Katja Kärki: Eeled

Katja Kärki: Eeled. Bazar. 2021. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 364 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Äidin kirjoista olin lukenut kolmen kappaleen probleemasta. Kolme lähekkäistä tähteä eivät viihtyneet pitkään vakailla radoilla. Kolmas sinkoutui pois suurella vauhdilla. Mutta olin valmis uhmaamaan fysiikan lakeja, koska niin rakkauskin teki, ja kuitenkin mietin, kuka meistä olisi se, joka ensimmäisenä lähtisi." (s. 201)

Kristiina palaa Ruotsiin Auringontaloon yhdessä Vanessa-tyttärensä kanssa. Muistot palaavat, paikat tuntuvat tutuilta, mutta samalla vierailta. Kristiina antaa muistojensa viedä mukanaan niihin vuosiin, kun hän asui Auringontalossa.

"Sä olit aurinko, sä olit aina mun shakti." (s. 46)

Kristiina, tyttö pohjoisesta, haluaa tulla opettajaksi. Hän opiskelee ruotsin kieltä ja sitä myötä tekee opintoihin kuuluvaa kieliharjoittelua Tukholmassa. Joissakin illanistujaisissa harjoitellaan capoeiraa ja tanssitaan forroa. Siellä Kristiina tapaa ihanan miehen, komean ja kauniin kaikkien rakastaman rastatukkaisen Torvaldin. Torvald on rikkaasta kodista. Hän elää vanhempiensa avustuksilla, vaikkakin sanoo häpeävänsä rikasta taustaansa. Miten viehättynyt Kristiina onkaan, kun Torvaldin kaltainen mies ihastuu juuri häneen, tuikitavalliseen Kristiinaan. Mutta niin vain käy ja Kristiina viettää yhä enemmän aikaa Torvaldin ja hänen boheemin ystäväpiirinsä kanssa. Mutta kuka on salaperäinen Bambi? Nimi, jota Torvald toistaa tavan takaa. Bambi, Bambi ja taas Bambi. Kristiina lähtee matkalle Torvaldin porukan kanssa capoeiran juurille, back to the roots, eli Brasiliaan. Siellä on Bambi, joka on kuin "aurinko, jota planeetat kiertävät." (s. 71) Bambi on ainutlaatuinen, Bambilla on kauniit kasvot ja säihkyvät silmät, hän osaa valloittaa kenet tahansa. "Bambi oli tulta ja valoa. Hän oli rakkauden jumalatar, joka kylvi ympärilleen valoa." 

Palataan takaisin Ruotsiin, ja luontevasti Kristiina muuttaa yhteen Torvaldin kanssa Auringontaloon. He rakastavat toisiaan, juuri muuta kesäpäiviin ei mahdu. "Me olimme toisistamme huumaantuneita, lämpimiä, auringonpaahtamia lapsia." (s. 30) Myöhemmin Kristiina pohtii, että hän olisi halunnut kertoa ehjän tarinan vain heistä kahdesta, Torvaldista ja hänestä. Ilman Bambia. Mutta Bambi tulee ja ottaa paikkansa Auringontalossa. 

"Meistä tulee äitejä!  Yhtä aikaa." (s. 131)

Kristiina, Torvald ja Bambi asuvat Auringontalossa. Yllätyksekseen Kristiina huomaa olevansa raskaana, ja niin on pian myös Bambi. Torvald on molempien lasten isä. Kristiina tuntee mustasukkaisuutta. Tilanne on hänen mielestään omituinen, mutta Bambi vain toteaa, että "elämä on ihmeellistä". Onhan Bambi jotakin muuta kuin Kristiina. Bambin olemus on lähes jumalolennon kaltainen, kun taas Kristiinan aura on tumma ja nokinen sekä varjoja täynnä. 

"Haluan pitää teidät molemmat. Me voimme kokea suuremman rakkauden", Torvald sanoo." (s. 200)

Lapset syntyvät, ensin Kristiinan Niklas ja sitten Bambin Vanessa. Elämä jatkuu Auringontalossa, yhden miehen, kahden naisen ja kahden lapsen voimin. Eletään, hoidetaan kasvimaata ja ollaan. Töitä ei tehdä, rahaa tulee remontteihin ja lasten tarvikkeisiin Torvaldin äidiltä.  

Kristiinan tarinan ohella kirjassa kulkee kauan sitten eläneen Eeledin unenomainen tarina. Äkka löysi Eeledin metsästä. "Metsänpentu", äkka hymyilee sisäänpäin. Hän irrottaa lapsen synnyttäjästään ja piilottaa oman kuurtansa alle. Yksi vaatimista on jo vasonut, sen nisistä tihkuu rasvaista ensimaitoa. On sitä ennenkin imeväisille annettu, joten ehkä tästä vielä eläjäksi on, muukalaisenkin pennusta." (s. 9) Eeledin elämän myötä kirja saa taianomaisia piirteitä, pohjoisen elämä näyttäytyy elävänä ja lappilainen arki on läsnä. Eeled kohtaa Evvanin ja Uulan, ihastuu ja rakastuu toiseen veljeksistä, sinisilmäiseen Evvaniin. Mutta morsiantanssin tanssittuaan hän nostaa katseensa. "Hän katsoo ruskeisiin silmiin. Ne ovat tutut silmät, mutta ne eivät ole Evvanin." (s. 108)

