Marja Aho: Neidonkorento

Marja Aho: Neidonkorento. Myllylahti. 2021. Kansi: Kaisu Sandberg. 368 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Neidonkorento on Marja Ahon esikoisdekkari. Tänä vuonna on ilmestynyt monia suomalaisia todella tasokkaita esikoisdekkareita, ja niinpä odotukseni olivat korkealla Ahon kirjan suhteen. Ja enpä pettynyt! Päinvastoin, mielenkiinnolla luin tätä dekkarisarjan avausosaa ja tutustuin lahtelaiseen komisario Simo Sundiin.

"Piripäitten kaupunkiin. Helvetin esikartanoon." (s. 27)

Simo Sund on palannut pääkaupunkiseudulta synnyinseuduilleen Lahteen ja asuu nyt isänsä vanhassa omakotitalossa. Sundin vaimo on kuollut useita vuosia sitten. Mutta on Sundilla nainen ja rakas nainen onkin, se on Sylvi, oma vene Vesijärven rannalla. Eipä tiennyt Sund Lahteen muuttaessaan, millainen paikkakunta Lahti on nykyään. "Hän oli kuvitellut pääsevänsä eroon huumeasioista. Nykyisessä virassaan hän oli kuitenkin joutunut huomaamaan, että huumausaineongelma saattoi olla Lahdessa jopa pahempi kuin Helsingissä." (s. 125) Kannabis ja muuntohuumeet leviävät vauhdilla lahtelaisnuorison keskuudessa. Paineet huumetilanteen rauhoittamiseksi ovat kovat.

Sitten Sund saa tiedon, että Kiikunlähteeltä on löytynyt tytön ruumis. Käy ilmi, että tyttö on lukiolainen Carla. Tyttö oli taitava rytminen kilpavoimistelija, jonka kilpaura olisi saattanut viedä hänet jopa kansainvälisille areenoille. Carlan mopoauto, vaaleanpunainen Ligier oli tuttu näky monille kaupunkilaisille. Mitä löytyykään tämän nuoren tytön taustoista, sitä Sund tiimeineen joutuu selvittämään. Oliko huumeilla osuutta Carlan kuolemaan? Tapaus pitää Sundin koko tiimin kiireisenä, työpäivät venyvät eikä tytön kuolema tunnu ratkeavan.  

Ovelasti Aho kuljettaa kirjan juonta. Kirja ottaa ja vie mukanaan. Aho on taitava tunnelman luoja, olipa sitten kyse huumeporukoitten keskinäisistä kahnauksista tai äidin surusta. Asiat selviävät, mutta lukijaa pidetään jännityksessä aivan kirjan loppusivuille saakka.

"Vieläkin sama hurmauskiehkura otsalla." (s. 105)

Pidin Simo Sundista. Hän on mukava mies ja älykäs poliisi. Sylvin lisäksi Sundin elämään tulee puuhakas, puhelias ja energinen Teija, jonka Sund oli viimeksi tavannut kaksikymmentäviisi vuotta. Kehittyykö tästä tuttavuudesta mitään vakavampaa, selvinnee sarjan seuraavissa osissa. Sundin säästämisvimma jäi arvoitukseksi. Ainakin työpaikalla sitä ihmeteltiin. Joku oli nähnyt Sundin lantraavan vessan käsienpesunesteen sekaan vettä ja joku oli tavannut hänet kokoushuoneen roskikselta nappaamassa taskuunsa jonkun vanhat nappikuulokkeet. Tervapastillien napostelu kuuluu Sundin työrytmiin. "Hän kaivoi pöytälaatikosta tervapastillin suuhunsa ja nojautui taaksepäin tuolissaan mietteliäs ilmi kasvoillaan." (s. 22) Mieleeni tuli Marko Kilven Undertaker-sarja, jossa hautausurakoitsija Jarmo Kivellä oli aina peltinen tervapastillirasia taskussaan. 

Jännityksen ohella Aho avaa kiinnostavalla tavalla Sundin tiimin jäsenten taustoja ja ihmissuhteita. Sundin tiimissä ovat mukana Laihis, Robbe, Aleksi ja "Marttapartio" Monika ja Laura. Mukavan tiimin Sund on mielestäni saanut. Tässä kirjassa lukija tutustuu parhaiten Robbeen, jonka mielipiteet hermostuttivat kollegoita. "Mustakaapuja, vinosilmiä ja ählämeitä. Lahti on kyllä sellainen mutiaisten ja rättipäiden pesäke. Sitä tuntee itsensä ihan vieraaksi omassa kaupungissaan, Robbe manasi..." (s. 26) 

Carlan äidin Henrietan persoonallisuus tuntui aluksi epätodelliselta ja keinotekoiselta, mutta tapahtumien edetessä naisen käytös saa selityksensä. Lapsen kuolema on rankka asia. Lapsi elää aina muistoissa ja mielessä. "Hän tulisi aina kantamaan kaipausta, ja surua siitä, ettei hän saanut elää esikoisensa kanssa ja nähdä hänen kasvavan." (s. 285) Sääliksi kävi Carlan pikkusiskoa, vielä tarhaikäistä, joka ei juuri saanut vanhempiensa huomiota. Äiti suri Carlaa ja isä oli aina töissä. 

Pidin kirjan nimestä. Se herätti heti mielenkiintoni ja sopii kirjan teemaan erittäin hyvin. Kaisu Sandbergille kiitos kauniista kannesta.

Odotan mielenkiinnolla jatko-osaa.