Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö. Aula & Co. 2019. Alkuteos La hija de la española. Suomentanut Taina Helkamo. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 208 sivua. Äänikirjan lukija Maiju Saarinen. Kesto 6 t 51 min

Vaara-kirjastot

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Venezuelaan, tuohon öljyrikkaaseen maahan, joka on ollut jo pitkään diktatorisesti johdettu. Vuonna 2004 valtaan astunut sosialisti Hugo Cháves julisti kansalleen, että tulee ihannoida köyhyyttä ja paheksua rikkautta. Samanaikaisesti suunnattomat öljyvarat annettiin Chávesin lähipiirille. Tänä päivänä valtaa pitää entinen bussinkuljettaja Nicolás Maduro, joka otti vallan vuonna 2013 syöpään kuolleen Hugo Chávesin jälkeen. Itsevaltius jatkuu. Maassa vallitsee edelleen anarkistinen tilanne. Huikeista öljyvarannoista huolimatta tässä kaaosmaisessa maassa on talouskriisi, monituhatkertainen inflaatio, terveydenhuolto on romahtanut, ihmiset näkevät nälkää, koska on puutetta kaikesta, ruoasta, lääkkeistä ja muista perustarvikkeista. Oppositiojohtaja Juan Guaidóa tukee USA. Lisäksi yli 50 maata on tunnustanut Guaidón Venezuelan presidentiksi. Mutta Maduro pitää valtansa armeijan tuen avulla. Venezuelan kaaosmaista tilannetta valottaa Venezuelan Suomen suurlähettiläs (2006-2013) Mikko Pyhälä kirjassaan Kun yö saapuu Venezuelaan - Taistelu oikeusvaltiosta. (Siltala, 2019).  

Näille turvattomille ja väkivaltaisille Caracasin kaduille sijoittuvat Borgon kirjan tapahtumat. Päähenkilö Adelaida Falcón on kolmikymppinen kustannustoimittaja. Adelaidan äiti kuolee syöpään. Äiti on ollut hoidossa sairaalassa, missä on ollut puutetta kaikesta. Jos on halunnut saada äidille lääkitystä tai lakanoita, kaikki on pitänyt itse hankkia. Lääkkeistä on joutunut maksamaan moninkertaiset hinnat. Adelaida käyttää rahansa lääkkeisiin ja loput hautajaiskuluihin. Arkun laskukaan ei suju rauhallisesti, hautausmaalla katujengi pitää juhliaan. Kotona odottaa ikävä yllätys. Vallankumouksellisten naisten joukko on vallannut Adelaidan asunnon. Mitä tehdä? Adelaida menee naapurinsa Auroron asuntoon. Aurora on kotona, mutta kuolleena. Jälleen kysymys, mitä tehdä, kun oma asunto on vallattu ja naapurihuoneiston omistaja on kuollut. Uloskaan ei voi mennä, siellä on vallalla täysi anarkia ja myös ulkonaliikkumiskielto. Tällaisessa tilanteessa, kun ihminen tietää, että mikä tahansa päivä voi olla hänen viimeisensä, ihminen ottaa käyttöönsä kaikki viimeisetkin voimavaransa ja pelastumiskeinonsa, vaikka ne kuulostaisivat vaikka kuinka mielikuvituksellisilta. Niin tekee Adelaida. Hän hankkiutuu eroon Auroron ruumiista ja asettuu asumaan Auroran asuntoon. Käy ilmi, että Auroralla on Espanjan kaksoiskansalaisuus. Adelaide tekee uhkarohkean ratkaisun, hän ottaa itselleen Auroran henkilöllisyyden.

Borgo kuvaa kaunistelemattomasti Caracasissa vallitsevaa anarkiaa ja rehottavaa korruptiota sekä asukkaiden alituista huolta tästä päivästä ja huomisesta. Tapahtumien kuvaus ei ole mässäilyä, se ei sympatian keräämistä, se on vain asioiden toteamista. Lukijan tehtäväksi jää tehdä omat johtopäätöksensä. Niin monia on jo tapettu syyttä ja lisää uhreja tulee päivittäin. Syytä tappamiseen ei tarvita. Mm. Adelaidan ystävän veli Santiago on joutunut pidätetyksi syyttömänä. Santiagon vankilakokemukset eivät ole keveää luettavaa. Niin Maduron joukot tuhoavat tämänkin huippulahjakkaan nuoren miehen elämän, kuten niin monien muidenkin. Caracasin väkivaltaisten tapahtumien ohella kirjassa liikutaan myös Adelaidan lapsuuden maisemissa. Äidillä ja tyttärellä on ollut tiivis ja lämmin suhde. Äiti on ollut turvasatama Adelaidelle. Kirjassa kuvataan kauniisti ihastuttavaa luontoa ja pääseepä lapsuuden muistoihin mukaan myös Las Hilanderiasin taulu Kehrääjät. 