Auringontalon tarina sijoittuu hippiliikkeen aikakaudelle, jolloin vastustettiin Vietnamin sotaa ja kapinoitiin konservatiivisia arvoja vastaan. Yhteisasuminen, itämaiset uskonnot, väkivallattomus ja vapaa seksuaalisuus olivat tämän aikakauden tunnusmerkkejä. Näistä elementeistä rakentuu Auringontalon arki, poislukien yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Ajankuva tuntuu todelliselta, kuten varmasti 70-luvulla eläneet voivat todeta. Nämä tapahtumat olisivat voineet olla totta. Kristiina henkilönä tuli minulle hyvin läheiseksi. Kristiinan henkilöhahmo on kokonainen, uskottava, hyvin inhimillinen ja myös hyvin raadollinen. Kristiinan raskaudenaikaiset pelot ja mustasukkaisuuden tunteet eivät yllätä lukijaa. Bambi jäi minulle etäiseksi, mutta hyvin hän sopi sinne 70-luvulle kaikkine neuvola- ja rokotuskammoineen. Jo takakannesta luen, että kirjassa on kyse rakastavista naisista, joten en odottanutkaan, että kirjassa avattaisiin Torvaldin persoonallisuutta. 

Kirjassa on monia teemoja, jotka kirjailija sitoo taitavasti yhteen. Rakkaus on yksi keskeisistä teemoista, äidin rakkaus, miehen ja naisen välinen rakkaus ja naisten välinen rakkaus. Rakkaus on tärkeää, jokaisella meillä on tarve kuulua toiselle, mikä tuli esille myös Katja Kärjen loistavassa esikoisteoksessa Jumalan huone (Bazar 2019). Harvoin lukija pääsee näin syvälle raskaana olevan naisen ja pikku lapsen äidin tunnetiloihin, siihen mitä kaikkea raskaus ja äitiys voivat pitää sisällään. Ei pelkkiä onnen tunteita, vaan yhtälailla myös epävarmuutta, osaamattomuuden tunteita ja jopa Kristiinan kokemaa kuoleman pelkoa. Mutta sitten kun Niklas syntyy, Kristiina tuntee pakahduttavaa onnea ja suoranaista ihmetystä ihmeellisestä pienestä ihmisestä. Tämän kaiken Kärki kuvaa koskettavasti ja uskottavasti.

Lappi on voimakkaasti läsnä kirjan tapahtumissa, vaikkakin tapahtumat sijoittuvat Tukholman seuduille. Eeled elää Lapissa ja hänen myötään avautuvat Lapin kaunis luonto, vanhat uskomukset, muinaisusko ja pohjoinen mytologia. Luontoa kuunnellaan. "Se on korppi, pirun lintu, lemmonlintu kaarne, kerätty kekäleistä ja sysipuista. Se on manattu maan mustuudesta ja repaleista parsittu, siinä asuu metsän viisaus, ikiaikainen tieto ihmisestä ja menneestä. Se tietää savun ja tulen ja teräksen ja terävät kivet. Se tietää laulun." (s. 122) Eeledin tarina viehätti minua valtavasti. Miten upeasti kirjailija onkaan kutonut Lapin taian ja mytologian Eeledin tarinaan ja miten taidokkaasti kirjailijan kauniisti soiva kieli myötäilee Eeledin kohtaloa. Myös Kristiinan koti on Itä-Lapissa. Menneisyys elää Kristiinassa, kotiin hänellä on kaipuu. Siellä asuvat revontulia tutkiva kaiken osaava äiti, rakas Kainuun pappa ja salaperäinen kala-Maija. Isä oli tullut etelästä ja oli palannut takaisin etelään. 

Kärjen tekstiä on nautinnollista lukea. Eeppinen, taianomainen tarina tempaa mukaansa. Tarinan kulku kiehtoo ilmaisuvoimallaan ja kauniilla kielellään. Kerronnan intensiivisyys aavistuksen notkahtaa kirjan keskivaiheilla Auringontalon hiljaiseloon, mutta lähtee sitten uuteen hallittuun nousuun. 

Sanna-Reeta Meilahden suunnittelema kansi on upea ja kuvaa hienosti kirjan taianomaisuutta. 

Eeled on yksi Helsingin Kirjamessujen lukupiirikirjoista. Helsingin Kirjamessut ovat 28.-31.10.2021.

Katja Kärjen Eeledin ilmestymispäivä on 7.9.2021. Veikkaan, että kirja tulee olemaan yksi syksyn suosikkikirjoista.

Frida Skybäckin Kirjakauppa Thamesin rannalla äänikirjana

 

Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin rannalla. WSOY. 2021. Alkuperäinen nimi Bokhandeln på Riverside Drive. Kääntäjä Annamari Typpö. Lukija Sanna Majuri. Kesto 14 t 53 min. Nextory.

