Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut. WSOY. 2021. 311 sivua.

Arvontapalkkio

Kirsin Book Club -blogin järjestämässä arvonnassa palkkioina oli kolme kappaletta Suhosen kirjaa Naiset kuin muuttolinnut. Olin yksi onnekkaista, eli kiitos tästä! 

"Julius Ukkosella oli yllään valkoinen vartaloa myötäilevä kauluspaita, joka oli työnnetty siannahkavyöllä köytettyjen Bossin farkkujen sisään. Hänen kasvonsa olivat minulle tutut ennen kaikkea lehtikuvista, mutta en nähnyt niistä kuin puolet. Hän makasi lattialla vatsallaan, paljain jaloin, poski mattoa vasten. Olin kuullut hänen nasaalinsa puhelimessa, mutta hän ei enää koskaan sanoisi sanaakaan. Ukkosen takaraivo oli levällään kuin vastapyydetyn kalan vatsa, ja veri värjäsi vitivalkoista, upottavan pehmeää mattoa, joka näytti kalliimmalta kuin oman kotini kalut yhteensä." (s. 8)

Pete Suhonen oli minulle ihan uusi kirjailijatuttavuus. Otin googlen avukseni ja sain selville, että Suhonen on aiemmin kirjoittanut jo  viisi kirjaa. Ensimmäinen Hitlerin kylkikuu ilmestyi vuonna 2012 (WSOY). Koira joka kävi coffee shopissa (WSOY 2015) oli Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Suhonen asuu Lauttasaaressa ja on Lauttasaari-lehden päätoimittaja. Naiset kuin muuttolinnut avaa Postinumeromurhat-dekkarisarjan. Tämän ensimmäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat postinumeroon 00200 eli Lauttasaareen. Seuraavassa osassa tapahtumaympäristönä on Munkkiniemi.

Mikael Kokkonen, Yötä päivää (s. 121) 

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Yötä päivää -lehden toimittaja Mikael Kokkonen. Jo heti ensimmäisiä sivuja lukiessani tästä keski-ikäisestä, rennonoloisesta ja melko komeaksi kuvatusta toimittajasta tulee väistämättä mieleen Stig Larssonin Millenniumin taloustoimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist. Etunimikin on sama. Kokkonen kokee, että toimittajan työ ei ole hänelle elämän täyttymys. Kirjoittamisesta hän kyllä pitää, mutta mieluummin hän olisi kirjailija. Sitten käy niin, että juttukeikallaan Lauttasaaressa Kokkonen löytää kuuluisan kirjailijan Julius Ukkosen murhattuna. Ruumis löytyy Ukkosen kauniista merenrantakodista. Kokkosen tavoitteena on selvittää, kuka on tappanut Ukkosen ja samalla hän haluaa päästä käsiksi Ukkosen mediassakin julkisuutta saaneeseen päiväkirjaan. 

Kesällä, kauan sitten

Tästä alkaa monipolvinen ja kiemurainen tapahtumien sarja. Murhat eivät pääty Ukkosen tapaukseen. Lisää uhreja tulee ja edelleen Kokkonen haluaa olla edellä poliisia tapahtumien selvittämisessä.  Tapahtumiin linkittyy tiiviisti Julius Ukkosen jälkeensä jättämä käsikirjoitus Kesällä, kauan sitten. Huomaan, että välillä juonen tapahtumat ovat sen verran monimutkaiset, että lukijalta vaaditaan tarkkaa keskittymistä, ettei punainen lanka pääse katoamaan. Mutta niin vain kirjailija saa taitavasti pidetyksi kirjan koossa. Loppu on varmasti yllätyksellinen jokaiselle lukijalle, ainakin sitä se oli minulle. Pidän paljon Suhosen tavasta kirjoittaa. Tekstiä on miellyttävä lukea, dialogi luistaa ja huumoriakin on sopivasti mukana. 

Kirjassa eletään vuotta 2002. Tapahtumat linkittyvät Helsingin kulttuuripiireihin. Fiktion joukkoon kirjailija on ripotellut mausteeksi  tuohon ajanjaksoon sijoittuvaa kulttuurista faktaa. Ainakin Juha Itkosen, Eeva Joenpellon ja Kari Hotakaisen teokset tulevat mainituiksi.

Kirja on otteeltaan hyvin kaunokirjallinen, vaikka dekkarisarjastahan tässä on kyse. Tässä dekkarisarjassa  ei mässäillä murhien kuvauksilla eikä raakuuksilla. Jos lukija kaipaa toimintajännäriä, ei kannata tarttua Suhosen kirjaan. Ihmissuhteet ovat kirjassa merkittävässä osassa. Kokkonen joutuu monin tavoin kuoleman kanssa tekemisiin. Hän haluaa olla selvittämässä Lauttasaaren murhia ja sen lisäksi hänen äitinsä kamppailee syövän kanssa. Mikaelilla on  äitiinsä läheinen suhde. Molemminpuolisen lämmön ja arvostuksen voi aistia, kun äiti ja poika tapaavat sairaalan syöpäosastolla.

"Minulla oli ollut paksu nippu seurustelusuhteita, olin kokenut pari kihlaustakin, mutta juuri nyt ainoa naiseni oli äitini. Hän oli kirjastonhoitaja. Häntä sain kiittää siitä, että olin oppinut lukemaan muutakin kuin toimintaleffojen tekstityksiä. Ensin hän oli tuonut luettavakseni kaikki Tintit, sitten Agatha Christiet (onko kukaan lukenut niitä kaikkia), muutaman Kingin ja lopulta Steinbeckia ja Hemingwayta. Se vaikutti suunnitelmalta." (s. 18-19)

Jos olisin Lauttasaaren tuntija, olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän. Mutta kun en ole. Lauttasaarta tuntevat saattavat pistäytyä Mikaelin kanssa vaikkapa Kauniissa Kampelassa tai K-Market Piccolossa. Lauttasaari on ollut kuvauksen kohteena useissakin kirjoissa, mieleen tulevat ainakin Outi Pakkasen dekkari Macbeth on kuollut (Otava 2010) ja Kjell Westön Rikinkeltainen taivas (Otava 2017).  

Lopuksi vielä plussapisteet kirjan onnistuneesta nimestä. Mielenkiinnolla odotan toista osaa Postinumeromurhat-sarjassa. 

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirsin Book Club ja Kirjaluotsi.

Mukavaa viikonloppua! Pistäydyimme Kaskisessa. Sympaattinen pikkukaupunki. Kaunista puutaloaluetta lähes koko kaupunki.