Kaarina Griffiths: Nummen peto

 

Kaarina Griffiths: Nummen peto. Otava. 2026. Kansi: Elina Salminen. Kannen sarja-asu: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale

Grifftthsin Cornwall-mysteeri -sarja on edennyt neljänteen osaan. Cornwallin nummet ovat kaikkien kirjojen ydin. Maisemat ovat kauniita ja karuja. Mystinen ympäristö houkuttelee seudulle turisteja ja on omiaan herättämään myös rikollisten toimintahalut. 

Kirja alkaa kiinnostavasti. Edellisistä osista tuttu, komea ja hauska profiloija Antti Honkanen haluaa ilahduttaa poliisituttujaan viemällä heidät ratsastusretkelle nummille. Antti on innoissaan. "Tästä ei päivä paranisi - oli hyvää seuraa, upeat maisemat, hevosia ja pubitunnelmaa." Mukana ovat rikostarkastaja Paul Diggins, murharyhmän etsivä ja Antin uusi naisystävä Sarah Hayden ja nuorempi rikoskonstaapeli Ivy Geen. Ivy on juuri aloittanut murharyhmässä isyysloman sijaisena. Hän kertoo itsestään: "Olin kyllästynyt passipoliisin hommiin Leedsissä ja halusin mitä tahansa kokemusta rikostutkinnasta. Nuoremman rikoskonstaapelin paikka Cornwallista - vaikkakin tämä sijaisuus - tuntui houkuttelevalta."  

Nouseva myrsky sotkee suunnitelmat ja pakottaa seurueen hakeutumaan suojaan Jamaica Inn -pubiin. Koska myrsky yhä yltyy, heidän on yövyttävä pubissa muiden asiakkaiden kanssa. Aamulla huomataan, että eräs asiakkaista on kadonnut. Myrsky loppuu, ja kadonnut mies löydetään kuolleena ojasta pubin läheltä. 

Mutta eivät ruumiit tähän yhteen jää. Lisää tulee. Tapaukset tuntuvat erikoisilta, mutta löytyypä jokaiselta rikospaikalta jotakin yhteistä: jäniksenluu. Se, miksi se on kaikilla rikospaikoilla, on iso mysteeri eikä poliisi keksi siihen selitystä. "Jäniksenkäpälät tuovat ehkä onnea, mutta jäniksenluut sitä vastoin näyttävät tuovan vain epäonnea, Diggins huomautti." Antti on mukana tutkinnassa alusta alkaen. Digginsille Antti on tärkeä monin tavoin. "Sitä paitsi tarvitsen myös henkistä tukea - siis jonkun, jonka kanssa voi puhua täysin avoimesti ja ilman esimiesaseman tuomia paineita ja velvollisuuksia." Erään ruumiin yhteydessä vinkit vievät huumemaailmaan, toisen kerran taas joudutaan selvittämään ihmiskauppaa.

Olen pitänyt Griffithsin sarjasta jo ensimmäisestä osasta alkaen. Viime vuonna valitsin sarjan neljännen osan Tuulisolmut kotimaisen kirjallisuuden top five -listalleni. Sarjan osat paranevat osa osalta. Henkilöhahmoihin tulee syvyyttä ja juonen kehittelyyn arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä. Kirjailija hyödyntää taitavasti Cornwallin nummien salaperäisyyttä. "Nummi oli täynnä salaisuuksia, ja jotkut niistä olivat tummia. Nummi kuiski hiljaa pedoista ja hirviöistä. Niin hiljaa, että sen saattoi kuulla vain juuri ja juuri. Vaara, vaara, vaara." Tämän kirjan loppuratkaisua ei varmasti kukaan osannut aavistaa. Se oli todella yllätyksellinen, mutta tavallaan ymmärrettävä. 

Jatkoa odotellen!

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut #dekkariviikko

 

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut. Cornwall-mysteeri. Otava. 2025. Kansi: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kaarina Griffithsin Tuulisolmut jatkaa Cornwall-mysteeri -sarjaa. Pidin paljon kahdesta aiemmasta osasta: Meren syliin (linkki) ja Lintumies (linkki). Mielenkiinnolla aloitin uuden kirjan, ja juoni vei mukanaan heti ensimmäisistä sivuista alkaen. Miten mukava olikaan palata kauniisiin Cornwallin maisemiin ja tuttujen henkilöiden pariin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pikkuruiseen Boscastlen kylään Pohjois-Cornwallissa. Keskeinen paikka kylässä on Cobwebin pubi, jossa viihdytään ja vaihdetaan päivän kuulumiset. Boscastle on kuuluisa noidistaan. Kylässä on noitamuseo ja muutama taikapuoti. Tunnetuin noidista oli 1800-luvun alussa teloitettu valkoinen noita Joan Wytte.   

