata Kovanen työskentelee Armadillon palveluksessa. Hän oli murtautunut Sarah Fryerin toimistoon löytääkseen johtolankoja liittyen sotilaskäyttöön tarkoitetun materiaalin salakuljetuksesta Suomesta Venäjälle. Ehkä Puurojuhlassa oli sovittu toimeksiannoista, toivoo Kata penkoessaan Fryerin materiaaleja.

Toisaalla Suomen Lapissa entinen erikoisryhmän poliisi Rene Kovanen, Katan isä, odottaa salaperäistä tapaamista vanhan kollegansa Harri Jakoilan kanssa. Mutta he eivät koskaan tapaa, sillä Rene ajaa moottorikelkallaan ikävän kolarin, joka johti vuosien kuntoutukseen. Jakoilakin katoaa, hänen kerrotaan tehneen itsemurhan. Juttu on ollut Kittilän poliisin Simo Ripatin tutkinnassa, mutta poliisi Olivia Sudella on intuitio, että jutussa on jotakin muutakin. Kun Susi saa siirron KRP:n rikostutkijaksi, hän ryhtyy selvittämään Jakoilan tapausta. 

Juoneen tulee vielä paljon uusia henkilöitä, tulee turvapaikkaa tarvitseva Everest, tulee Kodiac, jonka lempiase on moottorisaha ja tulee myös Tinkkerman, joka haaveilee omasta rauhasta oman perheen kanssa. 

Kata Kovasen äiti on kuollut Katan ollessa 11-vuotias. Isä oli lähettänyt tytön Saksaan Katan tädin Elisabethin perheen huostaan. Kata tuntee itsensä hyvin onnekkaaksi päätyessään Armadilloon. "Armadillossa työskentely antoi elämälle tarkoituksen ja toi mukanaan struktuuria, jota Katan elämästä oli puuttunut koko sen ajan, kun hän kasvoi yksinäisenä Kovasena Saksassa." Kata on mainio nuori nainen, hän on reipas, älykäs, itsepäinen ja jopa röyhkeä. Kunnianhimoisiin tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu lapsen teko, vaikka miesystävä Michael sitä niin paljon haluaisikin. Onpa Katalla bändikin parin ystävänsä kanssa: punkkia soittava Her Bombastick Majesty. 

Matti Laine on julkaissut useita dekkareita, mutta minulle Isänsä tytär oli ensimmäinen kosketus Laineen tuotantoon. Kirja oli hyvä lukukokemus, jännitystä riitti ja kirja pysyi hyvin kasassa monista juonikuvioista huolimatta. Kirjassa on kiinnostavia teemoja. Pidin siitä, että kirjassa liikutaan tämän päivän yhteiskunnallisissa teemoissa, mm. maalittamisessa ja kansainvälisessä rikollisuudessa. Kirjan liepeestä luen, että Kovaset-sarjasta tulee trilogia. Tästä ensimmäisestä osasta jää varmasti paljon purettavaa jatko-osaan, ainakin kirjan loppu antaa siihen vahvan viitteen. On kiinnostavaa nähdä, ketkä henkilöhahmot Katan ohella nousevat keskiöön seuraavassa osassa. 

 

Lukupiirikirjana Irene Zidanin Isäni appelsiinikukkien maasta

 

Irene Zidan: Isäni appelsiinikukkien maasta. WSOY. 2024. Lukija Krista Putkonen-Örn. 8 t 3 min. Storytel.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui yhdentoista naisen voimin vaihtamaan ajatuksia Irene Zidanin ajankohtaisesta teoksesta Isäni appelsiinikukkien maasta. Kirjan keskiössä on toimittaja Amira Mansur. Amira on suomalainen, hän on syntynyt Suomessa ja puhuu suomea äidinkielenään. Hänen isänsä on palestiinalainen. Isä ja Amiran suomalainen äiti olivat tavanneet Ruotsissa, josta he olivat muuttaneet Suomeen. Amira työskentelee suomalaisessa valtalehdessä, todennäköisesti Hesarissa, on naimisissa ja avioparilla on kaksi lasta.  

