keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Gyasin Maa ja taivas äänikirjana

 


Yaa Gyasi: Maa ja taivas. Otava. 2020. Englanninkielinen alkuteos: Transcendent kingdom. Käännös: Arto Schroderus. Lukija Elina Keinonen. 8t 34 min. Nextory.

Luimme Joensuun Naisten Pankin lukupiirissämme Gyasin teoksen Matkalla kotiin (linkki). Kirja oli hyvä lukukokemus, ja siksipä valitsin Gyasin Maa ja taivas äänikirjaksi, kun matkasin Itä-Suomeen vanhoille kotikonnuille.

Maa ja taivas poikkeaa teemaltaan täysin orjuuden historiaa käsittelevästä Matkalla kotiin -teoksesta. Nyt teemoina ovat siirtolaisuuden mukanaan tuomat haasteet, sisaruus, sairaudet ja kuolema. Näillä kaikilla on vaikutuksensa siihen, millaisia elämänvalintoja perheen tytär Gifty tekee.  

Monien ghanalaisten suurin unelma ikinä on päästä muuttamaan USA:han. USA on maanpäällinen taivas. Matkaan kerätään rahaa monta vuotta. Monesti koko suvun rahat laitetaan yhteen ja näin yksi suvun jäsen pääsee lähtemään. Ja luonnollisesti toiveena on, että hän rikastuttuaan kutsuu muita luokseen valtameren taakse. Giftyn äidillä oli onni myötä, hän voitti arvonnassa Green Cardin. Hän ei epäröi, vaan lähtee valoisin ja odottavin mielin kohti Alabaman Huntsvillea yhdessä Nana-poikansa kanssa. Aviomies tulee sitten myöhemmin. Pian USA:han saapumisen jälkeen äiti ymmärsi, että unelma ja todellisuus eivät kohdanneet. Kielitaito ei ollut riittävää ja työpaikan saanti oli vaikeaa. 

Onneksi mies tulee Ghanasta. Sitten yllätys - Gifty syntyy. Ongelmat kasautuvat entisestään. Miehelle ei löydy kunnon työpaikkaa. Perhe on äidin tienistien varassa. Äidin työpäivät ovat pitkiä ja rankkoja, kun hän tekee työtä kotiavustajana kahdessa perheessä. Lohtua pitäisi löytyä jostakin. Ja löytyyhän sitä. Pelastajaksi tulee The First Assemblies of God -seurakunta. Kirkkosali tulee tutuksi niin äidille kuin tyttärelle.

Isä, jota lapset kutsuvat gin-gin isäksi, kokee, että elämä on liian rankkaa. Hän lähtee takaisin Ghanaan - hetkeksi vain, kuten hän sanoo. Hetki muuttuu kuukausiksi ja sitten vuosiksi. Isä löytää Ghanasta uuden vaimon ja jää sinne. 

Veli Nana on urheilullinen. Hän innostuu ensin jalkapallosta ja sitten koripallosta. Hän menestyykin koripallossa erinomaisesti kunnes loukkaantuu ja jää koukkuun opioideihin ja sittemmin huumeisiin. Äiti sairastuu vakavaan masennukseen Nanan huumeiden käytön myötä.

Gifty on lahjakas tyttö. Hän pääsee Standfordin yliopistoon ja tekee neurotieteiden väitöskirjatutkimusta. Aiheena ovat hiiritutkimukset. Nanan huumeiden käyttö ja äidin masennus peilautuvat hiirikokeissa. 

Kun Matkalla kotiin oli massiivinen sukutarina, Maa ja taivas -kirjassa tarkastellaan USA:han sopeutumista yhden perheen silmin. Kirja on realistista kuvausta siirtolaisuudesta ja sen mukanaan tuomista haasteista ja ongelmista. Perheen haasteet ja vastoinkäymiset tuntuvat hyvin todellisilta. Ongelmat ovat samansuuntaisia ei pelkästään USA:ssa, vaan myös monessa muussa maassa. Osoittautuu, että gin-gin isä ei pysty ottamaan rooliaan ja paikkaansa perheen isänä, koossapitäjänä ja elättäjänä. Hän luovuttaa ja lähtee takaisin Afrikkaan. Sama afrikkalaisen miehen vastuuttomuus perheestään on käynyt ilmi useissakin afrikkalaisissa kirjoissa, esimerkiksi Naisten Pankin lukupiirissä lukemassamme Taiye Selasin kirjassa Ghana ikuisesti. Kirjasta postasi lukutoukka-Krista (linkki).  

Uskonnolla on iso rooli kirjassa. Mielestäni liiankin iso. Kiinnostavaa oli kyllä tutustua raamattuvyöhykkeen (Bible belt) tapoihin. Alue on tunnettu konservatiivista arvoistaan, kuten vaikkapa abortin ja homoliittojen vastustamisesta. Mietin, miksiköhän äiti liittyi Huntsvillessa valkoisten kirkkoon, jossa tunsi itsensä ja perheensä syrjityksi ihonvärin takia. Arvostusta perhe sai vasta sitten, kun Nana kunnostautui koripallossa. Huntsvillen asukkaista on mustia noin 30 %, joten varmasti mustienkin kirkkoja olisi löytynyt.

Pidin kirjan siirtolaisuusteemasta, vaikka ymmärränkin, että kirja on lähinnä Giftyn kasvutarina. Olen kai lukenut ihan riittävästi erilaisia kasvutarinoita, joten se näkökulma ei jaksanut minua erityisemmin kiinnostaa. 

Arto Schrodetukselle kiitos hienosta suomennuksesta. Kirjan nimeä  jäin miettimään. Suomenkielinen nimi Maa ja taivas ei ihan vastaan alkuperäistä nimeä Transcendent kingdom. Kirjan tarina toi elävästi mieleeni Celeste Ng:n Olisi jotain kerrottavaa (Gummerus 2020). (linkki)

Kun luin tätä kirjaa, tuli mieleeni ihana Naisten Pankin lukupiirimme Lukevat Leidit Joensuussa. Olisi ollut niin mukava jutella tästä kirjasta lukupiiriläisten kanssa. Mutta lukupiiri ei koronan vuoksi kokoonnu. Ja on siinä toinenkin este: en enää asu Joensuussa. 😏Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Anun ihmeelliset matkat, Mummo matkalla, Kirja hyllyssä ja Kirjaluotsi.

Tähän loppuun terveiset Itä-Suomesta. Käyntikohteina Joensuu, Leppävirta ja Savonlinna. Oli niin mukavaa!


Savonlinnassa ihailimme komeaa Olavinlinnaa.

Tässä vähän erilainen Olavinlinna. Linnunpönttö lintujen ja ihmisten iloksi. Tekijä Marko Ruuskanen.

Oli niin kiva päästä haravoimaan tyttäreni omakotitalon pihassa. 😏 Nykyisin meillä ei enää ole piha-aluetta.

Kevään ensimmäiset.

Ihanaa kevättä kaikille!


maanantai 12. huhtikuuta 2021

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus. 2021. Kuvat: Antti Kanto. 405 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anneli Kanto kuvaa historiallisessa romaanissaan Rottien pyhimys Hattulan kirkon maalareiden työtä. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1513, jolloin katolilaisuus oli Ruotsi-Suomen valtionuskonto.  Kirkon maalausurakalle oli annettu aikaa puoli vuotta. Työn valmistuttua maalarit katselivat työnsä tuloksia.  

"Kirkko värisi värejä, muotoja ja pyhyyttä. Sädekehät hehkuivat sulana kultana, kuusenvihreä, ruohonvihreä, oraanvihreä puhuivat toiveikkuudesta, punainen, tiilenväri ja okra toivat iloa, sinisen viileys lohdutti ja hyväili. Nokimusta muistutti iloon ja toiveisiin kuuluvista pettymyksistä ja suruista. Seiniltä katselivat sadat silmät, lämpimät, ankarat, rakastavat, kärsivät. Sadat kasvot säteilivät kirkon ilmaan luottamusta, uskoa, tuskaa, kärsimystä, onnea ja pelkoa. Sinä kestät, sanoivat pyhimykset. Sinua rakastetaan, vakuutti Pyhä Neitsyt. Kiusaukset ovat voittamista varten, vakuutti Jeesus. Usko asiaasi, kuiskasi Helena kirkon katosta." (s. 398)

"...miten kummassa maalarit osaisivat muuttaa maailman kuviksi ja siirtää ne kirkon seiniin." (s. 21)

Paljon työtä oli tehty ennen kuin hattulalaiset pääsivät ihailemaan kirkon kauniita maalauksia, maalauksia jonka kaltaisia he eivät olleet koskaan aiemmin nähneet. Kirkkomaalareita oli kolme. Historiakirjat eivät kerro, ketkä todellisuudessa maalasivat Hattulan kirkon upeat maalaukset, mutta Kannon luomat fiktiiviset maalarit, mestari Martinus, Andreas Pictor sekä Pelliina Rutgerintytär, sopivat hyvin siihen rooliin. Edellisen talven Martinus ja Andreas olivat suunnitelleet maalauksia, valinneet värejä ja miettineet, mitä mihinkin maalataan. Aiheet he olivat saaneet tuomiokapitulilta. Kirkkomaalaukset koettiin tärkeinä välineinä lukutaidottoman kansan opettamisessa. "Kuvat avaavat kristitylle oven rukoukseen kohteen luo, oli se sitten Pyhä Neitsyt, pyhimys tai itse Kristus. Kuva auttaa rukoilijaa kääntämään koko olemuksensa rukoukseen ja kohoamaan hartauden tilaan. Vielä kuvien kauneus antaa meille lohtua maallisen vaelluksemme kapealla ja kuraisella polulla. Saamme aavistuksen siitä, mikä autuus meitä Taivaassa odottaa." (s. 152)

"...paha on aina maailmassa, aivan hyvän vieressä." (s. 290)

Nyt maalareilla on edessään puolen vuoden jakso, jonka päätyttyä työn tulee olla valmis. Jo heti työn alkuvaiheissa Vilppu-apulainen putoaa tikkailta. Maalarit toteavat, että uusi apulainen on välttämättä löydyttävä, muuten työ ei valmistu määräajassa. Tehdään rohkea päätös, apulaiseksi palkataan nainen. Hän on Pelliina, hieman oudonoloinen, isokokoinen punatukkainen nainen, joka on taitava piirtäjä. Pelliinasta, joka on kirjan minä-kertoja, kehittyy taitava maalari. Maalareiden työ on vaativaa, ei riitä, että he ovat osaavia taiteilijoita, vaan heidän on myös tunnettava raamatun kertomukset, jotta hahmot saavat kirkkokansaa puhuttelevan muodon. Joskus se edellyttää piirrosten kansantajuistamista, vaikkapa niin että Aatami ja Eeva saavat peitokseen saunavihdat viikunanlehtien sijaan. 

