Kirjabloggarit ja Blogistanian palkintojen jako

Kirjabloggarit kokoontuivat pienellä joukolla viime lauantaina Hyvinkäälle vohvelikahvila Arkikultaan. Oli mukava tavata tuttuja, nauttia Arkikulta-kahvion makoisista vohveleista ja nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä.

Yhdessäolohetken jälkeen oli vuorossa Blogistanian palkintojenjako. Äänestys oli tapahtunut jo aiemmin keväällä. 

Aino Maria Savolainen piti kauniin juhlapuheen. Minna huolehti palkintojen jakamisesta.

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen voittajat vuonna 2022:

Blogistanian Finlandia: 

Iida Rauma: Hävitys -tapauskertomus (Siltala)

Blogistanian Globalia:

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen.

Suomentanut Kaijamari Sivill (WSOY)

Blogistanian Kuopus:

Annukka Salama: Ripley - nopea yhteys (WSOY)

Blogistanian Tieto:

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille (S&S)

Vasemmalta Raisa Omaheimo, kustannustoimittaja Antti Arnkil (edusti Iida Raumaa) ja Annukka Salama

Sunnuntaina olin Seurasaaressa ihastelemassa kaunista luontoa, kevätkukkien kauneutta ja joutsenia.

Lumikellojen kukintaa

Valkovuokkoja

PS. Kun käytte Hyvinkäällä, käykää ihmeessä Arkikullassa. Todella maittavat vohvelit, sekä makeana että suolaisena, molemmat gluteenittomia.

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat

 

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat. Karisto. 2023. Kansi: Tuija Kuusela. 224 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Stenius oli vastikään nähnyt tilaston, jonka mukaan valtakunnassa oli kaiken kaikkiaan 190 eläinlääkäriä, joista kolme oli naispuolista. Vain kolme vai kolme liikaa? Enemmistö naisista oli selvästi perillä siitä, että heillä olisi alalla erittäin rajoittuneet mahdollisuudet. Kuka tahansa pystyi nimeämään ammatteja, jotka sopivat naisille fyysillisesti paljon paremmin. Kätilöt, sairaanhoitajat ja pienten lasten opettajat esimerkiksi. Karjakot, paimenet, emännät."

"Eläinlääkäriksi eikä miksikään muuksi."

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1911, kun Lauttakylän piirieläinlääkäri John Engdahl oli ottanut eläinlääkäriopinnoista kiinnostuneen parikymppisen Agnes Sjöbergin (1888-1964) harjoittelijaksi. Engdahlin loppulausuma tytön harjoittelusta oli: "Te sovitte paremmin eläinlääkäriksi kuin moni muu". Se antoi Agnesille itseluottamusta ja rohkeutta hakeutua opiskelemaan eläinlääketiedettä. Opinnot tuli suorittaa Saksassa, ensin Berliinissä ja sitten Dresdenissä. Kaikki kanssaopiskelijat eivät katsoneet hyvällä naisopiskelijoita. "Jos tänne eksyy yksi naispiru, ensi vuonna niitä on useampi", Syväranta tiesi.  

Ensimmäinen suomalainen naiseläinlääkäri

Kun Agnesilla oli kandidaatin paperit kädessä, hänen tuli päättää, jäädäkö Saksaan jatkamaan opintoja vai palata Suomeen. Kohtalo päätti hänen puolestaan. Oli vuosi 1914, sota oli alkanut eikä Agnes enää pystynyt palaamaan Suomeen. Sota-aika koitui kuitenkin Agnesin parhaaksi. Kun miehet olivat sotimassa, Agnes sai vastuullisia töitä, teki tutkimusta ja sai myös tunnettavuutta. Työstään ja opiskelustaan hän piti, suorastaan nautti, mutta paljon hän sai naisopiskelijana kokea vastustusta. Hänen tietomääränsä eläinlääketieteestä lisääntyi merkittävästi, mutta Saksan oppeihin kuului myös se, ettei ikinä, koskaan saa luottaa toiseen ihmiseen. "Se onneton, joka erehtyy luottamaan, joutuu aina pettymään." Mutta yhtä kaikki, Agnes valmistui eläinlääketieteen tohtoriksi vuonna 1918. 