Viimeisin Lähi-idän kriisi alkoi 7.10.2023, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin. Amira saa lehdessä siirron muistokirjoitusosastolta ulkomaantoimitukseen. Hänen tehtäväkseen tulee Lähi-idän tilanteesta raportoiminen. Amiran yllätykseksi hänen artikkelinsa saavat aikaiseksi palauteryöpyn. Voiko Amira-niminen toimittaja raportoida puolueettomasti Lähi-idän tilanteesta? Ei voi, sanovat lukijat ja syyttävät toimittajaa tietämättömyydestä ja antisemitismista. Eikö Amiran nimen pitäisi pikemminkin olla etu, merkki siitä, että toimittajalla on syvällisempää tietoa kyseisestä alueesta, pohti eräs lukijoistamme. 

Amiran isä on sympaattinen ja välittävä mies. Kirja kuvaa uskottavasti ja koskettavasti isän sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Isä on todella halunnut sopeutua, mutta vaikeaa se on ollut. Aktiivisista yrityksistä huolimatta töitä löytyy vain satunnaisesti. Lisäksi omaisten kaipuu on voimakas. Isän puolesta tuli surullinen olo, kommentoi eräs lukijoistamme.  

Totesimme, että kirja on kirjoitettu toimittajan ammattitaidolla. Kirjan rakenne takaumineen toimi erinomaisesti. Kirjaa oli helppo lukea, ja jokunen lukijoistamme oli lukenut kirjan yhdeltä istuimelta. Koimme, että kirja on tärkeä, silmiä avaava teos, mutta ehkä hieman ahdistavakin. Kirja on hyvä osoitus siitä, että kaunokirjallisesti voidaan tuoda esille tuoreita poliittisia teemoja. Voisimme suositella kirjaa myös lukiolaisille. Zidan ei nimeä Lähi-idän paikkoja nimeltä, vaan käyttää termejä siellä jossakin, valtio, kaistale ja ranta. Ehkä kirjailija oli näin halunnut etäisyyttä näihin hänelle ja perheelle tärkeisiin alueisiin.

Totesimme myös, että kyseessä on monitasoinen teos. Löysimme kirjasta monia teemoja: toisen polven siirtolaisuus, isä-tytär -suhde, rasismi, selviytyminen, henkinen kasvutarina. Rasismista keskustelimme pitkään. Monen lukijan mielestä rasismi näkyi läpi kirjan tapahtumien, ei pelkästään toimittajapalautteissa. Äiti, tyttäret ja isä saivat kokea, että jo heidän poikkeava ulkonäkönsä erotti heidät suomalaisesta kulttuurista. Työpaikkojen saantiin etenkin isän kohdalla vaikutti osittain erilaisuus. Mietimme, oliko kyse rasismista vai pikemminkin ennakkoluuloista.

Irene Zidan on suomalainen viestintäasiantuntija ja entinen Hesarin ja Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja. Hänen isänsä on palestiinalainen. Kirja on todennäköisesti pitkälti autofiktiivinen. Kyseessä lienee Zidanin tutkimusmatka omaan menneisyyteensä, jolloin Zidan hakee hyväksyntää omille juurilleen. Vilpitön suosituksemme Zidanin kirjalle. Toivomme, että Zidan jatkaa kirjoittamista, niin hyvä lukukokemus tämä kirja oli meille lukupiiriläisille. Kiitokset myös Ville Laihoselle kirjan tyylikkäästä kannesta. Annoimme kirjalle hyvän arvion 4,4 (asteikko 1-5). Arvio on kolmanneksi paras arviomme yli kolmevuotiaan lukupiirimme historian aikana. 

Seuraavan kerran lukupiirikirjanamme on Anni Kytömäen Mirabilis. Saamme Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle 31.3.2025.

Anne Manner: Asfalttiviidakko

 Anne Manner: Asfalttiviidakko. Lector Kustannus Oy. 2024. 