Maalareiden ohella kirjassa tutustutaan merkittäviin kansalaisiin, henkilöihin joista monet ovat meille tuttuja koulun historiakirjoista. Kirkonisäntänä toimii Klemetti Mikonpoika, linnanherrana Åke Tott ja kirkkoherrana Petrus Herckepaeus. Kyläläiset muistavat Petruksen edelleen Mulli-Pekkana, vaikka nyt Petrus on niin hienoa miestä, kun oli saanut pappiskoulutuksen Uppsalassa. Pelliinaa lukuunottamatta naisilla ei juurikaan ole roolia kirjan tapahtumissa. 

Kirjassa on monta näkökulmaa. Keskeinen kirjan välittämä sanoma on kirkkomaalareiden ammattitaidon arvostaminen. Kirkkomaalarit olivat tunnetusti värien ja muotojen tinkimättömiä osaajia. Maalarit oppivat ammattinsa mestari-oppipoika -menetelmällä, esimerkiksi Andreas Pictor oli saanut oppinsa mm. Upplannissa suurenmoisia kirkkoja maalanneelta Albertus Pictorilta. Elävien ja kiinnostavien henkilöhahmojen lisäksi kirjan vahvuus on aikakauden kuvauksessa. Jo laaja lähdeluettelo kirjan lopussa osoittaa, että kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Kirja on mainiota ajankuvaa 1500-luvulta. Esiin nousevat katolisen kirkon toiminnan ohella kielikysymys, naisten asema kuin myös rahvaan asema. Eikä kirjailija unohda edes aikakauden haukkumasanoja. Näin emäntäpiika moittii Lisbeta-piikaa. "Eikö tuo pyövelin napalanko ja juutti maannutkaan kanssasi, Lisbeta? Etkö sinä lerppavittu edes yhtä tehtävää toimittanut?" (s. 77)

Faktaan perustuva fiktiivinen Rottien pyhimys on kiinnostava sukellus kirkkomaalareiden työhön. Olen varma, että en ole ainoa, joka ensi kesänä matkaa Hattulaan tutustumaan kirkon maalauksiin. 

Kirja on luettu myös mm Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa ja Amman lukuhetki -blogissa.

Hattulan kirkosta (Hattulan seurakunna sivut)


tiistai 6. huhtikuuta 2021

Jukka-Pekka Palviainen: Kaikella kunnioituksella

Jukka-Pekka Palviainen: Kaikella kunnioituksella. Karisto. 2021. Kansi: Emmi Kyytsönen. 205 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Puhun siitä Miisasta, jonka olen oppinut tuntemaan vanhempien puheista ja tytön omasta päiväkirjasta. Kerron myös siitä, kuinka paljon jossiteltavaa nuoren ihmisen yllättävä kuolema jättää hänen läheisilleen. Miten vanhempien lapselleen haaveilema tulevaisuus ei tule toteutumaan. Viulukonsertot maailman metropoleilla jäävät pitämättä." (s. 135)

Kirjan tapahtumat alkavat Tuomaksen ja Kaisan isän kuolemasta. Tuomas ja Kaisa ovat molemmat jo aikuisia ihmisiä, Tuomas vuokraa kirpputoripöytiä ja pitää pientä kahvilaa, Kaisa puolestaan pyörittää hoitokotia. Isän kuolema antaa pohdinnan aihetta heille molemmille, vaikkakaan kummankaan välit isän kanssa eivät olleet kovin läheiset. Merikapteenina työskennellyt isä oli paljon poissa kotoa jo ammattinsa vuoksi. Hautajaisissa Tuomas miettii Helena-papin sanoja. "Helena puhuu kauniisti. Välillä en tiedä, kenestä. En tunnista hänen sanoistaan aina isääni. Ehkä minä en tuntenut oikeasti koko miestä." (s. 21) Isää muistellessa Tuomas palaa ajatuksissaan lapsuuteen. Hän muistaa olleensa paksuja kirjoja lukeva lapsi, joka halusi tulla merkittäväksi ihmiseksi. Mutta se vaihe meni ohi. Nyt Tuomas on tyytyväinen kerrostalokaksioon ja kirpputoriin. 

Kaisa on naimisissa Markuksen kanssa ja heillä on 3-vuotias Siiri-tyttönen. Kaisa tekee pitkää päivää hoitokodissaan. Sen lisäksi aikaa täytyy järjestyä salarakkaan tapaamisiin. Ja järjestyyhän sitä, kun Markus hoitaa kodin ja lapsen. Kotona ollessa ajatukset ajautuvat rakkaaseen. "Kun menin kotiin, Markus halusi seksiä. Muistutin häntä, että isä oli kuollut vain muutama päivä sitten. Markuksen mielestä minulla oli aina jokin tekosyy. Hän oli oikeassa." (s. 12)

Hautajaisista Tuomaksen mieleen jää miellyttävän oloinen Helena-pappi. Pian Tuomas saakin tilaisuuden pyytää Helenaa illalliselle, kun hän tarvitsee ammatillisia vinkkejä hautajaispuheen pitämiseen. Tuomasta on nimittäin pyydetty pitämään hautajaispuhe uskonnottoman hautajaisissa. Eikä tämä jää Tuomaksen ainoaksi hautajaispuheeksi. Kaisan salarakas paljastuu ja yllättää takuuvarmasti jokaisen lukijan. Lopuksi lukijalle jää tuntuma, että kaikki on hyvin ja elämä jatkuu.

Kirja on miellyttävä lukukokemus. Teksti on kepeää ja helppolukuista. Sarkastinen huumori saa hymyn lukijan huulille. Kirjailija pohtii asioita, joista monet ovat tai ainakin voisivat olla tuttuja monelle, kuten vaikkapa vanhempien kuolema ja ikääntyminen. Pidin Kaisan työroolista, siitä millä vakavuudella ja kunnioituksella hän suhtautuu hoitokotinsa vanhuksiin. Kaisalla on aikaa myös kuunnella vanhuksia. "Vanhojen ihmisten muisteluiden kuuntelu voi olla tämän työn suola. Toisaalta dementoituneet ihmiset toistavat itseään, ja joskus vanhat ihmiset puhuvat vain siitä, mitä heidän elämässään tapahtuu juuri nyt. Koska elinpiiri on pieni ja elämä täyttyy kivuista ja säryistä, se on usein raskasta kuunneltavaa. Yritän kuitenkin keskittyä, sillä asiakkaiden kanssa keskustelu on osa tätä työtä. Minusta se on, ellei tärkein, niin ainakin yksi tärkeimmistä asioista." (s. 153).

Jukka-Pekka Palviainen on kirjoittanut useita lasten- ja nuortenkirjoja sekä aikuisten romaaneja. Kaikella kunnioituksella on minulle ensimmäinen Palviaisen kirja. Halusin lukea kirjan siksi, että nykyisin Sastamalassa asuva kirjailija on ex-raumalainen. Nyt kun meistä on tullut raumalaisia, on mukava tutustua oman alueen kirjailijoihin.

Kiitos Emmi Kyytsönen onnistuneesta kannesta.

Kirja on luettu myös Kirjojen maa -blogissa.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Maaliskuussa luettua

Täällä länsirannikolla on jo lähestulkoon kevät. Lunta ei juuri ole, meri on jo melkein sula. Pääsiäinenkin saadaan viettää täällä keväisissä merkeissä. Saapa nähdä, viritämmekö jo grillin kevään kunniaksi.

Maaliskuussa luin/kuuntelin kymmenen kirjaa. 

Kotimainen kauno:

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita. Atena. 2021.

Vera Vala: Aprikoosiyöt. Gummerus. 2021.

Minna Canth: Hanna. Otava. 2019. Alunperin julkaistu 1886. (äänikirja)

Ville Paajanen: Täällä kaukana jossain. Books on Demand. 2021.

Kimmo Matero: Ofrenda 4. Kalervo Lahdenmäki Meksikossa. Books on Demand. 2020.

Käännetty kauno:

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies. Atena. 2021.

Dekkarit (kotimainen ja käännetty)

Tuomas Niskakangas: Roihu. Otava. 2021. (äänikirja)

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa. Myllylahti. 2021.

Gustaf Skördeman: Geiger. Minerva Crime. 2021.

Tietokirjat:

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket. Into. 2021.

Kuukauden kolmen kärki: 

Vera Vala: Aprikoosiyöt
Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa
Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket.


Keväistä huhtikuuta kaikille!

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Arvontavoitto ja hyvää pääsiäistä

Hyvää pitkäperjantain iltaa! Vera Valan Aprikoosiöiden arvonta on nyt suoritettu. 


Arvonnan voittaja on Saila. Paljon onnea.

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille! 



torstai 1. huhtikuuta 2021

Tuomas Mattila: Hammasratas

Tuomas Mattila: Hammasratas. Tuomas Mattila. 2021. Kuvitus Juuso Ahvenainen, Ari Hirvonen, Teppo Jäntti. Etukannen kuva Teppo Jäntti. 275 sivua

Arvostelukappale kirjailijalta

"Olen kirjoittanut yli viisisataa päätöstä, mutta kysyn usein missä ne ovat. Jos niillä jokin vaikutus onkin ollut, en tiedä siitä, enkä edes välitä - minulle ei merkitse mitään, miten nuo kirjoittamani viranomaistekstit ovat maailmaan vaikuttaneet. Minua ei voi syyttää mistään, sillä olen seurannut ohjesääntöä ja pysynyt on the safe side." (s. 91)

Kun tartuin Hammasratas-kirjaan, minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen. En tuntenut kirjailijaa, en ollut kuullut kirjasta eikä takakannen tekstikään juuri avannut kirjan teemaa: "Hammasratas on psykologinen mutta samalla humoristinen kriisiromaani täydellisen myllerryksen jälkeisestä romahduksesta sekä lopullisesta paosta." Siispä, uteliain mielin aloitin lukemisen. 