Joskus kirjaan koukuttuu jo puhtaasti nimen perusteella. Näin minulle kävi Kirjakauppa Thamesin rannalla -kirjan kanssa. Ensinnäkin, kirjan teema kirjakauppa viehätti ja toiseksi yksi suosikkikaupungeistani on Lontoo, jonne sijoittuvat kirjat kuuluvat yleensäkin suosikkikirjoihini. Siispä, kirja lähti kuunteluun ihan puhtaasti nimen perusteella.

Eikä valinta ollut huono. Kirja tarjosi levollista ja kevyttä kuunneltavaa lämpimiin kesäpäiviin. Riversiden kirjakaupan Thamesin varrella oli omistanut Sara, perheetön nainen, joka testamenttasi kaupan Charlottelle, sisaren tyttärelle. Testamentti tuli täytenä yllätyksenä Ruotsissa asuvalle Charlottelle, joka vielä suri kuollutta aviomiestään ja halusi vain uppoutua työntekoon unohtaakseen surunsa. Charlotte oli miehensä kanssa perustanut nyt jo hyvin menestyvän kosmetiikka-alan yrityksen, jonka pyörittämistä Charlotte jatkoi. Kirjakauppa hänelle perintönä? Ei voi olla totta? Eihän Charlotte ollut koskaan edes tavannut Saraa. 

Eihän Charlotte juuri mitään kirjoista tiennyt ja vielä vähemmän kirjakaupan pitämisestä. Lukeminen ei kuulunut Charlotten harrastuksiin. Mutta ei siinä mitään, Charlotte miettii ja lähtee Lontooseen tarkoituksenaan myydä kirjakauppa.

Kirjakaupassa hänet otetaan sydämellisesti vastaan. Charlotte huomaa heti, että häntä oli odotettu, mutta valitettavasti tutustuttuaan kirjakaupan tilanteeseen hän huomaa pian, että kirjakauppa horjuu konkurssin partaalla. Jotakin täytyy tehdä ennen kuin kauppa voidaan laittaa myyntiin. Siinä ohella Charlotte tutustuu kirjakaupan vastuunaisiin, Martiniqueehen ja Samiin, joiden molempien yksityiselämään lukija saa tutustua juonen edetessä. Lisäksi talossa asuu William, kiinnostava kirjailija. Ja niinhän siinä käy, että kirjakauppa ja kirjakaupan vanhoillisen ihastuttava tunnelma alkaa viehättämään Charlottea. Mietitään ja pohditaan, mitä kaikkea kirjakaupassa voitaisiin tehdä. Ja paljon uusia ideoita tulee esille ja monia niistä toteutetaan, mm. huomiota saaneet kirjailijaillat ja ruotsalaiset korvapuustit. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen aikatasoon. Aiemmassa aikatasossa 1980-luvulla Sara ja Charlotten äiti olivat seikkailunhaluisina lähteneet Ruotsista Lontooseen. Sisaruksilla oli läheinen suhde, Sara oli johtajahahmo, jonka ehdoilla elettiin. Sisarsuhteen sekoitti Saran poikaystävä Daniel. Daniel oli irlantilainen ja näin juoneen tuli mukaan myös IRA-jännite. Tilanne kärjistyi niin, että Charlotten piti muuttaa pois yhteisestä asunnosta.

Todellakin, kirja tarjoaa mukavan viihteellisiä lukuhetkiä feelgood-kirjallisuuden ystäville. Juoni etenee jouhevasti, parit kyyneleetkin piti vuodattaa kirjan loppuvaiheissa, henkilöt ovat eläviä ja kokonaisuus kaiken kaikkiaan toimiva. Tällaista on feelgood-kirjallisuus parhaimmillaan.

Tuire Malmstedt: Lasitarha

                                        
Tuire Malmstedt: Lasitarha. 2021. Aula & Co. Kansi: Tuomo Parikka. 361 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän muisti Elmon varoittavat sanat, ja omatunto, joka oli niitä harvoja asioita, jonka hän enää kuuli, piti sinnikästä ääntä taustalla. Lilja keskittyi ja sai äänen katoamaan. Hänellä oli oikeus tähän, suorastaan velvollisuus. Eikä kukaan voinut syyttää häntä tutkinnan häirinnästä, hänhän vain viestitteli vanhan työkaverinsa kanssa." (s. 228)

Lilja on Henrin äiti. Lilja rakastaa Henriä yli kaiken. Mutta Henriä ei enää ole, on vain muistot, joita Lilja joutuu vaalimaan yksin. Dementoituneesta miehestä ei ole tukea. Yhä edelleen Lilja jaksaa toivoa saavansa Henrin takaisin, vaikka ymmärtääkin, että hänen toiveensa on täysin epärealistinen. Henri on nimittäin ollut kadoksissa jo vuosia, tarkasti ottaen kaksikymmentäseitsemän vuotta, yhdeksän kuukautta ja viisi päivää. Henri oli kadotessaan seitsemänvuotias ja nyt hän täyttäisi kolmekymmentäviisi vuotta. Henri katosi koulun metsäretkellä. "Lilja irrottaa kätensä poikansa kädestä bussipysäkillä ja antaa tämän juosta tien yli kouluun. Henri kääntyy vielä portilla katsomaan äitiään, hymyilee ja vilkuttaa. Poika on innoissaan tulevasta Hitonhaudan retkipäivästä. Poika katoaa värikkäiden takkien ja reppujen täplittämälle koulunpihalle. Katoaa." (s. 49)

