Heli-Maija Heikkinen: Grilli: Sitä saa mitä tillaa

 

Heli-Maija Heikkinen: Grilli: Sitä saa mitä tillaa. Warelia. 2025. Päällys Kari Jokinen. 245 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Heikkisen kirja vie lukijan Ouluun 1990-luvun alkuvuosiin. Tapahtumapaikkana on nimensä mukaisesti grilli, sellainen perinteinen elintarvikegrilli, joita 90-luvulla oli joka paikkakunnalla, kaupungeissa useitakin. Monelle oli itsestäänselvää, että ravintolaillan tai elokuvien jälkeen poikettiin kotimatkalla grillille herkuttelemaan makkaraperunoilla, lihapiirakalla tai hampurilaisilla. Sittemmin perinteiset grillikioskit ovat hävinneet tai ainakin vähentyneet kaupunkikuvasta. Pikaruokaketjujen yleistyminen ja halvat mamupizzeriat lienevät pääasiallinen syy grillikioskien vähentymiseen. Syynä saattaa olla myös tiukentuneet hygieniamääräykset ja myös se, että grillin pitäminen on haasteellisempaa, koska nyt ei riitä, että tarjolla on perinteiset makkaraperunat, vaan pitää olla gluteenittomat ja vegaaniset vaihtoehdot.

Heikkisen kirjassa grillillä riittää asiakkaita. Rahaakin ilmeisesti tulee, kun omistajalla on uudenuusi, metallinhohtoinen Bemari. On perjantai-ilta kesäkuun alussa. Kirjassa seurataan grillin yhtä työvuoroa, joka alkaa klo 18 ja päättyy aamulla vasta klo 6.00. Grillillä työskentelee kolme naista, Ritva, Jaana ja Heidi. Grillin omistaja Susannakin päätyy työntekijäksi aamutunneilla, tosin ei omasta vapaasta tahdostaan. 

Ritva on naisista kokenein sekä työ- että elämänkokemuksen suhteen. Hän on jämäkkä 55-vuotias yksineläjä, joka on hyvin tarkka asiakaspalvelusta. "Vanhoja ihmisiä piti teititellä, heikkoja tukea ja juopuneita käsitellä varoen. Kaikille ihmisille piti olla kunnioitettava ja ystävällinen. Myös niille, jotka kohtelivat myyjiä alentuvasti." Ritva on vaitelias yksityiselämästään ja haluaisi, että työasiat hoidettaisiin asiallisesti ja kotiasiat jätettäisiin sikseen. Tämä ei käy Jaanalle, joka mielellään piikittelee Ritvalle. "Sun se ei ees tarvi pestä niitä vitun viirukalsareita." Jaanan oma tilanne on vaikea. Kotona on kaksi lasta, eikä mies tänäänkään ollut tullut kotiin Jaanan lähtiessä töihin. Heidi on parikymppinen lukiolainen, jolle grilli on ensimmäinen työpaikka. Poikaystävä Juho on Heidille kaikkein tärkeintä. 

Yhteistä naisille on luonnollisesti työpaikka grillillä, mutta myös epäonnistuneet miessuhteet hallitsevat naisten elämää. Jopa Heidin rakas Juho yllättää Heidin, mutta ei kovin rakastettavalla tavalla. Kirja keskittyy käsittelemään myyjiä, ei niinkään asiakkaita, mutta on selvää, että grillin ympäristössä tapahtuu kaikenlaista perjantaiyönä. Onneksi poliisi Artsi tulee tarvittaessa paikalle.

Kirja tarjoaa nostalgisen paluun 90-luvulle. Luin kirjan mielelläni. Heikkisen sujuvaa tekstiä oli helppo lukea, vaikkakin naisten käyttämä murre vaati vähän totuttelua. Kirjan kohokohtaa piti odottaa pitkälle työvuoron lopputunneille. Tulihan se sieltä - todella yllätyksellinen, hurja lopputapahtuma. 

Monika Helfer: Missä isä on?

 

Monika Helfer: Missä isä on? Kustantamo Huippu. 2022. Saksankielinen alkuteos Vati. Suomentanut Anne Kilpi. 203 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Monika Helferin Roskaväkeä ilmestyi vuonna 2021 (linkki). Kirja on autofiktiivinen perhetarina Moosbruggerin perheestä. Josef-isä oli komea ja Maria-äiti oli kaunis, niin kaunis, että kaikki miehet halusivat häntä, mutta yhtäkaikki, he olivat roskaväkeä, yhteiskunnan pohjasakkaa. Grete, Monika Helferin äiti, oli yksi Josefin ja Marian lapsista. Kirjan tapahtumat sijoittuivat ensimmäiseen maailmansotaan ja kirjailijan näkökulma oli äiti ja äidinpuoleinen suku.

Missä isä on? on myös autofiktiivinen teos, jossa kirjailija keskittyy muistelemaan isäänsä, joka oli kuollut 1980-luvulla 67-vuotiaana. Monika tietää ja muistaa isästään melko vähän ja siksi hän menee äitipuolensa luo.
Kysyin: "Onko sinulla aikaa minulle?"
"Miten pitkään?" hän kysyi.
"Pitkään."
"On siis kyse isästäsi", hän sanoi. "Olenko oikeassa?"
"Haluaisin kirjoittaa hänestä romaanin."
"Toden vai keksityn?"
Sanoin: "Molempia, mutta enemmän keksityn. Olisiko sinulla jotain?"

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Itävaltaan Lungaun kylään toisen maailmansodan aikoihin. Hieman ennen ylioppilastutkinnon suorittamista Josef-isä kutsutaan sotaan. Hän haavoittuu ja hänet passitetaan sairaalaan, missä hänen toinen jalkansa amputoidaan. Sairaalassa Josef tapaa Grete Moosbrugerrin, tulevan vaimonsa. Grete kertoo isälle totuudenmukaisesti omasta köyhästä lapsuudestaan, mutta isä salaa Gretelta todellisen menneisyytensä. Grete ei usko isän tarinaa. "Muttei sillä ollut väliä. Tuolloin kaikki teeskentelivät maailman olevan toinen. Viimeiset uutiset luhistuvasta valtakunnasta teeskentelivät maailman olevan toinen."

Perheeseen syntyy ensin Margarethe, sitten Monika, kirjan kirjoittaja. Isää onnistaa ja hän pääsee sotainvalidien toipilaskodin johtajaksi. Ja mikä parasta, toipilaskodissa on kirjasto. Kirjat muodostavatkin kirjan punaisen langan. Isällä on suuri rakkaus kirjoja kohtaan ja niin on Monikallakin. Mutta tulee aika, kun isälle ilmoitetaan, että kirjastosta tulee luopua, kun sitä ei käytä juuri kukaan. Isä kantaa kotiin useita satoja arvokkaimpia kirjoja ja loput kirjat hän yhdessä Monikan kanssa pakkaa vahakankaisiin ja hautaa metsään kaivamiinsa kuoppiin.

Äiti sairastuu ja kuolee. Isä on toipumassa luostarissa eikä halua käydä kotona. Kerran lapset viedään isän luo, mutta käynti jää lyhyeksi. "Kuulkaas! Ei, älkää tulko tänne. Minähän sanoin: Kuulkaas! Ei ollut puhetta tänne tulemisesta." Mutta tulee aika, että isä pääsee jaloilleen, hän menee uudelleen naimisiin ja hän saa työn arvostettuna henkilöstöpäällikkönä. Rakkaus kirjoihin kestää läpi elämän. "Hän halusi lukea kaikki kirjat."

Monikan isä ei ollut helppo ihminen. Hän oli rikkinäinen, syvästi traumatisoitunut mies. Sodan kivuliaat kokemukset, joista ei koskaan puhuttu, lisäsivät ulkopuolisuuden tunnetta. Kommunikointi isän ja Monikan välillä oli vaikeaa ja Monikasta tuntui, ettei hän tuntenut isäänsä. Monika ja siskonsa olivatkin hämmästyneitä, kun normaalisti etäinen ja lähes sanaton isä puhui ja nauroi muiden asiakkaiden kanssa berliiniläisessä homobaarissa. "...isämme, joka näytti niin harmaalta, kuin virkamieheltä, mikä hän olikin, vieläpä verovirkailija, että isämme oli todellisuudessa värikäs mies." Kirja päättyy hienosti: "ME KAIKKI YRITIMME niin kovasti."

Missä isä on? on ihastuttava sukuromaani, kuten on myös edeltäjänsä Roskaväkeä. Ihastuin jo Roskaväkeä lukiessani Helferin intensiiviseen, lähes niukkaan, mutta hyvin rauhalliseen kerrontaan, jossa on mukana surua ja kepeyttä sekä rakkautta ja hellyyttä. Aikahyppyjä on runsaasti, koska kirjailijan muistot poukkoilevat asioista, henkilöistä ja vuosista toiseen.

On ilahduttavaa, että pienkustantamo Huippu tuo Suomen kirjamarkkinoille merkittäviä saksankielisiä kirjoja. Toimitusjohtaja Anne Kilpi suomentaa itse saksankieliset teokset. Kiitos Anne Kilpi!

André Brink: Katson pimeään

 

André Brink: Katson pimeään. Suuri Suomalainen Kirjakerho. 1985 (ensimmäisen kerran suomeksi 1976). Afrikaansinkielinen alkuteos Kennis van die aand. Suomentanut Seppo Loponen. Päällys: Kaari Ewart. 362 sivua.

"Minä taistelen sen perusoikeuden puolesta että minut tunnustetaan ihmiseksi. Että minun myönnettäisiin tuntevan ja ajattelevan ja kärsivän ja uskovan ihmisen tavoin. Jos en minä sitä tekisi niin voisin pian itsekin unohtaa olevani ihminen."

