Milka Hakkarainen: Jos multaa kaivannet

 

Milka Hakkarainen: Jos multaa kaivannet. Myllylahti. 2025. Kansi: Riikka Kuivanen. 336 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Vielä viisi vuotta sitten Jani Peranto oli partioinut poliisina Tukholman katuja. Nyt hän toimii vartijana kotikylässään Skutskärissä. "Jani asui vanhassa kotitalossaan, kävi tunnollisesti töissä ja kulki samaa polkua, jota äiti ja isä ja edelliset sukupolvet olivat tallustaneet." Vartiointivuoroilla harvoin tapahtuu mitään, mutta nyt Jani havaitsee hautausmaalla tumman hahmon, joka kaivaa hautaa. Jani lähestyy hautaa, mutta hahmo pakenee paikalta. 

Kaivettu hauta, jossa on teksti Antti 1965-1971, on pieni ja vaatimaton. Kun Jani katsoo hautaa tarkemmin, hän huomaa, että pienellä vainajalla ei ole päätä. Pienestä vainajasta ei löydy tietoja seurakuntavirastosta, mutta sen Jani saa selville, että Suomiseura on maksanut haudan hoidon. Janin äiti seuran edellisenä puheenjohtajana varmasti tietää kuolleen pojan taustoista.

Rosa Riemunen pohtii identiteettiään. "Mikä hän oli? Suomalainen vai ruotsinsuomalainen?" Rosa tunnetaan kirjailijana, mutta valitettavasti edellisen kirjan julkaisusta oli kulunut jo kolme vuotta. "...hänestä oli tullut ruotsinsuomalaisten piirien virallinen B-luokan julkimo, joka kutsuttiin kissanristiäisiin, kun ketään oikeaa kirjailijaa ei saatu houkuteltua paikalle." Mutta olipa hän mitä tahansa, rahaa hän tarvitsee. Ja niin Rosa ottaa vastaan Uutissuomen työtarjouksen. Ensimmäinen työtehtävä vie Rosan Tukholmaan. Päätoimittaja Uolevi Metsäkangas kertoo työtehtävästä. "Karolinskan surullisenkuuluisat suomalaispääkallot pääsevät vihdoin kaipaamaansa kotimaan multaan, ja instituutilla järjestetään lehdistötilaisuus." 

Jani ryhtyy selvittämään pienen Antin kohtaloa ja joutuu kysymään itseltään: "Kuka sinä oikein olit?" Jani ottaa yhteyttä äitiinsä Anneli Perantoon ja äidin siskoon Valpuriin. Jotakin kummallista liittyy kuolleeseen poikaan. Asiat mutkistuvat, ja Jani pyytää Rosaa kaverikseen selvittämään tapausta. Paljon ennättää tapahtua, kunnes asiat selviävät. 

Hakkarainen on taitavasti yhdistänyt faktaa fiktioon. Suomesta sataviisikymmentä vuotta sitten ryöstetyt kallot päätyivät Ruotsiin. Karoliinisen instituutin tutkijaprofessori Gustaf Retzius halusi mittaamisilla todistaa, että lyhytkalloiset suomalaiset olivat alempaa rotua kuin vaikkapa ruotsalaiset. Nyt pääkallot matkaavat takaisin Suomeen. 

Rosan seuraan oli mukava palata. Hänen seurassaan on helppo viihtyä, hän on tarmokas nainen, joka ei pelkää uusia haasteita. Vaikka kirjassa on paljon käänteitä, juonen seuranta on helppoa. Rakenne on selkeä: juoni etenee kronologisesti ja luvut on nimetty joko Rosan tai Janin mukaan. Hakkaraisen teksti on sujuvaa ja kepeää, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Hauskaa oli, että tässäkin kirjassa kuunnellaan paljon suomalaista musiikkia, mm. Kari Tapiota, Unto Monosta ja Juha Vainiota. 

