Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina. 2011 (ensimmäinen painos 2005). Tammen keltainen pokkari. Never Let Me Go. Suomentanut Helene Bützow. 394 sivua.
Omasta kirjahyllystä
Ole luonani aina on ollut kirjahyllyssäni jo useita vuosia. Pidin kovasti Ishiguron kirjasta Pitkän päivän ilta, joten tämäkin kirja on kiinnostanut minua. Mutta aina olen laittanut kirjan takaisin hyllyyn, koska dystopia-teema ihmiskloonauksineen vierastutti ja vähän hirvittikin. Otin kirjan "varakirjaksi" viime viikon junamatkalle. Ja niinhän siinä kävi, teksti imaisi minut niin intensiivisesti mukaansa, etten meinannut muistaa nousta pois junasta.
Kazuo Ishiguro on syntynyt Japanissa v. 1954, mutta on asunut Englannissa vuodesta 1960 lähtien. Ei voi muuta kuin ihailla, miten hyvin hän on päässyt sisälle englantilaiseen yhteiskuntaan, niin aidosti ja taidokkaasti hän kuvaa englantilaista sisäoppilaitosta ja itäenglantilaista maaseutua.
Kathy, 31-vuotias valvoja, palaa muistoissaan Hailshamin sisäoppilaitokseen, jossa hän on viettänyt lapsuutensa. Hailsham ei edusta tavanomaista sisäoppilaitosta, laitoksen erityispiirteitä avataan lukijalle pikkuhiljaa: lapset eivät pääse kotilomille, heitä pidetään eristettynä ulkomaailmasta, heitä ohjaavat kasvattajat. Lasten ja kasvattajien puheissa vilahtelevat salaperäiset sanat valvoja ja luovuttaja. Lapset tietävät, että nämä sanat ovat heille jollakin tapaa merkityksellisiä. Lapsille termien merkitys ja sisältö "oli kerrottu mutta ei kuitenkaan kerrottu." (s. 118)
Kouluiässä tulevaisuus ei kuitenkaan vielä huoleta nuoria, vaan ajatukset ja puheet ovat tässä päivässä: puhutaan kasvattajista, tunnustellaan heräävää seksuaalisuutta ja pohditaan gallerian merkitystä. Kasvaessamme puhuimme jatkuvasti galleriasta. Jos halusimme kehua jonkun työtä, sanoimme: "Tuo kelpaa galleriaan." Ja kun olimme keksineet ironian, kommentoimme naurettavan huonoa työtä sanoin: "Kyllä toki! Oikopäätä galleriaan!" (s. 50) Kathylta häviää salaperäisesti hänelle niin tärkeä Judy Bridgewaterin C-kasetti Never Let Me Go, josta kirja on saanut nimensä.
Kathy ystävystyy Ruthin ja Tommyn kanssa. He kaikki muuttavat Mökkeihin täytettyään 16 vuotta. Ystävysten suhteet ja puheenaiheet ovat kuin kellä tahansa nuorella, vaikka näitä nuoria odottaa erilainen tulevaisuus. Yllättävän tyynesti nuoret suhtautuvat siihen, mitä on tulossa, vaikkakin lukija on aistivinaan nuorissa pelkoa ja epävarmuutta - vai onko se vain lukijan omaa kuvitelmaa, koska lukija tietää mitä on tulossa?
 t |
| Kirjan pohjalta on tehty Mark Romanekin ohjaama elokuva |
Ole luonani aina on lajityypiltään dystopia, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin 1990-luvun lopun Englantiin. Kirjan tapahtumien taustalla on tieteen kehittyminen. Nämä kloonatut nuoret elävät ympäristöltä suljetuissa laitoksissa ja sen jälkeen heillä on edessä vain tietynlainen tulevaisuus: he toimivat joko luovuttajina tai valvojina. Mökeistä lähtemisen jälkeen Kathysta tulee valvoja, Ruthista ja Tommysta luovuttajia. Kathy kuvaa valvojan tehtäväänsä näin:
Valvojana toimiminen sopi minulle enimmäkseen hyvin. Voisi jopa sanoa, että se toi esiin parhaat puoleni. On ihmisiä, joille se ei sovi kerta kaikkiaan lainkaan, ja työ on heille pelkkää taistelua. (s. 283)
Elintenluovutusten asetelma on rankka, suorastaan karmaiseva. Ishiguro ei kuitenkaan herkuttele eikä mässäile dystopia-teemalla, pikemminkin päinvastoin. Pääpaino on nuorten ystävyyssuhteissa ja tavallisessa englantilaisen arkipäivän kuvauksessa dystopia-teeman toimiessa tapahtumien kehyksenä, tosin hyvin merkityksellisenä kehyksenä. Pidin kirjasta paljon. Kysymyksessä on vahva tarina. Ishiguro kuvaa taidokkaalla tavalla ja kauniilla kielellä Kathyn, Ruthin ja Tommyn ystävyyttä, rakkautta, mustasukkaisuutta ja myös pelkoja. Lukija jää kirjan luettuaan pohtimaan monia kysymyksiä. Kuka saa elää? Kuka päättää? Erityiskiitos Helene Bützovin erinomaiselle käännökselle.
 |
| Hyvää juhannuksen odotusta! |