Arvostelukappale kustantajalta

Asfalttiviidakko on Mannerin kolmas osa sarjassa, jonka pääosassa on Uutis-Viikko -lehden toimittaja Hanna Lammi. Hanna palkattiin urheilutoimittajaksi, mutta samalla hän työskentelee myös rikostoimittajana. Hanna on läpi kirjasarjan seurustellut Villen kanssa. Nyt heidän seurustelunsa on edennyt niin, että he asuvat yhdessä. Ville on poliisi ja työskentelee paikallisessa poliisilaitoksessa. 

Kirja alkaa nuoren naisen murhalla. Ville menee murhapaikalle Niittypuistoon ja kuvaa kollegalleen karmaisevaa näkyä. "Joku nuori nainen on päässy hengestään jonkun idiootin himojen takia. Tyttö on varmaan raiskattu ja kuristettu. Työ on ilmeisesti vielä viimeistelty tolla kivellä tossa." Kuollut nainen on 28-vuotias Pipsa Mäntyniemi. Poliisi ryhtyy heti selvittämään tapausta. On selvää, että Hanna ei millään malta pysyä toimituksessa kirjoituspöydän ääressä, vaan lähtee oitis murhapaikalle ottamaan selvää, mitä on tapahtunut. Menee päiviä, eikä poliisi saa otetta tapauksesta. Mitään johtolankoja ei löydy. "Tuntuu, että ei nyt oikein päästä mitenkään eteenpäin, Ville huokaisi." 

Hanna on aktiivinen nuori nainen, joka haluaa olla monessa mukana. Kun häntä pyydetään opettamaan valokuvausta taideterapiaryhmässä syrjäytymisuhan alla olevalle nuorisojoukolle, hän ottaa tehtävän epäröimättä vastaan. Opetussessio olisi vain kerran viikossa, se ei häntä liiemmin rasittaisi. Mutta eipä tiedä Hanna, minkälaisiin kuvioihin hän joutuu suostuessaan tähän tehtävään. 

Taideterapiaryhmässä Hanna kuulee nuorten miesten puhuvan incelistä, stacyista ja chadeista. Mitä nämä termit tarkoittavat, pohtii Hanna. Googlettamalla selviää, että incel (involuntary celibacy)-kulttuurissa miehet joutuvat olemaan tahdonvastaisessa selibaatissa, koska eivät  pysty saamaan stacyjä eli kauniita ja viehättäviä naisia. Kauniit stacyt antautuvat vain chadeille, komeille ja lihaksikkaille miehille. 

Kun poliisi on edelleen neuvoton Pipsa Mäntyniemen murhan tutkimuksissa, Hanna joutuu kohtaamaan pelottavia tilanteita. Pyöräillessään kotiin taideterapiasta Hanna kokee, että häntä seurataan. Sen jälkeen tulee puhelimeen pelottava viesti. "Vitu huora! Mä tiiän nyt mis sä asut. Luuletsä pääseväs pakoo?" Poliisi jututtaa taideterapiaryhmän miehiä, mutta keskustelut eivät johda mihinkään. Poliisi järjestää jopa väijytystilanteen Hannan palatessa taideterapiasta kotiin. Sekään ei ratkaise mitään. Mutta ratkaisu kyllä löytyy, mutta todella ikävien ja pelottavien tapahtumien jälkeen. 

Kirjan luvut on selkeästi nimetty henkilöiden ja viikonpäivien mukaan. Sen lisäksi on lukuja, joissa henkilönä on red bill, joka sekin liittyy incel-kulttuuriin. Reb bill retostelee ryhmässään, miten rohkea hän on ollut. "no sain ainaski seksii niinku meijän pitäiski saada". Ja muut luonnollisesti ihastelevat suurta sankaria. Lisäksi kirjassa on lukuja, joissa otsikkona on vain vuosiluku. Nämä luvut kuvaavat pienen pojan ankeaa ja ankaraa lapsuutta, jota varjostivat köyhyys ja ennen kaikkea vanhempien alkoholismi ja väkivaltaisuus.   

Manner valitsee kirjoihinsa erikoisia aiheita. Ensimmäisessä kirjassa Dominoefekti teemana on turreilu eli juonen keskiössä oli Facebookin Suomen Turrit -ryhmä. Toinen osa Juoksuhiekka käsittelee miehiä, joita stalkattiin ja monet stalkkauksen kohteista murhattiin. Stalkkaajan persoona ei avautunut minulle. Nyt tämän kolmannen osan keskiössä on incel-kulttuuri, joka sekin oli minulle ihan uutta.

