maanantai 29. toukokuuta 2023

Lukupiirikirjana Raija Orasen Iso

 

Raija Oranen: Iso. Otava. 2022. Lukija Tuukka Haapaniemi. 17 t 6 min. Storytel.  

Lukupiirimme kokoontui kevään viimeiseen tapaamiseen. Käsiteltävänä kirjana meillä oli Raija Orasen Gösta Serlachiuksesta (1876 - 1942) kertova kirja Iso. Raija Oranen on tuottelias kirjailija. Jo pelkästään romaaneja hän on kirjoittanut nelisenkymmentä. 

Monilla Orasen kirjoilla on historiallinen kehys, mm. viime vuosina ilmestyneillä presidenttikirjoilla. Niin on tälläkin Iso-kirjalla, joka on Orasen uusin romaani. Kirja on biofiktio Gösta Serlachiuksesta, joka oli Mäntän tehtaan johtaja, vuorineuvos sekä suuri taiteen ystävä. Gösta luopui opinnoistaan ja aloitti työt setänsä Gustav Serlachiuksen yrityksessä. Sittemmin hän peri setänsä aseman syrjäyttäen näin Gustavin Alex-pojan. Gösta nai serkkunsa Sissin, perusti tehtaita, johti yrityksiä, matkusti paljon, osallistui politiikkaan ja keräsi mittavan taidekokoelman. Tällainen on kirjan juoni kaikessa lyhykäisyydessään. 

"Orasen taattua laatua"

Kirjasta virisi vilkas keskustelu. Lukupiiriläiset olivat lukeneet kirjan suurella mielenkiinnolla. Totesimme. että Orasen kirjoja on mukava lukea. Kirjoitustyyli on elävää ja selkeää. Orasen historialliseen viihdekirjallisuuteen lukeutuvilla kirjoilla on vahva faktapohja, joka  usein linkittyy Suomen historiaan. 

"Monipuolisesti käsitelty Göstan elämää"

Iso-kirjan mielenkiintoa pitää yllä tapa, jolla Oranen on käsitellyt Gösta Serlachiuksen elämää. Oranen on saanut Göstan eläväksi ja aidoksi. Göstan elämää on käsitelty monipuolisesti, mikä mielestämme on kirjan vahvuus. Eräs lukijoistamme tosin totesi, että kirjassa oli vähän liikaa kaikkea, mikä teki kirjasta sekavan oloisen. Vaikka kyseessä on suomalaisen metsäteollisuuden merkkimies, kirjassa suuren roolin saa Göstan yksityiselämä. Oranen on pyrkinyt pääsemään syvälle Göstan sielunmaisemaan kuvatessaan mm. eroon päättynyttä avioliittoa Sissin kanssa sekä Ruthin, elämänsä suuren rakkauden, löytymistä.  

Kirjassa on kuvattu myös Göstan roolia metsäteollisuuden kehittäjänä ja uusien tehtaiden perustajana. Totesimme, että yhä edelleen tehtailla on samoja ongelmia kuin Göstan aikana, mm. pääoman puute ja lakkoilut. Yrityselämän kuvauksessa Oranen ei yllä kovin syvällisiin pohdintoihin, mutta kirjan pääpaino onkin enemmän henkilöhistoriassa. Eräs lukijoistamme pohdiskeli, että kirja Göstasta on tyypillinen naisen kirjoittama kirja, jolloin henkilöhistorialla on yhteiskunnallista otetta voimakkaampi paino. 

Totesimme, että kirjoittamalla Gösta Serlachiuksesta elämäkerrallisen romaanin kirjalla on laajempi lukijakunta kuin tietokirjalla. Fiktion käyttömahdollisuus henkilön elämän kuvauksessa lisää kirjan kiinnostavuutta. 

Kirjan nimi kiinnitti huomiota. Myös Pekka Hiltusen kirjan nimi on Iso (WSOY 2013). Siinä Hiltunen kuvaa ylipainoisen nuoren naisen elämää. Ei varmasti ole rikos ottaa kirjan nimeksi jo käytettyä nimeä, mutta ei se kyllä kovin omaperäistä ole. 

Kirja sai meiltä hyvän arvion 4,1. 


lauantai 27. toukokuuta 2023

Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun

 

Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun. Tammi. 2023. 256 sivua.

Omasta hyllystä

"Isäs on kuin koskikara, mummo kuiskasi kerran, sillä on kosken kuohut sisällään. Ei se sille mitään mahda, sukunsa kirousta kantaa, poikaparka."

Tyttären Eerik-isä on sairas. Hän sairastaa maanisdepressiivisuutta eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuten tänä päivänä tämä sairaus kauniimmin ilmaistaan. Isän maaninen vaihe on alkamassa, kun tytär tulee käymään ja löytää isänsä tanssimassa pienen kodin parvekkeella puku päällä, silkkinen kravatti kaulassa ja kiiltävät tanssikengät jalassa. Tango soi ja isä pyörähtelee kuvitellun daamin kanssa viejän varmoin ottein. Laskupino lojuu eteisen lattialla. 

"Kolme ovea, kuusi lukkoa."

Tytär tunnistaa oireet, ei hän tässä tilanteessa ole ensimmäistä kertaa. Apua tulisi saada, ainakin lääkitys tulisi saada vastaamaan isän tämän hetkistä tilaa. Tytär saa isän lähtemään Kellokosken sairaalaan, joka on entuudestaan isälle tuttu paikka, onhan hän ollut siellä toistakymmentä kertaa. Hänet otetaan sisään, mutta kun tytär seuraavana päivänä tulee isäänsä katsomaan, hän saa kuulla, että isä on kotiutettu, koska "ei ole epikriisissä merkintää harhoista".

