Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken

 

Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken. Gummerus. 2025. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 348 sivua.

Seitsemänkymppinen Lasse palaa ajatuksissaan 1990-luvulle, jolloin hän oli viisikymppinen sinkkumies. Hän oli yliopistokoulutettu ja yliopistossa dosenttina työskennellyt, sittemmin aktikvariaattikauppias. 

Eräs tammikuinen iltapäivä tuo Lassen elämään suuren ja merkittävän muutoksen. Lassen antikvariaattiin astelee Marja, opiskeluaikojen heila. Vaihdetaan normaalit kuulumiset. Marja pyytää Lassea suosittelemaan hänelle kirjaa, mutta vain yhtä kirjaa. Valitseminen Lasselta käy nopeasti. Hän valitsee Ford Madox Fordin unohdetun klassikkoteoksen Kelpo sotilas (Good Soldier 1915). Kirjaan palataan ja kommentoidaan pitkin tarinaa.  

Lasse ja Marja päätyvät Lassen kotiin Vuorimiehenkadulle. Lasse noteeraa Marjan kalliit tyylikkäät vaatteet, timanttisormukset, timanttikorvakorut, kultaiset korut ranteissa. Selvästi Marja elää varakasta elämää. Lassen arvelut osuvat oikeaan. Aviomies oli "vuorannut vaimonsa kullalla." Marja on avioliitossa Nokian johtoryhmään kuuluvan aina kiireisen Jounin kanssa. Avioliitosta on kaksi lasta. Viimeisen päälle upea asunto sijaitsee Espoon Haukilahdella. 

Melko pian käy ilmi, että Marjan avioliitto ei enää toimi, eikä Lassekaan ole saanut suurempaa tyydytystä yhden illan tai muutaman viikon suhteistaan. Mutta Lasse todistaa itselleen: "Oli tietenkin paljon sellaista, mitä minulta puuttui. Perhe esimerkiksi. Avioliitto. Ihminen, joka olisi ollut vierelläni aina. Mutta olin tosissani, tiedän muistavani oikein: en kaivannut". 

Ensimmäinen tapaaminen Lassen kodissa johti suudelmiin. "Suudelmani Marjan kanssa olivat pitkiä ja viipyileviä, kuin yhteisiä tutkimusmatkoja, ja tämä suudelma Vuorimiehenkadun olohuoneen talvihämärässä Beethovenin Cavatinan jälkeen oli keski-ikäisistä suudelmistamme ensimmäinen, jälkimmäisen ja merkityksellisemmän suhteemme alku." 

Tästä suhde alkaa. Miten helppoa onkaan sellaisten ihmisten, jotka janoavat toista ihmistä, solahtaa toisen syliin, syleilyyn, läheisyyteen ja toisen kosketukseen. Tämä on Lasselle uutta. Uutta se on Marjallekin tässä vaiheessa, kun avioliitto ei enää toimi. Lasse ja Marja eivät saa kyllikseen toisistaan. He tapaavat useimmiten Lassen asunnolla. Marjan ja Jounin ylellinen Haukilahden kivilinna tuntuu Lassesta vieraalta. Sekä Lassella että Marjalla on omat tarpeensa, joiden ei tarvitse olla samansuuntaisia. He ovat aikuisia ihmisiä eivätkä he kuvittelekaan elävänsä loppuelämää toisen kanssa. Eletään tätä hetkeä. Yksi onnellinen rakkaudentäyteinen päivä riittää.

Kirja on hyvin intiimi. Kaikkein tärkeintä on rakastelu, läheisyys ja toisen koskettelu. Lisäksi kysymys on muistoista, muistojen merkityksestä ja pohdintaa siitä, millainen paino aikoinaan tehdyillä valinnoilla on nykyiseen elämään. Toki kirjallisuudesta keskustellaan. Musiikissa heillä on eri maku, Lasse pitäytyy klassisessa musiikissa, kun taas Marja on Abba-fani.  

Kirjan alkusivuilta lähtien lukija voi arvata, että suhde ei kestä. Näin käykin. Kirjan luettuani ja tutustuttuani Lasseen ymmärrän hänen valintojaan. Naisena minun on helppo ymmärtää Marjan valintoja. Kirjan nimi on osuva. Lasse lupaa itselleen, että huomenna hän avautuu Marjalle ja kertoo kaiken. Pitääkö Lassen lupaus, se jää lukijan päätettäväksi.

Kirjan ajankuva on elävää ja uskottavaa. Vuosituhannen vaihde herää eloon. Vaikka ajan tapahtumia eikä ilmiöitä alleviivata, ne ovat siellä taustalla ja vaikuttavat suuresti kirjan tapahtumiin. Kaksoistornit romahtavat. Suomi elää nousukautta. Rytsölän veljesten Lamborghinit herättävät ihastusta ja kateutta. Nokian nousu maailmanlaajuiseksi suuryritykseksi nostattaa suomalaisten itsetuntoa, vaikkakaan Lassessa nousukausi ei aiheuta ihastelun tunteita. "Kyse ei ollut pelkästään Marjasta ja hänen rahoistaan, nousukausi näkyi kaikkialla kaupungissa niin räikeästi, että se herätti halun tapella vastaan.”

Juha Itkonen kuuluu eittämättä suomalaisten mieskirjailijoiden parhaimmistoon. Sen osoitti myös tämä kirja. Vahva suositukseni tälle oivaltavalle teokselle. 

Oletko jo osallistunut Anna-Mari Kaskisen Hyvin säilynyt -runoteoksen arvontaan? Vielä ennätät, arvonta päättyy 12.12.2025. Tästä pääset arvontaan.

Arvonnassa Anna-Mari Kaskisen runokirja Hyvin säilynyt

Hei kaikki. Joulun odottaminen ilahduttaa. Joulua odotellessa on ihana tarjota jollekulle onnekkaalle kauniita lukuhetkiä. Arvonnassa oleva kirja on tämän vuoden syyskuussa ilmestynyt Anna-Mari Kaskisen runoteos Hyvin säilynyt. Aarteita vanhuuden varalle (Kirjapaja). 

Runokirjan teemana on ikääntyminen. Ikääntyminen merkitsee väistämättä luopumista. Kun on luovuttava jostakin, jotakin kuitenkin säilyy. Takakannessa kysytään: Minkä toivomme pysyvän ja haluamme jakaa tuleville polville?

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos olet lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajani Blogit.fi:ssa.

Arvonta-aika päättyy perjantaina 12.12.2025 klo 18. Kirja ennättää mainiosti vaikkapa joululahjaksi. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Tässä eräs kirjan runoista:

Aarre

Sinulla on lahja, jota toinen ei voi jakaa.
Kannat sitä mukanasi vuosienkin takaa.
Se on sinun elämäsi, varhainenkin vaihe.
Se on sinun aarteesi ja kertomuksen aihe.

Sinä olet päiväkirja täynnä tarinoita.
Säveltäsi kukaan toinen kauniimmin ei soita.
Ilot sekä surut koit. Nyt laula niistä laulu.
Ota käyttöön kaikki värit. Maalaa koko taulu.

Kukaan toinen elänyt ei ole niin kuin sinä
vuosinasi valoisina sekä synkimpinä.
Rakkaistasi kerro, laula ilosta ja työstä.
Kerro kuinka aamuun astuit pimeästä yöstä.

Mukavaa alkanutta joulukuuta! Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Onnea arvontaan!

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet. Synnyinmaa, osa 3. Otava. 2025. Kannen suunnittelu Piia Aho. 301 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Synnyinmaa-sarja on edennyt kolmanteen osaan. Nyt eletään vuotta 1877. Siitä lähtien, kun kuusitoistavuotias Erik Roslund köyhänä maalaispoikana tuli Helsingforssiin, on tapahtunut paljon. Vuodet ovat kohdelleet Erikiä hyvin, nyttemmin hän on varakas mies ja hänellä on ihana perhe. Mariannella ja Erikillä on neljä lasta: Magnus, Henrik, Amanda ja Anna. Erik tuntee, että perhe on tullut hänelle entistä rakkaammaksi sen jälkeen, kun he olivat menettäneet pikku Allanin. 

