Arundhati Roy: Ääärimmäisen onnen ministeriö - vastakohtien kirjoa Intiassa

Arundhati Roi: Äärimmäisen onnen ministeriö. Otava. 2017. The Ministry of Utmost Happiness. Suomentanut Hanna Tarkka. 477 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Elämä jatkui. Kuolema jatkui. Sota jatkui. (s. 355)

Namaste! (hindulainen tervehdys)

Royn Äärimmäisen onnen ministeriö oli tammikuun kirjana Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien lukupiirissä. Tässä vuoden ensimmäisessä kokoontumisessa meitä oli paikalla seitsemän lukemisesta innostunutta naistenpankkilaista.

Jahandra Begumin ja Mulaqat Alin kauan odotettu poika Anjum on intersukupuolinen. Äiti häpeää tilannetta, isä lohduttautuu runoudella, poika itse ei osaa sopeutua tilanteeseen. Se on tyttö. Se ei ole poika eikä tyttö. Se on poika ja tyttö. Poika-Tyttö. Tyttö-Poika. Hoi-hoi-hoi! (s. 22)  Anjum, josta tulee Aftab, muuttaa hijrojen asuttamaan Khwabgahiin, Haaveiden taloon. Nyt hän saattoi pukeutua kauniisiin naisten vaatteisiin ja hänestä tuleekin kaunis ja kuuluisa. Asuttuaan Khwabgahissa yli 30 vuotta hän haluaa muuttaa pois, mutta koska hänellä ei ole asuntoa, hän päättää muuttaa hautausmaalle, tekee sinne alkeellisen hökkelin, laajentaa asutusta, vuokraa asuntoja ja alueesta tulee Paratiisi. Alue kehittyy koko ajan, kirjan lopussa vanhalla hautausmaalla oli siis kansan uima-allas, kansan eläintarha ja kansan koulu, joten kaiken kaikkiaan sen asiat olivat hyvällä tolalla. (s. 434)

Tilo eli Tilottama on yksi kirjan keskeisimmistä hahmoista Aftabin ohella.  Arkkitehtiopiskelija Tilo tulee Keralasta. Tilo tuo mukanaan kolme miestä, jotka kaikki ovat tavalla tai toisella sidoksissa Kashmiriin: Journalisti Naga kirjoittaa Kashmirista, Musa on kashmirilainen ja Baba työskentelee Intian turvallisuuspalvelussa Kashmirissa. Olimme kaikki sitä mieltä, että kirjassa on paljon henkilöitä. Kirja oli taitavasti rakennettu, se koostui ikäänkuin novelleista tai pienoisromaaneista. Jokaisessa uudessa osiossa lukija saa tutustua uusiin henkilöihin. Henkilöitä kuvataan enimmäkseen maailman tapahtumien ja historian kautta, minkä vuoksi henkilöt eivät tule lukijalle kovinkaan läheisiksi.  Anjumin oli eräs lukijamme valinnut suosikkihahmokseen, kun taas toisen lukijan sympatian sai nälkälakossa oleva, hindulaisuudesta luopunut tohtori Azad Bhartiya. Iso rooli kirjassa on itsemurhaan päätyvällä Amrik Singhilla. Kuka on päähenkilö, sitä on mahdotonta sanoa, vai onko se Intia?


Royn kirja suorastaan pursuaa Intiaa. Siinä mennään tapahtumasta toiseen vauhdilla, palataan sitten johonkin aiemmin kuvattuun, selitetään sille taustoja ja jälleen mennään uuteen ympäristöön. Lukija suorastaan hengästyy Royn vauhdista. Mutta tällainen on Intiakin, niin monikasvoinen, niin täynnä vastakohtaisuuksia, niin täynnä värejä ja tuoksuja. Roy tietää, mistä kirjoittaa. Hän on toiminut ihmisaktivistina Intiassa ja tehtävässään esille tulleita epäkohtia hän tuo kirjassakin esille. 

Syvälle levinnyt korruptio, joka heikentää taloudellista tilannetta, on todellinen huolenaihe Intiassa. Köyhille intialaisille korruptio tarkoittaa katastrofia, kaikesta pitää maksaa ylimääräistä alkaen hökkeliasumisesta. Toinen epäkohta, johon Roy kiinnittää huomiota, on kastijärjestelmä, joka virallisesti lopetettiin v. 1950, mutta joka on edelleen voimissaan. Intialainen kastilaitos jakaa ihmiset neljään kastiin: brahmaanit, soturit, kauppiaat ja maanviljelijät. Ulkopuolelle jäävät kastittomat eli paariat. 