Kirjan minä-kertoja ja kirjan päähenkilö on lakimies Joel Pääkkönen. Hän työskentelee virkamiehenä EU-virastossa yhdessä 1200 kollegansa kanssa. Heidän vastuullaan on merkittävien EU-päätösten tekeminen. Pääkkösen vastuualueeseen kuuluvat EU-tavaramerkkitapaukset. "Vuodesta toiseen me vatvomme näiden tavaramerkkien parissa samoja asioita. Tuotenimiä ja kuvioita vyöryy tietokoneen ruuduille loputtomana virtana, ja me pohdimme mitkä niistä hyväksytään tuotemerkeiksi ja mitkä taas hylätään." (s. 16)

"Ei touhun tarvitse olla tehokasta, vaan muodollisesti pätevää." (s. 71)

Pääkkönen aloitti määräaikaisena työntekijänä virastossa seitsemän vuotta sitten. Hän muistelee, kuinka innokkaaksi ja tärkeäksi hän tunsi itsensä päästessään töihin tähän merkittävään virastoon. Määräaikaisuus ei vaivannut häntä, hän kyllä näyttäisi, mihin kaikkeen hän pystyy. Ja niin hän tekikin. Määräaikaisena hän työskenteli Helpolla osastolla ja ylitti kaikki tilastot. Hänelle annettiin mahdollisuus siirtyä tekemään etätyötä. Se vieraannutti hänet viraston ilmapiiristä ja hän huomasi odottavansa sitä päivää, jolloin määräaikaisuus loppuisi ja hän pääsisi pois virastosta. Mutta hänen yllätyksensä oli suuri, kun hän sai vakituisen nimityksen Vaikeiden tapausten osastolle. Nyt hän ei saanut enää etätyömahdollisuutta, vaan hänen tuli istua kaiket päivät lasiseinäisessä kopperossaan. Sellaisissa lasikuutioissa työskentelivät kaikki virmiehet, kuka pienemmässä, kuka isommassa kuutiossa. Avokonttorimallia ei tässä virastossa tunneta. Ehkä se ei perinteiseen byrokraattiseen EU-hallintomalliin sovikaan.

Yhdeksän viimeisen kuukauden aikana Pääkkönen teki muistiinpanoja päivittäisistä tapahtumista. Hän kirjoitti aina työaikana. "Olen raapustanut tähän vihkoon taas melkein tunnin. Virastolla on rauhallista kirjoittaa, vaikka toisinaan tähän tulee uppouduttua vähän liikaakin, melkein kuin eepokseen aikanaan. Ohikulkijat käytävällä ovat alkaneet tuijotella lasiseinän takaa, mutta luimistelkoot aivan rauhassa, minähän luonnostelen tekstiä seuraavaan päätökseen." (s. 33)



"Keskiarvojen nostajasta on päästävä." (s. 70)

Pääkkönen on hyvin yksinäinen ihminen. Töissä hän ei halua kuulua  juoruiluporukoihin ja lounaan hän haluaa syödä yksin. Työkavereiden kanssa hän puhuu vain työasioista, vaikka niistäkään ei kovin mielellään.  Pääkkönen kokee, että kaikki on esittämistä. Esimies pauhaa, että "täällä pitää antaa itsestään sata prosenttia" (s. 29), mutta todellisuus on toisenlainen. Sellainen saa työkavereilta arvostusta, joka selviää tekemällä mahdollisiman vähän. "..ja kun yhteisessä koulutuksessa minä uhkuin, miten tulokset pitää ylittää, Stamatis valitteli niiden haastavuutta. Hän sai sympatiaa, minä ylenkatseita." (s. 71) Vapaa-aikana Pääkkönen ei juuri tapaa ketään isäänsä lukuunottamatta.

"Moninkertaisesti kietoutuneet ajatukset" (s. 249)

Kirjan takakansi lupaa kriisiromaania, ja sellainen tämä Pääkkösen elämää kuvaava kirja onkin. Näin tuhoutuu eräs mies, joka kokee työnsä merkityksettömäksi byrokraattisessa organisaatiossa, jossa on jäykät rakenteet ja jäykkä esimiesorganisaatio. Organisaatiota johtaa presidentti, joka silloin tällöin kutsuu työntekijät koolle kuulemaan, millaisia organisaatiomuutoksia on tulossa. Vaikka Pääkkösen työpäivissä ei juuri iloa ole, tapahtumien sarkastinen kuvaus ja lakoninen huumori saavat lukijan ainakin hymähtelemään ja välillä jopa nauramaan. Kirjan vahvuutena onkin Mattilan taitava kirjoitustyyli. Teksti on sujuvaa ja selkeää. Taidolla kirjailija vie raskaita asioita eteenpäin. Hammasratas on Mattilan itsensä kustantama esikoisteos. Kirjan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että kirjassa on yli 60 käsin piirrettyä Pääkkösen sielunmaisemaa kuvaavaa mustavalkokuvaa. Kuvituksesta vastaavat graafikko Teppo Jäntti sekä piirtäjät Juuso Ahvenainen ja Ari Hirvonen.

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Pienoisromaani Hanna Minna Canth -lukuhaasteena

 

Minna Canth: Hanna. Otava. 2019. Alun perin julkaistu 1886. Lukija Krista Putkonen-Örn. 6 h 10 min. Nextory. 

Olen hieman myöhässä Minna Canth -lukuhaasteen kanssa, jonka järjesti Yöpöydän kirjat -blogi Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2021.

Kuuntelin ensin Canthin vuonna 1886 kirjoittaman novellin Köyhää kansaa. Holopaisen perheen elämä Kuopion laitakaupungilla on kurjaa ja köyhää. Huonommaksi kaikki vielä menee, kun isä jää työttömäksi ja äiti joutuu Harjulan vaivaistaloon. Hätä on suuri eikä apua tule mistään. Novelli on Minna Canthin lohdutonta ja realistista kuvausta 1880-luvun köyhyydestä. Tapahtumia voi peilata tähänkin päivään. Mielenterveysongelmia syntyy helposti, kun pettymykset ja vastoinkäymiset käyvät ylivoimaisiksi.

Hanna on pienoisromaani myös vuodelta 1886. Minna Canth oli tuolloin 42-vuotias. Hanna Mellin on 15-vuotias varakkaan kuopiolaisen porvarisperheen tytär. Hannan elämässä on paljon hyvää. On kaunis koti palvelijoineen ja on maailman rakkain äiti. Pikkuveli Jussikin on rakas, vaikka onkin kovin vilkas ja huoleton. Koulunkäynti on mieluista, Hanna haluaa oppia mahdollisimman paljon. Mutta on yksi asia, joka huolestuttaa Hannaa ja saa suuret mittasuhteet, kun asiasta ei voi puhua kenellekään. Se on kamreeri-isän alkoholin käyttö. Hanna vaistoaa äidin huolen ja murheen isän käytöksen vuoksi ja pyytää iltarukouksissa parannusta isälle.

Hanna tyttöystävineen saa luvan mennä viettämään kesää maaseudulle. Siellä on vierailulla lyseon poikia ja ennen kaikkea Woldemar. Hanna ihastuu ja niin ihastuu Woldemarkin. Pettymys on Hannalle suuri, kun Woldemar kihlaa Olgan, Hannan hyvän ystävän. Koulun päätyttyä Hanna haaveilee opettajaopinnoista, mutta sehän on isän mielestä ennenkuulumatonta. Hannan tulevaisuus on avioliitto. Ja löytääpä isä aviomiesehdokkaankin, jo iäkkään alkoholista tykkäävän Sassan. Onneksi Hannalla on rohkeutta sanoa, että sellaista avioliittoa hän ei tahdo. Kun äitikin on Hannan puolella, isän suunnitelma raukeaa. Mutta isä-tytär suhteeseen tämä jättää jälkensä.

Hanna rakastuu papiksi opiskelevaan Kalle Salmelaan. Seuraa salakihlaus. Sitten kesän päätyttyä Kalle lähtee Helsinkiin jatkamaan opintoja ja Hanna jää Kuopioon ompelemaan paitoja isälleen ja veljelleen. Kirjeet kulkevat aluksi tiiviisti Kuopion ja Helsingin välillä, mutta sitten kirjeiden tulo Helsingistä harvenee ja loppuu kokonaan. Tulee uutinen, että Kalle on mennyt kihloihin serkkunsa kanssa. Kirjan loppu on hyvin koskettava, kun nuori Hanna, vasta 21-vuotias, on menettänyt elämänilonsa.

Miten hyvin Minna Canth kirjoittaakaan, miten mieluusti näitä hänen tekstejään yhä tänä päivänäkin luetaan. Canthin kirjat, kuten myös tämä Hanna, on hyvää ajankuvaa. Canth kuvaa realistisesti tyttöjen kasvatusta ja koulunkäyntiä. Miten sääli onkaan, kun opinhaluiset tytöt, kuten vaikkapa Hanna, eivät pääse jatkamaan opintojaan. Tämän päivän diagnoosien mukaan Hanna kärsi masennuksesta. Eipä kai se mikään ihme ole, kun opettajan työstä haaveksiva teinityttö tekee päivät pääksytysten ompelutöitä ja paitojen ompelua. Canthin tekstistä yhteiskunnalliset epäkohdat tulevat hyvin esille, mutta saarnaamatta. Mutta viesti tulee lukijalle selväksi. Ja hyvä niin. 

Hannan perhe asui Kuopiossa. Miten mukava oli liikkua Hannan kanssa tutuilla seuduilla, Kotkankalliolla, Jynkässä, Harjulassa ja Vaajasalossa. - Kiitos Krista Putkonen-Örn, olet todella hyvä äänikirjojen lukija.


Minna Canth v. 1894: "Ajan vietteeksi ajattelin ainoastaan tekaista jonkun pikku näytelmän silloin tällöin.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pääsiäisarvonnassa Vera Valan Aprikoosiyöt

 Pääsiäisarvonnassa on tällä kertaa tarjolla ihastuttava uutuus Vera Valan Aprikoosiyöt. Kirja kuljettaa lukijan nojatuolimatkalle Italian tuoksuihin ja tunnelmiin. 

Tässä on linkki postaukseeni tästä kirjasta.

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos olet lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajani Blogit.fi:ssa.