Erikin omistamat kaksi vapriikkia, tiili- ja keramiikkivapriikki sekä rautaruukki, pitävät hänet kiireisenä. Mutta Allanin kuolema vaikutti siihen, että Erik pyrkii välttämään pitkiä työpäiviä saadakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Erik on rakennuttanut kesähuvilan Porvooseen. Kun perhe siirtyy viettämään kesäkuukausia huvilalle, Erik siirtää työnsä Porvooseen lähelle vapriikkejaan. Onneksi Helsingforssista Porvooseen on helppo matkustaa. Junaliikenne Porvooseen oli alkanut vuonna 1875, ja toki edelleen Porvooseen pääsee höyrylaivalla.

Vaikka Erik ei olekaan vielä mikään vanhus, hän miettii jo jatkajaa itselleen. Kolmetoistavuotiaassa Henrikissä näyttäisi olevan ainesta siihen tehtävään. Yhden vaatimuksen Erik asettaa Henrikille: hänen tulee oppia suomen kieli. "Se (suomi) oli ollut nuorena Erikin äidinkieli eikä hän halunnut, että Henrik alkaisi pitää sitä alempiarvoisena kuin ruotsin kieltä. On lisäksi tärkeää, ettei kieli erottaisi tulevaisuudessa Henrikiä niistä, jotka tekivät hänelle töitä."

Briitta Mickelsson hoitaa miehensä Jussin kanssa Iso-Osolan tilaa Päivät-Hämeessä. Perheeseen kuuluu kolme lasta: Johan Mikael, Antti ja Elias. Lisäksi heillä on kaksi adoptiolasta. Yllättäen eräs salaperäinen mies, joka sanoo nimekseen Schimmerling, nähdään usein vieraana Iso-Osolassa. Häntä ei ole sinne kutsuttu, mutta hän sanoo tulleensa neuvottelemaan metsäkaupoista. Kun kauppoja ei synny Briitan ja Jussin kanssa, Schimmerling uhkailee palstojen rajojen tarkastamisella. 

Iso-Osolan tila on usein Erikin mielessä. Niin paljon muistoja liittyy Briittaan ja Johan Mikaeliin. Kun Erik saa kuulla Schimmerlingin toimista, hän paneutuu perusteellisesti selvittämään miehen taustoja ja hänen tavoitteitaan. 

Hämeen-Anttila kuvaa 1800-luvun sääty-yhteiskuntaa elävästi ja uskottavasti. Sekä maalla että kaupungissa arkeen kuuluu sairasteluja, kuolemiakin, nuorten ihastumisia, mutta ennen kaikkea kovaa työntekoa niin Iso-Osolan tilalla kuin Erikin vapriikeissakin. Välillä otetaan rennosti ja juhlitaan, kuten vaikkapa juhannuksena.

"Iso-Osolan tilalla oli katovuosien jälkeen juhlittu juhannusta erityisen iloisin mielin. Kaikille piioille ja rengeille, torppareille ja mäkitupalaisille tarjottiin runsas ateria, omasta ja lähimmistä pitäjistä tuotettiin paikalle viuluniekkoja ja haitarinsoittaja, piha lakaistiin ja koristeltiin koivunoksilla ja siellä ja viereisellä nurmikolla tanssittiin polkkaa ja masurkkaa ja sitä mitä kukin osasi ja kehtasi tanssia."

Helsinki herää eloon. Paikoilla on nimensä, kaduilla on merkityksensä. Pieteetillä kuvattu ajankuva, kiinnostavat henkilöhahmot, elävä miljöö sekä sujuva teksti takaavat sen, että kirjasta tulee jälleen viihdyttävä ja mukanaan vievä lukukokemus. Jälkisanoissa Hämeen-Anttila kuvaa 1800-luvun lopun tilannetta, jolloin nuorienkin piti lukea runoja alkukielillä: ranskaksi tai englanniksi, koska ruotsin- tai suomenkielisiä käännöksiä ei ollut olemassa.

Mielenkiinnolla odotan sarjan jatko-osaa. 

Mikko Laaksonen: Rauma. Arkkitehtuuriopas - architectural guide

                                                            

 Mikko Laaksonen: Rauma: arkkitehtuuriopas - architectural guide. Atlasart. 2025. 224 sivua. 

Arvostelukappale kirjailijalta

Olin kuuntelemassa Rauman Franciscus-talolla Mikko Laaksosta, kun hän kertoi tuoreesta Rauman arkkitehtuurioppaastaan. Yleisö kuunteli kiinnostuneena Laaksosen esitystä. Kommentteja, kysymyksiä ja muisteluja tuli runsaasti, olivathan esitellyt paikat monille raumalaisille tuttuja jo vuosikymmenten takaa. 

Meille tullista tulleille samoin kuin turisteille ja arkkitehtuurista kiinnostuneille kirja on melkoinen aarreaitta, mutta varmasti myös perusraumalaiset saavat uutta tietoa kotikaupungistaan.  Esipuheessaan kirjailija toteaa: "Kirjan olen ajatellut olevan hyödyksi ja iloksi sekä raumalaisille että Raumalla vieraileville." 

Rauman historiasta ja erityisesti Vanhasta Raumasta on tehty monia kirjoja, mutta tämä kirja antaa varmasti uuden ja tuoreen näkökulman raumalaiseen arkkitehtuuriin. Laaksonen on tehnyt perusteellista työtä kartoittaessaan Rauman alueita. Vanhan Rauman ja keskusta-alueen lisäksi Laaksonen sisällyttää kirjaan eteläisiä ja pohjoisia esikaupunkeja sekä meri- ja maaseutualuita.

Kuvaus Vanhan Rauman arkkitehtuurista on kiinnostava ja laaja. Tämän Unescon maailmanperintökohteen historia ulottuu 1440-luvulle, kun Raumalle myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1442. Kirjassa valaistaan rakennekuvin 1700- ja 1800-luvun puutalojen rakennustapoja. Hyvin monet näistä rakennuksista rakennettiin uudelleen vuosien 1880 ja 1910 välillä. Ennen toista maailmansotaa oli hiljaista, vain muutamia uusia taloja syntyi. Sota-aika merkitsi taantumista Vanhalle Raumalle. Jotta Vanha Rauma saatiin kasvuun, tarvittiin uusi asemakaava ja linjausta koskien rakennusten korjaussuunnitelmia. Vanhasta Raumasta tuli Unescon maailmanperintökohde vuonna 1991.

Marela, Marelan sali ja piharakennuksia

Kirjassa esitellään sanoin ja monin kuvin Vanhan Rauman historiallisia ja arkkitehtoorisesti arvokkaita julkisia rakennuksia, kuten raatihuonetta, kirkkoa, Kirstiä, Marelaa, Pinnalaa ja Tammelaa. Asuintaloista mainitaan osoite sekä talon nimi. Minulle asuintalojen nimet ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä otin kirjan mukaani ja suuntasin päiväkävelyni kohti Vanhaa Raumaa. Näin tulivat kirjassa mainitut Vanhan Rauman talot tutuiksi. 

Iso-Tokila, Kuninkaankatu 20 (yläkuva)
Iso-Tokila 1906, ennen korjausta (alakuva)

Keskityin kirjaa lukiessa lähinnä Vanhaan Raumaan. Paljon kiinnostavaa arkkitehtuuria löytyy Vanhan Rauman ulkopuolelta, kuten vaikkapa tyyppi- ja muut pientalot Lonsin ja Nummen alueella sekä Veijo Martikaisen suunnittelemat atriumtalot. Monnan kappeli on kaunis, samoin kuin Heikki Taskisen suunnittelema Raumanmeren koulu, joka edustaa Oulun koulukunnan postmodernismia. Erkki Huttusen suunnittelema SOK:n Valtakulma on suomalaisen osuuskauppafunktionalismin ensimmäinen edustaja. Ehkäpä myöhemmin suuntaan kirjan kera muille kirjassa esitellyille alueille.

Laaksonen tarjoaa lukijalle kiinnostavan matkan raumalaisen arkkitehtuurin parissa. Kirja antaa perusteellisen ja kokonaisvaltaisen kuvan Rauman arkkitehtuurista. Teksti perustuu puhtaasti arkkitehtuurin ja rakentamisen historiaan, siis faktatietoon. Kuulopuheita tai tarinointia kirjassa ei ole. 

On hienoa, että kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi. Tämä on tärkeää, koska näin kirja tavoittaa myös kansainvälisiä lukijoita. Valitettavasti kirjan kaksikielisyys on vaikuttanut siihen, että tekstin fonttikoko on hyvin pieni.