Kotiin Eerik ei ole mennyt. Siitä alkaa isäänsä etsivän tyttären road trip läpi Etelä-Suomen. Ollaan Imatralla ja ollaan Savonlinnassa. Isä on aina askeleen edellä tytärtään. Isä lähettelee viestejä, whatsapp-viestejä, tekstiviestejä, ääniviestejä, ryhmäpuhelun yrityksiä, kaikki yleensä yöaikaan lähetettyjä. Suuria ovat isän suunnitelmat. Hän valmistelee Putinin ja Barack Obaman Suomeen tuloa. Valmisteluja hän on tehnyt Michelle Obaman kanssa. Savonlinnassa Eerik suunnittelee ostavansa Olavinlinnan kesämökiksi. Merenkurkkuun isä rakentaa uuden New Yorkin.

"ensin hoidetaan itä ja sitten länsi
kohtaa alkaa tornitaloja nousta
keskelle merta
ostan merenkurkun takaatko lainan"

Eerik tapaa naisia ja tanssii kiiltävissä tanssikengissään. Naiset lainaavat hurmaavalle Eerikille rahaa, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta "pätäkkää piisaa" ja eteenpäin kohti Merenkurkkua mennään. Tytär seuraa perässä. Matkalla tytär palaa lapsuuden muistoihinsa. Äiti oli kuollut auto-onnettomuudessa. Se oli raskasta aikaa lapsille, mutta isä käski mummon olla huolehtimatta. "Lapset ovat niin pieniä vielä, eivät ymmärrä koko asiaa. Turha siitä on niille puhua. Ja minulla on firma, se pitää ajatukset muualla. Nytkin on kolme työmaata käynnissä." Mutta kyllä lapset ymmärsivät. 

"Isän leuasta näen, että pitää olla hiljaa."

Isän sairaus oli alkanut 1990-luvun laman myötä, vaikkakin niin kauan kuin tytär muistaa, isää oli pitänyt pelätä, sillä hän oli hyvin arvaamaton ja äkkipikainen. Nyt tytär on raskaana ja sisällä sykkii pelko suvussa kulkevan mielenterveyssairauden periytymisestä. 

Vasantolan kuvaus Eerik-isän sairaudesta on uskottavaa, ja vielä uskottavammaksi sairauden kuvaus tulee, kun tietää, että kirjailijan isä sairastaa maanisdepressiivisuutta. Vasantola kuvaa sairautta neutraalisti, ei saarnaa eikä alleviivaa, vaikka Eerik-isän tyttärenä hän tunnistaa hyvin sairauden mukanaan tuomat haasteet koskien isän vaikeuksia saada apua. Jos Eerik ei oireiden alkuvaiheissa saa apua, se on isän kannalta inhimillisesti jopa julmaa puhumattakaan yhteiskunnalle psykoosivaiheesta aiheutuvista kustannuksista. Lyhyesti sanoen, laitospaikkoja on vähennetty eikä avohoitoa ole suhteessa lisätty.    

Olen lukenut Vasantolan esikoisteoksen En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi 2018) (linkki). Pidin siitä paljon. Siksi odotukset olivatkin suuret tämän kirjan suhteen. En pettynyt, päinvastoin. Kirja on kaunis kuvaus isän ja tyttären särkyneestä suhteesta ja tyttären tarpeesta yrittää ymmärtää isäänsä. Esikoiskirjan tavoin kirja on kielellisesti todella upea. Vasantolan selkeää ja elävää tekstiä on helppo lukea. Kirjassa on paljon takautumia päähenkilön lapsuuteen. Printtikirjassa juonta on helppo seurata vuosilukujen turvin, mutta luulenpa, että äänikirjassa paljon käytetyt takautumat saattavat vaikeuttaa juonen seuraamista. 


torstai 25. toukokuuta 2023

Suonna Kononen: Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja

Suonna Kononen: Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja. Reuna. 2023. Kansi ja taitto: Jaana Rautio. Valokuvat: Suonna Kononen. 162 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Vuosia oli tehnyt mieli päästä melomaan Lutinjoelle. Se sijaitsee Patvinsuon, Pohjois-Karjalan kansallispuistoista yhden kainalossa, Koitereen pohjoisimpaan kärkeen virraten. Koitere on Pohjois-Karjalan suurista järvistä myyttisimpiä. Säveltäjä Toivo Kärki fiilisteli sen rannoilla karjalaisia juuriaan ja ilomantsilaista esiäitiään Mateli Kuivalatarta. Matelin kalevalaisesta runonlaulusta kulkee voimalinja sellaisiin sävellyksiin kuin Siks´oon mä suruinen tai Tulenliekki. Teki Kärki Koitereestakin laulun, Koitere - Karjalan helmi."

Kirjan takakannesta luen, että kirjassa on kaksi teemaa: melonta ja kirjalliset pohdinnat. Nämä kirjailija liittää yhteen, eli pohtii kirjallisuutta melontamatkoillaan. Kiinnostavalta ja oivaltavalta vaikuttava idea, mietin aloittaessani kirjaa. 

Kononen on harrastanut melontaa liki parikymmentä vuotta. Joensuussa asuvana hänellä on hyvät mahdollisuudet jokimelontaan. Jokia riittää omassakin maakunnassa. Monesti Kononen ottaa mukaansa teini-ikäisen tyttärensä, josta onkin jo kehittynyt aikamoisen taitava meloja.