Arvonta-aika päättyy perjantaina 2.4.2021 klo 18. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Meillä täällä Raumalla on jo aika keväistä. Kirstin talo Vanhassa Raumassa.
          Hyvää pääsiäisen odotusta

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Vera Vala: Aprikoosiyöt

Vera Vala: Aprikoosiyöt. Gummerus. 2021. Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen. 368 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kesä on täynnä sagroja, kyläjuhlia, joita odotellen ihmiset selviävät kolean, sateisen talven yli. Tänä iltana kylän keskustassa järjestetään kesän ensimmäiset juhlat, ja ihmismäärästä päätellen mustatryffelin festivaalille ovat tulleet kaikki lähiseudun asukkaat. Toisin kuin vaalea tryffeli, tumma kesätryffeli kypsyy syötäväksi jo kevätkesällä, ja jo se riittää saamaan ihmiset hilpeälle tuulelle." (s. 82)

Laurasta tuntuu, että hänen elämänsä junnaa paikallaan, on junnannut jo hyvän tovin. Kirjailija hänestä olisi pitänyt tulla, mutta hän on työskennellyt jo neljä vuotta palkanlaskijana. Parisuhde Robinin kanssa takkuaa eikä Laura ole enää varma tunteistaan miesystäväänsä kohtaan. Ja gradukin on tekemättä. Eikä Laura ole enää mikään ihan nuori tyttönen, hänellä on ikää jo liki neljäkymmentä vuotta. Laurasta tuntuu, että hän on riittämätön eikä kelpaa mihinkään eikä kenellekään. "Minusta tuntuu, että elämäni on rikki", toteaa Laura. (s. 66) Kati-sisko on Lauran vastakohta, älykäs, itsevarma, tyylikäs ja urallaan menestynyt. Kati pyrkii pitämään huolta pikkusiskostaan. "Siskon mielestä Lauran olisi pitänyt vihdoin valmistua. Vihdoin hankkia asuntolainan mahdollistava työpaikka. Vihdoin lopettaa typerä vitsailu. Vihdoin kasvaa aikuiseksi." (s. 52)

Lapsuuden tavaroiden joukosta Laura löytää arvoituksellisen kirjeen. Kirje vie hänet keväiseen Italiaan Aino-tädin luo, joka asuu viehättävässä Villa Alba -huvilassa Toflan vuoristossa. Lauran viimeisestä Villa Alban käynnistä on kulunut jo parikymmentä vuotta. Kirjeenvaihtokaveri Alexin kanssa vietetty aika palautuu elävänä Lauran mieleen, mutta huomion vie nyt Aino-täti, joka makaa sairaalassa pudottuaan raunioilta. Laura vaistoaa, että Aino-tädin putoaminen ei ehkä ollut puhdas onnettomuus.

Tädin ollessa sairaalassa Laura asuu Villa Albassa seuranaan Harlekiini-kissa ja koira, jonka Laura oli nimennyt Cujoksi "Stephen Kingin raivotautisen piskin mukaan". Laura nauttii kauniista Villa Albasta. Hedelmätarhassa viikunapuut tuoksuvat ja aprikoosit roikkuvat houkuttelevina. Mutta jotakin häiritsevää ja pelottavaakin tapahtuu huvilalla. Ehkä hänellä on vain liian vilkas mielikuvitus, selittää Laura itselleen. 

"Että aina on mahdollista palata oikealle tielle." (s. 290)

Kun toisessa aikatasossa seurataan Villa Alban tapahtumia liki neljäkymmentä vuotta sitten, alkavat sukusalaisuudet aueta ja arvoituksellisen kirjeen sisältö selittyy Lauralle. Samalla moni muukin arvoitus saa selityksensä. Laura alkaa ymmärtää syitä, miksi hän on koko elämänsä ajan kokenut itsensä epävarmaksi ja riittämättömäksi. 

"Perhe on tärkeintä maailmassa." (s. 268)   

Liikuttiinpa kummassa aikatasossa tahansa, italialaisuus - ihmiset, elämäntapa, luonto ja ruoka - on läsnä kirjan tapahtumissa. Italialaiset nauttivat elämästä kaikilla aisteillaan. Riemu "loistaa hymyinä ja täyttää korvat rehevällä naurulla. Ihmiset luovat sanoilla seittejä toisiinsa, kun he kyselevät kuulumisia, juoruilevat ja alkavat väitellä politiikasta." (s. 82) Kaikesta nautitaan yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Ruoka on Italiassa elämäntapa. Kirjassa on kaunis kuvaus rakkaudella valmistetusta sacherkakusta. "Otan sacherkakun esiin jääkaapista. Se on täydellinen. Olen sulattanut suklaaseen myös kaikki Ludovicoa koskevat unelmani, olen vaahdottanut sokerin ja kananmunien sisään kaikki ne sanat, jotka haluaisin kuiskata hänelle." (s. 93) 

Kirjailija on asunut Italiassa yli 20 vuotta. Maan tuntemus ja rakkaus Italiaan välittyvät kirjan sivuilta. Aprikoosiyöt tarjosi minulle viihdyttävän ja elämänmyönteisen lukukokemuksen. Kirjan viimeisiä sivuja luin kyynelsilmin, niin koskettavia lopputapahtumat olivat. Vala on aiemmin kirjoittanut kuusiosaisen dekkarisarjan Arianna de Bellis. Dekkarikirjailijan kynänjälki näkyy tässäkin kirjassa. Taidokas kahdessa tasossa kulkeva juoni tuo kirjaan yllätyksellisyyttä ja jännitteisyyttä. Lukukokemuksesta muodostui viihdyttävä ja aistillinen nojatuolimatka Italian aprikoosi- ja viikunapuiden tuoksuihin ja tunnelmiin. Iso kiitos Eevaliina Rusaselle upeasta kannesta. 

Laitan hyvän kiertoon. Ensi viikolla blogissani on kevätarvonta, jossa palkintona on tämä Vera Valan Aprikoosiyöt.

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa


Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa. Myllylahti. 2021. Kansi: Kaisu Sandberg. 372 sivua.

"Suomalaiset asuivat Ruotsissa ja käyttivät sitä kaikin tavoin hyväkseen, mutta silti maata kehdattiin haukkua ja arvostella joka käänteessä. Jan ei tiennyt mitään junttimaisempaa. Hän käänsi katseensa takaisin baaritiskin suuntaan, jossa baarimikko oli juuri sekoittanut reportterille drinkin. Naisen takamus näytti baarijakkaralla leveämmältä kuin sen olisi pitänyt." (s. 124)

Milka Hakkarainen aloittaa dekkaristiuransa lupaavasti teoksella Ei verta rantaa rakkaampaa. Hakkarainen kuljettaa lukijan mukaansa Ruotsiin Skutskärin pieneen kylään, jota asuttaa suuri ruotsinsuomalaisten yhteisö. Monet perheistä ovat asuneet Ruotsissa jo useita vuosikymmeniä. Suurin osa kyläläisistä työskentelee Stora Ensolla. Tehtaan hajujen vuoksi kylälle on annettu lempinimi Skitskär, vaikkakaan "Stora Enson hajut eivät kuulemma nykyään olleet mitään verrattuna menneiden vuosien katkuihin". (s. 22) Kylässä toimii aktiivinen Suomiseura, joka järjestää yhteisiä Suomi-henkeä ylläpitäviä tapahtumia.

"Vain yhdet nopeat hautajaiset, Jan muistutti itseään." (s. 7)

Heikki Tirri on kuollut ja hautajaisiin saapuu suuri joukko Skutskärin ruotsinsuomalaisia. Tukholmassa asuva poliisina työskentelevä Jan Peranto kokee velvollisuudekseen osallistua hautajaisiin, onhan vainaja hänen enonsa. Tosin mielellään Jan ei lapsuudenkotiinsa lähde, koska ei mielellään kohtaa sukulaisiaan tai muitakaan suomalaisia. Hän haluaa unohtaa olevansa suomalainen ja oli jopa leikannut etunimestä i:n pois. Hän haluaa olla ruotsalainen Jan, eikä mikään finnjävel-Jani. Hyvän lapsuuden hän kieltämättä oli Skutskärissä viettänyt, mutta koulun jälkeen oli halunnut nopeasti pois kylästä ja oli hakeutunut poliisikouluun. Janin tarkoituksena on palata hautajaisista Tukholmaan kauniin Sandran, kihlattunsa, luo jo samana iltana. Mutta sitten Rauha-mummo katoaa salaperäisesti. Jan päättää jäädä lapsuudenkotiinsa muutamaksi päiväksi äitinsä tueksi.  

"On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta..." (s. 229)

Entinen rikostoimittaja Rosa Riemunen on muuttanut Suomesta toimittajaksi Uutissuomi-lehteen, joka on suurin ulkomailla suomeksi ilmestyvä sanomalehti. Rikostoimittajataustaansa perustuen Rosa kiinnostuu Rauhan katoamisesta. "Rosan vainu selvästikin ohjasi hänet mysteerejä kohti paikkaan katsomatta. Hän oli paennut toiseen maahan, mutta rikosten maailma oli ainoa paikka, jossa hän tunsi olevansa elementissään." (s. 170)  Rosalle selviää, ettei Rauha ole ainoa epäselvissä olosuhteissa henkensä menettänyt skutskäriläinen. Rosa uskoo, että yhteistyöllä Janin kanssa saataisiin tutkimuksiin vauhtia, onhan Jan sentään poliisi. Jania yhteistyö ei kiinnosta. Mutta kun uusi rikos vavahduttaa kyläyhteisöä, Jan on valmis yhteistyöhön.  

Kyseessä on kiinnostava esikoisdekkari. Kiinnostavaksi kirjan tekee tapahtumaympäristö. Kirjailija itse asuu Skutskärissä. Näin ollen hän tuntee hyvin tämän ihan omanlaisensa ruotsinsuomalaisen yhteisön tavat ja tottumukset. Kyläyhteisön tunnelma ihmissuhdekiemuroineen ja Suomi-ikävineen välittyy lukijalle autenttisena ja elävänä. Nostalginen suomalainen iskelmämusiikki lisää yhteisön yhteenkuuluvaisuutta. Myös kirjan juonikuvio on kiinnostava. Tapahtumissa on yllätyksellisyyttä ja riittävästi jännitystä ilman mitään turhaa väkivaltaa. 

Rosa Riemunen on kirjan henkilöistä kiinnostavin ja myös uskottavin. Pidin Rosasta, hän on päämäärätietoinen ja sinnikäs nuori nainen. Sen sijaan Jan näyttäytyy hieman ylimielisenä mitäänsanomattomana nössönä. Vasta tapahtumien edetessä loppuratkaisua kohti Jan ikäänkuin ryhdistäytyy. Kun hän löytää uusia puolia itsestään, hänestä kehkeytyy ihan kelpo mies, jonka seurassa lukija viihtyy.

Kirjasta muodostuu toimiva kokonaisuus, jonka takaavat poikkeuksellisen kiinnostava tapahtumaympäristö, jännittävä juoni ja kirjan selkeä rakenne. Pidän Hakkaraisen kirjoitustyylistä, hänen kerrontansa on kepeää ja helppolukuista. - Kaikenkaikkiaan Hakkaraisen Ei vertaa rantaa rakkaampaa lukeutuu alkuvuoden tasokkaiden esikoisdekkareiden joukkoon. 

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies. Atena. 2021. Ruotsinkielinen alkuteos: Ingemar Modigs uppvaknande. Suomentanut Riie Heikkilä. Kansi: Elina Warsta/solmu.nu. 357 sivua.