Jännityksellä tartuin André Brinkin teokseen Katson pimeään, jonka olin lukenut heti sen ilmestyttyä vuonna 1976. Kirja kuului sen ajan "must"-kirjoihin, kuten muukin Brinkin tuotanto, olihan Etelä-Afrikan apartheidin julmat vuodet ajankohtaisia juuri noina vuosina. Haluani lukea kirja toistamiseen lisäsi vielä se, että olemme tehneet lähivuosina kolme matkaa Etelä-Afrikkaan ja tutustuneet maan historiaan sekä Nelson Mandelan elämään.

"Tietääkseni kuka olen." Näin aloittaa Brink kirjansa Katson pimeään, jonka sanotaan olevan Brinkin pääteos ja joka julistettiin Etelä-Afrikassa pannaan heti ilmestyttyään vuonna 1973. Romaania syytettiin siveettömyydestä ja yleisen moraalin loukkaamisesta. Kirjassa on todellakin paljon sellaista, mistä ei tuolloin saanut kirjoittaa Etelä-Afrikassa. Se kertoi rotuvihasta ja vainosta, mutta kaikkein kamalinta oli, että se kuvasi värillisen miehen ja valkoisen naisen rakkaussuhdetta.

Kertoja ja päähenkilö on vankilassa istuva Joseph Malan, värillinen eteläafrikkalainen näyttelijä. Hän on kokenut vankilassa epäinhimillistä kidutusta ja odottaa nyt teloitustaan murhattuaan valkoisen naisen, jonka rakastaja hän oli. Vankilassa Malanilla on aikaa muistella omaa elämäänsä ja sukunsa historiaa. Hän kirjoittaa kaiken muistiin, mutta repii kaiken saman tien. Malanin sukumuistelujen kautta avautuu laajempi perspektiivi Etelä-Afrikan värillisten nöyryytysten ja väkivallan täyttämään historiaan. Orjuus näytteli suurta roolia myös Malanin suvun historiassa. Malan oli onnekas, hän pääsi aloittamaan koulun ja stipendin turvin edelleen Kapkaupungin yliopistoon opiskelemaan draamaa.

Innostus teatteriin ja näyttelemiseen vei Malanin Lontooseen pieniin kiertäviin näyttelijäryhmiin ja viimein Royal Shakespeare Companyyn. Mutta Malan tunsi, että hänen on palattava Etelä-Afrikkaan. "Olin luullut voivani paeta. Nyt minun oli palattava kytkemään lenkkini takaisin esihistoriaan." 

Jälleen oli vuorossa näyttelijäryhmän kokoaminen, näytösten harjoittelu ja esiintymiset eri paikkakunnilla. Näytelmät olivat suosittuja, mutta riesana oli poliisien jatkuva häirintä ja kiusanteko. Mutta Malan halusi jatkaa. Hän tunsi, että vallitseva apartheidin luoma pelon ilmapiiri pakotti hänet jatkamaan, mutta vain teatterin keinoin. Ystävälleen hän sanoi: "En minä seiso syrjässä. Miksi sinä luulit minun palanneen takaisin? Jokaisen on valittava oma toiminta-alueensa, ja teatteri on minun alueeni."  

Värillisten ja valkoisten suhteet olivat ankarasti kiellettyjä apartheiden aikana. Mutta rakkaus voitti. Värillinen Malan ja valkoinen Jessica rakastuivat. Ystävä varoitti: "Sinä sotket hänen elämänsä, ja omasi, ja meidän kaikkien." Vaikka Malan vakuutti, että he lupasivat olla varovaisia, hän tiesi olevansa tilanteessa, jolloin hänen olisi valittava maanpako tai valkoisten vallanpitäjien julmuus. 

Kirja oli vaikuttava lukukokemus. Malanin suvun historiaan ja Malanin omaan elämään liittyy julmuutta, kidutusta ja nöyryytystä. Tätä kaikkea Brink kuvaa intensiivisesti, mutta kuitenkaan sortumatta sormella osoittamiseen. Apartheid-vuosien verilöylyjä ei kuvata, ANC mainitaan vain muutaman kerran, Mandelaa ei kertaakaan, mutta lukija pystyy aistimaan, että koko ajan siellä taustalla on apartheid. Kirjan monista tasoista ja pitkästä aikajanasta huolimatta juoni pysyy hienosti koossa ja muodostaa monitahoisen kuvauksen värillisten sukupolvien alistamisesta ja apartheidin mukanaan tuomasta rotuvihasta. 

Antti Korhonen: Mies kylmästä

 

Antti Korhonen: Mies kylmästä. Neonoir hardboiled nro 5. Fighting Spirit Publishing. 292 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Tapasin Antti Korhosen ensimmäisen kerran Helsingin kirjamessuilla syksyllä 2024. Sain silloin mukaani Korhosen esikoisteoksen Poliittinen eläin (linkki). Tapasimme uudelleen kesäkuussa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä ja tällä kertaa sain matkalukemiseksi Korhosen uusimman dekkarin Mies kylmästä, joka on Neonoir hardboiled -sarjan viides osa.

Kirja alkaa vauhdikkaasti. Etelä-Afrikassa tapahtuu ennenkuulumaton ryöstö, kun neljän miehen aseistettu ja naamioitunut joukko hyökkää Pelindaban ydintutkimuslaitokseen ja ryöstää 450 kg rikastetun uraanin varaston, tai ainakin osan siitä. Kirjan tapahtumat kietoutuvat paljolti juuri tämän tapahtuman ympärille. 

Kirjan päähenkilö on suomalainen Johannes Väänänen, joka tällä hetkellä on pakomatkalla Yhdysvalloissa. Väänäsestä liikkuu monenlaisia huhuja. Aika varmoja ollaan siitä,  että se isokokoinen maastopyörällä liikkunut mies, joka ampui Venäjän presidentin koneen alas kertasingolla, olisi juuri Johannes Väänänen. Se on ainakin varmaa, että sen tapahtuman jälkeen Väänäsestä ei ole kuultu sanaakaan. Ja parasta onkin niin, koska Venäjän sotilastiedustelu GRU:n tappajat olisivat varmasti napanneet Väänäsen. CIA:lla on käyttöä Väänäsen osaamiselle ja erinomaiselle ampumataidolle. Väänänen hyväksyy - kun ei muutakaan voi - CIA:n tarjouksen: hän ei ole virallisessa työsuhteessa CIA:n kanssa, häntä ei ole olemassa, hänellä ei ole passia, hänet on hakkeroitu pois Suomen järjestelmistä. Hän tekee, mitä CIA käskee.

CIA kiidättää Väänäsen vaarallisiin tehtäviin ympäri maailmaa, mm. Meksikoon, Lontooseen ja Tsekkeihin. Vauhti on kovaa ja kiihtyy koko ajan sivujen vähetessä. Tsekeissä Väänäsen tehtävänä on estää GRU:n suunnittelema asevaraston räjäytys. Tehtävästä tulee vaarallinen, kun vastassa on häntä suuresti vihaava GRU:n Alexander Tarantella. Tarantella haavoittuu taistelussa ja kiroaa: "Ensin se saatanan suomalainen sika oli tappanut hänen rakastamansa presidentin hänen silmiensä alla ja syössyt hänet ammatilliseen kadotukseen moneksi vuodeksi ja nyt sama kusipää oli ampunut hänen perseensä halki ja pilannut hänen operaationsa, josta oli pitänyt tulla tie uuteen nousuun tiedustelueliitissä." Väänäsen onnistuminen tehtävässä kiinnittää Yhdysvaltojen presidentin huomiota niin, että CIA:n on palkattava Väänänen vakituiseen työsuhteeseen. 

Aiemmista osista tuttu Katri Jurmala toimii apulaispäällikkönä Supossa. Hän on huolissaan Väänäsestä. "Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Väänänen kasvoi koiranputkea jossain suohaudassa tai muussa katakombissa, johon hänen erikoinen elämänsä oli päättynyt, mutta niin kauan, kun ruumista ei ollut löydetty ei voinut tietää varmaksi."  

Korhonen taitaa jännittävien ja vauhdikkaiden tilanteiden luomisen. Vaikka tapahtumat liikkuvat ympäri maailmaa, juoni pysyy hyvin kasassa. Korhosen omintakeista ja hulvatonta tekstiä on vaivatonta lukea. Huumorilla on merkittävä rooli kirjassa. Eikä seksiäkään ole unohdettu. Laajat ja yksityiskohtaiset kuvaukset eri maiden turvallisuus- ja terroristiorganisaatioista antavat uskottavuutta tarinalle.

Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, joten aiempien osien tuntemus ei ole välttämätöntä. Jos kaipaat toimintadekkaria, joka tarjoaa tiukkoja tilanteita, vauhtia ja jännitystä, Mies kylmästä on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Lucy Diamond: Lomasaari lohtua kaipaaville

 

Lucy Diamond: Lomasaari lohtua kaipaaville. Otava. 2025. Englanninkielinen alkuteos The Island Getaway. Suomentanut Eeva Parviainen. Kannen suunnittelu: Alexandra Allden. 396 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat vievät lukijan ihastuttaviin kreikkalaisiin maisemiin luksushotelli Ionian Escapeen Kefalonian saarelle. Tällaiseen tasokkaaseen hotelliin saapuvat vieraat ovat varakkaita lomailijoita, jotka haluavat lepoa, irtiottoa ja hiljaisuutta - kuka mistäkin syystä. 

Hotelliin saapuu televisiotähti Miranda Vallance, jonka maine on loattu julkisuudessa. "MIRANDA MIELIPUOLENA, iltapäivälehtien otsikot kirkuivat..." Häpeä ajaa Mirandan julkisuudesta piiloon Kefalonian saarelle. Valitettavasti edes kaukainen Ionian Escape ei pelasta häntä julkisuudelta. Ihastuttava Evelyn Chambers, jolla on ikää jo 82 vuotta, on tullut saarelle täyttämään lupauksen, jonka hän on antanut Roselle, elämänsä rakkaudelle. Rose toivoi kuolinvuoteellaan, että Evelyn sirottelisi hänen tuhkansa jollekin heille tärkeäksi tulleelle paikalle. Evelynistä tuntuu, että Kefalonia olisi oikea paikka, koska he olivat tehneet häämatkan tälle saarelle. 