Minun tietääkseni Pauluso ei tule toimeen orkideojen kanssa, hän tappaa ne. Ongelma voi olla siinä, että hän on paaria. (s. 271)

Roy kuvaa todella monipuolisesti Intiaa ja elämää siellä. Onko kirjassa liikaakin kaikkea? Intian 1600-luvun historiaa tuodaan esille Delhin Punaisen linnoituksen kuvauksella. Näin kirjaan pääsevät myös mogulihallitsijat, jotka ovat perustaneet tämän linnoituksen, joka on tänä päivänä Unescon maailmanperintökohde. Lähemmäs tätä päivää päästään, kun käsitellään Pakistanin syntyä vuonna 1947 ja siitä aiheutuneita tulehtuneita tilanteita muslimien ja hindujen välillä. Vuosi 1984 on jälleen merkittävä vuosi, vuosi jolloin sikhiterroristit surmasivat Indira Gandhin. 

Olin mieheni kanssa vuosi sitten Intiassa lomalla ja sen takia luinkin  suurella mielenkiinnolla erityisesti Delhi-osuutta. Tunnistin Delhin tunnelman: luksushotellit, mieleenjäävät historialliset nähtävyydet, kaduilla kävelevät lehmät ja toisaalta äärettömän köyhyyden, lannan ja likaisuuden tuoksun sekä aina vallitsevan savusumun. Köyhiä oli kaikkialla, kaikki tienvarret ja sillanalustat olivat varattuja. Väkeä tulee Delhiin koko ajan lisää ja asunnottomuus vaan lisääntyy. Kaikki eivät ole niin ovelia kuin kirjan Aftab tai ehkä sinne hautausmaalle kaikki eivät mahdu. Roy mainitsee köyhyyden vastakohtana viiden tähden hotellin Meridianin: Jos katsotte sen kahdettatoista kerrosta, näette ilmastoidun huoneen, jonka hintaan kuuluu aamiainen ja kylpyhuone ja jossa Yhdysvaltain presidentin viisi koiraa yöpyivät, kun hän vieraili Intiassa." (s. 145) Tässä hotellissa majoituimme viime talvena Delhissa. Kun astui ulos hotellista, kadun toisella puolella oli monen perheen kurja hökkeliasumus. Kaiken tämän keskellä tulee pohtineeksi sitä, että Intia on kasvava ja kehittyvä valtio sekä kaiken lisäksi ydinasevaltio.

Lehmä on hinduille pyhä eläin. "Niin meikäläiset tekivät", Saddam sanoi. "Kun lehmät kuolivat, ylemmän kastin maatilalliset soittivat meidät noutamaan ruhot - koska eivät voineet saastuttaa itseään koskemalla niihin." (s. 101)

Kaikki sulassa sovussa.

Ikuisen rakkauden monumentti Taj Mahal

Useimmat meistä lukupiiriläisistä pidimme Royn sujuvasta ja myös yllätyksellisestä ja jopa aggressiivisesta kirjoitustyylistä. Ei pelkästään sisällössä, vaan myös kielessä heijastuu Intia. Vastakohtaisuudet tulevat esille jopa luonnonkuvauksissa. Silti kultasadekassiat kukkivat uhmakkaan kirkkaankeltaisina. Jokaisena porottavan kuumana kesänä kukinnot kurottautuivat ylemmäs ja kuiskasivat helteenruskealle taivaalle: haista paska! (s. 111)

Delhin lisäksi kirjassa nostetaan esille Kashmir, missä on ollut levotonta aina 50-luvulta saakka. Kashmir on vaatinut itsenäisyyttä 1980-luvulta saakka. Levottomuuksissa on kuollut kymmeniätuhansia. Sotaa käydään nytkin. Totesimme, että Suomen median Kashmir-tiedotus on ollut melko vähäistä. 

Mistä Äärimmäisen onnen ministeriössä on kyse? Mielestämme siinä kuvataan eriarvoisuutta, sotaa, rakkautta, lämpimiä ystävyyssuhteita, toivoa. Kirja laajentaa lukijoitten Intia-tietoutta, monet olivat googlettaneet Intiaan ja Kashmiriin liittyvää tietoutta. Kaiken kaikkiaan yhtä lukijaa lukuunottamatta pidimme kirjasta. 

Tapanamme on arvioida lukemamme kirja asteikolla 1-5. Äärimmäisen onnen ministeriö sai arvosanan 4,25. Lämpimästi suosittelemme!

Junan odotusta