Myös tässä osassa pidin paljon Hannasta, aktiivisesta, hyväntuulisesta, rohkeasta ja peräti uhkarohkeasta nuoresta naisesta. Hannalla on ongelmia hengästymisen kanssa. Lääkärissä hengästyminen saa selityksensä ja edessä on iso leikkaus, johon varmasti päästään seuraavassa osassa. Hanna saa niin ison roolin kirjassa, että muut henkilöt jäävät väistämättä taka-alalle. Villestä en tälläkään kertaa saa minkäänlaista otetta. 

Kirja on rakenteeltaan selkeä ja sitä on helppo lukea. Tiivistäminen olisi tehnyt terää. Monet tapahtumat selitetään monta kertaa, ensin kuvataan tapahtuma, sitten siitä juttelevat Hanna ja Ville, sen jälkeen sitä selvitetään poliisilaitoksella ja vielä kerran Uutis-Viikon toimituksessa. Jokin lisätwisti juonen kehittelyssä olisi tehnyt terää.

Samuli Putro: Elämäni miehet

 

Samuli Putro: Elämäni miehet. WSOY. 2025. Kannet: Jussi Karjalainen. Kannen kuva: Miikka Pirinen. 246 sivua.

Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä muusikoista. Hänet muistetaan Zen Café -yhtyeen keulahahmona, sittemmin Putro lähti soolouralle. Putro on koskettanut ja itkettänyt kuulijoitaan, minua mukaan lukien. Koskettavia kappaleita on paljon, vaikkapa Elämä on juhla, Saaressa on aina sunnuntai, Olet puolisoni nyt, Tee minusta ihminen ja Ikävä mummoa, muutamia mainitakseni. Putron tekstit ovat oivaltavia ja käsittelevät hyvin arkisia asioita.

Tämän arvostamani muusikon omaelämäkerrallinen teos kiinnosti. Vaikkakin täytyy kyllä myöntää, että kirjan nimi hieman kummastutti. Miksi vain miehet? Miksi ei myös naiset tai vain naiset? Terapiaistunnotkaan eivät juuri lisänneet kirjan kiinnostavuutta.

Kirjan miehiä on kahdeksan: Kirjoittaja, Isä, Ohjaaja, Poika, Pomo, Jätkä, Uusi kaveri ja Kiltti mies. Mutta ei kirja kuvaa vain heitä, vaan kuvauksen kohteena ovat myös Putron tärkeimmät naissuhteet, joita suodatetaan miessuhteiden kautta. Terapiaistunnot kulkevat punaisena lankana läpi kirjan.

Ensimmäinen kirjan miehistä on boheemi kirjoittaja, joka liittyy vaaleatukkaisen naisen ja Putron eroon. Tätä miessuhdetta Putro kuvaa laveasti, varmaankin ero naisesta otti koville. Rankkaa eroa Putro halusi käydä läpi terapeutin kanssa. Terapeutin valinta tuotti vaikeuksia. Kolmesta ehdokkaasta Putro valitsi tiukan oloisen naisen. "Tämä nainen antoi itsestään tarkan ja älykkään kuvan. Hän toi mieleeni ankaran mutta reilun saksanopettajani lukiosta. Ei kivoimman tyypin, silti suosikkini."

Terapeutin kehotuksesta katse kääntyy isään. "Tää on aikamoinen klisee, mutta mun pitäis tietää jotain sun lapsuudesta ja vanhemmista. Isästä ainakin nyt aluksi." Putro on viettänyt lapsuutensa pienessä tehdaskaupungissa, Raahessa. Isä harrasti valokuvausta ja musiikkia. Rakkaus musiikkia kohtaan juurtui Putroon jo nuorena. Ateisti-isän harmiksi poika kävi seurakunnan tilaisuuksissa. "Minulle se oli tietysti eräänlainen kapinan muoto."

