keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

 

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä. Beatrice Hyde-Clare ratkaisee, osa 1. Aula & Co. 2023. Englanninkielinen alkuteos: A Brazen Curiosity. Suomentanut Nelli Hietala. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Voi miten ihastuttava hyppäys 1800-luvun alun Englantiin, aikaan ennen viktoriaanista aikakautta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englannin järvialueelle viehättävään Lakeview Hall'in maaseutukartanoon. Kartanon omistavat lady ja lordi Skeffington, jotka heti alusta pitäen vaikuttavat ystävälliseltä ja vieraanvaraiselta isäntäperheeltä.

"Tylsä oli sana, jota hänestä useimmiten käytettiin hänen ensimmäisen sesonkinsa aikana."

Kirjan päähenkilö Beatrice Hyde-Clare on kasvattivanhempiensa huostassa varttunut nopeaälyinen nuori nainen. Hänen ulkoinen olemuksensa on varsin vaatimaton - "tavalliset piirteet, tylsät hiukset, hoikka vartalo ja niin epätavallisen teräväkärkiset olkapäät, että hänen tätinsä vitsaili niiden sopivan miekkailuun..." . Niinpä hän on edelleen 26-vuotiaana naimaton eikä kosijoista ole tietoakaan. Ilmeisesti Beatricen osa on jäädä loppuiäksi palvelemaan kasvattitätiänsä.

Beatrice on kutsuttu tätinsä kanssa Skeffingtonien vieraaksi ihastuttavaan kartanoon. Tarkoitus on viettää kartanossa viikko. Vieraana on myös Kesgraven herttua Damien Matlock sekä Otleyn perhe. Herra Otley on menestyvä liikemies, joka on tehnyt omaisuuden maustekaupalla. Otleyn perheen motiivi vierailulle on selvä: saada Skeffingtonin perillinen Andrew kosimaan kuvankaunista Emily-tytärtä. Tosin sama motiivi on Vera-tädillä, löytää rikas mies Flora-tyttärelleen.

"Se on tietenkin tragedia."

Viikko kartanossa alkaa verkkaisesti. Paljoa ei tapahdu. Valitettavasti sää on sateinen eivätkä pitkät kävelyretket onnistu. Onneksi ovat kirjat. Beatrice oli saanut loppuun varakreivi Townshendin kiinnostavan elämäkerran ja halusi lukea myös jatko-osan. Eräänä yönä, kun hän ei saanut unta, hän päätti lähteä kartanon kirjastoon etsimään kirjaa. Kello oli kaksi yöllä. Mutta mitä tapahtuukaan, Beatrice ei löytänyt kirjaa, vaan löysi jotakin muuta. "Lattialla makasi herra Otleyn ruumis." Paikalta löytyi kynttilänjalka, joka saattoi olla mahdollinen murha-ase. Mutta kirjastossa oli myös Kesgraven herttua. Mitä hän siellä teki? Oliko hän mahdollinen murhaaja?

Beatricella on halu selvittää, mitä on tapahtunut. Poliisiin hän ei usko. Maaseutupoliisit ovat hänen mielestään yleensä niin välinpitämättömiä ja iäkkäitä, etteivät he halua lähteä ulos virastoistaan selvittämään rikoksia. Pian käy ilmi, että herra Otleyn tapauksessa on todellakin kyse murhasta. Beatrice päättää ryhtyä selvittämään murhaa omin päin saadakseen selville, kuka on tekijä ja miksi murha on tehty. 

Jokainen vieras ja kartanon työntekijä on vuorollaan Beatricen epäiltyjen listalla. Paljon ennättää tapahtua ennen kuin tutkimus saa päätöksensä. Ja millainen onkaan loppuratkaisu! Sellaista loppuratkaisua kukaan lukija ei osaisi odottaa.

Tämän kirjan seurassa minä viihdyin. Kirja vei mukanaan jo heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. "Koko päivällisen ajan neiti Beatrice Hyde-Clare kuvitteli nakkelevansa ruokaa Kesgraven herttuan, Damien Matlockin, ylle. Ammukset vaihtuivat ruokalajista toiseen - kalakakkusia oliivitahnalla, täytettyjä tomaatteja, vasikanpaistia, uppomunia, lohifileitä, marenkia hedelmäsäilykkeillä - mutta mielleyhtymä säilyi. Herttuan korjatessa heidän isäntänsä lordi Skeffingtonin lausuntoa siitä, montako alusta Nelsonilla olikaan ollut komennossaan Niilin taistelussa, Bea kuvitteli paiskaavansa kokonaisen lautasellisen etanoita à la tartare miehen päähän.

Kyseessä on dekkari, mutta onneksi liikutaan cozy crime -genressä. Näihin maisemiin ja tähän aikakauteen en mielelläni liitä nordic noirin tyyppisiä rikostapahtumia. Kirja on saanut kiitosta janeaustenmaisesta historiallisesta ajankuvasta, eikä syyttä.

Kirjan henkilöt ovat eläviä ja persoonallisia. Taitavasti rakennettuja juonikuvioita tukee nokkela, huumoripitoinen ja mukaansatempaava kerronta. Kirja on ensimmäinen osa Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjassa. Takuuvarmasti haluan lukea myös jatko-osan.  

8 kommenttia:

  1. Törmäsin näihin Lynn Messinan dekkareihin jossain sivustolla ja kiinnostuin. Tämän kertomasi jälkeen aion ehdottomasti lukea, ihanaa aika- ja nojatuolimatkailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit. Kyllä, aivan ihastuttavaa aika- ja nojatuolimatkailua.

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta murhamysteeriltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on. Hyvää ajankuvaa, kiinnostavat henkilöt, koukuttava juoni.

      Poista
  3. Mulla on tää varattuna. Vaikuttaa niin kiintoisalta kirjalta.

    VastaaPoista
  4. Sain tuon kirjan myös luettua. Jotenkin vain ärsytti se miten tuona aikana odotettiin naisten olevan hiljaa ja tottelevan kiltisti. Omaa mielipidettä ei saatu tuoda esille. Puolen välin jälkeen tarina alkoi rullata ja kirjakin muuttui mielenkiintoisemmaksi. Uutta kirjaa odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Näin kai oikeasti olikin, että näin naisten täytyi tuolloin käyttäytyä. Minäkin odottelen jatko-osaa.

      Poista