tiistai 3. elokuuta 2021

Tuire Malmstedt: Lasitarha

                                        
Tuire Malmstedt: Lasitarha. 2021. Aula & Co. Kansi: Tuomo Parikka. 361 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän muisti Elmon varoittavat sanat, ja omatunto, joka oli niitä harvoja asioita, jonka hän enää kuuli, piti sinnikästä ääntä taustalla. Lilja keskittyi ja sai äänen katoamaan. Hänellä oli oikeus tähän, suorastaan velvollisuus. Eikä kukaan voinut syyttää häntä tutkinnan häirinnästä, hänhän vain viestitteli vanhan työkaverinsa kanssa." (s. 228)

Lilja on Henrin äiti. Lilja rakastaa Henriä yli kaiken. Mutta Henriä ei enää ole, on vain muistot, joita Lilja joutuu vaalimaan yksin. Dementoituneesta miehestä ei ole tukea. Yhä edelleen Lilja jaksaa toivoa saavansa Henrin takaisin, vaikka ymmärtääkin, että hänen toiveensa on täysin epärealistinen. Henri on nimittäin ollut kadoksissa jo vuosia, tarkasti ottaen kaksikymmentäseitsemän vuotta, yhdeksän kuukautta ja viisi päivää. Henri oli kadotessaan seitsemänvuotias ja nyt hän täyttäisi kolmekymmentäviisi vuotta. Henri katosi koulun metsäretkellä. "Lilja irrottaa kätensä poikansa kädestä bussipysäkillä ja antaa tämän juosta tien yli kouluun. Henri kääntyy vielä portilla katsomaan äitiään, hymyilee ja vilkuttaa. Poika on innoissaan tulevasta Hitonhaudan retkipäivästä. Poika katoaa värikkäiden takkien ja reppujen täplittämälle koulunpihalle. Katoaa." (s. 49)

"4-vuotias Lenni kadonnut leikkipuistossa." (s. 49)

Elmo Vauramo on äskettäin siirtynyt työskentelemään Jyväskylän poliisilaitokselle. Työympäristö on varsin erilainen kuin hänen edellinen työpaikkansa Helsingissä. Nyt hän työskentelee kuusihenkisessä rikostutkintayksikössä, jossa vallitsee mukava, leppoisa ja lähes perheenomainen tunnelma. Elmo saa työkaverikseen hiljaisen oloisen, mutta hyvin tarkkanäköisen Matilda Metson. Ensimmäiseksi yhteiseksi tapaukseksi he saavat pienen nelivuotiaan Lennin katoamisen. Lenni oli kadonnut äkkinäisesti puistossa. Hänestä jäi jälkeen vain kenkä. Tutkimukset aloitetaan. Mutta kukaan ei ole nähnyt mitään, ei ohikulkijoita, ei autoja, ei mitään. Jotenkin Lennin on täytynyt kadota. Miksi kenkä on jäänyt puistoon? Elmo ja Matilda tutkivat kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin johtolangat, he jopa avaavat vanhojen rikostapausten arkiston. Kun jotakin valoa alkaa näkyä, onko jo liian myöhäistä? 

"Pieniä lasihelmiä joka paikassa! Äiti, se on lasitarha." (s. 361)

Luettuaan lehdestä Lennistä Liljalle palautuu jälleen mieleen Henrin katoaminen. Hän päättää vielä kerran paneutua Henrin katoamiseen ja etsiä tällä tavalla lohtua suruunsa. Hän haluaa tavata kaikki mahdolliset henkilöt, jotka mahdollisesti muistaisivat jotakin Henrin kuolinpäivästä. Poliisi tekee tiukkaa tutkintaa Lennin katoamisen tiimoilta. Asiat monimutkaistuvat ja aina tuntuu ilmaantuvan yhä uusia tutkintaa vaikeuttavia tekijöitä. Jännitys tiivistyy koko ajan ja lukija joutuu jo monesti pohtimaan, selviääkö pahuus ja siihen johtavat syyt. Ennättävätkö Elmo ja Matilda ajoissa vai jääkö rikos selvittämättä? 

Inhimillisyyttä jännittävään juoneen tuo rikostutkijoiden Elmon ja Matildan yksityiselämän avaaminen. Pala palalta avautuu Elmon lapsuuden rankka tapahtuma, jolla on ollut vuosien mittaiset vaikutukset Elmon elämään. "Siitä oli jo vuosikymmeniä, mutta tapahtuma ei ollut jättänyt häntä rauhaan." (s. 126-127) Matildallakin tuntuu olevan joitakin luurankoja kaapissaan, mutta niiden avaaminen jää todennäköisesti seuraavaan osaan. 

Ruotsista on noussut lukuisia hyviä naisdekkaristeja, mutta on ilo huomata, että suomalaisten naisdekkaristien rikosromaaneiden taso nousee koko ajan. Yksi alan kärkinimistä on ehdottomasti Tuire Malmstedt, joka sai paljon tunnustusta jo Isa Karos -sarjastaan. Pimeä jää (Myllylahti 2018) sai Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Lasitarha aloittaa uuden Metso & Vauramo -sarjan. Lasitarha on jännittävä psykologinen trilleri. Kirjan juoni on älykkäästi rakennettu ja hyvin koukuttava. Sivut kääntyvät vauhdilla, kun kirjailija imaisee lukijan mukaansa jakamaan Liljan lohdutonta surua. Pidin siitä, että tapahtumia avataan pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta. Musiikinopettajana työskennelleen Liljan kuurous saa selityksensä, samoin kuin Lennin kenkä ja jopa Henrin katoaminen. Kirjailija liittää juoneen yllätyksellisiä uskonnollisia kellarikohtauksia. 

Kirjan aihe on rankka - aiheena aina yhtä puistattava. Lapsen katoaminen on jokaisen vanhemman painajainen. Millaista syyllisyyttä kantaisi opettaja, jonka valvomalta retkeltä katoaisi joku oppilaista? Lapsen katoaminen on ollut monien rikosromaaneiden aiheena. Mieleeni palautui Lasiavain-palkinnon saanut Jussi Adler-Olsenin Pullopostia (Gummerus 2014) sekä Shari Lapenan Hyvä naapuri (Otava 2017). Ja varmasti lukijat väistämättä muistavat Natascha Kampuschin sieppausdraaman. Kirjan tapahtumat jäävät elämään mieleen. Pahuus, pahan olemus ja traumaattinen lapsuus mietityttävät. Miksi pimeää menneisyyttä ei vaan voi unohtaa?

Lasitarha ilmestyi 2.8.2021.

Lasihelmiä lasitarhassa. Kuva AA.

maanantai 2. elokuuta 2021

Kesäkuussa luettua ja koettua

Niin meni heinäkuu. Ihanat aurinkoiset säät. Kirjojen suhteen heinäkuussa ei ole hurraamista, vain seitsemän kirjaa tuli luetuksi tai kuunnelluksi. Varmaankin enkat tässä suhteessa. Mutta muuta seuraelämää oli yllinkyllin, oli lomailua, pikkumatkoja Suomessa ja vierasporukoita. Oli kiva tutustuttaa vieraita tähän uuteen kotikaupunkiimme Raumaan.

Ystäväpariskunnan kanssa kävimme Kuuskajaskarissa. Tässä Kylmäpihlajan majakka Kuuskajaskarista kuvattuna. 




Tässä kesäkuun kirjat: 

Seitsemästä kirjasta peräti neljä oli dekkareita. Näistä kaksi oli kotimaista, yksi ruotsalainen ja yksi norjalainen.

Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Äänikirja.

Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys. Liittolaiset-sarja. Into. 2021.

Christian Rönnbacka: Tulen aika. Bazar. 2021.

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut. WSOY. 2021.

Muut kolme kirjaa edustivat ulkomaista kaunoa.

Kate Quinn: Ruusukoodi. HarperCollins. 2021.

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja. Gummerus. 2021.

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Sitruuna. 2021.

Tässäpä kolmen suosikin valinta.