Samuli Putro oli nuorena miehenä hyvin epävarma itsestään. Epävarmuuteen liittyen hänellä oli kova hyväksynnän tarve, auktoriteetin hyväksyntää hän oli aina hakenut. Hän oli ihaillut ja samalla pelännyt röyhkeitä ja itsevarmoja miehiä. Yhä edelleen Putro tuntee itsensä kiltiksi pojaksi, joka ei osaa sanoa vastaan. Jos hän ei ymmärrä häneen kohdistuvaa kritiikkiä, hän jää keinottomaksi. "Jos en ymmärrä miten ja mitä minun pitäisi petrata, työni ei kehity. Keskityn epäolennaiseen, auktoriteetin pelkäämiseen tai miellyttämiseen. Vähäinenkin luovuuteni katoaa ja alan poteroitua. En enää tiedä kuka olen."

Ohjaaja, Pomo, Jätkä, Uusi kaveri ja Kiltti mies liittyvät Putron työhön, musiikin tekemiseen. On hyviä hetkiä ja on ihan hirvittävän huonoja hetkiä. Suhde elokuvaohjaajaan on intensiivinen ja suhteeseen mahtuu paljon tunteita. "Mies, miehet, kateus, kilpailullisuus, vertailu, mustasukkaisuus, konfliktit, harkinta ja kontrollissa olemisen tarve." Pomon kanssa yhteistyö alkoi hyvin, suorastaan loistavasti, mutta sitä kesti vain aikansa. Kesti kauan ennen kuin Putro sai lopetetuksi yhteistyön. Jätkän kanssa Putro reissasi Berliiniin tekemään demoja. Uusi kaveri oli loistava kaveri raittiina. Kiltti mies tuotti Putron ensimmäisen soololevyn. Musiikkimaailmaa tuntevat todennäköisesti tunnistavat nämä henkilöt. Se, millainen lukukokemus kirja on kuvatuille musiikkialan miehille, jää arvattavaksi.

Poika on Putron vanhin kaveri ja myös paras ystävä. "Hän ei vaadi minulta juuri mitään. Ainoastaan sen, että tunnustan ystävyytemme. Ainoastaan sen, etten salaa häneltä murheitani." Kirja saa lempeän lopun: Putro on löytänyt turvapaikan.

Kirja on kiinnostava lukukokemus. Putron elävää ja oivaltavaa tekstiä on ilo lukea. On selvää, että 54-vuotiaan miehen elämään on mahtunut paljon, niin kriisejä kuin onnellisiakin hetkiä. Ennen kaikkea siihen on mahtunut paljon työtä. Autofiktiivisen teoksen kirjoittaminen on varmasti vaatinut muusikolta rohkeutta ja päättäväisyyttä, niin avoin ja vilpitön hän on purkaessaan ihmissuhteitaan. Oletettavasti ja toivottavasti kirjan kirjoittaminen on ollut hänelle terapeuttinen kokemus. 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat. Minerva. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Flowers of Alice Hart. Suomentanut Hanni Salovaara. Lukija Rosanna Kemppi. 13 t 39 m. Storytel.

Kirjan päähenkilö Alice Hart on perheen ainoa lapsi. Tyttö rakastaa äitiään, mutta tuntee pelkoa isäänsä kohtaan. Koskaan ei voi tietää, millä tuulella isä on. Isän käyttäytyminen on yllätyksellistä, hänen mielialansa vaihtelevat äärilaidasta toiseen, joskus hän on rakastava ja hellä, joskus taas arvaamattoman väkivaltainen. Väkivalta kohdistuu useimmiten äitiin. Äiti tekee kuitenkin kaikkensa, jotta saisi pidetyksi perheen koossa, etenkin kun hän on raskaana. 

