Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja. 2018. Otava. Ruotsinkielinen alkuteos: Den röda adressboken. Suomentanut Tuula Kojo. 317 sivua.

Omasta hyllystä

"Kerää siihen kaikki ystäväsi", isä sanoi hymyillen, "kaikki jotka tapaat elämäsi varrella. Kaikissa jännittävissä paikoissa joissa käyt. Niin ettet unohda heitä." (s. 14)

Doris Alm, 96 vuotta, asuu yksin tukholmalaisasunnossaan. Ikää on jo paljon, ja se näkyy ja tuntuu fyysisessä voinnissa. Jäsenet ovat kankeita, seisomaan nouseminen vie aikaa, mutta pää on kunnossa. Ajatus on kirkas ja kevyt, huumorintaju on tallella. 

"Miten hiljaisuus voikin olla näin musertava?" (s. 19)

Doris viettää suurimman osan päivistään yksin. Hänen luonaan ei käy vieraita, ellei joka päivä käyviä kotiavustajia lasketa vieraiksi. Palvelukotiin hän ei halua, vain oma koti tuntuu kodilta. Onneksi on tietotekniikka. Se helpottaa yksinäisyydessä, antaa tekemistä ja antaa muuta ajateltavaa. Ystävällinen kotiavustaja on opettanut Dorikselle tietokoneen käyttöä. Koneellaan Doris kirjoittaa kertomusta omasta elämästään Jennylle, sisaren tyttärentyttärelle. Skype-puhelut Jennyn kanssa ovat viikon kohokohtia. Jenny asuu miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Kaliforniassa.  

On selvää, että 96-vuotias vanhus on ennättänyt kokea kaikenlaista pitkän elämänsä aikana. Niin Doris todellakin on. Menneen elämän purkaminen alkaa punaisesta osoitekirjasta, jonka Doris oli aikoinaan saanut isältään. Osoitekirjassa on paljon nimiä, mutta moni nimi on yliviivattu: KUOLLUT. Doriksen pitkää ja monivaiheista elämää valotetaan vaihe vaiheelta osoitekirjan nimien kautta. 

"Halusin olla niin aina. Hänen sylissään." (s. 98)

Doris joutui lähtemään köyhästä kodistaan kotiapulaiseksi ollessaan vasta 13-vuotias. Seuraavaksi elämä kuljetti hänet Ranskaan. Siellä hänen elämäänsä tupsahti Alan Smith, pakahduttava rakkaus. Mutta eräänä päivänä Alan katosi, ilman mitään ennakkovaroitusta. Dorikselle jäi sanoinkuvaamaton ikävä, hän etsi Alania kaikkialta - turhaan. Vaikka Allania ei löytynytkään, Allan jäi elämään ikuisesti Doriksen sydämeen. 

Alkoi toinen maailmansota. Se sotki Doriksen elämän, kuten sodassa usein käy. Doris kulkeutui Amerikkaan ja sitten taas takaisin Eurooppaan ja loppujen lopuksi takaisin Tukholmaan. 

Kirjan kannessa mainostetaan, että kysymyksessä on vuoden koskettavin kirja. Sitä se onkin - koskettava, mukava lukukokemus.  Doriksesta ei voi olla pitämättä, niin sympaattinen tämä vanhus on. Kirja on hyvin kirjoitettu ja sen rakenne toimii, vaikkakin välillä Doris on Doris ja välillä taas Doris on minä-kertoja. Eri aikatasoissa on helppo pysyä mukana. 

Huomiota kiinnitti kotiavustajien käynnit Doriksen luona. Kotiavustajat ennättivät opettaa Dorikselle tietotekniikkataitoja ja katsella Doriksen kanssa vanhoja valokuvia. Ruotsalainen kotihoitojärjestelmä näyttäytyy kirjassa inhimillisenä ainakin Suomeen verrattuna. Suomessa mennään linjalla päivää - näkemiin: yhdellä kotiavustajalla saattaa olla jopa 16 asiakasta päivässä.

Ajattelin ehdottaa tätä kirjaa lukupiirimme syksyn kirjaksi. Mielestäni on hyvä, että luemme lukupiirissämme monenlaisia kirjoja, myös kevyempää kirjallisuutta.