Mukavaa elokuuta! 
                                        
Saadaan nauttia todellisesta perhoskesästä.
                                         Joutsenten ilottelua

torstai 29. heinäkuuta 2021

Jo Nesbøn Valtakunta äänikirjana


Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Norjankielinen alkuteos Kongeriket. Suomennos Outi Menna. Kansi Martti Ruokonen. Lukija Jukka Pitkänen. 19 h 42 min.

Jo Nesbø on tuottelias rikoskirjailija, joka on tunnettu erityisesti Harry Hole -rikosromaaneistaan. Nesbø  on kirjoittanut myös itsenäisiä dekkareita, joista tuorein on Valtakunta. Valtakunta on ihan omannäköisensä dekkari, jolla ei ole lainkaan yhtymäkohtia Harry Hole -teoksiin. Valtakunta-teoksen alkuvaiheessa tapahtumat etenevät varsin rauhallisesti, jopa niin verkkaisesti, ettei edes muista lukevansa rikosromaania. Mutta siitä se sitten lähtee, tahti nopeutuu, välillä jopa hyytävän jännittäväksi.
 
Valtakunta kuvaa norjalaisen Osin kylän elämää. Päähenkilö on Roy Opgard, joka on ollut koko ikänsä kiinnostunut autoista. Autoilla onkin merkittävä rooli juonen kulussa. Roy pitää Osin kylässä huoltoasemaa ja hyvin pitääkin, sillä huoltoasema on yksi ketjun parhaiten menestyvistä huoltoasemista Norjassa. Roy on viettänyt lapsuutensa pikkuveljensä Carlin kanssa. Koulun jälkeen Roy jää Osiin pitämään huoltoasemaa, kun taas Carl lähtee opiskelemaan Pohjois-Amerikkaan. Siellä hän suorittaa Master of Business -tutkinnon. Menee viisitoista vuotta ja Carl palaa takaisin Osiin mukanaan Barbarokselta kotoisin oleva eksoottinen arkkitehtivaimo Shannon. Roy yllättyy Carlin suurista suunnitelmista, veli nimittäin aikoo rakentaa luksushotellin Osin kylään. Näin kylän tulevaisuus olisi turvattu, sanoo Carl. Mutta toki suurelle hotellihankkeelle tulee saada rahoitus. Carlin tavoitteena on saada kyläläiset sijoittamaan rahaa hotellihankkeelle.   

Eletään menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tarinan edetessä veljesten lapsuus- ja nuoruusajan tapahtumat avautuvat. Samoin Osin kyläläiset kietoutuvat juonen kiemuroihin kaikkine pienine ja suurine salaisuuksineen. Ja ne autot, niihin liittyy niin moni juonen koukku. Opgardin talolle johtavan tien varrella on hengenvaarallinen mutka, joka osoittautuukin keskeiseksi tapahtumapaikaksi kirjan jännittävissä tapahtumissa. Aina kun lukija on sitä mieltä, että tässä se nyt oli, jotakin uutta tulee vielä esille ja asetelma muuttuu ylösalaisin. Kirjassa on paljon kaikkea, lähinnä kyseessä on sukutarina, mutta myös rakkausromaani, johon kaikkeen oman mausteensa antavat Osin kyläyhteisön henkilösuhteet juonitteluineen ja salaisuuksineen. 

Tämäkin kirja on osoitus siitä, miten taitava kirjoittaja Nesbø on. Hänen sujuvaa tekstiään on ilo lukea. Pidän paljon Nesbøn henkilökuvauksista. Hän todella saa ihmiset eläviksi ja lukijalle läheisiksi.

Huomiotani kiinnitti runsas nuuskan käyttö. Mutta tässähän ollaan Norjassa, joten sen ymmärtää. Norjassa nuuskan myynti on sallittua. Tilastojen mukaan Norjassa nuuskaa käyttää liki neljännes miehistä. Samoin huomiotani kiinnitti eräs ruoka, joka tuntui olevan varsin suosittua evästä Osin seuduilla. Se oli lapskoussi. Olen mieltänyt lapskoussin raumalaiseksi perinneruoaksi. Mutta niin sitä viisastuu dekkareitakin lukiessa, google kertoo, että lapskoussi on suosittu ruokalaji Saksassa ja Skandinaviassa. 

Kirja on luettu mm. Kirjarouvan elämää -blogissa.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja. Gummerus. 2021. Englanninkielinen alkuteos The French Photographer. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Ulkoasu Eevaliina Rusanen. 473 sivua.

Omasta hyllystä

"Valokuvasta tuli sensaatio. Se nähtiin ympäri maailmaa, kaikissa niissä julkaisuissa, joiden toimittaja vain oli ollut Jessin lailla sotakirjeenvaihtajana Euroopassa. Eikä kukaan tällä kertaa syyttänyt Jessiä siitä, että hän olisi käyttänyt naisellisia konsteja kuvan saadakseen. Kuka nyt haluaisi nähdä kalvakan miestoimittajan kylpyammeessa? Jess tiesi käyttäneensä hyväkseen ulkonäköään ja vartaloaan, kyllä hän sen tiesi - vaikkei siitä muuta näkynytkään kuin paljas selkä ja olkapäät. Ja hän oli tehnyt sen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät voineet sitä tehdä. Me voitimme, kuului viesti." (s. 311)

"Kuuluisa valokuvaaja Emile Robard ja Jessica May, malli." (s. 20)

Jessica May on asunut puolet elämästään Ranskassa. Nyt hän asuu New Yorkissa ja toimii Voguen mallina. Ranskassa asuessaan Jessica oli tavannut Emile Robardin, yhden muotivalokuvauksen huippunimistä. Huippuvalokuvaaja ja haluttu malli ovat tunnettuja hahmoja New Yorkin seurapiireissä. Mutta Jessica tuntee, ettei suhde oikein toimi.

"Otan valokuvia ja kirjoitan juttuja, jotka julkaistaan Voguessa." (s. 69)

On alkuvuosi 1943. Toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Jessica ihailee Martha Gellhornia, Ernest Hemingwayn puolisoa, joka on yksi harvoista Euroopassa toimivista naispuolisista sotakirjeenvaihtajista. Sellaiseksi ja ennen kaikkea kuvajournalistiksi Jessicakin haluaa. Hän on itsepintainen ja saa tahtonsa läpi, mutta byrokratiaa on paljon. Lopulta Jessicasta tulee Yhdysvaltain armeijan kapteeni ja hän saa luvan lähteä sotatantereille Eurooppaan. Sodassa ei ole helppoa olla nainen miesten joukossa - ja kaiken lisäksi kaunis nainen. "Heti Jessin astuttua jeepistä satamassa, jossa sotilaat odottivat miehistönkuljetusalukseen pääsyä, hän tunsi näiden katseet vartalollaan. Miehet supattivat keskenään. Yksi amerikkalaissotilaista tökkäsi kyynärpäällä kylkeen ja sanoi kuuluvasti: "Malli, joka ei ole neitsyt. Tästä laivamatkasta taitaa tulla hauskempi kuin arvasimmekaan." (s. 68) Jessican mielikuvissa kaikki sotilaat haaveilevat ja uneksivat hänestä sekä kantavat hänen kuvaansa lompakossaan. Niitäkin on, mutta Jessican tapaama kapteeni Dan Hallworth ei kuulu siihen joukkoon. Danista tulee tärkeä henkilö Jessicalle sodan aikana ja myös sodan jälkeen. Danin kautta Jessica tapaa Victorinen,  ihastuttavan orpotytön, joka kutsuu Jessicaa nimellä maman.  

Jessica on monessa mukana. Hän matkaa yhdessä Iris Carpenterin kanssa Omaha Beachin maihinnousurannalle. He ovat ensimmäiset naiset, jotka pääsevät Ranskaan sitten Normandian maihinnousupäivän. Jessica on Münchenissä Hitlerin asunnossa ja kuvauttaa itsensä Hitlerin kylpyammeessa.