"Hän näkee sielunsa silmin Rosen vaeltamassa vierellään leveähelmaisessa keltaisessa kesämekossaan ja valkoiset lenkkitossut jalassaan. He kulkivat käsi kädessä, ja parisuhteen rekisteröintitoimitusta varten ostetut sormukset tuikkivat hauskasti aina, kun auringon säteet osuivat niihin."

Nelly pestautuu laivanomistaja Alexanderin apulaiseksi. Hän nauttii työstään. Ennen pitkää Alexanderin ja Nellyn välille syntyy rakkaussuhde, mutta suhde täytyy lopettaa, koska toinen nainen odottaa Alexanderin lasta. Myöhemmin Nelly avioituu julkkiskokki Frank Nealen kanssa. Ionian Escapessa majoittuva aviopari ei halua näyttäytyä julkisilla paikoilla, koska Frankista liikkuu hurjia huhuja liittyen hänen lukuisiin naissuhteisiinsa.

Lomasaari lohtua kaipaaville sai minut lomatunnelmiin. Kirja on mitä mainiointa kesälukemista, ja eittämättä herättää halun lähteä lomailemaan vaikkapa Kefalonian saarelle. Oli mukava päästä kirjan henkilöiden matkassa kauniisiin maisemiin ja kuulla heidän avautuvan omasta elämästään. Hienoa, että mukaan oli otettu myös hotellin henkilökuntaa.  

Kirja on minulle ensimmäinen Lucy Diamondin kirja. Kyseessä on suosittu kirjailija, jolta on jo aiemmin suomennettu kahdeksan teosta. Tämä kirja oli niin mukava ja viihdyttävä lukukokemus, että hyvinkin saatan tarttua johonkin toiseen Lucy Diamondin kirjaan silloin, kun kaipaan kevyttä luettavaa. 

Pirkko Määttälä: Marie

 

Pirkko Määttälä: Marie. Sitruuna. 2025. Kansi Laura Noponen. 306 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hagenaun kylään Alsacessa eli Elsassissa. Eletään vuotta 1891, jolloin alsacelaisia hallitsevat saksalaiset. 

Marie Larcherin 20-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Perheen isä, lammastilan isäntä, kutsuu Marien luokseen ja sanoo: "Olet tärkeässä iässä. Olen alkanut tehdä valmisteluja, että voit pian astua omaan elämääsi." Marie ilahtuu. Hän on varma, että nyt hän pääsee oppimaan lisää rakkaasta harrastuksestaan: käsitöistä. Mutta isällä onkin ihan erilaiset suunnitelmat. Isä oli löytänyt Marielle aviomiehen, joka olisi sopiva myös lammastilan jatkajaksi. Marie ei ole tästä ilahtunut. Sisarelleen hän tilittää: "Rakastan Hagenauta ja tietenkin lampaita ja niiden pehmeää villaa, josta saa lankaa. Mutta en minä tahdo tänne loppuelämäkseni jäädä. Haluaisin tehdä hienompia käsitöitä ja oppia niistä lisää."

Marien vieraillessa tätinsä luona Strasbourgissa hän sattumalta kohtaa miellyttävän ja komean saksalaismiehen, kehruu- ja kutomotehtaan insinööri Alfred Schwabin. Marie ja Alfred ihastuvat, rakastuvat ja haluavat mennä naimisiin. Isä ei anna lupaa avioliitolle, joten parin on odotettava, kunnes Marie täyttää 21 vuotta eli on täysi-ikäinen. Avioliitto solmitaan, ja perheeseen syntyy kaksi lasta, Charles ja Mathilde. 

Perheen elämään tulee suuri muutos, kun Alfredia pyydetään töihin paperitehtaalle Porvooseen. Alfred  kuvailee Porvoota ja Suomea, silloista Venäjän läntistä suuriruhtinaskuntaa, varsin myönteisesti monien mahdollisuuksien maana. Tehdään rohkea päätös ja päätetään muuttaa Porvooseen. Matkaa Suomeen tehdään pitkän kaavan mukaan. Ensin viikon vierailu Kirchhundemin kylässä, mutta vierailusta tuleekin pitempi, sillä perhettä kohtaa suuri suru, suruista suurin, oman lapsen menetys. Menetystä ei korvaa edes tyttövauvan syntymä. Matka jatkuu kohti pohjoista syyskesällä 1896. Uusi koti on Porvoon Tolkkisissa.

Marie oppii pian ruotsin kielen ja voi seurustella kylän rouvien kanssa. Ajankohtainen asia on koulun perustaminen kylään. Marielta löytyy innostusta ja osaamista edistämään kouluhanketta.  

Tämän kirjan parissa viihdyin. Marie on Määttälän esikoisteos. On hienoa, että olemme saaneet uuden historiallista viihdettä kirjoittavan kirjailijan. Määttälä on taidokkaasti yhdistänyt mukaansatempaavan tarinan historiallisiin faktoihin. Lopputulos on miellyttävä ja viihdyttävä. Määttälä kuvaa elävästi ja todentuntuisesti Alfredin ja Marien avioliittoa ja rohkeaa päätöstä muuttaa Euroopasta kaukaiseen Suomeen. Toimittajan ammattitaidolla kirjoitettu teksti on sujuvaa ja helppoa luettavaa. Kirjailija kertoo kirjan loppusivuilla, että suuri osa kirjan tapahtumista pohjautuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. On ilo huomata, että kirjalle tulossa jatkoa.

Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa

 

Toisen kerran Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa. Tapahtuma on kaksipäiväinen (pe-la), minä olin vain perjantain. Tapahtuman teemana oli "Luontomme". Teema on ihanan väljä, kuten Vanhan kirjallisuuden päivien hallituksen puheenjohtaja Matti Rönkä totesi. Avajaisissa, jonka Karo Hämäläinen juonsi vahvalla ammattitaidolla, juhlapuheen piti luonnonrakastaja Pirkka-Pekka Petelius.

Pirkka-Pekka Petelius

Salin täyteen yleisöä keräsi Jenni Haukio. Haastattelun aiheena oli Elämäni tietokirjat. Haukio, jota haastatteli viestintäpäällikkö Anne Rutanen, oli valinnut kymmenen hänelle tärkeää tietokirjaa. Suurin osa kirjoista oli politiikkaa ja historiaa käsitteleviä teoksia, mm. Haukion opiskeluaikaisia oppikirjoja, esimerkiksi Sheldon S. Wolinin Politics and Vision. Lisäksi listalla oli useita eläinaiheisia kirjoja.

Jenni Haukio ja Anne Rutanen

"Elää niin kuin kasvi minä tahtoisin" ihmisen osa luontorunoissa oli perjantain viimeinen ohjelmanumero. Kiinnostavassa keskustelussa runoilija, luontoneuvoja Heli Laaksonen ja kustantaja, kirjailija Anna-Riikka Carlson vaihtoivat ajatuksia luontorunoista. Mikä luontorunoissa vetoaa eniten lukijoihin, onko se biologinen luontokuvaus, luonnonsuojelu, luonnon ilmiöiden tarkkailu, luontoon liittyvä mystiikka vai luonnon aikaansaamat mielentilat? Heli Laaksonen luki omia ihastuttavia luontorunojaan. Anna-Riikka Carlson lausui Eeva Kilven luontorunoja ja kertoi läheisestä suhteestaan Eeva Kilpeen, jonka proosassa ja runoissa näkyy vahva luontosuhde. Viimeisenä teemana oli lasten luontorunous, jonka ykkösedustajaksi nousee eittämättä Kirsi Kunnas. Keskustelun lomassa lausuja Mirjami Heikkinen luki luontoaiheisia runoja, mm. Sirkka Turkkaa, Saima Harmajaa, Saila Susiluotoa, Veikko Sailaa ja Aale Tynniä. Kerrassaan ihastuttava päätös onnistuneelle päivälle. 

Heli Laaksonen, Mirjami Heikkinen ja Anna-Riikka Carlson

Vanhan kirjallisuuden päivät, joka nyt järjestettiin 41. kerran, on hyvin lämminhenkinen, mukava tapahtuma. Tapahtuma kerää vuosittain useita tuhansia kävijöitä. Myyntikojujen, erityisesti antikvariaattien, runsaus hämmästytti. Tilaisuus on edelleen pääsymaksuton.

Tulen tänne myös ensi kesänä!

Ennätimme vierailla myös Marian kirkossa, hyvin vanhassa 1400-luvun lopulla valmistuneessa kirkossa. Todella upea kirkko, yksinkertainen ja vaikuttava. Kirkon akustiikka on erinomainen, minkä vuoksi kirkossa järjestetään paljon konsertteja. Marian kirkko on mm. Sastamala Gregorianan pääkonserttisali.   

Marian kirkko muistetaan TV2:n Hovimäki-sarjasta

Mukavaa kesän jatkoa!

Mona Kasten: Save me. Näkymätön

 Mona Kasten: Save me. Näkymätön. Otava. 2025. Saksankielinen alkuteos Save Me. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Alkuperäisen kannen suunnittelu: Sandra Taufer, München. 384 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ruby Bell oli tiennyt seitsemänvuotiaasta lähtien, että hän haluaa opiskelemaan Oxfordiin. Lähtökohdat eivät olleet hyvät. Pitäisi päästä hyvään lukioon, mutta se maksaa. Rubyn perhe ei ollut varakas, isä istui onnettomuuden seurauksena pyörätuolissa ja äiti oli työtön. Onnekseen Rubyn onnistui saada stipendi Maxton Halliin, Lontoon arvostetuimpaan yksityiskouluun. Suurin osa oppilaista tulee varakkaista perheistä. Ruby tuntee itsensä erilaiseksi ja haluaa siksi pysyä huomaamattomana omissa oloissaan. Onneksi hän löytää hyvän Lin-ystävän.  