"Luonikast reissu Rauman arkkitehtuurin parissa," toivottaa kirjailija. 

Jenni Räinä: Vaino

 

Jenni Räinä: Vaino. Otava. 2025. Kansi: Piia Aho. Lukija Mirjami Heikkinen. Kesto 7 t 10 min. Storytel.

Isovihan (1713-1721) aikaan Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1715 venäläiskasakat tekevät tihutöitä, ryöstävät, polttavat rakennuksia, raiskaavat ja tappavat. Tappamisen kohteina ovat sekä ihmiset että eläimet. "Huhuttiin, että tsaari oli todennut pohjoisen miehittämisen työlääksi ja antanut sotilailleen tehtäväksi polttaa ja hävittää Pohjanmaalta kaiken elävän kymmenen peninkulman matkalta merenrannasta sisämaahan."   

Valpuri Hansintytär asuu vanhempiensa ja kahden veljensä kanssa Etelä-Iin Räinänperällä. Sinnekin asti kasakat tulevat kiihdyksissään. He tappavat isän ja todennäköisesti myös äidin. Kahdeksantoistavuotias Valpuri, kuusitoistavuotias Hannes ja kahdeksanvuotias Matti onnistuvat pakenemaan. He juoksevat karkuun niin kovaa kuin pystyvät. Paniikinomaisen pakomatkan päämääränä on isän piilopirtti. Lapset eivät muista muuta kuin sen, että pirtti on kaukana, monen päivämatkan päässä. Mutta matka ei suju niin kuin oli suunniteltu. Valpuri joutuu jatkamaan pakomatkaansa yksin.

Toinen kirjan päähenkilö Valpurin ohella on Gustaf Kustaa Lillbäck. Tämä nuori poika oli siepattu nimismiesisänsä kodista. Hänet kuljetettiin Venäjälle, kastettiin ortodoksiksi, nimettiin uudelleen Vasiliksi ja lähetetään sitten takaisin kotikonnuilleen. Luonnollisesti Kustaa tuntee kotiseutunsa paikat. Hänen on helppo toimia venäläisten apupoikana, opastaa venäläiset paikallisiin taloihin ja uhkailla suomalaisia, koska osaahan hän kielen sekä tuntee kotiseutunsa paikat. Aluksi Kustaasta asukkaiden - monesti tuttujen ihmisten - uhkailu on vastenmielistä, mutta vähitellen hän tuntee itsensä todella tarpeelliseksi. Hänelle on tärkeää saada venäläiskasakoilta kiitosta julmuudestaan.

Toisaalla Valpuri jatkaa pakoaan. Hän elää kauniissa muistoissaan, hän muistelee onnellista lapsuuttaan, kotiaan, lehmiä, käyntiä isän kanssa Oulussa kenkäostoksilla. Muistojen voimalla tämä sitkeä nuori nainen jaksaa jatkaa matkaa. 

Sota päättyy, kun venäläiset sotajoukot vetäytyvät Pohjanmaalta, joka oli lähes tyhjäksi poltettu. "Koko pitäjä on täynnä ihmisiä, jotka ovat kadonneet kuin lumi, joka sulaa keväällä ja häviää. Niin kuin lumi muuttuu vedeksi, kadonneet ovat läsnä kaikkialla vaikka eivät ole näkyvissä." Sodan päätyttyä Kustaa joutuu syytetyksi useista murhista, joista osa oli tehty julmasti kotipaikkakunnan ihmisiä kiduttamalla. Hän kirjoittaa armonanomuskirjeen kuningatar Ulrika Eleonoralle. "Myönnän että olen tehnyt paljon pahaa ja se ahdistaa minua pahasti. Mutta muutoinkaan en olisi voinut toimia."

Tämä kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Valpurin ja Kustaan valinta kirjan päähenkilöiksi on onnistunut valinta. Valpurin pakeneminen sodan keskeltä ja turvan etsiminen on kuin suoraan tästä päivästä. Miten upeasti kirjailija kuvaakaan Valpuria, sisukasta, henkiin uskovaa, yli kaiken kotiaan ja perhettään rakastavaa nuorta naista. Myös toisen päähenkilön, julman ja vastapuolen arvostusta janoavan Kustaan voi hänetkin vaivattomasti sijoittaa tähän päivään. 

Kolmanneksi kirjan päähenkilöksi voi nimetä luonnon. Luonto on voimakkaasti läsnä kirjan tapahtumissa. Miten viehättäviä ilmaisuja kirjailija käyttääkään, vaikkapa näin: "Suot kankaiden välissä käyvät yhä pienemmiksi, kankaat laajemmiksi, kunnes yhden kerran metsä ei enää lakkaa. Paksujen petäjien välissä nousee hopeisia keloja. Latvustossa korppi huutaa tule, tule, ja jossain metsän seinän takana solisee, pysähdyn, siellä solisee pieni joki." Tai sitten näin: "Taivaalla kuu kuolee reunoistaan, pehmeä, suuri, valkoinen valo."

Kirjan jälkisanoissa käy ilmi, että nimismies Gustaf Gabrielsson Lillbäck (1665-1735) ja hänen poikansa Gustaf Gustafsson Lillbäck (1700-1721) ovat todellisia historiallisia henkilöitä.

Anu Joenpolvi: Lumienkeleitä Rantakylässä

 

Anu Joenpolvi: Lumienkeleitä Rantakylässä. Karisto. 2025. Kannen suunnittelu: Aste Helsinki Oy, Elina Salminen. 171 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Lumienkeleitä Rantakylässä on Anu Joenpolven suositun Rantakylä-sarjan kuudes osa. Minulle tämä sarja on ihan uusi tuttavuus. Lähdin mielelläni Nooran mukaan jouluiseen Rantakylään. 

Nooralla on takanaan avioero Eliaksesta. Kahdentoista vuoden avioliitto kariutui Eliaksen uuteen naissuhteeseen. Noora tiesi, että heidän avioliittonsa ei ollut enää vuosiin toiminut. "...heillä oli ollut aina erilainen lomakohde, eri maisemat, eri ruoat, aina ei välttämättä joulunvietosta tietoakaan." Hylkääminen kirpaisi, mutta pian Noora tunsi ihan uudenlaista vapauden tunnetta. 

Nyt hän rakentaisi erilaisen joulun uudessa ympäristössä. Uusi ympäristö on Rantakylä, ja sieltä Noora oli ostanut Kurkisuon torpan. Kiinteistönvälitysfirmassa Noora oli tajunnut, että tällainen torppa oli ollut jo kauan hänen alitajuinen haaveensa. Torppa, "sininen, kuution mallinen, punatiilikattoinen talo" sijaitsi Rantakylässä keskellä metsää. "Noora kietoutui  kylpytakkiin ja kääräisi pyyhkeen hiusten suojaksi. Saunan ovelta katsottuna torppa näytti tummaa metsää vasten kutsuvalta: keittiössä paloivat valot, kuistin ikkunoilla kynttilälyhdyt."

Ostaessaan torpan Nooran unelmana oli ollut oma yrttitarha. Hän oli jo opiskellut yrttikirjallisuutta. Sitten haave yrttitarhasta laajeni: hän halusi pistää pystyyn oman puodin. Tähän vuodenaikaan se olisi ilman muuta joulupuoti. Noora ideoi myytäviä tuotteita: ainakin itsetehtyä saippuaa, kuivattuja yrttejä, teetä ja toffeeta. Puodin nimi oli selvillä jo alusta alkaen: Joulupuoti Myrtti. 

Noora oli törmännyt kesän lopulla Mikkoon sieniretkellään. Samalla kylällä asuvasta Mikosta on paljon hyötyä arjen askareissa ja mökin ylläpidossa. Ja onhan suhde jo paljon muutakin kuin vain apua lumen auraamisessa. Valitettavaa on, että kaupanpäällisenä tulee Mikon yrmeä, Mikosta mustasukkainen Tellervo-äiti. 

Noora on innostunut avatessaan puodin. Ruuhkaa ei ole, ja Noora joutuukin keksimään uusia tapoja houkutellakseen asiakkaita. Onneksi Nooralla riittää ideoita. Pastel de natasta, portugalilaisesta leivoksesta, tulee suorastaan myyntimenestys. Ja tupsahtaapa kauppaan nuori mies, joka on "hämmentävän komea ja ruskeasilmäinen". Hän on terveystarkastaja Asko. Kun Noora myöhemmin tanssii riehakkaasti Askon kanssa Krouvin pikkujoulussa, hän aistii Mikon mustasukkaisuuden. 