Valmistuttuaan Agnes toimi eläinlääkärinä Somerolla ja sitten Närpiössä. Hänet tunnettiin osaavana, rivakkaotteisena ja suorasanaisena naisena. Kun hänet opittiin tuntemaan, hänestä tuli pidetty tohtori. Eläinten hoitamisessa hän oli hyvä. Mutta jotakin häneltä puuttui. Rakkautta hän kaipasi. 

Elämä yllätti, ja Agnes löysi rinnalleen rakkauden. Agnes oli nelissäkymmenissä, kun hän meni naimisiin rakastamansa Veikko Klaavun kanssa. Mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Kaksospojat Agnes kasvatti yksin. 

Kirjan tapahtumat päättyvät vuoteen 1964, Agnesin hautajaisiin. Kuten eläinlääkärin hautajaisiin kuuluu, viimeinen matka taittui hevosen kyydittämänä. 

Agnes Sjöberg (Wikipedia)

Niin kuin muutkin herrat on tositapahtumiin pohjautuva fiktiivinen teos Agnes Sjöbergista, ensimmäisestä suomalaisesta naiseläinlääkäristä. Kirjasta hahmottuu esiin elävä ja tarkkanäköinen kuva Agnes Sjöbergistä. Täytyy kyllä tunnustaa, että ennen tämän kirjan lukemista minulla ei ollut mitään tietoa Agnes Sjöbergistä. 

Agnesin tarina on kiinnostava. Agnes näytti rohkealla toiminnallaan tietä kaikille naisopiskelijoille. Naisten opiskeleminen yliopistoissa ei ollut itsestäänselvyys 1900-luvun alun Suomessa. Omaa tietä oli kuljettava, kehenkään ei voinut luottaa, oli oltava ahkera. Kiinnostavaa oli lukea myös eläinlääketieteen historiasta, eläimiä vaivanneista taudeista ja hoitokeinoista. Kun on kyse eläinlääkärin elämää kuvaavasta kirjasta, lukija ei ihmettele, että välillä äänen saavat koira ja karjalainen sika. 

Kirja on hyvin kirjoitettu. Rannelan kieli on rikasta ja kaunista. Hän käyttää taitavasti äidin ja tyttären kirjeenvaihtoa keinona kuljettaa juonta eteenpäin. Selkeästi nimetyt luvut vuosilukuineen ovat hyvin itsenäisiä. Kirjailija toteaakin, että kirja on lajityypiltään episodiromaani, novellikokoelman ja romaanin hybridi. 

Pluspisteitä saavat kirjan osuva nimi, kirja lopusta löytyvä kirjallisuusluettelo sekä Tuija Kuuselan kaunis kansi. Muutama valokuva olisi ollut kiva lisä kirjassa.

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

 

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä. Beatrice Hyde-Clare ratkaisee, osa 1. Aula & Co. 2023. Englanninkielinen alkuteos: A Brazen Curiosity. Suomentanut Nelli Hietala. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Voi miten ihastuttava hyppäys 1800-luvun alun Englantiin, aikaan ennen viktoriaanista aikakautta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englannin järvialueelle viehättävään Lakeview Hall'in maaseutukartanoon. Kartanon omistavat lady ja lordi Skeffington, jotka heti alusta pitäen vaikuttavat ystävälliseltä ja vieraanvaraiselta isäntäperheeltä.

"Tylsä oli sana, jota hänestä useimmiten käytettiin hänen ensimmäisen sesonkinsa aikana."

Kirjan päähenkilö Beatrice Hyde-Clare on kasvattivanhempiensa huostassa varttunut nopeaälyinen nuori nainen. Hänen ulkoinen olemuksensa on varsin vaatimaton - "tavalliset piirteet, tylsät hiukset, hoikka vartalo ja niin epätavallisen teräväkärkiset olkapäät, että hänen tätinsä vitsaili niiden sopivan miekkailuun..." . Niinpä hän on edelleen 26-vuotiaana naimaton eikä kosijoista ole tietoakaan. Ilmeisesti Beatricen osa on jäädä loppuiäksi palvelemaan kasvattitätiänsä.