"Lämmenneen melojan selfie Hukkalan sillan juuressa." (kirjan kuvitusta)
Ensialkuun Kononen liikkuu lähiseudun joilla, mm. Jänisjoella, Haapajoella, Nivanjoella, Lotokanjoella ja Pielisjoella. Jänisjoella Kononen muistelee runoilija Einari Vuorelaa ja Pielisjoella ajatukset kulkeutuvat Heikki Turuseen ja Simpauttajaan. Valamon luostarissa kirjailija kohtaa ajatuksissaan Pentti Saarikosken ja Elina Karjalaisen. Ja melonta Iijoella muistuttaa Konosta luonnollisesti Kalle Päätalosta ja Iijoki-klassikkosarjasta, kun taas Koitajoki tuo mieleen erään merkittävän työtehtävän. Konosella oli vuonna 2013 mahdollisuus haastatella kustantaja Heikki A. Reenpäätä, "kun suomalaisen kirjankustantamisen ikihonka halusi muistella sanomalehti Karjalaiselle sukujensa Pohjois-Karjalan vaiheita..." Kononen muistelee, että hän jopa osti kravatin tilaisuutta varten.


Musiikkimiehenä ja Huojuva lato -yhtyeen perustajajäsenenä Konosen ajatukset kulkeutuvat melontaretkillä myös musiikkiin. Minua miellytti melontaretki Juankoskelle, jossa kirjailija muistelee lämmöllä Juicea. Kirjan yksi kohokohdista on melonta Kymijoella, jossa Kononen miettii jokilauluja. Ja niitä todellakin on runsaasti, suomalaisiakin. Kononen mainitsee erityisesti Mikko Alatalon rakastetut laulut Kymmenen virran maa ja Kun iso joki tulvii. Käännösiskelmistä tunnetuimpia ovat mm. Kirkan Varrella virran ja Freud Marx Engels & Jungin Joki.

Meloessa kirjailijan katse kiinnittyy myös luonnon kauneuteen. Lintujen tarkkailu kuuluu asiaan. "Aurinko kilotti Koitereen aalloissa timanttimerenä. Tyttäreni ihasteli järven kauneutta. Tässä on melontaharrastuksen, laajemmin retkeilyn kauneus. Ei tarvitse omistaa kesämökkiä, maata, vettä. Ei tarvitse jättää kummempaa jälkeä kuin askel rantahiekkaan tai vana jokeen. Mielen kamera tallentaa maisemakuvan."

Miten ihastuttava idea onkaan melonnan ja kulttuurin yhdistäminen. Kun yhdistäminen tehdään ammattitaidolla ja lukijaystävällisesti, kuten tässä kirjassa, lopputulos on kertakaikkisen onnistunut. Kirjan painoasu on kaunis. Tällaisen kirjan ottaa mielellään käteensä. Tyylikäs kirja on myös hyvä lahjaidea. Kirjan valokuvat, kaikki kirjailijan itsensä ottamia, elävöittävät onnistuneesti kirjan tekstiä. Toimittajan kokemuksella tuotettua sujuvaa ja elävää tekstiä on ilo lukea. Luettuani kirjan huomasin, että äänikirjan lukee itse kirjailija. Ja olihan sekin sitten kuunneltava. Äänikirja on selkeää luentaa ja sisältää luennan ohella myös Konosen laulamista. Ison plussan annan kirjan lopussa olevasta lähdeluettelosta ja henkilöhakemistosta. Kartta olisi ollut tosi kiva lisä, jotta olisi saanut paremman käsityksen jokien sijainnista.

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Elina Hirvonen: Katri Helena: Laulaja

 

Elina Hirvonen: Katri Helena: Laulaja. Johnny Kniga. Lukija: Katri Helena. Storytel. Kesto 12 t 45 min.  

Halusin jotakin mukavaa ja rentouttavaa kuunneltavaa keväisille kävelylenkeille. Ja ihan nappiosuma löytyi, Katri Helenan (s. 1945) seurassa viihdyin. Lopetettuani kirjan kuuntelemisen jäi tunne, että olisin kyllä kuunnellut tätä ikonista laulajaa kauemminkin.

Kirjan on kirjoittanut Elina Hirvonen. Hirvonen on ollut hyvä valinta tähän tehtävään, hän on taitava kirjoittaja ja on paneutunut tähän toimeksiantoon todella tarmokkaasti. Hän on tehnyt laajaa taustatyötä ja on mm. käynyt monilla Katri Helenalle tärkeiksi tulleista paikoista. Luonnollisesti Hirvonen ja Katri Helena ovat tavanneet useita kertoja kirjoitusprosessin aikana. On helppo yhtyä siihen, mikä lehtihaastatteluista käy ilmi, että tällaista kirjaa ei olisi syntynyt ilman keskinäistä luottamusta. 

Kirja etenee kronologisesti alkaen Katri Koistisen kotikonnuilta Tohmajärven Uusi-Värtsilästä. Isä oli töissä Wärtsilän tehtaalla. Lapsesta alkaen Tohmajärven tyttö tiesi, että hän haluaa laulaa. Kaksitoistavuotiaan Katrin osallistuminen iskelmälaulukilpailuun on monille tuttu juttu lehtijuttujen perusteella. Luvatta Katri sinne meni ja voittokellon kanssa sieltä palasi. Vaikka vanhemmilta tulikin toruja, siitä hetkestä alkaen Katrin äiti Bertta tuki kaikin tavoin ainoan tyttärensä laulajauraa. Poskipunaa poskille ja hymyä huuleen, neuvoi äiti.  

Kirja rakentuu Katri Helenan laulajauralle sekä miessuhteille. Katri Helenan koko elämä on ollut laulamista, muuta työtä hän ei ole koskaan ajatellut tekevänsä. Hän tuntee ääretöntä kiitollisuutta siitä, että on saanut tehdä koko elämänsä sellaista työtä, johon hänellä on intohimoa ja osaamista. Nuoren naisen levytysura alkoi vuonna 1963 Poikien kuvat -laululla. Puhelinlangat laulaa -kappaleella Katri Helena löi itsensä läpi suuren yleisön suosioon. Siitä alkoi pitkä ja menestyksellinen laulajan ura. Sen jälkeen Katri Helena on laulanut ja levyttänyt lauluja laulun perään, yhteensä liki 500 laulua. Hyvin monet laulajan kappaleista ovat suomalaisten rakastamia. Omia suosikkejani, kuten varmasti monen muunkin, ovat mm. Anna mulle tähtitaivas, Katson sineen taivaan ja Lintu ja lapsi.