Traagisen tulipalon seurauksena Alicen vanhemmat kuolevat. Yhdeksänvuotias Alice jää orvoksi ja suuren järkytyksen takia menettää puhekykynsä. Alicen ottaa huostaansa lapsen isoäiti June, jota Alice ei muista koskaan tavanneensa. Isoäiti asuu kauniilla Thornfieldin kukkaistilalla. Kukista ja luonnosta Alice saakin paljon voimaa, samoin iloa tuottaa naapurin bulgarialaislähtöinen koulukaveri. Mutta suru on suuri eikä puhekyky palaudu. Alicea kiinnostaisi kuulla isoäidiltä, millainen isän ja äidin avioliitto oli ollut, mutta isoäiti lykkää asioista puhumista aina vaan tuonnemmaksi, kunnes huomaa, että se on jo liian myöhäistä. Alice on paennut isoäidin kukkaistilalta. Alice jättää kaiken ja muuttaa sisämaahan puistonvartijaksi. Hän tekee parhaansa unohtaakseen menneisyytensä. Uusi työ tuo mukanaan uusia tuulia ja uusia ystäviä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Australiaan. Australian luonnolla, kukilla ja merellä on iso rooli kirjan tapahtumissa. Kukat antavat kiinnostavan kehyksen tapahtumille. Mieleen tulee Delia Owensin Suon villi laulu (WSOY 2020), jossa marskimaan kuvaukset ovat suorastaan lumoavaa luettavaa. 

Alice Hartin kadonneet kukat on australialaisen Holly Ringlandin esikoisromaani. Kirja on todellinen kukkakirja. Kukat on mainittu kirjan nimessä, samoin kirjan kaunis kansi tulvii kukkia. Jokainen luku on nimetty jonkin australialaisen kukan mukaan. Mieleen jäi erityisesti flamingonkukka. Uskotaan, että joku läheinen sairastuu, jos flamingonkukka voi huonosti. Kaiken kaikkiaan kirja tarjosi mukavan ja viihdyttävän lukukokemuksen.

József Debreczeni: Kylmä krematorio

József Debreczeni: Kylmä krematorio. Raportti Auschwitzin valtakunnasta. Like. 2025. Unkarinkielinen alkuteos HIDEG KREMATÓRIUM - Auschwitz regénye. Suomentanut Minnamari Soisalo. 222 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Vietimme Suomessa kansainvälistä holokaustin uhrien muistopäivää sekä Auschwitzin vapautuksen 80-vuotispäivää 27.1.2025. Juuri ennen muistopäivää ilmestyi József Debreczenin teos Kylmä krematorio, joka kuvaa natsien julmuutta Auschwitzin keskitysleirillä. Viimeisten vuosikymmenten aikana holokaustikirjallisuutta on ilmestynyt melko paljon myös suomeksi. Kaikki holokaustia kuvaavat kirjat ovat arvokkaita, niin ne joissa kuvataan rohkeutta ja urhoollisuutta osoittaneiden juutalaisvankien toimintaa kuin myös ne, joissa kuvataan vankien epäinhimillisiä olosuhteita, ainaista nälkää ja natsien julmuutta. Debreczenin teos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Kirja on raaka ja synkkä kuvaus kauhusta, pakkotyöstä, natsien epäinhimillisestä käyttäytymisestä sekä taistelusta alituista nälkää vastaan. Tapahtumat eivät keskity kuolemanleireihin, kuten Auschwitz-kirjat yleensä, vaan kuvauksen kohteina ovat orjatyöleirit, joissa Debreczeni työskenteli.

Unkarilaissyntyinen 39-vuotias toimittaja József Debreczeni kuljetettiin Jugoslaviasta Auschwitziin vaimonsa ja vanhempiensa kanssa. Vuosi oli 1944. Perillä Auschwitzissä Debreczeni ohjattiin oikeanpuoleiseen jonoon, johon siirrettiin ne, joita ei heti tapettu. Vaimo ja vanhemmat pakotettiin vasemmanpuoleiseen jonoon ja siitä suoraan kaasukammioon. "Heitä, vasemmalla seisseitä ei nähnyt enää kukaan..." 