Tämä on mielestäni tärkeä kirja. Se valottaa valtion anarkistista tilannetta, tässä tapauksessa Venezuelan. Valtio voisi olla jokin muukin. Keskeisintä on tavallisten ihmisten hätä, puute, huoli, epävarmuus ja pelko. Romaani tekee väkivallasta ja anarkiasta konkreettisemman kuin lehtiuutiset. Kirja on kirjoitettu hyvin, Borgon tekstiä on ilo lukea/kuunnella. Kirjasta tuli vaikuttava lukukokemus. Maiju Saariselle, kirjan lukijalle, iso kiitos. Kiitokset menevät myös kääntäjä Taina Helkamolle erinomaisesta työstä sekä Sanna-Reeta Meilahdelle kauniista kannesta. 

Kirja on Borgon esikoisromaani. Varmasti ja toivottavasti saamme vielä kuulla hänestä. Eteläamerikkalainen kirjallisuus on saanut uuden, kiinnostavan ja lupaavan tähden.

Kirja on luettu useassa blogissa, mm. Tuijata.kulttuuripohdintoja, Reader, why did I marry him?, Lumiomena ja Mummo matkalla.

Veera Jahn: Paljon kaikesta. Läsnäolon voima.

Veera Jahn: Paljon kaikesta. Läsnäolon voima. 2019. Books on Demand. 76 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

”Olet uniikki, rakastettava, fiksu, tärkeä ja sinusta iloitaan.

Ethän anna omien ajatustesi muuttaa sitä?” (s. 67)

Veera Jahn on kirjoittanut Paljon kaikesta -vertaistukioppaan ihmisille, jotka haluavat tutkiskella omia kipukohtiaan ja tehdä tutkiskelun ja pohdinnan kaikessa rauhassa omin ehdoin ja omien aikataulujensa mukaisesti. Kirjassa on viisitoista lukua, jotka käsittelevät jokaiselle tärkeitä hyvän tai huonon olon teemoja: Häpeän painava voima, häpeän ja pelon liitto, anteeksianto ja kontrolloinnista irtipääseminen, meditaatiosta, sisäinen harmonia ja sielu, kiitollisuudesta, ahdistuksesta, kivun kautta ehjäksi, ujoudesta, introversiosta ja erityisherkkyydestä, ayurvedasta, sisäinen tarve luoda, rakkaudesta kirjallisuuteen, itsetuntemuksesta, olettamusten sokaisemasta tiestä ja traumoista ja lapsuudesta. Lukujen lopussa on konkreettisia pohdintatehtäviä luvun aiheeseen liittyen. Kirja on kirjoitettu elämän kriiseissä eläville, mutta kirja soveltuu kaikkien itsepohdintakirjaksi, koska jokaisen alitajunnassa piilee sellaisia kipupisteitä, mm. pelkoja, haasteita, häpeää, joita olisi hyvä pohtia ja työstää.

Veera Jahn on itsetuntemusohjaaja ja valmentaja. Hän itse on jäänyt kiinni suorittamisen pakkoon jo nuoruusiässä. Hänen piti käydä läpi monet kriisit, jotta hän pystyi löytämään elämälleen levollisuuden ja onnellisuuden. Kirjan tärkeä viesti onkin, että kriiseihin ei saa jäädä kiinni, vaan niistä voi oppia paljon. Kriisin jälkeen voi olla onnellisempi kuin ennen. Jahn kertoo avoimesti omista kriiseistään. Hän on kohdannut elämässään seitsemän suurempaa kriisiä, alkaen nuoruusajan raiskauksesta päätyen työperäiseen uupumukseen. Kriisejä ovat olleet myös rakkaiden ihmisten menetykset. Jahn on löytänyt voimaa mm. meditaatiosta. Hänen mukaansa meditaatio ”vähentää stressiä ja parantaa läsnäolon voimaa, se vaikuttaa kaikkeen.” (s. 27)

Kirjan kaikki teemat ovat tärkeitä, tärkeitä kenelle tahansa, ei vain kriisistä kärsiville. Kirjan luvuista kaksi käsittelee häpeää. Luin nämä luvut kaksi kertaa. Miellän, että häpeä on erittäin yleinen tunne, meille kaikille osa arkipäivää. Häpeä aiheuttaa paljon surua ja tuskaa sekä sukupolvelta sukupolvelle siirtyviä tunnelukkoja. Kulttuurillemme on ominaista häpeän tunteen peittely. Häpeän salailu lisää häpeän tunnetta entisestään. Juuri äskettäin luin Raakel Lignellin kirjan Älä sano että rakastat (linkki). Raakel Lignell on todennut, että kirjoittamalla kirjan hän halusi vapautua siitä häpeän painavasta voimasta, jota väkivaltainen suhde afrikkalaismiehen kanssa tuotti.