Hakkaraisen esikoisteos Ei verta rantaa rakkaampaa (2021) valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi esikoisdekkariksi. Ruotsinsuomalaisuuteen pureutuva cozy crime -sarja jatkui vuonna 2022 teoksella Maa kauhein isien.

Milka Hakkarainen: Maa kauhein isien

     

Milka Hakkarainen: Maa kauhein isien. Myllylahti. 2022. Kansi: Kaisu Sandberg. 350 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Toisen polven ruotsinsuomalaiset muuttivat vanhempiensa kotimaahan vain harvoin. He vaalivat unelmaansa Suomesta turvallisesti lahden läntisellä puolella, minne todellisuus ei ylettynyt sitä puhkaisemaan. Jopa aikuisiällään Ruotsiin muuttaneet epäröivät usein kotiinpaluuta, koska järki kuiskaili asioiden muuttuneen vuosikymmenien aikana." (s. 289)

Milka Hakkarainen sai Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -tunnustuksen teoksellaan Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti 2021) (linkki). Maa kauhein isien -dekkarissa Hakkarainen jatkaa ruotsinsuomalaisten elämän kuvaamista. Pääosissa ovat edellisestä kirjasta tutut Jani Peranto ja Rosa Riemunen.

Jani Peranto on tukholmalainen poliisi, joka halusi tuoda suomalaisuutensa esille. Aiemmin käytössä ollut etunimi Jan sai uuden suomalaisen kaiun, kun siihen lisättiin i-kirjain. Sandran kanssa oli tullut ero, ja nyt Jani muuttaa uuteen asuntoon. Paras ystävä Jukka Pentikäinen on auttamassa. Jani oli suunnitellut Jukan kanssa baarikierrosta muuton jälkeen, mutta yllättäen Jukka lähtee vedoten omiin menoihinsa. Janin ilta muuttuu "rehellisiksi yhden miehen kalsarikänneiksi". (s. 14) Seuraavana päivänä Janin oli määrä lounastaa Jukan kanssa. Kaupungilla Jani näkee Jukan astelevan baariin mukanaan ruskea paketti. Ja aivan pian baarirakennus räjähtää.

Räjähdyksessä kuolee neljä ihmistä, joista yksi on Jukka. Jani loukkaantuu räjähdyksen voimasta. Mutta mistä räjähdyksessä oli kysymys? Ensimmäiseksi epäillään terroritekoa. Poliisi aloittaa tutkinnat välittömästi. Kaikkia epäillään, myös Jania. Kun Jani pääsee pois sairaalasta, hän voi vain todeta, että hänen uudessa kodissaan on tulipalo. Kuulustellassaan Jania turvallisuuspoliisi puhuu suomalaismafiasta ja viittaa Janin kansalliseen heräämiseen. Turvallisuuspoliisi Nilsson toteaa: "Omista juuristaan saa olla ylpeä, mutta olet kuulemma puolustanut suomalaisia ärhäkästi. Käytöksesi on toisinaan koettu jopa aggressiiviseksi." (s. 45) Nyt kun asunto on palanut, Janin ei auta muuta kuin palata Skutskäriin vanhaan kotiinsa.

"Ruotsinsuomalaisilla oli yhä hihassaan salaisuuksia." (s. 65)

Edellisessä osassa entinen rikostoimittaja Rosa Riemunen oli muuttanut Suomesta toimittajaksi Uutissuomi-lehteen. Nyt Rosasta on kehkeytynyt true crime -dekkaristi, jonka ensimmäinen dekkari on ollut suorastaan bestselleri. Nyt pitäisi löytää aihe toiselle kirjalle. Ruotsinsuomalaisuus kiinnostaa edelleen Rosaa. "Ruotsinsuomalaisuus oli aivan oma juttunsa, se ei ollut suomalaisuutta eikä ruotsalaisuutta, vaan kiehtova välimalli, joka oli saanut ainutlaatuisen muotonsa vuosikymmenten paineessa, kahden kulttuurin hankauksessa." (s. 65) Rosa asuu Hallmarin, komean ja rikkaan islantilaismiehen, kanssa.