"Dalian kertomus herätti kuitenkin hänen omankin tuskansa. Ingemar veti keuhkoihinsa ilmaa ja terästi itsensä, jotta tunteet eivät ottaisi valtaa. Kuvat kiisivät hänen silmiensä editse. Kauhu vastaantulevan auton kuljettajan silmissä, rattia tavoittelevat kädet, särkyvä tuulilasi. Hän kuitenkin onnistui torjumaan ne puhtaalla tahdonvoimalla. Hän halusi keskittyä kokonaan Daliaan, sillä Dalia tarvitsi nyt häntä." (s. 155)

Ingemar Modig on yksinäinen, lähes eristyksessä elävä 62-vuotias eläkeläinen. Hän asuu vaatimattomassa asunnossa pohjakerroksen vetoisessa kaksiossa Borstaforsissa, lähellä Storköpingin kaupunkia. Liki kymmenen vuotta sitten Ingemar oli ollut vaikeassa auto-onnettomuudessa. "Hän käsitti heti, että se oli siinä. Auto luisui tieltä hallitsemattomasti, vaikka hän miten käänsi rattia." (s. 5) Pakkoliikkeet, ontuminen ja kumarainen käynti muistuttavat Ingemaria joka päivä tuhoisasta onnettomuudesta. Ja kaiken lisäksi koko ajan on läsnä maaginen numero kolme. Siitä luvusta Ingemar haluaa pitää kiinni. Kädet pitää pestä kolme kertaa, kengissä tulee olla kolminkertaiset rusetit, Dalialle tulee antaa kolme vaahtokarkkiautoa, on tarkistettava kolme kertaa ovatko pistokkeet vedetty pois seinästä, omaa reittä pitää lyödä kolme kertaa ja olohuoneen seinätapetin kolmekymmentäkolme koivua on laskettava useita kertoja päivässä. 

Ingemarin päivärytmi on vakio. Aamu alkaa siivoamisella. Ingemar laittaa Elvis Presleyn lempi-CD:n soittimeen ja aloittaa. Siivous on perusteellinen, normaalien siivoustehtävien lisäksi Ingemar pyyhkii olohuoneen lattianraot vanupuikolla, pesee ikkunat joka päivä ja vaihtaa lakanat päivittäin. Kun Suspicious Minds soi kolmatta kertaa, Ingemar tietää, että päivän siivousurakka on ohi. Elvis-CD kolme kertaa, ei koskaan enempää. Sen jälkeen puoli kahdelta Ingemar menee Clarissan grillille syömään, tekee kävelylenkin ja palaa kotiinsa. Sellaista elämä on päivästä päivään.  Eräänä päivänä Ingemar huomaa seuraavansa koululaisten jalkapallo-ottelua läheisellä kentällä. Entisenä jalkapallon harrastajana Ingemarin huomio kiinnittyy nuoren tytön loistavaan pelaamiseen. Tyttö on Syyriasta Ruotsiin tullut Dalia. Dalia on reipas 10-vuotias tyttö, jolle jalkapallo on kaikki kaikessa. Jalkapallon kautta Ingemar ja Dalia tutustuvat. Pian Ingemar huomaa, että Daliaan tutustuminen tuo hänen elämäänsä uutta rytmiä. Joskus hän havahtuu ja huomaa hymyilevänsä. Ingemar voi puhua Dalialle asioista, joista hän ei ole puhunut kenellekään, esimerkiksi auto-onnettomuuden mukanaan tuomasta suunnattomasta surusta.

Dalian hijab muuttaa kaiken. Sisko Meryam on 14-vuotias ja oli käyttänyt hijabia kolme vuotta, siitä lähtien kun he pakenivat Alepposta. Meryam pitää huivia mielellään, "se päässään hän tunsi itsensä aidommaksi syyrialaiseksi." (s. 55) Nyt isä pakottaa myös Dalian käyttämään huivia. Miten Dalia vihasikaan huivia. Hän ei suostunut pelaamaan jalkapalloa huivi päässä. Isä määräsi, että huivitta voi kulkea vain kotona. 

Storköpings Allehandan toimittaja Ludvig Nilsson on turhautunut työssään. Hän kokee, että hänet on laitettu sivuraiteille, kun hänet on siirretty Storköpingin pääkonttorista Borstaforsiin. Ludvig haluaisi takaisin pääkonttoriin, mutta hän tietää, että hän tarvitsisi kunnon juttuja kiinnittääkseen päätoimittaja Wallénin huomiota. Ja kunnon jutut edellyttävät kunnon aiheita. Sellaisista on pienessä ja rauhallisessa Borstaforsissa puutetta, pitää kirjoittaa vain kotiseutuyhdistyksen tapahtumista ja paikallisen amatööriteatteriryhmän esityksistä. Edes "koko helvetin pakolaiskylässä ei ollut jälkeäkään riidasta, josta olisi voinut saada jutun juurta." (s. 203) Kunnes sitten tulee tapahtuma, josta Ludvigin mielestä voisi saada vaikkapa etusivun uutisen. 

Pidin kirjasta. Tällaisia elämänmyönteisiä kirjoja tarvitaan, kirjoja jotka tuovat arkipäiväämme iloa, lohtua ja toivoa. Kirja on lämminhenkinen tarina vanhan miehen ja nuoren tytön epätavallisesta ystävyydestä, jossa molemmat saavat apua ja tukea toinen toisiltaan. Ystävyysteeman lisäksi suuren roolin kirjassa saa Ingemarin sairaus. Sairauden kuvaus on suoraa ja kaunistelematonta, ei säälipisteiden keräämistä. Luen kirjan liepeestä, että kirjailija itse kärsii pakko-oireisesta häiriöstä tai OCD:stä (obsessive-compulsive disorder). Kirjan liepeessä on myös tieto, että romaanista on tekeillä tv-sarja. Sitä sarjaa katsoisin todella mielelläni.

Elina Warsta: Kiitos onnistuneesta kannesta.

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Tunnemme Minna Canthin (1844-1897) erityisesti kirjailijana, mutta hänen elämäänsä kuului paljon muutakin. Hän oli yhteiskunnallinen vaikuttaja, hän halusi vaikuttaa siihen, että tytöilläkin olisi mahdollisuus käydä koulua. Lisäksi hän oli yrittäjä sekä myös seitsemän lapsen äiti. Minna Canth asui suuren osan elämästään Kuopiossa. Kuopiosta löytyy myös hänen patsaansa. Minna Canth on haudattu Kuopioon.

Tutustuimme kirjabloggareiden kanssa Kuopion korttelimuseoon ja  Minna-kirjan kuvitusnäyttelyyn kesällä 2019. Korttelimuseo oli mukava, minulle entuudestaan tuntematon käyntikohde.

Minna Canthin huoneistosta

Minnan korttipöytä

Minnan filosofiaa

Minna Canth -muistikirja
Kun käytte Kuopiossa, kannattaa ehdottomasti pistäytyä korttelimuseossa. Käykää katsomassa myös Minnan asuintaloa  Kuopiossa. Taloa kunnostetaan paraikaa. 

Tutustu myös vuosittaiseen Minna Canth -lukuhaasteeseen blogissa Yöpöydän kirjat.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Ville Paajanen: Täällä kaukana jossain

Ville Paajanen: Täällä kaukana jossain. Books on Demand. 2021. 561 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tänään on meidän lohkolla ollut rauhallisempaa, mutta huomenna voi olla toisin. On nimittäin Stalinin syntymäpäivä, niin Heikki osasi kertoa ja arveli, että ryssä varmasti yrittäisi silloin. Olet ollut mielessäni monta kertaa, äiti. En ole aina ollut se kultainen lapsi ja huolta olen sinulle aiheuttanut välillä turhankin paljon. Anna anteeksi kaikki itsekkyyteni. Lupaan olla jatkossa mies, josta äitikin voi olla ylpeä. En tiedä kuinka huomenna käy. Minua vaan niin *******" (s. 124)

Eletään 1930-luvun lopun ihastuttavassa Viipurissa. Tuttuja paikannimiä vilahtelee tekstissä, mm. ravintola Espilä, Torkkelinpuisto, Kauppatori, Viipurin linna ja Monrepos'n puisto. Heikki ja Jaakko ovat koulukavereita. Jaakon mielenkiinnon kohde on autot, hän jopa aloitti automekaanikon opinnot, mutta ei saanut niitä loppuun. Silmissä siintää Fordin avoauto, mutta unelmaksi se taitaa jäädä, tuumii Jaakko. Heikkiä sen sijaan kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, tällä hetkellä erityisesti epävakaa maailmanpoliittinen tilanne. Yhdessä Heikki ja Jaakko rientävät illanviettoon ravintola Espilään, jossa "Harmony Sisters ja tanssiorkesteri Dallape esittivät juuri kappaletta "O Josef, Josef", joka oli heidän uusi hittinsä." (s. 24) Sieltä Heikki löytää Saaran ja kohta kirkonkellot soivat Viipurin tuomiokirkossa. Sitten tulee kutsu kertausharjoituksiin Terijoelle.  

"Maailma oli astumassa tuleen, joka polttaisi merkkinsä jokaiseen, eikä tulisi jättämään rauhaan edes yöllä." (s. 48) Heikin ja Jaakon, kuten niin monen muunkin suomalaisen miehen, talvisota alkaa. On sotimista, tiukkoja ja epätoivoisia tilanteita, välillä onnistumisen tunteitakin, pelkoa, unettomuutta, väsymystä. Talviolosuhteet ovat poikkeuksellisen vaikeita. Yhdessäolo sotilastovereiden kanssa lohduttaa ja antaa voimaa, toivoa tuovat vaimoilta, äideiltä ja tyttöystäviltä tulevat kirjeet ja paketit. Samanlaisissa tunnelatauksissa eletään myös Neuvostoliiton rintamalla. Sen rintaman sotapahtumia peilataan Antonin ja Aleksin kautta. Anton on taitava panssarivaunukomentaja ja Aleksi on vaunun radisti. Talvisota kestää 105 päivää ja päättyy Moskovan rauhansopimukseen. Suomi menettää Neuvostoliitolle mm. Viipurin. Jatkosota alkaa. "Suomalaiset tulivat hakemaan omaansa takaisin. Se, mikä oli vihan kylvämä, sen kuolema niittäisi." (s. 287) Viipuri vallataan takaisin. Sota on pitkä. Fyysinen, kuten myös henkinen, jaksaminen on koetuksella. Sodan päätyttyä Viipuri menetetään jälleen. Viipurin linnan torniin nostetaan punainen lippu.