Beatrice on kutsuttu tätinsä kanssa Skeffingtonien vieraaksi ihastuttavaan kartanoon. Tarkoitus on viettää kartanossa viikko. Vieraana on myös Kesgraven herttua Damien Matlock sekä Otleyn perhe. Herra Otley on menestyvä liikemies, joka on tehnyt omaisuuden maustekaupalla. Otleyn perheen motiivi vierailulle on selvä: saada Skeffingtonin perillinen Andrew kosimaan kuvankaunista Emily-tytärtä. Tosin sama motiivi on Vera-tädillä, löytää rikas mies Flora-tyttärelleen.

"Se on tietenkin tragedia."

Viikko kartanossa alkaa verkkaisesti. Paljoa ei tapahdu. Valitettavasti sää on sateinen eivätkä pitkät kävelyretket onnistu. Onneksi ovat kirjat. Beatrice oli saanut loppuun varakreivi Townshendin kiinnostavan elämäkerran ja halusi lukea myös jatko-osan. Eräänä yönä, kun hän ei saanut unta, hän päätti lähteä kartanon kirjastoon etsimään kirjaa. Kello oli kaksi yöllä. Mutta mitä tapahtuukaan, Beatrice ei löytänyt kirjaa, vaan löysi jotakin muuta. "Lattialla makasi herra Otleyn ruumis." Paikalta löytyi kynttilänjalka, joka saattoi olla mahdollinen murha-ase. Mutta kirjastossa oli myös Kesgraven herttua. Mitä hän siellä teki? Oliko hän mahdollinen murhaaja?

Beatricella on halu selvittää, mitä on tapahtunut. Poliisiin hän ei usko. Maaseutupoliisit ovat hänen mielestään yleensä niin välinpitämättömiä ja iäkkäitä, etteivät he halua lähteä ulos virastoistaan selvittämään rikoksia. Pian käy ilmi, että herra Otleyn tapauksessa on todellakin kyse murhasta. Beatrice päättää ryhtyä selvittämään murhaa omin päin saadakseen selville, kuka on tekijä ja miksi murha on tehty. 

Jokainen vieras ja kartanon työntekijä on vuorollaan Beatricen epäiltyjen listalla. Paljon ennättää tapahtua ennen kuin tutkimus saa päätöksensä. Ja millainen onkaan loppuratkaisu! Sellaista loppuratkaisua kukaan lukija ei osaisi odottaa.

Tämän kirjan seurassa minä viihdyin. Kirja vei mukanaan jo heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. "Koko päivällisen ajan neiti Beatrice Hyde-Clare kuvitteli nakkelevansa ruokaa Kesgraven herttuan, Damien Matlockin, ylle. Ammukset vaihtuivat ruokalajista toiseen - kalakakkusia oliivitahnalla, täytettyjä tomaatteja, vasikanpaistia, uppomunia, lohifileitä, marenkia hedelmäsäilykkeillä - mutta mielleyhtymä säilyi. Herttuan korjatessa heidän isäntänsä lordi Skeffingtonin lausuntoa siitä, montako alusta Nelsonilla olikaan ollut komennossaan Niilin taistelussa, Bea kuvitteli paiskaavansa kokonaisen lautasellisen etanoita à la tartare miehen päähän." 

Kyseessä on dekkari, mutta onneksi liikutaan cozy crime -genressä. Näihin maisemiin ja tähän aikakauteen en mielelläni liitä nordic noirin tyyppisiä rikostapahtumia. Kirja on saanut kiitosta janeaustenmaisesta historiallisesta ajankuvasta, eikä syyttä.

Kirjan henkilöt ovat eläviä ja persoonallisia. Taitavasti rakennettuja juonikuvioita tukee nokkela, huumoripitoinen ja mukaansatempaava kerronta. Kirja on ensimmäinen osa Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjassa. Takuuvarmasti haluan lukea myös jatko-osan.  

Annette Bjergfeldtin Palermotien taivaallinen laulu lukupiirikirjana

 

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu. Into. 2022. Tanskankielinen alkuteos Højsangen fra Palermovej. Suomentanut Outi Menna. 367 sivua.

