Linda Rantanen: Rikosten Rauma

Linda Rantanen: Rikosten Rauma. Deadline Kustannus. 2021. 211 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Ol niingon gotonas, ny mennä Raumam rikoste joukkoho!" (s. 6)

Linda Rantanen avaa uutuuskirjassaan Rikosten Rauma pitsikaupunkina tunnetun Rauman pimeää ja rikollista puolta. Rantanen kertoo Raumalla tapahtuneista rikoksista, rikosten tekijöistä, mukana olleista poliiseista ja myös langetetuista tuomioista. Onneksi Raumaa ei ole valittu rikoskirjan kohteeksi siksi, että kaupunki olisi poikkeuksellisen väkivaltainen asuinympäristö tai vaikkapa huumeitten pääjakelupiste. Ei suinkaan. Rikosten Rauma aloittaa Rikoksia kaupungeittain -kirjasarjan. Raumalaistaustainen toimittaja Linda Rantanen halusi aloittaa sarjan hänelle tutusta kaupungista.  

Rikosten Rauma kuvaa Rauman rikoshistoriaa noin 45 vuoden ajalta. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1966 ja viimeinen kirjassa kuvattu rikos on vuodelta 2011. Kirjassa on kuvattu 16 rikostapausta. Kun tutustuu näihin raumalaisiin rikoskuvauksiin, huomaa että lähes kaikissa rikoksissa on ollut mukana alkoholi tai muut piristävät aineet. Tämä lienee tilanne muillakin suomalaisilla paikkakunnilla. Liika alkoholi on saanut ihmiset, monesti jo aiemmin poliisien tutut miehet tai naiset, tarttumaan aseisiin tai muihin tappoaseisiin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa on ollut tappo tai murha. Mutta on Raumalla yksi tapaus, johon ei liity alkoholia. Se on Suomen ensimmäinen koulusurma. Oli vuosi 1989. Raumanmeren yläasteella oli alkamassa ihan tavallinen koulupäivä. Yht'äkkiä eturivissä istunut Eero kiskaisi laukustaan Mauser-merkkisen pistoolin ja ampui kaksi luokkatoveriaan. Kuolonuhrit olivat 14- ja 15-vuotiaita. Kävi ilmi, että teko oli tarkoin etukäteen suunniteltu. Eero kuitenkin saatiin kiinni, mutta koska hän oli alle 15-vuotias, hän ei joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Varasvuaren tylkki sunnunta ja Pikimust vappu 

Kuolemaan johtavat tappelunujakat käydään yleensä keski-ikäisten tai vanhempien miesten kesken, mutta mukaan mahtuu myös hyvin nuoriakin uhreja. Lasten ja nuorten surmat ovat aina niin surullista luettavaa. Raumalainen 28-vuotias Mari vietti sunnuntaipäivää 6-vuotiaan tyttärensä kanssa Varasvuorella. Lapsi löydettiin kuolleena ja äiti loukkaantuneena. Äiti selitti tuntemattoman miehen hyökänneen heitä kohti. Poliisi epäili äidin selityksiä ja lopuksi kävi ilmi, että äiti oli ollut lapsen surmaaja. 

Toinen nuoren ihmisen väkivaltainen kuolema sattui vappuna 1966, jolloin tapahtui yksi surmanteko ja yksi yritys. Nuoren 18-vuotiaan Sulon ruumis löydettiin ratapihalta rautaromun alta. Samoihin aikoihin opiskelijanuorukaista Mattia yritettiin surmata asunnossaan, mutta Matti onnistui pakenemaan ja jäi henkiin. Oliko asialla sama tappaja? Nyt 55 vuotta myöhemmin Sulon surma on edelleen selvittämättä.