Sota on koko ajan läsnä. Se näyttäytyy raadollisena ja raakana. Jotakin lohtua täytyy löytyä, jotta sodan raakuuden kestää. Sellaiseksi henkireiäksi osoittautuvat vaikkapa juhlat, vaikka kuinka pienimuotoiset, mutta kunhan ne vaan saavat ajatukset pois sotatantereelta. Joitakin lohduttaa alkoholi, joskus ei sekään. Joku sotilas tekee itsemurhan, kun ei jaksa enää. 

Jess joutuu kokemaan ja näkemään paljon sellaista, mitä hän ei koskaan olisi halunnut nähdä. Keskitysleirien kauheudet tulevat Jessicalle todellisuudeksi, kun hän on mukana kuvaamassa leirin vapauttamista. "Yhtäkkiä naiset ilmestyivät. Tai ainakin he olivat joskus olleet naisia. Nuo olennot oli pidetty täysin epäinhimillisissä oloissa. He olivat kalmankalpeita, osa heistä ryömi tai yritti ryömiä raahaten ruumistaan sentti sentiltä viimeisillä voimillaan eteenpäin. Heissä ei ollut enää muuta kuin valtavat silmät, luisevat kasvot, ammottavat sieraimet ja avoimet suut." (s. 281)  Lisäksi Jessica näkee ja kuulee lukuisista raiskauksista, joihin syyllistyvät myös amerikkalaiset sotilaat. "Minulla on pistooli, eikä kukaan estä minua ottamasta tuota tai ketään muutakaan saksalaista tyttöä, jos se sattuu minua huvittamaan." (s. 347) 

"Ole kiltti ja auta minua selvittämään, mitä tämä kaikki merkitsee." (s. 369)

Kirjan toisessa aikatasossa eletään vuotta 2004. Australiassa on tarkoitus järjestää merkittävä valokuvanäyttely. Kuvat ovat Ranskassa. Matkaan Australiasta Ranskaan lähetetään taidekuriiri D'Arcy Hallworth, jonka tehtävänä on pakata valokuvat lähetettäväksi Australiaan. Itse kuvaaja haluaa jäädä anonyymiksi. Kartanossa D'Arcy tapaa valokuvaajan agentin Josh Vaughnin - ah niin komean ja hyvävartaloisen nuoren miehen. Ja niinhän se menee, että rakkauden liekki roihahtaa D'Arcyn ja Joshin välillä. Romanssi ei kuitenkaan etene niin kuin D'Arcy haluaisi. Mutta valokuvat ovat D'Arcyn  mielestä todella taidokkaita otoksia. Luonnollisesti D'Arcy miettii kerran jos toisenkin, kuka on tuo maineikas valokuvaaja. Yllätys on suuri, kun valokuvavarastosta löytyy sodanaikainen kuva hänen äidistään ja erästä kapteenista.

On helppo arvata, että kahden aikatason tarinat liittyvät jollakin tavalla yhteen. Lukija tekee omia arvailujaan yhtymäkohdista, mutta voin melkein taata, että kaikki arvaukset eivät mene oikein, sen verran yllätyksellinen juonen kaari on. Kirja edustaa romanttista ja historiallista viihdekirjallisuutta. Kelpo kirja tässä sarjassa. Kirja perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään, joten on selvää, että juonessa on paljon todellisuuspohjaa. Kirja pitää sisällään myös paljon romantiikkaa. Välillä tuntui, että ehkä vähän liikaakin, mutta joka tapauksessa luin kirjaa todella mielelläni. Niin mukavaa ja sopivaa kesälukemista. 

Lee Miller Hitlerin kylpyammeessa Voguen kannessa.

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Sitruuna. 2021. Englanninkielinen alkuteos Erotic Stories for Punjabi Widows. Suomentanut Inka Parpola. 354 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Nikki pysähtyi ja katseli ympärilleen. Kaikkialla hänen ympärillään oli naisia, jotka olivat peittäneet päänsä - taaperoittensa perässä kiiruhtavia naisia, toisiaan syrjäsilmin vilkuilevia naisia, rollaattorien yllä kyhjöttäviä naisia. Heistä jokaisella oli tarinansa. Hän saattoi nähdä itsensä puhumassa huoneelliselle tällaisia punjabilaisnaisia. Hänen aistinsa ylikuormittuivat kameezien väreistä, kankaiden kahinasta ja naputtavista lyijykynistä, hajuveden ja kurkuman tuoksusta. Yhtäkkiä kaikella oli tarkoituksensa." (s. 23)

Olen pyrkinyt valitsemaan kesälukemistooni kevyemmän genren kirjoja sekä dekkareita. Kevyempään genreen kuuluva Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on juuri sopivaa hellekelien kesälukemista. Sellaista kevyttä, humoristista ja helppoa luettavaa. Mutta on tässä kirjassa asiaakin, itse asiassa aika painavaakin asiaa. 

Kun aloitin kirjan, ajattelin että nyt lähdetään Intiaan. Mutta ei lähdettykään. Lähdettiin sen sijaan Southalliin, länsilontoolaiseen intialaiseen lähiöön, joka tunnetaan myös nimellä Pikku Intia. Intian värit ja tuoksut ovat aistittavissa. "Tekstiilikauppiaan ikkunassa rivi kimmeltäviin sareihin pukeutuneita mannekiineja hymyili siveästi ohikulkijoille. Vihanneskaupat pursuivat jalkakäytävälle, ja kadunkulman samosakauppiaan kärrystä kohosi kuumaa höyryä." (s. 18)

Nikki on nuori 22-vuotias nainen, joka on lopettanut oikeustieteelliset opintonsa ja työskentelee äitinsä ja siskonsa järkytykseksi pubissa. "Hänen asuntonsa sijaitsi pubin yläkerrassa, ja hän maksoi alennettua vuokraa, koska pystyi tekemään ylimääräisiä työvuoroja minuutin varoitusajalla. Baarityön oli kuitenkin tarkoitus olla väliaikaista - tähän mennessä hänen olisi jo pitänyt tehdä jotakin järkevää elämällään." (s. 12) Nikin vanhempi sisar Mindi haluaa naimisiin. Aviomies on etsinnässä. Tinderit jo läpikäyneenä Mindi laatii ilmoituksen löytääkseen aviomiehen. Nikki vie ilmoituksen Southallin gurdwaraan eli Gurdwara Sri Guru Singh Sabhaan, joka on Lontoon suurin sikhien temppeli.

Gurdwara Sri Guru Singh Sabha on yksi suurimmista sikhien temppeleistä Intian ulkopuolella. (Wikipedia)

Mindin ilmoitusta kiinnittäessään Nikki huomaa ilmoituksen kirjoituskurssista. "Kurssi tarkoitettu vain naisille. Ohjaajaa etsitään." (s. 22) Jaaha, siinäpä olisi mukava mahdollisuus lisätienisteihin, miettii Nikki. Nikki valitaan tehtävään. Hän jännittää ensimmäistä tapaamista. Ja yllätyksellinen se onkin! Tapaamiseen tulee kymmenkunta naista, jotka kaikki ovat leskiä. Käy ilmi, että suurin osa heistä on kirjoitus- ja lukutaidottomia. Haaste onkin melkoinen eli miten ohjata luovaa kirjoittamista, kun osallistujat eivät hallitse kirjoitustaitoa.

"Naiset kirjoittaisivat tarinansa koko maailman luettavaksi, silmät leimuten ja tuohtuneina." (s. 23)

Haasteista huolimatta kokoontumisia jatketaan. Aakkosiakin opetellaan, mutta ennen kaikkea kerrotaan tarinoita. Aina löytyy joku, joka kirjoittaa kerrotut tarinat ylös. Ja tarinoita syntyy, leskien eroottiset fantasiat saavat vallan. Lesket itsekin hämmästyvät, kun huomaavat, että muillakin leskinaisilla on edelleen seksuaalisia haluja ja rakkauden kaipuuta. Eikä näiltä leskirouvilta totisesti mielikuvitusta puutu. Ensimmäisten tarinoiden kertominen jännittää naisia ja saa Nikin häkeltymään, koska mitään tällaista hän ei osannut naisilta odottaa. Mutta tarinoita tulee lisää ja näyttää siltä, että tarinankerronta lisää leskien itsevarmuutta ja itsetuntoa. On selvää, että tieto leviää paikallisyhteisöön pienen piirin tapaamisista ja ennenkuulumattomista seksuaalissävytteisistä kertomuksista. 

