Marko Kilpi: Undertaker: Kuoleman kosketus

Marko Kilpi: Undertaker: Kuoleman kosketus. 4. osa. Crime Time. 2020. Kannen ulkoasu: Marko Kilpi. 442 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Miksi se on täällä? Tiina kysyy vaivalloisesti. - Hautaustoimistossa? - Hyvä kysymys. Mainio piilopaikka. Paras mahdollinen. Samalla tavalla Suomi on loistava piilopaikka. Turvallinen. Unelias pikku maa kaukana pohjoisessa, missä ihmisiä tapetaan paljon, mutta lähinnä neljän seinän sisällä, puolikkaan viinapullon takia. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun tällaiset toimijat on täällä majailleet ja täältä operoineet." (s. 347)

Jarmo Kivi on ammattirikollinen, joka on kehittänyt rikollisten toimien harjoittamiseen loistavan kulissin: hautaustoimiston. Kertakaikkisen loistava idea. Ruumisautohan on vain ja pelkästään ruumiita varten, niinhän me tavan ihmiset kuvittelemme. Kivellä on ulkokuori kunnossa, hän osaa pukeutua, osaa käyttäytyä ja osaa olla miellyttävä. Täydellistä kuvaa hautausurakoitsijasta täydentää perhe: pappi Leena ja kaksi lasta Leenan aiemmasta avioliitosta. Perhe on Kivelle tärkeä. "Mikään ei ole maailmassa tärkeämpää. Sen suojelemiseksi hän on valmis tekemään kaikkensa." (s. 129) Kiven uskottu kilpimies on ollut Jouni, mutta hänet oli pitänyt raivata pois tieltä, koska luottamus oli mennyt. Tuomas, epävarma ja epäileväinen nuori mies, on Kiven uusi apulainen.

"Kaikki on tässä ja nyt." (s. 289)

Kirja alkaa kiinnostavasti ja huomaan miettiväni, että nyt se taas alkaa: Undertaker ottaa ja vie mukanaan. Tapahtumat lähtevät siitä, mihin edellinen osa Kuolemanlaakso jäi. Kiven apuri Tuomas on haudattu elävänä ja komisario Saari on vangittu. Edellisistä kirjoista tuttu rikoskonstaapeli Tiina Koskela on vaikeassa asemassa Saaren ja Kiven määräillessä hänen tekemisiään.

Kirja vei kyllä mukanaan, mutta aika hurja lukukokemus tämä oli. Pidän dekkareista, mutta harvoin törmään dekkariin, jossa tapetaan ja murhataan näin paljon, näin julmasti, näin raa'asti ja näin järjettömästi. Saa vaan toivoa, että tämä ei ole kuvausta tämän päivän suomalaisesta yhteiskunnasta. Aiemmin Marko Kilpi on kertonut, että Undertaker-osia tulee olemaan kuusi tai seitsemän. Mutta että sarja päättyykin tähän neljänteen osaan, tuli ainakin minulle yllätyksenä. Tapahtumien tulvasta tulee mieleen, että ehkä ideoitujen tulevien osien juonilinjauksia on haluttu ottaa mukaan tähän kirjaan. Mutta tavaraa on niin runsaasti, että lopputulos ei oikein kirkastu. Kirjan takakansi lupaa, että salaisuudet paljastuvat. Kivi jää minulle kuitenkin edelleen arvoitukseksi.

Mutta kirjoittaa Kilpi osaa. Pidän hänen kirjoitustyylistään. Lyhyet luvut sisältävät useita tapahtumakuvauksia. Kilven kirjoitustyyli on napakkaa ja lyhytlauseista. Välillä tulee tunne kuin lukisi elokuvakäsikirjoitusta. Ja mikäs siinä, kyllä Undertaker-sarjassa on ainesta vaikkapa elokuvaksi. 

Kirja on luettu myös Kirjarouvan elämää -blogissa.