Pidin kirjan ideasta. Se on omistettu tämän päivän arjessa kulkijoilla, jotka kaiken kiireen keskellä haluavat vahvistaa omaa minuuttaan ja sisäistä vahvuuttaan. Joskus on hyvä pysähtyä oman itsensä äärelle. Kirjan lyhyet luvut edesauttavat teemojen pohdintaa omassa rauhassa. Itse luin tätä pientä kirjaa viikon verran, luin luvun kerrallaan, mietin sisältöä ja omaa suhdettani kyseiseen teemaan. Mietin jopa pohdintakysymyksiäkin. Veera Jahnille luonto merkitsee suurta voimanlähdettä, luonnon keskellä ihminen tuntee suurta nöyryyttä. Itsekin useita kriisejä läpikäyneenä voin sanoa, että luonto on ollut minulle hyvin merkittävä tekijä kriisistä selviytymisessä. Olen niin samaa mieltä Jahnin kanssa: ”Mikä voi olla ihanampi tapa viettää vapaapäivää kuin hiljentyä luonnon äärellä ja sen kanssa? Tästä syystä oma piha on itselle myös pyhä paikka arkena. Nautin usein vain olemisesta ja lintujen laulun kuuntelemisesta. Kesällä nautin puutarhan hoitamisesta ja väreistä, syksyllä väriloistosta ja luonnon vetäytymisestä, talvella lyhtyjen tuomasta valon voimasta ja lumen kauneudesta, keväällä luonnon heräämisestä.” (s. 20)

Kirjan plussana kaunis kansi ja miinuksena tekstin pieni fontti.

”Me kaadumme. Me rikkoudumme. Meihin sattuu ja me epäonnistumme. Mutta niin myös me nousemme, opimme ja kasvamme.” (s. 69)

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava. 2019. Kansi: Päivi Puustinen. 334 sivua.

Sain lahjaksi

"Ikävä tulvahti pakahduttavana rintaan eikä sitä päässyt pakoon. Jos pysähtyi hetkeksi, tunne muuttui huimaavaksi ja velloi vatsassa asti. Liisa kosketti varovasti kaulaansa, ajatteli Kallen vahvoja käsiä, sulki silmänsä ja kuvitteli miehen tuoksun." (s. 142)

Nivukosken kirja vie lukijan Pohjanmaalle. Eletään 1900-luvun alkupuolta. Kirjassa seurataan Liisan elämää lapsuudesta kypsään aikuisuuteen. Liisan vanhemmilla on hyvin toimeentuleva Koskiluhdan maatila Isonkyrön Palonkylässä. Siellä Liisa ja sisko Senni elävät onnellista lapsuutta. Sitten isä, joka on ollut erityisen rakas Liisalle, kuolee. Liisa suree isän kuolemaa, ja surua vain lisää Anna äidin erityisesti Liisaan kohdistama ärtymys ja äkäisyys. Liisa saa kärsiä siitä, että hän ei ole Taisto, pienenä kuollut pikkuveli, vaikka Liisa tekee kaikkensa kelvatakseen Taiston korvikkeeksi. Mutta äiti on julma. "Olis se ollu toista, jos olis oma poika isäntänä." (s. 90) 

" - vaikka kuihtuus sun talosi,
en sua ikinä hylkää." (s. 54)

Isän kuoltua elämä on niukkaa. Äidiltä ei hellyydenosoituksia tule, mutta tytöillä on unelmansa. Senni haaveilee ompelijan töistä Vaasassa ja Liisan muistissa ovat tarkasti isän sanat: "Koita sinä pitää tila suvus". Näin Liisa haluaakin tehdä. Siihen tarjoutuu mahdollisuus, kun Liisa tapaa kauniskatseisen Koivikon Kallen. Rakastutaan, kirjoitellaan kirjeitä, joita löytyy omenapuun oksilta ja myöhemmin vuosien jälkeen vielä runoilijan majan seinän rakosesta. Häiden jälkeen Kallesta tulee kotivävy. Liisan äiti Anna jää asumaan taloon. Syntyy kaksi lasta, Kerttu ja Toivo. 

"Ja sana kaikui Liisan korvissa vielä pitkään sen jälkeen, kun kaikki muut olivat jo nukahtaneet. Amerikka." (s. 91)

Maalaistalon elämä vaatii paljon työtä ja siitä huolimatta elämä on niukkaa. Sitä eivät kaikki jaksa, ei jaksa Kallekaan, joka alkaa haikailla monien muiden miesten tapaan paremmasta elämästä Amerikassa. Liisalla on muistissa isän toivomus eikä hän halua lähteä. Kalle on itsepintainen. Myydään navetasta paras karja ja saatetaan Kalle Vaasan rautatieasemalle. 

Amerikasta tulee lupauksia. Jouluksi kotiin. Mutta Kalle ei tule. Liisa jaksaa odottaa. Liisan ikävä on sanoinkuvaamaton, hän ikävöi, itkee ja mielessä ovat muistot Kallesta, Kallen kauniit sanat ennen avioliittoa, Kallen kädet hänen ympärillään. Kolmas lapsi tekee tuloaan. Ikävää ja jokapäiväistä elämistä ei helpota se, että kirjeitä Amerikasta tulee hyvin harvoin. Kotona äiti Annan tylyys jatkuu, eikä kyläläisistä ole tueksi. Päinvastoin, kaupalla ja kinkereillä udellaan Kallen kuulumisia ja kytätään Liisan raskauden edistymistä ja lasketaan, kuinka monta kuukautta siitä Kallen lähdöstä nyt sitten olikaan. Onneksi on kuitenkin Elsa-serkku ja Senni-sisko.

