Jaana Lehtiö: Aamu iltaa julmempi

 

Jaana Lehtiö: Aamu iltaa julmempi. Myllylahti. 2025. 319 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Jaana Lehtiö sijoittaa rikosromaaniensa tapahtumat kotikaupunkiinsa Porvooseen. Juha Muhonen -sarja alkoi vuonna 2013. Nyt ilmestynyt Aamu iltaa julmempi on sarjan kahdestoista osa. Sarjan kirjat ovat kaikki itsenäisiä teoksia. 

Sillan kupeesta Porvoosta löytyy vainaja. Rikoskomisario Juha Muhosen tehtävänä on selvittää, mitä on tapahtunut. Käy ilmi, että vainaja on Konrad Leväluoma, kansalaisopiston filosofian opettaja, joka tunnetaan korealaisen ruoan ystävänä ja armottomana naisten hurmaajana. Pian selviää, että Konrad oli myrkytetty. Poliisi ei kunnolla ennätä perehtyä Konradin kuoleman tutkintaan, kun jo tapahtuu toinen murha. Ruumiit eivät vielä tähänkään lopu, vielä löytyy mies surmattuna Porvoonjoesta.

Juha Muhonen tiimeineen on täystyöllistetty tutkiessaan murhia ja yrittäessään selvittää mahdollisia yhtäläisyyksiä murhien välillä. Onko kyseessä yksi ja sama murhaaja, pohtii poliisi. Poliisien yöunet jäävät vähäisiksi, paineet ovat kovat. Lisää ruumiita ei saisi enää tulla. Yritetään hakea motiivia murhille, tutkitaan lähes koko Porvoon tienoot ja haastatellaan iso liuta vainajien sukulaisia ja porvoolaisia. Tekoälyäkin hyödynnetään. Ja maaliin päästään, vaikkakin monenlaista kiemuraa oli matkassa.

Kirjaa oli mukava ja helppo lukea. Lehtiön teksti, jossa on mukana aimo annos huumoria, on elävää ja sujuvaa. Lehtiön luomat henkilöhahmot on taitavasti rakennettu. Juha Muhonen on todella sympaattinen täysin työlleen omistautuva poliisi. Hän haluaa tehdä työnsä hyvin, eikä lämpene kaiken maailman yhteistyötä edistäville kehityshankkeille. Ja se, mitä Muhonen ei voi vastustaa, on pulla. Ellen-vaimo jää kirjassa täysin taka-alalle, mutta oletan, että hänen persoonaansa on avattu sarjan aiemmissa osissa. Kutvonen, Näätämö ja Lehtonen ovat kiinnostavia Muhosen tiimikavereita, mutta kaikkein piristävin henkilö on Hilkka Alitupa, Vanhan Porvoon opas, joka tuntuu olevan aina paikalla eikä malta pysyä erossa poliisitutkimuksista. 

Iso rooli kirjassa on Porvoon kaupungilla. Kirjailija tuntee kotikaupunkinsa hyvin ja taitaa visuaalisen kerronnan. Historiallinen Porvoo ja Vanhan Porvoon kadut ja maisemat heräävät eloon Lehtiön käsittelyssä. 

 

Jaana Lehtiö: Mitään ei tapahtunut

Jaana Lehtiö: Mitään ei tapahtunut. Myllylahti. 2019. 300 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Dekkaristi ja myös lastenkirjailija Jaana Lehtiö on minulle ihan uusi tuttavuus. Myllylahden sivuilta luin, että Mitään ei tapahtunut on jo Lehtiön kuudes Juha Muhonen -sarjan dekkari. On aina mukava löytää uusia dekkarikirjailijoita ja iloitsen erityisesti löytäessäni uusia suomalaisia naisdekkaristeja.

Kirjan tapahtumapaikka on Porvoo, Lehtiön kotikaupunki. Pidän kirjoista, joissa tapahtumaympäristö on minulle tuttua. Porvoota en tunne lainkaan, mutta kaupunkia tuntevat löytävät kirjasta varmasti runsaasti tuttuja paikkoja. Kirjan alkusivujen tapahtumat sijoittuvat Porvoon maineikkaan tuomiokirkon ympäristöön. Nuori nainen oli kiivennyt vanhan kellotapulin seinää pitkin tarkoituksenaan levittää suuri banderolli kirkon seinälle. Mutta jotakin tapahtuu, ja seuraavaksi nuori nainen löydetään kirkon pihalta pahasti loukkaantuneena. Oliko kyseessä onnettomuus vai tahallinen pudotus, sitä joutuu pohtimaan rikoskomisario Juha Muhonen kollegoittensa Näätämön, Kutvosen, Lehtosen ja Sääksmäen kanssa.