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanlaakso

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanlaakso. CrimeTime. 2019. Kannen ulkoasu: Marko Kilpi. 347 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Ymmärrätkö sinä, mitä luottamus tarkoittaa? Kivi ksysyy tiukasta. - Ymmärrätkö oikeasti? Ymmärrät sen, mitä siitä seuraa, jos sen pettää? Ja olet valmis hyväksymään sen?" (s. 113)

Kirjan päähenkilö Jarmo Kivi on monessa mukana. Hän on ammattirikollinen ja johtaa kansainvälistä huumeverkostoa. Rikollisten toimien harjoittamiseen Kivi on kehittänyt loistavan kulissin: hautaustoimiston. Kukapa osaisi ruumisauton nähtyään epäillä, että sisällä voi olla muutakin kuin ruumis arkussa. Rundin mielestä Kiven hautaustoimistobisnes on nerokas juttu: "Vainaja keskellä katua ei oo mikään juttu, jos sen vierellä seisoo ruumisauto. Sä voit tehdä mitä vaan. Kaikkien silmien alla. Jopa kyttien. Voi vittu! Kukaan ei ihmettele. Kukaan ei epäile." (s. 28) Jotta kaikki näyttäisi täydelliseltä, Kivellä on myös perhe: pappi Leena ja kaksi lasta Leenan aiemmasta avioliitosta. 

Hänen piilopaikkansa on löydetty. (s. 22)  

Kirja jatkuu siitä, mihin edellinen Kuolemanenkeli jäi. Vankilasta paennut kostoa hakeva Rundi löytää Kiven piilopaikan kaikista Kiven varotoimista huolimatta. Kiristettynä Kivi lupaa toimittaa miljoonan arvoisen "mällin" iltapäivällä kello kolmeen mennessä, mutta ennen sitä on hoidettava itsemurhan tehneen poliisi Pauli Koskelan hautajaiset. Koskelan hautajaiset on arvokas tilaisuus kunniavartioineen, Suomen lippuineen ja surevine kollegoineen. Mukana on myös huumekoira, joka tekee kaikkensa päästäkseen haukkumaan arkkua. Päivästä muodostuu kerrassaan niin absurdi, että on pakko nauraa, vaikka mitään huumoria tässä kohtauksessa ei ole. Uskon, että Marko Kilpi on hekotellut kuvatessaan tätä tapahtumaa, näin hillitön hautajaiskuvaus on vertaansa vailla. 

"Jouni ei ole ansainnut rauhaa." (s. 29) 

Kiven kilpimies Jouni, joka yksin tiesi kaiken Kiven rikoksista, on kuollut. Jouni rikkoi Kiven luottamuksen, ja se oli liikaa Kivelle. Kivi on palkannut uudeksi apulaisekseen epävarman, itseään etsivän, epäilevän Tuomaksen. 

Kivi ottaa Tuomaksen mukaan pakomatkalle Viroon. Siellä alkavat tositoimet, ruumiita tulee, tappaminen on julmaa, ketään ei säästetä. Tuomas epäilee ja ennen kaikkea pelkää nähdessään Kiven toimien raakuuden. Kuitenkin Tuomas on valmis tekemään pyhän sopimuksen Kiven kanssa. Tuomas tarttuu Kiven käteen ja sopimus on tehty. "Merkkipiste hänen elämänkarttaansa palaa syvälle läpi kudosten ja lihassäikeiden aina luustoon ja ydinjatkeeseen saakka. Hän on merkitty mies." (s. 113)

Tapaamme edellisestä kirjasta tuttuja poliiseja, mm. Saaren, Laakson ja Juutilan. Poliisi on neuvoton yrittäessään selvittää, kuka tässä rikosvyyhdissä on päätekijä. Välillä tähtäimessä on Rundi, välillä Haidar tai Arpinaama. Sitten koulun pihalta löytyy "pukumies". 

Pidän Kilven kirjoitustyylistä. Hän kirjoittaa lyhyitä lauseita ja tiiviitä, usein vaihtuvia elokuvamaisia tapahtumakuvauksia. Kirjan alussa Kilpi esittelee uusia henkilöhahmoja tiuhaan tahtiin, suurin osa on kylläkin tuttuja edellisistä kirjoista. Kunhan saa otteen Kilven kirjoitustyylistä ja tutustuu henkilögalleriaan, sen jälkeen se on sitten puhdasta jännitystä ja huimaa menoa. Kirja ottaa ja vie mukanaan. Se on vaan yksinkertaisesti luettava yhdeltä istumalta, niin koukuttava se on.

