Suvi Piiroinen: Routamorsian

Suvi Piiroinen: Routamorsian. Myllylahti. 2020. Kansi: J.T. Lindroos. 293 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Lumihiutaleet leijailivat tuulen heitteleminä maahan. Kirpeä pikku pakkanen  pureutui tuulen kanssa poskipäihin, joten mies kiikutti kupin nopeasti aitaukseen. Koira vinkui ja pyrki pois aitauksesta, halusi sisälle, mutta hän rapsutti sitä pikaisesti ja kääntyi takaisin. Brunolla oli lämmin koppi ja paksu turkki. Näillä ilmoilla se pärjäsi tarhassa. Se haukkui kaikki hiirtä isommat, joten hän tietäisi heti, jos joku yrittäisi tulla pihaan. Nyt hän ei kaivannut ketään tänne. Tätä hän ei saisi mokata, kuten kahden aiemman kanssa oli käynyt. Nyt kaikki menisi nappiin." (s. 125-126)

Routamorsian on Suvi Piiroisen 3. osa Rossi ja Peura -sarjassa. Ensimmäinen osa oli Pahaa parempi (Myllylahti 2016) (linkki). Toinen osa Menetetyt (Myllylahti) ilmestyi vuonna 2017 (linkki). Koska nämä kaksi ensimmäistä osaa olivat minulle todella mieluista luettavaa, odotukseni kolmannen osan suhteen olivat korkealla. Routamorsian lunasti odotukseni kevyesti. 

Pinja, Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva nuori nainen, lähtee treffeille somessa tapaamansa pojan kanssa. Mutta poika ei tule eikä ilmoita mitään. Pinja on hieman ihmeissään. Ihan vielä hän ei haluaisi lähteä kotiin ja suostuukin ottamaan pari siideriä, kun eräs mukavan tuntuinen uusi tuttavuus hänelle niitä tarjoaa. Puolen yön jälkeen Pinja lähtee kotiinsa Noljakkaan. Viimeinen bussi on jo mennyt, joten Pinja päättää liftata. Sillä matkalla Pinja katoaa.  

Joensuun poliisi saa tiedon Pinjan katoamisesta. Tätä ennen poliisille on tullut soitto henkilöltä, jonka ystävä oli ollut kadoksissa muutaman päivän ja oli palatessaan pahoinpidellyn oloinen. Liittyvätkö nämä tapahtumat toisiinsa, sitä joutuu poliisi pohtimaan. 

Kirjan toinen juoniosio kuljettaa lukijan vanhaan maalaistaloon. Nuori mies oleskelee talossa, koska haluaa olla lähellä syöpää sairastavaa enoaan. Poika löytää kirjahyllystä kirjeen, jonka päällä on henkilön nimi, mutta se ei ole hänen nimensä. "Hän hiveli kirjekuorta ja pohti, uskaltaisiko avata sen, mutta nosti sen sitten takaisin hyllyyn." (s. 143) Mutta uteliaisuus voittaa, poika avaa kirjeen ja lukee sen. Kirje sisältää suuren salaisuuden. Yönseudun poika pohtii, veisikö hän kirjeen perille vai antaako salaisuuden jäädä salaisuudeksi.  

Kiehtovaa luettavaa

Tämä dekkari oli just minun makuuni. Kaikki osaset loksahtavat luontevasti kohdalleen: kirjoitustyyli, juoni, henkilöt ja tapahtumaympäristö. Pidän Piiroisen kirjoitustyylistä, teksti on sujuvaa ja miellyttävää lukea. Dialogia on paljon, ja se kuljettaa juonta luontevasti eteenpäin. Sieppausdraama, jossa on runsaasti yllätyksellisiä käänteitä, on kekseliäs ja koukuttavasti kuvattu. Loppuratkaisua tuskin kukaan osaa arvata. 

Miten tutuksi lukijalle tuleekaan joensuulainen poliisitiimi, jota johtaa sympaattinen rikoskomisario Väiski Rossi. Rossin Beata-vaimon katoaminen yksitoista vuotta sitten on edelleen selvittämättä. Beata oli lähtenyt kauppaan ja oli kadonnut sille matkalle. Tiimiin kuuluvat myös rikosylikonstaapeli Robert Peura sekä vanhemmat konstaapelit Petteri Nissinen, Tommi Hietala ja Maria Jacobsson. Tutkimussihteeri Eila Laitinen on rikostiimin uusin rekrytointi. Väiski Rossi on minun ehdoton suosikkini tästä tiimistä, mies, jolta "elämä oli vienyt paljon, mutta onneksi se oli antanut tilalle jotain hyvääkin. " (s. 18). Miellyin myös aina positiiviseen Eila Laitiseen, jonka harrastuksena olivat Bob Dylan -illat. Tiiviin ja motivoituneen rikostiimin työskentelyä ja myös yksityiselämän tapahtumia oli kiinnostavaa seurata. Yhteistyö sujuu niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Tiimin jäsenet tuntevat hyvin toisensa ja pystyvät tulkitsemaan toistensa käyttäytymistä ja tunnetiloja. Mutta miten käy, kun tiimi joutuu kohtaamaan yllättäviä ja ennakoimattomia menetyksiä?  

Kirjan ehdoton plussa minulle oli se, että kirjan tapahtumaympäristö on Joensuu. Oli niin mukava palata Joensuun kuvioihin, nyt kun olemme asuneet kuukauden verran toisella puolella Suomea. Kirjassa on paljon tuttuja paikkoja. Käydään lounaalla Sulossa, yövytään hotelli Kimmelissä, joku asuu Noljakassa, joku taas Rantakylässä. Kaikesta huomaa, että kyllä kirjailija tapahtumaympäristönsä tuntee. 

Ja vielä lopuksi täytyy todeta, että enpä muista, milloin olisin dekkaria lukiessani itkenyt. Liikuttuneena luin Routamorsiamen koskettavia lopputapahtumia.

Vahva suositukseni tälle sarjalle. Tässä ennen joulua olisi ollut aikamoisen paljon jouluvalmisteluja tehtävänä, mutta niin meni Routamorsian lanttulaatikon valmistamisen edelle. Kiitokset myös J.T. Lindroosille onnistuneesta kannesta. Pidin myös kirjan ytimekkäästä ja kiehtovasta nimestä.