Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie. Gulagin jäljillä

Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie. Gulagin jäljillä. Like. 2019. Kuvat: Ville-Juhani Sutinen. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Työ Neuvostoliitossa on kunnian, maineen, uljuuden ja sankaruuden asia." (Kolyman leirin portin teksti) s. 242

Neuvostoliiton vankileirijärjestelmästä ja terrorista on kirjoitettu paljon. Mukaan mahtuu tieto- ja kaunokirjoja, tutkimuksia ja raportteja. Aihe kiinnosti myös Ville Ropposta ja Ville-Juhani Sutista. He löysivät tuoreen ja mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen: he matkustivat terrorin jäljillä ympäri Venäjää. Monet pitkät matkat aina kauas Siperiaan asti taittuivat pakkovankien rakentamilla luiden teillä ja rautateillä. Leirit olivat jättäneet jälkensä kylien ja kaupunkien maisemaan, hautausmaille ja infrastruktuuriin sekä luonnollisesti ja ennen kaikkea ihmisten mieliin. Kirjailijat olivat suunnitelleet matkansa niin, että "leirinähtävyyksien" lisäksi he tapasivat paikallisia asukkaita, entisiä leirien asukkaita sekä terrorista kiinnostuneita kyläläisiä.

Erehtymätön kommunistinen puolue

Vuoden 1917 vallankumous johti pian autoritaarisuuteen ja sortojärjestelmään, vaikka puoluejohtajien puheissa ylistettiin tulevaisuuden kommunistista paratiisia. Heti 20-luvun alkuvaiheissa Leninin toimesta alkoi taistelu "kansanvihollisia" vastaan. Tuli tarve vankileireistä. Jo 1920-luvulla leirejä oli yli 300, mutta suurin osa niistä oli vielä pieniä. Suurin leireistä oli Solovetskin vankileiri, joka on tullut tunnetuksi Sotzenitsynin kirjasta Vankileirien saaristo. Solovetskin vankien kurjista oloista puhuttiin jo leirin alkuvuosina, ja siksipä neuvostohallinto lähetti kirjailija Maksim Gorkin tarkkailemaan leirin toimintaa. Leirille oli kuitenkin tehty kasvojenkohotus ennen Gorkin vierailua, ja Gorki uskoi - tai ainakin oli uskovinaan - näihin kulisseihin. Hän kirjoitti: "Solovkin kaltaiset leirit ovat välttämättömiä". (s. 26) 

Leninin jälkeen bolsevikkien johtajaksi nousi Josef Stalin. Otteet kovenivat ja vankileirien määrä lisääntyi. GULAG-virasto perustettiin vuonna 1930 Neuvostoliiton työojennusleirien pääorganisaatioksi. Gulag-termillä viitataan sekä yksittäisiin leireihin että vankileirijärjestelmään. Stalinin ensimmäinen voimainkoetus ja samalla yksi Gulagin tärkeistä lähtölaukauksista oli Vienanmeren-Itämeren kanavan rakentaminen vankivoimin. Erittäin raakaan rakennustyöhön osallistui noin 130 000 pakkotyövankia, joista ainakin 12 000 kuoli näissä inhimillisen kärsimyksen olosuhteissa. 

"Terrorista tuli nyt järjestelmän ydin." (s. 128) 

Gulagin alkuvaiheissa vankileirit eri puolilla Neuvostoliittoa oli organisoitu eri tavoin. Gulag-organisaation perustamisen jälkeen olosuhteet kaikissa leireissä muuttuivat ankarimmiksi ja vankien lukumäärä kasvoi. Äärimmäiset mittasuhteet Gulag sai 1930-loppupuoliskolla, erityisesti vuosina 1936, 1937 ja 1938. Vainoaalloista - vangitsemista ja teloituksista - kärsivät kaikki, niin puolueen johto, tavalliset ihmiset, kulttuuri-ihmiset kuin myös ulkomaalaiset. Virallisesti noina kolmena vuotena teloitettiin noin miljoona ihmistä. 

