Tuire Malmstedt: Lumihauta

Tuire Malmstedt: Lumihauta. Aula & Co. 2022. Kansi: Tuomo Parikka. 301 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kotona Matilda sulkeutui huoneeseensa kuin teinityttönä. Ihmisten tapaaminen ja jopa puhelinkeskustelu Elmon kansa uuvutti hänet. Hänestä tuntui kuin hän olisi porojen järsimä puunrunko, pinta oli nakerrettu rikki. Ensimmäistä kertaa hän tuli ajatelleeksi, ettei välttämättä pystyisi palaamaan poliisintyöhönsä koskaan. Jos hän väsyi iloisen Nilla-Aslakin seurassa, miten hän voisi kohdata rikollisia ja uhrien omaisia?" (s. 111)

On upea tunne, kun kirjan kansien sulkeuduttua voi yksinkertaisesti todeta, että tässä oli kirja, jossa kirjailija on todella onnistunut. Tämä tunne minulle tuli luettuani Tuire Malmstedtin uusimman teoksen Lumihauta. Miten taitava Malmstedt onkaan kutoessaan jännittävää ja jopa väkivaltaista dekkarijuonta, joka pitää lukijan otteessaan aivan kirjan viimeisille sivuille asti. Samalla kirjassa on kuitenkin paljon lämpöä, hellyyttä ja välittämistä. Hienosti Malmstedt sitoo  jännittävään juoneen mukaan myös aimo annoksen yhteiskunnallisuutta ja saa lukijan miettimään saamelaisten kohtelua.   

Lumihauta jatkaa Metso & Vauramo -sarja. Sarjan ensimmäisessä osassa Lasitarha (Aula & Co 2021) (linkki) rikostutkijat Elmo Vauramo ja Matilda Metso jäivät hieman vieraiksi, erityisesti hiljaisen oloinen Matilda. Nyt tässä osassa avautuu Matildan traaginen menneisyys, jonka kohtaaminen ei ole helppoa Matildalle. Mukaan tapahtumiin kirjailija kietoo myyttejä ja uhrimenoja harjoittavan kultin, jotka tuntuvat varsin luontevilta ilmiöiltä saamelaisympäristössä.

Elmo Vauramo ja Matilda Metso työskentelevät Jyväskylän poliisiasemalla. Heidät hälytetään paikalle, kun käy ilmi, että jyväskyläläisessä kerrostalossa on tapahtunut mitä raa'in teko. Asunnossa on surmattu viisihenkinen perhe hyvin väkivaltaisella tavalla. Mutta mikä erikoisinta, perheen pieni tytär löytyy pyykkikorista ja ihmeellistä kyllä, täysin vahingoittumattomana. Elmo ja Matilda saavat tehtäväksi murhien selvittämisen, mutta Elmo huomaa jäävänsä yksin, koska Matilda vain katoaa. Matildalle raa'at teot olivat liikaa, ja hän tuntee, että hänen on lähdettävä. Hän lähtee toipumaan lapsuudenmaisemiinsa pohjoiseen, Angelin kylään. Mutta lepoa Matildalle ei ole luvassa lapsuuden maisemissakaan. Hän tapaa vanhoja nuoruuden aikaisia tuttujaan ja naapureitaan. Käy ilmi, että Matildalla on yksi elossa oleva sukulainen. Hänet Matilda haluaa löytää. Mutta osoittautuu, että tehtävä ei ole helppo, Angelin kylä on täynnä vaiettuja salaisuuksia. Matildan ei toivota kaivelevan menneisyyttään. "Älä etsi paikkaa, jota ei tässä hetkessä ole olemassa. Se on luonnotonta ja vain rikkoo sinut." (s. 135) Pelon vallassa kaikki tuntuvat vaikenevan. Matilda kohtaa myyttien maailman, johon vanha kansa on vakaasti uskonut. "Vanha kansa eli uskomusmaailmassa, jossa henget olivat kaikkialla. Puilla ja kivilläkin oli omat henkensä. Siinä heidän maailmassaan se oli ihan uskottavaa." (s. 92) 

Samaan aikaan Elmo työskentelee murhatutkimuksen kimpussa Jyväskylässä. Johtolankoja ei tunnu löytyvän, mutta erään valokuvan perusteella Elmo saa yhdistetyksi lankoja yhteen. Elmo ei saata uskoa johtopäätöksiään. Vaikuttaa, että jutulla olisi jotakin tekemistä Matildan menneisyyden kanssa. Paljon pitää vielä tapahtua ja monen salaisuuden tulee aueta ennen kuin tutkimus saadaan päätökseen. 

"Tämä on lumihauta, eikä me päästä täältä ikinä pois". (s. 75)

Pidin alun pitäen kirjan ytimekkäästä nimestä. Ja nimelle löytyikin luonteva selitys Matildan menneisyydestä. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa tälle sarjalle. Viimeistään tällä viidennellä rikosromaanilla Malmstedt sijoittuu suomalaisten naisdekkaristien kärkijoukkoon.