Anja Snellman: Kaikki minun isäni

Anja Snellman: Kaikki minun isäni. WSOY. 2021.

Arvostelukappale kustantajalta

WSOY:n kirjallisuussäätiön palkinnot jaetaan vuosittain tunnustukseksi merkittävästä tuotannosta ja elämäntyöstä. Tänä vuonna yksi saajista oli kirjailija Anja Snellman. Snellmanin laaja tuotanto käsittää 26 romaania ja 3 runokokoelmaa sekä lisäksi vielä muutamia tietokirjoja, elokuvakäsikirjoituksia ja kuunnelmia. Hänen tuotantoaan on käännetty yli 20 kielelle. Snellman onkin yksi luetuimmista suomalaisista nykykirjailijoista.

Kallion prolebeibi

Kävin kuuntelemassa Anja Snellmania Turun Kirjamessuilla. Haastattelija Reetta Miettinen johdatti ensin keskustelun Sonja O:hon, kirjailijan esikoisteokseen, jonka julkaisemisesta on kulunut tänä vuonna huikeat 40 vuotta. Kirjan vastaanotto yllätti kirjailijan ja kustantamon. Snellman totesikin, että "megapöhinä jatkui ja jatkui". Kirjan saama palaute oli varsin kirjavaa. Suurin osa palautteesta oli positiivista ja ylistävää, mutta saipa silloin alle kolmekymppinen kirjailija postin välityksellä jopa paskaa paketissa ja esirukouspyyntöjä sielunsa puolesta. Nämä edustivat sen ajan vihapuhetta. Tänä päivänä vihapuhe on somessa.

Kaikki minun isäni ei ollut vielä ilmestynyt messujen aikaan. Snellman valotti, että kirjassa hän kertoo oman isänsä, evakon ja alkoholistin, tarinan. Aiemmin Snellman on kirjoittanut äidistään ja sisarestaan. Nyt kaikki perheenjäsenet on käsitelty, toteaa Snellman.

"Faija naksui." (s. 27)

Ensio Kauranen oli työpaikalla Enska, kapakoissa Enzo ja äiti kutsui häntä joskus Ensuksi. Lehtiin hän kirjoitti nimimerkillä K. Auranen. Snellman ei koskaan hyväksynyt isänsä nimeä. "Ama vihaa isän nimeä. Ama vihaa isäänsä sen nimessä, sen kautta." (s. 40) Miksi isällä oli vain yksi nimi? Ja miksi se oli pelkkä tyly Ensio? Siviiliammatiltaan Ensio Kauranen oli vakuutusvirkailija, erikoistunut palovakuutuksiin. Hän oli myös sotainvalidi. Hän oli Klenkka-Kauranen. Hänellä oli invalidijalkatuki, joka kuului ja naksui. Kaftaanien alta jalkatukea ei huomannut, mutta se kuului. "Isä, sinä naksuit, sinä kuiskaat ja katsot kuvaa, joka on työpöydälläsi." (s. 27)

"Valhe, emävalhe, elämänvalhe." (s. 94)

Työnsä isä sai hoidetuksi. Töiden jälkeen oikea elämä alkoi. Viina virtasi töölöläisravintoloissa, Alppilan ja Kallion räkälöissä, Puu-Vallilassa, puistossa Kallion kirkon takana, Sillankorvassa ja Tenkassa. Perheenisänä alkoholisoitunut Ensio Kauranen oli kelvoton. "Krapula-aamun lavuaarin vihreä limayökkäys ja ripulipaskanhaju." (s. 35) Isän asioiden tärkeysjärjestys oli "viina, viina ja sitten vielä viina. Minkä jälkeen viina. Jokainen alkoholistin lapsi tietää, ettei tule tärkeysjärjestyksessä kärkikolmikossa, eikä edes ensimmäisten kymmenen joukossa." (s. 152) Isä voi pahoin ja isä häpesi. Oli niin monta asiaa, mitä hänen piti hävetä - luokkahäpeää, miehuushäpeää, vammaishäpeää, karjalaisuushäpeää. Ja kun isä voi huonosti, pahoin voi myös koko hänen perheensä. Erityisenä painolastina oli isän väkivaltaisuus. Mutta nämä olivat salaisuuksia, joita piti peitellä. Snellman oppi jo nuorena peittelemään totuutta ja valehtelemaan.

"Kaipaat sitä joka päivä." (s. 153)

Snellman kirjoittaa muistakin elämänsä miehistä. Isän ohella eniten Janista, lapsuuden ystävästään, jonka kanssa oli tehty verivala 13-vuotiaina Läntinen Brahenkatu 12:n väestösuojan oven takana. Peittelemisen käyttäytymismallin Snellman omaksui myöhemmällä iällä myös Janin suhteen. Taiteilija Jan on ollut hyvin tärkeä henkilö Snellmanille. Yksi keskeisistä teemoista kirjassa on metoo-liike, jota kirjailija avaa Janin kautta.

"Kenen joukoissa seisot!" (s. 60)

Paitsi, että Snellman kertoo isästään ja miehistään, hän pohtii omaa nuoruuttaan ja uraansa. Historiaymmärryksensä ja omien kokemustensa kautta Snellman avaa 60- ja 70- lukujen radikaaleja ilmiöitä. Miten tutuilta nuo asiat tuntuvatkaan, Angela Davisin pörröpää, Che Quevara baskereineen, Pulu- ja Chile-solidaarisuusrintamerkit. Ja kaikki ne tutut kirjainlyhenteet - KTL, KOM, ASS, SOL. Kiinnostavaa oli lukea Snellmanin vierailuista lukupiireissä. Mielellään hän ei niihin mennyt, mutta meni kuitenkin. Hieman vaivautuneena kirjailija vastaili lukupiiriläisten kysymyksiin. Hänellä oli tunne, että hänet "oli kutsuttu vahvistamaan keskenään hyvin samanmielisen naisporukan valmiita käsityksiä varsinkin vaimonsa jättäneestä miehestä." (s. 23) Illan edetessä kysymykset muuttuivat hyvinkin henkilökohtaisiksi. Oltiin uteliaita tietämään, oliko kirjailija itse kokenut kaikkea sitä, mitä kirjoissaan kuvaa.

Kirja on kirjoitettu sinä-muodossa. Se on hyvä valinta, näin kirjailija saa etäisyyttä omakohtaisiin kokemuksiinsa. Snellman käyttää itsestään nimeä Ama. Tämäkin kirja osoittaa, miten taitava sanankäyttäjä Anja Snellman on, hänen tekstinsä on vahvaa, suoraa ja rehellistä. Snellmanilla on kirjassaan humaani ote, vaikka hän kuvaakin kipeitä ja surullisia asioita.

Ensio Kauranen oli innokas valokuvaaja. Muutama valokuva, vaikkapa Ensio Kaurasesta, olisi ollut mukava lisä kirjassa.