Osa kirjan henkilöistä on tuttuja sarjan edellisistä osista. Kiva oli jälleen tavata sympaattinen rikostarkastaja Paul Diggins, profiloija Antti Honkanen ja Paul Digginsin suomalainen naisystävä taiteilija Kaisla Aalto. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on Ann Hudkinson, joka on juuri äskettäin muuttanut Boscastlen kylään löydettyään sukututkimuksesta tietoa, että hänen juurensa saattavat olla juuri Bodcastlen alueella. Myös paikan kauneus oli tehnyt vaikutuksen Anniin. "Seisoin tuolla kallionharjalla patikkaretken jälkeen heinäkuussa, ja Boscastlen kylä aukeni ensimmäistä kertaa edessäni. Olin myyty." Ann on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta ryhtyy nyt parantajaksi ja perustaa pienen rohtokaupan. 

Kun Ann on matkalla poimimaan merilevää, hän huomaa jotakin kummallista. "Se jokin oli puoliksi hautautunut märkään liejuun ja mutaan. Se muistutti..." Ja todellakin, se on ruumis, Minsterin kartanon uuden omistajan Alex Cadocin ruumis. Oliko Cadoc hukkunut vai oliko kyseessä rikos? Tätä joutuu rikostarkastja Paul Diggins pohtimaan. Läheskään kaikki eivät ole pahoillaan Cadocin kuolemasta. Tämä oli tunnettu noitavastaisuudestaan ja lisäksi Cadocilla kavereineen oli tapana ampua kettuja ja ripustaa niitä hirteen. "Ammuttu silmän läpi, ripustettu puuhun roikkumaan."

Vainajan taskusta löytynyt likainen narunpätkä osoittautuu noitien aikoinaan käyttämiksi tuulisolmuiksi. Nykyisin niitä myydään kylän noitakaupoissa. Tuulisolmujen avulla noidilla oli valta hallita tuulen voimaa. Joskus tarvittiin leppeää tuulta, joskus puhuria ja toisinaan jopa myrskyä. Mutta miksi tuulisolmut olivat Alecin taskussa? 

Pian poliisi toteaa, että Alecin kuolemaan liittyy rikos. Kun vielä tulee toinenkin uhri, Paul Diggins joutuu tekemään pitkää päivää. Harmillista, koska naisystävä Kaisla on juuri tulossa vierailulle Suomesta. Mutta virkatehtävät menevät kaiken edelle. Apuriksi Diggins saa suomalaisen profiloijan Antti Honkasen. Vähän kerrassaan juonen yllätykselliset kuviot avautuvat lukijalle, mutta paljon ennättää tapahtua ennen kuin tapaukset saavat loppuratkaisunsa. Lukijalle tapausten kulku on yllätyksellistä enkä ainakaan minä pystynyt ennakoimaan syyllistä.

Kuten Griffithsin edellisetkin kirjat osoittivat, Griffiths on sujuvasanainen kirjoittaja ja taitava juonen rakentaja. Tuulisolmujen juoni on toimiva, ja jokaisella käänteellä on merkityksensä. Taitavana juonen rakentajana Griffiths punoo tyylikkäästi juoneen mukaan Cornwallin kauniin luonnon ja kylän noitaperinteen. Hitunen romantiikkaa ja oiva annos maagisuutta tuovat juoneen lisäjännitteitä. Paul Digginsistä, Antti Honkasesta ja Kaisla Aallosta on tullut kolmen kirjan myötä hyviä kavereitani, ja toivonkin tapaavani heidät myös seuraavissa kirjoissa. 

Anna Väänäselle kiitos onnistuneesta kannesta. 

 

Kaarina Griffiths: Lintumies

Kaarina Griffiths: Lintumies. Cornwall-mysteeri. Otava. 2024. Kansi Anna Väänänen. 384 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Meren syliin (Otava 2023) aloitti uuden Cornwall-mysteeri -dekkarisarjan. Pidin paljon kirjasta ja niin pidin myös tästä sarjan toisesta osasta Lintumies. Molempien kirjojen tapahtumat sijoittuvat Cornwallin kauniisiin maisemiin.