Täällä kaukana jossain on fiktiivinen faktaan perustuva romaani talvisodasta ja jatkosodasta. Taustalla riehuu toinen maailmansota. Kirjailija haluaa linkittää Suomen sotatapahtumat muiden sodassa olevien maiden tapahtumiin. Maailmanpoliittiset tapahtumat saavat kirjassa välillä liikaakin tilaa, kun pääpainon olisi suonut olevan kotirintaman tapahtumissa. Välillä tulee tunne, että kirja on kuin historian oppitunti toisesta maailmansodasta. Kirjassa on sivuja 561. Täytyy kyllä myöntää, että olen yleensäkin hieman huono lukemaan paksuja kirjoja. Tämän kirjan lukemisessa meni viikko, ja useamman kerran putosin pois tapahtumien kyydistä. Kirja olisi mielestäni kaivannut tiivistämistä, karsimista ja muokkaamista, jotta tarina olisi pysynyt paremmin koossa.

Kirjan vahvuus on kiinnostava henkilögalleria. Paajasella on taito rakentaa eläviä ja aitoja henkilöhahmoja. Suomalaispojat Jaakko ja Heikki tulevat minulle läheisiksi. Jaakon äiti Saija on huolenpidossaan ja surussaan kirjan suosikkihenkilöni. Kirjan toinen vahvuus on tarkassa ajankuvauksessa. Kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä selvittäessään tapahtumien historiallisia taustoja. Henkilöiden käyttämä kieli ja sota-ajan arkipäivä pienine yksityiskohtineen antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Viipuri on hyvä valinta tapahtumien keskipisteenä. Viipurin kartta olisi ollut kiva lisä. Kiinnostava yksityiskohta kirjassa on tanssimisen kieltäminen sodan aikana. Valtioneuvoston asetuksella 7.12.1939 tanssiminen kiellettiin. Piti vakavoitua taisteluun, ei saanut ilotella. Tanssiminen oli kevytmielistä, seksuaalisviritteistä ja sankarivainajia häpäisevää. Tätä mieltä oli mm. Suomen vaikutusvaltaisin naisjärjestö Lotta Svärd. Tanssikieltoa lievennettiin välirauhan aikana, mutta kielto astui uudelleen voimaan jatkosodan alkaessa kesäkuun lopulla 1941. Mutta siitä huolimatta tanssittiin, niin myös Viipurissa. Tanssittiin sellaisissa paikoissa, jotka olivat virkamiesten katseilta piilossa, esimerkiksi tasaisilla kankailla, kedoilla, heinäladoissa, tyhjissä parakeissa ja hylätyissä rakennuksissa. Kiellettyjä tansseja on erinomaisesti kuvattu Markon Tikan & Seija-Leena Nevalan kirjassa Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948 (Atena 2020).

Ville Paajasen esikoisteos Täällä kaukana jossain tarjoaa monipolvisen lukukokemuksen erityisesti historiasta kiinnostuneille lukijoille.
Viipurin kauppahalli. Valmistunut vuonna 1906. Kesä 2018, kuva AA.

Viipurin Pyöreä torni. Kesä 2018, kuva AA.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Onko sinulla Canthia?

Minna Canth, tuo aikansa supernainen, viettää nimikkopäiväänsä 19.3. Kirjasome haluaa nostaa hänen työtään ja merkitystään esiin tänäkin vuonna. Minna Canthin tekemä työ on suuri osa suomalaista kulttuuriperintöä ja yhteiskunnan muodostumista sellaiseksi kuin se nyt on.

Minna Canthin kotitalo Kuopiossa on ollut purku-uhan alla vuosia. Me toivomme, että talo säilyy ja että se kunnostetaan arvoiseensa käyttöön kulttuurin keskukseksi myös tulevien sukupolvien iloksi ja hyödyksi. Vetoamme sinuun, koko yleisöömme, yhteisöihin sekä Kuopion kaupunkiin, jotta remontti voi toteutua. Samalla säilytetään arvokasta rakennusperinnettä ja historiaa, jonka katoaminen olisi korvaamatonta.

Kirjasome julkaisee 19.3. juttuja ja somenostoja teemalla #minullaoncanthia.

Kirjasomettaja, tule mukaan julkaisemalla tämä tai oma juttusi somessa. Olisi kiva, jos ilmoittaisit tulevasta jutustasi laittamalla linkin kommentteihin. Ei anneta Minna Canthin työn unohtua, vaan taistellaan sen puolesta. Kuten hän sanoi: Elämä on taistelua, ihanaa taistelua!

Lue lisää Kanttilasta sivulta kanttila.fi. Voit myös tukea Kanttilan kunnostusta rahallisesti osallistumalla keräykseen.

Kanttila kesällä 2017 (Wikipedia)

Tutustu myös vuosittaiseen Minna Canth -lukuhaasteeseen blogissa Yöpöydän kirjat.

Minna Canth oli kirjailija, toimittaja, liikenainen, suurperheen yksinhuoltajaäiti ja vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka elämäntyöllä on ollut suuri merkitys Suomen kehittymisessä koulutuksen ja tasa-arvon edelläkävijäksi. Nyt Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa on vaarassa. Kirjasome kunnioittaa Minna Canthin elämäntyötä ja perintöä ja tukee Kanttilan säilyttämistä. #kirjasome #minullaoncanthia

Logokuva: Aino-Maria Savolainen

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita. Atena. 2021. 247 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Äidin haudalla Anni itki vaatteensa märiksi. Isän hatunlieristä valui vettä. Isko seisoi sateenvarjon alla ja piti Annia kädestä, mutta niin löysästi, että Anni pelkäsi luiskahtavansa kuoppaan. Sitten mentiin seurakuntatalolle juhlimaan. Isä selitti kaikille, että kuusitoista viikkoa diagnoosista. Isko näytti tärkeältä kuin olisi saanut kokeista kymppi plus plus plus. Anni söi pöydän alla sokerikulhosta kaikki sokeripalat ja oksensi tyhjään kulhoon." (s. 17-18)

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1972. Kuusivuotiaan Annin perheessä vanhempien riitely on jokapäiväistä. Anni taiteilee joten kuten riitojen välimaastossa, kun taas lukiolainen Isko-veli istuu huoneessaan ja opiskelee. Kirja alkaa mainiolla kuvauksella, kun Sylva-äiti ostaa sohvan osamaksulla - salaa isältä. Iso riitahan siitä seuraa. "Pihalla kaikki tiesivät sohvasta, koska siitä oli huudettu niin paljon. Hannele sanoi, että Annin isä ja äiti eroavat ja Anni joutuu lastenkotiin. Birgitta sanoi, että perheissä on myötämäkiä ja vastamäkiä. Anni alkoi odottaa myötämäkiä." (s. 9)

"Mitä minun oletetaan tekevän? Mitä?" (s. 12)

Sitten yht'äkkiä kotona ei enää riidellä. Äiti sairastuu syöpään, kuihtuu ja kuolee. Isä, insinööri Hemminki Uinu, joutuu ottamaan uuden roolin perheen huoltajana ja lasten kasvattajana. Tehtävä ei ole hänelle helppo. Annin ollessa kymmenvuotias isä kutsutaan koululle. Terveydenhoitaja oli todennut, että Annilla on ihottumaa pimpsassa, rikkinäiset vaatteet ja anemia. Anni oli sairastanut kuusi virtsatulehdusta vuoden aikana. "Siinä oli kouluhoitaja, psykologi ja luokanvalvoja, isä selitti. - Minä kysyin, mikä ongelmista pitäisi hoitaa ensin. Ne sanoivat, että ei asioita niin yksinkertaisesti hoideta. Että meidän pitää ensin keskustella. Minä sanoin, että keskustellaan sitten ja kysyin, mikä ongelmista pitäisi hoitaa ensin. Ne sanoivat, että Anni voisi liittyä ensi syksynä kuvaamataitokerhoon. Minä kysyin parantaako piirustustaidon kehittäminen ihottuman. Ei kuulemma." (s. 20)

"Te ette käy koskaan missään yhdessä." (s. 25)

Isä haluaa korjata laiminlyöntinsä ja olla hyvä isä. Mummi sanoo, että asioita pitää tehdä yhdessä. Isä järjestää heille perheloman. Viisi päivää ennen Iskon ylioppilasjuhlia lähdetään viettämään yhteistä aikaa Lappiin. Iskonkin on lähdettävä ja jätettävä ylioppilasjuhlat väliin. Lapin matkasta tulee "täysi sirkus". Hotellissa Anni ulvoo isälle: "Minä en halua olla tällä kusi- ja paskaperhematkalla." (s. 41) Iskolle nostetaan malja turistihotellin aulassa. 

Vuodet kuluvat ja vuorossa on yläaste, uudet kaverisuhteet ja uudet ihastumiset. Yläasteen jälkeen Anni lähtee töihin kalatehtaalle Norjaan. 

"Se joko jättää miehen tai valitsee väärin." (s. 109)

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa Neljätoista vuotta kattaa vuodet 1972-1986 ja keskittyy lähinnä Anniin. Toisessa osassa Elämä liikutaan vuosissa 1992-2019. Anni on edelleen mukana tapahtumissa, mutta kirjailija antaa suuremman roolin Iskolle. Annin on vaikea löytää paikkaansa elämässä. Miessuhteet ovat epävakaita. "Äidin kuolema aiheutti Annille trauman, joka aktualisoituu tilanteissa, joissa sen pitäisi sitoutua, Isko selitti tärkeänä kuin jotain hallintomallia." (s.109)  Ei elämä ole helppoa Iskollekaan, vaikka avioliitto Ulpun kanssa alkoikin auvoisasti. Kirjan kolmannessa osassa Dementia Hemminki Uinu sairastaa dementiaa. Hän sairastaa kotonaan ja on hyvin yksinäinen. Isko on niin kiireinen, ettei ennätä käydä katsomassa isäänsä, Anni taas asuu liian kaukana. Isä jää yksin.   

Tämän kirjan seurassa viihdyin. Tartuin kirjaan mielelläni jo ihan siitä syystä, että kirjassa on niin kaunis ja kiinnostava kansi. Kirjan henkilöiden elämä on välillä hyvinkin rankkaa, niin rankkaa ettei eteenpäinmenomahdollisuuksia enää juuri ole. Mutta Pöyliön henkilöt nousevat, joskus itkien, joskus nauraen, joskus kiroten. Pöyliö antaa muistutuksen meille kaikille. Kyllä vaikeatkin tilanteet ovat voitettavissa. Hemmingin sairastuminen jäi mietityttämään. Miten yleinen tällainen kuvio onkaan, vanhus on yksin kotona, lähihoitajat käyvät muutaman kerran päivässä tuomassa ruoan ja tarkastamassa, että henkilö on elossa.