Taustalla kulkee lähes dekkarinomainen Kulwinderin tyttären salaperäinen kuolema, joka saa selityksensä kirjan lopussa. Nikki kipuilee suhteessaan uuteen poikaystävään Jasoniin. Suhde ei tunnu edistyvän, Jason jättää tulematta sovittuihin tapaamisiin. Pitäisikö Jasonille antaa vielä mahdollisuus, pohtii Nikki.

Pidin kirjan kevyestä ja humoristisesta tunnelmasta. Intialainen tunnelma viehätti, vaikka Intiassa ei oltukaan. Balli Kaur Jaswal tietää, mistä kirjoittaa. Lukija voi aistia ihanat värit ja tuoksut, jotka ovat luonteenomaisia Intialle. Mutta koska ollaan Lontoossa, monet todellisen Intian epäkohdista jäävät näyttäytymättä, mm. ääretön köyhyys, lannan ja likaisuuden tuoksu ja aina vallitseva savusumu. Nämä näimme ja koimme parin vuoden takaisella Intian matkallamme. Köyhiä on kaikkialla, kaikki tienvarret ja sillanalustat ovat varattuja. 

Balli Kaur Jaswal valottaa sikhien ja intialaisen kulttuurin monimutkaisuutta ja tuo tarinan ja huumorin kautta esille intialaisen kulttuurin epäkohtia, mutta ei alleviivaten. Esille tulevat mm. naisen asema patriarkaalisessa yhteiskunnassa, miehen määräämisvalta, naisten koulutuksen puute ja järjestetyt avioliitot. Suosittelen tätä kirjaa kaikille intialaisesta ja sikhien kulttuurista kiinnostuneille.

Balli Kaur Jaswal on singaporilainen kirjailija, jonka juuret ovat Punjabissa. Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on hänen kolmas kirjansa.

Värien kirjoa Delhissä. Kuva AA.

Paikalliset jonottavat Taj Mahalille. Kuva AA.

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys


Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys. Liittolaiset-sarja. Into. 2021. Ruotsinkielinen alkuteos En andra allians. Kontrahenterna 2. Suomentanut Anu Koivunen. 284 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Aamiaisella hän (=Svartström) pyysi avaamaan radion, ja me kuuntelimme ylimääräistä uutislähetystä. Saksan Goebbels oli puhunut kansalle, ja Ruotsin radio lähetti hänen puheensa, joka käsitteli alkavaa hyökkäystä. Operaatio Barbarossa olisi historiallisen mittaluokan sotilasoperaatio. Hän pyysi Jumalalta apua taistelussa." (s. 275)

Denis Rudberg on aloittanut kirjailijauransa chick lit -kirjailijana ja siirtynyt sitten dekkaristiksi. Hänen nk. elegant crimea edustava Marianne Jidhoff -sarja on saavuttanut suuren suosion sekä Ruotsissa että kansainvälisesti. Nyt Rudberg on oman sukuhistoriansa innoittamana ottanut uudeksi haasteekseen historialliset romaanit. Salainen koodi aloitti Liittolaiset-sarjan  (Into 2020) (linkki). Kirjan tapahtumat alkoivat vuodesta 1940, kun toinen maailmansota oli jo alkanut. Kolme erilaisista olosuhteista tulevaa nuorta naista, Elisabeth, Signe ja Iris valittiin työskentelemään Ruotsin puolustusvoimien työryhmässä, jonka tehtävänä oli natsiarmeijan koodattujen viestien purkaminen. 

"Meidän yhdessä tekemämme työ ratkaisee maamme tulevaisuuden." (s. 13)

Vaarallinen yhteys jatkaa siitä, mihin Salainen koodi jäi. Eletään joulukuuta 1940. Toinen maailmansota riehuu Euroopassa ja tulee yhä lähemmäksi Ruotsia. Ruotsi ei ole mukana sodassa, mutta saksalaiset vaativat kauttakulkuoikeutta itään. Tukholman talvi on kylmä. Salaisessa virastossa Karlaplan 4:ssä eletään kiireisiä aikoja. Useita saksalaisten viestejä on saatu napatuksi, mutta koodattujen sisältöjen purkaminen on työlästä. Tuntuu, että kaikki junnaa paikallaan. Siksi kaikki odottavat kiihkeästi, onnistuuko professori Bremer kehittämään laitteen, joka pystyisi purkamaan natsiarmeijan G-kirjoittimella koodattuja viestejä.  

"Haluamme raportin jokaisesta tapaamisesta." (s. 80)

Iris ja Elisabeth toimivat edelleen koodinpurkajina. Molemmat ovat taitavia työssään, mutta Iris, joka pakeni Virosta kahden lapsensa kanssa, on peloissaan. Hän joutuu turvallisuuspalvelun kuulusteluihin. Häneltä halutaan tietoja Kati-siskosta, joka on kihloissa saksalaisen lentäjän kanssa. Kuulusteluissa vilahtelee toistuvasti myös nimi Karl-Fredrik Ritter. Iriksen pojat ovat kilttejä ja kuuliaisia poikia, mutta Iris on pahoillaan, kun heidän yhteinen aikansa jää niin vähäiseksi.

"Punapäät kuulemma ovat sellaisia. Kiihkeitä ja tulisia..." (s. 73)

Yläluokkainen Elisabeth on menevä nuori nainen, joka asuu kotonaan vanhempiensa luona. Elisabeth on lopen kyllästynyt vanhempiensa, erityisesti äidin, valvontaan ja alituisiin vihjailuihin avioliitosta ja lapsista. Punatukkainen Elisabeth on kaunis, vilkas ja aina sanavalmis. Hän nauttii huomiosta, ja huomiota hän saakin yllin kyllin tukholmalaisissa seurapiireissa. Hän tuntee kaikki ja kaikki tuntevat Elisabethin. Kun vanha ystävä Dinty on Tukholmassa, hän haluaa aina seurapiiritapaamisiin seurakseen Elisabethin. Seurapiireissä liikkuu myös yhä enemmän univormupukuisia saksalaisia, joiden röyhkeä käytös saa Elisabethin suunniltaan. 
   
"Hänellä ei ollut paikkaa, minne mennä." (s. 50)

Signe työskentelee nykyään professori Svartströmin taloudenhoitajana. Hän toimii sokean professorin oikeana kätenä ja osaa laittaa hyvää ruokaa säännöstelyistä huolimatta. Mutta kotiin maalle Signe kaipaa, vaikkakin hän ymmärtää, ettei hänellä ole sinne lupa mennä. Muutakin vaivaa tulee Signen elämään, Signe on hyvin väsynyt, häneltä menee ruokahalu ja ennen kaikkea hänellä on hyvin vaikeita vatsasärkyjä. "Hänen pitäisi saada typerä ruumiinsa kuriin ja pian. Ja jos hän joutuisi lopettamaan työnsä terveyssyistä, hän ei mitenkään voisi saada todistusta tai suosituskirjettä. Kotiin maalle hän ei myöskään voinut palata, sen äiti oli tehnyt selväksi kesällä lähettämässään kirjeessä. Signe ei ollut tervetullut takaisin." (s. 50)

Vaarallinen yhteys oli minulle mieluista luettavaa. Rudbergin sujuvaa ja vaivatonta tekstiä on ilo lukea. Kiitos sujuvasta tekstistä kuuluu myös kääntäjä Anu Koivuselle. Iso plussa menee kirjan kauniille kannelle.