Pieneen Mawnan Smithin kylään on tulossa taidefestivaali. Tapahtumaan, joka on rakennettu kolmekymmentäluvulla vaikuttaneen surrealistimaalari Max Ernstin taiteen ympärille, odotetaan paljon taiteen ystäviä. Mutta eivät kaikki ole innoissaan tapahtumasta. Osa kyläläisistä suhtautuu festivaaliin ehdottoman kielteisesti.  "Tässä kylässä ei mitään maailmanmainetta tarvita. Hyvin on tultu toimeen ilmankin. Sardiinin pyynnillä on eletty."  Kun kyläläiset vielä pubissa väittelevät tilaisuuden tarpeellisuudesta, kaksi teiniä rynnistää sisään pubiin ja huohottaa: "Kirkontornissa on Lintumies! Ihan helvetin pelottavaa!" Ensin nuorten kokemus tuntuu ihan huuhaalta, mutta vanhemmat kyläläiset muistavat, että Lintumies oli nähty kylässä "joskus seitsemänkymmenluvulla." 

Ei mene monta päivää, kun kyläläisiä järkyttää uusi tapahtuma. Paikallinen rakennuttaja Logan Denzell löydetään kuolleena makaamasta selällään hiekkapolulla kirkontornin vieressä. Miehen kummassakin sieraimessa on musta linnun sulka. Rikostarkastaja Paul Diggins kutsutaan paikalle. Onko nuorten näkemällä Lintumiehellä ja Loganin murhalla yhteyttä, pohtii Diggins. Sitä kysyy myös Evening Star otsikossaan "Tappoiko Lintumies paikallisen rakennuttajan?" Lisäksi uhrin suuhun oli laitettu paperirulla, jossa oli sanat keskiviikko, veri. Diggins on täysin ymmällä. "Täytyy totuuden nimessä sanoa, että en tiedä, mistä päästä aloittaa, Diggins myönsi. - On vaikea hahmottaa, mikä on tällä hetkellä tärkeintä, kun tutkinta elää koko ajan ja uutta tapahtuu, ennen kuin ehdimme selvittää vanhojakaan."

Diggins oli jo aiemmin tehnyt hyvää ja tuloksia tuottavaa yhteistyötä suomalaisen profiloijan Antti Honkasen kanssa. Diggins kutsuu Antin mukaan tutkintaan, koska tuntuu ilmeiseltä, että uhreja saattaisi tulla lisää. Antti osaa kertoa, että uhrin suusta löytynyt paperirulla liittyy Max Ernstin Seitsemän tappavaa elementtiä -taidekirjaan. 

Lisää järkyttäviä tapahtumia on tulossa. Syttyy tulipalo, ja uusi paperirulla löytyy: tiistai, tuli. Juttu on alituisesti Antin mielessä. "Koko keissi oli täynnä mystisiä elementtejä, mutta tunne vatsanpohjassa sanoi Antille, että tässä ei ollut kyse lintumiehistä, unien tulkinnasta tai surrealistisesta taiteesta. Tässä oli kyse jostain kouriintuntuvasta, henkilökohtaisesta motiivista."

Vielä tapahtuu paljon. Vielä löytyy yksi paperirulla, jossa on teksti tuntematon. Kyläläiset saadaan tehokkaasti peloteltua mystiikalla ja lintumiestarinoilla. Rikosvyyhti vain paisuu, kun vielä kaiken lisäksi tulee ilmi sodanaikainen natsiyhteys. Lopulta palaset naksahtavat paikoilleen ja moniulotteinen kuvio saa päätöksensä.  

Kirjassa on paljon sellaista, mistä pidin. Pidin Cornwallin maisemista, joita Griffiths kuvaa kauniisti ja tarkkanäköisesti. Eli kuten kirjan takakannessa todetaan, dekkari "on kuin nojatuolimatka Cornwallin jylhiin maisemiin." Kirjassa on autenttisuuden tuntua, eli lukija voi aistia, että kirjailijalle on tuttua sekä Cornwallin maaseutu että brittiläinen elämäntapa teehetkineen, pubeineen ja puutarhoineen. 