Kirja on raaka ja ruumiita tulee. Tappaakin voi monin tavoin, tässä kirjassa tapot ovat sieltä julmimmasta päästä. Marko Kilpi on omalla maaperällään kuvatessaan rikollisten ja poliisien toimintaa. Ei se mikään ihme ole, onhan Kilpi itse poliisi. Harvoin näkee näin autenttisia ja kiinnostavia kuvauksia poliisin työskentelystä rikosten selvittämisessä. Kilpi on varmasti nähnyt monenlaisia rikollisia poliisiurallaan. En tiedä, löytyykö tälläisiä Kiviä savolaisesta todellisuudesta. Viimeistään kirjan loppusivuilla lukijalle selviää, että Kivi on nimensä mukaisesti kivenkova ammattilainen.  Kiven kansainvälisestä rikostoiminnasta paljastetaan vain pikku siivu. Oletettavasti jatkoa on tulossa.

"Onko kyse siitä, että hän on pohjimmiltaan paha?" (s. 233)

Jännityksen ohella Kilpi avaa kiinnostavalla tavalla henkilöhahmojen taustoja ja ihmissuhteita. Tässä kirjassa kirjailija kuljettaa mukana useita naishahmoja, jotka pehmentävät pelottavimpia käänteitä.  Pohdinnat pahuudeen olemuksesta, pahan ja hyvän vastavuoroisuudesta, olivat minulle mieleistä luettavaa. Ymmärtääkö Kivi tekevänsä pahaa tappaessaan? Kivi lohduttaa epäröivää Tuomasta: "Kyse on selviytymisestä. Mutta se ei onnistu, jos jäät painiskelemaan omantunnon kanssa. Se on täysin turhaa. Jos ajattelet, että tuli tehtyä pahoja asioita ja se on väärin. Että elämää ei sen jälkeen enää ole." (s. 143) 

Marko Kilpi tekee Undertakerien kanssa pitkäjänteistä työtä. Kunnianhimoiset suunnitelmat tulevia Undertakeria varten ovat varmasti jo olemassa. Näin ollen, kun kyseessä on moniosainen sarja, kaikkea ei tarvitse upottaa yhteen kirjaan, ruumiita voi jättää jatko-osiinkin.😊Undertaker-sarjalla Marko Kilpi on ottanut asemansa suomalaisten dekkarikirjailijoiden kärkijoukossa. Voin tunnustaa, olen täysin koukuttunut Jarmo Kiven tarinaan. Jatkoa jo odotellen! 

Onnea Marko Kilpi tästä oivallisesta Undertaker-sarjasta. Samoin onnittelut eduskuntavaalien johdosta. Ei ole mikään  pikku juttu saada Savo-Karjalan vaalipiirissä yli 9000 ääntä. Ja lisäksi vielä syntymäpäiväonnittelut! 

  

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli. 2018. Crime Time. Kannen ulkoasu: Marko Kilpi. 393 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta  

Marko Kilpi on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten dekkarikirjailijoiden kärkijoukossa. Undertaker-sarja osoittaa, että sinne kärkijoukkoon Kilpi todellakin kuuluu. Kuolemanenkeli on Undertaker-sarjan toinen osa, joka jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen kirja jäi.  

Pidän tämän kuopiolaisen konstaapelin lyhytlauseisesta kirjoitustyylistä. Se pitää otteessaan kirjan alusta alkaen ihan loppusivuille saakka. Vaikka kirjassa on paljon vauhdikkuutta, on kuolemaa,  on ammuntaa, on takaa-ajoja ja on huumeita, siinä on myös paljon muuta. Ja se muuta tekee mielestäni Kilven tekstin niin vetovoimaiseksi. Kilvellä on oivaltavaa tilanteen tajua ja hän on hyvä tunnelman kuvaaja, olipa sitten kyse lähiökapakan kuvauksesta tai surevien omaisten lohduttamisesta. Kilpi pohdiskelee eri henkilöiden näkökulmista elämän ja kuoleman sekä hyvän ja pahan rajaa. Mikä tässä elämässä on väärin ja mikä oikein?