Liittolaiset-sarja on kiinnostava sekoitus historiaa ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kirja perustuu todellisiin tapahtumiin. Vaikka Euroopassa riehuu sota, kirjan tapahtumien pääpaino ei ole sodassa, vaan Iriksen, Elisabethin ja Signen ystävyydessä sekä uskottavassa arjen kuvauksessa. Tutustuin jo ensimmäisessä osassa melko hyvin näihin naisiin, ja tämän kirjan myötä tuttavuutemme vain syveni. Ihmissuhteiden kuvaus onkin Rudbergin vahvuus, mikä näkyi jo Marianne Jidhoff -dekkarisarjassa.

Kirjan tapahtumat päättyvät kesäkuun loppuun 1941. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kuunnellut äänikirjat ja Kaksi sivullista.

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Christian Rönnback: Tulen aika

                                                         
Christian Rönnbacka: Tulen aika. Bazar. 2021. Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen /www.Kobala-Design.com. 333 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Päinvastoin, mun pää alkaa vihdoinkin toimia. Mä kerron sinulle salaisuuden. Minulla on synnynnäinen taito, tai ehkä pikemminkin vamma. Miten sen nyt kukakin haluaa tulkita. Se on varmaan jonkinlainen hallittavissa ja hyödynnettävissä oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö. Taito tai kyky, ihan mitenkä vaan haluaa sitä kutsua. Sillä pystyn hallitsemaan ja järjestelemään järkyttävän määrän yksityiskohtia, joista 99 prosenttia on täysin epärelevantteja. Lopulla prosentilla pystyn seilaamaan jäävuorten ohi. En minä pysty sitä tarkemmin selittämään, mutta kohta näet." (s. 252) 

"Onhan se sellainen toivoa täynnä oleva torstai." (s. 9)

Tulen aika, joka on yhdeksäs osa Antti Hautalehto -sarjassa, alkaa täsmälleen siitä, mihin edellinen osa Ruska (linkki) päättyi. Hurjatahtisen Lapin matkan päätteeksi Antti joutui tutkintavankeuteen kuultavaksi Lemmenjoen tapahtumista. Tutkintavankeudessa oli vierähtänyt satakahdeksan päivää, ja loppiaisen jälkeinen torstai oli Antin tuomiopäivä.                                

Antti pääsee vapaaksi. Mutta elämälle ei tahdo löytyä merkitystä. Takana ovat hurjat Lapin seikkailut ja lopuksi vielä yhden yön sekoilu Clarion-hotellin kalleimmassa huoneessa, josta poliisin erikoisyksikkö löysi hänet. Kuitenkin kaikkein pahimmalta tuntuu  aviovaimo Leenan menettäminen.

 "Kurjuus alkoi pikkuhiljaa rakoilla." (s. 16)                                                

Aika ja luonnossa liikkuminen tekevät tehtävänsä ja palauttavat Antin elämänhalun. Antti ostaa vihreän Defenderin. "Jos Defender kelpasi Englannin kuningattarelle, kelpaisi se hänellekin," tuumii Antti (s. 16) ja päättää palata takaisin työelämään. Pääkaupunkiseudun katukuva on rauhaton. Käy ilmi, että maahanmuuttajia on murhattu häikäilemättömästi. Tilanteen rauhoittamiseksi keskusrikospoliisin alaisuuteen perustetaan Lähiörauha-työryhmän, jonka vetäjäksi Antti valitaan. Ryhmän tehtävänä on konsultoida ja analysoida eikä osallistua operatiiviseen toimintaan. Mutta toisin käy.

"Hänen pätevyytensä on kiistaton." (s. 82)

Työkaverikseen Antti saa Ruotsissa asuvan Henna Björkin, jolla on vankka kokemus katujengityöstä Göteborgin poliisissa. Henna on 28-vuotias innokas ja aktiivinen kamppailulajien harrastaja. Myös kielitaitoa löytyy. "Puhuu ruotsin ja arabian lisäksi ainakin loistavaa englantia ja kiroilee suomeksi kuin sotilasmestari" (s. 82) Lisäksi nainen on "introvertti ja äkkipikainen", kuten Antti toteaa. Henna suree siskoaan Ellaa, joka tappoi itsensä hukuttautumalla. Ellan poikaystävä Saidi on Helsingissä ja hänet Henna haluaisi tavata saadakseen tietää, miksi sisko oli päätynyt itsemurhaan.

Sitten lähdetään vauhdilla liikkeelle selvittämään murhia. Tahti on kova, mutta murhaaja tai murhaajat ovat vieläkin nopeampia. Lisää uhreja tulee. Kirjaa on vain luettava ja luettava, jotta rikosvyyhti selviää. Ja selviäähän se, mutta totta vie, niin yllätyksellä tavalla ettei ole tottakaan. Viihdyin hyvin tämän jännittävän kirjan seurassa, vaikkakin täytyy kyllä sanoa, että mielummin olisin liikkunut edellisen kirjan Lapin maisemissa.   

Tulen aika on jännittävä kirja, jossa on vetävä, tiheätunnelmainen ja todella yllätyksellinen juoni. Rönnbacka kirjoittaa elävästi ja on luonut Antti Hautalehdosta kiinnostavan hahmon, jonka ammattitaitoa voi vain ihailla. Antin myötä kirjailija tuo kirjaan rentoutta, mukavaa huulenheittoa ja huumoria. Hienoa, kun juoneen tuli mukaan myös vanha tuttu pankinjohtaja Lars. Hänellä on kirjassa pieni, mutta tärkeä rooli. Lars oli vastaanottamassa Anttia vankilasta ja rikosvyyhdin selvittyä hän järjestää Antille yllätyksen, johon varmasti saamme palata seuraavassa osassa. 

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut. WSOY. 2021. 311 sivua.

Arvontapalkkio

Kirsin Book Club -blogin järjestämässä arvonnassa palkkioina oli kolme kappaletta Suhosen kirjaa Naiset kuin muuttolinnut. Olin yksi onnekkaista, eli kiitos tästä! 

"Julius Ukkosella oli yllään valkoinen vartaloa myötäilevä kauluspaita, joka oli työnnetty siannahkavyöllä köytettyjen Bossin farkkujen sisään. Hänen kasvonsa olivat minulle tutut ennen kaikkea lehtikuvista, mutta en nähnyt niistä kuin puolet. Hän makasi lattialla vatsallaan, paljain jaloin, poski mattoa vasten. Olin kuullut hänen nasaalinsa puhelimessa, mutta hän ei enää koskaan sanoisi sanaakaan. Ukkosen takaraivo oli levällään kuin vastapyydetyn kalan vatsa, ja veri värjäsi vitivalkoista, upottavan pehmeää mattoa, joka näytti kalliimmalta kuin oman kotini kalut yhteensä." (s. 8)

Pete Suhonen oli minulle ihan uusi kirjailijatuttavuus. Otin googlen avukseni ja sain selville, että Suhonen on aiemmin kirjoittanut jo  viisi kirjaa. Ensimmäinen Hitlerin kylkikuu ilmestyi vuonna 2012 (WSOY). Koira joka kävi coffee shopissa (WSOY 2015) oli Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Suhonen asuu Lauttasaaressa ja on Lauttasaari-lehden päätoimittaja. Naiset kuin muuttolinnut avaa Postinumeromurhat-dekkarisarjan. Tämän ensimmäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat postinumeroon 00200 eli Lauttasaareen. Seuraavassa osassa tapahtumaympäristönä on Munkkiniemi.

Mikael Kokkonen, Yötä päivää (s. 121) 

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Yötä päivää -lehden toimittaja Mikael Kokkonen. Jo heti ensimmäisiä sivuja lukiessani tästä keski-ikäisestä, rennonoloisesta ja melko komeaksi kuvatusta toimittajasta tulee väistämättä mieleen Stig Larssonin Millenniumin taloustoimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist. Etunimikin on sama. Kokkonen kokee, että toimittajan työ ei ole hänelle elämän täyttymys. Kirjoittamisesta hän kyllä pitää, mutta mieluummin hän olisi kirjailija. Sitten käy niin, että juttukeikallaan Lauttasaaressa Kokkonen löytää kuuluisan kirjailijan Julius Ukkosen murhattuna. Ruumis löytyy Ukkosen kauniista merenrantakodista. Kokkosen tavoitteena on selvittää, kuka on tappanut Ukkosen ja samalla hän haluaa päästä käsiksi Ukkosen mediassakin julkisuutta saaneeseen päiväkirjaan. 