Pidin paljon jo Griffithsin ensimmäisestä dekkarista Punainen piru ja musta enkeli (Taika Tales 2018). Lintumiehestä näkee, miten kirjailijan kirjoitustaito on vuosien varrella kehittynyt. Lintumiehen sujuvasti kirjoitettua sekä huumorin ja sarkasmin värittämää tekstiä on ilo lukea. Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja. Erityisesti Diggins ja Antti tulivat minulle läheisiksi. Kivasti kirjailija on saanut Cleo-korpin sijoitetuksi mukaan juoneen. Henkilöluettelo kirjan alussa oli apuna runsaan henkilömäärän hallinnassa. Kiitos myös Anna Väänäselle onnistuneesta kannesta.

Sarjan jatkoa mielenkiinnolla odottaen.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka koordinoi tempausta. 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Kaarina Griffiths: Meren syliin

Kaarina Griffiths: Meren syliin. Otava. 2023. Kansi: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tässä makaa merenneito, joka puolustaa meren kansaa. Se on uhrannut elämänsä, jotta ihmiset kuuntelisivat, jotta heidät saataisiin ymmärtämään, että meren tuho on edennyt liian pitkälle..."

Meren syliin aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Cornwallin kauniisiin maisemiin. Kuvataiteilija Kaisla Aalto matkaa St Serenen kylään Cornwalliin saatuaan kolmen kuukauden residenssiapurahan. Päästyään perille kylään Kaisla aistii maiseman ja meren kauneuden. Näitä maisemia hän haluaa maalata. Täysin eri maailma kuin hänen omansa Helsingin Kalliossa, pohtii Kaisla. Kylän keskus on paikallinen cottage-tyylinen pubi, Mermaid Inn, jossa saa aina kuulla tuoreimmat tapahtumat. Pubista Kaisla saa avaimen vuokramökkiinsä. Ihaillessaan upeaa merimaisemaa mökkinsä verannalta Kaisla pystyy vain toteamaan: "Tämä on parasta, mitä olen tehnyt pitkiin aikoihin. Maltan tuskin odottaa huomiseen."

Seuraavana päivänä pubissa ihmetellään, missä on Amanda Cardy. Amanda tekee töitä pubissa, mutta hän ei ollut tullut töihin. Se ei ole Amandan tapaista. Kaisla tapaa pubissa Evening Starin rikostoimittaja Emma Patelin, joka on vaistonnut, että Amandan katoamisesta saattaisi saada uutisaiheen. Kaisla tuntee heti ystävyyttä Emmaa kohtaan ja kutsuu Emman majoittumaan mökkiinsä. Yhteistä heillä on huoli maailman ilmastosta. Emmalle Extinction Rebellion -liike on tärkeä, samoin kuin Elokapina Kaislalle.

Merenneito

Emma ja Kaisla lähtevät rantakävelylle kauniisiin maisemiin. Mutta mitä ihmettä, kun he tulevat luolaston suulle, he näkevät jotakin uskomatonta. "Lattialla makasi merenneito - nainen, jolla oli kalaverkosta ja simpukoista tehty pyrstö. Simpukoita ja näkinkenkiä oli satoja vieri vieressä."  Ei se ollut merenneito, se oli kadoksissa oleva Amanda, joka oli puettu merenneidoksi. 

"Kuka helvetissä tekee tämmöistä?

Nyt Emma saa skuuppinsa. Pian kylällä tungeksii median edustajia tavoitteenaan saada raflaavia uutisia. Truron murharyhmän päällikkö rikostarkastaja Paul Diggins ryhtyy oitis selvittämään tapausta. Apuna hänellä on etsivä Sarah Hayden ja vanhempi rikoskonstaapeli Matt Burns. Tehdään lukuisia haastatteluja, selvitetään taustoja, mutta mitään ei selviä. 

Kaisla tutustuu paikalliseen taideryhmään ja saa taulunsa näytille taideryhmän näyttelyyn. Mutta kaikki ei ole hyvin, tuumii Kaisla. Joskus hänellä on tunne, että häntä seurataan. Uhkausviestikin tulee. 

Digginsin yllätykseksi eräänä päivänä poliisilaitokselle saapuu Triump Spitfirellään suomalainen Antti Honkanen, joka on palkattu profiloijaksi murhan selvittelyyn. Diggins ei katso hyvillä mielin Antin saapumista. "On olevinaan niin kuin joku hemmetin James Bond - kauniita naisia, urheiluautoja ja vaarallisia tilanteita. Toimintaa, seikkailuja ja samppanjaa. Mikä klisee koko mies!" Mutta yhteistyötä on tehtävä. Ja niin he tekevätkin, aikaa menee, kaikki tuntuu olevan solmussa. 

