Timo Saarto: Pimenevässä kaupungissa. Karisto. 2021. Kansi: Mika Kettunen. 239 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Tutustuin Timo Saarron tuotantoon Helsingin kirjamessuilla vuonna 2019. Kävin tuolloin kuuntelemassa, kun Jone Nikula keskusteli kirjailijan kanssa rikosromaanista Kivikalmisto (Karisto 2019). Pidin kirjasta, erityisesti rikostarinan historiallinen kehys oli taitavasti rakennettu. (linkki)
"Eräällä ystävättärelläni saattaa olla tietoa Ruusutyttöjen talosta", Betty sanoi. "Kysyn siitä häneltä, kun seuraavan kerran tapaamme. Etpä muuten ennen ole kertonut näin paljon tutkittavanasi olevasta jutusta. Sääliksi käy neitiä, mutta toki myös sitä henkensä heittänyttä miestä, olkoonkin että hänen aikeensa taisivat olla pahat." (s. 98)
"Kuka oli Ruusumies?" (s. 12)
Saarron tuoreessa rikosromaanissa Pimenevässä kaupungissa eletään vuoden 1939 syksyä. Helsingissä sodan uhkaa on jo ilmassa, tai ainakin levottomuutta on jo aistittavissa. Heti kirjan alkusivuilla tutustumme Helena Leppäseen, yhteen kirjan päähenkilöistä. Helena on nuori kaunis nainen, mutta on saanut kokea surullisen kesän. Hänen kihlauksensa Einon kanssa oli purkautunut. Eino oli lähtenyt linnoitustöihin Kannakselle ja oli löytänyt sieltä toisen naisen. Nyt Helena kuulee kovaa melua kadulta ja kiiruhtaa katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Katutyöntekijöiden kaivaman montun pohjalta oli löytynyt hauta. Helena huomaa, että haudassa olevan arkun kantta peittää jokin kohokuvio. Kuvio on niin sammaleen peittämä, ettei siitä pysty saamaan selvää. Yht'äkkiä tummanruskeaan popliinitakkiin pukeutunut nainen tarrautuu Helenan käsivarteen ja puuskahtaa terävästi: "Ruusumies kostaa teille!" (s. 12)
Ruusut kummittelevat Helenan mielessä. Olihan outo nainen puhunut Ruusumiehestä, ja onhan hänellä ruusukaulakoru ja vieläpä nukkekoti, jossa on ruusutapetit. Nyt Helena haluaa nukkekodin ruusukuvioisen tapetin pois silmistään ja lähtee viemään nukkekotia kellariin. Mutta kellarissa Helena joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Helena puolustautuu lyömällä hyökkäävää miestä metallisella kynttilänjalalla. Kovan iskun seurauksena mies kuolee.
"Teillä on nyt tilaisuus näyttää, mihin pystytte." (s. 39)
Etsivät Vaara ja Okkola menevät rikospaikalle. Kukaan ei tunnista kellarista löytynyttä miehen ruumista. Helena voisi antaa lisäselvitystä, mutta tyttöä ei voi haastatella, koska hänet on määrätty valvottuun lepoon Kammion sairaalaan. Sitten etsivät matkaavat Kammion sairaalaan, mutta siellä Okkola käyttää kovaa kieltä vaatiessaan Helenan kuulemista, niin kovaa kieltä, että asia kantautuu esimiehen, komisario Öhmanin korviin. Ja niin Okkolalle ilmoitetaan, että hän ei voi toistaiseksi jatkaa etsivän tehtävässä. Vaara tajuaa, että nyt se on hän, joka on vastuussa veriteon tutkinnasta. Vastuu rasittaa Vaaran mieltä, koska hänelle ei ole annettu isoja asioita tutkittavaksi, vaikka hän oli työskennellyt etsivässä osastossa jo vuoden. "Komisario ei tainnut oikein luottaa häneen. Nyt näytti kuitenkin siltä, että asiaan oli tulossa muutos." (s. 50)
Eli ei sitten muuta kuin työhön. Vaara tekee haastatteluja, käy monissa paikoissa, joista mahdollisesti voisi saada lisää vinkkejä, kuten ruumishuoneella oikeuslääketieteen laitoksella, Helsingin yliopiston kirjastossa ja Pääkaupunkilaisen valokuvaajan luona tutkimassa tiettyä valokuvaa ja käypä hän vielä putkassakin. Kiinnostavan ja lisää tietoa antavan vierailun hän tekee Villa Kinnekullan entisen emännän rouva Erikssonin luo. Myös Helenan kanssa Vaara käy monet keskustelut. Pientä romantiikkaakin näyttää olevan ilmassa, kun Vaara aistii Helenan viehättävyyden.