"4-vuotias Lenni kadonnut leikkipuistossa." (s. 49)

Elmo Vauramo on äskettäin siirtynyt työskentelemään Jyväskylän poliisilaitokselle. Työympäristö on varsin erilainen kuin hänen edellinen työpaikkansa Helsingissä. Nyt hän työskentelee kuusihenkisessä rikostutkintayksikössä, jossa vallitsee mukava, leppoisa ja lähes perheenomainen tunnelma. Elmo saa työkaverikseen hiljaisen oloisen, mutta hyvin tarkkanäköisen Matilda Metson. Ensimmäiseksi yhteiseksi tapaukseksi he saavat pienen nelivuotiaan Lennin katoamisen. Lenni oli kadonnut äkkinäisesti puistossa. Hänestä jäi jälkeen vain kenkä. Tutkimukset aloitetaan. Mutta kukaan ei ole nähnyt mitään, ei ohikulkijoita, ei autoja, ei mitään. Jotenkin Lennin on täytynyt kadota. Miksi kenkä on jäänyt puistoon? Elmo ja Matilda tutkivat kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin johtolangat, he jopa avaavat vanhojen rikostapausten arkiston. Kun jotakin valoa alkaa näkyä, onko jo liian myöhäistä? 

"Pieniä lasihelmiä joka paikassa! Äiti, se on lasitarha." (s. 361)

Luettuaan lehdestä Lennistä Liljalle palautuu jälleen mieleen Henrin katoaminen. Hän päättää vielä kerran paneutua Henrin katoamiseen ja etsiä tällä tavalla lohtua suruunsa. Hän haluaa tavata kaikki mahdolliset henkilöt, jotka mahdollisesti muistaisivat jotakin Henrin kuolinpäivästä. Poliisi tekee tiukkaa tutkintaa Lennin katoamisen tiimoilta. Asiat monimutkaistuvat ja aina tuntuu ilmaantuvan yhä uusia tutkintaa vaikeuttavia tekijöitä. Jännitys tiivistyy koko ajan ja lukija joutuu jo monesti pohtimaan, selviääkö pahuus ja siihen johtavat syyt. Ennättävätkö Elmo ja Matilda ajoissa vai jääkö rikos selvittämättä? 

Inhimillisyyttä jännittävään juoneen tuo rikostutkijoiden Elmon ja Matildan yksityiselämän avaaminen. Pala palalta avautuu Elmon lapsuuden rankka tapahtuma, jolla on ollut vuosien mittaiset vaikutukset Elmon elämään. "Siitä oli jo vuosikymmeniä, mutta tapahtuma ei ollut jättänyt häntä rauhaan." (s. 126-127) Matildallakin tuntuu olevan joitakin luurankoja kaapissaan, mutta niiden avaaminen jää todennäköisesti seuraavaan osaan. 

Ruotsista on noussut lukuisia hyviä naisdekkaristeja, mutta on ilo huomata, että suomalaisten naisdekkaristien rikosromaaneiden taso nousee koko ajan. Yksi alan kärkinimistä on ehdottomasti Tuire Malmstedt, joka sai paljon tunnustusta jo Isa Karos -sarjastaan. Pimeä jää (Myllylahti 2018) sai Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Lasitarha aloittaa uuden Metso & Vauramo -sarjan. Lasitarha on jännittävä psykologinen trilleri. Kirjan juoni on älykkäästi rakennettu ja hyvin koukuttava. Sivut kääntyvät vauhdilla, kun kirjailija imaisee lukijan mukaansa jakamaan Liljan lohdutonta surua. Pidin siitä, että tapahtumia avataan pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta. Musiikinopettajana työskennelleen Liljan kuurous saa selityksensä, samoin kuin Lennin kenkä ja jopa Henrin katoaminen. Kirjailija liittää juoneen yllätyksellisiä uskonnollisia kellarikohtauksia. 

Kirjan aihe on rankka - aiheena aina yhtä puistattava. Lapsen katoaminen on jokaisen vanhemman painajainen. Millaista syyllisyyttä kantaisi opettaja, jonka valvomalta retkeltä katoaisi joku oppilaista? Lapsen katoaminen on ollut monien rikosromaaneiden aiheena. Mieleeni palautui Lasiavain-palkinnon saanut Jussi Adler-Olsenin Pullopostia (Gummerus 2014) sekä Shari Lapenan Hyvä naapuri (Otava 2017). Ja varmasti lukijat väistämättä muistavat Natascha Kampuschin sieppausdraaman. Kirjan tapahtumat jäävät elämään mieleen. Pahuus, pahan olemus ja traumaattinen lapsuus mietityttävät. Miksi pimeää menneisyyttä ei vaan voi unohtaa?

