Pikalähettinä Pekingissä -teos oli saanut alkunsa blogikirjoituksista, joissa Hu Anyan kuvasi kokemuksiaan logistiikkakeskuksen yövuorolaisena. Blogikirjoituksista tuli niin suosittuja, että Hu Anyan laajensi eri työpaikoilta hankkimiansa kokemuksia kirjaksi. Kirjasta on tullut todella suosittu. Kiinassa sitä on myyty lähes kaksi miljoonaa kappaletta, ja lähes 20 maalla on käännösoikeudet kirjaan.
Kirjailija kuvaa työhistoriaansa, joka kattaa 19 eri työpaikkaa. Hän on työskennellyt mm. lähettinä, tarjoilijana ja huoltoaseman työntekijänä. Matalapalkkaisuus on yhdistävä tekijä näiden työpaikkojen välillä. Kirjailija nostaa keskiöön lähetin työn. Verkkolähetysten yleistyessä lähetin työllä on yhä tärkeämpi asema.
Hu Anyan on ahkera ja tunnollinen työntekijä tekipä hän mitä tahansa työtä. Hänen motiivinaan on raha. Hän haluaa paremman asunnon ja rahaa ruokaan. Kirja tuo avoimesti esille keikkatyön epäkohdat Kiinassa. Työ on uuvuttavaa ja raskasta, kuljetusmatkat ovat pitkiä, työpäivät ovat pitkiä, työvuoroissa ei juuri taukoja tunneta, monessa työpaikassa terveystarkastukset pitää maksaa itse eikä työntekijöitä välttämättä vakuuteta. Koeajalta ei saa palkkaa. Useimmat esimiehistä ovat komentelevia ja pelottavia. Työntekijöiden välille ei synny yhteishenkeä, vaan päinvastoin työntekijät kilpailevat toistensa kanssa.
Varmasti tämäntyyppisiä varjopuolia löytyy keikkatyöstä muissakin maissa, mutta toivoa vaan sopii, ettei tällaisia epäkohtia kohdata eurooppalaisissa yrityksissä.
Kirja on kiinnostava kuvaus kiinalaisista matalapalkka-alojen työolosuhteista. Oletan, ettei tällaisista teemoista ole kovin paljon kirjoitettu Kiinassa, ja se lieneekin suuren suosion salaisuus. On ihme, miten Kiinan kommunistinen puolue on päästänyt kirjan sensuurin läpi.
Kirjan vahvuus on kirjailijan rehellisyys ja avoimuus. Esille tulee palanen sellaisesta todellisuudesta, joka on normaalia monille ihmisille Kiinassa. Kirjassa tapahtumat nousevat etualalle, työpäivät kuvataan perusteellisesti. Huumorin pilkahduksiakin löytyy sieltä täältä.