Jätän paljastamatta, miten Nooran rakkausasiat tästä etenevät.

Olipa Lumienkeleitä Rantakylässä mukavaa luettavaa. Jos tästä kirjasta ei tule joulufiilistä, niin ei sitten mistään. Joenpolven kerronta on sujuvaa ja elävää. Tarinaa elävöittävät lukujen osuvat otsikot.  Taisipa minusta tulla Rantakylä-sarjan lukija tämän kirjan myötä. Mietin, miksi kirjailija on nimennyt tapahtumapaikan Rantakyläksi. Ainakin kolme Rantakylää tulee mieleeni. Niistä yhdessä, Joensuun Rantakylässä, olen asunut yli kolmekymmentä vuotta. Mutta kirjan Rantakylä taitaa kyllä olla ihan fiktiota. 

Tuuli Kivijoki: Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella

 

Tuuli Kivijoki: Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella. Karisto. 2025. Kansi Katja Säilä. 239 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella on neljäs osa Kivijoen Lemmenlahti-sarjassa. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella (2023), Syksyn sävyjä Lemmenlahdella (2024) ja Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella (2025). 

Katariinalla on takanaan avioero. Eroon ei liittynyt mitään dramatiikkaa, he vain totesivat, "ettei heillä ollut juuri mitään sanottavaa toisilleen." Nyt Katariina asuu yksin lapsuudenkodissaan Lemmenlahdella. Katariinalla on vahva tunne, että uusi elämänvaihe voi alkaa avioeron jälkeen. Tuntuu hyvältä olla vapaa ja itsenäinen. Tosin lähestyvä joulu mietityttää. Millaista olisi viettää joulu yksin?  

Katariina tekee listan tavoitteistaan seuraavalle kolmelle kuukaudelle. Listaan tulee kuusi kohtaa, mm. olohuoneen sisustus ja leipomaan opettelu. Viimeiseksi tavoitteeksi hän kirjaa treffeillä käymisen. Vai onko se liian aikaista avioeron jälkeen, ja sitä paitsi kenen kanssa hän sitten treffailisi, pohtii Katariina. Katariina aloittaa listan tavoitteiden toteuttamisen olohuoneen sisustuksesta. Nyt hänellä on vapaus sisustaa talo aivan oman makunsa mukaisesti. Käynti antiikkiliikkeessä osoittautuu varsin hyödylliseksi. Lisäksi hän löytää äitinsä aloittaman torkkupeiton, johon tarvitaan vielä runsaasti isoäidinneliöitä.

Katariina on opettajana Lemmenlahden koulussa ja vuoden loppuun asti virkaatekevänä rehtorina. Väinö on oppilaana Katariinan koulussa. Väinön kautta Katariina tutustuu Johannekseen, pojan isään ja paikallisen osuuskunnan eläinlääkäriin. Johannes vaikuttaa mukavalta keskustelukumppanilta, ja komeakin hän on. Pitkästä aikaa Katariina tapaa Arin, koulun entisen rehtorin, jolla on uusi työpaikka Viiskalan lukiossa. Vanhan tutun kanssa on mukava lähteä hiihtämään. Ja onpa Ari niin ystävällinen, että tuo Katariinalle joulukuusen. 

Pidän tästä sarjasta. On mukava, että tapahtumapaikka - Lemmenlahti - on sama kaikissa kirjoissa, mutta päähenkilö on eri. Lemmenlahti on fiktiivinen pieni paikkakunta jossakin päin Keski-Suomea. Päähenkilö on yleensä nuorehko sinkkunainen, jolla on tavalla tai toisella uusi elämäntilanne, jollakin muutto Lemmenlahdelle, jollakin taas tuore avioero. Uusi seurustelusuhde syntyy tai ainakin meinaa syntyä tavalla tai toisella. Lukija tapaa vaivihkaa edellisten kirjojen henkilöitä, tässä kirjassa mm. Sofian ja Annikan. Eräs Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella -teoksen päähenkilöistä saa merkittävän roolin tässäkin kirjassa . 

Tuuli Kivijoen Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoaa lukijalleen jälleen kerran rauhoittavan ja miellyttävän lukukokemuksen. Tämä feelgood-kirja on täydellinen valinta talvi-iltoihin. Kirjan teemat käsittelevät itsensä löytämistä sekä uusia alkuja. Jännitystä tuovat Katariinan miessuhteet. Iso kiitos Katja Säilälle kauniista kannesta, joka suorastaan houkuttelee tarttumaan kirjaan. Tuuli Kivijoki kätkee taakseen Anu Patrakan, joka on yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista.

Maria Mustranta: Toivon talo + Lue Naiselle Ammatti -tapahtuma

 

Maria Mustranta: Toivon talo. WSOY. 2025. Kansi Ville Laihonen & People's. 296 sivua.

Rauman Naisten Pankin marraskuun lukupiirikirjana oli Mustrannan kirja Toivon talo, joka on myös Lue Naiselle Ammatti -kampanjan tämänvuotinen kirja. Lukupiirimme kokoontui 12.11. ja Rauman LNA-tapahtuma oli 18.11. 

Suomalainen, nelikymppinen Martta työskentelee kehitysaputyöntekijänä Ammanissa, Jordaniassa. Martta vierailee ammanilaisessa sairaalassa ja kohtaa Nouran, nelivuotiaan orpotytön. "Martta jäi tuijottamaan tyttöä. Pienissä lapsissa oli jotakin, mikä pakotti katsomaan. Tyttö makasi selällään hiukset mustina siveltimen vetoina tyynyllä. Peitteellä lepäävistä käsistä puuttui osa, pulleat kämmenet olivat kiinnittyneet suoraan kyynärpäihin." Noura on menettänyt perheensä Syyrian sodassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen vuoteen: talvesta 2014 talveen 2015.

Martta tuntee kiintymystä tyttöä kohtaan. Kun tytölle ei löydy sukulaisia eikä sijaisperhettä, hänet siirretään lastenkotiin ja sitten vielä toiseen lastenkotiin. Martta seuraa mukana. Kun Martta ei palaa Sveitsiin, hänet irtisanotaan. Sukulaiset, ystävät ja miesystävä Peter eivät ymmärrä Martan päätöstä. 

Kirja oli ollut positiivinen ja ajatuksia herättävä lukukokemus suurimmalle osalle lukupiiriläisiä. Kirja vei mukanaan alusta alkaen, olipa muutama lukijoista lukenut kirjan yhdeltä istumalta. 

Puhuimme paljon auttamisesta ja yhteisöllisyydestä. Kirjan takakannessa kysytään: Jos auttaa yhtä, voiko auttaa kaikkia? Onko moraalisesti oikein, että ammattilainen auttaa yhtä ihmistä, vaikka tietää, että autettavia on paljon? Auttaminen ja yhteisöllisyys olivatkin mielestämme kirjan kantavia teemoja. Lukijamme totesivat, että kirja antoi tilaa omille muistoille. Monen mieleen tulivat omat yhteydet apua tarvitseviin sekä kotimaassa että ulkomailla. Martan mummi kirjoittaa kauniisti: "En ole kertaakaan katunut, kun olen jotakuta kurjaa auttanut. En ymmärrä, että toisista huolehtiminen on nykyisin niin epämuodikasta."

Pidimme Mustrannan kirjoitustyylistä. Mustranta kirjoittaa asiallista, raporttimaista tekstiä, kuten sopii odottaakin toimittajataustan omaavalta kirjailijalta. Teksti on vähäeleistä ja antaa tilaa lukijan omille tulkinnoille. Rankasta aiheestaan huolimatta kirja ei ahdista, koska kirjassa ei kuvata Nouran ahdinkoa, vaan keskitytään pikemminkin Martan omiin pohdintoihin.

Yhteenvetona lähes yksimielisinä totesimme, että kirjan aihe on tärkeä. Tarina koskettaa tunteita, yhdistää ihmisiä ja rakentaa toivoa. Kirja jää varmasti mieleen elämään. Annoimme kirjalle arvion 4. 

