Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuisma Hanna-Riikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuisma Hanna-Riikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito

Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito. Like. 2024. Kannen suunnittelu Tommi Tukiainen. 348 s.

Arvostelukappale kustantajalta

Hanna-Riikka Kuisma kuvasi yhteiskunnan huono-osaisia jo teoksessaan Kerrostalo (Like 2019). Teos oli myös Finlandia-ehdokkaana. Samoin uudessa teoksessaan Korvaushoito Kuisma kuvaa yhteiskunnasta syrjäytyneitä, mutta nyt yksilötasolla. Päähenkilö on nelikymppinen mies, joka koulupojasta alkaen on ollut enemmän tai vähemmän koukussa päihteisiin. Päähenkilön nimeä ei mainita. Muista henkilöistä käytetään nimiä, mutta päähenkilö on vain "hän". 

Tapahtumien kuvaus alkaa nykypäivästä, mutta kerronnan edetessä päähenkilö palaa ajatuksissaan menneisiin tapahtumiin; lapsuuteen, kouluaikaan, nuoruuteen, kavereihin, naissuhteisiin ja ennen kaikkea päihteisiin. Päihteet, lääkkeet ja yritykset jättää päihteet ovat olennainen osa tarinaa. 

Päähenkilön lapsuutta varjostivat isän alkoholismi ja väkivaltaisuus. Koulussa oli omat vastoinkäymisensä. Ala-asteen äidinkielen opettaja syytti poikaa plagioinnista ja tätä jatkoi yläasteen luokanvalvoja. "...täällä meillä aineet kirjoittaa sitten oppilas itse, eikä naapurin setä." Tähän jäivät unelmat vakavasta kirjoittamisesta. 

Ala-asteen lopussa alkoi lintsaus, alkoholi tuli mukaan kuvaan, tupakka oli jo vanha tuttu, huumeitakin kokeiltiin. Tuli epämääräisiä kavereita, Karles ja Voidi esimerkiksi. Yläaste tuli jotenkin käytyä. Sitten"..kaikki lähti käsistä, se oli vapaata pudotusta. Heidän porukkansa oli sekä kasvanut että tiivistynyt. Irtaantunut todellisuudesta, hän miettii."

Elämä järkkyi yhä enemmän, kun tuli tieto, että pikkusisko Liisi oli kuollut. Liisi oli nuoresta iästään huolimatta täysi piripää, kuten isoveli totesi. Miten Liisi kuoli, sitä ei tiedetty. Se oli asia, jonka isoveli halusi selvittää. 

Asiat menivät huonompaan suuntaan. "Hän oli kahdenkymmenenviiden, eikä  uskonut selviävänsä talven yli." Tuli pakonomainen tarve aloittaa terve elämä. Mutta ei kaikki käynyt niin yksinkertaisesti. Alkoi korvaushoito sekä myös piinalliset vieroitusoireet, tuli retkahdus ja uusi yritys, ja sama uudelleen, tuli linnareissu ja monen kuukauden kodittomuus. Onneksi löytyi ihana vaimo, joka jaksoi uskoa.

Kirjan luettua ei voi muuta kuin todeta, että päihderiippuvaisen elämä on ihan oma maailmansa. Elämä on hyvin lohdutonta. Tätä maailmaa Kuisma kuvaa avoimesti ja ammattimaisesti. Jotta tarinasta tulee uskottava, on ammattislangin oltava todellista. Kuisma kertookin saaneensa arvokasta tietoa eräältä päihdeveteraanilta. Lisäksi kirja on kokemusasiantuntijan tarkistama. 

Se, miten yhteiskunta hoitaa ja huoltaa päihderiippuvaisia, kuvataan kirjassa melko tarkkaan. Lukija saa itse muodostaa mielikuvaa hoidon ja hoivaamisen tasosta ja riittävyydestä. Kirjassa heitellään pikku piikkejä yhteiskunnalle, ei ole tarpeeksi yhteistyöhaluisia hoitajia, huumeseulaan menoa pitää odotella yhdessä muiden narkkareiden kanssa. Toisaalta hoitoa kyllä saadaan - ainakin tämä päähenkilö sai. Tapahtui myös yllättäviä ja hyviä asioita. Vaikkapa se, kun yht'äkkiä ja melko yllättäen päähenkilö sai isot velkansa anteeksi ja hänen luottotietonsa palautettiin. 