Kirjailija kuvaa Hemmingin perheen vaiheita tyylillä, huumorilla, lempeydellä ja ihmisten ymmärtämisellä. Teksti on eläväistä ja virkistävää. Jäin miettimään, mitä Annille ja Hemmingin lastenlapsille kuuluu tänä päivänä. Toivottavasti jatko-osa on jo työn alla. Minulle Sari Pöyliö on uusi tuttavuus. Häneltä on aiemmin ilmestynyt novellikokoelma Pölynimurikauppias (Atena 2014) ja romaani Ihmisen veri (Atena 2015).

torstai 11. maaliskuuta 2021

Gustaf Skördeman: Geiger


Gustaf Skördeman: Geiger. Minerva Crime. 2021. Alkuperäisteos Geiger. Ruotsin kielestä suomentanut Katarina Luoma. 469 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sara avasi kansion ja löysi sen sisältä kopion ruotsalaisen juorulehden artikkelista 70-luvun alusta ja lapun, jossa oli saksankielinen käännös tekstistä. Otsikko kuului: Stellan-setä nai nuoren norlantilaisensa. Stellanin ja Agnetan häitä käsittelevässä artikkelissa Agnetaa kuvailtiin kauniiksi ja hiljaiseksi pohjoisen naiseksi, joka oli traagisesti menettänyt vanhempansa onnettomuudessa jo lapsena. Se, että Stellan Broman otti hoiviinsa orvon kaunottaren, vain lisäsi ihmisten sympatioita miestä kohtaan, vaikka morsian oli viisitoista vuotta nuorempi." (s. 376)

Heti alkuun voi todeta, että vuosi on alkanut laadukkailla esikoisdekkareilla. Yksi uutuusdekkareista on Gustaf Skördemanin Geiger, joka aloittaa Sara Nowak -dekkarisarjan. Aloitusosa tarjoaa lukijalle taitavasti rakennetun, hyvin kirjoitetun ja viihdyttävän vakoojadekkarin, jossa kirjailija yhdistelee taidokkaasti historiallista faktaa ja fiktiota. 

Kirjan alku on dramaattinen. Isovanhemmat asuvat kauniissa talossa Brommassa Mälaren-järven rannalla. Kaksi tytärtä perheineen ovat juuri lähdössä isovanhempien luota, kun puhelin soi. Agneta-isoäiti vastaa puhelimeen ja kuulee puhelimessa vain yhden sanan: Geiger. Isoäiti tietää, että suunnitelma, joka on ollut valmis yli 30 vuotta, on pantava täytäntöön välittömästi. Aikailematta ja täysin kylmäverisesti hän tekee sen, mitä hänen pitääkin tehdä, hän ampuu 85-vuotiaan miehensä, lastenlapsien isoisän. Sitten Agneta katoaa.

Isoisä on koko Ruotsin rakastama tv-kasvo Stellan Broman. Hänellä oli ollut 90-luvulle saakka oma tv-show, jolla oli ollut hyvin laaja katselijakunta. Stellanin tv-shown pyöriessä hänen oivalluksiaan siteerattiin, niistä puhuttiin ja ennen kaikkea niitä pidettiin viihdyttävinä. Stellanin idea oli mm. se, että tiettynä päivänä kaikkien piti pukeutua pipoon tai sähkövika-päivänä kaikkien piti räpsytellä valoja kodeissaan samanaikaisesti. Yhtä kaikki, Stellan oli ollut hyvin suosittu, "hän oli suurin julkkis yhdessä Palmen ja kuninkaan kanssa." (s. 46) Nyt hän oli kuollut.

"Tunsin. Tai hänen tyttärensä. Kyllä, hänet myös. Olin heillä usein lapsena." (s. 36)

Sara Nowak on Tukholman prostituutio-osastolla työskentelevä poliisi. Sara haluaa auttaa prostituoituja, joista monet ovat ihmiskaupan uhreja. Hän haluaa rangaista seksiä ostavia miehiä sellaisin keinoin, että he eivät enää toista tekojaan. Kesken tavanomaisen työpäivän Sara saa puhelun väkivaltarikosyksikössä työskentelevältä ystävältään Annalta, joka ilmoittaa, että Stellan Broman on ammuttu. Saralle Stellan Broman on Stellan-setä, hyvin tuttu lapsuuden vuosilta. Sara oli asunut äitinsä kanssa Bromanin pihan vajassa, kun äiti oli ollut siivoojana Bromaneilla. Saran parhaat ystävät kouluaikana olivat Bromanin tytöt Malin ja Lotta. Saralle Malin ja Lotta olivat kaikki kaikessa, mutta Bromanin rikkaille tytöille köyhän Saran seura kelpasi vain kesäisin. 

"Mitä salaisuuksia tässä kovin kadehditussa ja ylistetyssä perheessä oli?" (s. 109)

Vaikka Sara ei kuulu ryhmään, joka tutkii Stellanin murhaa, hän haluaa olla mukana tutkinnassa. Sara ryhtyy haastattelemaan Stellanin ja Agnetan talossa vierailleita Stellanin tuttavia. Tapahtumat kuljettavat Saraa uskomattomille lähteille, kylmän sodan poluille, aina tuonne liki neljänkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Historian professori Eva Hedinin avustuksella Sara saa uutta tietoa ja uusia nimiä. Mutta kokonaisuus ei avaudu. Mikä oli Stellan-sedän rooli tässä kaikessa? Entä miksi Agneta-isoäiti oli kadonnut? Hattenbachin lähellä Saksassa ajorata räjähtää. Onko kyse terrorismista vai linkittyykö räjähdys vanhoihin uhkiin? 

Kiinnostavaa on, että lukija on koko ajan poliisia edellä. Lukija tietää alusta alkaen, kuka Stellanin on ampunut. Mutta ei lukija kaikkea tiedä. Niin kiemuraisia ja yllättäviä juonenkäänteet ovat, ettei niitä pysty mitenkään arvaamaan. Kirja on tiheätunnelmainen ja vauhdilla etenevä vakoojatrilleri, joka pitää lukijan valppaana ensi sivuilta kirjan loppuun saakka. Kirjan vahvuutena on tapahtumien historiallinen yhteys kylmän sodan tapahtumiin. Kirja on samalla kuin oppitunti kylmän sodan historiaan. 

Kirjan toinen teema on nuorten naisten hyväksikäyttö. Se liittyy sekä Saran työhön että vakoojateemaan. Saran työ prostituoitujen parissa on rankkaa. Koska Ruotsin lain mukaan seksin osto on rangaistavaa, Saran ja kollegansa Davidin tehtävänä on ottaa kiinni ja rangaista seksin ostajia. David pohtii: "Voimme ottaa korkeintaan yhden jätkän kiinni, mutta tytöllä on kymmenen muuta asiakasta tänään...Ja me saamme nalkkiin muutamia. Joita vain sakotetaan. Sitten he jatkavat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siinä ei piru vie ole järkeä." (s. 27) Tyttöjen auttaminen on vaikeaa. Sutenööreillä on vahva ote tyttöihin, eivätkä tytöt uskalla edes puhua poliisille, saati sitten toimia todistajina.

Sara Nowak on kiinnostava tuttavuus.  Lukija saa tutustua myös Saran yksityiselämään, kiireiseen aviomieheen Martiniin ja kahteen lapseen Ebbaan ja Olleen. On oletettavaa ja toivottavaa, että jatko-osissa saamme lukea lisää Saran perheestä. 

Tässä on kyseessä dekkari, joka varmasti erottuu massasta. Viehätyin nerokkaasti rakennetusta juonesta, kylmän sodan juonilinkityksestä sekä Skördemanin sujuvasta ja selväsanaisesta kirjoitustyylistä. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket. Into. 2021. Kiinankielinen alkuteos Wuhan fengcheng riji. Suomentanut Rauno Sainio. Kansi: Emmi Kyytsönen, karppidesign.fi 381 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Koronapandemia ei ole opetus pelkästään Kiinalle, vaan se on opetus kaikille maailman valtioille ja koko ihmiskunnalle, ja se opetus kuuluu näin: ihmiset hyvät, älkää olko niin ylpeitä ja ylimielisiä, älkääkä kuvitelko, etteikö tässä maailmassa olisi mitään teidän veroistanne; älkää ylenkatsoko viruksen kaltaisia, ensisilmäyksellä pieniltä ja harmittomilta vaikuttavia asioita, älkääkä koskaan aliarvioiko niiden tuhovoimaa." (s. 13)

Fang Fang on 65-vuotias kiinalainen kirjailija. Hän on voittanut useita arvostettuja kirjallisuuspalkintoja Kiinassa ja on toiminut Hubei Writers' Associationin puheenjohtajana vuosina 2007-2018. Hän asuu Wuhanissa kerrostaloasunnossa koiransa kanssa.

Wuhanilaiset olivat kuulleet koronaviruksesta ensimmäisen kerran 31.12.2019. Aluksi tiedot eivät olleet uhkaavia. Kaupunkilaisille tiedotettiin, että viruksen leviäminen voidaan estää eikä virus tartu ihmisestä toiseen. Koska mitään suurta vaaraa ei tuntunut olevan, virukseen suhtauduttiin varsin huolettomasti. Kunnes sitten epidemiologi ja keuhkolääkäri Zhong Nanshan ilmoitti 20.1. että infektio tarttuu ihmisestä toiseen ja että sairaita on jo paljon, mm. neljätoista sairaalatyöntekijää oli saanut tartunnan. Fang Fang haki Japanista palaavan tyttärensä lentokentältä illalla 22.1. Kotiin tultuaan hän avasi tietokoneen ja luki uutisen, että eristys lähes kymmenen miljoonan asukkaan Wuhanissa astuu voimaan 23.1. Kaupunkilaiset ihmettelivät, miksi meni niin kauan aikaa ennen kuin kaupungin johto ryhtyi toimenpiteisiin viruksen leviämisen estämiseksi. "Erityisen typerältä välinpitämättömyys tuntui siksi, että meillä piti yhä olla takaraivossamme opetukset vuonna 2003 riehuneesta SARS-epidemiasta. Niin, miksi?" (s. 8) Kukaan ei osannut arvata, että eristyksestä tulisi niin pitkä, peräti 76 päivää.

Ensimmäiset eristyksen päivät olivat kaaosmaisia. Virus levisi hurjaa vauhtia. Ruokaa oli saatava, maskeja oli hankittava. Onneksi jo heti muutaman päivän päästä tilanne rauhoittui, kun saatiin kuulla, että Wuhanista oli huolissaan Kiinan korkein johto ja että Wuhaniin oli tulossa ensimmäinen lääkintäryhmä. Nämä toimenpiteet saivat pian jatkoa, lääkintähenkilöstöä tuli lisää ja tilapäissairaaloita perustettiin. Mutta virukselle ei mahdettu mitään. Kansalaiset vaativat, että kaupungin johto täytyy vaihtaa, koska viruksesta oli annettu väärää tietoa ja oli tehty anteeksiantamattomia virheitä. Kaupunkilaiset surivat lääkäri Li Wenliangin kuolemaa, lääkärin joka oli saanut nuhteet yrittäessään varoittaa ihmisiä viruksen vaaroista. "Kyyneliä virtaa niin paljon, että koko internet tulvii yli äyräidensä." (s. 71) 

Päiväkirja suljetusta kaupungista

Fang Fang aloitti online-päiväkirjan kirjoittamisen 25.1, kun kaupunki oli jo eristetty ja ihmiset suljettu koteihinsa. Fang Fangin tavoitteena oli kirjoittaa päivittäin omia tuntojaan eristyksestä, ehkä tällä tavalla lohduttaen kanssaihmisiä. 