Kesällä, kauan sitten

Tästä alkaa monipolvinen ja kiemurainen tapahtumien sarja. Murhat eivät pääty Ukkosen tapaukseen. Lisää uhreja tulee ja edelleen Kokkonen haluaa olla edellä poliisia tapahtumien selvittämisessä.  Tapahtumiin linkittyy tiiviisti Julius Ukkosen jälkeensä jättämä käsikirjoitus Kesällä, kauan sitten. Huomaan, että välillä juonen tapahtumat ovat sen verran monimutkaiset, että lukijalta vaaditaan tarkkaa keskittymistä, ettei punainen lanka pääse katoamaan. Mutta niin vain kirjailija saa taitavasti pidetyksi kirjan koossa. Loppu on varmasti yllätyksellinen jokaiselle lukijalle, ainakin sitä se oli minulle. Pidän paljon Suhosen tavasta kirjoittaa. Tekstiä on miellyttävä lukea, dialogi luistaa ja huumoriakin on sopivasti mukana. 

Kirjassa eletään vuotta 2002. Tapahtumat linkittyvät Helsingin kulttuuripiireihin. Fiktion joukkoon kirjailija on ripotellut mausteeksi  tuohon ajanjaksoon sijoittuvaa kulttuurista faktaa. Ainakin Juha Itkosen, Eeva Joenpellon ja Kari Hotakaisen teokset tulevat mainituiksi.

Kirja on otteeltaan hyvin kaunokirjallinen, vaikka dekkarisarjastahan tässä on kyse. Tässä dekkarisarjassa  ei mässäillä murhien kuvauksilla eikä raakuuksilla. Jos lukija kaipaa toimintajännäriä, ei kannata tarttua Suhosen kirjaan. Ihmissuhteet ovat kirjassa merkittävässä osassa. Kokkonen joutuu monin tavoin kuoleman kanssa tekemisiin. Hän haluaa olla selvittämässä Lauttasaaren murhia ja sen lisäksi hänen äitinsä kamppailee syövän kanssa. Mikaelilla on  äitiinsä läheinen suhde. Molemminpuolisen lämmön ja arvostuksen voi aistia, kun äiti ja poika tapaavat sairaalan syöpäosastolla.

"Minulla oli ollut paksu nippu seurustelusuhteita, olin kokenut pari kihlaustakin, mutta juuri nyt ainoa naiseni oli äitini. Hän oli kirjastonhoitaja. Häntä sain kiittää siitä, että olin oppinut lukemaan muutakin kuin toimintaleffojen tekstityksiä. Ensin hän oli tuonut luettavakseni kaikki Tintit, sitten Agatha Christiet (onko kukaan lukenut niitä kaikkia), muutaman Kingin ja lopulta Steinbeckia ja Hemingwayta. Se vaikutti suunnitelmalta." (s. 18-19)

Jos olisin Lauttasaaren tuntija, olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän. Mutta kun en ole. Lauttasaarta tuntevat saattavat pistäytyä Mikaelin kanssa vaikkapa Kauniissa Kampelassa tai K-Market Piccolossa. Lauttasaari on ollut kuvauksen kohteena useissakin kirjoissa, mieleen tulevat ainakin Outi Pakkasen dekkari Macbeth on kuollut (Otava 2010) ja Kjell Westön Rikinkeltainen taivas (Otava 2017).  

Lopuksi vielä plussapisteet kirjan onnistuneesta nimestä. Mielenkiinnolla odotan toista osaa Postinumeromurhat-sarjassa. 

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirsin Book Club ja Kirjaluotsi.

Mukavaa viikonloppua! Pistäydyimme Kaskisessa. Sympaattinen pikkukaupunki. Kaunista puutaloaluetta lähes koko kaupunki. 

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Mid-Year Book Freak Out tag 2021


Kuva on Raippaluodosta. Kaunis paikka, yksi Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta.

Bongasin tämän Mid-Year Booki Freak Out tag 2021 -haasteen Kirjasähkökäyrän blogista. Kiva haaste! 

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Kun katson listaa tänä vuonna luetuista kirjoista, huomaan että olen lukenut tähän mennessä 61 kirjaa. Parhaaksi kirjaksi valikoituu monien ehdokkaiden joukosta Kate Quinnin Ruusukoodi (HarperCollins 2021) (linkki). Kirja just minun makuuni.



2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen pitänyt paljon Paula Havasteen Saarenmaa-sarjasta. Päätösjakso Saarelaislaulu (Gummerus) ilmestyi tänä vuonna (linkki).


3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Vaikkapa Denise Rudbergin Vaarallinen yhteys (Into 2021), jonka ensimmäisen osan Salainen koodi luin viime vuonna. (linkki


4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Niitä on monta, laitan tähän vaikkapa kolme.

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

Tuire Malmstedt: Lasitarha

Minna Maijala: Katri Vala. Kulkuri ja näkijä


5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Tämä on helppo: Lauri Hokkasen Kenen joukoissa seisoin. Taistolaiset ja valtioterrorin perintö (Docendo 2021). Oli pitkäveteinen ja jaaritteleva. (linkki)


6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Pidän historiallisista viihdekirjoista. Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa (Gummerus 2020) (linkki) aloittaa Turun seuduille sijoittuvan kiinnostavan trilogian.



7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Antti Vihinen kirjallaan Punainen prinsessa (Into 2021). (linkki



8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Harry Barringtoniin Jeffrey Archerin sarjasta Clifton-kronikka. Sarja päättyi, viimeinen osa oli Miehistä parhain(linkki) Harry B. on ollut eräs lempihahmoistani koko sarjan ajan. 


9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Wivi Lönn Pirkko Soinisen kirjasta Valosta rakentuvat huoneet  (Bazar 2021). (linkki)


10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen. (Aula & Co 2021) oli todella koskettava kirja. (linkki)


11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Tähän en osaa vastata.


12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Ehkäpä valitsen Jojo Moyesin Tähtien antajan (Gummerus 2020). Pidin siitä todella paljon. (linkki)


13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

Tämä on helppo. Se on Hanna-Reetta Schreckin Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. (Like 2021).


14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?  

 Tässäpä muutamia:

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Hyvää kesän jatkoa!

Raippaluodon komea silta

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Kate Quinn: Ruusukoodi

Kate Quinn: Ruusukoodi. HarperCollins. 2021. Englanninkielinen alkuteos The Rose Code. Suomentanut Päivi Paju. 675  sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Et ole tainnut vielä nähdä Enigma-laitetta? Se on hirmuinen pikku laite. Ilmavoimien ja laivaston laitteissa on viisi mahdollista kiekkoa, mikä tarkoittaa kuuttakymmentä eri komentoa riippuen siitä, mitkä kolme sille päivälle valitaan. Jokaisessa kiekossa on kaksikymmentäkuusi mahdollista aloituskohtaa, ja sen takana olevassa kytkentätaulussa on kaksikymmentäkuusi pistorasiaa. Se tarkoitaa, että aloitusasetuksia on sataviisikymmentä biljoonaa... ja sitten sakemannit vaihtavat asetuksia kahdenkymmenenneljän tunnin välein, joten aina keskiyöllä meidän on aloitettava uudelleen alusta. Sellainen laite meillä on vastassamme." (s. 122-123)

Kate Quinnin kirjat Koodinimi Alice (HarperCollins 2018) ja Metsästäjätär (HarperCollins 2020) ottivat paikkansa New York Timesin ja USA Today -myyntilistojen kärjessä. Veikkaan menestystä myös Quinnin tuoreelle kirjalle Ruusukoodi, niin hyvän vastaanoton kirja on saanut eri maissa. 