Lue Naiselle Ammatti -tilaisuus Rauman kirjastossa 18.11.2025

                                                 Kuvat: Hillevi Rohiola

Naisten Pankin kuvaesityksen pyöriessä taustalla Annika avasi tilaisuuden ja kertoi Naisten Pankin toiminnasta sekä siitä, millaista konkreettista apua kehitysmaiden naiset ovat saaneet Naisten Pankilta. Vuoden alussa Raumalle Sri Lankasta muuttaneet tytöt esittivät kaksi ihastuttavaa laulua.

Minulla oli ilo haastatella Maria Mustrantaa. LNA-kiertue on edennyt jo kahdeksannelle paikkakunnalle. Rauman jälkeen on vielä kaksi paikkakuntaa. 

Niin lukupiiriläisiä kuin yleisöäkin kiinnostivat syyt, miten kirjan aihealue oli syntynyt ja miksi tapahtumat sijoittuivat nimenomaan Ammaniin. Kirjan idean Mustranta oli saanut Han Kangin kirjoista Älä jätä hyvästejä ja Vegetaristi. Amman ja elämä siellä, sairaala ja lastenkodit tuntuvat lukijasta hyvin autenttisilta. Kirjaa voi helposti luulla autofiktioksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, Mustranta on viettänyt Ammanissa vain runsaan viikon tutustuen paikkoihin ja haastatellen avustusjärjestöjen ja paikallisten viranomaisten edustajia. 

Kävimme haastattelussa läpi kirjan juonta ja puhuimme yhteisöllisyydestä ja toisten auttamisesta. Mustranta totesi, että nykyisin ei ole trendikästä auttaa toisia, vaan yhä useampi keskittyy vain omaan itseensä ja itsestä huolehtimiseen. 

Olimme molemmat sitä mieltä, että Ville Laihosen suunnittelema kansi on todella kaunis. 

Tilaisuus oli hyvin onnistunut. Kuulijoita oli 40 ja illan arpa-, kahvi- ja NP-tuotteiden myyntituotto peräti n. 820 euroa.

Kiitos Maria Mustranta, kun olet mukana LNA-kiertueella, kiitos Rauman kirjasto hyvästä yhteistyöstä, kiitos yleisö ja kiitos ihanat naistenpankkilaiset, jotka olitte leiponeet, keränneet arpapalkintoja ja organisoineet tilaisuuden kulun.

Maimu Berg: Stalin Tallinnassa

 

Maimu Berg: Stalin Tallinnassa. Valitut novellit. Enostone kustannus 2025. Koostanut ja suomentanut Heidi Iivari. 300 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Heidi Iivari on kääntänyt ja valinnut novellit Stalin Tallinnassa -teokseen. Novellit ovat Bergin neljästä viroksi ilmestyneestä novellikokoelmasta: On läinud. Lugusid ja kunstmuinasjutte (1999), Unustatud inimesed (2007), Hitler Mustjalas (2016) ja Abitu armastus (2024). Novelleja on kaikkiaan kahdeksantoista. Lisäksi on yksi novelli, joka on ilmestynyt kirjallisuuslehdessä Looming (10/2024).

Novellien aiheet ovat monipuolisia. Kokoelmassa liikutaan Viron neuvostomenneisyyden ja nykypäivän välillä, pohditaan virolaista kansallista identiteettiä, naisten välistä solidaarisuutta, vanhuuden tunteita ja sairastelua sekä liu'utaan ajoittain yliluonnollisen ja mystiikan puolelle.   

Palanut rukoushuone on ihastuttava ja herkkävireinen, muistoja peilaava novelli. Aikuinen tyttö tulee tapaamaan isoäitiään, ja kohtaaminen alkaa uteliaisuudella: kuinka isoäiti voi elää yhdessä huoneessa ilman liettä, ruokakomeroa, keittolevyä ja jääkaappia ja jopa ilman silitysrautaa. Pian asetelma kääntyy, ja isoäiti alkaa tentata, miksi tytär on palannut kotiseudulle. Lopulta isoäiti kiteyttää oman elämäntarinansa ja elämänfilosofiansa yhteen lauseeseen. "Pitää päästä toiseen huoneeseen, kun alkaa kyllästyttää. Muuten asut kuin hotellissa."

Kaunis novelli Kävelyllä äidin kanssa kuvaa äidin ja tyttären välistä rakkautta ja ymmärrystä. Se on kokoelman lempeimpiä kertomuksia.

Kiinnostavasti nimetty novelli Hitler Saarenmaalla kertoo absurdin, fiktiivisen tarinan Hitlerin pakomatkasta Berliinistä ennen toisen maailmansodan päättymistä. Hitler esiintyy naamioituneena ja onnistuu pakenemaan hengissä neuvostoliittolaisesta sotalaivasta. Suur-Saksan entinen johtaja viettää viimeiset päivänsä paikallisten joukossa Simon Müllerowski -nimellä. Novelli on niin absurdi, ettei lukija voi muuta kuin hymyillä sen mahdottomuudelle. Eipä kannata lähteä Saarenmaan Mustjalan hautausmaalle etsimään hautakiveä, jossa lukee "Simon Müllerowski ("Hitler")"

Kokoelman nimikkonovellissa Stalin Tallinnassa Stalin seurueineen - Malenkov, Molotov, Mikojan, Beria ja Švernik - katsoo Stalinin suosikkielokuvan Suuri valssi. Stalin on tylsistynyt ja päättää hetken mielijohteesta lähteä Tallinnaan. Hän vakuuttaa muille, ettei metsissä piileskeleviä bandiitteja tarvitse pelätä. "...Viron metsät on puhdistettu bandiiteista. Kulakit on viety Siperiaan ja kolhoosit täyttyneet rehellisistä talonpojista." 

Muttta perillä Stalin pettyy. Neuvosto-Viron pääkaupunki on hänen silmissään kolkko, harmaa, väritön ja niin tylsä, että  Stalin luopuu ajatuksestaan lisätä S-kirjain kaupungin nimen alkuun. "Kaupunki ei ansainnut sellaista kunniaa." Vierailu päättyy Estonia-teatteriin, jossa Stalin kohtaa nuoren tytön ja lähettää tämän kuudeksi vuodeksi leireille. Tyttö on kirjoittajan täti. Novellin perusteella voi kuvitella, että näin Stalin on hyvinkin voinut käyttäytyä. Oliko tyttö todellakin kirjailijan täti, sitä voi vain arvailla.

Heidi Iivari on tehnyt hyviä valintoja kootessaan novellikokoelmaa. Teos tuo hienosti esiin Bergin tuotannon laajuuden ja monialaisuuden. Bergin kielenkäyttö on taitavaa, hän kirjoittaa tarkkanäköisesti, joskus ironisesti, joskus jopa romanttisesti. Osuvat sanavalinnat terävöittävät tekstiä. 

Nautin suuresti tämän kokoelman lukemisesta.

Maimu Berg Viron suurlähetystön vastaanotolla 24.10.2025.

Tapio Koivukarin runohetki

Tapio Koivukari kertoi runotuotannostaan Rauman Franciscus-talolla 12.11.2025. Koivukari kertoi, että hän on aina ollut pikemminkin tarinankertoja kuin runoilija. Sen kertoo myös Koivukarin tuotanto: proosatuotantoa mukaanlukien näytelmät ja kuunnelmat on reilut parikymmentä teosta. Minulle mieluisin kirja Koivukarin tuotannosta on ollut Sataman laulu (Johnny Kniga 2022). Kirja on rehellinen ja hallittu kuvaus kirjailijan nuoruusvuosista, tuolloin tehdyistä valinnoista ja niiden vaikutuksesta kauas tulevaisuuteen (linkki).

Koivukari kertoi kokeilleensa runojen kirjoittamista, mutta huomasi varsin pian, että ainakaan riimikirjoittamista hän ei hallitse. Mutta kuitenkin kaksi runokirjaa on syntynyt: Vieläk teils se paatt o (Johnny Kniga 2014) ja Se paatt men jo (Johnny Kniga 2025). Lisäksi Koivukari on suomentanut islannista suomeen pääasiassa kaunokirjallisuutta. Islannin lisäksi hän suomentaa ruotsista.