Mieluiten Fang Fang kirjoitti pienistä yksityiskohdista ja omista tunteistaan. Hän kuvasi eristyksen mukanaan tuomaa ahdistusta ja apatiaa sekä surua siitä, kun yhä useamman tuttavan nimi löytyi kuolleiden luettelosta. Luonnollisesti hän kirjoitti myös toimenpiteistä, mitä koronan taltuttamiseksi kaupungissa tehtiin. Toimenpiteitä tehostettiin ja hoitohenkilökunnan tieto koronasta karttui koko ajan. Mutta tautia ei ollut voitettu. Kun eristystä oli kestänyt 19 päivää, virustartuntojen määrä Hubein maakunnassa oli yli 70 000, uusia tartuntoja tuli runsaat 1500 päivässä ja kuolleiden määrä oli yli 2000. Potilaspaikkoja wuhanilaisissa sairaaloissa mukaanluettuna tilapäissairaalat oli noin 100 000. Jokainen koronaan sairastunut pääsi hoitoon. Vaikeampaa sairaalaan pääsy oli niillä, jotka sairastivat jotakin muuta kuin koronavirusinfektiota.  Liikkumisrajoitukset kaupungissa olivat tiukat. Kotona piti pysyä. Asuinkortteleihin perustettiin ruokarinkejä, jotka hoitivat ruokaostosten tekemisen verkkokaupoista ja ruokien toimittamisen asukkaille. 

"Eilen WeChatissa julkaisemani merkintä on taas kerran poistettu. Myös Weibo-tiliäni on sensuroitu." ( s. 189) 

Se, mitä Fang Fang kirjoitti, ei aina ollut kaikille mieluista. Eristyksen aikana Fangin päiväkirjamerkinnöistä tuli poliittisia ja hänen tekstejään sensuroitiin tiuhaan tahtiin. "Lukuisat ystäväni ovat soitelleet ja rohkaisseet, että älä missään nimessä lopeta, me seisomme tukenasi." (s. 75) Fang Fang oli vakaasti sitä mieltä, että piti saada tietää, ketkä lääkärit ja virkamiehet olivat antaneet väärää tietoa tai salanneet tärkeää tietoa koronapandemiasta. Heidät oli saatava vastuuseen vastuuttomasta toiminnastaan. Jokaisen kaupunkilaisen velvollisuus oli ja on etsiä oikeutta niille ihmisille, jotka ovat epidemian vuoksi kuolleet. "Minä ainakin jatkan kirjoittamista, merkki merkiltä ja sana sanalta, kunnes olen kaivertanut jokaisen syypään nimen historian häpeäpaaluun." (s. 374) Fang Fang julkaisi viimeisen tekstinsä 24.3. Kirjoituksia oli kertynyt 60.

Kun tuli 55. eristyksen päivä, Wuhanissa kirjattiin vain yksi koronatartunta. Alkoi toivo paremmasta, toivo liikkumisrajoitusten purkamisesta. Mutta meni vielä aikaa, kunnes kaupunki avattiin. Se tapahtui 8.4.2021. Eristyksessä olon päiviä oli takana 76. 

15. toukokuuta Fangin online-päiväkirjan englanninkielinen käännös koottiin kirjaksi ja julkaistiin 15.5. nimellä Wuhan Diary: Dispatches from a Quarantined City. Nyt kirjan julkistamisen myötä kirjailija on täysin sensuroitu. Fangia pidetään maanpetturina. Fang Fang toteaa Ylelle lähettämässään sähköpostiviestissä: "Töitäni ei saa julkaista. Minua ei saa enää kutsua kirjallisuustapahtumiin. Nimeäni ei saa mainita mediassa. Minusta ei saa kirjoittaa." Fang Fangin päiväkirja on jo käännetty 20 kielelle.

Koko maailma - Kiinan poliittista johtoa lukuunottamatta - kiittää Fang Fangia koskettavasta ja tärkeästä päiväkirjasta. Fang Fangilla on annettavanaan paljon arvokasta tietoa ja kokemusta koko maailmalle. Päiväkirjaa lukiessa toivoo todenteolla, että korona saataisiin pysäytetyksi, eikä Wuhanin 76 päivän eristyksiä tarvitse missään toteuttaa. Nyt jo tässä vaiheessa koronasta on paljon tietoa ja osaamista, ja onkin toivottavaa, että tämä kaikki karttunut tieto pystytään hyödyntämään ihmiskunnan hyväksi eikä tautia käytettäisi poliittisena lyömäaseena. Tutustuessaan Fang Fangin päiväkirjaan lukija ymmärtää, että maailmasta on koronaepidemian myötä tullut yksi ja että koronaviruksen torjuminen on yhteinen asia.

"Tämä kirja on omistettu Wuhanin asukkaille ja kaikille niille, jotka astuivat esiin ja auttoivat Wuhania epidemian ollessa pahimmillaan. Lahjoitan kaikki päiväkirjani tuotot ihmisille, jotka antoivat kaikkensa Wuhanin puolesta." (s. 14)

Kiitos Rauno Sainiolle erinomaisesta käännöksestä sekä Emmi Kyytsöselle onnistuneesta kannesta.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Tuomas Niskakankaan Roihu äänikirjana

                                    

Tuomas Niskakangas: Roihu. Otava. 2021. Lukija Jukka Pitkänen. 17 h 25 min. Nextory. 

Millaiset ovat Suomen poliittiset valtasuhteet lähitulevaisuudessa? Entä yhteiskuntasuhteet? Onko Suomen talous kestävällä pohjalla?  Onko Suomi hyvinvointivaltio? Näistä lähtökohdista rakentuu Tuomas Niskakankaan dystopiatrilleri Roihu. Suomessa valtaa pitää oikeistokoalitio, jossa ovat mukana kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja osa keskustaa. Vastavoimana on vasenliike, johon ovat sulautuneet vasemmistoliitto, vihreät sekä osa keskustaa. Kristillisillä ei ole enää kansanedustajia. Oikeistokoalition taustaryhmänä on rikkaimmista suomalaisista koostuva Kilta. Killan talutusnuorassa kulkee nuori pääministeri Leo Koski. 

Oikeistovallan aikana kansalaisten sietokyky on vedetty tiukalle vaikean taloustilanteen vuoksi. Leikkauksia on tehty jatkuvalla syötöllä. Nyt Suomessa vallitsee epätasa-arvoisuus, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tämän tietää vasenliiton tuleva puheenjohtaja Emma Erola, jonka tavoitteena on totaalinen vallanvaihto, jopa vallankumous. Kansa kuuntelee ja uskoo viehättävää ja vakuuttavaa Erolaa tämän lietsoessa kansalaisia vastustamaan oikeistokoalition toimia. Vasenliiton suunnitelmat vallankumoukselle ovat jo olemassa. Mutta ennen kuin suunnitelmat ehtivät toteutusvaiheeseen, ennättää tapahtua paljon.

Ne kauniit kasvot. Saatanan sekopää.

Tapahtumat käynnistyvät roihuten kirjan nimen mukaisesti. Kaunis nuori nainen Lumi Nevasmaa, hotellisiivooja, sitoo itsensä puuhun ja tekee polttoitsemurhan. Tämä hyytävä teko tapahtuu oikeistopoliitikko ja miljonääri Harri Holstin talon edustalla. Medialla on kiire saada selville, mitä on tapahtunut ja kuka palanut nainen on. Mediatähti Vilma Varis haluaa olla aina ensimmäinen, kun on kyse tuoreiden kohu-uutisten julkistamisesta. Toisaalla skotlantilainen tekoälyasiantuntija Lewis Higgins kokee myrkytyskuoleman Edinburgin lennolla. Korkeasaaressakin tapahtuu jotakin. Siellä isokokoinen mies, jota kutsutaan Järkäleeksi, suunnittelee suurta tulevaisuuden ratkaisua. Paljon muitakin nimiä vilahtelee. Jokin rooli vallankaappauksessa joko sen toteuttamisessa tai sen estämisessä on mm. Supon ylitarkastaja Metsolla, valtiosihteeri Sarianne Tavaksella, Kosken autonkuljettaja Samuel Kingalla ja kenraali Alénilla. Kuka kätkeytyy Peregrino-salanimen taakse? Miten Suomen rikkain mies Pontus Ebeling aikoo huolehtia suojatistaan Leo Koskesta?  

Menee hetki jos toinenkin ennen kuin henkilöt tulevat tutuiksi ja juonikuviot avautuvat. Mutta niin siinä käy, että yksittäisistä juonikuvioista kutoutuu yhtenäinen verkko. Onnittelen itseäni, nyt siis tiedän, missä mennään ja millaisia toimenpiteitä Emma Erola aikoo tehdä. Kun kaikki palikat ovat koossa, tapahtumien vyöry sekoittaa kaiken ja koko kuvio on täysin sekaisin. Voin vain ihmetellä, miten tässä näin kävi. Jännitystä riittää ihan viimeisille sivuille saakka, väkivalta kiihtyy, on takaa-ajoja, on ampumisia ja ruumiita tulee yllin kyllin. 

Lupaava esikoisdekkari

Roihussa Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Niskakangas paneutuu omiin vahvuusalueisiinsa, politiikkaan ja talouteen. Niskakankaan asiantuntemus tuo vahvaa uskottavuutta ja kiinnostavuutta kirjan tapahtumille. Dystopianäkökulma on hyvä valinta. Pidin paljon taidolla rakennetusta poliittisesta teemasta ja myös siitä, että kirjaan ei ole ahdettu kaikkia suomalaista yhteiskuntaa puhuttavia teemoja. Ei käsitellä ilmastonmuutosta, ei koleraa eikä maahanmuuttoa. Hyvä niin, koska ne asiat eivät ole juonen kannalta oleellisia. Juoni on vetävä ja otteessaan pitävä. Eri juonikuviot nivoutuvat taitavasti yhteen, joskin olisin toivonut trillerille hieman omaperäisempää lopetusta. Jukka Pitkänen lukijana teki hyvää työtä.