Oli kertakaikkisen mahtavaa sukeltaa Nivukosken kera pohjalaisyhteisöön ja Liisan pohjalaiskotiin. Lukija pääsee Liisan myötä tekemään navettatöitä, paijailemaan lehmiä, ajamaan hevosella kylällä asioita hoitelemassa. Kerran mentiin hevosella jopa Vaasaan asti siskon luo kyläilemään. Kyläläisten kylmyys ja ivallisuus jäävät lukijankin iholle. 1920-luvun kyläelämä välittyy kirjassa. Kyläläisten yhteisiä tapaamispaikkoja olivat Irman kauppa ja posti. Suutarin verstaassa kenkiä korjasi Aliina Tulimaa ja pajassa teki työtään seppä Pietarinen. Liisan Vaasan reissun myötä tulevat esille elintasoerot maaseudun ja kaupungin välillä. Vuosisadan alun tavat ja uskomukset heijastuvat nekin arkipäivän tapahtumissa. Serkku-Elsan mennessä naimisiin hänen selkäänsä levitettiin karkeaa suolla ja koko selkä pestiin. "Etteivät vanhat rakkaudet miehelässä mieltä kalvaneet." (s. 31) Uskon, että tämänkaltaiseen autenttiseen kyläyhteisön kuvaukseen pystyy vain kirjailija, joka tuntee tarkoin kuvaamansa tapahtumaympäristön. Niin Nivukoski tunteekin, hän on itse kotoisin Pohjanmaalta ja tarina on todellakin fakta-fiktiota hänen omasta nuoruudestaan ja hänen omasta isoäidistään.

Pidin paljon tästä Nivukosken esikoisteoksesta. Nivukoski osoittautuu jo tämän yhden kirjan pohjalta taitavaksi ja kiinnostavaksi kirjailijaksi. Nopeasti piirretyt pilvet on samalla herkkä ja vahva teos. Kirjassa on tavoitettu hyvin pohjalainen vuosisadan alun tunnelma. Kirjailija tavoittaa hyvin myös Liisan ajatusmaailman ja erilaiset tunteet, joiden kanssa Liisa kamppailee. Kirjan kieli on väkevää ja rikasta sekä samanaikaisesti hyvin kaunista. Pidin myös kirjan selkeästä rakenteesta. Vuosiluvut lukujen alussa pitävät kirjan hyvin koossa. Päivi Puustiselle kiitos kirjan kauniista kannesta.

Kirjeillä on iso rooli Nivukosken kirjassa. Kirjeet kulkevat Amerikasta ja Amerikkaan hitaasti, välillä ne katoavat matkalla, toisinaan kirje saapuu perille jo hyvin hauraana. Nivukoski itse on kirjeiden ystävä. Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi Nivukoski kirjoitti kirjeen sadalle itselleen tuntemattomalle henkilölle. Yksi kirjeen saajista oli edesmennyt tyttäremme lukutoukka Krista. 

Tässä Nivukosken kirje jo kuolleelle Kristalle. Tuuli vie kirjeen perille. 💗

Kirjasta ovat kirjoitettu useissa blogeissa, mm. Kirsinkirjanurkka, Kirja vieköön!, Kirjan pauloissa, Kirjabrunssi, Luettua elämää, Paljon melua kirjoista.

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija. Bazar. 2020. Englanninkielinen alkuteos The Keeper of Lost Things. Suomentaja Susanna Tuomi-Giddings. 335 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ensin tuli postissa Ruth Hogan -suklaalevy ja sitten muutaman päivän päästä Hoganin kirja Kadonneiden tavaroiden vartija. Kiitos tästä Bazarille, ilahdutti jouluvalmisteluissa. Joulua vietimme isolla porukalla. Mukavaa yhdessäoloa, hyvää ruokaa, ihastuttavia lumileikkejä. Ja kävipä meillä joulupukkikin. Vieraiden lähdettyä halusin rentoutua jonkin kevyemmän kirjan seurassa ja siihen Hoganin kirja sopi vallan mainiosti. Kirjaan oli mukava tarttua jo senkin vuoksi, että kirjassa on niin kaunis kansi.

Tässä Hoganin esikoisromaanissa yhdistyy kahden brittiavustajan tarina. Toinen avustajista on Eunice, joka työskentelee pienessä lontoolaisessa kustantamossa Pommikoneen alaisena. Toinen avustajista on Laura, joka puolestaan työskentelee vanhahkon, hieman erikoislaatuisen Anthony Peardewin taloudenhoitajana ihastuttavassa ruusutarhan ympäröimässä Paduan talossa jossakin päin etelä-Englantia. 

Laura on jättänyt taakseen epäonnistuneen avioliiton ja on onnellinen uudesta työpaikastaan Anthonyn viehättävässä talossa. "Ilman Anthonya ja Paduaa hän olisi hukassa." (s. 35) Laura on viehättynyt talon hurmaavista ruusuista.

