Tuire Malmstedt: Lasitarha

                                        
Tuire Malmstedt: Lasitarha. 2021. Aula & Co. Kansi: Tuomo Parikka. 361 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän muisti Elmon varoittavat sanat, ja omatunto, joka oli niitä harvoja asioita, jonka hän enää kuuli, piti sinnikästä ääntä taustalla. Lilja keskittyi ja sai äänen katoamaan. Hänellä oli oikeus tähän, suorastaan velvollisuus. Eikä kukaan voinut syyttää häntä tutkinnan häirinnästä, hänhän vain viestitteli vanhan työkaverinsa kanssa." (s. 228)

Lilja on Henrin äiti. Lilja rakastaa Henriä yli kaiken. Mutta Henriä ei enää ole, on vain muistot, joita Lilja joutuu vaalimaan yksin. Dementoituneesta miehestä ei ole tukea. Yhä edelleen Lilja jaksaa toivoa saavansa Henrin takaisin, vaikka ymmärtääkin, että hänen toiveensa on täysin epärealistinen. Henri on nimittäin ollut kadoksissa jo vuosia, tarkasti ottaen kaksikymmentäseitsemän vuotta, yhdeksän kuukautta ja viisi päivää. Henri oli kadotessaan seitsemänvuotias ja nyt hän täyttäisi kolmekymmentäviisi vuotta. Henri katosi koulun metsäretkellä. "Lilja irrottaa kätensä poikansa kädestä bussipysäkillä ja antaa tämän juosta tien yli kouluun. Henri kääntyy vielä portilla katsomaan äitiään, hymyilee ja vilkuttaa. Poika on innoissaan tulevasta Hitonhaudan retkipäivästä. Poika katoaa värikkäiden takkien ja reppujen täplittämälle koulunpihalle. Katoaa." (s. 49)

"4-vuotias Lenni kadonnut leikkipuistossa." (s. 49)

Elmo Vauramo on äskettäin siirtynyt työskentelemään Jyväskylän poliisilaitokselle. Työympäristö on varsin erilainen kuin hänen edellinen työpaikkansa Helsingissä. Nyt hän työskentelee kuusihenkisessä rikostutkintayksikössä, jossa vallitsee mukava, leppoisa ja lähes perheenomainen tunnelma. Elmo saa työkaverikseen hiljaisen oloisen, mutta hyvin tarkkanäköisen Matilda Metson. Ensimmäiseksi yhteiseksi tapaukseksi he saavat pienen nelivuotiaan Lennin katoamisen. Lenni oli kadonnut äkkinäisesti puistossa. Hänestä jäi jälkeen vain kenkä. Tutkimukset aloitetaan. Mutta kukaan ei ole nähnyt mitään, ei ohikulkijoita, ei autoja, ei mitään. Jotenkin Lennin on täytynyt kadota. Miksi kenkä on jäänyt puistoon? Elmo ja Matilda tutkivat kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin johtolangat, he jopa avaavat vanhojen rikostapausten arkiston. Kun jotakin valoa alkaa näkyä, onko jo liian myöhäistä? 

"Pieniä lasihelmiä joka paikassa! Äiti, se on lasitarha." (s. 361)

Luettuaan lehdestä Lennistä Liljalle palautuu jälleen mieleen Henrin katoaminen. Hän päättää vielä kerran paneutua Henrin katoamiseen ja etsiä tällä tavalla lohtua suruunsa. Hän haluaa tavata kaikki mahdolliset henkilöt, jotka mahdollisesti muistaisivat jotakin Henrin kuolinpäivästä. Poliisi tekee tiukkaa tutkintaa Lennin katoamisen tiimoilta. Asiat monimutkaistuvat ja aina tuntuu ilmaantuvan yhä uusia tutkintaa vaikeuttavia tekijöitä. Jännitys tiivistyy koko ajan ja lukija joutuu jo monesti pohtimaan, selviääkö pahuus ja siihen johtavat syyt. Ennättävätkö Elmo ja Matilda ajoissa vai jääkö rikos selvittämättä? 

Inhimillisyyttä jännittävään juoneen tuo rikostutkijoiden Elmon ja Matildan yksityiselämän avaaminen. Pala palalta avautuu Elmon lapsuuden rankka tapahtuma, jolla on ollut vuosien mittaiset vaikutukset Elmon elämään. "Siitä oli jo vuosikymmeniä, mutta tapahtuma ei ollut jättänyt häntä rauhaan." (s. 126-127) Matildallakin tuntuu olevan joitakin luurankoja kaapissaan, mutta niiden avaaminen jää todennäköisesti seuraavaan osaan. 

Ruotsista on noussut lukuisia hyviä naisdekkaristeja, mutta on ilo huomata, että suomalaisten naisdekkaristien rikosromaaneiden taso nousee koko ajan. Yksi alan kärkinimistä on ehdottomasti Tuire Malmstedt, joka sai paljon tunnustusta jo Isa Karos -sarjastaan. Pimeä jää (Myllylahti 2018) sai Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Lasitarha aloittaa uuden Metso & Vauramo -sarjan. Lasitarha on jännittävä psykologinen trilleri. Kirjan juoni on älykkäästi rakennettu ja hyvin koukuttava. Sivut kääntyvät vauhdilla, kun kirjailija imaisee lukijan mukaansa jakamaan Liljan lohdutonta surua. Pidin siitä, että tapahtumia avataan pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta. Musiikinopettajana työskennelleen Liljan kuurous saa selityksensä, samoin kuin Lennin kenkä ja jopa Henrin katoaminen. Kirjailija liittää juoneen yllätyksellisiä uskonnollisia kellarikohtauksia. 

Kirjan aihe on rankka - aiheena aina yhtä puistattava. Lapsen katoaminen on jokaisen vanhemman painajainen. Millaista syyllisyyttä kantaisi opettaja, jonka valvomalta retkeltä katoaisi joku oppilaista? Lapsen katoaminen on ollut monien rikosromaaneiden aiheena. Mieleeni palautui Lasiavain-palkinnon saanut Jussi Adler-Olsenin Pullopostia (Gummerus 2014) sekä Shari Lapenan Hyvä naapuri (Otava 2017). Ja varmasti lukijat väistämättä muistavat Natascha Kampuschin sieppausdraaman. Kirjan tapahtumat jäävät elämään mieleen. Pahuus, pahan olemus ja traumaattinen lapsuus mietityttävät. Miksi pimeää menneisyyttä ei vaan voi unohtaa?

Lasitarha ilmestyi 2.8.2021.

Lasihelmiä lasitarhassa. Kuva AA.