Katri Helena on kiertänyt bändinsä kanssa tanssilavoja, pitänyt konsertteja, ollut Suomen euroviisuedustaja kaksi kertaa, ollut mukana maineikkaalla Leidit lavalla -konserttikiertueella yhdessä Paula Koivuniemen, Lea Lavenin ja Marion Rungin kanssa. Ja tehnyt paljon muuta musiikkiin liittyen, saanut mm. runsaasti musiikkipalkintoja. Iskelmä-Finlandia -palkinnon hän sai vasta vuonna 2014, ja oli sitä mieltä, että hänen olisi kuulunut saada palkinto jo aiemmin.

Katri Helena nähtiin myös ensimmäisella Vain elämää -tuotantokaudella vuonna 2012. Miten paljon hän epäröikään osallistumistaan, koska oli varma, ettei osaa laulaa nuorten laulajien musiikkia. Mutta Tommi (Liimatainen) suostutteli, ja niin Katri Helena nähtiin ja kuultiin esittävän nautinnollisuudella Erinin kappaletta Vanha nainen hunningolla sekä Dingon Autiotaloa.

Joskus naistenlehtiä lukiessa olen miettinyt, kummasta kirjoitetaan enemmän, Katri Helenan musiikista vai Katri Helenan miehistä. Ensimmäistä avioeroon päättynyttä liittoa seurasi seurustelukausi Dannyn kanssa ja sitten löytyi elämän suuri rakkaus, Timo Kalaoja. Kun kuuntelee Katri Helenaa, on helppo uskoa, että heillä on ollut todella onnellinen liitto. Liitosta syntyi kolme lasta. Kun Timo kuoli, Katri Helena jäi kolmen nuoren yksinhuoltajaksi.

Seurasi kolmas avioliitto Panu Rajalan kanssa. Tästä ajasta Katri Helena ei puhu kauniisti. Hän oli onneton, kun ei saanut suhdetta toimimaan, vaan joutui loppujen lopuksi toteamaan, että he olivat liian erilaisia, jotta yhteiselo voisi onnistua.

Suhde Tommi Liimataisen kanssa alkoi vuonna 2008. Tommi ja Katri Helena viihtyvät toistensa kanssa, arvostavat toisiaan eikä suuri ikäero heitä haittaa.

Kirja oli mieluista kuunneltavaa. Hirvonen kuvaa Katri Helenaa kiinnostavasti ja elävästi. Parasta oli, kun Katri Helena luki itse kirjan pirteällä ja positiivisella äänellään. Ja kaiken lisäksi kuulijan iloksi hän laulaa pätkiä lauluistaan tekstien väliin. 

maanantai 15. toukokuuta 2023

Fernanda Melchor: Paratiisi

 

Fernanda Melchor: Paratiisi. Aula & Co. 2023. Espanjankielinen alkuteos Páradais. Suomentanut Emmi Ketonen. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 151 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Meksikoon Progreson kaupunkiin. Paradaisin asuinalueella, joka on varakkaiden meksikolaisten asuinalue, kaksi teini-ikäistä poikaa tutustuvat ja alkavat viettää iltoja yhdessä. Kuusitoistavuotias Polo tulee köyhistä oloista. Hän on keskeyttänyt koulunsa ja työskentelee nyt puutarhurina Paradaisissa. Franco puolestaan asuu Paradaisin sisäpuolella rikkaiden isovanhempiensa luona.

Poikia ajaa yhteen yksinäisyys. Kotona Polo ei viihdy. Hän joutuu nukkumaan lattialla  "kuin mikäkin alhainen eläin", kun serkku Zorayda on saanut hänen sänkypaikkansa. Serkku on nyt raskaana, ehkä Pololle tai jollekulle muulle, koska "oli tuollainen emakko, joka ei kyennyt pitämään haarojaan supussa". Äiti haukkuu Poloa alati. "Kuka hitto luulet olevasi, sinä penteleen nulikka?" 

Franco puolestaan on pornoriippuvainen lihava poika eli läski, kuten Polo häntä kutsuu. Franco tuo rahaa ja niillä pojat ostavat tupakkaa ja alkoholia. Franco haaveilee naapurin rouva Mariánista, kahden pojan äidistä ja tunnetun tv-esiintyjän vaimosta. Polo kuuntelee, monesti vastentahtoisesti, kun Franco kertoo unelmistaan naapurin rouvaa kohtaan. "Franco oli suorastaan hulluna naiseen, Polon mielestä kaveri ei ollut muusta puhunutkaan kuin naisen ottamisesta ja panemisesta keinolla millä hyvänsä; sama virsi harva se päivä kuin levy olisi jäänyt pyörimään..."

Francon himo rouva Mariánia kohtaan aloittaa kirjan ja myös lopettaa sen. Pakkomielisyys saa Francon tekemään hurjia suunnitelmia. Polo on mukana, vaikkakin epäröi. "Oliko hän tosiaan yhtä hullu kuin tuo helvetin tankki, kun seurasi tämän järjetöntä, naurettavaa ja lapsellista suunnitelmaa? Ja kaikki vain yhden ämmän ja tämän vaon kyntämiseksi?" Mutta Polo pysyy mukana, tottelee ja seuraa Francon ohjeita, kun raju suunnitelma toteutetaan. Kaikki ei suju niin kuin on suunniteltu, ja lopputulema on karsea.  

