Iida Turpeinen: Elolliset

 

Iida Turpeinen: Elolliset. S&S. 2023. Kansi: Safa Hovinen. 297 sivua.

Elolliset on saanut paljon julkisuutta Finlandia-ehdokkuutensa myötä sekä myös taitavasti kirjoitettuna esikoisromaanina. Minun matkaani kirja tarttui vasta nyt saatuani kirjan lainaksi ystävältäni. Millaisen aiheen Turpeinen onkaan löytänyt kirjalleen! Hieman epäillen aloitin kirjan ja mietin, millaisen tarinan merilehmästä mahtaa saada. Ja kyllähän siitä tarina tuli, ja vielä kaiken lisäksi hyvin kiinnostava tarina. 

Kirjailija kiinnostui sukupuuttoon kuolleesta merilehmästä vierailtuaan Helsingin Luonnontieteellisessä museossa. Siitä käynnistä alkoi Turpeisen seitsemän vuotta kestänyt taustatyö ja kirjoittamisprosessi. Kirjan aihealueet olivat minulle uusia. Merilehmästä en tiennyt muuta kuin nimen, ja samoin tietoni 1740-luvun tutkimusmatkoista olivat hyvin hatarat. 

Venäjän keisarinnan käskystä vuonna 1741 kapteeni Vitus Bering varustaa kaksi laivaa ja lähtee tutkimusmatkalle. Mukaan lähtee luonnontieteilijä, teologian tohtori Georg Wilhem Steller. Laiva eksyy reitiltään ja rantautuu asumattomalle saarelle. Vakituisia seuralaisia saarella ovat ketut. Ruokaa saadaan eläimistä; saukoista, merileijonista ja juovihylkeistä. Sitten miehet näkevät merilehmät. "...mutta eläimet ovat huomanneet heidät. Ensin ne uivat etäämmäs ja kokoontuvat yhteen, keräävät poikaset keskelleen, ja sitten yksi irtautuu laumasta ja ui kohti venettä. He puristavat epätietoisina airojaan, pitäisikö heidän yrittää paeta? Mutta sitten eläin nostaa päänsä vedestä ja  heidän pelkonsa vaihtuu hämmästykseen: merenneito tervehtii heidän venettään likinäköisin, lempein silmin."

Ei mennyt kauaa - vain vajaat kolmekymmentä vuotta - kun merilehmät oli metsästetty sukupuuttoon. Kirjan kolme muuta osaa käsittelevät myös merilehmiä, mutta nyt kohteena ovat merilehmän luurangot. 

Vuonna 1859 Johan Hampus Furuhjelm nimetään Venäjän Alaskan kuvernööriksi. Naimattomana 37-vuotias mies ei voi toimia tärkeässä tehtävässä, ilmoittaa kauppakomppania. Onneksi löytyy sopiva vaimo. Anna on sävyisä ja sopeutuvainen, mutta oma voimakas tahto tulee tarvittaessa esille. Taloon tulee asumaan myös aviomiehen vajaamielisenä pidetty Constance, jonka vastuulle annetaan kuvernöörin luonnontieteellisten kokoelmien hoitaminen. Kokoelma on laaja, ja yhä merkittävämmäksi kokoelman arvo nousee, kun sinne tuodaan stellerinmerilehmän luuranko.   

Kolmannen osan keskiössä on Hilda Olson, jonka Aleksanterin keisarillisen yliopiston professori von Nordman palkkaa piirtäjäksi. Hilda piirtää lähinnä hämähäkkejä, kunnes hänelle annetaan melkoinen haaste: piirtää stellerinmerilehmä. Kirjan viimeisessä osiossa eletään jo 1950-lukua. Linnunmunien keräily on ollut aikoinaan suosittu harrastus. Rakas harrastus se on myös John Grönvallille, joka tunnetaan ammattitaitoisena linnunmunien konservoijana. Grönvallin tehtäväksi tulee Luonnontieteellisen museon stellerinmerilehmän luurangon kokoaminen.  

Turpeisen kirjan ehdoton vahvuus on kirjan aihe. Merilehmä vei sananmukaisesti mukanaan. Aihepiiriltään kerrassaan virkistävä poikkeus. Kaikesta näkyy, että kirjailija on todella paneutunut aiheeseen ja tehnyt laajaa taustatyötä. Eläinten - ei vain merilehmän - sukupuuttoon kuoleminen hätkähdyttää. Turpeisen kirjoitusprosessin aikana oli sukupuuttoon kuollut yli neljäsataa lajia.  Aiheesta olisi voinut kirjoittaa julistavan kannanoton, mutta tässä kirjailija tavoittaa lukijan saarnaamatta tai sormella osoittelematta. 

Turpeisen sujuvaa ja kypsää tekstiä on ilo lukea. Toivottavasti Turpeinen jatkaa kirjoittamista.