Oxfordin pääsykokeiden lähestyessä Ruby menee pyytämään lempiopettajaltaan suosituskirjettä. Avattuaan oven hän näkee opettajan suutelevan intohimoisesti erästä lukion oppilasta. Ruby tunnistaa tytön Lydia Beaufortiksi, erittäin rikkaan vaatetusyrityksen lapseksi. Lydian veli James pyrkii lahjomaan Rubyn hiljaiseksi isoilla rahoilla. Mutta Ruby ei huoli rahoja. James pohtii: "Tämä tyttö näki siskoni lääppimässä opettajaa. Mietin, mitä hän aikoo. Odottaako hän oikeaa ajankohtaa räjäyttää pomminsa?" Sekä Lydia että James tietävät, että seurauksena olisi katastrofi, jos tieto tavoittaa heidän vanhempansa.

James näyttää kaikille, että hän on koulun rikkain oppilas. Hän on ylimielinen ja aina paikalla, kun on syytä juhlimiseen tai juomiseen. Rubyn johtama tapahtumatoimikunta järjestää back-to-school -bileet, ja senkin tapahtuman James pystyy pilaamaan. Rehtorin mielestä James oli mennyt liian pitkälle ja erottaa Jamesin lacrossejoukkueesta ja istuttaa Jamesin tapahtumatoimikuntaan loppulukukaudeksi. 

Ruby joutuu tapaamaan Jamesia tapahtumatoimikunnan kokouksissa. Koulun ulkopuolella James osoittautuu välittäväksi ja kohteeliaaksi nuoreksi mieheksi. Ilmassa alkaa olla ihastusta. Mutta paljon ennättää vielä tapahtua ennen kuin päästään kirjan loppuratkaisuihin.   

Kirjan teemana on pääasiallisesti Rubyn ja Jamesin suhde, joka on välillä lämmin ja rakastava ja välillä täynnä epäluottamusta ja jopa vihaa. Kirjaa on helppo seurata, lukujen alussa on mainittu luvun minä-kertoja, joka on joko Ruby tai James. Itse en kuulu kirjan kohderyhmään, sillä kirja on suunnattu selkeästi nuorille aikuisille. Vaikka ei tämä yhtään hullumpi lukukokemus ollut minullekaan, on kiva tietää, millaiset kirjat ovat niitä kaikkein suosituimpia nuorten aikuisten keskuudessa. Kirja on kansainvälisen bestseller-sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa Save you - Kuilu välissämme ilmestyy lokakuussa 2025. Kirjasarja on noussut TikTok-sensaatioksi, ja kirjoista muokattu tv-sarja nousi heti ilmestyttyään listaykköseksi yli 120 maassa.

Kirja on luettu myös Kirjapöllön huhuiluja -blogissa.

Ann Napolitano: Rakas Edward

 

Ann Napolitano: Rakas Edward. WSOY. 2025. Englanninkielinen alkuteos Dear Edward. Suomentanut Saara Kurkela. Päällys ja kuvitus Ville Laihonen. 358 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Adlerin perhe - isä Bruce,  äiti Jane ja 15-vuotias Jordan sekä 12-vuotias Edward - on muuttamassa New Yorkista Los Angelesiin. Trinity Airlinesin Airbus A321 lähtee Newarkista aikataulun mukaisesti kohti Kaliforniaa. Kun oli lennetty yli puolet matkasta, kone putoaa Coloradon osavaltiossa. Koneen satayhdeksänkymmentäyksi matkustajaa kuolee. Edward on ainoa, joka selviää hengissä. 

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Toisessa seurataan Edwardin elämää onnettomuuden jälkeen ja toisessa kuvataan koneen muutamia matkustajia aina lentokentälle saapumisesta lähtien koneen putoamiseen asti. Pääpaino on Edwardin selviämisessä, mutta kiinnostavaa luettavaa tarjoavat myös matkustajien elämäntarinat. Lukija tutustuu mm. loukkaantuneeseen sotilaaseen, joka on jättämässä armeijan, mitään kunnioittamattomaan liikemieheen, flirttailevaan lentoemäntään, sairaaseen vanhukseen ja vessassa raskaustestiä tekevään nuoreen naiseen. 

Edwardin täti Lacey miehensä Johnin kanssa tarjoaa pojalle kodin. Heidän tilanteensa on vaikea, avioparin keskinäisessä suhteessa on ongelmia ja he tuntevat olevansa neuvottomia täysin hukassa olevan Edwardin kanssa. Lacey parahtaa: "Et sinä ole kunnossa. Kuuletko, Edward? Kuunteletko? Sinä et ole kunnossa. Me ei olla kunnossa. Mikään ei ole kunnossa." Edwardin toipuminen on hidasta ja vaikeaa. Edward ei kärsi ainoastaan onnettomuuden fyysisistä vammoista ja traumoista, vaan sen lisäksi hän on menettänyt kaikki rakkaansa. Hän tuntee vieraantuneensa omasta kehostaan ja omasta elämästään niin, että pala hänestä on jäänyt taivaalle, sidottuna koneeseen ja kaikkiin matkustajiin. Nyt hänen pitäisi taistella yksin selviytyäkseen jopa arkisista tehtävistä puhumattakaan menneisyydestä irrottautumisesta. Onneksi löytyy naapurin Shay, josta tulee Edwardin luotettava ystävä ja tuki.

Edwardista tulee kansakunnan ihmepoika, jota tullaan katsomaan, ihmettelemään ja ottamaan valokuvia. "Suunnaton määrä kännyköitä osoittaa kohti Edwardia. Eräs nuorimies on kavunnut puuhun vanhanaikaisen kameran kanssa. Kuuluu kuiskuttelua: Siinä hän on. Tuo on se poika. Hän se on."  Hänelle kirjoitetaan laatikkokaupalla kirjeitä. Koskettavia kirjeitä tulee etenkin koneessa kuolleiden omaisilta. Näitä kirjeitä Edward lukee yhdessä Shayn kanssa. He tekevät valintoja, kenen kirjeisiin he vastaavat. Kaikkiin yksinkertaisesti ei voi vastata, vaikka halua olisikin. "Meidän on pakko vastata kirjeisiin, jotka ovat lapsilta tai joissa puhutaan lapsista." Edwardin toipumisen kannalta kirjeiden lukeminen, niihin vastaaminen ja yhteydenpito lennolla kuolleiden omaisten kanssa osoittautuu tärkeäksi. 

Luettuani tämän kirjan lähes yhdeltä istumalta voin vain todeta, että Napolitanon voimakas, mutta lempeä kirjoitustyyli sekä otteessaan pitävä vaikkakin traaginen juoni tekivät lukukokemuksesta koskettavan ja saivat minut kyyneliin useammankin kerran. En ihmettele, että kirja on saanut useita palkintoja. Se on todellakin palkintojen arvoinen. 

Rakas Edward on toinen Napolitanon suomennettu teos. Kaunokaisia oli upea, kaunis ja koskettava sukusaaga, yksi kevään parhaista lukukokemuksistani (linkki). Rakas Edward on taidokas romaani kuolemasta, surusta ja selviytymisestä. Kirjan liepeestä luen, että Napolitano oli saanut innoituksen kirjan kirjoittamiseen vuonna 2010 tapahtuneesta Afriqiah Airwaysin lento-onnettomuudesta, jossa kuoli 103 ihmistä ja yksi 9-vuotias poika jäi eloon. 

Samana päivänä, kun sain Rakas Edward -kirjan käsiini, luin lehdestä Intiassa sattuneesta lento-onnettomuudesta, jossa koneen 242:sta ihmisestä yksi pelastui.   

"Hän nostaa katseensa korkeammalle kohti taivasta, jossa - hänen näkökenttänsä tuolla puolen - nuori poika istuu lentokoneessa vailla aavistustakaan siitä, mitä pian tapahtuu."

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari. Aula & Co. 2025. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 271 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Turkuun. Päähenkilö on Aina Ahlgren, 24-vuotias naimaton nuori nainen. Kun Ainan vanhemmat olivat kuolleet tuberkuloosiin, Ainan naimattomat tädit Lydia ja Augusta olivat ottaneet lapsen kasvattitytökseen. Varakkaaseen sukuun kuuluvana Ainalla oli ollut mahdollisuus kouluttautua ylioppilastutkintoon saakka. Sen jälkeen Aina oli suorittanut konekirjoituskurssin.

"Aina rakasti haaveilua. Hänen elämänsä oli ollut niin tavanomaista ja yksitoikkoista, että hän antoi itselleen usein luvan kadota haavemaailmoihin. Hän sai lohtua siitä, että saattoi kuvitella itselleen elämän, joka ei tuntunut hänelle mahdolliselta." Aina tietää, että haaveilu on turhaa, hänen tehtävänään tulisi olemaan tädeistä huolehtiminen.  

Yllättävien yhteensattumien myötä Aina tutustuu yliopistotutkija Veikko Honkoseen, jonka tutkimusalana ovat kovakuoriaiset. Aina, joka on koko ikänsä totellut kiltisti tätejään, lupautuu kesäksi Veikko Honkosen tutkimusapulaiseksi Vilukarin saarelle. Eikä hän edes kysy lupaa tädeiltään!  

Aina ihastuu mereen ja ulkosaaristoon. "Vilukarin kalliot, sen ainoa mänty, sen notkelmissa ja syvänteissä pesivät linnut, kallionkolojen katajat ja joka puolella saarten ympärillä aukeava ulappa saivat olon villiksi ja yksinäiseksi. Vilukari oli ankara ja vakavamielinen pieni saari." Vilukarin lähellä sijaitsee Kataraisen saari, missä on tutkimusasema. Siellä Aina tapaa Sirkan, josta tulee hänen hyvä ystävänsä. Lysti-koira ja Kuningas-kissa pitävät Ainalle seuraa Veikon ollessa tutkimusmatkoilla.

