Denise Rudberg: Kun kello lyö viisi

Denise Rudberg: Kun kello lyö viisi. Into. 2019. Ruotsinkielinen alkuteos När klockan slår fem.  Suomentanut Anu Koivunen. Kansi: Emmi Kyytsönen. 275 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Pian mentyä Augustin kirjoitti keskustelun pöydällään olevaan muistivihkoon. Hän soitti Torstenille, mutta puhelu ohjautui suoraan vastaajaan. Augustin avasi poliisin tietokannan ja kirjoitti hakusanat "raiskaus kotona", "raiskauksen uhrin pahoinpitely", "laske tuhanteen", "yksinasuvan naisen kotiin tunkeutuminen" ja "leikatut hiukset".

Ei petä Denise Rudberg tälläkään kertaa. Kun kello lyö viisi on yhtä kiinnostava ja koukuttava kuin edellisetkin Marianne Jidhoff -sarjan dekkarit. Monet tuntevatkin jo viehättävän, vähän yli viisikymppisen syyttäjänsihteeri Mariannen, hänet, joka asuu isossa talossa Östermalmilla ja jolla on rahaa yllin kyllin. Mariannella on kolme aikuista lasta. Hänen miehensä Hans on jo kuollut. Marianne on inhimillinen pienine paheineen, tryffelinougatkonvehdit maistuvat, samoin kuin pikkusikari liesituulettimen alla. Hyvä ruoka ja juoma, esimerkiksi vuoden 2006 Taittinger-samppanja - ovat houkutuksia, joista ei voi kieltäytyä.

"Pysy paikoillasi ja laske tuhanteen. Laske tuhanteen." (s. 52)

Mutta elämä ei ole pelkkää suklaan syöntiä ja pikkusikareiden polttelua. Mariannen tehtävänä on ratkoa vaikeita rikoksia yhdessä keskusrikospoliisin tutkijan Torsten Ehnin ja nuoren Augustin Madridin kanssa. Tällä kertaa Tukholmaa kuohahduttaa raiskaaja. Raiskauksilla on aina sama kaava ja vaikuttaa siltä, että raiskaaja valitsee uhrinsa tarkkaan. Mies tunkeutuu öisin yksin asuvien nuorten naisten asuntoon, raiskaa ja tekee väkivaltaa. Hänen komentonsa "laske tuhanteen" jää raiskattujen mieleen.  Useilta uhreilta hän on leikannut tukan. Nyt tulee esille tapaus, että yksi uhreista on murhattu.

Lund jalkapallon MM-kisojen aikaan vuonna 1994

Marianne, Torsten ja Augustin tutkivat raiskaustapauksia, haastattelevat uhreja, kadulla kulkijoita ja naapureita. Mitään ei tunnu selviävän. Sitten Mariannen mieleen muistuu mieleen, että Lundissa oli parikymmentä vuotta sitten sattunut vastaavanlaisia raiskauksia. Raiskaaja oli jäänyt vapaalle jalalle. Olisiko Tukholman tapauksilla yhteyttä Lundin tapahtumiin, sitä Mariannen tiimi ryhtyy selvittämään. Lundissa käy ilmi, että raiskausten tutkimukset oli tehty välinpitämättömästi eikä raiskauksiin ollut suhtauduttu tarvittavalla vakavuudella. Mariannen tiimi katsoo, että kuulustelut on suoritettava uudelleen, jos vain asianosaisia on vielä tavoitettavissa. Ja olihan heitä. Kaikki selviää aikanaan. Tapahtumat saavat yllätyksellisen loppuratkaisun.

Tässäkin kirjassa Rudberg avaa myös poliisitiimin yksityiselämää. Mariannella itsellään on suhde Claudeen. Clauden rakastama, mutta Mariannen mielestä inhottavasti kuolaava koira turmelee monet romanttiset hetket. Torstenilla puolestaan on suhde Piaan, mutta hän ei oikein varma tunteistaan. Eli Mariannea ja Torstenia ihastussuhteet mietityttävät, mutta sen sijaan Augustin pääsee tässä kirjassa elementtiinsä. Tuo tyylikäs, ehkä vähän snobbailevakin, nuori poliisi, joka pukeutuu Nybrogatanilta ostettuun italialaiseen Gabuccin mittatilauspukuun, ihastuu Flora Rochasiin, supersuosittuun historiallisten kirjojen kirjoittajaan. 

Kirjan kansi petoksia, valheita ja murhaavaa eleganssia

Pidän Rudbergin dekkareista. Kirja on sitä, mitä kansi lupaa:  petoksia, valheita ja murhaavaa eleganssia.  Koin, että tässäkin kirjassa kaikki on kohdallaan, jännitys, juoni, yllätyksellisyys, henkilöhahmot ja sujuva kirjoittaminen.  Kirjassa on mukavaa kepeyttä, sopivasti minun makuuni. Ison plussan kirjailija saa selventävästä henkilögalleriasta kirjan alkuosassa.