Lainattu kirjastosta

"Sydämeni tikuttaa rivitanssia Prinsessegaden päästä päähän siitä ilosta, että se on löytänyt Sebastianin. Ja Sebastian tanssii mukana, jumalainen Zorbaksen ja Baloon yhdistelmä. Voi, miten hän tanssiikaan. Hän nauraa koko ihana ruumis täristen aina kun olen hänen mielestään hauska ja ihastuttava. Mitä onneksi tapahtuu usein. Hän yllättää minut aina, kuten silloin kun hän vahingossa menee bussiin, joka on täynnä kehitysvammaisia, ja sulautuu joukkoon täydellisesti. Lisäksi hänen jalkahikensä haisee hirveältä."

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui jakamaan ajatuksia tanskalaisen Annette Bjergfeldtin teoksesta Palermotien taivaallinen laulu. Kirja on sukusaaga, joka kuvaa Kööpenhaminan Palermotiellä asuvaa perhettä kolmessa sukupolvessa.

Kirjan alku on kerrassaan ihastuttava. Eletään 1900-luvun alkupuolta. Pietarilainen sirkus on tilannut vetonaulakseen puolalaiselta eläintarhalta norsun, mutta kuinka ollakaan, norsun sijaan paketista kuoriutui virtahepo. Sirkusesityksen yhteydessä virtahevon suuhun joutui eräs sirkustaiteilija. Ja sinne virtahevon ruoksi hän jäi. Nämä tapahtuvat tutustuttavat tanskalaisen isoisä Hannibalin sirkustaiteilija Varenkaan. He rakastuvat, ja niinpä Varenka muuttaa Palermotielle Anna Karenina -kirja kainalossaan. Heidän tyttärensä Eva menee naimisiin kirjekyyhkyjä kasvattavan ruotsalaisen Jan Gustavin kanssa. Kirjan tapahtumat kietoutuvat etupäässä Evan ja Jan Gustavin lasten, Filippan, Olgan ja kirjan minä-kertoja Estherin, ympärille.

Miten erilaisia Evan ja Jan Gustavin tyttäret ovatkaan. Sairaaloisen Filippan, siskoksista vanhimman, mielenkiinnon kohteena on avaruus, Olga on musiikillisesti lahjakas ja menestyy alalla erinomaisesti, kun taas Esther on väritön ja mitäänsanomaton, ainakin omasta mielestään. Esther on kiinnostunut maalaamisesta. Hän maalaa väririkkaita tauluja, mutta niille ei tahdo löytyä kysyntää.

"Suoranaista ilotulitusta"

Tarina on lumoava, runsas, suorastaan yltäkylläinen. Tätä mieltä oli suurin osa lukupiiriläisistämme. Kirjan henkilöt ovat tarinan ydin. Rakkaus on teema, joka kulkee punaisena lankana läpi kirjan. Miten ihanan persoonallisia kirjan henkilöt ovatkaan ja miten lämpimästi kirjailija heitä kuvaa. Mutta eiväthän kaikki voi olla ihastuttavia persoonia. Se epämiellyttävä henkilö tässä kirjassa on naapurin haudankaivaja. Meidän kaikkien suosikkihenkilömme on Varenka, isoäiti, tuo kiivasluonteinen, jatkuvasti kiroileva, vinttikoirakisoissa vetoa lyövä ja Anna Kareninaa mukanaan kantava rouva. Tosin myöhemmin käy ilmi, että Varenka on lukutaidoton.

"Rakastin tätä kirjaa."

Eräälle lukijalle kirja toi mieleen John Irvingin Kaikki isäni hotellit ja eräälle lukijalle Gabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden. Joitakin maagisen realismin piirteitä tässä kirjasssa totta totisesti on. Bjergfeldtin värikäs kirjoitustyyli sopii hyvin kuvaamaan kirjan tapahtumarikkaita juonen käänteitä. Eräs lukijoistamme oli huomioinut, että Estherin maalausten värikylläisyys on nähtävissä Bjergfeldtin kirjoitustyylissä. Kirjassa on myös ihastuttavia ja kauniita luontokuvauksia, erityisesti isän saarelta, jossa perhe vietti kesälomiaan. Isän saari on viehättävä paikka, jossa ihailtiin hylkeiden leikkiä, kyyhkyjen lentämistä sekä nautittiin pitkistä kävelylenkeistä. Tuli tunne, että isän saarella olisimme viihtyneet kauemminkin. Eräs lukijoistamme oli kuunnellut kirjan kaksi kertaa ja totesi, että tapahtumien yltäkylläisyyden ansiosta kirjasta löytyi aivan uusia asioita toisella kuuntelukerralla.

