Heidi Könkään Mirjami Naisten Pankin lukupiirikirjana

Heidi Köngäs: Mirjami. Otava. 2019. Kansi: Anna Lehtonen. 348 sivua.

Lainattu kirjastosta

"Sisar luulee muuttavansa, mutta minä tiedän ettei Kurjesta pääse koskaan pois. Se on aina meissä niin kuin isä ja äiti ovat aina meissä. He ovat meidän tukipuitamme, pitävät pystyssä, mutta on siinä siteessä muutakin. Kaikki, mitä heille on tapahtunut, on siirtynyt meihin ja me kannamme huomaamattamme myös kaikkia heidän vaiheitaan, ja eniten niitä, mitkä he uskovat peittäneensä." (s. 325)

Heidi Könkään Mirjami oli Joensuun Naisten Pankin lukupiirin helmikuun kirjana. Meitä oli koolla neljätoista innokasta lukijaa jakamassa lukukokemuksia tästä kirjasta. Vetovuorossa oli Irja K. Valitsimme Mirjamin kevään lukulistalle, koska viime vuoden lukupiirikirjoihimme kuului Könkään Sandra, josta pidimme paljon. Lisäksi monet meistä olivat nähneet Kaija Pakarisen erinomaisen Sandra-monologin (linkki).

"Sinä päivänä minä menin kahtia, koko elämä meni." (s. 5)

Mirjami jatkaa Sandran tarinaa, mutta on kuitenkin Sandran itsenäinen jatko-osa. Kirjan tapahtumat alkavat kesästä 1928. Sisällissota on ohi, mutta sodan jälkeinen aika on raskasta. Valkoinen ja punainen -luokkajako on yhä vallalla. Sandran perheellä ei ole helppoa, Lepistön torppa eläimineen huutokaupataan Ruovedellä. Siinä menee kaikki, talo, eläimet, talon tarvikkeet. Erityisen vaikeana tilanteen kokee Sandra. Mutta elämän on jatkuttava. Edessä on muutto uuteen taloon Loukkusuon kupeeseen Mäntän lähistölle. Talo saa nimekseen Kurki. 

Siirrytään vuoteen 1939. Kotona Kurjessa Sandran ja Jannen luona asuvat tyttäret Annikki, Mirjami ja Soili. Pojat asuvat jo omillaan, heillä on perhettäkin. Annikki on saanut käydä koulua keskikoulun verran ja on saanut konttoristin paikan Serlachiuksen tehtaalta. Mirjami työskentelee ompelijattarena neiti Jalavan liikkeessä. Soili-tyttönen on vasta 9-vuotias koululainen. Romaanissa edetään vuodesta 1939 aina jatkosodan loppuun. Lopuksi saamme vielä kurkistaa vuoteen 1949. 

Sota syttyy. Pojat värvätään sotimaan. Kurjen talosta tulee Sandran lasten ja heidän perheidensä  turvapaikka. Tungosta on, petipaikoista on puutetta, eikä riitojakaan voi välttää. Sandra tekee parhaansa auttaakseen kaikkia, mutta alituinen pelko poikien puolesta kuluttaa voimia. Mirjami rakastaa ja arvostaa äitiään. "Hän on aina valmiina tekemään muiden eteen, hän on turva. Tekee mieli halata häntä, muttei meillä halailtu." (s. 30) 

"Mitään ei voi enää taata, elämä on kuin yhtä liukastelua vetisillä pitkospuilla." (s. 139)

Köngäs kuvaa taitavasti ja uskottavasti sota-aikaa kotirintamalla.  Eri-ikäisten naisten - Mirjamin, Annikin, Soilin ja myös Sandran - kautta välittyy kuva sota-aikaisesta arkipäivästä.  Jokaisena päivänä, jokaisena hetkenä pelko on läsnä. Puutetta on kaikesta. Ruokaa ei ole riittävästi, sairaudet - tuberkuloosi, kurkkumätä, tulirokko - vaanivat lääkkeiden puutteen ja puutteellisen ravinnon takia. Rahasta ja vaatteista on puutetta. Vaikka sisällissota on ohi, luokkaerot ovat edelleen olemassa. Annikki työskennellessään Serlachiuksen tehtaalla kokee konkreettisesti luokkaerojen olemassaolon. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen. 