Lasitarha ilmestyi 2.8.2021.

Lasihelmiä lasitarhassa. Kuva AA.

Kesäkuussa luettua ja koettua

Niin meni heinäkuu. Ihanat aurinkoiset säät. Kirjojen suhteen heinäkuussa ei ole hurraamista, vain seitsemän kirjaa tuli luetuksi tai kuunnelluksi. Varmaankin enkat tässä suhteessa. Mutta muuta seuraelämää oli yllinkyllin, oli lomailua, pikkumatkoja Suomessa ja vierasporukoita. Oli kiva tutustuttaa vieraita tähän uuteen kotikaupunkiimme Raumaan.

Ystäväpariskunnan kanssa kävimme Kuuskajaskarissa. Tässä Kylmäpihlajan majakka Kuuskajaskarista kuvattuna. 

Tässä kesäkuun kirjat: 

Seitsemästä kirjasta peräti neljä oli dekkareita. Näistä kaksi oli kotimaista, yksi ruotsalainen ja yksi norjalainen.

Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Äänikirja.

Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys. Liittolaiset-sarja. Into. 2021.

Christian Rönnbacka: Tulen aika. Bazar. 2021.

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut. WSOY. 2021.

Muut kolme kirjaa edustivat ulkomaista kaunoa.

Kate Quinn: Ruusukoodi. HarperCollins. 2021.

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja. Gummerus. 2021.

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Sitruuna. 2021.

Tässäpä kolmen suosikin valinta.

Mukavaa elokuuta! 

                                        

Saadaan nauttia todellisesta perhoskesästä.

                                         Joutsenten ilottelua

Jo Nesbøn Valtakunta äänikirjana

Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Norjankielinen alkuteos Kongeriket. Suomennos Outi Menna. Kansi Martti Ruokonen. Lukija Jukka Pitkänen. 19 h 42 min.

Jo Nesbø on tuottelias rikoskirjailija, joka on tunnettu erityisesti Harry Hole -rikosromaaneistaan. Nesbø  on kirjoittanut myös itsenäisiä dekkareita, joista tuorein on Valtakunta. Valtakunta on ihan omannäköisensä dekkari, jolla ei ole lainkaan yhtymäkohtia Harry Hole -teoksiin. Valtakunta-teoksen alkuvaiheessa tapahtumat etenevät varsin rauhallisesti, jopa niin verkkaisesti, ettei edes muista lukevansa rikosromaania. Mutta siitä se sitten lähtee, tahti nopeutuu, välillä jopa hyytävän jännittäväksi.

 

Valtakunta kuvaa norjalaisen Osin kylän elämää. Päähenkilö on Roy Opgard, joka on ollut koko ikänsä kiinnostunut autoista. Autoilla onkin merkittävä rooli juonen kulussa. Roy pitää Osin kylässä huoltoasemaa ja hyvin pitääkin, sillä huoltoasema on yksi ketjun parhaiten menestyvistä huoltoasemista Norjassa. Roy on viettänyt lapsuutensa pikkuveljensä Carlin kanssa. Koulun jälkeen Roy jää Osiin pitämään huoltoasemaa, kun taas Carl lähtee opiskelemaan Pohjois-Amerikkaan. Siellä hän suorittaa Master of Business -tutkinnon. Menee viisitoista vuotta ja Carl palaa takaisin Osiin mukanaan Barbarokselta kotoisin oleva eksoottinen arkkitehtivaimo Shannon. Roy yllättyy Carlin suurista suunnitelmista, veli nimittäin aikoo rakentaa luksushotellin Osin kylään. Näin kylän tulevaisuus olisi turvattu, sanoo Carl. Mutta toki suurelle hotellihankkeelle tulee saada rahoitus. Carlin tavoitteena on saada kyläläiset sijoittamaan rahaa hotellihankkeelle.   

Eletään menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tarinan edetessä veljesten lapsuus- ja nuoruusajan tapahtumat avautuvat. Samoin Osin kyläläiset kietoutuvat juonen kiemuroihin kaikkine pienine ja suurine salaisuuksineen. Ja ne autot, niihin liittyy niin moni juonen koukku. Opgardin talolle johtavan tien varrella on hengenvaarallinen mutka, joka osoittautuukin keskeiseksi tapahtumapaikaksi kirjan jännittävissä tapahtumissa. Aina kun lukija on sitä mieltä, että tässä se nyt oli, jotakin uutta tulee vielä esille ja asetelma muuttuu ylösalaisin. Kirjassa on paljon kaikkea, lähinnä kyseessä on sukutarina, mutta myös rakkausromaani, johon kaikkeen oman mausteensa antavat Osin kyläyhteisön henkilösuhteet juonitteluineen ja salaisuuksineen. 