Poikien kautta peilautuu meksikolainen yhteiskunta. Meksiko on luokkayhteiskunta, jota leimaa sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus. Köyhät ovat köyhiä, heille pääasia on selviytyä päivästä toiseen. Usein se tapahtuu huumeiden ja alkoholin voimin. Sosiaalinen liikkuvuus ei juuri ole mahdollista. Polon serkun Miltonin kautta avautuu huumeiden, rikollisuuden ja väkivallan Meksiko. Kun sille tielle joutuu, paluuta ei ole, sen Milton tietää.  

Melchorin edellisessä kirjassa Hurrikaanien aika (Aula &Co 2021) (linkki) tapahtumat sijoittuvat La Matosan kylään, jossa on vain köyhyyttä ja epätoivoa. Tässä kirjassa sen sijaan mukana on myös varakas yhteiskuntaluokka, jopa niin, että rikospaikkana ei ole köyhien slummialue, vaan arvostettu ja aidattu Paradaisin asuinalue. Hurrikaanien ajassa tapahtumista kerrotaan moniäänisesti, kun taas tässä teoksessa lukija seuraa tapahtumien etenemistä ainoastaan Polon näkökulmasta. Vähän kyllä jäin kaipaamaan jonkun naisen, vaikkapa rouva Marianin tai Polon äidin kerrontaa.

Kuten Hurrikaanien ajassa tässäkin kirjassa teksti koostuu täyteläisistä ja värikkäistä lauseista ja sivun/sivujen mittaisista kappaleista. Muutaman sivun jälkeen pääsin rytmiin sujuvasti mukaan, enkä edes huomannut raskasta kirjoitustyyliä. Vaikka kirjassa on sivuja varsin vähän, sen sivuille mahtuu paljon. Meksikolaisen yhteiskunnan kuvaus on uskottavaa. Miltonin kautta avautuu järjestäytyneen rikollisuuden maailma. Siihen maailmaan Polokin haluaisi päästä mukaan. Milton estelee: "...sillä kun kerran astut siihen pirun leikkiin, et pääse siitä ikinä eroon..

Iso kiitos menee kääntäjä Emmi Ketoselle. Hän on tehnyt kertakaikkisen hienoa käännöstyötä niin tämän kuin edellisenkin Melchorin kirjan kanssa.

lauantai 13. toukokuuta 2023

Denise Rudberg: Tehtävä Berliinissä

 


Denise Rudberg: Tehtävä Berliinissä. Into. 2023. Ruotsinkielinen alkuteos Den fjärde doktrinen. Kontrahenterna 4. Suomentanut Anu Koivunen. 308 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Mitä professori tarkoittaa tuolla?
Sitä että sodan oikeuttamiseksi Ruotsi mitätöidään kansakuntana, mikä nimenomaan oli tulkittavissa aiemmista, Tukholman lähetystölle suunnatuista viesteistä. Aiemmin Ruotsia on käsitelty suopeaan sävyyn ja ruotsalaisia on kehuttu. Nyt suhtautumistapaamme on selvästikin petytty, eikä meidän uskollisuuteemme enää nähtävästi luoteta. Tämä on meille suuri uhka. En oikeastaan haluaisi olla liian pessimistinen, mutta on kuitenkin todettava, ettei Saksan hyökkäys ole koskaan ollut näin lähellä."

Tehtävä Berliinissä on neljäs osa Rudbergin Liittolaiset-sarjassa. Saamme jatkaa matkaa Elisabethin, Signen ja Iriksen kera ja seurata niin heidän yksityiselämäänsä kuin myös heidän koodinpurkutyötään Tukholman Karlaplan 4:ssä. Koodinpurkutyötä tehdään toisen maailmansodan riehuessa vuoden 1941 loppupuolella, kun sota tuntuu tulevan yhä lähemmäksi Ruotsin rajoja. Nämä nuoret naiset on valittu salaiseen koodinpurkutyöhön heidän matemaattisen lahjakkuutensa ja ongelmanratkaisukykynsä ansiosta.

Koodinpurkutyö Karlaplan 4:ssä on kiireistä ja vaativaa työtä. On aina arvoitus, avautuuko viesti ja jos avautuu, mitä sieltä paljastuu. Työpäivät ovat pitkiä, mutta kukaan ei halua valittaa, koska jokainen työntekijä tietää, miten tärkeää työtä he tekevät. Ehdoton salassapito liittyen työtehtäviin on kaiken perusta. "Perheenjäsenilleen työntekijät joutuivat ilmoittamaan kokonaan toiset työtehtävät ja työnantajat kuin ne, jotka heillä oikeasti oli. Monet tytöistä väittivät työskentelevänsä sihteereinä tai pikakirjoittajina vakuutusyhtiössä. Miehet puolestaan toimivat muka kirjanpitotehtävissä." 

Iriksen sisar Kati asuu Saksassa ja on menossa naimisiin saksalaisen upseerin Heinrich Lemmelin kanssa. Kyseessä on merkittävä tapahtuma, johon osallistuu myös Hitler. Iris saa hääkutsun. Hän epäröi lähtöään, muttta ei hänelle jätetä sanansijaa. Hänet lähetetään matkaan yhdessä professori Bremerin kanssa. Iris kysyy itseltään, onko hän nyt vakooja. Kaikki tietävät, että matkaan liittyy suuria riskejä. Ja niin käykin. Heti Berliiniin tultuaan Iris ja professori Bremer tietävät varmuudella, että he ovat tarkkailun kohteina. 

Elisabeth asuu yksin suurta taloa aviomies Dintyn tehdessä töitä ulkomailla. Elisabeth huomaa olevansa raskaana ja tietää varmasti, että lapsen isä ei ole ainakaan hänen aviopuolisonsa. Elisabeth järjestää juhlia, tapaa tärkeitä henkilöitä ja saa käsiinsä paljon arkaluonteista aineistoa, mm. hirvittäviä kuvia sisältävän filmirullan. 