"Kaikki ei toimi niin kuin elokuvissa." (s. 245)

Mitä oikein on tapahtunut? Mistä tässä kaikessa on kysymys? Onko kyse suomalaismafiasta vai onko kyse kansainvälisestä terrori-iskusta? Näihin kysymyksiin haluaa vastauksen poliisi, mutta myös sekä Rosa että Jani. Tapahtumat monimutkaistuvat ja uusia henkilöitä putkahtelee mukaan. Juoneen mahtuu paljon yllätyksellisyyttä, ja lukijaa pidetäänkin jännityksessä aivan kirjan viimeisille sivuille saakka. Kulissina rikollisten toimien harjoittamiseen toimii ruumisauto. Kukapa osaisi ruumisauton nähtyään epäillä, että sisällä voi olla muutakin kuin ruumis arkussa. Samaa ruumisauto-kulissia on käyttänyt myös Marko Kilpi Undertaker-dekkareissaan. 

Kirjaa oli mukava lukea. Aihe on kiinnostava ja kirjassa on selkeä rakenne. Pidän Hakkaraisen kirjoitustyylistä, se on sujuvaa ja kepeää. Eikä huumoriakaan ole unohdettu. Rosa on tässäkin kirjassa suosikkini, hän on elämänmyönteinen ja päättäväinen nuori nainen. Jani sen sijaan näyttäytyy tässäkin kirjassa  hieman säälittävänä, viinaa litkivänä suomalaistyyppinä, josta ei ainakaan mainetta ole ruotsinsuomalaisuudelle. Mutta kuten edellisessäkin kirjassa, Jani ihmeesti virkistyy tapahtumien edetessä.

On kiinnostavaa, että ruotsinsuomalaisuus pääsee esille myös dekkareissa. Kaunokirjallisuudessa aihetta on puitu jo pitkään, ja edelleen ilmestyy uusia, tätä aihetta käsitteleviä kirjoja. Mm. Antti Tuuri, Asko Sahlberg, Susanna Alakoski ja Kristian Borg ovat käsitelleet ruotsinsuomalaisuutta kirjoissaan.

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa. Myllylahti. 2021. Kansi: Kaisu Sandberg. 372 sivua.

"Suomalaiset asuivat Ruotsissa ja käyttivät sitä kaikin tavoin hyväkseen, mutta silti maata kehdattiin haukkua ja arvostella joka käänteessä. Jan ei tiennyt mitään junttimaisempaa. Hän käänsi katseensa takaisin baaritiskin suuntaan, jossa baarimikko oli juuri sekoittanut reportterille drinkin. Naisen takamus näytti baarijakkaralla leveämmältä kuin sen olisi pitänyt." (s. 124)

Milka Hakkarainen aloittaa dekkaristiuransa lupaavasti teoksella Ei verta rantaa rakkaampaa. Hakkarainen kuljettaa lukijan mukaansa Ruotsiin Skutskärin pieneen kylään, jota asuttaa suuri ruotsinsuomalaisten yhteisö. Monet perheistä ovat asuneet Ruotsissa jo useita vuosikymmeniä. Suurin osa kyläläisistä työskentelee Stora Ensolla. Tehtaan hajujen vuoksi kylälle on annettu lempinimi Skitskär, vaikkakaan "Stora Enson hajut eivät kuulemma nykyään olleet mitään verrattuna menneiden vuosien katkuihin". (s. 22) Kylässä toimii aktiivinen Suomiseura, joka järjestää yhteisiä Suomi-henkeä ylläpitäviä tapahtumia.

