lauantai 21. maaliskuuta 2026

Matti Rönkä Naisten Pankin vieraana Raumalla

 

Rauman Naisten Pankki on muutaman viime vuoden aikana järjestänyt kirjailijavierailuja yhteistyössä kirjaston kanssa. Meillä on ollut vieraina mm. Anneli Kanto, Iida Rauma, Pirkko Soininen ja Anni Kytömäki. Lisäksi meillä on vuosittain ollut vieraana Lue Naiselle Ammatti -kiertueen kirjailija, mm. Anna-Riikka Carlson, Lea Pulkkinen ja Maria Mustranta. 

Tällä kertaa saimme vieraaksi Matti Röngän, jonka ääni ja kasvot ovat tulleet tutuiksi lähes jokaisessa suomalaisessa olohuoneessa uutislähetysten kautta. Lisäksi viime aikoina olemme saaneet tutustua Rönkään uudessa roolissa: visailutuomarina Hengaillaan-ohjelmassa. Rönkä tunnetaan myös palkittuna kirjailijana. 

Tilaisuuden alussa yleisöllä oli mahdollisuus tukea Naisten Pankin toimintaa ostamalla kahvia, arpoja ja Naisten Pankin tuotteita. Hyvä tarjonta kiinnosti yleisöä. Tuotto myynneistä nousi yli 1000 euroon.                                                                          

Arpajaisissa oli hyviä palkintoja. 
Kaffetta ja hyvällistä
                                                                                                                                                           
Annika kertoi Naisten Pankin toiminnasta.

Rönkä on ollut eläkkeellä tasan kaksi vuotta pitkän, yli 30-vuotisen Ylen työuran jälkeen. Ohjelmaa eläkepäiviin löytyy riittävästi, on urheilua, lehtien lukemista, kirjojen lukemista ja kirjoittamista. Hengaillaan-ohjelman visailutuomarin rooli on ollut Röngälle mieluinen. Uudesta tuotantokaudesta ei ole vielä varmuutta, mutta mukaan Rönkä lähtee ilman muuta, jos pyydetään. 
    
                                                
Minulla oli ilo haastatella Rönkää.

    
   
                        


Aloitimme kirjojen käsittelyn Viktor Kärppä -sarjasta. Sarja oli hyvin suosittu, Rönkä sai Vuoden Johtolanka -palkinnon sekä ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon. Viimeisin Viktor Kärppä -osa ilmestyi vuonna 2019. Nyt Rönkä paljasti, että sarjaan tulee vielä jatkoa. Uusi osa ilmestyy tulevana syksynä. "Aika on sellainen, ettei Viktor Kärppä voi olla palaamatta", totesi Rönkä. 

Uudempi tuotanto, Surutalo ja Onnen kaukoranta, ovat mukavaa, viihteellistä luettavaa. Molempien kirjojen tapahtumat sijoittuvat fiktiiviselle Haapakoskelle, joka sijaitsee jossakin päin Savoa, ehkäpä jossakin Kaavin lähellä. Kirjailija halusi tehdä tapahtumille fiktiivisen paikkakunnan, eikä valinnut paikkakunnaksi vaikkapa Outokumpua, mikä on Röngän syntymäpaikka. Surutalo käsittelee perheen sisäisiä suhteita; sodan käyneen isän arvaamatonta ja jopa aggressiivista käyttäytymistä ja kahden veljeksen lapsuuden ja nuoruuden muisteluita. Mukana on hyvinkin koskettavia poikien lapsuuden kuvauksia.

Onnen kaukorannassa liikutaan musiikin parissa. Rissasen Rami eli taiteilijanimeltään Rami Sarri laulaa tanssiorkesterissa Haapakoskella. Hänet bongataan lupaavaksi laulajaksi. Rami menestyy urallaan, ja Rönkä piirtää tarinaan Ramin muusikon uran. Onnen kaukoranta on kivaa kuunneltavaa, koska Rönkä itse lukee kirjan ja laulaa iskelmäosuudet. 

Röngän uusi aluevaltaus on lastenkirjat. Hyvät arviot saaneelle Käpälämäen kaveruksille on tulossa jatkoa. 

Tilaisuus oli hyvin onnistunut. Rönkä on tottunut esiintyjä, joka vastasi mielellään yleisön moninaisiin kysymyksiin. Kuulijoita kertyi peräti n. 130, eli Rauman kirjaston yleisöennätys. 

 Kiitos Matti Rönkä, kiitos yleisö, kiitos Rauman kirjasto.

Rönkä signeeraa kirjojaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti