Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta. 2019. Into. Kansi: Perttu Lämsä. 277 sivua.

Arvostelukappale  kustantajalta

Rafael ja Pia, suomalainen aviopari, muuttavat Portugaliin. Suomessa ollessaan Rafael irtisanoutui työstään mainostoimistossa ja ryhtyi tekemään sitä, mitä oli halunnut tehdä koko aikuisikänsä, eli maalaamaan. Pia uhrautuu ja tekee kahta työtä saadakseen perheelle elannon, koska Rafaelin taulut eivät myy riittävän hyvin. Pian veli taidegalleristi Matias ei myöskään saa ostajia innostumaan Rafaelin tauluista. Aviopari tekee ratkaisun, myy asuntonsa ja huonekalunsa ja lähtee asustamaan Portugaliin pieneen Vila Chãn kalastajakylään toivoen Rafaelin uran lähtevän siellä uuteen lentoon.

Vila Chã

Mutta sitten alkaa tapahtua. Rafael lähtee aamu-uinnille mereen, kuten yleensä joka aamu. Hän katoaa. Samana aamuna samalta rannalta löytyy kuollut mies, mutta se ei ole Rafael. Kaiken lisäksi myös vaimo Pia katoaa mystisesti. Rikosetsivä Rui Santos, joka on tuttu jo kahdesta aiemmasta Patrakan kirjasta, saa selvitettäväkseen tapauksen. Apuna hänellä on tutut kollegat: vanhempi konstaapeli Pedro Silva ja nuorempi konstaapeli Rita Pereira. 

"Rui Santosilla oli lehmän hermot, ja hän jaksoi odottaa." (s. 87)

Kirjan rakenne on toimiva: alkuosan kirjaa lukijaa kuljetetaan Rafaelin ja Pian matkassa. Näin lukija tietää tapahtumista ja rikoksista enemmän kuin poliisi. Tekisi niin mieli antaa vinkkiä Rui Santosille. Mutta juuri oikeassa kohdassa kuvauksessa siirrytään seuraamaan poliisin työskentelyä. Nyt ei enää voidakaan antaa vinkkejä poliisille, toivoa vaan, että Santos kollegoineen saa oikeanlaisia johtolankoja rikoksen selvittämiseksi. Helppoa se ei ole, rikosehdokkaita on useita, joista jokainen tuntuu jossakin vaiheessa juuri siltä oikealta rikolliselta ja jossakin vaiheessa taas varmasti syyttömältä. Santosin mielestä rikoksen selvittämistä voi verrata maalauksen tekemiseen. "Tässä tapauksessa on piirretty vasta muutama, toisistaan irrallinen ääriviiva, ja saattoi vain arvailla miltä lopullinen kuva tulisi näyttämään." (s. 84) 

Juonen kuljetus jatkuu kiintoisalla ja koukuttavalla tavalla. Paljon ennättää tapahtua ennen kuin kaikki selviää. Juonta sen enempää paljastamatta voin kuitenkin taata jännittäviä hetkiä kirjan parissa. Loppuratkaisu vaikuttaa ensin ehkä hieman hämmästyttävältä, mutta epilogi selittää kaiken. Ja antaa paljon anteeksi. 

"Bom dia! hän huusi miehille, nosti kaulassaan roikkuvaa kameraa ja osoitti sitä tyngällään. - Posso, saanko?" (s. 64)

Rikoksen selvittämisen ohella lukija saa seurata juoneen tavalla tai toisella liittyvien henkilöiden arkipäivää ja nauttia portugalilaisuudesta, jonka kirjailija niin hyvin tuntee. Portugalin ihailijana nautin suuresti näistä autenttisista Portugalin kuvauksista. Portugalilaiset kylät ja kyläläiset, joiden joukossa on vielä runsaasti ammattikalastajia, heräävät eloon. Portugalin kieltä on sopivalla tavalla ripoteltu mukaan paikallisten repliikkeihin. On helppo aistia kylien tunnelma, tuoksu, lämpö ja luonnon kauneus sekä meren mahtivoima.  "Kolealta mereltä hönki nousuveden mukana kosteaa usvaa. Atlantin valtameren aallot vyöryivät kohti kalastajakylän rantaa ja taipuivat tunneliksi, ennen kuin läjähtivät rytinällä vasten hiekkaa. Vaahtolonkerot kurottuivat loivasti nousevalle rannalle, kerta kerralta ne ulottuivat pidemmälle. Vesi oli nousussa." (s. 11) 

Pidin kirjan henkilöhahmoista. Niitä ei ollut liikaa, kaikkiin ennätti tutustua. Rafaelista tuli ystäväni, olisin antanut Rafaelille mahdollisuuden maalata  mitä hän ikinä olisi halunnut. Pia ja kaltaisensa tuntuvat tutuilta, nuo jotka ovat aina oikeassa ja joille raha on kaikessa pääasia. Mutta yliveto kuitenkin on Rui Santos. Voi kuinka hänestä kuoriutuu viehättävämpi ja sympaattisempi kirja kirjalta! Nyt orastava romanssi ihastuttavan Rita Pereiran kanssa tuo vielä lisää inhimillisyyttä Santosin persoonallisuuteen. Santosilla on yhä vanhoja mieltymyksiä, kuten esim. portviini. "Portviinit ovat mielenkiintoisia. Ensimaistamalta ne saattavat vaikuttaa samalta, mutta hiljalleen niistä oppii löytämään omat vivahteensa. Portviini on niin monen asian summa: maaperän, rypälelajin, sään, kypsymisajan..." (s. 253) 

Pidin paljon tästä kirjassa. Kirjassa on kaikki kohdallaan, juoni, henkilögalleria, kirjoitustyyli, portugalilaisuus ja ennen kaikkea se ote, joka Patrakalla on tunnelman luomisessa. Teksti on sujuvaa, soljuvaa ja vaivatonta lukea. Lopputuloksena on tiheätunnelmainen ja yllätyksellinen psykologinen trilleri, joka nostaa Anu Patrakan eittämättä suomalaisten naisdekkaristien kärkinimien joukkoon.