 

Pohdimme, olisivatko tapahtumat voineet olla totta. Mielestämme kyllä. Kirjailija oli tavoittanut juuri sen oikean tason, jotta tapahtumat säilyttävät uskottavuutensa.

Kiitoksemme saa Outi Menna taidokkaasta käännöksestä.

Palermotien taivaallinen laulu on Bjergfeldtin esikoisteos. Tätä ennen hän on tullut tunnetuksi musiikin tekijänä ja laulajana. Lopuksi kuuntelimme YouTubesta hänen musiikkiesityksensä. Kirja sai meiltä erinomaisen arvion 4,5.

Taas kerran tuli todetuksi, miten mukavia lukupiiritapaamiset ovat. Mielipiteiden vaihdosta virkistyneinä lähdimme kotia kohti. Seuraava lukupiirikirjamme on Tommi Kinnusen Pimeät kuut.

Ann-Christin Antell kirjailijavieraana Eurajoen kirjastossa

 

Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-trilogia on saanut suuren suosion historiallisen viihteen ystävien keskuudessa. Eikä syyttä. Sarja kuvaa kiinnostavasti ja mukaansatempaavasti Barkerin kolmen sukupolven naisia aina 1800-luvun loppupuolelta 1920-luvulle saakka. Tapahtumaympäristö on Turku ja sen lähiympäristö.

Trilogian aloittaa teos Puuvillatehtaan varjossa, jossa päähenkilönä on leskeksi jäänyt, sympaattinen Jenny Malmström. Toisen osan Puuvillatehtaan perijä pääosassa on Martta, Jennyn adoptiotytär. Hänkin on, Jennyn lailla, hyvin tarmokas ja aikaansaapa nainen. Puuvillatehtaan kilpailija päättää historiallisen trilogian. Martan tytär Paula Barker taistelee itsenäisen Barkerin tehtaan puolesta. Samalla kirja punoo yhteen Barkerin suvun naisten kohtalot. 

Ann-Christin Antell oli kirjailijavieraana Eurajoen kirjastossa torstaina 13.4.2023. Paikalla oli runsaat kymmenkunta kuulijaa. Nykyisin kirjastonhoitajana työskentelevä Antell opiskeli alunperin arkeologiaa ja sivuaineenaan historiaa. Kirjailijan kiinnostuksen historiaan ja arkeologiaan pystyy hyvin aistimaan kirjasarjan sivuilta.

Puuvillatehdas-kirjasarja on ollut menestys. Kirjoja on myyty yli 100 000 kpl. Tällä hetkellä esimerkiksi Turun kirjastossa Puuvillatehtaan kilpailija -teoksen lainausjonossa on 1800 ihmistä. Käännösoikeudet on myyty Ruotsiin, Islantiin, Tanskaan ja Ranskaan. Antell on käynyt useita keskusteluja ranskan kääntäjän kanssa. Miten paljon haasteita liittyykään mm. murresanojen ja vanhojen termien kääntämiseen.   

"Taustatyön tekeminen oli kiinnostavaa."

Kirjasarja on saanut paljon kiitosta tarkasta ajankuvasta. Taustatyötä tehdessään Antell on luonnollisesti tukeutunut tietokirjoihin, mutta on myös lukenut paljon 1800-luvun kaunokirjallisuutta sekä tutustunut tuon aikakauden sanomalehtiin. Vanhoista valokuvista on ollut suuri apu; niistä aistii aikakauden tunnelmaa ja pystyy luomaan tarkan ympäristökuvauksen. 

Antell näytti kirjasarjaan liittyviä valokuvia, mm. kuvia Barkerin tehtaasta, Kaarinan pappilasta, missä Jenny asui isänsä kanssa, Turun kaupungin eri kohteista esimerkiksi Frenckelin kirjakaupasta, Turun kaupunginkirjastosta, Lehtisen kahvilasta ja VPK-talosta. 

Turun kaupunkikuvaa

Naantalin kylpyläkin liittyy kirjan tapahtumiin.

On aina kiinnostavaa tietää kirjailijan tulevaisuuden suunnitelmista. Uusia teoksia on tulossa. Loviisan joulu ilmestyy marraskuussa äänikirjana ja e-kirjana. Antell paljastaa, että uusi Naantaliin sijoittuva trilogia on työn alla. Sitä me ilolla odotamme!

