Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti - Murha viehättävässä Porton kaupungissa

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti. 2018. Myllylahti. 286 sivua. Kannen kuva: Anu Patrakka

Arvostelukappale kustantajalta


Hän itse oli syyllinen kaikkeen. Hän, eikä kukaan muu. (s. 63)

Anu Patrakan dekkarin myötä matkataan jälleen Portugaliin. Näin tehtiin myös Patrakan ensimmäisessä dekkarissa Huomenna sinä kuolet (2017). Tällä kertaa tapahtumapaikkana on viehättävä Porto. 

Ribeiron rantakadulla vanhassa talossa asuu 76-vuotias dona Constanca, lihava nainen, joka ei ole astunut ulos asunnostaan useaan vuoteen. Asunto ja koko talo on huonokuntoinen, mutta Constanca ei halua muuttaa sieltä pois, koska vuokra on hyvin edullinen. Neilikkavallankumouksen vuoksi vuokraa ei saanut korottaa eikä vuokrasopimusta saanut irtisanoa, koska ympäri maata oli yhä voimassa vuokrasopimuksia, jotka oli tehty 25.4.1974 tapahtuneen vallankumouksen, jolloin kommunistit nousivat valtaan, jälkeen. (s. 21) 

Constanca asuu yksin ja tuijottaa päivästä päivään kuuluisaa kaarisiltaa, joka on nimetty Dom Luis I:n mukaan. Kaarisilta on osa Porton historiallista keskustaa, joka nimettiin Unescon maailmanperintökohteeksi v. 1996. 
 

Porton kaarisilta (Wikipedia)

Sitten eräänä päivänä Constanca löydetään kuolleena; hänet on myrkytetty ja lisäksi tapettu vielä toisenkin kerran veitsen iskuilla. 

Edellisestä kirjasta tuttu rikosetsivä Rui Santos saa murhan selvitettäväkseen. Hänellä on apunaan tuttu porukka: vanhempi konstaapeli Pedro Silva, nuorempi konstaapeli Rita Pereira ja oikeuslääkäri Sandra Sardinha. Epäiltyjä on useita. On Paula, sukulainen joka on huolehtinut dona Constancan eläkkeistä ja vuokrien maksamisesta. Paula tietää takuuvarmasti, että Constancalla on paljon varallisuutta. Sitten on Filomena, joka on avustanut Constancaa ruoan laitossa ja siivoamisessa. Epäiltyjen joukkoon kuuluu myös Filomenan aikamiespoika, reppana huumeiden käyttäjä, jota varmasti kiinnostaa raha. Epäiltyjen joukkoon kuuluvat myös postinkantaja Jorge, kiinteistön omistaja Lisandro Lima sekä kiinteistönvälittäjä Risto Reis, jonka juuret ovat äidin puolelta Suomesta. 

Aikamoinen joukko epäiltyjä, eikä ole olemassa mitään johtolankaa, mistä aloittaisi. Ei mitään järkeä missään, Rui Santos manaili. (s. 250).  Mutta niin palasista muodostuu pikku hiljaa kokonaisuus, yllättävä kokonaisuus, varmasti sellainen, jota lukija ei osannut arvata etukäteen.

Hän oli alkanut suunnitella täydellistä murhaa. Sellaista, jossa ei tarvitsisi tahria käsiään. Sellaista, josta ei jäisi kiinni. (s. 255)

Rikosetsivä Rui Santos näyttäytyy tässä kirjassa sympaattisena ja miellyttävänä miehenä, josta ei voi olla pitämättä. Santos tekee töitä täysillä ja jäsentää ajatuksiaan Power Point -esityksillä: murhattu ja jokainen epäilty saavat oman lokeronsa. Vapaa-aikakin menee pitkälti työn piikkiin, mutta onneksi jotakin vipinää ennättää syntyä kollega-Ritan kanssa. Portviini kuuluu Portoon, onhan se saanut nimensä Porton kaupungin mukaan. Santos on suuri portviinin ystävä. 

Vinho de Porto, portviini on hänelle intohimo, melkein pakkomielle. Elämän suurin nautinto, suorastaan addiktio. (s. 161) 

Muistan, että ensimmäisessä kirjassa en oikein syttynyt Santosin persoonallisuudelle, mutta nyt viihdyin hänen seurassaan.

Minä olen Rui, ja minuun voi luottaa. (s. 277)

Patrakan kirja vie lukijan Porton maisemiin. On nautinto lukea Patrakan kuvauksia portugalilaisesta elämästä ja Portosta.  Tällaiseen autenttiseen kuvaukseen pystyy kirjailija, joka tuntee maan ja hallitsee kielen. Kirjan Portugali-kuvaukset viehättävät siksikin, että kuulun itse Portugali-faneihin, vaikka Portossa en ole käynytkään. Patrakan tekstiä lukiessa pääsee mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin.

Risto Reisin Vera-vaimo nosti emaloidun padan kantta ja nuuhkaisi - mmmm, tästä tulisi hyvää. Hän oli ruskistanut sian ihrassa porsaanlapakuutioita ja sipulia, heittänyt sekaan mausteet ja reippaan puoleisen lorauksen valkoviiniä sekä kuorittuja, kuutioituja perunoita. Lopuksi hän silppuaisi päälle tuoretta salsaa, sileälehtipersiljaa.  (s. 193) 

Yhdestoista marraskuuta vietettävän Sao Martinhon päivän perinteisiin kuului kuumien, paahdettujen kastanjoiden syöminen, mieluiten punaviiniä palanpainikkeena ja hyvässä seurassa. (s. 46) 

Paahdettuja kastanjoita (Wikipedia)

Myös portugalilaiset tavat tulevat tutuiksi, mm kahvilassa istuskelu, joka tuntuu olevan portugalilaisten kansallisharrastus. Ja kännykkä-äänenä soi luonnollisesti fado! Fadosta tulee  mieleen Portugalin euroviisuvoitto viime vuonna, kerrassaan upea Salvador Sobral

Constancen murhaa ja kehyksenä toimivaa Porton kaupunkia Patrakka kuvaa rakkaudella ja lempeydellä. Patrakan kirjoitustyyli on selkeää, kikkailematonta, loppuun asti mietittyä, siihen on panostettu. Niin mielelläni jatkan matkaa rikosetsivä Santosin seurassa Portugalin maaperällä.

Erityiskiitos kannen kauniista valokuvasta.