Molemmissa runokirjoissa Koivukari yhdistää henkilökohtaiset kokemuksensa ympäröivään yhteiskuntaan: luontoon ja ennen kaikkea mereen, ikääntymiseen ja arkisiin tapahtumiin yleensäkin. Monet paikat, lähinnä Islanti, tulevat lukijalle tutuiksi. Koivukari tuntee Islannin hyvin, ja islantilainen kulttuuri ja tavat välittyvätkin kiinnostavasti runoissa.

Runot on kirjoitettu Rauman giälellä. Kun Koivukari luki runojaan, huomasin ymmärtäväni tekstejä yllättävän hyvin. Ilmeisesti neljä vuotta Raumalla asumista riittää siihen, että pystyy ymmärtämään giältä. Tullista tullut tuskin koskaan oppii sitä puhumaan. Kirjoissa on toki sanasto helpottamaan ymmärtämistä. Tässä eräs Islanti-teemainen runo:

Sinä yäns sadoi
suuri ja köykässi hiutlei
niinkon koerantassui
hahkauntuvi
vuanon tyvenehe vette
ko sää sanosis
ete mun tartt
mihinkkä lähti.

Jotkut runoista ovat leikkisiä jopa vitsikkäitäkin. Kuten vaikkapa tämä:

Viäläk teils se paatt o?

"Viäläk teils se paatt o?"
hän kysys, ko jossa nähti.

Oltti joskus kari rannas
neljistäs yhde romtodi juatt
heijä folkkarisas.

"On kyll", vastasi mää,
- isäntekonen klinkkarpaat,
semsest suut luappu -
"mutt muija on kerjen vaihtuma".

"Nii oikke," sanos hän,
"mää pisti molemak kiarttoho."

En kysyn, mutt tiäsin kyll.
Ei nuak kiirusemma miähe
kerkk puupaatti reedama.

Vaikka ympärillä oleva maailma on sekasortoinen, Se paatt men jo -kokoelman viimeisessä runossa valmistetaan kaikessa rauhassa keittoa ja ollaan myös valmiita jakamaan se.

”ja koht mes se syädä / ulkons sata ränttä / mutt jos tähä joku tulis / sais hänki soppa / meijän kansan. / Ei elämän täst / merkilisemppä tart ol. / Syädä soppa / ja katota sitt / mitä voidais tehd./

Tapio Koivukari lukee runojaan.

               

Marja-Leena Tiainen: Englantilainen aamiainen

 

Marja-Leena Tiainen: Englantilainen aamiainen. Icasos. 2025. Kansi: T. P. Kekäläinen. 237 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat kerrotaan kahdella aikatasolla. Tapahtumien pääpaino on nykypäivässä eli vuodessa 2023. Osa tapahtumista, jotka antavat pohjaa nykypäivän tapahtumille, sijoittuu 2000-luvun alkuvuosiin.

Kuopiolainen Eeva on 72-vuotias eläkeläinen. Hän on menettänyt rakkaan puolisonsa Eeron, jota Eeva yhä edelleen kaivaten muistelee. Eeva elää arkista ja melko tapahtumaköyhää elämää, mutta onneksi samassa kaupungissa asuvat tytär Hanna ja hänen tyttärensä Anni. Annin ylioppilasjuhlat ovat edessäpäin. Poikaystäväkin on löytynyt. Leevi ei ole kovin sosiaalinen nuori mies eikä juuri kommunikoi Eevan kanssa. Mutta tärkeintä on, Eeva toteaa, että nuoret viihtyvät yhdessä.

Eeroa muistellessaan Eevan ajatukset kulkeutuvat vuoteen 2001, jolloin Eeva ja Eero Madeiran lomalla tapasivat Ronnien ja Sheilan, Sheffieldissä, Pohjois-Englannissa asuvan ihastuttavan pariskunnan. Tapaaminen johti vuosien ystävyyteen ja molemminpuolisiin vierailuihin. Sheila on jäänyt Eevan tavoin leskeksi. 

Kun Sheila kutsuu Eevan vierailulle luokseen Sheffieldiin, Eeva saa houkuteltua tyttärensä Hannan mukaan matkalle. Vierailusta muodostuu käänteentekevä tapahtuma, sillä Hanna paljastaa salaisuuden, jota hän on yksin kantanut liki kaksikymmentä vuotta. Miten salaisuuden paljastaminen otetaan vastaan, sitä Hanna ei voi tietää, mutta varmaa on, että asian esille tulo muuttaa monen ihmisen elämää. 

Marja-Leena Tiainen taitaa lämminhenkisten ja tavallista arkielämää kuvaavien romaaneiden kirjoittamisen. Olen lukenut useita Tiaisen kirjoja, joista parhaiten on jäänyt mieleeni Sydänystäväni Kirsti (Icasos 2020) (linkki). Englantilainen aamiainen on viihdyttävää luettavaa. Tiaisen teksti on kepeää ja helppolukuista, mutta hyvin hallittua. Kirjan juoni on kiinnostava, jopa jännittäväkin. Vahvimmillaan Tiainen on kuvatessaan naisten - Eevan, Sheilan ja Hannan - tuntoja ja mielenliikkeitä. Anniin olisin halunnut tutustua paremmin, samoin Annin poikaystävä Leevi jää melkoiseksi arvoitukseksi.

Olen opiskeluaikojeni jälkeen asunut Kuopiossa. Miten mukava olikaan palata tutuille paikoille, käydä Saaristokaupungissa, ruokailla Isä Camillossa ja käydä ostoksilla Matkuksessa. Kiva oli myös matkata Eevan ja Hannan kanssa Sheffieldiin. 

On hienoa, että meillä Suomessa on myös maakunnallisia kustantamoja, joista yksi on kuopiolainen Icasos. Iso kiitos T. P. Kekäläiselle kauniista kannesta – se suorastaan houkuttelee tarttumaan kirjaan. 

Marja-Leena Tiainen: Saammehan jatkoa kirjalle? 

Mukavan leppoisa Tonavan risteily

 

Olipa mukava Tonavan risteily. Lennettiin Müncheniin, sitten oli vuorossa Passau, josta lähdettiin risteilylle, sitten Melken kaunis pikkukaupunki. Matka jatkui kohti Wieniä, sitten Linziin ja lopuksi Regensburgiin. Kaikki paikkakunnat olivat meille uusia. Laiva oli kiva, matkaseura oli mukavaa, sää suosi. Eli hyvin onnistunut matka! 

Laivamme Viva 2, pituus 135 metriä

Melken kaupunkia hallitsi iso luostari.

Luostari

Kaunista vanhaa kaupunkia

Wachaun laaksossa paljon pieniä kyliä ja paljon viiniviljelmiä.

Dürnsteinin kylän kaunis kirkko

Kuningas Leopold piti Richard Leijonamieltä vankina tuolla korkealla olevassa linnassa ristiretkien aikana.
                                        

Wien on täynnä historiaa ja upeita rakennuksia. Kolmen tunnin kiertoajelulla ennätettiin lyhyesti tutustua Habsburg-suvun palatsialueeseen. Kaikki on hienosti restauroitu ja kaikkialla on siistiä. 

Pyhän Tapanin kirkko on todella komea. Mozart on vihitty tässä kirkossa.

Sissi näkyi ja kuului. Sissi asui tuossa taustalla olevassa palatsissa.

Sissi-museo

H&M sijaitsee kauniissa rakennuksessa. 20 minuutin heppa-ajelulle pääsi, kun maksoi 105 euroa.

Linzin kaunis kaupunki on täynnä historiaa. Kirkkoja on paljon. Tänä päivänä kaupunki on kulttuuriharrastajien suosittu kohde. Adolf Hitler on käynyt koulua Linzissä. Hän rakennutti sillan Linziin, mutta suunniteltu taidemuseo jäi rakentamatta.

Linzissäkin on upea kirkko. Ihailtiin kauniita lasimaalauksia.

Ennätettiin maisteluille.

Oli hyvä matka. Ensi kerralla ehkä Reinille...

Anna-Mari Kaskinen: Hyvin säilynyt

 

Anna-Mari Kaskinen: Hyvin säilynyt. Aarteita vanhuuden varalle. Kirjapaja. 2025. Kansi Katja Kuittinen. 63 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Runoilija, kirjailija ja lauluntekijä Anna-Mari Kaskinen vieraili Raumalla 31.10.2025. Kansallisbibliografian tilastojen mukaan Kaskinen oli vuonna 2023 Suomen ylivoimaisesti tuotteliain runoilija. Kakkossijalla oli Jyrki Pellinen.