Kiitos Ann-Christin Antell kiinnostavasta ja valaisevasta esityksestä. Kiitos Eurajoen kirjastolle tilaisuuden järjestämisestä ja maittavasta tarjoilusta. 

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa. Gummerus. 2020. (linkki postaukseeni)

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä. Gummerus. 2022. (linkki postaukseeni)

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija. Gummerus. 2023. (linkki postaukseeni)

Alex Schulman: Kiirehdi rakkain

 

Alex Schulman: Kiirehti rakkain. Nemo. 2023. Alkuperäisteos Skynda att älska. Käännös: Jaana Nikula. Storytel. Lukija Kuisma Eskola. 5 h 58 min.

Alex Schulmanin isä  oli kuollut viisi vuotta sitten. Poika oli kokenut isänsä kuoleman niin traagisena, että oli kieltäytynyt ajattelemasta isäänsä. Kunnes hän rohkaisee mielensä ja menee perheen kesämökille muistelemaan isäänsä. Isä Allan Schulman (1919-2003) oli suomenruotsalainen, joka oli muuttanut Suomesta Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen ja teki uransa Ruotsin TV:ssä tuottajana.

Alex syntyi Allanin toisesta avioliitosta. Avioliitosta Liseten kanssa syntyi kolme poikaa. Alex oli pojista keskimmäinen. Isällä oli ikää 57 vuotta, kun Alex syntyi. Isän ja pojan suuresta ikäerosta muodostuu isä-poikasuhteen kulmakivi. 

Tutussa mökkiympäristössä tutut tavarat tuovat lohtua. Muistot isästä tulevat lähelle, kaikki ne isän kanssa vietetyt hyvät hetket, kuten vaikkapa yhteiset kalastusretket, jalkapallon pelaamiset, isän työnteon seuraaminen. Mutta kuten varmasti kaikissa perhesuhteissa, ei kaikki ole pelkkää kaunista ja hyvää. Ei isä mikään jumalainen hahmo ollut. Hänestä löytyi raivopäisyyttä ja äkkipikaisuutta, hän kiroili, heitti tavaroitaan ja erään kerran jopa kirjoituskone lensi nurkkaan. 

Isän ja pojan ikäero tulee esille monessa yhteydessä. Koulussa poika sai kuulla isänsä vanhuudesta. Tämä painoi pojan mieltä, mutta hän ei halunnut kertoa kiusanteosta kenellekään. Miksiköhän? Jos nyt ei isälleen, niin miksi ei vaikkapa äidille?  

Isän terveys hiipuu, kun vuosia tulee lisää. Liikuntakyky heikkenee ja isä laitetaan hoitokotiin. Se on kova paikka koko perheelle. Perhe vierailee tiuhaan isän luona. Hymy nousee lukijan huulille, kun Alex vie isälleen hoitajilta salaa mm. kolmannen asteen katkarapuja.

Alex Schulman osaa kirjoittaa. Kirja on miellyttävää luettavaa (=kuunneltavaa). Poika kuvaa kauniisti rakkauttaan ja ikäväänsä isää kohtaan. Schulman on kirjoittanut useitakin kirjoja omasta suvustaan ja oletan, että tämä kirja avautuu paremmin sellaiselle lukijalle, joka tuntee Schulmanin perhetaustaa. Pidin kirjan nimestä. Kiirehdi rakkain on Tove Janssonin Syyslaulusta, joka oli Alexin isän lempilaulu. 

"Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie."

Tiina Martikainen: Ruuti

 

Tiina Martikainen: Ruuti. Otava. 2023. Päällys: Mika Tuominen. 366 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ruuti avaa Martikaisen uuden dekkarisarjan. Päähenkilö on 26-vuotias rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimo. Kirjan päähenkilöksi voi yhtä lailla nimetä Miran työparin, pelkäämättömän saksanpaimenkoira Ruutin.

Lohjan poliisi saa ilmoituksen, että Rescue Nadian tiloista oli löytynyt kuollut mies. Mira suuntaa paikalle Ruutin kanssa ja voi vain todeta, että rappusilta pudonnut mies on kuollut. Käy ilmi, että mies on Tuomas Alapuro, Rescue Nadian hallituksen varapuheenjohtaja. 