Ajan myötä palaset loksahtelevat paikalleen ja rikos selviää. Rikos selviää jo paljon ennen kirjan loppua, mutta juoni pitää siitä huolimatta pintansa loppuun saakka, koska murhan motiivit ovat kiinnostavaa luettavaa. 

Kirjan juoni on kehitelty kiinnostavalla tavalla. Kantava teema läpi kirjan on luonnonsuojelu. Sekä Emma että Kaisla ovat huolestuneita ympäristöasioista, mutta niin on myös Diggins, joka osoittautuu kiinnostavaksi henkilöhahmoksi puutarhaharrastuksineen. Cornwallin ihastuttavat maisemat tulivat tutuiksi jo Griffithsin edellisessä dekkarissa Trennan sokkelo (Taika Tales 2020) (linkki). Jo siinä yhteydessä tutustuimme mukavaan, komeaan ja sosiaaliseen Antti Honkaseen, joka tuli työskentelemään Trennan bed and breakfast -maalaiskartanoon. Antti on siis jäänyt Cornwalliin ja todennäköisesti jatkaa profilointityötään myös sarjan tulevissa osissa. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.

Pidin myös Griffithsin esikoisdekkarista Punainen piru ja musta enkeli (Taika Tales 2018) (linkki). Tapahtumat sijoittuvat vanhusten hoitokotiin. 

Kaarina Griffiths: Trennan sokkelo. Murhamysteeri

Kaarina Griffiths: Trennan sokkelo. Murhamysteeri. Taika Tales - Taika Tarinat. 2020. Kansi: Vassil Lakov. 280 sivua. 

Arvostelukappale kirjailijalta

"Englantilaiset maakartanot on rakennettu tekemään vaikutus tulijaan. Minä käyttäydyin varmasti juuri Trenna Manorin rakennuttajan toivomalla tavalla saapuessani kartanoon johtavalle tielle: pysäytin auton, tuijotin ja huokasin syvään "Vautsi!" Edessäni, häikäisevän vihreän nurmikentän takana, kohosi keskiaikainen graniittikartano. Sen joka nurkassa seisoi pieni, pykäläreunainen torni, muratti kipusi pitkin seiniä tuuheana mattona ja korkeat, moniruutuiset ikkunat peilailivat iltaruskoa ja korkeana kaartuvaa taivasta." (s. 9)

Antti Honkanen haluaa pitää välivuoden psykoterapian opinnoistaan ja matkustaa Skotlantiin. Työpaikka puhelinmyyjänä ei miellytä Anttia ja niinpä hän etsii uuden työpaikan Cornwallista. Trennan bed and breakfast -maalaiskartanossa tarvitaan hotellityöntekijää, eli siinäpä on oiva työpaikka Antille. Antti ihastuu heti kauniiseen, vanhaan maalaiskartanoon. Hyvin hoidettu puutarha viimeistelee näkymän. Antti on valmis työhön kuin työhön, mutta pian hän joutuu ihmettelemään hotellin toimintatapoja. Talon emäntä lady Elisabeth on kova ja säälimätön johtaja, jonka käskyjä on paras totella. Eräs sukulaisista kuvaa Elisabethia näin: "Hän ei ole kovin helppo ihminen ja luulee ihan liikoja itsestään. On niin ollakseen että. Muka aatelinen, kissan viikset! Avioliiton kautta saatu arvonimi ei tee kenestäkään todellista aatelista." (s. 52) Elisabethin lapset kaksoissisarukset Helen ja Henry työskentelevät hotellissa ja tottelevat sokeasti äitiään. He eivät ole kovinkaan sosiaalisia, Henry ei juuri puhu mitään ja raskaana oleva, hieman epäsiisti Helen on myös hyvin arka. Antin tehtävänä on valmistaa Helenin kanssa aamiaista hotellivieraille ja siinä työn ohella Antti ennättää kertoa Helenelle kaikenlaista omasta elämästään.  