Kaskinen kertoi vuosien varrella sattuneista tapahtumista, jotka olivat innostaneet häntä kirjoittamaan. Lapsena hän oli halunnut matkustella kaukaisiin maihin. Mutta kun siihen ei ollut mahdollisuutta, hän matkusti eri maihin mielikuvituksen siivin. Mielikuvitus on edelleen Kaskisen voimavara. Aktiivinen runojen kirjoittaminen alkoi 16-vuotiaana, kun Kaskinen sai stipendin ja lähti opiskelemaan Kanadaan kahdeksi vuodeksi. Siellä hän suoritti IB-tutkinnon.

Suomeen palattuaan Kaskinen aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa. Alivuokralaisasunto löytyi Aaro Hellaakosken lesken Lempi Hellaakosken luota. Lämmöllä Kaskinen muistelee Lempi Hellaakoskea. Yhteistyö Pekka Simojoen kanssa tarjosi mahdollisuuden uusille avauksille. He tekivät yhdessä mm. Afrikkalaisen gospelmessun sekä useita virsiä, joista ensimmäinen oli Herra, kädelläsi. Inspiraation lähteiksi kirjoittamisessa Kaskinen mainitsee hengellisyyden, luonnon ja ihmisten elämänvaiheet.

Mummi oli ollut Kaskiselle hyvin tärkeä henkilö. Mummi oli harras rukoilija ja opetti Kaskista laulamaan Siionin kannel -kirjasta. Hänellä oli taito löytää aina asioiden valoisat puolet. Rakkaalle mummille omistettuja lauluja ovat Pikkulintu riemuissaan ja Oi, katsohan lintua oksalla puun.

Runokirja Hyvin säilynyt on juuri ilmestynyt runoteos. Runokirjan teemana on ikääntyminen. Ikääntyminen merkitsee väistämättä luopumista. Kun on luovuttava jostakin, jotakin kuitenkin säilyy. Takakannessa kysytään: Minkä toivomme pysyvän ja haluamme jakaa tuleville polville?

Kaskinen luki useita runoja kirjasta. Runot on ryhmitelty viiteen ryhmään: Emme tiedä mitä tulevaisuus tuottaa, Mitä vanhana on edessä, Poimin surun sirpaleita, Hyvin säilyvää ja Teidän vanhuuteenne asti olen sama. Yleisö herkistyi, päät nyökyttelivät, kyynel vierähti silmäkulmaan. Runot olivat niin totta ja niin omakohtaisia vanhemmalle yleisölle. 

Aarre

Sinulla on lahja, jota toinen ei voi jakaa.

Kannat sitä mukanasi vuosienkin takaa.
Se on sinun elämäsi, varhainenkin vaihe.
Se on sinun aarteesi ja kertomuksen aihe.

Sinä olet päiväkirja täynnä tarinoita. 
Säveltäsi kukaan toinen kauniimmin ei soita.
Ilot sekä surut koit. Nyt laula niistä laulu.

Ota käyttöön kaikki värit. Maalaa koko taulu.

Kukaan toinen elänyt ei ole niin kuin sinä

vuosinasi valoisina sekä synkimpinä.

Rakkaistasi kerro, laula ilosta ja työstä.

Kerro kuinka aamuun astuit pimeästä yöstä.

Anna-Mari Kaskinen Raumalla 31.10.2025

Urmas Vadi: Kuun toinen puoli

 

Urmas Vadi: Kuun toinen puoli. Enostone kustannus. 2025. Vironkielinen alkuteos Kuu teine pool. Suomentanut Petteri Aarnos. Kannen kuva ja suunnittelu: Kalervo Sammalvehrä. 356 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin kirjasta, kun kuuntelin Urmas Vadin haastattelun Turun kirjamessuilla. Oli hyvä haastattelu, Heli Laaksonen haastatteli. Onneksi kiinnostuin kirjasta. Kuun toisella puolella osoittautui mielenkiintoiseksi ja innostavaksi lukukokemukseksi.

Kirjan tapahtumat alkavat Tomin lapsuudesta. Tomilla on sisko Kerli, omia teitään kulkeva, uusista asioista helposti innostuva isosisko. Vaikka Tom on kirjan minä-kertoja, varsinainen kirjan päähenkilö on äiti. Perhe-elämää määrittää äidin sydän, joka reagoi tapahtumiin, joista hän syystä tai toisesta ei pidä. Ambulanssi on usein nähty kulkuneuvo perheen asunnon edessä. Äidin suosikkilapsi on Tom. "Äiti sanoi minulle aina: "Sinä tiedät, että minä olen aina sinun puolellasi, mutta sinun täytyy kertoa minulle rehellisesti kaikki, muuten joudumme molemmat ikävään välikäteen enkä voi enää luottaa sinuun." En osannut kuvitella, millaista sitten olisi, jos minuun ei enää voisi luottaa? Annetaanko sellaiset lapset johonkin vieraaseen perheeseen?" Perheen isällä ei ole itsenäistä tahtoa, hän on äidin varjokuva.

Mukaan tarinaan liittyy monia taitavasti kirjoitettuja hahmoja, joista osa on sukulaisia, kuten mummo ja Andres-setä. Henkilöitä ei ole liikaa, joten kaikkiin keskeisiin henkilöihin ennättää hyvin tutustua. Andres-setä on yksi kirjan kiinnostavimmista hahmoista. Tämä kaikenlaisten sähkölaitteiden keskellä asustava mies saa Tomin sataprosenttisen arvostuksen, kun hän osaa korjata Tomin Kaurilta lainatun Manowar-kasetin. Andres-sedän myötä Tom tutustuu psykiatri Avaan ja Avan Andy-koiraan.

Ihastuttavasta ja arvaamattomasta Kerlistä ei voi olla pitämättä. Hän on täysillä mukana siinä, mistä hän innostuu, onpa sitten kyse talon remontoinnista, luonnonsuojelusta, pysäköinninvalvonnasta ja ennen kaikkea rakastumisista. Kerlillä "on liikaa energiaa ja kova halu antaa itsestään maailmalle paljon enemmän."

Urmas Vadin Kuun toinen puoli on paljon enemmän kuin tarina 1900-luvun lopun omintakeisesta virolaisperheestä. Minulle se avautui sekä ihmissuhderomaanina että aikalaiskuvauksena Viron lähihistoriasta. Vadi käyttää lapsen, Tomin, näkökulmaa taitavasti. Näin avautuvat perheen sisäiset jännitteet ja yhteiskunnan muutokset.

Pidin siitä, että historia ei ole kirjassa etualalla eikä sitä selitetä puhki. Tapahtumat, ajat ja paikat vilahtavat ohimennen, sivulauseissa. Lukijalle heitetään muutamia tärppejä, joista virolainen lukija varmasti ottaa kopin. Neuvostoajan varjoja, leirejä ja vaikenemisen kulttuuria avataan erityisesti mummon kautta.

Kirjan nimi Kuun toinen puoli on osuva. Vadi kirjoittaa: “Jopa kaikkein läheisimmät ihmiset vaikuttivat niin vierailta, aivan kuin he tulisivat kuun pimeältä puolelta.” Tämä lause kiteyttää kirjan tunnelman. Tom aistii, että perheessä on asioita, joista ei puhuta – salaisuuksia, joita aikuiset varjelevat – mutta lapsen on vaikea ymmärtää niitä.

Urmas Vadi on Virossa yksi suosituimmista nykykirjailijoista, mutta Suomessa häntä ei vielä tunneta kovin hyvin. Minulle Kuun toinen puoli oli erinomainen ensikosketus hänen tuotantoonsa. Vadin kieli on sujuvaa ja elävää, ja hänellä on taito kuvata arkea tavalla, joka on yhtä aikaa hauska, leikkisä ja haikea.

Urmas Vadi Turun kirjamessuilla 5.10.2025

                                           

Tiina Käkelä: Fredrika

 

Tiina Käkelä: Fredrika. Aviador. 2025. Kansi: Iiris Kallunki. 183 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan takakannen tekstissä todetaan: Unohda, mitä olet kuullut Fredrikasta, tässä hän tulee. Kirjassa ei todellakaan ole kysymys Fredrika Runebergin elämäkerrasta. Vaikka se onkin kirja Fredrikasta, etualalle nousevat Fredrikan persoonallisuus ja ennen kaikkea hänen vahva halunsa saada kirjoittaa.  