Nyrkkeilymestarist Kirves-Kaleks

Kirjailija on kiitettävällä tavalla paneutunut rikollisten taustoihin. Mm. Kalevi Suojasen elämäntarina on surullista luettavaa. Kirjailija kuvaa Kalevin ja Reino-veljen rankkaa lapsuutta. Lapset eivät saaneet kovinkaan hyviä eväitä elämäntielleen. Varhaisteinivuosinaan Kalevi löysi kiinnostavan harrastuksen, nyrkkeilyn. Mutta isän kuoleman jälkeen pojat jäivät heitteille. Siitä alkoi alamäki. Ensin Kirves-Kale surmasi naapurin myllärin, tutun miehen. Kärsittyään vähän yli vuoden rangaistuksen Kalevi asteli vapauteen. Hän oli silloin vain 16-vuotias. Rikollinen ura jatkui, matkalle mahtui muutama vankilareissu ja yksi kirvesmurha, kunnes Suojanen kuoli sairaalassa vajaan neljänkymmenen ikäisenä. 

Kanal-Koskine ja verempunane yä

Jarmo Koskinen, joka sittemmin sai lempinimen Kanal-Koskine, oli syyllistynyt rikoksiin jo 15-vuotiaana. Seurasi vankilareissu ja sen jälkeen uusia pikkurikoksia. Sitten Raumalla tutun viinaporukan kanssa tuli erimielisyyksiä, joita kirjailija kuvaa varsin yksityiskohtaisesti. Sen seurauksena Rauman raastuvanoikeus antoi tuomion. "Jarmo Koskinen tuomittiin yhteensä kahdentoista vuoden ja kolmen kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen kahdesta pahoinpitelystä, törkeästä ryöstöstä, murhapoltosta, törkeästä varkaudesta, kahdesta omaisuuden vanhingoittamisesta sekä taposta." (s. 78) Turun Kakolassa hän puukotti sellitoverinsa kuoliaaksi ja päästyään vapaaksi hän surmasi porilaismiehen ampumalla. 

Lisäksi Rantanen on haastatellut kolmea jo eläköitynyttä raumalaista poliisia. Heidän nimensä vilahtelevatkin rikosten kuvauksissa ja näin rikosmaailmaa tarkastellaan myös virkavallan silmin. Rauman poliisilaitos toimi Valtakatu 7:n kauniissa rakennuksessa vuodesta 1922 vuoteen 1991. Nykyisin rakennuksessa toimii oluthuone Wanha Kyttis.

Entinen poliisilaitos, nykyinen oluthuone. (kuva KA)

Rantanen on kokenut kirjan kirjoittamisen mielenkiintoisena ja avartavana kokemuksena. Kirjan lopussa hän toteaa, että "rikoshistoria on myös osa kaupungin historiaa siinä, missä mitkä tahansa muutkin merkittävät tapahtumat". (s. 210) Kirjailija kertoo, että rikostapausten tiedot on "kansallisarkiston kätköistä, poliisin esitutkintamateriaaleista, oikeuden pöytäkirjoista, lehtileikkeistä sekä tapahtumien ytimessä olleiden henkilöiden muistoista." (s. 5) Se ei käy ilmi, millä perusteella kirjassa kuvatut 16 tapausta on valittu kirjaan. Vai liekö niin, että tässä oli kaikki noina vuosina Raumalla tehdyt vakammat rikokset?  

Uskon, että Raumassa pitkään asuneille kirjan lukeminen on jo tapahtumapaikkojen suhteen kiinnostavaa, koska tämän päivän katukuvasta ovat kadonneet monet rikosten maamerkeistä.

Kirja on sujuvasti ja ammattitaitoisesti kirjoitettu. Pidin siitä, miten Rauman murretta on käytetty kirjassa. Lukujen otsikot ovat Rauman kielellä, mutta kaikki muu teksti on kirjoitettu yleiskielellä. Seuraaviin Rikoksia kaupungeittain -kirjoihin toivoisin valokuvia keskeisimmistä tapahtumapaikoista sekä sisällysluetteloa.

Seuraava Rikoksia kaupungeittain -osa sijoittuu Turkuun.