"Vain yhdet nopeat hautajaiset, Jan muistutti itseään." (s. 7)

Heikki Tirri on kuollut ja hautajaisiin saapuu suuri joukko Skutskärin ruotsinsuomalaisia. Tukholmassa asuva poliisina työskentelevä Jan Peranto kokee velvollisuudekseen osallistua hautajaisiin, onhan vainaja hänen enonsa. Tosin mielellään Jan ei lapsuudenkotiinsa lähde, koska ei mielellään kohtaa sukulaisiaan tai muitakaan suomalaisia. Hän haluaa unohtaa olevansa suomalainen ja oli jopa leikannut etunimestä i:n pois. Hän haluaa olla ruotsalainen Jan, eikä mikään finnjävel-Jani. Hyvän lapsuuden hän kieltämättä oli Skutskärissä viettänyt, mutta koulun jälkeen oli halunnut nopeasti pois kylästä ja oli hakeutunut poliisikouluun. Janin tarkoituksena on palata hautajaisista Tukholmaan kauniin Sandran, kihlattunsa, luo jo samana iltana. Mutta sitten Rauha-mummo katoaa salaperäisesti. Jan päättää jäädä lapsuudenkotiinsa muutamaksi päiväksi äitinsä tueksi.  

"On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta..." (s. 229)

Entinen rikostoimittaja Rosa Riemunen on muuttanut Suomesta toimittajaksi Uutissuomi-lehteen, joka on suurin ulkomailla suomeksi ilmestyvä sanomalehti. Rikostoimittajataustaansa perustuen Rosa kiinnostuu Rauhan katoamisesta. "Rosan vainu selvästikin ohjasi hänet mysteerejä kohti paikkaan katsomatta. Hän oli paennut toiseen maahan, mutta rikosten maailma oli ainoa paikka, jossa hän tunsi olevansa elementissään." (s. 170)  Rosalle selviää, ettei Rauha ole ainoa epäselvissä olosuhteissa henkensä menettänyt skutskäriläinen. Rosa uskoo, että yhteistyöllä Janin kanssa saataisiin tutkimuksiin vauhtia, onhan Jan sentään poliisi. Jania yhteistyö ei kiinnosta. Mutta kun uusi rikos vavahduttaa kyläyhteisöä, Jan on valmis yhteistyöhön.  

Kyseessä on kiinnostava esikoisdekkari. Kiinnostavaksi kirjan tekee tapahtumaympäristö. Kirjailija itse asuu Skutskärissä. Näin ollen hän tuntee hyvin tämän ihan omanlaisensa ruotsinsuomalaisen yhteisön tavat ja tottumukset. Kyläyhteisön tunnelma ihmissuhdekiemuroineen ja Suomi-ikävineen välittyy lukijalle autenttisena ja elävänä. Nostalginen suomalainen iskelmämusiikki lisää yhteisön yhteenkuuluvaisuutta. Myös kirjan juonikuvio on kiinnostava. Tapahtumissa on yllätyksellisyyttä ja riittävästi jännitystä ilman mitään turhaa väkivaltaa. 

Rosa Riemunen on kirjan henkilöistä kiinnostavin ja myös uskottavin. Pidin Rosasta, hän on päämäärätietoinen ja sinnikäs nuori nainen. Sen sijaan Jan näyttäytyy hieman ylimielisenä mitäänsanomattomana nössönä. Vasta tapahtumien edetessä loppuratkaisua kohti Jan ikäänkuin ryhdistäytyy. Kun hän löytää uusia puolia itsestään, hänestä kehkeytyy ihan kelpo mies, jonka seurassa lukija viihtyy.

Kirjasta muodostuu toimiva kokonaisuus, jonka takaavat poikkeuksellisen kiinnostava tapahtumaympäristö, jännittävä juoni ja kirjan selkeä rakenne. Pidän Hakkaraisen kirjoitustyylistä, hänen kerrontansa on kepeää ja helppolukuista. - Kaikenkaikkiaan Hakkaraisen Ei vertaa rantaa rakkaampaa lukeutuu alkuvuoden tasokkaiden esikoisdekkareiden joukkoon.