Mutta sodankin keskeltä löytyy kauniita tapahtumia. Mirjami löytää Torin, ruotsinkielisestä perheestä tulevan puutarhurin. Rakastutaan, Tor käy lomilla Mirjamin luona, kaikki on kaunista ja herkkää. Tällaista vastaavaa intohimoista rakkautta saimme kokea jo Sandrassa Lyytin rakastuessa Felixiin, Kankaanpään nuoreen poikaan. Lyytin rakkaus ei voinut jatkua. Niin käy myös Mirjamille. 

Köngästä voi syystä pitää yhtenä Suomen historian merkittävistä tulkitsijoista. Koska Sandra oli hyvin vahva ja syvällinen kirja, lukijan odotukset olivat suuret Mirjamin suhteen. Suurin osa meistä oli sitä mieltä, että Mirjami ei pääse aivan samalle tasolle, vaikkakin Mirjamissa on omat vahvuutensa. Vahvuutena on inhimillisyys ja nämä kotirintaman sitkeät naiset, Mirjami, Annikki ja Sandra, joita Köngäs kuvaa myötäelävästi. Heillä kaikilla on oma ääni. Siten naiset tulevat inhimillisyydessään lukijoille läheisiksi. Eniten taisimme ihastua Soiliin, jonka kasvun kuvaus oli todella mieleistä luettavaa. Lyyti oli Sandrassa yksi kertojista. Olisi ollut kiinnostaa kuulla Lyytin kuulumisista tarkemminkin, tässä kirjassa hän vain vilahtaa. 

"Minulla on iso juhla, tämän suurempaa ei taida tullakaan: kaikki pojat kotona." (s. 260)

Kun sota päättyy, Sandra saa poikansa takaisin kotiin. Kukaan ei kaatunut. Kaikkien Sandran poikien selviytyminen sodasta oli ihme ja  tuntui jopa hieman epäuskottavalta, kaatuihan toisessa maailmansodassa suomalaisia sotilaita noin 96 000. 

On tärkeää muistaa mennyttä

Kirjan tapahtumat veivät monien lukijoittemme ajatukset oman suvun sota-aikaisiin muistoihin. Eräs lukijoistamme oli lukenut uudelleen äitinsä kirjoittamia sota-aikaisia muistiinpanoja. Keskustelimme sota-aikaa kuvaavista kirjoista. Osalle meistä kirjan kotirintamakuvaukset olivat hyvää historian kertausta, osa taas ei juuri ollut lukenut aiemmin vastaavia kuvauksia ja osan mielestä sota-aikaa on jo käsitelty riittävästi suomalaisessa kirjallisuudessa. Itse mietin, että sota-ajan kuvailuun tulisi saada jotakin uutta näkökulmaa. Olisiko tehdasympäristö tässä kirjassa tarjonnut jotakin uutta kehystä, olivathan tehtaan johdon ja tavallisen kansan intressit varsin erilaisia ainakin sodan alkuvaiheissa?

Kaunis kirja

Könkään kieli on äärettömän kaunista. Kauniista, selkeästä ja tiiviistä ilmaisusta sekä upeista kielikuvista saimme nauttia jo Sandrassa. Monet luvut päättyvät kauniisiin luontokuvauksiin, vaikkakin edellä käsitelty aihe olisikin rankka. Olimme kaikki sitä mieltä, että kirja on nopea- ja helppolukuinen. Tapahtumiin oli helppo mennä mukaan. Kurkistus vuoteen 1949 ja Mirjamin elämään kruunasi kirjan kauneuden. Anna Lehtosta kiitämme kauniista ja tunteikkaasta kannesta. 

Kirjan kertoja-minä on Mirjami, kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää. Tosin kirjan nimi ei täysin kuvaa sisältöä, kuvauskohteena ovat muutkin Sandran tyttäret. Näin ollen vaikkapa Sandran tyttäret kirjan nimenä olisi paremmin kuvannut kirjan sisältöä.  

Kirjan sai meiltä arvosanan 3,59 (asteikko 1-5). Naisten Pankin Kristan rahasto karttui 70 eurolla.