Debreczenistä tuli Häftling eli vanki numero 33031. "Tästä eteenpäin en ole enää minä, vaan 33031. Olen pelkkä numero..." Hänet laitettiin pakkotyöhön Auschwitzin alaleireille, ensin kantamaan raskaita taakkoja muiden vankien lailla ja sitten tunnelityöntekijäksi kivilouhos- ja hiilikaivosalueelle. Pimeissä ja vaarallisissa tunneleissa raataminen vaati useita kuolonuhreja päivittäin. Työpäivä oli 14-tuntinen. Vangit olivat jatkuvasti sairaina, oli lavantautia, ripulia, pilkkukuumetta ja punatautiepidemiaa. Lisäksi täit olivat jatkuvana riesana. Olipa vangin kunto mikä tahansa, työhön piti raahautua, koska natsit olivat sitoutuneet antamaan työvoimaa alueen yrityksille. Ruoka-annokset olivat mitättömiä. Musta pörssi kukoisti. Leipäannoksia vaihtui tupakkaan. Kaupan saattoi olla vaikkapa rehujuurikkaan siivuja, punajuuria tai tyhjiä säilytyspurkkeja. Kaikki meni kaupaksi.

Seuraavaksi oli vuorossa siirto Dörnhaun sairaalaleirille. Korttelissa A, johon Debreczeni ohjattiin, majoittui kuusisataa miestä. Samalla lavitsalla makasi kaksi tai kolme lähes alastonta vankia. Väkeä - "puolikuoliaaksi nääntyneitä ihmislaumoja" - tulvi lisää joka päivä. "Dörnhaun merkitys oli tässä vaiheessa lisääntynyt. Leirivaltakunta kaatoi sinne kaiken loppuun käyttämänsä ihmisaineksen." Joka päivä kuoli parisataa vankia nälkään, kylmyyteen tai sairauteen, mutta aina tilalle tuli uusia avuttomia ihmisraukkoja. Ruoka-annokset olivat mitättömän pieniä. Oikeutusti voitiin sanoa, että "nälkä oli hyödyllinen väline tasapainon ylläpitämisessä".  

Venäläiset vapauttivat leirin 27.1.1945. Sitä ennen saksalaiset ja  kävelemään pystyneet vangit olivat lähteneet leiriltä, vain heikoimmat - noin 7600 vankia - jäivät, äärettömän huonokuntoinen Debreczeni mukaan lukien. Venäläisten tullessa Debreczenin A-kortteliin "upseeri seisahtuu keskelle hallia. Hän katsoo ympärilleen, yrittää sisäistää näkemäänsä. A-korttelin järkyttävää, katseilta piilossa pysynyttä todellisuutta. Hän kahlaa lietteessä, astuu lähemmäs vuoteita. Hän tärisee kauttaaltaan."

Debreczenin kirja on rankkaa luettavaa. Taidokkaasti Debreczeni kuvaa ihmiskunnan historian synkintä ajanjaksoa. Lukijalle välittyy selkeä kuva Auschwitzin pakkotyöleirien kauhistuttavasta arjesta. Käy ilmi, että vankeus oli epäinhimillistä ilman Birkenaun krematorioitakin. Kirjailija kuvaa myös leirin hierarkiaa. Hän itse edusti alimpaa kastia eli hän oli Häftling, vanki numero 33031. "Natsien kuolemanleireillä toiminut mutkikas paariahierkia oli suunniteltu metodisella nokkeluudella. Saksalaiset pysyivät itse piikkilankojen sisäpuolella enimmäkseen näkymättömissä. Ruoanjakelun, kurinpidon, välittömän työnvalvonnan ja ensimmäisen asteen terrorin eli täytäntöönpanovallan he ulkoistivat tosiasiassa vankien keskuudesta umpimähkään valitsemilleen orjapiiskureille."

József Debreczeni julkaisi selviytymiskertomuksensa äidinkielellään jo vuonna 1950. Kirjan loppua pidettiin liian neuvostomyönteisenä, minkä vuoksi kirja ei päässyt länsimarkkinoille. Englanninkielinen painos ilmestyi vasta vuonna 2023. Kirja pääsi The New York Timesin kymmenen parhaan kirjan joukkoon vuonna 2024. 

Kylmä krematorio on todella vaikuttava ja tärkeä teos. Kerronta on kaunista, jopa runollista. Teksti muodostaakin tehokkaan kontrastin traagisille tapahtumille. Minnamari Soisalon käännös on erinomainen.