Tapahtumapaikkana Porvoon tuomiokirkko (Wikipedia)

Poliisi ei pysty täysin panostamaan tapauksen selvittämiseen, koska tehtävää on paljon. Porvoon Taidetehtaalle on saatu ainutlaatuinen kiinalaisen kulttuurin näyttely. Näyttelyssä lamalaisbuddhalaiset munkit tekevät mandalaa värjätyllä hiekalla. Kuvio tulisi esittämään maailmankaikkeutta. Muhonen pohtii mandalan arvoitusta "Muhonen katseli munkkien tekemistä. Levylle hahmotellun kuvion värjääminen alkoi näköjään keskustasta. Siihen piirtyi vähitellen linnun kuva. Koko kuvion tekeminen kestäisi päiväkausia, ja kun se valmistuisi, se hajotettaisiin heti. Mikähän idea siinä oli?" (s. 80) 

Näyttelyllä on kytköksensä Tiibetiin, mikä saa mielenosoittajat liikkeelle. Juha Muhosen tiimi kutsutaan apuun hillitsemään järjestyshäiriöitä, mutta pian Muhonen onkin ratkomassa hyvin erikoislaatuista tiibetiläisyyteen liittyvää rikostapahtumaa. Munkki Sonam esittelee Muhoselle pienen tiibetiläisen lipaston, joka tulee Potalasta, Dalai Laman asuinpaikasta ja hallintopalatsista. Lipastosta muodostuukin yksi tapahtumavyyhden avaintekijöistä. Tiibetiläisyyteen liittyy myös gau, jonka sisään voidaan laittaa suojelevia pikkutavaroita tai rukoulappuja. Sen uskotaan tuovan kantajalleen onnea. Gau ei tosin ole näyttelyesine, mutta se on kuitenkin olennainen osa rikosjuonta. Asiat selviävät, mutta helpolla ei Muhosen tiimi pääse. Monenmonta mutkaa on matkassa.

                           Tiibetiläinen mandala (Wikipedia) 

Pidin kirjan henkilöhahmoista, erityisesti pidin Juha Muhosesta, tuosta sympaattisesta pullaa rakastavasta poliisista. "Muhonen haki lasillisen kylmää maitoa ja tarttui pullaan. Se ei poltellut enää sormenpäitä. Hän raotti pientä paperivuokaa leivonnaisen alareunasta ja haukkasi. Pullan päällä olevat sokerirakeet kiihdyttivät odotusta. Sitten, suun jauhaessa hitaasti palaa, makunystyrät kertoivat täytteen olevan vadelmaa. Pulla oli juuri sopivan makeaa ja vadelmaista. Maidolla hän huuhteli herkun eteenpäin." (s. 102) Pullan syönnin kuvaus jatkuu vielä kahden kappaleen verran. Ei millään pahalla, mutta eipä muistu mieleen muita kirjoja, joissa pullan hinkua ja syöntiä olisi näin yksityiskohtaisesti kuvattu. Kirjassa kulkee mukana myös Muhosen yksityiselämä, Ellen ja koira. Suuri elämänmuutos on tiedossa seuraavissa kirjoissa, sillä tämän kirjan lopussa vietetään Muhosen ja Ellenin häitä. Elleniä olisin halunnut oppia tuntemaan paremmin, hänen roolinsa jäi tässä kirjassa valitettavan vähäiseksi.

Lehtiö on tehnyt hyvää taustatyötä kirjaa varten ja tiibetiläisyys näyttäytyykin kirjassa hyvin aitona. Mietinkin, että kirjan tapahtumissa ja juonessa olisi hyvää elokuva-ainesta. Kirja oli viihdyttävä, sitä oli mukava lukea. Lehtiön kirjoitustyyli on napakkaa ja selkeän asiallista, eli kaiken kaikkiaan tämä on kelpo dekkari. Ehkäpä laitan varaukseen Lehtiön aiempia kirjoja. Kirjan kansi saa minulta plussapisteitä. 

Myllylahdelle kiitos kotimaisen dekkarikirjallisuuden esilletuomisesta. Syksyn dekkarisatoa odotellessa!