Lukupiirikirjana John Williamsin Stoner

John Williams: Stoner. Bazar. 2015. Englanninkielinen alkuteos Stoner. Suomentanut Ilkka Rekiaro. 306 sivua.

Omasta hyllystä

”Joululomalla, tuolla merkillisen seisahtuneella tauolla kiireisen lukuvuoden keskellä, William Stonerille alkoi valjeta kaksi asiaa: hän tajusi, kuinka tärkeä Gracesta oli tullut hänen elämässään, ja hän ymmärsi, että hänessä puolestaan saattaisi olla ainesta hyväksi opettajaksi.” (s. 130).

Seniorilukupiirimme helmikuun kirjana oli John Williamsin Stoner. Meitä oli yhdeksän lukijaa vaihtamassa mielipiteitä tästä upeasta kirjasta. Itse olin lukenut Stonerin jo aiemmin, muille lukijoille kirja oli entuudestaan vieras. Kirjalla on kiinnostava tausta. Kirja ilmestyi USA:ssa jo vuonna 1965. Aika pian kirja kuitenkin unohdettiin, vaikka se saikin kohtalaisen hyvän kritiikin. Meni liki 40 vuotta Stonerin uudelleen tulemiseen. ”Stoner sai toisen elämän”, kuten Boston Globe otsikoi. Ensin kirja julkaistiin uudelleen USA:ssa ja Englannissa vuonna 2006. Kun Stoner sai vuonna 2013 Waterstone Book of the Year -palkinnon, menestys oli taattua kaikissa länsimaissa. Suomalaiset pääsivät tutustumaan Stoneriin vuonna 2015.

Mielenkiintoinen elämäntarina

Kirja kertoo William Stonerin elämäkerran alkaen lapsuudesta, edeten nuoruuteen, keski-ikään, vanhuuteen ja lopuksi kuolemaan. Stoner on maatilan ainoa poika Boonvillessa Yhdysvaltojen Keskilännessä (kirjassa kylä on nimeltään Booneville, mutta sen kuuluu olla Boonville). Maatila on pieni, elämä on raatamista ja toimeentulo on niukkaa. Tulevaisuus ei näytä yhtään valoisammalta. Williamin isä kannustaa poikaansa maatalousopintoihin, joita tarjoaa Missourin yliopisto Columbiassa. Tähän mahdollisuuteen William tarttuu. Hän aloittaa opintonsa 19-vuotiaana vuonna 1910. Hän opiskelee ahkerasti ja velvollisuudentuntoisesti, vaikkakaan ei mitenkään intohimoisesti, tekee pitkää päivää, koska maksaa työllään asumisensa sukulaistensa talossa.

Shakespearen 73. sonetti muuttaa Williamin elämän suunnan hänen suorittaessaan englannin kielen ja englantilaisen kirjallisuuden peruskurssia. William tekee huikean ratkaisun, jonka hän salaa perheeltään. Hän lopettaa maatalousopinnot ja siirtyy englannin opiskelijaksi.

Ensimmäinen maailmansota syttyy. Williamin ystävät David Masters ja Gordon Finch lähtevät sotaan. Jälleen William osoittaa rohkeutta ja tekee oman ratkaisunsa, hän ei lähde sotimaan. Saatuaan opintonsa loppuun hänet palkataan yliopistolle opettamaan englanninkielistä kirjallisuutta. William on innostunut työstään, nauttii opettamisesta ja saa opiskelijat kiinnostumaan englantilaisesta kirjallisuudesta. Tämä on juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä.

Kaunissilmäisestä Edithistä tulee Williamin vaimo. Mutta silmien kauneus ei kauas kanna, pian häiden jälkeen William ymmärtää, että aviolitto on katastrofi. Tilannetta ei paranna Grace-tyttären syntyminen, koska Edith eristää isän ja tyttären toisistaan. Rakkaus löytyy yliopistolta. Rakkauden kohde on nuori naiskollega, jatko-opiskelija Katharina Discroll. Mutta rakkaus kariutuu sosiaalisiin paineisiin. ”Mutta Stoner tiesi, että maailma hiipi häntä kohti, Katherinea kohti ja kohti sitä pientä kolkkaa jota he olivat luulleet omakseen, ja katsoessaan tuota vaanien lähestyvää maailmaa hän tunsi surua, josta ei pystynyt puhumaan, ei edes Katherinelle.” (s. 225)

Kuolinvuoteellaan Stoner miettii elettyä elämäänsä. ”Hän oli toivonut avioliiton ykseyttä ja äänetöntä, yhteen sitovaa intohimoa; senkin hän oli saanut mutta ei ollut tiennyt, mitä sillä tehdä, ja se oli kuollut. Hän oli toivonut rakkautta ja oli saanut rakkautta, mutta hän oli luopunut siitä, oli päästänyt sen menemään toteutumattomien mahdollisuuksien kaaokseen. Katherine, hän ajatteli. ”Katherine,” (s. 303)

Se oli Stonerin elämä.