"Helena vei kahvikupin huulilleen ja maistoi siitä. Sen jälkeen hän käänsi päänsä hieman kallelleen, nuolaisi huuliaan ja katsoi Vaaraa väsyneillä silmillään, jotka hohtivat merenvihreinä kalpeaa norsunluuihoa vasten. Hän näytti samaan aikaan paheelliselta ja viattomalta, kaiken kaikkiaan varsin puoleensavetävältä. Vaaran täytyi muistuttaa itseään siitä, ettei hän istunut tässä treffeillä vaan puhutti neitiä, joka hetkeä aikaisemmin oli kertonut tappaneensa häntä ahdistelleen miehen." (s. 83)
Vaara tuntee olevansa umpikujassa, mitään valoa ei ole näkyvissä. Hän kaipaa Okkolan kumppanuutta ja ammattitaitoa. Viimein kun tilanne tuntuu olevan ihan jumissa, Vaara kolkuttelee Okkolan ovikelloa mukanaan lehtileike, joka surmatulla oli ollut lompakossaan. Vaaran helpotukseksi Okkola on valmis auttamaan. Tutkimukset kuljettavat Vaaraa kauas historiaan. Ruusukuvio on avain moneen kysymykseen.
Lukijan on helppo aistia helsinkiläisten levottomuus syksyllä 1939. Tiedetään, että Suomi käy neuvotteluja Moskovan kanssa. Helsinkiläiset näkevät, kun Paasikivi, Paasonen ja Nykopp matkaavat Maamme-laulun soidessa kohti Moskovaa. Kun tulee tieto liikekannallepanosta eli ylimääräisestä kertausharjoituksesta, tiedetään jo, että nyt ovat sotavalmistelut käynnissä. Kertausharjoituksiin jokaisen asianomaisen tulee saada kutsu henkilökohtaisesti. Kutsujen toimittaminen annetaan etsivien tehtäväksi. Etsivät eivät osallistu kertausharjoituksiin, vaan sen sijaan heidän tehtävänään on mm. pimennysharjoitusten valvonta. Sisäministeri Kekkonen pitää radiossa puheen. Helsingin evakuointi aloitetaan.
Iso kuppi kahvia ja hevosenlihavoileipä
Ajankuvaus on Saarron jokaisen kirjan vahvuus. Lukija elää mukana vuoden 1939 syksyssä ja kulkee Vaaran mukana Helsingin kaduilla. Vaaran matkaa on helppo seurata Helsinkiä tuntemattomankin, koska lukija voi paikantaa keskeiset tapahtumapaikat kirjan kartoista. Kirjan lopussa on vielä selventävä luettelo kadunnimistä, paikoista ja paikannimistä vuonna 1939 ja nykyään. Myös helsinkiläisten arkielämä pienine yksityiskohtineen avautuu lukijalle autenttisina. Pidin paljon esimerkiksi liikenteen ja autojen kuvauksista. "Liikennepoliisi seisoi risteyksessä ohjailemassa verkkaan kulkevaa liikennettä. Autoja näkyi nyt vähemmän kuin ennen polttoaineen säännöstelyn aloittamista. Vaara vilkaisi risteykseen tulevia ajoneuvoja. Ostoluvan saaneen auton tuulilasiin oli kiinnitetty keltainen kolmio. Mikäli ajoneuvo oli vapautettu säännöstelystä, sen tuulilasissa komeili valkoinen neliö. Vaara mietti, kuinka moni oli hankkinut bensiininsä väärennetyn luvan avulla." (s. 20) Kaikesta huomaa, että taustojen kartoittamiseen on todella panostettu.Myös kielellisesti Saarto on tavoittanut 30-luvun Helsingin. Saarron levollinen kirjoitustyyli ja vanhat ilmaisut antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Kauas historiaan vievää rikosjuonta on kiinnostavaa, vaikkakin aika ajoin hieman haasteellistakin, seurata. Kirjan upea kansi sopii erinomaisesti kirjan tunnelmaan, kiitos siitä Mika Kettuselle.
Pimenevässä kaupungissa on Saarron kuudes rikosromaani. Esikoisdekkari Vaitelias poika ilmestyi vuonna 2011. Vuonna 2018 Saarto sai kirjallaan Kuoleman kuukausi Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon. Toivottavasti matka etsivä Vaaran kanssa vielä jatkuu.