Bletchley Park vuonna 1940

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 1940 Englannin valmistautuessa sotaan Saksaa vastaan, kolme toisilleen aiemmin tuntematonta naista tutustuvat toisiinsa Bletchley Parkissa. Bletchley Parkissa työskentelevien tehtävänä on murtaa natsiarmeijan koodeja. Tytöistä Osla on eloisa ja menevä nuori nainen, jolla tuntuu olevan kaikkea - kauneutta, varakkuutta ja kaiken päälle kukkia lähettelevä kiinnostava poikaystävä Kreikan prinssi Philip. Oslan sujuva saksan kielen taito on isona apuna vihollisen koodattujen salaisuuksien murtamisessa. Aluksi kopealta vaikuttava köyhä itälontoolainen Mab haluaa päästä nousemaan ylempään sosiaaliseen luokkaan, kun taas arka ja ujo sanaristikoiden taitava ratkaisija Beth haluaa irtautua äitinsä holhouksesta. Beth tuntee alkutaipaleensa koodin murtamisessa suorastaan epätoivoiseksi, mutta kun koodin salat alkavat avautua hänelle, hänestä tulee taitava kryptoanalyytikko.   

Sota-ajan poikkeukselliset olosuhteet salaisissa tehtävissä vahvistavat näiden nuorten naisten ystävyyttä. Paineet ovat suuret. Kaikki Bletchley Parkissa tekevät pitkää päivää, kaikki haluavat tehdä kaikkensa isänmaansa hyväksi. Kiitostakin he saavat, jopa itse Churchill käy kiittämässä koodinmurtajia ansiokkaasta työstä. Churchill kutsui heitä "kultamunia hautoviksi hanhiksi, jotka eivät koskaan kaakattaneet". (s. 663) Kuitenkin vaikka väkipakolla yritetään saada taukoja vaativaan työhön. "Antaa vain tulla pommeja, sakemannit - BP:n nörtit ja debytantit tulvivat edelleen Lontooseen aina vapaailtoinaan tanssimaan uhmakkaasti raunioiden keskellä. Onhan nyt kuitenkin sota, ja huomenna me saatamme olla jo kuolleita!" (s. 145) Kanssakäyminen ulkopuolisten kanssa on vaikeaa ja peräti mahdotontakin, koska työtehtävien osalta vallitsee ehdoton salassapitovelvollisuus. Vala on vannottu ja sen vuoksi koodin murtaminen menee kaiken muun edelle. Vaikka sotaa ei kirjassa kuvata, sota on läsnä kaikissa toimissa. Viimeistään Lontoon pommitukset saavat ihmiset ymmärtämään, että sota on todellisuutta.

Vuosi 1947
Toinen ajanjakso sijoittuu vuoteen 1947. Tyttöjen tiet erkanivat sodan päätyttyä. Ystävyyssuhde oli muuttunut vihasuhteeksi. Kukin tytöistä pyrki rakentamaan omaa tulevaisuuttaan. Bletchley Parkin muistot olivat yhä muistissa ja ne vaikuttivat tehtäviin ratkaisuihin. Ne olivat voimakkaita ja traumaattisiakin muistoja, joita ei noin vain pyyhitty mielestä pois. Käy ilmi, että Bletchley Parkissa on ollut petturi, jonka toiminta on vaikuttanut dramaattisesti erityisesti Bethin kohtaloon. Beth ottaa yhteyttä entisiin ystäviinsä. Näin hän kirjoittaa Oslalle: "Sinä olet minulle velkaa." (s. 139) On saatava selville, kuka petturi on. Alkaa hillitön taisto aikaa vastaan, sillä ruusukoodi on murrettava ennen kuninkaallisia häitä.

Kuninkaalliset häät
Tapahtumien taustalla kuvataan vuoden 1947 merkittävintä tapahtumaa Englannissa: kruununprinsessa Elizabethin ja Kreikan prinssi Philipin häitä 20.11.1947. Häät olivat tervetullut väripilkahdus sodan jälkeisessä Britanniassa, totesi pääministeri Winston Churchill. Westminster Abbeyn katedraalissa pidetyt häät televisioitiin, ja näin noin 200 miljoonaa ihmistä pääsi seuraamaan ensimmäisiä kuninkaallisia häitä toisen maailmansodan jälkeen. Morsian kruunattiin kuningatar Elizabeth II:ksi kuusi vuotta myöhemmin. Kuninkaallisella häätapahtumalla on yhtymäkohtansa kirjan tapahtumiin. Seurustelihan Osla sodan aikana prinssi Philipin kanssa.

Kuin ihmeen kautta, tytöt ystävineen onnistuvat ruusukoodin murtamisessa. "Kaikkien huulet liikkuivat äänettömästi, kun he lukivat murretun ruusuviestin." (s. 636) Ruusukoodin murtamisen ansiosta tapahtumat saavat arvoisensa ja samalla hyvin yllätyksellisen lopun. Tätä kirjaa ei lopeteta noin vain kirjan kannet sulkemalla. Tapahtumat jäävät mieleen, henkilöt elävät mielessä ja toinen maailmansota tulee liki. On helppo nähdä, että Kate Quinn rakastaa historiaa, niin perusteellista taustatyötä hän on tehnyt kirjaa varten. Fiktion ohella kirjassa on mukana todellisia henkilöitä, joista kerrotaan kirjan epilogissa. Viimeistään tämä Quinnin kolmas kirja osoittaa, että Quinn on suuri kirjoittaja. Ruusukoodi ei ole kirja pelkästään historian ystäville, vaan se on kirja kaikille hyvien kirjojen ystäville. Hyvin rakennetun ja jännittävän juonen ohella persoonalliset ja elävät henkilöhahmot ovat kirjan ydin. Kääntäjä Päivi Paju on tehnyt hyvää ja laadukasta työtä kaikkien kolmen kirjan käännösten kanssa.

Englanti on vuosien varrella ollut yksi suosikkimaistani. Jos vielä pääsen käymään Englannissa, tiedän minne suuntaan siellä. Ehkä arvaattekin!

Bletchley Parkissa toimii yleisölle avoin museo ja kartanossa toimitetaan myös hääseremonioita. (Wikipedia)

Linkit postauksiini Quinnin aiemmista kirjoista:

Koodinimi Alice

Metsästäjätär

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Kesäkuussa luettua ja koettua

Vanhaa Raumaa

Kesäkuun kirjasaldo oli 10 kirjaa, joista yksi oli äänikirja.

Kirjoista kotimaista kaunoa oli seitsemän. Näistä seitsemästä yksi oli dekkari. 

Paula Havaste: Saarelaislaulu. Gummerus. 2021.
Terhi Rannela: Kirjeiden lumo. Karisto. 2021.
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos. 2015. Äänikirja.
Minttu Hapuli: Emil. Sitruuna Kustannus. 2021.
Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies. WSOY. 1999.
Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä. Like. 2021.
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus. Otava. 2016. (Kyseinen postaus on lukutoukka-Kristan blogista)

Ulkomaista kaunoa oli kaksi, joista toinen oli dekkari.

Veit Heinichen: Karstin kuolleet. Proteo Laurenti II. Kustantamo Huippu. 2020.
Jess Walter: Kauniit rauniot. HarperCollins. 2021.

Tietokirjat:

Selma van de Perre: Nimeni on Selma. Juutalaisen vastarintataistelijan muistelmat. Tammi. 2021.

Kesäkuun kolmen kärki on:
Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä
Terhi Rannela: Kirjeiden lumo
Paula Havaste: Saarelaislaulu
Kesäkuun extrakirjana on edesmenneen Laila Hirvisaaren Hiljaisuus. Postaus on edesmenneen tyttäreni postaus.


Koska länsi-Suomi on meille aika tuntematonta aluetta, olemme tehneet pieniä reissuja lähiseuduille. Täällä on mm. tosi kauniita ruukkialueita, Fiskars, Billnäs ja Matildedal. Kaikki kauniita vanhaa aikaa huokuvia alueita. Me ihastuimme rauhalliseen Billnäsiin.

