Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa. WSOY. 2023. Kannen suunnittelu Mika Wist. 320 sivua.
Rauman Naisten Pankin lukupiirin Päi avara mailma lokakuun kirjana oli Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa. Meitä oli kymmenen naistenpankkilaista vaihtamassa mielipiteitä tästä kiinnostavasta kirjasta. Vaikkakin Maritta Lintusella on entuudestaan laaja tuotanto (noin 15 runo-, novelli- ja kaunokirjallista teosta), kirjailija oli meille kaikille uusi tuttavuus. Minulle entisenä pohjoiskarjalaisena oli ilo huomata, että Lintunen on viettänyt kouluvuotensa Nurmeksessa. Ja niille seuduille - tarkemmin sanoen Lieksaan - sijoittuvat myös kirjan tapahtumat.
Muuttoliike Suomesta Ruotsiin alkoi 1960-luvun lopulla. Sotikoffien perhe Ylä-Karjalan Loukkuvaaran kylästä lähtee Göteborgiin työn perässä vuonna 1975. Lähtö ei ole mikään hetken mielijohde, vaan yksinkertainen totuus on, että elämä pienviljelijänä Ylä-Karjalassa ei enää elätä. Isälle järjestyy helposti työpaikka Volvolta.
Perheen lapsista Leena sopeutuu nopeasti uuteen ympäristöön ja löytää ystäväkseen Sofian, kun sen sijaan isoveli Seppo kokee uuden ympäristön vieraaksi ja ikävöi Loukkuvaaraan. Perheen ensimmäisellä Suomeen suuntautuvalla kesälomamatkalla 18-vuotias Seppo päättää jäädä Loukkuvaaraan tuttuun ympäristöön ja tutun murteen pariin.
Siirtolaisuus onkin yksi Lintusen kirjan keskeisimmistä teemoista, johon luontevasti liittyvät maaseudun tyhjeneminen sekä myös kielikysymys. Keskustelimme vilkkaasti siirtolaisuudesta, vaikkakaan kirja ei juuri tarjonnut teemaan uusia näkökulmia. Siirtolaisuutta oli ollut myös Rauman seudulla. On helppo ymmärtää siirtolaisten ikävä kotiseudulle. Mitä vanhempana muutto tapahtuu, sitä vaikeampaa sopeutuminen yleensä on. Ruotsalaisten ylivertainen asenne suomalaisia kohtaan ei helpottanut sopeutumista. Kirjailija on pyrkinyt linkittämään siirtolaisuuden tähän päivään tuomalla juoneen mukaan työtä etsivän irakilaismiehen, jota Seppo ei tohdi ottaa töihin puuttuvan ammattitaidon takia. Tämä tuntui monista meistä hieman päälle liimatulta juonikuviolta.
Edelleen siirtolaisuuteen liittyen keskustelimme Matti Pulkkisen kirjasta Ja pesäpuu itki sekä Finlandia-ehdokkaana olleesta teoksesta Romaanihenkilön kuolema. Myös Heikki Turusen teos Kivenpyörittäjän kylä ja Markku Pölösen kirjan pohjalta ohjaama elokuva on loistava kuvaus suomalaisen maaseudun tyhjentymisestä.
Parasta kirjassa monen lukijamme mielestä oli perheen pojan Sepon tarina. Se oli "koskettava ja hienosti kuvattu kehitystarina", kuten eräs lukijoistamme totesi. Seppo oli rohkea nuori, "ajalleen epätyypillinen pohdiskelija". Seppo pohti viisaasti köyhyyttä ja maalaisuuden häpeää. "Se, kun nykyisin jankutettaan koko ajan, että kehitysalue. Kehitysalue ja muu Suomi. Kun pittää hävetä omia sanomisen tapoja. Ja siltä miltä näyttää. Ja mistä on kotoisin. Ja että nauraako kaupunkilaisen mittapuulla väärässä kohassa. Ja ossaako estellä iloaan, ettei näytä muihen silimässä tuiki järettömältä." Sepon mukana juoneen tulee mukaan todellinen kirjailija, Nurmeksessa syntynyt Matti Pulkkinen (1944-2011). Vaati ainakin minulta muutaman silmänräpäytyksen verran tajuta, että tässä on kyse todellisesta Matti Pulkkisesta.
Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että kirja on todella taidokkaasti ja kauniisti kirjoitettu. Lintusen kieli on elävää, soljuvaa ja vivahteikasta. "Juoneltaan kirja ei ole niin ihmeellinen, mutta tekstin myötä lukija jää koukkuun," kuten eräs lukijamme totesi. Ihastuttavan elämänmakuisesti kirjailija kuvaa arkisia tapahtumia. "En ilkeä tunnustaa, että muki on sama, jossa Taila liotti öisin tekohampaitaan. Kellertyneet proteesit likosivat mukin pohjalla väkevässä Illodin-nesteessä. On ihme, jos kahvi ei maistu omituiselle." Erästä lukijaamme ihastuttivat erityisesti kirjan kauniit luontokuvaukset. Murre, jossa yhdistyy Pohjois-Karjalan ja Kainuun murre, ei haitannut lukijoitamme. Päinvastoin, se antoi mukavaa lisämaustetta tekstille. "Juo kahvisi eläkä kuihistele siinä niinku kuovi suolla, mokomaki tuihake, äiti äyskäisi tiskien keskeltä."
Osa lukijoistamme koki, että alkuunpääsy kirjassa tuotti hankaluuksia, kun ei tiennyt, kenestä milloinkin oli kysymys. Juoni kyllä selkeni tarinan edetessä. Eeron tarinan merkitys jäi kysymysmerkiksi. Mielestämme se jäi hieman irralliseksi. Lukujen nimet piti lukea kaksikin kertaa, kunnes yht'äkkiä tajuaa, että nämähän ovat Hassisen koneen lyriikkaa.
Lähes yhtä mieltä olimme kirjan lopusta. Loppu hyvin, kaikki hyvin -päätös oli mielestämme epäuskottava. Kiinnitämme aina huomiota myös kirjan kanteen. Kansi on tärkeä, se houkuttelee tai ei houkuttele tarttumaan kirjaan. Tämä kansi ei saanut meiltä kiitosta, se ei kerro mitään kirjan teemoista.
Annoimme kirjalle hyvän arvosanan 4,2 (asteikko 1-5). Kiitokset menevät Sepon tarinalle, taidokkaalle kielelle ja kauniille luontokuvauksille.
Marraskuun lukupiirin kirjana on Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä.