Kuisma ei syyllistä ketään eikä osoittele ketään, paitsi sitä yhtä tiettyä äidinkielen opettajaa. Miten suuri saattaakaan olla yhden henkilön sanojen merkitys tietyssä tilanteessa tai tietyssä iässä - sekä hyvässä että pahassa. Samalla tavalla yhden henkilön läsnäolo, usko ja luottamus - usein aviopuolison - ovat sellaisia voimia, jotka parhaimmassa tapauksessa jaksavat pitää päihdeongelmaisen kuilun paremmalla puolella. Ihailen sitä, miten urheasti päähenkilön vaimo jaksoi uskoa puhtaaseen huomiseen. Samalla tavoin Hunter Bidenin, Joe Bidenin pojan, pelasti huumemaailmasta vaimo Melissa. Kirjassaan Kauniita asioita (WSOY 2021) Hunter Biden kuvaa elämäänsä huumeiden aktiivikäyttäjänä ja Melissa-vaimon merkitystä pyrkiessään kohti puhdasta elämää.

Korvaushoito havahduttaa ja ravistelee lukijan ajatusmaailmaa. Kuisman taidokas kieli on ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen. Like. 2021. Kansi: Tommi Tukiainen. 288 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sitä paitsi en minä tätä ensisijaisesti itseni vuoksi tee. Haluan meidän saavan kaiken sen, mistä maidon- ja vaipantuoksuiset äitibloggarit vain unelmoivat. Lisää sponsorireissuja, hotelliviikonloppuja, viininmaistajaisia, kylpylälomia, kaukomatkoja, usean ruokalajin ravintolaillallisia ja biletystä aamuun asti jossakin eurooppalaisessa suurkaupungissa ex tempore, jos siltä tuntuu. Tahdon elämäni näyttävän siltä, mitä kaikki vapaaehtoisesti lapsettomat ihannoivat. Sillä sitähän minäkin somessa olen. #vela #spontaanielämä #vapaus " (s. 27) 

#Syyllinen on Hanna-Riikka Kuisman kuudes kirja. Pidin paljon Kuisman edellisestä teoksesta Kerrostalo (Like 2019), joka oli myös Finlandia-ehdokkaana. (linkki) Kerrostalo on vahva kantaaottava yhteiskunnallinen romaani. Molempien teosten - sekä Kerrostalon että #Syyllisen - aihepiiri on monella tapaa kiinni ajassa. #Syyllisen kehyksenä on sosiaalinen media, sen kiihkeä tempo ja somevaikuttajien tarve olla jatkuvasti esillä. Vaikka kuinka panostaa esilläoloon, se ei kuitenkaan takaa kaikille aktiivisimmillekään somevaikuttajille lehtijutuissa kuvattuja mojovia kuukausituloja. Päinvastoin, lopputuloksena monen kohdalla saattaa olla vaikeakin ahdistus, masennus tai loppuunpalaminen. Sitä ahdistusta kuvaa #Syyllinen.

Kirja alkaa pidätyssellikuvauksella. Sellissä istuu nelikymppinen nainen, jota epäillään henkirikoksesta. Henkirikoksen tekijä siis tiedetään, mutta mitä on tapahtunut? Kuka on uhri? Mikä on motiivi? Eletään syksyä 2020. Vielä vuotta aiemmin sellissä istuvan naisen elämä oli kunnossa, eikä pelkästään kunnossa vaan pikemminkin täydellistä. Oli ihana mies ja oli ihana työ. Työ sosiaalisessa mediassa oli kiehtovaa ja monipuolista. Luovuutta toivottiin ja sitä naisella totisesti oli. Naisen työ somevaikuttajana oli Felodese-ravintolisien kauppaaminen. 

#täydellinenaamu #kahviasänkyyn #lakatutvarpaankynnet (s. 165)

Nyt aviopari on muuttanut pienemmälle paikkakunnalle. "On ollut haastavaa aloittaa alusta toisella paikkakunnalla, kun kontaktit muihin jälleenmyyjiin ja livetapaamiset asiakkaisiin puuttuvat." (s. 18) Mutta eihän tällaista voi sanoa ääneen. Nainen lähettää whatsapp-viestin tiimilleen: "Tää hyppy tuntemattomaan todella kannatti! Pikkukaupungeissa on oma suloinen puolensa, oli päässyt jo unohtumaan! (sydänemoji, aurinkoemoji)." (s. 19)

#olenkuollutsisältä (s. 165)

Mutta niin vaan käy, että seuraajamäärät pienenevät, vaikka kuinka yrittää. Yritystä naisella todellakin on. Kuitenkaan mikään ei tunnu auttavan, eivät säännölliset osallistumiset elämäntaito-ohjelman tehokkaisiin koulutuksiin eikä virkistävien power nappien ottaminen keskellä päivää eikä myöskään onnistuneen My day -videon toteuttaminen. Mutta pois negatiiviset ajatukset. "Pitää muistaa, että vaikeudet on tehty voitettaviksi ja timantit hioutuvat kovimmassa paineessa." (s. 18) 