Billnäs
Billnäs

Billnäs
Sauvon kirkko teki vaikutuksen. Kirkko on peräisin 1400-luvulta. Tuli mieleen Anneli Kannon Rottien Pyhimys, samanlainen vanha kirkko kuin Hattulankin kirkko. Seinillä on maalauksia. Liekö asialla olleet samat kirkkomaalarit kuin Hattulassa?

Sauvon kirkko

Kirkkosali

Seinämaalauksia

Kattokin on niin komea.

Olimme pari päivää sitten Vanhan Rauman opastetulla kävelyllä. Kiva oli, tuli paljon uutta tietoa. Hyvä opas.

Kauniita portteja
Naulamäki on yksi Vanhan Rauman kauneimmista alueista
Marelan  museorakennus on kauniisti entisöity.

Kerttu Horilan Rauma flikka ja taustalla Tullin Kaffe.

Mukavaa heinäkuuta! 

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Jess Walter: Kauniit rauniot

 

Jess Walter: Kauniit rauniot. HarperCollins. 2021. Beautiful ruins. Suomentanut Hanna Arvonen. 398 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kapea polku oli kaiverrettu kallioseinämään kuin koristeköynnös hääkakun kylkeen. Serpentiinitie mutkitteli jyrkännettä ylös kylän takana. Pasquale asteli varovasti vanhalla vuohipolulla ja vilkuili jatkuvasti taakseen varmistaakseen, että Dee oli edelleen hänen perässään. Lähellä huippua tämän vuoden talviset rankkasateet olivat pyyhkäisseet polun mennessään, ja Pasquale tarttui Deen lämpimään käteen, kun polun tilalla oli pelkkää paljasta kalliota." (s. 125)

Kauniit rauniot kattaa kaksi maanosaa ja viisi vuosikymmentä. Kirjan päähenkilöä on vaikea nimetä, mutta tärkeät roolit kirjassa ovat italialaisella Pasquale Tursilla, amerikkalaisella näyttelijällä Dee Moraylla, kuvitteellisella versiolla näyttelijä Richard Burtonista, elokuvatuottaja Michael Deanella, hänen apulaisellaan Claire Silverilla ja kirjailija Shane Wheelerillä.

On vuosi 1962. Pasquale Tursi on nuori italialainen mies, joka on lopettanut opintonsa ja tullut isänsä kuoleman jälkeen auttamaan vanhaa äitiänsä hotellin pidossa. Hotelli Riittävä Näköala sijaitsee Porto Vergognassa Italiassa. Hotelli ei ole järin suosittu, vieraita käy harvakseltaan. Vähäisestä kävijämäärästä huolimatta Pasquale jaksaa unelmoida kunnon hiekkarannan ja tenniskentän rakentamisesta. Yksi vakituinen ulkomaalainen vieras heillä on. Amerikkalainen autokauppias Alvis Bender tulee kerran vuodessa hotellille työskentelemään toista maailmansotaa käsittelevän kirjansa parissa. "Tämä rannikko on kirjailijoille inspiraation lähde", Alvis sanoi. "Petrarca keksi sonettinsa täällä. Byron, James, Lawrence - he kaikki tulivat tänne kirjoittamaan. Boccaccio keksi täällä realismin. Shelley hukkui lähistöllä, vain muutaman kilometrin päässä sieltä, missä hänen vaimonsa keksi kauhuromaanin." (s. 79) 

Niinpä Pasquale on vilpittömän hämmästynyt, kun eräänä kesäisenä päivänä hotelliin tulee majoittumaan kaunis amerikkalainen näyttelijä Dee Moray. Dee on näyttelijänä Roomassa kuvattavassa Kleopatra-elokuvassa. Dee sairastaa syöpää, ja hänen on määrä tavata Pasqualen hotellissa ystävä, jonka kanssa hän matkustaisi Sveitsiin saamaan hoitoja sairauteensa. Mutta ystävä ei saavu hotelliin. Pasquale on niin pahoillaan Deen puolesta, että hän lähtee etsimään miestä Roomasta. Pasquale kohtaa Michael Deanen, jonka hän arvelee olevan mies, jota Dee odottaa. 

Satiiria Hollywood-kulttuurista

Täältä Porto Vergognasta tarina lennähtää moniin suuntiin ja eri ajanjaksoihin. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin, 2000-luvulla, Hollywoodissa elokuvatuottaja Michael Deane haluaa saada takaisin maineensa ja voimansa. Hänen avustajanaan toimii pääkehitysavustaja Claire Silver. Tapaamme myös Pasqualen uudelleen, kun hän vanhana miehenä tulee Hollywoodiin etsimään Deetä. Muita romaanin tapahtumapaikkoja Italian ja Hollywoodin ohella ovat mm. Edinburgh, Seattle, Firenze, Portland, Oregon ja Sandpoint.

Monia juonia, monia tarinoita

Vaikka kirja rönsyilee ja kirjassa tapahtuu todella paljon ja tapahtumien kulussa liikutaan monella aikatasolla, kirjasta muodostuu kiehtova, hauska ja nokkela lukukokemus. Kirjaa pitävät koossa persoonalliset ja aivan omintakeiset henkilöhahmot. Kirjailija sisällyttää kirjaan jopa henkilöhahmojensa kirjoittamia tekstejä. Henkilöt ovat kaukana täydellisyydestä, vaikka heidän julkisuuskuvansa saattaisi olla tahraton. Henkilöillä on runsaasti tavoitteita, usein täysin utopistisia. Harvoin he niitä saavuttavat. Käy ilmi, että todellinen elämä on se voima, mikä antaa energiaa suurelle taiteelle. Vaivihkaa kirjassa kuvataan yhden yksittäisen ihmisen elämän merkityksettömyyttä ja tarkastellaan tapoja, joilla henkilöt tahattomastikin vaikuttavat monien muiden elämään. Kirjan monet juonet ja persoonalliset henkilöhahmot tekevät kirjasta koukuttavan - tai sitten ei. Minut tämä yltäkylläisyys koukutti.

Jotkut kirjan tapahtumista on kuvattu kerrassaan mainiosti. Esimerkiksi se kohtaus, kun Pasquale palaa Roomasta Cinque Terreen Richard Burtonin kyydissä. "Richard Burton oli surkein kuski, jonka Pasquele oli koskaan nähnyt. Hän tihrusti tien suuntaan yhdellä silmällä ja piteli ratista kiinni kevyesti kahdella sormella, kyynärpää koholla. Toisella kädellä hän piteli avoimessa ikkunassa savuketta, jonka polttaminen ei näyttänyt kiinnostavan häntä...Alfan renkaat vinkuivat ja kiljuivat, kun Burton kääntyi risteyksestä ja ajoi pois Rooman keskustasta, ja jotkut jalankulkijat heiluttivat karjuen nyrkkiä, kun hän pakotti heidät pakenemaan jalkakäytävälle." (s. 206) Burtonilla on merkittävä rooli kirjassa, koska tässä vaiheessa vuonna 1962 Roomassa oli meneillään Kleopatran kuvaukset. Kuten varmasti monet meistä muistamme, tästä elokuvasta alkoi Richard Burtonin ja Elizabeth Taylorin rakkaustarina. Näin Burton kuvaa Tayloria: "Niinpä lähdin Roomaan, jossa tapasin Lizin, ja minun on pakko sanoa, Pat, etten ole koskaan tavannut sellaista naista. Siis onhan minulla ollut aikoinaan naisia, mutta Liz? Voi kristus." (s. 210)

Italia pursuaa kauniita maisemia.

Italian kuvaukset ovat erityisen reheviä. Kirjailijan mielenkiinnon Italiaan selittänee hänen vaimonsa italialaiset sukujuuret. Kaiken kaikkiaan Kauniilla raunioilla on paljon tarjottavaa lukijoille. Ellei muuta, se todennäköisesti innostaa ihmisiä tekemään matkan Italiaan. 

Jess Walter on kotimaassaan USA:ssa palkittu ja kriitikoiden arvostama kirjailija. Kauniit rauniot on ensimmäinen häneltä suomennettu teos.