Kaksi ristiä Jur-Sorin hautausmaalla (kirjan kuvitusta)

Vaikka Gulagit jatkoivat toimintaansa toisen maailmansodan aikana entiseen malliin, neuvostoihmiset kokivat sodan suorastaan siunauksena. Pasternak kirjoitti Tohtori Zivagossa näin: "Ja kun sota syttyi, sen todelliset kauhut, todellinen vaara ja kuoleman uhka olivat siunausta verrattuna noiden päähänpistojen epäinhimilliseen herruuteen. Ne toivat mukanaan helpotuksen, koska rajoittivat kuolleen kirjaimen taikavoimaa." (s. 194)  Sodan loppuminen ei lopettanut Gulagia. Pian kävi ilmi, että Gulag kuului erottomattomasti Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmään. Gulag kasvoi entisestään, ja 1950-luvun taitteessa Gulagin vankimäärä oli korkeimmillaan. Kesällä 1950 Neuvostoliitossa oli peräti 2,8 miljoonaa Gulag-vankia. Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1952 Gulagin toiminta rauhoittui. Virallisesti toimintaa jatkettiin aina 1960-luvulle saakka.

Luiden tiellä

Kirjailijat avaavat leirien historiaa ja olosuhteita matkustaessaan leiripaikkakunnalta toiselle. Matka vie Kotlasista Komin Syktuvkariin,  Uhtaan, Vorkutaan, Labytnangiin ja Jamalin kaasukentille asti. Kirjaan olisin kaivannut karttaa, jotta matkareitin seuraaminen olisi ollut mahdollista. Kirjailijat näkivät vaikuttavia paikkoja, ristejä, hautausmaita, rakennusten jäännöksiä, kidutussellejä, teloituspaikkoja, muistokiviä, piikkilanka-aitoja, tarkastuspisteitä, vankien parakkeja ja museoita. Kirjan henkilöhaastattelut avaavat koskettavia leirimuistoja.  

Vorkutan kaupunkia kiertävä rata, joka ennen vei lagpunktilta toiselle. (kirjan kuvitusta)

Gulagin avaaminen matkustelun pohjalta on oivallinen tapa avata Gulagin historiaa. Historiaa kuvataan leirikohtaisesti. Välillä tuli tunne, että Gulagin historiaa toistetaan turhankin usein, mutta se on toki ymmärrettävää, koska onhan joka leirillä oma erikoislaatuinen Gulag-historiansa. Kirjassa oli viittauksia suomalaisiin Gulag-vankeihin. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla heistä enemmänkin. Kirja on tervetullut ja tarpeellinen lisä valottamaan Neuvostoliiton vankileirejä ja terroria. Kirja antaa kokonaisvaltaisen kuvan Gulag-järjestelmästä valottaen Gulagia sen alkuvaiheista alkaen ja päätyen tämän päivän toisinajattelijoiden rankaisutoimenpiteisiin.

Gulagissa menehtyneen kasvot Kommunarkassa Moskovassa (kirjan kuvistusta)

 Gulag on ongelmallinen aihealue Venäjän  historiassa. Liian paljon pahaa tapahtui Stalinin sortokaudella. Läheskään kaikkea ei ole pystytty tai ei ehkä haluttukaan selvittää. Mitään Nürnbergia tai muuta edes objektiivisuuteen viittaavaa oikeusistuntoa ei koskaan järjestetty. Tuomiota ei langetettu, ei edes symbolista.

 Käy ilmi, että Gulag ei ole mikään yksiselitteinen asia tämänkään päivän Venäjällä. Näin kirjoittaa muistelmissaan Nadezda Mandelstam: "Riittää jo, ihmiset sanovat, olemme kyllästyneet ja väsyneet siihen kaikkeen; miksi jankuttaa siitä vieläkin? - - Minä taas sanon, että mitään rajaa ei voi olla: meidän on puhuttava näistä asioista aina uudelleen ja uudelleen, kunnes jokaisesta kyyneleestä on tehty selkoa ja kunnes syyt sille mitä tapahtui (ja tapahtuu edelleen) ovat selvästi kaikkien näkyvillä." (s. 387)