Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän. Aula & Co. 2021. Italiankielinen alkuteos: Divorare il cielo.  Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Kansi: Laura Noponen. 586 sivua.

"Bern istui viiniköynnöskatoksen alla seurassaan muita nuoria. Emmin hetken, sillä hän ei eleelläkään rohkaissut minua käymään heidän luokseen, vaikka olikin jo huomannut minut. Siitä huolimatta olin hetkeä myöhemmin viiniköynnöskatoksen alla heidän kanssaan. Bern ja minä, Tommaso ja Corinne, Danco ja Giuliana: siinä olivat ihmiset, joiden kanssa jakaisin elämäni seuraavien vuosien ajan, elämäni ehdottomasti parhaat vuodet, jotka olivat samalla alkusoittoa elämäni pahimmille vuosille." (s. 193)

"He ovat jonkin sortin kerettiläisiä, harhauskoisia." (s. 32) 

Tapahtumapaikkana on italialainen pikkukaupunki Speziale. Siellä neljätoistavuotias torinolainen Teresa viettää kesiään isänsä lapsuudenkodissa Apuliassa. On kuuma ja hiljainen kesäyö 1990-luvun lopulla. Teresa kuulee ääniä ja menee ikkunaan. Hän näkee kolmen nuoren pojan riisuuntuvan ja hypähtävän mummolan uima-altaaseen. Isä ja Cosimo heräävät mekastukseen. Pojat pääsevät pakoon, mutta saapuvat mummolaan seuraavana päivänä anteeksipyynnellen tekoaan. Pojat ovat läheiseltä maatilalta, ja uteliaisuuttaan Teresa päättää vierailla heidän luonaan. Maatilalla asuvat Cesare ja Floriana yhdessä uima-altaalta tavoitetun poikatrion kanssa. Bern on Cesaren siskonpoika, Tommaso on haettu orpokodista, kun taas Nicola on heidän oma poikansa. Pieni maatila on ekologisesti hoidettu. Poikien päiviin kuuluvat työnteko maatilalla, oppitunnit, säännölliset rukoushetket ja uskonnolliset keskustelut Cesaren kanssa.

"Minun ovat kaikki vuorten linnut ja laaksojen moninaiset eläimet." (s. 33)

Teresaa kiinnostaa perheen toisenlainen tapa elää. Hän kokee, että maatilalla uskonnolla, rakkaudella ja mystiikalla on erityinen merkitys. Raamattua luetaan paljon. Teresaa ihmetyttää, kun Bern osaa siteerata ulkoa Raamatun psalmeja.

Teresa otetaan osaksi perhettä. Hän osallistuu poikien tavoin talon töihin, poimii tomaatteja ja viikunoita, repii rikkaruohoja ja sitoo seppeleitä kuivuneista varvuista. Kesät seuraavat toisiaan ja aina Teresan tie vie maatilalle. Syntyy neljän teini-ikäisen tiivis ja innostava ystävyyssuhde. Jossain vaiheessa mukaan tulee albanialainen tyttö, joka käyttää itsestään nimeä Violalibera. Violalibera tutustuttaa nuoret huumeisiin. Bernin ja Teresan suhde ei säily pelkkänä ystävyyssuhteena. He ihastuvat, rakastuvat ja harrastavat seksiä bamburuovikossa. Teresa on silloin 17-vuotias. Sinä kesänä sinetöityy Bernin ja Teresan elämä seuraavan parin vuosikymmenen ajaksi.

"Ne käyttäisivät vielä jopa DDT:tä, jos vain löytäisivät sitä valintamyymälästä." (s. 225)

Maatila ja oliivipuut ovat koko tarinan ajan tapahtumien keskiössä. Teresa ja Bern tapaavat uudelleen Teresan jo opiskellessa luonnontieteitä yliopistossa. Bern asustaa Cesaren hylkäämällä maatilalla yhdessä ympäristöaktivistiryhmän kanssa. Ryhmä tekee yöllisiä iskuja vapauttaakseen teurastettavia eläimiä ja pyrkii suojelemaan vanhoja oliivipuita myrkyttämisiltä ja myöhemmin kaatamisilta. Teresa päättää jättää opintonsa ja muuttaa maatilalle. Näin Bernin ja Teresan rakkaussuhde jatkuu ja he avioituvat. Liitto alkaa onnellisena. He, erityisesti Bern, kaipaavat lasta, mutta raskaus ei onnistu.

Jopa taivas on meidän on tapahtumarikas kirja, joka avaa näköaloja nuorten unelmiin ja intohimoihin, mutta myös niiden särkymiseen. Onko olemassa kaiken kestävää rakkautta? Kestääkö Bernin ja Teresan rakkaus? Kirjan minä-kertojan Teresan kanssa kuljetaan eri aikatasoilla. Aikuisina Tommaso ja Teresa tapaavat ja Tommaso valottaa elämäänsä, mm. orpokotivuosia ennen Cesaren maatilalle muuttoa. "Äiti väitti, että olin herkkä hajuille, koska olin albiino. Jos jokin minussa oli vinksallaan, hän tarjosi aina saman selityksen: olet albiino, ikään kuin syy olisi viime kädessä ollut minun. Mutta kun jouduin orpokotiin, äiti ei enää pystynyt toistamaan sitä, sillä hän oli kuollut." (s. 95) Cesare ja Floriana tulivat orpokotiin ja valitsivat Tommason, koska Tommaso muistutti Guidon Renin maalauksen arkkienkeli Mikaelia.

"Hän rakasti yhä edelleen niitä puita." (s. 535)

Joskus käy niin, että lähes kuusisataasivuinen kirja ei tunnu lainkaan luku-urakalta. Niin kävi minulle tämän kirjan kanssa. Kirja piti otteessaan ensi sivuilta saakka suorastaan dekkarimaiseen loppuun saakka. Kirjassa henkilöhahmot ovat kaikki kaikessa. Giordanon luomat henkilöhahmot ovat moniulotteisia. Pidin paljon Bernistä, vaikka hänen persoonansa jäi minulle tarinan loputtuakin arvoitukseksi. Erityisesti Bernin rakkaus oliivipuihin ja moneen muuhunkin oli koskettavaa luettavaa. "Sillä hetkellä tunsin hänen sisällään tulvivan rakkauden, joka oli valtavuudessaan jo pelottava. Se ei kohdistunut yksin puihin, vaan kaikkeen ja kaikkiin, eikä se jättänyt hänelle tilaa hengittää, vaan hukutti hänet." (s. 536)

Paolo Giordano on taitava tarinankertoja, joka pystyy rakentamaan kiinnostavan juonen ja luomaan koskettavia, suorastaan sydäntäsärkeviä kohtauksia. Taidokas eri aikatasoilla kulkeva juoni tuo kirjaan yllätyksellisyyttä ja jännitteisyyttä. Rakkaus Italiaan välittyy kirjan sivuilta. Oliivi- ja viikunapuiden kauneus ja tuoksut välittyvät kirjan sivuilta. Kaiken kaikkiaan, nautittava lukukokemus. Leena Taavitsainen-Petäjälle suuri kiitos hyvästä ja varmasti vaativasta suomennostyöstä.

Kirja ilmestyi 2.8.2021.