Kilven luoma päähenkilö on hautausurakoitsija undertaker Jarmo Kivi. Kivellä on ulkokuori kunnossa, hän osaa pukeutua, osaa käyttäytyä, osaa olla miellyttävä ja lohduttava surevia omaisia kohtaan, aivan kuten hautausurakoitsijan odotetaankin olevan. Mutta moitteettoman ulkokuoren alta löytyy ihan toisenlainen Kivi. Häikäilemätön Kivi pelaa monilla korteilla ja kaivaa taskustaan esiin peltisen Leijonaterva-rasian ja poimii pastillin kielensä päälle sulamaan. (s. 198)

Kiveä ei pelota. Hän ei kaihda vaaraa. Tuhoa. Riskejä. Hän elää niistä. Ne ravitsevat häntä ja pitävät liikkeessä. Elossa. (s. 180) 

Ruumisauton turvin on helppo suorittaa monenlaisia toimia, jotka ovat kaukana hautausurakoitsijan normaalista työnkuvasta. Vaimo Leena pyrkii kirkkoherraksi, mutta vaalin voittaminen ei ole helppoa. Leena on mm. ottanut kantaa sateenkaariparien vihkimiseen, ja sen vuoksi tuomiokapituli on häntä ojentanut.

Ruumisauto, mutta ei Kiven auto. Tätä autoa on käytetty Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin hautaukseen. (Wikipedia)

Kivi tarvitsee uuden kilpipojan, koska edellinen luottomies Jouni Pietilä on löydetty kuolleena. Kivi ottaa koulutettavaksi Tuomaksen, nuoren miehen, jonka veli Markus on kuollut. Tuomasta askarruttaa, onko kysymyksessä itsemurha vai tappo. Kivi vie Tuomaksen askel askeleelta yhä syvemmälle omaan maailmaansa.
Jälleen kerran Tuomas ei tiedä, mitä hänen pitäisi ajatella. Ei osaa enää vertailla kumpi on vastenmielisempää - vakavat rikokset vai kunniallinen, hyväksytty työ kuoleman maailmassa, paikassa, jossa vainajia silvotaan ja piestään? (s. 279)

Kiven ja Tuomaksen lisäksi lukija tulee tutuksi Haidarin ja vaimonsa Rashan kanssa, vankilasta paenneen Rundin kanssa ja epätoivoisen alkoholin ja huumeiden kanssa taistelevan Tiinan kanssa. Tiinan juominen on pakkotahtista, mahdollisimman nopeasti päihdyttävää. Rajua. Sellainen on kokeneemmallekin kavahduttavaa seurata. (s. 133) Poliiseista tutuimmaksi tulevat Saari, jonka talon seinään on spreijattu TÄÄLLÄ ASUU KUOLLUT SIKA! (s. 142), Laakso, jonka koira hirtetään ja Juutila, jonka piha-alueella sytytetään tulipalo. Lukija tulee tutuksi myös kuoleman kanssa. Kuolemalla on tärkeä rooli kirjassa. Olen kirjoittanut romaanisarjaa viitisen vuotta, jossa kuolema on merkittävässä roolissa. Sitä voisi pitää jopa yhtenä tarinan hahmoista. (Yle1:n haastattelu 23.1.2018)

Kilpi on tehnyt paljon taustatyötä kirjaa varten. Yle1:n radiohaastattelussa hän kertoo: Kuljin sairaalan ruumishuoneella, tein jopa työvuoroa hauturin apurina, sukkapoikana mustan auton vänkärin paikalla. Koska poliisin työssä kuolema on tullut tutuksi Marko Kilvelle, hän oli vakaasti sitä mieltä, että hän tiesi kuolemasta kaiken. Toisin kävi: hänen äitinsä kuoli 68-vuotiaana viime vuoden lopussa ja Kilvestä tuntui, että hän joutui kohtaamaan kuoleman ihan uudella tavalla. Kuolemasta Kilpi sanoo Yle1:n haastattelussa: Silloin kaikki loppuu hyvin tyhjentävällä tavalla ja sen ymmärtää vasta sitten, kun riittävän läheinen ihminen kuolee. Onneksi kuitenkin muistot jäävät. Ihminen kuolee vasta sitten, kun hän katoaa muistoistamme. Miten samaa mieltä olenkaan Kilven kanssa; tyttäremme elää muistoissamme. 

Erityisplussana kirjassa on kirjan nimi. Undertaker viittaa sopivasti kansainvälisyyteen, koska sitäkin kirjasta löytyy. Entisenä kuopiolaisena toivotan Marko Kilvelle hyviä kirjoitushetkiä ja odotan seuraavaa Undertakeria. 

Marko Kilpi Helsingin kirjamessuilla 2009. (Wikipedia)

Aequat omnis cinis. Tuhka tekee kaikista samanlaisia. (s. 386)

Tervetuloa lukijoiksi Piia Lilja-Poukka, Kirjarakkautta ja Katja.