Veikko Honkonen on Ainan mielestä kiinnostava mies. Selvää ihastumistakin on ilmassa. Mutta kaikki ei ole kohdallaan, tuntee Aina. On jotakin, mitä Veikko salaa. Juonen edetessä Aina tulee rohkeammaksi sekä haluaa ja pystyy tekemään omaa elämäänsä koskevia itsenäisiä päätöksiä. 

Jenna Kostetin kirjat ovat olleet minulle mieluista luettavaa. Historialliset teokset Margaretan synti (linkki) ja Punainen noita (linkki) ovat faktoihin perustuvaa fiktiota, jotka molemmat kuvaavat onnettomia naiskohtaloita ja tarjoavat samalla hyvää ajankuvaa. Mielenkiintoinen tietokirja Kuuden Katariinan jäljillä oli meillä Naisten Pankin lukupiirikirjana (linkki). Sinisiipisten saari on puolestaan kevyt ja viihteellinen feel good -kirja. Kirja osoittaa, että Kostet taitaa myös viihteellisen tekstin tuottamisen. Sujuvasti kirjoitettu teos on Ainan kasvutarina tarjoten samalla oivaa ajankuvaa ympäröivästä yhteiskunnasta, 1930-luvun Turusta ja aikakauden tavoista. Kostet kuvaa tarkkaan mm. aikakauden naisten pukeutumista, kuten hän teki myös Margaretan synnissä. Kirjan lopusta löytyvät kirjallisuuslähteet, jotka osoittavat, että Kostet on tehnyt mittavaa taustatyötä aikaudesta ja1930-luvun Turusta.  

Sinisiipisten saari on ensimmäinen osa trilogiaa, joka saa jatkoa elokuussa 2025. Valkoisen linnun kaupunki jatkaa Ahlgrenin suvun nuorten naisten tarinaa.  

Sanna-Reeta Meilahdelle kiitos onnistuneesta kannesta. 

Tässä oiva kesäkirja vaikka juhannukseksi. Oikein hyvää juhannusta kaikille lukijoille. 

Mai Tolonen: Elin

 

Mai Tolonen: Elin. Warelia. 2025. Etukannen maalaus Paavo Granö. 340 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mai Tolonen avaa Elin Granön (s. Jacobson 1887-1919) monivaiheista elämää aina lapsuudesta Elinin viimeisiin päiviin saakka. Elin oli yksi Jacobsonin perheen kolmesta lapsesta. Tytön lapsuuteen ja nuoruuteen kuului monia muuttoja maasta toiseen. Perhe oli muuttanut paremman elintason toivossa Suomesta Newarkiin Ohioon, missä Elin oli syntynyt. He palasivat kuitenkin takaisin Suomeen Teerijärvelle, koska äiti ei viihtynyt USA:ssa. Ei Suomessakaan hääppöistä ollut 1800-luvun lopussa, ja siksi perhe palasi takaisin Newarkiin. Ja jälleen muutto Suomeen, ensin Wiipuriin ja sitten Tampereelle. 

Muutot eivät olleet lasten mieleen. Koulun vaihdot pelottivat Eliniä. Mahtoiko uudesta koulusta löytyä ystäviä, joutui Elin miettimään. Ystävät olivat Elinille tärkeitä, mutta rakkain ihminen oli oma sisko Fanny. Suru oli käsinkosketeltavaa, kun Fanny yllättäen kuoli. 

Avioliitto Paavon kanssa vei Elinin kauas Siperiaan, Omskiin. Paavo oli pappi ja hän jatkoi isänsä pappisuraa Siperiassa. Elin ei olisi halunnut lähteä kauas perheestään, mutta toisin kävi. Laaja ja pölyinen aro sai Elinin heti ikävöimään Tampereelle. Mutta Elin oli sitkeä nainen ja päätti sopeutua sekä tukea miehensä uraa kaikin mahdollisin tavoin. Vuosien mittaan tuli hyvinkin vaikeita hetkiä, erityisesti kahden lapsen menetyksestä oli vaikea päästä yli. Toki Omskin vuosiin mahtui paljon onneakin. Kirjeet kotoa Tampereelta ja ennen kaikkea kolme suloista lasta ilahduttivat Eliniä. Siperian kevät oli ihana. "Elin sai ensimmäistä kertaa kokea Siperian kevään. Yllättäen alkavan, hengästyttävän kauniin. Vielä joku aika sitten oli ollut kylmää. Sitten nousi tuuli, joka toi lämmön mukanaan."

Vuonna 1917 vallankumouksen tuulet ylsivät Omskiin asti. Pitikö uusista aatteista innostua vai pitikö niitä pelätä? "Heidän maailmansa alkoi murentua. Ehkä he aavistivat sen hiekasta, joka ritisi hampaissa. Tuulesta, joka tarttui kiinni rinnuksista ja riepotti. Kirjeistä, jotka eivät tulleet perille. Verenkarvaisesta kuusta, joka nousi taivaalle."

Elinin tarinan ohella kirjassa seurataan erään pakkotyövangin matkaa. Mies oli tuomittu kuolemaan taposta vuonna 1859. Rangaistus muuttui pakkotyöksi Siperiassa. "Lähetetään keisarillisella päätöksellä loppuiäksi Siperiaan tekemään yleistä työtä kaivoksissa."

Mai Tolonen oli saanut käsiinsä 68 Elinin kirjoittamaa kirjettä. Tästä kumpusi idea kirjan kirjoittamiseen. Todellisiin tapahtumiin rakennettu fiktio avaa lukijalle Elin Granön sekä myös hänen läheistensä elämää 1800-luvun lopulta vuoteen 1919. Myös pakkotyövangilla on iso merkitys Elinin suvun historiassa. Tolonen tekee Elinistä elävän ja kuvaa kiinnostavasti hänen rooliaan naisena, vaimona ja äitinä. Tolonen linkittää Elinin elämän ympäröivään yhteiskuntaan. Esille nousevia teemoja ovat mm. siirtolaisuus, 1800-luvun kielikysymykset, naisen asema, ammattiyhdistysliikkeen herääminen ja Venäjän vallankumous. 

Kirjan osat on otsikoitu paikkakunnittain ja vuosiluvuittain, mikä tekee tapahtumien seuraamisesta helppoa. Kiinnostava lisä ovat lehtileikkeet, jotka valottavat kirjan tapahtumia. Ehkä kuvaavampi nimi kirjalle herättäisi paremmin lukijoiden kiinnostuksen. 

Oiva ja kiinnostava lukukokemus historiallisten kirjojen ystäville. 

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut #dekkariviikko

 

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut. Cornwall-mysteeri. Otava. 2025. Kansi: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kaarina Griffithsin Tuulisolmut jatkaa Cornwall-mysteeri -sarjaa. Pidin paljon kahdesta aiemmasta osasta: Meren syliin (linkki) ja Lintumies (linkki). Mielenkiinnolla aloitin uuden kirjan, ja juoni vei mukanaan heti ensimmäisistä sivuista alkaen. Miten mukava olikaan palata kauniisiin Cornwallin maisemiin ja tuttujen henkilöiden pariin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pikkuruiseen Boscastlen kylään Pohjois-Cornwallissa. Keskeinen paikka kylässä on Cobwebin pubi, jossa viihdytään ja vaihdetaan päivän kuulumiset. Boscastle on kuuluisa noidistaan. Kylässä on noitamuseo ja muutama taikapuoti. Tunnetuin noidista oli 1800-luvun alussa teloitettu valkoinen noita Joan Wytte.   

Osa kirjan henkilöistä on tuttuja sarjan edellisistä osista. Kiva oli jälleen tavata sympaattinen rikostarkastaja Paul Diggins, profiloija Antti Honkanen ja Paul Digginsin suomalainen naisystävä taiteilija Kaisla Aalto. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on Ann Hudkinson, joka on juuri äskettäin muuttanut Boscastlen kylään löydettyään sukututkimuksesta tietoa, että hänen juurensa saattavat olla juuri Bodcastlen alueella. Myös paikan kauneus oli tehnyt vaikutuksen Anniin. "Seisoin tuolla kallionharjalla patikkaretken jälkeen heinäkuussa, ja Boscastlen kylä aukeni ensimmäistä kertaa edessäni. Olin myyty." Ann on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta ryhtyy nyt parantajaksi ja perustaa pienen rohtokaupan. 

Kun Ann on matkalla poimimaan merilevää, hän huomaa jotakin kummallista. "Se jokin oli puoliksi hautautunut märkään liejuun ja mutaan. Se muistutti..." Ja todellakin, se on ruumis, Minsterin kartanon uuden omistajan Alex Cadocin ruumis. Oliko Cadoc hukkunut vai oliko kyseessä rikos? Tätä joutuu rikostarkastja Paul Diggins pohtimaan. Läheskään kaikki eivät ole pahoillaan Cadocin kuolemasta. Tämä oli tunnettu noitavastaisuudestaan ja lisäksi Cadocilla kavereineen oli tapana ampua kettuja ja ripustaa niitä hirteen. "Ammuttu silmän läpi, ripustettu puuhun roikkumaan."

Vainajan taskusta löytynyt likainen narunpätkä osoittautuu noitien aikoinaan käyttämiksi tuulisolmuiksi. Nykyisin niitä myydään kylän noitakaupoissa. Tuulisolmujen avulla noidilla oli valta hallita tuulen voimaa. Joskus tarvittiin leppeää tuulta, joskus puhuria ja toisinaan jopa myrskyä. Mutta miksi tuulisolmut olivat Alecin taskussa? 

Pian poliisi toteaa, että Alecin kuolemaan liittyy rikos. Kun vielä tulee toinenkin uhri, Paul Diggins joutuu tekemään pitkää päivää. Harmillista, koska naisystävä Kaisla on juuri tulossa vierailulle Suomesta. Mutta virkatehtävät menevät kaiken edelle. Apuriksi Diggins saa suomalaisen profiloijan Antti Honkasen. Vähän kerrassaan juonen yllätykselliset kuviot avautuvat lukijalle, mutta paljon ennättää tapahtua ennen kuin tapaukset saavat loppuratkaisunsa. Lukijalle tapausten kulku on yllätyksellistä enkä ainakaan minä pystynyt ennakoimaan syyllistä.