"Ruusut alhaalla puutarhassa olivat täydessä kukassa. Tummanpunaiset, vaaleanpunaiset ja kermanvaaleat terälehdet muodostivat aaltoilevan röyhelöisen kukkameren, ja niiden ympärillä pörhistelivät suuret pionit ja kirkkaansiniset kukonkannukset. Huumaava ruusun tuoksu kohosi lämpimässä ilmassa ylöspäin, ja Laura veti syvään henkeä." (s. 16)

Paduan talon tapahtumat sijoittuvat tähän päivään, kun taas Eunicen kera liikutaan 1970-luvulla. Paduan talon Anthony-isäntä on menettänyt onnettomuudessa hurmaavan Therese-vaimonsa ja on ryhtynyt keräilemään tavaroita, tavaroita, joita ihmiset ovat kadottaneet ja unohtaneet. Tavarat hän kokoaa työhuoneeseensa ja kirjoittaa esineiseen liittyviä tarinoita. Mutta Anthony kuolee ja jättää Lauralle Paduan talon. Lisäksi Anthony antaa Lauralle tehtäväksi palauttaa Anthonyn keräämät esineet takaisin niiden omistajille. Laura ryhtyy toimeen ja saa seurakseen ihastuttavan Päivänpaisteen. Päivänpaiste on kehitysvammainen, ihana luonnonlapsi, jolla on selvänäkijän kykyjä. Mukana arjessa on myös miellyttävä puutarhuri Freddy. 

Nuori Eunice saa unelmiensa työpaikan Pommikoneen omistamassa pienessä vanhanajan kustantamossa. Eunice ihastuu Pommikoneeseen, mutta Pommikonetta ei romantiikka naisten kanssa kiinnosta. "Eunice ei koskaan  menisi naimisiin. Hän tiesi sen nyt. Hän ei voisi mennä Pommikoneen kanssa naimisiin eikä hänelle kelvannut kukaan muu, joten se siitä. Joskus menneinä vuosina hän oli käynyt välillä ulkona jonkun toiveikkaan nuoren miehen kanssa, joskus monillakin treffeillä. Se tuntui kuitenkin Eunicesta aina epäreilulta. Kaikki miehet hävisivät vertailussa Pommikoneelle, eikä kenenkään pitäisi joutua olemaan ikuinen kakkonen." (s. 117) Mutta hyviä ystäviä he ovat ja nauttivat toistensa seurasta.  Pommikoneen periaatteena on kustantaa vain sellaisia kirjoja, joista hän pitää. Hän tekee kaikkensa, ettei hänen tarvitsisi kustantaa sisarensa Portian Jane Austenilta ja J.K. Rowlingilta plagioituja käsikirjoituksia.

Pommikone kuolee. Junamatkalla Bristoliin Eunice kadottaa keksipurkin, jossa on Pommikoneen tuhkat. Kirjan kaksi tarinalinjaa kohtaavat, kun Anthony löytää tuhkapurkin. 

Kirjan takakannen mukaan kyseessä on "rakkaudentäyteinen feel good -romaani parhaaseen brittityyliin". Sellainen tämä kirja onkin, sopi mainiosti ainakin minun joulun jälkitunnelmiin. Kirja edustaa vanhanaikaista, lempeästi etenevää hellyttävää tarinankerrontaa, jossa on mukana hivenen taianomaisuutta ja myös sopivasti ripaus huumoria. Suomentaja Susanna Tuomi-Giddings on tehnyt hyvää työtä tunnelman luomisessa. Erityismaininta suomentajalle Päivänpaisteen sanaleikkien oivallisista suomennuksista. 

PS. Kustantajan nimi Pommikone tuntui aika kummalliselta. Piti ihan ottaa selvää, mikä Pommikoneen nimi on alkuperäisteoksessa. Ja sehän on Bomber! 

Kirjan julkaisupäivä on 16.1.2020. Hoganin toinen romaani The Wisdom of Sally Red Shoes julkaistaan suomeksi syksyllä 2020. Kirja kuuluu varmasti syksyn lukulistalleni. 

Kirjasta on postaus ainakin seuraavissa blogeissa: Luetut kirjat ja Anun ihmeelliset matkat.

Tämä on vuoden 2020 ensimmäinen postaukseni. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja hyvää lukuvuotta! Kuva on Joensuun Kuhasalosta.

Raakel Lignell: Älä sano että rakastat

Raakel Lignell: Älä sano että rakastat. Siltala. 2019. Lukijana Raakel Lignell. Kesto 08:33:03.

Vaara-kirjastot

Vuoden viimeiseksi kirjakseni valikoitui todella koukuttava kirja. Joulusiivoukset sujuivat mukavasti kuunnellessa tätä kirjaa. Kirjan tapahtumat olivat niin kiinnostavia, että en millään olisi malttanut jättää kuuntelua kesken - enkä siten siivouksiakaan. 😏 Olin kuuntelemassa Raakel Lignellia Helsingin kirjamessuilla. Siellä häntä haastatteli viehättävä Baba Lybeck. Kirja herätti kiinnostukseni jo silloin.

Baba Lybeck haastattelee Raakel Lignellia Helsingin kirjamessuilla. Huom. Baban asu on ihan samanvärinen kuin Raakelin kirjan kansi.

