Sofia Herala: Nukkuvien kukkien joki

 

Sofia Herala: Nukkuvien kukkien joki. Atena. 2026. Kansi: Laura Noponen. 256 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Toinen maailmansota on ohitse. 1950-luvulla sodan vaikutukset näkyvät yhä, mutta eteenpäin yritetään mennä. Tornionjoen sivuhaaran, Liakanjoen, varrella sijaitsevassa pohjoisessa kylässä asuu Oivan ja Elnan perhe. Elämä pienessä talossa kolmen lapsen – Hannun, Hemmingin ja Vuokon – kanssa on jatkuvaa selviytymistä, ja Elna tekee parhaansa saadakseen perheelle ruokaa ja vaatteita.

Yllätys on suuri, kun eräänä päivänä vuonna 1950 taloon tulee Oivan sisko Josefina, joka tuo viisivuotiaan tyttärensä Anni-Helenan hoidettavaksi Oivan perheeseen. Hyväntahtoinen Oiva ottaa tytön, vaikka Elna ei päätöstä hyväksykään. Anni-Helenasta tulee Helli.

Kyläläiset eivät tiedä mitään tytön taustasta, mutta päättelevät, että yht'äkkiä Oivan perheeseen putkahtanut tyttö ei voi olla muuta kuin äpärä. Mutta Oiva kantaa salaisuutta, josta edes oma vaimo ei tiedä: saksankielisiä kirjeitä, joissa kaivataan pientä tyttöä.

Kyläläisten vieroksuma Helli saa ystäväkseen Kreetan. Yhdessä lähdetään koulutielle. Liakanjoki ylitetään sulan veden aikana proomulla, jota ohjaa nuori kuljettaja Juhani. Koulun päätöspäivänä 29.5.1956 sattuu suuri tragedia. Koululaisia kuljettanut proomu uppoaa. Onnettomuudessa kuolee viisi lasta ja kuljettaja Juhani. Yksi hukkuneista lapsista on Vuokko, Oivan ja Elnan tyttö. 

Kirjailija kuvaa koskettavasti onnettomuuden jälkeistä surua ja syyllisyyttä. Tyttönsä menettänyt Elna tuntee suoranaista vihaa eloon jäänyttä Helliä kohtaan, veneonnettomuudessa invalidisoitunut Kreeta-ystävä yrittää saada uudelleen otetta elämästä ja Oiva tasapainottelee vaimonsa tukemisen ja vihan kohteena olevan Hellin suojelemisen välillä.  

Myöhemmin kirjassa hypätään ajassa eteenpäin vuoteen 1966, jolloin Helli aviomiehensä ja vauvansa kanssa tulevat Oivan ja Elnan luo. Avomies lähtee jo edeltä etelään, mutta Helli jää vielä kesäksi vanhaan kotitaloon. Se, mitä tapahtuu hänen lähtiessään pois "vanhempiensa" luota, jää lukijan tulkittavaksi. 

Herala kietoo fiktiiviset tapahtumat ja todellisen venetragedian saumattomasti yhteen. Tarinan koskettavaa tunnelmaa kehystävät kauniit ja elävät luonnonkuvaukset. Tornionjokilaakson murretta on käytetty viisaasti: ei liian paljon eikä liian vähän. Laura Noponen on suunnitellut kirjaan upean kannen.

Nukkuvien kukkien joki on upea ja mieleenpainuva esikoisteos, joka viipyy ajatuksissa pitkään viimeisen sivun jälkeen. Vahva suositus!