Myös Signen elämä on kiireistä. Hän työskentelee edelleen professori Svartströmin taloudenhoitajana. Svartströmin kehotuksestä Signe opiskelee työn ohella tavoitteenaan ylioppilastutkinto. Opiskelu on vaativaa ja aikaa vievää. Signe joutuukin miettimään monesti, onko hänestä niin vaativiin opintoihin. Lisää jännitteitä tulee Signen elämään, kun Signe joutuu vakavasti pohtimaan suhdettaan kotiseudun sukulaisiin. 

Olen pitänyt paljon sarjan kolmesta ensimmäisestä osasta, joten odotin innolla ja mielenkiinnolla tätä osaa. Ja se kyllä kannatti, kirja vei mennessään. Pidän yleensäkin historiallisista romaaneista, joissa yhdistyy fakta ja fiktio, kuten tässäkin kirjassa. Sota-ajan tapahtumat ovat faktaa ja koodinmurtajanaisten esikuvat löytyvät Rudbergin omasta suvusta. 

Rudberg on perehtynyt hyvin sota-ajan ilmapiiriin. Se näkyy uskottavana ja pätevänä ajankuvana. Rudbergin selkeää ja sujuvaa tekstiä on ilo lukea. Pidän paljon kirjan naishahmoista, jotka kirjojen myötä ovat tulleet minulle läheisiksi. Erityisen sympaattinen nuori nainen on mielestäni Signe. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa.

Sarjan aiemmat osat:
Denise Rudberg: Salainen koodi. Into. 2020. (linkki)
Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys. Into. 2021. (linkki)
Denise Rudberg: Vieras joukossa. Into. 2022. (linkki)

maanantai 8. toukokuuta 2023

Anu Patrakka: Arvoton

 

Anu Patrakka: Arvoton. Otava. 2023. 309 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tutkin tilastotietoja, Ana sanoi rikkoen hiljaisuuden. - Viimeisimpien lukujen mukaan Portugalissa asuu vajaat kahdeksantoista tuhatta intialaista, nepalilaisia noin tuhat vähemmän, bangladeshilaisia vajaat kahdeksantuhatta ja viisituhatta pakistanilaista. Suurin osa heistä työskentelee maatalouden palveluksessa tai ravintola-alalla etupäässä Algarvessa ja Lissabonin alueella, mutta on heitä täällä pohjoisessakin. Nämä ovat siis asemansa virallistaneiden lukuja. Jokuhan voi tulla maahan turistiviisumilla ja kadota sen jälkeen jäljettömiin."

Anu Patrakka kuuluu suomalaisten naisdekkaristien parhaimmistoon. Portugaliin muutettuaan Patrakka aloitti dekkareiden kirjoittamisen. Rui Santos -sarjassa ilmestyi kuusi teosta. Kahden ensimmäisen osan kustantajana oli Myllylahti, neljä seuraavaa osaa kustansi Into ja nyt uusimman teoksen kustantajana toimii Otava. 

Arvoton aloittaa uuden Nelson Monteiro -sarjan. Nelson Monteiro on Lissabonista Portoon muuttanut rikostutkija, joka johtaa Porton henkirikosyksikköä. Monteiro haki johtajan paikkaa osittain siksi, että saa pitää silmällä Portossa asuvan iäkkään isänsä vointia. Nimitys ei ole kaikille mieleen. Edellisestä sarjasta tuttu Ana Torres haki myös paikkaa ja olisi omasta mielestään ansainnut tulla valituksi. Tämä luo katkeruutta uutta esimiestä kohtaan jo alusta pitäen.

Nelson Monteiro on juuri aloittanut uuden työn, kun poliisiasemalle tulee ilmoitus, että rannan roskalavalta on löytynyt muovipussiin kääritty ihmisen pää. Vain miehen pää, ei muita ruumiin osia. Poliisin on heti aloitettava tutkinta, vaikka viikonloppu olisi tulossa. Ensin olisi selvitettävä, kenen pää on kyseessä. Sen selvittäminen ei olekaan ihan yksinkertainen tehtävä, koska mitään henkilöpapereita ei löydy eikä ketään sopivan ikäistä miestä ole ilmoitettu kadonneeksi. 

Suomalainen Emilia Karivaara on muuttanut Portoon. Hän ei halunnut jämähtää paikalleen, vaan halusi ennen kaikkea nähdä maailmaa. Kun Portossa oli avoinna sopiva it-alan työ, Emilia haki sitä ja tuli valituksi. Tutustuessaan lähiympäristöön hän tapaa Aranin, siirtotyöläisen Bangladeshista. Aranin persoonallisuus viehättää Emiliaa, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. Emilian mieleen jäävät haparoivat keskustelut miehen kanssa, Aranin työstä, perheestä Bangladeshissa ja mahdollisuuksista elää Portugalissa.

"Mikä minusta tekee heitä paremman?"

Emilia havahtuu huomaamaan, miten eriarvoisessa maailmassa ihmiset elävät.  Emilialla on turvattu asema EU:n sisältä Portugaliin saapuneena, kun taas Aranin oli maksettava isot rahat jo siitä, että pääsi Portugaliin. Aran tekee raskasta työtä alipalkattuna, asuu ahtaasti muiden siirtotyöläisten kanssa ja lähettää kaiken ylimääräisen rahan perheelleen Bangladeshiin. Siirtotyöläisten asemalla on kirjassa iso rooli, mutta Patrakka ei epäröi tarttua muihinkin portugalilaisen yhteiskunnan epäkohtiin liittyen mm. vanhustenhoitoon ja maaseudun autioitumiseen.  