Raakel Lignell (s. 1966) on tuttu kasvo suomalaisille. Hän on ollut monessa mukana, hän on tuottaja, toimittaja, muusikko, kirjailija, Tanssii tähtien kanssa -voittaja, eduskuntavaaliehdokas ja kahden lapsenlapsen isoäiti. Harva on kuitenkaan tiennyt hänen nuoruuden traumaattisista kokemuksistaan. Eikä kirjailija itsekään ole halunnut kertoa menneistä tapahtumista ennen kuin aika oli kypsä. Siihen tarvittiin liki 30 vuotta. Kirjamessujen haastattelussa Raakel totesi, että kirjoittamalla kirjan hän halusi vapautua siitä häpeän painavasta voimasta, jota väkivaltainen suhde afrikkalaismiehen kanssa tuotti.

Minäkertoja Raakel on kotoisin Mikkelistä. Kotona ovat ihanat, rakastavat vanhemmat, mutta tiukan helluntalainen ilmapiiri asettaa nuoruudelle rajoituksensa. Se ei kuitenkaan Raakelia haittaa, Raakelilla on viulunsa. Soittamista hän rakastaa. Viulu vie hänet opiskelemaan Helsinkiin Sibelius-Akatemian solistiselle osastolle ja sieltä edelleen Berliiniin. Berliinissä hän ottaa haasteen vastaan ja ryhtyy harjoittelemaan uutta soittotekniikkaa. Soiton lisäksi nuorta kaunista naista kiehtoo Berliinin kansainvälinen ilmapiiri. Ankaran harjoittelun vastapainona ovat baarit, ystävät, juhliminen ja miehet. Sitten eräänä iltana baarissa, sieltä hän tulee, lihaksikas ja komea beniniläinen Izak. Tämä kiehtova ja jännittävä tummaihoinen lentäjäksi esittäytyvä mies vie Raakelilta kirjaimellisesti jalat alta. Raakel rakastuu, hän rakastaa juhlimista, keskusteluja ja rakasteluhetkiä Izakin kanssa. Kuka onkaan muistanut häntä aiemmin sadalla valkoisella ruusulla? Ei kukaan ennen Izakia. Pieniä epäilyksiä on, kaikki ei aina ole kohdallaan, mutta Raakel painaa kaikki epäilykset taka-alalle ja nauttii joka hetkestä Izakin kanssa. 

Raakel huomaa olevansa raskaana. Izak lähtee kotimaahansa hoitamaan raha-asioitaan, ja Raakel menee perässä. Mutta mitä hän kohtaakaan. Vastassa Beninissa on raivoisa, väkivaltainen ja huumehouruinen Izak, jota vastaan Raakel ei voi puolustautua. Hän herää sairaalassa. Vieressä on toinen ruhjottu nainen, saksalainen Katrin. Raakelin huoli on suuri, ei pelkästään itsestään, vaan ennen kaikkea syntymättömästä lapsesta. Izakin perheen avulla hän pääsee lähtemään pois maasta takaisin Suomeen ja Mikkeliin vanhempiensa luo. Vanhemmilleen hän ei halua kertoa asioiden oikeaa laitaa, vain siskolleen hän kertoo totuuden. Izak haluaa tulla Suomeen, Raakel ottaa haasteen vastaan ja haluaa elää perhe-elämää juuri syntyneen tytön ja Izakin kanssa.

Perhe-elämää varjostaa pian Izakin sairas mustasukkaisuus ja pian myös väkivaltaisuus. Raakel ymmärtää, että näin ei voi jatkua, mutta taustalla elää kuitenkin toivo, entäpä jos kaikki vielä muuttuisikin. Väkivaltaisesta suhteesta on vaikea lähteä, eroa tehdään kauan. Varmaankin vastaavassa suhteessa elävä tai vastaavan suhteen kokenut voi hyvin tunnistaa Raakelin tunteet, toivon ja epätoivon, vihan ja rakkauden. 

Kirjan vahvuutena on mielestäni suora, selkeä ja avoin tapahtumien kuvaus. Raakel ei selittele, ei analysoi itsensä tekemisiä tai tekemättä jättämisiään, ei reflektoi, ei pyrikään analysoimaan kulttuurieroja, hän vain toteaa ja kuvaa tapahtumat. Siinä se kaikki on, lukijan luettavana, kuuntelijan kuunneltavana. Kaikki paljaana. Lukija saa itse tehdä päätelmänsä, jos niin tahtoo. Lukija voi itse - halutessaan - pohtia väkivaltaisen parisuhteen mekanismia, monikulttuurisen avioliiton haasteita tai Islamin uskon naista alistavia käytäntöjä. Izak itse ei harjoittanut Islamin uskoaan aktiivisesti, mutta oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Islamin uskoisessa kulttuurissa. Naista alistavalla uskonnolla oli varmasti ainakin osaselityksensä siihen, miksi Raakel ei saanut pitää minihametta tai paljastaa olkapäitään, miksi Izak oli sairaalloisen mustasukkainen ja miksi Izakilla oli oikeus lyödä. 

Raakel toteaa kirjassaan, että hän on äärimmäisen kiitollinen eräälle tapaamalleen suomalaiselle sosiaalityöntekijälle, joka varoitti häntä solmimasta avioliittoa Izakin kanssa. Avioero tulisi olemaan vaikeaa, sosiaalityöntekijä varoitti. Raakel ei saarnaa eikä myöskään varoittele. Hän ei varoita nuoria naisia väkivaltaisista parisuhteista, hän ei varoittele nuoria naisia komeista tummaihoisista lentäjistä. Teksti puhukoon puolestaan. 