Stonerin tarinassa on kaikki amerikkalaisen menestystarinan ainekset. Köyhästä kodista William etenee yliopisto-opintoihin ja sieltä edelleen yliopistovirkaan. Menestystarinaa täydentää avioliitto varakkaan perheen tyttären kanssa. Mutta Stonerin elämä ei ole sankaritarina. Päinvastoin, Stonerin tarina on vastakohta amerikkalaiselle menestystarinalle. Hänen elämäänsä voisi helposti pitää onnettomana ja epäonnistuneena, mutta näin me lukupiiriläiset emme kokeneet. Päinvastoin, uskomme, että tämä oli se elämä, jollaisen Stoner halusi elää. Lukuunottamatta rakkautta Katherineen, Katherinea hän ei olisi halunnut menettää. Katherinea hän ei saanut, sen sijaan hän eli ikävässä avioliitossa sairaalloiselta vaikuttavan, tunteettoman Edithin kanssa, joka siirsi omia epäonnistumisiaan lapseensa.

Upea kuvaus miehen tiestä

Eräs lukijoistamme kommentoi, että hänestä kirja oli yllättävä. Yllättävyys oli miehisyydessä. Mies kertoo miehen elämäntarinan. Lisäksi tapahtumat sijoittuvat miehiseen ympäristöön eli yliopistoon. Näin miehistä kerrontaa saa harvoin lukea romaaneissa, useimmiten asioita kuin asioita tarkastellaan naisnäkökulmasta. Keskustelimme paljon Stonerin persoonallisuudesta. Hän oli tinkimätön ja peräänantamaton omissa moraalikäsityksissään, mikä tuli ilmi, kun yliopistolla Stonerin käsitykset nuoren opiskelijan osaamistasosta pyrittiin mitätöimään. Jos Stoner olisi ollut joustavampi omissa näkemyksissään, hänellä olisi ollut mahdollisuudet edetä urallaan. Mutta todennäköisesti uralla eteneminen ei ollut hänelle tärkeää. Sen sijaan hän halusi olla hyvä opettaja. Stoner haki hyväksyntää vain itseltään. Eräs lukijamme kuvasi Stoneria sisäänpäinkääntyneeksi, joka työsti omia asioitaan itsekseen. Olipa eräs lukijamme sitä mieltä, että Stonerilla - ”yhden asian miehellä” - oli autistia piirteitä.

Elokuvauksellinen kirja

Totesimme, että tällaista on hyvä kertomakirjallisuus. Suurin osa meistä oli sitä mieltä, että Stoner on aidosti hyvä kirja. Olimme kaikki ihastuneita Williamsin kieleen. Kieli on toteavaa, kaunista ja eleetöntä. Samoin kirjan rakenne viehätti meitä. Ei mitään kikkailua, ei aikahyppyjä, ei takaumia, vaan sen sijaan selkeää ja seesteistä kronologista kerrontaa. Monille meistä Stoner jäi elämään mieliimme kirjan lukemisen jälkeen. Pystyimme tuntemaan kirjan hehkuvan jälkimaun vielä päivien jälkeen. Oli joukossamme myös lukija, jolle kirjasta jäi surumielinen ja hieman ankea jälkimaku. Eräs meistä oli kuunnellut kirjan äänikirjana, mutta loppuun hän ei tainnut päästä, kun Stoner tuuditti hänet unten maille.

Kaiken kaikkiaan, William Stoner on uskottava henkilöhahmo, joka eli elämän, joka oli Stonerin näköinen. Kiitämme Ilkka Rekiaroa upeasta käännöksestä ja kustantajaa kauniista kannesta. Stoner sai suuren suosion uudelleen tulemisensa jälkeen. Olisimme suoneet, että John Williams olisi saanut olla mukana seuraamassa Stonerin menestymistä.

Kirja on luettu hyvin monissa blogeissa, mm. Kirjat kertovat, Nannan kirjakimara, Elämä on ihanaa ja Luettua elämää.

Maaliskuun kirjana on erään lukupiiriläisemme suosittelema Liisa Seppäsen Poika joka unohtui (Otava, 2019). 

Osallistun Stonerilla Kirjasähkökäyrä-blogin Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.