Kuten Griffithsin edellisetkin kirjat osoittivat, Griffiths on sujuvasanainen kirjoittaja ja taitava juonen rakentaja. Tuulisolmujen juoni on toimiva, ja jokaisella käänteellä on merkityksensä. Taitavana juonen rakentajana Griffiths punoo tyylikkäästi juoneen mukaan Cornwallin kauniin luonnon ja kylän noitaperinteen. Hitunen romantiikkaa ja oiva annos maagisuutta tuovat juoneen lisäjännitteitä. Paul Digginsistä, Antti Honkasesta ja Kaisla Aallosta on tullut kolmen kirjan myötä hyviä kavereitani, ja toivonkin tapaavani heidät myös seuraavissa kirjoissa. 

Anna Väänäselle kiitos onnistuneesta kannesta. 

 

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään #dekkariviikko

 

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään. Valo Kurki 5. Rikosromaani. Books on Demand. 2025. Kansikuva Emma Björklund. 199 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Matkalla ei minnekään on viides osa Valo Kurki -dekkarisarjassa. Olen lukenut sarjan kaksi ensimmäistä osaa West Endin tytöt (linkki) ja Täydellinen päivä (linkki). Molemmat osat olivat virkistävää ja riemullista luettavaa. Onneksi bongasin nyt tämän tuoreimman teoksen - jo senkin vuoksi, että Valo Kurki -sarja päättyy tähän osaan. Tämä käy ilmi Gabriel Korven blogikirjoituksessa.

Matkalla ei minnekään -teoksessa Valo Kurki on saanut tehtäväksi vahtia ja pitää huolta nuorisoporukasta, joka lähtee viettämään viikonloppua Porkkalan saaristoon. Yksi nuorista on Joel Lammenranta, jonka isältä Valo Kurki on saanut toimeksiannon nuorista huolehtimisesta. Joelin isä on huolissaan Joelin turvallisuudesta. Joelin nimellä on tullut vuosien ajan uhkauskirjeitä, joista Joel ei tosin tiedä mitään. Viikonloppu nuorten kanssa sujuu sopuisasti tiettyyn pisteeseen asti. Valo kertoo: "...sillä välin kun kävin Kirkkonummella kaupassa täydentämässä ruokavarastoja, Joel oli tilannut mökille ruoho- ja kokkelilähetyksen. Kun tajusin, mitä oli tapahtunut, porukka oli jo ehtinyt omalle planeetalleen. Hauskaa tuntui olevan." Siihen päättyy mökkireissu. 

Ei mene montakaan päivää, kunnes Valo saa kuulla, että Joel on kuollut autopommin räjähdyksessä. Eihän Joelin kuoleman tutkiminen oikeastaan Valolle kuulu, poliisin asiahan se on, mutta Valo ei voi olla kiinnostumatta tapauksesta, koska hän tunsi Joelin ja oli tietoinen tulleista uhkauskirjeistä.

Tapauksen tutkiminen johdattaa Valon kansainvälisiin kuvioihin. Juttu osoittautuu sotkuiseksi ja saa aina vaan uusia ulottuvuuksia. Kun yksi hiertävä solmu aukeaa, uusi haaste on jo odottamassa. Onneksi Valolla on yhteyksiä entisiin poliisikollegoihin, joiden antamat tiedot edistävät jutun tutkintaa. Tutkimukset vievät Valon myös lähelle hänen omia perhesuhteitaan. Valon lapsuus on ollut rikkinäistä. Isästä hän ei ole tiennyt mitään ja äiti oli lähtenyt Australiaan. Nyt yllättäen löytyy viitteitä isän elämästä. 

Gabriel Korpi kuvaa kiinnostavasti Valo Kurjen elämää. Valo Kurki on entinen poliisi, joka pärjäsi työssään erittäin hyvin. Entiset kollegat kommentoivat: "Olitte Kurjesta ihan mitä mieltä tahansa, niin näissä hommissa hänellä on edelleen hallussaan selvitysprosenttiennätys." Nykyisin Kurki pitää huolta kahdesta kissastaan, tekee yksityisetsivän töitä ja pitää enoltaan perittyä antiikkitavaroiden liikettä. Nyt meneillään oleva tutkimusprojekti vie Valon aikaa niin, että aika miesystävä Janin kanssa jää hyvin vähäiseksi. Onneksi suhde kuitenkin tuntuu jatkuvan. Kirja loppuu positiivisesti. "Sitten hän soitti Janille ja ilmoitti menevänsä Vuosaareen ja sen jälkeen Hakaniemen torille noutamaan mansikoita ja tuoretta kalaa."  

Valo Kurki-sarja on ollut kiinnostava ja suosittu. Kirjailijan taito ja tyyli ovat kehittyneet sarjan myötä,  ja kirjat ovat parantuneet kirja kirjalta. Valo Kurjen persoonallisuus on tuonut sarjalle yhä uusia lukijoita. Sympaattisen Valo Kurjen ohella sarjassa on mukavia sivupersoonia, mm. Valon toimittajasisko Viola. Korven kieli on vaivatonta lukea, ja huumorilla on merkittävä rooli kirjassa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä uutta kirjailija tarjoaa lukijoilleen tämän suositun sarjan jälkeen.

Hanni Maula: Vintagea ja ja veritekoja #dekkariviikko

 

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja. Helvi Helve tutkii. Karisto. 2025. Kansi: Piia -aho. 365 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin Maulan kirjasta näppärän nimen perusteella. Kun kirjan nimi on Vintagea ja veritekoja, voi taatusti odottaa kiinnostavaa lukukokemusta. Ja aivan oikein, tämä hyvänmielen dekkari vei mukanaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Henkilöhahmot olivat kirjan parasta antia, niihin oli selvästi panostettu ja siinä oli hyvin onnistuttu. Luen kirjan liepeestä, että Maula on tehnyt pitkään töitä toimittajana. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä.

Jokunen sana kirjan juonesta. Tapahtumat sijoittuvat Hauholle, pieneen hämäläiseen maalaiskylään. Kirjan päähenkilö on eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja Helvi Helve. Melkein yhtä merkittävää roolia kirjassa näyttelee Helvin räksyttävä puudeli, oma pikkuinen mussukka. Pienessä kylässä ollaan hyvin perillä muiden kyläläisten kuulumisista. Helvi huolestuu, kun ei ole nähnyt naapuriaan Pekka Paateroa moneen päivään. Vaikkakaan Helvi ja Pekka eivät ole läheisiä, Helvi haluaa kuitenkin saada varmuuden Pekan voinnista. Helvi menee tarkistamaan tilannetta ja löytää Pekan kuolleena.

Pekka Paatero oli ollut aktiivinen antiikin harrastaja, jonka mielenkiinnon kohteena olivat olleet erityisesti Tynellin valaisimet. Vanhempi konstaapeli Anna Järvinen tutkii Paateron kuolemaa ja on valmis kuittaamaan sen luonnollisena kuolemana. Siihen Helvi ei usko. Jotakin muuta siinä on takana, pohtii Helvi ja kertoo epäilyksistään ystävälleen perinnerakentaja Riitalle ja kyläkaupan pitäjä Hannulle. 

Kohta onkin Hauhon oma etsijäjengi vauhdissa. Paavo Paatero ei jää ainoaksi uhriksi. Kun uhriluku kasvaa, se vain vauhdittaa etsijäjengin toimintaa. Anna Järvinen yrittää toppuutella Helvin porukkaa. "Poliisi hoitaa Paateron kuolemansyyn tutkimuksen ja Tynell-väärennösten metsästyksen, siihen jahtiin ei hauholaisia kyläetsiviä rekrytä", Anna jatkaa parhaalla virkaäänellään. Annan lupaukset eivät jengiä pysäytä.

Helvi, Riitta ja Hannu sekä tietysti Helvin oma mussukka intoutuvat lähtemään Fiskarsiin vintagepäiville. Luvassa on Tynell-aiheista ohjelmaa. Fiskarsiin päätyy myös Anna Järvinen. Viikonloppuun mahtuu paljon, löytyy vanhoja ja uusia ystäviä, ja murhatutkimuksessakin päästään hieman etenemään. 

Kirja tarjoaa mitä ihastuttavinta cozy crimea. Persoonalliset henkilöhahmot on hyvin rakennettuja, eikä romantiikkaakaan ole unohdettu. Kiva kansi on Piia Ahon suunnittelema. Siinä on kaikki oleellinen: valaisin ja puudeli. Kirjan takakannessa luvataan, että kirjalle on tulossa jatko-osa. Haluan ilman muuta jatkaa matkaa Helvin ja hänen ystäviensä kanssa. 

Jenny Erpenbeck: Kairos

 

Jenny Erpenbeck: Kairos. Tammi. Keltainen kirjasto. 2025. Saksankielinen alkuteos Kairos. Suomentaja Jukka-Pekka Pajunen. Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen. Storytel. Lukija Mirjami Heikkinen. 12 t 55 m.

Erpenbeckin Kairos on kuvaus intensiivisestä, mutta myrskyisestä rakkaussuhteesta ja maasta, joka hitaasti hajoaa heidän ympärillään. Jäljelle jää vain pari pahvilaatikollista pölyisiä papereita. 

Kairos on kreikkaa ja tarkoittaa otollista hetkeä. 19-vuotiaan Katharinan ja häntä 24 vuotta vanhemman, naimisissa olevan kuuluisan kirjailijan Hansin kohtaaminen kirjan nimen mukaisesti tapahtuu otollisella hetkellä. Useat sattumat johdattelevat heidät matkustamaan sateisena päivänä bussilla nro 34 samaan paikkaan. Katseet kohtaavat. He päätyvät kahvilaan ja sieltä edelleen Hansin kotiin. "Siinä kaikki. Kaikki oli käynyt niin kuin oli määrä käydä. Tuona heinäkuun 11. päivänä vuonna 1986." Vuosien kuluessa pari kokee ylä- ja alamäkiä. Suhde on kiihkeä ja levoton, kuten myös yhteiskunta, jossa he elävät.   