"Jokaisella meillä taitaa olla omat salaisuutemme." (s. 51)

Salaisuudet kasautuvat, purkkien määrä komerossa kasvaa, kukaan ei auta, miehelle ei voi kertoa. Äiti asuu lähellä, ei hänellekään voi kertoa. Kaikilla on omat salaisuutensa, mies varmasti tupakoi salaa, liekö hänellä jokin toinen suhdekin. Ja äiti, ihana äiti joka haluaa vain auttaa. Äidin auttamisen kohteena ovat vankilassa olevat miehet. 

"He's so dreamy, because he's just a dream." (s. 130)

Sivu sivulta, lause lauseelta salaisuudet avautuvat. Teinivuodet olivat rankkoja. "En pelkästään harrastanut itsetuhoisia hätähuutoja, vaan olin pitkään viiltoineni ja syömishäiriöineni kävelevä hätähuuto." (s. 101) Nuoruusvuodet eivät olleet helppoja nekään. Luku luvulta lukija ymmärtää naista ja naisen valintoja yhä paremmin.

Valitettavan monen somevaikuttajan kulissit murtuvat. Niin kävi myös tämän kirjan somevaikuttajan kanssa. Tulee esille rankan luokan manipulointia ja jopa pyramidihuijausta. Kuisma on mestarillinen kirjoittaja. Taitavasti hän kuvaa someyhteisön armottomuutta ja sen varjopuolia, säälimätöntä kilpailua ja jopa kiusaamista. Kiusaajat nostavat esiin eri alustoilta naisen vanhoja postauksia, jotka eivät missään tapauksessa ole enää soveliaita. Huumoria kirjassa ei juuri ole. Nainen tulee eläväksi, myös minulle, vaikka en olekaan riittävän selvillä näistä somemaailman väännöistä ja säännöistä, ja en edes tiedä, olenko niistä edes kovin kiinnostunutkaan. Mutta minunkin on helppo kuvitella, että tällaista sitoutuneen somevaikuttajan elämä saattaa pahimmillaan olla.

Kirjassa pääroolin saa somevaikuttajanainen. Muita rooleja on vain muutama, mies ja lähellä asuva naisen äiti. Äiti on kiinnostava, joskin hieman erikoinen hahmo, entinen psykologi, joka aikoinaan oli auttanut erästä vankia pakenemaan ja joka nyt tarjoaa vapautuville vangeille asuntoaan väliaikaiseksi turvaksi. "Minähän nyt vain olen tällainen yhden naisen avustusjärjestö, hän naurahtaa." (s. 100) Sen sijaan naisen mies jää tapahtumien kulussa enemmän taustahenkilöksi.

#Syyllinen on ajankohtainen kannanotto sosiaalisen median mukanaan tuomista eettisistä kysymyksistä.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo äänikirjana



Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo. Like. 2019. Lukija Jonna Järnefelt. Kesto 9 t 30 min. Supla.

Aloittaessani Kuisman Kerrostalon kuuntelun minulla ei ollut mitään käsitystä eikä myöskään minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjasta. Tiesin kyllä, että jotakin hyvää oli odotettavissa, koska olihan kirja yksi vuoden 2019 Finlandia-ehdokkaista. 

Elämä on selviytymistä päivästä toiseen. 

Kuuntelin kirjaa ensimmäisen tunnin ajan lähes tyrmistyneenä. Esille tulee vain toinen toistaan hurjempia ja kurjempia ihmiskohtaloita. Sellainen tämä kirja on, sellainen tämä kerrostalolähiö on jossakin suomalaisen keskisuuren teollisuuskaupungin laitamilla. Vuokrakerrostalossa asuu monenlaisia ihmisiä, tässä kirjassa lähes kaikki ovat jollakin tavoin yhteiskunnasta syrjäytyneitä ja jo toivonsa menettäneitä suomalaisia. Asukkaat ovat narkkareita, alkoholiongelmaisia, yksinhuoltajia, vaimojaan hakkaavia miehiä sekä itseään myyviä naisia. Yhteistä heille kaikille on työttömyys. Työttömiksi yhteiskunta heidät luokittelee, vaikka onhan heillä oma työnsä, huumeiden myynti ja itsensä myynti. Heidän asemansa on kuitenkin sen verran hyvä, että heillä on asunto vuokrakerrostalossa, jonka on ostanut kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö. Valvontakameroiden avulla yhtiö pystyy tehokkaasti valvomaan asukkaiden toimia. Alue on rauhatonta. Edes poliisi ei  uskalla tulla alueelle. Lähes kaikki palvelut - Alko, pankit, kirjasto, monet kaupat - ovat siirtyneet alueelta pois vuosia sitten.