Kirjan rakenne on oivallinen. Nuori, kolmikymppinen freelance-toimittaja, kirjan nimetön minä-kertoja saa tehtäväksi kirjoittaa jutun Fredrika Runebergistä, ei elämäkertaselostusta, mielummin "jotain...esseististä tekstiä". Vaikka aihe ei tunnu toimittajasta kovinkaan kiinnostavalta, hänen on hyväksyttävä tarjous. Yksinhuoltajan talous on jatkuvasti tiukilla, varsinkin kun kaksivuotiaan Valtterin isän elatusmaksuissa on usein viiveitä. Kirjassa rakentuu rinnakkainen kertomus kahdesta naisesta, 1800-luvun Fredrika Runebergista ja nykyajan freelance-toimittajasta.

"Sillä ajatuksella, että ihmisen elämässä olisi jotain muutakin muotoa antavaa kuin sen vääjäämätön kronologia." Tällä ajatuksella toimittaja lähtee ideoimaan juttua. Fredrika muistetaan kansallisen kulttihahmon aviovaimona, mutta hän ei ollut pelkästään aviovaimo ja kahdeksan lapsen äiti, joka leipoi herkullisia Runebergin torttuja, vaan hän oli myös kirjailija. Ja nimenomaan kirjailija hän halusikin olla. Voidaan syystä sanoa, että kirjoittaminen oli Fredrikalle intohimo. Hän kirjoitti lehtiartikkeleiden lisäksi kaksi historiallista romaania. Ensimmäinen romaani Fru Catharina Boije och hennes döttrar sai kannustavat arviot sekä Snellmanilta että Topeliukselta. Muutkin arvostelut olivat myönteisiä.

Vaikka kirja ei olekaan varsinainen elämäkerta, Fredrikan elämä nuoruudesta alkaen tulee lukijalle tutuksi. Lapsesta alkaen Fredrika oli lukenut paljon. Vuonna 1831 Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg avioituivat. Fredrika nautti kuunnellessaan tuon ajan kulttuurisen älymystön keskusteluja, vaikka hän naisena ei tietenkään voinut niihin osallistua. Kun perhe muutti Porvooseen, nuoresta Emiliesta tuli Runebergin rakastettu. Fredrika masentui, hänestä tuli huomaamaton ja toivottoman yksinäinen. Lohtua antoi ainoastaan kirjoittaminen. 

Freelance-toimittajan juttu Fredrikasta takkuaa. Usein hän tuntee itsensä voimattomaksi ja alakuloiseksi. Poika Valtteri on ainoa ilonlähde, mutta se ei aikuiselle naiselle riitä. Yhä edelleen kolmikymppisenä toimittaja etsii paikkaansa maailmassa, aivan kuten teki Fredrika aikoinaan.

Käkelän Fredrika on onnistunut esikoisteos. Käkelä saa Fredrikan elämään. Kirjan luettuaan lukija ymmärtää, miksi Fredrikan oma ääni ja nimi ovat historiallisesti jääneet miehensä, J. L. Runebergin, varjoon. Kirja on taitavasti rakennettu, Fredrikan ja toimittajan luvut vaihtelevat ja luovat näin rinnakkaista todellisuutta. Kieli on selkeää ja loppuun asti harkittua. 

Suuren kiitoksen ansaitsee Iiris Kallunki todella upeasta kannesta.

Jukka-Pekka Palviainen: Viimeinen rukous

 

Jukka-Pekka Palviainen: Viimeinen rukous. Crime Time. 2025. Kansi: Timo Numminen. 277 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Palviaiselta ilmestyi viime vuonna Taikkonen Raumalta -dekkarisarjan ensimmäinen osa Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Viimeinen rukous on sarjan toinen osa. Ensimmäisen osan tapahtumat sijoittuivat pitkälti Vanhaan Raumaan, kun sen sijaan tässä toisessa osassa liikutaan joka puolella Raumaa. Kaikesta huomaa, että Rauma on kirjailijalle tuttu paikka. Ja onhan se, Palviainen on syntynyt sekä viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa tässä länsisuomalaisessa rannikkokaupungissa. Nykyisin hän asuu Sastamalassa.

Kirjan poliisit ovat lukijalle tuttuja jo sarjan ensimmäisestä osasta. Päähenkilö rikosylikonstaapeli Teemu Taikkonen on miellyttävä ja ammattitaitoinen poliisi. Vaimo Venla on merikapteeni ja paljon pois kotoa työnsä vuoksi. Teemu kantaa jatkuvaa huolta tyttärestään Taijasta, joka on Harjavallan psykiatrisella osastolla. Sonja, Venlan sisar, on Teemulle mieluista seuraa Venlan työmatkojen aikana. Syntyykö suhteesta romanssi, ei selviä vielä tässäkään osassa. Yhteistyö poliisikollegoiden Nelli Nurmisen ja Artturi Katajan kanssa sujuu hyvin ja mutkattomasti. Nelli on vauhdikas ja huumorintajuinen nuori rikoskonstaapeli. Artturista saamme tietää, että tämä komea nuori mies on kotoisin Ulvilasta ja käy mielellään laulamassa karaokea Toripöllössä. Ja hän kannattaa Ässiä! Ehkä kuulemme lisää Artturista seuraavissa osissa. 

Sitten kirjan tapahtumiin. Pastori Mikael Salmenrinne pitää Haappusten kirkossa Raumalla jumalanpalveluksen, joka on jäävä hänen viimeisekseen. Pian Teemu saa tiedon, että hänen tulee kiirehtiä Paroalhoon pastorin kotitalolle. Nelli valottaa: "Pastori Mikael Salmenrinnettä on Lassin mukaan lyöty pyöreällä ja pitkänomaisella esineellä takaraivoon ja ammuttu sen jälkeen naulapyssyllä niskakuoppaan." Ruumiin oli löytänyt remonttimies Kaapo Kujuntila, joka kauhultaan ei ollut saanut tilatuksi ambulanssia. 

Samoihin aikoihin kiinteistövälittäjä Tiina Majavasuo kaapataan. Poliisi päättelee, että näillä tarinoilla on jotakin yhteistä. Vaikuttaako tapahtumiin mitenkään se, että Salmenkaria, jota oli syytetty nuoriin naisiin kohdistuvasta sopimattomasta käytöksestä, oli jo aiemmin uhkailtu? Ja mikä rooli on miehellä, joka rahapulassa valokuvaa pikkutyttöjä luvaten heille rahaa ja käyntejä Särkänniemessä? Seitsemänvuotias Iiris kysyy: "Kuinka paljon ne kiltit sedät maksaa kuvista?" Poliisien tutkinta ei helpotu, kun tulee toinenkin ruumis.

Juttuun tulee mukaan iso määrä poliisin epäilemiä henkilöitä. Asiat mutkistuvat ja kuulusteltavia riittää. Loppuratkaisuun päästään monen mutkan kautta. 

Palviainen on kokenut kirjoittaja. Hänen tekstiään on helppo lukea, luvut ovat lyhyitä, kieli on sujuvaa ja dialogi luontevaa. Taikkonen Raumalta -sarjan kirjat ovat Palviaisen ensimmäisiä rikosromaaneita. Tässä toisessa osassa Palviainen on saanut varmuutta tämän genren kirjoittamiseen, kirjassa on varma ja samalla kepeä ote. Hyväntahtoista huumoria on paljon. Juoni on melko tavanomainen, kun sen sijaan hyvin rakennetut henkilöhahmot ovat kirjan vahvuus. Teemusta ja Nellistä ei voi olla pitämättä. Sympaattisin henkilöhahmo on kehitysvammainen Tume, joka vastoin tahtoaan joutuu vedetyksi mukaan rikoksiin.

Olipa mukava lukea romaania, jonka tapahtumapaikat ainakin osittain ovat tuttuja. Liikutaan ympäri Raumaa, tutuiksi tulevat monet kaupunginosat, kahvilat ja kaupat. Rauman giältä ei kirjassa kuitenkaan puhuta. Myös kirjan kannen kuvista löytyy viittauksia Raumaan, etukannessa on taustalla Pyhän Ristin kirkko ja takakannessa on tunnelmallinen kuva Vanhasta Raumasta.

Jatko-osaa mielenkiinnolla odotellen.