Lukijan huomion kiinnittää Katharinan ja Hansin suhteen epätasapaino. Melko pian käy ilmi, että Hans on hyvin kontrolloiva ja masokistinen. Hän tuo selvästi esille, mitä odottaa nuorelta Katharinalta eikä siedä vastaväitteitä. Paikoin suhdetta voi kuvata peräti synkäksi. Katharina rakastaa Hansia intohimoisesti ja pakkomielteisesti sekä tekee kaikkensa miellyttääkseen Hansia, mutta Katharina ei koskaan pysty täyttämään sitä, mitä Hans häneltä odottaa: täydellistä fyysistä ja henkistä alistumista. Erpenbeckin lauseiden kepeys muodostaa tehokkaan kontrastin Hansin emotionaaliselle synkkyydelle. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat DDR:n puoleiseen Berliiniin. Katharina ja Hans edustavat eri sukupolvia ja näkevät DDR:n historian eri silmin. Kirjan alkuosassa lukija saa yleiskuvan 1980-luvun elämästä DDR:ssä kuvattuna Katharinan ja hänen ystäviensä silmin. On oletettavaa, että kuvauksissa heijastuvat kirjailijan omat nuoruuden kokemukset. Kansalaisten keskuudessa on tyytymättömyyttä. Kulttuurityöntekijöille ei anneta kunnon toimintaedellytyksiä. "Muutetaanko järjestelmää ulkoa vai sisältä?" Hansilla on poika Ludwig, joka haluaa opiskella filosofiaa, mutta ei suostu allekirjoittamaan paperia, jolla sitoutuu suorittamaan kolmen vuoden pakollisen asevelvollisuuden. "Typerää, mutta ymmärrettävää", toteaa Hans. 

Muuri murtuu marraskuussa 1989. Niin päättyi DDR:n olemassaolo. Saivatko he jotakin parempaa? Jotkut saivat, kaikki eivät. Monille Hansin ikäpolven edustajille, joita sosialistinen DDR oli tukenut monin tavoin, markkinatalouden tulo koettiin kriisin paikkana. Heidän - mukaanlukien Hans - asiantuntemuksellaan eikä osaamisellaan ollut enää arvoa. Entiseen ei ollut paluuta. Samoin kun DDR:n olemassaolo loppui vuonna 1990, niin päättyi myös Katharinan ja Hansin suhde. Epilogissa kirjailija paljastaa Hansin salaisuuden, josta Katharina ei ollut tiennyt. Löytyy tuhatsata sivua "Epävirallisesta avustajasta jolla yhteys vihollisiin" ja sata sivua saman henkilön "Operatiivisesta toiminnasta".  

Kirjailija kuvaa kiinnostavasti Katharinan ja Hansin suhdetta vaihdellen rakastavaisten näkökulmia ja herättäen lukijan myötätunnon sekä Katharinaa että Hansia kohtaan. Erpenbeckin teksti on elävää ja erittäin ilmaisuvoimaista. Jukka-Pekka Pajuselle kiitos loistavasta käännöksestä. Eittämättä kirjasta tulee mieleen Meri Valkaman upea teos Sinun, Margot (WSOY 2021), jossa myös kuvataan DDR:n viime vaiheita. 

Minulle Kairos on yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista. Teos voitti vuonna 2024 arvostetun kansainvälisen Booker-palkinnon. Voin hyvin yhtyä The New York Timesin veikkaukseen: "Erpenbeckistä huhutaan jo tulevana nobelistina."

Linda Rantanen: Rikosten Rauma 2

 

Linda Rantanen: Rikosten Rauma 2. 2024. Deadline Kustannus. Graafinen suunnittelu: Leena Seppänen. 223 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Vuodest 1979 ettimbäi

Rikosten Rauma 2 on jatkoa vuonna 2021 ilmestyneelle Rikosten Rauma -teokselle (linkki). Ensimmäisessä kirjassa kuvattiin pitsikaupunkina tunnetun Rauman pimeää ja rikollista puolta vuodesta 1966 vuoteen 2011. Tässä toisessa osassa lähdetään liikkeelle vuodesta 1979 ja edetään näihin päiviin asti. 

Ensimmäisessä osassa Rantanen keskittyi kuvaamaan konkreettisia rikostapauksia. Toisesta osasta Rantanen toteaa: "Kirjan ensimmäisestä osasta poiketen halusin kuitenkin syventyä aiempaa enemmän Rauman poliisin eri vaiheisiin ja eri aikakausilla vallinneisiin ilmiöihin." Poliisilaitoksen eri vaiheita ja organisaatiomuutoksia kuvataan kirjassa melko laajasti. Kirjassa on myös pitkiä poliisihaastatteluja. Mutta toki rikoksilla on päärooli toisessakin osassa. Paljon huomiota kiiinnitetään huumeiden käytön lisääntymiseen Raumalla 1980-luvulta lähtien.

Kirjan prologissa kuvataan ikävä tapaus vuodelta 1986, kun Syvärauman kioskin pitäjä 64-vuotias leski Aune surmattiin raa'alla tavalla hyvin yllätyksellisesti. Nuori Touko oli tunkeutunut kioskiin ja tappanut Aunen. Toukolle langetettiin neljäntoista vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomio. Touko anoi armahdusta kaksi kertaa presidentti Martti Ahtisaarelta, mutta turhaan. Sen sijaan presidentti Tarja Halonen armahti Toukon vuonna 2001. Touko oli ensimmäinen elinkautisvanki, jonka Halonen virkakaudellaan armahti. Muutoin 1980-luku sujui rikosten suhteen melko rauhallisesti Raumalla, kunnes vuonna 1989 tapahtunut Suomen ensimmäinen koulusurma järkytti raumalaisia ja koko Suomea. Tätä tapausta Rantanen on käsitellyt laajasti ensimmäisessä osassa.  

Yleisimpiä rikoksia Raumalla kautta vuosikymmenten ovat olleet omaisuusrikokset ja väkivaltarikokset, kuten myös muualla Suomessa. Oli huvilamurtoja, väkivaltarikoksia ja huumerikoksia. Saatiin kokea useitakin ikäviä tilanteita. Eurajoella 12- ja 14-vuotiaat pojat jättäytyivät junan uhreiksi. Kaarosta Onnin asunnosta löytyi kuollut mies, jonka kaula oli viilletty auki. Eurajoella sattuneessa autokolarissa kuoli peräti kuusi ihmistä, eikä onnettomuuden syytä koskaan saatu selville. Rantanen kuvaa yksityiskohtaisesti Koististen veljesten kohtaloa, heidän ankeaa lapsuuttaan ja kauan jatkunutta "rikosuraansa". Kuvaus kahden pienen pojan isästä on koskettava ja ajatuksia herättävä. 

Poliisivoimien organisaatiossa on tapahtunut paljon muutoksia. Vuonna 1979 yhdistettiin Rauman poliisi ja Rauman nimismiespiiri. Vuonna 1998 Rauman hälytyskeskus lakkautettiin.  Säästötoimenpiteenä vuonna 2014 Satakunnan poliisilaitos lakkautettiin, ja Rauma siirtyi Turun alaisuuteen osaksi Lounais-Suomen poliisilaitosta. Vuonna 1992 tuli ratkaisu Rauman poliisilaitoksen tilakysymykseen. Poliisilaitos muutti pois kauniista jugend-rakennuksesta uuteen kanaalin rannalla sijaitsevaan virastotaloon. "Missä muualla maailmassa oli mahdollisuus mennä veneellä asioimaan virastossa?"

Entinen poliisilaitos, nykyinen oluthuone (kuva AA)

Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja sitä on helppo lukea. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä. Rauman murretta on käytetty lukujen otsikoissa, muutoin teksti on selkeää yleiskieltä. Raumalla pitkään asuneille kirja on varmasti kiinnostava lukukokemus, koska todennäköisesti kirjasta löytyy tuttuja henkilöitä ja paikkoja. Raumalaisuus näkyy myös kirjan onnistuneessa Vanha Rauma -teemaisessa kuvituksessa. Jäin kaipaamaan sisällysluetteloa.

Linda Rantanen on raumalaislähtöinen kirjailija. Se selittänee Rantasen kiinnostuksen kotikaupunkinsa rikoksiin. Ilmeisesti Rantanen sai Rauman rikoksista kimmokkeen perehtyä myös muiden kaupunkien rikoksiin. Hän on kirjoittanut kirjat Laitilan, Turun ja Rovaniemen rikoksista. Lisäksi hän on kirjoittanut useita rikosaiheisia kirjoja ja tehnyt podcasteja.

Linda Rantanen on kirjailijavieraana Rauman kirjastossa keskiviikkona 17.9.2025 klo 17. Tilaisuuden järjestää Naisten Pankki yhteistyössä kirjaston kanssa. Tervetuloa! 

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

 

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha. Bazar. 2025. Englanninkielinen alkuteos The Hidden Letters. Suomentanut Nina Mäki-Kihniä. Kansi Timo Numminen. 384 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Cornwall, kesä 1914. Nuori Cordelia kohtaa sattumalta Isaacin, joka työskentelee puutarhurina Cordelian kotitilalla. Vaikkakin mies on komea, Cordelia ei ole aiemmin noteerannut millään tavalla miehen olemassaoloa. Cordelian pyynnöstä Isaac opettaa hänelle puutarhanhoitoa. Tunteet roihahtavat. Cordelian ja Isaacin suhde muuttuu yhteiskuntaluokat ylittäväksi todelliseksi rakkaussuhteeksi. 