Tämäkin kirja on osoitus siitä, miten taitava kirjoittaja Nesbø on. Hänen sujuvaa tekstiään on ilo lukea. Pidän paljon Nesbøn henkilökuvauksista. Hän todella saa ihmiset eläviksi ja lukijalle läheisiksi.

Huomiotani kiinnitti runsas nuuskan käyttö. Mutta tässähän ollaan Norjassa, joten sen ymmärtää. Norjassa nuuskan myynti on sallittua. Tilastojen mukaan Norjassa nuuskaa käyttää liki neljännes miehistä. Samoin huomiotani kiinnitti eräs ruoka, joka tuntui olevan varsin suosittua evästä Osin seuduilla. Se oli lapskoussi. Olen mieltänyt lapskoussin raumalaiseksi perinneruoaksi. Mutta niin sitä viisastuu dekkareitakin lukiessa, google kertoo, että lapskoussi on suosittu ruokalaji Saksassa ja Skandinaviassa. 

Kirja on luettu mm. Kirjarouvan elämää -blogissa.

Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja. Gummerus. 2021. Englanninkielinen alkuteos The French Photographer. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Ulkoasu Eevaliina Rusanen. 473 sivua.

Omasta hyllystä

"Valokuvasta tuli sensaatio. Se nähtiin ympäri maailmaa, kaikissa niissä julkaisuissa, joiden toimittaja vain oli ollut Jessin lailla sotakirjeenvaihtajana Euroopassa. Eikä kukaan tällä kertaa syyttänyt Jessiä siitä, että hän olisi käyttänyt naisellisia konsteja kuvan saadakseen. Kuka nyt haluaisi nähdä kalvakan miestoimittajan kylpyammeessa? Jess tiesi käyttäneensä hyväkseen ulkonäköään ja vartaloaan, kyllä hän sen tiesi - vaikkei siitä muuta näkynytkään kuin paljas selkä ja olkapäät. Ja hän oli tehnyt sen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät voineet sitä tehdä. Me voitimme, kuului viesti." (s. 311)

"Kuuluisa valokuvaaja Emile Robard ja Jessica May, malli." (s. 20)

Jessica May on asunut puolet elämästään Ranskassa. Nyt hän asuu New Yorkissa ja toimii Voguen mallina. Ranskassa asuessaan Jessica oli tavannut Emile Robardin, yhden muotivalokuvauksen huippunimistä. Huippuvalokuvaaja ja haluttu malli ovat tunnettuja hahmoja New Yorkin seurapiireissä. Mutta Jessica tuntee, ettei suhde oikein toimi.

"Otan valokuvia ja kirjoitan juttuja, jotka julkaistaan Voguessa." (s. 69)

On alkuvuosi 1943. Toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Jessica ihailee Martha Gellhornia, Ernest Hemingwayn puolisoa, joka on yksi harvoista Euroopassa toimivista naispuolisista sotakirjeenvaihtajista. Sellaiseksi ja ennen kaikkea kuvajournalistiksi Jessicakin haluaa. Hän on itsepintainen ja saa tahtonsa läpi, mutta byrokratiaa on paljon. Lopulta Jessicasta tulee Yhdysvaltain armeijan kapteeni ja hän saa luvan lähteä sotatantereille Eurooppaan. Sodassa ei ole helppoa olla nainen miesten joukossa - ja kaiken lisäksi kaunis nainen. "Heti Jessin astuttua jeepistä satamassa, jossa sotilaat odottivat miehistönkuljetusalukseen pääsyä, hän tunsi näiden katseet vartalollaan. Miehet supattivat keskenään. Yksi amerikkalaissotilaista tökkäsi kyynärpäällä kylkeen ja sanoi kuuluvasti: "Malli, joka ei ole neitsyt. Tästä laivamatkasta taitaa tulla hauskempi kuin arvasimmekaan." (s. 68) Jessican mielikuvissa kaikki sotilaat haaveilevat ja uneksivat hänestä sekä kantavat hänen kuvaansa lompakossaan. Niitäkin on, mutta Jessican tapaama kapteeni Dan Hallworth ei kuulu siihen joukkoon. Danista tulee tärkeä henkilö Jessicalle sodan aikana ja myös sodan jälkeen. Danin kautta Jessica tapaa Victorinen,  ihastuttavan orpotytön, joka kutsuu Jessicaa nimellä maman.  

Jessica on monessa mukana. Hän matkaa yhdessä Iris Carpenterin kanssa Omaha Beachin maihinnousurannalle. He ovat ensimmäiset naiset, jotka pääsevät Ranskaan sitten Normandian maihinnousupäivän. Jessica on Münchenissä Hitlerin asunnossa ja kuvauttaa itsensä Hitlerin kylpyammeessa.

Sota on koko ajan läsnä. Se näyttäytyy raadollisena ja raakana. Jotakin lohtua täytyy löytyä, jotta sodan raakuuden kestää. Sellaiseksi henkireiäksi osoittautuvat vaikkapa juhlat, vaikka kuinka pienimuotoiset, mutta kunhan ne vaan saavat ajatukset pois sotatantereelta. Joitakin lohduttaa alkoholi, joskus ei sekään. Joku sotilas tekee itsemurhan, kun ei jaksa enää. 