Koska näyttää siltä, että Tuomas ei ole vahingossa pudonnut rappusilta, on nimettävä tutkintaryhmä selvittämään mahdollista murhaa tai tappoa. Miran esimies Niilo nimeää Miran tutkintaryhmän johtajaksi. Mukana tiimissä ovat Janne, Antti, Teemu ja uusi poliisi Marcus, kaikki mukavia, ammattitaitoisia ja yhteistyökykyisiä poliiseja. Mitä nyt Antti letkauttelee sillon tällöin aika pahastikin Miralle, mutta siihen löytyy kirjan loppupuolelta uskottava selitys. 

Ensimmäiseksi on selvitettävä, mitä Rescue Nadia tekee. Käy ilmi, että yhdistyksen tehtävänä on tuoda Suomeen kulkukoiria ja hankkia niille koteja. Yhdistys toimii vanhan koulun tiloissa Sammatissa, eikä valvontakameroita ole. Työ yhdistyksessä pohjautuu paljolti vapaaehtoisuuteen. Mukana toiminnassa ovat yhdistyksen toiminnanjohtaja Santeri Paajala, rahastonhoitaja Jussi Ojansuu sekä yhdyskuntapalveluaan suorittava Pilvi Mäki, jotka kaikki haastatellaan. Käy ilmi, että Santeri on juuri palannut koiranhakureissulta Tallinnasta.

"Koirat olivat Tuomaksen lapsia."

Myös Tuomaksen läheiset on haastateltava. Tuomaksen vaimo Viveka kertoo, että koirat olivat Tuomakselle kaikki kaikessa. Siksi Tuomas oli viettänyt paljon aikaa yhdistyksen tiloissa. Mutta myös siksi, että Tuomas pyrki selvittämään yhdistyksen huonoa rahatilannetta. "Sitä, että Tuomas oli niin kiintynyt eläimiin - jopa enemmän kuin ihmisiin - Viveka ei koskaan oikein  ymmärtänyt. Sen hän kuitenkin tiesi, ettei miehen lapsuus ollut ollut kovin onnellinen, Tuomas ei ollut halunnut edes tavata perhettään. Isäsuhteessa oli ongelmia, jota Tuomas ei osannut eritellä. Välit äitiin ja veljeen olivat etäiset."

Poliisi joutuu pohtimaan, oliko yhdistyksen huonolla taloudellisella tilanteella jotakin roolia Tuomaksen surmassa. Vai liittyykö koirien tuontiin ja myyntiin väärinkäytöksiä?

"Kaikki oli sekaisin."

Kun kaikkia osapuolia oli kuultu ja kaikki oli pyritty ottamaan huomioon, poliisilla oli tunne, että jutun tutkinnassa ei oltu edistetty. "Tuomas oli kuollut ja yhdistys hajosi käsiin."

Mira kollegoineen tekee pitkää päivää. Ennen pitkää edistystä tapahtuu, palaset loksahtelevat paikoilleen. Ruuti on iso apu, sen vainua on kiittäminen monesta löydöksestä. Tuomaksen surma selviää, mutta loppuratkaisu on taatusti yllätyksellinen.

Jutun selvittyä Mira saa palkkion. "Onnea Mira. Koeaikasi on päättynyt ja virkasi on nyt vakituinen. Muille tiedoksi, kyseessä on siis rikosylikonstaapelin vakanssi, johon on yhdistetty poliisikoiranohjaajan virka."

Kirja on mieluista luettavaa, Martikaisen sujuvaa tekstiä on miellyttävä lukea. Juoni on kiinnostava, jännittäväkin, ja varmasti erityisen kiinnostava kaikille koirien ystäville. Miran ja Ruutin saumatonta yhteistyötä on mukava seurata. Myös eettiset asiat, mm. pentutehtailu, nousevat esille. Pidin myös siitä, että jutun osalliset rajoittuivat Rescue Nadian työntekijöihin ja läheisiin, eikä syyllisiä tarvinnut jahdata ympäri maailmaa.

Ruuti on aivan ihastuttava koira, niin osaava, sympaattinen ja sosiaalinen. Ilman Ruutia moni oleellinen asia olisi jäänyt selvittämättä. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.