JP Koskinen: Hukkuva maa

 

JP Koskinen: Hukkuva maa. Like. 2020. 232 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Olemme tänään keskustelleet jälleen kerran ihmiskunnan kannalta tärkeistä asioista. Jokainen, joka osaa lukea ja laskea, päätyy siihen samaan lopputulokseen, jonka teille esitin. Toisin kuin kiivaimmat kollegani, haluan muistuttaa, ettei ilmaston lämpeneminen ole maailmanloppu, eikä se ole ikävä kyllä edes ihmiskunnan loppu. Ihminen on sitkeämpi kuin torakka, sen ovat monet koettelemukset osoittaneet. Mutta sen voin teille taata, että edessä on länsimaisen elämäntavan loppu. Jatkuvan talouskasvun jumala kaatuu ja sen alle murskautuu miljardeja ihmisiä." (s. 86)

JP Koskinen on tuottelias kirjailija ja monen genren taitaja. Minulle Koskinen on tullut tutuksi historiallisten tapahtumien tulkitsijana. Tulisiipi (Like 2019), Kuinka sydän pysäytetään (WSOY 2015) ja Ystäväni Rasputin (WSOY 2015) ovat kirjoja, joiden lukemisesta olen nauttinut, sekä kirjan tapahtumista että Koskisen kielestä. Tulisiipi oli niin vaikuttava, että valitsin sen vuoden 2019 parhaimmaksi kotimaiseksi kirjaksi. 

Uusimman Koskisen kirjan Hukkuva maa teemana ei ole historia, vaan kyseessä on lukuromaani, jossa selvitetään varakkaan Vaaterin teollisuussuvun salaisuuksia sekä puhutaan ja pohditaan ilmastonmuutosta. Suvun salaisuuksien purkaminen tuo juoneen dekkarimaisuutta ja ilmastonmuutos puolestaan ekodystopian piirteitä.  

 "Niklas Vaateri aiheuttaa aina hämmennystä." (s. 154)

Kirjan minä-kertoja on Niklas, Vaaterin perheen esikoispoika. Hän on ilmastotutkimuksen asiantuntija, joka tuntee menetelmät sekä tilastot ja on haluttu asiantuntijavieras olipa kyseessä sitten tv-tentti, kansainvälinen konferenssi tai vihreiden keskustelutilaisuus. Henkilönä Niklas on kärkäs, aggressivinen, jopa ivallinen puolustaessaan omia näkökulmiaan. Niklasta ei voi syyttää ainakaan siitä, ettei hän rohkenisi tuoda omia mielipiteitään julki. Monesti puheenvuorojensa loppukaneetissa hän tylyttää kuulijoita. "Te uskotte jumalaan, jota ette ole koskaan nähneet, mutta ette mittaustuloksiin, joita esittelin teille kolmen tunnin ajan. Se ei yllätä minua, sillä viimeinen ehtymätön luonnonvara on ihmisten tyhmyys. Arrogantti karvaton apina on yhä apina, vaikka se pukeutuisi räätälillä teetettyyn pukuun." (s. 87)

Niklas uskoo ydinvoimaan. Näin Niklas tiivistää sanomansa Vihreän Gaian keskustelutilaisuudessa. "Lyhyenä yhteenvetona voin sanoa, että nykyisessä tilanteessa ydinvoiman kehittämiseen ja kapasiteetin kasvattamiseen kannattaa panostaa. Voimaloiden turvallisuutta ja tehokkuutta voidaan parantaa ja fuusiovoimaloiden tutkimukseen ja kehitykseen pitäisi ohjata enemmän rahaa. Ydinjätteen käsittely on erillinen ongelma, joka pitää myös ratkaista erikseen. Jos haluatte nopeasti leikata hiilidioksidipäästöjä, tämä on paras vaihtoehtonne." (s. 154)

"Jukka Elias Vaaterin katoaminen oli jymyuutinen." (s. 35)

Jukka Vaateri, Niklaksen isä ja ison perheyrityksen perustaja, on ollut kadoksissa yli viisi vuotta.  Hän oli tuolloin viisi vuotta sitten kansanedustaja ja oli lähtenyt eduskunnasta, noussut Mersuunsa Arkadiankadulla ja kytkenyt virran pois puhelimesta. Sen jälkeen hänestä ei ole kuultu mitään. Jukka Vaateri ei ollut halunnut, että häntä seurataan ja oli siksi kytkenyt virran pois puhelimestaan. Miksi, ihmettelevät suku ja poliisi. Jukka Vaaterilla ja vaimollaan Amandalla on kolme lasta: Niklas, Sandra ja Mikko. Sandra on nimetty perheyrityksen  johtoon. Nyt kun isä on ollut kadoksissa niinkin kauan, Sandran mielestä isä tulisi julistaa kuolleeksi. Kuolleeksi julistamisessa on iso este, tietää Sandra. Se on äiti. Siksi Sandra kääntyy Niklasin puoleen ja pyytää häntä puhumaan äidille. Näin Niklas joutuu palaamaan vuosien takaisiin muistoihin, lapsuuden yhdessäolohetkiin vanhempiensa ja sisarustensa kanssa sekä erilaisiin ilmastotilaisuuksiin, joihin isä osallistui kansanedustajana ja hän itse asiantuntijana. Isän mielestä Niklasin kärkäs esiintyminen ei vienyt ilmastoasiaa eteenpäin. "Sinä kierrät ympäri maailmaa haukkumassa ihmisiä tyhmiksi ja ahneiksi, ei sillä tavalla saavuteta mitään, paitsi vastarintaa ja vihamiehiä." (s. 105) Isä puolestaan uskoi, että ainoa tapa vaikuttaa asioihin oli kompromissien etsiminen.

"Sorakallio ja Luonto olivat perässäni, se oli ilmiselvää." (s. 143)

Vaaterin perhe yllättyy, kun poliisi ottaa Jukka Vaaterin katoamisen uudelleen käsittelyyn, vaikka se on jo kertaalleen haudattu ratkaisemattomana. Jutun tutkija Santeri Sorakallio on kiinnostunut erityisesti Niklasin tekemisistä Vaaterin katoamisen aikoihin. Sorakallio nostaa esille useitakin kysymyksiä, joihin Niklas ei pysty vastaamaan. 

Kun  isän katoamiseen liittyvät tapahtumat alkavat aueta, kirja saa jännittäviä dekkarimaisia piirteitä. Koskinen on kutonut kiinnostavan  ja yllättävän juonen tämän riitaisan suvun ympärille. Vaikka ilmastonmuutosteema on ollut jo vuosien ajan suosittu aihe kirjallisuudessa, se osuu yhä ajankohtaisuudellaan tähän aikaan. Niklaksen ekodystopia saa lukijan pohtimaan maapallon tulevaisuutta ja  ihmisen tekojen merkitystä luonnolle. Ajatukset jäävät kytemään mieleen kirjan kansien sulkeuduttua.    

Hukkuva maa on taitavasti kirjoitettu. Koskisen kerronnassa on vetoa. Hän tarjoaa lukijalle jännitystä, Vaaterin riitaisan suvun ihmissuhteita, Niklaksen kaltaisia kiinnostavia henkilöhahmoja ja asiantuntevaa ilmastotietoutta. Tekstin napakkuus ja selkeys pitävät juonen yhtenäisenä läpi kirjan.  

Hukkuva maa on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka ja Kulttuuri kukoistaa.