Jess joutuu kokemaan ja näkemään paljon sellaista, mitä hän ei koskaan olisi halunnut nähdä. Keskitysleirien kauheudet tulevat Jessicalle todellisuudeksi, kun hän on mukana kuvaamassa leirin vapauttamista. "Yhtäkkiä naiset ilmestyivät. Tai ainakin he olivat joskus olleet naisia. Nuo olennot oli pidetty täysin epäinhimillisissä oloissa. He olivat kalmankalpeita, osa heistä ryömi tai yritti ryömiä raahaten ruumistaan sentti sentiltä viimeisillä voimillaan eteenpäin. Heissä ei ollut enää muuta kuin valtavat silmät, luisevat kasvot, ammottavat sieraimet ja avoimet suut." (s. 281)  Lisäksi Jessica näkee ja kuulee lukuisista raiskauksista, joihin syyllistyvät myös amerikkalaiset sotilaat. "Minulla on pistooli, eikä kukaan estä minua ottamasta tuota tai ketään muutakaan saksalaista tyttöä, jos se sattuu minua huvittamaan." (s. 347) 

"Ole kiltti ja auta minua selvittämään, mitä tämä kaikki merkitsee." (s. 369)

Kirjan toisessa aikatasossa eletään vuotta 2004. Australiassa on tarkoitus järjestää merkittävä valokuvanäyttely. Kuvat ovat Ranskassa. Matkaan Australiasta Ranskaan lähetetään taidekuriiri D'Arcy Hallworth, jonka tehtävänä on pakata valokuvat lähetettäväksi Australiaan. Itse kuvaaja haluaa jäädä anonyymiksi. Kartanossa D'Arcy tapaa valokuvaajan agentin Josh Vaughnin - ah niin komean ja hyvävartaloisen nuoren miehen. Ja niinhän se menee, että rakkauden liekki roihahtaa D'Arcyn ja Joshin välillä. Romanssi ei kuitenkaan etene niin kuin D'Arcy haluaisi. Mutta valokuvat ovat D'Arcyn  mielestä todella taidokkaita otoksia. Luonnollisesti D'Arcy miettii kerran jos toisenkin, kuka on tuo maineikas valokuvaaja. Yllätys on suuri, kun valokuvavarastosta löytyy sodanaikainen kuva hänen äidistään ja erästä kapteenista.

On helppo arvata, että kahden aikatason tarinat liittyvät jollakin tavalla yhteen. Lukija tekee omia arvailujaan yhtymäkohdista, mutta voin melkein taata, että kaikki arvaukset eivät mene oikein, sen verran yllätyksellinen juonen kaari on. Kirja edustaa romanttista ja historiallista viihdekirjallisuutta. Kelpo kirja tässä sarjassa. Kirja perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään, joten on selvää, että juonessa on paljon todellisuuspohjaa. Kirja pitää sisällään myös paljon romantiikkaa. Välillä tuntui, että ehkä vähän liikaakin, mutta joka tapauksessa luin kirjaa todella mielelläni. Niin mukavaa ja sopivaa kesälukemista. 

Lee Miller Hitlerin kylpyammeessa Voguen kannessa.

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Sitruuna. 2021. Englanninkielinen alkuteos Erotic Stories for Punjabi Widows. Suomentanut Inka Parpola. 354 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Nikki pysähtyi ja katseli ympärilleen. Kaikkialla hänen ympärillään oli naisia, jotka olivat peittäneet päänsä - taaperoittensa perässä kiiruhtavia naisia, toisiaan syrjäsilmin vilkuilevia naisia, rollaattorien yllä kyhjöttäviä naisia. Heistä jokaisella oli tarinansa. Hän saattoi nähdä itsensä puhumassa huoneelliselle tällaisia punjabilaisnaisia. Hänen aistinsa ylikuormittuivat kameezien väreistä, kankaiden kahinasta ja naputtavista lyijykynistä, hajuveden ja kurkuman tuoksusta. Yhtäkkiä kaikella oli tarkoituksensa." (s. 23)

Olen pyrkinyt valitsemaan kesälukemistooni kevyemmän genren kirjoja sekä dekkareita. Kevyempään genreen kuuluva Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on juuri sopivaa hellekelien kesälukemista. Sellaista kevyttä, humoristista ja helppoa luettavaa. Mutta on tässä kirjassa asiaakin, itse asiassa aika painavaakin asiaa. 

