Raakel Inkeri: Valkoista ja mustaa

 

Raakel Inkeri: Valkoista ja mustaa. Etelä-Afrikka apartheidista nykypäivään. Siltala. 2024. Kansi Mika Tuominen. 270 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Raakel Inkeri on yhteiskuntapolitiikan ja kaupunkisosiologian tutkija. Väitöskirjassaan Inkeri käsitteli Etelä-Afrikan rotujen välisiä suhteita. Väitöskirjamateriaalia hän hankki työskennellessään Etelä-Afrikassa. Etelä-Afrikka on iso maa, pinta-alaltaan neljä kertaa Suomen kokoinen. Asukkaita on 62 miljoonaa, joista n. 80 % on mustia.

Etelä-Afrikan historia on mielenkiintoinen, vaikkakin maan tuntemus länsimaissa fokusoituu paljolti maassa vuosina 1948 - 1994 harjoitettuun apartheidiin. Merkittävä vaihe maan varhaishistoriassa oli, kun hollantilainen Jan van Riebeeck saapui vuonna 1652 nykyisen Kapkaupungin alueelle johtamaan Itä-Intian kauppakomppaniaa. Tästä, vuodesta 1652, "alkoi siirtomaa-aika ja valkoisen miehen valtakausi". Hollantilaisten eli buurien jälkeen saapuivat englantilaiset. 

Segregaation vuosina (1910 - 1948) hallituksen tavoitteena oli säilyttää valkoinen rotu ja valkoinen geeniperimä vitivalkoisina.  Mustien oikeuksia rajoitettiin monin eri tavoin liittyen mm. mustien äänioikeuteen sekä kaupungeissa liikkumiseen ja asumiseen. 

Apartheidin katsotaan alkaneen vuonna 1948, jolloin pääministeri Malanin kaudella mustien oikeuksia loukattiin vakavasti. "Malanin ajatus oli, että mustien ja valkoisten kulttuuri ja elämäntapa olivat niin erilaisia, etteivät ryhmät voineet elää ja asua yhdessä." Rotuerottelun keinoiksi valittiin alueiden erottaminen mustille ja valkoisille, jolloin tavoitteena oli eristää kaikki rodut toisistaan. Eri roduille määriteltiin tietty asuinalue kaupungeissa, mustille luonnollisesti huonoimmat alueet. Koulutukseen päti sama periaate: valkoisten ja ei-valkoisten koulutuksen eriyttäminen.

Rotuerottelupolitiikan tavoitteena oli ylläpitää valkoisten ylivaltaa. Mustien mielenosoitukset olivat väistämättömiä. Sharpeville, jossa poliisi avasi tulen mustien väkijoukkoon, jolloin 67 kuoli ja 186 loukkaantui, edusti alkupistettä laajoille väkivaltaisuuksille, joita African National Congress (ANC) ja Pan-Africanist Congress (PAC) panivat alkuun. Monien tunnettujen apartheidin vastustajien nimiä löytyy kirjan sivuilta, mm. Robert Sobukwe, Steven Biko, Albert Luthuli, Walter Sisulu sekä luonnollisesti Nelson Mandela. 1980-luvun lopussa eli apartheidin loppuvuosina alkoi hallituksen toimesta systemaattinen mustien eliminoiminen, kunnes osittain kansainvälisen painostuksen ansiosta hallitus purki mustia syrjiviä lakejaan ja vapautti poliittisia vankeja. 

Nelson Mandela vapautettiin 27 vankilavuoden jälkeen vuonna 1990. Hänestä tuli vuonna 1994 ensimmäinen mustaihoinen presidentti, joka nautti suurta kansainvälistä arvostusta määrätietoisesta työstään rauhantekijänä. Olisinkin odottanut, että Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Nelson Mandelan merkittävää työtä rotusorron vastustajana olisi käsitelty kirjassa perusteellisemmin.

Mielestäni kiinnostavin osuus kirjassa on katsaus tämän päivän Etelä-Afrikkaan. Kirjailija on oikeassa todetessaan: "Rotu on ollut aina merkittävä tekijä Etelä-Arikassa niin ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja kuin maan historiassakin." Hallitusvastuussa olevan ANC:n toiminta herättää vastustusta. ANC ei ole pystynyt vastaamaan yhteiskunnan vakaviin haasteisiin, mm. korkeaan rikollisuuteen, murtoihin, varkauksiin, raiskauksiin ja ennen kaikkea koko ajan lisääntyvään byrokratiaan. Kirjailija on pessimistinen Etelä-Afrikan tulevaisuuden suhteen. "Maa on kovaa vauhtia luisumassa kohti hajoavaa valtiota. Se on veitsen terällä niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sosiaalisestikin. Voiko kehityksen suuntaa vielä kääntää?" 

Inkerin Valkoista ja mustaa on kattava ja kompakti kuvaus Etelä-Afrikan historiasta aina tähän päivään asti. Esille tulevat historialliset faktat ja mustien asema rotusorron ikeessä aina 1800-luvun loppupuolelta saakka. Tekstistä heijastuu Inkerin kiintymys ja rakkaus tätä kiehtovaa ja omalaatuisuudessaan erityistä maata kohtaan. Inkerin teksti on sujuvaa, elävää ja helppolukuista. Kirja on kauniisti taitettu, ja valokuvat tukevat kerrontaa ja ovat myös kirjan keskeistä antia.

Etelä-Afrikan Nobelin rauhanpalkinnon saaneet: vasemmalta Albert Luthuli (1960), Desmond Tutu (1984), Fredrik de Klerk (1993), Nelson Mandela (1993). Suluissa oleva vuosiluku viittaa vuoteen, jolloin henkilö sai rauhanpalkinnon. Kuva Anneli Airola.