Antti ei ole vielä tavannut Sir Anthonya, lady Elisabethin miestä. Eikä Antti tule koskaan häntä tapaamaankaan, koska sir Anthony löytyy työmatkalta palattuaan murhattuna kirjaston lattialta. Kartanon kummitustarinat heräävät eloon. Kuten brittiläiseen kartanoperinteeseen kuuluu, kartanoiden historiasta löytyy salattua tietoa. Tarina kertoo, että Trennan kartanon ullakolla on pidetty muinoin koirapäistä lasta, joka näyttäytyy aina ennen kuin joku suvun jäsenistä kuolee. Antti pohtii tilannetta, tekee suunnitelman, jonka hän esittelee Helenille ja Henrylle. "Kuunnelkaa tarkkaan. Meidän pitää nyt puhaltaa yhteen hiileen, niin että tämä päättyy onnellisesti. Teidän täytyy tehdä täsmälleen, niin kuin minä sanon, ja kaikki menee hyvin." (s. 77)

Sitten hypätään ajassa pari vuotta eteenpäin. Antti ja Helen ovat nyt naimisissa, Helenin synnyttämä Simo on parivuotias, hotelli kukoistaa ja turisteja olisi tulossa enemmän kuin hotelli pystyy ottamaan vastaan. Helen on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Nyt hän on ihana, kaunis, viehättävä ja himoittava nainen, jota Antti rakastaa joka solullaan. Kaikki on paremmin kuin hyvin, miettii Antti. Työtä tehdään paljon, vain perjantai-iltaisin on lupa rentoutua vaikkapa paikallisessa pubissa.

"Miksi en lähde?" (s. 233)

Mutta pala palalta Antin ja Helenen avio-onni alkaa rakoilla ja sitä myötä kartanon salattu historia alkaa avautua. Tilanne vaikuttaa Antin mielestä epätoivoiselta. "Trenna oli ennen mulle tärkein paikka maailmassa, ja nyt täällä on kolkkoa ja pahaenteistä. Mietin vain, mitä seuraavaksi tapahtuu." (s. 216) Mutta monen monta kuviota ennättää tapahtua ennen loppuratkaisua. 

Olen lukenut Kaarina Griffiths esikoisdekkarin Punainen piru ja musta enkeli (Taika Tales 2018) (linkki). Kirjan tapahtumat sijoittuvat vanhusten hoitokotiin. Kirja oli mielestäni lupaava esikoisdekkari, siinä oli hyvää huumoria jännityksen ohella. Myös Trennan sokkelossa on kiinnostavalla tavalla kehitelty juoni, joka pitää otteessaan ihan loppumetreille saakka. Monessa vaiheessa omasta mielestäni tiesin, mitä oli tapahtunut ja kuka oli syyllinen. Mutta eihän se niin mennytkään. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja Antti tulee lukijalle tutuksi; mukava, komea ja sosiaalinen suomalaismies on mieluinen tuttava kyläläisille. Muitakin henkilöitä Heleniä, Henryä, Elisabethia ja Peteriä kirjailija kuvaa niin, että heistä tulee eläviä ja kiinnostavia henkilöhahmoja, joskin Helenen henkilöhahmo kaikkine ihmeellisine käänteineen on hieman yliampuva. 

Ihastuin heti tapahtumaympäristöön. Mikä sen viehättävämpää kuin vanha kartano Cornwallin komeissa maisemissa. Cornwallin maisemat ovat tulleet monille tutuiksi Poldark-sarjoista. Iso plussa kirjalle on se, että kirjailija on tuttu kirjan maisemien sekä englantilaisen elämäntavan kanssa. Kirjassa tulee esille pieniä, viehättäviä Cornwallille ominaisia tapoja. "Miten olet sopeutunut sinne Trennan kartanoon, handsome?" hän kysyi. Cornwallissa kaikki kutsuivat kaikkia sukupuoleen ja ikään katsomatta sanoilla darling, handsome ja dear." (s. 34) Kaiken kaikkiaan Trennan sokkelo on otteessaan pitävä tarina, jota voin suositella erityisesti englantilaisesta elämäntavasta kiinnostuneille. Huumoria, jota oli runsaasti Punainen piru ja musta enkeli -kirjassa, olisin kaivannut enemmänkin tähän kirjaan.  

Kirja on luettu myös Kirjan jos toisenkin -blogissa. 

Kaarina Griffithsin Punainen piru ja musta enkeli kuuntelukirjana

Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli. Taika Tales. 2018. 263 sivua. Kesto 8 t 9 min. Lukija Erja Manto.