Tämä teos on luokiteltu elämänkerraksi. Mielestäni se voisi olla aivan hyvin romaanikin. Mutta yhtä kaikki, olipa se elämänkerta tai romaani, kirja on todella hyvä luku-/kuuntelukokemus. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, kirjassa on tavoitettu juuri oikea tyyli, tärkeä, tarpeellinen ja vahva kirja. Kirjan kuuntelemisessa ehdottomana plussana on se, että lukijana on itse Raakel Lignell. 

Vuoden 2019 parhaat lukukokemukset

                                   Kuhasalo, Joensuu 29.12.2019

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika tehdä yhteenveto menneestä kirjavuodesta. Hyvä vuosi on ollut. Olen lukenut 96 kirjaa. Lieneekö ennätykseni, en ole ihan varma. Tässä linkki kaikkiin lukemiini kirjoihin. 

Olen valinnut viisi mieluisinta lukukokemusta näistä kategorioista: kotimainen kauno, käännetty kauno, dekkarit ja trillerit sekä tietokirjat. Paremmuusjärjestystä ei ole. Kirjan nimen takaa löytyy postaukseni kyseisestä kirjasta.

Kotimainen kauno:

JP Koskinen: Tulisiipi. Like. 2019. 

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. WSOY. 2019.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas. Otava. 2017.

Suvi Vaarla: Westend. WSOY. 2019.

Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki. Icasos. 2019.

Käännetty kauno:

Tom Sullivan: Palavan taivaan alla. Sitruuna kustannus. 2019.

Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammen keltainen kirjasto. 2017.

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala. Otava. 2017.

Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5. Sitruuna kustannus. 2019.

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja. Otava. 2018.

Pielisjoen höyryjä ja lentokoneiden vanoja. 28.12.2019.

Dekkarit ja trillerit:

Anna Ekberg: Uskottu nainen. Minerva Crime. 2019.
Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta. Into. 2019.
Louise Penny: Kylmän kosketus. Bazar. 2019.
Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset. Otava. 2019.
Pierre Lemaitre: Verihäät. Minerva. 2018.

Tietokirjat:

Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie. Gulagin jäljillä. Like. 2019.

Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala. 2019.

Thierry Lentz: Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944. Minerva. 2018.

Gerald L. Posner & John Ware: Josef Mengele. Elämä ja teot. Minerva. 2017.

Antti Heikkinen: Kallio-poika. Peilikuvassa Kalle Päätalo. Gummerus. 2019.

Kuhasalo, Joensuu 28.12.2019.

Hyvää loppuvuotta ja antoisaa lukuvuotta 2020!

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia. Aula & Co. 2019. Englanninkielinen alkuperäisteos Evening in Paradise. 2018. Suomentanut Kristiina Drews. 296 s.  

Arvostelukappale

"Pasuunankukka kasvatti ylenpalttisesti valkoisia, torvimaisia kukintoja, jotka riippuivat raskaina ja kömpelöinä, kunnes kuun tai tähtien valo sai niiden terälehdet hohtamaan himmeän hopeisina, ja niiden huumaava tuoksu leijaili kaikkialle taloon ja kauas laguunille. Muista kukista useimmat eivät tuoksuneet ja säilyivät näin turvassa muurahaisilta. Ihmeköynnökset ja kiinanruusut, kannat, ihmekukat, palsamit ja tsinniat. Leukoijat, gardeniat ja ruusut levittivät ympärilleen päihdyttävää tuoksua, ja niissä lepatteli kaikenvärisiä perhosia."

Lucia Berlin (s. 1936) kuoli vuonna 2004, mutta tuli kirjalliseksi sensaatioksi vuonna 2015, kun A Manual for Cleaning Women. Selected Stories. ilmestyi USA:ssa. Kokoelmaan, joka julkaistiin postuumisti, oli koottu Berliinin novellien parhaimmistoa. Suomessa Aula & Co julkaisi kirjan kahtena kirjana Siivoojan käsikirja (2017) ja Tanssia ruusuilla (2018). Kirjat ovat olleet todellisia menestyksiä lähes kaikissa maissa. Ilta paratiisissa on novellikokoelmista viimeisin. Kaiken kaikkiaan Berlin jätti jälkeensä 77 novellia. 

Lucia Berlin ennätti elää monella paikkakunnalla elämänsä aikana. Hän syntyi Alaskassa, asui nuorena tyttönä Chilessä, opiskeli New Mexicossa ja asui vielä New Yorkissa ja Kaliforniassa. Hänellä oli neljä lasta, jotka kaikki syntyivät hänen ollessaan alle 30-vuotias. Hän oli naimisissa kolmesti. Elättääkseen itsensä ja neljä lastaan hän työskenteli mitä erilaisimmissa työtehtävissä: siivoojana, sairaanhoitajana, vastaanottoapulaisena ja kirjallisuudenopettajana. Berlinin värikäs elämä, eri paikkakunnilla asuminen, työskentely mitä erilaisimmissa tehtävissä sekä lisäksi Berlinin ongelmat alkoholin kanssa antoivat runsaasti aiheita tarinoiden kirjoittamiseen. 