Kun aloitin kirjan, ajattelin että nyt lähdetään Intiaan. Mutta ei lähdettykään. Lähdettiin sen sijaan Southalliin, länsilontoolaiseen intialaiseen lähiöön, joka tunnetaan myös nimellä Pikku Intia. Intian värit ja tuoksut ovat aistittavissa. "Tekstiilikauppiaan ikkunassa rivi kimmeltäviin sareihin pukeutuneita mannekiineja hymyili siveästi ohikulkijoille. Vihanneskaupat pursuivat jalkakäytävälle, ja kadunkulman samosakauppiaan kärrystä kohosi kuumaa höyryä." (s. 18)

Nikki on nuori 22-vuotias nainen, joka on lopettanut oikeustieteelliset opintonsa ja työskentelee äitinsä ja siskonsa järkytykseksi pubissa. "Hänen asuntonsa sijaitsi pubin yläkerrassa, ja hän maksoi alennettua vuokraa, koska pystyi tekemään ylimääräisiä työvuoroja minuutin varoitusajalla. Baarityön oli kuitenkin tarkoitus olla väliaikaista - tähän mennessä hänen olisi jo pitänyt tehdä jotakin järkevää elämällään." (s. 12) Nikin vanhempi sisar Mindi haluaa naimisiin. Aviomies on etsinnässä. Tinderit jo läpikäyneenä Mindi laatii ilmoituksen löytääkseen aviomiehen. Nikki vie ilmoituksen Southallin gurdwaraan eli Gurdwara Sri Guru Singh Sabhaan, joka on Lontoon suurin sikhien temppeli.

Gurdwara Sri Guru Singh Sabha on yksi suurimmista sikhien temppeleistä Intian ulkopuolella. (Wikipedia)

Mindin ilmoitusta kiinnittäessään Nikki huomaa ilmoituksen kirjoituskurssista. "Kurssi tarkoitettu vain naisille. Ohjaajaa etsitään." (s. 22) Jaaha, siinäpä olisi mukava mahdollisuus lisätienisteihin, miettii Nikki. Nikki valitaan tehtävään. Hän jännittää ensimmäistä tapaamista. Ja yllätyksellinen se onkin! Tapaamiseen tulee kymmenkunta naista, jotka kaikki ovat leskiä. Käy ilmi, että suurin osa heistä on kirjoitus- ja lukutaidottomia. Haaste onkin melkoinen eli miten ohjata luovaa kirjoittamista, kun osallistujat eivät hallitse kirjoitustaitoa.

"Naiset kirjoittaisivat tarinansa koko maailman luettavaksi, silmät leimuten ja tuohtuneina." (s. 23)

Haasteista huolimatta kokoontumisia jatketaan. Aakkosiakin opetellaan, mutta ennen kaikkea kerrotaan tarinoita. Aina löytyy joku, joka kirjoittaa kerrotut tarinat ylös. Ja tarinoita syntyy, leskien eroottiset fantasiat saavat vallan. Lesket itsekin hämmästyvät, kun huomaavat, että muillakin leskinaisilla on edelleen seksuaalisia haluja ja rakkauden kaipuuta. Eikä näiltä leskirouvilta totisesti mielikuvitusta puutu. Ensimmäisten tarinoiden kertominen jännittää naisia ja saa Nikin häkeltymään, koska mitään tällaista hän ei osannut naisilta odottaa. Mutta tarinoita tulee lisää ja näyttää siltä, että tarinankerronta lisää leskien itsevarmuutta ja itsetuntoa. On selvää, että tieto leviää paikallisyhteisöön pienen piirin tapaamisista ja ennenkuulumattomista seksuaalissävytteisistä kertomuksista. 

Taustalla kulkee lähes dekkarinomainen Kulwinderin tyttären salaperäinen kuolema, joka saa selityksensä kirjan lopussa. Nikki kipuilee suhteessaan uuteen poikaystävään Jasoniin. Suhde ei tunnu edistyvän, Jason jättää tulematta sovittuihin tapaamisiin. Pitäisikö Jasonille antaa vielä mahdollisuus, pohtii Nikki.

Pidin kirjan kevyestä ja humoristisesta tunnelmasta. Intialainen tunnelma viehätti, vaikka Intiassa ei oltukaan. Balli Kaur Jaswal tietää, mistä kirjoittaa. Lukija voi aistia ihanat värit ja tuoksut, jotka ovat luonteenomaisia Intialle. Mutta koska ollaan Lontoossa, monet todellisen Intian epäkohdista jäävät näyttäytymättä, mm. ääretön köyhyys, lannan ja likaisuuden tuoksu ja aina vallitseva savusumu. Nämä näimme ja koimme parin vuoden takaisella Intian matkallamme. Köyhiä on kaikkialla, kaikki tienvarret ja sillanalustat ovat varattuja. 

Balli Kaur Jaswal valottaa sikhien ja intialaisen kulttuurin monimutkaisuutta ja tuo tarinan ja huumorin kautta esille intialaisen kulttuurin epäkohtia, mutta ei alleviivaten. Esille tulevat mm. naisen asema patriarkaalisessa yhteiskunnassa, miehen määräämisvalta, naisten koulutuksen puute ja järjestetyt avioliitot. Suosittelen tätä kirjaa kaikille intialaisesta ja sikhien kulttuurista kiinnostuneille.

Balli Kaur Jaswal on singaporilainen kirjailija, jonka juuret ovat Punjabissa. Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on hänen kolmas kirjansa.

Värien kirjoa Delhissä. Kuva AA.

Paikalliset jonottavat Taj Mahalille. Kuva AA.