Kerrostalolähiön kuvaus saattaa olla dystopiaa, mutta varmasti ainakin osittain se on kyllä ihan tätä päivää. Miten tällainen epätoivoinen lähiö on voinut syntyä hyvinvointi Suomessa? Kerrostalolähiöitä alkoi syntyä kaupunkeihin jo 50-luvun lopulla, kun kaupunkien väestömäärä kasvoi voimakkaasti. 1990-luvun laman aikana monissa vuokratalolähiöissä tapahtui slummiutumista. Laman jäljet näkyivät pitkään. Epäsuotuisa kehitys jatkui, työttömyys ja sosiaaliset häiriöt lisääntyivät ja sitä myötä syrjäytyminen ja slummiutuminen pahenivat. Tilanne ei liene parantunut 2010-luvulla, kuten kirjan tapahtumat osoittavat. 

#Kerrostalo2019

Jokaisessa kirjan luvussa päähenkilönä on joku lähiön asukkaista. Pikkuhiljaa asukkaiden elämät kietoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tapaamme monta elämästään syrjäytynyttä miestä, naista ja lasta, joiden monien kohtalo saa sydämen hakkaamaan ja kyyneleet silmiin. Tunnen syvää myötätuntoa pikku-Jadea kohtaan, jonka äiti ottaa miehiä vastaan ohuen seinän takana sekä Jessicaa kohtaan, joka pakotetaan väkivallan uhan alaisena toimimaan huumediilerinä. Jessica haluaisi tavata poikaansa Veetiä, joka on huostaan otettu. Surullinen on myös Tertun kohtalo, joka irtisanottiin kerrostaloasunnostaan maksamattomien vuokrien takia ja jolta taloyhtiö on kieltänyt pääsyn lähiöalueelle. Onneksi on pieniä hyllyydenhetkiäkin. Reino ja Marketta ovat yhä rakastuneita viidenkymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. 

Asukkaat eivät juuri tunne toisiaan, riittää että kuulee naapureiden huudot, karjunnat ja avunhuudot ohuiden seinien läpi tai näkee kadulla tapahtuvat tappelut ja huorittelut. 
  
Kun sinne synnytään, sinne myös jäädään.

Voi miten taitavasti Kuisma osaa kirjoittaa. Kirja on vahva kantaaottava yhteiskunnallinen romaani. Se on realistista kuvausta syrjäytyneistä ja toivonsa menettäneistä suomalaisista, joille Kuisma antaa äänen. Huumoria kirjassa ei juuri ole. Kirja herättää monia kysymyksiä. Esimerkiksi kysymyksen työn tekemisestä. Kukaan asukkaista ei tee työtä, siis normaalia työtä. Useimmat asukkaista eivät työnteosta edes haaveile. Eräs nuori mies muistelee, että hän oli ollut muutama vuosi sitten työkokeilussa. Töitä ei tarvitse tehdä, ei edes etsiä. Tällaisen elämän ja säännöllisen vastikkeettoman tuen saamisen mahdollistaa suomalainen sosiaalitukijärjestelmä. 

Kirjasta tulevat mieleen lehdistössä usein kuvatut ruotsalaisten kaupunkien maahanmuuttajien slummiutuneet lähiöt, jonne poliisitkaan eivät rohkene mennä. Tässä kerrostalolähiössä ei asu maahanmuuttajia. Maahanmuuttajateema kyllä vilahtelee siellä täällä, mutta lähiöasukkaiden joukossa heitä ei ole. Se on ymmärrettävää, koska olen käsittänyt, että tämä lähiö sijaitsee jossakin Länsi-Suomen kaupungissa. Ainakin toistaiseksi siellä päin on hyvin vähän maahanmuuttajia.

Erinomainen kirja. Suosittelen, jos et ole vielä lukenut. Sopii hyvin myös kuuntelukirjaksi. Jonna Järnefelt on taitava lukija.

Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Kirjasta kirjaan, Kulttuuri kukoistaa, Kirjat kertovat ja Kirjarouvan elämää.

Niin tuli huhkittua pihamaalla yhdeksän tunnin verran Kerrostalon kera.





Tämän hetken kukintaa: sormustinkukka, pioni, jätti-idänunikko ja siperianunikko.

Kauniita kesäpäiviä, mukavia lukuhetkiä ja hyvää alkavaa heinäkuuta!