Vaara-kirjastot

Kävelylenkkejä varten valitsin kuuntelukirjaksi Griffithsin dekkarin Punainen piru ja musta enkeli. Tosin kirjasta enkä kirjailijasta ollut kuullut mitään, mutta takakannen mukaan tiedossa olisi mielenkiintoisia ja jännittäviä hetkiä vanhusten hoitokodissa. 

Onnelan hoitokoti sijaitsee Räisälän kylässä. Hoitokotia on pyörittänyt menestyksellisesti jo parin vuoden ajan omistaja Anja, joka antaa kaiken aikansa ja energiansa vanhuksille. Kyseessä on siis yksityinen hoitokoti, ei Räisälän kunnan eikä Attendon yksikkö. Onnelan kaunis, vanha rakennus sijaitsee ihanteellisella järvenrantapaikalla. Lukija tutustuu tarinan myötä niin Onnelan hoitajiin kuin myös vanhuksiin. Hoitajista keskiöön nousee sympaattinen Heli, eronnut nelikymppinen kesätyöntekijä, joka toimii luottohenkilönä monelle hoitajalle ja vanhukselle. Vanhuksista erityisesti Klaara, Otto, Alpo ja Siiri tulevat lukijalle hyvinkin tutuiksi.

Näyttää siltä, että Onnelassa elää tyytyväisiä, toistensa seurassa viihtyviä vanhuksia. Mutta idyllinen rauha rikkoutuu, kun vanhukset saavat nimettömiä kirjeita, poliisille soitetaan Onnelasta nimettömiä soittoja ja sitten vielä lääkkeitä häviää lääkevarastosta. Ei auta muu kuin pyytää poliisi apuun.

Sinivuokkoja sinivuokoille

Avuksi rientää sympaattinen poliisipari Tuunanen ja Ranta. Yksi käynti Onnelassa ei riitä, vaan tuntuu, että joka päivä ilmenee jotakin uutta tutkittavaa. Tapahtumat huipentuvat murhaan, jonka selvittämisessä menee tovi jos toinenkin. Jäljet johtavat kauas vanhusten nuoruuteen, jolloin Puna-armeija marssi Berliiniin toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Räisälän poliisiin on saatu uusi naispäällikkö. Sen tähden poliisiautoissa ei saa enää kiroilla eikä piereskellä, toteaa Ranta. Uusi päällikkö on kaunis ja tyylikäs Saana Valkeapää, joka on panostanut Räisälän poliisilaitoksen sisustukseen, mm. sinivuokkoverhot tuovat sisustukseen väriä ja viihtyisyyttä.

Kirja oli mieluista kuunneltavaa. Jännityksen ohella kirjassa on paljon hauskoja tapahtumia. Naisasukkaiden spiritismin pelaaminen on herkullista luettavaa, samoin vauhdikas ja ikimuistoinen juhannusjuhla on hienosti kuvattu. Ennen kirjan loppuratkaisuja vietetään huikean hauska karaokeilta. Sympaattisia henkilöhahmoja löytyy vanhusten ja hoitajien sekä poliisien joukosta. Minua viehätti tapa, jolla Griffiths kuvaa Onnelan vanhuksia. Vanhukset eivät ole seniorimassaa. Hoitajat tuntevat vanhusten yksilölliset piirteet, samoin kuin heidän tarpeensa. Kirjailija on selvästikin tutustunut mm. muistisairaisiin vanhuksiin. Vaikuttaa siltä, että suomalainen luonto on kirjailijalle tärkeää, niin kauniisti hän kuvaa Onnelan ympäröivää luontoa. Ja onpa murhapaikaksi valikoitunut sauna, perisuomalainen rentoutumispaikka. 

Kirja on lupaava esikoiskirja. Griffiths kirjoittaa sujuvaa ja elävää tekstiä ja pystyy jännityksen ohella tuomaan kirjaan myös huumoria. Mielestäni kirjassa on vähän turhankin paljon tapahtumia, mutta hienosti kirjailija kokoaa monet erilaiset juonikuviot lopussa yhteen. Ison plussan saa Erja Manto, kirjan lukija. Miinuspisteet menevät kirjan kannelle, joka kuvaa huonosti kirjan sisältöä. 

Kirjaa on luettu mm. seuraavissa blogeissa: 
Kirjahullun päiväkirja ja Elämä on ihanaa.