Jo Rui Santos -sarjassa Patrakka kuvasi portugalilaisen yhteiskunnan varjopuolia, mutta näin voimakasta yhteiskunnallista otetta ei Patrakan aiemmissa kirjoissa ole ollut. Siirtotyöläisten aseman surkea asema ei ole arkipäivää pelkästään Portugalissa, vastaavia epäkohtia löytynee monesta muustakin Euroopan maasta. Arvoton on paljon muutakin kuin vain dekkari. Välillä kirjaa lukiessa unohdin lukevani rikosromaania, niin suuri rooli yhteiskunnallisilla ilmiöillä on kirjan tapahtumissa.

Rikoksen tutkinta etenee alkuvaiheissa kovin verkkaista vauhtia. Nelsonin tiimiläiset ennättävät jo pohtia, onko uudesta esimiehestä mihinkään. Ja onhan hänestä. Se käy ilmi, kun tositoimien aika tulee.

Patrakka on taitava kirjoittaja. Hänen sujuvaa ja selkeää tekstiään on miellyttävä lukea. Kirjan portugalilaisuus viehättää minua suuresti. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä tekstissä ovat mukava lisä.

Mielelläni jatkan matkaa Nelson Monteiron kanssa.

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere

 

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere. Otava. 2023. Kansi: Mirella Mäkilä. 276 sivua.

Ennakkokappale kustantajalta

Kolmikymppinen Roosa, kirjan minäkertoja, asuu avoliitossa Janin kanssa Helsingin Sörnäisissä. Heillä ei ole lapsia, eikä ole lapsisuunnitelmiakaan. Sen sijaan Roosa viettää aikaansa erilaisilla koirasivustoilla. Siihen hänellä on hyvin aikaa, koska Jani tuntuu viihtyvän liiankin hyvin kuntosalilla sekä tekemässä menestyvää työuraa, tai niin hän ainakin kertoo Roosalle. Suhde ei oikein toimi, tai miten se voisikaan toimia, kun toinen käväisee kotona vain vaatteiden vaihdossa. Roosa jaksaa uskoa ja odottaa kahdenkeskistä yhdessäoloa, mutta useimmiten turhaan. "Olin odottanut, että viettäisimme kivan, rennon illan kahdestaan. Oli sentään lauantai! Ja olimme nähneet tavallistakin vähemmän tällä viikolla". Mutta toive on turha, Jani ei tule kotiin.

Tilanne kulminoituu, kun Jani tulee eräänä iltana kotiin hieman kummallisen oloisena. Roosa menee ovelle. "Katseemme kohtasivat, ja sanoimme täsmälleen samaan aikaan:
- Haluan koiran.
- Haluan erota."

Eron myötä Roosa muuttaa Tampereelle, kotikaupunkiinsa. Asunnon hän saa parhaan ystävänsä Veeran luota. Myös Roosan vanhemmat asuvat edelleen Tampereella, samoin Roosan räiskyvä ystävä Sirkku vierailee usein Tampereella. Tukiverkkoja siis löytyy. Tärkeä tuki löytyy Bilestä, Veeran isosta mustasta labradorinnoutajasta, jonka kanssa lenkkeillessä Roosan on hyvä tuulettaa ajatuksiaan pois Janista. 

Mutta ei Jani niin vain unohdu. Roosan työtilannekin on heikko. Itku tulee silmään ihan liian usein. Veera on ystävistä parhain, joka vie Roosaa juhlimaan ja järjestää jopa sokkotreffit. Kiinnostavia miehiä alkaa löytyä, koiralenkiltä löytyy Lauri,  helsinkiläisestä baarista Lassi ja Veeran sukulaisten juhannusjuhlilta Kristian. Jokaiseen mieheen liittyy omat kiemuransa, mutta se on ainakin varmaa, että näissä kuviossa Roosa pystyy unohtamaan Janin - ainakin melkein.

Tämä Mäkilän esikoisteos Seuraavana Tampere aloittaa Se on moro -sarjan. Aion lukea jatko-osankin, sen verran mukavaa luettavaa tämä kirja tarjosi. Kiinnostavan kepeä juoni, paljon huumoria, selkeä ja vauhdikas kirjoitustyyli sujuvine dialogeineen takaavaat viihdyttävän chich lit -lukukokemuksen. Elävyyttä kirjan tapahtumille antaa Roosan vanhempien käyttämä ihastuttava Tampereen murre. Sitä on juuri sopivasti, ei liikaa, eikä liian vähän. Kirja tarjoaa sitä, mitä takakansi lupaa: ystävyyttä, rakkautta, koiria ja komiikkaa ja Tamperetta! Mitä mainioin kirja vaikka ranta- ja tai mökkikirjaksi. Tamperetta tuntevalle kirjassa tallataan tutuissa maisemissa.

Kirja ilmestyy 22.5.2023.

 

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Sinclair McKay: Berliini. Elää ja kuolla maailmanhistorian pyörteissä

Sinclair McKay: Berliini. Elää ja kuolla maailmanhistorian pyörteissä. Minerva. 2023. Englanninkielinen alkuperäisteos: Berlin: Life and Loss in the City That Shaped the Century. Suomentanut Tapio Kakko. 496 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Sinclair McKayn kaupunkibiografian aiheena on legendaarinen Berliini. Kuvaus kattaa vuodet 1919 - 1989, eli vuodet Weimarin tasavallan perustamisesta aina Berliinin muurin murtumiseen asti. On selvää, että Hitlerillä on ollut suuri rooli Berliinin tapahtumissa, mutta niin on ollut myös puna-armeijalla, joka valtasi kaupungin vuonna 1945. Suuri rooli kirjan tapahtumissa on myös tavallisilla sodasta selviytyneillä berliiniläisillä ja natsismin vainoista selvinneillä juutalaisilla, joiden lyhyet muistelmaosuudet elävöittävät ja syventävät historiakuvauksia.    