Mutta sota muuttaa kaiken. Isaac joutuu lähtemään rintamalle. Cordelia, jonka ammattitaito vihannesten kasvattamisessa karttuu koko ajan, jää kotiinsa pitämään huolta puutarhasta. Kirjeet kulkevat rakastavaisten välillä. Cordelian kirjeet kulkevat myös rintamalla sotivalle Edwin-veljelle sekä hyvälle ystävälle Millicentille, joka työskentelee sairaanhoitajana rintamalla. Sitten Cordelia saa hyviä uutisia. Isaac ilmoittaa pääsevänsä lomalle. Cordelia odottaa häntä Lontoossa, mutta turhaan. Cordelian suru on käsinkosketeltavaa. Mitä on tapahtunut, miksi Isaac ei tullut?

Cordelia lähtee ystävänsä Tabithan luo. Siellä, erossa rakastetustaan ja omasta perheestään, Cordelia ymmärtää, että hänen on luotsattava elämäänsä yksin  ja itsenäisesti. Ja niin hän tekeekin, rohkeasti ja hieman uhkarohkeastikin. Onneksi hänellä on Tabitha tukenaan. Lukija seuraa jännityksellä Cordelian vaiheita, kiinteää ystävyyttä Tabithan kanssa, välien rikkoutumista oman perheen kanssa ja Tabithan ottolapsen kasvamista. Mihin johtaakaan tapaaminen Millicentin kanssa vuosien jälkeen? 

Kirja on ihastuttava lukukokemus. Kirjaa piti vain lukea ja lukea, jotta tietäisi juonen seuraavat käänteet. Tarinassa on niin paljon, mistä pidin. Minuun teki vaikutuksen henkilöiden tunteiden syvyys, olipa sitten kyse rakkaudesta, toivosta tai surusta. Sota tuo kirjaan mukaan merkityksellisiä tapahtumia. Jokainen Cordelian ja Isaacin välinen vuorovaikutustilanne on tärkeä juonen kehityksen kannalta. 

Cookin taito luoda kiinnostavia ja läheisiksi tulevia henkilöhahmoja on ihailtavaa. Cook antaa henkilöille tilaa hengittää ja kehittyä. Päähenkilö Cordelia kasvaa tarinan aikana. Ylhäisöasemasta nauttineesta nuoresta neitokaisesta kasvaa vahva ja määrätietoinen nainen. Sivuhenkilöt lisäävät syvyyttä kerrontaan.

Cook hallitsee tarinankerronnan taidon, tarina kantaa ja kirjaa on helppo lukea. Olen lukenut kaksi Cookin aiempaa kirjaa suurella nautinnolla: Ystävät, rakastavaiset, viholliset (Bazar 2024) (linkki) ja Tanssi sodan näyttämöllä (Bazar 2024) (linkki). Surun ja onnen puutarha on ehdoton suosikkini. Lämmin suositukseni!     

Milla Ollikainen: Mathilda

Milla Ollikainen: Mathilda. WSOY. 2025. Kannen suunnittelu Ville Laihonen. 252 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat ihastuttavaan Eliel Saarisen suunnittelemaan Hvitträskin taiteilijataloon Kirkkonummella. Hvitträsk toimi arkkitehtitoimiston Gesellius, Lindgren, Saarinen työtilana sekä myös näiden arkkitehtien kotina. Toimisto oli perustettu vuonna 1896. Kun Eliel tutustui vaimoonsa Mathildaan, viipurilaisen lääninagronomi Gyldénin tyttäreen, hän oli kiireinen suunnitellessaan Suomen paviljonkia Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900. 

Mathildan ja Elielin häät pidetään Viipurissa. Matilda on onnellinen. "Me olemme näyttävä pari. Eliel ei ole erityisen komea ja varsin lyhytkin hän on, mutta karismassa hän voittaa kaikki tapaamani miehet. Ja mikä onni, että kohtasimme ja lupauduimme toisillemme jo ennen kuin hän alkoi menestyä. En minä kilpailua pelkää, mutta olisi ollut tympeää joutua katselemaan muiden naisten liehittely-yrityksiä - etenkin sellaisten, jotka pitävät itseään Elielin veroisina taiteilijoina." 

Häiden jälkeen pariskunta lähtee häämatkalle Pariisiin, missä Eliel viimeistelee Suomen paviljonkia. Eliel yrittää innostaa vaimoaan maalaamaan, mutta Mathilda ei ole kiinnostunut. Mathilda huomaa olevansa raskaana, mutta saa keskenmenon. Tämä on liikaa herkälle Mathildalle, hän masentuu ja suunnaton suru kalvaa häntä. Avioliitto Elielin kanssa on raskas. Keskenmeno täyttää ajatukset. 

Kun Mathilda ystävystyy Herman Geselliuksen, Elielin työkaverin, kanssa, hän tuntee heräävänsä eloon, ainakin hetkeksi. Eliel puolestaan löytää uuden rakkauden Hermanin siskosta Lojasta. Loja on taiteilija, ahkerasti työskentelevä kuvanveistäjä. "Mädchen, meillä ei ole vain rakkautta vaan paljon enemmän, Eliel oli sanonut, kun Loja oli pohtinut ääneen, kestäisikö heidän rakkautensa vastamäetkin." Vuonna 1904 Hvitträskissä vietetään kaksoishäitä, kun avioliittoon vihitään Mathilda ja Herman sekä Eliel ja Loja.

Uuden avioliiton mukanaan tuoma onnellisuus jää Mathildalle lyhytaikaiseksi. Hänet ottaa valtaansa surumielisyys, jota hän pyrkii lievittämään alkoholilla. Avioliitto jää lyhytaikaiseksi. Herman sairastuu ja kuolee vuonna 1916. Mathilda lähtee Pariisiin eikä pysty löytämään onneaan ja päätyy itsemurhaan. 

Kirja on faktoihin perustuva fiktiivinen tarina Eliel Saarisen kahdesta avioliitosta ja nimensä mukaisesti erityisesti Mathildasta, Elielin ensimmäisestä vaimosta. Mathilda on kirjan minä-kertoja, kun taas Lojan tarina kerrotaan kolmannessa persoonassa. Ollikainen oli saanut kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen löydettyään vanhoja kirjeitä, joissa paljastui Mathildan kohtalo. Elielin vaimot Mathilda ja Loja olivat varsin erilaisia. Ollikainen tuo taidokkaasti esille naisten persoonallisuudet, Mathildan herkkyyden ja surumielisyyden sekä Lojan taiteilijuuden ja roolin Elielin vaimona. Naisista tulee eläviä ja lukijalle läheisiä. 

Kirjassa tuodaan esille Hvitträskin moninaista historiaa, mm. se, että kirjailija Maksim Gorki piileskeli Hvitträskissä vuonna 1906. Iso onnettomuus sattui vuonna 1922, kun talon pohjoissiipi paloi tuhoisassa tulipalossa. Uudisrakennus tehtiin Eero Saarisen suunnitelman mukaan.  

Luin kirjaa todella mielelläni. Kirjaa oli miellyttävä lukea, kirja etenee kronologisesti ja luvut on otsikoitu henkilöiden mukaan. Olen käynyt Hvitträskissä muutama kymmenen vuotta sitten, ja kirja herätti halun käydä siellä uudelleen. 

Muutama valokuva Hvitträskistä olisi ollut kiva lisä kirjassa. 

Maarit Roos: Sininen

                                                            

Maarit Roos: Sininen. Books on Demand.

Olin kertomassa Etelä-Afrikan matkastamme Rauman Akateemisille Naisille. Matkareittimme oli Johannesburg - Pretoria - Victoria Falls ja Kapkaupunki. Osa matkasta (Pretoria - Victoria Falls) taittui Rovosrail-luksusjunalla. Junamatkan aikana kävimme kahdessa kansallispuistossa. Victorian putoukset oli ihastuttavat. Mieleenpainuvinta oli vierailu Robben Islandilla, missä Nelson Mandela vietti vankina 18 vuotta.

Minulla oli mukanani myös matkan teemaan liittyviä lukuvinkkejä. 

Tässä kerron Pretoriasta. Mandelan 9-metrinen patsas taustalla.

Sain lahjaksi Maarit Roosin runokirjan Sininen. Maarit Roos on monipuolinen taiteilija Raumalta. Hänellä on parhaillaan taidenäyttely Nokan torpalla Raumalla. Roos on kirjoittanut ja kuvittanut kaksi runokirjaa: Sininen ja Terveisin, Äiti sekä yhden lapsille suunnatun kirjan Nanan kirja. Ihastuttava Nanan kirja kertoo kissan seikkailuista Vanhassa Raumassa.  

Sininen-runokirja kuvaa ihmissuhteitten monimutkaisuutta. On karikkoista epävarmuutta tulevaisuudesta ja toisen läsnäolosta ja on kaipausta. 

Erehdys
Olen kartalla piste, / jonne suunnistat; / kun tulet, / kaupunki on tuhottu / tai sinulla / on väärä kartta; / olet ajanut vikaan. / Eikä kumpikaan / usko nyt onneen.

Edetessään runojen sisältöihin tulee positiivisempi sävy, kaipaus muuttuu onnelliseksi odotukseksi. On myös aikaa ja energiaa kiinnittää huomiota luonnon kauneuteen. 

Sinussa
Ole kanssani, / ole valo ja rauha. / Minä olen kuolematon maa, / jonka valaiset.

Tämä syksy
Vihreä ruoho, / mistä olet siihen tullut? / Piikit, / heinät hohoilevat. / On ihana syksy, / aurinko paistaa maasta.

Kävin kirjan innoittamana tutustumassa Roosin näyttelyyn Nokan torpalla. Nokan torppa on kaunis rakennus, joka aikoinaan on toiminut huvilana. Nykyisin siinä toimii taideyhdistys Inspira ry, joka järjestää näyttelyitä, kursseja ja myyjäisiä.

Oli kiinnostava näyttely. Nähtävillä oli Roosin monipuolista taidetta: tauluja, kortteja ja  korvakoruja.Taiteilija itse oli myös paikalla esittelemässä teoksiaan ja kertomassa taulujen taustoista.

                                                     

Nokan torppa

Ilmojen halki -taidenäyttely on avoinna vielä 1.6.2025 asti.