Ilta paratiisissa -novellikokoelma koostuu 22 novellista. Tapaamme näissäkin novelleissa kertojan, joka muistuttaa Berliniä itseään. Kuinka paljon novellit ovat autofiktiota, sitä emme voi tietää, mutta sen voimme todeta, että omasta värikkäästä elämästään Berlin suurimmaksi osaksi ammensi novellien aiheet. Tässäkin kirjassa liikutaan tutuissa maisemissa. Keskushenkilöitä ovat naiset, joiden elämä ei syystä tai toisesta ole kunnossa. Novelleissa on luonnon kauneutta, elämän kauneutta, rakkautta, mutta yhtälailla myös välinpitämättömyyttä, raakuutta ja väkivaltaa, joista kaikista joutuvat kärsimään ennen kaikkea naiset. Alkoholi ja huumeet ovat keskeisiä teemoja. Vaikka päähenkilöiden elämä ei ole kunnossa, mukana on myös paljon huumoria ja elämäniloa.

Esimerkiksi novellissa La Barca de la Ilusion Berlin kuvaa kauniisti kukkien tuoksuja ja kauneutta sekä perhosten liitelyä, mutta vastapainona ovat huumeet. Maya ja Buzz kolmen lapsensa kanssa elävät paratiisielämää aarrelaivaa muistuttavassa talossaan Yelapassa Meksikossa. Mayalla on talossa paljon tehtävää, hän pitää kotikoulua lapsilleen, vesi pitää kantaa taloon, pihaa pitää suojella aaseilta ja sioilta. Buzz on entinen huumeiden käyttäjä, joka erotettiin työpaikastaan heroiinin käytön vuoksi. Huumeet olivat hallinneet hänen elämäänsä koko avioliiton ajan, vaikka hän yritti pitää sitä salassa. "Kun on rikas, heroiinin käyttö on helppo salata, sillä sen hankkiminen käy vaivattomasti", Buzz totesi. Perhe muutti Yelapaan, "pakoon huumeita", nauttimaan paratiisielämästä. Aluksi meni hyvin. "Päivät ja kuukaudet kuluivat leppoisaan, letkeään tahtiin. Kukot kiekuivat juuri ennen auringonnousua, ja päivän sarastaessa tuhannet nokisiipilokit lensivät talon ohi ylävirtaan. Papukaijat lehahtelivat häikäisevän vihreinä parvina vasten viileänharmaita kookospalmuja. Täällä toisenlaisen Niilin varrella vihreät leguaanit paistattelivat päivää rantakallioilla." Mutta sitten Buzzia tapaamaan tuli vankilasta vapautunut Victor, huumediileri. Victor seisoi lähellä. "Tummana, melkein mustana, laihana ja saaliinhimoisena." Sitten ei tarvittu kuin yksi ilta: Buzz, Victor ja huumeet. Maya pohtii: "Kaikki ei muutu hyväksi. Pelko ja lohduttomuus tuntuivat tutulta, kuin tulisi kotiin." 

Useimmissa kirjan novelleissa alkoholilla ja huumeilla on keskeinen rooli. Koin, että ehkä liikaakin. Edellisten kirjojen huumori ja elämänriemu ei näissä novelleissa pääse niin hyvin esille. Onko syy alkoholissa ja huumeissa, vai onko vain niin, että tähän kirjaan, jonka ei enää pitänyt ilmestyä, ovat jääneet hieman heikommat ja hieman keskeneräisemmät novellit. Mukana on hyvin lyhyitä novelleja, ikäänkuin harjoituskirjoitelmia, mm. Pony Bar, Oakland sekä novelleja, joissa on aivan liikaa henkilöitä, mm. Joulu 1974. Mutta Berlinin kielestä pidin tässäkin kirjassa. Kiitos kauniista kielestä kuuluu luonnollisesti myös kääntäjä Kristiina Drewsille. Erityisesti pidin kuvauksista, joissa on kuvattu kukkia ja luontoa. Varjon puolella -novellissa kuvataan tunnelmia härkätaistelussa: "Ilmassa lensi ruusuja, neilikoita ja hattuja, niin että taivas tummui." 

Aula & Co:n järjestämässä kirjabloggaritilaisuudessa Helsingin kirjamessuilla oli mukana mm. Lucia Berlin -kirjojen kääntäjä Kristiina Drews. Drews kertoi, että Luciasta on tullut hänelle tuttu ja myös läheinen näiden kolmen kirjan myötä. Kääntäjän suosikkinovelleja tässä kirjassa olivat Andado. Goottilainen romanssi sekä niminovelli Ilta paratiisissa. Minullekin Ilta paratiisissa -novelli oli mieleinen. Siinä Berlin kuvasi herkullisesti John Hustonin ohjaamaa ja Ava Gardnerin ja Richard Burtonin tähdittämän Liskojen yö -elokuvan kuvauksia. Kristiina Drews oli ilahtunut Ilta paratiisissa -novellikokoelman kannesta, jota kaunistaa Lucian kasvokuva. 

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi. 

Kääntäjä Kristiina Drews Aula & Co:n järjestämässä bloggaritilaisuudessa Helsingin kirjamessuilla 2019.