McKay käsittelee kirjassaan historiasta tuttuja teemoja, mm. natsismin nousua, Hitlerjugendin muodostamista, juutalaisten vainoja, Kristalliyötä ja keskítysleirien syntymistä. Kiinnostavaa ja varmasti monelle lukijalle uutta tietoa tarjoavat kuvaukset Berliinistä kulttuurin ja tieteen keskuksena. Ennen Hitlerin valtaannousua Berliini tunnettiin kokeilevan taiteen, musiikin ja sukupuolisen vapauden johtavana tyyssijana. Albert Einstein tiedemiesystävineen liitetään olennaisena osana 1930-luvun Berliiniin. Monet taiteilijoista ja tiedemiehistä pakenivat Saksasta hyvissä ajoin ennakoidessaan natsismin mukanaan tuovan vaaran. Mutta eivät kaikki. Kaikki eivät uskoneet natsismin mukanaan tuomaan pahuuteen ja fanaattisuuteen; he halusivat nauttia huolettomista päivistä vapaamielisessä Berliinissä. 

Natsismi määritti, mikä oli sallittua taidetta.

Vuonna 1933 sen jälkeen, kun Hitler oli saanut vallan, valtiopäivätalossa oli syttynyt tulipalo, kirjoja oli poltettu ja juutalaisten vainot oli aloitettu, pakomahdollisuudet vähenivät. Tummia pilviä ei enää voinut tukahduttaa. Taiteet ja kulttuuri saivat uuden suunnan. Fanaattisuus kohdistui ennen muuta juutalaisiin taiteilijoihin, mutta myös kaikkiin muihinkin, joiden taide ei ollut linjassa natsismin aatteiden kanssa. Esimerkiksi Zarah Leanderin laulama Bei mir bist du schön (Sä kaunehin oot) oli jättimenestys vuonna 1938, mutta kun kävi ilmi, että laulun oli säveltänyt juutalainen, laulu kiellettiin välittömästi. 

Joitakin taiteilijoita onni (=Hitler) suosi. Saksaan jäi mm. taiteilija Adolf Ziegler, josta tuli yksi Hitlerin suosioon päässeistä maalareista tauluillaan, joissa kuvattiin alastomia naisia, perheitä ja naisia maalaisympäristössä. Alastomien naisten oli tarkoitus innostaa miehiä lisääntymään "isänmaan tarpeiden tyydyttämiseksi." Myös kapellimestari Herbert von Karajan sai jäädä Berliiniin, koska hän edusti Hitlerin suosimaa musiikin linjaa: sinfonioita. Karajan liittyi natsipuolueen jäseneksi ja aloitti useat esityksensä Horst Wesselillä,  puolueen tunnuslaulla. 

Vapaamielinen suhtautuminen seksuaalisuuteen oli ollut yksi Berliinin tunnusmerkeistä. Aluksi Hitlerillä tuntui olevan rento suhtautuminen mm. homoseksuaalisuuteen. Esimerkkinä McKay nostaa esille SA:n esikuntapäällikön, Hitlerin luotetun Ernest Röhmin, joka ei millään tavalla peitellyt homoseksuaalisuuttaan. Mutta kun natsien ote tiukkeni seksuaalisiin vähemmistöihin, Röhmiäkään ei säästetty. Hänet tapettiin vuonna 1938. 

Kirjoittaessaan toisesta maailmansodasta McKay keskittyy  kevääseen 1945, jolloin puna-armeija eteni Berliiniin. Kuvaus on yksityiskohtaista, traagista ja surullista luettavaa. Miten paljon berliiniläisten pitikään kärsiä. Jälleen McKay antaa äänen miehityksestä selviytyneille berliiniläisille, joista suuri osa on puna-armeijan sotilaiden raiskaamia naisia. Raiskaaminen oli raakaa, taukoamatonta ja kaikkiin naisiin kohdistuvaa. Lapsiakaan ei säästetty. "Yhdestäkään raiskauskertomuksesta ei ilmene raiskausten tulleen yllätyksenä, mikä osoittaa kiistatta berliiniläisten tulleen hylätyksi ja jätetyksi pahan voimien armoille". 

Berliinin filharmonikkojen konsertissa Hitlerjugendin jäsenet tarjosivat yleisölle syaniditabletteja. Moniko niitä otti, siitä ei ole tietoa. Mutta siitä on tietoa, että puna-armeijan vallatessa Berliiniä, kaupungin valtasi itsemurha-aalto, niin toivottomaksi kaupunkilaiset tunsivat elämänsä. Berliini kaatui lopullisesti 2. toukokuuta 1945.  Berliinin valtausta on kuvannut ansiokkaasti myös Antony Beevor kirjassaan Berliini 1945 (WSOY 2002).

McKay omistaa lähes puolet kirjasta Berliinin viimeisille päiville. Sen jälkeen hän etenee sodan jälkeiseen aikaan ja kylmään sotaan, muurin pystyttämiseen ja lopuksi muurin murtumiseen vuonna 1989.

McKayn kirja osoittaa, että Berliini on ollut ja on edelleen todella kiinnostava ja kiehtova kaupunki. Kaupunki huokuu historiaa. Kaupungin jaettu historia ja Itä-Berliinin karu historia kuuluvat olennaisina osina kaupungin historiaan. McKayn teksti on sujuvaa ja selkeää, mutta kirja on kuitenkin aika hajanainen ja sen vuoksi paikoittain vaikeasti seurattava. Olisin toivonut, että tapahtumat olisi kuvattu selkeän kronologisesti, mikä olisi antanut jäntevyyttä tapahtumien kuvaukselle. Yhdellä sivulla saatetaan kuvata kolmeakin eri aikakautta. 

Kiitokset McKay saa todella kiinnostavasta ja laajasta kuvaliitteestä, selkeästä lähdeluettelosta ja henkilöhakemistosta. Tapio Kakon suomennos on taitavaa työtä.